Afganistanin aseistamisesta suomalaisilla aseilla – päivitys 17.2.2011

Tässä blogissa otettiin kantaa tuoreeltaan (vuonna 2007) kahteen eri otteeseen aikeista aseistaa Afganistania Suomen puolustusvoimien hylkäämillä kiinalaisvalmisteisilla rynnäkkökivääreillä (ja muullakin materiaalilla).  Kirjoitukset löytyvät täältä ja täältä.

Asian suhteen Kullervoblogin kanta ei ole muuttunut. Toimitus näkee asian edelleen niin, että Suomen osallistuminen Naton Afganistan-operaatioon on kyseenalaista ja alkaa viimeistään eilisten uutisten valossa näyttää suuren luokan poliittiselta typeryydeltä.

Nykyinen Nato-yhteistyö kannattaa toki ottaa hyötymisen ja oppimisen kannalta, mutta Nato-jäsenyys (ja tällaisiin operaatioihin osallistuminen)  on meille haitallista – jopa vaarallista tulevaisuudessa. Lisäksi näihin  Naton rauhaanpakottamisoperaatioihin (l. USA:n uuskolonialismin pönkittämisoperaatioihin) osallistuminen on muuttanut maailmalla olevaa käsitystä Suomesta rauhanturvaamisen suurvaltana – haitalliseen suuntaan.

Säilyttääksemme uskottavuutemme puolueettomina ja luotettavina rauhanturvaamisen expertteinä, meidän pitäisi osallistua ainoastaan YK:n lipun alla tapahtuviin perinteisiin rauhanturvaamisoperaatioihin. Tietotaitomme ja luotettavuutemme sillä saralla on todellisuudessakin maailman huipputasoa. Maineesta ja kunniasta puhumattakaan. Sitä ei kannata uhrata lyhytnäköisen Nato-politiikan alttarille.

Se mikä on muuttunut, on tiedon määrä tässä asiassa. Wikileaks-vuotojen mukana on julkisuuteen tullut lisää tietoa tästä(kin) kähminnästä.

Julkistettujen raporttien mukaan Yhdysvallat taivutteli erittäin sitkeästi Suomea lahjoittamaan ylijäämäaseita Afganistaniin. Jostain syystä Yhdysvallat päätteli myöhemmin, että hankkeesta oli tullut Suomessa ”poliittista myrkkyä”.

Hankeaseiden luovuttamisesta Afganistaniin hylättiin presidentin ja hallituksen kesken ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa vuonna 2006 ja uudelleen 2007. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun kokoomus oli  noussut hallitukseen demareiden tilalle.

Hylkäämistä perusteltiin sillä, että aseiden vieminen konfliktialueelle olisi laitonta. Suomi oli kuitenkin saanut jo hankkeen alkuvaiheissa pyytämänsä vakuudet, että aseet menisivät Afganistanin poliiseille eikä armeijalle tai puolisotilaallisille järjestöille. Yhdysvaltain lähetystö Kabulissa viestitti kesäkuussa 2006, että Suomen suurlähettiläs Antti Koistinen oli saanut afgaanien turvallisuusjoukkojen koulutuksesta vastaavalta komentajalta lupauksen ”palomuurista”, jolla aseiden siirtyminen poliiseilta armeijalle estettäisiin.

Hanketta perusteltiin puhtaasti Suomen esittämällä toiveella. Siihen ei kuitenkaan (jostain ihmeellisestä syystä johtuen) otettu kantaa, että aseiden väärinkäyttö Afganistanissa oli huomattavasti todennäköisempää poliisien kuin sotilaiden käsissä. Poliisien aseita päätyy jatkuvasti kapinallisille.

Yhdysvaltain lähetystö totesi kuitenkin myöhemmissä sähkeissä, että hanketta vastustivat erityisen tiukasti alussa ulkoministerinä ollut Erkki Tuomioja (sd) ja hallituksen vaihdoksen jälkeen edelleen presidentti Tarja Halonen.

Valtiomme ulkopoliittinen johto varoitti Suomessa syyskuussa 2007 vierailutta  Yhdysvaltain virkamiestä varoitettiin,  että ”tästä asiasta on tullut poliittista myrkkyä, ja se uhkaa kaataa hankkeitamme saada Suomi tekemään Afganistanissa enemmän muilla alueilla”.

Ilmeisen selvää sotahulluutta (ja täydellistä sodankäynnistä ymmärtämättömyyttä) edustavat kokoomusministerit toivoivat viestien mukaan, että luopumalla asehankkeesta hallitus saataisiin sopimaan lisäjoukkojen lähettämisestä Afganistaniin ja komentovastuun ottamista yhteisessä osastossa Ruotsin kanssa 2009. Joukkoja lisättiin, mutta komentovastuuta ei otettu.

Niin mitä tästä voimme oppia? Ainakin sen, että yhteiskunnan tulevaisuus ja puolustautumisesta päättäminen ovat aivan liian vakavia asioita annettavaksi poliitikkojen päätettäviksi.

Vastoin julkisuuteen annettuja tietoja, juuri kokoomus on pyrkinyt aktiivisesti ajamaan Suomen väkisin väännettyä (ja kansan enemmistön tahdonvastaista) Nato-jäsenyyttä ja edesvastuutonta osallistumista johtovastuussa laittomiin sotatoimiin vieraassa maassa.

Tällaisten asioiden ehkäisemiseksi kenenkään suomalaisen ei pitäisi äänestää tätä mätää poliittista kulttuuria edustavia poliitikkoja. Vieläkin varmempi turva tällaista rehottavaa mädännäisyyttä (ja suoraa hulluutta) vastaan olisi sitovien kansanäänestysten käyttöön ottaminen  – ainakin tämän mittaluokan kansallisissa päätöksissä.

Nato ei ole Suomelle turva – se on riski, joka aktivoituessaan saattaa ajaa koko maamme ja kansamme perikatoon. Kansainvälisiin sotilasoperaatioihin osallistuminen heikentää asemaamme suvereenina kansallisvaltiona ja madaltaa terrori-iskun kynnystä suuntautua Suomeen.

Kun tarkastelee etenkin kokoomusta edustavien ministerien toimintaa (tässä nimenomaisessa tapauksessa), ensimmäinen mielikuva on se, että ministerien toiminta (ministerivastuulla) on ollut kansakunnan ja kansalaisten etujen vastaista ja Suomen turvallisuutta vaarantavaa.

Tosin, ministerivalalla ei tunnu olevan mitään merkitystä. Kyseisen hallituksen ex-pääministerikin näyttää kävelevän oman vaalikampanjansa julkisista varoista tapahtuneesta touhusta ilman valtakunnanoikeutta tai edes rangaistusta.

Toivottavasti maan tapa muuttuu seuraavien vaalien myötä.

*   *   *

Ai niin… jotain oli unohtua. Toimituksen sivuhuomautuksena; lisäksi tästä uutisesta voi lukea rivien välistä (hyvällä tahdolla), että kansalaisjournalismi ja asioiden esille tuominen täällä avoimessa mediassa on aidosti sellaista toimintaa jolla on vaikutusta asioihin ja päätöksiin – kansalaismielipiteen kautta.

Lähteet: HS, Puolustusvoimat, STT, Wikileaks

Advertisement

 

Rauhanturvaoperaatioista

Minun on pitänyt jo pitkään kirjoittaa eräästä rauhanturvaoperaatioihin liittyvästä ongelmasta. Asia on unohtunut ja aina jotenkin siirtynyt, mutta nyt saattaa olla oikea hetki tällekin.

Nykyinen monimutkainen ja kompleksoitunut maailma pitää sisällään entistä enemmän erilaisia kansainvälisiä kriisejä ja kansainvälisiä ponnistuksia niiden ratkaisemiseksi.

Olemme olleet kansana  pitkään mukana rauhanturvaamisessa. Meitä luonnehditaan omien rajojemmekin ulkopuolella rauhanturvaamisen suurvallaksi. Mutta tähänkin asiaan liittyy myös ei-toivottuja elementtejä. Jätän tällä kerralla ulko- ja EU-politiikan kirjoituksen ulkopuolelle ja keskityn asiaan liittyvään kansalliseen ja sotilaalliseen ongelmaan.

Henkilökohtaisesti (ihmisenä)  vastustan kaikkia muita, kuin YK:n lipun alla tehtyjä rauhanturvaoperaatiota. Ammatillisesti vastustan ihan  kaikkia rauhanturvaoperaatiota – tai ainakin suomalaisten osallistumista niihin.

Yhdysvaltalainen eversti  Harry Summers (joka oli Vietnamin sodan veteraani) esitti näiden ”rauhanoperaatioiden” sotilaalliset ongelmat ensimmäisenä.

Hän korosti sitä  perusasiaa, että asevoimien ainoa tehtävä oli valmistautua käymään taisteluja sodassa ja käydä niitä tarvittaessa. Humanitaarisia operaatioita voidaan kyllä avustaa logistisesti, mutta taistelujoukkojen käyttöä niissä pitäisi välttää.

Tällaiset matalan intesiteetin operaatiot ja rauhanturvatehtävät kuluttavat asevoimien moraalia ja opettavat joukoille menettelytapoja, jotka heikentävät kykyä taisteluun tosipaikan tullen. Tällainen taistelujoukko on menettänyt arvonsa ennaltaehkäisevänä pelotteena.

Tuntemattoman Sotilaan majuri Karjulaa siteeraten, te olette sotilaita, ette mitään apusisaria.

Olen itse nähnyt tällaisten operaatioiden vaikutuksen suomalaisiin reserviläisiin ja se on monesti ollut negatiivinen.

Sen lisäksi, että sotaan koulutetuilta ja erinomaisen motivoituneilta miehiltä viedään koulutuksen tarkoitus ja heistä tehdään eräänlaisia poliiseja, he myöskin usein tylsistyvät rutiineihin ja vapaa-aika kuluu voittopuolisesti nestemäisten virvokkeiden parissa.

Kun nämä kaverit palaavat kotimaahan, otteen saaminen normaalista elämästä voi olla tuskallisen vaikeaa ja surukseni olen huomannut aika monen hyvän miehen elämän  menneen ulkopuolisuuden ja alkoholismin kautta turmiolle.

Tavallaan (ammatillisesti) vieläkin pahempaa on ollut seurata sitä, miten tällaiset operaatiot vaikuttavat ammattiarmeijoiden värvättyyn miehistöön ja heidän moraalinsa.

Kun tiedämme myös sen, että ns.rauhaanpakottamisoperaatiot (tai EU/YK-operaatio Darfur) ja esimerkiksi Yhdysvaltojen johtamat operaatiot ovat yleensä vain kaapu uuskolonialismille ja tämän vuosituhannen siirtomaasodille, mielestäni meidän olisi syytä saadaan aikaan laaja ja avoin kansalaiskeskustelu tästä aiheesta.

Siitä, että mikä on roolimme tällaisessa toiminnassa, haluammeko me olla siinä mukana, mitkä ovat saavuttamamme todelliset hyödyt ja mitkä ovat toiminnan todelliset riskit?

Tämä on niin vakava koko kansaa koskeva asia, että se pitää ottaa pois presidentti Tarja Halosen yksityislautaselta ja poliitikkojen saunaseuroista.

Lähteet: Puolustusvoimat, Harry G. Summers, The New World Strategy: A Military Policy for America’s Future, Simon & Schuster, 1995,

Jk. Unohtamatta tätäkään.

 

Epäpätevä syyttää syytöntä

Presidentti Tarja Halosen mielestä rauhanturvaajien kotiuttamisesta Afganistanista päättäneet tahot sivuuttivat omin päin valtiojohdon päätökset.

Yle Uutisten tiistaina haastattelema Halonen ei maininnut nimiä, mutta arvostelun kärki kohdistui pääesikuntaan ja puolustusministeriöön.

Olennaista kuitenkin lienee se, että joku otti vastuun ja toimi Halosen reissatessa pitkin maailmaa veronmaksajien piikkiin. Nyt kädet kyynärpäitä myöten ristiin – olemme korviamme myöten kusessa, jos Suomi joutuu mukaan yhtään Afganistania lähempänä olevaan kriisiin tällaisen ylipäällikön komennossa.

Se mitä todellisuudessa tapahtui – Halosen kiukuttelusta huolimatta – selviää täältä.

Lähde: YLE

 

Demarifarssi jatkuu…

Kirjoitin eilen demareiden hysteriaksi muuttuneesta Afganistanin rauhanturvajoukkoja koskevasta julkisuuspelleilystä. Farssi jatkuu ja loppua ei taida olla näkyvissä tälle ilmaiselle kansanhuville.

SDP:n puheenjohtaja Jutta ”Urpå” Urpilainen vaatii hallitukselta selvitystä Afganistanin vaaleja turvaamaan lähetetyn rauhanturvajoukon kotiutuksesta.

Urpilainen haluaa eduskunnan arvioivan sitä, onko puolustusministeri Jyri Häkämies ylittänyt toimivaltuutensa, kun on jättänyt kertomatta maan johdolle joukkojen kotiuttamisaikataulusta.

Tiedättekö mistä oikeasti on kyse? Kyse on kuuluisasta sä-et-vaan-osaa-ilmiöstä. Nämä tiedot, joita Urpilainen väittää Häkämiehen pimittäneen ovat olleet (kuten jo eilen totesin) eduskunnan (eli myös kansanedustaja Urpilaisen tiedossa) jo pitkän aikaa. Herää kysymys onko Urpilainen laiska, tyhmä vai valehteleeko hän tietoisesti?

Näin eduskunta sai todellisuudessa tietää asiasta (vastoin demareiden väitteitä):

9. tammikuuta 2009

Hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta (utva) keskustelee presidentin kanssa Suomen saamasta pyynnöstä avustaa Afganistanissa järjestettäviä presidentinvaaleja.

6. maaliskuuta

Eduskunta hyväksyy vaalioperaatiota käsittelevän selonteon. Toiminta-ajaksi määritellään yhteensä noin 4–5 kuukautta. Väliaikaisten tukijoukkojen vahvuus ja käytön aikataulu täsmentyvät kevään 2009 aikana.

13. maaliskuuta

Presidentti päättää, että Suomi osallistuu presidentinvaalien turvaamiseen. Lähetettävän joukon kooksi rajataan ”noin sata” ja toiminta-ajaksi ”neljästä viiteen kuukautta”. Lähtökohta on, että mahdollinen vaalien toinen kierros pidetään kuukausi ensimmäisen kierroksen jälkeen eli syyskuussa. Joukolle varataan tämän lisäksi ylimääräinen kuukausi vaaliaikatauluun liittyvien epävarmuustekijöiden ja mahdollisten vaaleja seuraavien levottomuuksien takia.

16. kesäkuuta

Ulkoministeriö lähettää eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle (UAV) eduskunnan vaatiman lisäselvityksen Afganistanin vaalioperaatiosta. Siinä todetaan, että lähetettävän joukon operatiivinen toimintavalmius päättyy 25. lokakuuta ja että Suomen lähettämän osaston tehtävä on väliaikainen eikä osaston läsnäoloa jatketa.

3. syyskuuta

Ulkoministeriö lähettää eduskunnan ulkoasianvaliokunnalle selvityksen, jossa joukon toiminta-aika määritellään niin, että vaalitukijoukko kotiutetaan loka–marraskuun aikana riippuen presidentinvaalien mahdollisen toisen kierroksen aikataulusta.

22. lokakuuta

Puolustusministeri Jyri Häkämies ja kenraalimajuri Arto Räty käyvät ulkoasianvaliokunnassa selvittämässä operaation vaihetta. Pääesikunnan muistiossa kerrotaan, että Suomi ei voi toimia alueella vain kansalliseen päätökseen nojaten, ja että Suomen joukkojen kotiutumisaikataulu on ollut Ruotsilla tiedossa. Suomalaisten käytössä olevat tilat majoitus- ja toimitilat tulevat ruotsalaisten käyttöön.

Urpilaisen puheet on punnittu –  ja kevyeksi todettu. Demareiden puheenjohtaja on tehnyt itsensä entistäkin  naurettavammaksi ja epäuskottavammaksi.

Samoin kuin Tarja Halosen naurettavat selitykset. STT:n mukaan presidentti Tarja Halosen mielestä suomalaisen Afganistan-joukon kotiutuksesta syntyneessä sekaannuksessa on kyse muustakin kuin tiedonkatkoksesta.

Jep, saako tässä heittää villin veikkauksen  – presidentin täydellisestä inkompetenssista?

Lähteet: HS,US, STT

Jk. On muuten aika vastenmielistä seurata myös sitä kuinka Päivi Lipponen lobbaa täysin estoitta miehensä Paavo Lipposen työnantajan laskuun. Tähän korruptioon on ilmeisesti viimeinkin tulossa muutos.

 

Haluavatko demarit tapattaa suomalaisia?

Suomalaisten Afganistanissa  presidentinvaaleja turvanneiden  lisäjoukkojen (jo kauan sitten tiedossa ollut) paluu  lokakuun lopussa, on aiheuttanut täällä kotimaassa poliittisen farssin.

Tieto  Afganistanin presidentinvaaleja valvoneiden 86 suomalaissotilaan kotiuttamisesta aiheuttivat hälyn eduskunnassa torstaina. Kyselytunnilla hämmästeltiin, miksi sotilaat tulevat kotiin ennen kuin työt on tehty.

Suomi lähetti sotilaat Afganistaniin heinäkuussa valvomaan elokuussa pidettyjen vaalien turvallisuutta. Vasta viime viikonloppuna selvisi, että vaalien toinen kierros on vasta 7. marraskuuta, jolloin lisäjoukkojen palvelussopimus on jo päättynyt. Sopimus päättyy 28. lokakuuta.

Suurin osa valtiojohtoa presidenttiä myöten on ollut siinä (hyvässä)  uskossa, että sotilaat pysyvät Afganistanissa myös toisen kierroksen yli.

Presidentti Tarja Halonen kiukustui (tapansa mukaan) kuullessaan joukkojen sopimusten ja aikataulun mukaisesta vetäytymisestä Afganistanista.  Tiistaina Halonen arvioi  joukkojen pysyvän Afganistanissa myös presidentinvaalien toisen kierroksen yli.  Joukot ovat kuitenkin palaamassa aikataulun mukaan tämän kuun lopussa eli ennen marraskuisia vaaleja.

Meidän sotilaamme ovat hoitaneet tehtävänsä aivan erinomaisesti. Ei voida olettaa, että nyt heiltä edellytettäisiin vielä jotain jatkositoumusta. Lähdemme siitä, että job well done ja nyt kotiin. Näin kovan ja vaativan tehtävän jälkeen heidän on aika palata kotiin ja huilata,

kommentoi maavoimien operaatiopäällikkö, prikaatikenraali Veli-Pekka Parkatti maavoimien esikunnasta.

Jostain syystä rauhanpuolustajana aikaisemmin tunnettu Halonen halusi siis (sopimuksista huolimatta) pitää suomalaisia miehiä maalitauluina NATO:n ja Yhdysvaltojen Afganistanissa käymässä sodassa.

Eräs asia mikä vahvistui tämän sekoilun yhteydessä on se, että presidentti-instituutio on taipaleensa lopussa. Kun tuohon virkaan pääsee Halosen kaltaisia ihmisiä, voimme vain kuvitella kuinka suurta vahinkoa seuraa ja kuinka monta turhaan menetettyä suomalaista ihmishenkeä on saldona Halosen johtamisesta todellisessa kriisissä.

Pääministeri  Matti Vanhanen sekoili tapansa mukaan ja pesi vastuun Pontius Pilatuksen tavoin käsistään.Matti kertoi pääministerin saaneen tiedon asiasta vasta TV-uutisista. Yrittäessään työntää vastuuta muualle, Vanhanen osoitti (jälleen kerran) sen, kuinka huonosti hän pystyy hoitamaan virkaansa ja on perillä yleensä ottaen yhtään mistään.

Hän lupasi kuitenkin  eduskunnalle  selvityttää, miksi suurin osa valtiojohdosta oli pimeänä sen suhteen, mikä on Afganistanissa olevien suomalaissotilaiden kotiinpaluupäivä. Asiaa käsitellään seuraavassa hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan kokouksessa.

Rauhanpuolustajana, Yhdysvaltojen vihaajana ja NATO:n vastustajana profiloitunut Erkki Tuomioja kommentoi hieman yllättävästi. Hän ja – SDP:n vaalitappion alustaja tunnettu – Eero Heinäluoma katsovat, että päätökset joukkojen kotiuttamisesta on tehty väärässä järjestyksessä: sotilaat ovat marssineet poliittisen johdon yli.

”Nämä asiat kuuluisivat ulkoministeriön esiteltäviksi. Tasavallan presidentti on viimekätinen päätöksentekijä, kun joukkoja lähetetään ja otetaan pois. Puolustusministeriö on ottanut tässä muiden tehtäviä, eikä siitä ole kerrottu kaikille hallituksen jäsenille”

Tästä lausunnosta saa sen kuvan, että rauhanpulustajana tunnettu Tuomioja on valmis tapattamaan suomalaisia sotilaitaNATO:n ja Yhdysvaltojen turvallisuusintressien vuoksi ja että samaan on valmis myös vanha ay-jyrä Heinäluoma – joka on valmis myös rikkomaan vapaaehtoisten sotilaiden kanssa tehtyjä sopimuksia ja pakottamaan nämä toimimaan Afganistanissa.

Näin silti, vaikka aiemmin torstaina puolustusministeri Jyri Häkämies kävi kenraalimajuri Arto Rädyn kanssa selvittämässä sotkua eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle.

Häkämies selitti valiokunnalle, että työnantaja ei voi yksipuolisesti muuttaa vapaaehtoisten sotilaiden työsopimuksia. Kenraali Räty korosti joukkojen ”haluttomuutta” jatkaa Afganistanissa, jossa olot ovat muuttuneet sotilaille hyvin vaikeiksi.

Tästä huolimatta demarit haluaisivat pitää nämä suomalaiset meille kuulumattomassa sodassa elävinä maalitauluina.

Reilukerhosta päivää?

Lähteet: US, HS, STT

 

Yhdysvaltain kapeat vaihtoehdot

Kuten olemme varmaan kaikki jo huomanneet, (monikulttuurinen) maailmanmahti nimeltään Yhdysvallat on rämpinyt taloudellisen taantuman suossa jo yli vuoden. Tämä taantuma on levinnyt myös muualle – Eurooppaan ja jopa pieneen Suomeen.

Asuntorakentamisen kuplasta paljastunut kansallinen likviditeetin vaje (tai sen olemattomuus) heiluttaa jo hyvin voimakkaasti maailman ainoaa supervaltiota ja sen kautta koko globaalia taloudellista järjestelmää.

Missä Yhdysvallat seisoo?

Yhdysvaltain suurissa talousongelmissa on taustalla on myös muita näkymättömämpiä ongelmia. George Bush nuoremman hallintokausi osoittautui sellaiseksi, joka oli valmis työntämään kansallista varallisuutta epämääräisiin sotiin – unohtaen samalla oman kansansa ja sen jokapäiväiset vaikeudet. Se, että alempi keskituloinen väestö on joutunut jo vuosia tekemään kahta tai kolme työtä pitääkseen kiinni amerikkalaisesta unelmasta, ei ole myöskään mikään uutinen. Myöskään se, että sotaa käydään ulkomaita vastaan ei ole uutinen – se on iät ajat ollut hallitsijoiden keino siirtää mielenkiinto pois sisäisistä ongelmista.

Tämä tuore uutinen – ainakaan kaltaiselleni paatuneelle macchiavellistille – ei ole yllätys. Siis se, että paljon puhuttu muutos ja uusi hallinto jatkavat pitkälti samoilla linjoilla edeltäjiensä kanssa.

Tosin on syytä muistaa, että heidän (siis uusien vallanpitäjien) vaihtoehdot ovat kovin vähissä kuuluisan 9/11 jälkeen aloitetun – sekavan – ristiretken jälkeen.

Missä mennään?

Sekä Afganistanissa että Irakissa käydyt – ja pitkittyneet – sodat ovat vieneet Yhdysvallat vararikon partaalle. Samaan aikaan Kiina ja Intia voimistuvat, mutta Venäjä on joutunut taantumaan (palaan tähän).

Nato-joukkojen (käytännössä Yhdysvaltain intressien) Afganistanin ja Irakin sotilaskomentaja vaati eilen Brysselissä Yhdysvaltain eurooppalaisia liittolaisia pistämään käden syvemmälle taskuun AfPak-operaation onnistumisen vuoksi. Yhdysvaltain keskisen komentoalueen johtaja, Irakin ja Afganistanin sodista vastaava kenraali David ”Catepillar” Petraeus sanoi, että Afganistan on Yhdysvaltain suurin sotilaallinen haaste tällä hetkellä.

(Tässä kannattaa miettiä sitä, ovatko Yhdysvaltain edut ja haasteet myös eurooppalaisesta näkökulmasta samanlaisia?)

Lauantaina puhuneen varapresidentti Joseph Bidenin hengessä Petraeus kehotti liittolaismaita pohtimaan tarkoin, millä tavoin ne voisivat lisätä ponnistuksiaan Afganistanissa.

(Jep…)

Myös Yhdysvaltain presidenin, Barack Obaman, erityislähettiläs Richard Holbrook totesi sunnuntaina Münchenin turvallisuuskokouksessa, että, Afganistan tulee olemaan pitkä ja vaikea kamppailu.

Guantamo olikin siis pelkkä taloudellinen rasite – ei poliittinen kysymys? Ja sen seuraukset työnnetään tunkiöoon nimeltään Eurooppa?

Ei – eipä juu – mitään uutta länsirintamalta…

Taloudelliset ja poliittiset vaihtoehdot

Eli siis – tilanne tänään on se, että Yhdysvallat – valtiona ja keskenään – on eilen päässyt yhteisymmärrykseen valtavasta ja kansallisesta tukipaketista. Tuon paketin suuruus on 800 miljardia dollaria. Ja tämä valtava rahasumma on sellainen, jonka Obaman hallinto joutuu hakemaan markkinoilta velkarahana.

Yhdysvaltain vaihtoehdot ovat vähissä (Eurooppa nimittäin alkaa muodostua jo kilpailijaksi sille):

1. Lisätä Kiinan omistusta liittovaltiosta – ja luovuttaa sen mukana herruus jossain vaiheessa.
2. Liittoutua Venäjän kanssa – ja jakaa sen mukana herruus jossain vaiheessa.
3. Harrastaa vanhan mallin mukaan isoloitumista (periaatteena se, että sisämarkkinat riittävät)
4. Lähteä mukaan härskiin uuskolonialismiin.

Viimeinen vaihtoehto näyttää todennäköisemmältä.

Yhdysvallat ajaa edelleen monarkististen Arabimaissa sijaitsevien öljyvaltioiden hallitsijoiden etuja (nitistämällä islamistit ja arabisosialistit) – ja nämä puolestaan tukevat Yhdysvaltoja.

Se nimittäin on tunnettuna ja selvänä ilmiönä niille pienempi paha kuin Putinin Venäjä – puhumattakaan Kiinasta.

Miten tämä sitten koskettaa suomalaista?

No – oman näkemykseni mukaan (ainakin) kolmella eri tavalla.

1. Ankkurilapset
Jo nyt olemme nähneet maahanmuuttorysäyksen kohdistuvan ns. ankkurilapsiin. Vuonna 2007 maahamme tuli 98 alle 18-vuotiasta turvapaikanhakijaa ilman yhtä tai kumpaakin vanhempaa.

Näiden ns. ankkurilasten lukumäärä kasvoi vuonna 2008 kuusi ja puolikertaiseksi edellisen vuoteen nähtynä. Vuonna 2008 näiden ankkurilasten määrä oli 647 – siis 647 ihmistä.

Näistä turvapaikanhakijoista 10 % oli kotoisin Afganistanista ja 30 % Irakista – siis juuri niistä maista, joissa Yhdysvallat käy järjetöntä ja määrittelemätöntä sotaansa ns. kansainvälistä terrorismia vastaan – ja vain joka kuudes näistä lapsista on tyttö.

Lyhyelläkin matematiikan oppimäärällä voi siis nähdä Yhdysvaltojen sodankäynnin ja näiden turvapaikanhakijoiden moninkertaistumisen yhteyden. Meidän etumme on noiden valtioiden kansallistuminen ja stabilisointi sen kautta.

Summa summarum: Yhdysvallat käy sotaa varjoja vastaan eurooppalaisen (l. suomalaisenkin) veronmaksajan kukkarolla.

2. Suomen Nato-jäsenyys

Tässä vaiheessa, fundamentalistemmankin Nato-jäsenyyden kannattajan toivoisi miettivän sitä hintaa, mitä Suomi tulee tuon jäsenyyden lisäkustannuksina maksamaan – sinkkiarkuissa ja suorana varojen siirtoina Pentagonin kassaan?

Nato (nykyisin) on – vain ja ainoastaan- Yhdysvaltain kassara oman imperialisminsa tukemiseksi – ei mikään vapaiden demokratioiden liitto. Jos mikään muu ei soita hälytyskelloja, viimeistään sen pitäisi soittaa, että Ranska ja Saksa (perinteiset eurooppalaiset kolonialistiset kisailijat) ovat yhtä kylmäkiskoisia Yhdysvaltojen ulkomaanpolitiikkaa kohtaan.

3. Uuskolonialismi

Siitä sitten ihan omana lukunaan, nimittäin…

Eurooppalainen uuskolonialismi

EU osallistuu tällä hetkellä kahteen sotilaspoeraatioon talousliittona – Darfruriin YK:n kanssa ja Somalian merirosvojen tukistamisoperaatioon.

Varsin – poliittisesti – epäkanonisesti väitän, että kummankin operaation perimmäisenä tarkoituksena on lisätä valtioliitto EU:n potentiaalista – ja uuskolonialistista – valtaa kyseisillä alueilla.

Tässä tilanteessa suomalaiselle on ehkä selvintä lukea se, mitä Kuninkaanporttiin on Suomenlinnassa kirjoitettu:

… and USA can kiss my hairy Finnish ass – with or without this new regime…

Lähteet: YLE, HS, STT, Wikicommons