Iltalehti uutisoi sellaisesta Euroopan unioniin liittyvästä asiasta, jonka pitäisi herättää huolestumista jokaisessa sellaisessa ihmisessä, joka uskoo kansanvaltaan ja ihmisten oikeuteen päättää itse omista asioistaan.
Kaksi saksalaista kansanedustajaa nimittäin ehdottaa (ilmeisesti aivan vakavissaan), että Kreikka harkitsisi joidenkin asumattomien saariensa myymistä.
Konkurssiin ajautuneet joutuvat myymään kaiken, jotta voivat maksaa velkojilleen. Kreikka omistaa rakennuksia, yhtiöitä ja asumattomia saaria, joita kaikkia voitaisiin käyttää velanmaksussa.
Näin sanoi kristillisdemokraatti Josef Schlarmann Bild-lehdelle. Samoilla jäljillä oli myös vapaiden demokraattien Frank Schäffler.
Kreikan hallituksen on ryhdyttävä radikaaleihin toimiin myydäkseen omaisuuttaan — esimerkiksi asumattomia saariaan
Saman uutisen mukaan Kreikan varaulkoministeri Dimitris Droutsas kertoi saksalaisen ARD-tv:n haastattelussa kuulleensa ehdotuksia kuuluisan Akropoliskukkulan myymisestä.
Tällaiset ehdotukset eivät ole suotavia näinä aikoina
Sumuverho alkaa haihtua ja EU:n todellinen olemus paljastua päivä päivältä yhä selvemmin. EU:sta on kehittymässä Saksan ja Ranskan johtama eurooppalainen uuskolonialistinen ja imperialistinen hirviö.
Sen lisäksi, että jo nyt esimerkiksi suomalaisia sotilaita on sidottu hiljalleen kiihtyvään EU:n ja Kiinan käymään siirtomaasotaan Afrikan luonnonvaroista, EU näyttäisi naamionsa takaa kiinnostuneelta toteuttamaan kolonialismia myös omien jäsenvaltioidensa luonnonvaroilla ja omaisuudella – kuten tässä Kreikkaa koskevassa esimerkissä näemme.
Kaikista kauniista puheista ja lupauksista huolimatta, hätään houkuteltua ja sinne joutunutta jäsenmaata potkitaan todellisuudessa päähän – jopa kolonialismin keinoin. Se mikä näyttää kansanvallalta teoriassa, on pienen oligarkkien muodostaman yläluokan häikäilemätöntä vallananastamista ja tulokseen perustuvaa omaneduntavoittelua.
Jos ihmisten paha olo purkautuu Kreikassa nykyisiä demonstraatiota vieläkin voimakkaammiksi mielenilmaisuiksi en hämmästyisi yhtään sitä, että EU:ssa tehtäisiin päätös lähettää joukkoja turvaamaan EU:n ylikansallista valtaa järjestystä Kreikassa. Mitä siitä taas seuraa, se on varmaan helppo jokaisen kuvitella itsekin. Sotilaallinen interventio aiheuttaa aina väkivaltaista vastustusta miehittäjää vastaan.
Sama kehitys on nähtävissä myös Suomessa. Nykyinen hallituksemme tekee velkaa sellaista vauhtia, että jossain vaiheessa tulee aivan varmasti pää vetävän käteen ja joudumme kaikkein pahimmassa skenaariossa Kreikan asemaan. Kohtelu tulee tuolloin olemaan tämän esimerkin valossa tylyä ja kyyti kylmää.
Samaan aikaan
Metsähallitusta, jolle on siirretty ilmaiseksi kaikki valtion maaomaisuus,
ollaan hyvää vauhtia yhtiöittämässä – ja luovuttamalla samalla kansallisomaisuuttamme kenen tahansa eniten kertamaksulla tarjoavalle – unohtaen samalla maaomaisuuden tärkein olemus. Nimittäin se, että sen valmistus on jo lopetettu ja sen arvo kasvaa koko ajan.
Myös muiden julkisten instanssien hämärissä puuhailuissa soi sama sävel. Turjalainen kertoi hetki sitten siitä, kuinka:
(Oulun) kaupunki yhteistyössä ympäryskuntien ja Jaakko Pöyry Oy:n sekä Oulun Veden kanssa pumpata pohjavettä ”kasvavan kaupungin tarpeisiin” Viinivaaran alueelta.
Nyt alueen vesivarat aiotaan valjastaa. Hanke haisee ja pahasti. Alueelta aiotaan pumpata tulevaisuudessa yli 20 000 kuutiometriä vettä vuorokaudessa, mikä on yli kaksinkertaisesti oululaisten vedenkulutuksen määrä.
Tämä hämäräperäinen kansallisiin luonnonvaroihin kohdistuva anastustoimi on herättänyt myös vastareaktion. Jokainen voi itse miettiä sitä, millaiseksi Suomi (ja laillisuus) on muuttumassa virkavallan lailliseen mielenosoitukseen kohdistaman voimatoimen vuoksi. Jiri Keronen on kertonut asiasta laajemmin täällä.
Vihervasemmiston suhtautumisesta sanan- ja mielipiteenilmaisunvapauteen saa loistavan kuvan, kun lukee Pekka Haaviston US-blogiinsa kirjaaman mielipiteen:
Suomessa voi vaikka parkkeerata asuntovaununsa viikkokausiksi eduskunnan eteen, ja huutaa ikkunasta ohikulkeville kansanedustajille ”Korruptiota! Korruptiota!”. Muualla maailmassa vaunu olisi jo pommiuhan pelossa saanut kyytiä.
Tämä on – kuten jo totesin – paljon puhuva ja kertova kommentti siitä, miten vihreät oikeasti suhtautuvat kansalaisoikeuksiin ja luonnonsuojeluun…
Itse asiassa kun päästiin vihreisiin, niin Tuija Braxin viimeaikaiset puuhastelut ovat loistava esimerkki siitä, kuinka paljon vihervasemmisto vihaa Suomea ja laillista yhteiskuntajärjestystämme. Pyrkimykset rajattomaan maailmaan, ns. monikulttuuriin ja kontrolloimattomaan maahanmuuttoon ovat muuttuneet noissa joukoissa sellaiseksi uskonnoksi, että nämä tiitiäiset ja vasemmistonatsit ovat valmiita epäpyhään allianssiin kasvottoman globaalin kapitalisminkin kanssa -aivan kuten oppi-isänsä Josif Stalin aikoinaan.
Vasemmistonuorten puheenjohtaja Dan Vapaavuori joko sumuttaa tai ei oikein ymmärrä näiden asioiden laajempaa viitekehystä. Hänen mielestään:
Itseäni tämä ”on voitava keskustella” -keskustelu on alusta asti huvittanut, vaikka meillä on monia typeriä lakeja, meillä ei kuitenkaan ole sensuuriviranomaisia. Minua huolestuttaa enemmän, että keskustelijat ilman mitään sanottavaa saavat niin paljon huomiota salaliittoteorioilleen ilman, että heiltä kuulee yhtään uskottavia esityksiä.
Tässä kohtaa kannattaa miettiä, mikä mahtaakaan olla Vapaavuoren motiivi tuohon kommenttiin…
Nimittäin totuus on se, että ultrakapitalismi takaa sinulle paikan katuojassa ja ultrakommunismi takaa Sinulle paikan pakkotyöleirissä. Onneksi meillä on kuitenkin kolmaskin tie kuljettavanamme.
Aikaa ei ole kulunut kuin hieman yli kuusikymmentä vuotta siitä, kun saksalainen sotilassaapas alisti edellisen kerran Kreikan (ja lähes koko muunkin Euroopan) nastoitetun teräspohjansa alle.
Vaikka EU tekee julkisuudessa pesäeroa tuohon aikaan ja sen ajan halintomalleihin, sittä on kehittymässä hyvää vauhtia kansalaisiaan sortava, imperialistinen, uuskolonialistinen ja pienen sisäpiirin hallitsema imperiumi.
Toivon koko maailman ja etenkin kaikkien eurooppalaisten vuoksi, että tämä hanke kaatuu omaan mahdottomuuteensa, ennen kuin Uusi Uljas Eurooppa pääsee jälleen toteuttamaan ambitiotaan – ja käynnistämään kolmannen maailmansodan.
Toivon tätä sydämestäni.
Lähteet: Iltalehti, Kauppalehti