Tapaus Mika Illman – osa Freddy

Perussuomalaisten Kotkassa asuva ja vaikuttava kunnallisvaltuutettu Freddy Van Wonterghem on vedetty  ns. valtamedian  kaksinaismoralistiseen skeidatuulettimeen samaan tapaan kuin aikaisemminkin. Hänellä on ollut muitakin liberaalin estabiliteetin kannalta kiusallisia kannanottoja (kuten eutanasian ja bordellien laillistamisehdotukset).

Pari vuotta sitten hän joutui ryöpyn kohteeksi  asiallisesti ja pohditusti) aloittamansa eutanasiakeskustelun kanssa. Tuota eutanasiakeskustelua kommentoitiin myös tässä blogissa tuoreeltaan.

Eikä yhtään sen suvaitsevaisempi ollut näennäissuvaitsevaiston vastaanotto myöskään Van Wonterghemin aloittamassa bordelli- ja prostituutiokeskustelussa (joka muuten jatkuu täällä ainakin tätä kirjoitettaessa).

Van Wonterghem heitti selkeän ironisen kommentin länsimaisen kaksinaismoraalin suhteesta sharia-lainsäädännössä tapahtuviin kivityksiin, ryydittäen sitä tukevalla klimpillä ns. syväekologista ajattelua. Samoja asioita (ilman minkäänlaista ironiaa) on esittänyt jo vuosikymmenien ajan esimerkiksi Pentti Linkola – ilman syytteitä kansanryhmää vastaan kiihottamisesta.

Tämä tahallinen (tai sitten aidosta typeryydestä johtuva) moraalinen paheksunta on eräs episodi siinä surkeiden sattunmusten sarjassa, jossa pyritään kaventamaan sananvapautta (ja vallanpitäjien kritisoimista)

Huvittavinta tässä koko episodissa on se, että Freddy Van Wonterghem on maahanmuuttaja (ei tosin ihan sellainen, jota liberaalit haluavat).  Hän on aito tee-se-itse-tulevaisuutesi mies, joka on onnistunut menestymään yrittäjänä Suomessa. Lisäksi pitää muistaa, että hän on opiskellut Suomen ns. luonnonmenetelmällä ja näin ollen se on ajoittain hieman epätäydellistä.

Tällainen toisinajattelijaan kohdistuva  ajojahti , jossa valtiosyyttäjä ei käynnistä edes tutkintaa itse, vaan yllyttää kansan syviä rivejä (l.mob) tekemään ilmoituksen(maahanmuuttajasta) poliisille, kuvaa hyvin sitä kaksinaismoralismia – jota Freddy Van Wonterghem arvosteli alkuperäisessä kommentissaan.

Toisaalta kun tähän saakka on tultu, olisi ehkä syytä ottaa tutkinnan alle sekin, miten voi olla mahdollista, että valtiosyyttäjä näyttää käyttävän virkaansa oman poliittisen agendansa ajamiseen ja toisinajattelijoiden rankaisemiseen ja hiljentämiseen.

Freddy Van Wonterghem on  siis maahanmuuttaja.  Siis sellainen, jonka  sosiaalinen status ja  mielipiteet eivät kelpaa valtamedialle, eivätkä etenkään kaikkia maahanmuuttajia samaan infantiiliin kärsijöiden osaan lokeroiville näennäissuvaitsevaisille. Myös Freddyn ihonväri, ammatti ja uskonto ovat aivan vääriä tämän ryhmän mielestä.

Todellisuudessa Freddy on osa sitä ansiokasta joukkoa, joka kertoo sen tärkeän totuuden – nimittäin se, ettei keisarilla ole lainkaan vaatteita.

Tämä on muuten esimerkki siitä, mitä tapahtuu, jos joku uskaltaa kertoa huuhaajargonin ulkopuolisen todellisuuden omalla nimellään. Tässä itqpotqraivarissa alkaa olla paljon Linkolaan tai Halla-ahoon kohdistuvan  ammattipaheksunnan ja oman hyvyyden esilletuomisen tunnusmerkistön täyttävää toimintaa.

* * *

Joskus harvoin laitavasemmalata ja liberaaliksi itsensä määrittelevien tahojen tahoilta tulee ihan asiallisiakin kommentteja. Sananvapaudesta on  muuan  Demos Helsinki -ajatushautomon tutkija Roope Mokka muotoillut näin:

John Stuart Millin mukaan sananvapaudessa on kyse siitä, että kauheista asioista voidaan tehdä myös pilaa. Inhottavat asiat pitää voida ottaa julkisuuteen, jotta ne voidaan ampua alas.

Lähteet: Yle, IL, IS, HS, SK

Advertisement

 

Onko laki kaikille sama?

Päivän uutisvuo tuo (hieman enemmän tai vähemmän) hämmentäviä uutisia oikeuslaitoksen suunnasta. Näitä asioita pitäisi lukea sen periaatteen kautta, että onko laki kaikille sama.

Kihlakunnansyyttäjä Leena Hakavuori vaatii Joroisten terveyskeskuksen entiselle ylilääkärille  yli yhden vuoden ehdollista vankeustuomiota.

Ylilääkäriä syytetään kahdesta törkeästä kuolemantuottamuksesta ja kahdeksasta muusta rikoksesta. Syytökset liittyvät seitsemän potilaan hoitoon vuonna 2002.

Vakavimmat syytteet tässä kirjelmässä liittyvät kahden vanhuksen kuolemiin. Syyttäjän mielestä ylilääkäriaiheutti iäkkäiden potilaiden kuoleman liian vahvoilla kipulääkkeillä.

Ylilääkäri on kiistänyt syytteet. Hän kommentoi 80-vuotiaan naisen hoitoa kertomalla, että tämän ”ainoa toive oli päästä haudan lepoon”. Voimakasta laastarina annettua kipulääkettä tarvittiin, koska naisen verenkierto oli heikentynyt.

Jutun puinti Mikkelin käräjäoikeudessa kesti yli kolme viikkoa. Käsittely päättyi tiistaina syyttäjän ja puolustuksen loppulausuntoihin.

Oikeus antaa päätöksen jutussa 18. joulukuuta.

Tämä on varsin mielenkiintoinen tapaus noin oikeuspoliittisessakin mielessä. Tässä näkyy osittain se todeliinen yhteiskunnallinen intressi tuottaa kärsimystä rangaistuksen muodossa yhteiskunnallisia regulaatiota vastaan rikkoneelle jäsenelleen.

Ylilääkäri kiistää syytteet, mutta huomauttaa samaan hengenvetoon, että hänen potilaanaan olleen 80-vuotiaan naisen ainoa toive oli päästä haudan lepoon. Näin ylilääkäri myöntää syyllistyneensä vähintään eutanasian avustamiseen.

Eutanasia on lainsäädännössämme kriminalisoitu asia.  Tämän tabuna pidetyn aiheen nosti viimein  Freddy Van Wontherghem viime vuodenvaihteessa pöydälle.

Olen aikaisemminkin kirjoittanut, että tosiasiassa eutanasia on jo nykyään (ja on ollut jo jonkin aikaa) laajasti käytössä saattohoidon yhteydessä, osoittaa taas sen, että suomalainen lainsäädäntö alkaa olla yhtä kaukana ihmisten todellisuudesta kuin Tarja Halonen kalliolaisen työttömän arjesta.

Yhteiskunta osoittaa tässä tapauksessa syyttäjän kautta joko tai/ja kaksi asiaa tämän tapauksen yhteydessä.

Ensimmäinen on se, että vanhukset ovat yhteiskunnallisesti tarpeetonta tai jopa haitallista  joutoväkeä – etenkin sellaiset, jotka eivät ole yhteiskunnallisesti huomattavassa asemassa.

Virka-aseman väärinkäyttö ja virkavirhe, jotka ovat johtaneet tällä kerralla  kahteen (vanhuksen) kuolemantapaukseen, osoittautuvat syyttäjän mielestä  ehdollisen tuomion arvoisiksi  – ja oikeus tulee beesaamaan tätä näkemystä.

Näin yhteiskuntamme osoittaa sen, kuinka paljon se arvostaa vanhuksiaan.

Se toinen yhteiskunnan osoittama asia on sitten  se, että oikeuskäytännössä eutanasia näyttää olevan hyväksytty – vaikka sitä ei ole kirjattu lainsäädäntöön.

Eräänä asiaan – siis oikeuskäytäntöön ja – politiikkaan – liittyvänä kuriositeettina tulee mieleen Seppo Lehdon tapaus .

Kun vanhusten kuoleman aiheuttamisesta ehdollinen tuomio on oikeuslaitoksemme mielestä kohtuullinen, niin jotenkin absurdin mausteen antaase, että tunnettu alapäähuumorin suurmies ja kansantaiteilija tuomittiin internetissä yhteiskunnan vaikuttajista levittämien  (täysin epäuskottavien) tietojen perusteella 2 vuoden ja  4 kuukauden ehdottomaan  vankeusrangaistukseen.

Nyt näyttää siltä, että yhteiskuntamme painottaa rikoksen uhrin yhteiskunnallista asemaa ja varallisuutta kansalaisen fyysisen koskemattomuuden kustannuksella.

Niin – onko laki kaikille sama?

Lähde:HS

 

Vanhuksista, vanhuudesta ja eutanasiasta

Viikonlopun ja eilisen aikana pinnalle ponnahti –  jälleen kerran –  keskustelu vanhuksista ja vanhuudesta Suomessa. Suurimman kohauksen aiheutti kirjailija Kaari Utrion sukailematon kommentti siitä, että yli 70-vuotialle vanhuksille annettaisiin itsemurhan mahdollistava unipilleri.

Utrio esitti varsin radikaaleja toimia Suomen vanhustenhoitoon. Utrion mielestä omaehtoinen kuolema voisi ehkä olla ratkaisu suurten ikäluokkien vanhentumisesta seuraavaan hoitaja- ja hoitopaikkapulaan.

Terveyskeskuksissa voitaisiin jakaa vanhuksille, vaikkapa yli 70-vuotiaille, ystävällisiä ”unipillereitä”. Se tulee olemaan välttämätöntä, sillä nopeasti kuoleva vanhus on eduksi yhteiskunnalle. Mistä muka kaikille suurten ikäluokkien edustajille saadaan hoitajat?

67-vuotias Utrio ei itse halua päätyä vanhainkotiin hoidettavaksi.

Jos taudit iskevät tai tulen sekopäiseksi, aion nitistää itseni. En halua olla kenenkään taakkana tai armoilla, kolmen pojan äiti Utrio sanoo lehdelle.

Ennen katsottiin hyväksi iäksi kolme tiuta ja kymmenen eli 70 vuotta, historiallisista romaaneistaan tunnettu Utrio huomauttaa.

Samasta asiasta kirjoitti muuten hetki sitten myös Freddy Van Wontherghem.

Minä en paheksu enkä kauhistele  Utrion kommentteja, olen itsekin ollut huolestunut jo aikaisemmin tästä skenaariosta. Hän näkee tilanteen ja vanhustenhoidon nykyisen todellisuuden varsin kirkaasti. Jos ihmisellä on oikeus ihmisarvoiseen syntymään ja elämään, hänellä pitää olla myös oikeus ihmisarvoiseen vanhuuteen – ja myöskin kuolemaan.

Todellisuus vanhustenhoidossa on kaukana ihmisarvoisesta vanhuudesta – sänkyyn sidottuja, nälissään ja janoissaan kuivuvia, sukulaistensa laitoksiin hylkäämiä  ja allensa laskevia ihmisraunioita ei voi oikein mitenkään kutsua ihmisarvoista vanhuutta viettäviksi arvostetuiksi seniorikansalaisiksi.

Pahimmillaan nämä pakkolaitoksiin suljetut vanhukset joutuvat sellaisten ihmisten armolle, jotka eivät osaa kunnolla suomea, eivät ymmärrä suomalaista kulttuuria eivätkä tapoja ja joiden ainoa syy olla hoitajina perustuu jonkun toisen ihmisen ahneuteen ja sen kautta tällaisen halpatyövoiman Suomeen raahaamiseen.

Kun meitä lainsäädännön tavoin ohjaava EU-direktiivi määrää, että lehmien on päästävä navetasta laitumelle vähintään 60 päivänä vuodessa, niin ihmisoikeudet on unohdettu,  eikä samaan aikaan ikäihmisille  pystytä järjestämään edes muutamaa jaloitteluhetkeä viikossa.

Ja kun vielä muistetaan se, että yhteiskunta on eräissä tapauksessa vielä ryöstänyt näiden uhriensa omaisuuden, niin en yhtään ihmettele Utrion kommentteja.

Vanhustenhoidosta on puhuttu ajoittain paljonkin. Siihen liittyvät ongelmat nousivat  tapetille viime viikolla, kun lääninhallitusten selvitykset paljastivat törkeitä laiminlyöntejä ja ihmisarvon alitttavaa kohtelua ja kaiken kaikkiaan varsin inhotavilta kuulostavia asioita vanhustenhoidon tilasta nykyisessä Suomessa.

Hoitohenkilökuntaa on selvitysten mukaan liian vähän kaikkialla, ja pakkokeinoja käytetään yleisesti – vapaiden kansalaisten alistamiseen ja heidän ihmisarvonsa viemiseen.

Selvityksissä kerrotaan, että vanhuksia sidotaan peteihin ja teljetään lukkojen taakse  – paitsi heidän oman turvallisuutensa myös henkilökunnan puutteen vuoksi.

Vaippoja käytetään vanhuksilla yleisesti. Niitä käytetään liikaa jopa hyväkuntoisilla, koska henkilökunnalla ei ole joko halua tai aikaa auttaa vanhuksia vessaan. Kaatumisia on selvitysten mukaan paljon. Ulkoilemaan vanhukset pääsevät varsin harvakseltaan. Lisäksi vanhukset kärsivät ravinnon puutteesta ja saavat paikoin liikaa lääkkeitä.

Kaikissa selvityksissä arvioidaan, ettei hoitajilla ole missään riittävästi aikaa vanhuksille. Sama pätee niin laitoshoidossa kuin kotona asuvienkin hoidossa ja palveluissa. Öisin ongelmat vielä korostuvat.

Se mitä tämä selvitys ei kerro, on vastaus siihen kysymykseen, että onko hoitajien työnorganisoinnissa, johtamisessa tai terveydenhuollon hallintokulttuurissa jotain perustavanlaatuista vikaa?

Eräs toinen tunnettu seniorikansalainen – veteraanipoliitikko ja entinen pääministeri – valtioneuvos Harri Holkeri, 72, vastasi lauantaina TV1:llä Arto Nybergin ohjelmassa terävästi ja hyvävoimaisesti vanhustenhoidosta esitettyihin kysymyksiin.

Entisen pääministerin terveys sai kovan kolauksen vuoden 2008 lopulla, kun myymälävaras törmäsi häneen Helsingin Kruununhaassa ja mies mursi lonkkansa. Pitkien hoitojen myötä hän sanoo tutustuneensa hyvin suomalaisen sairaanhoitojärjestelmään.

Tämä on tavallaan se hyvä uutinen koko huonojen uutisten sumassa. Kun valtioneuvostasoinen ihminen joutuu vanhustenhuollon (ja nykyisen julkisen terveydenhuoltohelvettimme) tehottoman, ihmisarvoa alentavan ja kustannuksiltaan tähtitieteellisen koneiston rattaisiin, luulisi jo jossain reagoitavan tai ainakin keskustelun käynnistyvän hieman enemmän todellisuutta hipovana siitä tasosta, kuin se nyt on ollut.

Terveyden menetys sapetti politiikan aktiivivuosinaan paljon liikuntaa harrastanutta Holkeria yhä selvästi. Myymälävarkaan törmäystä käsitellään kohtapuoliin oikeudessa, ja Holkeri joutuu esittämään korvausvaatimuksen, mutta sekään ei paljoa lämmitä.

Ikään kuin minä voisin määritellä mikä on terveyteni hinta, ei sellaista rahaa ole,

Valtion velkaantumisesta ja työttömyyden kasvusta Holkeri on huolissaan. Hän ei suostunut vertaamaan nykytilannetta kuitenkaan hänen hallituksensa aikoihin. Hänen mielestään tilanne on  nyt sellainen, että hallituksen pakko elvyttää lainarahalla. Hän myös muistutti samaan hengenvetoon muistutti samaan aikaan, että nyt saatetaan syödä paljonkin leipää, joka on pois lapsenlapsilta.

Väite siitä, että Suomen väestö ikääntyisi esimerkiksi Ruotsin väestöä nopeammin on sinänsä kupla. Kuten olen ennenkin todennut, kyse on sotien jälkeen syntyneiden suurten ikäluokkien aiheuttamasta tilastollisesta kummajaisesta. Tämä ongelma kuitenkin katoaa näiden suurten ikäluokkien mukana hautaan noin 10-20 vuoden sisällä. Tämän jälkeen Suomen väestö putoaa (ilman keinotekoista väestönkasvua) noin neljään miljoonaan suomalaiseen ja väestöpyramidi (ja elinkeinoelämä) normalisoituu.

Jos tätä – ominkin voimin hoidettavissa olevaa parinkymmenen vuoden mittaista – ongelmaa varten tuodaan maahamme massoittain (kielitaidotonta, suomalaista kulttuuria tuntematonta ja ammatitaidoiltaan ja -normeiltaan kotimaisesta paljonkin poikkeavaa)  halpatyövoimaa, tulemme rakentamaan tuleville sukupolville todellisen monikulttuurisen ongelman. Sellaisen,  jonka vaikutukset saattavat kestää satoja vuosia ja pahimmillaan ne tuhoavat suomalaisen kulttuurin,  suomalaisen kansallisvaltion ja suomalaisuuden.

Mikä sitten ratkaisuksi, mitä tässä pitäisi tehdä? Ehdotan sitä vanhaa konstia, joka on toiminut ennenkin kun yhteiskunta on joutunut hätään. Kutsutaan koko ikäluokka kansalaispalvelukseen.

Annetaan kullekin nuorelle mahdollisuus osallistua halunsa ja kykyjensä mukaan joko ase-, siviili tai kansalaispalvelukseen. Tasa-arvoistavan vaikutuksen lisäksi tällä olisi muitakin hyviä puolia. Nuoret joutuisivat olemaan tekemisissä vanhusten kanssa, nämä samat nuoret oppisivat hyödyllisiä kansalaistaitoja – ja yhteiskuntamme hyötyisi tasavertaisesti omista kansalaisistaan.

Minusta tässä on huomattavasti enemmän järkeä kuin nykyisessä touhussa. Puhumattakaan siitä, että Suomeen tuotaisiin massoittain näitä kielitaidottomia halpatyöläisiä – perheineen ja omine mummoine ja vaareineen, kuormittamaan vanhustenhuoltojärjestelmäämme lisää…

Lähteet: US, STT, HS, Kuvat: www.kaariutrio.fi

 

Pitäisikö eutanasia sallia Suomessa?

Persujen Freddy Van Wontherghem kirjoittaa kipeästä yhteiskunnallisesta (ja etenkin yksityisestä) asiasta tämän päivän  Hyysärin ”Ota kantaa”-osiossa ( sama kirjoitus on julkaistu myös Freddyn US-blogissa).

Mahdollisuus eutanasiaan myös Suomen vanhuksille

”Lääkäri kysyi, oliko äitini kenties ajattelut eutanasiaa, koska parannuskeinoja hänen sairauteensa ei ollut olemassa.”

Eutanasialla eli armomurhalla tarkoitetaan parantumattomasti sairaalle ihmiselle hänen omasta vakaasta tahdostaan toteutettavaa kuolemaa. Eutanasian tekee aina lääkäri. Se on nykyisin sallittua kahdessa EU-maassa, Hollannissa ja Belgiassa.

Olen itse kotoisin Belgiasta, ja siksi minulla on melko tuoreita kokemuksia eutanasian toimeenpanosta.

Matkustin ilman paluulippua synnyinmaahani lokakuussa 2007. Oma rakas äitini oli vakavasti sairas, eikä toivoa enää ollut. Lääkäri ei osannut arvioida jäljellä olevaa elinaikaa.

Äitini oli aikaisemmin ilmoittanut, että hän haluaa kuolla kotonaan, omassa sängyssä, ja minä halusin antaa siihen mahdollisuuden.

Äitini suurin pelko oli taudin pitkittyminen ja se, että hän joutuisi jonkinlaiseksi lääketieteen koekaniiniksi. Myös televisio-ohjelmat vanhusten huonosta kohtelusta eri laitoksissa pelottivat vanhaa ja sairasta äitiäni.

Noin viikko sen jälkeen, kun olin saapunut hoitamaan äitiäni, tuli kotilääkäri tavanomaiselle kotikäynnilleen. Hän kysyi, oliko äitini kenties ajattelut eutanasiaa, koska parannuskeinoja hänen sairauteensa ei ollut olemassa.

Äiti lupasi harkita, ja minä kysyin lääkäriltä asian laillisuutta. Selvisi, että Belgiassa oli ollut voimassa eutanasialaki jo jonkin aikaa. Muutamaa päivää myöhemmin kirjoitimme äitini ja lääkärimme kanssa eutanasiaan liittyvät paperit valmiiksi.

Tämän jälkeen äiti, osittain minun avustuksellani, otti yhteyttä kaikkiin sukulaisiin ja tuttaviin, jotka hän vielä haluaisi hyvästellä.

Äidin kunto heikkeni päivittäin. Hän muun muassa menetti täysin näkökykynsä. Viimeisen vieraan lähdettyä hän pyysi minua soittamaan lääkärille. Varmistin, että hän oli tosissaan.

Lääkäri saapui mukanaan niin kutsuttu eutanasiasarja. Se sisälsi kolme suonensisäisesti annettavaa ainetta, joista ensimmäinen oli nukahtamislääke.

Lääkäri varmisti vielä useaan otteeseen, että äitini olisi valmis kohtamaan kuoleman. Raskain mielin seurasin, kuinka vastaus oli jokaisella kerralla myöntyvä.

Istuin äitini vierellä, kunnes hän nukahti. Sen jälkeen siirryin lääkärin pyynnöstä viereiseen huoneeseen.

Noin viidentoista minuutin kuluttua kaikki oli ohi. Maksoin lääkärille 38 euron laskun, ja hän poistui.

Ihmettelin hetken, ja kävin katsomassa rauhallisin ja tyytyväisin ilmein pois nukkunutta äitiäni. Soitin hautausurakoitsijalle, joka haki hänet noin tunnin kuluessa pois.

Jälkeenpäin olen tullut siihen tulokseen, että äitini sai kuolla arvokkaasti ja tyytyväisenä.

Minulle kokemus oli henkisesti rankka, sillä autoinhan kuolemaan hänet, joka kerran oli antanut minulle elämän. Toisaalta, vielä rankempaa olisi ollut elää itse täällä Suomessa tietäen, että päivä päivältä huonompaan kuntoon menevä äitini olisi maannut elävänä ruumiina jossakin laitoksessa.

Mielestäni eutanasia on kaunis tapa poistua ja olen valmis siihen itsekin. Kokemusteni valossa haluaisin saman mahdollisuuden myös suomalaisille vanhuksille.

FREDDY VAN WONTERGHEM

Kotka

Näin päästäänkin sitten viikon kysymykseen:

* * *

Olen – henkilökohtaisesti ja itseäni koskien –  taipuvainen ajattelemaan samoin – nähtyäni isoisäni, isäni ja appiukkoni syöpäkuoleman vanhuuden kynnyksellä. Vielä enemmän (kuin näiden tapausten vuoksi) olen vakuuttuneempi asiasta nyt – haudattuani jokin aika sitten (nopeaan kolmen kuukauden pituiseen syöpään) 39-vuoden iässä kuolleen parhaan ystäväni.

Se, että eutanasia on jo nykyään (ja on ollut jo jonkin aikaa) laajasti käytössä saattohoidon yhteydessä, osoittaa taas sen, että suomalainen lainsäädäntö alkaa olla yhtä kaukana ihmisten todellisuudesta kuin Tarja Halonen kalliolaisen työttömän arjesta.

Minun mielestäni esimerkiksi Terho-kodissa noudatettava käytäntö olisi syytä laillistaa – ja ulottaa näin varakkaimmista kansanosista myös vähemmän varakkaiden kärsivien ihmisten saatavaksi.

Lähteet: HS, US

 

Työvoimapulasta kommunikaatiopulaan ja vanhusten eutanointiiin

Uutisvuo on tuonut tullessaan  varsin epämiellyttävän – mutta odotetun – uutisen.

Työministeriö ryhtyy ohjaamaan EU-rahoilla TE-keskusten ulkomaisen työvoiman hankintaa. Useilla TE-keskuksilla on ollut aiemmin omia värväysretkiä ulkomaille.

Nyt laajin hanke on vireillä Itä-Suomessa, jossa viisi TE-keskusta ryhtyy yhdessä hankkimaan työvoimaa. Itä-Suomi kaipaa sairaanhoitajia sekä metalli-, rakennus- ja kuljetusalan työväkeä.

Tämä on mainio tapa pitää työvoimakustannukset kurissa ja hankkia maahan uusi puoli-ilmaiseksi paskaduuneja tekevä paarialuokka. Ja niin edelleen.

Olen kirjoittanut samasta aiheesta ennenkin. En ole mikään punakorporaatioiden ylin ystävä, mutta en myöskään hyväksy julkisen vallan toimin tehtyä työolojen heikentämistä – enkä Suomen monikulturisoimista.

Juuri nyt kun keskustelu hoitohenkilökunnan palkkauksesta ja ammattitaidosta käy kuumimmillaan, niin TE-keskukset ryhtyvät repimään mattoa koko projektin alta. Tällä menolla pidetään huoli siitä, että hoitoaloille saadaan – aluksi – nöyrää ja pieneen palkkaan tyytyvää väkeä. Sellaista joka pystytään normittamaan paperilla.

Mutta – kuinkahan moni omainen odottaa kauhunsekaisin tuntein mitä tästä puuhailusta taas seuraa?

Miten käy todellisen hoidon tason?

Miten käy Helmin ja Hilman kun maahan raahataan kielitaidotonta ja suomalaisittain puutteellisella ammattitaidolla ja -etiikalla varustettua halpatyövoimaa? Pitääkö Helmin ja Hilman tulevaisuudessa osata serbokroatiaa tai puolaa saadakseen edes vettä janoonsa – hoidosta puhumattakaan.

Tulevatko hoitotyön kommunikaatio-ongelmat ratkaistua sillä, että potilaalla ja hoitohenkilökunnalla ei ole yhteistä kieltä eikä kulttuuritaustaa? Tulevatko palkkaus- ja työmotivaatio-ongelmat ratkaistua palkkojen polkemisella?

Miten käy sodassa jalkansa menettäneelle veteraani-Villelle? Saako hän enää päivittäistä lääkekonjakkiaan kun hoitovastuuseen siirtyy koraaniin ja allahiin uskova Zahra?

Kenelle maamme ja yhteiskuntamme on oikeastaan rakennettu?
Ketkä ovat aikanaan antaneet suurimman uhrin nykyisen hyvinvointivaltiomme eteen – puolustaen ja rakentaen uudelleen vääryydellä hävitettyä?

Siinäpä kysymyksiä.

Tätä on tosin jo jonkin aikaa odotettukin. Tähän älyttömyyteen viittaavia puheita on kuultu jo hetken ajan nomeklaturan suusta. Yksi ikävimmistä uuden paarialuokan ja monikulttuurisuuden puuhatädeistä on maanmuuttoministerimme Astrid Thors (Rkp).

Ole kommentoinut tämän touhutätimme edesottamuksia aikaisemmin esimerkiksi täällä, täällä ja täällä.

Ja muuallakin.

Ai niin… Rahat tähän hankkeeseen tulevat siis EU:sta. Kannattaa muistaa, että Valtiovarainministeriön laskujen mukaan Suomi maksoi viime vuonna (2006) 442 miljoonaa euroa enemmän EU:n budjettiin kuin mitä sai sieltä takaisin.

Suomen väkiluku on viimeisen tiedon mukaan ollut samaan aikaan 5 276 955.

Näin ollen, jokainen meistä suomalaista nettomaksaa EU:n tarjoamasta lystistä 83 euroa ja 76 senttiä – vuodessa.

Oman muistikuvani mukaan meidän piti olla nettosaajia EU:n liityttäessä.

Suomalainen – näin Sinuakin vedätetään.

Lähde: STT