Yhdysvaltain rauhanpolitiikasta

Lähi-idässä on harjoitettu jo pitkään lähinnä Georg Orwellin dystopiaan 1984 pohjautuvaa imperialistista  rauhanpolitiikka (”Sota on rauhaa”)

. Edellisen kerran tästä rakkaudenosoituksesta pääsi nauttimaan kymmenisen vuotta sitten, koko kansan voimin ja täysin rinnoin, Irak.

 Tuolloin eräs rauhanvaltio (hännystelijöidensä kera) aloitti hyökkäyssodan Irakia vastaan, väittäen, että sen hallussa on kumoattomia todisteita Saddam Husseinin kemiallisista aseista.

Ennen tuota rakkaudenosoitusta (l. laitonta hyökkäys-, anastus- ja tuhoamissotaa)  Irak oli varsin kehittynyt ja vauras arabinationalistinen valtio.

Vaikka sen hallitsija käytti (kulttuurisidonnaisesti) suuria summia itsensä ja perheensä hyvinvointiin, hän käytti öljytulojen valtaosan yhteiskunnan rakentamiseen ja kansan hyväksi.

Vaikka sen hallitsija käytti (kulttuurisidonnaisesti) kovaa kättä toisinajattelijoiden, rikollisten ja terroristien kurinpitämiseen, hän käytti myös selkeää kättä yhteiskunnan järjestyksessä pitämiseen.

Ennen Yhdysvaltojen sotarikosta irakilaiset lapset elivät turvassa kotonaan – heillä oli koti, perhe, ruokaa, vettä, suojaa ja jopa hyvinvoinnin mukana tulleita kulutusyhteiskunnan tuotteita ja palveluita.

Heillä oli myös julkinen infrastruktuuri käytettävissän samoin kuin yhteiskunnan tuottamat muut palvelut. Irakilaiset lapset saivat terveyden- ja sairaanhoitoa, he kävivät koulua ja heillä oli tulevaisuudenkuvia ja unelmia.

Sitten tuli hyökkääjä.

Hyökkäyksensä lomassa Yhdysvallat testaili aseitaan (eläviin ja tunteviin ihmisiin) , käytti vanhentuneita aseitaan pois ja (sai sodan lisäämien määrärahojen vuoksi) tilattua lisää aseita (ja kansainvälinen aseteollisuustaputti karvaisia käsiään yhteen).

Sodan seurauksena Irakin infrastruktuuri, luonto ja yhteiskunta tuhottiin. Pakolaiset valuivat pääasiassa lopulta EU:n alueelle ja Yhdysvallat muisti EUa muutenkin.

Kun kaikki oli pistetty paskaksi, Yhdysvallat ojensi rupisen kouransa kohti Eurooppaa ja vaati rahaa Irakin jälleenrakennukseen.

Nämä rahat valuivat Yhdysvaltojen hallintoa lähelle olleille liikemiehille, urakat jäivät pääasiallisesti viemättä loppuun ja Yhdysvallat vetäytyi sotilaalisesti Irakista. Jätten raunioituneen maan savuavat rauniot jälkeensä – unohtamatta kuitenkaan varastaa maan kansallis- ja luonnonaarteita.

Kemialliset aseet olivat siis syy tälle sotilaalliselle interventiolle. Jostain syystä näitä kumoattomia todisteita Saddam Husseinin kemiallisista aseista ei esitelty silloin, ei sodan jälkeen, ei nyt eikä ilmeisesti koskaan.

Miksi?

Siksi, että niitä ei ole.

Miljoonan ruplan kysymys kuuluukin, että arvaako kukaan, missä tullaan näkemään sama kehitysketju seuraavaksi?

HP

Advertisement

 

Suomettumisen paluu

Suomeen Yhdysvalloista akkreditoitu Yhdysvaltain suurlähettiläs Bruce Oreck on palauttanut maan pinnalle (ärkoopeeläisten tuella) kaikki kuvitelmat YK:n peruskirjasta maailman oppinuorana  – toivottavasti myös maailmaa ruusunpunaisten lasien läpi katsovien hyödyllisten idioottienkin silmiltä ja haaveista.

Oreckin kommentti on kuin suoraan kultaiselta 1970-luvulta, suurvallan suurlähettiläs puuttuu demokraattisen asemamaansa sisäisiin asioihin ja arvostelee laillista vaalitulosta.

Suomen eduskunnasta on tulossa jälleen maailman suurin teatteri – kuiskaajankoppi on tosin siirtynyt Moskovasta Washingtoniin. Eikä nykyään ole pelkoa siitä, että tasavallan presidentti passittaisi sopimattomia puhuvan (ja asemamaansa sisäisiin asioihin puuttumista harjoittavan) suurlähettilän takaisin kotimaahansa.

Kekkonen sentään teki niin.

Visiot alkavat toteutua; olemme rähmällämme kuin YYA-aikana. Nykyisen sopimuksen nimi tosin on EU:n peruskirja, Varsovan liiton roolin on ottanut Nato ja sosialisoinnin talouspoliittinen kassara on muuttunut SEV:ista EU:ksi.

Ja suurvalta uhkailee meitä – jälleen kerran.

Lähteet: Hbl, IL

 

Kokoomuksen ongelma

Kokoomuksen ongelma on helppo määritellä. Jotta kokoomuslaisetkin ymmärtäisivät sen, se on syytä kertoa nykyisen kokoomuksen kielellä.

Kokoomus muistuttaa keskikokoiseksi liian nopeasti kasvanutta yritystä. Johdon on vaikea nähdä mitä tuotannossa ja myynnissä tapahtuu kasvun katkottua näppituntuman markkinoihin – eikä kukaan siellä toimijapuolella (oman työpaikan menettämisen pelossa)  uskalla sanoa mistä on kyse.

Tähän saakka Kokoomus Oy on seurannut sitä, että markkinoille on tullut uusi toimija – sellainen, joka on vaikuttanut kilpailijoiden markkinoihin niitä pienentäen. Johdossa on oltu tästä tyytyväisiä, mutta ei ole ymmärretty oman kasvupömpöösin ja jees-miesten vakuuttelun keskellä sitä, että omakin tuotteisto on jo aikansa elänyt.

Omassa erinomaisuudessaan pyörivä johto on kuitannut oman firman  puutteet  sillä, että kyl se vanha kokoomusputkiradio menee kaupaksi, justhan se uusittiin. Ja toi persu HDTV menee kohta muodista, ei sitä kukaan halua.

Pahinta (kokoomuksen ja siihen uskovien kannalta katsoen)  on se, että  Kokoomus Inc. on luopunut omista arvoistaan ja hinkuu kansainväliseksi toimijaksi – ymmärtämättä sitä, että sen tuote on liian erikoinen, tuotanto liian pieni ja arvo markkinoilla marginaalinen.

Kokoomus on erinomainen esimerkki nykyisestä arvomaailmasta ja maailman menosta.

 

Jk. Tämä oli muuten Kullervoblogin tuhannes kirjoitus. Jokin merkkipaalu sekin sinänsä. Toimitus onnittelee itseään ja kiittää lukijoita.  – kumpaakin sitkeydestä, jolla tajunnanvirtaa on suollettu ja luettu.

 

Miksi kokoomus ajaa Suomea Natoon vastoin enemmistön tahtoa?

Wikileaks paljastuksissa on edetty uuteen vaiheeseen. Kaikkien öykkärien isoisä Paavo Lipponen levittelee meriselityksiä (joita tuskin kukaan enää uskoo) jäätyään rysän päältä kiinni. Tämä on tavallaan ihan hauskaa sirkushuvia kansalle, mutta yhtä kaikki sirkushuvia, jolla pyritään viemään kansalaisten mielenkiinto pois oikeista ja akuuteista ongelmista.

Huomattavasti olennaisempaa on nykyhetki ja tulevaisuus verrattuna siihen, että  kumpi kusetti pahemmin vuonna 2003, Lipponen vai Anneli Jäätteenmäki. Aika puistattavaa on se, että näistä paljastuksista alkaa muodostua aika kalsea kuva isänmaan asioista  päättävistä tahoista.

Muutaman viime viikon aikana on Jyrki Kataisen ja Alexander Stubbin luotsaama kokoomus osoittautunut jo kaikkea muuta kuin kansalliseksi ja isänmaalliseksi järjestöksi, Wikileaks kertoo, että enemmistön mielipiteen halveksiminen ja salaperäinen kähmintä on maan tavan lisäksi myös kokoomuksen toimintakäsikirjan punainen lanka.

Tämän päivän tärkein Wikileaks-paljastus ( jonka media on suostunut julkaisemaan) koskee Hyysärin julkaisemaa tietoa siitä, että Yhdysvaltain Helsingin-suurlähetystö pitää realistisena sitä, että Suomi hakee lähivuosina puolustusliitto Naton jäsenyyttä huolimatta kansalaisten vastustuksesta.

Lähetystö raportoi kuitenkin, että Nato-myönteisen kokoomuksen pitäisi kuitenkin ensin voittaa kevään eduskuntavaalit. Sen jälkeenkin kokoomuksen natoilijoiden  olisi vielä odotettava presidentti Tarja Halosen virkakauden päättymistä vuonna 2012 . Lähetystön käsityksen mukaan  kun Suomi ei mene Natoon Halosen presidenttikauden aikana .

Vuodettujen lähetystöraporttien mukaan ulkoministeri Alexander Stubbin (sek) erityisavustaja Jori Arvonen kävi suorastaan lupailemassa lähetystön edustajille, että seuraava kokoomusvetoinen hallitus vie Suomen Natoon.

Yhdysvaltain tuolloinen asiainhoitaja Michael A. Butler raportoi Washingtoniin 2. maaliskuuta 2009 (Sekoomus oli raportin laatimisen aikaan kannatuskyselyjen kärjessä.):

”Arvonen myönsi, että suuri osa suomalaisista vastustaa tällä hetkellä Nato-jäsenyyttä.”

”Arvonen kuitenkin huomautti poliittisen osaston päällikölle, että yleisö tietää hyvin kokoomuksen tuen Nato-jäsenyydelle ja että puolueen suosio kasvaa siitä huolimatta.”

”Arvonen kertoi poliittisen osaston päällikölle, että kokoomuksen johto näkee puolueensa nousevan seuraavan hallituksen johtoon ja vievän Suomen Natoon.”

Butler kertoo kuulleensa monilta suomalaisilta arvion siitä, että presidentti Halosen jyrkkä Nato-vastaisuus olisi lieventynyt hieman, kun Barack Obama valittiin Yhdysvaltain presidentiksi 2008.

Vaikka Halosta ei hyvällä tahdolla (eikä edes päihtyneen) voi kutsua koko kansan presidentiksi, niin joissain asioissa hän on enemmistön kanssa  samaa mieltä. Jos Halosen Nato-into on ollut laimeaa, niin on sitä ollut myös Suomen kansan halu päästä mukaan Naton etulinjaksi ja viivytystaistelualueeksi.

Butlerin arvion mukaan kansan mielipide voidaan kuitenkin voittaa Naton taakse, eikä jäsenyydestä tarvittaisi kansanäänestystä.

”Suomessa kansalaisten tuen puute ei estä hallitusta toimimasta. Yleisön tuki seuraa usein hallituksen linjanvedon perässä. Tämä nähtiin silloin, kun Suomen hallitus ajoi menestyksekkäästi maan EU-jäsenyyttä, vaikka sen kannatus pysyi matalana.”

Voiko tuota enää paremmin muotoilla? Demokratia ja laillisuusperiaate ovat suomalaisille päättäjille vessapaperia (sic!).

Wikileaks-dokumentit paljastavat varsin selvästi, että Yhdysvaltain lähetystö on lukuisten kontaktiensa avulla päässyt pohjamutia myöten perille suomalaisesta Nato-keskustelusta.

Yhden suorasukaisimmista Nato-arvioista lähetystö sai ulkoministeriön alivaltiosihteeriltä Markus Lyralta huhtikuun alussa 2009.

Lyran mukaan Suomen painavin syy liittyä Natoon on se taakka, jonka Suomi joutuu kantamaan 250 000–350 000 sotilaan asevoimien ylläpitämisestä aluepuolustusta varten.

Ulkoministeri  Stubb ei  (jostain kieroutuneesta syystä?) halunnut perjantaina kommentoida millään tavalla yksittäisiä Wikileaks-tietoja.

Sama asenne koski myös tietoja kokoomusjohdon mahdollisista lupauksista vauhdittaa Suomen suunnitelmia Naton jäsenyydestä siinä tilanteessa, että puolue nousee valta-asemiin vaalien jälkeen.

Hän sanoi kuitenkin, ettei jäsenyydelle ole tilausta Suomessa juuri nyt. Näin olleen kokoomus ei ole hänen mukaansa ajamassa jäsenyyttä kuin käärmettä pyssyyn.

Niin, päivän kysymys kuuluukin, että miksi kokoomus ajaa Suomea Natoon vastoin enemmistön tahtoa? Näinhän asia on kaikista meriselityksistä huolimatta, tällä keralla kokoomuksen johto on jäänyt kiinni kuitenkin housut kintuissa ja selitykset ovat kohtuullisen onttoja ja epäuskottavia.

Onko kyse siitä, että kokoomus on aidosti hajottamassa vanhasuomalaisten perintöä ja luopumassa jokaisella sektorilla kansallisuudesta ja viemässä suomalaisilta mahdollisuuden puolustaa itseään?

Vai onko kyse kylmästi härskistä  oman edun tavoittelusta? Ovatko nykyiset poliitikot saaneet lupauksen mahdollisista kuvernöörinvioista EU:n tulevassa provinssissa nimeltään Suomi? Vai onko tässä kusetuksessa menty jo niin pitkälle, että vallan lisäksi nämä isänmaan kauppiaat saavat jo Suomen(kin) ulkopuolelta selvää lahjusrahaa?

Niin tai näin, politiikka alkaa Suomessa olla vinksahtamisen sijaan kääntynyt väärin päin. Kun pohditte näitä asioita, niin etenkin  NATO-jäsenyyttä tarkasteltaessa kannattaa miettiä myös seuraavia asioita:

1. Miksi pääosa nykyisestä upseerikunnasta on Nato-myönteisiä mutta varusmiehet ja reserviläiset  eivät ole?
2. Miksi kaaderijärjestelmään perutuvat kansallisarmeijat on käytännössä hävitetty koko EU:n alueelta?
3. Miksi näiden tilalle on perustettu  värvättyjen palkkamurhaajien kaarteja?
4. Miksi monikulttuuriagenda on tärkeää (EU:n liittovaltiopuuhastelijoiden lisäksi ja myös )  NATO-fanaatikoille?

Lähteet: HS, IL, Wikileaks

 

Typeryyden tynnyreistä 16.9.2009 – Erkki Tuomioja

Tuomiojan mukaan Suomen pitää olla mukana sellaisissa operaatioissa, joissa sillä on annettavaa, riippumatta siitä kuka pyytää.

Erkki Tuomioja (SDP, Stjälar Dina Pengar) Hyysärin mukaan Porin teatterin lavalla Suomi Areena -keskustelutapahtumassa.

 

Yhdysvaltain kapeat vaihtoehdot

Kuten olemme varmaan kaikki jo huomanneet, (monikulttuurinen) maailmanmahti nimeltään Yhdysvallat on rämpinyt taloudellisen taantuman suossa jo yli vuoden. Tämä taantuma on levinnyt myös muualle – Eurooppaan ja jopa pieneen Suomeen.

Asuntorakentamisen kuplasta paljastunut kansallinen likviditeetin vaje (tai sen olemattomuus) heiluttaa jo hyvin voimakkaasti maailman ainoaa supervaltiota ja sen kautta koko globaalia taloudellista järjestelmää.

Missä Yhdysvallat seisoo?

Yhdysvaltain suurissa talousongelmissa on taustalla on myös muita näkymättömämpiä ongelmia. George Bush nuoremman hallintokausi osoittautui sellaiseksi, joka oli valmis työntämään kansallista varallisuutta epämääräisiin sotiin – unohtaen samalla oman kansansa ja sen jokapäiväiset vaikeudet. Se, että alempi keskituloinen väestö on joutunut jo vuosia tekemään kahta tai kolme työtä pitääkseen kiinni amerikkalaisesta unelmasta, ei ole myöskään mikään uutinen. Myöskään se, että sotaa käydään ulkomaita vastaan ei ole uutinen – se on iät ajat ollut hallitsijoiden keino siirtää mielenkiinto pois sisäisistä ongelmista.

Tämä tuore uutinen – ainakaan kaltaiselleni paatuneelle macchiavellistille – ei ole yllätys. Siis se, että paljon puhuttu muutos ja uusi hallinto jatkavat pitkälti samoilla linjoilla edeltäjiensä kanssa.

Tosin on syytä muistaa, että heidän (siis uusien vallanpitäjien) vaihtoehdot ovat kovin vähissä kuuluisan 9/11 jälkeen aloitetun – sekavan – ristiretken jälkeen.

Missä mennään?

Sekä Afganistanissa että Irakissa käydyt – ja pitkittyneet – sodat ovat vieneet Yhdysvallat vararikon partaalle. Samaan aikaan Kiina ja Intia voimistuvat, mutta Venäjä on joutunut taantumaan (palaan tähän).

Nato-joukkojen (käytännössä Yhdysvaltain intressien) Afganistanin ja Irakin sotilaskomentaja vaati eilen Brysselissä Yhdysvaltain eurooppalaisia liittolaisia pistämään käden syvemmälle taskuun AfPak-operaation onnistumisen vuoksi. Yhdysvaltain keskisen komentoalueen johtaja, Irakin ja Afganistanin sodista vastaava kenraali David ”Catepillar” Petraeus sanoi, että Afganistan on Yhdysvaltain suurin sotilaallinen haaste tällä hetkellä.

(Tässä kannattaa miettiä sitä, ovatko Yhdysvaltain edut ja haasteet myös eurooppalaisesta näkökulmasta samanlaisia?)

Lauantaina puhuneen varapresidentti Joseph Bidenin hengessä Petraeus kehotti liittolaismaita pohtimaan tarkoin, millä tavoin ne voisivat lisätä ponnistuksiaan Afganistanissa.

(Jep…)

Myös Yhdysvaltain presidenin, Barack Obaman, erityislähettiläs Richard Holbrook totesi sunnuntaina Münchenin turvallisuuskokouksessa, että, Afganistan tulee olemaan pitkä ja vaikea kamppailu.

Guantamo olikin siis pelkkä taloudellinen rasite – ei poliittinen kysymys? Ja sen seuraukset työnnetään tunkiöoon nimeltään Eurooppa?

Ei – eipä juu – mitään uutta länsirintamalta…

Taloudelliset ja poliittiset vaihtoehdot

Eli siis – tilanne tänään on se, että Yhdysvallat – valtiona ja keskenään – on eilen päässyt yhteisymmärrykseen valtavasta ja kansallisesta tukipaketista. Tuon paketin suuruus on 800 miljardia dollaria. Ja tämä valtava rahasumma on sellainen, jonka Obaman hallinto joutuu hakemaan markkinoilta velkarahana.

Yhdysvaltain vaihtoehdot ovat vähissä (Eurooppa nimittäin alkaa muodostua jo kilpailijaksi sille):

1. Lisätä Kiinan omistusta liittovaltiosta – ja luovuttaa sen mukana herruus jossain vaiheessa.
2. Liittoutua Venäjän kanssa – ja jakaa sen mukana herruus jossain vaiheessa.
3. Harrastaa vanhan mallin mukaan isoloitumista (periaatteena se, että sisämarkkinat riittävät)
4. Lähteä mukaan härskiin uuskolonialismiin.

Viimeinen vaihtoehto näyttää todennäköisemmältä.

Yhdysvallat ajaa edelleen monarkististen Arabimaissa sijaitsevien öljyvaltioiden hallitsijoiden etuja (nitistämällä islamistit ja arabisosialistit) – ja nämä puolestaan tukevat Yhdysvaltoja.

Se nimittäin on tunnettuna ja selvänä ilmiönä niille pienempi paha kuin Putinin Venäjä – puhumattakaan Kiinasta.

Miten tämä sitten koskettaa suomalaista?

No – oman näkemykseni mukaan (ainakin) kolmella eri tavalla.

1. Ankkurilapset
Jo nyt olemme nähneet maahanmuuttorysäyksen kohdistuvan ns. ankkurilapsiin. Vuonna 2007 maahamme tuli 98 alle 18-vuotiasta turvapaikanhakijaa ilman yhtä tai kumpaakin vanhempaa.

Näiden ns. ankkurilasten lukumäärä kasvoi vuonna 2008 kuusi ja puolikertaiseksi edellisen vuoteen nähtynä. Vuonna 2008 näiden ankkurilasten määrä oli 647 – siis 647 ihmistä.

Näistä turvapaikanhakijoista 10 % oli kotoisin Afganistanista ja 30 % Irakista – siis juuri niistä maista, joissa Yhdysvallat käy järjetöntä ja määrittelemätöntä sotaansa ns. kansainvälistä terrorismia vastaan – ja vain joka kuudes näistä lapsista on tyttö.

Lyhyelläkin matematiikan oppimäärällä voi siis nähdä Yhdysvaltojen sodankäynnin ja näiden turvapaikanhakijoiden moninkertaistumisen yhteyden. Meidän etumme on noiden valtioiden kansallistuminen ja stabilisointi sen kautta.

Summa summarum: Yhdysvallat käy sotaa varjoja vastaan eurooppalaisen (l. suomalaisenkin) veronmaksajan kukkarolla.

2. Suomen Nato-jäsenyys

Tässä vaiheessa, fundamentalistemmankin Nato-jäsenyyden kannattajan toivoisi miettivän sitä hintaa, mitä Suomi tulee tuon jäsenyyden lisäkustannuksina maksamaan – sinkkiarkuissa ja suorana varojen siirtoina Pentagonin kassaan?

Nato (nykyisin) on – vain ja ainoastaan- Yhdysvaltain kassara oman imperialisminsa tukemiseksi – ei mikään vapaiden demokratioiden liitto. Jos mikään muu ei soita hälytyskelloja, viimeistään sen pitäisi soittaa, että Ranska ja Saksa (perinteiset eurooppalaiset kolonialistiset kisailijat) ovat yhtä kylmäkiskoisia Yhdysvaltojen ulkomaanpolitiikkaa kohtaan.

3. Uuskolonialismi

Siitä sitten ihan omana lukunaan, nimittäin…

Eurooppalainen uuskolonialismi

EU osallistuu tällä hetkellä kahteen sotilaspoeraatioon talousliittona – Darfruriin YK:n kanssa ja Somalian merirosvojen tukistamisoperaatioon.

Varsin – poliittisesti – epäkanonisesti väitän, että kummankin operaation perimmäisenä tarkoituksena on lisätä valtioliitto EU:n potentiaalista – ja uuskolonialistista – valtaa kyseisillä alueilla.

Tässä tilanteessa suomalaiselle on ehkä selvintä lukea se, mitä Kuninkaanporttiin on Suomenlinnassa kirjoitettu:

… and USA can kiss my hairy Finnish ass – with or without this new regime…

Lähteet: YLE, HS, STT, Wikicommons