Rasismi on Suomessa pelottavan voimakasta ja estotonta, kun ministeri saa sontaa niskaansa pelkästään siksi, että vastaa maahanmuuttoasioista, ja kun maahanmuuttoasioihin perehtyneet tutkijat saavat viharyöpyn vastaansa aina julkisuudessa esiinnyttyään.

Entinen stalinisti ja nykyinen vihreä MEP Satu Hassi US-blogissaan 23.3.2010.

Tuo kirjoitus kannattaa lukea kokonaisuudessaan läpi. Se valaisee hyvin viime viikolla mediassa pinnalle paukahtanutta rasismi-sitä-rasismi-tätä-teemaa.  Ainakin tämän pienen huomion  kirjoittajalle jäi sellainen kuva, että Hassi on sisäistänyt syvällisesti stalinismin ajatusmaailman.

Erilaisilla keppihevosilla (mukana tämä tutkijoihin liittyvä väite) ympyrää noitarovionsa ympärillä ratsastava Hassi pyrkii (rasismiksi leimaamalla) kieltämään kaiken maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvan keskustelun.

Jo tuo lause  kun ministeri saa sontaa niskaansa pelkästään siksi, että vastaa maahanmuuttoasioista, kertoo pelkästään kaiken tarvittajan kirjoittajastaan. Hassin maailmassa ministeri on ilmeisesti hallitsija kansa alamaisia. Hallitsija on arvostelun ulkopuolella ja kansa pitäköön suunsa kiinni?

Tässä rasismiin liittyvän käsitteen  iloisessa inflaatiossa on Hassin poliittisessa viiteryhmässä tosin edetty jo harppoen (ja mielikuvitusta käyttäen) vieläkin kauemmas – jopa ilmastonmuutoskritiikki niputetaan hallituksen (itsensä julistaneen) ilmastoasiantuntijan puheenvuorossa iloisesti samaan nippuun rasismin kanssa.

Surkuhupaisinta koko farssissa on  akateemisten tutkijoiden vetäminen mukaan tähän sanavapaudenvastaisen viikon agendaan. Joukko tutkijoitahan esiintyi mediassa ja oli huolissaan siitä, että heitä uhkaillaan ja painostetaan kuin Stalinin ajan Neuvostoliitossa.

Kannanottona uhkailuun ja painostamiseen haluan kertoa varsin selväsanaisesti sen, että tämän kirjoituksen kirjoittaja (ja koko blogin toimitus) tuomitsee uhkailun, häiriköinnin ja painostuksen – kohdistuu se sitten keneen keskustelun osapuoleen tahansa.

Se mikä tekee asian (sen vakavuudesta huolimatta) nurinkuriseksi, on asioiden kääntäminen päälaelleen.

Jos tutkija asettautuu jonkun tutkimuksensa kohteena olevan eturyhmän intressien taakse, hän on menettänyt samalla hetkellä uskottavuutensa. Sen voi tosin tehdä myös tuon tutkimuksen ulkopuolellakin – leimautumalla julkisuudessa jonkin osapuolen jäseneksi.

Osaan tutkijoista kohdistuu näihin asioihin liittyviä (aivan oikeutettuja) epäilyksiä ja keskustelun tukehduttaminen kuuluu aika huonosti akateemiseenkin maailmaan.

Helsingin yliopiston kansleri Ilkka Niiniluoto väitti siis viime viikon sananvapaudenvastaisen kampanjan yhteydessä HS:ssa, että:

“Sitä voi verrata sellaisiin historiallisiin tilanteisiin kuin Stalinin ajan Neuvostoliitto tai se, kun Galileo Galilei joutui katolisen kirkon inkvisition uhriksi”


MTV3:n toimittaja Timo Haapala lohkaisi  asian ytimeen varsin osuvasti blogissaan:


Voi herrajumala.

Stalinin ajan Neuvostoliitossa oli kyse valtioterrorismista omia kansalaisia kohtaan. Filosofian tohtorin itkunparahdukset ymmärtäisi, jos tieteenharjoittaja haettaisiin kotoaan sisäministeriön mustalla umpiautoautolla aamuyöstä ja vietäisiiin valtioelimen toimesta kylmään selliin odottamaan aamuista pikaoikeudenkäyntiä, johon ei olisi valitusoikeutta, mutta luodin hinta perittäisiin omaisilta. Sellaista se oli Stalinin ajan Neuvostoliitossa. Toinen vaihtoehto saattoi jollekin filosofian tohtorille tai matemaatikolle olla, että reilut parikymmentä vuotta kului Gulagissa Siperian takana metsätöitä harjoittaessa.

Olisi mielenkiintoista nähdä, kuka valtion edustaja on tieteenharjoittajaa uhkaillut niin reippaasti, että tulee Stalinin Neuvostoliitto mieleen… Nytkin toisen päähallituspuolueen puheenjohtaja ja valtiovarainministeri oikein toivoo keskustelua aiheesta…

Niinpä niin…

Koko kupletin juoni on varsin selvä – maahanmuuttokritiikin vaimentaminen ja virallisen linjan kanssa eri mieltä olevien toisinajattelijoiden uhkailu, painostus ja loppupelissä suora rankaiseminenkin.

Tällainen ei kuulu kansanvaltaiseen demokratiaan ja se sotii ihmisoikeuksien perustana olevaa sanan- ja mielipiteenvapautta vastaan. Rasimin käsitettä laajentamalla ja sananvapauden olemuksen  (kansalaisen suoja hallitsijan mielivaltaa vastaan) päinvastaiseksi hallitsijoiden toimesta kääntämällä astummekin sitten aimo askeleen kohti poliisivaltiota – ja orwellilaista dystopiaa 1984.

Se mihin se kuuluu on esimerkiksi juuri Hassin nuoruudessaan aktiivisesti ja avoimesti kannattamaan stalinismiin.

Kysymys kuuluukin – pääseekö koira koskaan karvoistaan?

Lähteet: US, HS, STT, MTV3, VL

Site Meter
Mainokset

Kuva:Kari

Keskustan sisäpiirivaikuttaja Erkki Laatikainen haluaa rikoslakiin pykälän, jonka nojalla kiihottaminen kansanvaltaa vastaan olisi rangaistavaa.

Eeentinen Keskisuomalaisen päätoimittaja kirjoittaa Yleisradion nettikolumnissaan, että median luonne on muuttunut vahtikoirasta ”koiruudeksi ja rakkimaisuudeksi”.

Laatikainen toteaa, että kiihotus kansanryhmää kohtaan on jo rikos.

Rangaistavaa olisi oltava myös kiihotus kansanvaltaa ja sen vastuunkantajia kohtaan. Media ei voi vaalikaudesta toiseen vaihtaa pääministeriä luomalla maahan hysteerisen ilmapiirin, jossa kansanedustajat kadottavat viileytensä

hän kirjoittaa Radio Keski-Suomen sivuilla.

Kriittisyys ja epäkohtien paljastaminen on median velvollisuus ja kunniatehtävä, mutta yhteiskunnan vastaisen suoranaisen kiihotuksen hyväksyminen ylittää hyvän journalistisen tavan.

Mikään ei ole uutta keskustalaisen auringon alla. Kun keskusta on ollut liemessä, se sortunut aikaisemminkin kansanvallanvastaiseen toimintaan.

Erään tunnetuimman maalaisliittolais-kepulaisen valtapoliitikon, Urho Kekkosen, liian  pitkään jatkuneen presidenttikauden  – jopa diktatuuria menetelmiltään  enemmän kuin demokratiaa muistuttaneet – kansanvallalle vieraat otteet ovat varsin hyvin muistissa ja nuorempienkin tiedossa, joten niitä on tuskin syytä toistaa tässä.

Se mikä saattaa olla vähemmän tunnettua, on sellainen fakta, että Kekkonen julkaisi 1934 kirjan Demokratian itsepuolustus, jossa hän väitti demokratian saavan käyttää epädemokraattisia keinoja demokratian suojelemiseksi.

Käytännössä kyse oli vallananastamispyrkimyksistä ja kaipuusta sen kaltaiseen keskustadiktatuuriin, jota Virossa harjoitti Konstantin Päts. Tämän diktatuurin jäljiltä Viro putosi kuin kypsä omena 1940 Neuvostoliiton syliin – vastarintaa tekemättä ja laukaustakaan ampumatta. Tämä on historiallisesti tarkastelle varsin ymmärrettävää – ketään ei kiinnostanut tuolloin puolustaa Vanhasen Pätsin diktatuuria.

Kekkonen yritti kyllä samaa Suomessa. Toimiessaan sisäministerinä hän asetti syksyllä 1937  neljän nuoren keskustajuristin (kolme maalaisliittolaista ja yksi edistyspuolueen jäsen) ryhmän etsimään juridisia perusteita erään laillisen puolueen  lakkauttamiselle. Työryhmä ei kuitenkaan saanut aikaan yksimielistä lakkauttamista puoltavaa lausuntoa ja asia haudattiin toistaiseksi.

Marraskuussa 1938 Kekkonen yritti hieman pidemmälle viedyin keinoin ajaa samaa päämäärää – poliittisten kilpailijoidensa  julistamista lainsuojattomiksi. Asia konkretisoitui ja akutisoitui tuolloin selvästä syystä –  seuraavana vuonna oli eduskuntavaalivuosi.

Nyt poliisiministeri Kekkonen otti asian esille – väkisin ja väsyttämällä –   hallituksen iltakoulussa ja esitteli oman inkvisitioryhmänsä tuottamaa  perin pohjin lakkautusta puoltavaa ja yksisilmäistä (propaganda)materiaalia. Puuduttavan kolmen tunnin esittelyn jälkeen hallitus oli väsytetty ja se oli  valmis valtuuttamaan Kekkosen aloittamaan lakkautustoimet.

22. marraskuuta sisäasiainministeri Kekkonen  antoi päätöksen, jonka perusteella Valtiollinen poliisi ryhtyi toimenpiteisiin. Samana päivänä eduskunnassa heräsi kiivas väittely asiasta: tunnetut kyseisen puolueen  vastustajatkin epäilivät Kekkosen konsteja – etenkin niiden  tarkoituksen- ja lainmukaisuutta. Ne kuitenkin hyväksyttiin kekkosen painostuksesta. Valtiollinen poliisi ratsasi puolueen ja sihhen liittyneiden järjestöjen  toimistot sekä liiketoiminnan koko maassa ja takavarikoi löytämänsä paperit ja kortistot. Puolueen lehdistön   ilmestyminen estettiin – vastoin tuolloinkin lainsäädännössä voimassa ollutta mielipiteen-, ilmaisun- ja sananvapautta.

Helsingin raastuvanoikeus käsitteli asiaa 29. marraskuuta ja hylkäsi valtionsyyttäjän syytteet. Turun hovioikeus vahvisti asian helmikuussa 1939 ja korkein oikeus toukokuussa.

Vaikka lakkauttamisyritys oli epäonnistunut, sillä oli vaikutuksia Kekkosen konstien kohteeksi joutuneen puolueen toimintaan. Suurin osa tuon puolueen  entisestä lehdistöstä joutui – taloudellisten olosuhteiden pakosta –  (esimerkiksi vieläkin ilmestyvä Uusimaa) jäämään riippumattomiksi.

Kekkosen konstit lamauttivat niiden kohteeksi joutuneen puolueen valmistautumisen kesän eduskuntavaaleihin ja tuo vaalityö  jäi puolitiehen. Puolueen liiketoiminnan sulkeminen aiheutti sille taloudellisia menetyksiä.

Kekkosen painostuksesta lähdettiin seuraavaksi korjaamaan lainsäädäntöä niin, että hallitukselle voitaisiin tarvittaessa antaa valtuudet lakkauttaa kaikenlainen (keskusta-maalaisliittoa) uhkaava toiminta pelkällä hallinnollisella toimenpiteellä, mutta lain säätäminen jäi kesken talvisodan sytyttyä.

Olennainen on vielä jäänyt kertomatta. Tuo puolue, johon Kekkonen kokeili konstejaan oli IKL eli Isänmaallinen Kansanliike. Fasistit olivat hyvä koepallo – aivan kuten Virossa olivat Vapsit. Viron esimerkki ja Kekkosen tuolloiset lausunnot tukevat sitä, että kehitys olisi jatkunut myös Suomessa samansuuntaisena  ja seuraavana olisivat olleet vuorossa joko sosialidemokraatit tai muut porvaripuolueet.

Kekkonen pääsi sotien jälkeen sitten tunnetuin seurauksin vallankahvaan – eikä hän luopunut vallasta vapaaehtoisesti. Rajaton valta pilaa kenet tahansa – näköjään keskustapoliitikonkin.

Laatikainen on lukenut historiansa. Niin ainakin näyttää ja vahvasti. Kun Vanhanen ja Kes-Kusta ovat jääneet rysän päältä kiinni, tarve kiinnittää yleisön huomio muualle on suorastaan huutava – ja jos samalla saadaan Keskustan suhteellisesti jo nyt liian suurta alueellista valtaa pönkitettyä myös valtiollisella tasolla, niin mikä sen parempaa kepuleille.

Vaalipiirien uusjakoakaan koskeva ehdotus ei nimittäin tule menemään Keskustan vastutuksen vuoksi läpi – vaikka vihreät ja Tuija Brax sitä yrittävät vääntää hampaat irvessä. Nykyinen vaalipiirijako antaa maaseudulle – syövän tavoin levinneelle – kepulilaumalle sen kokoon nähden suhteettoman suuren äänimäärän, eikä se luovu todellakaan vallastaan vapaaehtoisesti.

Päinvastoin. Laatikaisen uudelleen lanseeraamilla Kekkosen konsteilla voidaan kokeilla ensin lehdistön ja toisinajattelijoiden hiljentämistä demokratian vihollisina. Seuraavaksi samoja konsteja voidaankin soveltaa kepuleiden poliittisiin kilpailijoihin. Miten jotenkin vaikuttaisi, että Laatikaisen hanke olisi suunnattu jo nyt aivan suoraan (todemmin kuin Daladierin tikari) perussuomalaisia vastaan?
Kun media on alistettu takaisin puudelin asemaan, toisinajattelijat hiljennetty ja PerSut lakkautettu, voidaan siirtyä seuraavaan vaiheeseen.

Seuraavaksi sanat Karto, Matti Vanhanen, Ruusunen, Tupee, Pekkarinen, Kehittyvien Maakuntien Suomi, Maaseudun Kukkasrahasto ja  Keskusta tullaan julistamaan (tai ainakin niiden julkinen käyttö kriittisessä mielessä) rikoksiksi kansanvaltaa vastaa.

Pitää myös muistaa, että jos fasistiksi kansantuomioistuimessa tuomittu henkilö käyttää sanoja (Mika Illmanin luomalla ns.julkisesti ei saa sanoa periaatteella) kansanvalta, demokratia tai peräti suora kansanvalta/demokratia, EIT tai jopa Euroopan ihmisoikeustuomioistuin tai peräti Ihmisoikeudet, hänet tuomittakoon menettämään omaisuutensa, päänsä, munansa ja kansalaisluottamuksensa kansanvaltaa vastaan suunnatun rikoksen valmistelusta.

Lähteet: YLE, Iltalehti, Mikko Uola; Sinimusta veljeskunta, Paavo Susitaival; Aktivisti ei hellitä (kiitos myös Thulelle)

Päivitys 051009 2345: Alkuperäisen tekstin tueksi valittu otsikkokuva löytyi ja se on lisätty tekstiin.


Site Meter

Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin (r) on ehdotellut, että kaikki puolueet laatisivat yhteisen julkilausuman, jossa ne sanoutuisivat irti rasistisista sanoista ja teoista EU-vaalikampanjoinnissa.

Wallinin haaveissa on saada aikaan sitova julistus:

Julkilausumassa puolueet ilmoittaisivat, etteivät ne hyväksy ehdokkaidensa tai muiden puolueaktiivien julkisesti levittävän muukalaisvihamielisiä mielipiteitä

Iloisesti irti kansanvallasta

Olennaista tässä julkilausumassa on tietysti se, mitä lasketaan muukalaisvihamielisyydeksi ja mitä ei. Tämän ratkaiseminen ei taida olla tässä tapauksessa niitä kaikkein helpoimipia tehtäviä – nimittäin Wallinilla tuntuu itselläänkin olevan hieman hakusessa erottaa se, ovatko suomenruotsalaiset kotimaalaisia vai ulkomaalaisia:

Adressit tai nettikeskustelut eivät minun ajatteluuni vaikuta mitenkään. Näitä virtuaalisia kansantuomioistuimia on lukuisia ja niitä voi nimimerkkien takaa manipuloida. Keskustelijat näyttävä olevan myös samoja, jotka vastustavat suomenruotsalaisia ja ylipäänsä ulkomaalaisia

jotka vastustavat suomenruotsalaisia ja ylipäänsä ulkomaalaisia

Tässä kohtaa herää eräs tärkeä kysymys: Pitääkö Wallin kenties itseään ja muita suomenruotsalaisia sitten ulkomaalaisina?

Oma lukunsa on sitten Wallinin edustama härkäpäinen asenne. Tämä asenne, jossa mikään tai kukaan, ei vaikuta mihinkään tämän itseriittoisen ja ylimielisen poliitikon tekemisiin ja ajatteluun. Jos kuka tahansa poliitikko jättää kuuntelematta kansan mielipiteitä ja elää omassa totuudessaan, tällainen poliitikko ei ole tehtäviensä tasalla eikä tunnu oikein muutenkaan sisäistäneen kansanvallan periaatteita.

Wallinin käsitys kansalaismielipiteestä ja – öh… ulkomaalaisista? – tulee esiin tässä Kalevassa julkaistussa haastattelussa.

Yhden totuuden kuluttajavalistusta

Wallinin mukaan se, mitkä puolueet allekirjoittaisivat – hänen luonnostelemansa ja määrittelemänsä – julkilausuman, olisi äänestäjille hyvää kuluttajavalistusta.

Varmasti näinkin.

Tällainen julistus on omiaan kertomaan esimerkiksi sen, mitkä puolueet eivät ole sitoutuneet kansanvaltaan, enemmistöpäätöksiin, kansallisvaltion suojeluun ja suomalaisen kulttuurin puolustamiseen. Se kertoo äänestäjälle myös sen, mitkä puolueet ovat valmiita kaventamaan kansalaisoikeuksia – kuten sananvapautta.

Wallinin mukaan hänen hankkeessaan on:

kysymys on myös kuvasta, mitä viestitämme maamme rajojen ulkopuolelle

Tästähän on RKP:n kohdalla on ollut kyse jo jonkin aikaa.

Wallin väittää myös, että monikulttuurisuus ja maahanmuutto eivät ole osa Suomen tulevaisuutta vaan jo nyt vallitseva asioiden tila.

Tämä alkaa lähennellä jo irvokkuutta.

Kun Suomi on väestöltään ja pääkieleltään yli 90 %:sti yksikielinen ja monokulttuurinen, tällaisten väitteiden esittäminen vaatii esittäjältään – joka siis edustaa noin 4 %:n kielivähemmistöä – joko kieroutunutta huumorintajua, täydellistä todellisuudentajun puutetta, suuruudenhullua mielenlaatua tai tarkoitushakuista ja pahantahtoista tarkoitusperää.

Pitäisi hyväksyä paasikivimäisesti tosiasiat ja toimia niin, että Suomen maahanmuuttopolitiikka ja kotouttaminen sujuisivat hyvin. Kysymys on myös perustavaa laatua olevista ihmisarvoon liittyvistä kysymyksistä.

Todellakin.

Kyse on alkuperäisväestön oikeudesta kieleen, kulttuuriin, yhteiskuntaan ja omaan maahan. Kyse ei ole maahanmuuttopolitiikkaan muuten mitenkään liittyvistä asioista – vapaa maahanmuutto ja sosiaaliturismi kun eivät ole delleenkään mitään kansainvälisesti määriteltyjä subjektiivisia ihmisoikeuksia.

Kun Wallin ehdottaa, että puheenjohtajat allekirjoittaisivat julkilausuman hyvissä ajoin ennen vaalikampanjan alkua, hänellä on taas uusi piru taskussaan.

Tähän mennessä maahanmuuttopolitiikka on nostettu pöydälle lähinnä perussuomalaisten toimesta. Wallin – nimenomaisesti – korostaa, että hänen aloitteensa ei ole suunnattu ketään vastaan vaan se on ilmaisu monikulttuurisuuden puolesta.

Höpö, höpö…

Tämä Wallinin ehdotus on suunnattu nimenomaan – sananvapauden lisäksi – perussuomalaisia vastaan. Sillä pyritään kieltämään avoin ja julkinen maahanmuuttokeskustelu – Matti Vanhasen tumputtaessa komppia takavasemmalla – etenkin näin EU-vaalien alla.

RKP:llä on nimittäin olemassaoleva ja todellinen uhka siitä, että se menettää ainoan EU-parlamenttipaikkansa perussuomalaisille. Ja tähän torjuntataisteluun kohtuuttomuuden puolesta on valjastettu sitten myös Matti Vanhanen.

Tämä on todellinen syy myös tähän Wallinin kommenttiin:

Ja nimenomaan siitä näkökulmasta, että se on tosiasia. Olisi hyvä, että puolueet ilmaisisivat tämän selkeästi, ettei syntyisi tulkinnanvaraa onko yhteisessä rintamassa säröjä.

Yhteisessä – yhden marginaaliryhmän määrittelemässä – rintamassa, joka on myös kansan enemmistön tahdon vastainen.

Demokraattorit ovat tehneet esiinmarssinsa julkisuuteen. Tällä julkilausumalla ei ole mitään tekemistä rasismin vastustamisen tai ulkomaalaisvastaisuuden kanssa.

Kimppahali – vaikka väkisin

Tämä Wallinin ehdotus on mielestäni, joko:
a) Tyypillinen RKP:läinen kimppahali juhannussalon ympärillä.
b) Ikävä muistutus siitä, miten valta turmelee ja siitä pidetään kiinni kynsin hampain.

Suomen laki ei tunne käsitteitä rasistinen tai viharikos, joten tällaisen asian nostaminen esille on lähinnä puuttumista lainsäädäntöön ja oikeusjärjestykseen.

Nauttikoon Wallin vielä kun voi. Tämän hallituksen ja seuraavien eduskuntavaalien jälkeen RKP:tta ei nähdä enää hallituksessa – ja eduskunnassakin vain säälittävänä parin hengen eduskuntaryhmänä (joista toinen tulee Ahvenanmaalta).

Tämä on kuitenkin RKP:n taholta – ihan omin voimin ja toimin – täysin itse aiheutettua.

Tähän loppuun vielä pieni ajankohtainen kysely:

Lähteet: HS, Kaleva

(Kiitokset vinkistä nimimerkki Roopelle)


Site Meter