Children play in front of an apartment block where a concrete wall will be erected between a Roma gypsy neighborhood and a main road in Baia Mare

MadVentures-ohjelmalla alkujaan rikastunut, Kadettikoulusta maitojunalla palannut ja nykyisin verorahoitteisen YLE:n monikulttuurin sivussa vasemmistolaista propagandaansa Sinun verorahoillasi Sinulle työntävä Riku Rantala on keksinyt pyörän uudelleen.

Hän on saanut käynyt (ilmeisen pakosta)  Kolilla ja ahaa-elämyksen suomalaisen luonnon hyödyntämisestä luontomatkailutuotteiksi. Näin siitä huolimatta, että Suomessa on harjoitettu luontomatkailuun liittyviä elinkeinoja jo vuosikymmeniä.

Yleensä ne ovat onnistuneet parhaiten paikallisin voimin. Ilman Rantalan kaltaisten ulkopuolisten besserwissereiden sotkeutumista niihin.

Kun tämä elitistinen tyyppi puhuu luontomatkailusta ja siihen sisältyvistä arvoista, ollaan vihreän tekopyhyyden ytimessä.

Tämä ns. Hyviin Ihmisiin kuuluva rikas elämysmatkailija reissaa piripäissään pitkin maailmaa (joka ei ole mitenkään ekologista), tekee jälkikolonialistista pilkkaa paikallisista ihmisistä ja tekee vielä rahaa sillä.

Ilman foliohattuja, tässä kuuluu taustalla se vihreiden tavoite, jossa Suomesta tehdään luontomatkailureservaatti maailman rikkaille elämysmatkailijoille ja alkuperäisväestö tungetaan asumaan tiukkoihin betonilähiöihin.

Vihreät ja kokoomus ovat tehneet epäpyhän liiton jo jokin aika sitten. Toinen edustaa todellisuudesta vieraantunutta hihhulointia ja toinen rajatonta ahneutta.

Näiden yhteistuloksena Helsinki tulee olemaan ensimmäinen suomalainen tiiviisti rakennettu monikulttuurihelvetti. Sellainen paikka, jossa kukaan ei voi hyvin ja ns.Hyvät Ihmiset asuvat eristyksissä omilla alueillaaan.

Asia liittyy kiinteästi myös vihreiden  kaupunkibulevardihypetykseen sekä Malmin lentokentän uhraamiseen suolle rakennettavan (ja sinne Alppikylän tavoin) uppoavan uuden betonislummin eteen.

Tästä on varoitettu jo aikaisemminkin.

HP

Lieksalaiset saavat oman moskeijan

Islaminuskoiset saavat rukoushuoneen Lieksaan. Paikkakunnalle on perustettu somaliyhdistys, joka muuttaa nykyisistä väliaikaisista Moisionkadun tiloista Pielisentien varrelle.

Sinne perustetaan toimisto ja kokoontumispaikka, joka toimii osa-aikaisena moskeijana. Yhdistyksen puheenjohtaja Mugtar Nuur kertoo, että tavoitteena on somalikulttuurin vaaliminen.

Lieksassa asuu yli 100 somalialaista, jotka ovat lähinnä turvapaikanhakijoita.

YLE Pohjois-Karjala 3.5.2011

Site Meter

Tämän päivän Honkajoen iltarukous

Varjele meitä vihollisen juonilta
ja ennen kaikkea hänen demlalaislta valtionsyyttäjiltään
sekä vähemmistövaltuutetuiltaan.

Suomalaisen köyhän kansaneläke ja työmarkkinatuki
saisi myös olla jonkin verran suurempi,
mikäli sinulla vielä on käyttämättömiä varastoja
lastesi tarpeisiin.

Anna siedettäviä ilmoja, että leipäjonossa
olisi hauskempi seisoa vartiossa.

Kuutamot öisin olisivat tervetulleita
jännityksen lieventämiseksi kaupunkien keskustojen puistoissa.

Asunnottomien ihmisten vähien kynttilöiden
sekä juopuneiden teinityttöjen vähien avunhuutoon
tarvittavien äänivarojen säästämiseksi.

Suojele kaikkia eläkeläisiä, duunareita, merenkulkijoita ja syrjäytyneitä,
mutta poliittisissa viroissa olevista ei ole niin suurta lukua.

Suojele ylipäällikköä ja pääministeriä
sekä pienempiäkin kihoja jos sinulta aikaa riittää.

Suojele kansanedustajia, edustajien henkilökohtaisia avustajia,
kunnanvaltuutettuja, ministereitä sekä erikoisesti maahanmuuttoministeriä

Ja lopuksi yleensä ja erikseen:

Varjele noita Suomen herroja,

etteivät ne toista kertaa
löisi päätään eurooppalaisen monikulttuurin mäntyyn

Aamen

Väinö Linnaa, kaikkia tuntemattomia sotilaita sekä Suomen hyvinvoinnin jälkeläisilleen rakentaneita ihmisiä muistaen.

Teidän uhrauksianne loukataan ja työnne hedelmiä jaetaan nykyään ilmaiseksi pois. Koska nykymaailma on niin kovin teknistynyt, tehostan tätä rukousta parin mediaesityksen voimin.

Site Meter

    Kuva: HS/Pekka Elomaa
Abdi Shakuur (vas.), Nasir Abdullahi ja Aidarus Abdirahim viettivät aikaa Kontulan ostoskeskuksessa sunnuntaina.

Hyysäri jatkaa tänään – ainakin digilehdessään – eilen aloittamaansa kampanjaa eriarvoisuuden, kaksoisstandardin ja levottomuuksien lietsomiseksi Suomessa.

Otsikolla sunnuntainen Kontula on rauhaisa maahanmuuttajalähiö nimetyssä monikulttuuria julistavassa uskonkappaleessaan mielipidelehti HS kertoo, että Kontulan Ostarin nuorten maahanmuuttajataustaisten miesten mielestä maahanmuuttajien keskittyminen tiettyihin lähiöihin ei ole iso ongelma.

Tämä ei sinänsä ollut mikään yllätys, ei se ei ole tietenkään heille mikään ongelma – sehän on juuri se mitä osa maahanmuuttajista (ja Hyysäri) hakeekin.

Kantaväestön poismuuttoa tietyiltä alueilta, näiden alueiden slummiutumista ja erityisten ulkomaalaisghettojen syntyä suomalaisen yhteiskunnan sisään.

    Source

Hyysärin propagandistina  tällä kertaa toimiva loistava journalisti mielipidekirjoittaja Ville Seuri kuvailee hyväuskoisille lukijoille, kuinka

Rasvainen pitsantuoksu täyttää tyhjät kujat Kontulan ostoskeskuksessa. Joitakuita yksinäisiä kulkijoita, metroon juoksijoita ja bussinodottajia lukuun ottamatta ihmisiä ei juuri näy.

On sunnuntai-iltapäivä, eikä Kontula näytä rajulta maahanmuuttajalähiöltä. Kuitenkin se kuuluu Mellunkylän peruspiiriin, jossa maahanmuuttajien osuus asukkaista on suurempi kuin muualla Helsingissä. 17 prosenttia asukkaista puhuu äidinkielenään jotain muuta kuin suomea tai ruotsia.

Seurille on ilmeisesti tapahtunut kuitenkin lipsahdus. Hän nimittäin on päästänyt kirjoitukseensa myös paikallisen esittämän kommentin:

”Te olette täällä väärään aikaan. Tulkaa perjantai- tai lauantaiyönä, niin saatte ongelmat selville kysymättä”

Näin neuvoo toimittajaa ja tämän kuvaajaa metroaseman sisäänkäyntiä vastapäätä sijaitsevan diskon ovimies Jake. Sukunimeään mies ei lehteen halua – ihan ymmärrettävistä syistä.

Kontula on eräs niitä Helsingin kaupunginosia, joihin viitataan silloin, kun puhutaan alueista, joille keskittyy liiaksi maahanmuuttajia – ja joista alkuperäisväestö pakenee kiihtyvällä vauhdilla (esimerkiksi) riittämättömien palveluiden kehyskuntiin. Heillä kun ei (toisin kuin näillä kaupunginosia valtaavilla tulijoilla) ole mahdollisuutta muuhun.

Lähempänä Helsingin keskustaa on olemassa myös kunnallisia vuokra-asuntoja. Nämä  ovat taas nouseet vuokriltaan niin korkeiksi, ettei normivirtasen kannata niitä vuokria maksaa – samalla rahalla kun saa kauempaa omakotitalonkin.

Kun näihin asuntoihin ei saada enää omalla työllään vuokransa maksavia vuokralaisia, muuttuu myös väestörakenne. Jo nyt on havaittavissa, että näilläkin alueilla alkaa maahanmuuttotaustaisen väestön osuus kasvaa riittävän suureksi. Näin nämä samat laitakaupungin lähiöissä todetut ongelmat siirtyvät myös näille ns. paremmille alueille – kuten Vallilaan, Pikku-Huopalahteen ja Ruoholahteen.

Esimerkkinä tästä Ruoholahdessa tapahtuneesta kehityksestä on kirjoittanut aikaisemmin esimerkiksi Jussi Halla-aho.

”Ruoholahdessa, kuten monessa muussakin paikassa, näemme eurooppalaisen slummiutumiskehityksen anatomian. Jonkin meille käsittämättömän vimman pakottamana maahanmuuttajanuorukaiset kiusaavat kantaväestön edustajia ja paikallisia yrittäjiä niin kauan, että nämä lähtevät muualle. Tämän jälkeen he ryhtyvät kivittämään paikalle saapuvia poliiseja, palomiehiä, ambulansseja ja jätehuoltotyöntekijöitä. Lopulta alueella asuu pelkkiä rutiköyhiä ja työttömiä maahanmuuttajia, palvelut ovat kaikonneet, paikat peittyvät jätteisiin ja infrastruktuuri alkaa hajota, koska ne, jotka ylläpitävät infrastruktuuria, eivät enää uskalla tai viitsi käydä. Ja sitten alkaa rutina siitä, että maahanmuuttajien asuinalueesta ei piitata. Ja että maahanmuuttajien ongelmat johtuvat siitä, että heidät on asutettu ”ongelma-alueelle”.”

Pahin skenaario on se, että hiljalleen tilanne muuttuu sellaiseksi, että myös nämä ns. paremmat alueet muuttuvat slummeiksi ja alueelta joutuvat muuttamaan pois myös ne alkuperäisväestöä edustavat asukkaat, jotka omistavat oman asuntonsa.

Kansainvälisten esimerkkien mukaan näissä tapauksissa asuntojen arvo romahtaa ja lopulta saattaa jonkun epäonnisen kansalaisen edessä olla se tilanne, johon kuuluu  kylmä omalla rahalla aikaansaadun  omaisuuden hylkääminen pakkotilanteessa.

    Source: themotorlesscity.com
    Source:White-history.com

Seuri haastattele myös muita sunnuntaisessa Kontulassa notkuvia. Hän löytää (ihan yllättäen) ostoskeskuksen keskusaukiolta kolmen (maahanmuuttajataustaisen) nuoren miehen porukka. 17-vuotias Nasir Abdullahi ja 20-vuotias Aidarus Abdirahim ovat syntyperäisiä kontulalaisia. 20-vuotias Abdi Shakuur muutti lähiöön kaksivuotiaana.

”Minä ainakin haluan, että naapurini ovat maahanmuuttajia”

sanoo Shakuur.

”He ovat niin paljon sosiaalisempia kuin suomalaiset: he moikkaavat käytävässä ja heidän kanssaan voi jutella.”

Mitähän Mika Illman tähän sanoo? Miten tuollainen lausunto suhtautuu Illmanin (ihan itse väitöskirjassaan) määrittelemään oikeudentulkintaan, että kansallisuuksien vertailu ei ole sopivaa?

Entä mitä mieltä ovat alkuperäisasukkaat –  ne vanhat kontulalaiset, jotka eivät ovimies Jaken tapaan joudu katselemaan viikonlopun menoa ostarilla? Seuri kysyy, että

onko hyvä, että maahanmuuttajat keskittyvät tiettyihin lähiöihin?

Ravintola Helmi Grillin edessä keski-ikäinen pariskunta tutkii ruokalistaa.

”Ei se ole hyvä asia. Enempää emme ota kantaa”

sanoo nainen (vähemmän yllättäen)  paljastamatta nimeään.

Jos tämä kehitys päästetään tarpeeksi pitkälle, olemme kohta (ennen kuin huomaammekaan) samanlaisessa tilanteessa kuin (esimerkiksi) Ruotsissa – etenkin Göteborgissa ja Malmössä. Joudumme tilanteeseen, jossa huomaamme edellisten sukupolvien veriuhrein ja raskain sotakorvauksin puolustaamaan ja rakentamaan isänmaahamme syntyneen alueita, joille meillä maana alkuperäisasukkailla ei ole mitään asiaa ja joissa ei noudateta kaikkein pahimmassa skenaariossa edes lainsäädäntöämme.

    Source:BNP

Erilaiset etniset mafiat hallitsevat näitä alueita ja ulottavat terrorinsa myös alkuperäisväestön keskuuteen näistä turvasatamistaan. Edes palokunnalla eikä sairaankuljetuksella ole asiaa näille alueille (poliisista nyt puhumattakaan).

    Source:europnews.dk

Kuka siten tällaista haluaa Suomeen? Tällä näkymällä on helppo osoittaa syyttävällä sormella koko vihervasemmistoa – unohtamatta muutama porvariston joukoissa keekoilevaa kukkahattutätiä, kuten Laura Rätyä ja tämän käsittämätöntä ajatusmaailmaa.

Miksi sitten juuri Helsingin Sanomat on lähtenyt ajamaan tätä asiaa? Siksi, että HS:n omistaa –  ja sitä hallitsee –Aatos Erkko. Siitä saakka kun hän sai (yhtenä tärkeimmistä lobbajista ja propagandisteista) ajettua läpi Suomen kansallisvaltion alasajon ja EU:n jäsenyyden, hän on määrätietoisesti pyrkinyt myös luomaan Suomesta monikulttuurista yhteiskuntaa – meistä suomalaisista ja maksamastamme hinnasta pätkääkään välittämättä.

Jos joku tulee nyt höpöttämään minulle salaliittoteorioista, niin pyydän tutustumaan tämän nuoren polven HS-toimittajien taustoihin.

Suurin osa heistä on lapsuutensa ja nuoruutensa varsin turvatussa ja (omasta mielestään tylsässä) yksikulttuurisessa (omasta mielestään rajoittuneessa) maaseutuympäristössä viettäneitä ja kasvaneita parempien perheiden lapsia.

Samanlaista kukoistavaa peltoa agitaattoreille, kuin heitä edeltänyt taistolaissukupolvikin.

Toisaalta mitä muuta voi odottaa ihmisiltä, jotka eivät ole kärsineet vääryyttä, nähneet nälkää tai vilua, joutuneet puolustamaan todellisuudessa omia etujaan tai edes nähneet ehtaa spussea muualla kuin ensimmäistä kertaa Helsingissä käydessään?

Minusta näiden reettarätyjen, villeseurien ja marjasalmeloiden olisi syytä tehdä sellainen muutaman vuoden seikkailu Suomen rajojen ulkopuolelle – ja kauas lännestä. Ehkä he oppisivat tuolloin arvostamaan tätä tylsää ja turvallista suomalaisuuttakin.

Ja jos eivät sitä opi arvostamaan, he voivat puolestani jäädä sinne matkalleen ja etsiä jostain sieltä huitsintuutista sen oman monikulttuurisen paratiisiinsa.

Mutta ihan ystävällisenä pyyntönä – jättäkää meidät tavalliset rauhaa ja turvallisuutta rakastavat suomalaiset (normivirtaset) rauhaan – me pärjäämme ihan itseksemme täällä tylsässä, yhdenvertaisuuteen perustuvassa ja sisäsiittoisessa kansallisvaltiossamme.

Lähteet: STT, HS, Scripta

Site Meter

Helsingin Sanomien urheaan (ja todellisuudesta vieraantuneeseen) päätoimittajakuntaan kuuluva isovelihahmo uskaltaa hyökätä eilisen propagandapläjäyksen pääkirjoitussivulla suomalaisten kimppuun – kansanryhmänä karkeasti yleistäen ja yleisellä tasolla – pidättäytyen kuitenkin tyylikkäästi anonyymiteetin takana.

Ehkä minäkin uskallan arvostella tässä tuota kuvottavaa propagandistista oksennusta – myös anonyyminä?

Otsikolla Edes lapset eivät välty suomalaiselta rasismilta nimetyssä kirjoituksessa mennään tyylillisesti, asiallisesti ja tarkoitushakuisesti niin alas, että ainoastaan ja ehkä tämä saman mielipideaviisin aikaisempi tökerö tuherrus pystyy alittamaan riman yhtä tyylittömästi.

Suomalaisten kyky edes sietää ihmisiä – suvaitsemisesta puhumattakaan –, jotka poikkeavat ihonväriltään, ulkonäöltään tai kieleltään kantaväestöstä on vielä hyvin ohutta. Suurimmillaan suvaitsevaisuus ilmenee juhlapuheissa, puolue- ja yritysjohtajien lausunnoissa ja koulujen opetussuunnitelmissa.

Tämä havainto pitää varmasti jollain muotoa paikkaansa.

Näennäissuvaitsevaisuus on todellakin suurinta niissä joukoissa, jotka pyrkivät hyötymään taloudellisesti humanitaarisesta maahanmuutosta ja niissä jotka ovat vieraantuneet täydellisesti suomalaisten enemmistön arjesta ja siihen liittyvästä todellisuudesta. Kolmas ryhmä on tietysti tämä monikulttuurihumalassa sekoileva kukkahattutätien ja -setien varsin pieni (mutta sitäkin kovaäänisempi) joukko.

Toisaalta tuo väite, että suomalaisten kyky edes sietää ihmisiä – suvaitsemisesta puhumattakaan –, jotka poikkeavat ihonväriltään, ulkonäöltään tai kieleltään kantaväestöstä on vielä hyvin ohutta, ei itse asiassa pidä paikkaansa.

Suomalaisuus on lähtökohtaisesti kulttuurina hieman varauksellista, mutta perustaltaan ystävällisesti ja positiivisesti uusiin asioihin suhtautuvaa (tosin ennen hyväksymistä niitä karkealla huumorilla testaavaa ja tarkastelevaa). Historiamme orjajaksojen vuoksi kulttuurimme on hieman alentuvaa vieraita kohtaan, mutta sen pohjalla on kuitenkin 1800- ja 1900-luvuilla syntynyt kansallinen tietoisuus ja sen kautta itsensä arvostaminen. Tämäntyyppinen hyökkäys valtakunnallisen median (ja sen takana seisovan nykyhallinnon) taholta pyrkii romuttamaan tätä kansallista identiteettiä ja palauttamaan suomalaiset nöyriksi käskyläisiksi.

On helppoa sanoa, että Suomi ei ole rasistinen maa. Jos Suomeen alkaa muodostua todellista rasimia jossain vaiheessa, se on väärän politiikan seurausta.

Rasismi syntyy klassisen mekanismin kautta. Ystävällisyys ja uteliaisuus muuttuu kulttuurien kohdatessa – ja saapuvan (valloittavan) kulttuurin alkaessa kaventamaan alkuperäiskulttuurin elinmahdollisuuksia – ensin ksenofobiaksi ja sen jälkeen avoimeksi (kummaltakin puolelta toista vastaan suunnatuksi) rasismiksi.

Näin ollen on helppoa väittää myös, että maahanmuuton minimoiminen, maahanmuuttajien nopea ja tehokas integroiminen alkuperäiskulttuuriin ja kansallisvaltion puolustaminen ovat tehokkaimpia aseita rasismia vastaan.

Suomessa on nähty aikaisempien vähemmistöjen ja tulijoiden kanssa erinomaisia esimerkkejä tällaisesta yhteiskunnallisesti toivotusta kehityksestä. Nimet Fazer, Rosenlew, Sinebrychoff ja Finlayson ovat loistavia esimerkkejä maahanmuuttajien integroitumisesta tuottavaksi osaksi suomalaista yhteiskuntaa (he eivät tosin saapuneetkaan Suomeen humanitaarisen maahanmuuton tuloksena…).

Eikä tämä Suomessa syntyvä ja kehittyvä rasismi ei ole pelkästään suomalaisten vähemmistöihin kohdistamaa. Todellinen rasismi tilastojenkin mukaan on painottunut muutamien maahanmuuttajaryhmien toisiinsa ja valtaväestöön kohdistamaan toimintaan.

Se mikä tekee tästä Hyysärin pääkirjoituksesta oksettavan, on tämä keltaiselle lehdoistölle kuuluva tapa yleistää ja käyttää läpinäkyviä aasinsiltoja kirjoituksissaan:

Kun juhla- ja seminaarisaleista tai kirjoitetuista muistioista laskeudutaan arkimaailmaan vaikkapa paikallisjunan ovelle, vastassa on toisenlainen todellisuus. Siihen törmäsi muiden joukossa pieni kahdeksanvuotias tummaihoinen Amal Farah Abdi viime tiistaina, kun valkoihoinen mies tönäisi hänet asemalaiturille selälleen ja korosti väkivaltaansa nimittämällä tyttöä apinaksi.

Eli – kun joku suomalainen mies tekee tällaisen vastenmielisen ja tuomittavan teon, siitä voidaan syyllistää Hyysärin pääkirjoituspenaalin mukaan kaikkia suomalaisia? Eikö tämä ole juuri sellaista yleistämistä ja panettelua, joka on kriminalisoitu RL:ssa (kiihottaminen kansanryhmää vastaan)?

Ja pahemmaksi menee:

Erityisen vastenmielistä on se, että lapset joutuivat suomalaisten aikuisten harrastaman rasismin kohteeksi. Tyypillinen häiritsijä on humalainen suomalainen mies.

Jos tämä ei ole tuossa pykälässä kriminalisoitu yleistys, niin mikä sitten on (kysyn vaan, että missä on Mika Illman nyt) ?

Hyysärin mukaan Amal Farah Abdin vanhemmat osoittivat fiksuuttaan ja vastuullisuuttaan tehdessään lapsensa kohtelusta rikosilmoituksen ja antaessaan lapsensa kasvot julkisuuteen esimerkiksi rasismin uhrista.

Katsotaan nyt sitten – kun savu hälvenee – mitä on oikeasti tapahtunut. Kuten jo totesin, en hyväksy tuollaista käytöstä – jos näin on sitten todellisuudessa tapahtunut. Jostain syystä syyllistä – eikä todistajaakaan – ole löytynyt, vaikka niitä on haettu koko monikulttuurisen median ja Etelä-Suomen läänin poliisien voimin.

Tällaisissa paikoissa on kameravalvonta, joten hassua on myös se, miksi valvontakameroista ei löydy todisteita tytön väittämän mukaan tapahtuneelle hyökkäykselle?

Lapsilla on kautta maailman ja aikain tapana kertoa satuja – etenkin peitelläkseen omia tekemisiään. Jos savun hälvettyä näyttää siltä, että tulta ei ollutkaan, niin minusta media – ja etenkin Hyysäri – on syyllistynyt erittäin ajattelemattomaan ja typerään kirjoitteluun ja nykyisen henkisen ilmapiirin ja hallinnon aikana syylliset tulee saattaa (MIka Illmanin laintulkinnan ja yhdenvertaisuusperiaatteen perusteella) rikosoikeudelliseen vastuuseen.

Henkilökohtaisesti alan olemaan entistä enemmän vakuuttunut siitä, että tämä lainsäädäntöömme kirjattu kiihottaminen kansanryhmää vastaan on malliesimerkki sellaisesta lainsäädännöstä, jota ei pitäisi laatia missään.

Se on epäselvä, tulkinnanvarainen ja yleisen oikeudentajun vastainen – omiaan laskemaan lainrikkomiskynnystä yleiseimminkin. Se ei edusta laillisuutta eikä yhdenvartaisuutta – se edustaa hallitsevan luokan alistavaa suhtautumista kansan enemmistöön ja vähemmistöjen oikeuksien nostamista enemmistön oikeuksien yläpuolelle.

Hyysäri menee näissä johtopäätöksissään muuten vieläkin syvemmälle metsään – niin että vesaikko kaatuu ja hongat rytisevät:

Maahanmuutto ei ole Suomessa enää niin uusi asia, etteikö kantaväestöön kuuluvilla olisi ollut aikaa totutella elämään tasa-arvoisina kaikkien ihmisten kanssa. Viime vuodenvaihteessa Suomessa asui noin 235 000 ihmistä, jotka olivat joko ulkomaan kansalaisia tai ulkomaalaistaustaisia. Suomi on jo monikulttuurinen maa.

Ei muuten ole – siis niin, että Suomi olisi monikulttuurinen maa.

Ja jos olisikin – se olisi tuolla väestösuhteella suuri vääryys. Minua on pitkään ihmetyttänyt se, minkälaisten vanhempien lapsia nämä monikulttuurisuusfanaatikot ovat? Onko teitä alistettu ja piesty kotonanne niin pahasti, että oman menettämänne itsetuntonne lisäksi uskotte siihen, että kaikilla muillakin suomalaisilla on vielä orjan luonto ja huono itsetunto.

Erehdys – vaikka te kuinka kiihotatte toisianne monikulttuuriin, niin Suomi ei silti ole (todellisuudessa) mitenkään monikulttuurinen maa – täysin päinvastoin. Tyhmyys näkyy tiivistyvän Arkadianmäen ongelmajätelaitoksen ja Erkon lasitalon välille.

Kantaväestöllä on eräitä kansainvälisiin sopimuksiin kirjattuja oikeuksia omassa maassaan – tulijat sopeutukoot. Alkuperäiskulttuurriin sopeutumaton maahanmuuttaja on vihamielinen tunkeutuja, josta Jari Rantapelkonen varoittaa, että hyökkääjä ei välttämättä kanna asepukua ja että hyökkääjänä ei välttämättä ole valtio. Vuonna 2020 puhutaankin arvoperäisestä sodankäynnistä. Suomessa ei käydä laajoja maataisteluja vaan kamppailuja informaatiosolmuista.

Hyvä esimerkki suomalaisen kulttuurin yksikulttuurisuudesta on se, että äidinkielenään ruotsia puhuvan vähemmistön osuus väestöstä putoaa koko ajan – vielä nykyisestäkin neljän prosentin marginaalista vähemmistöä pienemmäksi kansanosaksi (omassa perheessäni kehitys on alkanut jo 1960-luvulla). Se, että suomalaiset ovat tavoiltaan yksikulttuurisia (riippumatta sitä kumpaa kansalliskieltä puhuvat), osoittaa Suomen kansan enemmistön olevan varsin yksikulttuurinen – ja Suomen olevan näin ollen yksikulttuurinen maa.

Se ken haluaa monikulttuuria, voi puolestani muuttaa Yhdysvaltoihin, Ruotsiin tai Etelä-Afrikkaan – ja jättää meidät (eli suomalaisten enemmistön) nauttimaan yksikulttuurisen maamme hedelmistä. Ei täällä ole pakko olla.

* * *

Eräästä asiasta olen tosin samaa mieltä tämän penaalin kanssa:

Jokaisella on oikeus henkilökohtaiseen rauhaan ja koskemattomuuteen. Kaikilla lapsilla rodusta ja ihonväristä riippumatta on lisäksi oikeus odottaa aikuisilta suojelevaa ja vastuullista käyttäytymistä.

Kyllä. Tuohon ei ole mitään lisättävää.

Minä olisin voinut hyvinkin otsikoida tämän kirjoituksen esimerkiksi otsikolla Edes koirat eivät välty Suomeen sopeutumattomien maahanmuuttajien väkivallalta.

Raflaavaa? Ehkä.
Totta? Ehdottomasti.
Subjektiivista? Mahdollisesti.
Kiihottamista kansanryhmää vastaan? Ei tietenkään.

Minä en (toisin kuin tuossa HS:n pääkirjoituksessa) yleistä tuossa lauseessa mitään kansanryhmää tai maahanmuuttajia kokonaisuutena. Tuo otsikko on kohdistettu niitä kuuluisa muutamia yksttäistapauksia vastaan – niitä joita ei (toisin kuin HS:n pääkirjoituksen laatija) käyttää yleistämiseen.

Myös minulla ja muilla valtaväestöön kuuluvilla on oikeus henkilökohtaiseen rauhaan ja koskemattomuuteen. Se nyt ei – sattuneesta syystä johtuen toteudu aina.

Tämä johtuu varsin usein muusta kuin humalassa örveltävästä suomalaisesta heteromiehestä. Viimeisten vuosien aikana suurin syy konflikteihin, jotka ovat häirinneet minun, perheeni, sukulaisteni ja tuttavieni oikeutta rauhaan ja koskemattomuutta, on ollut jokin aivan muu asia.


Sukulaiseni ja tuttavani
ovat joutuneet erääseen (nimeltä mainitsemattomaan) vähemmistöön kuuluvien edustajien pahoinpitelyjen, ryöstön (kalsarit ja T-paita jäivät kaverini pojan päälle jokin aika sitten Tennispalatsin kulmalla) ja jopa raiskauksen kohteeksi – eivätkä koiratkaan välty Suomeen sopeutumattomien maahanmuuttajien väkivallalta.

Haluaisinkin tietää, miten tämä Hyysärin penaali suhtautuu tilanteeseen, jossa erääseen-nimeltä-mainitsemattomaan-maahanmuuttajavähemmistöön kuuluva aikuinen mies potkii kytkettyjä koiria, aikuinen nainen yrittää jyrätä koirat lastenvaunujensa alle ja lauma vaahtosammuttinen kokoisia kakaroita juoksee ympärillä huutaen ja kiusaten (jopa hakaten kepeillä) koiria. Ja kun siihen sanot, että antakaas olla, niin vastauksena on ryöppy syytöksiä rasistksi – kaiken huipulla alle kouluikäisen pojan huutamat fak-juut, vitu-homot ja paskapäät – tämä vanhempien seistessä vieressä ja yllyttäessä tuohon käytökseen.

Ei hyvää päivää….

Lähde: HS

Päivitys 180509 0847: Asiasta kirjoittavat myös (ja ainakin) Aleksi Lääperi ja Roopen Ropinaa.


Site Meter

Mitä luulette, onko tämä täyttääkö tämä lainaus kansanryhmää vastaan kiihottammisen tunnusmerkistön rikoksena:

Kooste käynneistäni somaleiden pitämissä kahviloissa viimeisen parinkymmenen vuoden ajalta:

Henkilökuntaa ei näytä kiinnostavan saapuuko asiakas vai ei. Tiskin takana on niin vähän työntekijöitä, että itsepalvelulinjalla on taas ruuhkaa. Vilkaisu vitriineihin kertoo, että kuudella eurolla saa kuivan korvapuustin ja pussiteetä tai yhden sämpylän. Oikeastaan eniten tekee mieli kääntyä takaisin kadulle.

Kun kannan ostokset tarjottimella pöytään, joudun siivoamaan sen alta edellisen asiakkaan jättämät kahvikupit, lautasliinamytyt ja ruuantähteet. Jos olen saapunut jonkun seurassa, on taistelu tuotteista ja tilasta tappanut tunnelman.

Laman torjumiseksi kuluttajia yllytetään käyttämään somalialaisia palveluita. Jotta kehotusta voidaan noudattaa, täytyy somalialainen palvelu ensin keksiä.

Luulen, että ainakin vihervasemmiston mielestä se täyttää. Mutta olkaapa kukkahattusedät huoletta, tuohon lainaukseen on pesiytynyt kolme kirjaimen kokoista kirjoitusvirhettä

Miten tämä lainaus sitten – on se kiihottamista kansanryhmää vastaan?

Kooste käynneistäni Suomen kantaväestön pitämissä kahviloissa viimeisen parinkymmenen vuoden ajalta:

Henkilökuntaa ei näytä kiinnostavan saapuuko asiakas vai ei. Tiskin takana on niin vähän työntekijöitä, että itsepalvelulinjalla on taas ruuhkaa. Vilkaisu vitriineihin kertoo, että kuudella eurolla saa kuivan korvapuustin ja pussiteetä tai yhden sämpylän. Oikeastaan eniten tekee mieli kääntyä takaisin kadulle.

Kun kannan ostokset tarjottimella pöytään, joudun siivoamaan sen alta edellisen asiakkaan jättämät kahvikupit, lautasliinamytyt ja ruuantähteet. Jos olen saapunut jonkun seurassa, on taistelu tuotteista ja tilasta tappanut tunnelman.

Laman torjumiseksi kuluttajia yllytetään käyttämään suomalaisia palveluita. Jotta kehotusta voidaan noudattaa, täytyy suomalainen palvelu ensin keksiä.

Jep…

Ei tietenkään – sehän on Hyysärin kommunistipenaalin Mikko-Pekka Heikkisen oksennus päivän Hyysärissä. Mikko on siis suomalisvihansa lisäksi myös sellainen ihmisen, joka uskoo vielä 2000-luvulla suurimpaan ideologian nimissä kulkeneen massamurhan ja ihmisyyttä vastaan tehdyn rikoksen oikeutukseen.

Meidän pitää nyt muistaa, että oikeinajattelijan kirjoittamana tuo teksti ei tietenkään ole kiihotusta kansanryhmää vastaan. Se on vain raikas suomalaisiin juntteihin kohdistuva kritisointi (aiheesta) ja reipas ruoskinta – eihän sellainen ole rikos, koska suomalaiset eivät nykyisin mitä ilmeisimmin ole kansanryhmä Suomessa.

(Kuten huomaatte Heikkisen tekstistä, suomalaiset voitaisiin hänen mielestään poistaa mielellään kokonaan ja heti Suomesta.)

Niin tuo jälkimmäinen lainaus ei siis mitä ilmeisemmin ole sananvapausrikos, mutta auta armias jos yksi kirjain vaihtuu – asiahan muuttuu aivan toiseksi.

Kaikki eläimet ovat yhdenvertaisia, toiset ovat vaan toisia yhdenvertaisempia ja vähemmistö on aina oikeassa…

Lähde: HS



Site Meter

Hyysärin penaali Riku Jokinen on päästänyt näppäriltään viime aikojen eksoottisimman kommentin.

Maahanmuuttajilla kodit ovat siistejä ja lapset puhtaita. Suomalaisten kodit ovat siivottomassa kunnossa, syöty on ties milloin, kodit ovat täynnä viinapulloja.

Mitä sanookaan lainsäädäntö?

Rikoslaki 11 luku (11.4.2008/212)
Sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan

10 § (11.4.2008/212)
Kiihottaminen kansanryhmää vastaan

Joka yleisön keskuuteen levittää lausuntoja tai muita tiedonantoja, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin kansallista, etnistä, rodullista tai uskonnollista ryhmää taikka niihin rinnastettavaa muuta kansanryhmää, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
11 § (11.4.2008/212)

Jos tämä Jokisen valtakunnallisessa ykkösmediassa julkaisema lausunto tai tiedonanto ei täytä kansanryhmää vastaan kohdistetun panettelun tai solvaamisen tunnusmerkistöä, niin silloin sitä ei täytä enää mikään.

Tutkinta käyntiin, Mika tai Johanna – hopi, hopi…

Lähteet: HS, Finlex



Site Meter

Petri Hakkarainen kirjoittaa 11.12.2007 Kalevassa otsikolla Kajaanin kokonaisetu ei ole pakolaisten etu.

Kajaanilaiset maahanmuuttovirkamiehet ovat viime aikoina kiinnostuneet – subventiolla ja muun maan armollisella myötätunnolla saatujen – verorahojen jakamisesta aivan uudella tavalla.

Nimittäen sivuuttaen alkuperäisväestön ja suosien – positiivisen syrjinnän keinoin – alueen niukkoja varoja kuluttamaan tulleita maahanmuuttajia. Se on helppoa silloin, kun ei ole kyse omista rahoista…

Kajaanin maahanmuuttajapalvelut yritti selittää hiljattain kaupunginvaltuutetuille, että Otanmäen vanha kaivoskylä ei ole kiintiöpakolaiselle tai turvapaikanhakijalle hyvä paikka opetella suomalaiseen yhteiskuntaan sopeutumista. Onneksi valtuustossa näiden ns. ammattilaisten näkemyksiä enemmän painoi kuitenkin kaupunkikonsernin kokonaisetu.

Kokonaisetu tarkoittaa tässä sitä, että Kajaanilla on Otanmäessä tyhjänä Vuolijoen kanssa vuosi sitten tehdyn kuntaliitoksen mukana saatuja kunnallisia vuokra-asuntoja. Kun valtuutetut arvioivat, että näihin kannattaa sijoittaa taloudellisten syiden vuoksi maahanmuuttajia, niin Hakkarainen näkee asian seuraavasti:

Humanitaarisuus saa joustaa, kun vapaat asunnot läheltä palveluja varataan kantaväestölle. Kaupunginvaltuusto aikoo tarkastella maahanmuuttajapalveluiden Otanmäen toimipisteen jatkamista alkuvuodesta. Nykyinen maahanmuuttajapalveluiden johtaja Marja Lähde ei ole enää silloin näkemyksiään puolustamassa. Hän irtisanoutui heti, kun valtuusto teki päätöksensä.

Tietysti ne varataan ensisijassa oman yhteisön jäsenille – Hakkarainen on taas unohtanut, että jokainen yhteisö on rakennettu ensisijaisesti omia jäseniään varten. Vieraat tulevat vasta heidän jälkeensä.

Lähteen päätös irtisanoutumisesta oli täysin oikea. Virkamies on yleisön palvelija ja demokraattisesti valittu edustusto tekee päätökset. Jos virkamies ajautuu ristiriitaan päättäjien kanssa, hänen on syytä miettiä onko hän ajanut oikeaa asiaa ja onko hän oikeassa paikassa.

Kajaaniin ja Vuolijoelle on tullut kahdeksan vuoden aikana runsaat 600 pakolaista. Rasistisimmaksi kaupungiksi leimattuun Kajaaniin on perustettu maahanmuuttajien ja kantakainuulaisten kohtaamista edesauttamaan muun muassa monikulttuurinen toimintakeskus.

Syy lisääntyvään rasismiin löytyy sisäänrakennettuna tuosta samasta kappaleesta. Suhteellisen suuren pakolaismäärän siirtäminen köyhyydestään ja työttömyydestään varsin hyvin tunnettuun nälkämaahan on aiheuttanut myös konflikteja paikallisväestön ja tulokkaiden kesken. Näillä konflikteilla on tapana muuttua molemminpuoliseksi rasismiksi ajan mittaan.

Etenkin kun alkuperäisväestö ja tulijat taistelevat varsin rajallisista elämisen ehdoista.

Mikä tuon ymmärtämisessä on tietyille piireille niin vaikeaa?

Tällaiset monikulttuuriset toimintakeskukset eivät auta varsinaisen syyn korjaamisessa. Pahimmillaan ne lisäävät kitkaa ja aiheuttavat lisää rasismia.

Asian mielenkiintoisena sivujuopana voisin todeta olevani varsin hämmästynyt siitä, miten vuoden 1991 jälkeen varsin runsaslukuisesti Kainuuseen tullut venäläis- ja vienankarjalaisvähemmistö on onnistunut sopeutumaan noihin ankeisiin olosuhteisiin. Toki rasismia esiintyy myös heitä kohtaan, mutta huomattavasti vähäisemmässä määrin kuin näitä pakolaistaustaisia tulijoita kohtaan.

Valtio korvaa pakolaisia vastaanottavalle kunnalle heistä aiheutuvia kuluja, mutta voittoa tuottavaksi liiketoimeksi pakolaisten vastaanottamisesta ei ole, eikä tarvi ollakaan. Kajaanin sivistyslautakunnan puheenjohtaja ehti kuitenkin jo vaatia pakolaisten vastaanoton lopettamista. Varhais- ja peruskasvatuksessa heistä aiheutuvat lisäkulut kun ovat kajaanilaisille veronmaksajille kuulemma liian suuret. Esitys kaatui valtuustossa selvin äänin. Kunnat ottavat vastaan pakolaisia eri syistä. Auttamisen halun lisäksi haetaan helpotusta väestökatoon ja etsitään uutta työvoimaa.

Jösses… Mihin Kainuussa tarvitaan lisätyövoimaa? Työt kun eivät riitä ympärivuotisesti alkuperäisväestöllekään.

Ilman jättiyritysten perustamistakin työvoimapula ulottuu jo syrjäalueillekin.

On ulottunut jo 1960-luvulta saakka. Olen aikaisemmin tarkastellut samaa asiaa esimerkiksi täällä.

Jostakin olisi löydettävä hoitajat muun muassa nopeasti ikääntyvälle väelle.

Kroatiasta, Sambiasta vai Ukrainasta? Miten kuvittelette toisesta kulttuurista tulevan kielitaidottoman hoitajan pärjäävän kaenuulaesvanhuksen kanssa? Pitääkö Taavien ja Hiltojen opiskella serbokroatiaa tai vaihtaa uskontonsa saadakseen hoitoa?

Ei.

Koko maassa kunnat tarvitsevat vuoteen 2010 mennessä palvelukseensa 140 000 uutta työntekijää.

Höpö, höpö.

Tähän mennessä ei ole osoitettu missään uskottavasti, että tuo luku perustuisi mihinkään yleisesti luotettaviin arvioihin. Osmo Soininvaarakin totesi blogissaan, että tuossa hetkessä on ahtain pullonkaula. Tuon jälkeen tilanne helpottuu.

Parhaimmillaan väestömme putoaa vuoden 2020 jälkeen noin neljään miljoonaan ja puhkaisee näin sotien seurauksena syntyneen – suurten ikäluokkien luoman – väestökuplan.

Ei ole kenenkään etu asuttaa pakolaisia sinne, missä he eivät viihdy.

Ei – eikä sinne missä he kilpailevat rajallisista eduista alkuperäisväestön kanssa. Minusta on myös täysin järjetöntä raijata ihmisiä toisele puolelle maapalloa – vieraaseen kulttuuriin ja ympäristöön.

Viime kesänä Otanmäessä asui 40 pakolaista, mutta kotoutumisajan päättyessä kaikki muuttivat kylästä pois. Viime keväänä Otanmäkeen asutettiin taas 26 uutta pakolaista. Jotta valtiolta saatavat tulot kattaisivat kulut, pitäisi Otanmäessä asua jatkuvasti ainakin 50 pakolaista. Pakolaisia vastaanottavan kunnan lakisääteinen velvollisuus on huolehtia siitä, että kotouttamispalvelut tukevat pakolaisten aktiivisuutta ja osallisuutta sekä saattavat hänet mahdollisimman tasavertaiseen asemaan muun väestön kanssa. Vaatimuksen toteuttaminen ei onnistu Otanmäessä. Pakolaisillakin on vapaa liikkumisoikeus.

Jos tätä leikkiä jatketaan vielä eteenpäin, kannattaisi miettiä mitkä kaikki oikeudet koskevat maan kansalaisia ja mitkä maahantulijoita. Ne eivät kuitenkaan voi olla yhdenvertaiset. Jo äänestysoikeuskin rajoittaa näitä oikeuksia.

Ja hyvä niin.

Otanmäessä julkista liikennettä on vain hyvin vähän, samoin koulutusta. Työharjoitteluun sopivia paikkoja ei juuri ole tarjolla. Jos maahanmuuttajien kotouttamisen halutaan onnistuvan mahdollisimman hyvin ja tuloksen rikastuttavan yhteiskuntaa, ei ole viisasta perustaa erillisiä yhteisöjä muualta tulleille.

Tässä olen samaa mieltä. Ei myöskään erillisiä maahanmuuttajaslummeja kasvukeskuksiin.

Vastoin tahtoaan syrjään asutetut pakolaiset muuttavat pois heti, kun siihen tulee mahdollisuus. Uusia, pysyviä ja työhön kykeneviä asukkaita saavat parhaiten ne kunnat, jotka ottavat pakolaisia vastaan muusta syystä kuin tyhjiä vuokra-asuntoja täyttämään.

Sekin pitää paikkaansa.

Tärkeämpi kysymys on kuitenkin se, tarvitseeko Suomi kieli- ja ammattitaidottomia – ja täysin toisenlaisista kulttuureista tulevia – pakolaisia?

Oma mielipiteeni on – ei.

Lähde: Kaleva

Päivitys 12.12.2007: Myös Octavius kirjoittaa samasta aiheesta.