Avoin kirje Suomen jääkiekkojoukkueelle,

Ja oikein paljon onnea maailmanmestaruudesta. Katsoimme peliä yhdessä ystävien kanssa ja iloitsimme yhdessä monien muiden kanssa hienoa saavutusta.

Iloa kuitenkin synkensi kaupungilla kuuluneet juhlijoiden rasistiset huudot ja aggressiivinen käytös. Bussipysäkille kuului ensin huutoa, että uskaltaako joku täällä tunnustaa olevansa ruotsalainen ja hieman myöhemmin toinen porukka möykkäsi, että tänään saa kaikki ulkomaalaiset pataan. Meitä suututti ja harmitti, eikä juhlatunnelma enää palannut.

Raitiovaunussa kotimatkalla todella isokokoinen mies uhkaili kahta tummaa poikaa, haukkui näitä terroristeiksi ja huusi Suomen jääkiekkojoukkueen näyttävän kaikille. Hommasimme poikakaverini kanssa tälle riidanhaastajalle häädön raitiovaunusta ja pyysin anteeksi vaivaantuneesti hymyileviltä pojilta kaikkien meidän suomalaisten puolesta, jotka kyllä iloitsivat teidän voitosta, mutta joita hävetti kaduilla rasistisesti ja uhkaavasti käyttäytyvät suomalaiset.

Olisin todella kiitollinen, jos kertoisitte mitä mieltä itse olette rasismista ja siitä kenellä on oikeus iloita voitostanne, kenellä on oikeus turvassa kävellä juhlinnan keskellä? Toivottavasti vastaatte; voitte tehdä sen vaikka tänään siellä kuuluisalla torilla, jonne monet kokoontuvat teitä onnittelemaan.

Tässä adressi, jonka allekirjoittaneet toivovat teidän ottavan kantaa voitonjuhlinnassa esiintyvään rasismiin ja rasismiin yleisestikin: http://www.adressit.com/suomen_jaakiekkojoukkue_-_ota_kantaa_rasismiin

ystävällisin terveisin

Paloma Hannonen

Huomionkipeä Anni Sinnemäen neverheard avustaja Facebookissa 16. toukokuuta 2011.

Site Meter


Advertisement

Näin sanoi vihreiden puheenjohtaja Anni Sinnemäki 18.4.2011, kun häneltä kysyttiin, että onko mahdollista, että vihreät jossain tapauksessa olisivat tulevassa hallituksessa? Oliko virhe rajata hallitusyhteistyön mahdollisuus pois jo ennen vaaleja siinä tapauksessa, ettei vaalivoittoa tule?

Hallitukseen meno on täysin poissuljettu, enkä ole kenenkään muunkaan kuullut sanovan toisin. Näin ison tappion jälkeen puolueen ei pidä mennä tekemään hallitusyhteistyötä vaan sen pitää kartoittaa tilanne ja alkaa rakentaa uutta kannatusta omin ehdoin ja omin päämäärin. Hallituksessa pitää keskittyä neuvotteluihin, kompromisseihin ja yhteistyöhön eikä siihen, että missä me olemme ja mistä haemme kadonnutta kannatusta takaisin. Siksi oli perusteltua tehdä tämä linjaus. Neljä vuotta sitten oli jo selvää, että hallitustaival tulee olemaan meille raskas, ja siksikin oli perusteltua linjata, että hallitukseen mennään vain, jos sinne voidaan mennä voimakkaampina.

Samainen Sinnemäki kuukautta myöhemmin  18.5.2011:

Viime päivinä monia vihreitä on myös muistutettu siitä, että linjasin vuosi sitten meidän menevän hallitukseen vain, jos kasvamme vaaleissa. On aivan totta, että tuo lupaus tulee nyt rikotuksi, jos hallitukseen lopulta lähdemme.

Vuosi sitten en pystynyt ennalta näkemään koko suomalaisessa poliittisessa historiassa ainutlaatuista siirtymää, joka johti siihen, että vaalit voitti ainoastaan yksi puolue. Tuo puolue ilmoitti, ettei se halua kantaa vastuuta.

Itse ajattelen, että tässä tilanteessa – kun ainuttakaan vaalivoittajaa ei ole hallitukseen tarjolla – tuntuisi väärältä jäädä ajamaan kunnianhimoisia tavoitteitamme oppositiosta käsin, jos samalla tietäisin, että olisimme voineet myös tehdä näille samoille asioille jotain hallituksessa. Tässä vaiheessa siis haluan puskea kaikella sillä voimalla mitä meillä on niitä tavoitteitamme eteenpäin. Jos voimamme eivät riitä vihreiden näköiseen ohjelmaan, jäämme ulos hallituksesta.

Tällainen on siis vihreiden moraali, rehellisyys, demokratian kunnioittaminen – sekä poliittinen muisti. Valta on pilannut vihreät. Se on muuttunut äärivasemmistolaiseksi laitospuolueeksi – sellaiseksi, jolle on tärkeintä roikkua vallassa hinnalla millä tahansa.

Kiitos. Todistitte juuri itse sen, mikä on koko vihreiden ns. kansalaistottelemattomuuden ja muunkin arvomaailman tärkein kulmakivi.

Lähteet: VL, Vihreät

Site Meter



Moni muukin on varmaan pitkään pähkäillyt sitä, miten puristaa Vihreät De Gröna rp. nimisen järjestön olemus pähkinänkuoreen. Niin liukas ja amebamainen tuo puolue on.

Vihreiden touhu puolueena menee julkisuudessa niin, että aina silloin kun vihreille sopii  erityisesti vihreiden kansanedustajaehdokkaat                (esimerkiksi Jukka Relander ja  Husein Muhammed) ovat vaatimassa, että Suomessa pitää noudattaa ainoastaan suomalaista lainsäädäntöä. Maahanmuuttajataustainen Suomen kansalainen Muhammed on mennyt niinkin pitkälle, että hän kieltää suomalaisen kulttuurin ja siitä versoavan ns. maan tavan  – ymmärtämättä, että juuri se on lainsäädäntömme ja oikeuskäsityksemme perusta.

Tämä tiukka laillisuusperiaate koskee vihreästä näkökulmasta heitä vain silloin, kun se on heidän agendalleen hyödyllinen. Vihreiden poliittisia vastustajia se sitoo vihreiden mielestä myös muulloin.

Kun laillisuusperiaate on vihreille puolueena hyödytön, vihreät siirtyvät varsin nopeasti pakottamisen, komentamisen, kansalaistottelemattomuuden (l. lainsäädännön rikkomisen)  tai muunlaisen ahdistelun linjoille.

Erinomainen esimerkki parin päivän takaa liittyy ViNo:n puheenjohtajan  Paloma Hannosen huomiohakuiseen vaatimukseen. Hän nimittäin vaati, että Suomen jääkiekon MM-joukkueen tulisi irtisanoutua rasismista – asiasta joka ei kuulu koko lajin tai joukkueen toimintaan mitenkään.

Tuollainen vaade on aivan samanlainen, kuin jos joukkuetta kehotettaisiin sitoutumaan  olematta syyllistymättä pedofiliaan tai kannibalismiin. Tuollainen vaatimus jääkiekkojoukkueelle irtisanoutua jostain sellaisesta, joka ei edes tule tuollaisen ryhmän toiminnassa mieleen, tuo puolestaan mieleen sen, että pitääkö kaikkien vastata “kyllä” tai “ei” sellaiseen kysymykseen, jossa kysytään “joko olet lopettanut puolisosi hakkaamisen”

Tuo touhu on typerää ja yksisilmäistä omien poliittisten arvojen ajamista ja muiden syyllistämistä siitä ilosta, että sattuu olemaan sen kansakunnan jäsen, joka voitti maailmanmestaruuden.

Nyt päästäänkin siihen pähkinänkuoreen. Vihreissä noin yleensäkin korostuu erinomaisesti sellainen käsite kuin voimauttaminen.

Tuo termi tulee feministien luomasta sanasta Empowerment. Sen merkitsee arroganttia ja epäoikeudenmukaista tapaa muuttaa kielletty sallituksi huutamalla mulla on oikeus!  Tuon huudon jälkeen vääryydestä tai väärin ymmärretystä välttämättömyydestä tulee hyve. Jos nainen on huora tai mies spurgu,  niin voimaannuttamisessa huoraaminen ja retkuilu nähdäänkin arvokkaana asiana – sellaisena joka on itselle sallittua ja josta ollaan ylpeitä.

Tämä on siis koko vihreiden ns. kansalaistottelemattomuuden ja muunkin arvomaailman tärkein kulmakivi.

Site Meter

Anni Sinnemäen eduskunta-avustajana toimiva Paloma Hannonen pääsi historiaan sillä, että hän oli tällä kerralla se ensimmäinen ylimielinen elitisti, joka ehti härskisti ratsastamaan toisten urheilusaavutuksilla oman konkurssissa olevan poliittisen agendansa vuoksi. Hannosen suoritusta korostaa erityisesti se, että hän nappasi käteensä rasistikortin ja löi sillä 92,7 %:a  suomalaisista päähän –  siis kaikkia meitä normivirtasia, jotka emme äänestäneet vihreitä.

Tällainen huomiohakuisuus herättäisi normaalisti lähinnä myötähäpeän ja hilpeyden tunteita, mutta kun kyseessä on meille normivirtasille  (ja meidän tulevaisuudenuskollemme ja maailmankuvallemme) varsin  tärkeä jääkiekon maailmanmestaruus, niin jotenkin tuntuu siltä, että hymy muuttuu irvistykseksi.

Hannonen päätti siis napata tilaisuudesta kiinni ja kirjoitti eilen Facebookiin vaatimuksen siitä, että jääkiekkomaajoukkueen pitää irtisanoutua rasismista.

Vihreiden älyllinen epärehellisyys ja poliittinen kieroilu ovat muuttuneet omaksi surulliseksi palasekseen  ns. suomalaista poliittisen kulttuurin joutomaalle. Se, että vihreät ratsastavat urheilulla ja joukkuemestaruuden nostattamilla kansallisylpeyden tunteilla on irvokasta, kuvottavaksi se muuttuu silloin, kun vihreiden taholta esitetään, että jos joku ei irtisanoudu vihreiden pakottaessa irti julkisesti rasismista, hän ja häntä kannattavat ihmiset ovat rasisteja.

Vihreiden tärkein (aina Koijärveltä saakka alkanut lakia, omistusoikeutta, mielipiteenvapautta ja yhteisesti sovittuja tapoja rikkovaa) perinne  on ratsastaa jokaisella pienintäkin positiivista mediahuomiota saavalla asialla – oman  nollaa kohti syöksyvän kannatuksensa säilyttämiseksi.  Kotimaiset suuronnettomuudet, maanjäristykset, tsunamit, urheilu – mikä tahansa (kuten tässä tapauksessa nationalistisia tunteita herättävä jääkiekon maailmanmestaruus) on sopiva välikapistus alistettavaksi vihreän pakkopolitiikan käyttöön. Vihreän agendan mukaan oikeuksia kun ei ole muilla kuin vihreillä ja kaikki muut ajattelevat väärin.

Hannosen huomiohakuisuus jatkuu. Tänään hän kirjoittaa Facebookin seinällään, että ‎6400 allekirjoitusta, Mikko Koivun vastaus ja valtava määrä positiivista palautetta on hieno osoitus siitä, että välitämme mitä täällä tapahtuu. Eli rivien välistä, suomeksi  – Olen tyytyväinen siitä, että noinkin monta ihmistä lähti minun  juttuuni mukaan.

Juttu ei muuten mene, siten kuin Hannonen sen esittää.Mikko Koivu ei muuten – vastoin Hannosen väitettä – irtisanoutunut rasismista tai lähtenyt Hannosen mukaan. Todellisuudessa Koivu totesi omaan selkeään tyyliinsä, että


Meidän vahvuus on se, että jokainen on tuonut oman panoksensa ja kaikki ovat pystyneet olemaan omia itsejään. Jokainen on joukkueessa kuin kotonaan, ja se on ollut meidän voima tässä turnauksessa.

Ihmisellä täytyy olla aika voimakas mielikuvitus, jos tuon pystyy tulkitsemaan irtisanoutumiseksi rasismista. Toisaalta, ei Koivun tai muunkaan maajoukkueen tarvitse irtisanoutua mistään. Urheilu on urheilua, eikä se muutu vihreiden vaatimuksistakaan politiikaksi.

Vuorokausi pakotusyrityksen ja Hannosen kertoman  tarinan jälkeen alkaa näyttämään yhä vahvemmin siltä, että Paloman kuvailevat tapahtumat taitavat siten olla sepitettyjä. Eli nyt näyttää entistä vahvemmin siltä,  Paloma Hannonen ei ole pysynyt totuudessa. Pieni taustaselvityskierros ei vahvista Hannosen tarinaa todeksi, eikä hän ole itse myöskään pystynyt osoittamaan väitteitään tosiksi. Tosin pitää muistaa, että Palomalla on tässä asiassa  asiansa hallitseva oppiäiti.

Vihreiden moraalittomuus on tällä hetkellä esitettyjen väitteiden ja todisteiden pohjalta dyykannut tässä tapauksessa syvemmälle kuin koskaan aikaisemmin –  ja se on jo sinänsä saavutus edellisten moraalittomuuksien ketjussa.

Loppukaneetiksi toimitus ilmoittaa, että se  ei aio irtisanoutua rasismista. Me emme aio myöskään irtisanoutua kommunismista, kannibalismista, karaokelaulamisesta, homoseksualismista tai edes feminismistä.

Me emme näe siihen tarvetta – kuten emme myöskään siihen, että pilkkaisimme jonkun toisen saavutuksia omilla vaatimuksillamme.

Lähteet: Facebook, HKL, IL

Site Meter

Tänään jokaisen meistä äänioikeutetuista suomalaisista on syytä muistaa muutama asia äänestäessämme tänään siellä uurnilla. Nykyisessä parlamentarismissa äänestäminen on ainoa asia, jossa kansan ääni kuuluu edes kerran neljässä vuodessa, joten äänestämättä jättäminen palvelee ainoastaan valtiaiden etuja.

Jokaisen on syytä  miettiä hyvin tarkkaan minne äänensä antaa. Äänen saajan pitäisi edustaa äänestäjän maailmankuvaa – ei mainostoimiston luomaa mielikuvaa jostain olemattomasta. Kun meidän näennäisdemokratiamme ei ole vielä rapautunut Ruotsin ns. pitkien listojen tasolle, äänestäjän väkevin ase on sellaisen ehdokkaan äänestäminen, joka on valmis rikkomaan ryhmäkuria sekä seisoo edustamiensa äänestäjien, arvojen ja asioiden takana.

Kun katsoo nykyisen eduskunnan suruillista saldoa, niin huomaa että pitkien puukkojen listojen aika on perinteisten puolueiden agendassa ja heille yksityinen kansanedustaja on ainoastaan puoluejohdon tahdoton marionetti – käytännössä kumileimasin. Tällaisella toiminnalla ja lainsäätämisellä ei ole mitää tekemistä kansanvallan kanssa.

Haluan erityisesti kiinnittää huomion näin vaalipäivänä kokoomuksen suuntaan. Kokoomus on erinomainen esimerkki siitä, miten markkinamiehet ovat pystyneet käyttämään kokoomuksen perinteisiä teemoja Koti, Uskonto ja Isänmaa niiden alkuperäistä merkityksestä katsoen  täysin päinvastaiseen tarkoitukseen

Nykyisellä kokoomuksella on koti veronkiertosyistä Espanjan rannikolla, uskonto ahneuteen ja orjatyövoiman maahantuontiin perustuva monikulttuuri ja isänmaa on EU:n liittovaltio (jonka rajoja vartio Yhdysvaltojen johtama Nato).

Uskottelu siitä, että äänestämällä muutamaa äänekästä ns. maahanmuuttokriittisenä esiintyvää ehdokasta kokoomuksen listoilta eduskuntaan, saataisiin kokoomuksen sisällä muutos aikaan on edesvastuutonta äänestäjien harhaan johtamista. Mikään ei muutu ennen kokoomuksen massiivista vaalitappiota ja oppositiotaivalta. Ainoa tapa saada Jyrki Kataisen ja Alexander Stubbin edustama linja palautettua isänmaalliseen suuntaan on Kataisen johdon kärsimä murskatappio.

Muiden puolueiden kohdalla negatiivisten asioiden kiteyttäminen on myös varsin selvää. Äänestämällä mitä tahansa kolmesta perinteisestä puolueesta (kokoomus, keskusta, SDP), äänestäjä antaa nykyiselle kähminnälle ja pienen joukon vallalle äänensä. SDP:lle äänensä antava äänestää lisäksi komentotalouden, lipposöyhötyksen ja jatkuvan holtittoman jakamisen puolesta. Keskustaa äänestävä tukee lähinnä järjestäytynyttä huijausta, ihmisten alistamista maaseudulla, verorvarojen tuhlaamista ja jatkuvaa kusetusta.

Ääni vihreille on ääni vääristyneelle tasa-arvolle, kehityksen ja talouden taantumalle, laillistetulle lastenryöstölle, anarkialle, lainkuuliaisten kansalaisten oikeuksien supistamiselle, holhousyhteiskunnalle, vähemmistöjen nostamiselle enemmistön yläpuolelle, omistusoikeuden murenemiselle, sananvapauden murentamiselle ja mielipidevankien aikakauden saapumiselle.

Ääni RKP:lle on ääni vähemmistödiktatuurille ja hallitsemattomalle sosiaaliturismille Suomeen. Ääni vasemmistoliitolle on henkinen myötätunnonosoitus kommunismille ja sen tekemille rikoksille.

Ääni perussuomalaisille on ääni ja teko muutoksen sekä paremman huomisen toivon puolesta.

Muista puolueista ei ole muuta sanottavaa, kuin se, että ääni niille on ääni Kankkulan kuuluisaan kaivoon.

Hyvää vaalipäivää suomalaiset – käyttäkää äänioikeuttanne ja käyttäkää sitä harkiten.

Site Meter

Jokainen meistä on varmaan ymmärtänyt sen, että Suomi elää nykyisten EU-kuvernöörien (Mari Kiviniemi, Jyrki Katainen, Alexander Stubb, Tuija Brax,  Anni Sinnemäki, Astrid Thors, Anne Holmlund,  Paavo Väyrynen, Jyri Häkämies, Tapani Tölli, Henna Virkkunen, Stefan Wallin, Sirkka-Liisa Anttila,  Anu Vehviläinen, Suvi Lindén,  Mauri Pekkarinen, Juha Rehula, Paula Risikko,  Paula Lehtomäki, Jan Vapaavuori)  myöntyväisyyssenaatin johtamana tällä hetkellä täysin edesvastuuttomasti yli varojensa ja syö velaksi.

Kassan täytyy jossain vaiheessa tällä menolla tyhjentyä ja kun likvideetti loppuu niin luottokin loppuu – tai siitä tulee huomattavasti kalliimpaa. Tämän asian luulisi olevan ymmärrettävissä ihan normaalin tietämyksen, ymmärryksen ja sivistyksen pohjaltakin. En ryhdy tässä sen enempää tonkimaan kansantalouden teoriaa tai nykytilanteen seurauksia. Kanssasyyllinenblogisti Octavius tekee sen paremmin ja ymmärrettävämmin kuin tämän blogin toimitus, joten tutustukaapa todellisuuteen täällä.

Otsikkokysymys kuului siis, onko kassa jo nyt tyhjä?

Ikävä kyllä siltä alkaa vaikuttamaan – ja vahvasti.

Uutiset ovat parin viime viikon aikana kertoneet toistuvasti OP-Pohjolan ja  eräiden pienten kotimaisten pankkien (Säästöpankit, paikallisosuuspankit ja Aktia)  tietoliikennevaikeuksista ja siitä, että rahat eivät siirry asiakkaiden tileille – tai jos siirtyvät, asiakas ei pysty käyttämään omia varojaan.

Suomen kaltaisessa korkean teknologian ja syvän luottamuksen maassa on totuttu siihen, että sekä yksilöt että yhteisöt pitävät kiinni velvoitteistaan sekä siihen, että omaisuudensuoja on lähestulkoon pyhä asia. Esimerkkinä sen pyhyydestä voitaisiin käyttää 1990-luvun alun pankkikriisiä. Tuolloin veronmaksajat maksoivat pankkien holtittoman rahankäytön seuraukset (itse laman alla kärvistellessään) ja mahdollistivat kuntoon pumpattujen pankkien (siis kansallisomaisuuden) myynnin pilkkahintaan ulkomaille.

Mikään ei tosiaan näytä muuttuvan tässä piilokorruption ja häikäilemättömän saalistuksen maassa. Hälyttävintä tällä kerralla ei ole rahan kylväminen konkurssikypsiin liikelaitoksiin. Hälyttävintä tässä ja nyt  on  se, että itse (aikoinaan omalla työllään) tekemänsä eläkkeen varassa elävät vanhukset eivät ole saaneet eläkettään siten kun se on luvattu. Kaikista kauniista puheista ja lupauksista huolimatta, nyt näyttää tosiaan siltä, että ongelma näyttäisi vain laajenevan ja leviävän.

Eräs eläkkeellä oleva (elämäntyönsä tehnyt, eläkkeensä ansainnut ja kohtuullisen korkean iän saavuttanut) lähisukulaiseni soitti tänään hädissään ja sanoi, että hänen eläkkeensä ei ollut tullut Ilmarisesta hänen Nordeassa sijaitsevalle tililleen.

Läheiselläni on rahaa ja varallisuutta, joten hänellä ei sinänsä ole hätää, mutta tulipa mieleen siivoojana elämänsä töitä tehnyt (kuvitteellinen) Hilja tai Hilma. Hän on joutunut tinkimään pienestä eläkkeestään ja kituuttamaan tämän kuukauden alkuun. Hänellä ei olekaan rahaa nyt ostaa ruokaa eikä mahdollisesti lääkkeitäkään. Puhumattakaan siitä, että minkälaisena häpeänä hän kokee sen, ettei pysty maksamaan vuokraansa /tai yhtiövastikettaan) ajoissa.

Kävin ruokatunnillani sitten selvittelemässä läheiseni  tilannetta ja näin oli tosiaan tapahtunut. Ilmarisen asiakaspalvelunumeroon soitettaessa nauha kertoo selitellen pankkiyhteyshäiriöstä ja Ilmarisen pyrkimyksestä maksaa eläkkeet tämän päivän aikana eläkkeensaajille.

Arvatkaa miltä tämä minusta katsoen näyttää? En ole ollenkaan vakuuttunut näistä selvityksistä. Nämä kuulostavat aivan hätävalheilta, sellaisilta joita yleensä on totuttu kuulemaan taloudellisissa vaikeuksissa (kassakriisissä)  olevien pienyrittäjien suusta; asiakas ei ole maksanut laskujaan, maksoin laskun vahingossa väärälle tilille, pankin tietoliikenneohjelma ei toiminut…

Olisikohan todellisuus se, että eläkeyhtiöiden ja tiettyjen pankkien kassavaranto on huvennut ja näillä on ajoittain todellisia kassakriisejä – eli rahat ovat aidosti lopussa.? Jos näin on käynyt, tekevätkö nämä (tällaisessa tilassa olevat) lisää velkaa korkealla korolla?

Ja odottavatko nämä potentiaaliset kriisipesäkkeet (jotka ovat mahdollisesti tuhlanneet oman ja asiakkaidensa omaisuuden lisäksi  koko säästetyn eläkekassan),  että valtio tulee taas kerran pelastamaan ne?

Ja veronmaksaja maksaa – taas kerran.

Lähteet: Valtioneuvosto, Wikipedia, TS, US, ESS, YLE

Site Meter

Erkko-konserniin kuuluva TV-yhtiö Nelonen julkaisi tänään varsin mielenkiintoisen puhelinnauhoituksen ja siihen liittyvän uutisen. Tämä valtamediasta ulos tullut tiedonjyvä oli omiaan vahvistamaan täällä suunnassa syntynyttä käsitystä siitä, että Supo on joko luopunut (tai joutunut luopumaan) roolistaan Suomen valtiollista turvallisuutta puolustavana elimenä ja myöskin sen, että kyseisestä virastosta on tullut valtaapitävien täydellinen naruista vedettävä käsinukke.

Nelosen taustat tietäen, sille täytyy  (ehkä) nostaa hattua. Tuo aiemmin lähinnä vallan sylikoirana profiloitunut  teki pitkästä aikaa uutisteon julkistamalla taustoja poliittiselle vallankäytölle tässä maassa. Toisaalta saattaa olla myöskin niin, että tässä on kyseessä aito keskustan likaisten temppujen osaston masinoima huomion vaalirahakohusta pahimpaan kilpailijaan kohdistuva siirto-operaatio.

Tuon uutisen mukaan kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen hyökkäsi kovin sanoin suojelupoliisin kimppuun Nato-asiassa viisi vuotta sitten.Katainen oli tuohtunut lausunnoista, jotka vähättelivät Naton roolia terrorismin torjunnassa.

Nelosen uutisten hankkimasta aineistosta käy ilmi, että kokoomusjohtaja syytti sekä Supon silloista päällikköä Seppo Nevalaa sekä (nimeltä mainitsematonta) Supon virkamiestä yrityksestä suistaa hänet puoluejohtajan tehtävästä. Tämän Kataisen (lähinnä ns.myllypuheluksi luokiteltavan)  yhteydenoton jälkeen Nevala kielsi alaiseltaan kaikki poliittiset lausunnot.

Uutinen liittyy kiinteästi siihen, että vuonna 2004 kokoomuksen puheenjohtajaksi noussut Katainen on vaatinut (yleisestä mielipiteestä ja Suomen todellisista eduista viisveisaten)  Suomen liittymistä pikaisesti Natoon. Heinäkuussa 2005 Katainen väitti kotiseutunsa ykkösämyrin, Savon Sanomien, tekemässä tilaushaastattelussa , että terrorismin uhka on synnyttänyt Suomeenkin turvavajeen, jonka Nato täyttäisi.

Suojelupoliisin silloinen päällikkö (nyttemmin jo  edesmennyt)   Nevala torjui väitteen tietovajeesta heti tuoreeltaan. Vain runsas kuukausi myöhemmin Supon terrorismin torjunnan asiantuntija oli sisäministerin kutsumassa tilaisuudessa Nevalan kanssa samoilla linjoilla. Katainen närkästyi lausunnosta ja oli heti yhteydessä Nevalaan.

Kataisen (joka oli siis tuolloin oppositiojohtaja) yhteydenoton jälkeen Nevala käyttäytyi harvinaisen tylysti alaistaan kohtaan ja sanoi (ilmeisesti alaisen 6.9.2005 nauhoittamassa puhelinkeskustelussa) :

”Tämä alkaa jo olla liian paksua, että sinä menet ottamaan kantaa tulenpalaviin poliittisiin kysymyksiin. Tähän on reagoitu korkealta poliittiselta tasolta, että suojelupoliisin pikkuvirkamies on ottanut tällaisen kannan”

”Sinä et ota mitään kantaa Naton ja terrorismin torjunnan suhteisiin koska se ei sinulle kuulu. Se on viraston päällikön ja ehkä sitäkin yläpuolella olevien henkilöitten asia. Jos tämä lausunto leviää tämmöisenä niin kuin on levinnyt, sinähän olet munannut raskaimman jälkeen”

Keskustelun aikana ulkomailla oleva Nevala mainitsee nauhalla useasti Kataisen nimen ja kertoo tämän kovasta syytöksestä.

”Minuun on otettu yhteyttä ja tiedät kuka henkilö on kyseessä. Ei mikä tahansa henkilö, vaan oppositiopuolueen puheenjohtaja, joka syyttää nyt minua että .. on minun asiallani pantu suistamaan hänet puheenjohtajan tehtävästä.”

”Jos sinä olet tämän sanonut niin tuota sinähän toivottavasti pystyt nyt tajuamaan viimeistään minkälaiseen rakoon sinä olet saattanut viraston päällikön”

Nauhalta paljastuu myös sellainen yksityiskohta, että Nevala luottaa poliitikkona toimivan  Kataisen sanaan enemmän kuin virkavelvollisuuden velvoittaman alaisensa sanaan.

”En mä nyt usko että kokoomuksen puheenjohtaja lähtee ihan semmoisella tiedolla liikkeelle joka ei pidä paikkaansa, vaan tällä hetkellä minä uskon .. valitettavasti enemmän Kataista kuin sinua.”

”Onhan se aivan ennenkuulumatonta että pikkuvirkamies, joka sinä kuitenkin olet ja me kaikki olemme sitä jossakin määrin niin sinä menet ottamaan kantaa Naton ja terrorismin väliseen suhteeseen. Jos et sinä ymmärrä, että se on tulenarka poliittinen kysymys Suomessa niin kuten sanottu, joudun totemaan, että sinä olet väärällä paikalla”

Nevala kielsi tässä yhteydessä alaisenaan toimineelta virkamieheltä kaikki lausunnot. Nelosen uutisten mukaan Katainen lähestyi omaa sydäntänsä ja agendaansa  lähellä olleessa Nato-asiassa henkilökohtaisesti myös ryöpytyksen kohteeksi joutunutta virkamiestä – unohtaen asemansa poliitikkona ja suomalaiseen virantoimitukseen kuuluvan virkatien.

Tänään Brysseliin Ecofin-kokoukseen lentänyt Katainen oli (vähemmän yllättäen) täysin haluton kommentoimaan käymiään Nato-keskusteluja.

Tämä  on oikeastaan vain looginen jatko viime aikoina vähän sieltä jos täältä hiljalleen tihkuneille tiedoille suomalaisen yhteiskunnan päättäjien korruptoituneisuudesta ja tiettyjen virastojen ja virkamiesten lammasmaisesta alistumisesta poliittisen vääryyden ja tarkoituksenmukaisuuden vankkurien vetojuhdiksi.

Kun valtakunnan turvallisuudesta vastaavan keskusviraston päällikkö kyseenalaistaa ammattilaiseksi katsottavan (ja virkavelvollisuuden sitoman) alaisensa näkemykset ja  nostaa jonkun puoluejohtajaksi päässeen poliitikon poliittiset ambitiot niiden yli, ollaan kaukana kansanvaltaisesta ja rehellisestä hallintokulttuurista.

Kansanvaltaisessa yhteiskunnassa lähtökohdan tulisi olla  se, että kansalainen saa luotettavaa ja puolueetonta informaatiota kaikkien virkamiesten taholta. Ei se, että jokin poliittinen ryhmä käyttää valtion salaista poliisia omien tavoitteidensa ajamiseen.

Tällä toiminnalla Katainen on astunut ulos kansanvaltaisuudesta ja on näköjään  matkalla kohti tyranniaa. Samaan aikaan valtion salainen poliisi on kastroinut itsensä ja ripustautunut ihan itse kulloisenkin poliittisen eturyhmän marionetiksi.

Tästä kehityskulusta on olemassa riittävä määrä varoittavia esimerkkejä pitkin aikoja ja maailmaa . Viimeisin tuollaisen toiminnan kulminaatio kuopattiin virallisesti 1991, mutta sen perilliset ovat hyvinkin voimissaan samassa Venäjän maassa – väittää Katainen sitten ihan mitä tahansa.

Tämä uutinen asettaa myös täysin uuteen valoon Supon (keskustalaista) Alpo Rusia vastaan käynnistämän maanpetostutkinnan ja sen jälkimainingit.  Se herättää paljon uusia kysymyksiä.

Tuliko Rusista poliittinen valapatto jo silloin, kun hän asettui (SDP:n ehdokkaana valitun) presidentti Martti Ahtisaaren avustajaksi?

Vaikuttiko tähän tutkinnan käynnistymiseen SDP:n putoaminen oppositioon?

Pystyikö kokoomus vaikuttamaan asioihin vahvemmin oppositiosta, kuin SDP ja keskusta hallitusvastuusta käsin?

Eikö keskustalainen poliittinen eliitti halunnut enää suojella Rusia?

Tuliko Rusista sopiva uhrilammas?

Mikä on todellisuus virallisen informaation takana?

Kuinka paljon valtapuolueet nokittelevat näennäisesti toisiaan,mutta sopivat saaliinjaosta kabineteissa?

… ja niin edelleen…

Ehkä huolestuttavimpana  herää kuitenkin kysymys siitä, kuinka vahva on Kataisen todellinen  asema vallan kulisseissa ja mitä hän saattaakaan saada aikaiseksi mahdollisena seuraavan hallituksen pääministerinä?

Se  (unohtamatta koko nykyistä parlamentarismiin kuin home kasvanutta poliittista korruptiotamme) on todella huolestuttavaa. Sekä yksityisen kansalaisen, että koko yhteiskuntamme kannalta katseltuna.

Lähteet: HS, Nelonen, SS, YLE

Site Meter

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) kertoi neuvottelutauolla, että talouden kehitys näyttää Suomen osalta myös ensi vuonna erittäin positiiviselta.

Kataisen mukaan talouden tilanne antaa mahdollisuuden toteuttaa rakenteelliset uudistukset, joilla edistetään työllisyyttä.

Kansakoulunopettaja valtion ylin talousguru Jyrki Katainen (Epäkansallinen Sekoomus) Talouselämälle 31.7.2009.

Suuri näkijämme on kertonut visoistaan myös näin:

Työikäisten väheneminen näkyy suoraan talouskasvussa. Sen lisäksi ikäpyramidin muuttuminen aiheuttaa huikean haasteen sosiaalipalveluille.

Yli 65-vuotiaiden määrä ylittää nuorten määrän tänä vuonna ensimmäistä kertaa historiassa. Nyt Suomessa on yhtä seniori-ikäistä kohti neljä työikäistä. Vuonna 2025 enää 2,5.

Jotta vanhushuoltosuhde pysyisi nykyisellään, pitäisi Suomeen muuttaa vuosittain noin 140 000 työikäistä ihmistä. Vuoteen 2020 mennessä työikäisiä maahanmuuttajia pitäisi olla 1,8 miljoonaa.

… ja kuinkas sitten kävikään?

Jyrkin puheista huolimatta talousdiledanttimme on luotsannut Suomen kansan ja valtion mukaan maailmanlaajuiseen  talouskurimukseen. Suomen talous romahtaa kiihtyvää vauhtia. Viimeisimmän (julkaistun) virallisen tilaston mukaan Bkt:n romahdus on nyt 12 %:a, – tämä ei kuitenkaan ole koko totuus, siitä puuttuu kuukausittain 1,5 miljardilla eurolla lisääntyvä valtionvelka, joka käytetään Potemkinin kulissien ylläpitoon.

Jyrkin ei kannattaisi alkaa ministerin hommien loputtua ainakaan ennustajaksi. Siinä saattaa nimittäin ihan oikeasti joutua vastuuseen sanomisistaan ja tekemisistään – toisin kuin valtionvarainministerin puuhasalkkua pyöritellessä.

Toisaalta ei tavallaan yllätä yhtään se, että haulikkoammuntaa harjoittavan kansakoulunopettajan luotsaama talouspolitiikka on juuri itsensä näköistä – sinne tänne roiskittua kirjanoppinutta ja luovuudenpuutteesta kärsivää kaaosta. Onko todellakin näin , että kykypuolueena tunnetun kokoomuksen kyvyt ovat näin heikkoja?

Pokka ainakin Jyrkillä pitää. Aika näyttää onko se itse asiassa tyhmyyttä.

Kokoomuksen puheenjohtajalla, valtiovarainministeri Jyrki Kataisella ei mennyt luu kurkkuun Sammon kerrottua vaalirahoituksestaan. Päinvastoin. Katainen tiesi Sammon tuesta. Epäilyille, että Sammon antama vaaliraha vaikuttaisi pitkäaikaissäästämisen verokohtelusta päättämiseen, Katainen ei näe perusteluita.

Finanssikonserni Sampo rahoitti kokoomusta merkittävästi viime eduskuntavaalien yhteydessä. Konserni tuki puoluetta yhteensä 75 000 eurolla

Vai niin?

Vanha sananlasku sanoo, että sen lauluja laulat, kenen leipää syöt. Ja se taitaa pitää Kataisen selittelyistä huolimatta tässäkin asiassa paikkansa.

    HS

Muutama miljoonan euron kysymys kuuluukin – ei, ei, ei… ei niin, että onko Jyrki Katainen uskottava, vaan:

Lähteet: TS, IL

Site Meter

Ylikansalliset verot ovat yksi tapa toteuttaa yhteiskunnan heikompiosaisten kannalta oikeudenmukaista politiikkaa. EU:n on otettava johtava rooli villin kapitalismin suitsimisessa,

SDP:n Puheenjohtaja Jutta Urpilainen STT:n julkaiseman uutisen mukaan 8.8.2009.

Ylikansallisesta kapitalismista ylikansalliseen sosialisimiin? Ja kärsijöinä ovat tavalliset kansalaiset, demokratia ja kansallisvaltiot.

Hienoa Jutta!

Lisää tällaisia tekstejä, niin kansalaiset näkevät paremmin sen, että ihmiskasvoisen sosialismin savuverho on ajettu alas. SDP ajaa ylikansallista sosialisointia ja ihmisten orjuuttamista kasvottoman EU-byrokratian ikeeseen. Tässä sosialidemokraattisessa puuhastelussa ei ole juurikaan eroa Neuvostoliitossa toteutun epähumaanin ja kansandemokraattisen politiikan kanssa.

Aikaisemmin SDP varasti ainostaan rahasi, nyt pyrkimyksenä on (aitoon ja perinteiseen vasemmistolaiseen tyyliin) viedä myös vaikutusvaltasi, äänioikeutesi, sananvapautesi ja lopulta vapautesi.

    Kari Pekonen / IL

Pari vakavaa kysymystä kuuluukin – ei, ei, ei, kumpikaan niistä ei ole se, että tekeekö päävasemmistopuolueen puheenjohtaja itsestään pellen esiintymällä huorahtavassa asusteessa, vaan:

Lähde: IL

Site Meter

Matti Vanhanen palasi ( osittain itse aikaan saamaansa ja siunaamaansa vaalitukisotkuun perjantaina pitämässään toimittajatapaamisessa.

Hän perusteli tukiyhdistysten käyttöä m sillä, että siten ehdokkaiden ei tarvitse maksaa vaalituesta veroa.

Ehdokashan ei voi ottaa itselleen avustusta. Tai jos ottaa, niin siitä pitää maksaa veroa, se on silloin henkilökohtaista tuloa. Sen takia ehdokkaalla on oma tukiyhdistys, jossa hän ei ole itse mukana, se ei ole silloin henkilökohtaista tuloa.

Kiva – kansa räpistelee lamantappotalkoissa ja pääministeri neuvoo päättäjiä kiertämään yhteiskunnalle kuuluvia veroja  – korruptiona saamistaan lahjuksista.

Pieni kysely… ei, ei se, että mitä Matilla mahtaa olla päässä, vaan

Lähde: HS

Päivitys 090809 2021: Myös naapuribloggaaja Octavius kommentoi samaa asiaa.

Site Meter