Parlamentarismi ja panssarivaunut – kolikon kääntöpuolet

Viime viikon katsotuin suomalainen poliittinen näytelmä osoitti sen arvottomuuden ja falskiuden, joka liittyy suomalaiseen parlamentarismiin – ja sitä monopolinaan pyörittävään puoluelaitokseen.

Kun päättäjillä (ja näiden sylikoirana toimivalla HS-medialla) oli kiire peitellä Kreikan taloudellisen kriisin todellisuutta, niin sopiva syntipukki koko tilanteeseen tehtiin kansanedustaja Jussi Halla-ahosta.

Halla-ahon sarkastinen (Facebookissa jutusteltu kahden rivin) kommentti parlamentaarisen demokratian institutionaalisesta kyvyttömyydestä ratkaista yhteiskunnallisesti vaikeita asioita ymmärrettiin tahallaan väärin – ja näin Jussi Halla-ahosta tehtiin yhden aamupäivän aikana demokratian vihollinen.

Otetaanpa hieman perspektiiviä siihen, kuinka vanha ja instituutionaalinen parlamentarismiin liittyvä suomalainen puoluelaitos on.

Puoluelaitos (ja puoluetuki) virallistettiin vasta vuonna 1967 – ja tämäkin vasemmiston vaalivoiton jälkeen (ek-vaalit 1966)  Rafael Paasion (sd) vasemmistohallituksen esiteltyä tämän edistyksellinen saavutuksen vuonna 1966. Paasion hallituksen toinen vastaavanlainen edistyksellinen saavutus liittyi vasemmiston ajamaan kansan tasapäistämiseen ja oli – yllätys, yllätys – peruskoululaki.

Ennen puoluelaitoksen virallistamista (puoluetukilaki 1967 ja puoluelaki 1969) puolueet nähtiin suomalaiseen yhteiskuntaan kuuluvina riippumattomina ideologisina ryhmittyminä. Sellaisina aatteellisina yhdistyksinä,  jotka eri suuntiin vetäen pyrkivät toteuttamaan maailmankatsomustaan ja tavoitteitaan. Ne hyväksyttiin yleisesti lähinnä  yhteiskunnallisesti välttämättömänä pahana (suorasta kansanvallasta ei oltu käyty edes keskustelua tuolloin).

Tämän uudistuksen eräs perustarkoituksista oli betonoida puoluelaitos ns. kansanvaltaisen järjestelmän (l. käytännössä parlamentaarisen meritokratian/oligarkian) välttämättömäksi toimintaedellytykseksi, järjestelmää ylläpitäväksi hyödylliseksi laitokseksi, joka on tunnustettava ja jolle on annettava erityisiä oikeuksia ja korvausta suoritetuista palveluksista (Pertti Pesonen, 1971).

Eduskuntavaalien 1966 jälkeen Paasion ensimmäinen henkilökohtainen (ja tietenkin myös tovereiden)  missio oli käynnistää puoluetukihanke.  SDP palkkasi heti vaalien jälkeen kaksi tutkimussihteeriä, joista (yllätys, yllätys) juuri eduskuntaan valittu Paavo  Lipponen oli toinen.

SDP käytti ainakin osan puoluetukirahoista sellaiseen tutkimukseen ja asioiden selvittämiseen, joka olisi ollut valtiovallan tehtävä (eli tunkeutui valtiovallan toiminta-alueelle).

(Näin SDP pystyi luomaan itselleen sellaisen henkisen substanssin, jolla se vähitellen tunkeutui maan suurimmaksi puolueeksi ja johtavaksi poliittiseksi voimaksi. Tähän ei ollut kyennyt kokoomus, joka perusti silloin toimintansa liian yksisilmäisesti vain elinkeinoelämän ja yrittämisen perusteiden luomiseen.)

Kun keskustellaan parlamentarismista ja demokratiasta, tämä historiallinen tausta on hyvä muistaa ja tiedostaa.

Parlamentarismin suurin heikkous ei ole se, että se ei pysty tekemään vaikeita päätöksiä – sen suurin heikkous on siinä, ettei se pysty tekemään oikeastaan mitään järkeviä ja yleishyödyllisiä päätöksiä – paitsi kriisitilanteessa ja silloinhan ei tunnetusti demokratia ole se tärkein iskulause poliittisessa keskustelussa.

Parlamentarismissa päätökset ovat joko muodottomia ja kenenkään etuja ajamattomia  kaurapuurokompromisseja tai kähminnän seurauksena tapahtuvan ryöstösaaliin jakamisen kirjaamista ja legalisoimista.

Ja kun nyt (ja tässä ajassa) keskustellaan  demokratiasta ja totalitarismista, on todellakin syytä miettiä myös sitä, että onko parlamentarismi demokratiaa – vai edustaako se harvainvaltaa sotilasjuntan tavoin?

En väitä, että ajamani suora kansanvalta pystyisi välttämättä kaikissa asioissa parempaan ja tehokkaampaan kuin parlamentarismi. Väitän kuitenkin, että se edustaa aidompaa kansanvaltaa ja siinä on mahdollisuus päästä yhteiskunnan etujen kautta järkevämpiin päätöksiin kuin parlamentarismissa.

Suorassa kansanvallassa asiat joudutaan perustelemaan ja argumentoimaan, näin vaikeatkin asiat pystytään tarvittaessa perustelemaan.

Toisin kuin kabinettien kätköissä, kähminnän ja salailun ilmapiirissä, tapahtuva parlamentaarinen päätöksen teko.

*

Lähteet:  HS, YLE, Pertti Pesonen( Protestivaalit, nuorisovaalit : tutkielmia kansanedustajien vaaleista 1966, 1970 ja 1972, . Ylioppilastuki 1972) , Sami Outinen (Pro Gradu 2000, Helsingin yliopisto).

Jk.  Jos aihe kiinnostaa, suosittelen myös tämän lukemista.

HP

Advertisement

 

Juntista ja jutista

Satunnainen ulkopuolinen tarkkailija saattaisi ihmetellä viimeisten aikojen menoa ja meininkiä tässä maanosassa nimeltä Eurooppa- ja etenkin sen (ah, ennen niiiiiiin rauhallisessa) periferiassa nimeltään Suomi.

Jos kukaan muu, kuin muuan Suuri Vihreä Kaupunkipyöräilijä ja saksalainen  EU-komissaari,  ei tässä EU:ssa saa miettiä sotilasjunttaa (edes spekulatiivisesti ja yksityisesti), auttaisikohan Kreikan tilannetta sitten sotilasjuntan sijaan Demari-Jutta?

Tähän mennessä Jutan puuhastelut takuiden kanssa muistuttavat lähinnä erään fiktiivisen  Liisan seikkailuja (myös fiktiivisessä) Ihmemaassa. Jos Jutta saa takaajan jo takausvaiheessa maksuvelvolliseksi, hän ehkä pystyy muuttamaan myös Kreikan velat saataviksi?

HP

 

Lainauksia: Sampo Ahto, Sotilasaikauslehti 1/11

Koko tämän blogin toimituksen korkealle noteeraama Ye-eversti Sampo Ahto

rönsyilee hieman yhteiskuntatulkinnan puolelle tuoreessa Sotilasaikakauslehdessä julkaistussa kirja-arviossaan. Ahto arvioi  seuraavasti virolaisen Lauri Vahtren kirjaa, Absurdin suurvalta. Elämää neuvostojärjestelmässä – unohtamatta heilauttaa yhteiskuntakritiikkiä myös nykymenoa kohtaan.

Olkaapa hyvät:

Ahto tiivistää arvionsa lopussa  kuolemattoman viisauden, kun ihmiskunta pääsee eroon jostain järjenvastaisuudesta, se kykenee korvaamaan sen nopeasti uudella.

Ei lisättävää.

Lähde: Sotilasaikakauslehti

 

EU:n preussilainen sotilassaapas kopisee

Iltalehti uutisoi sellaisesta Euroopan unioniin liittyvästä asiasta, jonka pitäisi herättää huolestumista jokaisessa sellaisessa ihmisessä, joka uskoo kansanvaltaan ja ihmisten oikeuteen päättää itse omista asioistaan.

Kaksi saksalaista kansanedustajaa nimittäin  ehdottaa (ilmeisesti aivan vakavissaan), että Kreikka harkitsisi joidenkin asumattomien saariensa myymistä.

Konkurssiin ajautuneet joutuvat myymään kaiken, jotta voivat maksaa velkojilleen. Kreikka omistaa rakennuksia, yhtiöitä ja asumattomia saaria, joita kaikkia voitaisiin käyttää velanmaksussa.

Näin sanoi kristillisdemokraatti Josef Schlarmann Bild-lehdelle. Samoilla jäljillä oli myös vapaiden demokraattien Frank Schäffler.

Kreikan hallituksen on ryhdyttävä radikaaleihin toimiin myydäkseen omaisuuttaan — esimerkiksi asumattomia saariaan

Saman uutisen mukaan Kreikan varaulkoministeri Dimitris Droutsas kertoi saksalaisen ARD-tv:n haastattelussa kuulleensa ehdotuksia kuuluisan Akropoliskukkulan myymisestä.

Tällaiset ehdotukset eivät ole suotavia näinä aikoina

Sumuverho alkaa haihtua ja EU:n todellinen olemus paljastua päivä päivältä yhä selvemmin.  EU:sta on kehittymässä Saksan ja Ranskan johtama eurooppalainen uuskolonialistinen ja imperialistinen hirviö.

Sen lisäksi, että jo nyt esimerkiksi suomalaisia sotilaita on sidottu hiljalleen kiihtyvään EU:n ja Kiinan käymään siirtomaasotaan Afrikan luonnonvaroista, EU näyttäisi naamionsa takaa kiinnostuneelta toteuttamaan kolonialismia myös omien jäsenvaltioidensa luonnonvaroilla ja omaisuudella – kuten tässä Kreikkaa koskevassa esimerkissä näemme.

Kaikista kauniista puheista ja lupauksista huolimatta, hätään houkuteltua ja sinne joutunutta jäsenmaata potkitaan todellisuudessa päähän – jopa kolonialismin keinoin. Se mikä näyttää kansanvallalta teoriassa, on pienen oligarkkien muodostaman yläluokan häikäilemätöntä vallananastamista ja tulokseen perustuvaa omaneduntavoittelua.

Jos ihmisten paha olo purkautuu Kreikassa nykyisiä demonstraatiota vieläkin voimakkaammiksi mielenilmaisuiksi en hämmästyisi yhtään sitä, että EU:ssa tehtäisiin päätös lähettää joukkoja turvaamaan EU:n ylikansallista valtaa järjestystä Kreikassa. Mitä siitä taas seuraa, se on varmaan helppo jokaisen kuvitella itsekin. Sotilaallinen interventio aiheuttaa aina väkivaltaista vastustusta miehittäjää vastaan.

Sama kehitys on nähtävissä myös Suomessa. Nykyinen hallituksemme tekee velkaa sellaista vauhtia, että jossain vaiheessa tulee aivan varmasti pää vetävän käteen ja joudumme kaikkein pahimmassa skenaariossa Kreikan asemaan. Kohtelu tulee tuolloin olemaan tämän esimerkin valossa tylyä ja kyyti kylmää.

Samaan aikaan Metsähallitusta, jolle on siirretty ilmaiseksi kaikki valtion maaomaisuus,  ollaan hyvää vauhtia yhtiöittämässä – ja luovuttamalla samalla kansallisomaisuuttamme kenen tahansa eniten kertamaksulla tarjoavalle – unohtaen samalla maaomaisuuden tärkein olemus. Nimittäin se, että sen valmistus on jo lopetettu ja sen arvo kasvaa koko ajan.

Myös muiden julkisten instanssien hämärissä puuhailuissa soi sama sävel. Turjalainen kertoi hetki sitten siitä, kuinka:

(Oulun) kaupunki yhteistyössä ympäryskuntien ja Jaakko Pöyry Oy:n sekä Oulun Veden kanssa pumpata pohjavettä ”kasvavan kaupungin tarpeisiin” Viinivaaran alueelta.

Nyt alueen vesivarat aiotaan valjastaa. Hanke haisee ja pahasti. Alueelta aiotaan pumpata tulevaisuudessa yli 20 000 kuutiometriä vettä vuorokaudessa, mikä on yli kaksinkertaisesti oululaisten vedenkulutuksen määrä.

Tämä hämäräperäinen kansallisiin luonnonvaroihin kohdistuva anastustoimi on herättänyt myös vastareaktion. Jokainen voi itse miettiä sitä, millaiseksi Suomi (ja laillisuus) on muuttumassa virkavallan lailliseen mielenosoitukseen kohdistaman voimatoimen vuoksi. Jiri Keronen on kertonut asiasta laajemmin täällä.

Vihervasemmiston suhtautumisesta sanan- ja mielipiteenilmaisunvapauteen  saa loistavan kuvan, kun lukee Pekka Haaviston US-blogiinsa kirjaaman mielipiteen:

Suomessa voi vaikka parkkeerata asuntovaununsa viikkokausiksi eduskunnan eteen, ja huutaa ikkunasta ohikulkeville kansanedustajille ”Korruptiota! Korruptiota!”. Muualla maailmassa vaunu olisi jo pommiuhan pelossa saanut kyytiä.

Tämä on – kuten jo totesin – paljon puhuva ja kertova kommentti siitä, miten vihreät oikeasti suhtautuvat kansalaisoikeuksiin ja luonnonsuojeluun…

Itse asiassa kun päästiin vihreisiin, niin Tuija Braxin viimeaikaiset puuhastelut ovat loistava esimerkki siitä, kuinka paljon vihervasemmisto vihaa Suomea ja laillista yhteiskuntajärjestystämme. Pyrkimykset rajattomaan maailmaan, ns. monikulttuuriin ja kontrolloimattomaan maahanmuuttoon ovat muuttuneet noissa joukoissa sellaiseksi uskonnoksi, että nämä tiitiäiset ja vasemmistonatsit ovat valmiita epäpyhään allianssiin kasvottoman globaalin kapitalisminkin kanssa -aivan kuten oppi-isänsä Josif Stalin aikoinaan.

Vasemmistonuorten puheenjohtaja Dan Vapaavuori joko sumuttaa tai ei oikein ymmärrä näiden asioiden laajempaa viitekehystä. Hänen mielestään:

Itseäni tämä ”on voitava keskustella” -keskustelu on alusta asti huvittanut, vaikka meillä on monia typeriä lakeja, meillä ei kuitenkaan ole sensuuriviranomaisia. Minua huolestuttaa enemmän, että keskustelijat ilman mitään sanottavaa saavat niin paljon huomiota salaliittoteorioilleen ilman, että heiltä kuulee yhtään uskottavia esityksiä.

Tässä kohtaa kannattaa miettiä, mikä mahtaakaan olla Vapaavuoren motiivi tuohon kommenttiin…

Nimittäin totuus on se, että ultrakapitalismi takaa sinulle paikan katuojassa ja ultrakommunismi takaa Sinulle paikan pakkotyöleirissä. Onneksi meillä on kuitenkin  kolmaskin tie kuljettavanamme.

Aikaa ei ole kulunut kuin hieman yli kuusikymmentä vuotta siitä, kun saksalainen sotilassaapas alisti edellisen kerran  Kreikan (ja lähes koko muunkin Euroopan) nastoitetun teräspohjansa alle.

Vaikka EU tekee julkisuudessa pesäeroa tuohon aikaan ja sen ajan halintomalleihin, sittä on kehittymässä hyvää vauhtia kansalaisiaan sortava, imperialistinen, uuskolonialistinen ja pienen sisäpiirin hallitsema imperiumi.

Toivon koko maailman ja etenkin kaikkien eurooppalaisten vuoksi, että tämä hanke kaatuu omaan mahdottomuuteensa, ennen kuin Uusi Uljas Eurooppa pääsee jälleen toteuttamaan ambitiotaan – ja käynnistämään kolmannen maailmansodan.

Toivon tätä sydämestäni.

Lähteet: Iltalehti, Kauppalehti

 

”Jos tämä kerrottaisiin, kuinka moni haluaisi tulla Suomeen?”

Eräs Alexis Kouroksen kirjoittamana mielenkiintoiseksi osoittautunut kirjoitus on julkaistu Hyysärin  Sunnuntaidebatti-sarjassa tänään 4.10.2009.

Kirjoittaja on tunnettu lähinnä siitä, että hänen vaimonsa on Ihmisoikeusliitossa työskentelevä äänekäs kukkahattutäti Kristiina Kouros.

Toissijaisesti Alexis Kouros tunnetaan joissain piireissä siitä, että hän on iranilaissyntyinen lääkäri, kirjailija ja elokuvantekijä. Nykyään hän on perustamiensa (ja ajoittain aika paksua suomalaisvihaa suoltavien) monikulttuuripropagandaa julistavien  englanninkielisten SixDegrees ja Helsinki Times -lehtien kustantaja ja päätoimittaja. Kouros on asunut Suomessa vuodesta 1990. Hän ei ole pakolaistaustainen maahanmuuttaja.

Mielestäni Kouros on osunut havainnoissaan ainakin osittain  oikeaan. Näiden havaintojen suurin arvo tosin on se, että niiden esittäjä on hyvin selvästi muuttanut kurssiaan eräiden maahanmuuttoon liittyvien perusasioiden suhteen.

Kouros toteaa näin:

Tein vuosina 2001–2005 yhteensä viisi dokumenttielokuvaa Suomeen otetuista kiintiöpakolaisista. Olin mukana, kun suomalainen viranomaisdelegaatio kävi vuonna 2001 Iranissa. Työministeriön, suojelupoliisin ja Ulkomaalaisviraston edustajat olivat valitsemassa 200 Iraniin asettunutta afgaanipakolaista uudelleensijoitettavaksi Suomeen.

Seurasin valintahaastatteluun päässeiden afgaanien elämää Iranissa, valintaprosessin kiemuroita, suomalaiseen yhteiskuntaan valmentavaa kurssia ja lopulta pakolaisten elämää Suomessa. Kokemani ja näkemäni perusteella minulle syntyi käsitys, ettei kiintiöpakolaisten ottamisessa ole paljonkaan järkeä.

Kiintiöpakolaisiksi eivät yleensä pääse eniten avun tarpeessa olevat, koska valintajärjestelmä suosii pakolaisten koulutetuinta ja sopeutuvaisinta osaa. Päästäkseen kohdemaiden edustajien haastatteluun pakolaisten on ensin vakuutettava paikalliset YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n edustajat siitä, että he täyttävät uudelleensijoittamiselle asetetut kriteerit. Pakolaisten tulee itse ottaa selvää tästä mahdollisuudesta ja hakemusten täyttämisestä.

UNHCR ei aktiivisesti etsi eniten apua tarvitsevia. Teheranissa haastattelemani uudelleensijoitusosaston italialainen johtaja ei halunnut paljastaa uudelleensijoittumishaastatteluun valituksi tulemisen kriteerejä, sillä muuten he ”saisivat valtavasti oikein täytettyjä hakemuksia”.

Prosessi on siten arvoitus, jonka ratkaisijalle myönnetään palkinnoksi matka tuntemattomaan paratiisiin. Listalle päätyminen on sattumanvaraista, eivätkä heikoimmassa asemassa olevat välttämättä pääse edes ehdokkaaksi.

Kun ajatellaan Suomea pakolaisuuden (mahdollisena) kohdemaana, kaikille pitäisi olla  varsin selvää, että ihmisten maahantuonti – Kouroksen kuvaamalla Lottovoitto-menetelmällä – maapallon toiselta puolelta ja aivan toisenlaisen kulttuurin ja ympäristön piiristä on huonointa mahdollista pakolaispolitiikkaa.

Pakolaisuuden pitäisi perustua henkilökohtaiseen tilanteeseen ja sen pitäisi olla aina kestoltaan väliaikaista. Timo Vihavainen on pukenut tämän erinomaiseen muotoon hetki sitten:

”Poliittinen turvapaikka on vanhastaan vainottujen ihmisten oikeus. Samoin kuin tietysti heidän velvollisuutensa on lähteä takaisin, kun turvapaikkaa ei enää tarvita.”

Pakolaisuusasema on laajennettunakin  luonteeltaan eräänlainen suojaväistö. Sillä pyritään suojaamaan yksilöä (ja hänen perhettään) joltain uhkalta (sota, poliittinen vaino, luonnonkatastrofi jne.).  Suojaväistön tulee UNHCR: (itsensä näköjään hylkäämien) perusperiaatteiden mukaisesti suuntautua mahdollisimman lähelle pakolaisen kotiseutua ja olla kestoltaan väliaikaista.

Kiintiöpakolaisuus on aivan samanlainen kiintiöön perustuva asia kuin kaikki muukin kiintiöinti (sukupuolikiintiöistä alkaen). Kiintiöinti on itse asiassa tietynlaista erottelua jonkin ominaisuuden perusteella ja se on omiaan heikentämään kyvykkäimmän tai suurimmassa tarpeessa olevan asemaa – kyvyttömyyden ja tarpeettomuuden hyväksi.

Viime vuosien aikana on näyttänyt siltä, että kiintiöpakolaisuudesta on tullut samanlainen sosiaalisen väestönsiirron mekanismi kuin USA:ssa myönnettävä Green Card on ollut jo hieman pidempään.

Kouros toteaa, varsin maanläheisesti:

Jokaiseen kiintiöpakolaiseen kulutettu raha voisi pelastaa satoja taakse jätettyjä pakolaisia kurjuudesta.

Tässä on varsin suuri viisaus – kiteytettynä yhteen lauseeseen.

Pakolaispolitiikan pitäisi perustua ihmisten hädänalaisen tilanteen helpottamiseen ja heidän auttamiseensa – ei sosiaalisilla tai humanitaarislla syillä perusteltuun kansainvaellukseen.

Eikä myöskään  humanitaaristen resurssien (koulutettujen ja kielitaitoisten ihmisten) kahmimiseen kehitysmaista kehittyneiden maiden halpatyövoimaksi.

Kun valintoja tehdään, hakijan eduksi lasketaan sopeutuminen toisessa maassa. Sitä pidetään merkkinä siitä, että pakolainen pärjäisi myös uudelleensijoitusmaassa. Näin kiintiöpakolaisiksi päätyvät useimmiten hyvin koulutetut tai itsensä työllistävät henkilöt. Juuri he, joita tarvittaisiin pakolaisten kotimaissa.

Tämä on sellainen asia, jota on itsekin pyrkinyt pitämään esillä . Minusta on ollut jotenkin käsittämätöntä, että tietyt vihervasemmistoa edustavat naiset – kuten Heidi Hautala, Tuija Brax, Satu Hassi ja Anne Sinnemäki – ovat tieten tahtoen ajaneet tällaista politiikkaa – ja sen myötä maailman väestönräjähdyksen pahentumista ja kehitysmaiden olojen kurjistumista.

(Ehkä tässäkin on kyse lopultakin vain vihreyteen ja humaanisuuteen kätketystä vallasta ja sen himosta?)

Kouros on pukenut sanoiksi myös erään erittäin tärkeän asiaan liittyvän (totuuteen pohjautuvan) havaintonsa:

Valitut pakolaiset kutsutaan muutaman päivän kestävään kulttuuriorientaatioon, jossa kerrotaan suomalaisesta yhteiskunnasta, ilmastosta, kielestä ja käytännön asioista. Pakolaisille jaettavan ja heidän äidinkielellään painetun esitteen otsikkona on ytimekkäästi ”Tervetuloa Suomeen”.

Tietoiskussa ei kuitenkaan kerrota selkeästi, että merkittävä osa suomalaisista ei toivota heitä tervetulleiksi. Jos tämä kerrottaisiin, kuinka moni haluaisi tulla Suomeen?

Asian ytimeen – tämä pitäisi ehdottomasti kertoa myös niille ihmisille, joille annetaan valheellinen ja ruusuinen kuva Suomi-nimiseen paratiisiin pääsemisestä muutaman päivän kestävän kulttuuriorientaation jälkeen.

Tässä kusetetaan sekä alkuperäisväestöä että toivorikkaita maahansaapujia. Kun maahanmuuttajien määrä kasvaa kriittisen pisteen yli, olemme samassa tilanteessa kuin monet muut eurooppalaiset valtiot – keskellä etnistä ja uskonnollista sisällissotaa.

Kenen etuja tällainen kansojen ja kulttuureiden sekottaminen keskenään sitten ajaa, onkin se päivän tuhannen taalan kysymys.

Macchiavelliläisittäin nykyistä Eurooppaa tarkastelevan skeptikon näkökulmasta tämä ajaa (macchiavelliläisittäin toimivien) oligarkkien (l. muutaman vallanpitäjän) todellisia etuja.

Jo muinaiset roomalaiset nimittäin tiesivät sen, että Divide et Impera toimii parhaimmin useiden erilaisten kansojen hallinta- ja alistuspyrkimyksien työkaluna.

Lähde: HS

 

Epäpätevyydestä vankilaan?

Sarjassamme nykysuomalaista oikeuspolitiikkaa on avattu taas uusi luku. Päivän Uusi Suomi on välittänyt aika hämmentävän uutisen. Tämän uutisen mukaan epäpätevyys liikeenteessä  muuttuu vakavaksi rikokseksi – sellaiseksi josta uhkaa vuodenvaihteen jälkeen vankeusrangaistus.

Epäpätevää taksin- tai linja-autonkuljettajaa voi uhata vastedes vankila. Ensi vuoden alussa tulee voimaan lakimuutos, joka tuo taksinkuljettajille uusia pätevyysvaatimuksia ja koventaa epäpätevien kuljettajien rangaistuksia.

Luvan uusimiseen tarvitaan jatkokoulutusta viiden vuoden välein. Jatkokoulutusvaatimus tulee paitsi uusille myös nykyisille kuljettajille. Jos ammattipätevyys ei ole kunnossa, voi joutua vankilaan.

Linja-autonkuljettajilla vastaavanlainen ammattipätevyysvaatimus on ollut jo aiemmin, mutta vankilatuomion uhka on heillekin uutta suomalista oikeuspolitiikkaa.

Mielenkiintoiseksi tämän tekee sellainen havainto, että perinteiseen omaisuuden- ja yksilönsuojaan rikkomiseen liittyvissä rikoksissa on viimeisen kolmenkymmenen vuoden ajan kevennetty tuntuvasti rangaistusasteikkoa.

Nakkivarkaita ei suljeta enää vankiloihin ja raiskaajatkin pääsevät ehdonalaisella. Kettutytöt saavat lähestulkoon rangaistuksetta tuhota ihmisten omaisuutta, rikkoa toisten kotirauhaa, rääkätä eläimiä ja uhkailla jopa pieniä lapsia.

Oikeinajattelijat (so. vihervasemmistolaiset näennäissuvaitsevat) saavat nimitellä toisinajattelijoita rasisteiksi ja soveltaa sananvapautta oman poliittisen näkemyksensä perusteella – tyyliin Jarkko Tontin esittämä näkemys sananvapaudesta.

Perusoikeuksiimme kiinteästi liittyvää sananvapauden määritelmää vääristellään ja muokataan irvikuvaksi siitä mitä sen pitäisi olla – siis kauas siitä hallintoalaimaselle tarkoitetusta suojasta hallitsijan mielivaltaa vastaan.

Vertikaalinen sanavapauskäsite on venytetty myös horisontaaliseksi. Näin on saatu aikaan tilanne, jossa vallankäyttäjä ja hallitsija ottaa (yhdenvertaisuusperiaatteen vastaisesti) kantaa toisen hallintoalamaisen puolesta ja toista vastaan – ja poikkeuksetta niin, että heikommassa asemassa on se enemmistöä ja periaatteellista laillisuutta edustava alamainen.

Tässä elämässämme ajassa hallitsija on valmis heittämään rehellistä työtä tekeviä ihmisiä epäpätevyydestä vankilaan, nostaa vähemmistöjä enemmistön yläpuolelle (rikkoen kansanvaltaisuuden ja yhdenvertaisuuden periaatetta), uhkaa virallisesta totuudesta poikkeavia toisinajattelijoita vankeustuomiolla  sekä murtaa aktiivisesti yhteiskuntamme perusteisiin kuuluvia omaisuuden- ja yksilönsuojia.

Tosiaan, silloin kun työtään hoitavia ja tekeviä ihmisiä uhkaillaan vankeustuomiolla epäpätevyyden vuoksi ja todellisia rikollisia taputellaan päälaelle, niin olen vahvasti sitä mieltä, että tämä aika on aika kaukana siitä mitä eurooppalaisen kansanvallan pitäisi olla.

Tällainen hallinto ja oikeuspolitiikka  on yhtä kaukana kaukana käsitteistä Liberté, Egalité, Fraternité kuin ihmisoikeudet ovat  Saudi-Arabiasta.

Alan (ihan ilman salaliittoteorioita) vakavasti uskoa, että EU:ssa ja sen nykyisessä kehityksessä on takana eurososialistinen ajattelutapa ja pyrkimys muuttaa eurooppa puolitotalitaristiseksi, monikulttuuriseksi, puolissosialistiseksi sekä pienen oligarkian ylhäältä alaspäin hallitsemaksi liittovaltioksi.

Lähde: US

 

Jarkko Tontti ja moraalinen kaksinaamaisuus?

Eräs  vihervasemmistolaisen liikkeen suurimmista ajattelijoista ja innostavimmista intellektuelleista on antanut pari vuotta sitten virheiden Vihreä Lanka-julkaisulle seuraavan (sananvapautta koskevan) lausunnon:

”Suomessa arvostetaan kumman paljon vaiteliaisuutta. Meidän pitäisi oppia laukomaan puheita, iskemään sanalla. Useissa muissa Euroopan maissa väittelykulttuuri on kehittynyttä: kiivaan yhteenoton jälkeen mennään yhdessä kaljalle eikä suututa”, Jarkko Tontti kertoo ulkomailla asuttujen vuosien kokemuksesta.

Tontin ihannemaassa ei ole pääministeriä, joka kieltää hallitustaan puhumasta julkisuudessa keskeneräisistä asioista tai pyytää muslimeilta anteeksi profeetta Muhammedia käsitteleviä pilapiirroksia.

Tontille sananvapaus on sydämen asia. Hän kuuluu Suomen Peniin, eli toimittajien, kääntäjien ja kirjailijoiden sananvapausjärjestöön. Tontti kannattaa lämpimästi Penin piiristä lähtenyttä ajatusta, jonka mukaan kunnianloukkausrikos pitäisi poistaa kokonaan laista. Kunnianloukkausta käytetään liian usein tekosyynä, kun joku haluaa rajoittaa toisten ilmaisunvapautta.

”Mitä tahansa täytyy voida sanoa”, Tontti vaatii.

Ateistina omaa räväkkää kampanjansa uskontoa vastaan käyvä Tontti totesi jumalanpilkasta jokin aika sitten näin:

Ja niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, Suomen rikoslaissa on yhä kriminalisoitu jumalanpilkka. Minun mielestäni riittäisi, jos jumalanpilkka muutettaisiin asianomistajarikokseksi, eli vain rikoksen uhri voisi käynnistää syytetoimet, jos katsoo tulleensa loukatuksi.

Sama teema jatkui Tontin Vihreän Langan julkaisemassa Tontilta -blogissa myös tänä keväänä. Kyse oli tuolloin siitä, että onko moraalisesti oikein, että Suomen pääministeri yrittää hiljentää oikeuden kautta entisen naisystävänsä sananvapauden. Tuolloin Tontti kirjoitti näin:

Vain vähän aikaa sitten kansanedustaja Bjarne Kallis teki eduskuntakyselyn Vihreässä Langassa julkaistusta sarjakuvasta, jossa asetettiin rinnakkain hakaristi ja Israelin valtion lippu. Sarjakuva ja vertaus eivät olleet erityisen onnistuneita, kuten ei ole Pääministerin morsian -teoskaan. Mutta ilmaisunvapauteen kuuluu, että tyhmiäkin pitää saada puhua.

Tätä mieltä Jarkko Tontti oli siis vielä viime keväänä – ja silloin kun ei vielä puhuttu todellisista poliittisen ilmaisuvapauden piiriin kuuluvista lausunnoista ja niihin liittyvästä sananvapaudesta. Mutta kuten monesti aikaisemminkin, kaikki ei todellakaan ole sitä miltä se aluksi vaikuttaa.

Nimittäin Jussi Halla-aho, häneen kohdistunut poliittinen ajojahti ja lopulta viime viikolla (parhaimpien tyrannivaltioiden perinteitä noudattaen) käyty poliittinen näystösoikeudenkäynti, ovat paljastaneet Tontin todellisen karvan.

Tämä samainen Tontti antoi viime viikolla lausunnon (samaisen Penin varapuheenjohtajan ominaisuudessa) Halla-ahoa koskevassa sananvapausasiassa. Kun tämä lausunto tuli pyytämättä sananvapausjärjestönä tunnetun yhdityksen johdosta, tällä kommentilla on laajakantoinen ja syvä merkitys. Ääni Tontin kellossa oli kuitenkin aivan toisenlainen nyt, kun kyse oli Halla-ahosta. Aikaisemmin siis jopa kunnianloukkauslainsäädännön lakkauttamista vaatineen Penistimme ämyrissä soi nyt aivan uusi virsi:

Sananvapausjärjestö Suomen Penin mukaan ihmisoikeuksien ja sananvapauden nimissä ei voi blogiinsa kirjoittaa ihan mitä tahansa. Penin varapuheenjohtaja Jarkko Tontti kritisoi helsinkiläistä kaupunginvaltuutettua Jussi Halla-ahoa (ps./sit.) siitä, että hän on kirjoittanut blogeissaan yhdestä kansanryhmästä yleistäen, ei yksilöinä.

– Niin tärkeä ihmisoikeus kuin sanavapaus onkin, täytyy harkita ja punnita kommentteja, kommentoi asiaa Sananvapausjärjestö Suomen Penin varapuheenjohtaja Jarkko Tontti Uudelle Suomelle.

Sillälailla…

Kun Jussi Halla-aho kritisoi oikeutta kaksoisstandardista ja sen soveltamisesta yhdenvertiasuusperiaatteen vastaisesti, tämä standardi näyttää levinneen oikeudenkäytön ulkopuolellekin – ainakin Jarkko Tontti nimisen lakimiehen moraaliin.

Tontti on nykyään (ainakin Jussi Halla-ahon tapauksessa) sitä mieltä, että se mikä on hänelle (siis Tontille) sallittua ei ole sallittua Jussi Halla-aholle – eikä muillekaan sellaisille kansalaisille, jotka ajattelevat Tontin ajatusmaailmasta poikkeavasti. j

Tontti on kirjoittanut myös ajoittain (l. tasaisin väliajoin) varsin räväkästi kirkkoa ja luterilaista uskontoa vastaan suunnattuja tekstejä.

Itse hän kommentoi noita – ainakin minua ja vakaumustani tasaisesti loukkaavia – tekstejä kuuluisan Halla-ahon sananvapautta koskevan Pen-lausuntonsa yhteydessä näin:

Tontti myöntää, että joku kristitty voi teksteistä loukkaantua. Hän haluaakin ravistella uskovia ihmisiä.

– Sitä ei voi käydä kieltämään, että Koraani ja Raamattu sisältävät hätkähdyttäviä väitteitä, Tontti puolustautuu ja kritisoi tiettyjen kristittyjen kirjaimellista tapaa tulkita tekstejä.

– Jokaisen kristyttynä itseään pitävän olisi syytä pohtia Raamatun sisältämiä väitteitä, hän jatkaa.

Tontti ei kuitenkaan katso, että hänen tekstinsä voitaisiin katsoa kansanryhmää vastaan kiihottamisena, kuten Halla-ahon tapauksessa.

– Uskontoja ja maailmankatsomuksia täytyy kritisoida perustellulla tavalla, kertoo uskonnottomaksi tunnustautuva Tontti.

Eli nyt taidettiin sitten päästä asian ytimeen. Jos tätä Tontin meriselitystä tulkitsee miten tahansa, niin  muille kuin Tontin kanssa samoin ajatteleville ihmisille jää joka kerran Musta-Pekka käteen.  Perusteltu tapa perustuu Tontin perusteluun, joka taas perustuu Tontin subjektiiviseen mielipiteeseen.

Tontti on ottanut itselleen oikeuden määritellä mitkä mielipiteet ovat oikeita – tarkemmin ottaen kenen esittäminä ja missä yhteydessä. Tontti varaa itselleen oikeuden toimia sananvapausasioissa sensorina ja kertoa mikä sopii ja mikä ei tähän Uuteen Uljaaseen Monikulttuurisen Eurooppalaiseen Liittovaltioon – ja sen hallintoalueeseen nimeltä Suomi.

Herää vahva epäilys, että Tontin ns.humanistisen hymyn takaa irvistelee todellisuudessa herkkähipiäinen, toisinajattelua, sananvapautta ja mahdollisesti myös muita kansalaisoikeuksia rajoittamaan pyrkivä ehta uusstalinisti. Demlalainen kansandemokraatti.

Toinen mahdollisuus on myös se, että sieltä löytyy aidosti kaksinaamaisia menettelytapoja ja henkistä epärehellisyyttä hyödyntävä elitistisesti ajatteleva – ajattelunsa kansanvallan ja sananvapauden hyötyajatteluun perustava – laskelmoiva opportunisti.

Vaikea sanoa mikä on sitten totuus – mutta tällainen kuva on ainakin minulle välittynyt henkilökohtaisesti –  seuratessani Tontin puuhasteluja ja kirjoittelua.

Lähteet: US, STT, VL, HS. Kiitokset Juuso Peltoniemelle ja Antti Heiskalalle

 

Eurooppalainen kansalaisyhteiskunta?

Viime aikojen uutiset ovat vahvistaneet entisestään kuvaani siitä  mikä on suomalaisen (ja yleisemminkin eurooppalaisen) kansalaisyhteiskunnan tila ja vointi.

Potilas (eli kansanvalta) voi huonosti – EU:n liittovaltiokehitykseen saumattomasti kuuluvana osana – kansanvaltaisina pidetyissä yhteiskunnissa.  Suomessa se alkaa olla jo henkihievereissään.

Vai mitä mieltä olette siitä, että eräässä kansainvälisessä vertailussa Suomi on jaetulla 45. sijalla samoilla pisteillä kuin Honduras, Mongolia ja Filippiinit?

Keskeneräisistä asioista ei ole soveliasta keskustella?

Tähän saavutukseen kansalaisyhteiskunta Suomi yltää YK:n vertailussa. Tässä tuoreessa vertailussa mitataan valtioiden tapaa käyttää ict-teknologiaa kansalaisten mielipiteen kuulemiseen. Ruotsi ja Tanska ovat kärkisijoilla kaikissa tähän asiaan liittyvissä selvityksissä, muista ongelmistaan huolimatta.

Kansalaisten lähes kokonaan puuttuvat mahdollisuudet vaikuttaa itseään koskeviin päätöksiin  eivät kuitenkaan herätä keskustelua  nykyisessä nomenklatuuran pyörittämässä valtiodiktatuurissamme.  Siinä tekopyhässä teeskentelyssä,  jossa kansalaisvaikuttamisen ainoa muoto on äänioikeus (äänestyspakkoa odotellessa…). Tai puhumattakaan siitä, että kukaan vallan kahvaan kiinni päässyt poliitikko ottaisi asiakseen muuttaa nykyistä järjestelmäämme yhtään nykyistä enemmän kansanvaltaiseksi.

Monet – Suomea vähemmän kansanvaltaisina pidetyt – valtiot ovat jo huomanneet sen,  että internet on hyödyllinen keino  kansalaisten mielipiteiden kuuntelemiseen.  Suomessa  valtioneuvoston, vähemmistövaltuutetun, nykyisen apulaisoikeuskanslerin ja erään valtionsyyttäjän muodostama inkvisitiolautakunta pyrkii puolestaan  sensuroimaan internetiä ja rajoittamaan kansalaisten sananvapautta – jopa rankaisemaan kansalaisia ns.vääristä mielipiteistä

Demokraattisessa maassa hallitusta ja sen harjoittamaa politiikkaa tulee voida arvostella voimakkaastikin ja ulkomaalaispolitiikka on yksi sen osa. Jos siihen sisältyy samalla ulkomaalaisten arvostelu, sekin on hyväksyttävä, jos sitä ei ääneen lausuta.

Mika Illman

Suomessa tätä asiaa pyrittiin maskeeraamaan surkuhupaisalla tavalla – muistatte varmaan oikeusministeri Tuija Braxin masteroiman  sähköisen äänestyksen farssin viime vaaleissa? Vaikka sähköinen äänestys saataisiinkin toimimaan, niin kyse on siitä, että kansaa tarvitaan antamaan äänensä vallanpitäjille – ei käyttämään valtaa ja kertomaan oma mielipiteensä asioista (vaikka perustuslaki alkaakin sanoilla Suomessa valta kuuluu kansalle…).

Useimmissa demokraattisina pidetyissä  maissa näiden kansalaisia autetaan (ja suorastaan yllytetään)  kertomaan näkemyksensä valmisteltavista asioista.  Suomessa sen sijaan ministeritason päättäjät  – ja muutamat virkamiehet, eli kansan palvelijat – ovat toinen  toisensa ja kerta kerran  jälkeen todenneet, että keskeneräisistä asioista ei ole soveliasta keskustella.

Näin ei tapahdu kuitenkaan Suomessa.

Aika jännä juttu – eikö?

Kansalaiskeskustelu takaisi paremmin valmistellut päätökset

Suomessa on kuljettu iso askel kohti latinalaista hallintokulttuuria – ja korruptiota. Nykyään suomalaiset päättäjät nimittäin uskovat,  että (päättäjien keskinäiseen)  konsensukseen perustuva mahdollisimman  nopea ja salamyhkäinen toiminta ilman kansalaiskeskustelua on yhteiskunnallisesti taloudellisinta ja tarkoituksenmukaisinta (muualla  on jo tosin  alettu ajatella siten, että valtio palvelee paremmin kansalaisia, jos valtio tuntee kansalaisten tarpeet ja odotukset).

Aidossa kansalaisyhteiskunnassa  säästetään kuluissa ja tehdään vähemmän virhepäätöksiä silloin , kun asioista keskustellaan avoimesti  ennen päätöksiä. Tätä voisi pitää jopa liiketaloudellisesti tehokkaana toimintana.

Tuossa YK:n tekemässä vertailussa (kuten aikaisemmissa perusopetuksen tasoa koskevissa tutkimuksissakin) Suomen tärkein vahvuus on todistetusti  voimavara nimeltään maailman parhaiten koulutetut kansalaiset.

Poliittista nomenklaturaamme ei kuitenkaan kiinnosta se mitä kansalaiset ajattelevat. Inhimilliset resurssit jäävät todellisuudessa muutaman keskinkertaisen pyrkyrin keskenään tekemien päätösten jalkoihin – näin silti, vaikka samat poliittiset apinat jankuttavat kaikkialla – ulkoa opitun kuuloista – mantraa Suomen elämisestä huippuosaamisen kautta.  Kuten joku muukin on jo todennut, huippuyliopistojen perustaminen Suomeen on todennäköisesti  – vain ja ainoastaan –  rahan tuhlaamista maassa, jossa ihmisten ajattelukykyyn ei kuitenkaan luoteta.

Suurten ikäluokkien aiheuttama (kahdenkymmenen vuoden mittainen) tilastollinen työvoimapulakupla näkyy yhteiskunnassamme jo ensi vuodesta alkaen. Vaikka työttömyys kuristaa koko yhteiskuntaamme, niin julkisella sektorilla on entistä vähemmän työntekijöitä ja enemmän tekemistä. Tätä ei aukkoa ei pystytä täyttämään kieli- ja ammattitaidottomalla – ja vastoin kansan enemmistön tahtoa ja ilman mitään järkevää suunnitelmaa – maahantuodulla halpatyövoimalla.  Tehokkuutta on lisättävä näissä talkoissa ja nykyinen  tietotekniikka on tässä asiassa avainsana.

Suomen hallitus (suuressa viisaudessaan) on juossut näissäkin asioissa perse edellä puuhun (ja päänsä siihen kuuluisaan Karjalan mäntyyn). Väkisin tehty TV-kanavien digitalisointi (ja syrjäseuduilla asuvan kansanosan  hylkääminen samalla kerralla, analogisista palveluista järjenvastaisesti luopumalla). Itseään Suomen uudeksi diktaattoriksi nostavan Matti Vanhasen luotsaama hallitus ilmoittikin muutama viikko sitten, että valtio investoi nyt laajakaistaan ja uusiin sähköisiin palveluihin. Tämänkin on joku muu todennut jo ennen minua, mutta totuushan on se, että mitä helvetin hyötyä on satsata uusiin järjestelmiin, jos päättäjien omaksumat toimintamallit pysyvät samoina?

Totuus lienee kuitenkin se (ai prkkl kuinka inhoankaan tuota kielikuvaa…), että päättäjät näkevät laajakaistateknologian keinona alistaa kansa tiukemmin poliittiseen kontrolliin ja helpottaa kurinpidollisia toimenpiteiden kohdistamista ns. toisinajattelijoihin. Luuletteko ihan aikuisten oikeasti, että Braxin sähköinen äänestyskokeilu ei jättäisi takaportteja kansalaisten valvontaan?

(Hyödyllisempää olisi varmaankin taata kotimaisella polttoaineella palava tulisija jokaiseen suomalaiseen asuntoon – niin huoltovarmuuden kuin hallituksen salliman viestinnän tasonkin kautta – savumerkit kun eivät taida olla vielä uhka nomenklaturalle?)

Noin summa summarum – henkilökohtaisesti olisin valmis tukemaan ketä tahansa poliitikkoa, joka avoimesti (ja tarpeeksi vilpittömästi)  ilmoitta ajavansa todellista kansalaisyhteiskuntaa – sveitsiläistyyppistä demokratiaa.

Sananvapauden ihmemaa?

Demokratiana pitämämme Suomi on saanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta (EIT) enemmän langettavia sananvapaustuomioita kuin mikään muu muista Euroopan neuvoston maista tai esimerkiksi muut Pohjoismaat.

Kymmenessä vuodessa Suomi on saanut seitsemän tuomiota, joissa on todettu ihmisoikeussopimuksen sananvapausartiklan rikkomus.

Lähelle Suomea rikkomusten määrässä pääsee Pohjoismaista Norja, joka on vuodesta 1999 lähtien tuomittu viisi kertaa sananvapauden rikkomisesta. Tapaukset ovat koskeneet lähinnä lehdistöä. Ruotsi on saanut samassa ajassa kahdet rapsut, Tanska ja Islanti eivät yhtään.

Ihmisoikeussopimuksen ratifioineista 47 maasta on Suomea enemmän langettavia sananvapaustuomioita saanut seitsemän maata. Vain Turkki (jota oma poliittinen nomeklaturamme kuolaa ja hinkuu EU:n jäsenmaaksi) pyörii näissä rikkomuksissa aivan omassa luokassaan  169 tuomiollaan.

Lehdistöä koskevissa tapauksissa EIT ottaa huomioon (kategorisesti ja ihmisoikeussopimusten mukaisesti)  myös yleisön oikeuden saada tietoa. Poliittisessa  Suomessa kiistat  ajatellaan  lehtikirjoituksen tekijän ja kirjoituksen kohteen välisiksi – ilman yhteiskunnallista merkitystä ( keskeneräisistä asioista ei ole soveliasta keskustella).

Suomi ei ole saanut sananvapausjutuista yhtään vapauttavaa tuomiota.

Tämän maan valtaapitävät eivät tunnu edelleenkään ymmärtävän sitä , että:

Sananvapaus ei kata pelkästään sellaisia tietoja ja ajatuksia, jotka otetaan myötämielisesti vastaan, joita pidetään vaarattomina tai joihin suhtaudutaan välinpitämättömästi. Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestön osaa. Tätä vaativat tuomioistuimen mukaan moniarvoisuus, suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus, joita ilman ei ole kansanvaltaista yhteiskuntaa.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin

Niinpä niin…

Eikä kuuntele myöskään EU

Tuore uutinen kertoo näin, että vasemmistoryhmien europarlamentaarikot ovat huolissaan mahdollisuudesta,
että ranskalainen äärioikeistolaispoliitikko Jean-Marie Le Pen saisi johtaa uuden EU-parlamentin avausistuntoa heinäkuun puolivälissä.

Tätä avausistuntoa on perinteisesti johtanut parlamentin vanhin meppi, ja on todennäköistä, että kesäkuussa 81 vuotta täyttävä Le Pen on kesäkuussa valittavan uuden parlamentin ikäpresidentti.

EU-parlamentin sosiaalidemokraattista ryhmää johtavan saksalaisen Martin Schulzin mielestä on sietämätön ajatus, että avausistuntoa johtaisi poliitikko, joka kiistää holokaustin eli juutalaisten joukkotuhoamisen tapahtuneen toisen
maailmansodan aikana. Schulz haluaakin muuttaa parlamentin sääntöjä tältä osin.

EU-parlamentin vihreiden johtaja, saksalainen (oikeasti ranskalainen, maansa rikoksen takia hylännyt) Daniel Cohn-Bendit pitää koko ikäpresidenttikäytäntöä vanhentuneena.

Meidän mielestämme avausistunnon puheenjohtajana pitäisi olla parlamentinnuorin edustaja. Ei Le Penin vuoksi, vaan siksi, että nuorin edustaja edustaatulevaisuutta

Eli suomeksi:

Nykyinen nomenklatura muuttaa härskisti sääntöjä – etenkin silloin kun säännöt eivät sovi sen tavoitteisiin. Tähän kun ynnätään vielä natsi/fasisti-kortin heiluttelu, vähemmistöjen nostaminen enemmistöjen yläpuolelle ja ehdottomuus vihervasemmiston ja seteliselkärankaisten oman asian suhteen, pääsemme tilanteeseen, että jäykkävasemmistolais-globaalikapitalistinen vuosi 1984 ei ole kovinkaan kaukana.

(Punaiseen Danyyn pitää suhtautua (kaikesta huolimatta) kaikella vakavuudella. Tämä virheiden nykyinen MEP on todellinen anarkomarkojen esi-isä.)

Tämä on – kaiken muun tuoreen uutistulvan sisällä – taas kerran osoitus siitä, että virheet ja sen ympärillä pyörivä loiskiehunta on kansanvallan pahin vastustaja koko Euroopassa.

Johdonmukainen jatko

Johdonmukaisena jatkona soraäänien hiljentämiselle ja oman valtansa pönkittämiselleen, ikioma nomenklaturamme on tullut siihen johtotulokseen, että tuomaria ei jatkossakaan voida panna viralta sen vuoksi, että hän on yksityiselämässään syyllistynyt vain sakolla rangaistavaan tekoon. Eduskunta on hylkäämässä hallituksen lainmuutosesityksen tältä osin.

Hallitus oli esittänyt, että tuomari voitaisiin panna viralta, jos hän on syyllistynyt tahalliseen rikokseen, josta rangaistus on ollut vähintään 60 päiväsakkoa. Eduskunnan lakivaliokunta ehdottaa, että tätä ei hyväksytä.

Tällä hetkellä tuomareiden viraltapanoa koskevat samat säännökset kuin muitakin virkamiehiä. Viraltapano on ehdoton, jos virkamies tuomitaan elinkautiseen. Pääsääntö se on silloin, kun tuomio on vähintään kaksi vuotta vankeutta.

Harkinnanvaraiseksi viraltapano muuttuu sitten, kun tuomio tahallisesta rikoksesta on alle kaksi vuotta vankeutta.

Hallituksen mielestä tuomarin syyllistyminen tahalliseen rikokseen yksityiselämässään voi osoittaa, että hän on sopimaton toimimaan tuomarina, vaikka rangaistus teosta olisikin lievä. Tästä tuli ehdotus 60 päiväsakon rajasta.

Ehdotukselle vastusti aiemmin eduskunnan perustuslakivaliokunta. Sen mielestä hallituksen perustelut eivät olleet riittävät. Myös ehdotettu 60 päiväsakon raja vaikutti sattumanvaraiselta.

Vai niin?

Minusta taas näyttää siltä, että hallitus on kiinnostunut lähinnä siitä, että tuomarit toimivat sen sylikoirina ja jakavat ns.oikeita tuomioita –  virkakelpoisuudesta ja virkamiehen nuhteettomuudesta paskaakaan välittämättä.  Sopivuus – ja etenkin poliittinen sellainen – saattaa olla oikeudenkäyttäjien mittari entistä enemmän tulevaisuudessa.

(Puhu tässä nyt sitten kansalaisyhteiskunnasta…)

Lainaan tähän loppuun veli Valkean muualle hyvin muotoilemaa tekstiä:

Valtion viehtymys tunnustuksiin, pahoitteluihin, anteeksipyyntöihin, selontekoihin, jne. voidaan selittää sillä, että valtio haluaa olla kaikkinäkevä ja kaikkitietävä.

Anteeksipyyntö ja/tai pahoittelu on valtiolle, vaikkakaan ei aukoton, ennuste tulevasta käyttäytymisestä, ja sopeutumisesta ja alistumisesta valtion valtaan.

Rangaistusten lieventyminen 1790-1810 välillä  ei johtunut humaanisuuden lisääntymisestä valistusajan seurauksena kuten väitetään, vaan tehokkaampien, erityisesti armeijasta opittujen johtamis- ja hallitsemismetodien soveltamisesta siviilielämään, sekä hiukan myöhemmin lisääntyneestä kansaan (populaatioon = numeroiksi ja tilastoiksi muuttunut kansa) kohdistuvasta tiedonkeruusta ja valvonnasta, sen käyttäytymisen tarkemmasta ymmärtämisestä ja erilaisten metodien aiheuttamista vaikutuksista siihen, jne. Lisäksi talousrakenteiden kehittyminen vaati aiempaa suurempaa kansalaisten toimintavapautta ja vallan täytyi siksi toimia toisella tavalla, kuin monimutkainen yhteistoimintakoneisto.

Aiemmin rankaiseminen oli ollut hallitsijan kosto, monessa suhteessa tuntemattoman ja arvaamattomasti käyttäytyvän kansan kovaotteista kurissapitämistä, nyt siitä on tullut tarkoin tunnetun populaation tarkoin säädeltyä ohjailemista haluttuihin suuntiin. Ennen kovimmat rangaistukset olivat mahdollisimman julkisia ja ne oli tarkoitettu saamaan aikaan voimakas psykologinen efekti, esim. kuolemanrangaistus kiduttamalla. Ne olivat monessa suhteessa tärkeimpiä rangaistuksia, hallitsijan osoitus hänen kyvystään päättää kansalaisten elämästä ja kuolemasta.

Nyt tärkeimpiä rangaistuksia ovat pienet ja pienehköt rangaistukset, joita on paljon. Ne on tarkoitettu ohjaamaan kansan enemmistöä, sen lainkuuliaisinta, tuottoisinta ja tärkeintä osaa tarkoin lasketuilla keskimääräisillä efekteillä. Vähemmän tärkeät kovimmat rangaistukset on jätetty kovimmille rikollisille, joilta ei voi odottaa tuottoa, jotka eivät pidä yhteiskuntaa pystyssä (päinvastoin), ja jotka eivät useimmiten muuta käytöstään, ainakaan ennen kohtuullista ikääntymistä. Heidät pyritään eristämään määräajoiksi muusta yhteiskunnasta, jotta heistä aiheutuva haitta minimoituu.

Kommunismi ja kansallissosialismi olivat suoraa seurausta yhteiskuntien humanisoitumisesta; kansojen muuttamisesta abstrakteiksi numeroiksi, populaatioiksi, dehumanisoiduiksi laskennallisiksi yksiköiksi; yhteiskuntien toiminnan muuttamisesta teollista koneistoa muistuttavaksi; ideasta ”ihmisosien” lähes täydellisestä korvattavuudesta ja vaihdettavuudesta (tabula rasa, kansainvälisyys/ universaalisuus, kosmopolitanismi, jne.); kaikkialle ulottuvasta valvonnasta ja ohjaamisesta; jne. Nykyisen ”humaanin” suomalaisen yhteiskunnan muuttuminen diktatuuriksi on luonnollinen ja mahdollinen kehityskulku, koska tämän muutoksen tarvitsemat elementit on sisäänrakennettu yhteiskuntaamme, ja nimenomaan sellaisiin käsitteisiin kuin ihmisoikeudet ja suvaitsevaisuus. Sanojen julkisen, retorisen ja tunnesisällön sijaan kannattaa tarkastella sanojen teknistä sisältöä, jotta näkee yhteiskunnan sellaisena kuin se on. (Lähde: Michel Foucault, eri vuosia)

– Men have dreamed of liberating machines. But there are no machines of freedom, by definition – Michel Foucault

Hyvää yötä kansalaisyhteiskunta…

Lähteet: Taloussanomat, KL, IL, HS, IS, STT,EIT, Valkea

 

Finland’s new immigration policy bill could open a back door to the EU

(HELSINKI) In Finland, the new legislation bill by the Minister of Immigration Astrid Thors has encountered a mixed reception in the Finnish Parliament on its introduction on Wednesday. The Finnish newspaper Aamulehti published an article about the bill, which has been prepared in unusual secrecy and could lead to the most liberal immigration policy in Europe if voted through. Finland’s most noted critic of the state’s immigration policy, Jussi Halla-aho, also a newly-elected member of the municipal council of Helsinki, wrote in his blog that the outcome of the bill could make it impossible to deport those asylum seekers who don’t meet the definition or have engaged in criminal activities.

The bill might have the effect of opening a back door for illegal immigration to the European Union. If passed as such, the bill would allow asylum seekers to enter Finland on very loosely defined bases.

Unto Valpas, a representative of the committee of administration, expressed his concern about the bill in Aamulehti’s interview, stating that Finland cannot become a gateway of illegal immigration into the EU.

The bill has raised a considerable amount of discussion in the Finnish blogosphere, mainly due to its secrecy. After Aamulehti broke the silence, concerned bloggers have let their voices be heard. The word of mouth about the subject on various discussion forums led to an online petition demanding that the bill to be reconsidered. It has been signed by over 8000 people in just two days. The silence regarding the bill by the biggest newspapers of Finland, such as Helsingin Sanomat, has raised questions about the sensitive nature of the subject and the tendency to political correctness on such matters, reminiscent of the days of Finlandization in the 1960s and ’70s.

Source: Jussi Halla-aho´s Guestbook.

Say ”No”! to Astrid Thors and her legislation bill.