Kaikki mielipiteet ja aikuisten väliset vapaaehtoiset suhteet ovat demokratiassa sallittuja. Tämän blogin toimitus tosin pidättäytyy julkisuudessa arvostelemasta niitä ihmisiä, jotka ovat tärkeitä tai joille toimitus katsoo olevansa kiitollisuudenvelassa. Kun kerran kaiken retosteleminen on sitten sallittua, niin lipsutaan nyt sitten reilusti eräiden vaahtoajien käsityksen puolelle (ilman esimerkiksi tätä kirjoitusta,alla oleva teksti olisi jäänyt kirjoittamatta.
Tässä hiljattain eräissä muissakin perässähiihtäjien blogeissa on hehkutettu vänrikki Touko Laaksosen (taiteilijanimeltään Tom of Finland) muistelmia sodasta – ja etenkin niissä korostettua poikkeustilanteisiin (kuten sotaan) liittyvää dekadenssia.
On aika selvää (tutkimustenkin kautta), että pelko ja autoritäärinen kuri ajavat ihmisiä hakemaan lämpöä toisesta ihmisestä. Sota on hyvä esimerkki tällaisesta tilanteesta. Monet taistelijat ovat (kautta historian) hakeneet puuttuvan fyysisen lämmön lisäksi myös henkistä läheisyyttä toisistaan taistelutilanteissa (ja etenkin niiden välillä).
Se tilanne, jossa taas joku käyttää toisen hädänalaista asemaa (tai jopa muodollista esimiesasemaansa) oman seksuaalisuutensa toteuttamiseen on lähinnä perverssiä hyväksikäyttöä.
Rauhan aikana sen voisi rinnastaa vankiloissa tapahtuvaan homoseksuaaliseen ahdisteluun ja alistamiseen.
Parisuhdeseksin ja rakkauden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.
Homoseksuaalisuus on ilmiö, jota tulee aina edustamaan tietty prosentti väestöstä. Se on totuus ja sitä vastaan en paini. Toisten ihmisten hädänalaisen aseman käyttäminen omien seksuaalisten tarpeidensa tyydyttämiseen on taas väärin. Raiskaus ja hyväksikäyttö eivät ole seksiä.
Kuten Laaksonen totesi itsekin,”Sodan päätyttyä me kaikki sitten vetäydyimme omiin leireihimme.”
Tällaisen toiminnan korostaminen, jalustalle asettaminen ja glorifioiminen on tavallisen (niin hetero-kuin homoseksuaalisenkin) veteraanin kunnian anaaliraiskaus.
HP
Kullervo Kalervonpoika 