Uutisvuo on täyttynyt parin viimeisen päivän ajan  Libyaa koskevista uutisista.  Tämän hetkinen tilanne on se, että Yhdysvallat ja osa sen liittolaisista on ryhtynyt sotatoimiin Libyan (joka on myös YK:n jäsenvaltio)  laillista hallitusta vastaan – YK:n peruskirjan vastaisesti ja YK:n turvallisuusneuvoston siunauksella.

YK on  näin ollen valtuuttanut sotilasliiton puuttumaan jäsenvaltionsa Libyan sisäisiin asioihin ihmishenkien turvaamisen vuoksi – suomeksi asian voi muotoilla selväkielisesti niin, että YK on valtuuttanut Ranskan ottamaan haltuunsa Libyan luonnonvarat (öljyn) ja tukee näin suoraan ja varauksettomasti uutta eurooppalaista kolonialismia – nimitettäköön sitä sitten vaikka uuskolonialismiksi tai eurokolonialismiksi.

Tässä ei sinänsä ole mitään uutta. Sama järjestö myi periaatteensa edellisen kerran Yhdysvaltojen  (ja sen arabiliittolaisten) edulle jo Kosovon sodan (1999-2006) aikana. Tuolloin otettiin kiertoilmaisu rauhaanpakottaminen laajempaan poliittiseen arsenaaliin ja sillä pyhitettiin hyökkäyssota ja jäsenvaltion pilkkominen ensimmäistä kertaa YK:n historian aikana (meidän on suomalaisina syytä muistaa, että olimme itsekin puolueettomana valtiona mukana tässä interventiossa, eikä presidentti Martti Ahtisaaren ja sir Harri Holkerin roolit Serbian pilkkojina olleet mitenkään vähäpätöisiä).

Lännen tuolloin tukema ja varustama Kosovon vapautusarmeija (UÇK) perustettiin aikoinaan Sveitsissä olevien albaanien toimesta jo vuonna 1982. UÇK organisoitiin (vasemmistolaisen)  IRA:n tavoin, joten puhtaan terrorin käyttö on ollut liikkeen päätoimintamalli jo sen perustamisesta alkaen. Liikkeen alkuperäisinä tavoitteina oli luoda itsenäinen albaanialue sosialistiseen Jugoslaviaan ja liittää se  sen jälkeen Albaniaan – osaksi tulevaisuuden Suur-Albaniaa. Huomattavaa on se, että Kosovon kriisin alussa koko  UÇK:n olemassaoloa epäiltiin. Esimerkiksi  maltillinen albaanijohtaja Ibrahim Rugova piti UÇK:ta lähinnä  serbien provokaattoreina.

UÇK tuli ulos kaapistaan  helmikuussa 1996 serbipoliiseja ja viranomaisia vastaan tehdyn suuren tehdyn iskusarjan jälkeen. UÇK sai tukea luultavasti todennäköisesti  heti alusta asti  Yhdysvaltain, Ison-Britannian ja Saksan tiedustelupalveluilta. UÇK:n perustajista on syytä mainita ainakin  Zahir Pajaziti ja Adem Jashari.

Kun tarkastelemme Libyan nykyistä tilannetta,  sitä on syytä peilata myös Kosovon kautta. Kosovossa länsimaiden valtamedia julisti  NATO:n toimien olleen humanitäärinen interventio, jossa länsimaat olivat hyvää hyvyyttään pelastaneet albaanit.

Minkäänlaisia todellisia ratkaisuja ei kuitenkaan etsitty eikä sotaa edes pyritty välttämään. Näin siksi, että sota ja serbien nöyryyttäminen  se palveli  Yhdysvaltojen (ja sen arabiliittolaisten)  geopoliittisia ja  etuja.  Nato oli osallisena  kriisissä ja sen osallisuudelle haettiin edes jotain  oikeutusta.

Serbeiltä vaadittiin Rambouillet’n konferenssissa käytännössä koko Serbian miehitykselle alistumista. Presidentti Mauno Koiviston mukaan serbeille ennen sotaa esitetyt vaatimukset oli mahdotonta hyväksyä  edes maan omien lakien puitteissa. Koiviston mielestä sodassa saavutettu sopimus olisi voitu saavuttaa ilman väkivaltaa kärsivällisemmällä diplomatialla  Neuvottelujen sisältöä serbeille tehtyjen vaatimusten suhteen ei päästetty julkisuuteen ja asiakirjat julkistettiin tärkeimmiltä osiltaan vasta kuukausien päästä.

Pekka Visuri julkaisi tuoreeltaan aiheesta  kirjan Kosovon Sota. Visurin teos kyseenalaistaa valtamedian kuvaa sodasta, kuten teki myös  brittiläisen kirjeenvaihtaja Robert Fisk. Hän arvioi, että Rambouillet’n konferenssissa esitettiin tarkoituksella niin kovia ehtoja, että hänestä neuvotteluiden syy vaikutti olevan enemmän rauhan estäminen kuin sen tuominen. Myös norjalainen rauhan- ja konfliktitutkija Johan Galtung esitti samansuuntaista kritiikkiä.

Libyan nykyinen johtaja Muammar Gaddafi on de facto diktaattori. Se ei kuitenkaan muuta sitä tilannetta, että hänen hallituksensa on laillinen, kansainvälisesti laajasti tunnustettu sekä YK:ssa maataan edustava.

Kun Yhdysvaltojen kaltainen demokratian irvikuva lähtee tukemaan EU:n tiukassa ytimessä olevan entisen siirtomaavaltion harjoittamaa uuskolonialismia, sana demokraattinen on näissä kuvioissa lähinnä sen paperin arvoinen, jolle se kulloinkin on painettu. Yhdysvaltojen edustama good country vs. criminal country -ajattelu on laajentunut ja yleistynyt suurvaltapoliittisena julkisivun pesumenetelmänä, yksinkertaistuksen astalona ja asioiden sakrifioimiskeinona.

Yhdysvallat on Libyassa lähtenyt tukemaan avoimesti eurokolonialismia. Syyt ovat päivänselviä.

Yhdysvallat osallistuu tähän operaatioon kiittääkseen EU:ta tuesta Irakissa ja Afganistanissa ja sitoakseen EU:n tulevana liittovaltiona itseensä ja maailmanpolitiikkaansa.  Lisäksi Yhdysvallat sotii Kiinan vaikutusvaltaa vastaan epäsuorasti Afrikassa – käyttäen liittolaisiaan julistamattomassa sodassa suurinta rahoittajaansa Kiinaa vastaan (YK on muuten tukevasti mukana kulissina EU;n ja Kiinan välisessä siirtomaasodassa Afrikan sydämessä jo nyt).

Se mitä Yhdysvallat ei näytä oppineen vieläkään  on islamilaisen maailman (ja sen lisääntyvän väestön ja hengellisyyden) ymmärtäminen. Edes Irakista ja Afganistanista saadut kokemukset eivät näytä siirtyneen mukaan suurvallan selviytymisstrategiaan.

Kaatamalla maallistuneen diktaattorin tiukan hallinnon  islamilaisessa maassa, Yhdysvallat luo valta- ja arvotyhjiön. Tällainen tyhjiö on omiaan (etenkin nykyisin) täyttymään varsin nopeasti fundamentalistisen islamin kannattajien ja mullahien toimesta.

* * *

Näennäisesti humanitäärisin syin toteutetun intervention moraali ja oikeutus on tämän kirjoituksen aihe. Sen ymmärtämiseksi lukija voi halutessaan tutustua esimerkiksi Noam Chomskyn teokseen  Uusi sotilaallinen humanismi: Kosovon opetukset

Chomsky syyttää  teoksessaan erityisesti länsimaiden intellektuelleja tapahtumien järjestyksen nurinpäin kääntämisestä Kosovon sodan aikana, kun he kirjoittavat pommitusten olleen vastaus albaanien joukkokarkotuksiin (jotka todellisuudessa alkoivat vasta NATO:n  pommitusten käynnistyttyä). Chomskyn mukaan useat NATO:n kenraalit varoittivat siitä, että pommitukset voivat johtaa joukkokarkotuksiin.Hän asettaa Kosovon tapahtumat laajempaan poliittiseen kontekstiin muistuttamalla samana vuonna tapahtuneista Turkin kurdeihin NATO-maan kohdistamasta aseellisesta repressiosta sekä Itä-Timorin (kristittyyn)väestöön kohdistuneista (muslimien organisoimista) väkivaltaisuuksista.

Chomskyn näkemys on se, että länsimaat ovat olleet viimeisissä konflikteissa  tukemassa sortavaa osapuolta.  Tällä näkemyksellään hän arvostelee sellaista  ajatusta, että länsimaat toimisivat nykyään humanitäärisesti.

Tämän artikkelin kirjoittaja allekirjoittaa Chomskyn  kritiikin yllämainituilta osin eikä halua henkilökohtaisesti – eikä kansallisvaltio Suomen  kansalaisena –  olla missään tekemisissä tämän kehityksen ja sen ns.hedelmien kanssa.

Lähteet: YLE, HS, YK, Wiki,  Pekka Visuri,: Kosovon sota, Noam Chomsky; Uusi sotilaallinen humanismi: Kosovon opetukset

Site Meter

Muuan tunnettu nettihäirikkö tunnusti tänään – De Facto – olevansa tuoreen nettihäiriköinnin takana. Sama hahmo – joka siis saattaa olla syyllistynyt tietoliikenteen häirintään, laittomaan uhkaukseen ja henkilön kunniaa loukkaaviin tekoihin – mätkii natsileimoja kaikkien eri mieltä kanssaan uskaltavien otsaan, uhkailee, solvaa ja yrittää pakottaa toisinajattelijoita taipumaan tahtoonsa.

Häirikkö tilittää näin:

Näiden tosiseikkojen perusteella sanon, että ns, “maahanmuuttokriitikot” ovat joko natseja tai jonkin natseihin verrattavan totalitaarisen ideologian edustajia.

Aika mielenkiintoinen väite – varsinkin hänen suustaan esitettynä.

Tässä on yksi häirikön pahimmista kipupisteistä. Tällainen akateemisessa suojatyöpaikassa vaikuttava henkilö näkee vasemmistolaisuudessa jonkinlaista gloriaa ja luokittelee ihan itse itsensä tätä kautta vasemmistointellektuelliksi. Näin siitä huolimatta vaikka häneltä puuttuisi kaikki kosketuspinta normaalin työläisen elämään – ruumiillinen työ ja siitä kiinnipitäminen, perhe, työkaverit ja normaalia kansaa edustavat ystävät.

Tältä taustalta tämä pseudovasemmistolaisemme leimaa kaikki hänen kanssaan hiemankin eri mieltä olevat kanssakansalaiset natseiksi ja äärioikeistolaisiksi.

Hämmentävää – mutta tavallaan ymmärrettävää – eikö vain?

Epäilykset osuivat siis heti alusta alkaen oikeaan hahmoon. Ja se toinenkin epäily vaikuttaisi olevan aika lailla selvä. Hiljaisuus kun on myöntymisen merkki…

Miksi sitten tällainen propagandaisku tehtiin?

Täältä katsoen näyttää siltä, että tässä ns. vihervasemmistossa alkaa herätä paniikki lähestyvien kunnallisvaalien suhteen. Kannatus – kaikista juhlapuheista huolimatta – ei taida olla kuitenkaan kovin vahvalla tolalla. Monikulttuurisuus ja rajoittamaton maahanmuutto näyttäisivät olevan kansan enemmistön tahdon vastaisia.

Maahanmuuttokriittiset piirit nähdään ilmeisesti näiden kiihkeiden punavihertäjien suunnasta nykyään varteenotettavaksi ja jopa pelottavaksi uhkaksi – viholliseksi. Paniikki luo paniikkireaktiota ja johtaa virheisiin.

Kyse ei ole kuitenkaan vielä avoimesta konfliktista. Tämä vaihe näyttää kokeilulta – rajakonflikteilta. Eikä tämä konflikti koske tietenkään normaaleja suomalaisia työtätekeviä rehellisiä vasemmistolaisia. Tämä koskee vain ja ainoastaan näitä ns.punaviherhihhuleita – sellaisia joilla ei siis ole oikeasti mitään kosketuspintaa todelliseen proletariaattiin, työväenliikkeestä tai normaalista elämästä puhumattakaan.

Katsotaanpa rauhassa mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Minä en usko alkuunkaan siihen, etteikö myös vihervasemmisto pystyisi tiedustelutoimintaan, disinformaation levittämiseen ja tarvittaessa myös leveällä rintamalla tapahtuvaan offensiiviin.

Ikävintä tässä kehityksessä on se, että ne tahot – ja etenkin nämä pikkusieluiset haihattelijat – jotka eivät ymmärrä mihin tällainen johtaa, melskaavat ymmärtämättömyyttään kuin jättiläiskokoinen pikkuvauva posliinikaupassa. Ilmeisesti hyvinvointimme on heille liian syvää ja ikävistä asioista on liian pitkä aika, kun he haluavat kaivaa ehdoin tahdoin auki vuoden 1918 arpia ja näyttäisivät haluavan jopa tuolloisten tapahtumien uusintoa.

Suosittelen tässä vaiheessa asiasta kiinnostuneita tutustumaan Jarkko Vesikansan kirjoittamaan – yhteiskuntamme lähihistorian pinnan alapuolella tapahtunutta sotaa valottavaan – teokseen Salainen sisällissota, ISBN 951-1-19679-0, Otava, Keuruu 2004.

Toinen hyödyllinen kirja on myös Kimmo Rentolan julkaisuvaiheessa suurta huomiota saanut Vallankumouksen aave, ISBN 951-1-20173-5, Otava, Keuruu 2005.

Puskalan putka saattaa olla olemassa myös nykymaailmassa – omistaja ei välttämättä ole kuitenkaan yhteiskuntaa konservatiivisesti suojeleva taho, vaan sellainen joka haluaa tuhota kansallisvaltioon ja tasa-arvoon perustuvan oikeus- ja yhteiskuntajärjestelmämme.

Wolf Halsti sanoi joskus, että sota on aivan liian vakava asia jätettäväksi poliitikkojen käsiin. Olen samaa mieltä – varsinkin nykyisten sellaisten. Vain sellainen joka ei ymmärrä mitä sota on, haluaa sotaa tai suhtautuu siihen välinpitämättömästi.

Sunzi sanoo:

Sota on valtion elinkysymys, kuoleman tai elämän tanner. On välttämätöntä tutkia sitä huolellisesti.

Jäsennä tämän vuoksi arvio viiden perusasian pohjalta. Vertaile arvioita ja selvitä taistelevien osapuolten todellinen tila.

Ensimmäinen näistä perusasioista on oppi, toinen ilmasto, kolmas maasto, neljäs johto ja viides ohjeistus.

Carl von Clausewitz menee asian ytimeen puolestaan näin:

Sota on siis väkivaltainen toimi, jonka tarkoituksena on pakottaa vastustaja noudattamaan meidän tahtoamme.

Sota on julma ja ratsuväki raakaa.

Sisällissodat ovat aina kaikkein julmimpia. Jotkut tahot kuitenkin haluavat saada ilmeisesti sellaisen aikaan – joko hajottamalla kansan tai tekemällä Suomesta rasistisen ja turvattoman monikulttuurisen saalistusvaltion.

Politiikassa ja tällaisissa hyökkäyksissä kyse on kuitenkin lopulta vain pelkästä vallasta – kuinka se saadaan, kuinka se pidetään ja kuinka se menetetään. Vain ymmärtämättömät hölmöt, liukkaimmat roistot tai paatuneimmat sosiopaatit haluavat rikkoa eheän kansallisvaltion muodostaman kokonaisuuden vallanhimonsa tähden.

Niccolo Macchiavellinhän me kaikki – toivottavasti – tunnemmekin jo tarpeeksi hyvin.

”Ihmiset kostavat vain pieniä ja mitättömiä loukkauksia, suuret tekevät heidät kykenemättömiksi kostamaan.”
”Olet yhtä ylistetty voititpa vihollisen petoksella tai voimalla.”
”Ihmiset unohtavat helpommin isän kuoleman kuin perinnön menetyksen.”
”Vihan nostattavat yhtälailla hyvät kuin pahat tekosi.”
”Jos ihminen pyrkii aina tekemään oikein, hän jää väistämättä tappiolle väärintekijöiden sankassa joukossa.”
”On siis otettava huomioon, että ruhtinas, ja uusi ruhtinas eritoten, ei voi noudattaa kaikkia niitä hyveitä, jotka tuottavat ihmisille hyvän maineen. Jotta hän voisi säilyttää asemansa, hänen on useinkin pakko toimia vastoin uskollisuuden, armeliaisuuden, inhimillisyyden ja uskonnon lakeja.”

Lähde: Wikipedia

Lähteet: Wikipedia, Kimmo Rentola, Sunzi, Jarkko Vesikansa, Wolf Halsti, Niccolo Macchiavelli, Carl von Clausewitz.

Informaatiosota on nykyaikaa. Sen erääksi tärkeimmäksi taistelukentäksi on muodostunut internet.

Tämä oli täysin odotettavissa. Internet on tällä hetkellä Terra Incognito – Tuntematon maa. Se tarjoaa paljon paikkoja ja tilaisuuksia väijytyksiin, harhautuksiin ja hyökäyksiiin tuntemattomana puskien suojista.

Myönnetään, niinhän minäkin teen – sattuneesta syystä. Joudun pysymään anonymiteetin suojassa – ja se johtuu juuri tästä elämämme ajan pahalle haisevasta hengestä. Yritän kuitenkin pysyä todellisuuden, huumorin faktojen ja hyvän maun puitteissa heitellessäni mielipiteitäni ballistallani.

Kaikki eivät suinkaan tee näin – he luottavat enemmän siihen, että right or wrong, my cause is my cause.

Myös se oli odotettavissa, että härskeimmät hahmot käyttävät ihmisten surua ja murhetta lyömäaseena. Kun vihervasemmistoa lähellä olevat tahot käyttävät Jokelan murhenäytelmää astalonaan ja yrittävät peittää ne jäljet, jotka johtavat vihertotalitarismiin, kyse on vain – ja pelkästään – disinformaation levittämisestä.

Kun näitä juttuja lukee, tulee vakuuttuneemmaksi siitä, että osalla vihervasemmistoa ei ole todellakaan puhtaita jauhoja pusseissaan.

He ovat sisäistäneet loistavasti punajumalansa ajatusmaailman.

Wikicommon

Toverit! Kulakkien kapina teidän viidessä piirikunnassanne on murskattava säälimättä. – – On luotava esimerkkitapaus. 1) Hirtettävä (ja sanon hirtettävä sillä tavalla, että ihmiset näkevät sen) ainakin sata kulakkia, porhoa, tunnettua verenimijää. 2) Julkaistava heidän nimensä. 3) Otettava heiltä kaikki vilja. 4) Nimettävä panttivangit, kuten ilmoitimme eilisessä sähkeessämme. Tehkää tämä sillä tavalla, että ihmiset satojen virstojen säteellä näkevät sen, vapisevat, ottavat opikseen ja toteavat: ne tappavat verta janoavat kulakit nyt ja tulevaisuudessakin.

Tämän tueksi Lenin käski sulkea ”kulakit” (talonpojat), papit ja porvarit keskitysleireihin yhteiskuntaluokan tai ammatin perusteella, riippumatta heidän teoistaan. ja tämä on se sama tie, mikä odottaa satojatuhansia – jopa miljoonia – suomalaisia, jos nämä ihmiset saavat kiinni vallasta.

Me emme käy sotaa yksittäisiä henkilöitä vastaan. Me hävitämme porvariston luokkana. Älkää tutkinnassa etsikö asiakirjoja älkääkä todisteita siitä, mitä syytetty on tehnyt tai sanonut neuvostovaltaa vastaan. Ensimmäinen kysymys, joka teidän on hänelle esitettävä, koskee sitä, mihin luokkaan hän kuuluu, millainen on hänen alkuperänsä, kasvatuksensa, koulutuksensa, mikä hänen ammattinsa.

Nämä – kaikki omasta maailmankuvastaan toisella tavalla ajattelevat ihmiset fasistinippuun niputtavat – punatotalitaristit eivät puolusta suomalaisia eivätkä demokratiaa.

He haluavat kaaosta, vallankumousta, anarkiaa, ruumiita, väkivaltaa, tappaa toisinajattelijat ja ns. proletariaatin diktatuurin. Selitykset konservatiivisesta vasemmistolaisuudesta, vihreästä ateismista ja kansanvaltaisuudesta ovat näiden ihmisten kohdalla pelkkää sumutusta.

Cavem canem – sanoisi roomalainen.

Lähde: Wikipedia