5Xo0kkQ0_400x400.jpg

”Sosiaalinen media on valitettavasti yksi keinoista, joita terroristiryhmät käyttävät nuorten värväämiseen ja väkivaltaisen propagandan levittämiseen. Sopimus verkossa esiintyvän vihapuheen poistamisesta on tärkeä askel pyrittäessä varmistamaan, että internet pysyy vapaana ja demokraattisena vaikuttamiskanavana, jossa noudatetaan eurooppalaisia arvoja ja lakeja.”

 
Ei. Tämä ei ollut lainaus tai ote Georg Orwellin dystopiasta 1984. Se on lainaus suoraan EU: n Suomen edustuston kotisivulta ja se koskee kaikkia niitä EU:n hallintoalamaisia, jotka kritisoivat unionissa vallalla olevaa vasemmisto- ja oikeistoliberaalien epäpyhää liittoa.

Sitä allianssia, jossa toinen osapuoli toteuttaa kultturimarxilaista unelmaa monikulttuurista ja alkuperäiskansojen hävittämisestä ja se toinen osapuoli toteuttaa omaa unelmaansa libertalistisesta yhteiskunnasta, jossa rikkaat ovat rikkaita ja köyhät ovat köyhiä.

Yhteiskunnasta, jossa valtaapitävillä on aivan toiset oikeudet kuin hallintoalamaisilla, yhteiskunnasta jossa ainoastaan rahalla ja/tai vallalla saa oikeutta.

Se tosin vaatii kansan alistamisen, hävittämisen  ja vaihtamisen nöyrempään ja sitähän tässä nyt yritetään.

Näköjään oppimatta historiasta yhtään mitään.

Kun vallanpitäjä nimittää hallintoalamaisiaan ”terroristeiksi”, ollaan sillä tiellä joka johtaa vääjämättä  vapaustaisteluun vallanpitäjän tyranniaa vastaan. Näin on aina ollut, näin on ja näin tulee olemaan.

Kun vallanpitäjä on luonut omilla toimillaan tilanteen, joss se on päästänyt todelliset terroristiryhmät vapaasti Eurooppaan ja antaa näiden käyttää nettiä nuorten värväämiseen ja väkivaltaisen propagandan levittämiseen,  ollaan tilanteessa, jossa vallanpitäjä on menettänyt oikeutensa valtaan ja kuuluu syytettyjen penkille.

Kun vallanpitäjä käyttää tätä tekosyynä sananvapauden ja kansalaisoikeuden kaventamiseen demokratiassa , ollaan siinä pisteessä jolloin demokratiaa ei ole olemassa enää muodollisestiukaan.

Kun vallanpitäjä toteaa kaiken tämän jälkeen, että näin  internet pysyy vapaana ja demokraattisena vaikuttamiskanavana, jossa noudatetaan eurooppalaisia arvoja ja lakeja, ollaan jo keskellä Georg Orwellin dystopiaa.

”Sota on rauhaa, vapaus on orjuutta, tietämättömyys on voimaa”

1984-was-not-supposed-to-be-an-instruction-manual2-11.jpg

KK

Jk.Bloggaaja Tuukka Kuru kirjoittaa blogimerkinnässään siitä, kuin EU:n hallitseva eliitti alkaa luopua näennäisdemokratiasta ja on käynnistämässä sodan ”eurooppalaisia arvoja ja lakeja”, sananvapautta, kansalaisoikeuksia, alkuperäisiä eurooppalaisia ja edustamaansa näennäisdemokratiaa vastaan. hallintoalamaisten . Ylläpito suositteleen Kurun blogimerkinnän ja siihen liittyvien linkkien lukemista huolella.

EU on juuri pienituloisten ja köyhien etu

Vihreiden puoluesihteeri Panu Laturi 2.4.2011 Vihreän Langan mukaan.

Site Meter

Rasismi on Suomessa pelottavan voimakasta ja estotonta, kun ministeri saa sontaa niskaansa pelkästään siksi, että vastaa maahanmuuttoasioista, ja kun maahanmuuttoasioihin perehtyneet tutkijat saavat viharyöpyn vastaansa aina julkisuudessa esiinnyttyään.

Entinen stalinisti ja nykyinen vihreä MEP Satu Hassi US-blogissaan 23.3.2010.

Tuo kirjoitus kannattaa lukea kokonaisuudessaan läpi. Se valaisee hyvin viime viikolla mediassa pinnalle paukahtanutta rasismi-sitä-rasismi-tätä-teemaa.  Ainakin tämän pienen huomion  kirjoittajalle jäi sellainen kuva, että Hassi on sisäistänyt syvällisesti stalinismin ajatusmaailman.

Erilaisilla keppihevosilla (mukana tämä tutkijoihin liittyvä väite) ympyrää noitarovionsa ympärillä ratsastava Hassi pyrkii (rasismiksi leimaamalla) kieltämään kaiken maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvan keskustelun.

Jo tuo lause  kun ministeri saa sontaa niskaansa pelkästään siksi, että vastaa maahanmuuttoasioista, kertoo pelkästään kaiken tarvittajan kirjoittajastaan. Hassin maailmassa ministeri on ilmeisesti hallitsija kansa alamaisia. Hallitsija on arvostelun ulkopuolella ja kansa pitäköön suunsa kiinni?

Tässä rasismiin liittyvän käsitteen  iloisessa inflaatiossa on Hassin poliittisessa viiteryhmässä tosin edetty jo harppoen (ja mielikuvitusta käyttäen) vieläkin kauemmas – jopa ilmastonmuutoskritiikki niputetaan hallituksen (itsensä julistaneen) ilmastoasiantuntijan puheenvuorossa iloisesti samaan nippuun rasismin kanssa.

Surkuhupaisinta koko farssissa on  akateemisten tutkijoiden vetäminen mukaan tähän sanavapaudenvastaisen viikon agendaan. Joukko tutkijoitahan esiintyi mediassa ja oli huolissaan siitä, että heitä uhkaillaan ja painostetaan kuin Stalinin ajan Neuvostoliitossa.

Kannanottona uhkailuun ja painostamiseen haluan kertoa varsin selväsanaisesti sen, että tämän kirjoituksen kirjoittaja (ja koko blogin toimitus) tuomitsee uhkailun, häiriköinnin ja painostuksen – kohdistuu se sitten keneen keskustelun osapuoleen tahansa.

Se mikä tekee asian (sen vakavuudesta huolimatta) nurinkuriseksi, on asioiden kääntäminen päälaelleen.

Jos tutkija asettautuu jonkun tutkimuksensa kohteena olevan eturyhmän intressien taakse, hän on menettänyt samalla hetkellä uskottavuutensa. Sen voi tosin tehdä myös tuon tutkimuksen ulkopuolellakin – leimautumalla julkisuudessa jonkin osapuolen jäseneksi.

Osaan tutkijoista kohdistuu näihin asioihin liittyviä (aivan oikeutettuja) epäilyksiä ja keskustelun tukehduttaminen kuuluu aika huonosti akateemiseenkin maailmaan.

Helsingin yliopiston kansleri Ilkka Niiniluoto väitti siis viime viikon sananvapaudenvastaisen kampanjan yhteydessä HS:ssa, että:

“Sitä voi verrata sellaisiin historiallisiin tilanteisiin kuin Stalinin ajan Neuvostoliitto tai se, kun Galileo Galilei joutui katolisen kirkon inkvisition uhriksi”


MTV3:n toimittaja Timo Haapala lohkaisi  asian ytimeen varsin osuvasti blogissaan:


Voi herrajumala.

Stalinin ajan Neuvostoliitossa oli kyse valtioterrorismista omia kansalaisia kohtaan. Filosofian tohtorin itkunparahdukset ymmärtäisi, jos tieteenharjoittaja haettaisiin kotoaan sisäministeriön mustalla umpiautoautolla aamuyöstä ja vietäisiiin valtioelimen toimesta kylmään selliin odottamaan aamuista pikaoikeudenkäyntiä, johon ei olisi valitusoikeutta, mutta luodin hinta perittäisiin omaisilta. Sellaista se oli Stalinin ajan Neuvostoliitossa. Toinen vaihtoehto saattoi jollekin filosofian tohtorille tai matemaatikolle olla, että reilut parikymmentä vuotta kului Gulagissa Siperian takana metsätöitä harjoittaessa.

Olisi mielenkiintoista nähdä, kuka valtion edustaja on tieteenharjoittajaa uhkaillut niin reippaasti, että tulee Stalinin Neuvostoliitto mieleen… Nytkin toisen päähallituspuolueen puheenjohtaja ja valtiovarainministeri oikein toivoo keskustelua aiheesta…

Niinpä niin…

Koko kupletin juoni on varsin selvä – maahanmuuttokritiikin vaimentaminen ja virallisen linjan kanssa eri mieltä olevien toisinajattelijoiden uhkailu, painostus ja loppupelissä suora rankaiseminenkin.

Tällainen ei kuulu kansanvaltaiseen demokratiaan ja se sotii ihmisoikeuksien perustana olevaa sanan- ja mielipiteenvapautta vastaan. Rasimin käsitettä laajentamalla ja sananvapauden olemuksen  (kansalaisen suoja hallitsijan mielivaltaa vastaan) päinvastaiseksi hallitsijoiden toimesta kääntämällä astummekin sitten aimo askeleen kohti poliisivaltiota – ja orwellilaista dystopiaa 1984.

Se mihin se kuuluu on esimerkiksi juuri Hassin nuoruudessaan aktiivisesti ja avoimesti kannattamaan stalinismiin.

Kysymys kuuluukin – pääseekö koira koskaan karvoistaan?

Lähteet: US, HS, STT, MTV3, VL

Site Meter

Suomi niminen valtio on ottanut jälleen kerran aimo askeleen pois kansalaisvaltiosta ja kohti poliisivaltiota. Poliisi on avannut aidon DDR:läisessä ja orwellilaisessa hengessä anonyymin ilmiantopalvelun kotisivuilleen.

Tällaisella ilmiantopalvelulla poliisi mahdollistaa perättömien ilmiantojen tekemisen vaivattomasti – ja jopa kannustaa siihen. Jos naapurisi ärsyttää ja tiedät tämän kirjoittelevan esimerkiksi blogia, voit käyttää näppärästi poliisia omaan kiusantekoosi tästä eteenpäin.

Samoin voit nyt työllistää poliisia usuttamalla sen pomosi, anoppisi, poliittisen vastustajasi, vihamiehesi  tai kenen tahansa sellaisen  kimppuun josta et pidä ja  joka toimii netissä.

Se kuinka paljon tällainen toiminta tulee sitten syömään poliisin resursseja, ei näytä kiinnostavan poliisijohtoa eikä näitä armaita päättäjiämme. Valvonta, sensuuri ja kuri näyttäisivät muodostuneen jo itsetarkoitukseksi tässä entisessä demokratiassamme.

Mielenkiintoista on tosin se, miten Orwellin totalitaristinen maailma tuli sitten Suomeen ihan muutamassa vuodessa-  ja nimen omaan liberaaleiksi julistautuneiden vihreiden hallitessa oikeusministeriötä Demlan tuella.

Historia tulee aivan varmasti muistamaan tämän päivän päättäjät – mutta ei välttämättä hyvällä.

Lähde: Poliisi

Site Meter

Jk. Myös Jarkko Pesonen kirjoittaa samasta asiasta.

Päivän uutisvuo on tuonut mukanaan kiihtyvään käänteisrasismiin liittyvän uutisen. Tästä samasta aihepiiristä kirjoitettiin myös tässä blogissa pari päivää siten. Kyse on siis ns. positiivisesta syrjinnästä. Tai oikeastaan tämä uuden ajan apartheidin siistimmästä kieliasusta, positiivisesta erityiskohtelusta.

Helsingin kaupungin maahanmuuttoasioiden johtaja Annika Forsander haluaa lisätä maahanmuuttajien määrää kaupungin työvoimassa. Helsinki harjoittaa työhönotossa niin sanottua positiivista erityiskohtelua. Forsander ilmoittaa kaupungin  pyrkivän palkkaamaan maahanmuuttajia työntekijöiksi samassa suhteessa kuin heitä on kaupungin asukasmäärässä.

Helsingillä on maahanmuuttajien palkkaamisesta ohjeet. Ne mahdollistavat aliedustettuina olevien ryhmien hakijoiden lievän suosimisen rekrytoinnissa.


Noin elävässä elämässä ja käytännössä, tämä on alkuperäisväestöä etnisin perustein syrjivää kohtelua – eli rasismia. Syrjintä on aina syrjintää – perustellaan sitä miten tahansa. Tämä positiivinen syrjintä erityiskohtelu on yksi ristiriitaisimmista käsitteistä mitä EU:ssa on koskaan keksitty. Kieliasultaan se muistuttaa pelottavan paljon orwellilaista uuskieltä: sota on rauhaa -> positiivinen syrjintä
erityiskohtelu ->rakkausmurha -> nopea raiskaus ->hymyilevä ryöstö…

Tässä asiassa on erityisen rumaa se, että syrjintä kohdistuu juuri alkuperäisväestöön –  tavallisten ihmisten kotiseudulla ja kotikaupungissa. Kun ohjeet puhuvat lievästä suosimisesta, niin on aika vaikea nähdä miten määritelmä samassa suhteessa kuin heitä on kaupungin asukasmäärässä täyttää tällaisen lievän suosimisen millään mittakaavalla mitattuna.

Kun tuota tarkastelee lähempää, niin eräs päällimmäinen huomio on se, että maahanmuuttajien kohdalla käsitellään heidän koko ryhmänsä prosentuaalista kokoa – kantaväestön kohdalla työvoiman ulkopuolella oleva väestö on hylätty aivan kokonaan.

Minusta sellainen tulevaisuus, jossa esimerkiksi oma lapseni syrjäytetään työnhaussa etnisyytensä (syntyperäinen suomalainen) vuoksi, ei voi olla tasa-arvoinen tulevaisuus. Tuollainen tulevaisuus tulee mukanaan kyvykkyyttä ja ihmisen persoonaa kunnioittamattoman tulevaisuuden apartheidin.

Kun ennen sanottiin, että on lottovoitto syntyä Suomeen, niin tällaisten uutisten ja nykyisen kehityksen polulla asiat ja ajat ovat muuttuneet niin, että on lottovoitto tulla maahanmuuttajana Suomeen – tai syntyä maahanmuuttajataustaiseksi.

Lähde:STT

Site Meter

Palaan vielä Helsingin kaupunginvaltuuston päätökseen, jossa vihreät saivat historiallisesti ensimmäisen kerran pakotettua ja huijattua muut puolueet poliittisen ideologiansa alle ja tämän välikappaleiksi. Kirjoitin tuosta aikaisemmin täällä.

Mielenkiintoisinta (ja pelottavinta) koko päätöksessä on se, että tämä kuppikunta katsoo oikeudekseen pakottaa muita ihmisiä poliittisen ideologiansa perusteella – ja puuttuu niinkin henkilökohtaiseen asiaan kuin lasten ruokavalioon.

Huolimatta siitä, että pelkkä kasvisruokavalio on osoitettu kasvuikäisille ( ja muillekin) terveydelliseksi haitalliseksi tai jopa vaaralliseksi, kansalaisten itsemääräämisoikeuteen puututaan (miettikää mikä huuto syntyisi pakollisesta sianlihapäivästä), laillisuusnäkökohdat on unohdettu (opetusviraston juristien varoituksista tuon taivaallista piittaamatta), niin silti vihreätsaivat masinoitua tällaisen päätöksen aikaan.

Tämä on huolestuttavaa juuri pakottamisen vuoksi. Kasvisruoka kuuluu osana täysipainoista ruokavaliota, mutta pelkkä kasvisruoka on terveydelle haitallista ja siihen  pakottaminen ei kuulu 2000-luvun kansalaisyhteiskuntaan.

Vihreiden ajamaa (ja muun vasemmiston peesaamaa) pakkomallia on toteutettu viimeksi onnistuneesti Neuvostoliitossa ja pakollinen kasvisruokapäivä kerran viikossa on puolestaan Saksaa aikoinaan hallinneen Adolf Hitlerin keksintöä.

Kun Vihreät ovat näin kovin kiinnostuneita pakottamaan muut ihmiset syömään ideologiansa mukaista (tieteellisesti humpuukiksi osoitettua) anekauppaan verrattavaa hyvänomantunnon ravintoa, herää kysymys miten he itse suhtautuvat esimerkiksi itse heille ilmaiseksi tarjottuun ruokaan?

Aarno ”Loka” Laitinen valottaa viime lauantaisessa Iltalehden kirjoituksessaan asiaa näin:

Kun vihreiden eduskuntaryhmä kutsutaan yritys- tai järjestövierailulle, isännille lähtee pitkä sähköposti, jossa sihteeri kertoo kansanedustajien ruokarajoitteet. Vain kaksi suostuu syömään kaikkea, lihaakin.

Vihreiden tyttöset eivät syö lihaa, osa heistä ei syö kalaa. Muutamalle silakka on myrkkyä, koska siinä on dioksiinia. Vilja ja juureksetkaan eivät ole heille itsestäänselvyys, sillä osa ei kelpuuta perunaa, valkoista riisiä tai maissia.

Jotkut ovat allergisia kurkulle, tomaatille, paprikalle, kaalille, sienille. Lista lyheni jonkun verran, kun Heidi Hautala ja Satu Hassi veivät ruokarajoitteensa Brysseliin, mutta tällaisenakin vihreiden ryhmä on hankala vieras isännille ja kokeille, kun 14 kansanedustajalle pitää valmistaa lähes yhtä monta erilaista ateriaa.

Ruokaniuhotus on vihreiden uskonto, johon muutkin halutaan pakottaa. Nyt Helsingin vihreät ovat aloittaneet kaupunginhallituksessa taistelun liharuokia vastaan ja vaativat kouluihin pakollisia vihannesruokapäiviä. Siis pakkoruotsin lisäksi pakkokasvikset.

Miten näistä viherhöperöistä tuleekin mieleen eräät siat?

Mitähän kyseinen eduskuntaryhmä pitäisi siitä, että se saisi juuri samaa ruokaa kuin kaikki muutkin? Eikö se olisi täysin linjassa tämän kasvisruokapakon kanssa?

Lähde: IL

Site Meter

Avoimena sanakirjana itseään lanseerava (ja sen hengessä rahaa kaikilta kinuava) Wikipedia mainostaa itseään sananvapauden kukkasena ja demokratian airuena

Wikipedia mainostaa perustaansa näin:

Wikipedialla on neutraali näkökulma. Tähtäämme siihen, että artikkelit eivät edusta mitään yksittäistä näkökantaa. Toisinaan tämä edellyttää usean eri näkökannan esiin tuomista; jokaisen näkökannan tarkkaa esittämistä; näkökannan taustoittamista, jotta lukija voi ymmärtää kenen näkökantaa näkemys edustaa; sekä sitä, ettemme esitä ainuttakaan näkökantaa ”totuutena” tai ”parhaana”. Viittaamme tarkistettavissa oleviin, luotettaviin lähteisiin aina kun mahdollista, erityisesti kiistanalaisissa aiheissa. Henkilökohtaiset mielipiteet, kokemukset ja väittämät eivät kuulu Wikipediaan.

Todellisuus on kuitenkin toinen.

Otetaan nyt esimerkiksi tapaus Jussi Halla-aho. Halla-aho on näkyvin suomalainen maahanmuuttokriitikko nykyisen ajan mediassa. En usko maassamme elävän yhtään aikuista (politiikkaa seuraavaa henkilöä), joka ei olisi kuullut hänestä.

Hänestä kirjoitettiin artikkeli Wikipediaan 14.12.2006 (joka löytyy täältä). Tuosta saakka eräät Wikipedian tärkeintä poliittista väriä edustaneet moderaattorit ja jäsenet aloittivat järjestelmällisen sabotoinnin kyseistä henkilöä ja häneen liittyvää artikkelia vastaan.

Käyttäjänimet Samulili, Ulrika, Muad, Thi, ML, Harriv ovat osoittaneet puheenvuoroillaan ja teoillaan Halla-ahon tapauksessa sen, miten neutraalia näkökulmaa he edustavat hallinoimassaan ns. vapaassa ja neutraalissa sanakirjassa.

Jostain syystä näyttää siltä, että kyseisen sivuston moderointikontrolli ei todellisuudessa ole ehkä niin tasapuolista ja puolueetonta, kuin mitä sen moderoijat antavat julkisuudessa ymmärtää.

Tämä Jussi Halla-ahon merkittävyyden kyseenalaistaminen (ja sen useaan otteeseen ns. puolueettomaan äänestykseen alistaminen) saakin  ihan uusia sävyjä, kun katsoo kuinka merkittävistä yhteiskunnallisista vaikuttajista kyseiseen poliittisesti värittyneeseen tietokirjaan saa jättää (ilman moderointia tai poistoäänestyksiä) artikkeleita.

Otetaanpa eräs toinen esimerkki. Normivirtanen nimeltään Vesa Sisättö on minulle (ja ilmeisesti muullekin ns. suurelle yleisölle) aivan täysi mr.nobody.

Hän on  (ilmeisesti ihan itse) kirjoittanut puffiartikkelin yhteiskunnallisesta nollaudestaan Wikipediaan jo 13.5.2008.  Artikkelin sisältö (tai kai lähinnä sisällön tyhjyys) on seuraava:

Vesa Sisättö (s. 25. maaliskuuta 1969) on suomalainen toimittaja ja kirjailija. Sisättö on erityisesti tieteis- ja fantasiakirjallisuuden harrastaja ja asiantuntija. Hän on valmistunut kirjallisuudentutkijaksi Helsingin yliopistosta ja työskennellyt Vihreä lanka -lehdessä. Hän on kirjoittanut kirjallisuusarvosteluja muun muassa Helsingin sanomiin.

Esseekokoelma Toisten kirjoissa (2007) sisältää Kumppani-lehdessä ilmestyneitä kirjallisuusarvosteluja. Kummitusten luokka (2007) on alle kymmenvuotiaille suunnattu kauhunovellikokoelma.

Näin yhteiskunnallisesti vähäpätöinen todella merkittävä ihminen on siis ansainnut aivan suoraan itselleen sivun Wikipediaan.

Ilman moderointia ja poistoäänestyksiä.

Wikipedian ylläpito alkaa olla nykyisessä (suomalaisessa) muodossa kuin se kuuluisa sikojen joukko George Orwellin kirjassa Eläinten vallankumous.

He ovat ilmeisesti sisäistäneet varsin syvälle animalismin todellisen toteuttamisen periaatteen. Nimittäin sen, että kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta toiset eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.

Site Meter

Varoitus: Tämä kirjoitus sisältää kuvia jotka saattavat järkyttää.

*

*

*

*

*

*

Eräs viime viikon uutisvuossa rannalle uineista asioista on jäänyt yllättävän vähälle huomiolle. Media kertoi torstaina 26.10., että ihmisen lupaa omien elintensä luovutukseen ei kohta ehkä tarvita. Sosiaali- ja terveysministeriössä kaavaillaan kansalaisen ruumiseen puuttumista – sanan varsinaisessa merkityksessä.

Jos tämä lakialoite menee läpi eduskunnassa ja nämä aikeet toteutuvat, niin uusi käytäntö sallisi elinten luovutuksen aivokuolleiksi diagnotisoiduiltahallintoalamaisilta ilman eri kyselyjä. Ainoan poikkeuksen muodostaisi (nykyisen käytännön päälaelleen kääntävä) tilanne, jossa tiedettäisiin, että luovuttajaksi aiottu on erikseen vastustanut asiaa.

Alaikäisten osalta tilanne harkittaisiin erikseen. Harkinta jää ministeriön ehdotuksen mukaan lääkärille- vanhemmille ei varata sana sijaa tässä ehdotuksessa asian suhteen.


Lainmuutosten tavoitteena olisi helpottaa elinpulaa. Uudistusten lähtökohtana olisi sellainen ajatus, että kuollut on eläessään suhtautunut myönteisesti elinsiirtoihin, eikä sen vuoksi lupaa tarvitsisi erikseen hankkia.

Hetkinen …  Nyt tässä on jotain sellaista,mitä en oikein ymmärrä tai jotain sellaista, joka ei mielestäni kuulu suomalaiseen (kansanvaltaiseen) vapaaseen yhteiskuntaan.

Miten lainlaatija voi tietää mitä minä esimerkiksi ajattelen tästä asiasta?

Minä tunnen ihmisiä, jotka haluavat tulla kuolemansa jälkeen tuhkatuksi, eivät haudatuksi – ja päin vastoin. Tunnen myös ihmisiä, jotka uskovat kirjaimellisesti ylösnousemukseen – heille ruumiin silpominen olisi maallista kuolemaa pahempi asia.

Lisäksi on syytä ajatella myös omaisia. Vainajan tahdon vastainen (tai häntä hänen eläessään kuulematta tehty) ruumiin silpomispäätös saattaa toteutuessaan järkyttää aika monia ihmisiä.

Miettikää sitä, jos tämä laki tulee ilman laajaa julkista keskustelua (kuten on käynyt pakkokeino-, poliisi ja ulkomaalaislakien kanssa) voimaan ja omaiset avaavat arkun nähdäkseen rakkaansa viimeisen kerran, niin näky olisi jotain tällaista:

    Picture:FreeChinapress

(Hän oli eläessään Wan Bin)

Tai tällaista:

    Picture:FreeChinapress

(Hän oli eläessään Liu Yufeng)

Asiasta on tosiaan keskusteltu yllättävän vähän. Lainaan tähän Harri Vornasen HS:n mielipide-osastossa 27.10.2009 julkaistun kirjoituksen kokonaisuudessaan. Näin siksi, että en pysty linkittämään sitä ja ennen kaikkea siksi, että kukaan ei pystyisi syyttämään minua siitä, että lainaan toista kansalaista ja hänen mielipidettään väärin.

Luvatta tehty elinsiirto askel harmaalle alueelle

Munuais- ja Maksaliitto on teettänyt Suomen Gallupilla kyselyn, jonka taustalla on sosiaali- ja terveysministeriön suunnitelma lainmuutoksesta, jonka myötä elinsiirtoon ei enää tarvittaisi luovuttajan suostumusta (HS 26.10.).

Asiaa perustellaan sillä, että yhdeksän kymmenestä kansalaisesta hyväksyy elinsiirron. Sinänsä asiassa ei ole mitään pahaa. Voihan elinsiirto antaa toiselle ihmiselle lisäaikaa. Kaunis ajatus. Ongelmallisen asiasta tekee ilmapiiri, joka menee yksilön määräämisoikeuden ylitse. Kun emme varmuudella tiedä yksilön tahtoa, emme saa mennä sen yli.

Ollaan tilanteessa, jossa pelätään kieltäytyä, koska ”yleinen” ilmapiiri on lakia myöten tiukka. Jos kieltäytyy, leimautuu pahaksi ja yhteiskunnan vastustajaksi. Tämä on arka asia, kuten vaalisalaisuuskin, ja sitä tulee kunnioittaa. Olemmehan vapaassa Suomessa.

Tarkoitan tällä sitä, että pitäisi kunnioittaa omaisia, jotka eivät surun tai kriisin keskellä välttämättä pysty ajattelemaan rationaalisesti. Tuntemukset ovat tuolloin voimakkaita mutta aitoja.

Jos elinsiirrot sallitaan yhteiskunnan lakia myöten yli omaisten tahdon, se aiheuttaa vihaa ja katkeruutta. Tämä voi johtaa yhteiskuntatottelemattomuuteen, koska koetaan, että laki ei ole oikeudenmukainen.

Elinsiirtojen salliminen ilman lupaa olisi askel harmaalle alueelle. Seuraavaksi ruvetaan yhteisen edun nimissä vaatimaan muitakin asioita sallittavaksi ja sivuutetaan yksilön itsemääräämisoikeudet.

Oikea lähestymistapa olisi pakottavan lain sijaan yhteiskunnan tuella toteutettu mainoskampanja, jossa kerättäisiin ihmisiltä lupa tehdä elinsiirto.

Kenellä on oikeus päättää ruumiistaan? Mielestäni ensisijaisesti ruumiin haltijalla, sitten omaisilla ja sen jälkeen yhteiskunnalla. Näin se menee omaisuudenkin suhteen.

HARRI VORNANEN

Olen pitkälti samaa mieltä Vornasen kanssa, mutta haluan lisätä myös jotain muuta – palataan siihen myöhemmin.

Lainaan tähän myös erään toisen HS:n mielipide-osastossa julkaistun kirjoituksen kokonaisuudessaan – syyt ovat samat.

Suunniteltu lainmuutos mahdollistaisi elintensiirtoja ilman luovuttajan suostumusta (HS 26. 10). Harri Vornanen ilmaisi huolensa lainmuutoksen tuomasta ilmapiiristä, joka menee yksilön itsemääräämisoikeuden ylitse (HS 27. 10.).

Hyvin perustellusta kannanotosta jäi itselleni kuitenkin huoli ilmapiiristä, jossa toisen ihmisen auttaminen ei ole ensimmäinen vaihtoehto, ja jossa hengen pelastamisesta voidaan puhua kauniina ajatuksena.

Maksaa, keuhkoja tai sydäntä tarvitseva kuolee lyhyessä ajassa ilman uutta elintä. Munuaissiirrännäinen merkitsee parhaassa tapauksessa pääsyä vakavan sairauden kourista takaisin työelämään.

On oikein, että yhteiskunta olettaa jäsentensä haluavan antaa toiselle ihmiselle tällaisen lahjan. Kieltäytyköön ken haluaa, ja pysyköön ilmoitus vaitiolovelvollisuuden suojassa.

Yllättävän menetyksen kokeneille omaisille ei tule antaa vastuuta päätöksestä poismenneen elinten luovuttamisesta, sillä ratkaisu on tehtävä hetkenä, jolloin moni on sokissa. Euroissa ajattelevia rauhoittanee tieto siitä, että elintensiirrot kannattavat myös taloudelliselta kantilta katsottuina.

Jos pieni kärjistys sallitaan, elinten luovuttajien ruuhkaa ei nykypäivänä olisi vaikeaa järjestää: lauantai-iltojen ratoksi pyörimään tosi-tv, jossa salskeat kolariuhrit pelastavat suurisilmäisiä lapsia letkuista kirmaamaan kesäisille niityille.

Koska luovuttajia etsivät tahot eivät tule tällaiseen peliin koskaan alentumaan, soisi myös meidän potentiaalisten luovuttajien pohtivan perusarvojamme muodostaessamme kantaamme.

CAMILLA MUNSTERHJELM

eläinlääkäri

Oulu

Camilla Munsterhjelmin mielestä siis, on oikein, että yhteiskunta olettaa jäsentensä haluavan antaa toiselle ihmiselle tällaisen lahjan.

Minä en tunnista oikein omakseni tuollaista yhteiskuntaa, joka olettaa jäsentensä ruumiin olevan (kuoleman jälkeen) yhteiskunnan omaisuutta. Tuollaisesta ajattelusta ei ole kovin pitkä matka siihen, että yhteiskunta omistaa jäsenensä ruumiin myös tämän eläessä.

Tuollainen ajattelu riipii, eikä se sovi oikein mitenkään vapaan kansanlaisyhteiskunnan malliin. Siitä tulee jotenkin mieleen eräs ihan toisenlainen yhteiskunta.

Kun muistaa tämän asian tiimoilta  myös sen syyn, miksi SPR:n veripankki ajautui lähes konkurssiin viime vuonna, niin se ei ole omiaan herättämään luottamusta. Veripankki joutui tehostetun kampanjan puitteissa kerjäämään suomalaisilta vuonna 2008 ylimääräisiä verenluovutuksia – vain ja ainoastaan siksi, että se oli myynyt ahneuksissaan suomalaisten luovuttaman veren ulkomaille.

Kun olemme tekemissä tällaisen moraalilla varustettujen instanssien ja viranomaisten kanssa, ei pidä ihmetellä yhtään, vaikka näillä häpäistyiltä ja silvotuilta ihmisiltä varastetuilla elimillä käytäisiin elinkauppaa – erään Suomea näköjään yhteiskuntana päivä päivältä yhä enemmän muistuttavan totalitarismin malliin.

Teistä muista en tiedä, mutta minuun tällainen yhteiskunnan kansalaistensa ruumiisiin kohdistama pakko, väkivalta ja häpäisy vaikuttaa  täysin  (ainakin tämän) lainvalmistelutyön tavoitteiden vastaisesti.

Olen repinyt elinluovutuskorttini, päivittänyt lompakkooni elintenluovutuskiellon – sen lisäksi, että  veripankkikriisin jälkeen olen luopunut aikaisemmin aktiivisesti harrastamastani verenluovutuksesta.

Saatan muuttaa kantani asiaan takaisin entiseen – mutta ainoastaan sen jälkeen, kun tästä kansalaisen oikeutta omaan ruumiiseensa loukkaavasta lainsäädäntöhankkeesta luovutaan. Minulle tämä on periaatekysymys ja toivoisin sen olevan sitä myös enemmistölle muista suomalaisista.

Ja otan sen riskin. Jos satun tarvitsemaan elimensiirtoa ja se jää tämän vuoksi tekemättä, niin totean siihen, että näin se sitten on.

Jokainen tehköön itse päätöksensä, mutta jokaisen kannattaa muistaa myös se, että jokaisen yksilönoikeuksiin kohdistuvan loukkauksen lainsäädäntötasolla tapahtuva hyväksyminen vie meitä lähemmäksi tyranniaa ja totalitarismia.

Valinta on vielä toistaiseksi meidän – mutta kuinka kauan?

Lähteet: HS, STT

Site Meter

Kuva: eurostoliitto.com

Irlanti on hyväksynyt pitkän vastarinnan jälkeen EU:n oligarkkien hallitsemaksi liittovaltioksi lähitulevaisuudessa muuttavan  ns. Lissabonin sopimuksen. Dublinin linnassa tänään illansuussa julistettu tulos kertoi, että peräti 67,1 prosenttia irlantilaisista äänesti sopimuksen puolesta – väsytyksen, uhkailun, kiristyksen ja painostuksen jälkeen.

Meiltä suomalaisilta ei edes kysytty asiaa, vaan hallitus väänsi asian haluamaansa muotoon eduskunnassa – vastoin Suomen perustuslakia ja kansan enemmistön tahtoa.

Juuri tuon tiedossa olleen enemmistön kannan vuoksi, omat oligarkkimme eivät uskaltaneet järjestää edes neuvoa-antavaa kansanäänestystä.

”Tämä on hyvä päivä Irlannille ja Euroopalle”, Irlannin pääministeri Brian Cowen julisti  neuvoa-antavaa kansanäänestystäijo iltapäivällä

– ja jätti sanomatta, että tämä on todellisuudessa hirveä päivä irlantilaisille ja eurooppalaisille – puhumattakaan eurooppalaisesta kansanvallasta.

Myös  nykyisen EU:n puheenjohtajamaan Ruotsin ulkoministeri Carl Bildt jatkoi samaa ennalta sovittua poliittista jargonia luonnehtimalla Irlannin äänestystulosta ”tärkeäksi voitoksi Irlannille – ja Euroopalle.”

– ja jätti myös sanomatta sen, että tämä on todellisuudessa hirveä päivä irlantilaisille ja eurooppalaisille – puhumattakaan eurooppalaisesta kansanvallasta.

”On enää lyhyen ajan kysymys, kun voimme lopultakin saada entistä paremman eurooppalaisen yhteistyön”

Bildt sanoi myös.

Bildtin lausumaa on syytä tarkastella lähemmin. Hänen tarkoittamansa parempi eurooppalainen yhteistyö tarkoittaa kansanvaltaisuudesta luopumista, paikallisen päätöksenteon alistamista keskushallinnolle, pienen oligarkkien joukon valtaan päästämistä, kansallisesta päätöksenteko-oikeudesta luopumista ja kaiken demokratian pyhimpien arvojen lokaan vetämistä.

EU:n komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso selitti omasta puolestaan, että Irlannin selvä äänestystulos kertoo  siitä, että eurooppalainen projekti saa kansalaisten tuen, jos sitä vain jaksetaan selittää.

Tämä tarkoittaa selkokielellä sitä, että jos kansa ei suostu alistumaan päättäjien tahtoon, se joko väsytetään tai sen mielipide ohitetaan täydellisesti (kuten Suomessa on tapahtunut).

Nämä nykyiset liittovaltio-oligarkit ovat suora ja selvä Neuvostoliitossa vallinneen tyrannian henkinen perillinen – eivät ehkä vielä tässä vaiheessa (tai milloinkaan) aivan yhtä suora ja brutaali terrorissaan kuin NL oli KGB:n ja Vankileirien saariston muodossa, mutta nykyaikaisella tavalla varmasti vielä huomattavasti edeltäjiään ja esikuviaan tehokkaampi  – esimerkiksi tietotekniikkaa hallitusti käyttävä – todellinen tulevaisuuden orwellilainen isoveli.

Lissabonin sopimus on nyt hyväksytty kaikissa EU-maissa joko parlamentissa tai kansanäänestyksessä. Tämä kertoo myös omaa karua kieltään parlamentarismin eurooppalaisesta konkurssista.

Suomalaisen ei tarvitse kuin katsoa sanaa ”Karto” ja miettiä sitä kuinka monta adressia, surunvalittelua ja onnentoivotusta hän onkaan vilpittömässä mielessä  lähettänyt – ja tukenut samalla keskustalaista korruptiota.

Eikä keskusta ole ainoa, koko parlamentaarinen järjestelmämme on vaalirahoituksen jälkeen sotkenut ihan itsensä mustavetiseen suomalaiseen aapasuohon.

Jos EU:ssa (tai edes Suomessa) noudatettaisiin todellista kansanvaltaa – eli suoraa demokratiaa – tällaista valtiosopimusta ei olisi koskaan tehty- ratifioinnista puhumattakaan.

Paneurooppalainen hyvinvointi, vapaa markkinatalous ja turvallisuus on näyttänyt tässä sopimuksessa todelliset januksenkasvonsa – kaiken tuon hintana on kansanvallasta luopuminen ja askel askeleelta siirtyminen pienen poliittisen yläluokan hallitsemaan (muitakin ihmisoikeuksia kuin sananvapautta polkevaan) tyranniaan.

Eurooppalaisilla on vielä kaksi teoreettista mahdollisuutta kaataa tämä hirvittävin vuonna 1939 solmitun Molotov-Ribbentrop-sopimuksen jälkeen tehty valtiosopimus (Lissabonin sopimuksen lisäpöytäkirjaa ei ole vielä julkaitu). Ne mahdollisuudet ovat siinä, että tämän sopimuksen ratifiointiprosessi on kesken vielä Puolassa ja Tsekissä.

Käytännössä sopimuksen voimaantulon esteenä on enää Tsekki, jonka EU-skeptinen presidentti Vaclav Klaus on viivytellyt allekirjoitustaan. Tsekissä sopimusta syynää myös perustuslaillinen tuomioistuin.

Tällä Lissabonin sopimuksella saattaa olla tulevaisuudessa suurempiakin ja laajempiakin vaikutuksia. Kun kansalaisilta viedään mahdollisuus vaikuttaa itseään koskeviin asioihin, vaihtoehtoja on kolme; alistuminen vallanpitäjien tahtoon, passiivinen vastarinta tai aktiivinen vastarinat.

Otetaan esimerkiksi vaikka Baltian maat – ja etenkin Viro. Kuvitteellisessa skenaariossa saattaa käydä niin, että EU pakottaa virolaisia (myös lätteja ja liettualaisia) polkemaan omien kansalaistensa oikeuksia ja etuja – ainoastaan Venäjän maakaasuun liittyvien (ranskalaisten ja saksalaisten) kauppapoliittisten etujen vuoksi.

Tällainen tilanne tullee historian kokemusten perusteella nostattamaan paikallisissa vastustusta ja pahimmillaan (kuten on jo nähty) etnistä väkivaltaa.

Tilanne saattaa jatkua siten, että Brysselistä käsin toimiva EU:n komissio määrää Suomen rauhoittelemaan kyseistä tilannetta voimakeinoin – eli kukistamaan alkuperäisväestön vastalauseet ja vastarinnan.

Todellisempaa tosin on se, että parin vuoden sisään huomaamme olevamme Darfurissa myös – nykyisen YK:n  peiteoperaation lisäksi – Ranskan ja Saksan johtaman Eurostoliiton käsikassarana – valvomassa Ranskan ja saksan uuskolonialistisia etuja Kiinaa vastaan.

Se tietää myös sinkkiarkkujen ja suomalaisten uhrien tasaista virtaa – hintana Uudesta Uljaasta Eurostoliitosta.

Jokaisen täysijärkisen, joka on tarkastellut parlamentarismin syvään juurtunutta kansanvallanvastaisuutta, hyväveli-kerhotoimintaa, omien etujen härskiä ajamista ja suoraa mädännäistä korruptiota, pitäisi ymmärtää, että jos nykyiset 5 miljoonan ihmisen 200 edustajaa ovat vetäneet kansanvallan näin syvälle lokaan, miten hän voi edes kukaan kuvitella, että hieman toistakymmentä edustajaa pystyisi ajamaan 500 jäsenen EU-parlamentissa suomalaisten asioita (edes sitä halutessaan)?

Edelliset sukupolvet antoivat raskaan uhrin Suomen itsenäisyyden puolesta ja rakensivat suurin ponnistuksin kansallisen hyvinvointivaltiomme.

Nyt mattivanhaset ja alexstubbit tulevat ja antavat sen ilmaiseksi pois. Siksikö nämä uhraukset on tehty aikoinaan?

Tuskin.

Katsokaa – vaikka huviksenne ja ihan yleissivistyksen vuoksi – tämä puheenvuoro:

Itse asiassa kuultuna – A.F. Airo

Lähteet:STT, HS

Site Meter

Viime aikojen uutiset ovat vahvistaneet entisestään kuvaani siitä  mikä on suomalaisen (ja yleisemminkin eurooppalaisen) kansalaisyhteiskunnan tila ja vointi.

Potilas (eli kansanvalta) voi huonosti – EU:n liittovaltiokehitykseen saumattomasti kuuluvana osana – kansanvaltaisina pidetyissä yhteiskunnissa.  Suomessa se alkaa olla jo henkihievereissään.

Vai mitä mieltä olette siitä, että eräässä kansainvälisessä vertailussa Suomi on jaetulla 45. sijalla samoilla pisteillä kuin Honduras, Mongolia ja Filippiinit?

Keskeneräisistä asioista ei ole soveliasta keskustella?

Tähän saavutukseen kansalaisyhteiskunta Suomi yltää YK:n vertailussa. Tässä tuoreessa vertailussa mitataan valtioiden tapaa käyttää ict-teknologiaa kansalaisten mielipiteen kuulemiseen. Ruotsi ja Tanska ovat kärkisijoilla kaikissa tähän asiaan liittyvissä selvityksissä, muista ongelmistaan huolimatta.

Kansalaisten lähes kokonaan puuttuvat mahdollisuudet vaikuttaa itseään koskeviin päätöksiin  eivät kuitenkaan herätä keskustelua  nykyisessä nomenklatuuran pyörittämässä valtiodiktatuurissamme.  Siinä tekopyhässä teeskentelyssä,  jossa kansalaisvaikuttamisen ainoa muoto on äänioikeus (äänestyspakkoa odotellessa…). Tai puhumattakaan siitä, että kukaan vallan kahvaan kiinni päässyt poliitikko ottaisi asiakseen muuttaa nykyistä järjestelmäämme yhtään nykyistä enemmän kansanvaltaiseksi.

Monet – Suomea vähemmän kansanvaltaisina pidetyt – valtiot ovat jo huomanneet sen,  että internet on hyödyllinen keino  kansalaisten mielipiteiden kuuntelemiseen.  Suomessa  valtioneuvoston, vähemmistövaltuutetun, nykyisen apulaisoikeuskanslerin ja erään valtionsyyttäjän muodostama inkvisitiolautakunta pyrkii puolestaan  sensuroimaan internetiä ja rajoittamaan kansalaisten sananvapautta – jopa rankaisemaan kansalaisia ns.vääristä mielipiteistä

Demokraattisessa maassa hallitusta ja sen harjoittamaa politiikkaa tulee voida arvostella voimakkaastikin ja ulkomaalaispolitiikka on yksi sen osa. Jos siihen sisältyy samalla ulkomaalaisten arvostelu, sekin on hyväksyttävä, jos sitä ei ääneen lausuta.

Mika Illman

Suomessa tätä asiaa pyrittiin maskeeraamaan surkuhupaisalla tavalla – muistatte varmaan oikeusministeri Tuija Braxin masteroiman  sähköisen äänestyksen farssin viime vaaleissa? Vaikka sähköinen äänestys saataisiinkin toimimaan, niin kyse on siitä, että kansaa tarvitaan antamaan äänensä vallanpitäjille – ei käyttämään valtaa ja kertomaan oma mielipiteensä asioista (vaikka perustuslaki alkaakin sanoilla Suomessa valta kuuluu kansalle…).

Useimmissa demokraattisina pidetyissä  maissa näiden kansalaisia autetaan (ja suorastaan yllytetään)  kertomaan näkemyksensä valmisteltavista asioista.  Suomessa sen sijaan ministeritason päättäjät  – ja muutamat virkamiehet, eli kansan palvelijat – ovat toinen  toisensa ja kerta kerran  jälkeen todenneet, että keskeneräisistä asioista ei ole soveliasta keskustella.

Näin ei tapahdu kuitenkaan Suomessa.

Aika jännä juttu – eikö?

Kansalaiskeskustelu takaisi paremmin valmistellut päätökset

Suomessa on kuljettu iso askel kohti latinalaista hallintokulttuuria – ja korruptiota. Nykyään suomalaiset päättäjät nimittäin uskovat,  että (päättäjien keskinäiseen)  konsensukseen perustuva mahdollisimman  nopea ja salamyhkäinen toiminta ilman kansalaiskeskustelua on yhteiskunnallisesti taloudellisinta ja tarkoituksenmukaisinta (muualla  on jo tosin  alettu ajatella siten, että valtio palvelee paremmin kansalaisia, jos valtio tuntee kansalaisten tarpeet ja odotukset).

Aidossa kansalaisyhteiskunnassa  säästetään kuluissa ja tehdään vähemmän virhepäätöksiä silloin , kun asioista keskustellaan avoimesti  ennen päätöksiä. Tätä voisi pitää jopa liiketaloudellisesti tehokkaana toimintana.

Tuossa YK:n tekemässä vertailussa (kuten aikaisemmissa perusopetuksen tasoa koskevissa tutkimuksissakin) Suomen tärkein vahvuus on todistetusti  voimavara nimeltään maailman parhaiten koulutetut kansalaiset.

Poliittista nomenklaturaamme ei kuitenkaan kiinnosta se mitä kansalaiset ajattelevat. Inhimilliset resurssit jäävät todellisuudessa muutaman keskinkertaisen pyrkyrin keskenään tekemien päätösten jalkoihin – näin silti, vaikka samat poliittiset apinat jankuttavat kaikkialla – ulkoa opitun kuuloista – mantraa Suomen elämisestä huippuosaamisen kautta.  Kuten joku muukin on jo todennut, huippuyliopistojen perustaminen Suomeen on todennäköisesti  – vain ja ainoastaan –  rahan tuhlaamista maassa, jossa ihmisten ajattelukykyyn ei kuitenkaan luoteta.

Suurten ikäluokkien aiheuttama (kahdenkymmenen vuoden mittainen) tilastollinen työvoimapulakupla näkyy yhteiskunnassamme jo ensi vuodesta alkaen. Vaikka työttömyys kuristaa koko yhteiskuntaamme, niin julkisella sektorilla on entistä vähemmän työntekijöitä ja enemmän tekemistä. Tätä ei aukkoa ei pystytä täyttämään kieli- ja ammattitaidottomalla – ja vastoin kansan enemmistön tahtoa ja ilman mitään järkevää suunnitelmaa – maahantuodulla halpatyövoimalla.  Tehokkuutta on lisättävä näissä talkoissa ja nykyinen  tietotekniikka on tässä asiassa avainsana.

Suomen hallitus (suuressa viisaudessaan) on juossut näissäkin asioissa perse edellä puuhun (ja päänsä siihen kuuluisaan Karjalan mäntyyn). Väkisin tehty TV-kanavien digitalisointi (ja syrjäseuduilla asuvan kansanosan  hylkääminen samalla kerralla, analogisista palveluista järjenvastaisesti luopumalla). Itseään Suomen uudeksi diktaattoriksi nostavan Matti Vanhasen luotsaama hallitus ilmoittikin muutama viikko sitten, että valtio investoi nyt laajakaistaan ja uusiin sähköisiin palveluihin. Tämänkin on joku muu todennut jo ennen minua, mutta totuushan on se, että mitä helvetin hyötyä on satsata uusiin järjestelmiin, jos päättäjien omaksumat toimintamallit pysyvät samoina?

Totuus lienee kuitenkin se (ai prkkl kuinka inhoankaan tuota kielikuvaa…), että päättäjät näkevät laajakaistateknologian keinona alistaa kansa tiukemmin poliittiseen kontrolliin ja helpottaa kurinpidollisia toimenpiteiden kohdistamista ns. toisinajattelijoihin. Luuletteko ihan aikuisten oikeasti, että Braxin sähköinen äänestyskokeilu ei jättäisi takaportteja kansalaisten valvontaan?

(Hyödyllisempää olisi varmaankin taata kotimaisella polttoaineella palava tulisija jokaiseen suomalaiseen asuntoon – niin huoltovarmuuden kuin hallituksen salliman viestinnän tasonkin kautta – savumerkit kun eivät taida olla vielä uhka nomenklaturalle?)

Noin summa summarum – henkilökohtaisesti olisin valmis tukemaan ketä tahansa poliitikkoa, joka avoimesti (ja tarpeeksi vilpittömästi)  ilmoitta ajavansa todellista kansalaisyhteiskuntaa – sveitsiläistyyppistä demokratiaa.

Sananvapauden ihmemaa?

Demokratiana pitämämme Suomi on saanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta (EIT) enemmän langettavia sananvapaustuomioita kuin mikään muu muista Euroopan neuvoston maista tai esimerkiksi muut Pohjoismaat.

Kymmenessä vuodessa Suomi on saanut seitsemän tuomiota, joissa on todettu ihmisoikeussopimuksen sananvapausartiklan rikkomus.

Lähelle Suomea rikkomusten määrässä pääsee Pohjoismaista Norja, joka on vuodesta 1999 lähtien tuomittu viisi kertaa sananvapauden rikkomisesta. Tapaukset ovat koskeneet lähinnä lehdistöä. Ruotsi on saanut samassa ajassa kahdet rapsut, Tanska ja Islanti eivät yhtään.

Ihmisoikeussopimuksen ratifioineista 47 maasta on Suomea enemmän langettavia sananvapaustuomioita saanut seitsemän maata. Vain Turkki (jota oma poliittinen nomeklaturamme kuolaa ja hinkuu EU:n jäsenmaaksi) pyörii näissä rikkomuksissa aivan omassa luokassaan  169 tuomiollaan.

Lehdistöä koskevissa tapauksissa EIT ottaa huomioon (kategorisesti ja ihmisoikeussopimusten mukaisesti)  myös yleisön oikeuden saada tietoa. Poliittisessa  Suomessa kiistat  ajatellaan  lehtikirjoituksen tekijän ja kirjoituksen kohteen välisiksi – ilman yhteiskunnallista merkitystä ( keskeneräisistä asioista ei ole soveliasta keskustella).

Suomi ei ole saanut sananvapausjutuista yhtään vapauttavaa tuomiota.

Tämän maan valtaapitävät eivät tunnu edelleenkään ymmärtävän sitä , että:

Sananvapaus ei kata pelkästään sellaisia tietoja ja ajatuksia, jotka otetaan myötämielisesti vastaan, joita pidetään vaarattomina tai joihin suhtaudutaan välinpitämättömästi. Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestön osaa. Tätä vaativat tuomioistuimen mukaan moniarvoisuus, suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus, joita ilman ei ole kansanvaltaista yhteiskuntaa.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin

Niinpä niin…

Eikä kuuntele myöskään EU

Tuore uutinen kertoo näin, että vasemmistoryhmien europarlamentaarikot ovat huolissaan mahdollisuudesta,
että ranskalainen äärioikeistolaispoliitikko Jean-Marie Le Pen saisi johtaa uuden EU-parlamentin avausistuntoa heinäkuun puolivälissä.

Tätä avausistuntoa on perinteisesti johtanut parlamentin vanhin meppi, ja on todennäköistä, että kesäkuussa 81 vuotta täyttävä Le Pen on kesäkuussa valittavan uuden parlamentin ikäpresidentti.

EU-parlamentin sosiaalidemokraattista ryhmää johtavan saksalaisen Martin Schulzin mielestä on sietämätön ajatus, että avausistuntoa johtaisi poliitikko, joka kiistää holokaustin eli juutalaisten joukkotuhoamisen tapahtuneen toisen
maailmansodan aikana. Schulz haluaakin muuttaa parlamentin sääntöjä tältä osin.

EU-parlamentin vihreiden johtaja, saksalainen (oikeasti ranskalainen, maansa rikoksen takia hylännyt) Daniel Cohn-Bendit pitää koko ikäpresidenttikäytäntöä vanhentuneena.

Meidän mielestämme avausistunnon puheenjohtajana pitäisi olla parlamentinnuorin edustaja. Ei Le Penin vuoksi, vaan siksi, että nuorin edustaja edustaatulevaisuutta

Eli suomeksi:

Nykyinen nomenklatura muuttaa härskisti sääntöjä – etenkin silloin kun säännöt eivät sovi sen tavoitteisiin. Tähän kun ynnätään vielä natsi/fasisti-kortin heiluttelu, vähemmistöjen nostaminen enemmistöjen yläpuolelle ja ehdottomuus vihervasemmiston ja seteliselkärankaisten oman asian suhteen, pääsemme tilanteeseen, että jäykkävasemmistolais-globaalikapitalistinen vuosi 1984 ei ole kovinkaan kaukana.

(Punaiseen Danyyn pitää suhtautua (kaikesta huolimatta) kaikella vakavuudella. Tämä virheiden nykyinen MEP on todellinen anarkomarkojen esi-isä.)

Tämä on – kaiken muun tuoreen uutistulvan sisällä – taas kerran osoitus siitä, että virheet ja sen ympärillä pyörivä loiskiehunta on kansanvallan pahin vastustaja koko Euroopassa.

Johdonmukainen jatko

Johdonmukaisena jatkona soraäänien hiljentämiselle ja oman valtansa pönkittämiselleen, ikioma nomenklaturamme on tullut siihen johtotulokseen, että tuomaria ei jatkossakaan voida panna viralta sen vuoksi, että hän on yksityiselämässään syyllistynyt vain sakolla rangaistavaan tekoon. Eduskunta on hylkäämässä hallituksen lainmuutosesityksen tältä osin.

Hallitus oli esittänyt, että tuomari voitaisiin panna viralta, jos hän on syyllistynyt tahalliseen rikokseen, josta rangaistus on ollut vähintään 60 päiväsakkoa. Eduskunnan lakivaliokunta ehdottaa, että tätä ei hyväksytä.

Tällä hetkellä tuomareiden viraltapanoa koskevat samat säännökset kuin muitakin virkamiehiä. Viraltapano on ehdoton, jos virkamies tuomitaan elinkautiseen. Pääsääntö se on silloin, kun tuomio on vähintään kaksi vuotta vankeutta.

Harkinnanvaraiseksi viraltapano muuttuu sitten, kun tuomio tahallisesta rikoksesta on alle kaksi vuotta vankeutta.

Hallituksen mielestä tuomarin syyllistyminen tahalliseen rikokseen yksityiselämässään voi osoittaa, että hän on sopimaton toimimaan tuomarina, vaikka rangaistus teosta olisikin lievä. Tästä tuli ehdotus 60 päiväsakon rajasta.

Ehdotukselle vastusti aiemmin eduskunnan perustuslakivaliokunta. Sen mielestä hallituksen perustelut eivät olleet riittävät. Myös ehdotettu 60 päiväsakon raja vaikutti sattumanvaraiselta.

Vai niin?

Minusta taas näyttää siltä, että hallitus on kiinnostunut lähinnä siitä, että tuomarit toimivat sen sylikoirina ja jakavat ns.oikeita tuomioita –  virkakelpoisuudesta ja virkamiehen nuhteettomuudesta paskaakaan välittämättä.  Sopivuus – ja etenkin poliittinen sellainen – saattaa olla oikeudenkäyttäjien mittari entistä enemmän tulevaisuudessa.

(Puhu tässä nyt sitten kansalaisyhteiskunnasta…)

Lainaan tähän loppuun veli Valkean muualle hyvin muotoilemaa tekstiä:

Valtion viehtymys tunnustuksiin, pahoitteluihin, anteeksipyyntöihin, selontekoihin, jne. voidaan selittää sillä, että valtio haluaa olla kaikkinäkevä ja kaikkitietävä.

Anteeksipyyntö ja/tai pahoittelu on valtiolle, vaikkakaan ei aukoton, ennuste tulevasta käyttäytymisestä, ja sopeutumisesta ja alistumisesta valtion valtaan.

Rangaistusten lieventyminen 1790-1810 välillä  ei johtunut humaanisuuden lisääntymisestä valistusajan seurauksena kuten väitetään, vaan tehokkaampien, erityisesti armeijasta opittujen johtamis- ja hallitsemismetodien soveltamisesta siviilielämään, sekä hiukan myöhemmin lisääntyneestä kansaan (populaatioon = numeroiksi ja tilastoiksi muuttunut kansa) kohdistuvasta tiedonkeruusta ja valvonnasta, sen käyttäytymisen tarkemmasta ymmärtämisestä ja erilaisten metodien aiheuttamista vaikutuksista siihen, jne. Lisäksi talousrakenteiden kehittyminen vaati aiempaa suurempaa kansalaisten toimintavapautta ja vallan täytyi siksi toimia toisella tavalla, kuin monimutkainen yhteistoimintakoneisto.

Aiemmin rankaiseminen oli ollut hallitsijan kosto, monessa suhteessa tuntemattoman ja arvaamattomasti käyttäytyvän kansan kovaotteista kurissapitämistä, nyt siitä on tullut tarkoin tunnetun populaation tarkoin säädeltyä ohjailemista haluttuihin suuntiin. Ennen kovimmat rangaistukset olivat mahdollisimman julkisia ja ne oli tarkoitettu saamaan aikaan voimakas psykologinen efekti, esim. kuolemanrangaistus kiduttamalla. Ne olivat monessa suhteessa tärkeimpiä rangaistuksia, hallitsijan osoitus hänen kyvystään päättää kansalaisten elämästä ja kuolemasta.

Nyt tärkeimpiä rangaistuksia ovat pienet ja pienehköt rangaistukset, joita on paljon. Ne on tarkoitettu ohjaamaan kansan enemmistöä, sen lainkuuliaisinta, tuottoisinta ja tärkeintä osaa tarkoin lasketuilla keskimääräisillä efekteillä. Vähemmän tärkeät kovimmat rangaistukset on jätetty kovimmille rikollisille, joilta ei voi odottaa tuottoa, jotka eivät pidä yhteiskuntaa pystyssä (päinvastoin), ja jotka eivät useimmiten muuta käytöstään, ainakaan ennen kohtuullista ikääntymistä. Heidät pyritään eristämään määräajoiksi muusta yhteiskunnasta, jotta heistä aiheutuva haitta minimoituu.

Kommunismi ja kansallissosialismi olivat suoraa seurausta yhteiskuntien humanisoitumisesta; kansojen muuttamisesta abstrakteiksi numeroiksi, populaatioiksi, dehumanisoiduiksi laskennallisiksi yksiköiksi; yhteiskuntien toiminnan muuttamisesta teollista koneistoa muistuttavaksi; ideasta ”ihmisosien” lähes täydellisestä korvattavuudesta ja vaihdettavuudesta (tabula rasa, kansainvälisyys/ universaalisuus, kosmopolitanismi, jne.); kaikkialle ulottuvasta valvonnasta ja ohjaamisesta; jne. Nykyisen ”humaanin” suomalaisen yhteiskunnan muuttuminen diktatuuriksi on luonnollinen ja mahdollinen kehityskulku, koska tämän muutoksen tarvitsemat elementit on sisäänrakennettu yhteiskuntaamme, ja nimenomaan sellaisiin käsitteisiin kuin ihmisoikeudet ja suvaitsevaisuus. Sanojen julkisen, retorisen ja tunnesisällön sijaan kannattaa tarkastella sanojen teknistä sisältöä, jotta näkee yhteiskunnan sellaisena kuin se on. (Lähde: Michel Foucault, eri vuosia)

– Men have dreamed of liberating machines. But there are no machines of freedom, by definitionMichel Foucault

Hyvää yötä kansalaisyhteiskunta…

Lähteet: Taloussanomat, KL, IL, HS, IS, STT,EIT, Valkea



Site Meter

Näin vuoden vaihtuessa haluamme toivottaa kaikille lukijoillemme entistä parempaa ja vähemmän monikulttuurista uutta vuotta 1984… ei kun 2009.


Site Meter