Vasemmistoliiton puoluekokous päätti sitten kunnioittaa kommunistien parhaimpia perinteitä valitsemalla keskenkasvuisen pikkutytön, Li Anderssonin, puoluejohtajaksi.

Näin kommunistit ottivat selvän askeleen kohti hajaannusta, riitoja, suukopua, selkäänpuukottamista ja avointa riitelyä. Kohta väite ”vasemmisto lisääntyy jakaantumalla” tulee saamaan aivan uusia punaisen sävyjä.

Andersson aloitti uransa kompastumalla ensimmäisessä twiitissään omaan keppihevoseensa, ns. äärioikeistoon. Hän kajautti heti alkuun uskottavuutensa karille kommentoimalla poliittista vastustajaansa ja näiden vekkulia provokaatiota sanoin

Li Andersson provosoitui välittömästi Vasemmistoliiton puheenjohtajana 110616

Kun kerran Li Anderssonista Soldiers Of Odinien vierailu Vasemmistoliit… ei kun … kommunistien puoluekokouksessa oli ”turha ja tyhmä provokaatio”, niin miksi ihmeessä hän sitten provosoitui? Pryceless!

Li Andersson taisi olla sittenkin Suomen ja suomalaisten kannalta paras valinta kommunistien puoluejohtajaksi. Nimittäin listattuna Anderssonin ominaisuudet kertovat kaiken olennaisen tästä uudesta kommunistien pimatsu-pomosta.
Li Andersson:
 
1. On kaukana rasvakouraisesta duunarista.
2. On liian teoreettinen ja on opiskellut lähinnä sosiopoliittista huuhaata.
3. On femisti sillä tavalla kuin duunari feminismiä inhoaa.
4. On kuvitelmansa mukaan nätti ja kuvittelee saavansa sillä anteeksi.
5. Elää edelleen isän rakentamassa pikku muumimaailmassa. Siis epätodellisessa kuplassa.
6. Edustaa suomenruotsalaista bättrefolkia pahimmillaan
7. On kuuntelu- ja keskustelukyvytön vänkkääjä. Hän puhuu ihmisten päälle, ei kuuntele muita eikä kunnioita muiden mielipiteitä.
8. Ei ymmärrä suomen kielen nyansseja ja puhuu sitä ajoittain
9. Kuvittelee itsekin tehneensä tutkimuksen suomalaisesta ns.äärioikeistosta kääntämällä ja copypasteamalla ruotsalaisten äärivasemmistolaisten ja anarkistien tietomurtojen kautta saatuja ja koottuja artikkeleita.
10. Nostaa laittomat maahanmuuttajat suomalaisen työläisen, työttömän, eläkeläisen ja syrjäytyneen ohi ja yläpuolelle.
11. On keskenkasvuinen, maailmaa sekä sen todellisuutta hahmottamaan kykenemätön pikkutyttö.

12. On Mikael Brunilan ja Dan Koivulaakson kanssa liian lähellä anarkistirikollisia ja tulee puolueensa puheenjohtajana jossain vaiheessa vastaamaan ja selittelemään sitä julkisuudessa.

 

Ennen kaikkea, Li Andersson:
13. Ei ole johtaja.

 

Onneksi olkoon kommunistit! Te teette sen (taas) itse!

KK


 

Maassa maan tavalla sanontaa on perusteltu sillä, että se on perinteinen sanonta. Näin se on, mutta sillä on nykypäivänä eri merkitys. Minun mielestäni se tarkoittaa sitä, että isäntä käskee: ”ole nätisti tai lähde pois”. Sitä minä en hyväksy.

Nurmijärveläinen SDP:n kunnanvaltuutettu Ana María Gutiérrez Sorainen Uudelle Suomelle ilmoittettuaan Uuden Suomen blogissaan, ettei hän enää ole puolueen käytettävissä ensi kevään eduskuntavaaleissa.

Lähde: US

Site Meter

Yliopistojen valtakunnallisessa Valoa-hankkeessa pohditaan, miten ulkomaalaiset korkeakouluopiskelijat saataisiin jäämään Suomeen töihin.

Söderqvistin tutkimuksen mukaan työnantajia ei välttämättä edes kiinnosta työnhakijan tutkinto.
” Riittää, että on hyvä tyyppi ja oikea asenne.”

Aalto-yliopiston erikoistutkija Minna Söderqvist Kansan Uutisten 18.2.2010 julkaiseman ns.uutisen mukaan.

Söderqvistin päiväuniin puuttumatta, suomeksi – työväestöä (muka) edustava ja internationalistista solidaarisuutta huutava kansandemokraattinen Vasemmistoliittomme haluaa riistää kehitysmaiden terävimmät aivot lääketieteellisen-, kaupallisen ja teknillisen korkeakoulutuksen jälkeen – tekemään Suomeen ns. viiden euron tunnin-töitä siivoamalla metroasemia ja muita julkisia tiloja.

… polkien samalla suomalaisen duunarin työoloja- ja ehtoja ja pätkääkään suomalaisesta työttömästä tai köyhästä välittäen.

Site Meter

SDP hallitsee edelleen (ja täysin suvereenisti) yhteiskunnallisten  ideoiden heittämisen ilmaan – muiden ideoita kopioiden ja ne omikseen julistaen.

Sosiaalidemokraatit liputtavat tänään julkaistun uutisen mukaan sen puolesta, että myös naiset velvoitettaisiin osallistumaan kansalaispalveluun. Sen voisi suorittaa perinteisenä varusmiespalveluna, siviilikriisinhallinnassa tai esimerkiksi ensiapu- tai hoivatehtävissä.

Sdp esittää, että mahdollisuus koko ikäluokkaa velvoittavasta kansalaispalvelusta selvitetään tulevalla vaalikaudella.

Kansalaispalvelua ideoinut Sdp:n ulko- ja turvallisuuspoliittinen jaosto perustelee ehdotustaan sukupuolten tasa-arvoisella kohtelulla. Työryhmän puheenjohtajan Eero Heinäluoman mukaan naisillekin pakollinen kansalaispalvelu voisi olla muutaman kuukauden mittainen.

Onhan se kiva lukea lehdestä, kuinka omat ajatukset kelpaavat jo  demareillekin. muistatte varmaan mitä olen aikaisemmin kirjoittanut esimerkiksi koko ikäluokkaa koskevasta kansalaispalvelusta ja Nato-jäsenyydestä? (noilla hakusanoilla löytyy useampin aiheisiin liittyvä kirjoitus).

Tässä pitäisi varmaan olla imarreltu, mutta jotenkin sellainen tilanne ei tunnu kovin oikealta, jossa toista poliittista laitaa edustava puolue varastaa (jo useampi vuosi sitten)  esittelemäni idean ja esittelee sen omana tuotoksenaan.

Mutta myönnetään toki, että SDP osoittaa enemmän isänmaallisuutta ja tervettä järkeä kuin esimerkiksi työttömyysministeri Anni Sinnemäen luotsaama vihreät.

Sinnetänne (ja takaisin lähtöpisteeseen) periaatteella työvoimapolitiikkaa luotsaava työministerimme on nimittäin kertonut omia näkemyksiään asian tiimoilta Vihreiden verkkosivulla julkaistussa blogikirjoituksessaan.

Päinvastoin kuin vastuulliset ja yhteiskunnallisesta hyvinvoinnista huolissaan olevat tahot,  Sinnemäki  ei ole kiinnostunut kansalaispalveluksen kautta toteutuvasta todellisesta tasa-arvosta. Sinnemäki näkee asian näin:

”Asevelvollisuutta lyhentämällä ja valikoivammaksi muuttamalla saataisiin monet nuoret nopeammin jatko-opintojen pariin. Nyt asevelvollisuuden suoritus kuluttaa ajankohtien hankaluuden vuoksi usein kaksikin opiskeluvuotta”,

Vai niin?

Jälleen kerran työministerimme osoittaa sen, kuinka kauas todellisuudesta –  eliittiin kuuluva (ja päivääkään todellista työtä tekemätön) poliittinen broileri – voikaan Suomessa ajautua.

Yhteiskunnallisesti, sosiaalisesti, terveydenhoidollisesti ja kasvatuksellisesti puolen vuoden varusmiespalvelus on paljon arvokkaampi asia, kuin kahdenkaan vuoden aikaistaminen työuralla.

Lisäksi Sinnemäki unohtaa puolustusvoimien työllistävän vaikutuksen varuskuntapaikkakunnilla, koko kansan armeijan edut sotilasluokan syntymiseen nähden ja noin yleensäkin yhteisen yhteiskunnallisen edun. Tällainen toimenpide olisi omiaan luomaan lisää työttömyyttä – kuten työministerimme kaikki muutkin ideat.

Unohtamatta hetkeäkään sitä ristiriitaa mikä on koko vihreän puolueen puheiden ja tekojen välillä. Vihreät esiintyvät jatkuvasti niin ristiriitaisia kommentteja ja aloitteita esittäen, että tässä herää aito ihmetys siitä, minkälainen ihminen äänestää vihreitä?

Tämä arvoliberalismiaan kovalla äänellä kailottava puolue ajaa todellisuudessa yksilönvapauksien kaventamista ja ihmisten pakottamista haluamiinsa asioihin.

Sinnemäen blogissaan esittämä työvoimapoliittinen ohjelma on – anteeksi karkea ilmaisuni – puhdasta paskaa. Ympäripyöreää, elämästä ja todellisuudesta kaukana olevaa puutaheinää.

…Työkyvystä pitää huolehtia paremmin… Pään pitää kestää… Työtä erilaisissa elämänvaiheissa… Nopeammin uran alkuun… Nuorten syrjäytyminen pitää estää.. mutta myös eläkejärjestelmään tarvitaan muutoksia… blaa, blaa, blaa…

Missä pihvi? Ai niin, eihän sitä vegaanin kirjoituksesta voi (tietenkään) löytyä.

Sinnemäki on tyypillinen vihreä – pinnalta vihreä ja sisältä punainen vesimeloni. On naiivia kuvitella, etteikö kommuunissa asuva kommunistimme pyrkisi aidosti luomaan oman kaltaistaan mallia kommunismista. Älkää edes kuvitelko muuta.

Palataanpa kuitenkin demareihin. SDP:n kohdalla niiden aidosti omien ideoiden tuottaminen jäi aikoinaan ”Jo riittää!” kampanjaan. Sen jälkeen tämä yleispuolue on ollut lähinnä kummallinen punakorporaatioiden peitejärjestö ja savijalkainen poliittinen pikkujättiläinen suomalaisen poliittisen toiminnan kentällä.

Sen ainoa varteenotettava yhteiskunnallinen tehtävä näyttäisi nykyään olevan ainoastaan nostalgisen hurmoksen ja harhaisen tunteen luominen vappumarssien kautta niille ihmisille, jotka luulevat edustavansa ylemmässä keskiluokassa sitä aitoa duunaria.

SDP oli aikoinaan tärkeä tekijä suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan luomisessa, nyt se näyttää muuttuneen tarpeettomaksi pyhäinjäännökseksi menneiltä ajoilta.

Oikeastaan tuo puolue näyttäisi muuttuneen toisten ajatuksia ominaan suoltavaksi kopiokoneeksi…

Lähteet: Vihreät, STT

Site Meter

    Kuva:HS

Onko meillä tässä on vähäosaisten nälkäänäkevä ja elämässään kärsinyt puolustaja ja edustaja?

Lähde:HS

Site Meter

Vasemmiston tehtävänä on nimenomaan avata keskustelu toimeentulosta ja oikeuksien toteutumisesta myös siirtolaisten kohdalla, ja näin astua kokonaan suomalaisen äärioikeiston keskustelun ohi. Me emme voita mitään liittymällä liberaaliin monikulttuurisuuden kuoroon. Sen sijaan meidän on puhuttava materiaalisista asioista, kuten oikeudesta sosiaaliturvaan, asumiseen tai työlupaan ja liikkumiseen.

Rasismin vastaisen kamppailun pitäisi olla taistelua ihmisten oikeuksista ja hyvinvoinnista, mikä on ja ainoana asiana voi olla vasemmiston kannatuksen peruste ja olemassaolon syy. Tämä on ainoa tie, jolla Soinin äänestäjät ja nukkuvat maahanmuuttajat voidaan saada ymmärtämään, että vasemmisto on se voima, joka voi tarjota heille mahdollisuuksia parempaan elämään. Ei siis puhe yleistävästä kulttuuritaustasta.


Aleksi Lilleberg Kansan Uutisten lukijain leperryksiä-osastolla 12.9.2009.

Lässyn, lässyn.

Ympäripyöreää äärivasemmistolaista retoriikkaa joka kumisee jälleen onttouttaan.  Vasemmistoliitto on unohtanut täydellisesti ja kokonaan suomalaisen köyhän ja syrjäytyneen – duunareista enää puhumattakaan.

Nämä anarkomäet eivät ole kiinnostuneet suomalaisten toimeentulosta ja oikeuksien toteutumisesta – rajoittamattomasta maahanmuutosta ja näennäissuvaitsevaisuudesta on tullut uskontoon verrattattava mantra vasemmistoliitolle, joten he eivät pysty näkemään, kokemaan ja tekemään sitä mikä heidän kannaltaan olisi elintärkeää – puolustaa suomalaista heikko-osaista.

Tässäkin tapauksessa nähdään se totuus, että kun toiselle (maahanmuuttajat) kummarrat, niin toiselle (suomalaiset köyhät) pyllistät.

Niin kauan (ikuisesti?) kun vasemmisto ei uskalla kyseenalaistaa maahanmuuttoa ja nostaa suo,alaista vähäosaista koskevaa kissaa pöydälle, se ajaa itseään kauemmas ja kauemmas sekä duunareista että vähäosaista.

Toisaalta – minä en näe vasemmistoliiton tulevaisuuden kannalta mitään pahaa tuossa kehityksessä.

On jotenkin sopivaa, että kuolleen hirmuvallan ideologiaa edustava jälkistalinistinen puolue kokee saman kohtalon kuin esikuvansakin.

Site Meter

SDP:llä ei ole enää sosiaalista – poliittisesta sellaisesta puhumattakaan – tilausta nykyisenkaltaisessa yhteiskunnassa.

Se on poliittisesti liian vasemmistolainen, yksilönvapauksien vastainen ja paperinmakuinen vedotakseen markkinatalouteen uskoviin nykyihmisiin.

Se on liian porvarillinen hyvä-veli-kerho vedotakseen todellisiin vasemmistolaisiin.

Se on liian kaukana työväestöstä pystyäkseen edustamaan työväestöä.

Se on tottunut liikaa luomaansa status quohon pystyäkseen muutokseen.

Se on liian mafiamainen pystyäkseen toimimaan ammattiyhdistystoiminnan todellisena tukipylvänä.

Se on läpinäkyvästi edustajansa Lasse Lehtisen näköinen ja pitää kansaa avoimesti liian tyhmänä tekemään päätöksiä omasta puolestaan:

Kansa ei kanna vastuuta, ei ymmärrä rahan päälle eikä osaa päättää järkevästi.

Kansanäänestys käy hyvin juu ja ei -vastauksia vaativiin kysymyksiin, jos ne asetellaan oikein.

Irlannissa kysyttiin, hyväksytäänkö Lissabonin sopimus vai ei. Kansa vain heittäytyi hankalaksi.

Ei. Edustuksellinen demokratia on paras mitä on keksitty

… ja niin edelleen.

SDP on auringonlaskun puolue – vaikka sillä on vielä hetken aikaa lähes neljännes kansanedustajapaikoista.

Päivän kysymys:

Lähde: HS


Site Meter

Nyt voisi todeta menneisyyden termein, että jo riittää – pakkodemokratia, mielipideterrori, valhelupaukset ja hinnankorotukset – SDP!

Murskaavan vaalitappion kärsinyt auringonlaskun työväenpuolue näyttää loppukouristeluidensa yhteydessä sen todellisen karvansa – totalitaristinen kansanvaltainen SDP on riisunut demokratian viimeisenkin maskin ja vaatii jo julkisuudessa Suomen muuttamista kansanvaltaisesta tasavallasta kohti toverijuntan valvomaa ja hallitsemaa pakkovaltaa.

Päivän – SDP-vetoinen – Hyysäri kertoo nimittäin SDP:n eväät yhteiskunnallisen pahoinvoinnin poistamiseen. SDP vaatii lisää ja tiukempaa kontrollia ja kansalaisten valvomista entistä tehokkaammin.

SDP haluaa rajoittaa lailla aseiden saantia ja koulujen opetusryhmien kokoa (tässä ei sinänsä ole mitään vikaa), tehostaa internetin valvontaa sekä lisätä poliisin oikeuksia – muun muassa sillä, että poliisiin perustettaisiin nettivalvontaan erikoistunut yksikkö, joka valtuutettaisiin soluttautumaan epäilyttäviin internetin yhteisöihin.

Tässä tarkoitetaan siis puolueen – eli SDP:n – kannalta epäilyttäviä yhteisöjä. Käytännössä kaikkea metsästysyhdistyksistä, porvarillisten yhdistysten kautta aina partiolaisiin saakka?

Internetsivustojen ylläpitäjät pitäisi SDP:n politbyroon mukaan puolestaan saattaa samanlaiseen vastuuseen sivustojen sisällöstä kuin päätoimittajat ovat lehtensä sisällöstä.

Demarien mielestä aselain uudistus olisi tuotava eduskuntaan maaliskuun loppuun mennessä – vaikka keskeneräisenä ja huonosti harkittuna ja toteutettuna. Sellaisena, joka on omiaan alentamaan lainrikkomiskynnystä sen vuoksi, että on laadittu vastoin yleistä oikeudentajua.

Näitä nimittäin riitää jo entisestäänkin. Kun poliisi puhuu kännykkään ajon aikana, pitäisi olla aika selvää minkälaisesta lainsäädäntötyöstä on kyse.

SDP:n mielestä aselupia saisi vastaisuudessa antaa vain aktiivisesti metsästystä tai ammuntaa harrastaville. Jos luvanhakija ei anna suostumusta terveys- ja varusmiespalvelustietojen luovuttamiseen, hakemus hylättäisiin. Opiskelijoille jo myönnetyistä aseenkantoluvista pitäisi ilmoittaa kouluille.

Näin saadaan luotua näppärä valvontakoneisto tulevaisuuden tarpeisiin ja vastoin tietosuojalainsäädäntöä ja etenkin sen henkeä.

Olennaista koko hommassa on se, että tällä pyritään peittelemään jälkiä ja kiinnittämään huomio pois nykyisen pahoinvoinnin todellisesta syystä – Suomessa sotien jälkeen harjotetusta ja karille ajaneesta sosialidemokraattisesta politiikasta.

Näinhän se tietysti on kun asiaa tarkastellaan sosialidemokraattisesta moraalista käsin – syyllinen (SDP) syyttelee uhriaan (Suomen kansa) ja vaatii uhrin oikeuksien supistamista ja rajoittamista.

Demarit ovat joskus olleet tärkeä puolue suomalaiselle demokratialle ja hyvinvointiyhteiskunnan synnylle. Nykyään tämä auringonlaskun joukkio on lähinnä rasite ja osittain jopa riski Suomelle ja kansamme tulevaisuudelle.

Mielenkiintoista tässä kuolonkouriastuksessa on se, että nyt edes omassa joukossa ei olla samaa mieltä puolueen kanssa. Osa väestä uskaltaa ajatella jo omilla aivoillaan ja kertoa muillekin mitä mieltä on asioista. SDP tunnetaan avosydämisenä rajattoman maahanmuuton puolueena. Niin avosydämisenä, että jopa Kari Rajamäki on hiljennetty toverikurin ja punainkvisition voimin.

Nyt politbyroon kannnasta erovat soraäänet ovat kuitenkin alkaneet vahvistua ja ne kuuluvat kansanvallan periaatteiden mukaisesti demareiden syvistä riveistä.

Esimerkkinä voisi ottaa Pelle Miljoonan rumpalina, Tahdon Rakastella Sinua-laulun tulkitsijana ja suhteellisen suvaitsevaisena stadilaisena tunnetun Tuomo ”Tumppi ” Varosen/Valokaisen maahanmuuttoa koskevan lausuman hänen US-blogissaan:

Ai niin sit oli toi et. Joku uskonto sotkee paljo.Kelaa et sianlihasta voi saada homokipinän. Vai niin. Silti noi lampaapurijat tuuppii toisiaan kamelin takana Nuubiassa. Ja täällä digataan kybällä

Kaikkee mikä on eksoottista.Meidän rapussa on todella eksoottinen meininki. Tulee joskus sellanea baklavan ja wähhä,n tuoksu inee. Äänet on ku Marrakeshin torilla parhaimpana sesonkina. Mut niinhän se menee, laiva uppoaa pian. Uskokaan mun sanoneen. Mut paljoko noi isokenkäset panostaa meihin. Ei mitään… Tajutkaa se. EI MITÄÄN:Jokainen virkajolppi jos olis laittanut liksastaan pari euroo vaikka talotuotantoon, ei tollasta nykäs-syöksyy ois tullu. Meit tavallisii tallajii on kuutisen miljoonaa. Miks me ollaan edelleen niin tyhmii? Toi itäräja siirtyy kokoajan, ootteks te hiffannu mikä pulina sieltä kuuluu. Suomi valloitetaan rauhallisin elkein pala palalta. Historia toistaa itseään. Missä siis itsenäisyys. Uimahallissa kuulutetaan venäjäksi.

Ehkä viimeinkin suomalainen duunari alkaa ymmärtämään se, minkälaisen uhkan hänelle ja hänen perheensä tulevaisuudelle ja hyvinvoinnille rajoittamaton maahanmuutto aiheuttaa.

Lähteet: HS, US

Eräs tunnettu Virheet De Röda poliitikko kailotti jokin aika sitten, että:

… vaikka olen Vihreän liiton kansanedustaja ja aktiivipoliitikko, olen myös perusolemukseltani vasemmistolainen ja viihdyn Vihreiden bileitä paremmin vasemmistonuorten bileissä ja Paavo Arhinmäen kaltaisten proletariaatin edustajien kanssa.

Kysehän on tietenkin Anni Sinnemäestä.

HS

Eduskuntaryhmäänsä johtava Sinnemäki nostaa huhtikuun alusta yhteisistä taskuistamme 6 520 euroa kuussa. Tämä on varmaan ihan kiva tieto työmarkkinatuella, minimipalkalla sekä työkyvyttömyys- ja kansaneläkkeillä kituuttaville Sinnemäen äänestäjille.

Proletaarin ja duunareiden suuri ystävä Paavo Arhinmäki on myös päässyt kultaiselle oksalle.

Iltalehti

Paavo tunnetaan siitä, että hänen mielenkiintonsa on keskittynyt Smash Asem-rähinöintiin ja jalkapallon katsomoilmiöihin.

Jalkapallo – ja etenkin katsomoissa ja kapakoissa tapahtuva oheistoiminta – on lähellä Paavon sydäntä. Paavon suosikkijoukkue on Chelsea. Tämä joukkue tunnetaan etenkin siitä, että sen kannattajayhdistys Headhunters on tunnettu väkivaltaisesta käytöksestään, rasismistaan sekä kontakteistaan valkoista ylivaltaa ajaviin äärioikeistolaisiin ryhmittymiin.

Arhinmäki oli perustamassa myös FC Jokerien kannattajayhdistystä 116% Boysia.

Onkohan 116% Boysissa haettu vähän samaa fiilistä kuin Headhunterissa?

daily mail

Paavo siis tienaa 1.4.2008 alkaen 5 860 euroa kuukaudessa.

Kyllä tuo summa helpottaa harrastustoimintaa. Terveisiä vaan teille kaikille pikku prekaeetuille ja anarkomateille – saitte Paavoa äänestäessänne juuri sitä mitä ansaitsettekin… 😀

Mitä muuta sitten tuolla rahalla saa – aikaan?

Nämä samat hyvin toimeentulevat vihervasemmistolaiset ovat valmiitta avaamaan kaikille Suomen rajat. He suorastaan hihkuvat intoa saada Suomeen monikulttuuria – ja sen mukana yhteiskunnallista levottomuutta, eriarvoisuutta, rasismia ja uuden omalla työllään itseään elättämään kykenemättömän paskaduuneja vääntävän paarialuokan.

Halvan ulkomaisen työvoiman virtaaminen Suomeen johtaa siihen, että yhä useammasta käytännön taitoja ja ruumiillista työtä vaativasta alasta tulee työehdoiltaan, työolosuhteiltaan ja palkkaukseltaan sietämätön alkuperäisille suomalaisille. Kun halpa ulkomainen työvoima sitten valtaa nämä alat, mokuttajat voivat täysin viattomina osoittaa, että suomalaiset eivät yksinkertaisesti enää halua tehdä kaikkia töitä ja siksi ulkomainen työvoima on välttämätöntä.

Vihervasemmistolaiset haluavat pelastaa maailman köyhät ja uskovat, että suomalaisilla duunareilla on tähän varaa. Ajatus hallitusta globalisaatiosta, ehkäpä jopa YK:n johdolla tapahtuvasta oikeudenmukaisesta ja demokraattisesta globalisaatiosta elähdyttää näiden haihattelijoiden kaikkein idealistisinta vasenta siipeä.

Hyvän globalisaation toteutuminen vaatii vain, että ensin annamme kasvottomalle kansainväliselle kapitalismille pikkusormen…

Vihervasemmisto on taipuvainen uskomaan, että maailman köyhien pelastaminen globalisaation avulla vaatii uhrauksia vain lattiatason duunareilta, heikosti koulutetuilta raatajilta – heidän työpaikkansa voidaankin mainiosti uhrata kauniin utopian ja kansainvälisen harmonian nimissä.

Työväen ulkopuolelta tuleville vihervasemmistohumanisteille ei ole mikään ongelma uhrata suomalaisten työläisten edut ns. oikeudenmukaisemman kansainvälisen työnjaon nimissä. Elämänsä perusteet menettäneille nämä hyväosaiset elämän teoreetikot tarjoavat loputonta uudelleenkouluttautumista, epävarmuutta, köyhyyttä jja pätkätöitä.

Siinä mietittävää normivirtaselle – suomalaiselle duunarille.

Yleisesti vielä:

Kansanedustajien palkat nousevat 1.4.2008 5,8 prosenttia. Pienimillään korotus on 320 euroa kuukaudessa, joka tulee alle 12 vuotta eduskunnassa olleelle kansanedustajalle. Korotuksen jälkeen minimipalkka on 5 860 euroa kuukaudessa.

Yli 12 vuotta istunut saa huhtikuusta alkaen kuukausipalkkaa 6 300 euroa.

Euromääräisesti suurimmat korotukset tulivat puhemiehistölle.

Puhemiehen palkka nousee 600 euroa ja on 10 800 euroa. Varapuhemiesten tilipussit kohenevat 500 eurolla ja palkka on vastedes 9 000 euroa kuukaudessa.

Kansanedustajien palkkioista neuvottelevan toimikunnan puheenjohtaja Jaakko Iloniemi (opportunistit) todistelee tilastoilla, miten korotus pitää edustajat vain yleisen ansiokehityksen tasolla. Yksityisen sektorin palkat ovat vuodesta 2001 nousseet liki 30 prosenttia ja kansanedustajien vain 22.

Jos tilastointi aloitetaan vuodesta 2000, keskimääräisen edustajan palkka on noussut liki 60 prosenttia. Yli kaikkien indeksien.

Tuntuuko jostain muustakin kenties siltä, että kyvyttömille maksetaan kohtuuttomia korvauksia?

Lähteet: STT, Eduskunta, HS, Wikipedia, City, Murros

Site Meter