Sisäministeri Anne Holmlundin työryhmän ehdotukset kerjäämisen kieltämisestä vesittyivät hallituksen iltakoulussa keskiviikkona lähes täydellisesti. Jostain syystä kerjäämisen kiellon sijasta hallitus päätti täsmentää luvattoman leiriytymisen kieltoa järjestyslaissa.

Vaikka luvaton leiriytyminen on nykyisinkin kiellettyä ilman maanomistajan tai vuokralaisen lupaa,niin järjestyslain muutoksella pykäliä pyritään selkeyttämään.

Sattuiko tämä sopivasti tähän aikaan, kun Metsähallitusta ollaan yhtiöittämässä ja suomalaisten ikimuistoisia nautintaoikeuksia – ns. jokamiehenoikeuksia – kaventamassa ja mahdollisesti lopettamassa?

Vai olisiko taustalla vieläkin suurempi liiketoimi? Sellainen, jossa Suomesta tehdään hissukseen raaka-aineita maailmalle toimittava kolonialisoitu uuden ajan siirtomaa?

Niin tai näin, suosittelemme tutustumista  Metsähallituksen pohjavesien ryöstöprojektin lisäksi ainakin tähän yhtiöön ja sen puuhiin Pohjois-Suomessa.

Tämän yhtiön luulisi kiinnostavan myös vihreitä, koska sen toimet ovat  tuomassa pohjoiseen massiivisen rekkarallin, mutta kovin hiljaista on vihertehtaalla.

Northland Resources on päättänyt laivata rautarikasteen Kiinaan ja muihin Aasian maihin Norjan Narvikista. Yhtiö hylkäsi lähes varmana pidetyn Kemin Ajoksen sataman, jolloin malmi olisi kulkenut sähköistettävää malmirataa myöten Kolarista.

Tämä tarkoittaa käytännössä raskaalla rekkaliikenteellä Lapin herkässä luonnossa Narvikiin hoidettavaa syöttöliikennettä  – 7 dollaria tonnilta halvempaan satamaan.

Vaikka nyt jostain lukijasta saattaisi tuntua siltä, että nämä asiat liittyvät huonosti toisiinsa, niin elävässä elämässä ne saattavat kuitenkin liittyä varsin tukevasti toinen toisiinsa.

… palaamme asiaan…

Lähteet: HS, STT, Wikipedia, Metsähallitus, MMM

Site Meter

Advertisement

Iltalehti uutisoi sellaisesta Euroopan unioniin liittyvästä asiasta, jonka pitäisi herättää huolestumista jokaisessa sellaisessa ihmisessä, joka uskoo kansanvaltaan ja ihmisten oikeuteen päättää itse omista asioistaan.

Kaksi saksalaista kansanedustajaa nimittäin  ehdottaa (ilmeisesti aivan vakavissaan), että Kreikka harkitsisi joidenkin asumattomien saariensa myymistä.

Konkurssiin ajautuneet joutuvat myymään kaiken, jotta voivat maksaa velkojilleen. Kreikka omistaa rakennuksia, yhtiöitä ja asumattomia saaria, joita kaikkia voitaisiin käyttää velanmaksussa.

Näin sanoi kristillisdemokraatti Josef Schlarmann Bild-lehdelle. Samoilla jäljillä oli myös vapaiden demokraattien Frank Schäffler.

Kreikan hallituksen on ryhdyttävä radikaaleihin toimiin myydäkseen omaisuuttaan — esimerkiksi asumattomia saariaan

Saman uutisen mukaan Kreikan varaulkoministeri Dimitris Droutsas kertoi saksalaisen ARD-tv:n haastattelussa kuulleensa ehdotuksia kuuluisan Akropoliskukkulan myymisestä.

Tällaiset ehdotukset eivät ole suotavia näinä aikoina

Sumuverho alkaa haihtua ja EU:n todellinen olemus paljastua päivä päivältä yhä selvemmin.  EU:sta on kehittymässä Saksan ja Ranskan johtama eurooppalainen uuskolonialistinen ja imperialistinen hirviö.

Sen lisäksi, että jo nyt esimerkiksi suomalaisia sotilaita on sidottu hiljalleen kiihtyvään EU:n ja Kiinan käymään siirtomaasotaan Afrikan luonnonvaroista, EU näyttäisi naamionsa takaa kiinnostuneelta toteuttamaan kolonialismia myös omien jäsenvaltioidensa luonnonvaroilla ja omaisuudella – kuten tässä Kreikkaa koskevassa esimerkissä näemme.

Kaikista kauniista puheista ja lupauksista huolimatta, hätään houkuteltua ja sinne joutunutta jäsenmaata potkitaan todellisuudessa päähän – jopa kolonialismin keinoin. Se mikä näyttää kansanvallalta teoriassa, on pienen oligarkkien muodostaman yläluokan häikäilemätöntä vallananastamista ja tulokseen perustuvaa omaneduntavoittelua.

Jos ihmisten paha olo purkautuu Kreikassa nykyisiä demonstraatiota vieläkin voimakkaammiksi mielenilmaisuiksi en hämmästyisi yhtään sitä, että EU:ssa tehtäisiin päätös lähettää joukkoja turvaamaan EU:n ylikansallista valtaa järjestystä Kreikassa. Mitä siitä taas seuraa, se on varmaan helppo jokaisen kuvitella itsekin. Sotilaallinen interventio aiheuttaa aina väkivaltaista vastustusta miehittäjää vastaan.

Sama kehitys on nähtävissä myös Suomessa. Nykyinen hallituksemme tekee velkaa sellaista vauhtia, että jossain vaiheessa tulee aivan varmasti pää vetävän käteen ja joudumme kaikkein pahimmassa skenaariossa Kreikan asemaan. Kohtelu tulee tuolloin olemaan tämän esimerkin valossa tylyä ja kyyti kylmää.
Samaan aikaan Metsähallitusta, jolle on siirretty ilmaiseksi kaikki valtion maaomaisuus,  ollaan hyvää vauhtia yhtiöittämässä – ja luovuttamalla samalla kansallisomaisuuttamme kenen tahansa eniten kertamaksulla tarjoavalle – unohtaen samalla maaomaisuuden tärkein olemus. Nimittäin se, että sen valmistus on jo lopetettu ja sen arvo kasvaa koko ajan.

Myös muiden julkisten instanssien hämärissä puuhailuissa soi sama sävel. Turjalainen kertoi hetki sitten siitä, kuinka:

(Oulun) kaupunki yhteistyössä ympäryskuntien ja Jaakko Pöyry Oy:n sekä Oulun Veden kanssa pumpata pohjavettä ”kasvavan kaupungin tarpeisiin” Viinivaaran alueelta.

Nyt alueen vesivarat aiotaan valjastaa. Hanke haisee ja pahasti. Alueelta aiotaan pumpata tulevaisuudessa yli 20 000 kuutiometriä vettä vuorokaudessa, mikä on yli kaksinkertaisesti oululaisten vedenkulutuksen määrä.

Tämä hämäräperäinen kansallisiin luonnonvaroihin kohdistuva anastustoimi on herättänyt myös vastareaktion. Jokainen voi itse miettiä sitä, millaiseksi Suomi (ja laillisuus) on muuttumassa virkavallan lailliseen mielenosoitukseen kohdistaman voimatoimen vuoksi. Jiri Keronen on kertonut asiasta laajemmin täällä.

Vihervasemmiston suhtautumisesta sanan- ja mielipiteenilmaisunvapauteen  saa loistavan kuvan, kun lukee Pekka Haaviston US-blogiinsa kirjaaman mielipiteen:

Suomessa voi vaikka parkkeerata asuntovaununsa viikkokausiksi eduskunnan eteen, ja huutaa ikkunasta ohikulkeville kansanedustajille ”Korruptiota! Korruptiota!”. Muualla maailmassa vaunu olisi jo pommiuhan pelossa saanut kyytiä.

Tämä on – kuten jo totesin – paljon puhuva ja kertova kommentti siitä, miten vihreät oikeasti suhtautuvat kansalaisoikeuksiin ja luonnonsuojeluun…

Itse asiassa kun päästiin vihreisiin, niin Tuija Braxin viimeaikaiset puuhastelut ovat loistava esimerkki siitä, kuinka paljon vihervasemmisto vihaa Suomea ja laillista yhteiskuntajärjestystämme. Pyrkimykset rajattomaan maailmaan, ns. monikulttuuriin ja kontrolloimattomaan maahanmuuttoon ovat muuttuneet noissa joukoissa sellaiseksi uskonnoksi, että nämä tiitiäiset ja vasemmistonatsit ovat valmiita epäpyhään allianssiin kasvottoman globaalin kapitalisminkin kanssa -aivan kuten oppi-isänsä Josif Stalin aikoinaan.

Vasemmistonuorten puheenjohtaja Dan Vapaavuori joko sumuttaa tai ei oikein ymmärrä näiden asioiden laajempaa viitekehystä. Hänen mielestään:

Itseäni tämä ”on voitava keskustella” -keskustelu on alusta asti huvittanut, vaikka meillä on monia typeriä lakeja, meillä ei kuitenkaan ole sensuuriviranomaisia. Minua huolestuttaa enemmän, että keskustelijat ilman mitään sanottavaa saavat niin paljon huomiota salaliittoteorioilleen ilman, että heiltä kuulee yhtään uskottavia esityksiä.

Tässä kohtaa kannattaa miettiä, mikä mahtaakaan olla Vapaavuoren motiivi tuohon kommenttiin…

Nimittäin totuus on se, että ultrakapitalismi takaa sinulle paikan katuojassa ja ultrakommunismi takaa Sinulle paikan pakkotyöleirissä. Onneksi meillä on kuitenkin  kolmaskin tie kuljettavanamme.

Aikaa ei ole kulunut kuin hieman yli kuusikymmentä vuotta siitä, kun saksalainen sotilassaapas alisti edellisen kerran  Kreikan (ja lähes koko muunkin Euroopan) nastoitetun teräspohjansa alle.

Vaikka EU tekee julkisuudessa pesäeroa tuohon aikaan ja sen ajan halintomalleihin, sittä on kehittymässä hyvää vauhtia kansalaisiaan sortava, imperialistinen, uuskolonialistinen ja pienen sisäpiirin hallitsema imperiumi.

Toivon koko maailman ja etenkin kaikkien eurooppalaisten vuoksi, että tämä hanke kaatuu omaan mahdottomuuteensa, ennen kuin Uusi Uljas Eurooppa pääsee jälleen toteuttamaan ambitiotaan – ja käynnistämään kolmannen maailmansodan.

Toivon tätä sydämestäni.



Lähteet: Iltalehti, Kauppalehti

kuva:MMM

Tässä blogissa partioliikkeen ja puoluepolitiikan välisestä suhteesta julkaistu kirjoitus kirvoitti runsaan keskustelun. Tuosta keskustelusta hyppäsi pöydälle myös Metsähallituksen asema kansallisomaisuutemme – suomalaisen luonnon –  hoitajana.

Useat keskusteluun osallistuneet viittasivat Metsähallituksen kaksoisrooliin liikelaitoksena ja kansallisomaisuuden hoitajana. He esittivät samassa yhteydessä myös huolensa kyseisen (valtion omistaman) julkishallinnon laitoksen haluamasta muutosprosessista.

Tuossa prosessissa metsähallituksen virkistyspalveluja hoitava Villi Pohjola yhtiöitettäisiin yritykseksi.

Tämä asia on jäänyt uutisvuossa hieman mediapimentoon, vaikka se on ollut pöydällä jo viime keväästä saakka.

Tänään tilanne on muutunut. Kauppalehti kertoo, että Metsähallituksesta tulee yhteiskunnallisia tehtäviä hoitava valtion erityisyhtiö vastaavasti kuin Yleisradio Oy ja Veikkaus Oy.

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) ja ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk.) ovat (yllättäen, kaksi kepulaista ministeriä)  päätyneet yhteiseen näkemykseen, että valtion liikelaitoksen organisaatiomuutosta valmistellaan erityisyhtiömallin mukaisesti. Laajasta luontopuolen virastosta ollaan luopumassa.

Erityisyhtiöön kootaan sekä maa- ja metsätalousministeriön alainen liiketoimintapuoli eli suurimpana metsätalous ja ympäristöministeriön alaiset luontopalvelut sekä luonnonsuojelu- ja ympäristösuojelutehtävät. Ainoastaan viranomaistehtävät siirtyvät muualle.

Metsähallituksen pääjohtajan Jyrki Kankaan jo viime keväänä esittämän kannan mukaan yhtiönä Villi Pohjola olisi samalla viivalla kilpailijoidensa, muiden matkailuyritysten kanssa.

Kankaan mukaan mahdollisella yhtiöittämisellä ei ole vaikutuksia esimerkiksi Villin Pohjolan tuotevalikoimaan. Valtion liikelaitoksen matkailuyksikön työntekijät siirtyisivät vanhoina työntekijöinä uuden yhtiön palvelukseen. Samalla Metsähallituksen viime vuonna ostama rovaniemeläinen ohjelmapalveluyritys Eräsetti Oy sulautettaisiin Villi Pohjola Oy:öön.

Yhtiöittämispäätöksen tekee valtioneuvosto maa- ja metsätalousministeriön esityksen pohjalta. Metsähallituksessa toivotaan, että päätös tehtäisiin vielä tänä vuonna, jotta yhtiö voisi aloittaa toimintansa ensi vuoden alussa.

Villi Pohjola vuokraa vuosittain noin 300 lomamökkiä ja tuo Suomeen, lähinnä Lappiin, kymmeniä tuhansia ulkomaalaisia turisteja. Lisäksi se järjestää yritysmatkoja. Villin Pohjolan ja Eräsetin vuotuinen liikevaihto on noin 10 miljoonaa euroa ja ne työllistävät noin 50 henkilöä.

Kun Metsähallitus puhuu pääjohtajansa suulla, asiaan pitää suhtautua vakavasti. Metsähallitus haluaa itse tätä muutosta.

Kangas kertoo, että  EU:n komission vaatimus vauhditti myös Villin Pohjolan yhtiöittämistä. Tämä vaatimus perustuu siihen, että EU:n komissio pitää liiketoimintaa harjoittavia valtion liikelaitoksia kilpailulainsäädännön vastaisena. Komission mukaan niillä on konkurssisuoja ja ne saavat veroetua verrattuna vapailla markkinoilla toimiviin yrityksiin.

Totta tämäkin, mutta näemme jälleen tässä sen asian, että kun asioista päätetään niistä ymmärtämättömien parissa ja kaukana sieltä mihin nämä päätökset vaikuttavat, saadaan aikaan tyypillinen EU-päätös- ei päätä, ei häntää.

Tämä hyväntahtoisuus jää nimittäin sen asian alle, että näin (vastoin alkuperäistä vaatimusta) Metsähallitus pystyy luomaan EU-komission  (ja Suomen kumileimasimena toimivan valtionhallinnon) siunauksella Villi Pohjola Oy:sta virkistyskäytössä olevia maa-ja vesialueita ja infrastruktuuria hallinnoivan (valtion omistaman ja tarvittaessa ulkomaille myytävissä olevan) monopoliyhtiön.

Tämä tilanne tullee aiheuttamaan sen, että Villi Pohjola voi kuristaa kuoliaiksi pienet paikalliset toimijat ja yrittäjät sekä liittää ne itseensä itse sanelemillaan ehdoilla – kuten Rovaniemellä toimineen Eräsetin.

Tai ajaa halutessaan paikalliset luontomatkailuyrittäjät konkurssiin. Jos tämä yhtiöittäminen tapahtuu, Villi Pohjolan johdolla on EU:n komission valtuutus ja suomalaisen veronmaksajan rahat takanaan tätäkin päämäärää varten.

Asiaa olisi syytä tarkastella myös hiljattaisen Destian antaman esimerkin kautta. Kun valtionyhtiössä on tällaista intoa muuttua yhtiöittää toimintaa, on veronmaksajan syytä miettiä sitä, onko jollain ketunhäntä kainalossa?

Kaikissa (etenkin yhteisissä) asioissa kannattaa esittää kysymys siitä kuka hyötyy? Toistaiseksi näyttää siltä, että ainoa joka tästä hyötyy, on se sama valtioyhtiöihin ja niiden ympärille pesiytynyt saalistajien sakki.

Näiden esimerkkien valossa valtioyhtiöiden yhtiöittämine ja muuttamine liikelaitoksiksi oli vertaansa vailla oleva virhe koko historiassamme. Kahdella penkillä kun on huono istua – yhteisten etujen valvojan ja bisneksen tekijän.

Asiassa on muitakin kuin yrittäjinä elantonsa saavia suomalaisia koskevia uhkia. Ikävä kyllä nyt näyttää siltä, että Metsähallitus ja sen käsikassara Villi Pohjola ovat osoittautuneet jo tässä vaiheessa pukeiksi suomalaisen kansallisomaisuuden kaalimailla.

Suomen Luonnonsuojeluliitto on pelännyt, että luonnonsuojelu unohdetaan, kun metsät siirretään tulosta tavoittelevan yhtiön hallintaan.

Pahimmillaan on vilauteltu skenaariota, jossa kansallisomaisuutta eli esimerkiksi kansallispuistoja ja eräkämppiä siirtyy ulkomaiseen omistukseen. Tämä skenaario on askeleen lähempänä toteutumista tuon aiemmin tekstissä siteeratun Kauppalehden tänään julkaiseman utisen mukaan.

Tämä on jälleen kerran todellinen malliesimerkki siitä, mitä on odotettavissa nyt ja tulevaisuudessa, kun EU siirtää lopunkin paikallisen päättämisen Brysseliin.

On mahdotonta vaatia, että suomalaiset yrittäjät pystyisivät ajamaan edes omia etujaan lobbaamalla Brysselissä, etenkin kun vastassa on monopoliaseman saanut Suomen valtion verorahoilla ja valtionvirallisella statuksella pyörittämä ns. yhtiö.

Yrittäminen on Suomessa kova laji – ilman valtiota kilpailijanakin. Kun valtio saa monopolin sekä myyntipalveluihin että verotukseen, ollaan aika kaukana kommision alkuperäisestä vaatimuksesta.

Tai ehkä juuri se on tarkoituskin?

Luoda jossain tulevaisuudessa kenties Suomesta eurooppalainen luontoreservaatti, jossa paikallisten asukkaiden oikeudet luontoon ja siellä oleskeluunkin ovat rajoitetut ja jota myydään parhaiten maksavalle?

Nyt minun on syytä lopettaa näiden kauhuskenaarioiden luominen, niiden toteutuminen kun saattaa olla ihan mahdollistakin.

Lähteet: STT, IL, MMM, Metsähallitus, YLE

Site Meter

Päivitys 08012010: Turjalainen on sivunnut samaa aihetta blogissaan.