Arvostelimme täällä jokin aika sitten Karri ”Pankinjohtajan porvaripoika” Miettisen (joka haluaa esiintyä nimellä Paleface) äärivasemmistolaisuutta ja monikulttuuria hehkuvan musiikkivideon ”Emme suostu pelkäämään”.

Otimme jokin aika sitten kantaa myös samaisen taiteilijan ultraväkivaltaa pursuavaan teokseen nimeltään ” Palamaan”.  Kysyimme miten näin väkivaltaa rakastavalla ja sitä uhoavalla veijarilla voi olla laillisia aseita ja kuinka väkivaltaisissa piireissä hän liikkuu?

Asiaan on (ikävä kyllä) tullut vastaus. Nyt näyttää siltä, että kaikkien tavallisten suomalaisten on syytä suostua pelkäämään Palefacen sidosryhmiä. ”Emme suostu pelkäämään” videolla esiintyy (ns.tappituntumassa)  Palefacen takana esiintyy Puotilan kappelin läheisyydessä tapahtuneesta veriteosta epäilty arabitaustainen äärivasemmistoaktiivi.

Kyseinen tyyppi on nimeltään Al-Montathar Mahdi Basita Al-Mehsen. Nyt toimitus odottaa henkeään pidätellen Vasemmistoliiton ja Palefacen irtisanoutumista äärivasemmistolaisesta väkivallasta ja taistolaisuuden & stalinismin tuomitsemista.

Koska (kuten vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson on sanonut), vasemmistolainen väkivalta on erityyppistä.

Jep, se kohdistuu raakoina murhina sivullisiin seniorikansalaisiin, seuraavaksi  lapsiin ja vammaisiin.

puotilantappaja0000000001

, , , , , , ,, , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,, , , ,

KK

Advertisement

Olemme tänään saaneet pari oppituntia aiheesta ”Edustuksellinen demokratia ja kuinka sillä kansaa kusetetaankaan”.

Ensimmäinen liittyy ns. Yhteiskuntasopimukseen. Palaamme siihen toisessa Juha Sipilää ja hänen Perskeko-hallitustaan koskevassa artikkelissamme.

Toinen liittyy siihen, että niin suomalaiset (ja muutkin eurooppalaiset) nielivät kuukauden käynnissä olleen antirasismikampanjan mukana tukevan koukun.

Koukun, joka vie eurooppalaisen vaalikarjan mukaan kohti  koko ihmiskunnan historian suurinta kansanmurhaa.

Päättäjät ovat jo kauan sitten  päättäneet (kansalta kysymättä) hankkia EU:n alueelle halpatyövoimaa Afrikasta ja Lähi-Idästä. Olemme varoittaneet tästä kehityksestä ja meidän päänmenoksemme tehdyistä kabinettisopimuksista jo vuonna 2011.

Varoitus ja siihen liittyvien artikkeleiden linkit löytyvät täältä.

Lainaus Kullervoblogin toimituksen omasta tekstistä:

Pahimmassa tapauksessa (liitteet sivu I-24) tulevaisuus on sellainen, että  (meitä huomattavasti suuremman ja vauraamman) Saksan ottaessa pakolaisia vastaan vuositasolla 15,776 kappaletta, Britannian kokonaiset 9,147 kappaletta ja Espanjan ottaessa näitä vastaan 25,923 kappaletta, EU työntää Suomeen (meiltä suomalaisilta mitään asiasta kysymättä) tulevaisuudessa 20,054 vekkulia paremman elämän tavoittelijaa vuodessa.

Tämänpäiväisten uutisten mukaan ennustus on toteutumassa. Ja nopeasti

Suomen kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että kansalaisilta kysymättä, meidän päättäjämme ovat päättäneet kaikessa hiljaisuudessa tuoda maahan reilun divisioonan verran  (15000) erilaisia asekuntoisia, seksuaalisesti viriilejä ja länsimaiselle elintasolle ahneita  miehiä aivan toisen kulttuurin alueelta.

Tämä on edustuksellista Demokratiaa, Par Excellence. Isolla Deellä.

Jotenkin kuvainnollista koko touhulle on se, että jokainen tässä tiedotustilaisuuden eturivissä esiintyvä henkilö hyötyy tästä sosiaaliturismista, jota humanitaariseksi maahanmuutoksi myös kutsutaan.

1440042962525
SPR:n kotimaan valmiustoiminnan päällikkö Leena Kämäräinen (vas.), maahanmuuttoviraston ylijohtaja Jaana Vuorio, turvapaikkatutkinnan poliisitarkastaja Jukka Hertell, rajavartiolaitoksen apulaisosastopäällikkö Matti Sarasmaa ja sisäministeri Petteri Orpo.

SPR ja Petteri Orpo (lähipiireineen) tekevät maahanmuutolla puhdasta (inhimillisestä kärsimyksestä ja verestä voittonsa tahkoavaa) bisnestä ja virkamiehet taustalla hyötyvät välillisesti sekä kasvavasta maahanmuutosta, että sen seurauksena käsiin räjähtävästä rikollisuudesta. Heidän virkapallinsa on turvattu.

Kärsijänä tässä pelissä on suomalainen normivirtanen.

Tämä härski  leikki tulee päätymään joko suomalaisten (ja muidenkin euroopalaisten alkuperäiskansojen) etniseen kansanmurhaan tai kaikkien niiden pogromien (joita Euroopassa on nähty satojen vuosien ajan)  ultimaalliseen päätösjaksoon.

Toistaiseksi on avointa ainoastaan se kuka murhaa ja kuka katoaa.

Joko eurooppalaiset alkuperäiskansat todellakin katoavat historiasta tai Eurooppa tulee näkemään sellaisen keskitysleirien, polttouunien, lyhdynvarsikiikkujen ja lynkkausten aallon, jossa Kommunismin 100 miljoonaa uhria ovat kuin pieru Saharassa.

Ilman kuvaannollisuutta.

Käytännössä.

Kuoleman kautta,  ihan elävässä ja kuolevassa elämässä.

HP

Mutta voin kuvitella, että sekin (kirkon tilojen lainaaminen muslimeille) olisi mahdollista. Pitää vain puolin ja toisin katsoa, mitkä ovat sellaiset pyhät toimitukset, joita ei voi toisen tiloissa tehdä.

Helsingin hiippakunnan (nais)piispa Irja Askola HS:ssa 24.6.2011.

Site Meter

Hyvää päivää, täällä jälleen Radio Jore Vaan, Absurdistan. Ehdottoman stalinistisen luotettava lähteenne –  joka yleensä vastaa kysymyksillä ja aniharvoin  vastaa kysymyksiinne, mutta siirtää aina ja ehdottomasti vastuun kaikesta (jopa Bodomjärven murhista) kuulijalle.

Kysykää meiltä mitä te haluatte, me vastaamme teille mitä me haluamme.

Meiltä kysytään;  Onko Anni Sinnemäki uuskolonialisti?

Me vastaamme; Ei suinkaan. Anni vain on ymmärtänyt sen, että Pohjois-Afrikan tilanne on kokonaisuudessaan Euroopalle valtava mahdollisuus – aivan kuten se oli menneinä vuosisatoina aikaisemmillekin edellisille eurooppalaisille ekspansionisteille, oligarkeille, kolonialisteille, ryöstäjille ja orjakauppiaille.

Radio Jore Vaan vaikenee tältä illalta – hyvää ötyä, muistakaa kansalaiset, että kansanvalta on pötyä…

Site Meter

Kansainvälisesti arvostettu terrorismintutkija Magnus Ranstorp arvioi päivän Hyysärissä, että Suomea ei uhkaa samanlainen jihadistinen terrorismi kuin Ruotsia ja Tanskaa. Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulussa työskentelevä Ranstorp sanoo, että

”Suomi on sitä, mitä Ruotsi oli ennen: rauhaisa poukama myrskyisässä maailmassa”,

Kun katsoo nykyistä monikulttuuripuuhastelua niin vääjäämättä tulee mieleen kysymys siitä, että onko nykyisten päättäjiemme  todellinen tavoite seurata tässäkin asiassa Ruotsia ja tehdä maastamme samanlainen monikulttuurinen helvetti ja islamilaisen terrorin mekka kuin Ruotsi ja Tanska jo ovat?

Lähde: HS

Site Meter

Vähemmistövaltuutettu suosittelee kaikille uskontokunnille sopivaksi hiljentymispaikaksi esimerkiksi sermein eristettyä tilaa kauppakeskus Entressen kirjastossa.

Il(l)man  pätevyyttä suojatyöpaikalle virkaansa masinoitu vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet Uuden Suomen mukaan 20.12.2010.

Site Meter

Toimitus kyseli taannoin kulttuurirelativistien kantaa ismien törmäilystä. Kysymys numero kaksi kulttuurirelativisteille kuuluu; oletteko te nyt aivan rehellisiä isminne kanssa?

Kulttuurirelativismin olemukseen nimittäin kuuluu se, että kaikki ismit, opit ja uskonnot ovat samanarvoisia. Kulttuurirelativismin mukaan jokaisen yksilön teot ja käsitykset tulee ymmärtää ainoastaan hänen oman kulttuurinsa käsitteiden kautta.

Koskeeko tämä myös satanisteja, pedofiileja, sukurutsareita, kannibaaleja, –  tai vaikkapa esimerkiksi rasisteja?

Ja ihan yhdenvertaisuuden vuoksi, kysytäänpä samaa myös yleisöltä:

 

Site Meter

Ennakkoarvausten mukaisesti Suomi on nyt todistetusti oikeudellisen kaksoisstandardin maa. Yhdenvertaisuusperiaate on hylätty Jussi Halla-ahon oikeudenkäsittelyssä, jossa Helsingin hovioikeus on pysyttänyt Halla-ahon saaman sakkotuomion uskonrauhan rikkomisesta ennallaan.

Samaan aikaan eräs kovaääninen voltinheittoa harjoittava (ja herneitä nenäänsä vetelevähomoemo heittelee julkisessa TV-ohjelmassa Raamattua pitkin lattioita, eikä tässä tapauksessa edes esitutkintakynnys uskonrauhan rikkomisesta ylity.

Suomi on uskomaton maa.

Lähteet: Homma, US, IS

Site Meter

Kysymys kulttuurirelativisteille, jotka olette sitä mieltä, että kaikki ismit ovat samanarvoisia, kuuluu  hyvin yksinkertaisesti näin:

Miten Te suhtaudutte siihen, että joku ismi kieltää toisten ismien olemassaolon?

Esimerkiksi näin

Lähde:YLE

Site Meter

Kun kesä on nyt lopuillaan (ja kaksi  muuta tämän blogin kolmesta muskettisoturista ovat jo ehtineet aukaista sanaisen arkkunsa) on ehkä syytä,  että myös minä palaan valituksen ja perisuomalaisten itkuvirsien pariin.

On aika mennä henkilökohtaisuuksiin, siis omiini. Tämä mielipide koskee ismejä, ei ihmisiä.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että nykyinen länsimaihin suuntautuva kulttuurillinen ja poliittinen islam on syvältä ja poikittain.

Se toki noudattaa Koraanin sanomaa siinä, että se pyrkii käännyttämään ja muokkaamaan ns. yleistä ilmapiiriä itselleen ja omille tarkoitusperilleen sopivaksi. Näissä tavoitteissaan se on kuitenkin länsimaalaiseen yhteisöön täysin sopimaton.

Omaan ympäristöömme tunkeutuva ekspansiivinen (valloittava) islam on häijy ja loppupeleissä ei-toivottu vieras.

Sekä käyttää härskisti hyväkseen omaksumaamme suvaitsevaisuusperiaatetta. Ja pyrkii samaan aikaan murskaamaan sen.

Tällainen valloittaja lukee lainsäädäntömme tarkkaan ja on jokaisessa mahdollisessa tilanteessa valmis kärkkäästi vaatimaan itselleen erioikeuksia. Omaa suvaitsevaisuuttamme apunaan käyttäen.

Se vaatii erityiskohtelua (muka-suvaitsevaisuuden nimissä) ja hakee oikeutta oman oikeudentajumme vastaisille traditioilleen. Se haluaa alistaa naiset,lapset, seksuaaliset vähemmistöt ja kaikki muutkin sen agendasta poikkeavat ajatukset. Se haluaa istuttaa suvaitsevaiseen yhteiskuntaamme ns. kaksoisstandardin kautta oman suvaitsevattomuutensa ja sen feodaalisen lainsäädännön ja moraalin.

Se vaatii äänekkäästi omia oikeuksiaan, haluten samaan aikaan loukata toisella tavalla uskovien (ja etenkin uskonnottomien)  oikeuksia ja moraalikäsityksiä.

Sen lopullinen tavoite on käännyttää valtaväestö islamiin(paluu Ummaan) ja romuttaa kaikki se, mitä me olemme pitäneet tärkeänä.

Hyvästi vapaus, veljeys (ja etenkin sisaruus) sekä tasa-arvo.

Henkilökohtaisesti inhoan jotain muuta vielä fundamentalistista islamiakin enemmän.

Nimittäin kotoista kulttuurirelativismiamme.

Monet näistä kulttuurirelativismiin uskovista (pikku hörhöistä) ovat sitä mieltä, että kaikki aatteet ja ismit ovat yhdenvertaisia. Samaan aikaan nämä hyödylliset idiootit ajavat islamilaisen kulttuuriekspansion lisäksi homoseksuaalien oikeuksia, naisten oikeuksia ja lasten oikeuksia – puhumattakaan niistä sadoista vähemmistöistä,joiden oikeuksia nämä puolustavat samaan hengenvetoon ekspansiivisen islamin (joka tuo tullessaan dragonisen sharia-lainsäädännön ja alkuvaiheessa lainsäädännöllemme vieraan kaksoisstandardin) oikeutta elää yhteiskunnassamme.

Suomeksi sharia koostuu silmä-silmästä periaatteesta- kunniamurhista, verikostoista, kivittämisistä, silpomisista, ei-muslimien oikeuksien halveksimisesta ja alistamisesta  sekä uskonolla pyhitetyistä vaimon- ja lapsenpieksäjäisistä.

Ehkä näillä kulttuurirelativisteilla on joko ns. järki hukassa (löytäjä saa pitää) tai sitten he luulevat todellakin olevansa infideleinä jotenkin toisessa asemassa kuin muut ei-uskovaiset islamin silmissä?

Jos Euroopassa (ja lännessä tai missä muualla tahansa, noin ylipäätään) tullaan näkemään uskonsotia tai pogromeja, nämä kulttuurirelativistit ovat se ainoa ja oikea syypää tällaiseen kehitykseen.

Kun kulttuurirelativismiin kuuluu se kuuluisa oppi siitä, että kaikki ismit ovat samanarvoisia, herää kysymys siitä, miten mahtaa islam suhtautuu esimerkiksi aitoihin pedofiileihin, sodomisteihin, nekrofiileihin, ateisteihin ja homoseksuaaleihin?

Toivottavasti en joudu olemaan henkilökohtaisesti paikalla tuota kulttuurirelativismin  huippuhetkeä todistamassa.

Site Meter

Hyvää päivää, täällä jälleen Radio Jore Vaan, Absurdistan. Ehdottoman stalinistisen luotettava lähteenne –  joka yleensä vastaa kysymyksillä ja aniharvoin  vastaa kysymyksiinne, mutta siirtää aina ja ehdottomasti vastuun kaikesta (jopa Bodomjärven murhista) kuulijalle.

Kysykää meiltä mitä te haluatte, me vastaamme teille mitä me haluamme.

Meiltä kysytään;  saako yksityisellä kuntoklubilla harjoittaa uskontoa ja pick-nickejä?

Me vastaamme; lainsäädäntöön kirjatun yhdenvertaisuusperiaatteen ja  kaikkia muita  hakijoita  tasa-arvoisempana virkaansa nimitetyn vähemmistövaltuutettu Eva Biaudetin asiaan ottaman kannan mukaan – kyllä.

Biaudet aikoo tutkia, syyllistyykö espoolainen Lady Fitness -kuntokeskus syrjintään, koska keskus kieltää musliminaisia rukoilemasta pukuhuoneessa ja järjestämästä eväskutsuja keskenään pukuhuoneessa. Biaudetin mukaan uskonnon harjoittaminen kuuluu ihmisoikeuksiin.

Tämän jälkeen jokainen saa harjoittaa uskontoaan ja sen rituaaleja aivan missä haluaa – vaikka toisen uskonnon pyhäkössä. Ruumiinkulttuuriin hurahtaneille tämä avaa suorastaan … öh,… taivaan.

Nyt MMA- ja budolajeja ei tarvitse vaivautua harjoittelemaan kalliin kerhon tiloissa, vaan jokainen harrastaja  voi hakeutua lähimmän moskeijan matoille painimaan ja mellastamaan.

Myös Jehovan todistajien valtakunnansalit saadaan monikulttuuriseen uusiokäyttöön. Vaihtamalla yhden sanan nimestä toiseen, saadaan näistä saleista kätevästi voimistelusaleja.


Radio Jore Vaan vaikenee tältä illalta – hyvää ötyä, muistakaa kansalaiset, että kansanvalta on pötyä…

Site Meter

Lännen ja islamilaisen maailman vastakkainasettelu osoittaa länsimaiden huonoimmat puolet: ideologian ja mustavalkoisen maailmankatsomuksen.

Dhimmi Tutkija Lauri Tähtinen HS:n Vieraskynässä 14.5.2010.

Site Meter

Suomessa taas ainoat julkisesti väkivallalla – ja jopa etnisellä puhdistuksella – uhkailleet tulevat ”maahanmuuttokriitikoiden” omista leireistä.

”Toimittaja” Akuliina Saarikoski Uudessa Suomessa 18.3.2009.

Tämä Jyrki Saarikosken tytär alkaa olla ehtymätön typeryyksiä, propagandaa ja epätotuuksia työntävä torvi. Ikävä kyllä Uusi Suomi-nettilehden omistaja  Niklas Herlin on mennyt (ilmeisesti) ajattelemattomuuttaan antamaan tälle YLE:n toimituspäällikön tyttärenä sisään päässeelle käänteisjournalistille (ketä ketä nyt sinänsä oikeasti kiinnostaa suojatyöpaikkalaisten jorinat? )  lisäksi aitoa mediatilaa ja aikaa.

Kunhan Uusi Suomi (ja Herlin) julkaisevat  näitä todellisuuden kahleet journalismista katkaisseita  akuliinailuja riittävän paljon ja pitkään, sen uskottavuus tulee päättymään samalle tasolle Hyysärin kanssa.

On ehkä ihan paikallaan muistuttaa siitä, että Akuliinan muisti pätkii todellisuus on harhautunut nyt aika pahasti (kas, täällä, täällä ja täällä – noista linkeistä löytyy lisää Akuliisan seikkailuja ihmemaassa) siitä miten normivirtanen asian kokee. Kun mietitään, kuka Suomessa uhkailee väkivallalla, on tosiaan syytä muistella, mitä kyseinen ”toimittaja” on itse laukonut julkisuuteen:

Ei ole relevanttia, onko teko laillinen vai laiton, kunhan se on perusteltu.

Murtautuminen ja omaisuuden rikkominen on OK, jos siihen on hyvä syy.

Tarvitaan konfliktia, jotta voidaan neuvotella kysymyksistä.

Ei pidä katsoa sitä mikä on yleisesti hyväksyttyä, vaan sitä mikä on henkilökohtaisesti oikein.

Ihmiset joutuvat elämään yhdenmukaisessa maailmassa. Se tuottaa hirveän määrän väkivaltaa.

(Yhteiskunnan tuottamaa) väkivaltaa on myös se, että joutuu mukautumaan normeihin (noudattamaan yhteisesti sovittuja sääntöjä).

“Vyötärölläni roikkuvat mersun merkit ovat peräisin sun faijas autosta.”

Puhumattakaan niistä Akuliinan heittelemistä ihan suorista väkivallalla uhkailuista:

Jep…

Myös hiljan aikaa sitten uutisvuossa ollut tieto siitä, että ns.eläinaktivistien Turussa vuonna 2008 tekemän yli sata ihmistä hengenvaaraan asettaman tuhopolton tutkinta on edistynyt, liittyy kiinteästi  Akuliinan historiaan.

Akuliina Saarikoski on toiminut Oikeutta Eläimille yhdistyksen tiedottajana,

Oikeutta eläimille-yhdistys on  EVR:n – Eläinten vapautusrintaman – suojakilpi – hieman samoin kuin Sinn Fein oli IRA:n suojakilpi pahimman terroriaallon kiihkeimpinä aikoina. Tämä EVR on irtisanoutunut julkisesti oikeudenkunnioituksesta ja se voidaan varsin selkeästi luokitella yhteiskunnan rakenteita väkivalloin murtamaan pyrkiväksi organisaatioksi – terrorijärjestöksi.

FBI ja ATF ilmoittivat 18. maaliskuuta 2005 Eläinten vapautusrintaman ja Maan vapautusrintaman olevan väkivaltaisia ääri-eläinoikeustaistelijoita ja eko-terroristeja, jotka kohdistavat yhden suurimmista terroristiuhista kansalle.

Akuliina kehaisee myös tunnettua vihafoorumiaHommawatchia. Hän kirjoittaa, että Islamofobia, eli islamin vastustaminen tai sen pelko, on eurooppalaisen syrjinnän uusimpia muotoja. Se, että sitä esiintyy myös Suomessa, on ilmeistä. Hommafoorumin parhaat palat aiheesta löytyvät osoitteesta hommawatch.org.

Mielenkiintoiseksi tuon toteamuksen tekee se, että toisin kuin Akuliina (jälleen kerran) väittää, tuo foorumi on keskittynyt metakeskusteluun Homma-forumista ja aidon yhteiskunnallisen vihapuheen levittämiseen. Se on saanut tukea tälle linjalleen myös valtakunnallisen tason vasemmistopoliitikolta.

Se mitä tuo vihafoorumi pitää todellisuudessa sisällään, liittyy siis aika kevyesti islamofobiaan –  totuus sen sisällöstä noudattelee tätä polkua:

Panu Hglund:

En pidä sinua ihmisenä, vaan osana murhanhimoista vihollista, jonka on kadottava, jotta minä voisin elää.

Panu Hglund:

…Toisin sanoen jos aiot hyvin suunnitelmallisesti antaa vanhalle vihamiehellesi Mauno Munapään-Mulkkuselle (keksitty nimi) opetuksen vetämällä häntä lujasti motoon, etsit hänet käsiisi ja toteutat aikeesi, niin et ole Suomessa murhaaja, jos Mauno liukastuu turpaanvedostasi, kaatuu selälleen, lyö takaraivonsa rotvallin reunaan ja kuolee kallonpohjan murtumaan. Jossain englanninkielisessä maassa luultavasti olisit murhaaja, koska olit tekemässä suunniteltua rikosta häntä vastaan; meillä et ole, koska et suunnitellut tekeväsi murhaa.


Registered User:

Hompansseja kohtaan on osoitettava armotonta kovuutta, kun Mikko Ellilän “katoilta äänestäminen”, Juha Mäki-Ketelän “1918″ tai Palautus.orgin “Operaatio Ulos” alkavat. Laillisen esivallan on iskettävä takaisin kaikilla konsteilla. Siinähän sitä kovuutta on, kun Eiran bunkkeriin pudotetaan täsmäpommi Hornetista ja Hommakerhon seinän läpi ajaa Leopard 2.

Olen ehdottomasti samaa mieltä kovuudesta hompanssien kanssa. Hompanssit kolmannen asteen kuulusteluun! Hompanssit internointileirille! Rypälepommeja! Sähköshokkeja! Napalmia! Ihanaa! Hompanssi don’t surf! Smells like victory!


Panu Hglund (vastauksena edelliseen):


Jos nyt kuitenkin jätät ne rypälepommit ja sen napalmin pois. Ne tulisivat kysymykseen, jos hommalaiset olisivat vetäytyneet maaseudulle käymään sissisotaa.


Kuuma peruna:

Kaikki hompanssit suljettava viipymättä kiven sisään.


Joni Pelkonen:

Pyssyjen kanssa on toki tullut heiluttua enempi vähempi. Jotkut kehuskelevat kuinka raskaalla kaliiperilla ovat ampuneet mutta miun mielestä se on ihan se ja sama oliko S&W malli 27 vai 17.


Panu Hglund:

“Valitse Homma tai elämä” ei ole tappouhkaus.


Kuuma peruna:

Rikoksen suunnittelu ei sen sijaan ole Suomessa rikos.


Registered User:

Vähemmistökriitikkojen mielipiteillä ei ole minkäänlaista merkitystä.


Registered User:

… itse asiassa suurin osa hommalaisista on sosiaaliturvan varassa eläviä ammatti- ja taparikollisia.


Panu Hglund:

Ilmiselvä terroristi siis. Pamppua vaan tuollaisille.

Taha Islam:

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Oulaa on saatava sanoa huoranpenikaksi

Jep…

Kun Saarikoski viittaa tuossa kirjoituksessaan toisaalta islamofobiaan ja toisaalta on vaatimassa maallisen islamin virallisia tunnusmerkkejä – minareetteja – suomalaiseen katukuvaan, niin tällainen asioiden yhdistäminen vaikuttaa lähinnä (Saarikosken maailmankatsomuksen kannalta tarkasteltuna) lähinnä mielipuoliselta ajattelulta.

Saarikoski voisi käydä kysymässä Suomen vanhimmalta islamilaiselta yhteisöltä – tataareilta – miten nämä ovat pystyneet harjoittamaan uskontoaan ilman minareetteja jo toista sataa vuotta Suomessa? Vastaus saattaisi yllättää ja Akuliinalle se tuskin sopisi…

Kun anarkistilesbo vaatii Suomeen maallisen islamin tunnuksia, hän istuu mielestäni hieman hassunkurisessa roolissa.

Tästä Akuliinasta  tulee (päivä päivältä enemmän) mieleeni  jotenkin Liisa ihmemaassa – ja etenkin hänen konfliktinsa Herttakuningattaren kanssa.

Lähde: US

Site Meter

Jk. Myös Pasi Turunen on kirjoitellut samasta asiasta.

Suomen mittakaavassa islamilaisia on niin vähän, vain noin 40 000, että yhtä hyvin tai paremmin voisi sanoa, että me esimerkiksi saamelaistuisimme.

Jaakko Hämeen-Anttila Verkkoapilassa 10.12.2009.

Professori Hämeen-Anttilan logiikka alkaa muistuttamaan lähinnä uskonnollisen fundamentalismin lähetyssaarnaajan logiikkaa.

Perusvirhe on tietenkin se, että saamelaiset Suomessa ovat enemmänkin häviävä, kuin lisääntyvä kansanryhmä. Ja päinvastoin maahanmuuttoperäiset muslimit ovat puolestaan enemmänkin lisääntyvä, kuin häviävä kansanryhmä.

Toinen perusvirhe on siinä, että saamelaiset ovat kotiseudullaan elävä ja kansainvälisin sopimuksin suojattu alkuperäiskansa. Maahanmuuttoperäiset muslimit ovat puolestaan vieraaseen maahan ja kulttuuriin (pääosin) toisesta ilmastosta ja kulttuurista saapuva (osittain islamilaista ekspansiota edustava) ryhmä.

Eli Hämeen-Anttilan lausahduksen voisi hyvin (normaalilla ymmärryksellä) käsittää suuntautuneen alkuperäisväestöä edustavaa vähemmistöryhmää leimaavaksi kommentiksi.

Hämeen-Anttilan nykyisestä valtakunnan dhimmiasemasta reilusti islamiin kääntymistä odotellessa…


Lähde: Verkkoapina

Site Meter

    Picture:Freephoto.com

Luterilainen kansankirkkomme on tehnyt jälleen kerran uuden ennätyksen islamin nuoleskelussa ja sen edessä  nyöristelyssä.

Helsingin seurakuntayhtymän viikkolehti Kirkko ja Kaupunki julistaa tänään ilmestyneen numeronsa etusivulla suomalaisuuden perusarvot lähellä islamia.

Kyseinen (kohtuullisen luettu ja laajalevikkinen) lehti on julkaissut aukeaman kokoisen islamia ylistävän kirjoituskokonaisuuden sivuilla 4-5.  Vähemmän yllättäen tätä kirjoitusta ei löydy lehden digiversioista. Edellisistä kerroista saatu arvostelu oli ilmeisesti Seppo Simolan luotsaamalle dhimmilehdelle liikaa.

Kirjoituksesta sinänsä ei löydy kiihtyvän ylisuvaitsevaisuuden, oman kulttuurin ja perinteen halveksinnan sekä sokean muslimien ihailun lisäksi oikeastaan mitään uutta.

Lehti lainaa syyrialaistaustaista lääkäri-imaami  Anas Haijaria, joka on sitä mieltä, että jos viinaa ja sianlihaa ei oteta lukuun, Suomessa on helppo elää islamin mukaan.

Ja kuten jo huomasimmekin, toimittaja Jaakko Kaartinen-Koutaniemen näkemyksen mukaan tämä tarkoittaa siis sitä, että suomalaisuuden perusarvot ovat lähellä islamia.

Mitähän tämä mahtaa sitten todellisuudessa tarkoittaa? Jos tarkastellaan tätä läheisyyttä lausunnon antajan – eli Haijarin -ilmoituksen pohjalta, niin kuva muodostuu suurin piirtein seuraavanlaiseksi .

Haijar ilmoittaa edustamansa Suomen islamilaisen yhdyskunnan olevan islamissa ns. keskitien kulkija ja suhtautuvan varoen kaikkeen kovan linjan fundamentalismiinkiin vähänkään viittaavaan.

Eli tältä pohjalta (Haijarin oman ilmoituksen mukaan) Suomen islamilaisen yhdyskunnan perusarvot ovat lähellä suomalaisuutta.

Nyt minun täytyy etnisesti suomalaisena nationalistina ja luterilaisena traditionalistina hieman ihmetellä näitä suomalaisuutta lähellä olevia perusarvoja. Puuttumatta nyt tässä yhtään enempää islamin teoreettiseen olemukseen, niin ei tätä silti pysty ohittamaan olankohautuksella.

Nimittäin Hajarin samaa uskonnollista yhteisöä edustavan virkaveljen näkemyksiä lukiessa muodostuu varsin päinvastainen kuva.

Suomen islamilaisen yhteisön toinen imaami, Khodr Chehab, on valottanut muutamaan otteeseen omia suomalaisuutta lähellä olevia perusarvojaan julkisuudessa.

Lainataan tähän  imaami Khehabia itseään, ja sitä mitä hän on halunnut kertoa suomalaisille toimiessaan Suomen islamilaisen yhdyskunnnan edustajan, puhemiehenä ja imaamina.

Kysymys: Mitä mieltä itse olette, vahingoittaako ympärileikkaaminen tyttöä?

Chehab: No itse asiassa meillä päin Libanonissa mistä mä tulen toi perinne ei löydy ollenkaan ja no en itse ole varma siitä asiasta, mutta mun mielestäni, no lääkärit sanovat, että jos aivan pieni osa otetaan pois se ei vahingoita mutta jos otetaan lisää se kyllä tuo vahinkoa.

Khodr Chehab on asunut Suomessa 20 vuotta. Suomeen hän tuli alkujaan pakolaisena Libanonista.
“Kunnioitan tätä maata, mutta identiteettini on kyllä muualla“, hän totesi.

Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaami Khodr Chehab sanoi keskiviikkona, että myös suomalaiset muslimit ovat ryhtyneet boikotoimaan tanskalaisia tuotteita Jyllands-Posten-lehdessä julkaistujen Muhammed-piirrosten vuoksi. “Boikotti on jo käynnissä. Kaikki Suomen muslimit tai ainakin valtaosa heistä boikotoi tanskalaisia tuotteita”, hän sanoi.

Chehabin mielestä Tanskan hallituksen pitäisi pyytää anteeksi piirroskiistaa. “Nyt pitäisi olla riittävän rohkea ja uskaltaa myöntää tehneensä väärin. Pitäisi pyytää anteeksi ja vakuuttaa, että emme tee tällaista uudelleen.”

Kahden eri kulttuuriperinnön yhteensovittaminen näyttää vaikeasti ratkaistavalta, varsinkin jos toivotaan mainittujen odotusten täyttymistä. Niihin näyttäisi viime kädessä kuuluvan myös eräänlaisen maailmanlaajan pax islamican tavoite. Islamhan tuli leviämään ja hallitsemaan, turvaamaan rauhaa ja oikeudenmukaisuutta.

Miksei 13 vuotta voisi olla hyvä avioitumisikä. Täälläkin on lain mukaan silloin sallittua mennä sänkyyn. On parempi mennä naimisiin.

Jep, jep… Jokainen lukija muodostakoon itse kuvan Khodrin lausunnoista – ja siitä, kuinka suomalaisuutta lähellä olevia perusarvoja ne edustavat.

Muistettakoon myösa se, että hän on antanut nämä lausunnot edustamansa  uskonnollisen yhteisön virallisena edustajana.

Eräs havainto tästä ajasta on jäänyt kirjaamatta vielä ylös. Minun mielestäni (ja monen muukin mielestä) näissä omissa edustajissamme, jotka huonossa itsetunnossaan ja väärin ymmärretyssä lähimmäisenrakkaudessaan, ovat valmiit hylkäämään omaa kulttuuria ja etnisyyttä edustavat todelliset lähimmäisensä ja vastavuoroisesti hyysäämään kaikkea ei-omaa, on jotain todella skitsofreenistä.

On varsin groteskia, että etenkin kirkon jäsenet hurraavat Italian krusfiksikiellolle ja kuitenkin vastavuoroisesti itkevät Sveitsin minareettikiellon johdosta.

Eräiden nykyisen kirkon edustajien olisi syytä kääntyä tarkastelemaan itseään peilistä – ja mitä pikimmiten.

Mikä tässä on henkilökohtaisesti (kirkon jäsenenä) minusta äärimmäisen ärsyttävää, on se käsittämätön asenne, millä osa kansankirkkomme virkamiehistä ja toimijoista suhtautuu kristinuskon hävittämiseen ja maailmanlaajuiseen käännyttämiseen sitoutuneeseen kilpailijaansa.

Tuskin Jeesus Kristus tarkoitti kuitenkaan sitä, että kristityn tulee alistua islamin vallan alle  – joko kääntymällä muslimiksi tai alistumalla dhimmiksi. Puhumattakaan itsemurhan tekemisestä.

Jos nyt oikein tarkkoja ollaan, niin Jeesus aikoinaan kiivastui ja hajoitti kaupustelijoiden ja houkuttelijoiden pöydät temppelin eteisestä.

Ehkä meidän nykyisen kirkon jäsenten pitäisi muistaa tämä esimerkki ja hajottaa vieraiden kaupustelijoiden pöydät ja kioskit omista pyhätöistämme.

Kirkko ja Kaupunki olisi hyvä paikka aloittaa – se edustaa nimittäin nykyaikaista kristittyä temppeliä sanan varsinaisessa merkityksessä.

Lähde: Kirkko ja kaupunki

En tiedä mitä perustavaa vikaa on Suomen Penissä, mutta nyt näyttää (tosin aika suppean otannan perusteella) siltä, että tuon järjestön puheenjohtajuus vaikuttaa ihmisen logiikan ymmärtämiseen negatiivisesti.

Suomen Penin entinen puheenjohtaja Jukka Mallinen on kirjoittanut Vihreän Langan lukijain leperryksiin jalat puoli metriä ilmassa (tukevasti) kirjoitetun epäloogisuuden ylistyksen. Tämä kirjoitus on otsikoitu raflaavasti Islamkritiikki on kotoisin Venäjältä. Mallinen pitää itseään Venäjän asiantuntijana, koska häneltä ilmestyi vuonna 2008 varsin tyhjänpäiväinen Venäjää käsittelevä esseekirja Varastettua ilmaa.

Mallinen oikaisee heti alkuun mutkat suoriksi. Hän väittää (varsin persoonallisesti, että Timo Vihavaisen ja Jussi Halla-ahon islamkritiikki toistaa nykyvenäläistä rasistista ajattelua, joka uhkaa eurooppalaisia perusarvoja.

Mallisen yleistys perustuu ilmeisesti sellaiseen ahaa-elämykseen, että Vihavainen on Venäjän politiikan tutkija ja Halla-aho on slaavilaisten kielten tutkija. Näin ollen heidän ajatusmaailmansa pitää (Mallisen esittämän logiikan mukaan) perustua nykyvenäläiseen rasistiseen mielipideilmastoon.

Eli kaikki johtuu Mallisen mukaan siitä, että kumpikin kirjoittajista on työnsä piirissä tekemisissä Venäjän kanssa? Eikö tätä mallisen logiikkaa (tarpeeksi pitkälle vedettynä) saada väännettyä sellaiseksi, että ihan kaikki sellaiset suomalaiset jotka työskentelevät Venäjän kanssa ovat rasisteja?

Ihan kaikkea Mallisen suoltamaa tarkoitushakuista jätettä en viitsi lainata hygieenisyyssyistäkään johtuen tänne – kommentointi on typeryyden kohdalla joskus tarpeetonta. Lukekaa sieltä Mallisen kirjoituksesta (ja yrittäkää tehdä se hymyilemättä).

Mallinen vääntää logiikkaa kirjoituksessaan päälaelleen ihan tosissaan. Vasemmistolainen änkyrämme mielipidekirjoittajamme saa (suomettuneisuutta todellisuudessa itse edustavana) sorvattua Vihavaisen näkemyksen Euroopasta linnoituksena edustamaan suomettuneisuutta – eli nöyristelemistä kommunistien edessä.

Uskomatonta – mutta näköjään totta. Kaikkea se usko teettääkin ihmisille…

Mallinen avaa hieman motiivejaan (ilmeisesti vahingossa). Hän tunnustautuu vasemmistolaiseksi – ja samaa epäloogisuuttaan noudattaen – väittää (eurooppalaisuudesta), että tällainen vanhaidealistinen kulttuurikonservatismi ja normiuskonto saneli ahtaat rajat suomalaiselle ajattelulle 1930-luvulla, kun koskenniemeläisyys, aitosuomalaisuus ja Saksa-sympatiat olivat nousussa.

Huomaamatta sitä, että sekä Vihavaisen että Halla-ahon kritiikki on kohdistettu islamilaisen vanhaidealistisen kulttuurikonservatismin ja normiuskonnon hyysääjiä ja hyväksyjiä vastaan…

Tänään Mallisen turbaanipäinen dhimmi näyttää anakronismilta, eli se sijoittuu väärään aikakauteen – kuin pakkokäännytetty, entinen kristitty, 1500-luvulta ilmestyisi miekalla huitoen huitoen opettamaan Johanna Suurpäätä.

Suuri ajattelijamme väittää, että historioitsija Vihavainen ja lingvisti Halla-aho paljastuvat hengentieteilijöinä harrastelijoiksi, jotka eivät tunne edes oman kulttuurinsa juuria: antiikin perintö ja herätteet renessanssiin tuotiin keskiajalla Eurooppaan nimenomaan islamilaisesta kulttuurista.

Tämä väite on syytä ampua saman tien alas. Se tosiasia, että osa Aleksandrian kirjastosta jäi muslimien käsiin, ei poista sitä totuutta, että muslimit hävittivät edellisen valtausyrityksensä aikana eurooppalaista kulttuuria ja sivistystä varsin verisesti.

Rooman valtakunnan perintöä (myös kulttuuriperintöä) säilyttänyt Bysantti tuhoutui kulttuureineen muslimien käsissä. Minun mielestäni ihminen, joka vielä nykyään väittää, että antiikin perintö ja herätteet renessanssiin tuotiin keskiajalla Eurooppaan nimenomaan islamilaisesta kulttuurista, ampuu lähinnä itseään jalkaan.

Lähinnä säälittävää.

Mutta hauskuuttakaan ei tästä surkuhupaisasta kirjallisesta oksennuksesta puutu. Mallisen seuraava suuri väite koskee sitä, että kristinusko on paha ja islam on joutunut puolustautumaan sen edessä.

Vapaasti islamin omille alueilleen päästävä nykyinen rauhantahtoinen kristillisyys on samassa asemassa kuin ekspansiotaan jatkava islam. Mallisen väitteen mukaan suvaitsevaisuus–dogmaattisuus- ja sotaisuus–rauhanomaisuus-mittareilla arvioituna islam on kutakuinkin identtinen kristinuskon kanssa.

Mallisen olisi tällaisen väitteen jälkeen ehkä jo oikeasti syytä tutustua uskontoon nimeltä islam – ja etenkin siihen kiinteästi liittyvään Šaria-lainsäädäntöön.

Mallisen väiteeseen siitä, että islamin nykyinen konservatiivinen jälkeenjääneisyys ja islamismin synty selittyvät historiallisilla tilanteilla ja prosesseilla – ei niistä mitään ylimaallista lopullista tarkoitusta löydy, pitäisi kaiketi suhtautua huumorilla- jos kyse ei olis kuolemanvakavasta asiasta.

Islamin tilaan on monia syitä ja Mallisen esittämä väite on raaka yleistys. Sen enemmän historiaa tässä tonkimatta, on syytä muistaa (etenkin ylimaallista tarkoitusta käsiteltäessä)  että islam on käännyttävä uskonto-  eli jo kyseisen uskonnon perustassa on sisäänrakennettuna ylimaallinen tarkoitus.

Islam tarkoittaa alistumista Allahin tahtoon ja jokainen joka tulee Umman (maailmanlaajuisen islamilaisen yhteisön jäseneksi) palaa takaisin (ei siis käänny) islamiin – tämän uskonnon oman käsityksen mukaan.

Vasemmistolaisuus ei jää todellakaan piiloon tässä avautumisessa – se korvaa historialliset tosiasiat ja logiikan ja osoittautuu lähes islamin veroiseksi uskonnoksi Malliselle.

Mallinen kuvaa Vihavaisen kirjaa (ilmeisesti lukematta sitä?) taantumukselliseksi visioksi todellisesta lännestä, joka jää (Mallisen mielestä) utopiaksi.

Mallinen näkee, että Vihavaisen kaipaama porvarillinen menneen maailman Eurooppa ei tänään olisi uusi antiikin Ateena tai renessanssin Firenze, vaan Vladimir Sorokinin Pyhän Venäjän palveluksessa-kirjassa kuvattu painajainen.

Mallinen väittää, että 1920-luvun Italia ja Saksa osoittavat, mitä sulkeutuneisuus tuottaa – kuten Putinin Venäjäkin.

Unohtaen iloisesti oman ideologiansa ja sen hirveyden mitä kommunismi on aiheuttanut ihmiskunnan historiassa.

Tällainen tarkoitushakuinen vääristely paistaa koko Mallisen mielipideräpellyksen läpi sen punaisena lankana toimien.

Vihavaisen kuvailema (kansallisvaltiohin perustuva) malli suojaisi eurooppalaista kulttuuria, perintöämme, kieliämme, arvojamme ja oikeusjärjestelmäämme.

Mallisen ja hänen tovereidensa ajama Eurostoliitto  on erittäin suuri todellinen uhka nykyisessä Euroopassa.

Alkuvaiheessa (kuten on jo nähty ) se vie ihmisiltä mahdollisuuden vaikuttaa omiin asioihinsa. Seuraavassa vaiheessa se aiheuttaa (liian suuren väestömäärän ja llian monen kulttuurin alistamisella) etnisiä levottomuuksia (kuten sekin on jo nähty) ja aitoa rasismia.

Loppuvaiheessa seuraa uskonnollis-kulttuurillinen sisällissota – tuhoa, kärsimystä, vääryyksiä ja kuolemaa.

Ja jos näin käy, syypäitä ovat Mallisen kaltaiset haihattelijat.

Mallinen käy kirjoituksessaan ajoittain – suoraan sanoen – täysin kuutamolla. Hän esittää varsin sinisilmäisen väitteen siitä, että maahanmuuttajien integroiminen vapauksiimme ja hyvinvointiimme pitäisi olla helppoa, tulevathan he tänne kohottaakseen elintasoaan ja elämänlaatuaan sekä lisätäkseen vapauksiaan.

Jostain kumman syystä näin ei kuitenkaan ole tapahtunut siellä, missä maahanmuuttajien määrä on kasvanut suureksi, kuten esimerkiksi Ruotsissa.

Ruotsin suurimmat maahanmuutto-ongelmat eivät välttämättä liity ainoastaan rikollisuuteen, työttömyyteen ja ääri-islamilaisuuteen , vaan johonkin muuhun asiaan erillisenä kokonaisuutena.

Siihen, että Ruotsiin tulevat maahanmuuttajat ymmärtävät täydellisesti sen, että ruotsalainen järjestelmä on pystytetty tasa-arvon perustalle, mutta he ovatkin päättäneet, ettei tämä järjestelmä sovi erityisen hyvin heille.

Minun oli joskus vaikea ymmärtää näiden mallisten logiikkaa.Sen jälkeen kun tunnustin sen tosiasian, että nämä suhtautuvat maailmankuvaansa kuin uskontoon, asioiden ristiriitaisuuden ymmärtäminen muuttui helpommaksi.

Mallien on puuttumassa Vihavaiusen ja Halla-ahon sananvapauteen. Kuitenkin hän vetää sivulauseessa, että Euroopan paras perinne on toisinajattelu, loputon kritiikki ja skepsis. Se on antiikin, renessanssin ja valistuksen yleisinhimillisiä arvoja ja vapauksia: Sokrateen kahleetonta kyselyä, Lutherin omantunnon vapautta ja Strindbergin individualismia.

Vihavainen ja Halla-aho noudattavat noita perinteitä selvemmin ja aidommin kuin Mallinen hengenheimolaisineen. Silti juuri Mallinen käy älyllisen individualismin kimppuun.

Mallisen poskettomin väite kuuluu niin, että Vihavaisen ja Halla-ahon ristiretki uhkaa siis eurooppalaisuuden perusarvoja.

Vai niin (pitäisikö tässä kohtaa itkeä vai nauraa)?

Minun mielestäni sekä Vihavaisen että Halla-ahon esittämä yhteiskuntakritiikki puolustaa juuri niitä eurooppalaisina pitämiämme perusarvoja – yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa, sananvapautta, mielipiteenvapautta, ilmaisunvapautta, uskonnonvapautta, kokoontumisvapautta, yksilön oikeutta omaan ruumiiseensa, yhteiskunnallista vallan kolmijakoa, puolueetonta tuomioistuinlaitosta, uskonnonvapauden, äänioikeutta sekä (islamin kohdalla erikseen) yksilön oikeutta päättää omasta seksuaalisesta suuntautumisestaan.

Kun Mallinen ei siis hyväksy näitä Vihavaisen ja Halla-ahon puolustamia arvoja oman arvomaailmansa pohjaksi, niin pitäisikö tässä heittäytyä yhtä hurjaksi kuin Mallinenkin.

Pitäisikö minun puolestani esittää villi arvaus niistä arvoista, joille tämä Mallisen islamin puolustuspuhe perustuu?

Veikkaan (ihan leikilläni ja huvin vuoksi) Mallisen kohdalla näin, että hänen kirjoituksensa ja asenteensa perustuvat joko-ja-tai:

  • täydelliseen ymmärtämättömyyteen islamilaisen kulttuurin ja uskonnon olemuksesta.
  • ruusunpunaiseen näkemykseen ihmisluonnosta.
  • omaa kulttuuria kohtaan tunnettuun häpeään.
  • alemmuudentunteeseen.
  • rahapalkkioon.
  • UFOihin.

Tai ihan yksinkertaisesti siihen, että kenties Mallinen pitää esimerkiksi häntä europpalaisten arvojen ja ihmisoikeuksien puolustajana?

Lähde:  Vihreä Lanka

Site Meter

Jussi Halla-ahon saama tuomio uskonrauhan rikkomisesta on todellisuudessa oikeuden päätöksellä  toteutettu islamin uskonnon nostaminen kaiken arvostelun yläpuolelle Suomessa.

Samalla kun islam on nostettu pyhäksi, suomalainen tuomioistuin on kieltänyt kirjoittamasta islamin ja pedofilian suhteesta rangaistuksen uhkalla yhtään mitään. Tämä ei voi olla – eikä se olekaan –  suomalaisen kansalaisyhteiskunnan pelisääntöjen mukaista.

Helsingin käräjäoikeuden päätöksen mukaan islamilaisen oikeuden (sharian) mukainen tulkinta siitä, että seksi on sallittua ainoastaan avioliitossa mutta suojaikärajaa ei kuitenkaan ole, sai näin (de facto)  lainvoiman myös Suomessa – vastoin omaa lainsäädäntöämme ja ratifioimiamme ihmisoikeussopimuksia.

Eräs tämän kehityksen tärkeimmistä ylipapeista on Suomessa vaikuttava libanonilainen  imaami Chehab Khodr, joka on ilmoittanut identiteettinsä (kuten lapsensakin) olevan jossain muualla kuin Suomessa. Khodrin itsensä kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että hän haluaa virallistaa sharian ja hänen poikansa kohdalla sitä, että se sama maa mistä hän on saapunut turvapaikan hakijana henkilökohtaisen turvallisuutensa vuoksi Suomeen, on hänen pojalleen kyllin turvallinen.

Imaamimme avautui keväällä Kainuun Sanomille ja kertoi omista käsityksistään näin:

Miksei 13 vuotta voisi olla hyvä avioitumisikä?  Täälläkin on lain mukaan silloin sallittua mennä sänkyyn. On parempi mennä naimisiin.

Huomiomatta kovinkaan paljon tässä ja nyt sitä, että 13-vuotta ei ole Suomessa laillinen ikä mennä sänkyyn, niin koko tämä kommentti edustaa suomalaisen oikeudentajun kautta nähtynä  mitä iljettävintä pedofiilista ajattelumallia.

Joku saattaa ihmetellä sitä, miten Tarja Halonen liittyy aiheeseen? Presidentti halonen liittyy tiiviisti aiheeseen siten, että hän on kutsunut tämän pedofilian esipapin viisi kertaa Suomen tasavallan itsenäisyyspäiväjuhliin. Mielestäni näennäisuvaitseva arvo(ton)johtajamme antaa tällä valinnalaan myös oikeutuksen sharialain esiinmarssiin Suomessa – ja hyväksyy vanhana vasemmistolaisena ihmisoikeusjuristina lapsiavioliitot ja pedofilian ainakin henkisesti.

Jos Halonen kutsuu vielä kerran tämän libanonilaisen pedofilian puolustajan loukkaamaan menneiden sukupolvien uhrauksia ja suomalaisuutta itsenäisyyspäivänämme, lupaan omasta puolestani sen, että kun näen Halosen julkisella paikalla seuraavan kerran otan megafonin mukaan ja ilmoitan yleisölle:

Tuolta tulee presidenttimme, joka hyväksyy pedofilian puolustamisen, veteraanien ja menneiden sukupolvien halventamisen  ja ihmisten eriarvoisuuden kasvattamisen.

Site Meter

Kainuun Sanomat kertoo, että imaami Khodr Chehab on oman kertomansa mukaan vihkinyt 14-vuotiaan avioliittoon. Chehabin mielestä 13 vuottakin voi olla hyvä avioitumisikä. Hän ei näe eroa seurustelun aloittamisen ja avioitumisen välillä.

Suomen Islamilaisen yhdyskunnan imaamin Chehabin mukaan oikeusministeriö antoi muka luvan 14-vuotiaan muslimitytön vihkimiseen avioliittoon vuonna 1996. Aviomies on tuolloin parikymppinen. Chehab toimitti itse vihkimisen Helsingissä.

Oikeusministeriön asiakirjanhallintajärjestelmästä ei löytynyt dokumenttia erikoisluvasta.

Eli kyseessä on ilmeisesti alaikäiseen tyttölapseen kohdistunut (mahdollisesti tahdonvastainen) ainakin laiton sekä lapsen ruumiin koskemattomuutta ja ihmisoikeuksia loukannut toimenpide.

Sellaista on totuttu kutsumaan paritukseksi tai jopa ihmiskaupaksi. Kumpikin asia on kielletty Suomen lainsäädännössä yksiselitteisesti ja ehdottomasti.

Samoin seksuaalisuhde alaikäisen kanssa.

Imaami Chehab väittää itse pitäytyvänsä vihkimisissä tiukasti Suomen laissa. Hänen mukaansa meillä on kuitenkin satoja epävirallisia, pelkästään islamin lakien mukaan solmittuja avioliittoja.

Khodr ei myöskään tuomitse islamin lain mukaan avioituneita, vaikka osassa liitoista vaimot saattavat olla selvästikin alle 18-vuotiaita. Chehab sanoo, ettei ymmärrä eroa seurustelun aloittamisen ja avioitumisen välillä.

Miksei 13 vuotta voisi olla hyvä avioitumisikä. Täälläkin on lain mukaan silloin sallittua mennä sänkyyn. On parempi mennä naimisiin.

Khodrin mielestä avioliiton voi aloittaa vaikka 11-vuotiaana, jos maallinen laki sen sallii. Hän korostaa, että Suomessa toimitaan Suomen lakien mukaan.

Vai niin?

Meillä Suomessa asia on kuitenkin toisin kuin imaamimme väittää.

Lainsäädännössämme on määritelty suojaikäraja, joka tarkoittaa seksuaaliseen kanssakäymiseen liittyvää ikärajaa. Suomessa suojaikäraja on 16 vuotta ja se tarkoittaa, että alle 16-vuotiaat ovat erityisessä suojelussa seksuaaliselta hyväksikäytöltä. Tietyissä tapauksissa, esimerkiksi lapsen vanhemman tai sitä opettavan opettajan syyllistyessä seksuaaliseen hyväksikäyttöön, suojaikäraja on 18 vuotta.

Lapsen seksuaalisella hyväksikäytöllä tarkoitetaan sellaista seksuaalista kanssakäymistä yleensä alle 16-vuotiaan kanssa, joka on omiaan aiheuttamaan haittaa lapsen kehitykselle. Se ei tarkoita pelkästään ilman lupaa tapahtuvaa seksuaalista ahdistelua, vaan rikokseksi voidaan katsoa myös alle 16-vuotiaan kanssa tapahtuva sukupuoliyhteys silloin, kun toinen osapuoli on huomattavasti toista vanhempi, vaikka kyseessä ei olisikaan sukupuoliyhteyteen pakottaminen.

Myös seksuaalissävyisten tekstiviestien lähettäminen on tulkittu lapsen seksuaaliseksi hyväksikäytöksi.

Khodr ei suomalaisten reaktioita hätkähdä. Hän sanoo, että lapsiin sekaantuminen on islamilaisissa maissa jopa kuolemanrangaistuksella rangaistava teko – avioliiton ulkopuolella. Avioliiton sisällä miehellä on oikeus koskea alaikäiseenkin vaimoonsa vaikka väkisin .

Se on eurooppalaisten ongelma, ei meidän. Islamilaisessa maissa alaikäisiin sekaantumisia ei tapahdu niin kuin muualla maailmassa

Kyllä minun nähdäkseni ongelma on jossain muualla kuin eurooppalaisissa – etenkin kun kommentin lausuja myöntää vihkineensä 14-vuotiaan avioliittoon Suomessa.

Suomalaisesta lainsäädännöstä ja yhteiskunnasta piittaamaton (tai itsensä isäntien yläpuolelle nostava) ajatusmaailma on sellainen, jota suurin osa suomalaisista kavahtaa.

Nykyinen kaiken suvaitseminen ja vähemmistöjen nostaminen enemmistöjen yläpuolelle tuo yleensäkin ottaen kovenevia vaatimuksia vähemmistöjen erikoisoikeuksien ja erityiskohtelun suhteen – tämä Kainuun Sanomien uutisoima tapaus on järkyttävyydessään tietysti aivan äärilaitaa kaiken yhteiskuntaamme kuulumattoman puuhastelun keskellä.

Samaan aikaan on havaittavissa, että vähemmistön edustaja saa loukata ja solvata enemmistöä aivan miten haluaa – ilman minkäänlaista pelkoa rangaistuksesta.

Mielenkiintoista on se, että jos nyt joku tekisi tutkintapyynnön tästä Wali Hashin kommentista ja se odotusten mukaan päätyisi mappi ööhön, niin sehän kertoo omalla karulla tavallaan, että Suomessa asuvia alkuperäisiä suomalaisia on lupa pilkata, solvata, yleistää ja uhkailla – myös ja etenkin maahanmuuttajavähemmistöjen tai heitä edustavien maahanmuuttajien toimesta.

Jos näin sitten tosiaan käy, niin se on myös merkki siitä, että jokaista suomalaista saa painaa alas syntyperän, kulttuurin, kielen ja syntyperän vuoksi. Vastoin yhdenvertaisuusperiaatetta, joka on kirjattu sekä perustuslakiin että omaan lakiinsa.

Tällaiset tapaukset eivät tietenkään kiinnosta kaikenmaailman kalskeita, illmaneja, puumalaisia eivätkä suurpäitä. Näille eräille virkamiehille näyttäisi olennaista olevan sen oman (kieroutuneen) maailmankuvansa jyrääminen läpi vaikka toisinajattelijoiden väkivaltaisella hiljentämisellä.

Tämän Chehabin kommentin jälkeen jälkeen minusta tuntuu entistä kummallisemmalta se, että Jussi Halla-aho sai sarkastisesta (ja sellaiseksi ilmoitetusta) kommentistaan syytteen.

Odottelen tässä hieman huolissani sitä hetkeä kun normivirtaset kyllästyvät tähän omien arvojensa loukkaamiseen ja lokaamiseen.

Lähde

Jk. Olen aikaisemminkin kirjoitellut tämän samaisen imaamin seikkailuista Suomessa.

Päivitys 1607:

Uutisvuo – eli Aamulehti – on tuonut mukanaan Chehabin selittelyjä sivulta seitsemän:

Uutta tietoa: Imaami sanoo muistaneensa väärin – vihitty tyttö oli 16, ei 14

02.04. – 15:36 (Luotu: 15:05) – Kommentit: 11

Suomen Islamilaisen yhdyskunnan imaami Chehab Khadr sanoo muistaneensa väärin oikeusministeriön poikkeusluvalla vihkimänsä arabitytön iän.

– Tyttö oli 16-vuotias, ei 14. Otin asiasta tarkemmin selvää. Oikeusministeriöstä vahvistettiin, että hänellä oli lupa. Avioliitto on rekisteröity Suomessa, Khadr sanoo.

Vihkiminen tapahtui Khadrin mukaan vuonna 1992.

Oletteko kuitenkin sitä mieltä, että 14-vuotias ja sitä nuorempi on kypsä naimisiin?

– Tämän päivän jälkeen en ole siitä ollenkaan varma. Vedän sanani pois.

Khadr sai Aamulehden jutun jälkeen paljon palautetta puhelimitse, kun ihmiset kysyivät, että pitääkö asia paikkansa. Nettipalautteita on tullut jo pitkälti yli 100. Khard sanoo ymmärtävänsä, miksi asiasta nousi niin iso kohu.

– Tässä on iso kulttuuriero. Suomessa toimitaan niin kuin laki edellyttää. En olisi vihkimistä tehnyt, jos ei olisi virallista paperia, Khadr sanoo.

Toistaiseksi emme ole pystyneet varmistamaan tytön todellista ikää. Aamulehti kertoo asiasta myöhemmin asiasta lisää.

Toni Viljanmaa



Site Meter

Olen joskus aikaisemminkin kritisoinut Kristiina Kouroksen ohjastaman ihmisoikeusliiton käsittämättömyyksiä.

Tuore luterilaisen kansankirkkomme Kotimaa-lehti kertoo, että ihmisoikeusliiton toimisto selvittää vanhoillislestadiolaisuuden käsityksiä ehkäisystä. Pääsihteeri Kouroksen mukaan tarkoitus on selvittää, onko ehkäisykielto ongelmallinen ihmis- ja perusoikeuksien kannalta.

Selvitämme asiaa ihmisoikeusjuridiikan näkökulmasta, kyse on muun muassa seksuaalisesta itsemääräämisoikeudesta, ei vain naisten osalta vaan myös miesten.

Hetkinen?

Eikö juuri tässä asiassa puututa ihmisten seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteen varsin henkilökohtaisella tasolla? Vaikka itse olen abortoinnin kannalla tietyissä olosuhteissa, kyse on kuitenkin ihmisten makuuhuoneissa tapahtuvasta toiminnasta – ja seksuaalisesta itsemääräämisoikeudesta.

Ja kuinka Kouros siveyspoliiseineen aikookaan valvoa tämän ehkäisypakon noudattamista? Interaktiivislla kondomeilla, pimeänäkökameroilla, ilmiantajaverkostolla vai jollain vielä eksoottisemmalla metodilla?

Tämä tilanne on sikäli myöskin tragikoominen, että se osoittaa tiettyjen suvaitsevaistoon kuuluvien piirien omituisen logiikan kierotumisen kaikessa ajatustyössä. Jos joku ryhmä tai ajatus on heidän mielestään hyvä tai tarpeellinen, tämän suunnan edustajat saavat tehdä lähes mitä tahansa. Jos ryhmä tai ajatus on mitenkään suvaitsevaiston maailmankatsomuksesta poikkeava, asia yritetään kriminalisoida.

Kriminalisointi eriarvoistavana yleisavaimena

Eli näin pyritään tekemään vakaumuksesta, uskonnosta tai mielipiteestä rikos. Tällainen toiminta täyttää sitten taas puolestaan – ainakin minun mielestäni – hyvin selvästi kansanryhmään kiihottamisen tunnusmerkistön.

Se on puolestaan kriminalisoitu – tosin kovin ympäripyöreästi ja epäselvästi – rikoslaissa.

Eikö Kouroksen tulisi puolustaa lestadiolaisia eikä syyllistää heitä? Ja jos Kouros jatkaa syyllistämistääm (=kiihottamista uskonnollista kansanryhmää vastaan), tässä on tilanne, johon pitää joko vähemmistövaltuutetun toimiston tai valtakunnansyyttäjänviraston puuttua – heti.

Kouroksen klaanin toiminta asettuu vielä kyseenalaisemmaksi, kun miettii miksi ihmisoikeusliiton ajaman kannan mukaan;

a) Lestadiolaisten seksi ilman ehkäisyä kielletään
b) Katolilaisten seksi ilman ehkäisyä sallitaan
b) Muslimien seksi ilman ehkäisyä sallitaan

Tämä on kysymys mihin oikeastaan haluaisin vastauksen Kristiina Kourokselta itseltään. Etenkin sen jälkeen, kun hän asettui ihmisten silpomisen kannattajaksi.

Lähde: Kotimaa

Jk. Asiasta kirjoittavat myös (ainakin) IDA ja Tacitus.


Site Meter

Sunnuntain Hyysäri kertoi ääriesimerkin yhteiskuntamme ja sen luterilaisen moraalin muuttumisesta.

Sunnuntaisivuilla julkaistussa Maria Mustrannan kirjoittamassa jutussa Allahin tiellä, kerrotaan Juha Heinosesta. Helsingin Punavuoressa asunut Heinonen lähti kaksi vuotta sitten opiskelemaan islaminuskoa Saudi-Arabiaan.

Suomessa syyskuussa lomallessaan Heinonen meni naimisiin somalitaustaisen suomalaisen kanssa. Heinonen halusi vaimokseen toisen muslimin. Vaimo kuitenkin odottaa Heinosta Suomessa; hän ei halua lähteä Medinaan, eikä todennäköisesti saisi viisumiakaan.

Nykyään tämä muslimiksi kääntynyt suomalaisen kasvatuksen saanut, tavallinen suomalainen mies hyväksyy pyhän islamilaisen sodan – Jihadin – ja opiskelee shariaa.

Opiskelija Heinonen

Viime lokakuussa Heinonen aloitti siis islamilaisen nelivuotisen teologian kandidaatin tutkinnon – pääaineenaan sharia.

Jotain saattaa ihmetyttää, miksi suomalainen normiheinonen valitsi pääaineekseen juuri islamilaisen lain? Hän olisi voinut valita myös Koraaniin, profeetan sanontoihin, lähetystyöhön tai arabian kieleen keskittyneen tiedekunnan. Sharia kattaa kuitenkin koko uskonnollisen elämän ja tuntui siksi Heinosesta hyödyllisimmältä.

Shariaa opiskeleva Heinonen on sitä mieltä, että käden katkaiseminen varkaalta on tietyin edellytyksin oikein. Heinosen mukaan niissä maissa, missä islamilaista lakia on sovellettu käytännössä, ihmiset ovat suhtautuneet siihen myönteisesti.

Se on tuonut turvallisuutta

Heinonen perustelee.

Hän näkisi mielellään, että Suomessakin noudatettaisiin shariaa. Se vaatisi kuitenkin islamilaisen valtion. Kun muslimit ovat Suomessa vähemmistö, heidän on Heinosen mielestä noudatettava shariaa Suomen lakien puitteissa.

Käytännössä sharian opiskelu on Heinosen mukaan perehtymistä siihen, mikä on sallittua. Opintojen jälkeen hän voi neuvoa muita muslimeja. Sitä ennen hänen on opeteltava kolmasosa Koraanista ulkoa.

Vapaa-aikaa Heinoselle ei opintojen ulkopuolella juuri jää, mutta sitä hän ei tunnu kaipaavankaan.

Ei sinne ole menty leikkimään,

hän huomauttaa.

Mutta kuka sitten tämän lystin maksaa?

Kun Heinonen oli tiensä valinnut, hän halusi kulkea sitä mahdollisimman pitkälle. Hän alkoi viettää aikaansa Espoon moskeijassa. Moskeijassa pistettiin merkille nuoren käännynnäisen tiedonjano. Heinoselle kerrottiin Medinan yliopistosta, johon ulkomaalainenkin voi hakea opiskelemaan islamilaista teologiaa. Heinonen innostui suunnattomasti. Yliopisto kuulosti juuri siltä, mitä hän kaipasi. Haku vaati kuitenkin valmistautumista, kuten arabian opiskelua.

Apua hän sai Suomessa työskentelevä malesialaiselta. Tämä ”veli” antoi Heinoselle mahdollisuuden valmistautua Medinaa varten Malesiassa. Hän maksaisi lennot ja tarjoaisi majoituksen kotonaan.

Heinonen vietti kahdeksan kuukautta Malesiassa arabiaa opiskellen. Muslimiystävät Suomessa auttoivat hakuprosessissa, ja keväällä 2006 Heinonen kuuli saaneensa opiskelupaikan Medinan yliopistosta.

Medinan yliopisto on yksi arvostetuimmista islamilaisista yliopistoista maailmassa. Se sijaitsee toisessa islamin pyhistä kaupungeista, ja sillä on myös paljon rahaa. Saudi-Arabia, rikas öljyvaltio, tarjoaa opiskelijoille ilmaisen opetuksen ja majoituksen. Lisäksi se maksaa opiskelijoiden matkat yliopistoon, yhden käynnin kotona vuodessa ja noin 200 euroa taskurahaa kuussa, mikä riittää hyvin elämiseen.

Ulkomaisille tarkoitetut stipendiohjelmat ovat osa islamilaista herätysliikettä, joka pyrkii levittämään Saudi-Arabian vanhoillista islamkäsitystä, wahhabilaisuutta. Se on islamin äärikonservatiivinen suuntaus, joka ihannoi profeetta Muhammedin ja tämän aikalaisten tapoja.

Medinan yliopiston noin 6 000 opiskelijasta vain viidennes on saudeja ja loput tulevat yli sadasta eri maasta. Esimerkiksi Britanniassa wahhabilaisuus on saanut kyseenalaista mainetta sen jälkeen, kun siihen nojaava imaami saarnasi pyhän sodan puolesta ja naisten oikeuksia vastaan.

Tähän kirjavaan yhteisöön Heinonen saapui syksyllä 2006. Hän asettui asumaan yliopiston asuntolaan marokkolaisen, togolaisen ja tšadilaisen miehen kanssa. Miehille oli varattu yhteinen pieni huone, joka oli jaettu väliseinin.

Muut suomalaiset ja ulkomailla oleskelu

Ensimmäisenä vuonna Heinonen vietti aikaa jemeniläisten kanssa. Viime vuonna hän sai kavereikseen myös maanmiehiään, kun yliopistossa aloitti kuusi muuta suomalaista. Heistä yksi on käännynnäinen, muut somalitaustaisia. Kahdeksas suomalainen aloitti tänä syksynä.

Yliopisto-opiskelijoiden lisäksi Lähi-idän islamilaisissa kouluissa opiskelee joukko suomalaisia nuoria. He ovat usein maahanmuuttajaperheistä, joiden vanhemmat ovat huolissaan Suomen koulujen maallisesta kasvatuksesta tai islamin opetuksen laadusta. He lähettävät lapsensa muutamaksi kuukaudeksi tai vuodeksi kouluun esimerkiksi Syyriaan tai Egyptiin.

Yksi näistä lapsensa ulkomaille lähettäneistä on muuten imaami Khodr Chehab. Hän totesi muutama vuosi sitten TV:n keskusteluohjelmassa, että muslimivanhemmilla pitää olla oikeus jakaa fyysisiä rangaistuksia sekä omille, että muiden lapsille.

(Jep – sama Chehab, jonka suvaitsevainen, koko kansan presidenttimme kutsuu näköjään joka vuosi edustaamaan – suomalaisesta varsin merkittävästi poikkeavaa – arvomaailmaansa Suomen itsenäisyyspäivän juhliin… )

Muuttuva moraali

Mutta millaisia arvoja nämä nuoret ja lapset omaksuvat ulkomailla? Sopeutuvatko he takaisin maalliseen suomalaiseen yhteiskuntaan?

Kaikesta päätellen takaisin sopeutuminen tapahtuu huonosti ja nämä ihmiset omaksuvat muutenkin kiivaaseen maailmankuvaansa varsin huonosti Suomeen kuuluvia erityispiirteitä. Käännytystyötä tekevän ja äärivanhoillisen wahhabilaisuuden vaikutus Suomessa on todellakin kasvanut.

Helsingin yliopistossa tukijana toimivaa Marko Juntusta huolestuttaa se, että järjestöt katsovat toimintansa perustuvan ainoaan oikeaan tulkintaan profeetta Muhammedin tarjoamasta elämäntavasta. Rituaalista puhtautta vaalivat tavat, kuten naisen ja miehen välisen kättelyn kieltäminen, voivat herättää länsimaissa ärtymystä.

Minä puolestani olen huomattavasti huolestuneempi siitä, että Suomeen on muodostumassa kahden kerroksen ja kaksien sääntöjen väkeä – tämä ei oikein sovi yhteen suomalaiseen yhteiskuntaan kuuluvien yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon kanssa.

Heinosta puolestaan ei huoleta, että häntä katsottaisiin kotimaassa kieroon.

Olen ylpeä siitä, että Allah on johdattanut minut oikealle tielle, eivätkä minua häiritse kenenkään katseet tai puheet.

Herää kuitenkin kysymys siitä, että onko tässä sitten kyseessä erikoisuudentavoittelu, arabilarppaus vai aidosti oman arvomaailman etsintä ja arvotyhjiön täyttäminen?

Heinosta itseään ei huolestuta, miten hän neljän vuoden opiskelujen jälkeen sopeutuu Suomeen.

Jos Allah niin tahtoo, hän sopeutuu hyvin

Suomessa Heinonen voisi palata ravintolatöihin, jos Helsingistä löytyisi paikka, jossa ei myydä alkoholia eikä sikaa ja jossa liha on islamin sääntöjen mukaan teurastettua. Heinonen haaveilee kuitenkin, että voisi toimia Suomessa imaamina ja opettaa islamia – muillekin kuin muslimeille.

Ihmisten kutsuminen islamiin on meidän tehtävämme

Naisen asema islamilaisena Suomessa

Heinosen mielestä Suomessa sen enempää kuin muuallakaan maailmassa naiselle ei anneta suurta arvoa.

Häntä hyväksikäytetään, jos vain voidaan. Aina hän joutuu miettimään, kuinka kaunistaa itseään, koska kukaan ei välitä muusta kuin hänen ulkonäöstään.

Heinosen mielestä juuri islam on opettanut hänelle naisen suuren arvon.

Profeetta on sanonut, että ’paratiisi on äidin tossujen alla’. Hän on kieltänyt meitä koskemasta vieraisiin naisiin, ja minä aion noudattaa hänen esimerkkiään.

(Toisaalta sama profeetta on antanut islaminuskoisille miehille luvan raiskata vääräuskoiset naiset, luvan miehelle ottaa useamman vaimon, erota vaimosta lausumalla ”eroan” kolmesti, raiskata oma vaimonsa, kurittaa vaimoaan fyysisesti ja alentanut vaimon miehensä palvelijaksi.)

Islam korostuu nimen omaan lännessä. Burkhaa näkee hyvin harvoin esimerkiksi (islamilaisissa maissa) Afrikan sarvessa ja naisten huivinkin käyttö on lähinnä suojan hakemista ilmastoa vastaan.

Jostain kumman syystä länteen – ja vapauden keskelle – saapuvat musliminaiset haluavat (tai heidät pistetään haluamaan) luopua ensimmäiseksi siitä viimeisestäkin vapaudestaan.

Burkhaan lännessä pukeutuva nainen korostaa naisen alisteista asemaa. Kun burhka muuttuu kulttuuriekspansion ja uskonnon levittämisen välineeksi Suomen kaltaisessa maassa, sen käyttö on perseestä ja siihen pitää suhtautua sellaisena kuin se on. Se ei ole enää asuste – se on uskonnollinen ja kulttuurillinen mielenosoitus.

Kuten olen aikaisemminkin todennut, burkhan käyttäminen Suomessa, on hieman samassa kategoriassa, kuin toisen suomalaisen sananvapauden rajoittamiseen pyrkivä kommentti, joka siis sekin perustuu sananvapauteen.

Jihad

Ääri-islamilaisuus ja siihen liittyvä terrorismi ovat lännessä suuri huolenaihe. Medinan yliopiston tai moskeijojen oppineet eivät käsittele opetuksissaan politiikkaa, mutta Heinosen mukaan opiskelijat puhuvat siitä keskenään.

Se [politiikka] on vähän tabu. Monet oppineet, jotka ovat puhuneet totta, ovat nyt vankilassa

Heinonen kertoo.

Heinosen mukaan todenpuhujat ovat sanoneet, että jokainen muslimi, joka auttaa Amerikkaa millään tavalla muslimeja vastaan, on epäuskova.

Heinonen ei selvästi pidä amerikkalaisten ulkopolitiikasta. Hänen mielestään on oikein, että jotkut muslimit ovat ryhtyneet jihadiin amerikkalaisia vastaan.

Muslimit eivät ole hyökänneet mihinkään maahan, vaan amerikkalaiset ovat hyökänneet Irakiin. Muslimit puolustavat omia oikeuksiaan

hän väittää.

Hmmm… uskonnollinen ekspansio siirtolaisuuden avulla on vain eräs tapa – veretön tai vähän veren valutusta alkuvaiheessa vaativa – keino valloittaa maita ja kansoja ja tuhota toisia uskontoja ja kulttuureja.

Jokainen valloittaja haluaa valloittaa toisen alueen ja alistaa kansan ilman vastarintaa ja omia uhreja.

Heinonen ei osaa sanoa, olivatko äärimuslimien tekemät terrori-iskut Yhdysvaltoihin vuonna 2001 islamin mukaan oikein vai väärin.

Profeetta on kieltänyt sotivia muslimeita tappamasta naisia ja lapsia ja kieltänyt jopa vahingoittamasta luontoa. Ottaen kuitenkin huomioon, paljonko muslimeja amerikkalaiset ovat teurastaneet ennen syyskuun 11:ttä päivää ja sen jälkeen, isku oli aika vähän siihen verrattuna. He [amerikkalaiset] maistoivat vain hieman omaa lääkettään.

Meidän täytyy uskoa, että sharia on parasta meille (myös suomalaisille) ja oikeudenmukainen

Miksi?

Heinosen kotitausta on kuitenkin tavallinen. Isä toimii soitinkorjaajana ja äiti työskentelee pankissa. Ranskalais-suomalaisen peruskoulun jälkeen Heinonen opiskeli kolme vuotta ravintola-alaa ammattikoulussa. Hän asui Punavuoressa, kävi ravintolassa töissä ja pyöri vapaa-ajalla kavereiden kanssa.

Suurin ero Heinosen ja muiden samanikäisten välillä oli se, että hän oli kiinnostunut uskonnollisuudesta. Hän luki ahkerasti Raamattua löytääkseen vastauksia siihen, miksi ihmiset on luotu. Raamattu herätti hänessä kuitenkin epäilyksiä.

Siellä on paljon sellaisia asioita, joita en ole nähnyt yhdenkään kristityn noudattavan. Jumala esimerkiksi käskee Mooseksen kirjassa Abrahamia ja hänen jälkeläisiään tekemään ympärileikkauksen. Samoin kielletään sianlihan syönti.

Uskonnollisesti heräävällä ja teini-ikäisellä Heinosella oli muslimiystäviä. Heinosen mielestä nämä olivat oikeita uskovaisia, koska he noudattivat islamin käskyjä. Tästä oli lyhyt matka islamiin. Heinonen lausui uskontunnustuksen ääneen espoolaisessa moskeijassa kesällä 2005. Hän oli 19-vuotias. Hän jätti alkoholin, naiset, sianlihan. Kaiken, minkä islam kielsi. Musiikinkin.

Jos on kuullut Koraania resitoitavan ja vielä ymmärtää, mitä siinä sanotaan. . . Kuka enää tarvitsee muuta?

Siksi, että

Länsimainen – ja sen mukana suomalainenkin – kulttuurimme on hajoamassa käsiin. Yhteisöllisyyden ja yhteisten arvojen tilalle ovat nousseet hedonismi ja egosentrisyys.

Kansallisvaltion puolustus on siirtynyt jo niille linjoille, joissa arvokonservativismista tehdään rikos ja vallankumous ja kansallisvaltion tuhoaminen nostetaan monikulttuurin myötä yhteiskunnan ylevimmiksi arvoiksi.

Varsin ristiriitaisesti.

Samaan aikaan kansankirkkomme suvaitsee kaikkea ja kaikkia niin, että se tukehtuu omaan kimppahaliinsa.

Kirkon sanomalle olisi tilausta monissa – Heinosen kaltaisissa ja myös hieman tavallisemmissa – nuorissa. Rippikouluihin on tunkua ja murrosikäiset ovat oikeasti kiinnostuneita arvoista ja hengellisistä asioista.

Kirkko menettää löysyytensä ja ylisuvaitsevaisuutensa vuoksi nämä nuoret New Age-liikkeille, eksoottisille filosofioille, tekouskonnoille, noituudelle – ja ennen kaikkea islamille.

Mutta miksi juuri islamille?

Juuri Heinosen vahvan todistuksen mukaan; Jos on kuullut Koraania resitoitavan ja vielä ymmärtää, mitä siinä sanotaan. . . Kuka enää tarvitsee muuta?

Islam on ristiriitainen uskonto, mutta sen voima johtuu siitä, että islamiin uskova ihminen alistuu Allahin tahtoon ja että Koraani on suoraa jumalallista totuutta.

Islam antaa suoriin kysymyksiin suoria vastauksia – ei välttämättä tieteeseen tai rationalismiin perustuvia – mutta yksinkertaisia ja selkeitä vastauksia – yhtä kaikki. Se vetoaa ihmisen mystiseen puoleen ja pistää alistuvat kuriin ja järjestykseen.

Tämän vuoksi se on nopeimmin kasvava uskonto nykymaailman henkisessä arvotyhjiössä.

Monikulttuurilla on myös islamilaiset kasvot.

Islam on siis juurikin sellainen monokulttuurinen monikulttuuri, jota olen aikaisemminkin kuvaillut. Kansojen ja kulttuurien diversiteetin hävittämiseen perustuva yksikulttuurinen ja monoteistinen uskonto.

Tämän vuoksi tuntuu varsin omituiselta se, että suomalainen vihervasemmisto ja kirkko jaksavat suvaita tukehtumiseensa saakka juuri sitä ekspansiivisinta islamin suuntausta.

Tällainen valloittava yhden totuuden, yhden jumalan, yhden kulttuurin ja yhden vieraan kielen uskonto tulee vapaasti leviämään päästettynä tuhoamaan kaiken kansallisen – sen minkä meidän esi-isämme ja – äitimme ovat luoneet ja jota on suurin uhrein puolustettu.

Islamilainen ekspansiivinen fundamentalismi leviää siihen saakka, kunnes kaikki sen piirissä olevat ihmiset ovat palanneet ummaan ja alistuneet Allahin tahtoon.

Tätä ei tunnuta ymmärtävän vihervasemmiston eikä kirkon piirissä – vai miten on Ville Komsi tai Seppo Simola?

Ymmärrättekö te sitä, mitä tässä – ulkomailta rahoitetussa ja vallan vaihtamiseen pyrkivässä – kehityksessä todellisuudessa tapahtuu?

Minusta on varsin surullista, että tavallinen – tai kuka tahansa – suomalainen poika ajautuu tälle tielle.

Lähteet: Wikipedia, Koraani, HS


Site Meter

Suomen evankelis-luterilainen kirkko kannustaa suomalaisia rukoilemaan muslimien puolesta.

Turun Sanomat 3.9.2008

Niin miksi?

Tämä on kysymys, joka on askarruttanut niin minua kuin useaa muuta ympärilläni elävää ihmistä. Miksi täysin erilaisen kulttuurin, ilmaston ja uskonnollisen näkemyksen parista kylmään pohjolaan tuodut ihmiset haluavat jäädä – heidän omien väitteidensä mukaan – vihamieliseen ja kylmään Suomeen?

Marja Tiilikainen on toimittanut kirjan, joka saattaa osaltaan antaa vastauksen tähän aika suureen kysymykseen. Kirjan nimi on Arjen Islam, somalinaisten elämää Suomessa (Vastapaino, Tampere 2003, ISBN 951-768-140-2, K90.2). Olen viitannut aikaisemminkin tähän kirjaan ja on hyvin mahdollista, että viittaan siihen tulevaisuudessakin. Lukekaa ihmeessä – suosittelen lämpimästi.

Moninaisten haastattelujen ja tutustumiskäyntien jälkeen Tiilikainen tekee seuraavan johtopäätöksen:

Somalinaisile eläminen diasporassa ja transnationaalisessa todellisuudessa ei välttämättä tarkoita integraation vastakohtaa, mutta se haastaa kuitenkin sen marginaalisen tilan, joka somali- ja ylipäätään maahanmuuttajanaisille Suomessa on usein annettu.

Minulle on useaan kertaan todettu, että ”olemme nomadeja, ja selitetty sillä lähtemisen helppoutta.
Osalle somalinaisista Suomi näyttäytyy kotina, johon oma tulevaisuus kiinnittyy ja jonka tulevaisuuteen halutaan vaikuttaa. Osalle somaliperheistä Suomi on vesipiste, jossa pysähdytään ennen kuin matkaa jatketaan ja johon ehkä jossain vaiheessa palataan.

Suomen kansalaisuuden ja passin saaminen merkitsee tällöin ennen kaikkea helpompaa mahdollisuutta ylläpitää ja rakentaa kotia yli valtiollisten rajojen. Transnationaalinen sosiaalinen kenttä, missä somalinaiset elävät, avaa heille yhden mahdollisuuden horisontin.

Siinäpä se.

Sunnuntain Pravda kertoo, että Suomen muslimit osoittivat mieltään Muhammed-kuvia vastaan.

Sama lehti ehti muuten mainostamaan tätä pienen ja militantin äärivähemmistön kyseenalaisin perustein tapahtunutta mielenilmaisua nettiversiossaan – ja sen etusivulla – jo perjantai-illasta alkaen.

Tulos ei kuitenkaan ollut ilmeisesti täysin toivotun kaltainen.

Lähde HS

Vain nelisenkymmentä – ilmeisesti joko äärilaitaa edustavaa, huijattua tai pakotettua – Suomen muslimia osoitti lauantaina iltapäivällä Eduskuntatalon portailla mieltään profeetta Muhammedista julkaistuja pilakuvia vastaan. Mielenosoitukseen osallistui sekä miehiä että naisia ja se sujui rauhallisesti.

Noin neljäkymmentä muslimia ei ole – ainakaan omasta mielestäni – Suomen muslimit.

Mielenilmaus alkoi kello kahden aikaan ja kesti noin puoli tuntia. Mielenosoituksessa ei kuultu iskulauseita, vaan mielenosoittajat seisoivat hiljaa ja pitelivät kylttejä, joihin oli kirjoitettu erilaisia iskulauseita.

Kyltteihin kirjoitetuissa teksteissä julistettiin, että islam ei tarkoita terrorismia vaan rauhaa. Vain yhdessä otettiin suoraan kantaa pilakuviin.

Lähde: HS

Suomen islamilaisten järjestöjen liiton puheenjohtaja Walid Hammudin mukaan mielenosoituksella ei ollut tarkoitus painostaa Suomen eduskuntaa.

Sopii varmaan kysyä, että miksi tämä mielenosoitus järjestettiin sitten Suomen eduskunnan portailla?

Herra Hammud totesi myös – muun muassa – seuraavaa:

Osoitamme mieltä profeetta Muhammedin pilakuvista, mutta emme mitään vastaan

Mielenkiintoinen kielikuva. Minulle se ei ainakaan auennut. Oman ymmärrykseni mukaan mielenosoituksella pyritään vastustamaan tai tukemaan jotain asiaa.

Kannatamme sananvapautta, emme haukkumista

Jaha. Sananvapautta tuetaan siis vastustamalla sananvapautta? Varsin mielenkiintoista…

Haluamme julistaa kunnioitusta kaikille profeetoille.

Kuten esimerkiksi Buddhalle? Hänelle, jonka kallioon hakatut maailmaperintöön kuuluneet kuvat Taliban-liike hävitti räjäyttämällä Afganistanissa? Edelleen – varsin mielenkiintoista…

Tämän mielenilmaisun taustalla oli pilakuvakohu, joka syntyi, kun tanskalainen Jyllands-Posten-lehti julkaisi syksyllä 2005 sarjan profeetta Muhammedia esittäviä pilapiirroksia. Kuvat johtivat laajoihin levottomuuksiin muslimien keskuudessa.

Wikipedia

Runsas viikko sitten Tanskan poliisi paljasti salahankkeen tanskalaisen piirtäjän murhaamiseksi. Vastavetona lukuisat tanskalaislehdet julkaisivat kohutut kuvat uudestaan.

Näistä aiemmin julkaistuista kuvista on tätä Kurt Westergaardin piirtämää Muhammed-kuvaa pidetty ääri-islamistien keskuudessa kaikkein vaarallisimpana.

Jyllands Posten

Tätä keppihevosenaan käyttäen – nämä Muhammedin kunniaa puolustaneet fanaatikot – suunnittelivat Westergaadin murhaamista – Tanskassa, perinteisessä demokratiassa.

Nyt kannattaa muistaa myös eräs ruotsalainen pilapiirtäjä – Lars Vilks. Hän piirsi viime vuonna myös kuvan Muhammedista – ja joutui välittömästi ääri-islamistien kostotoimien kohteeksi. Kirjoitin asiasta tuoreeltaan täällä.

Näiden kostotoimien viimeisin episodi tuli julkisuuteen erään toisen väärinkäytöksen myötä. Eräs ääri-islamilaisuuteen sitoutunut mies suunnitteli Vilksin murhaa. Hänen kotoaan löytyi karttoja Vilksin kodille, yökiikareita ja muutakin asiaan liittyvää tarpeistoa. Asiasta kertoi Dagens Nyheter.

Tätä samaa miestä epäillään myös osallisuudesta islamilaisten päiväkotien rahoitukseen liittyviin miljoonahuijauksiin, joista yhteiskunnan päiväkotitoimintaan antamaa rahaa virtasi suoraan pankkisiirtoina terroristeille. Muun muassa Al Quaidalle ja sitä lähellä oleville tahoille.

Tältä pohjalta minusta vaikuttaa siltä, että eilinen mielenosoitus oli kaikista korulauseistaan huolimatta mielenosoitus sananvapautta ja länsimaisen yhteiskunnan arvoja vastaan.

Se saattoi olla myös tukimielenosoitus salamurhaajille ja terrorismille.

Onneksi osanottajamäärä oli vaatimaton. Se kuvastaa lähinnä sitä, että valtaosa Suomessa asuvista ja oleskelevista muslimeista piti kyseistä mielenosoitusta ja sen edustamia arvoja itselleen vieraina.

Toivottavasti meidän ei koskaan tarvitse kohdata Suomessa samaa asiaa, jonka ilmenemisen New York Timesin ansioitunut toimittaja Christopher Caldwell puki Ruotsia käsitelleessä artikkelissaan näin:

Ruotsiin tulevat maahanmuuttajat ymmärtävät täydellisesti sen, että ruotsalainen järjestelmä on pystytetty tasa-arvon perustalle, mutta he ovatkin päättäneet, ettei tämä järjestelmä sovi erityisen hyvin heille.

Lähteet: HS, JP, DN, NYT, Wikipedia

Haram merkitsee kiellettyä asiaa islamissa. Halal taas merkitsee sallittua. Keskityn tässä lähinnä lainamuodossa ns. kiellettyihin asioihin – – palaan myöhemmin Halal-asioihin. Seuraavassa siis lista asioista, jotka ovat Haram:

Allah, Kaikkein Korkein sanoo Pyhässä Koraanissa:

”Sano (oi, Muhammad): Tulkaa, minä luettelen teille mitä Herranne on teiltä kieltänyt.” (Koraani 6:151)

Aivan kuten on pakollista Muslimille oppia uskonnolliset velvollisuutensa ja toimia niiden mukaisesti, on pakollista Muslimille myös oppia kielletyt asiat ja välttää niitä. Täten olemme listanneet tänne joitakin kiellettyjä asioita, joihin ihminen saattaa törmätä jokapäiväisissä askareissaan:

USKOMUKSET

* Olla uskomatta Allahiin.
* Pitää yksilöitä tai asioita Allahin partnereina.
* Uskoa, että Allahilla on lapsia.
* Rukoilla, kumartaa ja polvistua jollekin muulle kuin Allahille.
* Pitää itseään Allahin palvomisen yläpuolella olevana.
* Tulla välinpitämättömäksi Allahin vihasta.
* Hylätä Allahin muistamisen harjoittaminen.
* Protestoida Allahia vastaan kohtalossa ja määränpäässä.
* Kiistellä Allahin, profeettojen ja Imaamien kanssa (rauha heille).
* Aiheuttaa vaikeuksia Profeetalle (saw).
* Vannoa erottautuvansa Allahista, profeetoista (as), Imaameista (as) ja Islamista.
* Valehdella Allahia, Profeettaa (saw) ja Imaameja (as) vastaan.
* Kieltää yksi uskonnon periaatteista.
* Kieltää mikä tahansa Pyhän Koraanin tai Sharian osa.
* Herjaus ja Jumalan pilkkaaminen Allahin talossa.
* Tulla toivottomaksi Allahin armon suhteen.
* Kieltää tuonpuoleinen.
* Kieltää ihmeet.

SHARIA & USKONTO

* Olla tottelematta Sharia-lakeja.
* Olla oppimatta uskomusten perusperiaatteita ja uskonnon määräysten yksityiskohtia.
* Olla opettamatta uskonnon periaatteita ja sääntöjä niille, jotka ovat välinpitämättömiä niistä, kun heidän nähdään tekevän tai harjoittavan jotain, mikä on väärin.
* Tehdä uudistuksia (innovaatioita) uskonnon lakeihin ja harjoituksiin.
* Julistaa laillinen (halal) laittomaksi (haram).
* Julistaa laiton (haram) lailliseksi (halal).
* Antaa tuomio, joka ei ole yhdenpitävä Allahin määräysten kanssa.
* Kapinoida Imaamia (as) vastaan (johtajaa, joka on asetettu Jumalallisella määräyksellä).
* Kieltää jotain, joka kuuluu Allahille (esim. Khums, Zakat).
* Kieltäytyä maksamasta uskonnollisia veroja, kuten Khumsia tai Zakatia tai muita pakollisia velvollisuuksia.
* Viivyttää velvollisuuksia.
* Olla harjoittamasta Taqiyahia kun on vaarassa. (Muslimin täytyy käyttää kaikkia keinoja, jotka hänellä on käytössään suojellakseen elämäänsä, kun sitä uhataan. Taqiyah tarkoittaa sitä, ettei paljasta uskoaan joissakin äärimmäisissä olosuhteissa suojellakseen elämäänsä.)
* Muuttaa paikkoihin, missä henkilön uskonto vaarantuisi.
* Ystävyys uskonnon vihollisten kanssa, kun ei ole kiireellistä välttämättömyyttä.
* Vannominen yleensä, erityisesti Allahia, profeettoja (as) Imaameja (as), Islamia, Koraania ja muita pyhiä asioita kohtaan.
* Johtaa ihmisiä harhaan Allahin tieltä.

VELVOLLISUUDET

* Olla harjoittamasta ”Hyvään Kehoittamisen” ja ”Pahasta Kieltämisen” periaatetta.
* Rikkoa pakollinen paasto, kuten sellainen, joka kuuluu vannomiseen tai paasto Ramadan-kuukauden aikana ilman hyvää syytä.
* Olla paastoamatta Ramadan-kuukauden menetettyjä paastopäiviä ennen seuraavaa Ramadan-kuukautta.
* Viivytellä rukousta kunnes sen aika on ohi.
* Lakata jatkamasta jatkuvan pakollisen rukouksen suorittamista.
* Hylätä pakolliset rukoukset.
* Hylätä mikä tahansa muu velvollisuus.
* Viivytellä Hajj-pyhiinvaelluksen suorittamista siitä vuodestä lähtien kun se tulee pakolliseksi.
* Hylätä oppineiden määräykset heidän Sharia-tuomioissaan.
* Hyväksyä maksu uskonnollisista velvollisuuksista, jotka täytyy suorittaa.

JIHAD

* Olla ottamatta osaa Jihadiin.
* Paeta taistelukentältä.
* Myydä aseita uskottomille, jotka julistavat sodan Muslimeja vastaan.

KORAANI

* Koskettaa Pyhää Koraania ilman muodollista puhdistautumista, Wudu’ta.
* Myydä Pyhä Koraani.

MOSKEIJAT

* Tehdä moskeija epäpuhtaaksi.
* Työskennellä tuhotakseen moskeijan.
* Estää ihmisiä menemästä moskeijaan.
* Mennä tai pysytellä moskeijassa, kun on Janaban tilassa (Henkilö on Junub eli Janaban tilassa sukupuoliyhdynnän (tai siemensyöksyn) jälkeen ja täten pakollinen Ghusl-pesu vaaditaan hengellisen puhtauden samoin kuin henkilökohtaisen hygienian saavuttamiseksi. Samoin Ghusl-pesu on pakollista kuukautisten tai synnytyksen jälkeen.)
* Ylläolevien henkilöiden kulkeminen kahden suuren moskeijan läpi Mekassa (Makkah) ja Medinassa.
* Häpäistä Pyhä Kaaba tai muita pyhiä paikkoja.

USKOVAINEN

* Vihamielisyys uskovaisia kohtaan.
* Mustamaalata uskovaista.
* Häpäistä uskovaista.
* Satuttaa tai pahoinpidellä uskovainen.
* Uhkailla tai terrorisoida uskovaista.
* Naureskella uskovaisten kustannuksella.
* Pitää pilkkanaan tai paheksua Muslimeja.
* Mustamaalata uskovaista runoudessa jne.
* Hylätä uskovaiset.

TOISTEN OIKEUDET

* Julkistaa jonkun salaisuuksia ilman hänen hyväksyntäänsä.
* Hamstrata/varastoida/kätkeä tavaroita, joita yleisö tarvitsee.
* Valheellisesti epäillä toisia ja toimia sen mukaan.
* Valheellisesti syyttää ihmisiä.
* Olla vastaamatta rauhan (salam) terveydykseen.
* Etsiä toisista virheitä ja puutteita.
* Haavoittaa tai amputoida jonkun raajoja.
* Hakata joku ilman syytä.
* Viivytellä jotain henkilöä ilman syytä.
* Laiton tappaminen.
* Kieltää ihmisiltä oikeudet, jotka kuuluvat heille.
* Anastaa orvon varallisuus ja omaisuus.
* Vallata ja takavarikoida toisten omaisuus tai varallisuus.
* Tiedottaa yksilöistä alistajille.
* Pakottaa nainen tai nuoria ihmisiä siveettömiin tekoihin.
* Tukkia Muslimien tie.

MIESTEN JA NAISTEN VÄLINEN KANSSAKÄYMINEN

* Musliminaisille olla pukeutumatta Hijaabiin julkisesti.
* Musliminaisille pukea ja käyttää mitään, mukaan lukien kosmetiikka, hajusteet, vaatteet jne. mitkä kiinnittäisivät ei-Mahram miesten huomion. (ei-Mahram mies on kuka tahansa mies, jonka edessä naisen täytyy pukeutua Hijaabiin ja tämä kattaa ystävät, serkut jne.)
* Ei-Mahram mies ja nainen suutelevat toisiaan.
* Suudella henkilöä himoiten, paitsi puolisot keskenään.
* Koskettaa ei-Mahramin ruumista, koskee sekä miehiä että naisia.
* Koskettaa toisiaan himoiten, paitsi puolisot keskenään.
* Naiset kättelevät ei-Mahram miehiä (ja päin vastoin).
* Katsoa ei-Mahram naista (tai nainen miestä) himoiten. (Miehen on kiellettyä katsoa Musliminaista, joka ei pukeudu Hijaabiin jopa ilman himoitsemista)
* Katsoa poikia tai tyttöjä tai Mahram-sukulaisia himoiten.
* Mennä yleisiin uimaloihin.
* Mennä kouluihin, jotka johtaisivat henkilön korruptoitumiseen.
* Katsoa toisten sukupuolielimiä (paitsi puolisot keskenään).
* Paljastaa omat sukupuolielimensä toisten läsnäollessa.
* Aviorikos.
* Homoseksuaalisuus.
* Lesbous.
* Pedofilia.
* Syyttää jotain aviorikoksesta tai homoseksuaalisuudesta.

AVIOLIITTO

* Kosia naimisissaolevaa naista tai naista Iddah-ajan aikana (neljä kuukautta avioeron jälkeen tai leskeksi jäämisen jälkeen).
* Teko-avioliitto (esim. pakottaa kaksi osapuolta naimisiin, tai Muslimin ja ateistin tai kaafirin, avioliitto (poislukien Kirjan Ihmiset eli juutalaiset ja kristityt)).
* Naida Mahram-sukulainen tai avioliiton kautta oleva sukulainen tai rintaruokinnan kautta oleva sukulainen.
[Mahram-sukulaiset miehen tapauksessa ovat hänen äitinsä, siskonsa, siskon tai veljen tyttäret ja tädit. (Naisen tapauksessa Mahram-sukulaisia ovat hänen isänsä, veljensä, siskon ja veljen pojat, enot ja sedät. Avioliitto ei ole sallittua Mahram-sukulaisten välillä ja siksi nainen ei pukeudu Hijaabiin heidän edessään. Ei-Mahram-sukulaisia ovat serkut, kälyt ja langot jne. ja naisen täytyy pukeutua Hijaabiin hänen ei-Mahram-sukulaistensa edessä. Avioliitto on sallittua serkkujen välillä.]

AVIOELÄMÄ

* Miehelle olla harrastamatta seksiä vaimonsa kanssa kauemmin kuin neljään kuukauteen.
* Masturbointi – se on sallittua, jos puoliso tekee sen, esimerkiksi esileikissä.
* Miehelle harrastaa seksiä vaimonsa kanssa, kun hänellä on kuukautiset.
* Naiselle mennä ulos talosta ilman miehen tietoa tai lupaa. (tähän ei kuulu tapaukset, jotka katsotaan välttämättömiksi.)
* Puolisoille paljastaa toistensa salaisuuksia.

LAPSET

* Olla kurittamatta lapsiaan, kun he muuten menisivät harhaan.
* Hakata lapsiaan äärimmäisessä kurituksessa.
* Lapsille olla tottelematta vanhempiaan.
* Katsoa lapsi sukulaiseksi muulle, kuin hänen omalle luonnolliselle isälleen.

HENKILÖKOHTAINEN KÄYTTÄYTYMINEN

* Valehteleminen.
* Petos.
* Huijaaminen.
* Huijaaminen painossa ja mittaamisessa.
* Harhautus.
* Tekopyhyys.
* Testamentin väärentäminen.
* Varastaminen ja ryöstäminen.
* Tehdä valaansa vastaan.
* Rikkoa luottamuksensa.
* Panetella tai kuunnella panettelua.
* Parjata tai mustamaalata tai kuunnella sitä.
* Olla kateellinen tai mustasukkainen ja toimia sen mukaan.
* Olla ylimielinen.
* Olla tuhlaileva ja mahtaileva.
* Pukeutua kultaan tai silkkiin (koskee vain miehiä).
* Käyttää kultaisia ja hopeisia astioita vaikka vain koristustarkoitukseen.
* Olla pitämättä itseään puhtaana virtsasta tai muista epäpuhtaista aineista.
* Vaarantaa oma elämänsä.

RUOKA & JUOMA

* Juoda päihdyttäviä alkoholijuomia.
* Syödä eläimen lihaa, jota ei ole teurastettu Islamin lain mukaisesti, myös syödä kiellettyjen eläinten lihaa, kuten sikaa jne. (paitsi olosuhteissa, joissa henkilön elämä riippuu sellaisen lihan syömisestä.)
* Syödä kiellettyjä eläinten ruumiinosia kuten kiveksiä.
* Syödä tai juoda jotain epäpuhdasta tai sellaista, mikä on tullut epäpuhtaaksi.
* Syödä mutaa tai muita kiellettyjä asioita.

SOSIAALINEN KANSSAKÄYMINEN

* Satuttaa naapureita.
* Katsoa naapureiden taloihin ilman lupaa.
* Istua pöydän ääressä, missä tarjoillaan alkoholia.
* Estää hyviä tekoja ja hyväntekeväisyystöitä.
* Istua sellaisten ihmisten seurassa, jotka tekevät uudistuksia (innovaatioita) uskontoon.
* Saavuttaa valta laittomilla keinoilla (Islamin lain mukaan).
* Onkia esille tunnustuksia kidutuksen kautta.
* Pelata shakkia.
* Työskennellä parittajana.
* Levittää korruptiota maan päälle.
* Luoda sekaannuksia asettamalla yksilöt toisiaan vastaan.
* Ylistää henkilöä hänen läsnäollessaan ja panetella hänen poissaollessaan.
* Hautojen ryöstö.
* Istua sellaisten henkilöiden seurassa, jotka uppoutuvat merkityksettömään puheeseen Allahin merkeistä.
* Ilakointi ja kevytmielisyys – lähteä mukaan tarpeettomiin aktiviteetteihin, jotka ovat turhaan meneviä ja vievät huomion pois Allahin muistamisesta ja Hänen tieltään.
* Harjoittaa astrologiaa ja etsiä apua astrologeilta (uskoa niihin ja toimia sen mukaisesti).
* Alistaa valtaansa henkiä, Jinnejä ja enkeleitä jne. tai etsiä apua heiltä, jotka harjoittavat sitä (vahingoittaakseen muita).
* Harjoittaa mustaa magiaa, noituutta tai etsiä apua heiltä, jotka harjoittavat sitä.
* Hypnoosi (paitsi välttämättömiin lääketieteellisiin vaatimuksiin).

SYNTI

* Suostua syntiin.
* Julkistaa syntinsä.
* Julkistaa siveettömyyksiä.
* Auttaa toisia tekemään syntiä.
* Jatkaa pienten syntien tekemistä.
* Määrätä tai rohkaista muita tekemään pahuutta tai syntiä.
* Olla ottamatta omia syntejään vakavasti, koska sellainen johtaisi piittaamattomuuteen katumuksesta (tawba).
* Mainostaa siveettömiä tekoja.

ALISTAMINEN

* Alistaminen ja sääntöjen ylittäminen.
* Auttaa alistajaa ja hyväksyä hänen tekonsa.
* Tulla alistajien työntekijöiksi.
* Pyydää mielipidettä alistajalta tarpeettomasti.

UHKAPELI

* Vedonlyönti ja mikä tahansa uhkapelin muoto.
* Valmistaa uhkapelin työvälineitä ja laitteita.
* Lyödä vetoa jollain muulla tavalla kuin mitä on mainittu Islamilaisen lain osassa, joka puhuu jousiammunnasta ja hevoskilpailuista.
* Ottaa osaa sovinnaiseen hevoskilpaan, paitsi jos ne täyttävät Sharian hyväksymät ehdot.

MUSIIKKI JNE.

* Tanssiminen.
* Laulaminen ja sen kuunteleminen.
* Vierailla yökerhoissa, diskoissa jne.
* Valmistaa, ostaa, myydä tai käyttää musiikki-instrumentteja.

TOTUUDELLISUUS

* Hyväksyä tai antaa lahjus totuuden kätkemiseksi tai tehdä jotain valheellista sen vallitsemiseen.
* Esittää väärä todistus.
* Totuuden tuhoaminen.
* Vannoa väärä vala.
* Kätkeä todistus.
* Kätkeä totuus.

VALHEELLISUUS

* Hyväksyä valheellisia uskontoja, kuten Sufismi, Baha’ismi jne.
* Tulla jäseneksi johonkin valheellisuuden puolueeseen kuten kommunismi jne.
* Säilyttää, ostaa, myydä, opettaa ja julkistaa valheellista ja harhaanjohtavaa kirjallisuutta.
* Oppia korruptoivia aiheita tai opettaa niitä muille kuin heille, jotka haluavat kumota ne.

SEKALAISIA

* Tehdä patsaita samoin kuin myydä, ostaa ja mainostaa niitä palvonnan tarkoituksiin.
* Ostaa ja myydä taistelukoiria ja sikoja.
* Ottaa ja antaa korkoa.
* Ajaa omaa tai toisten partoja.
* Olla itseään ylistävä omasta Jumalanpalveluksestaan.
* Raivo, joka johtaa Haramiin (kiellettyyn).
* Katkaista siteet omiin sukulaisiin.
* Ansaita laittomilla asioilla ja keinoilla.
* Kirjoittaa eroottista runoutta siveästä naisesta tai pojasta jne.
* Päihteiden käyttö olipa se juomista, myymistä, ostamista, kasvattamista, tekemistä, rahankäyttöä, ottaa sitä muilta, vuokrata omaisuutta siihen tarkoitukseen tai käyttää sitä muilla tavoin kuten peittää vahingot tarpeettomasti.

Jotkut yllämainituista teoista saattavat liittyä toisiin listassa oleviin, mutta ne on liitetty mukaan käytöksen vakavuuden vuoksi, kuten on viitattu useissa Koraanin jakeissa tai Profeetan (saw) haditheissa tai perimätiedossa.

Täytyy huomata, että jotkut yllämainituista teoista muodostavat Kufr’in (uskosta luopumisen), jotkut ovat Shirk’iä (jonkin asettamista Allahin rinnalle partneriksi), jotkut Suuria Syntejä ja jotkut edellyttävät Kaffara’a (maksua tai sakkoa sen hyvittämiseksi) tai edellyttävät Hadd’ia (rangaistusta, joka on ennaltamääritelty Koraanissa tai Haditheissa) tai Ta’zir’ia (rangaistusta, jonka tuomari määrää). Nämä on kerrottu yksityiskohtaisesti asiaankuuluvissa lakiteksteissä.

Vaikka olenkin ajoittain kritisoinut Jussi K. Niemelää, täytyy kerrankin kiittää häntä. Hän on kerännyt tämän varsin mielenkiintoisen luettelon Haram-asioista.

Lähteet: Jussi K. Niemelä, Islamic Worship Reference series, Fundamentals of Islam, Imam Muhammad Shirazi, Islamtieto.com, Wikipedia.

Suomalaisen kulttuurin ja islamin kohtaamisen ja yhteiselon rintamalta kuuluu varsin erikoisia uutisia.

Kirjailija Leena Lander on joutunut piiloutumaan kirjastaan Tummien perhosten koti Syyriassa nousseen islamiin liittyvän kohun vuoksi.

Lähde: IL / Atte Kajova

Julkiset esiintymiset loppuivat siihen

Leena Lander oli Syyriassa markkinoimassa kesällä arabiaksi käännettyä romaaniaan, kun maan islamilainen uskonnollinen johtaja tuomitsi teoksen epäsiveelliseksi.

Tästä tapahtumasta nousi niin raju kohu, että Lander pelästyi ja päätti pysytellä poissa julkisuudesta siihen asti, että pääsisi takaisin Suomeen turvaan.

En alun alkaenkaan olisi halunnut lähteä Syyriaan, mutta sikäläinen kustantaja vaati sitä ehdottomasti, muutama päivä sitten kotiin Paraisille palannut Lander selittää.

Landerille on muodostunut sellainen kuva, että syyrialaista muslimijohtajaa ärsytti erityisesti hänen teoksensa kohtaus, jossa nuoret koulukotipojat usuttavat perhosia parittelemaan. Uskonnollisen johtajan mukaan kohtaus on islaminuskon moraalikäsityksen vastainen.

Mutta islamia ei mainita teoksessani sanallakaan, Lander huomauttaa.
Eikä se ole suomalaisittain epäsiveellinen teos.

Tilanne on nyt tulenarka, sillä Landerin teos on tarkoitus julkaista pian Syyrian lisäksi ainakin Libanonissa ja mahdollisesti myös muualla Arabimaailmassa. Landerin Tummien perhosten koti on lisäksi ensimmäinen suomalainen teos, joka on käännetty suomenkielestä suoraan arabian kielelle.

Siksi tämä on aika iso juttu ja siksi suostuin lähtemään Syyriaan. Kirjat on jo painettu valmiiksi myös Libanonin myyntiä varten, ne vain eivät ole vielä siellä kaupoissa, Lander kertoo.

Kaiken piti olla kunnossa. Syyrian hallitus antoi luvan teoksen julkaisemiselle. Vain uskonnollinen johtaja nosti asiasta hälyn. Teoksen syyrialainen kustantaja jatkaa Landerin mukaan kamppailua.

Hän vakuutti, ettei asia jää tähän.

Jos joku on sitä mieltä, että hiljattain suomalaisten päivittäistavarakauppojen elintarvikepakkauksiin ilmestyneet halal tekstit ovat ihan kiva osoitus suvaitsevaisuudesta ja ihanasta monikulttuurisuudesta, kannattaa asiaa miettiä tämän Landerin tapauksen pohjalta uudestaan.

Islam on käännyttävä ja valloittava uskonto. Kannattaa myös muistaa, että islamin käsitys suvaitsevaisuudesta ja kielletystä poikkeaa aika rajusti suomalaisittain ymmärretystä. Sensuuri, kiellot ja rangaistukset ovat islamilaista arkipäivää.

Täytyy tosin myöntää eräs asia. Olen hieman hämmästynyt siitä, että perhosten parittelu on tämän islamin tulkinnan mukaan haraam.

Lähteet : IL, wikipedia

Kirjoitin eilen islamilaisen lain – sharian – muodostamasta nykyisestä ja selvästä uhkasta yhteiskuntajärjestyksellemme, oikeusjärjestelmällemme ja yleismaailmallisille ihmisoikeuksille.

Viitasin tuossa kirjoituksessani Ihmisoikeusliitossa työskentelevän Kristiina Kouroksen lausuntoihin.

Lähde: Kotimaa

Kouros jatkaa valitsemallaan tiellä.

Tänään hän kommentoi Taneli Kylätaskun kirjoittamassa ultrasuvaitsevaisessa Kotimaassa julkaistussa artikkelissa.

Islamilainen laki ja ihmisoikeudet ovat yhteen sovitettavissa. Keskustelun lähtökohtana ei siksi pidä olla vaatimus uskonnon hylkäämisestä. Valitettavasti näin kuitenkin usein on, Kouros sanoo.

Tuota noin… Ei kai kukaan ole tosissaan vaatinut islamin uskon hylkäämistä Minusta täällä on vaadittu lähinnä islamin sopeutumista suomalaiseen yhteiskuntaan – a´la Suomen tataarit. ja se mikä Kouroksen lausunnossa on täysin käsittämätöntä on se, että hän ilmoittaa islamilainen lain ja ihmisoikeuksien olevan yhteen sovitettavissa.

Olen täysin eri mieltä Kouroksen kanssa.

Käykääpä tutustumassa – noin muistinvirkistämisen merkeissä – mitä sharia tarkoittaa todellisuudessa.

Kouros päästelee suustaan ihmisoikeusaktivistille täysin käsittämätöntä tekstiä. Hänen mielestään naisten heikon aseman yhdistäminen islamiin uskontona ei ole perusteltua, eikä sellainen retoriikka myöskään edistä naisten oikeuksien kehittymistä. Sen sijaan naisten oikeuksia loukkaavien tapojen oikeutusta voidaan murentaa nostamalla esille Koraaniin liittyviä sukupuolten välistä tasa-arvoa korostavia sääntöjä ja ohjeita.

Naisen asema islamissa perustuu tapoihin – jotka taas perustuvat Koraaniin ja sen tulkintaan.

Käykääpä katsomassa mitä Risto Tammi sanoo asiasta itse asiassa kuultuna.

Kourosin mukaan Koraanin hengen mukainen tulkinta parantaisi monessa kysymyksessä naisten asemaa. Koraani on islamilaisen lain tärkein oikeuslähde, mutta naisen asemaan liittyvissä kysymyksissä islamilainen perimätieto on usein ristiriidassa Koraanin kanssa.

Kourosin ongelma on se, että naiset – eivätkä ihmisoikeusaktivistit – ole oikeutettuja tulkitsemaan Koraania. Koraanin tulkinta on varattu fundamentalisteille ja osa näistä tulkitsijoista haluaa laajentaa shariaa koskevan tulkinnan koskemaan myös ateisteja ja kristittyjä.

Kouros suvaitsee itsensä ja arvonsa ihan omalla lapiotyöllään kivitettäväksi tai hirtettäväksi hautaan.

thereligionofpeace.com

Keskiverto musliminaisia maailmassa yhdistää kolme asiaa: he ovat köyhiä, lukutaidottomia ja asuvat maaseudulla. Näiden naisten vapauttaminen ei Kourosin mukaan onnistu kertomalla heille YK:n yleismaailmallisesta ihmisoikeusjulistuksesta, joka ei merkitse heille mitään.

Olen taas täysin eri mieltä Kourosin kanssa. Oma kokemukseni maailmalta sanoo, että opettamalla kehitysmaiden – myöskin islaminuskoiset – naiset lukemaan, ymmärtämään oma arvonsa, sanomaan ”ei” lapsentekokoneena toimimiselle ja takaamalla näille jonkin asteinen vanhuudenturva, voidaan saada maailman väestöräjähdys kuriin ja ihmisoikeudet toteutettua myöskin siellä vähemmän vauraassa maailmassa.

Jos hänelle sen sijaan kerrotaan Jumalan oikeudenmukaisuudesta ja niistä mahdollisuuksista, joita hänen oma uskontonsa sisältää, toivo syttyy hänen silmissään.

Eikä.

Tuolla tiellä päästään siihen, että shariaa aletaan tulkita myös koskemaan ateisteja ja kristittyjä ja edesautetaan fundamentaalisen islamin voimistumista ja maailmanvalloitusta.

Kouros on väärällä tiellä. Toivottavasti hän löytää oikean polun – ennen kuin on liian myöhäistä

Lähde: Kotimaa

Päivitys 30.10.2007: Myös Kekke on kirjoitellut Kristiinan seikkailuista monikulttuurisuuden ihmemaassa.

Tässä aikaisemminkin on ollut puhetta siitä, kuinka Suomeen pesiytyneen islamilaisen fundamentalismin ajatollah Risto ”Abdullah” Tammi suhtautuu Suomen lakiin ja synnyinmaansa oikeusjärjestykseen. Muistatte varmaan, että Risto totesi ”Mahtavaa”, kun häneltä kysyttiin pitäisikö Suomeen saada islamilainen sharia-laki.

Siihen mitä sharia-lainsäädäntö pitää todellisuudessa sisällään, voi tutustua esimerkiksi täällä.

Ari ”Paska” Peltosesta ja hänen tempauksistaan voidaan olla mitä mieltä tahansa. Minä olen tällä kerralla sitä mieltä, että Paska on pystynyt puristamaan City-lehteen tekemässään haastattelussa varsin paljon puhuvia ja selviä vastauksia suvaitsemattomuuden ajatollahilta – siis Ristolta.

Lähde: citylehti

Siis näin puhui Risto – Paskan kysyessä:

Te ajatte saria-lakia Suomeen.

”Se on Jumalan laki ja oikeudenmukainen ja tasapuolinen kaikkia ihmisiä kohtaan.”

Eikö se muka ole sukupuoleen nähden eriarvoinen?

”Ei, ei missään tapauksessa! Jos mies tekee huorin, hän saa rangaistuksen siinä missä nainenkin.”

Mutta jos lain mukaan esimerkiksi muslimimies voi mennä naimisiin juutalaisen naisen, mutta nainen ei juutalaisen miehen kanssa, niin eihän se silloin ole tasa-arvoa!

”Mies on islamissa se henkilö, joka on vahvempi.”

Jos mies on vahvempi, niin silloin se on eriarvoista!

”Islam näkee sen niin, että mies suojelee naista.”

Haluavatko kaikki naiset tällaista suojelua?

”Kyllä ne haluaa.”

Saria-lain mukaan joissakin tapauksissa voidaan aviorikoksesta kivittää kuoliaaksi.

”Se edellyttää aina tutkimusta, mikä on ollut tilanne.”

Jos osoitetaan, että tilanne on vakava, niin on oikein, että kivitetään kuoliaaksi?

”Joo.”

Ja toi on paras laki ikinä?

”Länsimainen lainsäädäntö lähtee siitä, että laitetaan häkkiin. Islamilaisessa hallinnossa vankiloita ei ole. Länsimainen rangaistus on armottomampi.”

Tuskinpa tämä enää kommentointia tarvitsee. Eiköhän asia tullut varsin selväksi. Kiitos Paska – kysymyksenasettelustasi.

Päivän Hyysärikin on muistanut meitä kyseisen läpyskän yleisen toimituspolitiikan kanssa hieman ristiriidassa olevalla kirjoituksella. Kirjoitus on otsikoitu Muslimeista osa asettaisi islamin lait Suomen lain edelle. Nuoret ovat muita jyrkempiä mielipiteissään.

Jo tämä otsikko herättää epäilyn siitä, onko maahanmuuttajataustaisella muslimivähemmistöllä edes tarkoitusta sopeutua, kotiutua tai integroitua Suomeen? Onko tarkoitus muuttaa Suomi todellakin islamilaiseksi valtioksi?

Siitä päämäärästä ei tosin ole epäselvyyttä Riston fundamentalistisakin kanssa. Näiden arabilarppaajien tarkoituksena on muuttaa Suomi fundamentaliseksi islamilaiseksi yhteiskunnaksi – sellaiseksi kuin talebanien hallitsema Afganistan oli.

Hyysärin edistyksellistä nuorisokaartia edustavat Hanna Eriksson ja Pauliina Grönholm kirjoittavat, että Suomessa asuvan muslimin pitää perheoikeudellisissa kysymyksissä noudattaa islamilaista lakia, mikäli Suomen perhelait ja islamilainen laki ovat ristiriidassa. Tätä mieltä oli lähes puolet Ihmisoikeusliiton tekemään kyselyyn vastanneista Suomessa asuvista muslimeista.

Veikkaan, että tässä tutkimuksessa ei haastateltu yhteiskuntaamme saumattomasti sopeutuneita tataareja…

Suomessa arvioidaan asuvan 35 000–40 000 muslimia. Kyselylomake lähetettiin 500:lle, joista vain 75 vastasi. Otos on tietysti vaatimaton, mutta jos sen suhteuttaa Pravdan yleisiin mielipidekyselyihin se on varsin vakuuttava.

Yleensä näissä kyselyissä otos on 1000 henkeä per 5 miljoonaa suomalaista. Tällä kerralla otos on 500/75 per maksimissaan 40000 viiteryhmää edustavaa haastateltavaa.

Ihmisoikeusliiton pääsihteerin Kristiina Kouroksen mukaan Suomen lain ja islamilaisen perhelainsäädännön välillä on ristiriitoja erityisesti avioliittoikään, avioliittoon pakottamiseen, moniavioisuuteen ja lasten kurittamiseen liittyvissä asioissa. Kolme neljästä kyselyyn vastanneesta ei hyväksynyt lasten ruumiillista kurittamista.

Kouroksen mukaan merkittävin ero suomalaisen ja islamilaisen lain välillä on avioero-oikeudessa. Musliminaisille ei välttämättä myönnetä islamilaista avioeroa, vaikka se on hänelle Suomen lain mukaan myönnetty. ”Tällöin entinen aviomies voi esimerkiksi rajoittaa naisen liikkumisvapautta”, Kouros sanoo.

Hänen mukaansa ongelmiin pitäisi puuttua keskustelemalla islamilaisen lain tulkinnoista.

”Maltilliset tulkinnat voidaan sovittaa yhteen Suomen lakien kanssa. Monet naisten oikeuksia loukkaavat käytännöt pohjautuvat patriarkaalisiin tulkintoihin, eikä niille löydy oikeutusta koraanista.”

Hetkinen…

Me edustamme viiden miljoonan alkuperäisasukkaan yhteiskulttuurista väestöä. Lainsäädäntömme on varsin liberaalia ja yhteiskuntamme yksi maailman kehittyneimmistä ja turvallisimmista.

Ei meidän tarvitse neuvotella eikä keskustella yhdenkään arvojamme pilkkaavan ja niihin muutenkin epäkunnioittavasti sopeutuvan vähemmistön kanssa. Demokratiassa enemmistö päättää mitä tehdään ja vähemmistö sopeutuu enemmistön tahtoon – vähemmistön todellisten oikeuksien hyväksymisen puitteissa.

Jos oletusarvona on se, että nykyisen lainsäädännön mukaan kaikki kotona tapahtuvat pahoinpitelyyn liittyvät riidat ovat yleisen syyttäjän toimivallan ja virkavelvollisuuden alaisia, niin emmehän me voi myöskään hyväksyä sitä, että joku entinen aviomies rajoittaa ex-vaimonsa liikkumisoikeutta uskonnon perusteella.

Maassa edelleen maan tavalla tai maasta pois.

Voi Kiesus näitä omia hölmöläisiämme…

Tällaiset kaiken maailman kourokset eivät tunnu ymmärtävän istuvansa sillä samalla oksalla mitä he sahaavat poikki. Ymmärtämällä sharia-lakia he hyväksyvät hiljaisen muutoksen kohti omien arvojensa myyntiä ja häpäisemistä.

Joissain asioissa pitää sanoa kylmästi ja tiukasti, ei. Ja tämä on eräs niistä.

Järjestettyihin avioliittoihin suhtautuminen jakoi vastaajat. Vanhemmat vastaajat ja muslimit, jotka eivät harjoita uskontoaan, suhtautuivat niihin selvästi kielteisemmin kuin nuoret uskonnolliset miehet.
Kolmasosa vastaajista piti järjestettyä avioliittoa hyvänä asiana. Avioliittoon pakottamista ei juurikaan hyväksytty.

Puolet vastaajista tunsi kuitenkin Suomessa asuvia muslimeja, joiden avioliitto on järjestetty. Neljäsosa tunsi avioliittoon pakotetun, ja yli puolet vastaajista tunsi jonkun, joka elää moniavioisessa suhteessa.

Joidenkin vastaajien kommenteista nousi esille ajatus, että moniavioisuudessa olisi kyse samasta asiasta kuin niiden suomalaisten kohdalla, joilla on vaimon lisäksi ”tyttöystävä”.

Ei huoraamisessa ja pettämisessä ole mitään gloriaa. Se on väärin – kaikkia osapuolia kohtaan. Minusta on kuitenkin nurinkurista se, että tässä tapauksessa jokin ryhmä käyttää ns. pyhää kirjaansa perusteena siihen, että se saisi rikkoa voimassaolevaa lainsäädäntöä. Eikä kahdesta väärästä tule yhtä oikeaa…

Kouroksen mukaan moniavioisuudesta puhuttaessa pitäisi kiinnittää huomio nimenomaan lasten asemaan. “Lapset eivät saa jäädä vaille heille kuuluvia oikeuksia.”

Miten ihmisoikeusliitto huolehtii alkuperäisväestöön kuuluvien äpäröiden oikeuksista? Veikkaisin, että ei mitenkään.

Tälle suvaitsevaistollemme on tärkeintä erikoisuus ja erilaisuus. Tällä menolla emme ole kovinkaan kaukana Hollannista. Siellä muslimit hilluvat oman tahtonsa mukaan ja alkuperäisväestö nöyrtyy ja kärsii – suvaitsevaisuuden vuoksi.

Ja sen suvaitsevaisuuden räikeimpänä esimerkkinä on maahan rekisteröity pedofiilipuolue.

Kas, kun tosi suvaitsevaisessa ja monikulttuurisessa yhteiskunnassa kun tulee hyväksyä kaikkien ns. oikeudet – vaikka ne pedofiilien kohdalla menisivät lasten todellisten oikeuksien edelle…

Ja muslimien kohdalla naisten ja ihmisoikeuksien edelle…

Onko muuten Kouros ihmisoikeusliittoineen huolestunut tämän kaverin ihmisoikeuksista? Olisiko nykyisen linjauksenne mukaisesti syytä?

Mikä tätä maailmaa vaivaa?

Yli puolet vastanneista muslimeista ajatteli, että avioliitto voidaan solmia vanhempien vastustuksesta huolimatta. Alle 25-vuotiaat olivat muita epävarmempia. Kouroksen mukaan nuorten muita jyrkemmät kannat tulivat esiin muissakin kysymyksissä.

Näistäkö meille pitäisi sitten kasvattaa sen kuuluisan työvoimapulan murtavia lainkuuliaisia ja yhteiskuntaamme sopeutuneita uussuomalaisia?

Uskallanpa eppäillä onnistumisen edellytyksiä…

Lähteet: City, HS

Risto Tammi ja hänen Islamin aika-yhdistyksensä tiimoilta noussut muslimien puoluehanke on ollut -sattuneista syistä johtuen – hieman vastatuulessa.

Olen kommentoinut kyseistä kouhotusta useampaan otteeseen. Näihin voitte tutustua esimerkiksi täällä, täällä ja täällä.

Päivän Pravdan yleisönosastosta löytyi sitten käännynnäisen kitinää ja selityksiä sivulta seitsemän.

Iman (Eeva-Liisa) Leskinen, joka ilmoittaa olevansa helsinkiläinen muslimi, kirjoittaa otsikolla aiheesta Myös islam suomalaistuu.

Leskinen kommentoi 8.10. julkaistua Jarmo Huhtasen artikkelia ääri-islamista. Olen itsekin kommentoinut tuota juttua täällä.

Huhtanen antoi puheenvuoron tohtoreille Adlan Parsa ja Sylvia Akar. Nämä haluavat varoittaa – ilmeisen aiheellisesti – suomalaisia ääri-islamista ja suomalaisista muslimikäännynnäisistä. Aiheellisesti siksi, koska eihän Leskinen kirjoittaisi vastinetta ilman syytä.

Vai mitä luulette?

Annetaanpa Leskisen jatkaa:

Teksti yrittää hahmottaa islamia sanoilla ”maltillinen”, ”fanaattinen”, ”radikaali” ja ”fundamentalistinen”, mutta oikeastaan nämä sanat hahmottavat vain lukijoiden mielikuvia islamista. Varoittelusta tulee pelottelua.

Miksiköhän tätä asiaa täytyy käännellä ja selittää? Jokainen meistä ymmärtää noiden sanojen merkityksen. Olisiko Leskisestä kenties parempi vaihtoehto niputtaa nämä kaikki asiat samaan nippuun? Sellaiseen jossa lukee päällä esimerkiksi ”islam”?

Leskinen kirjoittaa myös:

Tohtori Parsa sanoo, että maltilliset muslimit yrittävät sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan. Me käännynnäiset olemme täysin sopeutuneita, mutta silti meissä nähdään jotain uhkaavaa: tohtori Akarin mukaan meissä on hälyttävän paljon fundamentalisteja!

Sellainen henkilö, joka luopuu omasta identiteetistään ja kulttuuristaan niin, että muuttaa pukeutumistaan ja nimeään myöten henkilökohtaisen persoonansa täysin perinteisestä suomalaisuudesta poikkeavaksi, ei ainakaan allekirjoittaneen mielestä osoita sopeutumista sanan varsinaisessa merkityksessä.

Minusta tuollainen touhu muistuttaa lähinnä murrosikäisten – l. hemmoteltujen kakaroiden – kapinointia omaa identiteettiä ja vanhempia vastaan.

Parsa on – minun mielestäni – täysin oikeassa. Yleisesti ottaen; uskovaisten kanssa ei voi keskustella järkevästi heidän uskontoonsa liittyvistä asioista. Uskovaisista fanaattisimpia ovat käännynnäiset – he kun pyrkivät käännyttämään kaikki muutkin omasta mielestä väärin uskovat Uuteen Uljaaseen Maailmankatsomukseensa.

Mutta annetaanko Lehtisen jatkaa?

Käännynnäiset minkä tahansa uskonnon piirissä pyrkivät pitämään kiinni uskon perusasioista ja karsastavat teologista hiustenhalkomista ja lainopillisten porsaanreikien etsimistä. Siten käännynnäisiä voi luonnehtia fundamentalisteiksi, perusoppeja korostaviksi, ilman sanaan liitettäviä väkivaltaisia vivahteita.

Tässä tapauksessa pelottavaa on nimen omaan islamiin liittyvän lainsäädännön – sharian – sisältö ja todellisuus. Siis nimenomaan ilman niitä teologisia hiustenhalkomisia ja lainopillisten porsaanreikien etsimistä.

Sharia sopii yhtä hyvin suomalaiseen yhteiskuntaan kuin joulukinkku ramadanin aikaiseen muslimien ruokapöytään.

Fundamentalismi ilman väkivaltaakin on ehdotonta. Siis taipumiskyvytöntä, suvaitsematonta ja joustamatonta.

Leskinen toteaa:

Tohtori Parsa nostaa esiin myös fanaattiset islamistit, jotka hänen mukaansa välittävät islamista väärää tietoa, mitä hän pitää kohtalokkaana muslimien ja valtaväestön suhteille. ”Islamisteina” pidetään yleensä militantteja muslimeja, jotka yrittävät pakottaa yhteiskunnan muuttumaan voimakeinoin. Ei kai Parsa näe suomalaisten käännynnäisten arabialaisia nimiä ja kaapuja (ehkä myös huiveja) fanaattisen islamin tunnusmerkkeinä?

Pidän ihmeenä, jos Parsa ei näe niitä sellaisina. Sillä sellaisia ne ovat. Tai jos eivät ole, kyse on todellakin arabilarppauksesta. Siis Live Action Role PlayingistaJänskää, eiks jeh?

Meille käännynnäisille nimemme ja vaatteemme ovat suomalaisen kulttuurin ilmentymiä: Suomessa ihmiset saavat niin halutessaan ottaa itselleen kutsumanimen, esimerkiksi Iman, Abdullah, Remu tai Juice, jos katsovat sen paremmin tuovan esille identiteettiään. Täällä jokainen saa myös pukeutua niin kuin tahtoo.

No niin. Tuota paremmin asiaa ei olisi kääntänyt päälaelleen edes suomalainen poliitikko.

Nämä asiat kun eivät missään nimessä ole suomalaisen kulttuurin ilmentymiä. Jos ne jotain suomalaista edustavat, niin kukkahattukulttuuriin kuuluvaa kaikkialle kumartelevaa hölmöläisyyttä.

Ulkoinen olemuksemme ei tee meistä käännynnäisistä fanaattisia militantteja. Ihminen, joka päättää toimia yhteiskunnan lakien vastaisesti, yleensä piiloutuu näkymättömiin. Me muslimit yritämme päinvastoin nousta esille, jotta meidät otettaisiin mukaan keskusteluun.

Niinpä niin… Tässä vaiheessa. Onko kyse kuitenkin pelkästä huonoitsetuntoisten ihmisten erikoisuudentavoittelusta. Hmmmh?

Meitä suomalaisia käännynnäisiä ei voi kotouttaa eikä integroida, jääkö siis ainoaksi keinoksi pelotella meillä yhteiskuntaa, niin että pysyisimme erossa siitä? Me haluaisimme kuitenkin korjata tämän yhteiskunnan epäkohtia samalla tavalla kuin muutkin suomalaiset: keskustelemalla.

Toivottavasti teistä suurin osa ottaisi jossain vaiheessa ns, järjen käteen ja lopettaisi ainakin tuon arabileikin. Teissä ns. käännynnäisissä ja oikeasti Suomeen integroituneissa muslimeissa – l. tataareissa – on yksi perustavaa laatua oleva ero.

Te tavoittelette erikoisuutta ja haluatte muuttaa yhteiskuntaa haluamaanne suuntaan. Tataarit ovat sopeutuneet suomalaiseen yhteiskuntaan ja muuttavat sitä normaalin suomalaisen prosessin kautta.

Erikoisuudentavoittelu taitaa ainoastaan karkottaa teitä normaalista yhteiskunnasta ja sen jäsenistä.

On hienoa, että Suomeen on voitu perustaa islamilainen puolue. Kuten Lasse Anttila Suposta toteaa, kaikille pitää tarjota mahdollisuus toimia suomalaisessa yhteiskunnassa.

Toivottavasti saatte sen puolueen perustettua. Kun tavoitteenne tulevat laajemmin tunnetuiksi, ns. suuri yleisö saa toiminnastanne oikeamman kuvan ja tekee tarvittavat johtopäätökset. Juuri tällaiset Riston ja Saulin kaltaiset hahmot ovat niitä, joita kyseinen puolue tarvitsee vetojuhdikseen. 😉

Suomalaisten käännynnäisten osallistuminen yhteiskunnalliseen keskusteluun merkitsee sitä, että islam suomalaistuu, löytää paikkansa täällä, se lakkaa olemasta ulkopuolinen ja vieras, tekee itseään ymmärrettäväksi suomen kielellä. Se on ehkä pukeutunut kaapuun ja huiviin, mutta sillä on tuohivirsut jalassa.

Höpö, höpö.

Uskonnon tuominen poliittiseen päätöksen tekoon tarkoitta sitä, että kyseinen uskonto haluaa päästä kiinni maalliseen valtaan.

Oletteko unohtaneet tutustua Macchiavelliin? Ai niin, eihän se olekaan osa koraania.

Lähteet: HS, Wikipedia

Päivän Pravda muistaa meitä hieman yllättävällä uutisella. Se kertoo nimittäin, että Espoossa oleskeleva iranilainen oppositiomies varoittaa meitä suomalaisia ääri-islamista.

Lähde:HS

Tohtori Adlan Parsa sanoo – ilmeisesti omaan kokemuspohjaansa perustaen – että Riston arabilarppi-yhdistyksen puuhaama Suomen islamilainen puolue on vaarallinen.

Filosofian tohtori Parsa, 30, on tuon uutisen mukaan tuohtunut. Häntä sapettaa Suomeen perusteilla oleva islamilainen puolue.

”Suomeen on syntynyt fanaattisen islamin ryhmä. Se on vaarallinen suomalaiselle yhteiskunnalle.”

Parsa on opiskellut islamilaista oikeutta Teheranissa ja väitellyt tohtoriksi Pariisissa pääaineenaan kansainväliset suhteet. Hänellä on ilmeisesti suhteellisen vankka näppituntuma islamiin ja islamilaiseen oikeuteen.

Siis tähän Riston mahtavaksi kuvailemaan Sharia-lakiin.

Hän ihmettelee sitä, miksi joku haluaa perustaa islamilaisen puolueen Suomeen.

Islamilainen maailma on jakautunut eri ryhmiin. Kukaan ei voi sanoa edustavansa kaikkia ryhmiä.

Parsa oli Iranissa asuessaan poliittisesti aktiivinen ja vastusti maansa nykyistä fundamentalistihallitusta. Hän ei ole virallisesti poliittinen pakolainen, mutta ei voi myöskään palata kotimaahansa turvallisesti.

Myös Parsa kummastelee – kuten me niin monet kantasuomalaisetkin – uuden puolueen perustajien arabialaisia etunimiä ja tapaa pukeutua arabikaapuihin.

Islam ei vaadi niitä, hän korostaa.

Parsa on myös huolissaan siitä, että fanatismin tunnusmerkit ovat hänen mielestään varsin selkeästi näkyvillä.

Fanaattiset islamistit välittävät islamista väärää tietoa. Sen uhreiksi joutuvat maltilliset muslimit, jotka yrittävät sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan.

Tämä väärä käsitys islamista on Parsan mukaan kohtalokasta muslimien ja valtaväestön suhteille.

Suojelupoliisissa ei ole nähty huolestuttavaa radikalisoitumiskehitystä maamme muslimiväestön keskuudessa.

Suomalainen muslimiyhteisö on maltillinen. Meillä ei ole radikaaleja moskeijoita, jotka saarnaavat länsivihaa, suojelupoliisin terrorisminvastaisen toiminnan päällikkö Lasse Anttila sanoo.

Toistaiseksi. Vain toistaiseksi – toivottavasti.

Suomesta puuttuvat vielä toisen ja kolmannen polven maahanmuuttajat, joiden syrjäytyminen synnyttää ongelmia muualla Euroopassa.

Radikalisoitumisen vaara on kuitenkin tiedostettu Supossa.

Kaikille pitää tarjota tasapuoliset mahdollisuudet toimia suomalaisessa yhteiskunnassa, Anttila korostaa.

Onnistunut kotouttamis- ja integraatiopolitiikka on keskeisessä asemassa, unohtamatta nuorten omaa vastuunottoa.

Hieman statistikkaa:

Suomessa asuu noin 35 000 muslimia. Joukko on jakaantunut lähes 20 eri uskonnolliseen yhdyskuntaan.

Maassa on lukuisia pieniä moskeijoita, mutta mikään niistä ei ole ottanut selvää johtoasemaa.

Radikaali islam ei ole täysin outo ilmiö Suomessa. Eräiden radikaalien tiedetään levittäneen sanomaansa myös Suomessa. Suomesta on myös oltu yhteydessä terroristijärjestöihin kuuluviin henkilöihin.

Tiettävästi Suomessa ei ole kuitenkaan käynnistetty rikostutkimuksia, jotka liittyisivät terrorismin rahoitukseen tai terrori-iskuihin.

Suomalaisia islamiin kääntyneitä on 500–700. Aiemmin he olivat lähinnä naimisiin meneviä naisia, mutta puolueen myötä julkisuuteen ovat tulleet käännynnäismiehet.

Risto ja kumppanit – Suomen arabilarppiseura.

Tohtori Sylvia Akar Helsingin yliopiston Aasian ja Afrikan kielten ja kulttuurien laitokselta kuvaa – ei mitenkään yllättäen – Suomen muslimeja maltillisiksi. Tosin hän jatkaa samaan hengenvetoon:

Fundamentalisteja on kuitenkin hälyttävästi suomalaisissa käännynnäisissä, Akar sanoo.
He ovat eniten sinne päin kallellaan.

Yleensäkin ottaen kaikki käännynnäiset ovat kiihkeimpiä uskossaan. Kun puhutaan islamin kaltaisesta uskonnosta – minun mielestäni – on meillä muilla todellinen syy olla huolissamme.

Toisaalta… juuri tällaiset saarnamiehet tekevät parasta mahdollista anti-propagandaa aatteelleen.

Kiitos Risto – jatka valitsemallasi polulla…

Lähde:HS

Pitäisiköhän tässä todeta, että osui ja upposi?

Lähde: kuvaton.com

Nimittäin taannoinen kirjoitukseni, jossa käsittelin erään nuoren naisen näkemyksiä perusteilla olevasta islamilaisesta puolueesta ja sen tavoitteista.

Tämä Sakinaksi itseään kutsuva tyttönen kävi kommentoimassa jo kirjoitustani.

Mukavaa – Kullervo on löytänyt taas uuden muslimiystävän. Entisiäkin riittää ja osalla heistä on aika selvä mielipide Kullervosta.

Tässä täytyy nyt kertoa kaikille uteliaille – ja etenkin Sakinalle – että Kullervo on elänyt muslimien kanssa ihan naapuruuselämää. Jostain syystä Kullervon – jota myös nimitellään suvaitsemattomaksi natsiksi – maailmankuva oli aivan liian liberaali näille mukaville naapureille ja he järjestivät Kullervolle mukavan pienen yllätyksen.

Empiiriset kokemukset valottavat maailmaa ja auttavat ymmärtämään toisten kulttuurien syvimmän ja todellisimman olemuksen, sanoi äidinkielenopettajani Pirkko joskus keskikoululuokilla. Täytyy todeta, että Pirkko oli harvinaisen oikeassa….

Mutta palataanpa Sakinaan. Jos jokin keilahalli kaipaa palloja, ne saattavat löytyä erään tyttelin sieraimesta.

Sakina kirjoittaa nimittäin – hyvin tuohtuneena – näin:

Etsiskelin netistä itselleni avatarta googlettamalla nimelläni Sakina. Ensimmäinen osuma ohjasi minut omaan blogiini. Seuraava kansallismielisen Kullervo Kalervon pojan sivulle. Sivuillaan hän on käsitellyt juttuani, jossa kerroin miksi olisi hyvä, että muslimeillakin olisi oma puolue. Jutun otsikko on ei enempää tai vähempää liioitellusti Sakina kertoo meille miksi islamin pitää olla erityissasemassa.

Vähemmän liioitellusti – sanoo Kullervo.

Olen tutustunut tuohon kirjoitukseen ja ymmärtänyt lukemani sietämättömän keveästi – tai jotenkin muuten.
Sillä mitä muuta kuin islamin erityisaseman vaatimista on esimerkiksi seuraava vuodatus:

Suomalaisilla alkavat jo islamin perusteet olla hyvin hallussa, mutta on paljon asioita, joita he eivät tiedä. Islamhan on kokonainen elämäntapa, sen opiskeluun menee syntyperäiseltäkin muslimilta koko elämä. Kuinka siis suomalaiset päättäjät voisivat tietää, että mikä on muslimille kiellettyä ja mikä ei? Ja vaikka he tietäisivätkin, miksi he lähtisivät ajamaan pienen ryhmän asiaa oman maineensa uhalla? Siksi tarvitaan muslimipäättäjiä, jotka tekevät aloitteita ja osaavat myös perustella, miksi k.o. asia on niin tärkeä.

Öh? Mitä en sitten muka ymmärtänyt oikein? Minusta tuon lässytyksen syvin olemus on se, että enemmistön pitää ymmärtää vähemmistöä.

Kun demokratiassa puhutaan vähemmistön oikeuksista, sillä tarkoitetaan näin perinteisessä mielessä sitä, että enemmistöpäätöksen jälkeen vähemmistö pitää päänsä kiinni ja alistuu enemmistön tahtoon. Enemmistö taas kunnioittaa vähemmistön demokraattisia oikeuksia.

Tätä islamilaisen puolueen perustamiseen liittyvää mediasähellystä katsoessa on jotenkin jäänyt kuva siitä, että tämä ponipoppoo haluaa käyttää demokratiaa keppihevosenaan siirryttäessä heidän halajamaansa vähemmän-demokraattiseen-järjestelmään.

Näitä kommentteja vasten olisi todella hauskaa tietää mitä Risto ja Sakina sitten omasta mielestään tarkoittivat?

Siis tässä vaiheessa keskustelua. Huomennahan asioita voi valottaa taas jonkin muun jutun ja tarkoituksen kautta. Tässä alkaa valtaamaan alaa sellainen tunne, että vastuu on siirtynyt kuulijalle…

Tai tämä sitten:

Halal-ruoka: pakkausmerkintöjä koskevia sääntöjä tulisi tiukentaa – tällä hetkellä kun on lähes mahdotonta tietää, onko elintarvikkeessa sikaperäisiä (tai yleensäkin eläinperäisiä) ainesosiai. Usein paketin kyljessä lukee “liivate”, jolloin on tuote hylättävä, sillä liivatteen alkuperästä ei ole hajuakaan. Emulgointiaineet on merkitty, mutta usein ei edes kerrota, onko kyseinen aine eläin- vai kasviperäistä. Suomalainen ei tule edes ajatelleeksi, kuinka monessa paikassa sikaperäisiä aineita onkaan: makeisissa, jugurteissa, leivissä, kekseissä, sulatejuustoissa ja broileripyöryköissä. Jokaisen tuotteen tarkan koostumuksen selvittäminen on käytännössä mahdotonta, eikä jokaisen leipäpaketin sisältöä voi muistaakaan.

Toistan:

Höpö, höpö…Nykyinen merkintäjärjestelmä on tarpeeksi tarkka. Kukaan normaalijärkinen ei voi vaatia erillisä erillismerkintöjä häviävän pienen vähemmistön mielipiteen vuoksi. Sellainen olisi mielipideterroria ja enemmistön alistamista vähemmistön tahtoon.Ei käy.Eikä elintarvikkeissa muuten ole myöskään merkintöjä siitä sopivatko ne juutalaisille, kristityille, hinduille tai ateisteille. Yhdenvertaisuusperiaatetta unohtamatta.

Mikä tämän ymmärtämisessä on niiiiiiiiin sietämättömän vaikeaa?

Kullervo Kalervonpoika väittää, että olen vaatinut eduskuntaan – tai minne lie – muslimikiintiötä. Hä?! Missä minä niin olen sanonut? Suoraan sanottuna nyppii, että suuhuni laitetaan sanoja ja näiden keksittyjen sanojen perusteella sitten päätellään, että kannatan totalitarismia.Otetaanpa uudestaan. sakinan omin sanoin:Siksi tarvitaan muslimipäättäjiä, jotka tekevät aloitteita ja osaavat myös perustella, miksi k.o. asia on niin tärkeä.

Samalla perusteella tarvitaan edustajajoukkoa, josta osan pitäisi olla homoseksuaaleja, pedofiilejä, skitsofreenikkoja, muumeja, hattivatteja, lestadiolaisia, moottoripyöräjengiläisiä, virtasia tai kuumailmapallopilotteja.

Jokaisella on toki oikeutensa tulkita tekstejäni, mutta olisi voinut minulle ilmoittaa mihin sävyyn minusta ja kirjoituksistani puhuu. Etenkin kun kutsuu minua vielä tytteliksi.

Wuh, wuh… Olen kommentoinut tätä siellä alkuperäisen artikkelini kommenteissa. Ei lisättävää.

Sitä mikä ei tähän kuulu, en viitsi edes kommentoida. Tämä oli kuitenkin mielenkiintoista:

Minun kannaltani tämä tarkoittaa, että lukijoillani on tiettyjä ennakkokäsityksiä ja –oletuksia islamista ja muslimeista. Nämä käsitykset ohjaavat kunkin lukijan tarkkaavaisuuden sellaisiin viesteihin, jotka vahvistavat aiempaa käsitystä (esimerkiksi islam on väkivaltainen uskonto tai että muslimit ovat rauhaa rakastavaa porukkaa). Lukija siis huomaa teksteistäni juuri sellaiset kohdat, jotka sopivat aiempaan kuvaan. Näin uusi tieto vahvistaa aiempaa tietoa, joka taas ohjaa havaitsemista.

Omat käsitykseni ja kokemukseni ovat peräisin elävästä elämästä. Myös roolistani kolmen tytön isänä…

Minun asemani tekee erityisen heikoksi se, että olen nuori nainen. Sen tähden keski-ikäiset miehet voivat kutsua minua tytteliksi, raukkapieneksi ja käyttää muita nimityksiä, jotka kyseenalaistavat älykkyyteni ja uskottavuuteni. Nuori nainen ei ole varteenotettava keskustelukumppani, vaan hänen sanojaan voi käännellä miten huvittaa. Nuoren naisen on aivan turha yrittää puolustella itseään, sillä silloin häntä pidetään herkkänahkaisena ja hupaisena. Pikkutyttö nyrkit pystyssä.
Tiedän, etteivät minusta puhuneet ihmiset tarkoita pahaa. He kertovat vain, kuinka itse kokevat sanomiseni. Stereotypioista on vaikea luopua.

Kyse ei ole fyysisestä iästäsi, tyttö-kulta. Kyse on siitä – anteeksi vain – kirjoituksesi ovat tällaisen keski-ikäisen ukon mielestä joiltain osiltaan niin kovin, kovin naiiveja.

Kun aloin kirjoittaa tätä, olin vielä kiukkuinen. Nyt vain surettaa. Käsitän varsin hyvin, miksi minua ymmärretään väärin. Näkemykseni ovat monissa asioissa niin erilaisia, että lukijalta loppuu kyky asettua asemaani ja ymmärtää perustelujani. Ikäväksi tämän asian tekee se, että minä pystyn asettumaan ”vastapuolen” housuihin – niin kristityn kuin ateistin/agnostikon.

Sama vertauskuvan kautta: jokaiselle on varmasti joskus käynyt niin, että puhelimessa sinä kyllä kuulet kaverisi jutut mutta hän ei kuule sinua. Linjassa on häikkää, mutta vain toiseen suuntaan.

Ongelma on myös siinä, että keskustelukumppanisi saattaa pitää kommenttejasi kumartamisena jollekulle muulle ja pyllistämisenä itselleen.

Sakinalle terveisiä; kyllä minä olen ymmärtänyt kaiken olennaisen hänen kirjoituksistaan – ilmeisesti sietämättömän keveästi .

Ymmärrykseni on nimittäin rajoittunut. Olen perusluonteeltani varsin ikävä, huumorintajuton, suvaitsematon ja jäykkä. Ja vielä keski-ikäinenkin…

Olen saanut lisää vihamiehiä. Tämä ei sinänsä varmaan yllättänyt ketään.

Kaikki eivät pidä mielipiteistäni eivätkä tavastani kertoa se. Se, että sanat loppuvat kesken ja vastapuoli turvautuu väkivaltaan tai sillä uhkaamiseen on lähinnä säälittävää.

asianews.it

Olen aikaisemminkin saanut vihapostia eri puolilta. Tämän lisäksi eräiden Lähi-idästä peräisin olevien uskontojen, eräät kannattajat tuntuvat tempaisevan esittämästäni kritiikistä säännöllisesti keilapallon sieraimeensa.

Se koira ja-niin -edelleen…

Luterilaista kirkkoamme lähellä olevilta tahoilta olen saanut kunniamaininnan öykkärimäinen häirikkökirjoittaja – kiitos vaan sinne uskojarukous-foorumille.

Olen tuon perusteella onnistunut edes jotenkin provokaatiossani.

Johtuisikohan tuo reaktio mahdollisesti joko tästä tai tästä kirjoituksestani?

Kirjoittelin sitten eilen viikon kevennyksen. Sivusin siinä Kansakunnan Vessanseinää ja erityisesti sen Yleistä islamista palstalta löytynyttä varsin hupaisaa ajatusoksennusta a´la nimimerkki Karvapää.

Tuon paradoksin – oikeammin; typeryyden – esille tuominen on näemmä närästänyt eräitä tahoja.

Nimimerkki Yunus kyselee mitä kaltaiseni pahantahtoisen ja asiattoman kirjoittajan kanssa pitäisi tehdä. Tuo ketju löytyy – edelleen toistaiseksi – täältä.

Nimimerkki ehdottaa seuraavia keinoja Kullervon hiljentämiseksi:

http://www.maldivesroyalfamily.com/Images/islam_stoning .jpg
http://www.asianews.it/files/img/ISLAM_-_UK.jpg
http://obadiah1317.files.wordpress.com/2007/05/islam_wi ll_dominate_1.jpg
http://www.snappedshot.com/uploads/Protests/Muslim_prot est_Why_250.jpg
http://img.dailymail.co.uk/i/pix/2006/08/muslim220806_6 00×400.jpg
http://tinyurl.com/29jxjg
http://static.flickr.com/91/246208856_52ee4fd8ac_o.jpg
http://d.yimg.com/us.yimg.com/p/ap/20070307/capt.mla102 03070714ccc.addition_philippines_muslim_protest_mla102. jpg
http://www.brainshavings.com/images/protestsignislam2.p ng
http://sastian.com/files/cartoon_reaction.jpg
http://www.cartoonstock.com/newscartoons/cartoonists/kn i/lowres/knin238l.jpg

…koiranleuka… 😉

Mutta vakavalla asialla – luulisin…

Eräs palstan vakituisista muslimihäiriköistä – nimimerkki Aabra-Ham – on provosoitunut tästä kirjoituksestani niin, että kaipailee aseekseen meidän lakiemme ulottumista Kullervon vaatimattomaan persoonaan.

Epäselväksi jäi mitä lakeja kyseinen islamin asiaa ajava ristiretkeläinen tarkoittaa. Ilmeisesti tässä kohtaa käsite meidän lakimme tarkoittavat islamilaisittain yleishumaania ja oikeudenmukaista Šaria tai Šari’a ( ‏شريعة ) lainsäädäntöä.

Sitä samaa, mistä eräs Islamilaisen puolueen perustajista totesi, että olisi mahtavaa saada Suomeenkin tämä Šaria.

Šaria, jonka Hudud-rikosten rangaistukset ovat ruumiillisia ja vaihtelevat raipaniskuista kuolemantuomioon.

Tai keskustelisimmeko kenties Halal-teurastuksesta? tainnuttamattomien eläimien villtämällä tapahtuvasta tappamisesta. Kivulias kuolema, jossa eläin vuodatetaan kuiviin.

Onko se eläinrääkkäystä? Kysykää sitä näiltä pässeiltä ja saatte todennäköisesti samanlaista kohtelua ja ehdotuksia kohdallenne kuin allekirjoittanutkin.

On se eläinrääkkäystä. Näiden halal- ja kosher-teurastusten salliminen Suomessa oli – ainakin minun mielestäni – varsin suuri askel taaksepäin eläinsuojelulainsäädännössämme.

Se miten Šaria-laki vaikuttaa kansalais- ja ihmisoikeuksiin on varmaan jokaisen itsensä nähtävissä ja pääteltävissä.

Pitäisiköhän tässä harkita kypärän päähän pistämistä ja tulenkestävien vaatteiden hankkimista?

Kivisateessa on nimittäin ikävä kulkea eikä inkvisition roviokaan taida enää kovin kaukana olla.

Ihan tiedoksi kaikille provosoituville tahoille. Nimittäin asia on näin, että kahta en vaihda – identiteettiäni ja provosoimista. 😉

Kansakunnan Vessanseinä yllättää aina ajoittain positiivisesti 😉 .

Tämä johtuu yleensä kyseisen foorumin moderoinnin tahattomista kämmäyksistä muutamien vakiokirjoittajien – l. häiriköiden – viestien kanssa.

Olen valinnut kuluneen viikon hauskimmaksi jutuksi islamilaisuuden puhtoisen ritarin Karvapään loistavan paradoksin. Tämä älyttömyydessään varsin hupaisa kommentti on julkaistu kukkahattutäti Garipin moderoimalla Yleistä islamista palstalla.

Olkaapa hyvät:

ihmettelen
Kirjoittanut: karvapää 27.9.2007 klo 18.46

”miksi islamilaisessa maailmassa on keskimäärin niin sivistymättömät olot, ja muslimit keskimäärin niin väkivaltaisia.”
mistä olet saanut päähäsi että ns. islamilaisten maitten mahdolliset ongelmat johtuisivat uskonnosta??

Koko ketju löytyy – toistaiseksi – täältä.

Tuolla samalla palstalta löytyy myös tällainen ilmoitus:

Keskusteluissa ei saa linkittää tiedostoihin tai sivuille, jotka sisältävät ihmisiin tai eläimiin kohdistuvaa väkivaltaa. Rasistiset ja asiattomat viestit poistetaan palstalta. Tarpeen vaatiessa asiaton kirjoittaja jäljitetään ja tiedot luovutetaan poliisille.

Jostain syystä tuolla palstalla kuitenkin linkitetään ja keskustellaan jatkuvasti eläinrääkkäykseen – eli halal-teurastukseen liittyviin asioihin ja asioista. Samalla palstalla haikaillaan myös ihmisoikeuksia polkevaa ja väkivaltaa julistavaa sharia-lakia.

Tämä Karvapää muuten julisti jokin aika sitten, että kaikki juutalaiset pitäisi ajaa mereen

Rauhaa ja suvaitsevaisuutta?

No, tuo ei enää ollut hauskaa –  mutta kaikesta huolimatta; Hauskaa viikonloppua. 😀

Jk. Olen muuten kommentoinut tuota vessanseinää aikaisemminkin. Kommenttini löytyvät täältä.

Vielä hieman Risto – vai sanoisimmeko kenties 😉 – Abdullah Tammesta.

Lähde: HS

Olen käsitellyt arabikulttuuria ja islamia larppaavan Ristomme ristiretkeä ja edesottamuksia aikaisemmin esimerkiksi täällä, täällä ja täällä.

Puuhatessaan Suomeen islamilaista puoluetta Tammi tuli sanoneeksi seuraavaa:

Tammelta kysyttiin myös, haluaako puolue pitkällä aikavälillä šaria-lain Suomeen.
”Se olisi mahtavaa”, Tammi sanoi.

Mitä tämä lyhyt lause sitten pitää sisällään?

Se pitää sisällään halun muuttaa Suomen lainsäädäntö sellaiseksi, joka sotii perusarvojamme, kulttuuriamme, perinteitämme, ihmisoikeuksia, tasa-arvoa, demokratiaa ja ratifioimiamme kansainvälisiä sopimuksia vastaan.

Šaria eli islamilainen oikeusjärjestelmä poikkeaa täysin siitä länsimaisesta oikeusjärjestelmästä johon me suomalaisetkin olemme tottuneet luottamaan ja turvaamaan. Šaria perustuu Koraaniin ja profeetan sunnaan. Näiden perusteella islamilaiset lainoppineet kehittivät sääntökokoelmansa.

Lain tulkitsijat ja tuomarit eivät ole puolueettomia valtion virkamiehiä vaan yksityishenkilöitä ja heidän tuomionsa eivät periaatteessa – mutta käytännössä kyllä – ole sitovia. Valtio nimittää tuomarit eli qadit, joiden tehtävänä on jakaa islamilaista oikeutta tuomioistuimissa – mutta ei tulkita lakia. Lain tulkinta puolestaan kuuluu muftille, joka pyydettäessä antaa lainopillisia tulkintoja, eli fatwoja.

Šarian katsotaan olevan allahin laki ja islamilaisen näkemyksen mukaan ihmisille ei ole annettu mitään oikeuksia lainsäädäntöön. Näin useiden satojen vuosien aikana on muodostunut joukko vakiintuneita – kovin sekavia ja ristiriitaisia – tulkintoja ja Koraanin tai sunnan esittämistä periaatteista johdettuja uusia uljaita sääntöjä.

Šaria ei ole lakia perinteissä länsimaisessa mielessä. Islamilaisessa yhteiskunnassa ei ollut mitenkään mahdollista perustaa lakiasäätäviä kokouksia tai säätypäiviä, jotka muodostavat länsimaisen demokratian perustan. Länsimaiseen oikeuskäsitykseen perustuva valitusoikeus on meidän ymmärtämässämme mielessä niin ikään Šariakäytännölle tuntematon.

Šaria jaetaan kahteen osa-alueeseen; uskonnollisiin rituaaleihin ja ihmisten välisiin suhteisiin. Rituaalilakiin kuuluvat myös islamin viisi peruspilaria. Šaria määrää esimerkiksi tarkasti milloin, missä ja miten tulee rukoilla ja kuka saa suorittaa rukouksen.

Tsot, tsot – eipä rukoilla siellä! Ette osaa eikä teillä ole valtuuksia siihen puuhaan.

Tuo toinen osa-alue antaa puolestaan varsin sitovia ohjeita jokapäiväistä elämää varten. Se määrää avioliiton solmimisesta, perinnönjaosta, sopimusten tekemisestä veron maksusta ja muista ihmisten välisiin suhteisiin liittyvistä kysymyksistä. Islamilaisen lain piiriin kuuluu myös monia muita olennaisen tärkeitä asioita.

Näihin islamilaisittain tärkeisiin juridisiin kysymyksiin kuuluvat esimerkiksi yksityiskohtaiset ohjeet hääjuhlien viettämistä.

Jos koraanista tai sunnasta ei löydykään sen kaikentietävyydestä huolimatta ratkaisua ongelmaan, niin eipä hätää. Šariaa voidaan aina – tarvittaessa – lisäksi johtaa kolmesta eri periaatteesta: analogisesta päättelystä, qiyás, umman – eli islamilaisen yhteisön – yksimielisyydestä, ijmá tai islamilaisesta yleisestä edusta, maslaha.
Tämä aiheuttaa ajoittain ongelmia esimerkiksi fundamentalistien lääkityksen suhteen. Islamissa katsotaan, että islamilaisen umman yksimielisyys jostain määräyksestä tai kiellosta tarkoittaa, että se on allahin tahdon mukainen. Yksimielisyydeksi islamilaisessa maailmassa katsotaan yleensä merkittävien uskonoppineiden yksimielisyys.Johtaja on aina oikeassa ja jos ei ole, noudatetaan kuitenkin periaatetta, että johtaja on aina oikeassa…Islamissa ns. yleinen etu tarkoittaa sitä, että jos jotain sääntöä pidetään yleisesti oikeana ja yhteisön hyvinvointia edistävänä niin se on myös laki. Näitä ohjeita ja sääntöjä on otettu myös mukaan tähän kuuluisaan Šariaan. Näin Šariaan on tullut monia käytäntöjä, jotka eivät perustu mitenkään koraaniin tai sunnaan vaan paikallisiin tapoihin ja perinteisiin.

Eräs tunnettu esimerkki tällaisesta käytännöstä on tyttöjen ympärileikkaus. Tässä barbaarisessa rituaalissa silvotaan naisen sukuelimet ja poistetaan klitoris.

Yleiseen etuun vedoten ei lakiin kuitenkaan saa – tai saisi – tuoda mitään sellaista, joka on ristiriidassa profeetan opetuksen tai koraanin kanssa.

Jep…Kuten näemme edellisestä esimerkistä, Mahtavaa Šariaa voidaan tulkita kulloisenkin tahdon ja tarpeen mukaisesti.Tämän mahtavuuden sisältöön kuuluu lisäksi esimerkiksi ihmisten silmien kaivamista päästä, käsien katkomista ja kuoliaaksi kivittämistä.Šaria jakaa ihmisen ja allahin välisen oikeuden. Allahin oikeutena rankaisuun pidetään rikoksia, jotka mainitaan koraanissa ja niistä löytyy nippu koraanissa määrättyjä rangaistuksia. Tällaisia pidetään Jumalan asettamina rajoina (hudud) ja niiden rikkominen on Jumalan oikeuden loukkaamista. Islamilaisella tuomarilla ei ole oikeutta olla tuomitsematta hudud-rikokseen syyllistynyttä henkilöä vaikka muissa rikosasioissa tuomarilla tai rikoksen uhreilla on oikeus antaa syylliselle anteeksi. Hudud-rikoksia ovat aviorikos ja väärä syyte aviorikoksesta, varkaus, maantierosvous, viinin juominen ja islamista luopuminen. Näiden rikosten rangaistukset ovat ruumiillisia ja vaihtelevat raipaniskuista, silmienpuhkomisen ja käsien katkomisen kautta aina kivittämällä toteutettavaan kuolemantuomioon saakka.

Täältä löytyy käytännön esimerkkejä islamilaisesta oikeudesta ja kuinka sitä toteutetaan.

Miten mielestänne tällainen sopii suomalaiseen oikeusperiaatteeseen?

Šaria sisältää myös määräykset qisas– ja ta’zir-rikoksista.

Qisas-rikokset ovat hyvitykseen oikeuttavia rikoksia, joissa uhrilla tai tämän omaisilla on oikeus vaatia hyvitystä teon tekijältä tai he voivat antaa syylliselle anteeksi ja luopua rangaistuksesta. Näitä rikoksia ovat muun muassa murha, tappo, kuolemantuottamus tai ruumiinvamman tuottaminen.

Ta’zir-rikokset ovat rikoksia yhteisöä ja sen jäseniä vastaan ja niierittely puuttuu. Ta’zir-rikosten ja -rangaistusten määrittely on jätetty yhteisön hallinnon tehtäväksi. Ta’zir-rikoksia ovat perinteisesti olleet muun muassa korruptio, petos ja kunnianloukkaus. Tilanteissa, jossa uhri tai uhrin omaiset antavat syyliselle anteeksi qisas-rikoksen tuomitaan hänet ta’zir-säännösten perusteella.

Šarian yleisimmin sovellettu osuus on islamilainen perheoikeus. Avioliitto solmitaan erityisellä avioliittosopimuksella, johon kuuluu avioliittotarjous, Ííájáb, morsiamen ja sulhasen tai heidän edustajiensa sekä huoltajan hyväksyntä. Muslimimiehet voivat mennä naimisiin musliminaisten tai kirjan uskontoihin kuuluvan naisen kanssa, musliminaiset voivat naida vain muslimimiehiä.

Niinpä niin…

Šaria rajoittaa miehen vaimojen lukumäärän neljään, mutta vain jos hän pystyy kohtelemaan kaikkia vaimojaan tasapuolisesti.

Aviomies voi periaatteessa erota vaimostaan sanomalla todistajien läsnä ollessa ”talaq” -eli eroanpa nyt sinusta – kolme kertaa.

Nainen tarvitsee eroon miehensä suostumuksen. Avioerotilanteessa parin lapset tulevat aina isän hoitoon lukuun ottamatta aivan pieniä lapsia.

Tämä kannattaa kaikkien sinisilmäisten ja erikoisuutta muslimimiehen kautta tavoittelevien suomalaistyttöjenkin muistaa…

Rangaistus avioliiton ulkopuolisista suhteista šarian mukaan on sata ruoskaniskua. Aviorikos on hudud-rikos ja siitä rangaistus kuolemantuomio. Yleensä ainakin naiselle.

Šarian mukaan naisen tärkeimmäksi velvollisuudeksi katsotaan lasten kasvattaminen. Koraani mainitsee naisen olevan syntynyt miestä ala-arvoisemmaksi, ja mikäli hän ei tottele miestään hänet tulee sulkea taloonsa, kunnes ”kuolema korjaa hänet tai Jumala valmistaa hänelle jonkin toisen tien”.

Tähän mahtavuuteen ja sen sisältöön voi tutustua tarkemmin esimerkiksi täällä tai täällä.

Todella mahtavaa – vai onkohan sittenkään? Jos nimittäin sattuu joutumaan islamilaisen lainkäytön kohteeksi…

Koko homman todellinen tarkoitus on alistaa hallintoalamaiset sekä maallisten että teokraattisten despoottien vallan alle – täydellisesti. Kun tähän otetaan mukaan islamiin kuuluva fatalismi, niin ihmisoikeuksia alleen polkeva oikeuskäytäntö on valmis.

Tällainen oikeuskäytäntö on omasta mielestäni yhtä oikeudenmukaista ja tarpeellista, kuin peräruiske ripulipotilaalle tai umpisuolen poisto päänsärkytapauksessa.

Miten on Risto – olisiko tämä todellakin mahtavaa?

Lähteet: STT,HS, Islamtieto, Koraani, Wikipedia.