Nationalismi on kaunista

Nationalismi on aatteista kaunein. Se yhdistää ihmisiä oman kielen ja kulttuurin piirisssä. Aito nationalismi kunnioittaa myös muiden kansojen oikeutta elää omissa kansallisvaltioissaan. Perintöön, kulttuuriin ja yhteiseen historiaan nojaava nationalismi on oikeastaan ainoa aate, jossa ihmisten jonkinlainen tasa-arvoisuus on mahdollista toteuttaa – omassa yhteisessä  piirissä.

Ajatusmaailmana nationalismin voi kiteyttää yksinkertaisesti muotoon  yksilö ->perhe->suku->heimo->kansa.

Nationalismi turvaa kansallisvaltion jäsenen oikeuden omaan kulttuuriin, kieleen, olemassaoloon ja elämään kunkin omalla kotiseudullaan. Nationalismi ei ole imperialismia eikä kolonialismia  ja tämä sulkee nationalismin käsitteen ulkopuolelle Venäjän ja Yhdysvaltain kaltaiset ekspansiiviset suurvaltiot. Tällaisissa monikulttuurisssa ja-etnisissä yhteisöissä käytetty kansakunta on irvikuva aidosta kansakunnasta.

Ennen kuin punavihreä nettipäivystys hyökkää tänne väittämään omia typeryyksiään nationalismista, kannattaa tutkia omaa sydäntään – eikö eilinen jääkiekon maailmanmestaruus nostanut kansallisylpeyttä myös Sinussa?

Onnea Leijonat, onnea suomalaiset!  Torilla tavataan!

Advertisement

 

1000 kirjoitusta – eräs virstanpylväs täynnä

Hieman sekavin tuntein Kullervoblogin toimitus ilmoittaa, että 1000 kirjoituksen maaginen raja on ylittynyt. Tuhannes kirjoitus ei ehkä ole suurinta ja kauneinta, mutta se on ehdottomasti ajankohtaista pohdintaa ja se löytyy täältä.

Maaliskuussa tulee täyteen neljä vuotta kirjoittelua tässä muodossa. Alunperin yhden miehen sodasta lähtenyt avautuminen on muuttunut matkan varrella nykyään kolmen (anonyymin) kirjoittajan pyörittämäksi itkuvirsien ja mölinän sammoksi.

Kiitokset kuuluvat etenkin lukijoille, jotka ovat jaksaneet kannustaa, haukkua, riidellä, keskustella ja myöskin potkia toimitusta kirjoitustaukojen aikana. Kiitos kaikille Teille.

(Lupauksena tässä voidaan todeta, että ”Viikon mokutus”-osio tullaan kyllä täyttämään niiden aukkojen kohdalta, jotka vuoden 2010 kohdalla vielä ammottavat. Ja se lukijakilpailukin järjestetään.)

Taaksepäin katsottuna tie on ollut yllättävän pitkä ja rönsyilevä – eikä ikäviäkään asioita sen varrelta ole puuttunut. Toisaalta se on ollut myös ajoittain paljon antavaa ja toimitus uskoo esimerkin antanee kipinän monille muillekin kirjoittajille.

Kullervoblogin toimitus uskoo, että kämyliikkeestä aika spontaanisti syntynyt kansalaisjournalismi (kiitos kaikille kanssasyyllisille) on ollut eräs tekijä nykyisen menon naulaamisessa ja (esimerkiksi) perussuomalaisten kirissä vuoden 2011 vaaleissa.

Kovin kiistellylle Hommafoorumille (ja sen moderaatiolle)  haluamme antaa erityiskiitoksen hyvästä yhteistyöhengestä ja mölinän laajentamisen mahdollisuudesta myös siihen suuntaan. Emme toki ole samaa mieltä läheskään kaikesta, mutta siitä mistä olemme pidämme kiinni ja arvostamme kämyperinteestä poikkeavaa avoimen totaalisen sodan torjumista.

Toimitus haluaa antaa myös erityiskiitoksen niille monille yhteistyökumppaneille, jotka eivät näy tämän Kämymaailman Karpoksi nimetyn blogin lukijoille – erityisesti eräällä karhua symbolinaan käyttävällä herralla on oma osuutensa siihen, että koko blogi on olemassa.

Eteenpäin helmikuun pakkasessa ja umpihangessa. Se olkoon edelleen mottomme.

 

Nykyajan siirtomaaisännät – vihervasemmistolaiset

Viimeaikainen kotimaan uutisointi on keskittynyt julistamaan kansallismielisten ihmisten rasismia ja ulkomaalaisvastaisuutta.

Se on tavallaan ymmärrettävä pelkoreaktio, joka on saanut paniikkia muistuttavia piirteitä kansan äänestettyä (vastoin ns.virallista maahanmuuttototuutta) maahanmuuttokriittisiä, PerusSuomalaisia – ja etenkin Jussi Halla-ahoa.

Pelkopropagandaa – uuskolonialismin nimeen.

Totuus on kuitenkin se, että maahanmuuttokriitikot tai ns.kämypiirit (eli kansallismieliset) eivät ole suunnanneet voimiaan maahanmuuttajia vastaan. Kamppailu kansallisvaltion puolesta ja siihen liittyvä syyttävä sormi on suunnattu aivan toiseen kohteeseen – kotimaiseen vihervasemmistoon.

Nämä nykyajan siirtomaaisännät (l.vihervasemmistolaiset) haluaisivat muuttaa kansallisvaltio Suomen monikultuuriseksi kilpailuvaltioksi. Tähän tavoitteeseen tarvitaan kuitenkin maahanmuuttajia – tai kuten nyttemiin agendana näyttäisi olevan, kotimaisten vähemmistöjen nimittämistä moninaisiksi vähemmistöiksi.

Vähemmistötutkija Merja Pentikäisen sanoin:

Hallituksen maahanmuuttopoliittisessa ohjelmassa ei oikeastaan käsitellä sitä kulttuurista muutosta, jota moninaisuuden lisääntyminen välttämättä merkitsee.

Suomeksi – maahanmuutto on vain yksi niistä keppihevosista, joilla pyritään ajamaan maatamme kohti dekadenssia ja järjestäytyneen yhteiskunnan – sekä sen tuoman hyvinvoinnin – tuhoa. (Asiasta ei tietenkään kysytä mitään kansalta. Tämä moninaisuus on lyöty lukkoon kabineteissa ja se ajetaan läpi vaikka väkisin.)

Maahanmuuton käyttämisenä keppihevosena ja metodina näyttäisi olevan – etenkin taloudellisen taantuman kolkuttaessa maamme ovia – paluu pakolaisiin, perheenyhdistämisiin ja muihin sellaisiin ihmisiin, joita vihervasemmisto voi käyttää kätevästi agendansa ajamiseen.

Nämä kun saapuvat Suomeen jäädäkseen yhteiskunnan hyvinvointikoneiston armoille.

Massa, massa

Vihervasemmistolaiset siirtomaaisännät ovat jääneet muussakin kuin joukkoliikenteessä 1800-luvulle. He ovat luoneet maahanmuutosta ja monikulttuurisuudesta aivan oman todellisuutensa.

Tuo todellisuus ei kuitenkaan ole mitenkään uusi ilmiö.

Se on puhdas toisinto siitä ajatusmaailmasta, jota eurooppalaiset siirtomaaisännät (ja -emännät) levittivät valloittamiinsa maihin ja sovelsivat näiden maiden ihmisiin.

Kuten oppi-isänsä, nykyisetkin siirtomaaisännät pitävät alistamiaan kansoja (maahanmuuttajia) pieninä tahdottomina lapsina. He olettavat, että jokainen länsimaahaan haalittu (valloitettu) kehitysmaan asukas katsoo heihin silmät pyöreinä – kuin uuteen jumalaan. He olettavat näiden ihmisten ajattelevan – tai oppivan ajattelemaan – kuin he. He olettavat näiden jakavan isäntiensä – ja emäntiensä – vihervasemmistolaiset arvot ja arvostavan kuin paratiisia sitä paikkaa johon heidät on johdatettu.

Todellisuus on kuitenkin toinen

Todellisuudessa maahanmuuttajat ovat kuitenkin yksilöitä. Kaikkia heistä ei kiinnosta se, mitä heitä hyysäävät tahot ajattelevat ja arvostavat. Todellisuudessa myös pakolaisten – ja ns. pakolaisten – keskuudessa elää ihmisiä, jotka ovat oppineet kovien kokemusten kautta selviytymään varsin egosentrisesti. He ovat jättäneet oman kulttuurinsa ja kansansa ja haluavat parantaa – totta kai – oman elämänsä laatua.

Tämä yritteliäs joukko on kaukana siitä vihervasemmistolaisuudesta. Siitä, jota heidän siirtomaaisäntänsä kuvittelevat.

He perustavat yrityksiä ja kilpailevat yritysmaailman keinoin – keinoja paljonkaan kaihtamatta – paikastaan auringossa. Ei heitä kiinnosta globaali solidaarisuus yhtään sen enempää kuin suomalainen monikulttuurisuuskaan. He haluavat hyvinvointia, mammonaa ja jossain vaiheessa myös valtaa.

He ovat pärjääjiä – toisin kuin nämä uuden ajan siirtomaaisännät antavat ymmärtää. Eivätkä he todellakaan tarvitse hyvinvointiyhteiskuntaa tai demokratiaa tavoitteidensa saavuttamiseen. Jos siitä toisaalta on heille hyötyä – miksi he eivät hyötyisi siitä, mitä ilmaiseksi nenän eteen työnnetään?

He – jos ketkä – ovat niitä työperäisiä maahanmuuttajia. Niitä, joiden jälkeläiset eivät erotu valtaväestöstä muutaman sukupolven jälkeen mitenkään.

Se toinen, toinen totuus

Toisaalta pitää muistaa, että kyse on yksilöistä. Joukossa on myös vaatimattomammalla kunnianhimolla ja vaatimattomimmilla kyvyillä varustettuja ihmisiä. Niitä, joille pohjoismainen hyvinvointivaltio on lupaus paremmasta, ilman omaa kovinkaan suurta ponnistelua. Näitä on myös omassa alkuperäisväestömme joukossa.

He ovat helppoa karjaa nykyajan siirtomaaisännille. He jäävät roikkumaan hyvinvointivaltion suhteellisen vaatimattomiin verkkoihin – ja syrjäytyvät näihin verkkoihin, kuten alkuperäisväestöä edustavat verkkojen omatkin asukkaatkin.

Heillä ei ole juurikaan tulevaisuutta uudessa maassa.

Heidän tulevaisuutensa on itse asiassa vielä synkempi kuin alkuperäisten luusereiden. Alkuperäisväestön syrjäytyneillä on sentään joitain juuria maahansa ja heillä on sentään joitain tukiverkkoja turvanaan. Vieraasta kulttuurista tulevan ja syrjäytyvän väestön ainoa turva on käpertyä tuttuun ja turvalliseen – eristäytyä omaan yhteisöönsä, valtakultuurin keskelle. Ainoa asia, joka yhdistää heidät tuolloin yhteiskuntaan on yhteiskunnan säännöllisesti jakamat tuet.

Nykyinen maahanmuuttosoppa

Nykyinen maahanmuutopolitiikkamme on valheellista.

Kaikki siihen kohdistuva kritiikki on pyritty – vihervasemmiston ja jopa julkisen vallan taholta – joko tukahduttamaan (rasistisena ja ulkomaalaisvastaisena) tai vaientamaan kuoliaaksi. Sen keskeiset ainesosat – kuten myös julkinen terveydenhuolto, koulutuspolitiikka, vanhukset, sairaat, mielneterveyshäiriöiset, syrjäytyneet tai köyhyyden hoitaminen – on kasattu vääristyneestä sosialidemokratiasta.

Se koostuu – kuten kouluruokakin – mahdollisimman halvoista aineksista, mahdollisimman välinpitämättömästi ja hutiloiden kokoonkeitetystä sopasta. Sellaisesta, jonka jokainen pystyy juuri ja juuri hampaitaan kiristellen nielemään ja joka täyttää hengissäpysymisen kaikkein alhaisimmat kriteerit.

Sitä pidetään julkisuudessa hyvänä – jopa loistavana – ja jokainen, joka uskaltaa kertoa, että keisarilla ei ole kuitenkaan vaatteita, päätyy omalla nimellään kritisoidessaan pahantahtoista julkisuutta suorastaan kerjäävän tosinajattelijan (l.kyseenalaistajan) ei-toivottuun asemaan.

Maahanmuuttopolitiikkamme tulevat hedelmät

Tulevaisuus näyttää tässä tapauksessa myöskin Euroopassa jo nähdyltä.

Se osa maahanmuuttajista joka ei pysty integroitumaan tulee asettumaan alkuperäisluusereiden kilpailijaksi. Tästä syntyy kiistaa ja kilpailua yhteiskunnan tarjoamista tukinuodoista. Kun ne vähenevät, syntyy eri kulttuurien välistä kitkaa. Sen seurauksena on räjähtävä rasismi, rikollisuus ja väkivalta.

Tämä on nähty nimittäin ennenkin.

Vimeistään toisen tai kolmannen polven syrjäytyneet maahanmuutttajat ymmärtävät sen, että heillä ei ole tulevaisuutta uudessa kotimaassaan. Kuten aikaisemmin totesin, heidän ainoa – ja varsin ymmärrettävä – mahdollisuutensa on vetäytyä yhteiskunnan ulkopuolella seisovaan oman alakulttuurin linnakeeseen.

Tämä on se tulevaisuus, jolla suorastaan kutsutaan Suomeenkin järjestäytynyttä rikollisuutta ja ääriliikkeitä – kuten mafiaa, ympäristöterroristeja tai ääri-islamin sanansaattajia.

Lainaan uudestaan erästä Christopher Caldwellin lausumaa:

Ruotsin suurimmat maahanmuutto-ongelmat eivät välttämättä liity ainoastaan rikollisuuteen, työttömyyteen ja ääri-islamilaisuuteen , vaan johonkin muuhun asiaan erillisenä kokonaisuutena.

Siihen, että Ruotsiin tulevat maahanmuuttajat ymmärtävät täydellisesti sen, että ruotsalainen järjestelmä on pystytetty tasa-arvon perustalle, mutta he ovatkin päättäneet, ettei tämä järjestelmä sovi erityisen hyvin heille.

Olisiko meidän jo aika painaa jarrua, pysähtyä ja miettiä missä helvetissä me oikeastaan olemme – tai ainakin miettiä sitä, minne me oikeastaan olemme matkalla?

Jk. Kiitos tämän kirjoituksen synnystä voidaan laskea niille keskusteluille, joita olen asiasta käynyt rakkaan vaimoni kanssa.

 

James O´Connorilla on ongelma

Erään yliopiston stalinismin politiikan laitoksen kasvatti James O´Connor näyttää saaneen lisää ongelmia.

Hänen aikaisempi julkisuuteen tullut ongelmansa liittyi PerusSuomalaisten vaalivoittoon. Hänelle tuntui olevan täysin mahdotonta hyväksyä se, että demokratiassa nimeltään Suomi, äänioikeutetut kansalaiset äänestivät hänen mielestään väärin.

Tämän vuoksi hän kiukutteli – ehkä hieman harkitsemattomasti omalla nimellään – myös Hyysärin Lukijain leperryksiä-osastolla. Kommentoin tuota vihakirjoitusta tuoreltaan täällä.

Kommenttini näyttää sitten aiheuttaneen uuden kiukunpuuskan. Tämän kevyen henkäyksensä kohteeksi O´Connor on tällä kerralla valinnut anonymiteettini ja tuossa kirjoituksessani esiin nostamat kaksi asiaa – asiayhteydestään (sic!) irti revittyinä.

Vihervasemmiston omaksuman tavan mukaan, hyökkäys kohdistuu tässä tapauksessa Teemu Lahtiseen eikä minuun. Aivan samoin tapahtui ViNa:n hyökkäyksessä Jussi Halla-ahoa vastaan – se kohdistettiin Timo Soiniin.

Aika veijareita nämä vihervasemmistolaiset…

Oikeus anonymiteettiin

Anonyyminä kirjoittaminen on samanlainen asia kuin äänestäminen ja vaalisalaisuus – demokratiassa ne ovat lainsäädännöllä suojattuja ja turvattuja oikeuksia. Aina kun joku tai jokin vaatii anonymiteetin tai vaalisalaisuuden murtamista, esittää sananvapautta kaventamaan pyrkiviä ehdotuksia tai väittää kansan äänestäneen väärin, demokratian suojelukoneistojen on syytä herkistyä ja tutkia minkälainen totalitaristi löytyy noiden vaatimusten takaa?

Anonymiteetti takaa sananvapauden myös niille, jotka eivät virkansa, työnsä tai yhteiskunnallisen asemansa vuoksi pysty julkisuudessa kertomaan omaa mielipidettään, koska se poikkeaa kyseisen ihmisen ns. viran puolesta pakotettuna esittämästä mielipiteestä.

Anonymiteetin eräitä puolia on myös se, ettei tarvitse menettää julkisesti kasvojaan – esimerkiksi tilanteessa, jossa kirjoittaa samanlaista kiihkoilevaa puutaheinää, kuin mitä O´Connor kirjoitteli taannoisessa lukijan leperryksessään Hyysärin yleisönosastolla.

Ja kuten jo totesin, anonymiteettikirjoittelu on loistava keino etsiä ihmisiä, jotka eivät ole oikein sisäistäneet kansanvallan syvintä olemusta. Ihmisiä, jotka haluavat pakottaa kanssakansalaisensa ajattelemaan samoin kuin he itse.

Valloitussodan jatke

O´Connoria tuntuu häiritsevän toteamukseni siitä, että – clausewitziläisittäin – näen ns.uussuomalaisten aktiivisen osallistumisen politiikkaan olevan – kansallismielisesti ja isänmaallisesti katsoen – eräänlainen valloitussodan jatke.

Kuten tässäkin tapauksessa.

Valtio-opillisesti tarkastellen sota on politiikan jatke ja päin vastoin. Kumpikaan toimi ei ole irrallaan toisesta. Jokainen valloittaja haluaa alistaa valtaamansa maan (tehdä puolustuskyvyttömäksi) ilman väkivaltaa ja omia tappioita. Tuoreimpina esimerkkeinä onnistuneista tällaisista toimista kanntaat muistella A.Hitlerin Itävallan ja Sudeettialueiden kaappauksia. Tai aidan toiselta puolelta Baltian maiden sovjetisointi ja etniset puhdistukset vuonna 1940.

Toisaalta sodassa ja diplomatiassa on myös sattumatekijä. Tämän vuoksi sekä NL:n harjoittama diplomaattinen painostuspolitiikka, että sitä seurannut ekspansiivinen hyökkäyssota, kärsivät tappion Suomen kohdalla.

Suomi ei taipunut eikä taittunut.

Tätä historiaa ja sitä totuutta vasten tarkasteltuna, että Suomi on kulttuurisesti eräs homogeenisimpiä eurooppalaisia kansallisvaltioita, O´Connorin, vihervasemmiston ja ns.uussuomalaisten ajama Suomen monikulturisointi on vain valloitussodan jatke. Jatke, jossa pyritään politiikan keinoin ja suomalaisten joukossa olevaa ns.viidettä kolonnaa hyödyntäen vaihtamaan kansallisvaltio monikulttuuriseen valtioon.

Ne maahanmuuttajat, jotka ovat integroituneet yhteiskuntaamme ja haluavat vaikuttaa suomalaisina Suomessa ovat mitä tervetullein osa päättämään yhteisistä asioistamme. He eivät tosin käytä itsestään nimeä uussuomalainen vaan maahanmuuttajataustainen suomalainen.

Ongelma ei kuitenkaan ole maahanmuuttaja tai uussuomalaisuus. Ongelma on kotimainen vihervasemmisto, joka käyttää maahanmuuttajia keppihevosenaan ajaessaan omia tavoitteitaan.

Minusta on ollut jotenkin huvittavaa seuratta kukkahattutätien ja -setien reaktioita silloin, kun maahanmuuttaja ei käyttäydy vihervasemmiston haluamalla tavalla ja osoittautuukin aivan toisenlaiseksi kuin nämä hyysärit kuvittelevat.

Voi sitä itkua ja valitusta. Näistä idealisminsa sokaisemista huuhaailijoista välittyy kuva siitä, millainen todellinen siirtomaaisäntä oli aikoinaan.

Eivät maahanmuuttajat ole mikään homogeeninen joukko vasemmistolaisia, vihreitä, halpaa työvoimaa, suomenruotsalaistettavia tai pieniä tahdottomia lapsia. He ovat hyvin kirjava ja monikulttuurinen joukko.

Sanan varsinaisessa merkityksessä.

Isäntäväki ja vieraat

Jostain syystä O´Connor ei pitänyt myöskään tästä kirjoituksestani:

Kun O´Connor jatkaa, että ulkomaalaispelolla ratsastavien tulisi lopettaa monologinsa samaa mieltä olevien piireissä , niin minulla nousevat niskakarvat pystyyn. Millä oikeudella vieras kertoo miten isännän on elettävä? Lisäksi O´Connor tuntuu unohtaneen, että Suomi on yhdenvertaisuuteen kansalaistensa kesken perustuva kansalaisyhteiskunta.

O´Connor ei ilmeisesti hyväksy sitä, että suomalaiset saavat itse päättää – oman demokratiansa – sisällä omista asioistaan? Hän ei ilmeisesti hyväksy myöskään sitä, että Suomi on yhdenvertaisuuteen kansalaistensa kesken perustuva kansalaisyhteiskunta?

Varsin mielenkiintoista…

Kuten sekin, että viimeisellä oksennuksellaan O´Connor todisti sekä Lahtisen ja minun olleen tässä asiassa oikeassa. Se on paljon, koska olemme Lahtisen kanssa aika monesta asiasta eri mieltä. Isänmaallisuus ja maahanmuuttopolitiikka ovat niitä aiheita, joista olemme suurin piirtein samaa mieltä.

Me kansallismieliset olemme yksilöitä – emme homogeeninen ja aivopesty joukko jonkun tai jonkin opetuslapsia. Emme ole myöskään pelkästään poliittisesti perussuomalaisia. Yhtä kaikki – kuten aikaisemmassa kirjoituksessani totesin – meitä yhdistävä kansallismielisyys on perustaltaan arvokonservatismia.

Sellaista, joka pyrkii säilyttämään turvallisen ja vakaan kansallisvaltioon perustuvan hyvinvointiyhteiskunnan myös jälkipolville. Syy miksi maahanmuuttokysymys nousee pintaan, lienee suurimmalle osalle suomalaisista hyvin selvä. Laajeneva ja voimistuva – hillitsemätön – maahanmuutto ja sen mukanaan saapuvat monikulttuurisuusvaatimukset ovat akuutein näköpiirissä oleva uhka kansallisvaltiolle ja sen yhtenäisyydelle.

Kansallismielisyys ei – edelleenkään – perustu ulkomaalaisvastaisuuteen. Se perustuu oman kulttuurin ja kansan rakastamiseen. Käsite ulkomaalaisvastainen on vääristelyä ja leimakirveen heiluttamista sellaisten ihmisten suuntaan, jotka haluavat elää rauhassa oman kultuurinsa piirissä.

—

Syy miksi O´Connor kiukuttelee anonymiteettikirjoittelua vastaan saattaa olla myös se, että hän itse joutuu kirjoittamaan omalla nimellään. Näin siksi, että hän pystyy tekemään näitä suomalaisen yhteiskunnan kannalta – varmaankin? – elintärkeitä tutkimuksiaan erilaisten apurahojen turvin.

Tällä apuraha-metodilla ei tarvitse miettiä ja huolehtia sitä miten hoitaa oikea ja todellista virkaa tai tekee oikeita ja todellisia töitä – omien elinkustannustensa kattamiseksi ja valtion yhteisen kassan kartuttamiseksi.

Sen kassan, josta maksetaan myös kaiken maailman höpö-höpötutkimukset ja yhteiskuntamme sisäisen kaaoksen valmistelu ja suunnittelu.

Eli veronmaksajat rahoittavat näinkin eräänlaista valloitusodan jatketta

Lähde: HS

 

Monikulttuuri pähkinänkuoressa

Eilisen Hyysärin yleisönosastolla julkaistiin James O´Connorin monikulttuurista uhoa puhkunut kirjoitus.

Jos kyseinen kirjoitus on HS:n nykyiseen toimituspolitiikkaan kuuluva ja mittatilaustyönä tilattu poliittisen tutkimuksen parissa puuhastelevalta O´Connorilta, en ole yhtään yllättynyt. Jos kyseessä on O´Connorin spontaani kirjoitus, olen lähinnä huolestunut nykyisen kehityksen vauhdista.

Jotta minua ei syytettäisi kontekstista irti olevien asioiden repostelemisesta, liitän eilen julkaistun O´Connorin kirjoituksen tähän kokonaisuudessaan:

Populistipoliitikot unohtavat yhteiskunnan monimutkaisuuden

Perussuomalaisten läpimurron jälkeen kuntavaaleissa on tullut yleiseen tietoon, että puolueen virallisen ohjelman ohella jotkut puolueen jäsenet, kuten Suomen Sisu -järjestön Teemu Lahtinen ja sitoutumaton Jussi Halla-aho valittiin omalla, maahanmuuttokriittisyyteen perustuvalla ohjelmalla.

Muukalaispelko, kovemmissa muodoissaan muukalaisviha ja rasismi, liittyvät olennaisesti yksioikoiseen ja yksinkertaistuneeseen maailmankuvaan. En väitä, että perussuomalaisten puoluejohtaja Timo Soini edustasi tällaista maailmankuvaa.

Vaikka perussuomalaiset ovat viime aikoina saaneet paljon julkisuutta, tietääkseni kukaan ei ole kommentoinut puoleen nimeä. Puolueen itsestänsä käyttämä kömpelöhkö ruotsinkielinen käännös on Sannfinländarna ja englanninkielinen True Finns. Käännökset eivät kuitenkaan vastaa puolueen alkuperäistä nimeä: missä vaiheessa perussuomalaiset muuttuivat Aidoiksi Suomalaisiksi? (Sekä englannin- että ruotsinkieliset sivut ja nimet poistettiin Perussuomalaiset.fi-sivustolta jostain syystä jonkin aikaa sitten.)

Perussuomalaiset ruotsiksi olisi Grund- tai Basfinländarna ja englanniksi Basic Finns. Jälkimmäinen herättäisi ulkomailla varmasti hilpeyttä, sillä tietyissä asiayhteyksissä ”basic” tarkoittaa yksinkertainen. Puolueen nimeksi tulisi siis Yksinkertaiset suomalaiset.

Joidenkin arvostelijoiden mielestä se kuvaisi puolueen linjaa hyvin.

Mielestäni sopivampi nimi olisi Yksinkertaistavat suomalaiset. Populistiksi julistautunut Soini on sanonut, että ”kansan ääni on Jumalan sanaa”. Käytännössä tämä näyttää tarkoittavan, ettei hänen itse tarvitse kehittää rakentavaa poliittista linjaa konkreettiselta pohjalta. Voi vain kuunnella tätä ”jumalaa” ja lähteä mukaan vennamolaisilla heitoilla ja epämääräisillä lupauksilla.

Ongelmana on, että jos kuunnellaan riittävän tarkasti, ei voida olla huomaamatta, että kansa puhuu varsin moniäänisesti ja monesta asiasta.

Nykypäivän monimutkaisuus tekee poliittisesta urasta haastavan erityisesti niille, joille moniarvoisuuden ylläpito on itseisarvo.

Populistit näkevät nyky-yhteiskuntien mutkikkuudessa loistavan mahdollisuuden rakentaa poliittista uraa vastustamalla todellisuuden monimutkaisuutta. Eritaustaiset, etenkin ei-länsimaiset kansallisuudet kelpaavat syntipukin rooliin mitä mainioimmin. He ovat hyvin heikosti edustettuja suomalaisessa politiikassa ja heillä yleensä ottaen on kantaväestöä pienemmät mahdollisuudet työllistyä.

Näin ollen ei ole yllättävää, että esimerkiksi Suomen Sisu -järjestö on saanut ylläpitää yksipuolista kritiikkiä monikulttuurisuutta kohtaan useita vuosia ilman laajaa julkista huomiota.

Blogissaan Halla-aho on tehnyt samaa yli viisi vuotta. Haastattelussa (Ristin Killan Cross Section -lehdessä 2007) Halla-aho on sanonut, että islam on täysimittaisessa sodassa länsimaailmaa vastaan. Halla-ahon omin sanoin: ”Vaihtoehtomme ovat sota ja tuhoutuminen. Meille ei ole annettu mahdollisuutta valita rauhaa.”

Halla-aho on muun muassa vaatinut anteeksipyyntöä Yleltä vedoten rasististen ”väitteiden suuhun panemiseen” A-talk-ohjelmassa. Halla-ahon mukaan tämä vaarantaa hänen turvallisuutensa (HS.fi 31. 10.). Jotkin hänen omista lausahduksistaan – myös silloin, kun ne luetaan asiayhteyksissään – saattavat vaarantaa monien ulkomaalaisten turvallisuuden.

Siirtolaisuus ja maahanmuutto ovat maailmanlaajuisia ilmiöitä, joiden edessä yksinkertaistava, usein nostalgisoiva ja katkeroitunut kansallismielinen politiikka on täysin voimaton.

Jotta Suomen maahanmuutto-, kotouttamis- ja monikulttuurisuuspolitiikka kehittyisi rakentavampaan suuntaan, tarvitaan nähdäkseni asennemuutosta.

Ensinnäkin, maltillisten politiikkojen tulee lopettaa monikulttuurisuuteen liittyvistä ongelmista vaikeneminen.

Toiseksi, uussuomalaisten kannattaisi osallistua entistä aktiivisemmin suomalaiseen politiikkaan. Tämä edellyttää paneutumista asioihin yhdessä.

Kolmanneksi, ulkomaalaispelolla ratsastavien tulisi lopettaa monologinsa samaa mieltä olevien piireissä. On sopeuduttava siihen tosiasiaan, että moniääninen, moniulotteinen maailma tuli Suomeen jäädäkseen jo ajat sitten.

JAMES O’CONNOR
Helsinki

Puskat kahisevat

Ihan aluksi on varmaan todettava, että O´Connor on syvällä pusikossa jo perustavan mielipiteensä kanssa.

Kansallismielisyys ei perustu ulkomaalaisvastaisuuteen – se perustuu oman kulttuurin ja kansan rakastamiseen. Käsite ulkomaalaisvastainen on vääristelyä ja leimakirveen heiluttamista sellaisten ihmisten suuntaan, jotka haluavat elää rauhassa oman kultuurinsa piirissä.

Lisäksi O´Connor näyttäisi olevan täysin sokea sille tosiasialle, että myös hän edustaa kirjoituksineen populismia – vasemmisto- tai monikulttuuripopulismia, ihan kuten haluatte.

Puuttumatta siihen totuuden paljastumisen pelkoon, joka paistaa läpi Suomen Sisun ja Perussuomalaisten repostelemisen takaa, minusta on erittäin ala-arvoista väittää, että muukalaispelko, kovemmissa muodoissaan muukalaisviha ja rasismi, liittyvät olennaisesti yksioikoiseen ja yksinkertaistuneeseen maailmankuvaan. ja viiata sillä kansallismieliseen ajatteluun.

Kansallismielisyys on perustaltaan arvokonservatismia. Sellaista, joka pyrkii säilyttämään turvallisen ja vakaan kansallisvaltioon perustuvan hyvinvointiyhteiskunnan myös jälkipolville. Syy miksi maahanmuuttokysymys nousee pintaan, lienee suurimmalle osalle suomalaisista hyvin selvä.

Laajeneva ja voimistuva – hillitsemätön – maahanmuutto ja sen mukanaan saapuvat monikulltturisuusvaatimukset ovat akuutein näköpiirissä oleva uhka kansallisvaltiolle ja sen yhtenäisyydelle.

O´Connorin harjoittama Jussi Halla-ahon, Perussuomalaisten ja Suomen Sisun demonisointi kaatuu todenäköisesti itseään vastaan – kuten se on jo muualla tehnytkin.

Kunnallisvaalit olivat mainio esimerkki siitä, että vaikka kansan jokapäiväinen elämä on arjen huolia ja ongelmia täynnä, monikulttuuripropaganda uppoaa entistä huonommin suomalaisiin. Kun elävän elämän ja poliittisten puheiden välillä on selvästi näkyvä kuilu, se ei katoa mihinkään rasismipelotteluilla ja kansallismielisten panettelulla.

Päin vastoin.

Vaihtoehto kansainvaellukselle

Kansainvaellus sekä kontrolloimaton ja laiton maahanmuutto ovat maailmanlaajuisia ilmiöitä, joiden edessä ainoastaan yhtenäinen, oman viiteryhmän (muiden kansallisvaltioiden) kesken harjoitettu ja tarpeeksi tiukka kansallismielinen politiikka on paras suoja suojaamaan tuntemaamme hyvinvointiyhteiskuntaa, ympäristöä ja koko maapalloa.

Suurin osa Länsi-Euroopasta sekä Skandinavia alkavat olla menetettyjä. Oikea viiteryhmämme (myös tässä tapauksessa Venäjän) suuntaan saattaisi olla ns. hapankaalivyöhyke – eli entiset Varsovan liiton maat. Asiaa kannattaa ainakin tutkia.

Kansainvaellus paremman elintason ja kattavan sosiaaliturvan piiriin ei ole ratkaisu yhteisiin globaaleihin ongelmiimme. Ratkaisuja pitäisi etsiä kehitysmaissa itsessään – kaivettu vesi ei kaivossa pysy. Eräänä esimerkkinä voisi heittää ilmaan ajatuksen siirtää lännelle avoimesti vihamieliseksi muuttuvaan Kiinaan suunnatut teollisuuden investoinnit esimerkiksi Etelä-Amerikkaan, Afrikkaan ja muualle Aasiaan.

Näin pystyttäisiin luomaan kehitysmaihin aitoja työpaikkoja ja aitoa hyvinvointia. Eläketurva ja naistenlukutaito – oikean ja todellisen työ kautta – on tehokkain tapa alentaa syntyvyttää kehitysmaissa.

Miksi minä vastustan monikulttuurisuutta – etenkin Suomessa?

Niin – minä vastustan henkilökohtaisesti monikulttuurisuutta sen vuoksi, että haluan puhua kotimaassani äidinkieltäni aivan jokaisessa tilanteessa. Haluan elää omassa kulttuuripiirissäni kokematta kovinkaan eksoottisia värinöitä naapureitteni tavoista ja kulttuurista johtuen ja etenkin siksi, että katson meidän nyky-suomalaisten olevan sen verran velkaa edellisille sukupolville, että pyrimme edes huolehtimaan heidän meille jättämästä yhteisestä isänmaastamme, hyvinvointiyhteiskunnastamme sekä niiden saamiseen liittyvien uhrausten kunnioittamisesta.

Kun O´Connor kehottaa esimerkiksi ns. uussuomalaisia osallistumaan entistä aktiivisemmin suomalaiseen politiikkaan, kyseessä on – kansallismielisesti ja isänmaallisesti katsoen – eräänlainen valloitussodan jatke. Tuossa puheenvuorossa on unohdettu se, että kansallisvaltio Suomi on rakennettu suurvaltojen imperialismin kahleista irtautumisen ja kansallisen orjuuden perinnön pohjalle..

Olen edelleen sitä mieltä, että tämä maa ja hyvinvointiyhteiskuntamme on rakennettu ensisijaisesti omalle väelle. Kutsutut vieraat sopivat toki hyvin tämän kartanon nurkkiin, kunhan muistavat asemansa ja käytöstavat. Myös todellisessa hädässä olevat saavat akuuttia apua hätäänsä.

Kun O´Connor jatkaa, että ulkomaalaispelolla ratsastavien tulisi lopettaa monologinsa samaa mieltä olevien piireissä , niin minulla nousevat niskakarvat pystyyn. Millä oikeudella vieras kertoo miten isännän on elettävä? Lisäksi O´Connor tuntuu unohtaneen, että Suomi on yhdenvertaisuuteen kansalaistensa kesken perustuva kansalaisyhteiskunta. Jokaisella meillä kansalaisista on mielipiteen- ja sananvapaus.

On aivan itsestämme kiinni, haluammeko sopeutua siihen, että haluammeko Suomen muuttuvan moniääniseksi ja monikulttuuriseksi yhteiskunnaksi.

Viime aikojen äänestystuloset ovat näyttäneet aika vahvasti sen, että me emme halua kansallisvaltiomme muuttuvan monikulttuuriseksi.

Näin se vain on, sanoo O´Connor taustajoukkoineen sitten ihan mitä tahansa.

Suomi kuuluu ensisijaisesti suomalaisille

Paradoksaalisinta nykyisessä asemassa on se, että vallankumoukseen ja yhteiskunnan muuttamiseen pyrkivät moku-piirit syyttelevät laillista yhteiskuntaa suojelemaan pyrkiviä piirejä kiihkoilusta ja ääri-ilmiöistä – totuus on kuitenkin täysin päinvastainen.

Tässä o´connoreiden ja vihervasemmiston esittämässä kontekstissa minun on erittäin helppo – ikävä kyllä – nähdä tietynlainen maahanmuutto Suomeen naapureiden kohdistaman imperialismin ja maanvalloituspolitiikan nykyaikaisena muotona ja suoranaisena jatkeena.

Jokaisella kansalla on oikeus jo YK:n peruskirjankin mukaan suvereeniteettiin ja omaan kulttuuri-identitettiin. Nämä ovat ne asiat, joita kansallismieliset ihmiset puolustavat.

Ja siinä sivussa paljon, paljon muutakin suomalaiseen elämänmenoon, ympäristöön ja perusoikeuksiimme kuuluvaa.

Suomi kuuluu ensisijaisesti suomalaisille, vaikka monikulttuuristit asiasta olisivatkin jotain toista mieltä.

Christopher Caldwellia mukaillen voisi todeta, että monikulttuuristit ymmärtävät kyllä täydellisesti sen, että suomalainen järjestelmä on pystytetty tasa-arvon perustalle, mutta he ovatkin päättäneet, ettei tämä järjestelmä sovi erityisen hyvin heille.

Lähde: HS

Päivitys 101108 1440: Asiaan ovat ottaneet kantaa myös o´connorismin kohteeksi joutunut Teemu Lahtinen sekä IDA.