Tunne siitä, että kaikki se mitä vuosien aikana on kirjoittnut, ei mennytkään aivan harakoille.

Kiitos puolustusvoimille siitä, että olette lukeneet ja arvioineet erään tämän blogin tärkeimmistä kirjoituksista myös tärkeäksi tämän kansan ja maan  puolustuksen suhteen.

Site Meter

KK

Kuten varmaan kaikki ovat huomanneet, Suomen poliittinen johto (sekä sen narussa perässään vetämät rivikansanedustajat) päättivät sitoa suomalaisen maanpuolustajan toisen käden selän taakse mahdollisen sotilaallisen hyökkäyksen kohdistuessa Suomeen. Ainoastaan perussuomalaiset äänestivät eduskunnassa näytellyssä demokratiafarssissa tätä maanpetokselta haiskahtavaa järjettömyyttä vastaan.

Liittymällä Ottawan miinakieltosopimukseen poliitikkomme eivät suinkaan parantaneet maailmanrauhaa, vaan heikensivät sitä madaltamalla hyökkäyskynnystä Suomeen. Täysin päinvastoin esimerkiksi Rauhanliiton toiminnanjohtajan Laura Lodeniuksen näkemystä:

Hylkäämistä esittäessään perussuomalaiset ovat väärässä miina-asiassa. On tärkeää, että Suomi osallistuu sopimuksiin, joilla luodaan yhteisiä pelisääntöjä siihen, mikä sodankäynnissä on oikeutettua ja mikä ei. Miinat eivät erottele sotilasta siviileistä. Ne ovat epäinhimillinen ase, jota sivistynyt valtio ei käytä. Miinakieltosopimuksen myötä miinojen tuotanto ja kansainvälinen kauppa on tyrehdytetty ja käytännössä niiden käyttö konflikteissa on minimissään. Miinauhrien määrä on laskenut raivauksen johdosta dramaattisesti eikä uusia miinoja enää kylvetä

Kun suurvaltavihollinen tietää tästä eteenpäin , että suomalaiset – tekemiään sopimuksia kunnioittavina – todellakin hävittävät jalkaväkimiinansa, vihollisen ei  enää tarvitse huolehtia siitä, kohtaako se ns. passiivista tulta.

Eikä tällainen sopimus todellakaan vähennä sotatilanteessa maaperäämme kylvettävien jalkaväkimiinojen määrää. Ne suurvallat, jotka ovat ainoa mahdollisen sotilaallinen uhka Suomelle, eivät ole liittyneet (eivätkä ole liittymässä) Ottawan sopimukseen.

Kun tällainen miehittäjä tunkeutuu maahamme,  se tulee aivan varmasti suojaamaan valloittamansa alueet miinoittamalla ne jalkaväkimiinoilla. Niistä miinoista ei tehdä karttoja ja ne eivät todellakaan valitse uhriaan.

Tässä nykyisessä tilanteessa voisi vastaavasti miettiä, tuleeko mahdollisen sodan aikana puolustusvoimien suojella niitä ihmisiä ja tahoja, jotka ovat olleet tällaisen typeryyden takana?

Puolustusvoimat on joutunut reagoimaan ankaran säästökuurin ja miinakieltosopimuksen seurauksiin. Reagointi on ollut nohevaa ja oikeansuuntaista. Tänään julkistetussa uutisessa puolustusvoimat tiedottaa alueellisen puolustuksen suurimmasta remontista vuosikymmeniin.

Puolustusvoimat muuttaa alueellisten joukkojen sodan ajan rakenteita. Nykymuotoiset jalkaväkiprikaatit puretaan. Tilalle tulee muutamia uusia alueellisia prikaateja ja taisteluosastoja.

Aluepuolustuksesta ei luovuta, mutta sen perusfilosofia vaihdetaan.

Nykyään puolustustaistelu perustuu tärkeiden maastonkohtien pitämiseen. Tulevaisuudessa joukot pyrkivät tuottamaan hyökkääjälle riittävät tappiot toimimalla nykyistä hajautetummin, aktiivisemmin ja joustavammin.

Tätä asiaa on eräs tämänkin blogin kirjoittajista kommentoinut ja ideoinut jo jokin aika sitten. Tuo kirjoitus löytyy täältä.

Olennaista on kuitenkin se, että tämä sotilaallisesti katsottuna järjetön päätös ja hiljattain eduskunnassa  tapahtunut perustuslain raiskaaminen herättävät ainakin kirjoittajassa kysymyksen siitä, että onko suomalainen parlamentarismi kulkenut polkunsa päähän korruptoituneena demokratian irvikuvana?

Olisiko aika korvata poliitikot ja Arkadianmäen ongelmajätelaitos suoralla kansanvallalla ja unohtaa tuo hyväksikäyttäjien joukko lakia valmistelevien virkamiesten ja kansan väliltä?


Site Meter

HP

Mikähän muuten  mahtaa olla se sotilaallinen koulutus,   jonka pohjalta Pekka Haavisto esiintyy sotilasasioiden asiantuntijana?

Kun tämä vihreiden (ihan itse itsensä nimittämä) sotilasasiantuntija otti kantaa taannoin Ottawan sopimukseen ja jalkaväkimiinoihin, puurot ja vellit ainakin ovat hyvin sekaisin.

Suomi ei ole osa Afrikkaa, ei käy sotaa, on kansainvälisesti korkealle rankattu kansanvalta ja tärkeimpänä kaikista seikoista – suomalaiseen jalkaväkimiinaan kävelee ainoastaan Suomeen hyökkäävä vihollisvaltion sotilas. Tämän lisäksi ainoa potentiaalinen vihollinen ei ole sitoutunut luopumaan jalkaväkimiinoista.

Toisaalta (todellisuuskuvan vuoksi) on ihan kiva huomata vihreiden epärehellisyys tässäkin asiassa.

Se kuka on käynyt joskus  Kaunialan sotavammasairaalassa on  nähnyt sen, mitä vastuuntunnottomien ja ajattelemattomien poliitikkojen toimet ovat tehneet niille tavallisille suomalaisille miehille.  Niille tavallisille suomalaisille reserviläisille,  jotka lähetettiin kotimaisten  1930-luvun rauhanpoliitikkojen toimesta sotaan puutteellisesti varustautuneina.

Kun tänään on tullut myös julkisuuteen tieto siitä, mitä poliittinen päätös puolustusvoimien supistuksista ja säästöistä tarkoittaa puolustusvoimien komentajan näkökulmasta katseltuna, myös poliittisten päättäjien olisi syytä kertoa mitä nämä kaksi asiaa tarkoittavat yhteen ynnätytyinä.

Vaikka poliitikot ovat päätöstensä seurauksista hiljaa, niin ainakin everstiluutnantti (evp) Jarmo Niemisen US-blogissa on käyty varsin suoraa ja rehellistä kansalaiskeskustelua tästä muutoksesta ja sen todellisista seurauksista.

Lainaan tähän Ilari Kerttuojan varsin reipasotteista näkemystä:

”Tuo suunnitelma virallistaisi nykyisen poliittisen johdon näkemyksen siitä, että koko Suomea ei enää kriisitilanteessa puolustettaisi.

Arktinen prikaatikin olisi todellisuudessa (valmiusjoukkona) lähinnä hidastamassa etenemistä Ruotsin pohjoisosien kautta (Atlantin kuljetusten vuoksi Natolle elintärkeään) Pohjois-Norjaan.

Ajattelin tässä, että on ehkä ihan hyvä herättää ajatuksia siitä,mitä puolustusvoimien alasajo tarkoittaa elävässä elämässä. Hyvän avauksesi jälkeen.

Siinä voi Tarvaisen Kyösti olla ihmeissään pientilallaan siellä Nilsiän Nipasessa,kun aamulla herää ”kärjistyvään kriisiin”.

Jos kriisi onkin yllättäen kärjistynyt siihen, että Igor tyhjentää perheen arvoesineitä,Sergei jääkaappia ja Nikolai vie perheen dievustkaa väkisin banjaan…

Ja alueellinen puolustus on samaan aikaan kadonnut kuin pieru Saharaan ja Naton 10000 miehen iskujoukko odottelee jossain Nova Scotiassa lähtöä Suomen avuksi – Pohjois-Norjaan.”

Juuri tästä on kyse.

Lisäksi Haavisto aatetovereineen (etunenässä Tarja Halonen ja Erkki Tuomioja) tekee näiden virallisen maanpuolustuksen hylkäämien ihmisten itsensä, omaistensa ja omaisuutensa puolustamisesta käytännössä mahdotonta – viemällä halvimman ja tehokkaimman asejärjestelmän näiden ulottuvilta – siis jalkaväkimiinat.

Onko todellakin näin, että vihreät haluavat ihan kaikessa erotella suomalaiset ihmiset parempiin (vihreisiin, jotka asuvat slummeissa radan varressa tai hienoilla omakotialueilla taajaman läheisyydessä) ja huonompiin (maaseudulla ja taajamien ulkopuolella asuvat ihmiset)?

Onko myös näin, että vihreät näkevät puolustusvoimien tehtäväksi suojella sosiaalisilla subventioilla eläviä kaupunkilaisia (sosiaalipummeja), niiden omavaraisten ( veroja maksavien) ja  syrjäseudulla asuvien kansalaisten kustannuksella?

Onko näin, etytä vihreiden lanseerama ns. kansalaistottelemattomuus (rikollisuus) on laajennettu koskemaan lainsäädäntöä yksityisen omistusoikeuden lisäksi myös esimerkiksi yhdenvartaisuuslain kohdalle?

Onko näin, että vihreiden maailmassa kaikki ovat toki yhdenvertaisia, mutta toisaalta vihreät ovat yhdenvertaisempia kuin muut?

Kaikkea tätä todellisuutta vasten tarkasteltuna Haaviston mahtipontinen julistus muuttuu aika groteskiksi:

”Toinen asia on Suomen kansallinen puolustuskyky. Siitä on tärkeä kantaa  huolta. En usko, että meidän puolustuksemme tulevaisuus on yhden asejärjestelmän varassa. Tämän syksyn aikana on tarkasteltava Suomen koko turvallisuuden kuvaa, myös uusia turvallisuusuhkia.”
”Maamiinakeskustelussa korostetaan vain yhtä turvallisuusuhkaa: massiivista maavoimien hyökkäystä itärajan ylitse Suomeen. Tänä päivänä meidän haasteemme ovat aivan muualla.”

Toisin kuin tämä presidenttiehdokas (ja vihreiden Ylin Ja Korkein Sotilasasiantuntija) Haavisto väittää., puolustusvoimien haasteet ja päätehtävät eivät ole missään muualla. Ja vaikka Haavisto olisikin jotain muuta mieltä, laki puolustusvoimista kertoo puolustusvoimien päätehtävät  (ja niihin liittyvät haasteet) varsin selvästi:

2 §
Puolustusvoimien tehtävät

Puolustusvoimien tehtävänä on:

1) Suomen sotilaallinen puolustaminen, johon kuuluu:

a) maa-alueen, vesialueen ja ilmatilan valvominen sekä alueellisen koskemattomuuden turvaaminen;

b) kansan elinmahdollisuuksien, perusoikeuksien ja valtiojohdon toimintavapauden turvaaminen ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolustaminen;

c) sotilaskoulutuksen antaminen ja vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen ohjaaminen sekä maanpuolustustahdon edistäminen

Toki toisessa momentissa mainitaan ne muutkin tehtävät – ne jotka ovat yleishyödyllisiä muiden viranomaisten avustamistehtäviä (muiden viranomaisten tukeminen). Tähän kategoriaan lasketaan laissa mukaan myös osallistuminen kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallintaan.

Mutta – huomio tähän – nämä ovat siis vain ja ainoastaan kakkosluokan tehtäviä.  Maanpuolustus on puolustusvoimien tärkein tehtävä.

Rehellisesti ottaen, minun on erittäin vaikea ymmärtää tällaista ajattelua Suomen puolustamisesta käytävän keskustelun yhteydessä:

”Toiseksi alueiden raivaaminen sataprosenttisesti kaikista miinoista oli lähes mahdotonta. Raivaustyötä ammatikseen tekevien rauhanturvaajien ja humanitääristen miinanraivaajien mukaan maastoon jää aina miinoja, joista syntyy ongelmia siviiliväestölle.”

Haavisto varmaan kertoo meille muille (sotilasasioista hänen tasollaan ymmärtämättömille höpsöille alamaisilleen) , kuinka moni siviili on kuollut suomalaisten joukkojen Suomen alueelle viime sodissa tekemiin miinoitteisiin?

Tässä syntyy sellainen mielikuva, että Haavisto halveksii avoimesti suomalaista maanpuolustajaa – ja tämän ymmärrystä.

Annetaan Haaviston kuitenkin jatkaa valitsemallaan polulla:

”Liittymällä Ottawan sopimukseen Suomi voi omalta osaltaan heikentää jalkaväkimiinojen markkinoita ja näin vähentää niiden tuotantoa kaikkialla maailmassa. Tämä heijastuu suoraan Aasian, Kaukasuksen ja Afrikan konfliktialueille. Näillä alueilla toimivilla ryhmittymillä ei ole varaa hankkia korvaavia järjestelmiä, vaan siviiliväestöä vahingoittava asetyyppi jää hiljalleen kokonaan pois käytöstä.”

Roskaa. Suomi ei myy maailmalle jalkaväkimiinoja, niitä valmistetaan ainoastaan omaa (kriisin aikaista) käyttöä varten.

Niin kauan kun Kiina, Venäjä ja Yhdysvallat toimittavat jalkaväkimiinoja (ei siis maamiinoja kokonaisuutena, panssari- ja viuhkamiinat ovat tuon sopimuksen ulkopuolella myös muiden osalta) kehitysapuna ja sille joka haluaa ostaa, niin Suomen liittyminen Ottawan sopimukseen aiheuttaa mahdollisen sodan alettua ainoastaan turhia suomalaisten ihmishenkien menetyksiä.

Vallattuaan munattoman miinattoman Suomen suurvaltavihollinen kylvää kyllä maaperämme täyteen jalkaväkimiinoja estääkseen vastatoimemme. Siitä ei ole minkäänlaista epäselvyyttä.  Ja noita miinoja ei merkitä karttoihin, toisin kuin suomalaisia.

Haavistolle tämä tuntuu olevan sivuseikka, koska hän polkaisee aivan omiin sfääreihinsä:

”Suomen esimerkkiä ja toimia seurataan. Sillä, miten menettelemme kansainvälisten aseistariisuntasopimusten kohdalla, on merkitystä myös Suomen asemalle haettaessa YK:n turvaneuvoston jäsenyyttä.”

Kysymys kuukin, että miksi ihmeessä Suomen pitäisi saada olla yksi kausi YK:n turvallisuusneuvoston vaihtuvana jäsenenä?

Etenkin kun kyseisellä neulontakerholla ei ole juurikaan sanomista suurvaltojen asioihin ja tekemisiin.

”Jalkaväkimiinat jäävät konfliktin jälkeen omien siviilien uhkaksi vuosikymmeniksi. Suomessakin on kokemusta tästä Lapin sodan jäljiltä. ”

Rehellisyyden nimissä nuo miinat olivat saksalaisen suurvaltavihollisen kylvämiä. Haaviston historiantietämys ja logiikka  ontuvat tässä myös – ja pahasti (sodankäynnin perustiedoista nyt puhumattakaan).

Suomen liityttyä Ottawan sopimukseen maahamme hyökkäävä suurvaltavihollinen voi hyökätä rauhassa ylivoimansa turvin. Jalkaväkimiina edustaa passiivista tulta. Passiivisella tulella pyritään vihollisen liikkumisen hidastamisen lisäksi suuntaamaan vihollisen liike sille alueelle, jossa itse haluamme heikentämisen jälkeen käydä lopullisen tuhoamistaistelun.

Haaviston ajama ratkaisu ei siis luo lisää rauhaa maailmaan eikä  ei myöskään vähennä jalkaväkimiinojen määrää kuin yksipuolisesti (puolustajan puolelta) sotaa käyvässä Suomessa.

Vihollinen muistaa kyllä miinoittaa valtamansa alueet jalkaväkimiinoilla.

Haaviston mainostamaan ICRC:n raporttiin tämän kirjoituksen kirjoittaja suhtautuu aivan samalla tavalla kuin vihreiden näkemyksiin yleiselläkin tasolla  –  molemmat ovat yksisilmäistä propagandaa, joka on vahingollista  tavallisille suomalaisille ihmisille.

Ja jos nyt ollaan ihan rehellisiä, nykyisen taistelijan peruskoulutuksen saaneet suomalaiset taistelijat pystyvät rakentamaan saatavilla olevista ja tilapäismateriaalista huomattavasti teollllisesti valmistettuja jalkaväkimiinoja ilkeämpiä, tehokkaampia ja huonommin havaittavia miinoja ja ansoja.

Eikä miinantuotannon aloittaminen uudestaan ole todellakaan teollisestikaan mitään rakettitiedettä.

Lisäksi muistutan siitä, että Haavistolta on aikamoista hurskastelua väittää, että jotkut valmistajat ovat lopettaneet tuotannon sen vuoksi, että kaupallista kysyntää tälle asetyypille ei enää ole. Jos tämä vähentää jalkaväkimiinojen harkitsematonta käyttöä maailmalla, niin se on erinomainen asia.

Erinomainen asia olisi se, että Suomessa kuunneltaisiin kansan ääntä ja tietyt asiat alistettaisiin sitovan kansanäänestyksen alaisiksi.

Silloin kansalaiskeskustelu pitää huolen siitä, että näin vakavasta asiasta ja sen seurauksista on riittävästi tietoa saatavilla, ennen päätöstä.

Plus se, että Haaviston, Tuomiojan ja Halosen  kaltaiset ihmiset eivät tee päätöksiä (ainakaan kuulematta) meidän muiden puolesta.

Site Meter

KK

Viimeisinä päivinä on käynyt erittäin selväksi sellainen totuus, että nykyiset päättäjämme eivät ole oppineet yhtään mitään omasta historiastamme. Se mikä asiasta tekee todella huolestuttavan, on tämän älyllisen dementoitumisen kohde.

Päättäjät (kokoomus etunenässä) ovat päättäneet ajaa Suomen puolustuskyvyn alas aina siihen malliin saakka, ettei maanpuolustukseen jää muuta vaihtoehtoja kuin Nato-jäsenyys. Nato-jäsenyys Suomen kohdalla tarkoittaa puolustusmenojen kasvua, turvattomuutta, 1300  kilometriä etulinjaa ja Suomen kokoista viivytystaistelualuetta, jolla puolustetaan Norjaa ja Ruotsia viimeiseen suomalaiseen saakka –  ja jopa jokamiehenoikeuksien rajoittamista.

Ja jotta tämä Suomen demilitarisointi ja asevoimien nöyryyttäminen saadaan vietyä kliimaksiin saakka, ulkoministeri Erkki Tuomioja ja Tasavallan presidentti Tarja Halonen masinoivat omien maanpuolustajiemme käsien selän taakse sitomisen – ja vetivät samalla koko puolustusvoimiltamme housut kinttuihin julkisesti.  Asiaa on käsitelty täällä aikaisemminkin.

Kun tähän ynnätään tavoite yleisestä asevelvollisuudesta luopumisesta – joka merkitsee myös vahvan maanpuolustustahdon tahallista romuttamista – ja nykyisen EU-jäsenyyden aikana tuhottu huoltovarmuutemme (joka on varmuusvarastoinnin hävittämisen ja  kotimaisen tuotannon lakkauttamisen lisäksi viety infrastruktuurinkin tasolle), katastrofi on käsissämme seuraavan kansainvälisen kriisin levitessä Suomeen .

Tällaista edesvastuuttomuutta on toki nähty aikaisemminkin omien päättäjiemme taholta. Sotien opetukset olivatkin sitten erinomaisen hyvin päättäjien muistissa aina Suomen EU-jäsenyyteen asti. Vuonna 1995 alkanut huoltovarmuuden, kansallisvaltion ja puolustuskyvyn romuttaminen on lähestymässä kohti surkeaa loppuaan nykyisen vallankäyttäjien puumerkkinä maamme historiaan.

Historia muistuttaa myös edellisten haihattelijoiden toimien seurauksista verisesti. Puolustuskyvyn laiminlyöminen johti Neuvostoliiton hyökkäykseen 1939, koska  se piti Suomea sotilaallisena tyhjiönä. Sotien jälkeinen vahva reserviin perustuva kenttäarmeija ja aluepuolustuksemme doktriini ovat pitäneet vieraat Suomen rajojen ulkopuolella tähän saakka.

Tulevaisuus saattaa olla sitten aivan toisenlainen.

Talvi- ja jatkosodan tappiot  olivat sotaväen kohdalla kaatuneina ja kadonneina talvisodassa 22 830 ja jatkosodassa 66 044 eli yhteensä 88 874 miestä. Siviiliuhrien kanssa näiden sotien uhrien määrä nousee melkein sataantuhanteen turhaan kuolleeseen suomalaiseen – unohtamatta myöskään suoranaisten sotarikosten uhreja.

Laittomasta aggressiosta  uhrille (eli Suomelle) aiheutuneet aluemenetykset olivat valtavat. Suomi luovutti Neuvostoliitolle talvisodassa menetettyjen Sallan ja Karjalan lisäksi Petsamon ja joutui vuokraamaan Porkkalan 50 vuodeksi ja takaamaan sinne Neuvostoliiton sotilaille vapaan pääsyn Suomen alueiden kautta.

Materiaaliset menetykset (sotakorvauksineen) olivat suunnattomat. Sodan tuhojen ja menetettyjen alueiden lisäksi Suomen piti maksaa hyökkääjälle ns. sotakorvauksia  300 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria kuudessa vuodessa, ja korvata kaikki luovutetulta alueelta viety ja hävitetty  (oma) omaisuus.

Tämän lisäksi maassa jouduttiin käyttämään oikeusjärjestyksemme vastaista takautuvaa lainsäädäntöä sotasyyllisyysfarssissa (jossa vihollisen avuliaana ajokoirana toimi Urho Kekkonen) ja maamme valui vuosikymmeniksi itäisen naapurin talutushihnaan kytketyksi rakiksi.

Näin kävi siksi, että vanha roomalainen viisaus oli unohdettu tyystin. Nimittäin Si vic Pacem, Para Bellum – jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan.

Kun lähdimme talvisotaan, sotaväellä ei ollut jakaa edes kaikille kiväärimiehille kivääriä –  asianmukaisista vaatteista ja muista varusteista nyt puhumattakaan. Esimerkiksi 3.12.1939 12. divisioonan materiaalivahvuudesta puuttui lähes 1000 kivääriä – ja näin huonosti varustetun joukon piti kuitenkin lähteä vastahyökkäykseen vahvan panssariaseen tukemaa  suurvaltavihollista vastaan.

Tykistön tilanne oli kuitenkin kaikkein surkein. Koko kenttätykistömme käsitti vaivaiset 500 tykkiä – joista suurin osa oli autamattomasti vanhentuneita. Lisäksi (kuin pisteenä iin päällä) ampumatarvikkeita tykistölle oli ainoastaan 280000 laukauksen verran – tuon määrän venäläisen armeijakunnan tykistö ampui talvisodassa yhtenä päivänä.

Panssaritorjunnan jälkikäteen luotu gloria on osittain todellinen – mutta se kuuluu suomalaiselle taistelijalle, ei päättäjälle.  Molotovin coctailit ja kasapanokset olivat päättäväisen puolustajan tilapäistarpeita vastustajan monituhantista panssarivoimaa vastaan. Niillä vajaalla sadalla pst-tykillä ei todellakaan torjuttu vihollisen panssarivoimaa.

Kun pääministeri Cajander onnitteli talvisodan sytyttyä armeijaa siitä, ettei sen tarvinnut raahata mukanaan vanhanaikaisia aseita, saa tämä kommentti lähinnä ironisen irvokkaan sävyn nykyään sitä tarkasteltaessa.

Tähän samaan tilanteeseen päättäjämme ovat ajamassa Suomen puolustusta uudelleen. Venäjällä kuohuviinipullot napsahtelevat auki ja suunnitelmia yksinkertaistetaan.Poliittinen johtomme on kyvytön näkemään sen, että yksipuolinen aseistariisunta pienen valtion taholta –  tai jäsenyys sen suurvaltanaapuria vastaan suunnatussa sotilasliitossa – ovat omiaan laskemaan suurvaltanaapurin hyökkäyskynnystä.

Jos me vielä joskus joudumme itänaapurin kanssa sotaan, syylliset tähän kansalliseen katastrofiin löytyvät tämän päivän päättäjien joukosta.

*  *  *

Jk. Valtio on muuten osoittanut myös luotettavuutensa ja lojaaliuutensa työnantajana niitä työntekijöitään  kohtaan, jotka kutsumuksensa mukaan varjelevat tätä maata.

… varjelkoon Luoja entistä tiukemmin Suomea – johtajamme kun eivät siihen kykene.

Lähteet: YLE, US, Puolustusvoimat, Wikipedia

Site Meter

KK

Päivän uutisvirta toi tullessaan surullisen tiedon siitä,  kuinka nykyisten päättäjien edesvastuuttomuus on alittanut jälleen kerran uuden kynnyksen.

Neuvostovaltio Valtioneuvosto on hyväksynyt lakiesityksen jalkaväkimiinojen kieltämisestä.

Huomenna perjantaina Suomen lipun voi hyvällä syyllä vetää puolitankoon, sillä eduskunnalle annettavan esityksen voimaantulo merkitsee Suomen liittymistä Ottawan sopimukseen, joka solmittiin Oslossa vuonna 1997.

Suomi ei ole halunnut kieltää jalkaväkimiinoja aikaisemmin, koska ne ovat olleet keskeisessä asemassa alueellisessa puolustusjärjestelmässä. Niistä luopumisen on nähty heikentävän olennaisesti maan puolustuskykyä. Nyt jokin on liikahtanut ja haihattelijat ovat saaneettahtonsa läpi tässä (äärimmäisen vakavassa) asiassa.

Suomen jalkaväkimiinavarastot on tarkoitus hävittää vuoden 2016 loppuun mennessä- vaikka Venäjä, Kiina ja Yhdysvallat eivät tee näin.

Näin Suomen edesvastuuttomat päättäjät ovat tehneet tietoisen päätöksen sitoa Suomea puolustavan kenttäarmeijan kädet selän taakse (mahdollisessa sodassa) suurvaltavihollisen kanssa.

Ne syyt miksi tarvitsemme jalkaväkimiinoja ja miksi tuollainen kielto on kuitenkin kierrettävissä (kalliden omien ihmisuhrien kustannuksella) ovat aikaisemmin olleet käsittelyn alla täälläkin.

Voitte halutessanne  tutustua niihin täällä.

Päättäjät ovat unohtaneet kaikki viime sotien opetukset,  mutta tulevaisuudessa näiden päätösten takia turhaan vuodatettu suomalainen veri on silti heidän käsissään .

Lähde: STT/IL

Site Meter

KK

Helsingissä vietetään tänään autotonta päivää. Sitä perustellaan ympäristönäkökohdilla ja sillä pyritään joukkoliikenteen lisäksi puffaamaan myös kaupunkipyöräilyä.

Joukkoliikenteen ympäristöystävällisyydestä
sekä kaupunkipyöräilyn siunauksellisuudesta voidaan tietysti olla montaa mieltä.

Site Meter

Joskus on ikävä olla oikeassa.

Poliisi selvittää jalankulkijan ja polkupyöräilijän törmäyksessä sattunutta jalankulkijan kuolemaa Helsingissä. Tämä onnettomuus tapahtui viime perjantaina iltapäivällä Pohjoisesplanadin ja Kluuvikadun risteyksessä.

Törmäyksessä vakavasti loukkaantunut 55-vuotias jalankulkija kuoli vammoihinsa lauantai-iltana. Nainen oli kävellyt jalkakäytävällä polkupyörän törmätessä häneen. Polkupyörää ajanut 37-vuotias mies sai törmäyksessä lieviä vammoja.

Osanottoni omaisille.

Taannoinen kirjoitukseni oli suunnattu lähinnä Osmo Soininvaaran aseharrastuksen vastaista vaalikirjoitusta vastaan. Tältä pohjalta tuntuu vieläkin ikävämmältä se, että olin aika oikeassa vaikka väänsinkin hieman parodiaa kaupunkipyöräilystä.

Hieman vastaavasti – samoin kuin olen todennut eräästä toisesta aiheesta – olen sitä mieltä, että että eivät polkupyörät tapa ihmisiä vaan ihmiset, jotka käyttävät niitä holtittomasti ja edesvastuuttomasti. On aivan turhaa syylliistää satojen tuhansien pyöräilijöiden joukkoa yhden ihmisen töppäilyistä.

Toisaalta kannattaa myös herättää keskustelua siitä, kuuluuko liikennevakuuttamaton 60 km/h kiitävä kevytrakenteinen ajoneuvo kaupunkiliikenteeseen – etenkin ajokortittomien,asennevammaisten ja liikennesääntöjä halveksivien kamikaze-kuskien ohjastamana.

Jos mielestänne kuuluu, niin äänestäkää ihmeessä Osmo Soininvaaraa, Vesa Hackia ja muita virheitä… Ehkä saatte vielä pyöräilyn tuomien uhrien lisäksi kylkiäisenä mukana rikastuneen Uuden Uljaan kaupunkikulttuurin puukotuksineen, tutustumisraiskauksineen ja polttopulloiskuineen? Aika näyttää…

Suomi kun on erään Akuliinankin mielestä liian turvallinen maa.

Lähde:HS

(Ajankohtainen uusinta vuodelta 2008)

Palasin viikonlopun jälkeen takaisin lento-, liikenne- ja ympäristömelun täyttämään Helsingin keskustaan maaseudulla vallitsevan luonnonrauhan keskeltä. Kävelin eilen aamulla jalkakäytävää pitkin töihin – sää oli mitä mainioin. Kaikki olisi ollut täydellistä, mutta turvallisuus järkkyi melkein välittömästi käppäilyni aloitettuani. Pari kolme periaatepyöräilijää oli päättänyt pilata maanantaiaamun kymmeniltä tuhansilta kaupunkilaisilta.

Astuttuani pari metriä jalkakäytävällä takaani kuului karjunta ”tie auki”. Käännyin ja sain juuri ja juuri väistettyä – jalan kulkevana ja jalkakäytävää käyttävänä – vartalonmukaiseen kokovartalokondomiin ja täys´alistaja-laseihin sonnustautuneen, julmannäköisen, jalkakäytävää pitkin kaahanneen vauhtihirmun. Tämä tapahtui vain nipin napin ilman tuon vauhtihirmun ohjastaman kumi- ja metallihirviön alle jäämistä.

Seuraavassa kadunkulmassa seurasi välitöntä jatkoa saman aiheen parissa. Noin satakiloinen – monikulttuurisen outfittiin sonnustautunut – kukkahattutäti pyöräili ihqun pinkiksi maalatulla (ja ilmeisesti vain maalilla kasassa pysyvällä) antiikkipyörällään melkein päälleni. Kulman takaa vasemmalta ja jalkakäytävällä. Vahingoittumattomuudestani saan kiittää edellisen viikonlopun metsästystapahtumia ja niiden adrenaliinin kautta aiheuttamaa valveillaoloa ja tarpeeksi nopeaa refleksitoimintaa.

Jotta aamu olisi ollut täydellinen, lähes tienpinnalla kiitävä ja makuuasennossa poljettava mikä-lie, puikkelehti torvi soiden jalankulkijoiden jaloissa ja täräytti jalkakäytävältä suoraan liikenteen sekaan. Tämä esitys sai aikaan paniikkijarrutuksia. Autoilijoiden refleksien vuoksi kolareilta, yliajoilta ja muilta onnettomuuksilta vältyttiin – täpärästi.

Unohtamatta aikaisempia kokemuksia. Olen kerran kävellyt kaikessa rauhassa ravintolan terassin ohi kun päälleni on ajanut takaapäin terassilta (polkupyöräillen) poistumassa ollut rastatukkainen viherhihhuli – tai mikä lie soosipää. Kännissä kuitenkin kuin apina.

Minun mielestäni kaupunkipyöräily on tarpeetonta ja ympäristölle vaarallista. Liian monet täysin edesvastuuttomat ja riittämättömillä pyöräilytaidoilla varustetut keskustan kauhut pitää saada pois urbaaneista keskustoista vaarantamasta lainkuuliaisten kansalaisten turvallisuutta. Pyöräily kuuluu maaseudulle – ei kaupunkeihin.

Tulee verrata toisiinsa kaupunkipyöräilijöiden ja kaupunkipyöräilystä kärsivien etuja ja ratkaista asia vaikka äänestämällä. Tiheästi asutuilla seuduilla pyöräilijät taitavat hävitä äänestyksen.

Asiaan on olemassa myös vaihtoehtoisia ratkaisuja – siinä tapauksessa, että kaupunkipyöräily päätetään kuitenkin vaarallisuudestaan ja ympäristölle haitallisuudestaan huolimatta sallia taajamissa.

1. Taajamassa käytettävän polkupyörän nopeus rajoitetaan teknisin välinein 5 km:iin tunnissa. Lisäksi jokaisen kaupunkipyöräilijän edessä tulee kulkea punaista lippua heiluttava varoittaja – jalkaisin.

2. Taajamassa käytettävä polkupyörä määrätään rekisteröitäväksi, pakollisen liikennevakuutuksen piiriin ja vuosikatsastettavaksi kerran vuodessa.

3. Taajamassa käytettävän polkupyörän kuljettajalta vaaditaan ajotutkinto sekä voimassa oleva ajokortti.

Villi veikkaukseni on, että näillä toimenpiteillä saataisiin nykyinen pyöräilyterrori kummasti kuriin. Ja jos nämä toimenpiteet eivät ole riittäviä, voisimme mahdollisesti harkita vihervasemmistolaiseen perinteeseen kuuluvia gulageja ja muita uudelleenkoulutusleirejä oikean pyöräilyasenteen luomiseksi ja varmistamiseksi.

Taajamassa käytettävien polkupyörien kuljettajiin voisi myös soveltaa ns. Cronbergin mallia.

Taajamapyöräilyyn sovellettuna Virheet De Rödan paikallisosaston olisi hyvä tietää, että kaupunkipyöräilijäyhteisö on riittävän monimuotoinen. Sen tulisi tarkastaa puolivuosittain, että pyöräilylupalistalta löytyy eri sukupuolia, eri ikäryhmiä, kieliä, perhetaustoja, etnisiä taustoja, sukupuolista suuntautumista, vammaisuutta, vakaumusta ja uskontoja.

Ja kun muistetaan myös periaate en ota, jos ajan (edes höpö-höpöheinää… 😉 ), luulisi turvallisuuden keskustassa nousevan korkealle pilviin.

 


Site Meter

 

(Toimitus jakaa tämän kirjoituksen uudelleen lukijoiden toivomuksesta 16.8.2016
Toimitus)

Poliittinen nomenklaturamme jatkaa edellisten sukupolvien uhrausten kautta luodun perinnön hävittämistä omin voimin. Kuten tiedämme, päättäjiksi kutsuttu haihattelijajoukkomme on liittämässä Suomea Ottawan sopimukseen. Kyseinen Ottawan sopimus kieltää osan maamiinoista – Suomen puolustamisen kannalta ne tärkeimmät eli jalkaväkimiinat.

Ottawan sopimus

Ottawan miinakieltosopimus on kansainvälinen valtiosopimus, joka kieltää henkilömiinojen käytön, valmistuksen, myynnin, varastoinnin ja kuljetuksen. Sopimuksen allekirjoittaneen maan tulee tyhjentää miinavarastonsa neljässä vuodessa, puhdistaa miinoitetut alueet kymmenessä vuodessa sekä tarjota apua miinojen uhreille.

Aloitteen tästä sopimuksesta teki Kanadan ulkoministeri Lloyd Axworthy vuonna 1996. Sopimus kirjattiin ja allekirjoitettiin perustajavaltioiden toimesta 5. joulukuuta 1997.

Jalkaväkimiinojen kieltoa koskevassa sopimuksessa on allekirjoittajina 153 jäsenvaltiota. Myös EU on ilmaissut – tyypillisen besserwissermäisen – huolensa siitä, että 40 maata ei ole vielä liittynyt kansainväliseen sopimukseen. Näitä maita ovat Suomen lisäksi muun muassa Somalia, Myanmar, Arabiemiirikunnat, Kiina, Venäjä, Yhdysvallat ja Irak.

Kansallisen päätöksenteon ylitse kävelevä EU:n parlamentti vaatii päätöslauselmissaan kaikkia jäsenmaitaan liittymään Ottawan sopimukseen – pystymättä takaamaan kuitenkaan jäsenmaidensa turvallisuutta.

Vaikka kyseistä paperinpalaa on ympäri maailman sodankäyntiä ymmärtämättömissä piireissä haihatellen julistettu erinomaiseksi asiaksi, jokaisen kannattaa kuitenkin muistaa muistaa mitä se on – paperia. Paperi voidaan repiä tai polttaa tarvittaessa. Jokainen paperille laadittu sopimus velvoittaa allekirjoittajiaan juuri niin pitkään, kunnes joku katsoo itsensä tarpeeksi vahvaksi pyyhkiäkseen sopimuksilla takamuksensa. Näin on käynyt ennenkin ja näin tulee käymään tulevaisuudessakin.

Tuhannen ruplan kysymys kuuluukin tällä kerralla oikeastaan näin: mitä hyötyä maailmanrauhalle Suomen sitoutumisesta jalkaväkimiinakieltoon on? Etenkin kun suurvallat Venäjä, Yhdysvallat ja Kiina eivät ole ratifioineet sitä – eivätkä aiokaan ratifioida sitä. Jos Suomi ratifioi tuon sopimuksen sen ainoana hyötynä voidaan nähdä maamme osittainen halvaannuttaminen ja suurvaltavihollisen valloitussodan helpottaminen.

Kun länsimaiden – ja muun liikaa degeneroituneen maailman – kukkahattutädit huutavat kaula pitkänä, kituset auki ja pää punaisena suomalaisten jalkaväkimiinojen kauheutta ja vaarallisuutta, he ovat – joko tietoisesti tai ajattelukyvyn puutteen vuoksi unohtaneet muutaman asian.

Suomen jalkaväkimiinat lepäävät tarkoin vartioiduissa varastoissa nykyisen syvän rauhan aikana. Ne kaivetaan maahan vasta sitten, kun Suomi on tilanteessa, jossa valtakunnan alueellista koskemattomuutta joudutaan turvaamaan voimakeinoin.

Ne eivät ole uhka kenellekään muulle, kuin sellaiselle joka haluaa väkisin ja asevoimia käyttäen tunkeutua Suomeen – siis vihamieliselle valloittajalle. Ne eivät ole siis minkäänlainen uhka lapsille, miehille, naisille, ukeille, vaareille, mummoille, huldille, hilkoille, arvoille, arskoille, tarjoille, erkeille, villeille eläimille, naisille, vapaamuurareille, pikajuoksijoille, kaupparatsuille, vinttikoirille, maahanmuuttajille, astridthorseille eivätkä buddhalaismunkeillekaan.

Jalkaväkimiinat Suomessa

Pitää myös muistaa, että näitä – kuten Suomen puolustusvoimia kokonaisuudessaankin – käytetään Suomen suojelemiseen aggressiota vastaan. Taistelun peruselementit ovat tuli ja liike – ja näistä vain tuli on tappavaa. Liikettä tarvitaan ainoastaan tulen siirtämiseksi oikeaan aikaan oikeaan paikkaan – tai pois vihollisen tulen vaikutukselta. Miinat edustavat tässä ns. passiivista tulta. Ne pystytään sijoittamaan ennakkoarvioiden mukaan nopeastikin alueellisesti tietyllä tavalla rajattuihin paikkoihin.

Miinat ovat perusolemukseltaan puolustusase. Passiivisena aseena ne suojaavat puolustajaa ja aiheuttavat tappiota ja hidastavat hyökkääjää. Sotatilan aikana miinat ovat lähes korvaamaton asejärjestelmä Suomessa – maassa, jolla on pitkät rajat puolustettavinaan mutta vain vähän puolustajia. Jalkaväkimiinojen etuna on myös niiden psykologinen vaikutus – kun vihollinen tietää maassa olevan miinoja, se varoo liikkeitään ja on sidottu puolustajan vastatoimien uhkaan. Valvotussa käytössä maamiinat ovat siviiliväestölle turvallisempia kuin rypälepommit. Lähi-idän kokemukset kertovat, että niiden mahdollisuus jäädä räjähtämättöminä maastoon on paljon suurempi

Kun taistelussa tarvittavia sulutteita ja miinotteita rakennetaan, niistä tehdään (Suomessa) hyvin tarkat peitepiirrokset. Näin siksi, että ne saattavat olla myös omille joukoille vaarallisia. Lisäksi näin helpotetaan kriisinjälkeistä raivaustyötä. Suomi ei  – ainakaan toistaiseksi –  ole mikään kolmannen maailman diktatuuri eikä ekspansiivinen imperiumi.

Panssarimiinoite on edelleen 2000-luvullakin tärkein kaikista sulutteista (myös rannikkopuolustuksessa). Hyökkääjän panssarivaunujen ja panssaroitujen ajoneuvojen liikkeen tehokas rajoittaminen ja kanavointi puolustajan kannalta edullisille alueille voidaan yleensä toteuttaa vain miinoitteilla, murrosteilla sekä hävittämällä teitä ja siltoja. Näiden toimien suojaaminen ilman jalkaväkimiinoja vihollisen vastatoimilta on vaikeaa ja erittäin kallista.

Korvaamiseen tarkoitetut kuorma-ammus- ja rypäleasejärjestelmätkin ovat päätyneet samanlaiseen kukkahattutätien aiheuttamaan mielikuvamyrskyyn, joten niiden käyttö jalkaväkimiinoja korvaavana järjestelmänä on – myös Suomessa – varsin epätodennäköistä. Ne ovat myös normaalia jalkaväkimiinaa epäluotettavampia ja Suomen olosuhteisiin huonosti sopivia teknisiä asejärjestelmiä.

Jalkaväkimiinojen tehokkuus perustuu muutamaan asiaan. Ne ovat yksinkertaisia, luotettavia, huokeita, helppoja käsitellä, tehokkaita ja koulutettu joukko pystyy rakentamaan niitä korvikemateriaaleistakin.

Tätä todellisuutta vasten tuntuu järjettömältä kieltää suomalaiselta maanpuolustajalta sakaramiinan (SM 65-98 ) käyttö. Tämän varsin pienen, halvan ja yksinkertaisen aseen käyttötarkoituksena on rikkoa pyöräajoneuvon rengas tai silpoa alaraajan osa, mutta ei surmata miinaan astunutta. Sakaramiina kuuluu painevaikutteisten polkumiinojen ryhmään. Sakaramiina SM 65-98:ssa käytetään räjähdysaineena 60 grammaa tiiviiksi puristettua trinitrotolueenia (TNT). SM 65-98 laukaistaan yleissytytin 65:llä ja sakaralaukaisin 98:lla.

Tai putkimiinaa (PM 68 95). Se asennetaan yleensä puuhun. Putkimiinan sirpaleet tappavat aina 15 metriin ja haavoittavat 30-50 metriin saakka. Teollisesti valmistetun putkimiinan paino on 900 g, josta räjähdysaineen osuus on 180 g. Suomessa tämän (kuten monen muunkin miinan) sytyttimenä käytetään vetosytytin 95:ttä. Miinan sirpaloituva kuori on valmistettu jousiteräksestä.

Kuka tahansa niiden toimintaperiaatteen tunteva taistelija – eli suomalainen reserviläinen – osaa rakentaa korvikemateriaaleista ja räjähdysaineista vastaavanlaisia – jopa nykyisin käytössä olevia tehokkaampia – taisteluvälineitä.

Uusi aika – vanhat ja uudet konstit

Tämä on aika, jolloin vanhat viisaudet ja kokemuksen kautta saadut opit tunnutaan hylkäävän lähes alalla kuin alalla. Suomi on pinta-alaltaan suurehko eurooppalainen maa. Sen tyhjenevä maaseutu ja taajamiin keskittyvä asutus mahdollistavat entistä paremmin puolustusdoktriinimme mukaisen vihollisen hidastamisen, kuluttamisen ja lopullisen tuhoamisen – siellä missä me itse haluamme. Tällaista sodankäyntiä varten tarvitaan aivan toisenlaisia joukkoja kuin nyt näköpiirissä oleva NATO-yhteensopiva teknistynyt armeija.

Näinä aikoina olisi syytä kääntää katse takaisin hajautettuun toimintaan ja sissitaktiikkaan. Samalla rahalla – ja halvemmallakin – kuin millä ostamme kalliita NATO-teknologiasta riippuvaisia ja olosuhteissamme epävarmoja teknisiä asejärjestelmiä (rypäleammukset, Leopard 2-taisteluvaunut, muutama hassu F/A-18 Hornet-taistelulentokone) pystymme ylläpitämään perinteistä uskottavuutta puolustuksessa perinteisin – ja vähän kehittyneimminkin – keinoin ja välinein.

Väitän, että huomattavasti pidemmän ajan, huomattavasti tehokkaammin, huomattavasti huokeammin ja huomattavan paljon vähemmillä omilla tappioilla.

Miettikää kuinka monta mönkijää peräkärryllä, Rskk:lla, IT- ja Pst-ohjuksilla, taistelumateriaalilla, lääkintätarvikkeilla, miinoilla ja elintarvikkeilla varustettuna saadaan yhden panssarivaunun hinnalla?

Unohtamatta tässäkään – jälleen kerran – maanpuolustuksen kulmakiveä: kansanarmeijaa ja sitä kautta nousevaa yhteistä maanpuolustustahtoa. Tämä saadaan kylkiäisenä tai sivutuotteena.

Tämä jos mikä on tulevaisuuden tuki ja liike – perisuomalaisena versiona.

En väitä, ettei motorisoituja nykyaikaisia joukkoja tarvita heikennetyn vihollisen tuhoamiseen ratkaisutaisteluissa. Sen sijaan väitän, että,  ja jos,  ns. kenttäarmeija hajautetaan, organisaatio kevennetään aina motorisoituun taistelupariin, motorisoidaan sellaisella laitteella, jonka taistelupari pystyy itse huoltamaan, on maastokelpoinen sekä nopea ja varustetaan  tämä laite tehokkailla torjunta-aseilla (maamiinoja unohtamatta) kynnys siihen, että suurvaltavihollinen(kaan) lähtee edes kokeilemaan Suomen valloitusta, nousee entisestään. Kyse on mönkijästä/moottorikelkasta.

Väitän myös, että tämä – todellinen motorisoitu sissiarmeija – pystyy nopeuttamaan vihollisen tuhoamista paremmin, kuin kolme panssariprikaatia tai 160 F/A taistelusuihkukonetta yhteensä – Suomessa.

Se kuka unohtaa historiansa on tuomittu tuhoutumaan

Ei pidä unohtaa sitä, että Pohjois-Vietnamin puolustusdoktriini oli Neuvostoliiton kautta – ainakin osittain – lainattu suomalaisilta. Se oli eräs syy siihen, että agraarinen Pohjois-Vietnam pystyi päihittämään teollistuneen suurvallan nimeltään Yhdysvallat.

Samaa suurvaltojen kömpelyyttä pystyä taistelemaan maahan sidottua ja kevyttä sissitaktiikkaa käyttävää puolustajaa vastaan on nähty myöhemmin kaikkialla – viimeisimmät esimerkit löytyvät Afganistanista ja Irakista.

Kun mietimme miinojen merkitystä Suomelle, muistettakoon myös se, että Venäjä ei ole sitoutunut luopumaan niistä. Venäjän edeltäjä – Neuvostoliitto ja sen neuvostoarmeija – käytti toisessa maailmansodassa noin 70 miljoonaa maamiinaa – ja voitti sen sodan.

YE eversti ja Mannerheim-ristin ritari Wolf Halsti varoitti jo 1970-luvulla jälkipolvia. Hän varoitti omiin kokemuksiinsa perustuen siitä, että meidän tulee ottaa oppia niistä virheistä mitä 1930-luvun suomalaiset poliitikot tekivät.

He nimittäin lähettivät suomalaisen reserviläisen puutteellisesti varustettuna puolustamaan maataan. Ja tuon ajan typeryys maksoi ihmishenkiä ja verta.

Tuota typeryyttä tuskin kukaan haluaa enää nähdä uusintana. Vai kuinka on Tarja Halonen, Erkki Tuomioja, Matti Vanhanen ja muut – haihattelijat?

Lähteet: Puolustusvoimat, Ottawan sopimus

Päivitys 170313.


Site Meter