Stubbin lipsahdus

Toppuuttelun vaihe on sitten, jos joudumme tukeutumaan puhtaasti vain maajoukkoihin

Ulkoministeri Alexander Stubb (Belgian kokoomus) YLE:n mukaan.

Mitä helvettiä?

Kuka ihmeen Me? Missä vaiheessa Suomi on liittynyt YK:n lipun alla toteutettavaan laittomaan hyökkäyssotaan Libyaa vastaan? Kuka on julistanut Suomessa sodan Libyalle? Koska Suomi on liittoutunut?

Vastauksia odotellessa (ja tuskin hengitystä pidättäen).

Advertisement

 

Eurokolonialismin nousu – osa Libya

Uutisvuo on täyttynyt parin viimeisen päivän ajan  Libyaa koskevista uutisista.  Tämän hetkinen tilanne on se, että Yhdysvallat ja osa sen liittolaisista on ryhtynyt sotatoimiin Libyan (joka on myös YK:n jäsenvaltio)  laillista hallitusta vastaan – YK:n peruskirjan vastaisesti ja YK:n turvallisuusneuvoston siunauksella.

YK on  näin ollen valtuuttanut sotilasliiton puuttumaan jäsenvaltionsa Libyan sisäisiin asioihin ihmishenkien turvaamisen vuoksi – suomeksi asian voi muotoilla selväkielisesti niin, että YK on valtuuttanut Ranskan ottamaan haltuunsa Libyan luonnonvarat (öljyn) ja tukee näin suoraan ja varauksettomasti uutta eurooppalaista kolonialismia – nimitettäköön sitä sitten vaikka uuskolonialismiksi tai eurokolonialismiksi.

Tässä ei sinänsä ole mitään uutta. Sama järjestö myi periaatteensa edellisen kerran Yhdysvaltojen  (ja sen arabiliittolaisten) edulle jo Kosovon sodan (1999-2006) aikana. Tuolloin otettiin kiertoilmaisu rauhaanpakottaminen laajempaan poliittiseen arsenaaliin ja sillä pyhitettiin hyökkäyssota ja jäsenvaltion pilkkominen ensimmäistä kertaa YK:n historian aikana (meidän on suomalaisina syytä muistaa, että olimme itsekin puolueettomana valtiona mukana tässä interventiossa, eikä presidentti Martti Ahtisaaren ja sir Harri Holkerin roolit Serbian pilkkojina olleet mitenkään vähäpätöisiä).

Lännen tuolloin tukema ja varustama Kosovon vapautusarmeija (UÇK) perustettiin aikoinaan Sveitsissä olevien albaanien toimesta jo vuonna 1982. UÇK organisoitiin (vasemmistolaisen)  IRA:n tavoin, joten puhtaan terrorin käyttö on ollut liikkeen päätoimintamalli jo sen perustamisesta alkaen. Liikkeen alkuperäisinä tavoitteina oli luoda itsenäinen albaanialue sosialistiseen Jugoslaviaan ja liittää se  sen jälkeen Albaniaan – osaksi tulevaisuuden Suur-Albaniaa. Huomattavaa on se, että Kosovon kriisin alussa koko  UÇK:n olemassaoloa epäiltiin. Esimerkiksi  maltillinen albaanijohtaja Ibrahim Rugova piti UÇK:ta lähinnä  serbien provokaattoreina.

UÇK tuli ulos kaapistaan  helmikuussa 1996 serbipoliiseja ja viranomaisia vastaan tehdyn suuren tehdyn iskusarjan jälkeen. UÇK sai tukea luultavasti todennäköisesti  heti alusta asti  Yhdysvaltain, Ison-Britannian ja Saksan tiedustelupalveluilta. UÇK:n perustajista on syytä mainita ainakin  Zahir Pajaziti ja Adem Jashari.

Kun tarkastelemme Libyan nykyistä tilannetta,  sitä on syytä peilata myös Kosovon kautta. Kosovossa länsimaiden valtamedia julisti  NATO:n toimien olleen humanitäärinen interventio, jossa länsimaat olivat hyvää hyvyyttään pelastaneet albaanit.

Minkäänlaisia todellisia ratkaisuja ei kuitenkaan etsitty eikä sotaa edes pyritty välttämään. Näin siksi, että sota ja serbien nöyryyttäminen  se palveli  Yhdysvaltojen (ja sen arabiliittolaisten)  geopoliittisia ja  etuja.  Nato oli osallisena  kriisissä ja sen osallisuudelle haettiin edes jotain  oikeutusta.

Serbeiltä vaadittiin Rambouillet’n konferenssissa käytännössä koko Serbian miehitykselle alistumista. Presidentti Mauno Koiviston mukaan serbeille ennen sotaa esitetyt vaatimukset oli mahdotonta hyväksyä  edes maan omien lakien puitteissa. Koiviston mielestä sodassa saavutettu sopimus olisi voitu saavuttaa ilman väkivaltaa kärsivällisemmällä diplomatialla  Neuvottelujen sisältöä serbeille tehtyjen vaatimusten suhteen ei päästetty julkisuuteen ja asiakirjat julkistettiin tärkeimmiltä osiltaan vasta kuukausien päästä.

Pekka Visuri julkaisi tuoreeltaan aiheesta  kirjan Kosovon Sota. Visurin teos kyseenalaistaa valtamedian kuvaa sodasta, kuten teki myös  brittiläisen kirjeenvaihtaja Robert Fisk. Hän arvioi, että Rambouillet’n konferenssissa esitettiin tarkoituksella niin kovia ehtoja, että hänestä neuvotteluiden syy vaikutti olevan enemmän rauhan estäminen kuin sen tuominen. Myös norjalainen rauhan- ja konfliktitutkija Johan Galtung esitti samansuuntaista kritiikkiä.

Libyan nykyinen johtaja Muammar Gaddafi on de facto diktaattori. Se ei kuitenkaan muuta sitä tilannetta, että hänen hallituksensa on laillinen, kansainvälisesti laajasti tunnustettu sekä YK:ssa maataan edustava.

Kun Yhdysvaltojen kaltainen demokratian irvikuva lähtee tukemaan EU:n tiukassa ytimessä olevan entisen siirtomaavaltion harjoittamaa uuskolonialismia, sana demokraattinen on näissä kuvioissa lähinnä sen paperin arvoinen, jolle se kulloinkin on painettu. Yhdysvaltojen edustama good country vs. criminal country -ajattelu on laajentunut ja yleistynyt suurvaltapoliittisena julkisivun pesumenetelmänä, yksinkertaistuksen astalona ja asioiden sakrifioimiskeinona.

Yhdysvallat on Libyassa lähtenyt tukemaan avoimesti eurokolonialismia. Syyt ovat päivänselviä.

Yhdysvallat osallistuu tähän operaatioon kiittääkseen EU:ta tuesta Irakissa ja Afganistanissa ja sitoakseen EU:n tulevana liittovaltiona itseensä ja maailmanpolitiikkaansa.  Lisäksi Yhdysvallat sotii Kiinan vaikutusvaltaa vastaan epäsuorasti Afrikassa – käyttäen liittolaisiaan julistamattomassa sodassa suurinta rahoittajaansa Kiinaa vastaan (YK on muuten tukevasti mukana kulissina EU;n ja Kiinan välisessä siirtomaasodassa Afrikan sydämessä jo nyt).

Se mitä Yhdysvallat ei näytä oppineen vieläkään  on islamilaisen maailman (ja sen lisääntyvän väestön ja hengellisyyden) ymmärtäminen. Edes Irakista ja Afganistanista saadut kokemukset eivät näytä siirtyneen mukaan suurvallan selviytymisstrategiaan.

Kaatamalla maallistuneen diktaattorin tiukan hallinnon  islamilaisessa maassa, Yhdysvallat luo valta- ja arvotyhjiön. Tällainen tyhjiö on omiaan (etenkin nykyisin) täyttymään varsin nopeasti fundamentalistisen islamin kannattajien ja mullahien toimesta.

* * *

Näennäisesti humanitäärisin syin toteutetun intervention moraali ja oikeutus on tämän kirjoituksen aihe. Sen ymmärtämiseksi lukija voi halutessaan tutustua esimerkiksi Noam Chomskyn teokseen  Uusi sotilaallinen humanismi: Kosovon opetukset

Chomsky syyttää  teoksessaan erityisesti länsimaiden intellektuelleja tapahtumien järjestyksen nurinpäin kääntämisestä Kosovon sodan aikana, kun he kirjoittavat pommitusten olleen vastaus albaanien joukkokarkotuksiin (jotka todellisuudessa alkoivat vasta NATO:n  pommitusten käynnistyttyä). Chomskyn mukaan useat NATO:n kenraalit varoittivat siitä, että pommitukset voivat johtaa joukkokarkotuksiin.Hän asettaa Kosovon tapahtumat laajempaan poliittiseen kontekstiin muistuttamalla samana vuonna tapahtuneista Turkin kurdeihin NATO-maan kohdistamasta aseellisesta repressiosta sekä Itä-Timorin (kristittyyn)väestöön kohdistuneista (muslimien organisoimista) väkivaltaisuuksista.

Chomskyn näkemys on se, että länsimaat ovat olleet viimeisissä konflikteissa  tukemassa sortavaa osapuolta.  Tällä näkemyksellään hän arvostelee sellaista  ajatusta, että länsimaat toimisivat nykyään humanitäärisesti.

Tämän artikkelin kirjoittaja allekirjoittaa Chomskyn  kritiikin yllämainituilta osin eikä halua henkilökohtaisesti – eikä kansallisvaltio Suomen  kansalaisena –  olla missään tekemisissä tämän kehityksen ja sen ns.hedelmien kanssa.

Lähteet: YLE, HS, YK, Wiki,  Pekka Visuri,: Kosovon sota, Noam Chomsky; Uusi sotilaallinen humanismi: Kosovon opetukset

 

EU:n preussilainen sotilassaapas kopisee

Iltalehti uutisoi sellaisesta Euroopan unioniin liittyvästä asiasta, jonka pitäisi herättää huolestumista jokaisessa sellaisessa ihmisessä, joka uskoo kansanvaltaan ja ihmisten oikeuteen päättää itse omista asioistaan.

Kaksi saksalaista kansanedustajaa nimittäin  ehdottaa (ilmeisesti aivan vakavissaan), että Kreikka harkitsisi joidenkin asumattomien saariensa myymistä.

Konkurssiin ajautuneet joutuvat myymään kaiken, jotta voivat maksaa velkojilleen. Kreikka omistaa rakennuksia, yhtiöitä ja asumattomia saaria, joita kaikkia voitaisiin käyttää velanmaksussa.

Näin sanoi kristillisdemokraatti Josef Schlarmann Bild-lehdelle. Samoilla jäljillä oli myös vapaiden demokraattien Frank Schäffler.

Kreikan hallituksen on ryhdyttävä radikaaleihin toimiin myydäkseen omaisuuttaan — esimerkiksi asumattomia saariaan

Saman uutisen mukaan Kreikan varaulkoministeri Dimitris Droutsas kertoi saksalaisen ARD-tv:n haastattelussa kuulleensa ehdotuksia kuuluisan Akropoliskukkulan myymisestä.

Tällaiset ehdotukset eivät ole suotavia näinä aikoina

Sumuverho alkaa haihtua ja EU:n todellinen olemus paljastua päivä päivältä yhä selvemmin.  EU:sta on kehittymässä Saksan ja Ranskan johtama eurooppalainen uuskolonialistinen ja imperialistinen hirviö.

Sen lisäksi, että jo nyt esimerkiksi suomalaisia sotilaita on sidottu hiljalleen kiihtyvään EU:n ja Kiinan käymään siirtomaasotaan Afrikan luonnonvaroista, EU näyttäisi naamionsa takaa kiinnostuneelta toteuttamaan kolonialismia myös omien jäsenvaltioidensa luonnonvaroilla ja omaisuudella – kuten tässä Kreikkaa koskevassa esimerkissä näemme.

Kaikista kauniista puheista ja lupauksista huolimatta, hätään houkuteltua ja sinne joutunutta jäsenmaata potkitaan todellisuudessa päähän – jopa kolonialismin keinoin. Se mikä näyttää kansanvallalta teoriassa, on pienen oligarkkien muodostaman yläluokan häikäilemätöntä vallananastamista ja tulokseen perustuvaa omaneduntavoittelua.

Jos ihmisten paha olo purkautuu Kreikassa nykyisiä demonstraatiota vieläkin voimakkaammiksi mielenilmaisuiksi en hämmästyisi yhtään sitä, että EU:ssa tehtäisiin päätös lähettää joukkoja turvaamaan EU:n ylikansallista valtaa järjestystä Kreikassa. Mitä siitä taas seuraa, se on varmaan helppo jokaisen kuvitella itsekin. Sotilaallinen interventio aiheuttaa aina väkivaltaista vastustusta miehittäjää vastaan.

Sama kehitys on nähtävissä myös Suomessa. Nykyinen hallituksemme tekee velkaa sellaista vauhtia, että jossain vaiheessa tulee aivan varmasti pää vetävän käteen ja joudumme kaikkein pahimmassa skenaariossa Kreikan asemaan. Kohtelu tulee tuolloin olemaan tämän esimerkin valossa tylyä ja kyyti kylmää.

Samaan aikaan Metsähallitusta, jolle on siirretty ilmaiseksi kaikki valtion maaomaisuus,  ollaan hyvää vauhtia yhtiöittämässä – ja luovuttamalla samalla kansallisomaisuuttamme kenen tahansa eniten kertamaksulla tarjoavalle – unohtaen samalla maaomaisuuden tärkein olemus. Nimittäin se, että sen valmistus on jo lopetettu ja sen arvo kasvaa koko ajan.

Myös muiden julkisten instanssien hämärissä puuhailuissa soi sama sävel. Turjalainen kertoi hetki sitten siitä, kuinka:

(Oulun) kaupunki yhteistyössä ympäryskuntien ja Jaakko Pöyry Oy:n sekä Oulun Veden kanssa pumpata pohjavettä ”kasvavan kaupungin tarpeisiin” Viinivaaran alueelta.

Nyt alueen vesivarat aiotaan valjastaa. Hanke haisee ja pahasti. Alueelta aiotaan pumpata tulevaisuudessa yli 20 000 kuutiometriä vettä vuorokaudessa, mikä on yli kaksinkertaisesti oululaisten vedenkulutuksen määrä.

Tämä hämäräperäinen kansallisiin luonnonvaroihin kohdistuva anastustoimi on herättänyt myös vastareaktion. Jokainen voi itse miettiä sitä, millaiseksi Suomi (ja laillisuus) on muuttumassa virkavallan lailliseen mielenosoitukseen kohdistaman voimatoimen vuoksi. Jiri Keronen on kertonut asiasta laajemmin täällä.

Vihervasemmiston suhtautumisesta sanan- ja mielipiteenilmaisunvapauteen  saa loistavan kuvan, kun lukee Pekka Haaviston US-blogiinsa kirjaaman mielipiteen:

Suomessa voi vaikka parkkeerata asuntovaununsa viikkokausiksi eduskunnan eteen, ja huutaa ikkunasta ohikulkeville kansanedustajille ”Korruptiota! Korruptiota!”. Muualla maailmassa vaunu olisi jo pommiuhan pelossa saanut kyytiä.

Tämä on – kuten jo totesin – paljon puhuva ja kertova kommentti siitä, miten vihreät oikeasti suhtautuvat kansalaisoikeuksiin ja luonnonsuojeluun…

Itse asiassa kun päästiin vihreisiin, niin Tuija Braxin viimeaikaiset puuhastelut ovat loistava esimerkki siitä, kuinka paljon vihervasemmisto vihaa Suomea ja laillista yhteiskuntajärjestystämme. Pyrkimykset rajattomaan maailmaan, ns. monikulttuuriin ja kontrolloimattomaan maahanmuuttoon ovat muuttuneet noissa joukoissa sellaiseksi uskonnoksi, että nämä tiitiäiset ja vasemmistonatsit ovat valmiita epäpyhään allianssiin kasvottoman globaalin kapitalisminkin kanssa -aivan kuten oppi-isänsä Josif Stalin aikoinaan.

Vasemmistonuorten puheenjohtaja Dan Vapaavuori joko sumuttaa tai ei oikein ymmärrä näiden asioiden laajempaa viitekehystä. Hänen mielestään:

Itseäni tämä ”on voitava keskustella” -keskustelu on alusta asti huvittanut, vaikka meillä on monia typeriä lakeja, meillä ei kuitenkaan ole sensuuriviranomaisia. Minua huolestuttaa enemmän, että keskustelijat ilman mitään sanottavaa saavat niin paljon huomiota salaliittoteorioilleen ilman, että heiltä kuulee yhtään uskottavia esityksiä.

Tässä kohtaa kannattaa miettiä, mikä mahtaakaan olla Vapaavuoren motiivi tuohon kommenttiin…

Nimittäin totuus on se, että ultrakapitalismi takaa sinulle paikan katuojassa ja ultrakommunismi takaa Sinulle paikan pakkotyöleirissä. Onneksi meillä on kuitenkin  kolmaskin tie kuljettavanamme.

Aikaa ei ole kulunut kuin hieman yli kuusikymmentä vuotta siitä, kun saksalainen sotilassaapas alisti edellisen kerran  Kreikan (ja lähes koko muunkin Euroopan) nastoitetun teräspohjansa alle.

Vaikka EU tekee julkisuudessa pesäeroa tuohon aikaan ja sen ajan halintomalleihin, sittä on kehittymässä hyvää vauhtia kansalaisiaan sortava, imperialistinen, uuskolonialistinen ja pienen sisäpiirin hallitsema imperiumi.

Toivon koko maailman ja etenkin kaikkien eurooppalaisten vuoksi, että tämä hanke kaatuu omaan mahdottomuuteensa, ennen kuin Uusi Uljas Eurooppa pääsee jälleen toteuttamaan ambitiotaan – ja käynnistämään kolmannen maailmansodan.

Toivon tätä sydämestäni.

Lähteet: Iltalehti, Kauppalehti