Typeryyden tynnyreistä: Sanna Lauslahti 8.1.2010

Kuvittelin joskus naiivissa nuoruudessani Kokoomuksen olevan isänmaallinen, yksityisomaisuuden suojaan ja kansalaisten vapauteen positiivisesti suhtautuva puolue. Asiaan liittyvät harhakuvitelmat ovat rapiseet jo kauan sitten omalta kohdaltani ja suomut ovat pudonneet silmiltäni.

Kuitenkin aina silloin kun törmää nykypäivän kokoomuslaisuuteen, jotenkin tulee hieman epätodellinen olo. Kuten tässä eilen, jolloin espoolainen kokoomuskansanedustaja Sanna Lauslahti ratsasti uudenvuodenaaton sellomurhien uhrien ruumiita hyväksikäyttäen julkisuuteen.

Lauslahti julkaisi sekä US-blogissaan että kotisivuillaan otsikolla Taistelu turhia kuolemia vastaan nimetyn poliittisten irtopisteiden kalastelulta vaikuttavan vastenmielisen besserwisseröinnin.

Lauslahti osoittaa kansanedustajana uskomatonta tietämättömättömyyttä niistä asioista,  joista hän on lainsäätäjän vastuullisessa asemassa – ja palauttaa samalla muutaman blondivitsin elävästi mieleen.

Lauslahti väittää (vastoin todellisuutta) esimerkiksi seuraavaa:

Käsiaseita on Suomessa 1,6 miljoonaa eli aivan liikaa.

Suomessa on noin 1 600 000 rekisteröityä siviilien hallussa olevaa ampuma-aselain perusteella hallussapitoluvan vaativaa asetta – ei käsiasetta. Käsiaseita maassamme on tuosta kokonaismäärästä alle 300 000. Tuohon kokonaislukuun lasketaan mukaan kaikki hallussapitoluvan vaativat aseet – myös kaasusumuttimet ratakiväärit ja metsästysaseet.

Kun lainsäätäjä esittää tällaisia väitteitä, se osoittaa lähinnä sellaisen tosiasian olemassaolon, että kansalaisten oikeusturva on vahvasti uhattuna.

Eikä tässä vielä kaikki. Lauslahti osoittaa erittäin selvästi sen, että nykyinen parlamentarismi on epäonnistunut. Järjestelmään pitäisi tehdä pikaisesti muutoksia suoran sitovan demokratian ja ammattitaitoa vaativan parlamentin suuntaan jo pelkästään sen vuoksi, että ihmisillä pitää toki olla oikeus mielipiteisiinsä ja sananvapaus, mutta  kansanedustajalta pitää henkilökohtaisista ominaisuuksista löytyä muutakin kuin mutuilua:

Mielestäni käsiaseita ei tulisi lainkaan säilyttää kodeissa. Täyskieltoa en kannata. Jatkossakin voitaisiin harrastaa ammuntaa, jos sille on selkeä, oma tila, ja aseet säilytetään siellä lukituissa kaapeissa. Myös metsästää voisi edelleen, ja metsästysaseet voitaisiin säilyttää lukituissa kaapeissa kotona.

Kun kansanedustaja vaatii käsiaseiden keräämistä kootusti yksiin harrastusta harjoittavien yhdistysten paikkoihin, hän osoittaa kolme tärkeää asiaa itsestään ja ammattitaidostaan – hän ei ole seurannut asekeskustelua, ei tunne Kehä III:n takaisen Suomen todellisuutta,  eikä hän tunnu joko kunnioittavan tai tuntevan Suomen perustuslakiakaan.

Muun ammatinharjoittamisen (kuin kansanedustamisen ja lainlaadinnan) yhteydessä voitaisiin ilmeisesti puhua ammattitaidottomuudesta, välinpitämättömyydestä ja/tai jopa suoranaisesta edesvastuuttomuudesta.

Kansanedustajan kohdalla voidaan puhua ainoastaan  halvasta populismista ja poliittisten irtopisteiden keräämisestä – jokainen aikuinen ilmeisesti ymmärtää mitä poliittinen vastuu tarkoittaa Suomessa? Ei mitään.

Lauslahti ei ole selvästikään seurannut viime aikoina käytyä asekeskustelua. Aseiden kerääminen kootuiksi varastoiksi (rikollisten työn helpottamiseksi) huonosti vartioiduille ampumaradoille, on tyrmätty jo useaan otteeseen ja hyvin laajasti. Ajatus oli jo tullessaan kuolleena syntynyt.

Eikä Lauslahti ymmärrä aseiden olemuksestakaan juuri mitään. Jokainen aseiden periaatteet ymmärtävä ihminen tietää sen, että varsinaiset (pitkäputkiset) metsästysaseet ovat huomattavasti vaarallisempia ja tehokkaampia kuin lyhytpiippuiset käsiaseet.

Lauslahti ei espoolaisena pysty myöskään näköjään  näkemään yli kehäkolmosen. Valta-osa aseenhaltijoista asuu syrjäseuduilla. Heidän kodeistaan saattaa olla 100-200 kilometriä lähimmän virallisen ampumaseuran toimipisteen luo.

Luulisi kokoomuslaisen kansanedustajan ymmärtävän, että omaisuus säilyy parhaiten omistajansa käsissä ja silmänpidon alaisena. Herää epäilys, että kokoomus on siirtymässä sosialisoinnin, kolhoosien ja yhteisomistuksen linjalle.

Tärkeimpänä ja vakavimpana asiana pidän tässä yhteydessä kuitenkin sitä, että kansanedustaja ei tunne tai ymmärrä Suomen perustuslakia.

Perustuslaissa sanotaan varsin selvästi:

13 §

Kokoontumis- ja yhdistymisvapaus

Jokaisella on oikeus lupaa hankkimatta järjestää kokouksia ja mielenosoituksia sekä osallistua niihin.

Jokaisella on yhdistymisvapaus. Yhdistymisvapauteen sisältyy oikeus ilman lupaa perustaa yhdistys, kuulua tai olla kuulumatta yhdistykseen ja osallistua yhdistyksen toimintaan. Samoin on turvattu ammatillinen yhdistymisvapaus ja vapaus järjestäytyä muiden etujen valvomiseksi.

Tarkempia säännöksiä kokoontumisvapauden ja yhdistymisvapauden käyttämisestä annetaan lailla.

Niin.

Miten on mahdollista, että kansanedustaja ei tiedä, että yhdistymisvapauteen sisältyy oikeus olla kuulumatta yhdistykseen?

Kun yleissivistykseltään ja kansanedustajan ammattitaidoltaan tällaista tasoa edustavat  ihmiset päättävät yhteisistä asioistamme, ei ole ihme että laisäädäntömme on ristiriitainen ja yleisen oikeuskäsityksen vastainen tilkkutäkki.

Lauslahti osoittaa muutenkin luottavansa muutenkin  enemmän fiilikseen kuin tietoon asioita pohtiessaan ja käsitellessään. Hän näyttää  unohtaneen myös syy-seuraussuhteen lait:

Miten estetään laittomien aseiden levittäminen? Rikollispiireissä markkinat toimivat. Avoimet rajat EU-maiden välillä mahdollistavat aseiden kuljettamisen maasta toiseen helpohkosti. Toivottavasti tähän löydetään keinot. Laivamatkustuksessakin tulisi olla käytössä turvatarkastukset, jotka paljastavat metalliesineet. Toisaalta sekin jättää mahdollisuuksia tuoda aseita veneellä tai autoon piilotettuna.

Huoh…

Jos Lauslahti itsekin ymmärtää, ettei hänen ideansa ole toteutuskelpoinen, niin miksi kirjata sitä edes ylös? Ainoaksi mahdolliseksi rationaaliseksi syyksi jää se, että Lauslahti testaa kuinka äänestäjät suhtautuvat kontrollin ja valvonnan lisäämiseen.

Nämä näyttäisivät olevan aitotsarististen poliitikkojemme vakioratkaisut omien munauksien ns. hoitamiseen.

Maassamme ei ollut tällaisia ongelmia silloin kun Suomi ei kuulunut Euroopan Unioniin. Nämä pahenivat entisestään Schengen-sopimuksen myötä ja muuttuivat arkipäivän painajaiseksi uuden ulkomaalaislain kautta.

Tuossa kirjoituksessa syyllinen syyttää syyttömiä tekemistään virheistä ja suoranaisista katastrofaalisista munauksista.

Lauslahden tekopyhyydellä ei ole ilmeisesti mitään rajoja. Hän esittää myös tällaisen kysymyksen:

Neljäs kysymys on: miten sellaisella henkilöllä voi olla oleskelulupa, jolla on taustalla rikoksia? Mielestäni Suomessa oleskelulupa tulee ansaita. Rikoksen tekeminen on oma valinta, jonka seuraukset on kannettava. Samalla henkilö kantaa myös vastuun perhesuhteistaan ja niiden heikentymisestä mahdollisen oleskeluluvan menettämisen myötä. Jos teet rikoksen, menetät oleskeluluvan.

Tätä kysyy siis kansanedustaja, joka itse äänesti liput hulmuten ja torvet soiden uuden ulkomaalaislain puolesta.

Luulisi edes hävettävän – mutta ei. Kuten jo totesin, nykyiset poliitikkomme eivät kunnioita kansanvaltaa ja syyttävät tekemistään virheistä muita. Patenttiratkaisuna tuntuu olevan syyttömien (tavallisten ihmisten) rankaiseminen ja heidän olojensa kiristäminen.

Lauslahti on erinomainen esimerkki siitä, miksi Suomessa pitäisi siirtyä aika pikaisesti enemmän suoraan kansanvaltaan ja kansanäänestysten sitovuuteen.

Toisaalta tällainen kommentointi suorastaan huutaa sitä, että kansanedustajalla pitäisi olla jonkinlainen soveltuvuustesti ja päktevyys lainsäätäjän tehtäviin.

Niin kauan kuin nämä asiat ovat vielä vallastaan kynsin hampain kiinni pitävien lausmaiden vallassa, neuvoisin uusmaalaisia (ja muitakin äänestäjiä) tekemään seuraavissa eduskuntavaaleissa kaikille meille palveluksen.

Jättäkää äänestämättä tällaisia ns.poliitikoja ja etsikää vaihtoehdot niistä jotka ajavat aidosti Suomen ja suomalaisten asiaa.

Suoraan demokratiaan sitoutuvista ehdokkaista.

Lähteet: Sanna Lausmaa, US

JK. Olen aikaisemminkin kirjoittanut tätä asiaa sivuavasta asiasta, mutta ihan muistin virkistykseksi:

Vuonna 2005 Suomessa kuoli oman käden kautta 994 ihmistä. Näistä miehiä oli 724 ja naisia 270 – ampuma-aseet olivat siis mukana 169 kertaa.

Vuonna 2004 Suomessa kuoli oman käden kautta 1 064 ihmistä. Näistä miehiä oli 812 ja naisia 252 – ampuma-aseet olivat siis mukana 219 kertaa.

Ja vertailun vuoksi: Vuonna 1969 Suomessa kuoli oman käden kautta 1 096 ihmistä. Näistä miehiä oli 850 ja naisia 246 – ampuma-aseista en löytänyt valitettavasti statistiikkaa.

Muutamaa lama-aikoihin sattunutta piikkiä – vuonna 1990 tehtiin 1520 itsemurhaa – lukuunottamatta itsemurhien määrä on pysynyt väestökasvusta huolimatta pitkän ajanjakson vertailussa suurin piirtein samalla lukumääräisellä tasolla – suhteellisesti ottaen se on vähentynyt.

Vertailuluvut – ikävakioituna per 100 000 henkilöä – nimittäin kertovat:

Vuonna 2005 suhdeluku oli yhteensä 17,9, joista miehiä 27,0 ja naisia 9,6.
Vuonna 2004 suhdeluku oli yhteensä 19,7, joista miehiä 31,1 ja naisia 9,1.
Vuonna 1969 suhdeluku oli yhteensä 26,0, joista miehiä 44,5 ja naisia 10,8.

Lisää asiaan liittyvää statistiikkaa löytyy täältä.

Advertisement

 

Kuka on syyllinen Sellon tapahtumiin?

Edes lomaileva suomalainen ei ole voinut välttyä vuodenvaihteen ikäviltä uutisilta.  Suomessa oleskellut kosovolainen albaani Ibrahim Shkupolli tappoi Espoossa viisi suomalaista, jonka jälkeen hän riisti hengen itseltään.

Surmatyöt hän aloitti kiduttaen viiltelemällä entisen naisystävänä hengiltä tämän asunnossa Leppävaarassa. Hän jatkoi verityötään tappamalla luvattomalla 9 mm:n pistoolilla naisen neljä työtoveria Prisman myymälässä, Sellon kauppakeskuksessa. Tämän jälkeen hän ajoi kotiinsa Suvelaan, jossa hän pakeni maallista tuomiota itsemurhan kautta.

Kullervoblogin toimitus välittää syvimmän osanottonsa kaikille niille, joita tämä tragedia on koskenut. Samaan hengenvetoon täytyy myö todeta, että tämän kirjoituksen julkaiseminen on ollut vaikeimpia asioita Jokelan ja Kauhajoen lisäksi koko blogin historian aikana.

Lopputulos pitkän harkinnan jälkeen oli kuitenkin se, että vaikka tapauksesta on kirjoitettu paljon, jotain on jäänyt vielä kommentoimatta.

Asiasta on uutisoitu laajasti, joten lienee turha toistaa muualla kerrottuja faktoja muuten kuin lyhyesti lainaten.

Tässä kirjoituksessa ei kaivata Lahtista ja konekivääriä, vaan syyllisiä Sellon tapahtumiin.

Ibrahim Shkupolli on  pääsyyllinen näihin tapahtumiin – täysin ja henkilökohtaisesti, tietenkin.  Hän tappoi yhden ihmisen erityistä julmuutta osoittaen ja tämän tekonsa jälkeen hän murhasi kylmäverisesti neljä muuta ihmistä.

Shkupollilla oli hyvin viranomaisten tuntema aikaisempi rikostausta.

Hänet oli tuomittu 1990-luvulla Mikkelin käräjäoikeudessa  ampuma-aserikoksesta ja pahoinpitelystä. Tämän lisäksi Shkupolli oli samaisella 1990-luvulla useita kertoja tekemisessä poliisin kanssa.

Tuomiot jatkuivat 2000-luvulle tultaessa.

* Espoo 2003, käräjäoikeuden tuomio ampuma-aserikoksesta
* Espoo 2004, käräjäoikeuden tuomio pahoinpitelystä
* Vantaa 2006, käräjäoikeuden tuomio asuntoyhtiön oven lukon murtamisesta
* Helsinki 2007, käräjäoikeuden tuomio ampuma-aserikoksesta ja pahoinpitelystä
* 2008 Poliisin antama lähestymiskielto
* Huhtikuu 2009 Laajennettu lähestymiskielto Selloon ja Prismaan.
* Syksy 2009 Lähestymiskiellon rikkominen useita kertoja.

Kuollessaan Shkupollia epäiltiin myös uudemmista rikoksista
* Espoossa syyteharkinnassa kaksi eri petosta
* Espoossa syyteharkinnassa laiton uhkaus
* Espoossa syyteharkinnassa laitoman maahantulon järjestäminen.

Viimeisestä käytetään myös nimeä ihmiskauppa.

Näistäkään tapahtumista huolimatta Shkupollia ei saatu karkoitettua Suomesta – tosin hänelle ei myöskään annettu Suomen kansalaisuutta. Se tästä vielä oikeudenmukaisuuden irvikuvasta olisikin puuttunut

Maahanmuuttoviraston mukaan poliisi ei missään vaiheessa esittänyt Shkupollia karkotettavaksi. Viraston mukaan tämä olisi tosin ollut turhaa, koska oleskeluluvalla Suomessa asunutta miestä ei olisi voitu hänen tekemiensä aiempien pikkurikosten perusteella karkottaa. Maastakarkotus onnistuu maahanmuuttoviraston näkemyksen mukaan vasta törkeiden rikosten perusteella.

Suomen lainsäädännön ja voimassaolevan tuomioistuinkäytännön mukaan karkottamisen edellytykset tuskin olisivat täyttyneet

Kyseisen viraston maahanmuuttoyksikön johtaja Heikki Taskinen kertoo ja jatkaa:

Karkottamiseen joutuu törkeisiin rikoksiin syyllistyneitä henkilöitä, joilla on ehdottomia vankeusrangaistuksia

Taskinen kertoo, että mikäli ulkomaalainen henkilö syyllistyy vakaviin rikoksiin Suomessa, tekee poliisi karkottamisesityksen maahanmuuttovirastolle. Tämän jälkeen maahanmuuttovirasto arvioi karkotetaanko henkilö vai ei.

Poliisi puolestaan sanoo, että se ei halua tehdä (resurssipulaansa vedoten) turhaa työtä. Poliisin mukaan kyseinen maahanmuuttovirasto hylkää 90 % poliisin tekemistä karkotusesityksistä.

Suomessa asuu tällä hetkellä noin 150 000 ulkomaalaista ja maasta karkoitetaan alle sata ulkomaalaista vuodessa.

Mitä laki siten sanoo? Millainen on sitten se kuuluisa törkeä rikos, jonka jälkeen maahanmuuttoviraston mielestä rikollinen maassaoleskelija voidaan karkottaa Suomesta?

Ulkomaalaislaki (jota tässäkin tapauksessa olisi pitänyt käyttää virantoimituksen pohjana ja perusteena) kertoo asiasta näin:

149 §

Maasta karkottamisen perusteet

Maasta voidaan karkottaa oleskeluluvalla oleskellut ulkomaalainen:

1) joka oleskelee Suomessa ilman vaadittavaa oleskelulupaa;

2) jonka on todettu syyllistyneen rikokseen, josta on säädetty enimmäisrangaistuksena vähintään yksi vuosi vankeutta, taikka jonka on todettu syyllistyneen toistuvasti rikoksiin;

3) joka on käyttäytymisellään osoittanut olevansa vaaraksi muiden turvallisuudelle; taikka

4) joka on ryhtynyt taikka jonka voidaan aikaisemman toimintansa perusteella tai muutoin perustellusta syystä epäillä ryhtyvän Suomessa kansallista turvallisuutta tai Suomen suhteita vieraaseen valtioon vaarantavaan toimintaan.

Maasta voidaan 1 momentin 2 kohdassa säädetyllä perusteella karkottaa myös ulkomaalainen, joka on jätetty syyntakeettomana rangaistukseen tuomitsematta rikoslain 3 luvun 4 §:n nojalla.

Pakolaisen saa karkottaa 1 momentin 2―4 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa. Pakolaista ei saa karkottaa kotimaahansa tai pysyvään asuinmaahansa, johon nähden hän on edelleen kansainvälisen suojelun tarpeessa. Pakolaisen saa karkottaa vain valtioon, joka suostuu ottamaan hänet vastaan.

Eli – ulkomaalainen,  jonka on todettu syyllistyneen rikokseen, josta on säädetty enimmäisrangaistuksena vähintään yksi vuosi vankeutta, taikka jonka on todettu syyllistyneen toistuvasti rikoksiin, voidaan karkottaa Suomesta.

Kun katsoo Shkupollin rikossaldoa, niin ensimmäinen johtopäätös on se, että hän oli syyllistynyt toistuvasti rikoksiin.

Täten karkottamisen edellytykset olisivat täyttyneet – vastoin Taskisen kantaa – varsin selvästi hänen kohdallaan.

Kannattaa huomata myös sellainen seikka, että ulkomaalaislain 36 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan henkilö lakkaa olemasta pakolainen, jos hän ei ilmeisesti enää ole suojelun tarpeessa, koska olosuhteet, joiden vallitessa hänestä tuli pakolainen, ovat lakanneet olemasta.

Käytännössä tämä tarkoittaa Shkupollin kohdalla sitä, että Kosovon itsenäistyessä vuonna 2008, viranhaltijoilla olisi viimeistään ollut (virkavelvollisuuden lisäksi) mahdollisuus lähettää Shkupolli takaisin Kosovoon.

Tätä kaikkea vasten tarkasteltaessa on aika selvää, että maahanmuuttovirasto (ja etenkin sen ajama edesvastuuton maahanmuutto- ja ulkomaalaispolitiikka) on yksi tärkeimmistä osasyyllisistä näihin tapahtumiin.

Eikä oikeusministeri Tuija Braxin johtama tuomioistuinlaitoskaan ole täysin syytön.

Vaikka oikeudessa tulee epäselvissä asioissa tulkita vastaajan edun mukaisesti, niin Shkupollin kohdalla ei voida puhua mistään epäselvästä tapauksesta.

Ovatko oikeuslaitos ja maahanmuuttovirasto syyllistyneet virkavelvollisuuden rikkomiseen vai on kyseessä työtapaturma, lienee makuasia. Tässä (ja ilmeisesti monessa muussakin tapauksessa) lakia on mitä todennäköisimmin tulkittu väärin – tuhoisin seurauksin.

Shkupollin tapauksessa hänen pitkäaikainen oleskelunsa ja henkilökohtaiset siteet Suomeen olisivat maahanmuuttoviraston mielestä painaneet kupissa.

Tärkeimpänä siteenä maahanmuuttovirasto on pitänyt Shkupollin murhaamaa tyttöystävää. Toisena siteenä kyseinen virasto on pitänyt Shkupolin Kosovosta Suomeen tuomaa alistettua vaimoa ja perhettä.

(Löytääkö kukaan tästä minkäänlaista logiikkaa?)

Eräs Kainuun Sanomien haastattelema kajaanilaisnainen muistaa Shkupollin röyhkeänä. Koska mies osasi ruotsia, hänen ajatuksensa eivät jääneet epäselviksi.

Hänen vaimonsa oli alistettu, ja hän oli usein täysin rahaton. Autoin häntä ja lapsia, joilla ei ollut ruokaa.

Shkupollin vaimo odotti Kajaanissa kolmatta lastaan.Hän ei osannut lukea eikä kirjoittaa millään kielellä. Mies jätti Kajaanissa suomen kielen kurssin kesken ja ilmoitti lähtevänsä Kosovon vapautusarmeijaan.

Nämäkö sitten ovat kiinteitä siteitä Suomeen. Sellaisia siteitä, joiden vuoksi Shkupollia ei olisi voitu karkottaa Suomesta?

Seuraavaksi epäiltyjen listalla tuleekin sitten eräs toinen viranomainen. Tämän viranomaisen ylipäällikkö syyllistyi rikokseen aikaisemman uransa aikana ja silti hänet potkittiin yhteiskunnan lainvalvonta- ja väkivaltakoneiston johtoon.

Kun katsoo seuraavaa videota ja tietää, että (sinänsä asiallista) moraalisaarnaa nuorisolle pitävä poliisiylijohtaja on itsekin tuomittu liikenteen vaarantamisesta, niin tulee sellainen tunne, ettei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa – etenkin tämän Sellon tragediaan liittyvän  uutisen yhteydessä:

Suurin ongelma poliisia koskevassa asiassa on (suomalaisen hallintoalamaisen kannalta katsoen) se, että toki kansalainen voi valittaa hallintoviranomaisen päätöksestä hallinto-oikeuteen, mutta poliisi on luonut itsestään varsin varsin itsenäisen ja vallastaan pöhöttyneen mastodontin. Tämä taas on eräänä osasyynä viime aikojen ikäviin ampuma-aseisiin liittyviin ikäviin uutisiin.

Poliisi juoksee nyt (itsensä jälleen kerran täysin munattuaan) poliitikkojen helmoihin ja hakee apua sieltä. Normaalissa kansanvaltaisessa yhteisössä ei tulisi kuuloonkaan, että poliisi kaataa omat virheensä erittäin suuren lainkuuliaisen kansanosan niskaan.

Eli suomeksi – poliisin tekemät käsittämättömät lupa- ja operaatiovirheet yritetään hukuttaa laillisten aseenomistajien syyksi – ja samaan aikaan poliisi ihmettelee sitä, että sen  toimet tuottivatkin täysin halutusta poikkeavan lopputuloksen.

Jotenkin enemmän tai vähemmän skitsofreenista ajattelua edustaa poliisin (ja sisäministeriön) näkemys siitä, että laittomat aseet vähentyisivät kieltämällä laillinen aseenomistus. Ja se,että tämä tapaus liittyisi jotenkin lailliseen aseenomistukseen ja laillseen aseharrastukseen.

Todellisuudessa tuollaisessa tilanteessa kävisi niin, ettän huomattava määrä aseita katoaisi – ja muuttuisi samalla laittomiksi. On typerää kuvitella aseiden kuitenkaan todellisuudessa katoavan Suomen kaltaisesta maasta hallitsijan mahtikäskyllä – se ei ole onnistunut aikaisemminkaan eikä se onnistu nyt eikä tulevaisuudessakaan.

Samoin poliisin huolena oleva salametsästys saattaisi laajentua nykyisestä huomattavasti. Kun ase on laiton, niin voiko silloin metsästää enää laillisesti?

Kun luodaan yleistä oikeustajua vastaan olevaa lainsäädäntöä, pudotetaan myös lainrikkomiskynnystä.

(Toisaalta kun tietää, että yksityisaseiden holhoukseensaattaminen tai sosialisointi on eräs vasemmistön keppihevosista, niin ihmetyttää suuresti etteikö porvarienemmistöinen eduskunta saa näitä pula-ajan sosialisteja kuriin? Kaikki omaisuus on kuitenkin varmimmin hoidossa ja tallessa yksityisomistuksessa.)

Palataanpa kuitenkin takaisin  poliisiin – ja sen paniikkireaktioon. Poliisin komentoketju kaikissa viimeisten vuosikymmenten aikana sattuneissa kriiseissä (alkaen Mikkelin panttivankidraamasta 1986)on kerta kerran jälkeen osoittautunut heikoksi, olemattomaksi ja jopa täysin vastuuttomaksi.

Jokelan ja Kauhajoen verilöylyissä käsiaseen hallusapitoon oikeuttavan luvan (vastoin ohjeita tai varoituksia) myöntäneet poliisit eivät ole mitenkään (ainakaan moraalisesti) syyttömiä noihin tapahtumiin. Myös selkeät sekoilut toiminnassa, vastuuhenkilöiden puuttuminen ja rinnakkaisten järjestelmien (jotka hidastivat toimintaa, lamautuivat tai tekivät ristiriitaisia päätöksiä) keskinäinen toiminta eivät olleet varsinainen kukkanen poliisiorganisaation ja sen luotettavuuden hattuun.

Sellon verilöylyssä poliisi ei pystynyt eristämään aluetta, suorittamaan evakuointia, tiedottamaan asiallisesti, estämään kahta jälkimmäistä murhaa (Shkupolli pääsi ilman esteitä uudestaan Prismaan poistuttuaan sieltä jo kerran) eikä estämään tekijän liikkumista Suvelaan ja tämän itsemurhaa.

Jos miettii tämän vastuunpakoilun lisäksi myös poliisihallinnon tapaa syödä budjettiin kirjatut määrärahat jo vuoden kolmannella kvartaalilla loppuun – ja kerjätä sen jälkeen lisärahaa eduskunnalta – tuota tapaa liike-elämässä käyttäen johto saattaisi olla alle aikayksikön epäiltynä petoksesta.

Ongelman yksinkertaisin ratkaisu olisi se, että poliisin toimia tutkisi aidosti poliisin  ulkopuolinen (poliisivaltuuksin varustettu) erillinen viranomainen – sellainen jolla olisi munaa myös viedä poliisi käräjille saakka tarvittaessa.

Yksi ratkaisu olisi myös se, että tärkeimmät paikalliset (ja valtakunnalliset) siviiliviranhaltijanimitykset (poliisikin on siviili) alistettaisiin hakijoiden  koulutus- ja soveltuvuus- ja taustaselvityksen  jälkeen sitovan kansanäänestyksen alaisiksi ja näistä viroista tehtäisiin määräaikaisia.

Mutta epäiltyjen listalta löytyy vielä virkamiehiäkin suuremmista munauksista epäiltyjä tahoja. Virkamiehet noudattavat (tai heidän piäisi noudatta) lakeja ja asetuksia – tosin nykyään tulee vahva tunne siitä, että poliittinen ohjauskaan ei ole täysin olematonta.

Syyttävä sormi osoittaa myös poliitikkoja – yksin ja kokonaisena oligarkkisena ryhmänä. Poliitikot esittävät aloitteita lainsäädäntöön ja säätävät lakeja. Osa heistä johtaa ministereinä lakien toteuttamista – jokaisen meistä näkemin tuloksin.

Kun tämä monikulttuurihulluus aikanaan laantuu ja krapula iskee, siinä vaiheessa olisi syytä perustaa Suomeen totuuskomissio. Syyttömiä eivät ole nykyinen hallitus ja eduskunta eivätkä niiden edeltäjätkään.

Astrid Thors, Matti Vanhanen, Paavo Lipponen, Jyrki Katainen, Anne Holmlund, Erkki Tuomioja, Sinikka Mönkäre, Liisa Hyssälä, Jan-Erik Enestam – ja monet muut. Suomen kansalla olisi oikeus kuulla puolueettoman tutkinnan jälkeen, ovatko poliitikkomme (ja poliittiset vrkamiehet)  hoitaneet yhteisiä asioitamme parhaalla mahdollisella tavalla.

Unohtamatta demokratian ylikävellyttä Tarja Halosta ja hänen nimittämäänsä Ritva Viljasta.

Jokaisen itsenäiseen ajatteluun pystyvän kansalaisen nähtävissä on se, että maamme on matkalla kohti (monikulttuurista) helvettiä, jos poliittinen kulttuuri ei muutu pikaisesti eikä saalistajien konsensukseen perustuvalle jakopolitikalle ja poliittiselle sekoilulle  saada loppua aikaiseksi.

Aika suuret kertoimet voi kukin asettaa sille, että vaikka kaikki lailliset aseet maassa takavarikoitaisiin, tulemme sitä suuremmalla todennäköisyydellä näkemään tämän (laittomalla aseella) tehdyn verityön jatkumoita ja uusintoja.

Tämä nykyinen poliittinen johtomme ei pysty takaamaan yhteiskuntarauhaa eikä kansalaisten turvallisuutta. Kohta se ei pysty takaamaan enää edes hyvinvointivaltion rippeitäkään – eikä maksamaan koko ajan kasvavaa valtionvelkaa.

Lähteet: Valtioneuvosto, Eduskunta, HS, TS, KS, KSML, SS, IL, IS, MTV3, YLE, HBL, Finlex, Edilex, YouTube, poliisi