Rasismi on Suomessa pelottavan voimakasta ja estotonta, kun ministeri saa sontaa niskaansa pelkästään siksi, että vastaa maahanmuuttoasioista, ja kun maahanmuuttoasioihin perehtyneet tutkijat saavat viharyöpyn vastaansa aina julkisuudessa esiinnyttyään.

Entinen stalinisti ja nykyinen vihreä MEP Satu Hassi US-blogissaan 23.3.2010.

Tuo kirjoitus kannattaa lukea kokonaisuudessaan läpi. Se valaisee hyvin viime viikolla mediassa pinnalle paukahtanutta rasismi-sitä-rasismi-tätä-teemaa.  Ainakin tämän pienen huomion  kirjoittajalle jäi sellainen kuva, että Hassi on sisäistänyt syvällisesti stalinismin ajatusmaailman.

Erilaisilla keppihevosilla (mukana tämä tutkijoihin liittyvä väite) ympyrää noitarovionsa ympärillä ratsastava Hassi pyrkii (rasismiksi leimaamalla) kieltämään kaiken maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvan keskustelun.

Jo tuo lause  kun ministeri saa sontaa niskaansa pelkästään siksi, että vastaa maahanmuuttoasioista, kertoo pelkästään kaiken tarvittajan kirjoittajastaan. Hassin maailmassa ministeri on ilmeisesti hallitsija kansa alamaisia. Hallitsija on arvostelun ulkopuolella ja kansa pitäköön suunsa kiinni?

Tässä rasismiin liittyvän käsitteen  iloisessa inflaatiossa on Hassin poliittisessa viiteryhmässä tosin edetty jo harppoen (ja mielikuvitusta käyttäen) vieläkin kauemmas – jopa ilmastonmuutoskritiikki niputetaan hallituksen (itsensä julistaneen) ilmastoasiantuntijan puheenvuorossa iloisesti samaan nippuun rasismin kanssa.

Surkuhupaisinta koko farssissa on  akateemisten tutkijoiden vetäminen mukaan tähän sanavapaudenvastaisen viikon agendaan. Joukko tutkijoitahan esiintyi mediassa ja oli huolissaan siitä, että heitä uhkaillaan ja painostetaan kuin Stalinin ajan Neuvostoliitossa.

Kannanottona uhkailuun ja painostamiseen haluan kertoa varsin selväsanaisesti sen, että tämän kirjoituksen kirjoittaja (ja koko blogin toimitus) tuomitsee uhkailun, häiriköinnin ja painostuksen – kohdistuu se sitten keneen keskustelun osapuoleen tahansa.

Se mikä tekee asian (sen vakavuudesta huolimatta) nurinkuriseksi, on asioiden kääntäminen päälaelleen.

Jos tutkija asettautuu jonkun tutkimuksensa kohteena olevan eturyhmän intressien taakse, hän on menettänyt samalla hetkellä uskottavuutensa. Sen voi tosin tehdä myös tuon tutkimuksen ulkopuolellakin – leimautumalla julkisuudessa jonkin osapuolen jäseneksi.

Osaan tutkijoista kohdistuu näihin asioihin liittyviä (aivan oikeutettuja) epäilyksiä ja keskustelun tukehduttaminen kuuluu aika huonosti akateemiseenkin maailmaan.

Helsingin yliopiston kansleri Ilkka Niiniluoto väitti siis viime viikon sananvapaudenvastaisen kampanjan yhteydessä HS:ssa, että:

“Sitä voi verrata sellaisiin historiallisiin tilanteisiin kuin Stalinin ajan Neuvostoliitto tai se, kun Galileo Galilei joutui katolisen kirkon inkvisition uhriksi”


MTV3:n toimittaja Timo Haapala lohkaisi  asian ytimeen varsin osuvasti blogissaan:


Voi herrajumala.

Stalinin ajan Neuvostoliitossa oli kyse valtioterrorismista omia kansalaisia kohtaan. Filosofian tohtorin itkunparahdukset ymmärtäisi, jos tieteenharjoittaja haettaisiin kotoaan sisäministeriön mustalla umpiautoautolla aamuyöstä ja vietäisiiin valtioelimen toimesta kylmään selliin odottamaan aamuista pikaoikeudenkäyntiä, johon ei olisi valitusoikeutta, mutta luodin hinta perittäisiin omaisilta. Sellaista se oli Stalinin ajan Neuvostoliitossa. Toinen vaihtoehto saattoi jollekin filosofian tohtorille tai matemaatikolle olla, että reilut parikymmentä vuotta kului Gulagissa Siperian takana metsätöitä harjoittaessa.

Olisi mielenkiintoista nähdä, kuka valtion edustaja on tieteenharjoittajaa uhkaillut niin reippaasti, että tulee Stalinin Neuvostoliitto mieleen… Nytkin toisen päähallituspuolueen puheenjohtaja ja valtiovarainministeri oikein toivoo keskustelua aiheesta…

Niinpä niin…

Koko kupletin juoni on varsin selvä – maahanmuuttokritiikin vaimentaminen ja virallisen linjan kanssa eri mieltä olevien toisinajattelijoiden uhkailu, painostus ja loppupelissä suora rankaiseminenkin.

Tällainen ei kuulu kansanvaltaiseen demokratiaan ja se sotii ihmisoikeuksien perustana olevaa sanan- ja mielipiteenvapautta vastaan. Rasimin käsitettä laajentamalla ja sananvapauden olemuksen  (kansalaisen suoja hallitsijan mielivaltaa vastaan) päinvastaiseksi hallitsijoiden toimesta kääntämällä astummekin sitten aimo askeleen kohti poliisivaltiota – ja orwellilaista dystopiaa 1984.

Se mihin se kuuluu on esimerkiksi juuri Hassin nuoruudessaan aktiivisesti ja avoimesti kannattamaan stalinismiin.

Kysymys kuuluukin – pääseekö koira koskaan karvoistaan?

Lähteet: US, HS, STT, MTV3, VL

Site Meter

Hyvä tarkoitus kääntyy (valitettavasti ja säännöllisesti) Jarkko Tontin käsittelyssä jokaisen hänen käsittelemänsä aiheen kummallisesti vääristyneeksi irvikuvaksi. Kun lukee (lähes mitä tahansa)  Tontin kirjoittamaa tekstiä, niin  olo on kuin vaeltaisi  Liisana Ihmemaassa tai kuin olisi joutunut vahingossa sisään Tim Burtonin ohjaamaan elokuvaan.

Kuten tässäkin Tontin kirjoittamassa kansalaisyhteiskuntaa haikailevassa tekstissä. Tontti näkee (aivan oikein) Suomen liian autoritaarisena ja meritokraattisena yhteiskuntana. Allekirjoitan tuon – mutta hieman toisin perustein kuin Tontti ja lisää siihen mukaan oligarkia. Ennen sitä on hyvä tarkastella kirjoittaja Tonttia ja sitä, miten kansanvaltainen hänen oma historiansa on.

Tontti itse on kouluttanut  oikeustieteen tohtoriksi
, yhteiskunnan maksaessa hänen opintona. Tämän jälkeen hän on jättänyt tämän ammatinsa ja ryhtynyt ”vapaaksi kirjailijaksi”. Kovin kauas sivuladulle kulkematta voisi kai sanoa, että Tontin kohdalla yhteiskunnan tarjoama opetus on mennyt suoraan Kankkulan kaivoon.

Voisi varmaankin sanoa myös, että Tontti on vienyt joltain sellaiselta ihmiseltä opiskelupaikan joka olisi aidosti ja kutsumuksesta halunnut olla juristi.

Jarkko Tontti järjesti itsensä varusmiespalveluksensa aikana RUK:un ja jätti sen kesken. Tuhlaten jälleen yhteiskunnan varoja ja vieden joltainaidosti motivoituneelta ja sodanaikaisiin tehtäviin pystyvältä reservinupseerilta paikan tuossa koulussa.

Jarkko Tontti on toiminut myös oman toimensa ohella kirjailijoiden sananvapausjärjestön – PEN:in – varapuheenjohtajan. Jussi Halla-ahon (vähintään kuuluisan) farssioikeudenkäynnin aikana tämä(kansalaisyhteiskuntaa halajava) suuri humanistimme ja sananvapauden airueemme oli valmis poistamaan sananvapauden omista mielipiteistään poikkeavien mielipiteiden kohdalta.

Unohtamatta sitä, että kun Tontti puhuu kansalaisyhteiskunnasta, niin se työ mitä hän on tehnyt Tuija Braxin avustajana, on kaikkien mittaustapojen mukaan kaukana kansalaisyhteiskunnan todellisuudesta.

Voisikohan tuollaisesta toiminnasta käyttää sanaa aito poliittinen elitismi? Vai pitäisikö tässä lainata Tontin omaa määritelmää;

Kirjoittaja on kirjailija ja lakimies, joka on jättänyt taakseen kirkon, yliopiston ja virkamieselämän.

Ja viulut maksoi suomalainen kansalaisyhteiskunta veronmaksajineen…

Kun Tontti tarkkaillee kirjoituksessaan Helsingin senaatintoria, hän  sivuuttaa historialliset muistomerkit  ja keskittyy omasta mielestään perinteiseen ja traditionaaliseen. Näin kuva siitä millaista kansalaisyhteiskuntaa Tontti haluaa, kirkastuu entisestään.

Kävin äskettäin jäähyväiskahvilla Senaatintorin laidan Café Engelissä. Perinteinen kahvila sulkee ovensa remontin takia…

… Café Engelin vaatimaton rooli torin kokonaisuudessa kuvaa sitä hyvin. Kun modernia kansalaisyhteiskuntaa 1700-luvulla Euroopassa synnytettiin, kahvilat olivat keskeisessä roolissa. Niissä kokoonnuttiin, väiteltiin ja luettiin. Syntyi moderni julkisuus, kansalaiskeskustelun foorumi, kuten filosofi Jürgen Habermas on esittänyt.

Haluamatta viilailla hirveästi (tässä ja nyt) pilkkuja, niin pitää muistaa, että juuri Cafe Engel on näistä Tontin luettelemista Senaatintorin nähtävyyksistä nuorin. Se on perustettu  erinomaisen rikkaan suomenruotsalaisen  perijän (ja Tontin puoluekaverin ) toimesta 1980-luvulla.

Sitä ennen tuossa korttelissa toimi esimerkiksi Stockmannin tavaratalo – ja Helsingin poliisi.

Lyhyt (ja viherpoliittisesti tarkoituksenmukainen) on siis se metodi, miten Tontti määrittelee kulttuurin, tradition, historian ja perinteisen.

Tontti on siis huolestunut siitä, että Suomessa kansalaisyhteiskunta on aina ollut alikehittynyt. Minustakin se on huolestuttavaa, mutta minä hakisin hieman eri suunnasta syitä alikehittymiseen kuin Tontti.

Tontin mukaan:

Kansalaisjärjestöjen, kuten Amnestyn tai Greenpeacen jäsenmäärät ovat väkimäärän nähden vähäisiä. Vastaavasti poliisiin ja armeijaan luotetaan vertailumaita enemmän, presidentistä puhumattakaan. Edelleen puhutaan kansasta, ei kansalaisista.

Tässä tulikin sitten enemmän kuin riittävästi tietoa siitä, mikä on tämä Tontin haikailema kansalaisyhteiskunta.

Kun Tontti haikailee Amnestyn jäsenmäärän kasvua, hänen pitäisi muistaa se, että suomalainen normivirtanen on kansainvälisestikin hyvin koulutettu ja hän on osaa lukea nykyisin varsin mediakriittisesti – jotain hyötyä oli näköjään suomettuneisuudenkin ajasta.

Amnesty on lisäksi onnistunut viemään pohjan julkiselta uskottavuudeltaan Suomessa ihan itse. Se mitä Tontti näkee kyseisen järjestön Suomen osaston toiminnassa kansalaisyhteiskunnallisena, on todellisuudessa vahvasti poliittisesti leimautunutta ja elitististä.

Puhumattakaan sitten tästä Tontin toisesta keppihevosesta. Jos joku väittää, että Greenpeace kuuluu toimintatavoiltaan tai hallinnoltaan kansalaisyhteiskuntaan, hänen olisi syytä tarkastaa pikaisesti kalenterinsa ja karttansa.

Greenpeacen toiminta muistuttaa tavoiltaan suuresti eräitä Länsi-Euroopassa 1970-luvulla  toimineita painostus- ja terrorijärjestöjä ja sen demokratiaa halveksiva  hallinto on kuin suoraan eilisen Neuvostoliitosta.

Kertauksen vuoksi,  totuus on edelleen se, että Greenpeace ei ole avoin kansalaisjärjestö .

Tavallinen suomalainen ei voi liittyä Suomen Greenpeacen jäseneksi ja vaikuttaa yhdistyksen toimintaan ja päätöksentekoon paikallisosastojen, piirijärjestöjen ja viime kädessä yhdistyksen yleiskokousten kautta.

Greenpeace ei siis ole demokraattinen järjestö, eikä sillä ole demokraattisen järjestön moraalista voimaa.

Suomen Greenpeace on osa Greenpeace Nordenia, jossa yhdistyksen toiminnasta päättää 20 äänestävää jäsentä. Tämä 20 hengen joukko täydentää itse itseään.

Greenpeacella on kyllä Suomessa 24 000 maksavaa tukijaa. He rahoittavat Suomen Greenpeacen toimintaa, mutta he eivät voi yhdistyksen päätöksiin tai yhdistyksen toiminnan sisältöön vaikuttaa.

Tällainen on siis se kansalaisyhteiskunta, jota Jarkko Tontti haluaa. Minun täytyy todeta, että minä elän aivan toisenlaisessa todellisuudessa kuin Tontti.

Tontin mukaan:

Jo nyt valtiovalta on nivelletty osaksi Euroopan unionia. Nationalistiset fantasiat ovat kohdanneet todellisuuden. Ihmiskunnan kohtalonkysymykset ovat globaaleja ja niihin voidaan vastata vain globaalilla politiikalla.

Eli Tontin kansalaisyhteiskunnassa kansalaisten mahdollisuus vaikuttaa itseään koskevii nasioihin on siirtetty muutaman harvan päättäjän käsiin – Euroopan Unionin ytimeen. Minusta tällainen ei ole kansalaisyhteiskunta – se on painajaismainen irvikuva aidosta kansalaisyhteiskunnasta.

Minun kansalaisyhteiskunnassani toimisi suora (alhaalta ylöspäin ohjattu)  aito ja alueellisesti pilkottu suora kansanvalta.

Minun kansalaisyhteiskunnassani  tärkeimmät paikalliset (ja valtakunnalliset) siviiliviranhaltijanimitykset  alistettaisiin hakijoiden  koulutus- ja soveltuvuus- ja taustaselvityksen  jälkeen sitovan kansanäänestyksen alaisiksi ja näistä viroista tehtäisiin määräaikaisia.

Minun kansalaisyhteiskunnassani jokaisella olisi oikeus tehdä lakialoite saatuaan sovitun määrän kannatusääniä ja jokaisella olisi oikeus äänestää hyväksymisen tai hylkäämisen puolesta jokaisen lain kohdalla.

Minun kansalaisyhteiskunnassani ei olisi poliittista joutosakkia ja kansanedustajilta vaadittaisiin aitoa osaamista ja ammatitaitoa.

Mutta tämähän nyt on ilmeisesti tähän mennessä tullut aivan selväksi – se mitä Tontti haluaa ja edustaa, on pois normaalilta normivirtaselta ja on omiaan edistämään harvainvaltaa.

Mutta tämänkin me jo tiesimme.

Lähde: Vihreä Lanka

Site Meter