Miksi Palefacella on vieläkin laillisia aseita?

Pankinjohtajan poika Karri Pekka Matias Miettinen, joka tunnetaan myös taiteilijanimellä Paleface on julkaissut avoimeen yhteiskunnalliseen kapinaan ja vallankumoukseen yllyttävän videon nimeltä ”Palamaan”. 

”Täytyy jaksaa kaikenlaist´ paskaa ilmaisunvapauden nimissä” mölisee Paleface tuolla videollaan. Aivan oikein, ei meidän tavallisten ihmisten (äärivasemmiston kielellä fasistien, natsien ja rasistien) tarvitse kestää Palefacen väkivaltapaskaa minkään ilmaisunvapauden nimissä.

Vaikka tuo video on nolo kopio amerikkalaisesta Gangsta-Rap-roskasta (laukaus ja hylsyjen putoaminen alkaa olla jo klishee), niin silti pitää mennä kuitenkin siihen, että siinä kehotetaan kapinaan, myymäläryöstöihin (joissa oikeana uhrina on matalapalkkainen työntekijä), huumausainerikollisuuteen ja murhiin, sellaisiin asioihin, joita suomalainen yhteiskunta ei voi toleroida muulla luvulla kuin nollalla.

Paleface kertoo videollaan tarkasti sen tavoitteen, johon hän ja hänen (pääsääntöisesti ns.parempien perheiden piiristä tulleet) äärivasemmistolaiset anarkistitoverinsa pyrkivät.

Äärivasemmistolaiseen väkivaltaan, kaaokseen, punaiseen  vallankumoukseen ja punaterroriin. Mikään ei ole vasemmistossa muuttunut sitten Neuvostoliiton alkuaikojen.

Olennaista tässä ”taiteeksi” ylistetyssä väkivaltaisessa paskassa on kuitenkin pari seikkaa. Ja ne pari seikkaa pitää ilmeisesti nostaa esille, koska ne hukkuvat YLE:n kulttuurimarxilaisen propagandakoneiston nostattamaan äärivasemmiston kiveksiä hivelevään vallankumoukselliseen hyökyyn.

Ensimmäinen on se, että Karri Pekka Matias Miettinen on lähtökohtaisesti porvariperheen kasvatti. Sellainen pikkupaskiainen, joka nauttii sikareista, konjakista ja herraskaisesta hirvijahdista herrojen kanssa. Hänellä on siihen varaa. Ja varallisuus kasvaa, kun ns. hyödylliset idiootit ostavat hänen kyseenalaisia levyjään.

Toinen on se, että miksi ihmeessä poliisi ei ole takavarikoinut tällaisen äärivasemmistolaisen väkivaltahörhön aseita ja peruuttanut aseiden hallussapitolupia?

Tässä näyttää siltä, että Karri Pekka Matias Miettisen ilmaisunvapaus ei ole enää kovin kaukana Anders Behring Breivikin ilmaisunvapaudesta.

Kun me kaikki väärinajattelijat palamme, älkää väittäkö sitä, ettei teitä ole varoitettu.

Kyllä Karri ja toverit pistävät meidät(kin) palamaan.

KK

Advertisement

 

Astrid Thors asian ytimessä

Ajoittain käy niin, että ns.sokea kanakin löytää jyvän. Nyt näin on käynyt nimittäin vihdoinkin (ja varsin yllättöäen) maanmuuttoministeri Astrid Thorsin (ankdammen) kohdalla.

Thors on nimittäin päästellyt seuraavanlaisen lausunnon Mari Kamaja nimisen tyttelin julkisuuteen saateltavaksi.’

Koen myös henkilökohtaisesti epäonnistuneeni viestinnässä, koska olen yrittänyt käydä monipuolista keskustelua maahanmuuton hyvistä mutta myös vaikeista asioista. Olen yrittänyt aktivoida kansalaisia huomaamaan niin sanotun kunniaväkivallan ongelmat ja olen korostanut, että meillä on laissa aukko, kun maahamme on voitu perustaa puolue, joka on perusarvojemme vastainen.

Hmmm… vaikka olen tästä asiasta samaa mieltä arvoisan ministerin kanssa, en ehkä menisi ihan niin jyrkkään tulkintaan kuin Thors kuitenkaan. Vaikka (Thorsin omin sanoin) meillä on laissa aukko, kun maahamme on voitu perustaa puolue, joka on perusarvojemme vastainen, niin demokratian luonteeseen kuuluu myös sellainen piirre, että sen pitää hyväksyä myös demokratiaa vastaa suunnattuja puheenvuoroja ja näkemyksiä – muuten se ei ole enää demokratia. Myös tällaista toimintaa koskee Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen julistama kanta:

Sananvapaus ei kata pelkästään sellaisia tietoja ja ajatuksia, jotka otetaan myötämielisesti vastaan, joita pidetään vaarattomina tai joihin suhtaudutaan välinpitämättömästi. Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestön osaa. Tätä vaativat tuomioistuimen mukaan moniarvoisuus, suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus, joita ilman ei ole kansanvaltaista yhteiskuntaa.

Vaikka tämä kyseinen puolue on sekä hengeltään että toiminnaltaan demokratian periaatteiden vastainen ja sen toiminnassa on ajoittain ollut nähtävissä etnistä syrjintää – jopa suoranaista rasismia – niin kyllä minusta tuon puolueen toiminta tulee sallia – jo pelkästään tuon EIT:n määrittelemän kannankin mukaan.

Vaikka olisi kyse näinkin vastenmielisestä toiminnasta, niin sen julkinen salliminen on osoittanut tämän tien olevan ainoa oikea kansalaisyhteiskunnan kannalta tarkasteltuna. Kyseisestä puolueesta on hiljalleen tullut yleisen uskottavuutensa menettänyt marginaaliryhmä – joka ei aja enää edes omiksi äänestäjikseen väittämän ryhmän asiaa.

Ymmärrän kyllä Thorsin häpeän ja pahastumisen – minustakin on etnisesti osittain suomenruotsalaisena noloa, että RKP väittää edustavansa esimerkiksi minua ja mielipiteitäni.

Joka tapauksessa juttu on niin, että kyllä (kai?) tällaisellakin marginaalipuolueella tulee olla – yhdistymisvapauden ja poliittisen mielipiteenvapauden perusteella – oikeus olemassaoloon – myös RKP:lla.

Niin pitkään kun kyseinen puolue noudattaa lainsäädäntöä…

Lähde: AL

 

Laatikainen kaivoi esiin Kekkosen konstit

Keskustan sisäpiirivaikuttaja Erkki Laatikainen haluaa rikoslakiin pykälän, jonka nojalla kiihottaminen kansanvaltaa vastaan olisi rangaistavaa.

Eeentinen Keskisuomalaisen päätoimittaja kirjoittaa Yleisradion nettikolumnissaan, että median luonne on muuttunut vahtikoirasta ”koiruudeksi ja rakkimaisuudeksi”.

Laatikainen toteaa, että kiihotus kansanryhmää kohtaan on jo rikos.

Rangaistavaa olisi oltava myös kiihotus kansanvaltaa ja sen vastuunkantajia kohtaan. Media ei voi vaalikaudesta toiseen vaihtaa pääministeriä luomalla maahan hysteerisen ilmapiirin, jossa kansanedustajat kadottavat viileytensä

hän kirjoittaa Radio Keski-Suomen sivuilla.

Kriittisyys ja epäkohtien paljastaminen on median velvollisuus ja kunniatehtävä, mutta yhteiskunnan vastaisen suoranaisen kiihotuksen hyväksyminen ylittää hyvän journalistisen tavan.

Mikään ei ole uutta keskustalaisen auringon alla. Kun keskusta on ollut liemessä, se sortunut aikaisemminkin kansanvallanvastaiseen toimintaan.

Erään tunnetuimman maalaisliittolais-kepulaisen valtapoliitikon, Urho Kekkosen, liian  pitkään jatkuneen presidenttikauden  – jopa diktatuuria menetelmiltään  enemmän kuin demokratiaa muistuttaneet – kansanvallalle vieraat otteet ovat varsin hyvin muistissa ja nuorempienkin tiedossa, joten niitä on tuskin syytä toistaa tässä.

Se mikä saattaa olla vähemmän tunnettua, on sellainen fakta, että Kekkonen julkaisi 1934 kirjan Demokratian itsepuolustus, jossa hän väitti demokratian saavan käyttää epädemokraattisia keinoja demokratian suojelemiseksi.

Käytännössä kyse oli vallananastamispyrkimyksistä ja kaipuusta sen kaltaiseen keskustadiktatuuriin, jota Virossa harjoitti Konstantin Päts. Tämän diktatuurin jäljiltä Viro putosi kuin kypsä omena 1940 Neuvostoliiton syliin – vastarintaa tekemättä ja laukaustakaan ampumatta. Tämä on historiallisesti tarkastelle varsin ymmärrettävää – ketään ei kiinnostanut tuolloin puolustaa Vanhasen Pätsin diktatuuria.

Kekkonen yritti kyllä samaa Suomessa. Toimiessaan sisäministerinä hän asetti syksyllä 1937  neljän nuoren keskustajuristin (kolme maalaisliittolaista ja yksi edistyspuolueen jäsen) ryhmän etsimään juridisia perusteita erään laillisen puolueen  lakkauttamiselle. Työryhmä ei kuitenkaan saanut aikaan yksimielistä lakkauttamista puoltavaa lausuntoa ja asia haudattiin toistaiseksi.

Marraskuussa 1938 Kekkonen yritti hieman pidemmälle viedyin keinoin ajaa samaa päämäärää – poliittisten kilpailijoidensa  julistamista lainsuojattomiksi. Asia konkretisoitui ja akutisoitui tuolloin selvästä syystä –  seuraavana vuonna oli eduskuntavaalivuosi.

Nyt poliisiministeri Kekkonen otti asian esille – väkisin ja väsyttämällä –   hallituksen iltakoulussa ja esitteli oman inkvisitioryhmänsä tuottamaa  perin pohjin lakkautusta puoltavaa ja yksisilmäistä (propaganda)materiaalia. Puuduttavan kolmen tunnin esittelyn jälkeen hallitus oli väsytetty ja se oli  valmis valtuuttamaan Kekkosen aloittamaan lakkautustoimet.

22. marraskuuta sisäasiainministeri Kekkonen  antoi päätöksen, jonka perusteella Valtiollinen poliisi ryhtyi toimenpiteisiin. Samana päivänä eduskunnassa heräsi kiivas väittely asiasta: tunnetut kyseisen puolueen  vastustajatkin epäilivät Kekkosen konsteja – etenkin niiden  tarkoituksen- ja lainmukaisuutta. Ne kuitenkin hyväksyttiin kekkosen painostuksesta. Valtiollinen poliisi ratsasi puolueen ja sihhen liittyneiden järjestöjen  toimistot sekä liiketoiminnan koko maassa ja takavarikoi löytämänsä paperit ja kortistot. Puolueen lehdistön   ilmestyminen estettiin – vastoin tuolloinkin lainsäädännössä voimassa ollutta mielipiteen-, ilmaisun- ja sananvapautta.

Helsingin raastuvanoikeus käsitteli asiaa 29. marraskuuta ja hylkäsi valtionsyyttäjän syytteet. Turun hovioikeus vahvisti asian helmikuussa 1939 ja korkein oikeus toukokuussa.

Vaikka lakkauttamisyritys oli epäonnistunut, sillä oli vaikutuksia Kekkosen konstien kohteeksi joutuneen puolueen toimintaan. Suurin osa tuon puolueen  entisestä lehdistöstä joutui – taloudellisten olosuhteiden pakosta –  (esimerkiksi vieläkin ilmestyvä Uusimaa) jäämään riippumattomiksi.

Kekkosen konstit lamauttivat niiden kohteeksi joutuneen puolueen valmistautumisen kesän eduskuntavaaleihin ja tuo vaalityö  jäi puolitiehen. Puolueen liiketoiminnan sulkeminen aiheutti sille taloudellisia menetyksiä.

Kekkosen painostuksesta lähdettiin seuraavaksi korjaamaan lainsäädäntöä niin, että hallitukselle voitaisiin tarvittaessa antaa valtuudet lakkauttaa kaikenlainen (keskusta-maalaisliittoa) uhkaava toiminta pelkällä hallinnollisella toimenpiteellä, mutta lain säätäminen jäi kesken talvisodan sytyttyä.

Olennainen on vielä jäänyt kertomatta. Tuo puolue, johon Kekkonen kokeili konstejaan oli IKL eli Isänmaallinen Kansanliike. Fasistit olivat hyvä koepallo – aivan kuten Virossa olivat Vapsit. Viron esimerkki ja Kekkosen tuolloiset lausunnot tukevat sitä, että kehitys olisi jatkunut myös Suomessa samansuuntaisena  ja seuraavana olisivat olleet vuorossa joko sosialidemokraatit tai muut porvaripuolueet.

Kekkonen pääsi sotien jälkeen sitten tunnetuin seurauksin vallankahvaan – eikä hän luopunut vallasta vapaaehtoisesti. Rajaton valta pilaa kenet tahansa – näköjään keskustapoliitikonkin.

Laatikainen on lukenut historiansa. Niin ainakin näyttää ja vahvasti. Kun Vanhanen ja Kes-Kusta ovat jääneet rysän päältä kiinni, tarve kiinnittää yleisön huomio muualle on suorastaan huutava – ja jos samalla saadaan Keskustan suhteellisesti jo nyt liian suurta alueellista valtaa pönkitettyä myös valtiollisella tasolla, niin mikä sen parempaa kepuleille.

Vaalipiirien uusjakoakaan koskeva ehdotus ei nimittäin tule menemään Keskustan vastutuksen vuoksi läpi – vaikka vihreät ja Tuija Brax sitä yrittävät vääntää hampaat irvessä. Nykyinen vaalipiirijako antaa maaseudulle – syövän tavoin levinneelle – kepulilaumalle sen kokoon nähden suhteettoman suuren äänimäärän, eikä se luovu todellakaan vallastaan vapaaehtoisesti.

Päinvastoin. Laatikaisen uudelleen lanseeraamilla Kekkosen konsteilla voidaan kokeilla ensin lehdistön ja toisinajattelijoiden hiljentämistä demokratian vihollisina. Seuraavaksi samoja konsteja voidaankin soveltaa kepuleiden poliittisiin kilpailijoihin. Miten jotenkin vaikuttaisi, että Laatikaisen hanke olisi suunnattu jo nyt aivan suoraan (todemmin kuin Daladierin tikari) perussuomalaisia vastaan?
Kun media on alistettu takaisin puudelin asemaan, toisinajattelijat hiljennetty ja PerSut lakkautettu, voidaan siirtyä seuraavaan vaiheeseen.

Seuraavaksi sanat Karto, Matti Vanhanen, Ruusunen, Tupee, Pekkarinen, Kehittyvien Maakuntien Suomi, Maaseudun Kukkasrahasto ja  Keskusta tullaan julistamaan (tai ainakin niiden julkinen käyttö kriittisessä mielessä) rikoksiksi kansanvaltaa vastaa.

Pitää myös muistaa, että jos fasistiksi kansantuomioistuimessa tuomittu henkilö käyttää sanoja (Mika Illmanin luomalla ns.julkisesti ei saa sanoa periaatteella) kansanvalta, demokratia tai peräti suora kansanvalta/demokratia, EIT tai jopa Euroopan ihmisoikeustuomioistuin tai peräti Ihmisoikeudet, hänet tuomittakoon menettämään omaisuutensa, päänsä, munansa ja kansalaisluottamuksensa kansanvaltaa vastaan suunnatun rikoksen valmistelusta.

Lähteet: YLE, Iltalehti, Mikko Uola; Sinimusta veljeskunta, Paavo Susitaival; Aktivisti ei hellitä (kiitos myös Thulelle)

Päivitys 051009 2345: Alkuperäisen tekstin tueksi valittu otsikkokuva löytyi ja se on lisätty tekstiin.

 

Viikon mokutus 46/08

Jaan poliisiylijohtajan näkemyksen siitä, että ihmisten turvallisuuden edistämiseksi tietosuojan on väistyttävä ainakin jonkin verran.

Sisäministeri Anne Holmlundin mielestä viranomaisten tietojensaantioikeuksia tulisi nostaa, vaikka yksilön tietosuoja kärsisikin, Uusi Suomi 10.11.2008.

Puuttumatta siihen, miten syylliset jäävät rankaisematta ja uhrien oikeuksia poljetaan entisestäänkin, tulee mieleen näissäkin keskusteluissa nähty Benjamin Franklinin toteamus, Any society that would give up a little liberty to gain a little security will deserve neither and lose both.

Eli vapaasti suomennettuna, mikä tahansa yhteiskunta, joka on valmis luopumaan edes pienestä osasta vapauksistaan turvallisuuden vuoksi, ei ansaitse kumpaakaan ja menettää ne molemmat.