Jos jotain pitäisi ottaa opiksi, niin naapureiden virheistä ainakin. Olen seurannut jo hetken aikaa varsin huolestuneena sitä, mitä Suomen naapurimaissa tapahtuu.

Ruotsin ja Norjan lisäksi katseeni (ja huoleni) on jonkin aikaa kohdistunut Tanskaan, jossa on käyty lähes avointa sisällisotaa maahanmuuttajien ja paikallisväestön kesken.

Kööpenhaminassa sijaitseva Nørrebron kaupunginosa, joka sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä Strøgetin turistikadulta, on muodostunut erääksi päätaistelukentäksi sodassa, jossa ainakin kolme on kuollut ja kymmenkunta haavoittunut.

    Kuva:Kalle Koponen

Blågårds Plads aukion ympärillä asuu ja oleskelee rikollinen maahanmuuttajajengi – jonka johtajia (tietoyhteiskunnaksi luokiteltavan) Tanskan poliisi ei jostain syystä tunne. Sillä on vastassaan etnisten tanskalaisten (poliisin mukaan ammattirikollisten) muodostama ryhmittymä AK81. Poliisin ilmoituksen mukaan AK81 tekee likaisen työn Helvetin Enkeleille.

25-vuotias Mustafa Hsownay oli tilanteessa, jossa häntä ammuttiin 27. helmikuuta lukuisia kertoja selkään tavalla, jota poliisi luonnehtii teloitukseksi.

Seuraavana yönä polkupyörillä liikkuneet hyökkääjät ampuivat toista maahanmuuttajaa pysäköidyssä autoonsa Nørrebrossa. 32-vuotias jäi eloon.

Vuorokautta myöhemmin tuli vastaus. Muutaman kilometrin päässä Amagerissa, lähellä Helvetin Enkeleiden kerhotilaa kaksi nuorta aseistettua maahanmuuttajaa pakottivat kahvilan edessä seisoneen miehen polvilleen.

Miehet tiukkasivat, oliko uhri AK81:n jäsen ja oliko muita jäseniä sisällä kahvilassa. Toinen miehistä ampui kymmenkunta kertaa kahvilaan. Yksi sivullinen kuoli, kolme haavoittui.

Lopuksi miehet ampuivat kadulle polvistunutta jalkaan ja selkään.

    Picture:hyscience.com

Minun näkemykseni mukaan on kyse etnisestä sisällissodasta – sellaisesta, jota ei ole totuttu näkemään pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan sisällä.

Tanskassa liiallisen humanitaarisen maahanmuuton kasvu tuottaa tulosta – yhteiskunnallisten normien luhistuminen ja koston kierre on käynnistynyt.

Hallitus on antanut poliisille lisää määrärahoja, jotta ylityötunnit saadaan maksettua – miettimättä kuitenkaan sitä, mistä nämä tapahtumat ovat saaneet alkunsa ja mistä ne johtuvat.

Kun Tanskan hallitus ja Kööpenhaminan kaupunki ovat tukkanuottasilla  ja syyttelevät kilvan toisiaan sosiaalityön epäonnistumisesta, oikeusministeri Brian Mikkelsen vaatii kovempia rangaistuksia ja ulkomaalaisten jengiläisten karkottamista.

”Muutama vuosi sitten leikattiin sosiaalimenoja. Nyt maksamme siitä laskua”

”Poliisille syydetään miljoonia, mutta sosiaalityötä supistetaan.”

Blågårds Pladsin kulttuuritalon puhemies Carsten Bo.

Tässä arkkitehtuuriltaan Helsingin Kallion kaltaisessa kaupunginosassa asuu 72 000 ihmistä, joista 20–30 prosenttia on maahanmuuttajia. Ongelmat eivät ole syntyneet itsestään – ne ovat selkeän kehityskulun summa.

Lisääntyvä maahanmuuttajavähemmistö, White Flight, työttömyys, segregoituminen, syrjäytyminen, kasvava rikollisuus – siinä vai osa tämän keiton mausteista. Pelkästään työttömyys ja joutilaisuus tuovat tullessaan huonosti luterilaiseen työmoraaliin (ja sen perustalle rakennettuun yhteiskuntaan) varsin huonosti soveltuvia lieveilmiöitä ja aktiviteetteja.

Picture:Scrapetv.com

Tämäkin sota- kuten kaikki muutkin –  on saanut absurdeja piirteitä. Keväällä sosiaalitoimen vanhuspalvelu oli  joutunut useita kertoja tuomaan vanhuksille ruokaa poliisisaattueessa.

Huhujen mukaan (jollekin ns.tuntemattomalle miehelle) kävi ilmi, että yksi vanhuspalvelun käyttämän yrityksen autonkuljettajista oli AK81:n jäsen. Lisäksi yhtiön logossa oli ympyrä ja siivet, mikä sattumalta alkoi (näissä nopeasti kasvavissa urbaanilegendoissa) muistuttaa Helvetin Enkelien käyttämää siivekästä pääkalloa.

Helsingin Sanomien mukaan:

AK81-gangsteri vei mummoille ruokaa luotiliiviin pukeutuneena ja autossaan ladattu pistooli. Maahanmuuttajat luulivat, että koko firma on Helvetin enkelien peiteyritys, ja poliisi pelkäsi iskua ruokapalveluun.

Poliisi sanoo – poliitikkoja sormella osoittaen – olevansa voimaton perussyiden suhteen. Flemming Munchin sanoin:

”AK81 on syvällisesti ammattirikollista porukkaa. Maahanmuuttajien osalta kysymys on sosiaalisesta ongelmasta, epäonnistumisesta toisen polven maahanmuuttajien integroimisessa yhteiskuntaan. Vuosia television ääressä lojuneet työttömät isät eivät saa nuoria poikiaan kuriin, ja jengimaailma houkuttaa näitä”

Samaan aikaan maahanmuuttajataustaiset jengit (joiden johtajia Tanskan poliisi ei tiedä)  alkoivat suojella omia alueitaan vapaaehtoisilla partioilla, jotka pysäyttelevät ajoneuvoja estääkseen vihollisten pääsyn omalle alueelleen.

    Image:southafrica.to

Mistä sitten on kyse pähkinänkuoressa? Kyse on yksinkertaisesti siitä, kenelle yhteiskunta kuuluu?

Niille ihmisille, jotka sen ovat rakentaneet ja heidän jälkeläisilleen, vai kaikkialta maailmasta saapuville sosiaalituristeille ja ongenonkijoille?

Ihmisille, jotka haluavat elää rauhassa omassa yhteiskunnassaan vai niille, jotka haluavat tulla sinne, kerätä hedelmät ja lopuksi muuttaa tuon yhteiskunnan omanlaisekseen.

Kuten NYT:in (ei Hyysärin Njetin vaan New York Timesin, pösilöt) toimittaja Christopher Caldwell asian tiivisti:

… suurimmat maahanmuutto-ongelmat eivät välttämättä liity ainoastaan rikollisuuteen, työttömyyteen ja ääri-islamilaisuuteen , vaan johonkin muuhun asiaan erillisenä kokonaisuutena.

Siihen, että Ruotsiin tulevat maahanmuuttajat ymmärtävät täydellisesti sen, että ruotsalainen järjestelmä on pystytetty tasa-arvon perustalle, mutta he ovatkin päättäneet, ettei tämä järjestelmä sovi erityisen hyvin heille.

Tämä kehitysketju on nähty ennenkin – päättäjät loittonevat tavallisesta kansasta ja (viimeistään tässä vaiheessa) syntyy yhteiskunnan perustaa murtava osapuolijako.

Osapuolten tavoitteet erkaantuvat toisistaan ja muuttuvat jossain vaiheessa päinvastaisiksi. Tässä vaiheessa päättäjät tekevät kansan enemmistön tarpeiden ja tahdon vastaisia päätöksiä – ja käyttävät yhteiskunnan väkivaltakoneistoja (poliisia, syyttäjänlaitosta ja oikeuslaitosta) tavoitteidensa väkisin jyräämiseen.

Kansa alkaa luottaa enemmän tässä vaiheessa omista riveistään nouseviin (rikollisiinkin) turvallisuusorganisaatioihin. Tässä tapauksessa on kyse moottoripyöräjengeistä – joilla kuten tunnettua, on vankka proletaarinen pohja.

Näin luodaan pohjaa järjestäytyneen yhteiskunnan murtumisprosessille – järjestäytyneen rikollisuuden esiinmarssille, etnisille väkivaltaisuuksille ja lopulta yhteiskunnan hajoamiselle.

Nämä ovat muuten ne kolme askelta joita anarkistien haluama yhteiskunnallinen kehitys pitää historiallisesti joka kerran sisällään.

Ainoa mikä tuosta puuttuu on se, että anarkialla on taipumus muuttua varsin nopeaksi feodalismiksi – sellaiseksi mitä vahvimmat hallitsevat ja jossa heikommat palvelevat vahvempia orjina.

Se ei kuitenkaan ollut ilmeisesti pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan alkuperäinen tarkoitus?

    Picture:moonbattery.com

Lähteet: US,HS, STT, Daily News

Site Meter

Tarvitseeko Suomi paluumuuttajia?

Näin kysyy paluumuuttaja Eeva Liinaharja päivän Hyysärin yleisönosastolla. Hän kertoo kokemuksistaan suomalaisen työvoimahallinnon byrokratian ja tehottomuuden rattaissa.

Tarvitseeko Suomi paluumuuttajia?

Suomalaiset vanhenevat, ja uusia keinoja työvoimapulaan yritetään löytää kotouttamalla ja kouluttamalla maahanmuuttajia. Yksinkertaisimpiinkin töihin vaaditaan kielitaitoa, joten ulkomaalaiset istuvat koulun penkillä.

Hallituksen toivomus on lisäksi, että suomalaiset pysyisivät työelämässä entistä kauemmin. Karu totuus on, että alle 60-vuotiaita yhä sanotaan irti vakavaraisista yrityksistä tekaistuin perustein.

Poliitikkojen ja elinkeinoelämän oletuksena näyttää olevan, että raskaista irtisanomisprosesseista putkahtaa ilmoille intoa puhkuvia 57-vuotiaita, jotka heti syöksyvät lähihoitajakoulutukseen ja valmistuvat 59-vuotiaina.

Tähän Suomeen laskeutuu ikääntynyt paluumuuttaja ja ilmoittautuu työnhakijaksi.

Työuraa ulkomailla on 25 vuotta pankissa ja sieltä ulkoistamisen seurauksena kymmenen vuotta kodinhoitajana. Hän puhuu täydellistä suomea ja on valmis mihin tahansa työhön. Työvoimatoimisto suosittelee kurssia ”Kuinka työllistän itseni”.

Kurssista luvataan jopa maksaa pientä päivärahaa. Sillä rahalla ei kuitenkaan elä kuin nuori, joka saa asua vanhempiensa kotona.

Kaikki paluumuuttajat eivät ole onnistuneet keräämään miljoonia maailmalta vaan ovat tavallisia ihmisiä, jotka tarvitsevat säännölliset ja kohtuulliset tulot selviytyäkseen elämästä.

Siispä selaamaan työvoimatoimiston avoimia työpaikkoja. Päivästä toiseen paluumuuttaja ajaa bussilla, junalla tai metrolla ympäriinsä esittäytymässä hoitolaitoksissa, palveluyrityksissä, kodeissa, siivousfirmoissa, rekrytointitapahtumissa laihoin tuloksin. Yritteliäisyydessä ei ole vikaa.

Sitten tärppää. Yksityinen palveluyritys antaa hänelle seitsemän avainta ja osoitteet: pitäisi käydä iltakierroksella mummojen ja vaarien luona.

Seuraavana päivänä on työvuoro vanhainkodissa vanhuksia syöttämässä vakituisemman työntekijän sairastuttua. Tähän työt loppuvat viikoiksi, eikä rahaa tule mistään. Kelalta ei tipu ropoakaan. Ei ole pakolaisstatusta eikä työmarkkinatukeakaan saa.

Kolmen kuukauden etsimisen jälkeen löytyy sopiva työ henkilökohtaisena avustajana. Työ on säännöllinen, kolmena päivänä viikossa yhteensä 18 tuntia, josta kertyy kuukaudessa 600 euroa. Jos tällä summalla ei elä, pitää löytää lisätyö.

Henkilökohtaisia avustajia tarvitaan, mutta pätkittäisen työn luonteeseen kuuluu, että sekä avun tarvitsijat että työn tekijät joutuvat pätkätyökierteeseen työntekijöiden vaihtuvuuden ja vähäisyyden takia. Jokapäiväinen työnhaku on todella haastavaa, suomeksi vaikeaa, uuvuttavaa.

1990-luvun suurtyöttömyyden vuosina puhuttiin työn puolittamisen tarpeellisuudesta, kun joillakin oli liikaa työtä ja toisilla liian vähän. Asia on nyt ratkaistu. Kunnat, jotka monessa tapauksessa maksavat henkilökohtaisen avustajan palkan, ovat puolittaneet työt. Käytännössä kaksi entistä pienipalkkaista jakaa nyt työnsä ja palkkansa, ja työllisyystilastot kaunistuvat.

Paluumuuttaja harkitsee muuttamista takaisin sinne, mistä keväällä tuli. Ei Suomi häntä tarvitse. Vanhat ja vaivaiset tarvitsevat mutta ei Suomi. Suomi on kalsea maa eikä anna anteeksi sille, joka sen nuorena hylkäsi.

Elämiseen tarvitaan hiukan rahaa, ja moni haluaisi ansaita rahansa itse.

Rahapyramidin (HS 4. 11.) puoli lanttia riittäisi, mutta edes neljänneksestä ei ole takeita. Ehkä paluumuuttaja ei ole osannut pyytää apua oikealla tavalla oikeasta paikasta.

Ketään ei kuitenkaan saa jättää epätietoisuuteen, onko hänen hyväkseen tehty kaikki voitava vaan täytyy perustaa se oikea palveluyritys näitä kysymyksiä varten.

Yrityksen toimenkuvaan on liityttävä jonkinlainen takuu palvelun laadusta ja asiakkaan tyytyväisyydestä.

EEVA LIINAHARJA

Helsinki

Edelleenkin muutama asia on ja pysyy.

Ns. työvoimapula on sodan ja sen jälkeisten suurten ikäluokkien aiheuttama tilastollinen harha. Tämä ongelma poistuu seuraavan kahdenkymmenen vuoden aikana luonnollisella tavalla. Suomen väestö putoaa sen seutrauksena luonnollisella tavalla luonnolliseen noin neljään miljoonaan suomalaiseen.

Tätä totuutta vasten ns. työperäisellä maahanmuutolla on kolme perustarkoitusta.

Ensimmäinen on hankkia entistä halvempaa työvoimaa ja samalla nöyryyyttää myös suomalaista työntekijää. Kyse on uudenaikaisesta ihmiskaupasta ja kehitysmaiden uuskolonialisaatiosta.Ssamalla saadaan aikaan näppärästi eri etnisten ryhmien välistä kitkaa ja konflikeja, joita hallitsija voi puolestaan käyttää tekosyynä kansalaisoikeuksien rajoittamiseen.

Toinen tarkoitus on pitää – jostain minulle käsittämättömästä syystä – Suomen väkiluku yli viidessä miljoonassa ja jopa kasvattaa sitä. Näin silti vaikka vaikka väestöräjähdys on ehdottomasti tärkein ilmastonmuutosta kiihdyttävä syy. Ja näin silti, vaikka työvoimavaltainen teollisuus muuttaa Suomesta halvempien työvoimakustannusten ja olemattoman ympäristönsuojelun maihin – kuten Kiinaan ja Intiaan.

Kolmantena perustarkoituksena näen vihervasemmiston ikiaikaisen unelman rajattomasta maailmasta ja monikulttuurisesta yhteiskunnassta. Sellaisesta, joista kansat on tuhottu, eri etniset ryhmät kilpailevat ja taistelevat keskenään vähentyvistä elinmahdollisuuksista ja ainoastaan voimakkaimmat pärjäävät.

Kun vertaa totuutta Liinaharjan kokemuksiin työvoimahallinnon tehottomuudesta, mieleeni tulee vahvasti sellainen mielikuva, että vika on jossain muualla kuin riittämättömässä suomalaisessa työvoimassa.

Olisiko johdon lisäksi syytä vaihtaa koko jakojärjestelmä ja korvata se täysin uudella, huomattavasti pienemmällä ja paljon tehokkaammalla systeemillä?

Lähde: HS