Hyvää päivää, täällä jälleen Radio Jore Vaan, Absurdistan. Ehdottoman stalinistisen luotettava lähteenne –  joka yleensä vastaa kysymyksillä ja aniharvoin  vastaa kysymyksiinne, mutta siirtää aina ja ehdottomasti vastuun kaikesta (jopa Bodomjärven murhista) kuulijalle.

Kysykää meiltä mitä te haluatte, me vastaamme teille mitä me haluamme.

Meiltä kysytään;  Onko Anni Sinnemäki uuskolonialisti?

Me vastaamme; Ei suinkaan. Anni vain on ymmärtänyt sen, että Pohjois-Afrikan tilanne on kokonaisuudessaan Euroopalle valtava mahdollisuus – aivan kuten se oli menneinä vuosisatoina aikaisemmillekin edellisille eurooppalaisille ekspansionisteille, oligarkeille, kolonialisteille, ryöstäjille ja orjakauppiaille.

Radio Jore Vaan vaikenee tältä illalta – hyvää ötyä, muistakaa kansalaiset, että kansanvalta on pötyä…

Site Meter

Nykyaikaan liittyvä todellisuus alkaa jo peitota älyttömimmätkin fiktiot tässä rakkaassa isänmaassamme.Se alkaa itseasiassa ylittämään jo jopa jo pahimman suomalaisen elokuvan rillumarei-kauden surkuhupaisimmat saavutukset.

Ja se jos mikä on jo todellinen saavutus.

Odotan jo kieli pitkällä tätä nykyaikaista Pekka ja Pätkä-leffojen nykyaikaistettujen versioiden esiinmarssia.Koska en halua olla mitenkään olla uuden ja uljaan kehityksen esteenä, haluan kantaa oman korteni kekoon ja esitellä oman ehdotukseni siitä, miten suomalaisen elokuvan unohdettu aarteisto saataisiin muutettua poliittisseti korrektiksi ja samalla saataisiin sadun keinoin muutettua suomalaisten enemmistö läpisuvaitsevaisiksi.

Elokuvan ohjaajana voisi toimia vaikka anonyymillä nimimerkillä esiintyvä Ali Quu ja tuottajana (samoin vaikka  peitehenkilöllisyydellä esiintyvä)  YLE:n tavat oppinut suomalaisvihaaja Wali Hoo. Kuvaajana voisi toimia esimerkiksi Käkkis Arhinmäki, jolla on asiaan liittyvää kokemuspohjaa ilmeisen riittävästi.

Nyt tarkkana kaikki muutkin uuden polven wannabe-tarantinot ja -coppolat,  tässä teille loistava business-idea  – etenkin kun vanhat rahoituslähteet ovat kuivuneet. Jos tälle projektille ei heru fyrkkaa YLE:stä, kulttuuriarkistosta ja elokuva-arkistosta – niin sitten ei kyllä heru millekään muulekaan produktiolle.

… ja onhan tietysti aina olemassa RAY ja UM…

Tämän uuden elokuvan nimeksi voitaisiin laittaa integroitumisen (sekä vanhan yksikulttuurin muuttamisen monikulttuuriseksi) merkeissä esimerkiksi Pekka ja Pätkä  merirosvojahdissa.

Pekan rooliin sopisi aivan itseoikeutetusti Afrikkaan verovaroin suuntautuneen turismin kuningaskuluttaja Pekka Haavisto ja hänen aisaparikseen Pätkäksi voitaisiin (turhaa castingia tekemättä) ottaa esimerkiksi Osmo Soininvaara. Odella nimittäin  taitaa olla juuri nyt ylimääräistä aikaa, kun hänen ajamansa Päijät-Hämeen slummiuttamissuunnitelma…  hmmmm… sanoisimmeko vaikka, että ajoi karille.

Tai kuten asiaa kuvaili:

Soininvaara epäonnistui minun mielestäni täysin. Tuommoinen ylimielinen stadin kundi tulee maalaisia opettamaan. Se tuli viestinä kaikilta, että selvittäjä pyörii samat kalvot kainalossa ympäri kuntia. Ja sitten kun selvitysmies tuli ulos valmiin pakettinsa kanssa, niin ne oli taas ne samat kalvot.

Osmo saisi tässä elokuvahassuttelussa kerrankin toteuttaa itseään ja jauhaa jargoniaan ”… asiahan ei kuulu mitenkäään minulle, mutta …”

Naispääosaankapteeni Akuliinaksi – sopisi (kuin poliisin nyrkki anarkistin  nenään) työministerinä touhottava Anni Sinnemäki. Annikin saisi kerrankin oikeita töitä, eikä hänen tarvitsisi enää huolehtia työttömyyden lisäämisestä, nuorille ja syrjäytyneillä käytävän ihmiskaupan  laajentamisesta  ja suomalaisen elinkeinoelämän kurjistamisesta.

Jos Haavisto on projektissa mukana, pakollinen homokiintiölin on täytetty, mutta jos hän ei jostain syystä ehdi tai halua osallistua tähän projektiin, tuon kiintiön täyttäminen voitaisiin huoletta uskoa aidon Akuliinan harteille.

Tämän uutta, uljasta ja kaunista uussuomalaista  monikulttuuria edustavan elokuvan synopsis menee suurin piirtein näin:

Kun kaukaa viisas ja täydellinen hallituksemme on komentanut  huonosti Somalian merialueille sopivan   Kaleerilaiva Puuhamaan seikkailuretkelle kapteeni Akuliinan komennossa alkaa käsittämätön hössötys, kaahaus ja sekoilu – kunnon b-farssin tyyliin. Puolustusvoimat palkkaa Kaleerilaiva Puuhamaalle sopivan joukon (noin 50) Suomessa asuvaa somalia  ”yhteyshenkilöiksi ja tulkeiksi”.

Näille annetaan väliaikainen erikoisupseerin vakanssi ja komea uniformu. Hassujen kommeltusten ja kahden upotetun valaanpyyntialauksen jälkeen, kapteeni Akuliinan komentama alus pääsee kuin pääseekin Somalian rannikolle. Kun suomalaiset ottavat ensimmäisen kerran kiinni somalimerirosvoja, todetaankin  yllättäen, että nämä vesselithän kuuluvatkin perheidenyhdistämisohjelman piiriin.

Jokaisessa  kunnon  merirosvotarinassa on aarre – niin myös tässä.  Elokuvan loppukohtauksessa Puuhamaa purjehtii auringonlaskuun kultamunien kanssa.

Lähteet: UM, KU, City, HS

Site Meter

Eräässä toisessa keskustelussa tuli esiin Helsingin kaupunginvaltuustossa vihreitä edustavan feminismitutkija Sari Näreen viime marraskuinen käsittämätön ja aidon rasistinen lausunto.

Tässä lausunnossa hän rinnastaa karjalaiset (ja etenkin sodan jaloista evakuoidut  siirtokarjalaiset) lähinnä  Afrikasta nykyisin Suomeen tuleviin maahanmuuttajiin:

Kun kuuntelee eräänlaista moralisoivaa pakolaispanikointia, niin tulee mieleen sota-aikana 40-luku. Evakkohistoria on täynnä kertomuksia siitä, miten kotinsa menettäneiden tarpeita on torjuttu ja heitä on syyllistetty hädänalaisesta tilastaan. Karjalaisevakot ovat kuitenkin tuoneet tärkeän panoksensa suomalaiseen yhteiskunnan kehittämiseen, eikä mielestäni vähäisin niistä ole lämpimämmän tunnekulttuurin välittäminen tähän pohjimmiltaan aika tunnekylmään kulttuurimme, josta pakolaispolitikointi tai -panikointi osittain juontaa.

Viimeksi tänään kuulin, kuinka yksi somalityttö taas kerran on muuttanut Englantiin suomalaisten rasismin takia. Kotoutuneista turvapaikanhakijaperheistä on paitsi kuluja myös runsaasti resursseja tuotavaksi yhteiskuntaamme, ja me hukkaamme asenteidemme takia paljon verovaroin koulutettuja maahanmuuttajanuoria kehittämästä tätä yhteiskuntaa, kun he aikuistuttuaan muuttavat pois Suomesta. Olisikin syytä katsoa sodanjälkeiseen historiaan, olisiko evakkojen kotiuttamisesta jotain opittavaa.


Kun nyt satun olemaan – toiselta puolelta suvultani – geeneiltäni siirtokarjalaisen suvun vesa, koen Sari Näreen kaupunginvaltuustossa esittämän  kommentin erittäin loukkaavana.

Tämä kommentti, jossa hän rinnastaa oikeudettoman hyökkäyksen takia kotinsa ja omaisuutensa jättämään joutuneet suomalaiset esi-isäni ja sukulaiseni maamme ulkopuolelta (paremman elintason perässä valmiiseen pöytään) tulleisiin ei-suomalaisiin maahanmuuttajiin, on lähinnä karjalaisten antaman uhrin häpäisemistä – asia jonka Näreen luulisi tuntevan ja tunnistavan.

Olen samaa mieltä Näreen kanssa siitä, että myös kotoutuneista turvapaikanhakijaperheistä on kuluja. Näreen näkemyksen mukaan me siis  hukkaamme asenteidemme takia paljon verovaroin koulutettuja maahanmuuttajanuoria kehittämästä tätä yhteiskuntaa, kun he aikuistuttuaan muuttavat pois Suomesta.

Asiaa kannattaisi miettiä myös meidän suomalaisten näkökulmasta. Jos suurimmalle osalle meistä suomalaisista kansallisvaltio ja homogeeninen kulttuuri on tärkeää ja säilyttämisen arvoista, niin miksi ihmeessä tuoda humanitaarisen maahanmuuton keinoin maahan ihmisiä, jotka eivät joko halua olla täällä tai joita enemmistö suomalaisista ei todellakaan halua vakituisesti Suomeen asumaan?

Järjenköyhyys on naamioitu näennäishumanismiin tässä asiassa – joku voisi sanoa jopa, että tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla. Näin saadaan aikaan sitä todellista rasismia.

Minunkin  mielestäni meidän olisi  syytä katsoa sodanjälkeiseen historiaan. Minun mielestäni Näreenkin olisi tosin syytä lähinnä katsoa sitä, ketkä tämän hyvinvointiyhteiskunnan rakensivat sodan rauniosta – ja kenelle?

Evakkotaipaleelle joutui lähtemään talvisodan alkaessa 1939 430 000 henkeä . Heistä suurin osa oli karjalaisia.

Sodan lopussa evakkojen kokonaismäärä oli jo noin puoli miljoonaa. Evakot menettivät kotinsa ja yleensä lähes koko omaisuutensa. Äidit joutuivat yksin vastaamaan perheistään vieraissa oloissa miesten ollessa rintamalla.

Evakuoidut ihmiset majoitettiin alusta pitäen lähinnä maaseudulle yksityistalouksiin. Kyseessä oli pakkoratkaisu, sillä viranomaiset eivät olleet varautuneet pakolaisleirien perustamiseen.

Tämä ratkaisu oli paljon inhimillisempi kuin leirimajoitus, mutta eri heimoon kuuluvien ja erilaisen taustan omaavien ihmisten asettuminen samoihin asumuksiin ei tapahtunut aina kivuttomasti. Tästä kuitenkin selvittiin ja sotien jälkeen monissa osissa Suomea on ollut (ja on edelleen)  karjalaistaustaista väestöä, joka on sopeutunut uusiin olosuhteisiinsa.

Talvisodan jälkeen Suomi joutui luovuttamaan koko Karjalan kannaksen Neuvostoliitolle. Tuon alueen asukkaat joutuivat jättämään alueelle koko kiinteän omaisuutensa ja suurimman osan irtaimistostaankin.

Eräs hyvin läheistä sukua minulle oleva evakko oli tuolloin viisivuotias. Hän heräili koko loppuikänsä kesken päiväunien ja vielä vanhuksenakin haki turvaa sänkynsä alta. Hän muisti kuolemaansa saakka, kuinka hänen vasemman jalan kenkänsä jäi evakkotaipaleelle ja neuvostoliittolaiset koneet ampuivat evakkojunaa.

Toinen isoisäni (siis se joka selvisi hengissä talvisodasta, toinen ei selvinnyt) tutustui jatkosodan aikana Karjalan kannakseen ja kertoi kotiin lähettämässään kirjeessä vaikutelmistaan.

Isoisäni kirjoittaa isoäidilleni kenttäpostikirjeessään kokemuksistaan Käkisalmesta. Kirje on päivätty “Täällä 25/8 -41 “:

… Me tulimme Käkisalmen kautta, mutta kyllä se on ikävän näköinen paikka. Siellä on melkein kaikki talot poltettu, ei ole enää muuta kuin savuavia raunioita ja piiput törröttävät pystyssä. En nähnyt yhtään polttamatonta tai muulla keinoin tuhoamatonta taloa kaupungin keskustassa. Oli tosin pimeää kun kuljimme kaupungin lävitse ja ohitse. … Täällä missä nyt ollaan, on poltettu kanssa kaikki ryhmissä olleet talot , vaan yksinäiset ovat pystyssä. Ja niissäkin osassa on vaan kuoret jäljellä. Kaikki on viety sisäkattoja ja lattioita myöten ja ihmisen ulosteita joka nurkassa. … Ei sitä tiedä vaikka se sinun kotisi olisi vielä ehjänä. Kyllä nämä talot on muuten hurjassa kunnossa ja on niin kuin sikoja olisi ollut niissä. Kyllä niissä on paljon korjaamista ja siivoomista, ennen kuin ihminen voi asua niissä. …

No… jokainen tietää miten siinä sitten kävi…

Tämä hyvinvointivaltion pöytä, joka on katettu ja rakennettu alkuperäisväestöä edustavien suomalaisten (siis myös myös karjalaisten) suunnattomin uhrauksin ja kärsimyksin, on tarkoitettu ensisijaisesti meille alkuperäisväestöä edustaville suomalaisille – vapaa maahanmuutto ei kuulu edelleenkään ihmisoikeuksiin, toisin kuin suvereenin valtion huolenpito omista kansalaisistaan.

Kuten jo totesin, minä pidän tällaista lausuntoa loukkaavana ja sukulaiseni todennäköisesti kääntyvät haudoissaan.

Herää kysymys – miksi edelliset sukupolvet puolustivat verisin uhrauksin tätä maata vieraan kulttuurin invaasiolta, kun nykyiset päättäjämme ovat valmiita jakamaan tämän maan koko maailman paremman elintason perässä juokseville ihmisille?

Jokainen siirtokarjalainen ja heidän jälkeläisensä kantaa sielussaan suurta märkivää henkistä haavaa – tunnusti hän sen sitten tai ei. Jokainen suomalainen kantaa mukanaan edellisten sotien ja niiden mukanaan tuoman kauhun, väkivallan ja vääryyden kuormaa.

Me olemme oman kortemme kantaneet kekoon ja meidän ainoa todellinen huolemme on se, miten yli 6000 vuotta vanha kielemme ja kulttuurimme tulee säilymään kansainvaellusten ja globalisaation varjostamassa tulevaisuudessa.

Kolonialismin jälkien siivoaminen kuuluu kolonialismia harjoittaneille imperiumeille ja valtiolle.

Ei meille suomalaisille – kolonialismin uhreille.

Eikä etenkään meille karjalaisille.

Lähteet: Helsingin kaupunki, UNCHR, YK:n yleismaailmallinen ihmisoikeuksien julistus, http://www.veteraanienperinto.fi

Site Meter

Helsingin Sanomat on julkaissut Suuressa Tietävyydessään Suuren Uutisen,  jossa todetaan näin:

Arvostelijat puhuvat jo esimerkiksi Kiinan kolonialismista Afrikassa.

Ai jaa?  Olette hieman myöhässä.

Lähde: HS

Site Meter

Oikeusjärjestelmämme tarkoituksenmukaisuus ja sen puolueettomuus on syytä ottaa hieman lähempään tarkasteluun.

Samoihin aikoihin kun valtakunnansyyttäjänvirasto käy taistelua sananvapautta vastaan Jussi Halla-ahon tapauksen tiimoilla, samainen virasto ja Porvoon käräjäoikeus ovat järjestäneet työntekijöilleen (sekä joukolle poliiseja) ilmeisen (ja turhan) lomamatkan Ruandaan.

Kun asiaa tarkastelee siltä kannalta, että rikos on tapahtunut Suomen ulkopuolella ja sekä vastaaja että mahdolliset kantajat ja uhrit ovat ulkomaalaisia, en oikein näe tälle oikeusfarssille muita syitä kuin lomamatkojen järjestämisen veronmaksajien rahoilla Afrikkaan.

Tämä farssi on tullut jo nyt kalliiksi suomalaiselle veronmaksajalle – ja kulukattoa ei ole vieläkään näkyvissä.

Jos ajatellaan sitä, että Keskusrikospoliisi ryhtyi vuonna 2007 tutkimaan tätä Ruandasta kotoisin olevaa henkilöä, jota epäillään joukkotuhonnasta ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.  Tutkimuksia tehtiin useamman poliisin voimin Afrikassa – ja pitkään. Kun varsinainen pääkäsittely  asiassa käynnistyi  Porvoon käräjäoikeudessa 1.9.200, tuli oikeudelle (ja valtakunnansyyttäjän virastolle) kiire päästä osingoille ja siirtää oikeudenkäynti (sekä etenkin itsensä) Ruandaan.

Se,  kuinka paljon tämä touhu on maksanut tähän mennessä, olisi erittäin mielenkiintoinen tieto. Luulen, että aika moni muukin normivirtanen on kiinnostunut siitä, kuinka paljon verovaroja tähän Afrikkaan suuntautuneeseen matkailuun on todellisuudessa käytetty – täysin turhaan.

Tätä asiaa ei olisi pitänyt alkuunkaan  käsitellä suomalaisessa tuomioistuimessa, eikä suomalaisen poliisin resursseja olisi pitänyt hukata tämän tapauksen tutkimuksiin alunalkenkaan.

Suomessa tämä asia tuli vireille sen johdosta, että joukkotuhonnasta epäilty vastaaja on oleskellut Suomessa. Rikosepäilyjen tultua poliisin tietoon Suomella oli (kansainvälisten sopimusten pohjalta)  velvollisuus joko itse tutkia tapausta tai luovuttaa epäilty sellaiseen valtioon, joka haluaa tutkia tapausta.

Ruandan hallitus pyysi Suomea luovuttamaan epäillyn Ruandaan, mutta oikeusministeriö (eli käytännössä demlisti Tuija Brax) päätti tammikuussa 2009 ettei häntä aiota luovuttaa. Perusteena oli se, ettei epäillylle  olisi voitu taata oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä Ruandassa.

Ruanda on erittäin tiukan kansainvälisen seulan alla (johtuen juurikin siitä, että siellä on tapahtunut joukkotuhonta). Niin tiukassa, että  tuskin kyseisen vastaajan päätä olisi kuitenkaan irroitettu nykytilanteessa corpuksesta machetella.

Enkä jaksa oikein muutenkaan usko siihen, etteikö vastaaja olisi saanut omaan kulttuurinsa kuuluvaa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä (tästä asiasta paikallisetkin ovat valittaneet).

Ruandan kannalta suomalaisen oikeusjärjestelmän vienti on lähinnä uuskolonialismia.

Käytännössä koko touhusta  – samoin kuin oikeusjärjestelmämme politisoimisesta – on vastuussa joukko demlistejä. Demlistit ovat ns. oikeuspoliittisen yhdistyksen, Demla ry:n, jäseniä. Tämä Demla – entiseltä nimeltään Demokraattiset lakimiehet ry – on äärivasemmiston 1950-luvulla perustama äärivasemmistolainen ja näin  laillista yhteiskuntajärjestellmäämme murtamaan pyrkivä yhteenliittymä – varsinainen Hyvä Sisko-kerho.

Nämä demlistit ovat päässeet soluttautumaan kuin syöpä sisälle suomalaiseen oikeusjärjestelmään ja edustavat ihan viime aikaisen uutisoinninkin pohjalta tarkasteltuna inhottavaa, kansanvallanvastaista ja Suomen itsenäisyyttä romuttamaan pyrkivää uusstalinismia.

Tuija Braxin osuminen oikeusministeriksi oli tuskin mikään sattuma, mutta se on vain jäävuoren huippu. Sellaiset nimet kuten Mika Illman, Jorma Kalske ja Mikko Puumalainen ovat tehneet pitkään määrätietoista työtä yhteiskunnallisen muutoksen eteen.

Jos jotain asialle haluttaisiin tehdä ihan todellisuudessa, se merkitsisi aika monen korkean oikeusviranomaisen erottamista jääviyden, todellisen oikeudenkäynnin tai siten vaikka totuuskomission kautta.

Kun molempien vetoomustuomioistuimien virkaa meillä tekevien oikeudenvaltontaviranomaisten – niin Oikeuskanslerinviraston kuin Eduskunnan oikeusasiamiehenkin – johtopaikat on miehitetty näillä demlisteillä, on typerää ja naiivia odottaa oikeudenmukaista kohtelua, etenkin  jos edustaa vastakkaista mielipidettä kuin vallaan kahvassa olevat demlistit.

Vielä kipeämpi paikka kansalaisoikeuksien kannalta on demlistien väkivaltakoneistona ja sananvapauden hiljentäjänä toimiva Valtakunnansyyttäjänvirasto. Tuo laitos näyttää olevan niin pahasti mädättynyt jo luomisestaan alkaen, että sille pitäisi tehdä sama asia kuin mitä Valtiolliselle poliisille (Valpo) tehtiin vuonna 1948 – se pitää lakkauttaa ja korvata kokonaan uudella laitoksella ja aivan uusilla kasvoilla.

Ennen sitä suomalaisen oikeusjärjestelmän uskottavuus on banaanitasavallan tasoa.

Site Meter

Jk.  Saa nähdä kauan kestää siihen, kun normivirtasen ärsyyntymiskynnys ylittää mukavuudenhalun. Tätä menoa se tulee tapahtumaan jossain vaiheessa – toivotaan kuitenkin kaikkien asianosaisten  kannalta, että se tapahtuu vielä silloin kun meillä on kansalaisyhteiskunta ja yhteiskuntarauha.

Siihen saakka saamme kaiketi katsella mediasta sitä, kun demlistit lomailevat ulkomailla – jakamassa siinä sivussa suomalaista oikeutta veronmaksajien piikkiin.

Suomen kehityspolitiikan linjasta vallitsee perustavanlaatuinen riita asiasta vastaavan ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrysen (kesk) sekä holtittomasta rahankylvöstään ja typeristä projekteistaan tunnetun Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen Kepan välillä.

Vihervasemmistovetoinen – veronmaksajien varoja kylvävä – rahankylvökone Kepa tiedotti eilen , että Suomen suunnanmuutos on tehty ilman avointa valmistelua ja kehitysmaiden (eli Kepan ) toiveita kuulematta.

Myös ulkoministeri Alexander Stubb (kok) on aloittanut ikioman Afrikka-politiikkansa valmistelun Väyrysen kehityspoliittisen (virallisen) valmistelun oheen, mitä Väyrynen on aivan asiallisesti sanonut kummeksuvansa.

Väyrynen oikeilla jäljillä

Väyrynen käyttää mielenkiintoista termiä. Hän sanoo korjanneensa historiallisen virheen kehityspolitiikan linjassa tultuaan ministeriksi 2007. Virhe oli se, että aikaisemmin Suomi tuki liikaa (l. holtittomasti ja ilman tarvittavaa kontrollia) kehitysmaiden (korruptoitunutta ja ylisuurta) julkista sektoria. Suomen kehityspolitiikan painopisteitä olivat muun muassa koulutus- ja terveydenhuoltoasiat.

Näiden asioiden hoitaminen käytännössä vaati yhtä paljon varoja lahjontaan kuin varsinaiseen projektiin. Lisäksi näillä projekteilla oli sellainen piirre, että niitä ei arvostettu paikallisen väestön piirissä ja ne tuhoutuivat, ne ryöstettiin tai niiden ylläpito unohdettiin kokonaan. Ei kannettu vesi kaivossa pysy.

Väyrynen on lähestynyt tätä asiaa – mielestäni – varsin realiteetit huomioiden ja oikeasta suunnasta. Väyrysen mukaan kehitysmaiden yksityisen sektorin kehittäminen on tähän asti unohdettu. Hän haluaa Suomen vauhdittavan yritystoiminnan edellytyksiä kehitysmaissa.

Viime viikolla Väyrynen matkusti Afrikassa mukanaan parikymmenpäinen valtuuskunta suomalaisen elinkeinoelämän edustajia. Väyrysen mukaan Suomi on lakannut antamasta ”lahja-apua” esimerkiksi Etelä-Afrikkaan. Sen sijaan painotetaan teknologiahankkeita, jotka liittyvät muun muassa it-alaan ja uusiutuvaan energiaan.

Suomalaisen yhteiskunnan – myös yritysten – täytyy Väyrysen mukaan olla mukana kehityshankkeissa. Hän haluaisi myös suomalaisia elinkeinoelämän järjestöjä mukaan kehitysyhteistyöhön.

Onhan se selvä, kun kehitysapu toteutetaan suomalaisten veronmaksajien rahoilla.

Taloudellinen kannuste – vanhin ja toimivin

Yritteliäisyyteen kannustaminen ja yrityselämän kehittäminen ovat oikeaan suuntaan tapahtuva kehitysyhteistyötä. Tällä vedotaan ihmisen oman aktiivisuuden aikaansaaman taloudelliseen vaurastumiseen. Kaupankäynti ja sen edellytysten luominen eivät ole veden kantamista kaivoon, vaan aitoa ja todellista ihmisten auttamista heidän kotiseuduillaan.

Tällainen toiminta ehkäisee lyhyen ja keskipitkän ajanjakson aikana kyseisiitä alueilta teollistuneisiin maihin suuntautuvaa sosiaaliturismia, luo vaurautta ja kehittää yhteiskunnallisesti toivottavaa toimintaa.

Pidemmällä ajanjaksolla se rauhoittaa yhteiskuntaa, luo taloudellista vakautta, vähentää rikollisuutta ja korruptiota sekä vaikuttaa myös syntyvyyteen laskevasti.

Tämän tyyppinen todellinen kehitysapu mahdollistaa win-win tilanteen kaikille. Sen kautta on mahdollisuusksia myös vaikuttaa diktaattorien, rosvojoukkojen, ihmiskauppiaiden ja muun paikallisen ja kansainvälisen rikollisuuden vähentämiseen. Sekin on asia, josta hyötyvät kaikki muut paitsi rikolliset ja heistä hyötyvät tahot.

Ai niin… onhan meillä vielä joukko hyväuskoisia hölmöjäkin…

Kepalle ei kelpaa muu kuin suora rahanjako

Kepan pitkään ajaman kehityspolitiikan läpileikkaavat teemat ovat olleet naisten ja tyttöjen sekä helposti syrjäytyvien ryhmien kuten lasten, vammaisten ja etnisten vähemmistöjen aseman parantaminen sekä taistelu hiviä ja aidsia vastaan. Kepassa pelätään nyt , että tämä on unohdettu.

Minusta – jos jotain on oikeasti unohdettu – niin Kepassa on unohdettu nyt syy ja seuraus. Nuo kaikki asiat, joista Kepan suojatyöpaikoissa lihovat kukkahattutädit ovat huolissaan ovat seurauksia – mikään niistä ei ole syy.

Jos syihin ei puututa, ei seurauksiakaan pystytä hallitsemaan. Minkään ryhmän asemaan ei saada parannusta , ennen kuin yhteiskunnalliset perustekijät ovat kunnossa. Myös taistelu hiviä ja aidisa vastaan voidaan unohtaa siihen saakka, kunnes maailman väestönräjähdys on saatu kuriin.

Infrastruktuurin kuten teiden rakentaminen ja sähkön saatavuus on tähän asti unohdettu, Kun ne sekä yritystoiminta ovat kunnossa, julkisen sektorinkin asiat hoituvat. Mutta jos ne eivät ole kunnossa, myöskään julkinen sektori ei toimi

Viherkevennys

Jotta asia muuttusisi Väyrysen ilmeisen hyvistä toimista huolimatta vieläkin sekavammaksi ja veronmaksajien rahoja saataisiin tervehdyttämissuunnitelmasta huolimatta jaettua edelleen yhtä holtittomasti, niin Stubb on ehtinyt nimittämään ihan ikiomaksi Afrikan-edustajakseen kansanedustaja Pekka Haaviston (vihr).

Haavisto (jonka suurimpia kehitysyhteistyösaavutuksia on poikaystävän adoptiolapsen tuominen Etelä-Amerikasta) puolustaa omaa touhuiluaan ja on huolestunut siitä, että kehitysministerin ja kauppapolitiikasta vastaavan ministerin roolit menevät ristiin, kun asioista vastaa hallituksessa sama ihminen.

Varsin mielenkiintoista logiikkaa – yleensä asioiden keskittäminen tehostaa niiden hoitoa, Haavistön henkilökohtaisesta edusta huolimatta.

Kukaan ei voi omia Afrikkaa.

Juu – ei myöskään Kepa eikä pääministerin yksityisprojektia hoitava rivikansanedustaja.

Lähde: HS

Jk. Kun ensimmäiset sinkkiarkut saapuvat Suomeen Darfurista – tulen nostamaan syyttävän sormeni kohti Haavistoa. Jostain minulle käsittämättömästä syystä Haavisto halusi sotkea suomalaiset rauhanturvaajat mukaan Ranskan/Saksan ja Kiinan käymään kolonialisaatiokamppailuun Afrikassa.

Jos suomalainen veri vuotaa, se on Haaviston käsissä.


Site Meter

Viime päivien uutiset ovat paljastaneet ranskalaisen Zoén arkki-järjestön adoption maskiin piiloutuneen kansainvälisen lapsikaupan vastenmielisen olemuksen.

BBC

”Halusin pelastaa yhden orvon sodalta”
Äiti Keski-Ranskasta halusi auttaa, mutta tšadilaislasten tuontiyrityksestä syntyikin sieppausskandaali.

Lähde:HS
Ranskalaisjärjestö yritti viedä 103 lasta Tšadista Ranskaan. Lasten omaiset odottivat oikeustalon ulkopuolella Abechessa torstaina.

Tämä asia liittyy varsin kiinteästi myös aikaisemmin kommentoimaani Darfurin rauhanturvaoperaatioon.

Sadat ranskalaisperheet ovat odottaneet kyseisen järjestön Darfurista ”evakuoimia” orpoja. Viime viikolla kuusi järjestön aktiivia kuitenkin pidätettiin Tšadissa, joka syyttää heitä lasten sieppaamisesta ja petoksesta. On varmistunut, että järjestö yritti kuljettaa Ranskaan 103 lasta, joista suurin osa ei ole orpoja. Valtaosa näistä lapsista ei myöskään ole kotoisin Darfurista vaan Tšadista.

Millaiset ihmiset sitten pitävät yllä tällaista makaaberia ihmiskauppaa?

Hyvin harvat sijaisvanhemmiksi ilmoittautuneista – yllätys, yllätys – puhuvat asiasta julkisesti. 33-vuotias näyttelijä Bertrande Allemand on yksi heistä.

”Kuulin Zoén arkista ystävältäni keväällä. Ajattelin, että haluan pelastaa yhden orvon sodalta”, Auzancesissa Keski-Ranskassa asuva Allemand kertoo puhelinhaastattelussa.

”Minulla on iso talo, eikä työni vie kaikkea aikaani.”

Parempiosaisten ihmisten ymmärtämätöntä puuhastelua. Puuhastelua, jolla halutaan lievittää omaa pahaa omaatuntoa – ymmärtämättä kaikkia niitä kerrannais- ja sivuvaikutuksia mitä tämä puuhastelu tuo tullessaa ja aiheuttaa.

Nykyajan anekauppaa pahimmillaan.

Allemandilla on biologiset kaksoset ja yksi kasvattilapsi. Hän sanoo, ettei kaivannut adoptiolasta vaan halusi vain auttaa.

Eli siis näin; Allemandin ymmärryksen mukaan ihmiskaupalla ja rikollisuudella on auttava vaikutus? Erikoista auttamista. Hän ei varmaan ymmärrä myöskään kuinka suuri ongelma maailman väestönräjähdys on. Sillä sitähän tässä on myös kysymys.

”Meitä perheitä on syytetty lapsikaupasta, mutta uskon kaikkien toimineen hyvässä uskossa.”

Useat perheet maksoivat Zoén arkille yli 2 000 euroa ”evakuointikuluina”. Allemand maksoi vain 190 euroa. ”Vastapainoksi hankin tuttavilta ja yrityksiltä järjestölle lahjoituksia 8 000 eurolla.”

Allemand seuraa huolissaan operaatiosta kertovia uutisia mutta sanoo tukevansa järjestöä yhä.

Miksi ihmeessä? Ihmisen typeryydellä ei näköjään ole mitään rajoja…

Eniten häntä kummeksuttaa se, että lapset eivät olleet orpoja eivätkä Darfurista.

”Se olisi ollut luonnollisesti ongelma myös Ranskassa: ei heille olisi saanut papereita ilman todistusta orpoudesta.”

No, kas kummaa… Uskokoon kuka haluaa…

Eiköhän totuus ole kuitenkin se, että afrikkalaisia asiakirjoja ole kuitenkin suhteellisen helppo väärentää. Ja ihmiskauppiaiden moraalissa paperin väärentäminen merkitsee varsinaisen päärikoksen rinnalla enää yhtään mitään.

Nämä allemandit ovat kanssarikollisia – joko tietäen tai tietämättään. Oletteko muuten koskaan kuulleet termejä rikos ihmiskuntaa vastaan ja myötäjuoksija?

Allemand on taipuvainen ajattelemaan, että Zoén arkin aktiivit ovat ryhtyneet hankkeeseen, ”jota he eivät hallitse, joka ylittää heidän kykynsä”.

Allemandin oma asenne osoittaa aivan samaa hänestä ja hänen kaltaisistaan.

Pyreneiden vuorten lähellä asuva ranskalaispariskunta sen sijaan on haastanut Zoén arkin oikeuteen petoksesta. Rahallinen menetys oli heille vain osasyy. ”Turvauduimme oikeusistuimeen lähinnä siksi, että jouduimme manipulaation kohteeksi”, pari kertoi perjantaina ilmestyneessä L’Indépendant-lehdessä.

Zoén arkki kertoi kotimaassa avoimesti haluavansa tuoda lapset Ranskaan. Perheille annettiin myös epämääräisiä lupauksia siitä, että lapsille voisi hakea Ranskan kansalaisuutta ja siten heidät voisi adoptoida. Sudan tai Tšad nimittäin eivät salli kansainvälistä adoptiota.

Tšadissa järjestön tarina oli erilainen. Se toimi nimellä Children’s Rescue ja kertoi toiminnakseen ”lasten auttamisen”. Parisien-lehden mukaan järjestön Tšadissa tekemässä ilmoituksessa ei mainittu hanketta kuljettaa lapsia Ranskaan.

Bertrande Allemand toivoo ennen kaikkea Tšadissa pidätettyjen ranskalaisten pääsevän kotiin.

”Hallitus on hylännyt Zoén arkin aktiivit”, Allemand sanoo. ”Se on myös kaunistellut toimiaan sanoessaan, että se varoitti sijaisperheitä. Kukaan viranomainen ei ottanut minuun yhteyttä, vaikka nimeni oli useilla Zoén arkin listoilla.”

Ranskan hallitus on siis syyllinen siihen, kun nämä puuhastelijat jäivät kiinni rikoksistaan?

Mielenkiintoinen moraali – täytyy todeta.

Oman valtiomme sisältä löytyy myös joukko tällaisia hyödyllisiä idiootteja. Perinteisen puupäävasemmiston lisäksi Virheet – De Dorka ovat äänekkäästi puuhastelleet muiden järjettömyyksiensä lisäksi myös näiden lapsikauppa-asioiden parissa.

Muistamme varmaan Pekka Haaviston?

Lähde: Helsingin vihreät

Ja myöskin Haaviston puuhailut suomalaisten rauhaturvaajien uuskolonialismin alttarille uhraamisen, Etelä-Amerikan ja adoption parissa?

Vinkki: Pekka Haavisto elää rekisteröidyssä parisuhteessa ecuadorilaisen Antonio Floresin kanssa. Jos asia kiinnostaa, kannattaa tehdä hieman taustatutkimusta. Sieltä taustalta saattaa löytyä mörköjä…

Myös ahneiden pidot ovat liittyneet tähän iloiseen kuoroon mukaan. Aikaisemmin yhteisen rahojen omaan taskuun kahmimiseen ministerin vakanssiaan käyttänyt Suvi Lindén joutui eroamaan ministerintehtävistään kesäkuussa 2002 sen jälkeen, kun Ilta-Sanomat paljasti hänen myöntäneen 170 000 euron avustukset Sankivaaran golfkeskukselle, jossa hän oli itse perheineen osakkaana. Oikeuskansleri Paavo Nikula antoi Lindénille huomautuksen virheellisestä menettelystä.

Lähde: valtioneuvosto.fi

Nyttemmin kulttuuriministerinä – rahojen kottikärryillä Kankkulaan kaivoon ja köyhien kyykyttämiseen keskittynyt – Lindén on priorisoinut uudelleen asioita.

Hänelle adoptiolapsen tuominen Suomeen Kiinasta on ollut ministerintehtäviä tärkeämpää puuhastelua.

Hyvät lukijani – miettikää oikeasti kenelle äänenne annatte…

Ja kaikki te, jotka ette ymmärrä adoption, väestöräjähdyksen, maahanmuuton kasvattamisen, monikulttuurisuuden ja kansallisvaltion romuttamisen seurauksia – älkää tehkö mitään. Näin saatte aikaan vähemmän vahinkoa puhumattakaan inhimillisestä hädästä ja kärsimyksestä.

Lähteet: HS, BBC, YLE, Wikipedia