Kuva: Poliittisen Korrektiuden Parhaat

Kuva: Poliittisen Korrektiuden Parhaat

Vasemmistoräppiä suoltava Paleface (tai oikeammin kultalusikka suussaan syntynyt pankinjohtajan porvaripoika Karri Miettinen) on julkaissut valtamedian kohulla lanseeraaman uuden videon. Kullervoblogin toimitus on seurannut hieman huvittuneena tämän tuotoksen ympärillä kiehuvaa hypetystä ja loiskiehuntaa, joten päätimme kantaa myös kortemme kekoon ja arvostella kyseisen stygen ja siihen liittyvän videon.

Nyt näyttää siltä, että punarintama pelkää oikeasti ihmisten kokoontumis-, esiintymis- ja sananvapautta. Muuten tällaista videota tuskin olisi syntynyt spontaania Soldiers Of Odin-liikettä ja sen toimintaa vastaan. Voi hyvät hyssykät, kyllä te punikit pelkäätte. Ihan tosi.

Pohjana tälle videoarvostelulle muistutamme siitä, että Paleface on toki väsännyt punaräppiä aikaisemminkin. Aivan samalla luovuudella ja ihan samoilla metodeilla. Varastaen biisin jostain ja vääntäen siihen punapropagandaa kapakkapöydistä varastamiensa sutkausten höystämänä.

Miettisen edellinen punashittihän oli nimeltään ”Helsinki, Shangri La”. Tässä ”teoksessa” musiikki oli varastettu Tapio Rautavaaran kautta vanhasta kansanrallatuksesta ”Mannakorven mailla” . Teksti oli aika yleisliittolaista punaroskaa, johon muutaman kapakkituttu oli jättänyt oman kynänjälkensä. Kyseisen tuotoksen hämmentävin osa oli siihen eksynyt (monikultturivastainen) virolaisen duunarin arvostelu.

(No Yäk, sanoo eiralais-kalliolainen punahipsteri hiljaa itsekseen, mutta hyväksyy sen monikulttuurisena tehokeinona.)

Miettisellä on toki tällaiseen puuhasteluun rahaa ja (varakas perhe ja sen kautta myös) liikaa aikaa. Miettinen on yhteiskunnallisesti tällä tavalla aika hyödytön tapaus, rikkaan perheen kommunistipoika. Sellainen, joka ei ole päivääkään tehnyt oikeaa työtä eikä edes kouluttautunut siihen. Hän on  opiskellut  suomalaisen duunarin elämän kannalta varsin turhaa englantilaista filosofiaa ja hänen työuransa on yhteiskunnallisesti ajatellen lähinnä hypetystä ja biletystä. Muiden piikkiin.

Mutta mennään nyt kuitenkin Miettisen varsinaiseen tuotokseen., joka on varsin omaperäisesti kastettu nimellä ”Me emme suostu pelkäämään”

Tällä kerralla musiikki on varastettu Irlannista. Kappale on irlantilainen kansanlaulu,  kuten Miettinen itsekin mainitsee. Hän kuitenkin veivaa tässä totuutta. On totta, että kappale on 1700-luvun (tai vanhempaa) perua, mutta se yhteys josta Miettinen tämän biisin on varastanut on Irlannin nationalistinen vallankumous.

Eli Paleface ampuu tässä jo ensimmäisen laukauksen takaa päin omaan polvilumpioonsa, kuten laulun kuuluisaksi tehnyt IRA teki (ja tekee) vasikoille.

Vaikka irlantilainen nationalismi on vasemmistohenkistä, niin se on silti nationalismia. Kaukana Miettisen monikulttuuriuskonnosta. Myös kaikki muut tunnetut eurooppalaisen nationalismin aatesuuntauksista ovat enemmän vasemmistolaisia kuin oikeistolaisia ideologioita.

Otetaan tässä nyt esimerkiksi vaikka fasismi.

Italiasta lähtöisin oleva fasismi on eräs sosialidemokratian nationalistista versoista. Se on kaukana kapitalismista ja aidosta äärioikeistolaisuudesta. Tästä huolimatta vasemmistolla on (neuvostoliittolaisen kehyksensä) vuoksi tapana leimata esimerkiksi fasismi äärioikeistolaisella leimakirveellä. Vaikka se ei sitä ole.

Tämä ei estä Miettisen kaltaisia shampanjasosialisteja hengailemasta todellisen äärioikeiston (Kokoomus ja RKP) kanssa haalimassa Suomeen halpatyövoimaa kehitysmaista ja julistautumalla ns.Hyviksi Ihmisiksi. Se ei estä Miettistä myöskään varastamasta videonsa tehokeinoja vastapuolelta.

Miettinen on ilmeisesti istunut kiihottuneessa tilassa kuolaamassa italialaisten fasistien musiikkivideoita, koska osa videon kuvakerronnasta on varastettu suoraan sieltä.Joukkokohtaus, jossa väki tulee kameraa kohti on suora kopio italialaista fasistiliikettä Casa Poundia lähellä olevan Bronsonin videosta  Lo spirito di Roma”.

Varsin hilpeää.

Karri varastaa ja Karri jää kiinni. Noloa on se, että Karri varastaa vastapuolelta.

Toinen plagiaatti Miettisen  videossa tulee vastaan (vasemmistolaisen) Mariskan videosta ”Kukkurukuu”.

On tietyllä tavalla ymmärrettävää, että taiteelliselta lahjakkuudeltaan puuhyyskän takkinaulaan verrattavissa oleva Paleface hakee jotain oman juntteutensa kautta helposti omaksuttavaa visuaalista näkymää. Kun muutakaan ei tullut mieleen, hän varasti sitten Mariskan videosta rumpujen päräyttelyn.

Toisaalta tässä aukeaa selvä aasinsilta anarkistien mellakoissaan käyttämiin rumpuryhmiin. Ja samaa kautta pellemaskeihin. Kumpikin on taas varastettu/lainattu keskieurooppalaisilta anarkisteilta, jotka ovat joutuneet kehittämään muitakin kuin pikkulapsia karmivaa pelle- ja sirkusmeininkiä naamioitumiskieltojen vuoksi.

Videolla vilahtelee myös aivan aitoja kotimaisia anarkistirikollisia. Näitä, jotka mellakoivat viime itsenäisyyspäivänä 612.fi-yhdistyksen järjestämää kulkuetta vastaan (ja jossa 150:sta mellakoitsijasta 132 pääsi poliisin suojiin yöksi) ja jotka ovat viime aikoina sytyttäneet busseja palamaan. Rikollisia. Ei muuta.

Kun Madventuresista tutut Riku Rantala ja Tuomas ”Tunna” Milonoff ovat mukana tällaisten ryhmien tukivideossa, on syytä epäillä heillä olevan myös lähempiä kytköksiä näihin rikollisiin ja heidän rikollisjärjestöihinsä. Näistä Varisverkosto taitaa olla tällä hetkellä aktiivisin (kunnes tuhopolttajat saadaan vankilaan) . Toivottavasti tuolloin selviää myös se kuinka aktiivisia nämä  vasuriklovnit ovat  anarkismirikollisuuden tukemisessa.

Kun myös professori Teivo Teivainen, Meillä on unelma -organisaattori Aleksi Pahkala, kansanedustaja Paavo Arhinmäki, radioääni Renaz Ebrahimi sekä suomiräppäreitä kuten Toinen Kadunpoika, Solonen ja Xmies esiintyvät videolla,  lienee syytä epäillä kyseessä olevan eräs episodi parlamentaarisen ja rikollisen vasemmiston yhteistyöstä.

Videolla esiintyvät muusikot ovat maskeerattuina ehkä ymmärtäneet tämän yhteyden. Ehkä he eivät halua identifioitua äärivasemmistolaiseen väkivaltaan ja terroriin nyt, eivätkä ainakaan tulevaisuudessa, jolloin nämä kaikki asiat todennäköisesti selvitetään ja rikolliset tulevat saamaan rangaistuksensa.

Arvosteluna videolle annamme pellen irtonenän, Palefacella sellainen onkin jo omasta takaa.

Ei jatkoon.

Jk. Videolla esiintyvä pilottitakkinen kaljupää on muuten niiiiiin ysäriä. Tarkastakaapa punikit kellonne ja kalenterinne. Tuolla tavalla pukeutuvat nykyään ainoastaan vasemmistolaiset homoseksuaaliskinit ja Dimmu-setä aka Dmitry Gurbanov.

rumarillumarei veljekset kuin ilvekset jammu setä ja dimmu setä dmitry gurbanov

Kuva: Poliittisen Korrektiuden Parhaat

HP

Uutisvuo on täyttynyt parin viimeisen päivän ajan  Libyaa koskevista uutisista.  Tämän hetkinen tilanne on se, että Yhdysvallat ja osa sen liittolaisista on ryhtynyt sotatoimiin Libyan (joka on myös YK:n jäsenvaltio)  laillista hallitusta vastaan – YK:n peruskirjan vastaisesti ja YK:n turvallisuusneuvoston siunauksella.

YK on  näin ollen valtuuttanut sotilasliiton puuttumaan jäsenvaltionsa Libyan sisäisiin asioihin ihmishenkien turvaamisen vuoksi – suomeksi asian voi muotoilla selväkielisesti niin, että YK on valtuuttanut Ranskan ottamaan haltuunsa Libyan luonnonvarat (öljyn) ja tukee näin suoraan ja varauksettomasti uutta eurooppalaista kolonialismia – nimitettäköön sitä sitten vaikka uuskolonialismiksi tai eurokolonialismiksi.

Tässä ei sinänsä ole mitään uutta. Sama järjestö myi periaatteensa edellisen kerran Yhdysvaltojen  (ja sen arabiliittolaisten) edulle jo Kosovon sodan (1999-2006) aikana. Tuolloin otettiin kiertoilmaisu rauhaanpakottaminen laajempaan poliittiseen arsenaaliin ja sillä pyhitettiin hyökkäyssota ja jäsenvaltion pilkkominen ensimmäistä kertaa YK:n historian aikana (meidän on suomalaisina syytä muistaa, että olimme itsekin puolueettomana valtiona mukana tässä interventiossa, eikä presidentti Martti Ahtisaaren ja sir Harri Holkerin roolit Serbian pilkkojina olleet mitenkään vähäpätöisiä).

Lännen tuolloin tukema ja varustama Kosovon vapautusarmeija (UÇK) perustettiin aikoinaan Sveitsissä olevien albaanien toimesta jo vuonna 1982. UÇK organisoitiin (vasemmistolaisen)  IRA:n tavoin, joten puhtaan terrorin käyttö on ollut liikkeen päätoimintamalli jo sen perustamisesta alkaen. Liikkeen alkuperäisinä tavoitteina oli luoda itsenäinen albaanialue sosialistiseen Jugoslaviaan ja liittää se  sen jälkeen Albaniaan – osaksi tulevaisuuden Suur-Albaniaa. Huomattavaa on se, että Kosovon kriisin alussa koko  UÇK:n olemassaoloa epäiltiin. Esimerkiksi  maltillinen albaanijohtaja Ibrahim Rugova piti UÇK:ta lähinnä  serbien provokaattoreina.

UÇK tuli ulos kaapistaan  helmikuussa 1996 serbipoliiseja ja viranomaisia vastaan tehdyn suuren tehdyn iskusarjan jälkeen. UÇK sai tukea luultavasti todennäköisesti  heti alusta asti  Yhdysvaltain, Ison-Britannian ja Saksan tiedustelupalveluilta. UÇK:n perustajista on syytä mainita ainakin  Zahir Pajaziti ja Adem Jashari.

Kun tarkastelemme Libyan nykyistä tilannetta,  sitä on syytä peilata myös Kosovon kautta. Kosovossa länsimaiden valtamedia julisti  NATO:n toimien olleen humanitäärinen interventio, jossa länsimaat olivat hyvää hyvyyttään pelastaneet albaanit.

Minkäänlaisia todellisia ratkaisuja ei kuitenkaan etsitty eikä sotaa edes pyritty välttämään. Näin siksi, että sota ja serbien nöyryyttäminen  se palveli  Yhdysvaltojen (ja sen arabiliittolaisten)  geopoliittisia ja  etuja.  Nato oli osallisena  kriisissä ja sen osallisuudelle haettiin edes jotain  oikeutusta.

Serbeiltä vaadittiin Rambouillet’n konferenssissa käytännössä koko Serbian miehitykselle alistumista. Presidentti Mauno Koiviston mukaan serbeille ennen sotaa esitetyt vaatimukset oli mahdotonta hyväksyä  edes maan omien lakien puitteissa. Koiviston mielestä sodassa saavutettu sopimus olisi voitu saavuttaa ilman väkivaltaa kärsivällisemmällä diplomatialla  Neuvottelujen sisältöä serbeille tehtyjen vaatimusten suhteen ei päästetty julkisuuteen ja asiakirjat julkistettiin tärkeimmiltä osiltaan vasta kuukausien päästä.

Pekka Visuri julkaisi tuoreeltaan aiheesta  kirjan Kosovon Sota. Visurin teos kyseenalaistaa valtamedian kuvaa sodasta, kuten teki myös  brittiläisen kirjeenvaihtaja Robert Fisk. Hän arvioi, että Rambouillet’n konferenssissa esitettiin tarkoituksella niin kovia ehtoja, että hänestä neuvotteluiden syy vaikutti olevan enemmän rauhan estäminen kuin sen tuominen. Myös norjalainen rauhan- ja konfliktitutkija Johan Galtung esitti samansuuntaista kritiikkiä.

Libyan nykyinen johtaja Muammar Gaddafi on de facto diktaattori. Se ei kuitenkaan muuta sitä tilannetta, että hänen hallituksensa on laillinen, kansainvälisesti laajasti tunnustettu sekä YK:ssa maataan edustava.

Kun Yhdysvaltojen kaltainen demokratian irvikuva lähtee tukemaan EU:n tiukassa ytimessä olevan entisen siirtomaavaltion harjoittamaa uuskolonialismia, sana demokraattinen on näissä kuvioissa lähinnä sen paperin arvoinen, jolle se kulloinkin on painettu. Yhdysvaltojen edustama good country vs. criminal country -ajattelu on laajentunut ja yleistynyt suurvaltapoliittisena julkisivun pesumenetelmänä, yksinkertaistuksen astalona ja asioiden sakrifioimiskeinona.

Yhdysvallat on Libyassa lähtenyt tukemaan avoimesti eurokolonialismia. Syyt ovat päivänselviä.

Yhdysvallat osallistuu tähän operaatioon kiittääkseen EU:ta tuesta Irakissa ja Afganistanissa ja sitoakseen EU:n tulevana liittovaltiona itseensä ja maailmanpolitiikkaansa.  Lisäksi Yhdysvallat sotii Kiinan vaikutusvaltaa vastaan epäsuorasti Afrikassa – käyttäen liittolaisiaan julistamattomassa sodassa suurinta rahoittajaansa Kiinaa vastaan (YK on muuten tukevasti mukana kulissina EU;n ja Kiinan välisessä siirtomaasodassa Afrikan sydämessä jo nyt).

Se mitä Yhdysvallat ei näytä oppineen vieläkään  on islamilaisen maailman (ja sen lisääntyvän väestön ja hengellisyyden) ymmärtäminen. Edes Irakista ja Afganistanista saadut kokemukset eivät näytä siirtyneen mukaan suurvallan selviytymisstrategiaan.

Kaatamalla maallistuneen diktaattorin tiukan hallinnon  islamilaisessa maassa, Yhdysvallat luo valta- ja arvotyhjiön. Tällainen tyhjiö on omiaan (etenkin nykyisin) täyttymään varsin nopeasti fundamentalistisen islamin kannattajien ja mullahien toimesta.

* * *

Näennäisesti humanitäärisin syin toteutetun intervention moraali ja oikeutus on tämän kirjoituksen aihe. Sen ymmärtämiseksi lukija voi halutessaan tutustua esimerkiksi Noam Chomskyn teokseen  Uusi sotilaallinen humanismi: Kosovon opetukset

Chomsky syyttää  teoksessaan erityisesti länsimaiden intellektuelleja tapahtumien järjestyksen nurinpäin kääntämisestä Kosovon sodan aikana, kun he kirjoittavat pommitusten olleen vastaus albaanien joukkokarkotuksiin (jotka todellisuudessa alkoivat vasta NATO:n  pommitusten käynnistyttyä). Chomskyn mukaan useat NATO:n kenraalit varoittivat siitä, että pommitukset voivat johtaa joukkokarkotuksiin.Hän asettaa Kosovon tapahtumat laajempaan poliittiseen kontekstiin muistuttamalla samana vuonna tapahtuneista Turkin kurdeihin NATO-maan kohdistamasta aseellisesta repressiosta sekä Itä-Timorin (kristittyyn)väestöön kohdistuneista (muslimien organisoimista) väkivaltaisuuksista.

Chomskyn näkemys on se, että länsimaat ovat olleet viimeisissä konflikteissa  tukemassa sortavaa osapuolta.  Tällä näkemyksellään hän arvostelee sellaista  ajatusta, että länsimaat toimisivat nykyään humanitäärisesti.

Tämän artikkelin kirjoittaja allekirjoittaa Chomskyn  kritiikin yllämainituilta osin eikä halua henkilökohtaisesti – eikä kansallisvaltio Suomen  kansalaisena –  olla missään tekemisissä tämän kehityksen ja sen ns.hedelmien kanssa.

Lähteet: YLE, HS, YK, Wiki,  Pekka Visuri,: Kosovon sota, Noam Chomsky; Uusi sotilaallinen humanismi: Kosovon opetukset

Site Meter