Kaikki mielipiteet ja aikuisten väliset vapaaehtoiset suhteet  ovat  demokratiassa sallittuja. Tämän blogin toimitus tosin pidättäytyy  julkisuudessa arvostelemasta niitä ihmisiä, jotka ovat  tärkeitä tai joille toimitus katsoo  olevansa kiitollisuudenvelassa. Kun kerran kaiken retosteleminen on sitten sallittua, niin lipsutaan nyt sitten reilusti eräiden vaahtoajien käsityksen  puolelle (ilman esimerkiksi tätä kirjoitusta,alla oleva teksti olisi jäänyt kirjoittamatta.

Tässä hiljattain eräissä muissakin perässähiihtäjien blogeissa on hehkutettu vänrikki Touko Laaksosen (taiteilijanimeltään Tom of Finland) muistelmia sodasta – ja etenkin niissä korostettua poikkeustilanteisiin (kuten sotaan) liittyvää dekadenssia.

On aika selvää (tutkimustenkin kautta), että pelko ja autoritäärinen kuri ajavat ihmisiä hakemaan lämpöä toisesta ihmisestä. Sota on hyvä esimerkki tällaisesta tilanteesta. Monet taistelijat ovat (kautta historian) hakeneet puuttuvan fyysisen lämmön lisäksi myös henkistä läheisyyttä toisistaan taistelutilanteissa (ja etenkin niiden välillä).

Se tilanne, jossa taas  joku käyttää toisen hädänalaista asemaa (tai jopa muodollista esimiesasemaansa) oman seksuaalisuutensa toteuttamiseen on lähinnä perverssiä hyväksikäyttöä.

Rauhan aikana sen voisi rinnastaa vankiloissa tapahtuvaan homoseksuaaliseen ahdisteluun ja alistamiseen.

Parisuhdeseksin ja rakkauden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

Homoseksuaalisuus on ilmiö, jota tulee aina edustamaan  tietty prosentti väestöstä. Se on totuus ja sitä vastaan en paini. Toisten ihmisten hädänalaisen aseman käyttäminen omien seksuaalisten tarpeidensa tyydyttämiseen on taas väärin. Raiskaus ja hyväksikäyttö eivät ole seksiä.

Kuten Laaksonen totesi itsekin,”Sodan päätyttyä me kaikki sitten vetäydyimme omiin leireihimme.”

Tällaisen toiminnan korostaminen, jalustalle asettaminen ja glorifioiminen on tavallisen (niin hetero-kuin homoseksuaalisenkin) veteraanin kunnian anaaliraiskaus.

Site Meter

HP

Jotenkin somasti juuri presidentti Tarja Halosen jonnekin muualle tapahtuneen  vierailun ja Matti Vanhasen ”jos meidät löydetään”-hätäselityksen jälkeen,siellä  jossain muualla on joku muu lehti  kirjoittanut kaikki (jotkut muut) ovat tervetulleita Suomeen-artikkelin.

Maailmassa ei ole vanhan viisauden (tai jonkun muun)  mukaan sattumia.

Nyt alkaa olla se tilanne, että joko eduskunnan oikeusasiamiehen, poliisin , oikeuskanslerinviraston (tai jonkun muun)  olisi syytä käynnistää – noin aikuisten oikeasti – rikostutkinta (tai jotain muuta) siitä, ovatko presidentti ja pääministeri (tai joku muu)  syyllistyneet virka-asemansa väärinkäytökseen – tai johonkin muuhun.

Ja jos nuo instanssit ovat liian pelokkaita tai korruptoituneita (tai jotain muuta)asian eteenpäin viemiseen toivon, että edes eduskunnasta (tai jostain muualta) löytyisi yksi suoraselkäinen kansanedustaja – tai joku muu –  joka ottaisi asian eteenpäin vietäväksi.

Täältä katsottuna nimittäin näyttää siltä, että syytä epäillä-klausuuli (tai joku muu) saattaa olla kummankin (tai jonkun muun) kohdalla täyttynyt.

Mitenkään muuten ei tätä koko jonkun muun maan peräkammarinpojille Halosen vierailun ja Vanhasen lipsahduksen jälkeen mediassa  kohdistettua maahanmuuttokehotusta Suomeen voi käsittää.

Mitä muuten luulette – tuon taivaanrantoja maalaavan kirjoituksen jälkeen –  että  mietitäänkö jossain muualla, että olisiko Suomi houkutteleva muuttomaa?

Etenkin kun siellä jossain muualla GDP on per capita on n. 5400 dollaria ja Suomessa saa pelkästään maassa oleskelemalla 367 euroa kuukaudessa. Tämä taas tekee vuositasolla  6 360,49 dollaria.

Jonkun muun omin sanoin:

Like most immigrants, Ahmed and her husband took advantage of the free Finnish language lessons offered by the government, which pays immigrants 8 per day to attend. The government also provides immigrants with a free home, health care for their family and education for their children. In addition, they get a monthly stipend of 367 per adult to cover expenses until they start earning their own living. The government is able to pay for these services due to a progressive tax rate that can exceed fifty percent of a person’s income.

Mitä luulette?

(Juu – ei, en tosiaankaan uskonut tämän kirjoituksen aiheuttavan mitään sen kummempaa. Tuskin mitään muuta tässäkään tapahtuu, kuin syyttömien rankaiseminen ja humanitaarisen maahanmuuton räjähtäminen uusiin sfääreihin  – jos vanhat merkit pitävät paikkansa…)

Site Meter