Suomen valtio välittää orjia (uusinta vuodelta 2009)

(Useat lukijat ovat pyytäneet meiltä  tämän postauksen uusintaa tänään. Olkaapa hyvät.)

 

Työministeri Anni Sinnemäki on ottanut lisäaikaa selvittääkseen, miten valtion palkkatuen muutokset vaikuttaisivat (sosiaalisten ja humanitaaristen) järjestöjen työllistämiseen.

Nykyistä voimassa oleva palkkatukilakia pitää uudistaa, jotta se vastaisi EU:n säädöksiä. Uudistusta koskeva lakiesitys piti antaa eduskunnalle jo kuluneella viikolla. Sen on määrä tulla voimaan ensi keväänä.

Sosiaali- ja terveysalan (vapaaehtois)järjestöt ovat nyt hermostuneet tästä hankkeesta. Ne pelkäävät, että niiden mahdollisuudet työllistää ihmisiä romahtavat. Järjestöt työllistävät palkkatuella vuosittain 14 000 pitkäaikaistyötöntä tai muuten vaikeasti työllistettävää henkilöä.

Näiden työllistettyjen avulla esimerkiksi Suomen Punainen Risti pyörittää muun muassa Kontti-kierrätystavaratalojaan sekä vanhusten ystäväpalvelua.

Se mikä tässä on erittäin olennaista on määrittely. Nämä järjestöt puhuvat työllistämisestä – nämä järjestöjen palkkaamat ihmiset puhuvat orjuudesta.

Ja orjuudestahan tässä on asiallisesti ottaen kyse.

Homma toimii niin, että tällekin toiminnalle on kehitetty oma järjestelmänsä ja järjestelmän avainsana on palkkatuki. Palkkatuki (eli todellisuudessa työllistämistuki) on teoriassa tarkoitettu siihen, että yritys (eli tässä tapauksessa todellisuudessa järjestö) saa yhteiskunnallista tukea työttömän päivärahan suuruisen summan työllistäessään vaikeasti työllistettävän pitkäaikaistyöttömän.

Palkan tulisi olla taulukon mukainen ja työn kokopäivätyötä, mutta näin ainakaan järjestömaailmassa todellisuudessa tapahdu eikä näin myöskään ole. Palkkatukea hyväksikäyttävät yhdistykset ja järjestöt toimivat niin, että ne maksavat työehtosopimuksen mukaista palkkaa mutta teettävät niin paljon lyhyempää päivää, että palkan maksuun riittää pelkkä palkkatuki.

Toinen yleisesti käytetty metodi on se, että saadulla rahamäärällä pyritään teetättämään työtä mahdollisimman monta tuntia vuorokaudessa. Jos työehtosopimuksen vähimmäispalkaksi on määritelty 8 euro /tunti, niin useista työehtosopimuksista löytyy nykyään (kiitos punakorporaatioiden) lisäklausuuli, jonka mukaan työllistämistuella työllistetyn työttömän palkkaa voidaan alentaa 15% pitkäaikaistyöttömyyden perusteella.

Eli työllistetyn tuntipalkaksi määräytyy 8 – (0,15 * 8   ,) = 6,8 e / h
Nyt työtöntä voidaan työllistää 6,8 eurolla tunti sen sijaan, että siitä pitäisi maksaa 8 e / h. Näppärää.

Kyseinen järjestö ei joudu siis ottamaan minkäänlaista taloudellista vastuuta työntekijästään, koska palkka maksetaan pelkästään yhteiskunnan subventoimalla palkkatuella.

Ja mitä tapahtuukaan yksilölle? Pitkäaikaistyötön saattaa menettää tällaiseen palkkatukityöpaikkaan siirtyessään myöskin mahdollisuutensa toimeentulotukeen.

Käytännössä hänen käteensä jää vähemmän rahaa kuin hänen ollessaan työttömänä ja hänen maksettavakseen lankeavat myös terveydenhoitokulut, lääkkeet ja sähkölaskut. Tämä asia on sinänsä erittäin merkittävä monelle ihmiselle, koska valtaosa näistä pitkäaikaistyöttömistä on myös pitkäaikaissairaita, joita ei haluta päästää työkyvyttömyyseläkkeelle.

Koska (usein työkyvytön) työtön joutuu köyhyydessään entistä suurempaan ahdinkoon mennessään pelkästään palkkatuella palkattuun osa-aikatyöhön, kyse on puhtaasta puolustuskyvyttömän orjuuttamisesta.

Jotta elämä ei olisi tuosssa vaiheessa tarpeeksi vaikeaa, palkkatukiorjuudesta irtisanottu työtön saa myös ns. R7-merkinnän. Tämä tarkoittaa sitä, että hänen on oltava 5 kuukautta töissä vapailla työmarkkinoilla tai sitten työelämävalmennuksessa ennen kuin hänen oikeutensa työttömyyskorvaukseen palautetaan.

Palkkatukiorjuus on klassista orjuutta pahempaa ja raaempaa. Entisaikojen maaorjien omistajat huolehtivat orjistaan koska he olivat hänen omaisuuttaan ja siis arvokkaita työntekijöinä – ja he perustivat bisneksensä omaan toimintaansa, eivät yhteiskunnalta saatuun tukeen ja yhteiskunnan maksamaan maaorjaan.

Nykyaikaisen palkkatukiorjan saa myös halutessaan (sosiaalista ja humanitaarista toimintaa harjoittava järjestö) irtisanoa koska tahansa (aivan mistä tahansa) mitättömimmästäkin syystä ja uuden palkkatukiorjan saa heti tilalle.

Ja näitä orjia riittää.

Hieman vanhahtavasta tilastosta nähdään, että erilaisissa työvoimapoliittisissa toimenpiteissä (eli huuhaakoulutuksen ja palkkaorjuuden piirissä) oli vuonna 2008 yli 81 000 henkeä. Jos tähän lasketaan vielä mukaan Työ- ja elinkeinoministeriön rekisterissä olevat työttömät ja työttömyyseläkeläiset, saadaan vapaana olevan työvoiman määräksi noin 330 000 henkeä.

Ja jos ei riitä, otetaan käyttöön uudet keinot. Nykyinen hallitus on käyttänyt myös huomattavasti työaikaa ja yhteiskunnallisia varoja siihen, että ulkomailta saadaan haalittua näiden tilalle uusia orjia – uuden maahanmuuttolain puitteissa.

Nämä toimet tarkoittavat sitä, että inhimillinen surkeus jatkuu ja kasvaa. Kun tämä 330 000 orjan joukko on sitten ajettu hautaan, voidaan siirtyä uuden ulkomailta haalitun paarialuokan hyödyntämiseen.

Tämän Astrid Thorsin (koko nykyhallituksen tukemana) junaileman ulkomaalaispolitiikan seurauksena saadaan sitten hoidettua (ilmeisesti varsin nopealla ajanjaksolla) nykyisen alkuperäisväestön syrjäytyneiden aiheuttama ongelma ja poistettua kauneusvirheet tehokkuuteen pyrkivästä yhteiskunnastamme.

Miinusmerkkisenä voi tosin joku iljettävä toisinajatelija nähdä sen, että tämä kehitys luo suurempia yhteiskunnallisia jänniteitä, tuo tullessaan aidon monikulttuurisen rasimin, lisää turvattomuutta ja rikollisuutta, kaventaa demokratiaa sekä sananvapautta ja tuhoaa suomalisen yhteiskunnan ja kulttuurin.

Mutta eihän se mitään. Tuohan on pieni hinta kansainvälisestä kilpailukyvystä – tosin joku voi taas ihmetellä, että mitä sillä tehdään kun ei ole enää mitään vientiteollisuuttakaan…

Samasta aiheesta aikaisemmin ansiokkaasti kirjoittanut Kari Laurila esittää erinomaisen kysymyksen orjan juridisesta asemasta blogissaan:

Mielenkiintoinen ajatusleikki on myös, onko pitkäaikaistyötön rikollinen? Käräjäoikeuksien rikoksista tuomitsemat sankiot ovat teon vakavuusasteen mukaan sakko, ehdollinen vankeustuomio tai ehdoton vankeustuomio. Vakavimman, ehdottoman vankeustuomion voi muuttaa yhdyskuntapalveluksi jos vankeusrangaistus on lyhyehkö.

Yhdyskuntapalvelussa työtä tehdään näissä samoissa järjestöissä jotka järjestävät palkkatukitöitäkin, mutta työtä tehdään vain kolmena päivänä viikossa neljä tuntia kerrallaan. Tunti yhdyskuntapalvelua vähentää yhden vankeuspäivän. Yhdyskuntapalvelu ei vaikuta tuomitun taloudelliseen asemaan esimerkiksi silloin, kun tuomittu sattuu olemaan työtön.

Palkkatukityöllistetty saa siis pahemman rangaistuksen kuin vankeusrangaistukseen tuomittu, koska hän joutuu tekemään pitempää päivää ja saa käteensä vähemmän rahaa. Onko pitkäaikaistyötön siis rikollinen vai vain kolmannen luokan kansalainen, rikollistakin pahempi?

Tämä on erittäin hyvä kysymys – mikä on palkkatukiorjan oikeudellinen asema Suomessa (taitaa tosin olla myös aika turha kysymys….)?

Jotta tältä palkkatukiorjuudelta ei katoaisi uskottavuus, käytännön jatkuvuutta vakuutellaan valtiovallan taholta. Työministeriön jallitus hallitusneuvos Päivi Kerminen vakuuttaa SPR:lle ja muille järjestöille, että palkkatukeen tulee rajoituksia vain silloin, jos järjestöt tuottavat sellaisia maksullisia palveluja, jotka kilpailevat yritysten kanssa.

Nyt on käynyt sitten niin, että EU pyrkii lopettamaan tämän perustus- ja yhdenvertaisuuslakia vastaan sotivan palkkatukiorjuuden hienon ja loistavan työllistämismuodon.

Nyt haluan antaa hallitukselle neuvon – jotta ette taas joutuisi häpeämään nurkkaan EU-kokouksissanne (yhden tai kahden lautasen kanssa), yrittäkää hieman keskittyä työhönne.

Se kannattaa tämän kysymyksen kohdalla aloittaa siitä, että poistatte tällaiset kilpailua vääristävät ja ihmisoikeuksia rikkovat tukimuodot, päästätte sairaat työkyvyttömyyseläkkeelle, alatte kantaa todellista huolta suomalaisesta elinkeinoelämästä, suljette rajat ei-toivotulta sosiaaliturismilta ja katsotte hieman sen perään, että oikeasta työstä maksetaan myös oikeaa palkkaa.

Ei siten kuin Erkki Tuomioja asian näkee:

yritykset jotka palkkaa paljon väkeä pitäisi olla kevyt verotus ja päinvastoin

Järjestöiltä tekee mieli kysyä, että onko tämä palkkatukiorjuus mielestänne toimintanne kannalta todellakin kynnyskysymys?

Onko toimintanne muuttunut yhteiskunnan tukemaksi (ja markkinoita vääristäväksi) orjuudella pyöritetyksi bisnekseksi? Se, että esimerkiksi SPR on tehnyt suomalaisella verellä bisnestä ei ole sinänsä uutinen. Se, että muutkin ovat mahdollisesti lähdössä mukaan, on taas ihan ilmeinen jatko tälle kehitykselle.

Kansalaisesta orjaksi ja sen jälkeen elinkaupan kohteeksi – tämäkö on tulevaisuudenkuva syrjäytyneiden osalta?

Lähteet: HS, IS, IL, EK, SAK; SPR, Kepa, Kari Laurila, anonyymi lukija

Advertisement

 

Hallitus seisoo orjuuden, veronkierron ja harmaan talouden takana

Kaikista kauniista puheista huolimatta hallitus aikoo ilmeisesti jatkaa orjien välittämistä vihreitä lähellä oleville veronkierto- ja rahankeruujärjestöille. Ainakin, jos työministeri Anni Sinnemäen tahto tulee huomioiduksi.

Päivän uutisvuo kertoo, että järjestöjen palkkatukityöllistämisen ehtoja aiotaan muuttaa. Hallitus antoi esityksensä asiasta torstaina.Kyse on kuitenkin ns. nahkapäätöksestä tai kaurapuurokompromissista.

Näistä lupauksista ja nykyiseen käytäntöön kohdistuneesta kritiikistä huolimatta, suurin osa järjestöistä saa myös tulevaisuudessa palkkatukea (l. orjia palvelukseensa)  pääsääntöisesti aivan kuten ennenkin Näin siksi, että valtaosa järjestöistä ei harjoita elinkeinotoimintaa. Näin meille vakuutetaan  hallituksen tiedotteessa .

Samainen jallitus hallitus ehdottaa, että palkkatuki myönnetään elinkeinotoimintaa harjoittavalle työnantajalle joko yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen säännösten mukaisena tukena tai de minimis -tukena. Starttiraha ehdotetaan myönnettäväksi de minimis -tukena. Ehdotuksella täytetään EU:n valtiontukisäädökset.

Tämän ns. uudistuksen kyseenalaisin kohta on kentällä tapahtuva elinkeinotoiminnan harjoittamisen määrittely eli mikä on elinkeinotoimintaa ja mikä ei. Sinnemäki selittää:

Ehdotus jättää harkintavaltaa TE-toimistoille. Ne arvioivat toiminnan luonnetta tapauskohtaisesti. TE-toimistot tullaan ohjeistamaan lain tulkinnasta tältä osin kevään aikana.

Eniten nämä muutokset vaikuttaisivat niihin kilpailuolosuhteissa maksullisia tuotteita ja palveluja tuottaviin yhdistyksiin ja säätiöihin, jotka ovat nykyisin voineet kattaa työntekijän palkkauskustannukset kokonaan palkkatuella.

Esityksen mukaan yksityinen työvoimapalvelua harjoittava yritys voisi edelleensijoittaa palkkatuetussa työssä olevia työntekijöitään muille työnantajille. Nuorten työttömyyden pitkittymisen ehkäisemiseksi palkkatuen ehtoja ehdotetaan määräaikaisesti lievennettäviksi alle 25-vuotiailla.

Työministeri Sinnemäki  toteaa.

Moni työtön on saanut työtä järjestöjen avulla. Lakiesityksen valmistelussa on lähdetty siitä, että järjestöjen tekemä hyvä työ ja mahdollisuudet työllistää ihmisiä eivät vaarannu.

Hallituksen päätös on käsittämätön veto – etenkin näin taloudellisen taantuman aikana. Juurikin nyt  joukoittain ihmisiä joutuu ilman oma syytään  kilometritehtaalle, hallitus siirtää lopunkin teollisuuden Kiinaan ja Intiaan, pääministeri Matti Vanhanen jakaa surutta väheneviä verovaroja maailmalle,  valtionvaraiministeri Jyrki Katainen ottaa surutta valtiolle velkaa  ja yritykset kamppailevat olemassaolostaan.

Samaan aikaan hallitus on päättänyt suuressa viisaudessaan tukea vihervasemmistolaista ihmisten riistoa, veronkiertoa, harmaata taloutta ja kilpailun vääristämistä.

Tämä ei ole työllistämistä – tämä on epätoivotun kehityksen kiihdyttämistä.

Lähde: HS

 

Ruumiisi ei ole sinun – se kuuluu yhteiskunnalle

Varoitus: Tämä kirjoitus sisältää kuvia jotka saattavat järkyttää.

*

*

*

*

*

*

Eräs viime viikon uutisvuossa rannalle uineista asioista on jäänyt yllättävän vähälle huomiolle. Media kertoi torstaina 26.10., että ihmisen lupaa omien elintensä luovutukseen ei kohta ehkä tarvita. Sosiaali- ja terveysministeriössä kaavaillaan kansalaisen ruumiseen puuttumista – sanan varsinaisessa merkityksessä.

Jos tämä lakialoite menee läpi eduskunnassa ja nämä aikeet toteutuvat, niin uusi käytäntö sallisi elinten luovutuksen aivokuolleiksi diagnotisoiduiltahallintoalamaisilta ilman eri kyselyjä. Ainoan poikkeuksen muodostaisi (nykyisen käytännön päälaelleen kääntävä) tilanne, jossa tiedettäisiin, että luovuttajaksi aiottu on erikseen vastustanut asiaa.

Alaikäisten osalta tilanne harkittaisiin erikseen. Harkinta jää ministeriön ehdotuksen mukaan lääkärille- vanhemmille ei varata sana sijaa tässä ehdotuksessa asian suhteen.

Lainmuutosten tavoitteena olisi helpottaa elinpulaa. Uudistusten lähtökohtana olisi sellainen ajatus, että kuollut on eläessään suhtautunut myönteisesti elinsiirtoihin, eikä sen vuoksi lupaa tarvitsisi erikseen hankkia.

Hetkinen …  Nyt tässä on jotain sellaista,mitä en oikein ymmärrä tai jotain sellaista, joka ei mielestäni kuulu suomalaiseen (kansanvaltaiseen) vapaaseen yhteiskuntaan.

Miten lainlaatija voi tietää mitä minä esimerkiksi ajattelen tästä asiasta?

Minä tunnen ihmisiä, jotka haluavat tulla kuolemansa jälkeen tuhkatuksi, eivät haudatuksi – ja päin vastoin. Tunnen myös ihmisiä, jotka uskovat kirjaimellisesti ylösnousemukseen – heille ruumiin silpominen olisi maallista kuolemaa pahempi asia.

Lisäksi on syytä ajatella myös omaisia. Vainajan tahdon vastainen (tai häntä hänen eläessään kuulematta tehty) ruumiin silpomispäätös saattaa toteutuessaan järkyttää aika monia ihmisiä.

Miettikää sitä, jos tämä laki tulee ilman laajaa julkista keskustelua (kuten on käynyt pakkokeino-, poliisi ja ulkomaalaislakien kanssa) voimaan ja omaiset avaavat arkun nähdäkseen rakkaansa viimeisen kerran, niin näky olisi jotain tällaista:

(Hän oli eläessään Wan Bin)

Tai tällaista:

(Hän oli eläessään Liu Yufeng)

Asiasta on tosiaan keskusteltu yllättävän vähän. Lainaan tähän Harri Vornasen HS:n mielipide-osastossa 27.10.2009 julkaistun kirjoituksen kokonaisuudessaan. Näin siksi, että en pysty linkittämään sitä ja ennen kaikkea siksi, että kukaan ei pystyisi syyttämään minua siitä, että lainaan toista kansalaista ja hänen mielipidettään väärin.

Luvatta tehty elinsiirto askel harmaalle alueelle

Munuais- ja Maksaliitto on teettänyt Suomen Gallupilla kyselyn, jonka taustalla on sosiaali- ja terveysministeriön suunnitelma lainmuutoksesta, jonka myötä elinsiirtoon ei enää tarvittaisi luovuttajan suostumusta (HS 26.10.).

Asiaa perustellaan sillä, että yhdeksän kymmenestä kansalaisesta hyväksyy elinsiirron. Sinänsä asiassa ei ole mitään pahaa. Voihan elinsiirto antaa toiselle ihmiselle lisäaikaa. Kaunis ajatus. Ongelmallisen asiasta tekee ilmapiiri, joka menee yksilön määräämisoikeuden ylitse. Kun emme varmuudella tiedä yksilön tahtoa, emme saa mennä sen yli.

Ollaan tilanteessa, jossa pelätään kieltäytyä, koska ”yleinen” ilmapiiri on lakia myöten tiukka. Jos kieltäytyy, leimautuu pahaksi ja yhteiskunnan vastustajaksi. Tämä on arka asia, kuten vaalisalaisuuskin, ja sitä tulee kunnioittaa. Olemmehan vapaassa Suomessa.

Tarkoitan tällä sitä, että pitäisi kunnioittaa omaisia, jotka eivät surun tai kriisin keskellä välttämättä pysty ajattelemaan rationaalisesti. Tuntemukset ovat tuolloin voimakkaita mutta aitoja.

Jos elinsiirrot sallitaan yhteiskunnan lakia myöten yli omaisten tahdon, se aiheuttaa vihaa ja katkeruutta. Tämä voi johtaa yhteiskuntatottelemattomuuteen, koska koetaan, että laki ei ole oikeudenmukainen.

Elinsiirtojen salliminen ilman lupaa olisi askel harmaalle alueelle. Seuraavaksi ruvetaan yhteisen edun nimissä vaatimaan muitakin asioita sallittavaksi ja sivuutetaan yksilön itsemääräämisoikeudet.

Oikea lähestymistapa olisi pakottavan lain sijaan yhteiskunnan tuella toteutettu mainoskampanja, jossa kerättäisiin ihmisiltä lupa tehdä elinsiirto.

Kenellä on oikeus päättää ruumiistaan? Mielestäni ensisijaisesti ruumiin haltijalla, sitten omaisilla ja sen jälkeen yhteiskunnalla. Näin se menee omaisuudenkin suhteen.

HARRI VORNANEN

Olen pitkälti samaa mieltä Vornasen kanssa, mutta haluan lisätä myös jotain muuta – palataan siihen myöhemmin.

Lainaan tähän myös erään toisen HS:n mielipide-osastossa julkaistun kirjoituksen kokonaisuudessaan – syyt ovat samat.

Suunniteltu lainmuutos mahdollistaisi elintensiirtoja ilman luovuttajan suostumusta (HS 26. 10). Harri Vornanen ilmaisi huolensa lainmuutoksen tuomasta ilmapiiristä, joka menee yksilön itsemääräämisoikeuden ylitse (HS 27. 10.).

Hyvin perustellusta kannanotosta jäi itselleni kuitenkin huoli ilmapiiristä, jossa toisen ihmisen auttaminen ei ole ensimmäinen vaihtoehto, ja jossa hengen pelastamisesta voidaan puhua kauniina ajatuksena.

Maksaa, keuhkoja tai sydäntä tarvitseva kuolee lyhyessä ajassa ilman uutta elintä. Munuaissiirrännäinen merkitsee parhaassa tapauksessa pääsyä vakavan sairauden kourista takaisin työelämään.

On oikein, että yhteiskunta olettaa jäsentensä haluavan antaa toiselle ihmiselle tällaisen lahjan. Kieltäytyköön ken haluaa, ja pysyköön ilmoitus vaitiolovelvollisuuden suojassa.

Yllättävän menetyksen kokeneille omaisille ei tule antaa vastuuta päätöksestä poismenneen elinten luovuttamisesta, sillä ratkaisu on tehtävä hetkenä, jolloin moni on sokissa. Euroissa ajattelevia rauhoittanee tieto siitä, että elintensiirrot kannattavat myös taloudelliselta kantilta katsottuina.

Jos pieni kärjistys sallitaan, elinten luovuttajien ruuhkaa ei nykypäivänä olisi vaikeaa järjestää: lauantai-iltojen ratoksi pyörimään tosi-tv, jossa salskeat kolariuhrit pelastavat suurisilmäisiä lapsia letkuista kirmaamaan kesäisille niityille.

Koska luovuttajia etsivät tahot eivät tule tällaiseen peliin koskaan alentumaan, soisi myös meidän potentiaalisten luovuttajien pohtivan perusarvojamme muodostaessamme kantaamme.

CAMILLA MUNSTERHJELM

eläinlääkäri

Oulu

Camilla Munsterhjelmin mielestä siis, on oikein, että yhteiskunta olettaa jäsentensä haluavan antaa toiselle ihmiselle tällaisen lahjan.

Minä en tunnista oikein omakseni tuollaista yhteiskuntaa, joka olettaa jäsentensä ruumiin olevan (kuoleman jälkeen) yhteiskunnan omaisuutta. Tuollaisesta ajattelusta ei ole kovin pitkä matka siihen, että yhteiskunta omistaa jäsenensä ruumiin myös tämän eläessä.

Tuollainen ajattelu riipii, eikä se sovi oikein mitenkään vapaan kansanlaisyhteiskunnan malliin. Siitä tulee jotenkin mieleen eräs ihan toisenlainen yhteiskunta.

Kun muistaa tämän asian tiimoilta  myös sen syyn, miksi SPR:n veripankki ajautui lähes konkurssiin viime vuonna, niin se ei ole omiaan herättämään luottamusta. Veripankki joutui tehostetun kampanjan puitteissa kerjäämään suomalaisilta vuonna 2008 ylimääräisiä verenluovutuksia – vain ja ainoastaan siksi, että se oli myynyt ahneuksissaan suomalaisten luovuttaman veren ulkomaille.

Kun olemme tekemissä tällaisen moraalilla varustettujen instanssien ja viranomaisten kanssa, ei pidä ihmetellä yhtään, vaikka näillä häpäistyiltä ja silvotuilta ihmisiltä varastetuilla elimillä käytäisiin elinkauppaa – erään Suomea näköjään yhteiskuntana päivä päivältä yhä enemmän muistuttavan totalitarismin malliin.

Teistä muista en tiedä, mutta minuun tällainen yhteiskunnan kansalaistensa ruumiisiin kohdistama pakko, väkivalta ja häpäisy vaikuttaa  täysin  (ainakin tämän) lainvalmistelutyön tavoitteiden vastaisesti.

Olen repinyt elinluovutuskorttini, päivittänyt lompakkooni elintenluovutuskiellon – sen lisäksi, että  veripankkikriisin jälkeen olen luopunut aikaisemmin aktiivisesti harrastamastani verenluovutuksesta.

Saatan muuttaa kantani asiaan takaisin entiseen – mutta ainoastaan sen jälkeen, kun tästä kansalaisen oikeutta omaan ruumiiseensa loukkaavasta lainsäädäntöhankkeesta luovutaan. Minulle tämä on periaatekysymys ja toivoisin sen olevan sitä myös enemmistölle muista suomalaisista.

Ja otan sen riskin. Jos satun tarvitsemaan elimensiirtoa ja se jää tämän vuoksi tekemättä, niin totean siihen, että näin se sitten on.

Jokainen tehköön itse päätöksensä, mutta jokaisen kannattaa muistaa myös se, että jokaisen yksilönoikeuksiin kohdistuvan loukkauksen lainsäädäntötasolla tapahtuva hyväksyminen vie meitä lähemmäksi tyranniaa ja totalitarismia.

Valinta on vielä toistaiseksi meidän – mutta kuinka kauan?

Lähteet: HS, STT