Torstain Iltalehti uutisoi masennuslääkkeiden ja viime vuosien ampumatapausten yhteydestä seuraavasti:

Surmaajat Eero Hiltunen, Pekka-Eric Auvinen, Matti Saari ja esimerkiksi Columbinen kouluampuja Eric Harris käyttivät samantyyppisiä SSRI-masennuslääkkeitä.

Psykiatrian emeritus-ylilääkäri Tapani Sipilä on huolissaan SSRI- lääkityksen yleistymisestä. Sipilä pitää mahdollisena, että SSRI-masennuslääkkeiden ja joukkosurmien välillä on yhteys.Tuoteselosteiden mukaan SSRI-lääkkeet kasvattavat itsemurhayritysten ja aggressiivisen käyttäytymisen riskiä erityisesti alle 18-vuotiailla potilailla.

Jos nyt aivan tarkkoja ollaan, tässä blogissa esitettiin aivan asiallinen huolestuminen ja epäily jo Jokelan tapahtumista ja  juuri noista lääkkeistä – aika pian Jokelan tapahtumien jälkeen. Tuo varoitus löytyy täältä.

Suomalaisilla poliitikoilla ja virkamiehillä on ollut yli viisi vuotta aikaa tehdä asioille jotain, mutta mitään todellista ei ole tehty. Ainoastaan lainkuuliaisten ihmisten aseharrastusta on kiristetty poliisin tekemien raskaiden virkavirheiden vuoksi ja Sisäministeriö on laatinut vasemmiston väkivaltaa peittelevän ja tosaa kansalaisyhteiskunnan jäsenistä härskisti syyttelevän, leimaavan ja tuomitsevan  propagandaartikkelin – joka on naamioitu näennäisviralliseksi tilannekatsaukseksi.

Kysymys kuuluu, kuinka pitkään tällainen meno voi jatkua?

 

seroxat20mg21


Lähteet: SM, IL, Wikipedia

HP

Site Meter

Jk. Palaamme laajemmin (lupauksemme mukaisesti) muihin yhteiskunnallisiin aiheisiin piakkoin. Pysykää Kullervo-kanavalla.

Toimitus

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero on avannut jälleen kerran sanaisen arkkunsa hieman viralleen sopimattomassa yhteydessä. Hän on unohtanut asemansa kansalaisvaltioon olennaisesti kuuluvan vallan  kolmijako-opin osana ja virkamiehenä.

Hän on tänään (varsin kaukana omasta toimenkuvastaan)  paheksunut vuolaasti syyttämättä jättämiseen liittyvässä päätöksessä erään kiukustuneen ja turhautuneen kansalaisen höyrynpurkauksesta ja vaatii sen perusteella sensuurin laajentamista ihan uusiin mittasuhteisiin yhteisessä  kansalaisvaltio Suomessamme.

Puuttumatta  tässä siihen (se on oikeuden tehtävä), minkälainen kirjoittelu täyttää laittoman uhkauksen tunnusmerkistön, jokaisen (jopa poliisiylijohtajan) toivoisi käyttävän maalais/kaupunkilaisjärkeä tällaisia asioita kommentoidessaan. Tuskin tällainen kirjoittelu muodostaa kenellekään todellista uhkaa, enemmänkin se pitäisi nähdä turhautuneen kansalaisen kiukutteluna huonoksi katsomiaan vallanpitäjiä vastaan.

Monet rivikansalaiset (syrjäytyneistä nyt puhumattakaan) törmäävät jokapäiväisessä elämässään siihen, että poliisilla ei ole resursseja (tai halua) huolehtia heidän kohtaamistaan todellisista turvallisuusuhkista.

(Moralisoimatta tätäkään, tekisi mieli kysyä kumpi on tärkeämpää;  meidän  jokaisen yksityisen kansalaisen ja hänen omaisuutensa  turvallisuus ja suoja, vai asioiden ajaminen niin pitkälle, että poliittisella eliitillä ei ole muuta mahdollisuutta, kuin  linnoittautua sensuurin ja poliisivallan muurien taakse?)

Toimitus irtisanoutuu täten viimeisen kerran kaikesta uhkailusta (kas, meillä kun  on huumorin sulkakynä nyrkissämme. Se, jonka mahti on vielä vahvempi kuin miekan), mutta vinkkinä tällaisten asioiden kommentoinnissa, haluamme  väläyttää mahtavalle polliisipiällikölle ei pystynyt mieltään malttamaan-klausuulin palauttamista rikoslakiin – sensuurin kiristämisen sijaan.

Ihan senkin vuoksi, ettei lastenlastenlasten muodostama  sukupolvi hirnuisi historiantunnilla nykyistä poliittista tyhmyyttä (tältäkin osin)  kuunnellessaan…

Päivän kysymys kuuluukin, sopiiko poliittisella virkanimityksellä virkansa saanut Paatero sopiva  poliisiylijohtajaksi? Onko hän henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan virkaansa sopiva (tämä on sitten taas  toinen tärkeä samaan asiaan liittyvä  kysymys) tai hallitseeko hän johtamansa hallinnonalan tarpeeksi hyvin?

Puhumattakaan nuhteettomuusvaatimuksesta. Pitää muistaa, että Paatero ei ole oikea poliisi – hän on kokoomuslainen juristi.

Tämä samainen poliisiylijohtaja Mikko Paatero haluaa nimittäin  pakollisen alkolukon ja nopeusrajoittimet kaikkiin autoihin. Hän haluaa myös laskea promillerajan 0.2:een maantie- ja 0.5:een meriliikenteessä. Tämän lisäksi hän vaatii nollatoleranssia ylinopeusvalvontaan.

Näin silti, vaikka hän Länsi-Suomen lääninpoliisijohtajana toimiessaan  ajoi 78 km/h tietyömaa-alueella, jossa nopeusrajoitus oli 30 km/h. Paatero ei saanut (jostain syystä?) poliisilta tien päällä sakkoja, mutta myöhemmin syyttäjä määräsi hänelle 30 päiväsakkoa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Mikko Paateron poika, oikeustieteiden kandidaatti Sami Paatero, on entinen Anne Holmlundin erityisavustaja (2007–2009), viestintäministeri Suvi Lindenin erityisavustaja (2009), ja Kokoomuksen eduskuntaryhmän nykyinen pääsihteeri (elokuu 2009–).

Onnea (tällä kertaa muissakin kuin Suomen kansallisomaisuuden hukkaamisessa ja Suomen monikulttuuristamiseen liittyvissä kokoomuslaisissa agendoissa) kaikille Teille, jotka äänestitte viime eduskuntavaaleissa kokoomusta tai ajattelette äänestävänne sitä seuraavissa.

Täältä päin tarkasteltuna, Paateron tulisi välttää lainvalvontakoneistonkorkeimpana johtajana (vallan kolmijako-opinkin mukaisesti) neuvomasta lainsäätäjiämme näiden työssään. Henkilökohtaisten tyräysten lisäksi näyttäisi siltä, että poliisiylijohtajalla on jäänyt virkaansa liittyvä alaistensa valvonta varsin  vähäiselle huomiolle.
Puhumattakaan niistä virheistä, joita Paateron alaiset tekivät aselupaviranomaisina Jokelan ja Kauhajoen surullisenkuuluisissa tapauksissa. Ehkä (puoluepoliittisesti sidonnaisen)  juristin pitäisi palata omiin hommiinsa ja jättää poliisin työt oikeille poliiseille?

Sillä, juttu menee nyt näin … mitä virkaa on tällaisella virkavallalla?

*   *   *

Korruptio? Eihän sitä Suomessa ole…

Eihän?

Lähteet: HS, US, Wikipedia

Site Meter

Eilen julkisuuteen tulleen uutisen mukaan poliisiylijohtaja Mikko Paatero kertoi medialle, että poliisihallituksen sisäisessä tarkastuksessa ei ole tullut esille seikkoja, joiden perusteella poliisihallitukseen liitetyssä asekaappijutussa olisi syytä epäillä rikosta.

Tämä valtiollisen väkivaltaviranomaisen  itsetutkiskelu koski sisäasiainministeriön poliisiosaston vuoden 2006 muuton jäljiltä löytyneen kaapin vaiheita.

Poliisiylijohdon  oman ilmoituksen mukaan sen muuton yhteydessä unohtuneet aseet ovat olleet ampumakelvottomia. Tuonn saman ilmoituksen mukaan kaikki päiväkotiin matkalla ollutta 13 ampuma-asetta oli deaktivoitu määräysten mukaisesti. Myös kaikkien kahdeksan kaasusumuttimen säiliöt oli tyhjennetty ja puhkaistu – poliisin omanilmoituksen mukaan.

Niin tai näin – tämä epäillyn itseensä kohdistama tutkinta aseisiin liittyvässä asiassa ei täytä minkäänlaisia länsimaisessa kansalaisyhteiskunnassa perinteisesti käytettyjä puolueettomuuskriteerejä.

Mitä todennäköisemmin poliisiylijohto puhuu totta, mutta sen oman uskottavuuden vuoksi asiassa olisi ollut syytä suorittaa esitutkinta jonkin toisen viranomaisen toimesta. Poliisin itsenäisyys sitä koskevissa rikosasioissa on ongelma. Kun naapurikihlakunnan (valtiollinen) poliisi tutkii naapurissaan poliisiin (valtiolliseen) kohdistuvaa rikosepäilyä, epäily siitä, ettei korppi korpin silmää noki on (ja sen pitääkin olla) mukana tavallisen normivirtasen ajatuskuvioissa.

Tästä ikävästä ja poliisi uskottavuuteen varsin vahvasti purevasta jääviysongelmasta päästäisin eroon ainakin kahdella eri tavalla. Paikallispoliisin kunnallistamisella ja erillisellä oikeusministeriön alaisella (esimerkiksi hallinnollisesti Eduskunnan oikeusasiamiehen alaisuuteen  liitetyllä) poliisi- ja virkarikosten tutkintayksiköllä.

Paikallistasoinen kunnallinen poliisi olisi organisatorisesti erillään valtiollisesta KRP:sta, joten sen kontrollointi ja siihen kohdistuvien  rikosepäilyjen tutkinnan puolueettomuus   olisi nykyistä huomattavasti uskottavampaa. Jos tähän vielä lisäisi suoran kansanäänestyksen laajentamisen kunnallisiin johtaviin virkamiehiin, niin paikallispoliispäälliköllä pitäisi olla myös kuntalaisten luottamus toimessaan (kuten muillakin johtavilla virkamiehillä).

(Mikään ei tietenkään estä laajentamasta samaa käytäntöä myös valtiollisten virkamiesten valintatilanteisiin. Näin kansalaisten mielipide ja demokraattinen valvonta ulottuisi läpi koko yhteiskunnan ja kansanvaltaisuus vahvistuisi huomattavasti nykyisestä tilanteesta.)

Eduskunnan oikeusasiamiehen  alainen erillinen poliisi- ja virkarikosten tutkintayksikkö olisi toinen tärkeä askel kansalaisyhteiskunnan läpivalaisussa.

Tällainen erillinen yksikkö ei olisi minkään ministeriön alaisuudessa, joten sen pitäisi olla (ainakin teoriassa) koskematon korruptiolle ja poliittiselle käskyttämisellä. Se toimisi ainoastaan voimassaolevan  lainsäädännön mukaan itsenäisesti riippumatta siitä minkälainen hallituskokoonpano kulloinkin on Suomen peräsimessä.

Kun tämän asian yhteydessä miettii myös sitä faktaa, että poliisin hallinnollisen virheen vuoksi ampuma-ase myönnettiin sekä Jokelan että Kauhajoen tapauksissa väärin perustein – ja kammottavin seurauksin –  niin herää kysymys siitä, että pitäisikö aselupahallintokin siirtää pois poliisilta ja jonkin toisen viranomaisen hoidettavaski?

Esimerkiksi puolustusvoimien alueorganisaation?

Lähde: STT

Site Meter

Tänään MTV3:n esittämän Pekka Eric Auvisen vanhempien haastattelun jälkeen olo on tyhjä.

Minulla ei ole asian johdosta mitään muuta sanottavaa kuin se, että pyydän anteeksi vilpittömästi, jos olen loukannut kenenkään asiasta kärsimään joutuneen tunteita.

Se ei ollut todellakaan tarkoitukseni.

Toivon voimia ja jaksamista kaikille Teille, joita tragedia on koskettanut.

Viime viikonloppu toi mukanaan jälleen ikäviä uutisia – peilaten samalla yhteiskuntamme nykyistä tilaa.

Jokelalla on jatkonsa.

Karua kertomaa kehyskunnista

Poliisin mukaan Keravan lauantai-iltaisesta koulutytön surmasta epäilty nuorukainen saattoi etsi satunnaista uhria veriteolleen useamman tunnin ajan. Teon tunnustanut 18-vuotias mies on kertonut poliisille liikkuneensa polkupyörällä yhdestä kahteen hehtaarin kokoisella puistoalueella, surmapaikalla ja Keravan keskustassa jo kello 18:sta lähtien eli kolme tuntia ennen veritekoa.

Poliisin käsityksen mukaan epäilty oli aikonut surmata jonkun, mutta valitsi 14-vuotiaan koripalloa pelanneen tytön uhriksi sattumalta. Uhri ei tuntenut hyökkääjää.

Poliisin tiedottaminen ontui samalla tavalla kuin Jokelan tragedian aikoihin. Maanantaina poliisi ilmoitti, että epäilty on kertonut poliisikuulustelussa surmalle jonkinlaisen motiivin, jota voi pitää osittain yhteiskunnallisena. Poliisi ei suostunut maanantaina paljastamaan tätä motiivia ja ilmoitti samaan hengenvetoon, että se ei ollut radikaali tai mitenkään Pekka-Eric Auvisen Jokela-motiiviin rinnastettava.

Mikä oli motiivi?

Seuraavana päivänä poliisi kertoi surman motiiviksi teosta epäillyn henkilön halun päästä mielenterveyshoitoon.

Tämä voi olla näkemysero, mutta minun mielestäni tässä Savion tragediassa on kuitenkin sama asia takana – ainakin osittain – kuin Jokelan tragediassakin. Nimittäin mielenterveyshuollon tehottomuus – etenkin kasvavissa kehyskunnissa.

Jokelan asiaa on puitu paljon julkisuudessa ja eräs Auvisen surulliseen tarinaan liittyvä epäilys oli alusta alkaen juuri mielenterveyshuollossa tehdyt virheet. Virheitä oli kertynyt paljon ja seurauksena voisi väittää olleen suoranainen potilaan heiteillejättö. Tämän asian myös Pekka Ericin isä vahvisti taannoin.

Ja samaan aikaan – samassa maassa – ollaan valmiita jakamaan yhteiskuntamme ulkopuolelta valuville sosiaalituristeille ja onnenonkijoille yhteiskunnallisia tukia.

Unohdettu alkuperäisväestö

Kotimaista alkuperäisväestöä edustavien mielenterveyspotilaiden, nuorison, pitkäaikaissairaiden, köyhien, syrjäytyneiden ja asunnottomien pärjääminen ja elämä on jätetty sattuman varaan. Suomeksi sanoen – ja Suomessa edelleen ollen – heidät on hylätty oman onnensa nojaan.

Kaikella on syynsä

Tämä kehityskulku ei kuitenkaan ole vahinko – ei. KMS on vain jäävuoren huippu siitä mitä yhteiskuntamme kulisseissa tapahtuu.

Koska teollisuusyhteiskuntamme ja osaamisemme on myyty – ympäristöstä, luonnosta ja ihmisistä välittämättä -halvalla kolmanteen maailmaan (Kiina, Intia), Suomi kulkee vääjäämättömästi kohti ns. palveluyhteiskuntaa. Kun näiden palvelujen tuottaminen on liian kallista alkuperäisväestöllä, sen korvaamiseksi (tai alistamiseksi uusien sääntöjen alle) tarvitaan uusi ulkomailta tuotu puoliorjaluokka.

Idealistiset multikultit ja vihervasemmistolaiset eivät ymmärrä tekevänsä itselleen – ja tavallisille normivirtasille – peruuttamattoman karhunpalveluksen – ja pelaavansa samaan aikaan kasvottoman globaalin kapitalismin pussiin. Tästä voikin jatkaa pohdinta suomalaisen monikulttuurivouhotuksen tehotätiin – Astrid Thorsiin.

Mikä on Astridin motiivi?

Astridilla on missio – Suomen muuttaminen monikulttuuriseksi ja pääkieleltään ruotsinkieliseksi yhteiskunnaksi. Ja hän on onnistunut tuossa touhussaan pelottavan hyvin kun miettii miten pienellä äänimäärällä hän pääsi eduskuntaan – ja sen jälkeen RKP:n kiintiöministeriksi.

Astridin viime eduskuntavaaleissa saama äänimäärä oli vaatimattomat 5 938 ääntä. Tätä vähemmistötotuutta vasten on vielä pelottavampaa ajatella mihin kaikkeen tarpeeksi määrätietoinen poliitikko pystyy – onhan tämä nähty ennenkin. Muistatteko vielä Urho Kekkosen?

Ei Astrid ole tyhmä – eikä dementoitunut, kuten eräällä toisella palstalla väitettiin. Huono suomen kielen osaaminen ei tee hänestä vielä dementikkoa eikä typerystä. Astrid ajaa varsin määrätietoisesti omaa agendaansa.

Ainoa todella suuri kysymysmerkki – ainakin minulle – joka on jäänyt epäselväksi, on kysymys siitä onko Astrid idealisti vai pääoman juoksutyttö. Hänen selvityksensä taloudellisista vastuista ja kytköksistä eivät vakuuta.

Kas kun – sen lisäksi, että Astrid edustaa varsin huonosti suomalaisten asioita, hän kusee myös vaalipiirinsä äänestäjien niskaan.

Näennäisesti helsinkiläinen (sipoolainen? sipoolaisen rahan juoksutyttö?) kansanedustaja Astrid Thors on todennut blogissaan myös näin:

Helsingin ongelmia ei ratkaista niin että epädemokraattisella ja laittomalla tavalla otetaan maita Sipoosta – ja pyritään pientalorakentamiseen. Onneksi enemmistö Helsinkiläisistä on samalla kannalla – mutteivät Helsingin valtapuolueet.

Eli tämän viikon miljoonan ruplan kysymys kuuluu näin : Kenen lauluja laulat Astrid? Olisiko Sinun syytä kertoa sidosryhmistäsi hieman nykyistä avoimemmin. Puheesi ja antamasi selvitys eivät vakuuta – päin vastoin, ne herättävät epäilyksiä…

Quo Vadis?

Ehkä hieman pitkähkön aasinsillan kautta – mutta kuitenkin- kysyn Sinulta tässä – ja tähän aiheeseen liittyen – Reetta Räty, että tällaisia tapauksiako ajoit takaa, kun kirjoitit näin?

On kysyttävä: miten Suomi muuttuu, kun esimerkiksi viidennes väestöstä on taustaltaan muita kuin suomalaisia. Ihan kivutta se ei tapahdu.

Tunnen henkilökohtaisesti varsin syvää inhoa ja vastenmielisyyttä sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka avoimesti haikailevat konflikteja ja väkivaltaa. Usein he – kuten tämä Pahkis-Reettakin – ovat suljetussa ja suojatussa ympäristössä kasvaneita, todellisuudentajultaan kehittymättömiä ja väkivallan syvintä olemusta ymmärtämättömiä haihattelijoita.

Kun tähän yhdistyy ymmärtämättömyys siitä miten ja kenelle yhteiskunta on rakennettu, miten se toimii ja kuka sen tuottamat palvelut maksaa, päästään hyvään alkuun matkalla helvettiin.

Mieleni tekevi… kysyä sitä mistä Reetta kuvittelee ne yhteiskunnallisiin palveluihin tarvittavat rahat otettavaksi tuollaisessa tulevaisuudessa? Kun huoltosuhde on romahtanut ja viimeisetkin veronmaksajat juoksevat karkuun monikulttuurisesta helvetistä?

Pankkiautomaatista kortilla?

Lähteet: STT, HS


Site Meter

YLE esitti aseasiaa koskevan jakson Tuomio-sarjassaan. Otsikolla Asehullujen paratiisi, YLE teki taas viihdettä vakavasta aiheesta. Toimittajat pääsivät leikkimään oikeutta ajankohtaisella oikeussalidraama teemalla
Tässä leikissä oli syytettynä Anne Holmlund. Syyttäjänä toimi Nina Stenros, puolustajana J-P Raeste ja tuomarina Matti Pitko.

Jokainen varmaan ymmärtää mikä tällaisten ohjelmien arvo on? Etenkin, kun näillä pyritään luomaan kuvaa siitä, että Suomessa olisi muka anglo-amerikkalaistyyppinen oikeusjärjestelmä. Nämä ohjelmat voidaan nähdä – vailla sen kummempia salaliittoteorioita – aivan suorana ja peittelemättömänä propagandana.

Ja etenkin tässä tapauksessa, jossa aseasioiden asiantuntijana esiintyi Laura Lodenius Rauhanpuolustajista. Tilanne olisi hieman vastaavanlainen kuin se, jos absolutisti esiintyisi viiniasiantuntijana tai vegaani kertosisi totuuksia liharuoista.

Kaiken asiaan liittyvän koohkauksen ja huuhaan voisi jättää omaan arvoonsa, mutta sainpa minäkin pienen kipinän.

Nimimerkki Jouko esitti asiaan seuraavan kommentin Jussi Halla-ahon vieraskirjassa. Tätä en kuitenkaan malta olla kommentoimatta:

Ampuma-aseista, ruutiaseista, omaan sellaisen mielipiteen että koska ne on yleensä ottaen tehty tappamaan ja niillä on liian helppo tappaa niin ne ovat tavalliselle ihmiselle olla vain poliisin ja armeijan hallussa, joissa porukoissa aseenkäyttö on tarkasti valvottua, ohjattua ja harkittua. Metsästää voi vaikka jousipyssyllä jos sekään on tarpeellista nykyihmiselle. tarkkuutta voi harjoitella ilmakiväärilläkin. Niitäkin on tosi tehokkaita. muuten eräs parhaista ystävistäni ampui aivonsa kankaalle haulikolla. Sekin vaikutti mielipiteeseeni voimakkaasti.

Jouko, kaikella kunnioituksella kuollutta ystävääsi kohtaan, haluan kuitenkin sanoa Sinulle seuraavat asiat:

Otan osaa ystäväsi puolesta.

Tähän täytyy sanoa kuitenkin, että ihminen joka haluaa tehdä itsemurhan tekee sen. Yksi omista ystävistäni heittäytyi vuosia sitten junan alle Linnunlaulun kohdalla, tuttavani hirtti itsensä, kolmas hukkui (tai hukuttautui) Aurajokeen kännipäissään ja eräs yritti tehdä lääkkeillä itsemurhan. Viimeisessä tapauksessa väliin ehdittiin, mutta hän tappoi itsensä puoli vuotta myöhemmin autotalliin häkäkaasulla.

Ei ihmistä voi estää tekemästä itsemurhaa, jos hän haluaa. Olen edelleen sitä mieltä, että ihmiset tappavat, eivät aseet.

Jos joku haluaa tappaa jonkun, hän ei tarvitse siihen tuliasetta. Veitset ja kirveet ovat edelleen yleisimpiä astaloita veritöissä tässä maassa.

Se asia, millä itsemurhia ja väkivaltarikoksia saataisiin kaikkein tehokkaimmin vähennettyä on – itse asiassa – aika yksinkertainen. Yhteisöllisyyden lisääminen ja yksilöllisyyden kunnioittaminen yhdistettynä kansallisvaltioon perustuvan kansalaisyhteiskunnan kehittämiseen palvelemaan omia kansalaisiaan.

Alhaalta ylöspäin – yksilö, perhe, suku, heimo, kansa.

Mutta palataanpa takaisin niihin aseisiin.

Täydessä järjessä oleva ihminen on täysin vastuuntuntoinen – ja paras ratkaisu – pitämään omistamansa ampuma-aseen hallussaan ja valvonnassaan. Naapurissamme ollut yhteiskuntakokeilu näytti varsin selkeästi sen, mitä tapahtuu isännättömälle omaisuudelle. Tuskin kukaan haluaa päästää ampuma-aseita isännättömiksi.

Käsiaseiden hallussapidon kieltäminen tai aseiden siirtäminen keskitettyihin varastoihin palvelee ainoastaan rikollisia. Näin saadaan pimeiden aseiden markkina-arvo nousemaan tai vaihtoehtoisesti keskitettyä kaikki alueen käsiaseet helpommin varastettaviksi.

Tämä on varsin mielenkiintoinen aihe kun sitä vertaa esimerkiksi maahanmuuttajien väkivaltarikoksista käytävään keskusteluun. Vastapuoli vetoaa – aina – että kyseessä on yksittäistapaus. Nämä kahjot aseiden kanssa ovat yksittäistapauksia sanan varsinaisessa merkityksessä.

Aseita heitä ei kukaan pysty estämään saamaan valvontaansa. Niitä saa pimeiltäkin markkinoilta. Ja niitä tulee samaan enemmän ja enemmän pimeiltä markkinoilta, jos aseiden hallussapito kielletään tai esimerkiksi käsiaseiden hallussapitoa rajoitetaan.

Poliisin tulee hoitaa – tässäkin asiassa – lakiin kirjatut tehtävänsä.

Minä uskon vankasti siihen mitä Helsingin poliisilaitoksen eläkkeelle jäänyt lupatoimiston päällikkö Ralf Gustafsson aikoinaan sanoi. Lainaan tässä erästä toista kirjoitustani. Se löytyy täältä:

Helsingin poliisilaitoksen entinen – eläkkeelle jäänyt – aselupayksikön päällikkö Ralf Gustafsson totesi, että Suomessa on yhdistymisvapaus. Se koski hänen mielestään myös yhdistymättömyysvapautta.

Kuitenkin hän halusi saada järjestäytymättömältä aseluvan hakijalta ampumaharrastuksen selvittämiseksi kahden tunnetun aseharrastajan suosituksen, ennen kuin myönsi luvan määräaikaisesti vuodeksi.

(Itse olen muuten 1970-luvulla joutunut hakemaan ensimmäiseen isäni omistamaa asetta koskevaan rinnakkaislupaan kahdeksan nimeä.)

Jos ongelmia sen – esimerkiksi vuoden aikana – ei synny, lupa voitaisiin muuttaa termille “toistaiseksi”.

Rafu-herra sanoi kerran allekirjoittaneelle kesyttäneensä tällä menetelmällä satoja kännipäissään katutappeluihin orientoituneita – mutta muuten kaikin puolin kansalaiskelpoisia – yhteiskuntamme jäseniä.

Hän muisti myös ilmoittaa, että “toistaiseksi” päättyy ensimmäiseen rähinään.

Mikko Auvisen tapauksesta olen sitä mieltä, että HSC:n – eli yksityisen yrittäjän ansiotarkoituksessa pyörittämä “ampumakerhon” – myöntämä “jäsenkortti” – yhden kertakäynnin jälkeen – ei ole sellainen lainsäätäjän edellyttämä todiste ampumaharrastuksen vakavuudesta eikä seuran jäsenyydestä.

Palaan tuohon Jokelaan vielä tuonnempana – aivan kuten olen luvannutkin.

Mutta mennäänpä viimein siihen asiaan. Siis siihen miksi tämän kirjoitukseni kirjoitin.

Tässä maassa tuntuu nykyisin olevan vallalla sellainen käsitys, että kuka tahansa kuka tarpeeksi kovaa huutaa, saa vaatia keneltä tahansa ihan mitä vaan. Tällainen hassu ajattelutapa tuo väkisinkin mieleeni tällaisen vastakommentin:

Viherasemmistopoliitikoista, -virkamiehistä ja – toimittajista omaan sellaisen mielipiteen, että koska heidän tarkoituksenaan on yleensä ottaen vallankumous ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen muuttaminen ja niiden on liian helppo tehdä vallankumousta niin heidän kommunikointi- ja ajatteluvälineensä pitäisivät olla vain poliisin ja armeijan hallussa, joissa porukoissa lainkäyttö on tarkasti valvottua, ohjattua ja harkittua.

Yhteiskuntaa murtavaa mielipidettään voi kailottaa vaikka megafonilla synkimmässä korpikuusikossa yksin, jos sekään on tarpeellista nykyihmiselle. Yhteiskuntaa tuhoavaa hölmöilyä voi harjoitella yliopistossakin. Niitäkin on tosi tehokkaita.

Vai kuinka?

Tämä ikävä Jokelassa tapahtunut tragedia on tuonut pöydälle – jälleen kerran – kysymyksen siitä onko laillinen aseenomistus uhka Suomessa?

Maassamme on kolmanneksi eniten rekisteröityjä siviiliaseita per capita koko maailmassa. Ainoastaan Yhdysvallat ja Jemen menevät tuossa luvussa ohi meistä.

Kuitenkin maassamme – näitä ikäviä yksittäistapauksia lukuun ottamatta – tehdään hämmästyttävän vähän rikoksia laillisilla aseilla. olen käsitellyt asiaa aikaisemmin täällä.

No mitä sitten tehdä?

Lainaan itseäni tuolta toisen artikkelini kommenttiosiolta:

Helsingin poliisilaitoksen entinen – eläkkeelle jäänyt – aselupayksikön päällikkö Ralf Gustafsson totesi, että Suomessa on yhdistymisvapaus. Se koski hänen mielestään myös yhdistymättömyysvapautta.

Kuitenkin hän halusi saada järjestäytymättömältä aseluvan hakijalta ampumaharrastuksen selvittämiseksi kahden tunnetun aseharrastajan suosituksen, ennen kuin myönsi luvan määräaikaisesti vuodeksi.

(Itse olen muuten 1970-luvulla joutunut hakemaan ensimmäiseen isäni omistamaa asetta koskevaan rinnakkaislupaan kahdeksan nimeä.)

Jos ongelmia sen – esimerkiksi vuoden aikana – ei synny, lupa voitaisiin muuttaa termille “toistaiseksi”.

Rafu-herra sanoi kerran allekirjoittaneelle kesyttäneensä tällä menetelmällä satoja kännipäissään katutappeluihin orientoituneita – mutta muuten kaikin puolin kansalaiskelpoisia – yhteiskuntamme jäseniä.

Hän muisti myös ilmoittaa, että “toistaiseksi” päättyy ensimmäiseen rähinään.

Mikko Auvisen tapauksesta olen sitä mieltä, että HSC:n – eli yksityisen yrittäjän ansiotarkoituksessa pyörittämä ”ampumakerhon” – myöntämä “jäsenkortti” – yhden kertakäynnin jälkeen – ei ole sellainen lainsäätäjän edellyttämä todiste ampumaharrastuksen vakavuudesta eikä seuran jäsenyydestä.

Jussi Halla-aho kirjoittaa vieraskirjassaan :

Kaasusumuttimen kanssa ollaan tiukkana, koska kaasusumutinlupia myönnetään itsepuolustukseen, ts. mukana kannettavaksi. Aseita myönnetään ampumaurheiluun. Hallussapitolupa ei oikeuta niiden kanniskeluun.

Totta. Ja hyvä näin.

Tuusulan vallesmanni mokasi. Ongelma ei ole laissa vaan virkamiehessä, joka ei noudattanut lain henkeä. Laki vaatii, että aktiivinen ampumaharrastus on osoitettava uskottavalla tavalla. Ampumaseuran jäsenyys ei ole uskottava tapa, ainakaan jos jäsenyys on kestänyt kolme viikkoa. Esimerkiksi Helsingissä vaaditaan todistus pitkäaikaisesta harrastamisesta. Monessa muussa paikassa vaaditaan vahvistettu harjoittelupäiväkirja.

Se, että virkamies ei noudata sääntöjä, ei tarkoita, että säännöissä olisi vikaa.

Olen samaa mieltä. Tämä on niistä yksi harvoista johtopäätöksistä joihin olen toistaiseksi asian suhteen tullut.

Hyysäri taas puolestaan tekee tarkoitushakuisesti vääriä johtopäätöksiä

Jussi jatkaa:

On turhaa kiusata niitä 700 000 kunniallista aseenomistajaa, jotka käyttävät aseitaan kunniallisiin tarkoituksiin. Kannattaisi keskittyä toimiin, joilla se kourallinen hulluja pystyttäisiin tunnistamaan. Nykyisellään poliisilla ei ole pääsyä hakijan mielenterveyttä koskeviin tietoihin, koska samat ihmiset, jotka vastustavat aseita, ovat myös hysteerisiä ihmisten yksityisyyttä koskevien tietojen suojasta. Hakukriteeriksi voitaisiin mielestäni hyvin liittää pakollinen istuntosarja psykologin vastaanotolla ja tältä saatu lausunto.

Täysin harkittavissa oleva ehdotus. Lisäksi sen kuuluisan yhteisöllisyyden korostaminen olisi syytä ehkä ottaa myös pöydälle. Kuten aikaisemminkin totesin, olisi hyvä jos vanha hyvä tapa ”suosittelijoista” tai ”takaajista” palautettaisiin lupamenettelykäytäntöön.

Asiaa muuten sivuaa Jari Pigg tänään postin kotiin kantamassa Metsästäjä-lehden numerossa 6/2007. Lehti tulee myöhemmin esille nettiin, enkä jaksa/viitsi/ehdi lainailla koko kirjoitusta.

Hän kirjoittaa myöskin vastuusta ja vastuuseen kasvattamisesta. Hän sivuaa myös poliisin työtä lupamenettelyviranomaisena.

Pigg kirjoittaa pääkirjoituksessa aiheesta Laillinen aseenomistus – uhkako? muun muassa näin:

Poliisilla tulee olla aikaa ja asetuntemusta haastatella, puhuttaa ja huomauttaa tarvittaessa aseluvan haltijaa tai hakijaa, kuten nyt monissa kihlakunnissa etenkin maaseudulla on tehty. Poliisin toiminnan tarkoituksena on edistää ihmisten lainmukaista käyttäytymistä ja se pitää ottaa huomioon myös aselupa-asioissa. Poliisi on aseenomistajille tuttu. Samoin aseenomistajat ovat poliisin vanhoja tuttuja myönteisessä mielessä. Toivottavasti näin on myös jatkossa kihlakuntauudistuksen edetessä.

Kovin ajankohtaista – ja kirjoitettu ennen näitä ikäviä tapahtumia.
Omen?

Artikkeli tulee näköislehtenä jossain vaiheessa näkyviin täällä

Tämän koko ikävän tapahtumaketjun seuraava välitön vaikutus on se, että hallitus on päättänyt kieltää aseiden itsenäisen hallussapidon alle 18-vuotiailta. Seurauksena on se, että noin 10000 alle 18-vuotiasta metsästäjää joutuu luovuttamaan aseensa ja he pystyvät jatkossa metsästämään ainoastaan yli 18-vuotiaan valvonnassa – toisin kuin tähän mennessä.

Eli suomeksi:

Kuten olen aikaisemmin todennut on ehkä liian aikaista tehdä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Mutta minusta näyttää jo nyt vahvasti siltä, että hallintoviranomaisen – eli Keski-Uudenmaan Kihlakunnan poliisilaitoksen poliisipäällikkö Matti Tohkasen – menettelyvirhe kostautui siten , että se oli osittain aiheuttamassa kahdeksan ihmishengen menetyksen ja jälkipelissä rangaistaan niitä alle 18-vuotiaita aseenomistajia – lähinnä metsästäjiä ja urheiluammunnan harrastajia – jotka ovat eläneet lainkuuliaisesti.

Reilukerhosta – päivää.

Aika näyttää onko hallituksen päätös oikea vai väärä. Iso-Britanniassa kiellettiin taannoin yksityishenkilöiden oikeus käsiaseiden hallussapitoon. Seurauksena oli se, että valtava määrä laillisia käsiaseita katosi. Kun asiaa ja sen vaikutuksia tutkittiin myöhemmin, että kielto oli vaikuttanut kiihdyttävästi – laittomilla aseilla – tehtyjen rikosten lukumäärän kasvuun.

Rikolliset saavat aina aseensa halutessaan. Nämä rajoitukset koskevat vain lainkuuliaista enemmistöä. Muistatte varmasti Myyrmannin ja Petri Gerdtin?

Kun miettii näitä aseita joilla normivirtanen käyttää väkivaltaan, yleisimpinä esiintyvät sakset ja fileerausveitsi. Odotankin mielenkiinnolla seuraavaksi Laura Lodeniuksen seuraavaa aivopierua – sellaista jossa hän vaatii saksien ja keittiöveitsien hallussapidon alistamista luvanvaraiseksi.

Lodenius on jo härskisti käyttänyt toisten ihmisten surua ja murhetta omien tarkoitusperiensä edistämiseen. Samoin muuan Panu Höglund näyttää jalostaneen Jokelan tapauksen lähinnä oman vihapropagandansa levittämiseen.

Hävettääkö sitten näitä lodeniuksia ja höglundeja?

Enpä usko – tällaisessa asiassa häpeämiseen tarvitaan nimittäin todellista ja aitoa kykyä empatiaan ja inhimillisyyteen.

… palaan aiheeseen – savun hälvettyä…

Lähteet: Jussi Halla-ahon vieraskirja, Metsästäjä

Jk. Jussi Halla-aho käsittelee samaa aihetta blogissaan aiheella Inter arma.

Päivitys 21.11.2007: Aihetta ovat kommentoineet myös Octavius, Hautaa Ylpeät, Kansankokonaisuus, Tupla-j, Lindblomin Kimi – ainakin he…

Site Meter

Rakennan tällä hetkellä – tästä Jokelan erittäin ikävästä tapauksesta – ajatuksiani. Tähän mennessä mielessäni on herännyt seuraavia kysymyksiä.

Miten nämä asiat ovat vaikuttaneet tapahtuneeseen?

1. Tekijän takaa löytyy linkolalainen – sen kaikkein puritaaneinta muotoa edustava – äiti.
2. Nuorelle henkilölle – vastoin lääkintöhallituksen määräyksiä tai niiden rajoja hipoen – on määrätty SSRI-lääkkeitä.
3. Nykyisen yhteiskuntamme egosentrisyys.
4. Kehyskuntien riittämätön kehittyneisyys ja kyky vastata – esimerkiksi tässä tapauksessa – mielenterveyden ongelmiin.
5. Yhteisöllisyyden rapistuminen ja siitä seuraava juurettomuus.
6. Koulukiusaaminen ja siihen liittyvä armoton todellisuus.
7. Myyrmannin pommipoika.
8. Amerikan asekahjot.
9. Poliisin menettely aseenkantolupa-asiassa. Tekijä oli käynyt kerran ampumassa – aikaisemminkin surullisen kuuluisaa mainetta niittäneessä – Helsinki Shooting Clubissa. Tämän ansiotoimintaan perustuvan yksityisen yrityksen myöntämän ns. jäsenkortin perustella poliisiviranomainen oli myöntänyt aseenhankkimis- ja kantoluvan.
10. Internet. Ja etenkin sen valvomaton käyttö lasten kesken…
11. Poliisin komentoketju Jokelan tilanteessa.

Tässäpä asioita. Asioita, joita mietiskelen.
Palaan asiaan savun hälvettyä – tai sitten en.

Syvin ja vilpittömin osanottoni kaikille Teille. Teille, joita tämä tragedia on koskettanut.

Kullervo

Site Meter