vihapostia


Nettikollektiivimme julkaisi eilen (vedonlyönnin seurauksena) varsin vähän  provokatiivisen kirjoituksen. Sen maalina oli omassa täydellisyydessään kukkona pöyhistelevä ja äärivasemmistolaisia blogikirjoituksia tehtaileva Sakari ”Uuninpankkopoika” Timonen.  Timonen siihen sitten tarttui ja vedonlyöntiin löytyi voittaja.

Uuninpankkopoika on tipahtanut henkisesti uuninpankoltaan ja  on  pöyhistellyt & kukkoilut viimeaikaisen valtamedian järjestämän julkisuutensa keilassa kuin Kukkokuningas.

Kun tähän lasketaan se pers´kärpästen määrä, joka käy Timosen laskemaa sontaa pöyhimässä ja punakaartin plutoonanpäällkön persausta nuolemassa, ei ole mitenkään ihme myöskään se, että sivullisesta saattaa näyttää pöyhistelevän kukon kaaliin nousseen litraakin enemmän kusta.

Kun tällaista omahyväistä, ylimielistä, suosiossa keikkuvaa, hipiästään herkkää ja nopeasti hiiltyvää kukkoa menee riipaisemaan tarpeeksi läheltä tikulla, niin sehän syttyy, palaa ja kipinöi.

Ja juuri näin kävi. Kiitos siitä Sinulle, Sakari, että lähdit mukaan leikkiin.

Timonen kirjoitti meidän kirjoitustamme  aikaisemmin
varsin itsevarmasti, että mikään poliittinen ryhmä ei ole kansanryhmä. Hän viittasi tässä perussuomalaisiin, joista hän jakaa Side-Kickinsä Jori Eskolin kanssa paljon törkyä (kuten he ovat jakaneet jo aikaisemmissa nettivihaprojekteissaan).

Me puolestamme kaivoimme tuon pykälän esiin ja tuuppasimme verbaalisella liekinheittimellä lisää bensiiniä kytevään kokkoon. Kas näin:

Tämä väite on puhdasta roskaa. Valetta, fiktiota ja äärivasemmistolaista propagandaa. Par Excellence.

Perussuomalaiset ovat kansanryhmä. Ja Timosen esittämät väitteet saattavat täyttää näin ollen ”kansanryhmää vastaan kiihottamisen” tunnusmerkistön.

Miksi?

Siksi, että perussuomalaiset ovat lain suojaamia vakaumuksensa perusteella.  Tuossa lakitekstissä ei nimittäin puhuta uskonnollisesta vakaumuksesta tai poliittisesta vakaumuksesta. Siihen on kirjoitettu hyvin selkeästi vakaumus. Sen luulsi jopa kuntajuridiikan kirjekurssin suorittaneen takametsien miehen ymmärtävän.

Tuossa lain pykälässä (Rikoslaki, 11 Luku, 10 §) sanotaan hyvin selvästi, että  ”Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.” 

Näin on.  Poliittinen vakaumus on vakaumus, ja sitä vastaan kiihottaminen on rikos. Tuossa lakitekstissä  ei nimittäin puhuta uskonnollisesta vakaumuksesta tai poliittisesta vakaumuksesta. Siihen on kirjoitettu hyvin selkeästi vakaumus. Sen luulisi jopa Tampereen Punikkiyliopiston tai Hauhon Metsämieskoulun kuntajuridiikan kirjekurssin suorittaneen takametsien miehenkin  ymmärtävän

Ja bingo! Kas, Sakari lähti kiukkuisena leikkiin mukaan.

Tänään Timonen kirjoitti vastakirjoituksensa ja ilmestyi myös ryhmämme FB-sivulle melskaamaan ja möykkäämään.

Nyt pitänee hieman pahoitella, jos olisimme tietäneet kuinka paljon kipinää Saku ottaa, olisimme leikitelleet ajatuksena jollain muulla asialla. On siis aika  selventää se mistä on oikeasti kysymys.

Kumoamme Timosen väitteen hyvin yksinkertaisesti sillä, että tässä maassa ei ole mikään tuomioistuin (missään oikeusasteessa) määritellyt vielä sitä, mitä on ”vakaumus” tuon pykälän käsittämässä merkityksessä.
 
Mikä tämän ymmärtämisessä on vaikeaa?
 
Kun uskonto ja vakaumus rinnastetaan, kuvitteellinen ateistinen ja sekulaarinen suomalaisuus on mitä suurimmassa merkityksessä vakaumus.

Rautalangasta, kun kyseessä on esimerkiksi ateistinen kiihkoisänmaallinen vakaumus, se on  kuitenkin vakaumuksena samassa asemassa kuin esimerkiksi monoteistinen ja Ummaa ajava islam. Uskontona ja vakaumuksena.

 
Kuten jo totesimme, tämän pykälän voisi yhdenvertaisuusperiaatteen vastaisena poistaa lainsäädännöstä tai sitten siihen pitää saada oikeasti tuomioistuimen tulkinta. Sellainen, joka kestää myös Eduskunnan perustuslakivaliokunnan ja EIT:n tulevat tulkinnat.

Paras ratkaisu (jo valtion kolmijako-opin kannalta tarkasteltuna) olisi täysin valtiosta riippumattoman perustuslakituomioistuinmen perustaminen. Se poistaisi kaikki tulkintaongelmat.

Emmekä me tässä (kollektiivina) väitä mitään muuta kuin sen, että tämä pykälä pitää testata ennakkopäätöksillä. Sille pitää löytää rajat.

Tällä hetkellä meidän näkemyksemme (kollektiivina) on se, että vakaumus on vakaumus.

Piste.

 
Jk. Sananen vielä Sakarille. Ole hyvä ja jatka naiivia hiekkalaatikkoleikkiäsi. Tuolla herkkähipiäisyydellä ja ylimielisyydellä teet ihan itse itsestäsi pellen ja kaivat uskottavuutesi hautaa yhä syvemmälle.
 
Sinua on nyt toki hieman vedätetty. Luonteesi kun on sellainen ja itsehillintäsi on sitä tasoa, että ihme on sekin, ettet ole pahemmin itseäsi satuttanut. Sinä lähdit sitten mukaan siihen, kuin soitellen sotaan. Vedätykseemme.
 
Ja niistä laittomuuksista. Ei ole mitenkään herttaisen yhdentekevää, että juristi syyllistyy laittomaan uhkaukseen.
 
Jos se olisi yhdentekevää, tämä maa olisi silloin totalitaarisen äärivasemmistolaisen hallinnon johtama.

Toimitus

Haters-Gonna-Hate-Meme-Leonardo-12

Näyttää siltä, että osa nettipunakaartin väkivaltasiivestä ei ole lukenut tämän sivuston kirjoitusohjeita. Seurauksista saa sitten syyttää ihan omaa tyhmyyttään.

Eipä siinä mitään, nämä vasemmistolaiset väkivallan saarnaajat ovat suostuneet siihen, että julkaisemme heidän IP-osoitteensa täällä. Sitä saa mitä tilaa. Julkaisemme muutaman IP-osoitteen tässä. Jospa poliisikin kiinnostuisi näistä tuoreen lupauksensa mukaisesti.

Meitä on lähestytty tappouhkauksin Ip-osoitteesta 85.76.76.189. Fantasiat ihmisten kuristamisesta kuuluvat tämän henkilön seksuaalisuuteen varsin vahvasti tyylinäytteen perusteella..

Myös IP-osoitteesta 88.192.45.197  on joku Keravan nettipunakaartin jäsen  muistanut meitä törkypostilla. Samoin Kaarinassa sijaitsevasta  IP-osoitteesta 83.245.233.167 on muistettu ylläpitoa vihapostilla.

Unohtamatta vihervasemmistolaista ketjuvihaaja Joni Pelkosta, joka on muistanut meitä vaahtosuisella kuolauksellaan tällä kerralla IP-osoitteesta 82.181.173.241.

Onhan näitä muitakin. Julkaisemme jatkossa valikoituja otteita IP-osoitteiden ja nimien kera kulloisenkin uhkailijan ja/tai vihapostittajan aktiivisouuden ja törkypostin luovuuden perusteella.

Hyvää kesäpäivän jatkoa, höpönassut.

T: Kullervoblogin toimitus

85e49dde679a749617bfaa4136582a492182b69fc1c001ebdaa30bb241f7ec41

Eilen tehtiin eräs virstanpylvään alitus suomalaisessa nettimaailmassa. Tähän samaa WordPress-palveluun ( jota mekin käytämme alustana) ilmestyi (mahdollisesti, todennäköisesti ja ilmeisesti)  ensimmäinen osa viime kesänä erään vasemmistopoliitikon suustaan lipsauttamasta laittomasta henkilörekisteristä (hän ei ilmeisesti sitten uskaltanut julkaista sitä omissa nimissään).

Julkisuuteen levitetyssä rekisterissä kerrotaan hyvin yksityiskohtaisesti ihmisen koko nimi, henkilötunnus, kotiosoite, yrityssidonnaisuudet ja niin edelleen – kaikki sellaisia tietoja joiden julkaiseminen ( jo pelkästään bona fide-aikein) on rangaistavaa lainsäädännössämme.

Poliisi tekee tietysti oman harkintansa mukaan omat johtopäätöksensä, mutta tässä tapauksessa on kuljettu sen viivan yli, minkä jälkeen poliisin olisi syytä puuttua kyseisen henkilörekisterin pitäjien ja julkaisijoiden toimiin.

Yksinkertaistaen, jos poliittinen johto hyväksyy kaikesa hiljaisuudessa tällaisen äärivasemmistolaisen toiminnan, eivätkä lakia valvovat viranomaiset, aika vauhdilla,  puutu tähän touhuun, silloin poliitikot ja viranomaiset sallivat poliittisen sisällissodan syttymisen tässä maassa.

Niin se vinkki. Kun kerran Antifaa ei ole Suomessa eikä selin Adidas-veryttelytakissa kuvaajaan päin seisovalla vasemmistolaisella (laittoman?) henkilörekisterin pitäjällä ole mitään tekemistä kyseisen (hänen ilmoituksensa mukaan olemattoman) anarkistijärjestön kanssa, kannattanee tutkia herran tietokoneen kovalevy (josta viimeksi Oulussa tunnistettiin, julkisuuteen päässeen tiedon mukaan, ihmisiä ihan ikiomasta henkilörekisteristä) ja kyseisen poliitikon suhde tähän sivustoon (joka julkaisi tässä kirjoituksessa mainitun laittoman henkilörekisterin internetosoitteen ensimmäisenä).

Copyright Kari Halkola via Hommaforum

Site Meter

KK

    Kuva:Hiidenlintu/Homma

Siirtolaisväestö on otettava mukaan päätöksentekoon ja yhteiskunnan ytimeen, vaatii monikulttuurisuusasiantuntija Umayya Abu-Hanna.

”Vallan, rahan ja tilan uudelleen jakaminen on seuraava vaiheemme”, hän sanoo – vaikka epäilee, ettei Suomen älymystö ole siihen valmis.

”Epämääräistä kipuilua on hyvä hoitaa mahdollisemman pian, ja siihen me siirtolaiset olemme parhaat asiantuntijat.”

Huonosti käyttäytyvä suomalaisen yhteiskunnan vieras Umayya Abu-Hanna Hyysärin mukaan 8.10.2008.

Toivon vilpittömästi, että Abu-Hannan suhteellisuudentaju palautuisi – ainakin ennen tekoihin ryhtymistä. Hänen kannattaa ihan itsensä – ja suomalaisen yhteiskuntarauhan vuoksi – tutustua Suomen historiaan ja etenkin vuosien 1917-18 tapahtumiin.

Tuolloinkin minun (ei siis Abu-Hannan) isänmaassani oli huonosti käyttäytyviä vieraiden kulttuurien edustajia sekä joukko omia ihmisiä, jotka halusivat jakaa vallan, rahan ja tilan uudelleen.

Seurauksena oli se, että vieraat päsmärit heitettiin Suomesta ulos, mutta he ehtivät saada aikaan sisällissodan oman vasemmistomme edesvastuuttomien kellokkaiden hyvällä myötäilyllä. Tuon ajan Abu-Hannat saivat aikaan mittaamatonta vahinkoa ja inhimillistä kärsimystä suomalaisten keskuudessa.

Sama tapahtui uudestaan vuosien 1939-45 välillä – tuolloin tosin suurin osa omasta väestämme ymmärsi jo heti kättelyssä, että nuo tuolloiset vieraat toivat tullessaan pelkkää pahaa.

Abu-Hanna asenteineen on aivan yhtä epätoivottu valloittaja ja kulttuuri-imperialisti kuin kaikki muutkin aikaisemmat ei-toivotut tunkeutujat Suomessa.

Se mikä tässä huonosti käyttäytyvässä vieraassa ihmetyttää eniten, on läpinäkyvyys siinä, että hän jostain syystä haluaa muuttaa Suomen samanlaiseksi uskontojen ja kulttuurien taistelukentäksi, kuin hänen oma kotimaansa on.

Se, että vihreää maailmankuvaa edustava ihminen on jäänyt henkisesti kiinni kommunismiin on jotenkin ymmärrettävää henkistä kypsymättömyyttä ja realismista iloisesti irrallaan olevaa ajattelua – ja omalla retardilla tavalla siten jotenkin ymmärrettävää.

Se mikä on pahinta Abu-Hannan tapauksessa on hänen asenteensa isäntiään kohtaan. Hän halveksii avoimen rasistisesti suomalaisia ja suomalaista kulttuuria. Hän pilkkaa yhteiskuntajärjestelmäämme ja siihen kiinteästi liittyvää enemmistödemokratiaa – ja kuten on nyt havaittu-  Abu-Hanna pyrkii muuttamaan sen vähemmistödiktatuuriksi – vaikka sitten väkisin.

Minulla on erinomainen ehdotus Abu-Hannalle – suksi kuuseen Suomesta. Sinä olet osoittanut kaikin mahdollisin tavoin sen, että et kuulu suomalaiseen yhteiskuntaan etkä Suomeen. Sinulla on ollut jo 1980-luvulta aikaa yrittää sopeutua ja sulautua (integroitua) suomalaiseen yhteiskuntaan – jostain syystä (joko halustasi tai kyvyistäsi, tai molemmista johtuen) se ei ole onnistunut Sinulta alkuunkaan.

Sinä et ole muuten mikään veronmaksajakaan – elät yhteiskunnan subventoimilla avustuksilla suojatyöpaikkasi kautta. Sinä ole myöskään mikään taitelija – Miina Äkkijyrkällekin olisi järkevämpää antaa veronmaksajien yhteisestä pussista rahaa kuin Sinulle.

Niitä avustuksia Sinä käytät niiden maksajien – suomalaisten enemmistön – häpäisyyn ja pilkkaamiseen – puret ruokkivaa kättä, etkä ymmärrä edes hävetä.

Abu-Hanna on tarttunut henkisesti  miekkaan – hänen pitäisi kristittynä tietää, mitä niille tapahtuu, jotka miekkaan tarttuvat.

Jos hän jatkaa puuhiaan ja suomalaisen yhteiskunnan muutokseen pyrkivää kansanvallan vastaista touhuaan vielä astetta pidemmälle, kyse on tuolloin yhteiskunnallisesti varsin ei-toivotusta puuhailusta – sellaisesta joka on määritelty aika vakavaksi rikokseksi rikolaissamme.

Vuoden 1918 miekkaan tarttuneiden surkea  kohtalo tulee todennäköisesti olemaan myös seuraavien mahdollisten väkivallan ja vallankumouksen lietsojien osa.

Eversti Matti Laurilan sanoin, ”meiltä voi kyllä vaatia, mutta meiltä voi olla paha tulla mitään ottamahan.”

Lähde:HS, Kuva:Hiidenlintu/Homma

Site Meter

Päivitys 111009 1411: Unohdin erään jutun tästä kirjoituksestani. Käykää katsomassa täällä, kuinka ns. yleisesti luotettavia Abu-Hannan kertomukset ovat aikaisemmin olleet.

Helsingin Sanomat – ja koko Erkko-konserni – ovat näköjään muuttaneet radikaalisti tyyliään.

Entisestä sitoutumattomasta valtakunnallisesta päivälehdestä on tullut levikin romahtaessa vihervasemmistoa (kansanryhmää vastaan kiihottava) sosiaalipornolehti. Puolueettomuudesta, sitoutumattomuudesta, laadukkuudesta, journalismista ja lähdekriittisyydestä – kuin myöskin levikistä – on jäljellä enää hiipuva muisto entisiltä ajoilta.

Tällä viikolla Erkko-konserni on alentanut itsensä Töölönlahden lasipalatsinsa alapuolella olevan rämeikköön ja täytemaahan. Se on muuttanut imagoaan suoranaisen sosiaalipornon suuntaan. Lähinnä myötähäpeää valtakunnallisessa lehdessä esiintyvä itku, potku ja raivarijournalismi – a´la Viivi Viisivuotta – oli vain aloitus ronskimpaan Seiskalehden (tai Tiedonantajan) tyyliseen aviisiin.

Sosiaalipornosta kun helppo siirtyä myös sosiaalipornokuviin.

Hyysärin nykyinen pilapiirtäjä Karlsson on liittynyt (tai joutunut liittymään) Erkon myöskin omistaman Radio Rockin Beavis & Butthead-kaksikon (Heikelä & Linnanahde) soitetaan mitä käsketään- rintamaan.

Tosin pitää ymmärtää, että näinä päivinä mikä tahansa työpaikka on kiinnipitämisen arvoinen – loppupalkka tulee kuitenkin sitten veronmaksajien kustantamasta palkkaturvasta – rahaa automaatista ja sähköä seinästä- tyyliin.

Kauas on Hyysäri kulkenut vallan vahtikoirana hampaitaan kaikkin kinttuihin upottaneen Karin (R.I.P.) ajoista. Vallan vahtikoirasta on tullut nykyisen vähemmistöhallinnon sylikoira – kapinen puudeli.

Karlsson julkaisi männäviikolla (tavallisesa normivirtasessa lähinnä vaivautumista ja myötähäpeää katsojassaan herättävän) vihervasemmistoa kiihottavan piirroksen:

Kuva on selvästi suunnattu Jussi Halla-ahon henkilöä ja poliitikon persoonaa vastaan.

Saahan sitä (ja joskus pitääkin) tietysti poliitikkoja arvostella, mutta tällaisia poliittiseen vähemmistöön ja heidän halventamiseensa pyrkiviä pilakuvia on aikaisemmin totuttu näkemään lähinnä ns. totalitaristisssa valtioissa. Kun tämä tapahtuu valtakunnallisen päivälehden ja sen edustaman tiedotusmonopolin taholta, kyse ei ole sananvapaudesta vaan sen irvikuvasta.

Hyysärin kohdalla on kyse sananvapauden rajoittamiseen pyrkivästä toiminnasta.HS: ei juurikaan kannattaisi kritisoida Kiinassa harjoitettua sortopolitiikkaa, toisinajattelijoiden hiljentämistä ja naurettavaksi tekemisen jatkuvaa yritystä – HS sopii nykyisen politiikkansa kanssa varsin mainiosti Kiinan kansantasavaltaan, mutta ei kansanvaltaiseen Suomeen.

Erittäin mauton heitto – ja natsikortin esille vetämisen uhallakin – minulle tulee tuosta mieleen Neuvostoliittolainen Krokodil tai Julius Streicher ja hänen Der Sturmer-aviisinsa.

Juu, ei – nyt sitten kannattaa kerätä ne natsikortit myöhempää käyttöä varten talteen. Nimittäin Streicher kuuluu täysin tähän asiayhteyteen.

Muuttamalla hieman asetelmaa (tai edes tarvitsematta muuttaa sitä) , tämä Ilta-Sannan puolestaan julkaisema kuva on kuin suoraan Der Sturmerista:

Jos tämä (ja tuo aikaisemmassa postauksessani viittaamani Hyysärin artikkeli) ei ole kansanryhmää vastaan kiihottamista, niin mikä sitten on?

Molemmissa annetaan kuva suomalaisesta (miehestä) väkivaltaisena ja lapsia pahoinpitelevänä elukkana. Tarkoituksena (tai tarkoituksetta, sillä ei juridisesti ole kovin kummoista eroa tässä asiassa) luoda suomalaisesta (miehestä) vastenmielinen kuva ja kiihottaa mahdollisesti väkivaltaan häntä vastaan.

Jos istuisin tuomarina tällaisessa asiassa, näkisin tuon termin ”Sisu” käyttäminen tässä yhteydessä erityisen raskauttavana.

* * *

Tärkein kysymys kuuluukin nyt näin:

Missä on Mika Illman – kansanryhmää vastaan kiihottamisen valtakunnallinen superkommando. Milloin Kaikkien sorrettujen ystävämme ja todellinen Isä aurinkoisemme puuttuu tähän asiaan ja nostaa syytteen.

Eipä pidetä lukijoita jännittyksessä. Vastaus kuuluu ei koskaan.

Mika Illman kun ei ole näyttöjensä perusteella sitä parhainta mahdollista virkamiesainesta eikä noiden näyttöjen perusteella ymmärrä lainsäädännön yhdenvertaisuusperiaatetta.

Tässä olisikin se kuuluis Demlassakin jaettu miljoonan ruplan paikka Mikalle. Hänellä olisi nyt tilaisuus profiloitua pelottomaksi oikeudenmukaisuuden puolustajaksi ja todistaa epäilyni vääriksi.

Lähteet: HS, IS


Site Meter

Jussi Halla-ahoon kohdistuvassa poliittisessa ajojahdissa on avattu uusi sivu.

Eilinen uutisvuo toi mukanaan uutisen (jonka Jussi Halla-aho oli jo kertonut vieraskirjassaan) siitä, että poliisi on käynnistänyt rikostutkinnan Vihreiden Naisten (ViHa) tutkintapyyntöön perustuen.

Nyt aloitettu esitutkinta ei sitten koske yksin julkisuudessa ollutta raiskaustekstiä, vaan tarkastelun kohteena on koko blogi. Eli suomeksi; rikollinen on jo valittu, nyt pitää keksiä vielä rikos.

(Tosin ; ei kriminaalioikeudellinen rikollinen vaan poliittinen dissidentti, joka pyritään leimaamaan ja hiljentämään. Siitä tässä on kyse. Macchiavellin opit ovat edelleen hengissä…)

Vihreät naiset -järjestö teki marraskuussa Halla-ahosta tutkintapyynnön tämän raiskauksia käsittelevän blogitekstin takia. Järjestön mukaan Halla-aho on kirjoituksellaan yllyttänyt raiskauksiin ja vihaan.

Raiskaukset tulevat joka tapauksessa lisääntymään. Koska näin ollen yhä useampi nainen tulee joka tapauksessa raiskatuksi, toivon hartaasti, että uhrinsa sattumanvaraisesti valitsevien saalistajien kynsiin jäisivät oikeat naisihmiset. Vihervasemmistolaiset maailmanparantajat ja heidän äänestäjänsä. Mieluummin he kuin joku muu. Heihin ei tehoa mikään muu kuin se, että monikulttuuri osuu omaan nilkkaan.

Kyse oli siis yli kaksi vuotta vanhasta, ennen politiikkaan osallistumista kirjoitetusta ja täysin irti kontekstistaan repäistystä lainauksesta.

Rikoskomisario Vesa Hietalan mukaan Halla-ahoa ei tekstin perusteella epäillä rikokseen yllytyksestä.

Kukaan ei pysty osoittamaan, että kukaan olisi näiden kirjoituksen pohjalta ryhtynyt rangaistavaan tekoon tai yritykseen.

Missä se pihvi sitten luuraa?

Näin mielipide muuttuu poliittiseksi rikosepäilyksi

Kaikki sivustolla olevat kirjoitukset syynätään nyt läpi

Näin kertoi Hietala Helsingin poliisista Hyysärille. Hietala ei ottanut kantaa siihen, mitkä tekstikohdat ovat mahdollisesti raskauttavia. Tutkintavaihe venyy hänen mukaansa todennäköisesti vuoden vaihteen jälkeen.

Samaa Erkkomediaa edustavan Ilta-Sanomien Sanna Ukkola – siis se sama vapaamielinen ja suvaitseva Sanna, joka on ollut käynnistämässä tätä poliittista ajojahtia, kirjoittaa omassa avautumisessaan,

Epäilty rikos on kiihottaminen kansanryhmää vastaan.

– Se on varmaan sopivin nimike tällä hetkellä. Käymme kaikki tekstit uudestaan lävitse ja katsomme, mitkä tekstit ovat erityisen raskauttavia, kertoo rikoskomisario Vesa Hietala Helsingin poliisista.

Hietalan mukaan on syytä epäillä, että Halla-aho on syyllistynyt lainvastaiseen menettelyyn.

– En ota vielä kantaa siihen, mitkä tekstikohdat ovat raskauttavia, Hietala toteaa.

Erityisen raskauttava on ikävä lipsahdus poliisimiehen suusta. Erityisen ikävä se on silloin, kun se tipahtaa tällaisessa poliittisessa prosessissa tutkinnanjohtaja suusta…

Sitten se toinen lipsahdus.

Tämä syytä epäillä muuttaa Halla-ahon kohdalla tilanteen sellaiseksi, että kyse ei ole normaalista RL:iin perustuvasta ns.kriminaaliesitutkinnasta, vaan kyse on aidosta poliittisesta ajojahdista.

Ja tämä, De Facto, poistaa – yllätys, yllätys! – pohjan Osmo Soininvaaraan kohdistuvilta rikosepäilyiltä (Halla-ahon kommenttiin per causa rinnastettavilta, koskien Oden haluan-että-sukulaisesi-kuolee– lausuntoja hoitajalakon aikana.)

(Tosin – herätys Tuija Brax – olette tehneet pari perustavanlaatuista virhettä vihaprosessinne kanssa…

Unohtuiko kaari? )

Lopputulos.

Kuten jo tuolla totesin, tämän prosessin voittaja on (tavalla ja toisella) Jussi Halla-aho – ja kansanvalta.

Päättäjien hyökkäys Halla-ahoa, sananvapautta, PerusSuomalaisia ja internetiä vastaan, osoittaa vain sen, että kaikista korulauseista huolimatta, päättäjämme eivät ole oikein sisäistäneet kansanvallan käsitettä ja avoin – sensuroimaton – kansalaiskeskustelu (oikeisto- tai kansallisaktvismista nyt puhumattakaan) herättää pelkoa ja paniikkia heidän keskuudessaan.


Lähteet: IS, HS

Jk. Loppukevennykseksi on todettava, että Sanna-tytteli käytti myös aseisiin viitaavia termejä alkuperäisessä uutisversiossaan.

Nykyisen poliittisen johtomme kunniaksi lienee syytä virittää Disharmoonisen toisinajattelijakuoron esittämänä, nimimerkki Kokolihan kirjoittama – ja tuolla vieraskirjassa julkaisema – nykyaikainen joululaulu:

    Kun maas’ on hanki ja järki jäässä
    ja silmä sammunut järjen valon
    kun demokratia on matkan päässä
    ja hallituskin jo aivoton,

    käy lämmin henkäys talvisäässä,
    kun Homma on, kun Hooomma on.

    Ei Erkkomediaa enää kukaan muista,
    ei tunnu Ukkolat tiedostavat,
    vain laulu kaikuvi netsin suusta,
    ja silmät riemusta hehkuvat,

    mut liekit loistavat Ateenassa,
    kun anarkiaa on, DeRöda on.

    On Mestari tehnyt tekstit kyllä
    Hän niistä tutkintapyynnöt saa
    kun monikulttuurikiima yllä
    se Demlan silmiin niin kangastaa,

    Mut mieli hellä on netsityillä,
    kun Homma on, kun Hoooooomma on

Hyvää monikulttuurista joul… ei kun yötä kaikille pikku höpönassuille….


Site Meter

Kaivat verta nenästäsi – varoituksista huolimatta.

Kritisoituani pariin otteeseen apurahoilla elantonsa ja vihapropagandansa kustantavaa James O´Connoria, hän vastasi diipa-daapa-vihaan-sua:

Arvoisa ”isäntä”,

Vaikka kerrot olevasi keski-ikäinen mies, kirjoitat kuin murrosikäinen (”Hyysäri”, Jeha-Pekka Roos, yliopiston stalinismin politiikan, vihervasemmistolaiset…”, jne.) Saan kyllä apurahoja suomalaiselta säätiöltä, jos et sitä hyväksy voit ottaa heihin yhteyttä: http://www.koneensaatio.fi/yhteystiedot/. Kai ne jonkun ahdistuneen (ja todennäköisesti työttömän, kun jaksat etsiä netistä tietoa eri mieltä olevien ihmisten taustoista ja vaahtoa asioista niin perusteellisesti pienessä blogissasi) kansalaisen loukkaantuneet tunteet. Päinvastoin kuin oletat, en ”joudu” kirjoittamaan yhtään mitään omalla nimelläni, käytän omaa nimeäni mielelläni koska en pelkää enkä häpeä sitä, mitä minulla on sanottavana. Tässä ilmeisesti arvioit minua omien standardiesi mukaisesti kun et uskalla esittää mielipiteitäsi omalla nimellä.

En viivy nimettömien hiekkalaatikossa enää, riittää jo.

Hyvän illan jatkoa,

James O’Connor

Tuo lupaus, en viivy nimettömien hiekkalaatikossa enää, riittää jo, osoittautui sitten paikkansapitämättömäksi.

Olen muutaman päivän aikana saanut samasta ip-osoitteesta seuraavanlaisia viestejä:

Kirjoittaja itsekin
Submitted on 2008/12/05 at 8:47am

Ai, “Kullervo” on siis Jouni Männikkö, mielenkiintoista!

Kirjoittaja itsekin
Submitted on 2008/12/05 at 10:10am

Jouni Männikkö, mikset uskalla jättää nimesi tähän blogiisi, tuleeko liian epämukava olo?

Tämä ei kuitenkaan ole se oikea Kirjoittaja itsekin.

Lol
Submitted on 2008/12/06 at 10:45pm

Hieno homma, pitää varoittaa kuitenkin, että oikea nimesi on jo levinnyt netissä aika laajasti. Tsekkaa vaikka itse – esim. muutamassa Blogger-sivustossa susta kerrotaan enemmän kuin haluat itse paljastaa. Vastustajasi ovat aivan vittumaisia kyllä kun eivät osaa eivätkä halua olla meidän isänmaan asialla, mutta duunissa sulle voi tulla vaikeuksia silti.
Hieno homma, pitää varoittaa kuitenkin, että oikea nimesi on jo levinnyt netissä aika laajasti. Tsekkaa vaikka itse – esim. muutamassa Blogger-sivustossa susta kerrotaan enemmän kuin haluat itse paljastaa. Vastustajasi ovat aivan vittumaisia kyllä kun eivät osaa eivätkä halua olla meidän isänmaan asialla, mutta duunissa sulle voi tulla vaikeuksia silti.

Tämäkään ei kuitenkaan ole se oikea Lol.

Lolletylol
Submitted on 2008/12/10 at 11:29am

Huomasin, että joku paljasti nimesi muutama päivä sitten ja poistit sen salaman nopeasti, kun taas joitakin muita arvauksia et ole juuri vaivautunut poistamaan. Voi vain olettaa siis, että viime viikon yritys osui suoneen, vai mitä?

Ja – yllätys, yllätys – tämäkään ei kuitenkaan ole se oikea Lolletylol.

Miten muuten voit huomata julkaisemattomia, toisten kirjoittamia viestejä? Ai, niin – itsehän ne lähetit.

Vai Jouni Männikkö… 😉

Pengoin hieman tuota kommenttilaatikkoa tuolla samalla ip-osoitteella. Kas kummaa, sieltähän löytyi lisää multinimimerkkimme kirjoittamia viestejä. Tyyli on sama:

Antonina
Submitted on 2008/11/14 at 4:27pm

Arvoisa ”isäntä”,

tässä hyvin käyttäytyvä maahanmuuttaja. Saisinko nöyrästi pyytää lupaa kommentoida?

Minun täyttyy nostaa hattuani Teille, kyllä te perusmalliset osaatte raivostua ja kunnolla. Suomalaisomistajani kyllä varoitti minua teistä kun hän toi minut tähän maahan tyydyttämään häntä, mutta vasta nyt tajuan, miten miehekkäitä olette. Se tuo minulle kylmiä vireitä. Te olette niin raivoisaa porukkaa, että helpottaa jotenkin se muistutus, että teitä tässä maassa on noin vähän. Ei minua haitta lainkaan, ettette kirjoitta mitään pahaa meistä nurkissa asuvista omilla nimillänne. Minusta se ei tee teistä selkärangattomia kiihkoilijoita. Minulle riittää empatiaa kuvitella, kuinka vaikeaa se mahtaa olla seisoa mahtavan sanojenne takana. Sitä paitsi nimimerkkien ja tekonimien käyttö vain lisää teidän mystiikkaa.

Se oli kaikki mitä minulla oli sanottavana tällä kertaa, nyt kipitän välittömästi takaisin kartanon nurkkaan.

Parhain terveisin,

Antonina

… ja lisää löytyy…

Arvatkaa mitä minä tässä ihmettelen?

Sitä miten vielä nykyäänkin joku luulee, että ip-osoite ei näy ja miksi raavas mies haluaa esiintyä naisena?

Nyt Arvoisa ”isäntä” harkitsee sitä, että jos tämä pelleily jatkuu ja se lakkaa huvittamasta minua, saatan julkaista tuon ip-osoitteen ja sen haltijan. Saatan myös toimittaa eräälle apurahaa maksavalle säätiölle nämä ulosteet – joita tuotetaan siis apurahan voimin.

Tosin luulen, että siellä on luettu näitä pöllöilyjä aikaisemminkin….

Site Meter

Seuraava sivu »