Suomeen Yhdysvalloista akkreditoitu Yhdysvaltain suurlähettiläs Bruce Oreck on palauttanut maan pinnalle (ärkoopeeläisten tuella) kaikki kuvitelmat YK:n peruskirjasta maailman oppinuorana  – toivottavasti myös maailmaa ruusunpunaisten lasien läpi katsovien hyödyllisten idioottienkin silmiltä ja haaveista.

Oreckin kommentti on kuin suoraan kultaiselta 1970-luvulta, suurvallan suurlähettiläs puuttuu demokraattisen asemamaansa sisäisiin asioihin ja arvostelee laillista vaalitulosta.

Suomen eduskunnasta on tulossa jälleen maailman suurin teatteri – kuiskaajankoppi on tosin siirtynyt Moskovasta Washingtoniin. Eikä nykyään ole pelkoa siitä, että tasavallan presidentti passittaisi sopimattomia puhuvan (ja asemamaansa sisäisiin asioihin puuttumista harjoittavan) suurlähettilän takaisin kotimaahansa.

Kekkonen sentään teki niin.

Visiot alkavat toteutua; olemme rähmällämme kuin YYA-aikana. Nykyisen sopimuksen nimi tosin on EU:n peruskirja, Varsovan liiton roolin on ottanut Nato ja sosialisoinnin talouspoliittinen kassara on muuttunut SEV:ista EU:ksi.

Ja suurvalta uhkailee meitä – jälleen kerran.

Lähteet: Hbl, IL

Site Meter

Advertisement