Poliisiylijohtaja Mikko Paatero on avannut jälleen kerran sanaisen arkkunsa hieman viralleen sopimattomassa yhteydessä. Hän on unohtanut asemansa kansalaisvaltioon olennaisesti kuuluvan vallan  kolmijako-opin osana ja virkamiehenä.

Hän on tänään (varsin kaukana omasta toimenkuvastaan)  paheksunut vuolaasti syyttämättä jättämiseen liittyvässä päätöksessä erään kiukustuneen ja turhautuneen kansalaisen höyrynpurkauksesta ja vaatii sen perusteella sensuurin laajentamista ihan uusiin mittasuhteisiin yhteisessä  kansalaisvaltio Suomessamme.

Puuttumatta  tässä siihen (se on oikeuden tehtävä), minkälainen kirjoittelu täyttää laittoman uhkauksen tunnusmerkistön, jokaisen (jopa poliisiylijohtajan) toivoisi käyttävän maalais/kaupunkilaisjärkeä tällaisia asioita kommentoidessaan. Tuskin tällainen kirjoittelu muodostaa kenellekään todellista uhkaa, enemmänkin se pitäisi nähdä turhautuneen kansalaisen kiukutteluna huonoksi katsomiaan vallanpitäjiä vastaan.

Monet rivikansalaiset (syrjäytyneistä nyt puhumattakaan) törmäävät jokapäiväisessä elämässään siihen, että poliisilla ei ole resursseja (tai halua) huolehtia heidän kohtaamistaan todellisista turvallisuusuhkista.

(Moralisoimatta tätäkään, tekisi mieli kysyä kumpi on tärkeämpää;  meidän  jokaisen yksityisen kansalaisen ja hänen omaisuutensa  turvallisuus ja suoja, vai asioiden ajaminen niin pitkälle, että poliittisella eliitillä ei ole muuta mahdollisuutta, kuin  linnoittautua sensuurin ja poliisivallan muurien taakse?)

Toimitus irtisanoutuu täten viimeisen kerran kaikesta uhkailusta (kas, meillä kun  on huumorin sulkakynä nyrkissämme. Se, jonka mahti on vielä vahvempi kuin miekan), mutta vinkkinä tällaisten asioiden kommentoinnissa, haluamme  väläyttää mahtavalle polliisipiällikölle ei pystynyt mieltään malttamaan-klausuulin palauttamista rikoslakiin – sensuurin kiristämisen sijaan.

Ihan senkin vuoksi, ettei lastenlastenlasten muodostama  sukupolvi hirnuisi historiantunnilla nykyistä poliittista tyhmyyttä (tältäkin osin)  kuunnellessaan…

Päivän kysymys kuuluukin, sopiiko poliittisella virkanimityksellä virkansa saanut Paatero sopiva  poliisiylijohtajaksi? Onko hän henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan virkaansa sopiva (tämä on sitten taas  toinen tärkeä samaan asiaan liittyvä  kysymys) tai hallitseeko hän johtamansa hallinnonalan tarpeeksi hyvin?

Puhumattakaan nuhteettomuusvaatimuksesta. Pitää muistaa, että Paatero ei ole oikea poliisi – hän on kokoomuslainen juristi.

Tämä samainen poliisiylijohtaja Mikko Paatero haluaa nimittäin  pakollisen alkolukon ja nopeusrajoittimet kaikkiin autoihin. Hän haluaa myös laskea promillerajan 0.2:een maantie- ja 0.5:een meriliikenteessä. Tämän lisäksi hän vaatii nollatoleranssia ylinopeusvalvontaan.

Näin silti, vaikka hän Länsi-Suomen lääninpoliisijohtajana toimiessaan  ajoi 78 km/h tietyömaa-alueella, jossa nopeusrajoitus oli 30 km/h. Paatero ei saanut (jostain syystä?) poliisilta tien päällä sakkoja, mutta myöhemmin syyttäjä määräsi hänelle 30 päiväsakkoa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Mikko Paateron poika, oikeustieteiden kandidaatti Sami Paatero, on entinen Anne Holmlundin erityisavustaja (2007–2009), viestintäministeri Suvi Lindenin erityisavustaja (2009), ja Kokoomuksen eduskuntaryhmän nykyinen pääsihteeri (elokuu 2009–).

Onnea (tällä kertaa muissakin kuin Suomen kansallisomaisuuden hukkaamisessa ja Suomen monikulttuuristamiseen liittyvissä kokoomuslaisissa agendoissa) kaikille Teille, jotka äänestitte viime eduskuntavaaleissa kokoomusta tai ajattelette äänestävänne sitä seuraavissa.

Täältä päin tarkasteltuna, Paateron tulisi välttää lainvalvontakoneistonkorkeimpana johtajana (vallan kolmijako-opinkin mukaisesti) neuvomasta lainsäätäjiämme näiden työssään. Henkilökohtaisten tyräysten lisäksi näyttäisi siltä, että poliisiylijohtajalla on jäänyt virkaansa liittyvä alaistensa valvonta varsin  vähäiselle huomiolle.
Puhumattakaan niistä virheistä, joita Paateron alaiset tekivät aselupaviranomaisina Jokelan ja Kauhajoen surullisenkuuluisissa tapauksissa. Ehkä (puoluepoliittisesti sidonnaisen)  juristin pitäisi palata omiin hommiinsa ja jättää poliisin työt oikeille poliiseille?

Sillä, juttu menee nyt näin … mitä virkaa on tällaisella virkavallalla?

*   *   *

Korruptio? Eihän sitä Suomessa ole…

Eihän?

Lähteet: HS, US, Wikipedia

Site Meter

Advertisement

Toimitus kyseli taannoin kulttuurirelativistien kantaa ismien törmäilystä. Kysymys numero kaksi kulttuurirelativisteille kuuluu; oletteko te nyt aivan rehellisiä isminne kanssa?

Kulttuurirelativismin olemukseen nimittäin kuuluu se, että kaikki ismit, opit ja uskonnot ovat samanarvoisia. Kulttuurirelativismin mukaan jokaisen yksilön teot ja käsitykset tulee ymmärtää ainoastaan hänen oman kulttuurinsa käsitteiden kautta.

Koskeeko tämä myös satanisteja, pedofiileja, sukurutsareita, kannibaaleja, –  tai vaikkapa esimerkiksi rasisteja?

Ja ihan yhdenvertaisuuden vuoksi, kysytäänpä samaa myös yleisöltä:

 

Site Meter