Kirkko entistäkin syvemmällä rähmällään islamin edessä

Luterilainen kansankirkkomme on tehnyt jälleen kerran uuden ennätyksen islamin nuoleskelussa ja sen edessä  nyöristelyssä.

Helsingin seurakuntayhtymän viikkolehti Kirkko ja Kaupunki julistaa tänään ilmestyneen numeronsa etusivulla suomalaisuuden perusarvot lähellä islamia.

Kyseinen (kohtuullisen luettu ja laajalevikkinen) lehti on julkaissut aukeaman kokoisen islamia ylistävän kirjoituskokonaisuuden sivuilla 4-5.  Vähemmän yllättäen tätä kirjoitusta ei löydy lehden digiversioista. Edellisistä kerroista saatu arvostelu oli ilmeisesti Seppo Simolan luotsaamalle dhimmilehdelle liikaa.

Kirjoituksesta sinänsä ei löydy kiihtyvän ylisuvaitsevaisuuden, oman kulttuurin ja perinteen halveksinnan sekä sokean muslimien ihailun lisäksi oikeastaan mitään uutta.

Lehti lainaa syyrialaistaustaista lääkäri-imaami  Anas Haijaria, joka on sitä mieltä, että jos viinaa ja sianlihaa ei oteta lukuun, Suomessa on helppo elää islamin mukaan.

Ja kuten jo huomasimmekin, toimittaja Jaakko Kaartinen-Koutaniemen näkemyksen mukaan tämä tarkoittaa siis sitä, että suomalaisuuden perusarvot ovat lähellä islamia.

Mitähän tämä mahtaa sitten todellisuudessa tarkoittaa? Jos tarkastellaan tätä läheisyyttä lausunnon antajan – eli Haijarin -ilmoituksen pohjalta, niin kuva muodostuu suurin piirtein seuraavanlaiseksi .

Haijar ilmoittaa edustamansa Suomen islamilaisen yhdyskunnan olevan islamissa ns. keskitien kulkija ja suhtautuvan varoen kaikkeen kovan linjan fundamentalismiinkiin vähänkään viittaavaan.

Eli tältä pohjalta (Haijarin oman ilmoituksen mukaan) Suomen islamilaisen yhdyskunnan perusarvot ovat lähellä suomalaisuutta.

Nyt minun täytyy etnisesti suomalaisena nationalistina ja luterilaisena traditionalistina hieman ihmetellä näitä suomalaisuutta lähellä olevia perusarvoja. Puuttumatta nyt tässä yhtään enempää islamin teoreettiseen olemukseen, niin ei tätä silti pysty ohittamaan olankohautuksella.

Nimittäin Hajarin samaa uskonnollista yhteisöä edustavan virkaveljen näkemyksiä lukiessa muodostuu varsin päinvastainen kuva.

Suomen islamilaisen yhteisön toinen imaami, Khodr Chehab, on valottanut muutamaan otteeseen omia suomalaisuutta lähellä olevia perusarvojaan julkisuudessa.

Lainataan tähän  imaami Khehabia itseään, ja sitä mitä hän on halunnut kertoa suomalaisille toimiessaan Suomen islamilaisen yhdyskunnnan edustajan, puhemiehenä ja imaamina.

Kysymys: Mitä mieltä itse olette, vahingoittaako ympärileikkaaminen tyttöä?

Chehab: No itse asiassa meillä päin Libanonissa mistä mä tulen toi perinne ei löydy ollenkaan ja no en itse ole varma siitä asiasta, mutta mun mielestäni, no lääkärit sanovat, että jos aivan pieni osa otetaan pois se ei vahingoita mutta jos otetaan lisää se kyllä tuo vahinkoa.

Khodr Chehab on asunut Suomessa 20 vuotta. Suomeen hän tuli alkujaan pakolaisena Libanonista.
“Kunnioitan tätä maata, mutta identiteettini on kyllä muualla“, hän totesi.

Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaami Khodr Chehab sanoi keskiviikkona, että myös suomalaiset muslimit ovat ryhtyneet boikotoimaan tanskalaisia tuotteita Jyllands-Posten-lehdessä julkaistujen Muhammed-piirrosten vuoksi. “Boikotti on jo käynnissä. Kaikki Suomen muslimit tai ainakin valtaosa heistä boikotoi tanskalaisia tuotteita”, hän sanoi.

Chehabin mielestä Tanskan hallituksen pitäisi pyytää anteeksi piirroskiistaa. “Nyt pitäisi olla riittävän rohkea ja uskaltaa myöntää tehneensä väärin. Pitäisi pyytää anteeksi ja vakuuttaa, että emme tee tällaista uudelleen.”

Kahden eri kulttuuriperinnön yhteensovittaminen näyttää vaikeasti ratkaistavalta, varsinkin jos toivotaan mainittujen odotusten täyttymistä. Niihin näyttäisi viime kädessä kuuluvan myös eräänlaisen maailmanlaajan pax islamican tavoite. Islamhan tuli leviämään ja hallitsemaan, turvaamaan rauhaa ja oikeudenmukaisuutta.

Miksei 13 vuotta voisi olla hyvä avioitumisikä. Täälläkin on lain mukaan silloin sallittua mennä sänkyyn. On parempi mennä naimisiin.

Jep, jep… Jokainen lukija muodostakoon itse kuvan Khodrin lausunnoista – ja siitä, kuinka suomalaisuutta lähellä olevia perusarvoja ne edustavat.

Muistettakoon myösa se, että hän on antanut nämä lausunnot edustamansa  uskonnollisen yhteisön virallisena edustajana.

Eräs havainto tästä ajasta on jäänyt kirjaamatta vielä ylös. Minun mielestäni (ja monen muukin mielestä) näissä omissa edustajissamme, jotka huonossa itsetunnossaan ja väärin ymmärretyssä lähimmäisenrakkaudessaan, ovat valmiit hylkäämään omaa kulttuuria ja etnisyyttä edustavat todelliset lähimmäisensä ja vastavuoroisesti hyysäämään kaikkea ei-omaa, on jotain todella skitsofreenistä.

On varsin groteskia, että etenkin kirkon jäsenet hurraavat Italian krusfiksikiellolle ja kuitenkin vastavuoroisesti itkevät Sveitsin minareettikiellon johdosta.

Eräiden nykyisen kirkon edustajien olisi syytä kääntyä tarkastelemaan itseään peilistä – ja mitä pikimmiten.

Mikä tässä on henkilökohtaisesti (kirkon jäsenenä) minusta äärimmäisen ärsyttävää, on se käsittämätön asenne, millä osa kansankirkkomme virkamiehistä ja toimijoista suhtautuu kristinuskon hävittämiseen ja maailmanlaajuiseen käännyttämiseen sitoutuneeseen kilpailijaansa.

Tuskin Jeesus Kristus tarkoitti kuitenkaan sitä, että kristityn tulee alistua islamin vallan alle  – joko kääntymällä muslimiksi tai alistumalla dhimmiksi. Puhumattakaan itsemurhan tekemisestä.

Jos nyt oikein tarkkoja ollaan, niin Jeesus aikoinaan kiivastui ja hajoitti kaupustelijoiden ja houkuttelijoiden pöydät temppelin eteisestä.

Ehkä meidän nykyisen kirkon jäsenten pitäisi muistaa tämä esimerkki ja hajottaa vieraiden kaupustelijoiden pöydät ja kioskit omista pyhätöistämme.

Kirkko ja Kaupunki olisi hyvä paikka aloittaa – se edustaa nimittäin nykyaikaista kristittyä temppeliä sanan varsinaisessa merkityksessä.

Lähde: Kirkko ja kaupunki

Advertisement

 

Onko laki kaikille sama?

Päivän uutisvuo tuo (hieman enemmän tai vähemmän) hämmentäviä uutisia oikeuslaitoksen suunnasta. Näitä asioita pitäisi lukea sen periaatteen kautta, että onko laki kaikille sama.

Kihlakunnansyyttäjä Leena Hakavuori vaatii Joroisten terveyskeskuksen entiselle ylilääkärille  yli yhden vuoden ehdollista vankeustuomiota.

Ylilääkäriä syytetään kahdesta törkeästä kuolemantuottamuksesta ja kahdeksasta muusta rikoksesta. Syytökset liittyvät seitsemän potilaan hoitoon vuonna 2002.

Vakavimmat syytteet tässä kirjelmässä liittyvät kahden vanhuksen kuolemiin. Syyttäjän mielestä ylilääkäriaiheutti iäkkäiden potilaiden kuoleman liian vahvoilla kipulääkkeillä.

Ylilääkäri on kiistänyt syytteet. Hän kommentoi 80-vuotiaan naisen hoitoa kertomalla, että tämän ”ainoa toive oli päästä haudan lepoon”. Voimakasta laastarina annettua kipulääkettä tarvittiin, koska naisen verenkierto oli heikentynyt.

Jutun puinti Mikkelin käräjäoikeudessa kesti yli kolme viikkoa. Käsittely päättyi tiistaina syyttäjän ja puolustuksen loppulausuntoihin.

Oikeus antaa päätöksen jutussa 18. joulukuuta.

Tämä on varsin mielenkiintoinen tapaus noin oikeuspoliittisessakin mielessä. Tässä näkyy osittain se todeliinen yhteiskunnallinen intressi tuottaa kärsimystä rangaistuksen muodossa yhteiskunnallisia regulaatiota vastaan rikkoneelle jäsenelleen.

Ylilääkäri kiistää syytteet, mutta huomauttaa samaan hengenvetoon, että hänen potilaanaan olleen 80-vuotiaan naisen ainoa toive oli päästä haudan lepoon. Näin ylilääkäri myöntää syyllistyneensä vähintään eutanasian avustamiseen.

Eutanasia on lainsäädännössämme kriminalisoitu asia.  Tämän tabuna pidetyn aiheen nosti viimein  Freddy Van Wontherghem viime vuodenvaihteessa pöydälle.

Olen aikaisemminkin kirjoittanut, että tosiasiassa eutanasia on jo nykyään (ja on ollut jo jonkin aikaa) laajasti käytössä saattohoidon yhteydessä, osoittaa taas sen, että suomalainen lainsäädäntö alkaa olla yhtä kaukana ihmisten todellisuudesta kuin Tarja Halonen kalliolaisen työttömän arjesta.

Yhteiskunta osoittaa tässä tapauksessa syyttäjän kautta joko tai/ja kaksi asiaa tämän tapauksen yhteydessä.

Ensimmäinen on se, että vanhukset ovat yhteiskunnallisesti tarpeetonta tai jopa haitallista  joutoväkeä – etenkin sellaiset, jotka eivät ole yhteiskunnallisesti huomattavassa asemassa.

Virka-aseman väärinkäyttö ja virkavirhe, jotka ovat johtaneet tällä kerralla  kahteen (vanhuksen) kuolemantapaukseen, osoittautuvat syyttäjän mielestä  ehdollisen tuomion arvoisiksi  – ja oikeus tulee beesaamaan tätä näkemystä.

Näin yhteiskuntamme osoittaa sen, kuinka paljon se arvostaa vanhuksiaan.

Se toinen yhteiskunnan osoittama asia on sitten  se, että oikeuskäytännössä eutanasia näyttää olevan hyväksytty – vaikka sitä ei ole kirjattu lainsäädäntöön.

Eräänä asiaan – siis oikeuskäytäntöön ja – politiikkaan – liittyvänä kuriositeettina tulee mieleen Seppo Lehdon tapaus .

Kun vanhusten kuoleman aiheuttamisesta ehdollinen tuomio on oikeuslaitoksemme mielestä kohtuullinen, niin jotenkin absurdin mausteen antaase, että tunnettu alapäähuumorin suurmies ja kansantaiteilija tuomittiin internetissä yhteiskunnan vaikuttajista levittämien  (täysin epäuskottavien) tietojen perusteella 2 vuoden ja  4 kuukauden ehdottomaan  vankeusrangaistukseen.

Nyt näyttää siltä, että yhteiskuntamme painottaa rikoksen uhrin yhteiskunnallista asemaa ja varallisuutta kansalaisen fyysisen koskemattomuuden kustannuksella.

Niin – onko laki kaikille sama?

Lähde:HS

 

Pitäisikö eutanasia sallia Suomessa?

Persujen Freddy Van Wontherghem kirjoittaa kipeästä yhteiskunnallisesta (ja etenkin yksityisestä) asiasta tämän päivän  Hyysärin ”Ota kantaa”-osiossa ( sama kirjoitus on julkaistu myös Freddyn US-blogissa).

Mahdollisuus eutanasiaan myös Suomen vanhuksille

”Lääkäri kysyi, oliko äitini kenties ajattelut eutanasiaa, koska parannuskeinoja hänen sairauteensa ei ollut olemassa.”

Eutanasialla eli armomurhalla tarkoitetaan parantumattomasti sairaalle ihmiselle hänen omasta vakaasta tahdostaan toteutettavaa kuolemaa. Eutanasian tekee aina lääkäri. Se on nykyisin sallittua kahdessa EU-maassa, Hollannissa ja Belgiassa.

Olen itse kotoisin Belgiasta, ja siksi minulla on melko tuoreita kokemuksia eutanasian toimeenpanosta.

Matkustin ilman paluulippua synnyinmaahani lokakuussa 2007. Oma rakas äitini oli vakavasti sairas, eikä toivoa enää ollut. Lääkäri ei osannut arvioida jäljellä olevaa elinaikaa.

Äitini oli aikaisemmin ilmoittanut, että hän haluaa kuolla kotonaan, omassa sängyssä, ja minä halusin antaa siihen mahdollisuuden.

Äitini suurin pelko oli taudin pitkittyminen ja se, että hän joutuisi jonkinlaiseksi lääketieteen koekaniiniksi. Myös televisio-ohjelmat vanhusten huonosta kohtelusta eri laitoksissa pelottivat vanhaa ja sairasta äitiäni.

Noin viikko sen jälkeen, kun olin saapunut hoitamaan äitiäni, tuli kotilääkäri tavanomaiselle kotikäynnilleen. Hän kysyi, oliko äitini kenties ajattelut eutanasiaa, koska parannuskeinoja hänen sairauteensa ei ollut olemassa.

Äiti lupasi harkita, ja minä kysyin lääkäriltä asian laillisuutta. Selvisi, että Belgiassa oli ollut voimassa eutanasialaki jo jonkin aikaa. Muutamaa päivää myöhemmin kirjoitimme äitini ja lääkärimme kanssa eutanasiaan liittyvät paperit valmiiksi.

Tämän jälkeen äiti, osittain minun avustuksellani, otti yhteyttä kaikkiin sukulaisiin ja tuttaviin, jotka hän vielä haluaisi hyvästellä.

Äidin kunto heikkeni päivittäin. Hän muun muassa menetti täysin näkökykynsä. Viimeisen vieraan lähdettyä hän pyysi minua soittamaan lääkärille. Varmistin, että hän oli tosissaan.

Lääkäri saapui mukanaan niin kutsuttu eutanasiasarja. Se sisälsi kolme suonensisäisesti annettavaa ainetta, joista ensimmäinen oli nukahtamislääke.

Lääkäri varmisti vielä useaan otteeseen, että äitini olisi valmis kohtamaan kuoleman. Raskain mielin seurasin, kuinka vastaus oli jokaisella kerralla myöntyvä.

Istuin äitini vierellä, kunnes hän nukahti. Sen jälkeen siirryin lääkärin pyynnöstä viereiseen huoneeseen.

Noin viidentoista minuutin kuluttua kaikki oli ohi. Maksoin lääkärille 38 euron laskun, ja hän poistui.

Ihmettelin hetken, ja kävin katsomassa rauhallisin ja tyytyväisin ilmein pois nukkunutta äitiäni. Soitin hautausurakoitsijalle, joka haki hänet noin tunnin kuluessa pois.

Jälkeenpäin olen tullut siihen tulokseen, että äitini sai kuolla arvokkaasti ja tyytyväisenä.

Minulle kokemus oli henkisesti rankka, sillä autoinhan kuolemaan hänet, joka kerran oli antanut minulle elämän. Toisaalta, vielä rankempaa olisi ollut elää itse täällä Suomessa tietäen, että päivä päivältä huonompaan kuntoon menevä äitini olisi maannut elävänä ruumiina jossakin laitoksessa.

Mielestäni eutanasia on kaunis tapa poistua ja olen valmis siihen itsekin. Kokemusteni valossa haluaisin saman mahdollisuuden myös suomalaisille vanhuksille.

FREDDY VAN WONTERGHEM

Kotka

Näin päästäänkin sitten viikon kysymykseen:

* * *

Olen – henkilökohtaisesti ja itseäni koskien –  taipuvainen ajattelemaan samoin – nähtyäni isoisäni, isäni ja appiukkoni syöpäkuoleman vanhuuden kynnyksellä. Vielä enemmän (kuin näiden tapausten vuoksi) olen vakuuttuneempi asiasta nyt – haudattuani jokin aika sitten (nopeaan kolmen kuukauden pituiseen syöpään) 39-vuoden iässä kuolleen parhaan ystäväni.

Se, että eutanasia on jo nykyään (ja on ollut jo jonkin aikaa) laajasti käytössä saattohoidon yhteydessä, osoittaa taas sen, että suomalainen lainsäädäntö alkaa olla yhtä kaukana ihmisten todellisuudesta kuin Tarja Halonen kalliolaisen työttömän arjesta.

Minun mielestäni esimerkiksi Terho-kodissa noudatettava käytäntö olisi syytä laillistaa – ja ulottaa näin varakkaimmista kansanosista myös vähemmän varakkaiden kärsivien ihmisten saatavaksi.

Lähteet: HS, US