Venäjästä


Eräs mielenkiintoinen asia on herättänyt Kullervoblogin toimituksen mielenkiinnon. Tämä havainto perustuuympäristön tarkkailuun ja kanssakansalaisten kuunteluun ja se liittyy suomalaisten suhtautumiseen Venäjään.

Nyt nimittäin näyttää täältä katsoessa siltä, että suhtautuminen Venäjään on murroksessa.

Kun Suomi liittyi parikymmentä vuotta sitten Euroopan Unioniin, mielipidekyselyiden mukaan ”Kyllä”-kanta sai enemmistön neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä siksi, että suomalaisten enemmistö halusi EU:n turvaavan Suomen itsenäisyyden ja koskemattomuuden Venäjän toimenpiteiltä.

Nyt tilanne näyttäisi kääntyneen päälaelleen.

Yhä kasvava osa suomalaisista alkaa ilmeisesti olemaan sitä mieltä, että ehkä Venäjä pystyy suojaamaan Suomea ja suomalaisia EU:n liittovaltiokehitykseltä, laillisin keinoin tapahtuvalta vallankaappaukselta, omaisuuden varastamiselta, kansan vaihtamiselta, oligarkialta ja jopa suoralta sisäiseen turvallisuuteen kohdistuvalta sotilaalliselta uhkalta.

Palaamme asiaan.

Site Meter

Venäjän asevoimien yleisesikunnan päällikön , kenraali Nikolai Makarovin, tiistaina Helsingissä   Maanpuolustuskurssiyhdistykselle pitämä esitelmä aiheutti normaalista taustakohinasta hieman erottuvaa kohinaa.

Ensimmäisenä herää kysymys siitä, että yllättikö tuo varsin selvä ja suora kommentointi oikeastaan ketään asioista jollain lailla perillä olevaa?

Ei olisi ainakaan pitänyt.

Makarov puhui varsin selvästi ja suoraan (kuten aikaisemminkin) omaan virka-asemaansa perustuvista  lähtökohdista käsin sellaisessa tilaisuudessa, joka oli erinomaisen hyvä tällaisen viestin esittämiselle. Tällä kerralla olennaisinta ei ollutkaan se, mitä jätetiin sanomatta, vaan juuri se mitä Makarov sanoi.

Hän ilmoitti hyvin suorasanaisesti Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden olevan uhka Venäjälle ja aiheuttavan toimenpiteitä Venäjällä. Se mitä suomalaisessa keskustelussa ei haluta myöntää (tai ei kyetä edes ymmärtämään) Nato-puolueen puolelta, että viimeistään tämän kommentin jälkeen Suomen Nato-jäsenyys on virallisesti muuttunut suoraksi turvallisuusuhaksi maallemme.

Lisäksi kaikkien  natokiihkoilijoiden olisi syytä tutustua sodankäynnin, strategian ja historian perusasioihin – ennen mölyämistä reikiä päähänsä ekonomin tai merkonomin koulutukseen perustuvalla sodankäyntitaidollaan.

Kuten Makarov totesi, Suomi on harmaata aluetta Venäjän etupiirissä. Tämä on poliittinen, sotilaallinen ja maantieteellinen totuus. Tästä totuudesta  miehensä pahoittaminen osoittaa lähinnä sen, että mielensä pahoittanut henkilö  ei elä todellisuudessa.

Vain typerys tai sokea kiihkoilija ei pysty näkemään sitä, että Suomen kohtalo Naton jäsenenä olisi olla osa hapankaalivyöhykettä. Tehtävänämme olisi toimia Baltian ja muun Itä-Euroopan tapaan viivytystaistelualueena. Me suojaisimme Ruotsia ja Norjaa, hapankaalivyöhyke Länsi-Eurooppaa.

Mahdollisen sodan jälkeen olisimme kauppatavaraa rauhaa sovittaessa. Erinomaisen huono vaihtoehto ja tulevaisuus, vai kuinka?

Eduskunnan puolustusasianvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö kommentoi asiaa tuoreeltaan. Hän totesi varsin viisaasti, että:

Se kuitenkin jokaisen suomalaisen on syytä ymmärtää, kuten pääsin aamulla MTV3:n Huomenta Suomen uutisissa toteamaan, ettei kenraali Makarov Suomeen omiaan tule lämpimikseen puhumaan. Kyllä hänen viestinsä heijastavat Venäjän armeijan tuntoja ja jossain määrin myös Venäjän poliittisen johdon. Venäjä haluaa osoittaa, että se on suurvalta. Linja on tiukentumassa Putinin palattua presidentiksi.

Mielestäni Makarovin puheista ei kuitenkaan kannata pelästyä vaan terästyä. Tämä ulostulo antaa aihetta suomalaisille pohtia puolustusratkaisuamme. Toimikoon se herätyksenä! Nimittäin ongelmamme ei ole kenraali Makarov, vaan pääministeri Katainen.

Kokoomusvetoinen hallituksemme on ajamassa Suomea eräänlaiseen puolustukselliseen välitilaan. Kansallista puolustusjärjestelmäämme kuihdutetaan, mikä on vastuutonta politiikkaa. Puolustusvoimistamme leikataan käsittämättömän paljon, ja samaan aikaan ollaan valmiita menemään mukaan Nato-maan Islannin ilmavalvontaan.

Tämän tien päässä häämöttää Naton pakkojäsenyys, kuten puolustusvoimauudistuksesta käydyssä välikysymyskeskustelussa sanoin ja kuten myös tänään Ylen uutisille ja Ilta-Sanomissa (printtiversiossa) totesin.

Tuohon tämän artikkelin kirjoittajalla ei ole mitään lisäämistä.

Sen sijaan on syytä kiinnittää huomio muutamaan toiminnallaan  yhteiskunnallisesti lähinnä epätoivottuja asioita edistävään ja haittaa yleensä aiheuttavaan henkilöön

Ensimmäisenä tässä  joukossa loistaa tietenkin (jostain syystä vieläkin) ulkoministerinä toheloiva Erkki Tuomioja. Jos joskus suomalaisten miesten veri vielä virtaa maan joutuessa sotaan,  maanpuolustustamme sisältä käsin jo vuosikymmeniä tuhonnut (maanpetturin lapsenlapsi) Tuomioja on yksi tärkeimmistä tämän  yhteiskunnallisen painajaisemme arkkitehdeista.

Tuomioja  sanoo, ettei Suomen ja sotilasliitto Naton yhteistyö uhkaa kenenkään turvallisuutta. Hän sanoo myös, ettei Venäjäkään ole uhkaamassa tällä suunnalla kenenkään turvallisuutta.

Tuomioja toteaa, ettei Venäjän asevoimien komentajan lausuntoja ole tullut mistään muualta Venäjän kantoina, eikä niitä pidä ottaa vakavasti.

Tällaista kantaa edusti Tuomiojan edeltäjä ulkoministerinä, Eljas Erkko, joka jääräpäisyydellään ja kansainvälisen politiikan ymmärtämättömyydellään suurin kotimainen syypää ns. Jartsev-neuvottelujen kaatumiseen ennen talvisotaa ja sen jälkeiseen tilanteen ajautumiseen kohti sotaa. Hän oli myös osasyyllinen Suomen puolustusvoimien surkeaan tilaan ennen talvisotaa – kuten Tuomioja nykyään.

*  *  *


Ai niin, melkein unohtui.

Päivän toisen diledanttipalkinnon saa ylioppilas Larvanto

… ei kun, MEP Petri Sarvamaa.

Lähde US

Sarvamaan  US-blogissaan ulospäästämä ”Höpö höpö” kruunaa kaikki muutkin ylimieliset typeryydet, joita kyseinen kokoomuslainen itsensäedustaja on vuosien varrella partatupsunsa yläpuolelta ulos päästänyt.

Lisää tällaisia poliitikkoja, niin Suomi ei mitään ulkopuolista vihollista tarvitsekaan.

Lähteet; YLE, HS, IS, IL, US, STT

Site Meter

KK

Viimeisinä päivinä on käynyt erittäin selväksi sellainen totuus, että nykyiset päättäjämme eivät ole oppineet yhtään mitään omasta historiastamme. Se mikä asiasta tekee todella huolestuttavan, on tämän älyllisen dementoitumisen kohde.

Päättäjät (kokoomus etunenässä) ovat päättäneet ajaa Suomen puolustuskyvyn alas aina siihen malliin saakka, ettei maanpuolustukseen jää muuta vaihtoehtoja kuin Nato-jäsenyys. Nato-jäsenyys Suomen kohdalla tarkoittaa puolustusmenojen kasvua, turvattomuutta, 1300  kilometriä etulinjaa ja Suomen kokoista viivytystaistelualuetta, jolla puolustetaan Norjaa ja Ruotsia viimeiseen suomalaiseen saakka –  ja jopa jokamiehenoikeuksien rajoittamista.

Ja jotta tämä Suomen demilitarisointi ja asevoimien nöyryyttäminen saadaan vietyä kliimaksiin saakka, ulkoministeri Erkki Tuomioja ja Tasavallan presidentti Tarja Halonen masinoivat omien maanpuolustajiemme käsien selän taakse sitomisen – ja vetivät samalla koko puolustusvoimiltamme housut kinttuihin julkisesti.  Asiaa on käsitelty täällä aikaisemminkin.

Kun tähän ynnätään tavoite yleisestä asevelvollisuudesta luopumisesta – joka merkitsee myös vahvan maanpuolustustahdon tahallista romuttamista – ja nykyisen EU-jäsenyyden aikana tuhottu huoltovarmuutemme (joka on varmuusvarastoinnin hävittämisen ja  kotimaisen tuotannon lakkauttamisen lisäksi viety infrastruktuurinkin tasolle), katastrofi on käsissämme seuraavan kansainvälisen kriisin levitessä Suomeen .

Tällaista edesvastuuttomuutta on toki nähty aikaisemminkin omien päättäjiemme taholta. Sotien opetukset olivatkin sitten erinomaisen hyvin päättäjien muistissa aina Suomen EU-jäsenyyteen asti. Vuonna 1995 alkanut huoltovarmuuden, kansallisvaltion ja puolustuskyvyn romuttaminen on lähestymässä kohti surkeaa loppuaan nykyisen vallankäyttäjien puumerkkinä maamme historiaan.

Historia muistuttaa myös edellisten haihattelijoiden toimien seurauksista verisesti. Puolustuskyvyn laiminlyöminen johti Neuvostoliiton hyökkäykseen 1939, koska  se piti Suomea sotilaallisena tyhjiönä. Sotien jälkeinen vahva reserviin perustuva kenttäarmeija ja aluepuolustuksemme doktriini ovat pitäneet vieraat Suomen rajojen ulkopuolella tähän saakka.

Tulevaisuus saattaa olla sitten aivan toisenlainen.

Talvi- ja jatkosodan tappiot  olivat sotaväen kohdalla kaatuneina ja kadonneina talvisodassa 22 830 ja jatkosodassa 66 044 eli yhteensä 88 874 miestä. Siviiliuhrien kanssa näiden sotien uhrien määrä nousee melkein sataantuhanteen turhaan kuolleeseen suomalaiseen – unohtamatta myöskään suoranaisten sotarikosten uhreja.

Laittomasta aggressiosta  uhrille (eli Suomelle) aiheutuneet aluemenetykset olivat valtavat. Suomi luovutti Neuvostoliitolle talvisodassa menetettyjen Sallan ja Karjalan lisäksi Petsamon ja joutui vuokraamaan Porkkalan 50 vuodeksi ja takaamaan sinne Neuvostoliiton sotilaille vapaan pääsyn Suomen alueiden kautta.

Materiaaliset menetykset (sotakorvauksineen) olivat suunnattomat. Sodan tuhojen ja menetettyjen alueiden lisäksi Suomen piti maksaa hyökkääjälle ns. sotakorvauksia  300 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria kuudessa vuodessa, ja korvata kaikki luovutetulta alueelta viety ja hävitetty  (oma) omaisuus.

Tämän lisäksi maassa jouduttiin käyttämään oikeusjärjestyksemme vastaista takautuvaa lainsäädäntöä sotasyyllisyysfarssissa (jossa vihollisen avuliaana ajokoirana toimi Urho Kekkonen) ja maamme valui vuosikymmeniksi itäisen naapurin talutushihnaan kytketyksi rakiksi.

Näin kävi siksi, että vanha roomalainen viisaus oli unohdettu tyystin. Nimittäin Si vic Pacem, Para Bellum – jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan.

Kun lähdimme talvisotaan, sotaväellä ei ollut jakaa edes kaikille kiväärimiehille kivääriä –  asianmukaisista vaatteista ja muista varusteista nyt puhumattakaan. Esimerkiksi 3.12.1939 12. divisioonan materiaalivahvuudesta puuttui lähes 1000 kivääriä – ja näin huonosti varustetun joukon piti kuitenkin lähteä vastahyökkäykseen vahvan panssariaseen tukemaa  suurvaltavihollista vastaan.

Tykistön tilanne oli kuitenkin kaikkein surkein. Koko kenttätykistömme käsitti vaivaiset 500 tykkiä – joista suurin osa oli autamattomasti vanhentuneita. Lisäksi (kuin pisteenä iin päällä) ampumatarvikkeita tykistölle oli ainoastaan 280000 laukauksen verran – tuon määrän venäläisen armeijakunnan tykistö ampui talvisodassa yhtenä päivänä.

Panssaritorjunnan jälkikäteen luotu gloria on osittain todellinen – mutta se kuuluu suomalaiselle taistelijalle, ei päättäjälle.  Molotovin coctailit ja kasapanokset olivat päättäväisen puolustajan tilapäistarpeita vastustajan monituhantista panssarivoimaa vastaan. Niillä vajaalla sadalla pst-tykillä ei todellakaan torjuttu vihollisen panssarivoimaa.

Kun pääministeri Cajander onnitteli talvisodan sytyttyä armeijaa siitä, ettei sen tarvinnut raahata mukanaan vanhanaikaisia aseita, saa tämä kommentti lähinnä ironisen irvokkaan sävyn nykyään sitä tarkasteltaessa.

Tähän samaan tilanteeseen päättäjämme ovat ajamassa Suomen puolustusta uudelleen. Venäjällä kuohuviinipullot napsahtelevat auki ja suunnitelmia yksinkertaistetaan.Poliittinen johtomme on kyvytön näkemään sen, että yksipuolinen aseistariisunta pienen valtion taholta –  tai jäsenyys sen suurvaltanaapuria vastaan suunnatussa sotilasliitossa – ovat omiaan laskemaan suurvaltanaapurin hyökkäyskynnystä.

Jos me vielä joskus joudumme itänaapurin kanssa sotaan, syylliset tähän kansalliseen katastrofiin löytyvät tämän päivän päättäjien joukosta.

*  *  *

Jk. Valtio on muuten osoittanut myös luotettavuutensa ja lojaaliuutensa työnantajana niitä työntekijöitään  kohtaan, jotka kutsumuksensa mukaan varjelevat tätä maata.

… varjelkoon Luoja entistä tiukemmin Suomea – johtajamme kun eivät siihen kykene.

Lähteet: YLE, US, Puolustusvoimat, Wikipedia

Site Meter

KK

Näin kaatuneiden muistopäivänä, on syytä miettiä vapauden ja itsenäisyyden merkitystä.

Kolmessa viime vuosisadan aikana käydyssä sodassa 140000 suomalaista miestä kaatui itsenäisyytemme ja vapautemme puolesta. Nyt suomalaiset päättäjät ovat – Jyrki Kataisen vetämän kokoomus kärkijoukkona – antamassa kalliilla uhrilla saadun vapauden vieraiden käsiin ja myymässä Suomen itsenäisyyden EU:ta johtavalle pienelle oligarkkien joukolle.

Samaan aikaan maahan valuu jatkuvasti kasvava joukko ulkomaalaisia, jotka muuttavat tätä maata ilman aseita.

Vaikka ajatus Suomen kansalaisuuden saaneista entisen vihollisen kansalaisista onkin tietenkin  mielessä, niin on myös eräs toinen asia, joka on jäänyt hieman kaivelemaan parin viime viikon aikana.

Nimittäin se, että miten hyödyllinen ja integroitunut meidän pienelle yhteiskunnallemme onkaan sellainen  maahanmuuttaja, joka saatuaan koulutuksen, kansalaisuuden ja turvan Suomesta käyttää tätä hyväkseen ja alkaa ulkomailla asuvaksi ammattiurheilijaksi? Meillä on ihan riittävästi kokemuksia siitä, kuinka ammattilaisurheilu aiheuttaa yhteiskunnalle suuria kustannuksia monen ns. ammattilaisurheilijan aktiiviuran jälkeen.

Sekin mietityttää, että missä on roti silloin, kun tällainen maahanmuuttaja uhkaa väkivallalla yrittäjätaustaista kansanedustajaa? Peruselinkeinosta (esimerkiksi metsätaloudesta ja sen jalostusvaiheista) leipänsä saava yrittäjä on nimittäin aito verotulojen tuoja yhteiskunnalle. Ei mikään Panem et Circus-hahmo. Sellainen joka täyttää yhteiskunnan klinikoiden erikoispalvelulistat ja juorulehtien palstat saavutettuaan kehäraakkiuden noin 30-vuotiaan korkeassa iässä.

Kysykääpä muuten joskus (ihan huviksenne) joltain äänekkäästi Suomea ja suomalaisuutta kritisoivalta maahanmuuttajalta, että mitä se Sinun sukusi tekikään vapautemme ja itsenäisyytemme eteen talvi- ja jatkosodan aikana?

Kaikesta huolimatta arvokasta kaatuneiden muistopäivää vuonna 2011 kaikille kanssasuomalaisille.

Site Meter

Kävelin aamulla ulkona koirieni kanssa ja mietin mitä tapahtui näillä Etelä-Helsingin rannoilla 71 vuotta sitten. Ja etenkin sitä, mitä tapahtui koko itärajan pituudella.

Kaikki kunnia niille, joille kunnia kuuluu.

Site Meter

Viimeisimmässä Sotilasaikakauslehdessä (Elokuu, 8/2010) majuri (res) Raimo Hynynen ottaa kantaa NATO-keskusteluun.

Lähde: Sotilasaikakauslehti

Site Meter

Eräässä toisessa keskustelussa tuli esiin Helsingin kaupunginvaltuustossa vihreitä edustavan feminismitutkija Sari Näreen viime marraskuinen käsittämätön ja aidon rasistinen lausunto.

Tässä lausunnossa hän rinnastaa karjalaiset (ja etenkin sodan jaloista evakuoidut  siirtokarjalaiset) lähinnä  Afrikasta nykyisin Suomeen tuleviin maahanmuuttajiin:

Kun kuuntelee eräänlaista moralisoivaa pakolaispanikointia, niin tulee mieleen sota-aikana 40-luku. Evakkohistoria on täynnä kertomuksia siitä, miten kotinsa menettäneiden tarpeita on torjuttu ja heitä on syyllistetty hädänalaisesta tilastaan. Karjalaisevakot ovat kuitenkin tuoneet tärkeän panoksensa suomalaiseen yhteiskunnan kehittämiseen, eikä mielestäni vähäisin niistä ole lämpimämmän tunnekulttuurin välittäminen tähän pohjimmiltaan aika tunnekylmään kulttuurimme, josta pakolaispolitikointi tai -panikointi osittain juontaa.

Viimeksi tänään kuulin, kuinka yksi somalityttö taas kerran on muuttanut Englantiin suomalaisten rasismin takia. Kotoutuneista turvapaikanhakijaperheistä on paitsi kuluja myös runsaasti resursseja tuotavaksi yhteiskuntaamme, ja me hukkaamme asenteidemme takia paljon verovaroin koulutettuja maahanmuuttajanuoria kehittämästä tätä yhteiskuntaa, kun he aikuistuttuaan muuttavat pois Suomesta. Olisikin syytä katsoa sodanjälkeiseen historiaan, olisiko evakkojen kotiuttamisesta jotain opittavaa.


Kun nyt satun olemaan – toiselta puolelta suvultani – geeneiltäni siirtokarjalaisen suvun vesa, koen Sari Näreen kaupunginvaltuustossa esittämän  kommentin erittäin loukkaavana.

Tämä kommentti, jossa hän rinnastaa oikeudettoman hyökkäyksen takia kotinsa ja omaisuutensa jättämään joutuneet suomalaiset esi-isäni ja sukulaiseni maamme ulkopuolelta (paremman elintason perässä valmiiseen pöytään) tulleisiin ei-suomalaisiin maahanmuuttajiin, on lähinnä karjalaisten antaman uhrin häpäisemistä – asia jonka Näreen luulisi tuntevan ja tunnistavan.

Olen samaa mieltä Näreen kanssa siitä, että myös kotoutuneista turvapaikanhakijaperheistä on kuluja. Näreen näkemyksen mukaan me siis  hukkaamme asenteidemme takia paljon verovaroin koulutettuja maahanmuuttajanuoria kehittämästä tätä yhteiskuntaa, kun he aikuistuttuaan muuttavat pois Suomesta.

Asiaa kannattaisi miettiä myös meidän suomalaisten näkökulmasta. Jos suurimmalle osalle meistä suomalaisista kansallisvaltio ja homogeeninen kulttuuri on tärkeää ja säilyttämisen arvoista, niin miksi ihmeessä tuoda humanitaarisen maahanmuuton keinoin maahan ihmisiä, jotka eivät joko halua olla täällä tai joita enemmistö suomalaisista ei todellakaan halua vakituisesti Suomeen asumaan?

Järjenköyhyys on naamioitu näennäishumanismiin tässä asiassa – joku voisi sanoa jopa, että tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla. Näin saadaan aikaan sitä todellista rasismia.

Minunkin  mielestäni meidän olisi  syytä katsoa sodanjälkeiseen historiaan. Minun mielestäni Näreenkin olisi tosin syytä lähinnä katsoa sitä, ketkä tämän hyvinvointiyhteiskunnan rakensivat sodan rauniosta – ja kenelle?

Evakkotaipaleelle joutui lähtemään talvisodan alkaessa 1939 430 000 henkeä . Heistä suurin osa oli karjalaisia.

Sodan lopussa evakkojen kokonaismäärä oli jo noin puoli miljoonaa. Evakot menettivät kotinsa ja yleensä lähes koko omaisuutensa. Äidit joutuivat yksin vastaamaan perheistään vieraissa oloissa miesten ollessa rintamalla.

Evakuoidut ihmiset majoitettiin alusta pitäen lähinnä maaseudulle yksityistalouksiin. Kyseessä oli pakkoratkaisu, sillä viranomaiset eivät olleet varautuneet pakolaisleirien perustamiseen.

Tämä ratkaisu oli paljon inhimillisempi kuin leirimajoitus, mutta eri heimoon kuuluvien ja erilaisen taustan omaavien ihmisten asettuminen samoihin asumuksiin ei tapahtunut aina kivuttomasti. Tästä kuitenkin selvittiin ja sotien jälkeen monissa osissa Suomea on ollut (ja on edelleen)  karjalaistaustaista väestöä, joka on sopeutunut uusiin olosuhteisiinsa.

Talvisodan jälkeen Suomi joutui luovuttamaan koko Karjalan kannaksen Neuvostoliitolle. Tuon alueen asukkaat joutuivat jättämään alueelle koko kiinteän omaisuutensa ja suurimman osan irtaimistostaankin.

Eräs hyvin läheistä sukua minulle oleva evakko oli tuolloin viisivuotias. Hän heräili koko loppuikänsä kesken päiväunien ja vielä vanhuksenakin haki turvaa sänkynsä alta. Hän muisti kuolemaansa saakka, kuinka hänen vasemman jalan kenkänsä jäi evakkotaipaleelle ja neuvostoliittolaiset koneet ampuivat evakkojunaa.

Toinen isoisäni (siis se joka selvisi hengissä talvisodasta, toinen ei selvinnyt) tutustui jatkosodan aikana Karjalan kannakseen ja kertoi kotiin lähettämässään kirjeessä vaikutelmistaan.

Isoisäni kirjoittaa isoäidilleni kenttäpostikirjeessään kokemuksistaan Käkisalmesta. Kirje on päivätty “Täällä 25/8 -41 “:

… Me tulimme Käkisalmen kautta, mutta kyllä se on ikävän näköinen paikka. Siellä on melkein kaikki talot poltettu, ei ole enää muuta kuin savuavia raunioita ja piiput törröttävät pystyssä. En nähnyt yhtään polttamatonta tai muulla keinoin tuhoamatonta taloa kaupungin keskustassa. Oli tosin pimeää kun kuljimme kaupungin lävitse ja ohitse. … Täällä missä nyt ollaan, on poltettu kanssa kaikki ryhmissä olleet talot , vaan yksinäiset ovat pystyssä. Ja niissäkin osassa on vaan kuoret jäljellä. Kaikki on viety sisäkattoja ja lattioita myöten ja ihmisen ulosteita joka nurkassa. … Ei sitä tiedä vaikka se sinun kotisi olisi vielä ehjänä. Kyllä nämä talot on muuten hurjassa kunnossa ja on niin kuin sikoja olisi ollut niissä. Kyllä niissä on paljon korjaamista ja siivoomista, ennen kuin ihminen voi asua niissä. …

No… jokainen tietää miten siinä sitten kävi…

Tämä hyvinvointivaltion pöytä, joka on katettu ja rakennettu alkuperäisväestöä edustavien suomalaisten (siis myös myös karjalaisten) suunnattomin uhrauksin ja kärsimyksin, on tarkoitettu ensisijaisesti meille alkuperäisväestöä edustaville suomalaisille – vapaa maahanmuutto ei kuulu edelleenkään ihmisoikeuksiin, toisin kuin suvereenin valtion huolenpito omista kansalaisistaan.

Kuten jo totesin, minä pidän tällaista lausuntoa loukkaavana ja sukulaiseni todennäköisesti kääntyvät haudoissaan.

Herää kysymys – miksi edelliset sukupolvet puolustivat verisin uhrauksin tätä maata vieraan kulttuurin invaasiolta, kun nykyiset päättäjämme ovat valmiita jakamaan tämän maan koko maailman paremman elintason perässä juokseville ihmisille?

Jokainen siirtokarjalainen ja heidän jälkeläisensä kantaa sielussaan suurta märkivää henkistä haavaa – tunnusti hän sen sitten tai ei. Jokainen suomalainen kantaa mukanaan edellisten sotien ja niiden mukanaan tuoman kauhun, väkivallan ja vääryyden kuormaa.

Me olemme oman kortemme kantaneet kekoon ja meidän ainoa todellinen huolemme on se, miten yli 6000 vuotta vanha kielemme ja kulttuurimme tulee säilymään kansainvaellusten ja globalisaation varjostamassa tulevaisuudessa.

Kolonialismin jälkien siivoaminen kuuluu kolonialismia harjoittaneille imperiumeille ja valtiolle.

Ei meille suomalaisille – kolonialismin uhreille.

Eikä etenkään meille karjalaisille.

Lähteet: Helsingin kaupunki, UNCHR, YK:n yleismaailmallinen ihmisoikeuksien julistus, http://www.veteraanienperinto.fi

Site Meter

Seuraava sivu »