Vielä hieman Risto – vai sanoisimmeko kenties 😉 – Abdullah Tammesta.

Lähde: HS

Olen käsitellyt arabikulttuuria ja islamia larppaavan Ristomme ristiretkeä ja edesottamuksia aikaisemmin esimerkiksi täällä, täällä ja täällä.

Puuhatessaan Suomeen islamilaista puoluetta Tammi tuli sanoneeksi seuraavaa:

Tammelta kysyttiin myös, haluaako puolue pitkällä aikavälillä šaria-lain Suomeen.
”Se olisi mahtavaa”, Tammi sanoi.

Mitä tämä lyhyt lause sitten pitää sisällään?

Se pitää sisällään halun muuttaa Suomen lainsäädäntö sellaiseksi, joka sotii perusarvojamme, kulttuuriamme, perinteitämme, ihmisoikeuksia, tasa-arvoa, demokratiaa ja ratifioimiamme kansainvälisiä sopimuksia vastaan.

Šaria eli islamilainen oikeusjärjestelmä poikkeaa täysin siitä länsimaisesta oikeusjärjestelmästä johon me suomalaisetkin olemme tottuneet luottamaan ja turvaamaan. Šaria perustuu Koraaniin ja profeetan sunnaan. Näiden perusteella islamilaiset lainoppineet kehittivät sääntökokoelmansa.

Lain tulkitsijat ja tuomarit eivät ole puolueettomia valtion virkamiehiä vaan yksityishenkilöitä ja heidän tuomionsa eivät periaatteessa – mutta käytännössä kyllä – ole sitovia. Valtio nimittää tuomarit eli qadit, joiden tehtävänä on jakaa islamilaista oikeutta tuomioistuimissa – mutta ei tulkita lakia. Lain tulkinta puolestaan kuuluu muftille, joka pyydettäessä antaa lainopillisia tulkintoja, eli fatwoja.

Šarian katsotaan olevan allahin laki ja islamilaisen näkemyksen mukaan ihmisille ei ole annettu mitään oikeuksia lainsäädäntöön. Näin useiden satojen vuosien aikana on muodostunut joukko vakiintuneita – kovin sekavia ja ristiriitaisia – tulkintoja ja Koraanin tai sunnan esittämistä periaatteista johdettuja uusia uljaita sääntöjä.

Šaria ei ole lakia perinteissä länsimaisessa mielessä. Islamilaisessa yhteiskunnassa ei ollut mitenkään mahdollista perustaa lakiasäätäviä kokouksia tai säätypäiviä, jotka muodostavat länsimaisen demokratian perustan. Länsimaiseen oikeuskäsitykseen perustuva valitusoikeus on meidän ymmärtämässämme mielessä niin ikään Šariakäytännölle tuntematon.

Šaria jaetaan kahteen osa-alueeseen; uskonnollisiin rituaaleihin ja ihmisten välisiin suhteisiin. Rituaalilakiin kuuluvat myös islamin viisi peruspilaria. Šaria määrää esimerkiksi tarkasti milloin, missä ja miten tulee rukoilla ja kuka saa suorittaa rukouksen.

Tsot, tsot – eipä rukoilla siellä! Ette osaa eikä teillä ole valtuuksia siihen puuhaan.

Tuo toinen osa-alue antaa puolestaan varsin sitovia ohjeita jokapäiväistä elämää varten. Se määrää avioliiton solmimisesta, perinnönjaosta, sopimusten tekemisestä veron maksusta ja muista ihmisten välisiin suhteisiin liittyvistä kysymyksistä. Islamilaisen lain piiriin kuuluu myös monia muita olennaisen tärkeitä asioita.

Näihin islamilaisittain tärkeisiin juridisiin kysymyksiin kuuluvat esimerkiksi yksityiskohtaiset ohjeet hääjuhlien viettämistä.

Jos koraanista tai sunnasta ei löydykään sen kaikentietävyydestä huolimatta ratkaisua ongelmaan, niin eipä hätää. Šariaa voidaan aina – tarvittaessa – lisäksi johtaa kolmesta eri periaatteesta: analogisesta päättelystä, qiyás, umman – eli islamilaisen yhteisön – yksimielisyydestä, ijmá tai islamilaisesta yleisestä edusta, maslaha.
Tämä aiheuttaa ajoittain ongelmia esimerkiksi fundamentalistien lääkityksen suhteen. Islamissa katsotaan, että islamilaisen umman yksimielisyys jostain määräyksestä tai kiellosta tarkoittaa, että se on allahin tahdon mukainen. Yksimielisyydeksi islamilaisessa maailmassa katsotaan yleensä merkittävien uskonoppineiden yksimielisyys.Johtaja on aina oikeassa ja jos ei ole, noudatetaan kuitenkin periaatetta, että johtaja on aina oikeassa…Islamissa ns. yleinen etu tarkoittaa sitä, että jos jotain sääntöä pidetään yleisesti oikeana ja yhteisön hyvinvointia edistävänä niin se on myös laki. Näitä ohjeita ja sääntöjä on otettu myös mukaan tähän kuuluisaan Šariaan. Näin Šariaan on tullut monia käytäntöjä, jotka eivät perustu mitenkään koraaniin tai sunnaan vaan paikallisiin tapoihin ja perinteisiin.

Eräs tunnettu esimerkki tällaisesta käytännöstä on tyttöjen ympärileikkaus. Tässä barbaarisessa rituaalissa silvotaan naisen sukuelimet ja poistetaan klitoris.

Yleiseen etuun vedoten ei lakiin kuitenkaan saa – tai saisi – tuoda mitään sellaista, joka on ristiriidassa profeetan opetuksen tai koraanin kanssa.

Jep…Kuten näemme edellisestä esimerkistä, Mahtavaa Šariaa voidaan tulkita kulloisenkin tahdon ja tarpeen mukaisesti.Tämän mahtavuuden sisältöön kuuluu lisäksi esimerkiksi ihmisten silmien kaivamista päästä, käsien katkomista ja kuoliaaksi kivittämistä.Šaria jakaa ihmisen ja allahin välisen oikeuden. Allahin oikeutena rankaisuun pidetään rikoksia, jotka mainitaan koraanissa ja niistä löytyy nippu koraanissa määrättyjä rangaistuksia. Tällaisia pidetään Jumalan asettamina rajoina (hudud) ja niiden rikkominen on Jumalan oikeuden loukkaamista. Islamilaisella tuomarilla ei ole oikeutta olla tuomitsematta hudud-rikokseen syyllistynyttä henkilöä vaikka muissa rikosasioissa tuomarilla tai rikoksen uhreilla on oikeus antaa syylliselle anteeksi. Hudud-rikoksia ovat aviorikos ja väärä syyte aviorikoksesta, varkaus, maantierosvous, viinin juominen ja islamista luopuminen. Näiden rikosten rangaistukset ovat ruumiillisia ja vaihtelevat raipaniskuista, silmienpuhkomisen ja käsien katkomisen kautta aina kivittämällä toteutettavaan kuolemantuomioon saakka.

Täältä löytyy käytännön esimerkkejä islamilaisesta oikeudesta ja kuinka sitä toteutetaan.

Miten mielestänne tällainen sopii suomalaiseen oikeusperiaatteeseen?

Šaria sisältää myös määräykset qisas– ja ta’zir-rikoksista.

Qisas-rikokset ovat hyvitykseen oikeuttavia rikoksia, joissa uhrilla tai tämän omaisilla on oikeus vaatia hyvitystä teon tekijältä tai he voivat antaa syylliselle anteeksi ja luopua rangaistuksesta. Näitä rikoksia ovat muun muassa murha, tappo, kuolemantuottamus tai ruumiinvamman tuottaminen.

Ta’zir-rikokset ovat rikoksia yhteisöä ja sen jäseniä vastaan ja niierittely puuttuu. Ta’zir-rikosten ja -rangaistusten määrittely on jätetty yhteisön hallinnon tehtäväksi. Ta’zir-rikoksia ovat perinteisesti olleet muun muassa korruptio, petos ja kunnianloukkaus. Tilanteissa, jossa uhri tai uhrin omaiset antavat syyliselle anteeksi qisas-rikoksen tuomitaan hänet ta’zir-säännösten perusteella.

Šarian yleisimmin sovellettu osuus on islamilainen perheoikeus. Avioliitto solmitaan erityisellä avioliittosopimuksella, johon kuuluu avioliittotarjous, Ííájáb, morsiamen ja sulhasen tai heidän edustajiensa sekä huoltajan hyväksyntä. Muslimimiehet voivat mennä naimisiin musliminaisten tai kirjan uskontoihin kuuluvan naisen kanssa, musliminaiset voivat naida vain muslimimiehiä.

Niinpä niin…

Šaria rajoittaa miehen vaimojen lukumäärän neljään, mutta vain jos hän pystyy kohtelemaan kaikkia vaimojaan tasapuolisesti.

Aviomies voi periaatteessa erota vaimostaan sanomalla todistajien läsnä ollessa ”talaq” -eli eroanpa nyt sinusta – kolme kertaa.

Nainen tarvitsee eroon miehensä suostumuksen. Avioerotilanteessa parin lapset tulevat aina isän hoitoon lukuun ottamatta aivan pieniä lapsia.

Tämä kannattaa kaikkien sinisilmäisten ja erikoisuutta muslimimiehen kautta tavoittelevien suomalaistyttöjenkin muistaa…

Rangaistus avioliiton ulkopuolisista suhteista šarian mukaan on sata ruoskaniskua. Aviorikos on hudud-rikos ja siitä rangaistus kuolemantuomio. Yleensä ainakin naiselle.

Šarian mukaan naisen tärkeimmäksi velvollisuudeksi katsotaan lasten kasvattaminen. Koraani mainitsee naisen olevan syntynyt miestä ala-arvoisemmaksi, ja mikäli hän ei tottele miestään hänet tulee sulkea taloonsa, kunnes ”kuolema korjaa hänet tai Jumala valmistaa hänelle jonkin toisen tien”.

Tähän mahtavuuteen ja sen sisältöön voi tutustua tarkemmin esimerkiksi täällä tai täällä.

Todella mahtavaa – vai onkohan sittenkään? Jos nimittäin sattuu joutumaan islamilaisen lainkäytön kohteeksi…

Koko homman todellinen tarkoitus on alistaa hallintoalamaiset sekä maallisten että teokraattisten despoottien vallan alle – täydellisesti. Kun tähän otetaan mukaan islamiin kuuluva fatalismi, niin ihmisoikeuksia alleen polkeva oikeuskäytäntö on valmis.

Tällainen oikeuskäytäntö on omasta mielestäni yhtä oikeudenmukaista ja tarpeellista, kuin peräruiske ripulipotilaalle tai umpisuolen poisto päänsärkytapauksessa.

Miten on Risto – olisiko tämä todellakin mahtavaa?

Lähteet: STT,HS, Islamtieto, Koraani, Wikipedia.

Advertisement