Vanhuksista, vanhuudesta ja eutanasiasta

Viikonlopun ja eilisen aikana pinnalle ponnahti –  jälleen kerran –  keskustelu vanhuksista ja vanhuudesta Suomessa. Suurimman kohauksen aiheutti kirjailija Kaari Utrion sukailematon kommentti siitä, että yli 70-vuotialle vanhuksille annettaisiin itsemurhan mahdollistava unipilleri.

Utrio esitti varsin radikaaleja toimia Suomen vanhustenhoitoon. Utrion mielestä omaehtoinen kuolema voisi ehkä olla ratkaisu suurten ikäluokkien vanhentumisesta seuraavaan hoitaja- ja hoitopaikkapulaan.

Terveyskeskuksissa voitaisiin jakaa vanhuksille, vaikkapa yli 70-vuotiaille, ystävällisiä ”unipillereitä”. Se tulee olemaan välttämätöntä, sillä nopeasti kuoleva vanhus on eduksi yhteiskunnalle. Mistä muka kaikille suurten ikäluokkien edustajille saadaan hoitajat?

67-vuotias Utrio ei itse halua päätyä vanhainkotiin hoidettavaksi.

Jos taudit iskevät tai tulen sekopäiseksi, aion nitistää itseni. En halua olla kenenkään taakkana tai armoilla, kolmen pojan äiti Utrio sanoo lehdelle.

Ennen katsottiin hyväksi iäksi kolme tiuta ja kymmenen eli 70 vuotta, historiallisista romaaneistaan tunnettu Utrio huomauttaa.

Samasta asiasta kirjoitti muuten hetki sitten myös Freddy Van Wontherghem.

Minä en paheksu enkä kauhistele  Utrion kommentteja, olen itsekin ollut huolestunut jo aikaisemmin tästä skenaariosta. Hän näkee tilanteen ja vanhustenhoidon nykyisen todellisuuden varsin kirkaasti. Jos ihmisellä on oikeus ihmisarvoiseen syntymään ja elämään, hänellä pitää olla myös oikeus ihmisarvoiseen vanhuuteen – ja myöskin kuolemaan.

Todellisuus vanhustenhoidossa on kaukana ihmisarvoisesta vanhuudesta – sänkyyn sidottuja, nälissään ja janoissaan kuivuvia, sukulaistensa laitoksiin hylkäämiä  ja allensa laskevia ihmisraunioita ei voi oikein mitenkään kutsua ihmisarvoista vanhuutta viettäviksi arvostetuiksi seniorikansalaisiksi.

Pahimmillaan nämä pakkolaitoksiin suljetut vanhukset joutuvat sellaisten ihmisten armolle, jotka eivät osaa kunnolla suomea, eivät ymmärrä suomalaista kulttuuria eivätkä tapoja ja joiden ainoa syy olla hoitajina perustuu jonkun toisen ihmisen ahneuteen ja sen kautta tällaisen halpatyövoiman Suomeen raahaamiseen.

Kun meitä lainsäädännön tavoin ohjaava EU-direktiivi määrää, että lehmien on päästävä navetasta laitumelle vähintään 60 päivänä vuodessa, niin ihmisoikeudet on unohdettu,  eikä samaan aikaan ikäihmisille  pystytä järjestämään edes muutamaa jaloitteluhetkeä viikossa.

Ja kun vielä muistetaan se, että yhteiskunta on eräissä tapauksessa vielä ryöstänyt näiden uhriensa omaisuuden, niin en yhtään ihmettele Utrion kommentteja.

Vanhustenhoidosta on puhuttu ajoittain paljonkin. Siihen liittyvät ongelmat nousivat  tapetille viime viikolla, kun lääninhallitusten selvitykset paljastivat törkeitä laiminlyöntejä ja ihmisarvon alitttavaa kohtelua ja kaiken kaikkiaan varsin inhotavilta kuulostavia asioita vanhustenhoidon tilasta nykyisessä Suomessa.

Hoitohenkilökuntaa on selvitysten mukaan liian vähän kaikkialla, ja pakkokeinoja käytetään yleisesti – vapaiden kansalaisten alistamiseen ja heidän ihmisarvonsa viemiseen.

Selvityksissä kerrotaan, että vanhuksia sidotaan peteihin ja teljetään lukkojen taakse  – paitsi heidän oman turvallisuutensa myös henkilökunnan puutteen vuoksi.

Vaippoja käytetään vanhuksilla yleisesti. Niitä käytetään liikaa jopa hyväkuntoisilla, koska henkilökunnalla ei ole joko halua tai aikaa auttaa vanhuksia vessaan. Kaatumisia on selvitysten mukaan paljon. Ulkoilemaan vanhukset pääsevät varsin harvakseltaan. Lisäksi vanhukset kärsivät ravinnon puutteesta ja saavat paikoin liikaa lääkkeitä.

Kaikissa selvityksissä arvioidaan, ettei hoitajilla ole missään riittävästi aikaa vanhuksille. Sama pätee niin laitoshoidossa kuin kotona asuvienkin hoidossa ja palveluissa. Öisin ongelmat vielä korostuvat.

Se mitä tämä selvitys ei kerro, on vastaus siihen kysymykseen, että onko hoitajien työnorganisoinnissa, johtamisessa tai terveydenhuollon hallintokulttuurissa jotain perustavanlaatuista vikaa?

Eräs toinen tunnettu seniorikansalainen – veteraanipoliitikko ja entinen pääministeri – valtioneuvos Harri Holkeri, 72, vastasi lauantaina TV1:llä Arto Nybergin ohjelmassa terävästi ja hyvävoimaisesti vanhustenhoidosta esitettyihin kysymyksiin.

Entisen pääministerin terveys sai kovan kolauksen vuoden 2008 lopulla, kun myymälävaras törmäsi häneen Helsingin Kruununhaassa ja mies mursi lonkkansa. Pitkien hoitojen myötä hän sanoo tutustuneensa hyvin suomalaisen sairaanhoitojärjestelmään.

Tämä on tavallaan se hyvä uutinen koko huonojen uutisten sumassa. Kun valtioneuvostasoinen ihminen joutuu vanhustenhuollon (ja nykyisen julkisen terveydenhuoltohelvettimme) tehottoman, ihmisarvoa alentavan ja kustannuksiltaan tähtitieteellisen koneiston rattaisiin, luulisi jo jossain reagoitavan tai ainakin keskustelun käynnistyvän hieman enemmän todellisuutta hipovana siitä tasosta, kuin se nyt on ollut.

Terveyden menetys sapetti politiikan aktiivivuosinaan paljon liikuntaa harrastanutta Holkeria yhä selvästi. Myymälävarkaan törmäystä käsitellään kohtapuoliin oikeudessa, ja Holkeri joutuu esittämään korvausvaatimuksen, mutta sekään ei paljoa lämmitä.

Ikään kuin minä voisin määritellä mikä on terveyteni hinta, ei sellaista rahaa ole,

Valtion velkaantumisesta ja työttömyyden kasvusta Holkeri on huolissaan. Hän ei suostunut vertaamaan nykytilannetta kuitenkaan hänen hallituksensa aikoihin. Hänen mielestään tilanne on  nyt sellainen, että hallituksen pakko elvyttää lainarahalla. Hän myös muistutti samaan hengenvetoon muistutti samaan aikaan, että nyt saatetaan syödä paljonkin leipää, joka on pois lapsenlapsilta.

Väite siitä, että Suomen väestö ikääntyisi esimerkiksi Ruotsin väestöä nopeammin on sinänsä kupla. Kuten olen ennenkin todennut, kyse on sotien jälkeen syntyneiden suurten ikäluokkien aiheuttamasta tilastollisesta kummajaisesta. Tämä ongelma kuitenkin katoaa näiden suurten ikäluokkien mukana hautaan noin 10-20 vuoden sisällä. Tämän jälkeen Suomen väestö putoaa (ilman keinotekoista väestönkasvua) noin neljään miljoonaan suomalaiseen ja väestöpyramidi (ja elinkeinoelämä) normalisoituu.

Jos tätä – ominkin voimin hoidettavissa olevaa parinkymmenen vuoden mittaista – ongelmaa varten tuodaan maahamme massoittain (kielitaidotonta, suomalaista kulttuuria tuntematonta ja ammatitaidoiltaan ja -normeiltaan kotimaisesta paljonkin poikkeavaa)  halpatyövoimaa, tulemme rakentamaan tuleville sukupolville todellisen monikulttuurisen ongelman. Sellaisen,  jonka vaikutukset saattavat kestää satoja vuosia ja pahimmillaan ne tuhoavat suomalaisen kulttuurin,  suomalaisen kansallisvaltion ja suomalaisuuden.

Mikä sitten ratkaisuksi, mitä tässä pitäisi tehdä? Ehdotan sitä vanhaa konstia, joka on toiminut ennenkin kun yhteiskunta on joutunut hätään. Kutsutaan koko ikäluokka kansalaispalvelukseen.

Annetaan kullekin nuorelle mahdollisuus osallistua halunsa ja kykyjensä mukaan joko ase-, siviili tai kansalaispalvelukseen. Tasa-arvoistavan vaikutuksen lisäksi tällä olisi muitakin hyviä puolia. Nuoret joutuisivat olemaan tekemisissä vanhusten kanssa, nämä samat nuoret oppisivat hyödyllisiä kansalaistaitoja – ja yhteiskuntamme hyötyisi tasavertaisesti omista kansalaisistaan.

Minusta tässä on huomattavasti enemmän järkeä kuin nykyisessä touhussa. Puhumattakaan siitä, että Suomeen tuotaisiin massoittain näitä kielitaidottomia halpatyöläisiä – perheineen ja omine mummoine ja vaareineen, kuormittamaan vanhustenhuoltojärjestelmäämme lisää…

Lähteet: US, STT, HS, Kuvat: www.kaariutrio.fi

Advertisement

 

Vanhusten varallisuus varastetaan vaivaistaloissa

Eräs yhteiskuntamme ikävimpiä epäkohtia on vanhusten kohtelu.

Jos ikääntyvän ihmisen omaiset eivät kykene tai halua huolehtia yhä enemmän apua tarvitsevasta sukulaisestaan, yhteiskunnalta on turha odottaa kovinkaan paljon apua. Nykyinen hyvinvointiyhteiskuntamme on profiloitunut jakamaan veronmaksajilta kerättyjä rahoja lähinnä sosiaaliturismin rahoittamiseen ja erilaisten vähemmistöjen aseman nostamiseen enemmistön (eli veronmaksajienkin enemmistön) yläpuolelle.

Vanhus jää tuossa tilanteessa sosiaalitoimen (noin yleisesti ottaen) vihervasemmistolaisten noita-akkojen armoille. Pahimmassa tapauksessa hänen hoitajanaan toimii maahantuotettu kielitaidoton halpatyöläinen, jonka kanssa kommunikointi ei vanhukselta onnistu – vanhusten nälkiintyminen ja kuivuminen kun ovat nykyään ikävää arkipäivää kielitaitoistenkin hoitajien jäljiltä.

Vanhustenhoidossa on näiden mittaamamattomien puolustuskyvyttömille seniorikansalaisille tuotettujen henkilökohtaisten kärsimyksen lisäksi myös nöyryytys- ja ryöstöaspektinsa.

Uhri joutuu vielä maksamaan kiusaajilleen.

Päivän Hyysäri on jostain syystä julkaissut asian tiimoilta aika harvinaisen jutun. Tässä kirjoituksessa ei nimittäin haukuta suomalaista vanhusta, syyllistetä veroja maksavaa työntekijää eikä kehuta maahanmuuttajia.

Päivi Revon otsikolla Palvelutalossa asumisesta tulossa vanhuksille tuloloukku kirjoittamassa uutisessa kerrotaan kuntien harjoittamasta vanhusten omaisuuden sosialisoinnista.

Uutisen mukaan palvelutalossa asumisesta näyttää kehittyvän vanhukselle loukku, joka vie kaikki tulot. Kunnat kiristävät hinnoittelua ja veloittavat avusta tulojen mukaan. Vanhuksia myös siirretään paperilla isomman avun luokkaan, jolloin hinta nousee, mutta hoito ei muutu.

Kunnat saavat hinnoitella asumispalvelunsa miten haluavat, kertoo sosiaali- ja terveysministeriön ylitarkastaja Hanna Nyfors. Laitoshoidosta maksetaan korkeintaan 82 prosenttia tuloista, ja ainakin 90 euroa pitää jättää asiakkaalle.

Eli suomeksi;  puolustuskyvyttömiltä ihmisiltä viedään kunnalllisen vaivaishoitokoneiston toimesta lähes kaikki tulot. Mafiakin jättää uhrilleen yleensä puolet tämän tuloista – kunnallinen sosialisointilaitos ei.

Se käy armotta ja sumeilematta kiinni niihin, jotka eivät pysty valittamaan eivätkä puolustautumaan – eikä asia näytä kiinnostavan heidän omaisiaankaan – tai sitten heidät pidetään tämän sosiaalimafian toimesta täysin tietämättömänä tilanteesta johon heidän sukulaisensa on joutunut.

Uutisessa käytetään esimerkkinä viime vuodenvaihteessa syntynyttä uutta Kouvolaa. Uusi ja uljas kymenlaaksolainen alueellinen hallintohelvetti soveltaa samaa suojelurahan keräysprosenttia myös tehostettuun palveluasumiseen. Käyttövaraa jää 170 euroa, mutta sillä pitää ostaa lääkkeet, joihin voi mennä satanen tai enemmän.

Suurten terveysmenojen takia moni saa Kelan hoitotukea. Kunta laskee myös sen tuloksi – ja ottaa käytännössä suurimman osan toisen viranomaisen taskusta subventoiduista rahoista potilaalle v osan itselleen. Jopa vähäinen ja verellä ansaittu rintamalisäkin katsottiin Kouvolan punatätien toimesta ensin tuloksi, mutta päätös peruttiin taannehtivasti.

Mikään yllätys ei liene sekään, että näitä korotettuja maksuja sovelletaan myös yksityisessä palvelutalossa. Erään asukkaan mukaan uusi palvelumaksu on noin 1 250 euroa kuussa. Summa on huimasti aiempaa korkempi, ja lisäksi vanhus menettää kotitalousvähennyksen.

Entisten kuuden kunnan hinnoittelua on harmonisoitu

selittelee sosialisoinnista tuossa suunnassa vastuussa oleva Kouvolan perusturvan toimialajohtaja Sakari Laari.

Laarin mukaan muutos on myös laskenut osaa hinnoista. Laari selittelee, että maksukyvyn mukainen laskutus on yleistä Kaakkois-Suomessa. Korotuksen jälkeen maksut kattavat enimmillään vain neljänneksen kunnan menoista.

Laarin jaaritukset ja selitykset sivulta seitsemän eivät tämän uutisen mukaan tyydytä ainakaan Elsi Lehtoa, joka oli aloittamassa nettikeskustelua muutoksista.

Tästä nettikeskustelusta on nykytapaan noussut kansanliike, jonka mielestä palvelujen sisällönkin pitää muuttua, kun maksuperusteet muuttuvat. Monen kohdalla muutos näkyy vain paperilla. Esimerkiksi Elsi Lehdon äidin oma koti määriteltiin palveluasunnoksi eikä enää kotihoidoksi.

Samalla kun häneltä vietiin oikeus omaan kotiin ja sen myötä kotirauhaan, hänen kotihoitomaksunsa nousi 12 eurosta 252 euroon kuussa. Lehdon äidille vietiin aiemmassa mallissa lääkkeet kaksi kertaa päivässä, mutta palvelusta luovuttiin, koska äidille olisi jäänyt uusien maksujen jälkeen vain 70 senttiä kuussa.

Lehdon isä on hoidossa eri paikassa, ja sen maksuperusteet muutettiin tehostetuksi palveluasumiseksi. Hinta nousi 260 eurosta noin 570 euroon. Hoito ei muuttunut. Valituksen jälkeen isän maksu putosi 470 euroon. Nyt se on 366 euroa, kun rintamalisä poistettiin tuloista.

Eli – jälleen – suomeksi, tämä järjestelmä vie ihmistä oikeuden kotiin, kotirauhaan ja yksityisyyteen -ja ryöstää vielä uhrinsa nöyryytyksen ja alistamisen jälkeen putipuhtaiksi.

Myös eräs lukijani lähetti asiaan liittyvää postia. Oman kokemuspohjani – ja tämänkin uutisen perusteella – pidän tarinaa varsin uskottavana ja viranomaisen menettelyn kannalta katsoen erittäin törkeänä.

Lukijan iäkäs sukulainen oli asunut viimeiset vuotensa Helsingin kaupungin omistamassa palvelutalossa. Lapset – ja muutkin sukulaiset – olivat vierailleet säännöllisesti ja asiat näyttivät olevan kaiken kaikkiaan kunnossa.

Vanha leskirouva kuoli sitten aikanaan. Lapset järjestivät kunnolliset hautajaiset – olihan äidillä kuitenkin oma asunto ja muutakin omaisuutta. Pankkitilien lakimääräistä kuolinpäivän saldoa pankista hakiessaan lapset ihmettelivät sitä, kuinka kovin vähää rahaa äidiltä oli jäänyt. No, onhan äidillä kuitenkin oma asunto, lapset tuumivat keskenään.

Kyseisen palvelulaitoksen johtajatarkin oli kutsuttu hautajaisiin – hän ei ilmestynyt kuitenkaan siunaustilaisuuteen. Muistotilaisuuden jälkeen kaupungin lakimies otti yhteyttä ja  kysyi (ottamatta osaa) kuka kuuluu perikuntaan sekä milloiin perikunta aikoo tyhjentää tarpeettomista kalusteista ja muusta irtaimistosta kaupungin omistukseen siirtyneen vainajan asunnon.

Vainajan omaiset olivat tietysti kuin halolla päähän lyötyjä. Kaupungin lakimies  vaivautui kuitenkin selittämään, että vainajan asunto oli pantattu kaupungille palvelukodin palvelujen vastikkeeksi. Kuluja oli kaupungin mukaan syntynyt niin paljon, että kaupunki joutui lunastamaan asunnon itselleen.

Omaisille jäi siis paha mieli, tyhjät tilit, vastuu kaupungin sosialisoiman asunnon tyhjentämisestä – sekä hautajaisista aheutuneet kulut keskenään jaettaviksi.

Kuluihin kun ei voitu myöntää harkinnanvaraistakaan avustusta, pesän (saman kaupungin ja saman luukun todellisuudessa sosialisoiman) varallisuuden vuoksi.

Se mikä minusta koko asiassa on käsittämättömintä, on ilmeinen karu totuus siitä, että virkakoneistoon nousseille ja sinne pesiytyneille vasemmistolaisille ei näköjään pystytä tekemään mitään tässä maassa.

Ei siltikään, vaikka maassa on porvarienemmistö ja porvarihallitus. Sosiaalitoimen vihervasemmistolaiset ja uusstalinistiset sosialistivirkamiehet saavat puuhastella rauhassa ihmisten terveyden ja elämän lisäksi myös uhriensa omaisuuden kanssa kenenkään puuttumatta vääryyksiin mitenkään.

Toisaalta, tulee myös sellainen ajatus varsin äkkiä mieleen, että vaikka päättäjät haluavat korvata suomalaiset työntekijät ulkomailta raahattavalla halpatyövoimalla, näidenkin pieni palkka täytyy kuitenkin jostain haalia kasaan.

Nyt näyttäisi siltä, että porvarihallituksemme antaa myös hiljaisen hyväksynnän punavihertätien suorittamalle uhrien ryöstämiselle kunnallisen sosialisoinnin kautta. – se tulee yhteiskunnalle halvemmaksi, joten väheneviä verorahoja voidaan rauhassa suunnata ihan muuhun kuin täysin palvelleiden kansalaisten hyväksi.

Niistä riittää tällaisen rosvouksen jälkeen enemmän jaettavaksi sosiaalituristeille, nykymuotoisen kehitysavun moolokinkitaan ja etenkin monikulttuuri- ja välhemmistöprojekteiihin.

Onnea Suomi – sitä Sinä nimittäin tulevaisuudessa tarvitset.

Lähteet: HS, Kullervoblogin yleisöpalaute

Jk. Se kaupungin sosialisoima asunto muuten toimii tällä hetkellä sosiaaliviraston työsuhdeasuntona. Ainoa valonpilke koko asiassa on se, että lukija oli sisaruksineen käynnistönyt asiasta oikeusprosessin. Tämä on kesken, mutta on johtanut siihen, että kaupunki on luopunut kyseisestä (yhdenvertaisuusperiaatteenkin vastaisesta) panttauskäytännöstä.

Lukijalle ja hänen läheisilleen toivon jaksamista ja parempaa huomista ja tuohon asiaan syyllistyneille virkamiehille toivon mahdollisimman kovia rangaistuksia.

Toivon hyvää jatkoa lukijalleni ja hänen sukulaisilleen sekä mahdollisimman kovia rangaistuksia niille virkamieheille ja poliitikoille, jotka ovat vastuussa tästä.

 

Saako homoseksuaali varastaa lapsen hänen omalta vanhemmaltaan?

Eilisen uutisen mukaan nykyinen hallitusrintama ei kyennyt sopimaan homo- ja lesboparien adoptio-oikeudesta. Heidi Hautalan (vihreät) johtama lakivaliokunta ehdotti perjantaina äänin 10–5 lain hyväksymistä. Hylkäämistä esitti Esko Ahonen (keskusta). Tätä esitystä vastaan äänesti oppositioedustajan lisäksi myös neljä keskustan ja kokoomuksen edustajaa.

N.s ”perheen” sisäinen adoptio tarkoittaa, että rekisteröidyssä parisuhteessa elävän, samaa sukupuolta olevan parin toinen osapuoli voisi ryhtyä toisen osapuolen lapsen adoptiovanhemmaksi.

Tässä tapauksessa tämä biologisen vanhemman samaa sukupuolta edustava kumppani olisi adoption jälkeen elatusvelvollinen, lapsi voi periä myös adoptiovanhemman ja erotapauksissa syntyy myös tapaamisoikeus – biologisen vanhemman ex-kumppanin kanssa.

Lain tultua viime syksyllä eduskunnan käsiteltäväksi, osa homojen ja lesbojen parisuhdeoikeuksia yleensä vastustaneista kansanedustajista ilmoitti kannattavansa sitä, koska kirkkohallitus ja Mannerheimin lastensuojeluliitto pitävät sitä lapsen edun mukaisena. Kristillisdemokraatit kuitenkin tulkitsivat, että laki on vain yksi askel jatkumossa, joka alkoi parisuhteen rekisteröinnistä ja tähtää kohti sukupuolineutraalia avioliittolakia.

Ahosen mukaan tämä oli yksi valiokunnassa vähemmistöön jääneiden näkökohdista ja syy hallituksen esityksen vastustamiselle – kristillisillä ei ole valiokunnassa varsinaisen jäsenen paikkaa.

Hautala (joka tunnetaan paremmin siitä että hän haluaisi siirtää Eurooppaan satoja miljoonia afrikkalaisia tulevaisuuden halpatyövoimaksi) taas näkee asian niin, että kyseessä on osa perheoikeutta, joka tunnustaa myös samaa sukupuolta olevien oikeuden perustaa parisuhteita ja perheitä.

Todellisuudessa tässä asiassa korostetaan eräiden seksuaalisia vähemmistöjä edustavien ihmisten oikeutta käyttää myös lapsia leikkikaluinaan omissa parisuhdeleikeissään. Tämä perheen sisäinen adoptio puuttuu erittäin ikävästi lapsen oikeuksiin katkaisemalla hänen suhteensa toiseen biologiseen vanhempaan ja tämän sukuun. Lapsen oikeuksia pitäisi lisätä muilla keinoin kuin adoptio-oikeudella ja lasten oikeuksien pitäisi olla yhteiskunnallisestikin ajatellen korkeammalla kuin aikuisten ihmisten seksuaalinen suuntautuminen ja biologinen luonnonvastaisuus lasten hankkimisessa.

Eduskunta aloittaa lain viimeiset käsittelyt vapun jälkeen. Ahosen arvion mukaan asiaa pidetään laajasti omantunnonkysymyksenä, joten ryhmäkuria ei tarvitse noudattaa. Hautala puolestaan sanoo lähtevänsä siitä, että hallitusohjelmaan perustuva laki hyväksytään (kuten nykyinen järjettömyydessään vertaansa hakeva humanitaarinen maahanmuuttopolitiikkakin…)

Niin, kysymys kuuluukin, kumpi on tärkeämpää – lapsen oikeus biologisiin sukulaisiinsa, omaan henkilökohtaiseen historiaansa ja sukuunsa vai aikuisen ihmisen oikeus hankkia lapsi biologisesti luonnonvastaisella menetelmällä omaksi leikkikalukseen? Puhumattakaan siitä, mitä lapselle tapahtuu silloin, kun tämä huoltajana toimiva biologinen vanhempi kuolee ennenaikaisesti?

Tällainen laki takaa sen, että geneettisesti täysin ulkopuolinen ihminen pystyy kaappaamaan lapsen ja eristämään tämän täydellisesti lapsen biologisista sukulaisista. Tästä on olemassa ikäviä esimerkkitapauksia jo ennen tämän kuvottavan lapsenryöstölain mahdollista voimaantuloakin.

Eräs ikävimmistä tapauksista on ehdottomasti Eric Cometin ja hänen lastensa kohtalo suomalaisten sosiaaliämmien ja äidin lesbokaverin kynsissä.

Sveitsiläinen Comet oli naimisissa suomalaisen naisen kanssa ja heillä oli yhteisiä lapsia. Kun heidän parisuhteensa ajautui karille ja eroa käsiteltiin sveitsiläisessä tuomioistuimessa, niin siellä todettiin että lasten äiti oli alkoholisti. Sveitsin oikeuslaitos määräsi isän lasten huoltajaksi. Lasten äiti kuitenkin kaappasi vastoin oikeuden päätöstä lapset mukaansa ja pakeni Suomeen.

Kansainvälisen lainsäädännön ja Suomen sopimien ihmisoikeussopimusten (mm. lapsikaappausten estämiseen pyrkivä sopimus ja ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus) perusteella Suomen valtion viranomaisten olisi pitänyt palauttaa lapset lailliselle huoltajalleen Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan äidin annettiin pitää lapset laittomasti itsellään. Tapauksen käsittelyä viivyteltiin tarkoituksellisesti (vastoin virkavastuuta ja lainsäädäntöä) sosiaaliviranomaisten toimesta useiden vuosien ajan – lasten eläessä alkoholistiäitinsä kaappaamina Suomessa vastoin Suomenkin valtion tunnustamaa oikeudenpäätöstä.

Palautusprosessin kuluessa lasten äiti kuitenkin kuoli alkoholimyrkytykseen  – lasten nähden tämän tapahtuman vierestä seuraten(Helsingin sosiaaliviraston toimien vuoksi). Äidin kuoleman jälkeen lasten isä tuli Suomeen ja vaati (oikeuden päätökseen perustuen) lasten huoltajuutta itselleen.

Lasten äidin lesbokumppani vaati myös lasten huoltajuutta itselleen. Hän perusteli lapsikaappaustaan sillä, että lapset olivat asuneet hänen luonaan jo useamman vuoden ja muodostaneet voimakkaan tunnesiteen häneen (kaapattuina ja rikoksen uhreina). Tässä astuu kuvaan myös käsite nimeltään PAS-oireyhtymä joka on lyhenne sanoista Parental alienation syndrome ja se  tarkoittaa suomeksi käännettynä vanhemmasta vieraannuttamisen oireyhtymää.

Suomalainen tuomioistuin myönsi lasten huoltajuuden (sveitsiläiseen tuomioon perustuen) isälle, mutta äidin entinen lesbokumppani valitti asiasta. Määrättiin uusi oikeudenistunto, ja lapset määrättiin asumaan äidin entisen lesbokumppanin luona. Seurasi jälleen useiden kuukausin tauko, eikä isä voinut nähdä lapsiaan, joiden laillinen huoltaja hän oli silläkin hetkellä.

Kruununa tämän sosiaalitoimen kasaaman lapsiin ja heidän isäänsä kohdistuneen vääryyden päällä oli päätös siitä, että Comet määrättiin maksamaan elatusmaksuja lasten äidin entiselle lesbokumppanille (joka edelleen jatkoi Cometin lasten laitonta kaappausta). Näin helsinkiläiset sosiaaliämmät huolehtivat siitä, että rikoksen uhri joutui maksamaan korvauksia lasten kaappaamiseen liittynyttä rikosta jatkaneelle äidin lesbokumppanille.

Uudessa oikeuskäsittelyssä asiaa junaillut ja sotkenut sosiaalitantta totesi, että lasten kannalta olisi parempi, jos lapset pysyisivät laitonta kaappausta jatkavan äidin entisen lesbokumppanin luona, koska hänen ja lasten välinen tunneside on voimistunut äidin kuoleman jälkeen. Sosiaalityöntekijän mukaan lapsilla oli myös epäterve suhde isäänsä (joka oli syntynyt tämän saman sosiaalitantan ja hänen työkavereidensa toimien tuloksena). Cometia estettiin (vastoin lainsäädäntöä) myös osallistumasta ex-vaimonsa hautajaisiin, koska hänen ei haluttu olevan tekemisissä omien lastensa kanssa.

Lopulta Suomen korkein oikeus määräsi sosiaalityöntekijän lausunnon perusteella lasten huoltajaksi äidin entisen lesbokumppanin, Charlotta Lönnrothin (KKO:n päätös 110/2001) – näin siitä huolimatta, että Suomen lain mukaan lapsen vanhemmilla on ensisijainen oikeus huoltaa ja tavata omia lapsiaan.

Tämä erittäin räikeä ja ihmisoikeuksia rikkova tapaus herätti muualla Euroopassa suurta huomiota – Suomessa media ei hiiskunut jutusta jostain syystä melkein sanaakaan. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) nuhteli Suomen oikeuslaitosta ja tätä kautta Suomen valtiota (sic!) tapauksen kansainvälisen sopimusoikeuden vastaisesta käsittelystä.

Myöhemmin tapausta käsitelleen sosiaalitantan toiminnassa havaittiin (kantelutoimenpiteen jälkeen) vakavia virheitä, mutta hän selvisi pelkällä huomautuksella ja lapset ovat edelleen heidät alunperin laittomasti ryöstäneen Lönnrothin hallussa.

Kun jo nykyisenkin lainsäädännön puitteissa (tässä tapauksessa entinen ja alkoholisoitunut) lesbopuoliso pystyi ryöstämään lapset näiden biologiselta isältä, mitä tapahtuukaan sitten tulevaisuudessa? Tässä nimittäin kävi kiteytettynä niin, että Suomen oikeuslaitos ja Helsingin kaupungin sosiaalitoimi ryöstivät lapset heidän lailliselta huoltajaltaan (omalta geneettiseltä ja biologiselta isältään) ja antoivat ne lasten äidin entiselle homoseksuaaliselle kumppanille – Lönnrothille.

Näistä Hautalan tavoitteista saada homosuhteista osa perheoikeutta, joka tunnustaa myös samaa sukupuolta olevien oikeuden perustaa parisuhteita ja perheitä on enää kovin lyhyt loikka siihen tilanteeseen, jossa perheoikeus tunnustaa myös insestin, pedofilian ja sodomian oikeutetuiksi perhemuodoiksi.

Mutta eihän tässä sinänsä ole mitään uutta – Hautalahan on osoittanut aikaisemminkin lähinnä vihaavansa kaikkea luonnollista ja normaalia.

Miettikää – hyvät ihmiset – ihan oikeasti, ketä äänestätte vaaleissa ja miettikää myös sitä, onko nykyinen parlamentarismi kovinkaan kansanvaltainen tai oikeudenmukainen – pitäisikö sitä kenties kehittää suoran kansanvallan suuntaan ja antaa samalla kierroksella näille poliitikoille kenkää suojaduuneistaan?

Minun mielestäni lapsen oikeudet menevät aina edelle ja ohitse aikuisten seksuaalisen suuntautumisen – sanovat Hautala ja virheet sittten mitä tahansa.

Lähteet: Eduskunta, STT, HS, Mot, EIT, Jatkoaika, KKO

Edit 190509 1033: Samaa soppaa kauhoo omalla lusikallaan myös (ainakin) Tuplis.