Kävelikö Pekka Haavisto jalkaväkimiinaan?

Mikähän muuten  mahtaa olla se sotilaallinen koulutus,   jonka pohjalta Pekka Haavisto esiintyy sotilasasioiden asiantuntijana?

Kun tämä vihreiden (ihan itse itsensä nimittämä) sotilasasiantuntija otti kantaa taannoin Ottawan sopimukseen ja jalkaväkimiinoihin, puurot ja vellit ainakin ovat hyvin sekaisin.

Suomi ei ole osa Afrikkaa, ei käy sotaa, on kansainvälisesti korkealle rankattu kansanvalta ja tärkeimpänä kaikista seikoista – suomalaiseen jalkaväkimiinaan kävelee ainoastaan Suomeen hyökkäävä vihollisvaltion sotilas. Tämän lisäksi ainoa potentiaalinen vihollinen ei ole sitoutunut luopumaan jalkaväkimiinoista.

Toisaalta (todellisuuskuvan vuoksi) on ihan kiva huomata vihreiden epärehellisyys tässäkin asiassa.

Se kuka on käynyt joskus  Kaunialan sotavammasairaalassa on  nähnyt sen, mitä vastuuntunnottomien ja ajattelemattomien poliitikkojen toimet ovat tehneet niille tavallisille suomalaisille miehille.  Niille tavallisille suomalaisille reserviläisille,  jotka lähetettiin kotimaisten  1930-luvun rauhanpoliitikkojen toimesta sotaan puutteellisesti varustautuneina.

Kun tänään on tullut myös julkisuuteen tieto siitä, mitä poliittinen päätös puolustusvoimien supistuksista ja säästöistä tarkoittaa puolustusvoimien komentajan näkökulmasta katseltuna, myös poliittisten päättäjien olisi syytä kertoa mitä nämä kaksi asiaa tarkoittavat yhteen ynnätytyinä.

Vaikka poliitikot ovat päätöstensä seurauksista hiljaa, niin ainakin everstiluutnantti (evp) Jarmo Niemisen US-blogissa on käyty varsin suoraa ja rehellistä kansalaiskeskustelua tästä muutoksesta ja sen todellisista seurauksista.

Lainaan tähän Ilari Kerttuojan varsin reipasotteista näkemystä:

”Tuo suunnitelma virallistaisi nykyisen poliittisen johdon näkemyksen siitä, että koko Suomea ei enää kriisitilanteessa puolustettaisi.

Arktinen prikaatikin olisi todellisuudessa (valmiusjoukkona) lähinnä hidastamassa etenemistä Ruotsin pohjoisosien kautta (Atlantin kuljetusten vuoksi Natolle elintärkeään) Pohjois-Norjaan.

Ajattelin tässä, että on ehkä ihan hyvä herättää ajatuksia siitä,mitä puolustusvoimien alasajo tarkoittaa elävässä elämässä. Hyvän avauksesi jälkeen.

Siinä voi Tarvaisen Kyösti olla ihmeissään pientilallaan siellä Nilsiän Nipasessa,kun aamulla herää ”kärjistyvään kriisiin”.

Jos kriisi onkin yllättäen kärjistynyt siihen, että Igor tyhjentää perheen arvoesineitä,Sergei jääkaappia ja Nikolai vie perheen dievustkaa väkisin banjaan…

Ja alueellinen puolustus on samaan aikaan kadonnut kuin pieru Saharaan ja Naton 10000 miehen iskujoukko odottelee jossain Nova Scotiassa lähtöä Suomen avuksi – Pohjois-Norjaan.”

Juuri tästä on kyse.

Lisäksi Haavisto aatetovereineen (etunenässä Tarja Halonen ja Erkki Tuomioja) tekee näiden virallisen maanpuolustuksen hylkäämien ihmisten itsensä, omaistensa ja omaisuutensa puolustamisesta käytännössä mahdotonta – viemällä halvimman ja tehokkaimman asejärjestelmän näiden ulottuvilta – siis jalkaväkimiinat.

Onko todellakin näin, että vihreät haluavat ihan kaikessa erotella suomalaiset ihmiset parempiin (vihreisiin, jotka asuvat slummeissa radan varressa tai hienoilla omakotialueilla taajaman läheisyydessä) ja huonompiin (maaseudulla ja taajamien ulkopuolella asuvat ihmiset)?

Onko myös näin, että vihreät näkevät puolustusvoimien tehtäväksi suojella sosiaalisilla subventioilla eläviä kaupunkilaisia (sosiaalipummeja), niiden omavaraisten ( veroja maksavien) ja  syrjäseudulla asuvien kansalaisten kustannuksella?

Onko näin, etytä vihreiden lanseerama ns. kansalaistottelemattomuus (rikollisuus) on laajennettu koskemaan lainsäädäntöä yksityisen omistusoikeuden lisäksi myös esimerkiksi yhdenvartaisuuslain kohdalle?

Onko näin, että vihreiden maailmassa kaikki ovat toki yhdenvertaisia, mutta toisaalta vihreät ovat yhdenvertaisempia kuin muut?

Kaikkea tätä todellisuutta vasten tarkasteltuna Haaviston mahtipontinen julistus muuttuu aika groteskiksi:

”Toinen asia on Suomen kansallinen puolustuskyky. Siitä on tärkeä kantaa  huolta. En usko, että meidän puolustuksemme tulevaisuus on yhden asejärjestelmän varassa. Tämän syksyn aikana on tarkasteltava Suomen koko turvallisuuden kuvaa, myös uusia turvallisuusuhkia.”
”Maamiinakeskustelussa korostetaan vain yhtä turvallisuusuhkaa: massiivista maavoimien hyökkäystä itärajan ylitse Suomeen. Tänä päivänä meidän haasteemme ovat aivan muualla.”

Toisin kuin tämä presidenttiehdokas (ja vihreiden Ylin Ja Korkein Sotilasasiantuntija) Haavisto väittää., puolustusvoimien haasteet ja päätehtävät eivät ole missään muualla. Ja vaikka Haavisto olisikin jotain muuta mieltä, laki puolustusvoimista kertoo puolustusvoimien päätehtävät  (ja niihin liittyvät haasteet) varsin selvästi:

2 §

Puolustusvoimien tehtävät

Puolustusvoimien tehtävänä on:

1) Suomen sotilaallinen puolustaminen, johon kuuluu:

a) maa-alueen, vesialueen ja ilmatilan valvominen sekä alueellisen koskemattomuuden turvaaminen;

b) kansan elinmahdollisuuksien, perusoikeuksien ja valtiojohdon toimintavapauden turvaaminen ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolustaminen;

c) sotilaskoulutuksen antaminen ja vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen ohjaaminen sekä maanpuolustustahdon edistäminen

Toki toisessa momentissa mainitaan ne muutkin tehtävät – ne jotka ovat yleishyödyllisiä muiden viranomaisten avustamistehtäviä (muiden viranomaisten tukeminen). Tähän kategoriaan lasketaan laissa mukaan myös osallistuminen kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallintaan.

Mutta – huomio tähän – nämä ovat siis vain ja ainoastaan kakkosluokan tehtäviä.  Maanpuolustus on puolustusvoimien tärkein tehtävä.

‎

Rehellisesti ottaen, minun on erittäin vaikea ymmärtää tällaista ajattelua Suomen puolustamisesta käytävän keskustelun yhteydessä:

”Toiseksi alueiden raivaaminen sataprosenttisesti kaikista miinoista oli lähes mahdotonta. Raivaustyötä ammatikseen tekevien rauhanturvaajien ja humanitääristen miinanraivaajien mukaan maastoon jää aina miinoja, joista syntyy ongelmia siviiliväestölle.”

Haavisto varmaan kertoo meille muille (sotilasasioista hänen tasollaan ymmärtämättömille höpsöille alamaisilleen) , kuinka moni siviili on kuollut suomalaisten joukkojen Suomen alueelle viime sodissa tekemiin miinoitteisiin?

Tässä syntyy sellainen mielikuva, että Haavisto halveksii avoimesti suomalaista maanpuolustajaa – ja tämän ymmärrystä.

Annetaan Haaviston kuitenkin jatkaa valitsemallaan polulla:

‎”Liittymällä Ottawan sopimukseen Suomi voi omalta osaltaan heikentää jalkaväkimiinojen markkinoita ja näin vähentää niiden tuotantoa kaikkialla maailmassa. Tämä heijastuu suoraan Aasian, Kaukasuksen ja Afrikan konfliktialueille. Näillä alueilla toimivilla ryhmittymillä ei ole varaa hankkia korvaavia järjestelmiä, vaan siviiliväestöä vahingoittava asetyyppi jää hiljalleen kokonaan pois käytöstä.”

Roskaa. Suomi ei myy maailmalle jalkaväkimiinoja, niitä valmistetaan ainoastaan omaa (kriisin aikaista) käyttöä varten.

Niin kauan kun Kiina, Venäjä ja Yhdysvallat toimittavat jalkaväkimiinoja (ei siis maamiinoja kokonaisuutena, panssari- ja viuhkamiinat ovat tuon sopimuksen ulkopuolella myös muiden osalta) kehitysapuna ja sille joka haluaa ostaa, niin Suomen liittyminen Ottawan sopimukseen aiheuttaa mahdollisen sodan alettua ainoastaan turhia suomalaisten ihmishenkien menetyksiä.

Vallattuaan munattoman miinattoman Suomen suurvaltavihollinen kylvää kyllä maaperämme täyteen jalkaväkimiinoja estääkseen vastatoimemme. Siitä ei ole minkäänlaista epäselvyyttä.  Ja noita miinoja ei merkitä karttoihin, toisin kuin suomalaisia.

Haavistolle tämä tuntuu olevan sivuseikka, koska hän polkaisee aivan omiin sfääreihinsä:

‎”Suomen esimerkkiä ja toimia seurataan. Sillä, miten menettelemme kansainvälisten aseistariisuntasopimusten kohdalla, on merkitystä myös Suomen asemalle haettaessa YK:n turvaneuvoston jäsenyyttä.”

Kysymys kuukin, että miksi ihmeessä Suomen pitäisi saada olla yksi kausi YK:n turvallisuusneuvoston vaihtuvana jäsenenä?

Etenkin kun kyseisellä neulontakerholla ei ole juurikaan sanomista suurvaltojen asioihin ja tekemisiin.

‎

”Jalkaväkimiinat jäävät konfliktin jälkeen omien siviilien uhkaksi vuosikymmeniksi. Suomessakin on kokemusta tästä Lapin sodan jäljiltä. ”

Rehellisyyden nimissä nuo miinat olivat saksalaisen suurvaltavihollisen kylvämiä. Haaviston historiantietämys ja logiikka  ontuvat tässä myös – ja pahasti (sodankäynnin perustiedoista nyt puhumattakaan).

Suomen liityttyä Ottawan sopimukseen maahamme hyökkäävä suurvaltavihollinen voi hyökätä rauhassa ylivoimansa turvin. Jalkaväkimiina edustaa passiivista tulta. Passiivisella tulella pyritään vihollisen liikkumisen hidastamisen lisäksi suuntaamaan vihollisen liike sille alueelle, jossa itse haluamme heikentämisen jälkeen käydä lopullisen tuhoamistaistelun.

Haaviston ajama ratkaisu ei siis luo lisää rauhaa maailmaan eikä  ei myöskään vähennä jalkaväkimiinojen määrää kuin yksipuolisesti (puolustajan puolelta) sotaa käyvässä Suomessa.

Vihollinen muistaa kyllä miinoittaa valtamansa alueet jalkaväkimiinoilla.

Haaviston mainostamaan ICRC:n raporttiin tämän kirjoituksen kirjoittaja suhtautuu aivan samalla tavalla kuin vihreiden näkemyksiin yleiselläkin tasolla  –  molemmat ovat yksisilmäistä propagandaa, joka on vahingollista  tavallisille suomalaisille ihmisille.

Ja jos nyt ollaan ihan rehellisiä, nykyisen taistelijan peruskoulutuksen saaneet suomalaiset taistelijat pystyvät rakentamaan saatavilla olevista ja tilapäismateriaalista huomattavasti teollllisesti valmistettuja jalkaväkimiinoja ilkeämpiä, tehokkaampia ja huonommin havaittavia miinoja ja ansoja.

Eikä miinantuotannon aloittaminen uudestaan ole todellakaan teollisestikaan mitään rakettitiedettä.

Lisäksi muistutan siitä, että Haavistolta on aikamoista hurskastelua väittää, että jotkut valmistajat ovat lopettaneet tuotannon sen vuoksi, että kaupallista kysyntää tälle asetyypille ei enää ole. Jos tämä vähentää jalkaväkimiinojen harkitsematonta käyttöä maailmalla, niin se on erinomainen asia.

Erinomainen asia olisi se, että Suomessa kuunneltaisiin kansan ääntä ja tietyt asiat alistettaisiin sitovan kansanäänestyksen alaisiksi.

Silloin kansalaiskeskustelu pitää huolen siitä, että näin vakavasta asiasta ja sen seurauksista on riittävästi tietoa saatavilla, ennen päätöstä.

Plus se, että Haaviston, Tuomiojan ja Halosen  kaltaiset ihmiset eivät tee päätöksiä (ainakaan kuulematta) meidän muiden puolesta.

KK

Advertisement

 

Päättäjät eivät ole oppineet historiasta mitään

Viimeisinä päivinä on käynyt erittäin selväksi sellainen totuus, että nykyiset päättäjämme eivät ole oppineet yhtään mitään omasta historiastamme. Se mikä asiasta tekee todella huolestuttavan, on tämän älyllisen dementoitumisen kohde.

Päättäjät (kokoomus etunenässä) ovat päättäneet ajaa Suomen puolustuskyvyn alas aina siihen malliin saakka, ettei maanpuolustukseen jää muuta vaihtoehtoja kuin Nato-jäsenyys. Nato-jäsenyys Suomen kohdalla tarkoittaa puolustusmenojen kasvua, turvattomuutta, 1300  kilometriä etulinjaa ja Suomen kokoista viivytystaistelualuetta, jolla puolustetaan Norjaa ja Ruotsia viimeiseen suomalaiseen saakka –  ja jopa jokamiehenoikeuksien rajoittamista.

Ja jotta tämä Suomen demilitarisointi ja asevoimien nöyryyttäminen saadaan vietyä kliimaksiin saakka, ulkoministeri Erkki Tuomioja ja Tasavallan presidentti Tarja Halonen masinoivat omien maanpuolustajiemme käsien selän taakse sitomisen – ja vetivät samalla koko puolustusvoimiltamme housut kinttuihin julkisesti.  Asiaa on käsitelty täällä aikaisemminkin.

Kun tähän ynnätään tavoite yleisestä asevelvollisuudesta luopumisesta – joka merkitsee myös vahvan maanpuolustustahdon tahallista romuttamista – ja nykyisen EU-jäsenyyden aikana tuhottu huoltovarmuutemme (joka on varmuusvarastoinnin hävittämisen ja  kotimaisen tuotannon lakkauttamisen lisäksi viety infrastruktuurinkin tasolle), katastrofi on käsissämme seuraavan kansainvälisen kriisin levitessä Suomeen .

Tällaista edesvastuuttomuutta on toki nähty aikaisemminkin omien päättäjiemme taholta. Sotien opetukset olivatkin sitten erinomaisen hyvin päättäjien muistissa aina Suomen EU-jäsenyyteen asti. Vuonna 1995 alkanut huoltovarmuuden, kansallisvaltion ja puolustuskyvyn romuttaminen on lähestymässä kohti surkeaa loppuaan nykyisen vallankäyttäjien puumerkkinä maamme historiaan.

Historia muistuttaa myös edellisten haihattelijoiden toimien seurauksista verisesti. Puolustuskyvyn laiminlyöminen johti Neuvostoliiton hyökkäykseen 1939, koska  se piti Suomea sotilaallisena tyhjiönä. Sotien jälkeinen vahva reserviin perustuva kenttäarmeija ja aluepuolustuksemme doktriini ovat pitäneet vieraat Suomen rajojen ulkopuolella tähän saakka.

Tulevaisuus saattaa olla sitten aivan toisenlainen.

Talvi- ja jatkosodan tappiot  olivat sotaväen kohdalla kaatuneina ja kadonneina talvisodassa 22 830 ja jatkosodassa 66 044 eli yhteensä 88 874 miestä. Siviiliuhrien kanssa näiden sotien uhrien määrä nousee melkein sataantuhanteen turhaan kuolleeseen suomalaiseen – unohtamatta myöskään suoranaisten sotarikosten uhreja.

Laittomasta aggressiosta  uhrille (eli Suomelle) aiheutuneet aluemenetykset olivat valtavat. Suomi luovutti Neuvostoliitolle talvisodassa menetettyjen Sallan ja Karjalan lisäksi Petsamon ja joutui vuokraamaan Porkkalan 50 vuodeksi ja takaamaan sinne Neuvostoliiton sotilaille vapaan pääsyn Suomen alueiden kautta.

Materiaaliset menetykset (sotakorvauksineen) olivat suunnattomat. Sodan tuhojen ja menetettyjen alueiden lisäksi Suomen piti maksaa hyökkääjälle ns. sotakorvauksia  300 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria kuudessa vuodessa, ja korvata kaikki luovutetulta alueelta viety ja hävitetty  (oma) omaisuus.

Tämän lisäksi maassa jouduttiin käyttämään oikeusjärjestyksemme vastaista takautuvaa lainsäädäntöä sotasyyllisyysfarssissa (jossa vihollisen avuliaana ajokoirana toimi Urho Kekkonen) ja maamme valui vuosikymmeniksi itäisen naapurin talutushihnaan kytketyksi rakiksi.

Näin kävi siksi, että vanha roomalainen viisaus oli unohdettu tyystin. Nimittäin Si vic Pacem, Para Bellum – jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan.

Kun lähdimme talvisotaan, sotaväellä ei ollut jakaa edes kaikille kiväärimiehille kivääriä –  asianmukaisista vaatteista ja muista varusteista nyt puhumattakaan. Esimerkiksi 3.12.1939 12. divisioonan materiaalivahvuudesta puuttui lähes 1000 kivääriä – ja näin huonosti varustetun joukon piti kuitenkin lähteä vastahyökkäykseen vahvan panssariaseen tukemaa  suurvaltavihollista vastaan.

Tykistön tilanne oli kuitenkin kaikkein surkein. Koko kenttätykistömme käsitti vaivaiset 500 tykkiä – joista suurin osa oli autamattomasti vanhentuneita. Lisäksi (kuin pisteenä iin päällä) ampumatarvikkeita tykistölle oli ainoastaan 280000 laukauksen verran – tuon määrän venäläisen armeijakunnan tykistö ampui talvisodassa yhtenä päivänä.

Panssaritorjunnan jälkikäteen luotu gloria on osittain todellinen – mutta se kuuluu suomalaiselle taistelijalle, ei päättäjälle.  Molotovin coctailit ja kasapanokset olivat päättäväisen puolustajan tilapäistarpeita vastustajan monituhantista panssarivoimaa vastaan. Niillä vajaalla sadalla pst-tykillä ei todellakaan torjuttu vihollisen panssarivoimaa.

Kun pääministeri Cajander onnitteli talvisodan sytyttyä armeijaa siitä, ettei sen tarvinnut raahata mukanaan vanhanaikaisia aseita, saa tämä kommentti lähinnä ironisen irvokkaan sävyn nykyään sitä tarkasteltaessa.

Tähän samaan tilanteeseen päättäjämme ovat ajamassa Suomen puolustusta uudelleen. Venäjällä kuohuviinipullot napsahtelevat auki ja suunnitelmia yksinkertaistetaan.Poliittinen johtomme on kyvytön näkemään sen, että yksipuolinen aseistariisunta pienen valtion taholta –  tai jäsenyys sen suurvaltanaapuria vastaan suunnatussa sotilasliitossa – ovat omiaan laskemaan suurvaltanaapurin hyökkäyskynnystä.

Jos me vielä joskus joudumme itänaapurin kanssa sotaan, syylliset tähän kansalliseen katastrofiin löytyvät tämän päivän päättäjien joukosta.

*  *  *

Jk. Valtio on muuten osoittanut myös luotettavuutensa ja lojaaliuutensa työnantajana niitä työntekijöitään  kohtaan, jotka kutsumuksensa mukaan varjelevat tätä maata.

… varjelkoon Luoja entistä tiukemmin Suomea – johtajamme kun eivät siihen kykene.

Lähteet: YLE, US, Puolustusvoimat, Wikipedia

KK

 

Suomettumisen paluu

Suomeen Yhdysvalloista akkreditoitu Yhdysvaltain suurlähettiläs Bruce Oreck on palauttanut maan pinnalle (ärkoopeeläisten tuella) kaikki kuvitelmat YK:n peruskirjasta maailman oppinuorana  – toivottavasti myös maailmaa ruusunpunaisten lasien läpi katsovien hyödyllisten idioottienkin silmiltä ja haaveista.

Oreckin kommentti on kuin suoraan kultaiselta 1970-luvulta, suurvallan suurlähettiläs puuttuu demokraattisen asemamaansa sisäisiin asioihin ja arvostelee laillista vaalitulosta.

Suomen eduskunnasta on tulossa jälleen maailman suurin teatteri – kuiskaajankoppi on tosin siirtynyt Moskovasta Washingtoniin. Eikä nykyään ole pelkoa siitä, että tasavallan presidentti passittaisi sopimattomia puhuvan (ja asemamaansa sisäisiin asioihin puuttumista harjoittavan) suurlähettilän takaisin kotimaahansa.

Kekkonen sentään teki niin.

Visiot alkavat toteutua; olemme rähmällämme kuin YYA-aikana. Nykyisen sopimuksen nimi tosin on EU:n peruskirja, Varsovan liiton roolin on ottanut Nato ja sosialisoinnin talouspoliittinen kassara on muuttunut SEV:ista EU:ksi.

Ja suurvalta uhkailee meitä – jälleen kerran.

Lähteet: Hbl, IL

 

Viikon mokutus 37/10

Suomella olisi nyt tilaisuus toimia edelläkävijänä antamalla maahan vakinaisesti asumaan muuttaneille ulkomaan kansalaisille oikeus äänestää myös valtiollisissa vaaleissa. Tarvittavat muutokset perustuslakiin ja muuhun lainsäädäntöön olisi hyvä panna vireille jo eduskunnan tulevalla vaalikaudella.

Hannu Kiuru, oikeustieteen lisensiaatti ja eläkkeellä oleva korkeimman oikeuden esittelijäneuvos HS:n Vieraskynässä 17.9.2010.

 

Sananen Hakunilasta

Päivän Hyysäri on julkaissut Sunnuntai-sivuillaan reportaasin Hakunilasta. Otsikolla Me olimme Hakunila kirjoitettu kokonaisuus on yllättävänkin asiallinen kyseisen lehden viherhomofeministisen toimittajapiirin kirjoittamaksi.

Penaali Tommi Nieminen kirjoittaa, että kun maahanmuuttajat tulevat lähiöön, kantaväestö alkaa muuttaa pois. Tukholman Tenstassa, Malmön Rosengårdissa ja Kööpenhaminan Nörrebrossa maahanmuuttajat ovat jo suuri enemmistö. Nyt sama tapahtuu myös Suomessa. Jukkis Järäinen ja muut Hakunilassa 1970-luvulta asuneet uudisraivaajat kertovat, miltä tuntuu, kun maahanmuuttajat valtaavat kotikadun.

Pääasiallisesti artikkeli onkin – kuten jo todettiin – yllättävän asiallinen. Mutta kuten aina Hyysärin kyseessä ollessa, tekstin joukkoon on pudoteltu myös aimo annos mitä typerintä mokupropagandaa.

Jokainen voi itse miettiä näiden väitteiden todellisuusarvoa:

Hakunilassa on helppo unohtaa, että ulkomaalaisten maahanmuutto on pääsääntöisesti hyvä asia. Ilman sitä Suomi ummehtuisi. Kansa vanhenisi, ja työikäisten osuus pienenisi. Monet innovaatiot, yritykset ja palvelut eivät koskaan syntyisi.

Se mitä Hyysärin toimittaja pitää ummehtuneisuutena, on perusta yhdenvertaisuuteen perustuvalle hyvinvointiyhteiskunnallemme. Tosin tällä menolla toimittaja saa tahtonsa läpi ja pääsemme moisista risteistä eroon Suomessakin.

Kansan vanheneminen on kupla, joka on puhkaistu jo ajat sitten. Nykyiset suuret ikäluokat ovat sodan aiheuttama tilastollinen harha. Tämä harha katoaa suurten ikäluokkien mukana noin parissakymmenessä vuodessa. On järjen köyhyyttä hankkia kieli- ja ammattitaidottomia siirtolaisia tällaisen kuplan vuoksi Suomeen. Aivan yhtä järjetöntä on myös se, että Suomessa olisi tulevaisuudessa esimerkiksi teollisuustyöpaikkoja, joihin tarvitaan työvoimarmeijaa.

Tällainen ns. humanitaarinen maahanmuutto on muuton kohteena olevalle yhteiskunnalle aina yhteiskunnan huoltosuhdetta rasittava tekijä. Lisäksi tuollainen maahanmuutto massiivisena tapahtumana  on myös De Facto valloitukseen ja sotatoimeen rinnastettava vihamielinen kansainvaellus.

Ja näkisi nyt sitten sen ensimmäisenkin sosiaalisin perustein maahanmuuttaneen tekemän suomalaista yhteiskuntaa hyödyttävän innovaation – kebab ja pizza ovat jo keksittyjä.

Eikä siinä vielä kaikki. Seesteisen ja rauhallisen tilastokerronnan päätteeksi  Nieminen tulee hieman takavasemmalta ja täräyttää näin:

Terveisiä metropolipoliitikoille: Se, että maahanmuuttajat asuisivat tasaisesti ympäri pääkaupunkiseutua – Töölöstä Hakunilaan -, olisi kaikkien etu. Maahanmuuttajalähiössä on vaarana, ettei moni koskaan opi suomen kieltä. Se johtaa työttömyyteen ja köyhyyteen, ja samaa putkea katkeroitumiseen.

Tämä liittyy Hyysärissä viikolla julkistettuun vaatimukseen siitä, että heimoperheille pitäisi muka järjestää luksusasuntoja kaupungin parhailta paikoilta. Lisäksi se, että toimittajan mukaan sosiaaliset maahanmuuttajat päättäisivät asuntopolitiikasta ei ole peräisin tästä maailmasta.

Mielestäni jo pelkkä ajatuskin siitä, että kaikkien agraari- ja paimentolaisyhteisöistä (humanitaarisin syin) Suomeen saapuneiden pitäisi asua Suomeen  päästyään  joko pääkaupungissa tai jossain muussa kasvukeskuksessa, on varsin omituinen.

Jos humanitaarisin syin Suomeen päässyt ihminen tällaista vaatii, niin ainakin minusta tuollaisen maahanmuuttajan motivaatio Suomeen tuloon on ollut nimenomaan länsimaiseen urbaaniin ympäristöön pääseminen – siis elintason nostamiseen tähtäävä sosiaaliturismi.

Maassa maan tavalla tai maasta pois. Ehdottomasti kuitenkin paras metodi estää maahanmuuttajaslummien syntyminen, on estää humanitaarinen maahanmuutto Suomeen kokonaan. Oppia päättäjät voivat ottaa esimerkiksi Ruotsin tekemistä virheistä.

Varsin yksinkertaista ja totta.

Hyvinvointivaltiolla on  omat kulttuurilliset vastaväittäjänsä. Se lepää konsensuksen päällä, joka taas on tapa kertoa toisella tavalla kulttuurillisen variaation puutteesta. Mitä voimakkaampi konsensus on, sitä enemmän hyvinvointivaltiolla on tilaa kasvaa. Mutta kun konsensus vahvistuu, silloin vahvistuu myös yhteiskunnallinen naiiviuskin; uskomus siitä, että omat erikoislaatuiset tavat ovat jotain sellaista joka on myös kaikkia muita vastustamattomasti viettelevää. Pohjoismaiden  suurimmat maahanmuutto-ongelmat eivät välttämättä liity ainoastaan rikollisuuteen, työttömyyteen ja ääri-islamilaisuuteen, vaan johonkin muuhun asiaan erillisenä kokonaisuutena.

Siihen, että Pohjoismaihin tulevat maahanmuuttajat ymmärtävät täydellisesti sen, että pohjoismaalainen hyvinvointivaltiojärjestelmä on pystytetty tasa-arvon perustalle, mutta he ovatkin päättäneet, ettei tämä järjestelmä sovi erityisen hyvin heille.

Lähteet: HS, Christopher Caldwell

Päivitys 22112009 1747: Kyseinen reportaasi on kaikkien luettavissa Hyysärin nettisivuilla. Kirjoitus löytyy täältä.

 

”Monikulttuurisuus ei voi maksaa kohtuuttomia”

Kuopion kaupungin uimahalleista vastaavan hallipäällikkö Hannu Pöllän mukaan monikulttuurisuus ei voi maksaa kohtuuttomia.

Suihkuverhon kaltaisia varustemuutoksia voimme tehdä, mutta jos erityiskohtelu vaatii rakentamista, silloin menee överiksi.

Samassa kaupungissa toimivan kristillisen järjestön, Setlementti Puijolan maahanmuuttajien kotouttamisesta vastaava koordinaattori Laura Rajaniemi korostaa, että maahanmuuttajat pitää kotouttaa suomalaisiin tapoihin.

Kaikille ei kannata järjestää omia ryhmiä mutta hienovaraisuuttakin tarvitaan. Maahanmuuttajat ovat tulleet vapaaehtoisesti ja kyllä maassa on opittava elämään myös maan tavalla.

Aivan oikein. Savossa näköjään terve järki on edelleen voimissaan – myös maahanmuuttajien kanssa työtä tekevien viranomaisten ja järjestöjen piirissä.

Sen verran tuohon tosin haluan todeta, että monikultturisuus ei voi olla kuitenkaan tavoiteena väestösltään yli 90 %sesti yksikulttuurisessa kansallisvaltiossa.

Etenkään silloin, kun se on vastoin enemmistön tahtoa. Maassa – edelleen – maan tavalla tai maasta pois.

Lähde: Kuopion kaupunkilehti

 

Päivän paras sananvalinta 280809

Uskon maahanmuuttajavoiman hyväksikäytön oivaltamisen (keinotekoisen suomenruotsalaisen vähemmistön kasvattamisen humanitaarisen maahanmuuton kautta) syntyneen RKP:ssä sattumalta. Vertaisin tätä esim. vakuutuspetokseen, jossa ilmoitetaan tulipalossa menetetyn paljon muutakin kuin mitä todellisuudessa menetettiin. Tai osuvampi vertaus lienee se, että vakuutuspetoksen mahdollisuuden oivallettua heitetään bensaa palonalkuun. Miten tämä sitten liittyy nyt käytävään oikeudenkäytiin, niin en näe suoraa yhteyttä. Se on silti huomionarvoinen näkemys siitä mitä RKP hyötyy vapaammasta maahanmuuttopolitiikasta.

Tony Vuori Hommassa 280809

 

Tontti metsässä

Suuri vihreä filosofi Jarkko Tontti on jälleen kerran osoittanut ymmärryksensä laajuutta Vihreän Langan julkaiemassa blogissaan.

Tai sitten nationalismia tai muuta yhteisöllisyyttä korostavaa oppisuuntaa, jonka mukaan ihmistä ei kohdella yksilönä, ainutkertaisena ja erilaisena, vaan vain kansakunnan ja kulttuurin jäsenenä.

Metsään meni, taas. Kolina kuuluu vieläkin.

Toisin kuin virheiden ajama vasemmistolainen ns.yhteisöllisyys,, joka perustuu siihen, että yksilö on yhteisöä varten, nationalismi perustuu siihen, että yhteisö on yksilöä varten.

Nationalimissa yhteisen kulttuurin ja kielen omaavat ihmiset muodostavat keskenään – ykslöistä sukujen ja heimojen kautta koostuvan – kansankokonaisuuden, joka on tarkoitettu omien yksilöidensä suojaksi ja hyväksi.

Tosin kuin vihervasemmistolainen monikulttuurinen yhteiskunta, joka on tarkoitettu puolestaan kaikille muille paitsi sen rakentaneille ihmisille ja heidän jälkeläisilleen.

Lähde: VL

 

Viikon mokutus 31/09

Ensi vuoden (valtion) talousarvioon esitetään maahanmuuttohallinnolle kaikkiaan 166 miljoonaa euroa, kun tämän vuoden budjetissa maahanmuuttajille on varattu 92 miljoonaa euroa. Maahanmuuton kasvu on ylivoimaisesti tärkein syy siihen, että sisäasiainministeriö esittää ylittävänsä kehysmäärärahat noin 30 miljoonalla eurolla.

Aallon mukaan rahaa tarvitaan muun muuassa siihen, että valtio ostaa vastaanottokeskuksilta lisää palveluja. Maassa on jo toistakymmentä vastaanottokeskusta. Lisäksi varoja vaativat turvapaikanhakijoiden toimeentulotuki- ja terveydenhuoltomenot. Rahaa tarvitaan myös pakolaisia sijoittavien kuntien korvauksiin.

Tämä vetää jo aika sanattomaksi.

Lähteet: SS, Homma (kiitos nimimerkki Femakolle)

 

Muutoksen aika?

Tämä muutaman viikon loma ja aivan tietoisesti tehty irtiotto maailmasta ja sen todellisuudesta alkaa ilmeisesti tuottamaan tuloksia.

Kun katselin tänään Hyysärin uutisia, niin käsitykseni siitä, että Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen tapahtunut kiehunta ja muutos maailmassa ei ole vielä saavuttanut kliimaksiaan – muutos kehittyy edelleen.

Otan tässä muutaman esimerkin.

Kahdessa eri uutisessa kerrottiin radikalismin jatkavan kulkuaan – vaikka sen olisi pitänyt loppua äärivasemmiston kohdalta jo tuohon kuuluisaan kommunismin konkurssiin – ja äärioikeiston kohdalla Nurnbergin oikeudenkäyntiin ja sitä seuranneeseen amerikaanisaatioon.

Jostain syystä – kivuliaassa maanosassamme – sekä äärivasemmisto että äärioikeisto on päässyt jälleen kerran yli uutiskynnyksen. Uutiset kertovat äärivasemmiston aloittaneen mellakat Italiassa G8-kokouksen vastustamisen tiimoilta ja samaan aikaan poliisi on joutunut taiteluun äärioikeistoa edustavien ryhmien kanssa Unkarissa.

Kun samalla uutissivulla – ja samaan aikaan – paheksutaan sitä, että Formula 1:n ehdottoman itsevaltiaan – Bernie Eccklestonen – kehuneen Adolf Hitlerin kykyä ”saada asiat hoidetuiksi”.

Asia muuttuukin tässä uutisvuossa – nykymaailman kaikkien pinnalla olevien ilmiöiden tavoin – varsin paradoksaaliseksi.

Eccklestone ylistää samassa haastattelussa vahvoja johtajia ja moittii nykyisiä poliitikkoja heikoiksi. Ecclestone kehuu Hitlerin kykyä johtaa suuria ihmisjoukkoja. Samalla hän sanoo kallistuvansa enemmän totalitarismiin demokratian sijaan.

Ecclestone puhuu haastattelussa myös esimerkiksi Saddam Husseinista.

Teimme pahan virheen, kun kannatimme ajatusta päästä Saddam Husseinista eroon. Hän oli ainut, joka pystyi kontrolloimaan tuota maata [Irakia]

Tämä samainen Ecclestone on herättänyt hämmennystä kommenteillaan myös aiemmin. Viime kuussa hän sanoi F1-sarjan tarvitsevan tummaihoisen juutalaisnaisen, joka voittaisi muutaman kisan.

Mistä sitten on kyse?

Vaikka kaiken tämän sekavuuden keskellä näyttäisi siltä, että äijä on menettänyt järkensä, niin kyse ei ole siitä. Kyse on siitä, että vaikka Eccklestonekin vaalii lompakkoaan ja omaisuuttaan, hän hakee myös muutosta nykyiseen järjestelmään. Hän on nimittäin lukenut läksynsä, ymmärtää muutosta ja tietää myös sen, että se kenellä on todellista valtaa (mammonaa ja suhteita), pärjäilee sekä äärioikeistolaisten että äärivasemmistolaisten kanssa.

Kuten Kruppin suku pärjäsi kansallissosialistien tai Fordin suku kommunistien kanssa – loistavasti jo pelkästään rahallisesti.

Kyse on kuitenkin siitä miten valjastetaan ideologioita rahan ja kansainvälisen kapitalismin vankkureita vetämään.

Vaikka juuri ja nyt näyttäisi siltä, että äärioikeisto saattaisi viedä pidemmän korren, todellisuus voi olla jotain aivan muuta. Äärivasemmisto kansainvälisyyteen ja valtiottomuuteen perustuvine ideologioineen on juuri sitä mitä globaali kapitalismi tarvitsee.

Nimittäin kaikkien orjien näennäiseen yhdenvertaisuuteen perustuvan ja ahkerien työläismuurahaisten muodostaman paariakastin. Siinä ei ihmisen ihonvärillä, uskonnolla tai mielipiteellä ole mitään merkitystä.

Samaan aikaan nationalistien ajattettelemattomin osa haluaa lähteä mukaan pelkän Formula 1 kilpailuissa soitettavan kansallishymnin tai – pahimmassa tapauksessa – sokean markkinataloususkonnon vuoksi.

Circus et panem – sanoisivat roomalaiset.

Tai kuten Joseph Göbbels sanoi, tulemme pääsemään valtaan laillisin keinoin, miten me valtaa sen jälkeen käytämme on oma asiamme.

Tai kuten Vladimir Iljitsh Lenin sanoi, vallankumous tarvitsee hyödyllisiä idiootteja.

Häviäjiä tässä kilpailussa ovat kaikki kansat, kulttuurit, diversiteetti – ja loppupelissä orjiksi viihteen ehdoilla antautuvat yksilöt.

Ultrakapitalismi takaa sinulle paikan katuojassa. Ultrakommunismi takaa Sinulle paikan pakkotyöleirissä. Onneksi on kolmaskin tie.

Valinta on Sinun – on muutoksen aika, halusit tai et.

Halusit tai et.

Lähde: HS

 

Viikon mokutus 18/09

Itse pidän Punavuorta sopivampana paikkana vastaanottokeskukselle kuin Kontulaa, koska Itä-Helsingissä on jo entuudestaan suhteellisen paljon maahanmuuttajia.

Vesa Hack US-blogissaan 28.4.2009

Kun Vesan tällä kerralla ulospäästämää idiotismia tutkii lähemmin, huomaa että tässähän meillä puhuu aito komentotaloutta edustava uusstalinisti – Vesan olisi ehkä syytä tutustua käsitteen White Flight merkitykseen.

Tämän sijoittamisen suurin ongelma on siinä, että nämä sinänsä pienet etnisyydestään kynsin hapain kiinni pitävät ryhmät eristäytyvät nyt yhteen kerättyinä tasaisesti ympäri kaupunkia – eli muodostavat näitä pienempiä (ja tiiviimpiä) ghettoja myös ns.paremmille alueille.

Olin eräässä suljetussa kokouksessa muutama vuosi taaksepäin. Tuossa kokouksessa erittäin korkeassa toimeenpanevassa asemassa oleva kaupungin asuntovirkamies kertoi meille, että tulevaisuuden asuntopoliittinen tavoite on vähintään 14% maahanmuuttajia jokaisessa Helsingin kaupunginosassa.

Kysymyksiin aikooko kaupunki laajentaa sosiaalista asuntotuotantoa myös näille ns. paremmille alueille, kyseinen virkamies sanoi, että siihen ei ole tarvetta – kaupungilla on olemassa Helsingin Asuntohankinta Oy. Tämä yhtiö on kaupungin omistama, mutta siihen ei päde sama poliittinen valvonta kuin kaupungin virastoihin ja laitoksiin. Sen tehtävänä on hankkia omistusasuntoja perinteisistä asunto-osakeyhtiöistä sosiaalisin perustein ja kaupungin työsuhdeasuntoiksi jaettaviksi vuokra-asunnoiksi.

”Näihin me tulemme ensisijaisesti tulevaisuudessa asuttamaan sosiaalisin perustein asuntoa tarvitsevia maahanmuuttajia, saadaksemme tavoitteemme (tuon mainitun vähintään 14%) toteutumaan”

Ei tarvitse tosiaan mennä Kontulaan saakka – käykääpä huviksenne näin keväällä tai kesällä iltaisin katsomassa esimerkiksi mallikaupunginosien Pikku-Huopalahden tai Ruoholahden ympäristöä (urheilukenttiä, metroasemaa jne), niin saatte erinomaisen kuvan siitä mistä on kysymys.

Kun nyt sitten puhutaan näistä vastanottokeskuksista, joissa asuu maahan vasta saapuneita ihmisiä vailla minkäänlaista tulevaisuutta (laman alla taistelevassa ja omalaatuisen alkuperäiskielen ja -kulttuurin piirissä) niin jokainen voi sitten kuvitella tuollaisen keskuksen vaikutuksen omaan naapuristoonsa ja asuntojen arvoon.

Ihmisillä on oikeus itse saavuttamaansa elintasoon – tällainen päättäjien taholta tehty pakkosijoituspolitiikka ei ole mitenkään yhndenvertaisuusperiaatteen eikä kansanvallan perusteiden mukaista.

Mutta eihän Vesa sitä ymmärrä – virhe mikä virhe…

 

Monokulttuurinen monikulttuuri

Mietin tuossa aiemmin illalla, miksi sana monikulttuuri tökkii – etenkin silloin kun sitä käytetään Suomessa?

Tökkiminen johtuu siitä, että suomalaisittain monikulttuuri ja monikulttuurisuus on betonoitu monoliittiseksi monokulttuuriksi.

Suomalainen monikulttuuri on itse asiassa monokulttuuria.

Virallinen monikulttuuri ohjaa kansalaisia ymmärtämään käsitteen siten, että se pitää sisällään ns.suvaitsevaisuutta, hädänalaisuutta ja pakolaisuutta.

Todellisuudessa se pitää sisällään kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden tukemista, ihmiskauppaa, korruptiota, sosiaaliturismia, turvaverkkoihin passiivisesti heittäytymistä, väestöräjähdyksen ja ilmastomuutoksen kiihdyttämistä, rumaa globalisaatiota, alkuperäiskansojen oikeuksien polkemista, ekspansiota, käännytystyötä, ankkurilapsia, ihmisarvon alentamista, naisten alistamista, yleistä alistamista, etnistä puhdistamista, uuskolonialismia ja yhteiskunnallista huba-haba-työtä – jopa uuden ajan orjuutta.

Se ei suvaitse kritiikkiä – poliittisesta epäkorrektiudesta nyt puhumattakaan. Se ei hyväksy tilastoja. Se ei tunne totuutta. Se polkee kaiken samaan muottiin.

Se on uusdeedeeärräläinen versio Kekkoslovakiasta. Ummehtunut ja pistävä hajumuisto 1970-luvun konsensuksesta, kekkoslaisuudesta, YYA-sopimuksesta, taistolaisuudesta, pysähtyneisyyden ajasta ja suomettumisesta.

Viralliselle monikultturille ei ole edes olemassa saksalaista myyntijohtajaa, norjalaista tutkijaa, kalifornialaista kahvilayrittäjää eikä – missään nimessä – kristittyä valkoista afrikkalaista yrittäjänaista.

Pahimmillaan se tulee esiin ns. äärioikeistoa kosiskelevan vihreän tilastotutkijan uuskolonialistissa puheissa – hän kun haluaa hakea kehitysmaista – testien – kautta älykkäimmät ja parhaimmin koulutetut yksilöt. Viis veisaamatta noiden kehitysmaiden tilanteesta tai intresseistä omaa intelligentsiaan ja tulevaisuuttaan kohtaan.

Monikulttuuri pitää sisällään – vain ja ainoastaan – alistetun kotiäidin, työttömän maahanmuuttajan, kiihkosaarnaajan, vasemmistolaisen tutkijan ja yhteiskunnallista – toisarvoista työtä tekevän – alipalkatun (huutavaa työvoimaa paikkaavan) uuden ajan orjan.

Tätä on suomalainen monokulttuurinen monikulttuuri.

 

Kysymys kielitaidosta

Olen tässä jonkin aikaa seurannut ns. suvaitsevaiston ja etenkin vihervasemmiston paasausta työvoimapulan vääjäämättömyydestä- Ja etenkin sitä informaatiotulvaa, että sellainen vitsaus pitää hoitaa Suomessa (jossa on ainakin 200 000 erilaista työtöntä ja suuret ikäluokat ovat tilastollinen kupla) maahanmuuttajista koostuvan, kieli- ja ammattitaidottoman, suomalaista kulttuuria ymmärtämättömän, (toistaiseksi)vähään tyytyvän ja etenkin kustannuksiltaan halvan työvoima-armeijan voimin.

Tämä herättää taas uusia kysymyksiä kaltaisessani omassa parastaan ymmärtämättömässä hallintoalamaisessa.

Mitä kaikkia kieliä vanhustenkodissa makaavien Hiljan ja Helmin pitää osata, pystyäkseen kommunikoimaan hoitohenkilökunnan kanssa? Esimerkiksi kertomaan näille, että

* minulla on jano.
* minulla ei ole jano. Ei en halua yhtään enemmän juomaa (tukehdun siihen).
* minulla on nälkä.
* minulla ei ole nälkä. Ei en halua yhtään enemmän ruokaa (tukehdun siihen)
* vaippani on märkä (voitko vaihtaa)
* haluan huikan konjakkipullostani (sopiiko se uskontoosi/onko joku varastanut sen?)

Tai ihan vain kommunikoinnin ja höpinän vuoksi.

Toinen kysymys kuuluu – miten aioitte hoitaa tämän kielenopetuksen?

Kolmas kysymys kuuluu sitten näin. Osaan – nyt ja tässä – noin kymmentä kieltä, voitteko ystävällisesti kertoa riittävätkö ne tulevaisuuden Suomessa, vai joudunko opettelemaan vielä lisää?

 

Se siitä ns. työvoimapulasta

Päivän Kauppalehti kertoo totuuden kukkahattukansan vakiopeikosta – työvoimapulasta.

Raakaa peliä rakennuksilla otsikoidussa uutisessa kerrotaan, että korjausrakentamisessa on jo käynnistynyt raju hintasota.

Etenkin pienten ja keskisuurten alihankkijoiden tuntitaksat ovat romahtaneet yhdessä yössä pohjalukemiin pääkaupunkiseudun kerrostalojen remonteissa.

Urakkalaskutuksen tuntihinnat ovat nyt huoneremonteissa pudonneet yli 40 euron huipputasosta 25–30 euroon ilman arvolisäveroa. Pula on aliurakoinnissa kääntynyt nopeasti ylitarjonnaksi.

Helsinkiläisen keskisuuren rakennusliikkeen R. Muhosen toimitusjohtaja Toimi Niesniemi arvioi, että jo ensi keväänä monilla pienillä ja keskisuurilla rakennuttajilla on edessään hyppy tuntemattomaan, kun palkkamenot kohoavat ja tilauskannat ohenevat.

Jyväskyläläisen Jyväs-Seiskan toimitusjohtaja Kimmo Puusaaniemi kertoo puolestaan, että jotkut alan yritykset ovat jo valmiita ottamaan urakan miltei mihin hintaan tahansa turvatakseen työllisyytensä.

No niin monikulturistit ja rahanahneet – haluan kuulla sitten sen seuraavan tekosyyn.

Tekosyyn sille, miksi teidän mielestänne Suomeen pitää tässäkin tilanteessa aktiivisesti houkutella ulkomaalaista työvoimaa – tai miksi meidän pitäisi ottaa muutenkin tarpeeksi suuren omien (ja näköjään kasvavan) elätettävien joukon lisäksi maahamme lisää (muuten kuin työperäisyyden takia tulevia) ammatti- ja kielitaidottomia ihmisiä kilpailemaan ehtyvistä sosiaalisista subventioista alkuperäisväestön kanssa?

Haluatteko te luoda Suomeen avointa rasismia ja väkivaltaa? Haluatteko te luoda levottomuuksia tai jopa synnyttää sisällissodan?

Miten on – esimerkiksi Jeja Pekka Roos?

 

Sananvapauden nykyinen dilemma

Suurin ongelma juuri tämän hetken keskustelussa on se, että me jotka haluamme puolustaa kansallisvaltio Suomea ja sen nykyistä yhteiskuntajärjestystä, olemme saaneet vastaamme sellaisten johtajien ohjaaman virkamieskunnan, joka haluaa tuhota sen – kansallisvaltio Suomen.

Tässä tilanteessa näyttäisi ainoa voittaja olevan yhteiskunnan laillinen väkivaltakoneisto – poliisi. Se saa haluamansa lisävaltuudet ja pystyy kiristämään otettaan kansalaisista – päämäärästä tai sen oikeudesta välittämättä.

Poliisi haluaa – jo pelkän asemansa vuoksi – mahdollisimman laajat valtuudet toimintansa helpottamiseksi.

Sisäministerin ja poliisiylijohtajan viimeaikaiset kommentit ovat tätä vasten erittäinkin ymmärrettäviä – tosin kansalaisen kannalta varsin epätoivottuja.

Jos yhteiskunta liikkuu siihen suuntaan, että kaikki se joka on jonkun mielestä epätoivottua kriminalisoidaan, päädymme miljoonien tavoitteiden ja toiveiden yhtälöön.

Mutta sehän onkin kaiketi monikultuurin syvin tarkoitus?

Toisaalta – minä en hyväksy sitä, että joku on sitä mieltä, että Suomessa on liian laaja sananvapaus ja hän pyrkii kriminalisoimaan sen.

Pitäisikö minun puolestani pyrkiä kriminalisoimaan hänen ajattelunsa rikoslakiin yksilöitynä – perustuslain hengen ja kirjaimen mukaisesti – vai pitäisikö minun sallia hänelle sananvapaus?

Kas – siinäpä kysymys.

 

Asian ytimeen – Zahra Abdullah

Vihreä kestoehdokas, Zahra Abdullah, kommentoi vaalikone.fi:ssä kysymykseen Pitäisikö pääkaupunkiseudun ruuhkiin puuttua niin, että yksityisautoilijoilta alettaisiin kerätä ruuhkamaksuja? seuraavalla tavalla:

Ruuhkiin pitää puuttua, mutta pitää huomioida myös ne ihmiset, jotka tarvitsevat välttämättä autoa töissään. Esimerkiksi terapeutit, kodinhoitajat, valokuvaajat ja tulkit tarvitsevat kuitenkin autoa työssään, eivätkä he ehdi kulkea joka paikkaan bussilla, koska heidän aikansa on niin rajallista. Heidän pitää saada vähentää ruuhkamaksuja esimerkiksi verotuksessa.

Kiitos Zahra siitä, kun menit kursailematta asian ytimeen.

Tämä on juuri se asia, miksi nykyinen meno on perseellään. Kun kaiken maailman erinäiset yksityishenkilöt ja pienet (mutta niin kovaääniset ja hyvin ymmärretyt) painostusryhmät vaativat itselleen verovaroin subventoituja erioikeuksia ja etuuksia, ollaan kaukana Suomen laissa määritellyistä yhdenvertaisuudesta ja kansanvallasta.

Mitä enemmän tietyille individualisteille annetaan näiden vaatimusten suhteen periksi, sitä syvemmällä suossa ollaan. Kun poiketaan yhdenvertaisuudesta jossain, siitä aukeaa portti poikkeamiin kaikessa muussakin yhteiskunnallisessa elämässä.

Pahimpana mahdollisena lopputuloksena – tässä omien etujen ja erikoisuuden tavoittelussa – saadaan sellainen yhteiskunta, jossa hiljainen enemmistö maksaa kovaäänisten vaatijoiden erioikeudet ja kilpailun paikasta auringossa.

Sama Zahra oli muuten Suomesta turvapaikan – ja sen kautta kansalaisuuden – saaneena Somalian islamistihallituksen vieraana ja tukemassa heitä työtä tekemällä pari vuotta sitten Somaliassa. Siis siinä maassa, josta hän on joutunut lähtemään pakolaiseksi. Tuolloin Helsingin kaupungin kunnanvaltuutettuna toiminut katsoi, että hänestä on tärkeämpää olla Somaliassa kuin ajaa äänestäjiensä etuja luottamushenkilönä Suomessa.

Kun islamistihallitus sortui, Zahra oli Mokuradion tuella huutamassa Suomen valtiota evakuoimaan hänet tuolta jo mainitusta Somaliasta…

Viimeistään tämän kommentin pitäisi kertoa, miksi oli oikeastaan hyvä, että Zahra ei päässyt kansanedustajaksi. Hän ei ole mielestäni henkilönä – ja nyt en todellakaan viittaa kansanryhmään enkä etnisyyteen – tarpeeksi integroitunut tai edes tarpeeksi kiinnostunut siitä tavasta, jolla Suomea hallitaan ja maamme lakeja säädetään.

(Luulisi muuten kunnallisvaaliehdokkaan tietävän sen, että Eduskunta säätää lakeja, joihin verohelpotukset perustuvat – ei Helsingin kaupunginhallitus. Ovatkohan vaalit ja tehtävät jäsentyneet nyt aivan oikein?)

Tuliko mielipiteeni Zahrasta henkilönä ja poliitikkona selväksi?

Lähde: Vaalikone.fi

Jk. tämä kirjoitus ei sitten liity mitenkään mihinkään kansanryhmään. Ei edes Korhosiin eikä Sotkamon Jymyyn.

 

Hets mot folkgrupp – Mika Illmanin näkemys

Paljon siitä puhutaan, mutta kuka on tutustunut Siihen?

Siis siihen, jota nimimerkki MOT kommentoi Totuuden nettikeskustelussa seuraavasti:

Jokaisena aikana näyttää olevan joku Illman. Taannoin sellainen oli vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen. Silloin, vielä vajaa vuosi sitten, muistan kun eräissä virastoissa ja asianajotoimistoissa käytössä oli sanonta “Päivän Puumalainen”. Sillä tarkoitettiin omaperäistä ajatusta, jonka tämä valtuutettu aktiivisuudessaan oli kulloinkin julki suoltanut. Ehkä näihin ajatuksiin olisi sittenkin pitänyt suhtautua muuten kuin röhönaurun kera. No, Puumalainen nimitettiin apulaisoikeuskansleriksi (!), ja luultiin, että naurut oli naurettu.

Sitten näyttämölle astui tämä Illman. Illmanin ajattelun taustalla on paitsi yltiöpäinen halu nähdä rasismia siellä ja täällä myös valtaväestösuomalaisten syyllistäminen. Hän on (nimestään huolimatta) suomenruotsalainen, hyvän kodin kasvatti, ja siten eräänlainen vastine 1960-luvun radikaaleille. Kohde vain on erilainen.

Hänen ajatuksensa näkyvät suurelta osin hänen väitöskirjastaan. Lukaisin se läpi, ja mielestäni se oli varsinaisen tutkimuksen sijaan jonkinlainen julistus tai pamfletti. Tarkoitushakuisuus oli taitavasti kätketty argumentaatiolta näyttävän valikoivan viittausaineiston oheen. Itse en olisi puoltanut väitöksen hyväksymistä, mutta tiedekunta päätti hyväksyä sen yksimielisesti vastaväittäjän lausunnon perusteella. Vastaväittäjä oli ruotsalainen (Uppsalasta) ja huhun mukaan ehkä myös gay.

Ehkä tämä nyt hieman taustoittaa ilmiö Illmanin ajatuksia. Näin niitä on ainakin helpompaa ymmärtää.

Kyse on siis Mika Illmanin väitöskirjasta Hets mot folksgrupp.

Otan luvan kommentoida hieman sitä, mitä Mika Illman on todennut itse väitöskirjansa sisällöstä.

Väitöskirjasta – tieteellisestä dokumentista, toki, mutta myös yksityisen ihmisen lainsäädäntöön tai sen tulkintaan liittyvästä mielipiteestä sekä niistä perusteista, jotka – Illmanin mielestä – puoltavat kansanvaltaisen, homogeenisen ja kansallisvaltioon perustuvan yhteiskunnan intressiä suojan saamiseksi rasistista propagandaa vastaan ja jotka samalla siis edellyttävät sananvapauden rajoittamista.

Pluralistinen Suomi?

Illman kertoo tutkimuksensa kohteena olevan Suomen rikoslakiin sisältyvä kriminalisointi kansanryhmää vastaan kiihottamisesta (rikoslain 11 luvun 8 §). Tämä säännös kriminalisoi sellaisten ilmaisujen levittämisen, joissa etnistä, kansallista, uskonnollista tai muuta sellaista kansanryhmää uhataan, solvataan tai panetellaan.

.. mutta hetkinen:

Kriminalisoinnin tarkoituksena on viime kädessä suojata pluralistista yhteiskuntaa rangaistusuhan avulla.

… toteaa Mika Illman.

Pluralistista (l.moninaista, moniarvoista) yhteiskuntaa? Onko Illman ottanut oikeudekseen määritellä Suomen valtiomuodon ja yhteiskuntajärjestyksen?

Suomi on – De Facto – erittäin homogeeninen kansallisvaltio – ei useammasta kulttuurista, kielestä tai kansallisuudesta muodostunut (tai muodostettu) pluralistinen yhteiskunta. Tällaisia monikulttuurisia helvettejä ovat esimerkiksi Yhdysvallat, Ruotsi ja Etelä-Afrikka.

Suomi on – De Jure – täysivaltainen tasavalta ja myös selvä suvereeni kansallisvaltio. Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta, joka päättää myös valtiontaloudesta. Lainsäädäntövalta ei siis kuulu esimerkiksi Euroopan Unionille tai Mika Illmanille.

Perustuslaki määrittelee maamme kansalliskieliksi suomen ja ruotsin. Yksikulttuurinen ja kaksikielinen maa, jossa historiallisista syistä noin 5%:n vähemmistö on asetettu samaan asemaan yli 90%:n enemmistön kanssa ei ole minkään määritelmän mukaan pluralistinen. Maamme yhteiskuntajärjestys ja lainsäädäntö ovat toki liberaaleja, mutta se on aivan eri asia kuin pluralismi.

Tämä väite on siis – omasta mielestäni – perustuslain vastainen ja opponentin olisi pitänyt puuttua tähän väitöstilaisuudessa. Näin ei kuitenkaan käynyt.

Rasistista propagandaa?

Illman käyttää myös termiä rasistinen propaganda.

Tutkimus lukeutuu rikosoikeuden alaan. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää ja analysoida miten rasistista propagandaa määritellään ja kontrolloidaan edellä tarkoitetun rangaistussäännöksen kautta.

Tämä on sikäli mielenkiintoinen termi, että sitä ei löydy lainsäädännöstä. Kovin ikävästi näyttää siltä, että Illman pyrkii muokkaamaan lainsäädäntöä omia ambitioitaan vastaavaksi. Kovin kaukana ei käy mielestä sellainen varsin epämiellyttävä asia, kuin epäilys lainsäädäntövallan anastuksesta tai sen yrityksestä.

Rikoslain 11 luvun 8 §:ssä rangaistavaksi säädetty kiihottaminen kansanryhmää vastaan on sananvapautta rajoittava kriminalisointi. Tämä herättää kysymyksen siitä, miten pitkälle meneviä ne rajoitukset ovat, joita kriminalisoinnin perusteella voidaan asettaa sananvapaudelle. Tätä kysymystä selvitetään tutkimuksen neljännessä luvussa. Tässä luvussa esitetään luettelo normatiivisista perusteista, jotka toimivat kriminalisoinnin perustana. Kaikkein tärkein näistä normatiivisista perusteista on Yhdistyneiden Kansakuntien kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskeva kansainvälinen sopimus vuodelta 1965. Suomi on liittynyt tähän sopimukseen vuonna 1970. Tutkimuksessa esiin nostettujen normatiivisten perusteiden pohjalta argumentoin tutkimuksessani sen puolesta, että yhteiskunnan intressi suojan saamiseksi rasistista propagandaa vastaan on arvioitava varsin painavaksi sananvapauden rajoittamisperusteeksi.

Jälleen henkilökohtainen – ja siten subjektiivinen – näkemykseni:

Kun Illman käyttää YK:n kaikkinaisen rotusyrjinnän poistavaa kansainvälistä sopimusta väitöskirjansa pohjana, liikutaan varsin ohuilla jäillä. Käyttämällä – Suomen toki ratifioimaa – kansainvälistä sopimusta väitöksensä pohjana, Illman sivuuttaa samaan aikaan YK:n peruskirjan, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ennakkopäätökset ja Suomen lainsäädännön.

Mitä sopimukset ja laki sitten sanovat?

YK:n peruskirja hyväksyttiin vuonna 1945. Se asettaa oikeuksia ja velvollisuuksia maailmanjärjestön 185 jäsenvaltiolle. Peruskirjassa viitataan toistuvasti ihmisoikeuksiin ja perusvapauksiin. Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus on Yhdistyneiden kansakuntien 10. joulukuuta 1948 kolmannessa yleiskokouksessaan hyväksymä julistus. Sananvapautta pidetään tuossa julistuksessa yhtenä tärkeimpänä ihmisoikeutena ja perusvapautena.

Sen 19. artiklassa sanotaan, että jokaisella on oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen; tähän sisältyy oikeus häiritsemättä pitää mielipiteensä sekä oikeus rajoista riippumatta hankkia, vastaanottaa ja levittää tietoja kaikkien tiedotusvälineiden kautta.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on aikaisemmissa päätöksissään määritellyt sananvapautta. Se on todennut esimerkiksi tapauksissa Handyside 7.12.1976 A 24 ja Grigoriades v. Kreikka 25.11.1997 seuraavasti,:

Sananvapaus ei pelkästään kata sellaisia tietoja ja ajatuksia, jotka otetaan myötämielisesti vastaan, joita pidetään vaarattomina tai joihin suhtaudutaan välinpitämättömästi. Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestön osaa. Tätä vaativat tuomioistuimen mukaan moniarvoisuus, suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus, joita ilman ei ole kansanvaltaista yhteiskuntaa.

Suomessa sananvapaus on turvattu perustuslain 12 §:ssä, jossa todetaan jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla. Lailla voidaan säätää kuvaohjelmia koskevia lasten suojelemiseksi välttämättömiä rajoituksia.

Kenelle kuuluukaan lainsäädäntövalta?

Kirjan viidennessä luvussa Illman esittelee sitä, miten rasististen ja sen kaltaisten ilmaisujen levittäminen on säännelty eräissä muissa maissa – Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa sekä Saksassa – jotka myös ovat liittyneet edellä mainittuun YK:n vuoden 1965 sopimukseen.

Illmanin mielestä:

Esityksen tarkoituksena on yhtäältä osoittaa, että näissä maissa lainsäätäjä on myös arvioinut sananvapauden rajoittamisen välttämättömäksi, jotta rasistista propagandaa, voitaisiin estää. Toisaalta argumentoin tämän tutkimusosion perusteella myös sen puolesta, että Suomen aihetta koskeva lainsäädäntö on pidettävä samantasoisena kuin näissä tutkituissa maissa. Muuten vaarana on, että maastamme muodostuu ”vapaasatama” rasistisille agitaattoreille.

Oman näkemykseni mukaan Illmanin kanta on varsin huteralla pohjalla.

Ensiksi – kuten jo aikaisemmin totesin – perustuslakimme kertoo varsin selvästi sen, että suomalaista lainsäädäntöä laatii Suomen eduskunta. Minusta on varsin omituista se, että Mika Illmanin kaltainen korkeassa valtiosyyttäjän virka-asemassa työskentelevä yleisön palvelija antaa edes neuvoja esimiehelleen – eli eduskunnalle – siitä minkälaisia lakeja sen tulee säätää.

Toiseksi – kaikki se lainsäädäntö mitä muualla on laadittu ei ole välttämättä mitenkään onnistunutta eikä kopioinnin arvoista. Saksan kohdalla on kyse siitä, että kyseinen maa hävisi sodan ja sen lainsäädäntö on varsin pitkälle voittajien sanelemaa. Muiden pohjoismaiden kohdalla voimme todeta, että ainakin osa näiden lainsäädännöstä on ollut varsin epäonnistunutta ja että näissä maissa lainsäädäntöä palautetaan yltiöliberalistisesta vouhotuksesta takaisin pohjoismaisen kansalaisyhteiskunnan etujen mukaiseksi.

Kolmanneksi – rasistinen agitaatio ei ole edelleenkään rikos Suomessa. Mika Illman paljastaa tässä lauseessaan kaikkein olennaisimman- hän haluaa tuosta sanamuodosta päätellen valtaa ja päästä päättämään lainsäädännöstä tai ainakin sen tulkinnasta välittämättä siitä mitä voimassaolevaan lainsäädäntöön on eduskunnan toimesta kirjattu.

Tämä on varsin pelottavaa.

Sananvapauden rajoittamista

Kirjan 6. luku sisältää Illmanin näkemyksen sananvapaudesta ja sen perusteista. Hän toteaa seuraavasti:

Tutkimuksen tässä osassa selvitän, mitkä ilmaisujen kategoriat ovat sananvapauden suojaamia ja mitkä jäävät tämän suojan ulkopuolelle. Tällaista rajanvetoa ei ole mahdollista tehdä, ellei samalla selvitetä miten sananvapautta voidaan legitiimisti rajoittaa. Tähän rajoittamiskysymykseen haen vastausta tutkimalla Euroopan ihmisoikeussopimuksen kontrolliorgaanien ja YK:n ihmisoikeuskomitean aihetta koskevaa oikeuskäytäntöä.

Miten sananvapautta voidaan legitiimisti rajoittaa.

Tämä kertoo sen, että Illmanin perustarkoitus on määritellä näennäisesti laillisia keinoja rikkoa kansalaisyhteiskunnan perussopimusta vastaan ja rajoittaa erästä tärkeintä ihmisoikeutta.

Tältä pohjalta minun on erittäin vaikea nähdä, että Illman olisi perusasenteeltaan demokraatti tai että hän olisi sitoutunut kansanvaltaisen yhteiskunnan jäseneksi – puhumattakaan yleisön palvelemisesta virkamiehenä.

Mielestäni Mika Illman ei edusta virkamieheltä vaadittavaa objektiivisuutta, lainsäädännön kunnioitusta eikä sitoutumista suomalaisen kansalaisyhteiskunnan arvoihin.

Hän jatkaa :

Tämän oikeuskäytännön perusteella argumentoin sen käsityksen puolesta, että suurin osa rasistiseksi luokiteltavasta ilmaisujen levittämisestä voidaan rajata sananvapauden antaman suojan ulkopuolelle.

Voiko tuon enää selvemmin sanoa? Hän rajaa sananvapauden ulkopuolelle sen, mikä häntä ei miellytä. Vaikka kyse ei ole hänen mielipiteestään. Kyse on ihmisoikeuksista ja voimassaolevasta lainsäädännöstä.

Asiaton ja tarkoitushakuinen tulkinta rangaistussäännöksestä

Kirjan seitsemäs ja samalla viimeinen luku on Illmanin mielestä tämä tekeleen tärkein osio.

Ne perusteet, jotka puoltavat yhteiskunnan intressiä suojan saamiseksi rasistista propagandaa vastaan ja jotka samalla siis edellyttävät sananvapauden rajoittamista sekä ne perusteet, jotka puoltavat mahdollisimman laajaa sananvapautta, asetetaan tässä osiossa vastakkain. Nämä erilaiset perusteet, jotka monessa suhteessa ovat ristiriidassa keskenään, punnitaan toisiaan vastaan hyväksyttävän kokonaisratkaisun löytämiseksi. Tämän intressipunninnan perusteella olen tutkimuksessani
päätynyt siihen, että rikoslain 11 luvun 8 §:n tunnusmerkistölle tulisi antaa sellainen tulkinta, joka kieltää seuraavan tyyppisten ilmaisujen levittämisen: rasistisin perustein tapahtuva kehottaminen väkivaltaan kansanryhmää vastaan, kehottaminen kansanryhmän syrjintään taikka kehottaminen rasistiseen vihaan kansanryhmää vastaan siitä huolimatta, että kehottamisessa ei suoranaisesti ole kysymys yllyttämisestä väkivaltaan tai syrjintään.

Antakaa kun arvaan seuraavan vedon?

Seuraavan samaan agendaan liittyvän väitöskirjan – tai pelkästään virkamiehen tekemän laintulkinnan – punaisena ytimenä on kansallisarmeijan, rajavartiolaitoksen ja poliisin lakkauttaminen rasistisina organisaatioina?

Tokihan rasismi – ja Illmanin näkemyksistä poikkeavat toisinajattelijat – ovat yhteiskunnallemme – aina ja kaikkialla – paljon suurempi uhka kuin väkivaltainen hyökkäys maahamme tai kansainvälinen rikollisuus? Rasismin määritelmä näyttäisi olevan tässä se, että kaikkinainen kritiikki monikulttuurisuutta kohtaan alkuperäisväestön taholta on rasismia.

Asiat tärkeysjärjestykseen ja toisinajattelijat linnaan – vai mitä Mika? 😉

Mahtipontista – ja ristiriitaista

Tiivistelmän lopetus huipentuu tätä samaa demlalaista agendaa mahtipontisesti työntäen:

Samaan intressipunnintaan vedoten katson, että sanotun rikoslain säännöksen tunnusmerkistölle tulisi antaa sellainen tulkinta, joka pääsääntöisesti jättää rangaistavan alueen ulkopuolelle ilmaisut, joissa puhuja ainoastaan esittää käsityksensä siitä, että jokin kansanryhmä on ylivertainen tiettyihin toisiin nähden. Tällainen tulkinta on käsitykseni mukaan parhaiten sopusoinnussa pluralistisen ja demokraattisen yhteiskunnan vaatimusten kanssa.

Jotenkin ristiriitaista?

Tämä sama Illman (joka perusteli argumenttinsa tähän omaan tekeleeseensä, de facto) vaati – ja sai – tuomion Mikko Ellilälle – vaikka Ellilä nimen omaan ja ainoastaan esitti blogissaan käsityksensä siitä, että jokin kansanryhmä on ylivertainen tiettyihin toisiin nähden.

Jotenkin tulee eräs tapaus mieleeni lapsuudestani.

Eräs varsin hyvin toimeentulevasta – mutta poliittisesti kommunistisesta – kodista peräisin ollut luokkakaverini varasti rahaa köyhästä virkamiesperheestä kotoisin olleelta toiselta luokkakaveriltani.

Kun asiaa selviteltiin tuolloin 1970-luvun alussa, kommunistiperheen isä oli todennut rehtorin ja toisen perheen isän läsnä ollessa, että hän maksaa rahat takaisin, koska laki niin sanoo – vaikka se on hänen mielestään väärin. Hänen mielestään kommunistiperheen lapsella oli oikeus varastaa virkamiesperheen lapselta, koska perheen jäsenet olivat porvareita ja ajattelivat väärin.

Tämän kaltainen logiikka tulee mieleen siitä, kun joku on kertomassa jonkun toisen mielipiteen olevan väärä ja pyrkiessä rajoittamaan toisen sanan- ja mielipiteenvapautta sillä perusteella.

Kun tälle tielle lähdetään, sen päässä häämöttävät keskitys- ja työleirit, poliisivaltio, sensuuri, ajatuspoliisi, diktatuuri ja pohjaton inhimillinen kärsimys.

Minusta Sinun – Mika Illman – tulisi erota virastasi.

Lähteet: Helsingin yliopisto / väitöstiivistelmät /vk 22/05 Illman Mika: Rikosoikeus: Hets mot folkgrupp, Wikipedia, Finlex, Euroopan ihmisoikeustuomioistuin, YK

Jk. LOT kirjoitti muuten samasta asiasta jo tuoreeltaan.

 

Kummallisia käsityksiä kansanvallasta

Suomi on tasavalta jossa valta kuuluu kansalle. Näin alkaa Suomen perustuslaki. Laki on laki ja perustuslaki on superlaki – niinhän sitä tyhmempi voisi luulla.

Valta näyttäisi todellisuudessa kuitenkin – ainakin täältä katsoen tarkasteltuna – siirtyneen muutaman ministerin ja virkamiehen sekä erilaisten yhteiskunnalle haitallisten vähemmistöryhmien käsiin. Näillä vähemmistöryhmillä tarkoitan pienen soosipäiden joukon pyörittämiä työmarkkinavallankumousta puuhastelevia tuttipulloterroristeja.

Kansalaiset ovat kertoneet mielipiteensä.

Vaikka gallupit alkavat voittamaan- joissain tapauksissa – jo tilaston aseman emävalhetta pahempana valheena, ne ovat kuitenkin suuntaa antavia ja tarpeeksi suurella otoksella tehtyinä kohtuullisen luotettaviakin.

Kun kansalaisilta kysyttiin tammikuussa heidän mielipidettään Romaniasta Suomeen ilmaantuneista kerjäläisistä, pääkaupunkiseudun asukkaat halusivat varsin selvästi kieltää kerjäämisen:

Pitäisikö kerjääminen kieltää?
Kyllä 76% Ei 24%

Pääkaupunkiseudun kuntien eli Helsingin, Espoon ja Vantaan välillä ei ole suuria eroja suhtautumisessa kerjäläisiin. Sen sijaan sukupuoli, ikä, puoluekanta ja ammatti vaikuttavat heihin suhtautumiseen.

Naiset suhtautuvat kerjäämiseen nuivemmin kuin miehet. Mitä iäkkäämpi vastaaja on, sitä kielteisemmin hän kokee kerjäämisen. Hanakimmin kerjäämisen kieltäisivät kokoomuksen ja Sdp:n kannattajat. Kokoomusta tukevista 73 prosenttia ja demarimielisistä 63 prosenttia ovat kiellon kannalla.

Vasemmistoliiton, vihreiden, Rkp:n ja keskustan kannattajien keskuudessa on keskimääräistä enemmän tukijoita ja myötämielisiä kerjääjille. Vasemmistoliiton kannattajista lähes puolet on sitä mieltä, että kerjäämistä ei tule kieltää. Vihreiden kannattajista kerjäämiskieltoa vastustaa kaksi viidestä.

Mielenkiintoiseksi asia meneekin näin jatkossa.

Nämä yhteiskuntaamme nakertavat marginaaliryhmät ovat tehneet muiden karhunpalvelustensa jatkoksi – ihan keskenään – päätöksiä, ikioman suljetun työryhmänsä sisällä.

Muutaman marginaalinäkökantaa edustavan – ja pikaisesti työryhmään kasatun – ns. asiantuntijan mielestä kerjäämistä ei haluta kieltää lailla. Tämän työryhmän mukaan kerjäläiset ovat vielä pieni ongelma Suomessa

Asiaa pohtineen työryhmän mukaan lainmuutos ei estäisi köyhien EU-kansalaisten tuloa Suomeen. Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thorsin (r) mukaan kerjäläisilmiö on tullut Suomeen jäädäkseen.

Niin kauan kuin elintasoerot ovat suuria ja romaneita syrjitään eri maissa, meillä tulee olemaan etnisiä ryhmiä, jotka liikkuvat ympäri Eurooppaa.

Thors uskoo, että kerjäämisen kieltäminen lailla voisi johtaa muuhun rikolliseen toimintaan.

Vai niin?

Jos kerjäämisestä tehdään rikos, niin eikö ole suhteellisen selvää, että rikokseen syyllistynyt on harjoittanut rikollista toimintaa? Uskomaton logiikka Astridilla ainakin on.

Ja miten niin se on tullut jäädäkseen? Onko Astrid kenties se ihminen, joka päättää meidän muiden – enemmistön – puolesta tällaisista asioista?

Haluaako Astrid muuttaa tasa-arvoisen suomalaisen yhteiskunnan takaisin kahden kerroksen väkeä sisällään pitäväksi herra- ja piikayhteiskunnaksi? Minusta kerjäämisen palaaminen virallisesti hyväksytyksi ilmiöksi on myös henkinen paluu 1800-luvulle. Suuri kansallinen häpeä hyvinvointiyhteiskunnalle.

Tai sitten kyseessä on täysin tarkoitushakuinen valtapolitiikka….

Thors vastaanotti kerjäämistä pohtineen työryhmän raportin torstaina. Selvityksessä muistutetaan, että poliisi voi jo nykyisen järjestyslain puitteissa puuttua häiritsevään kerjäämiseen. Lastensuojelulain nojalla viranomaiset voivat estää kerjäämisen alaikäisiltä.

Miksi sitten apulaisvaltakunnansyyttäjä ohjeistaa toisella tavalla?

Työryhmä haluaisi koko maan viranomaisille yhtenäisen ohjeistuksen kerjäämisestä. Ongelmiin pitäisi lisäksi kiinnittää enemmän huomiota kerjäläisten kotimaissa ja EU-tasolla, raportti huomauttaa.
Suurin osa Suomeen saapuneista kerjäläisistä on selvityksen mukaan Romanian romaneita. Heidän elinolosuhteensa kotimaassa ovat heikot.

Tilanne Romaniassa pakotti meidät lähtemään. Osa meistä halusi tulla Suomeen etsimään töitä, mutta se on aika mahdotonta. Haluamme kuitenkin ansaita rahaa rehellisesti, kuten soittamalla kaduilla.

Näin kertoi kertoi Romanian romani Ionel Oprea torstaina järjestetyssä Rajasaaren romanien häätämistä vastustavassa mielenosoituksessa Helsingin Kauppatorilla.

Saisiko tässä taas kysyä välikysymyksen?

Miten on mahdollista, että keppikerjäläiset pystyvät kuitenkin matkustamaan aivan toiselle puolelle Eurooppaa – ilman rahaa?

Oprea kuuluu 20:een romaniin, jotka Vapaa liikkuminen -verkosto kaksi viikkoa sitten majoitti Helsingin Rajasaaren sosiaalikeskuksen varastoon. Tiistaina rakennusta hallinnoiva Helsingin liikuntavirasto pyysi poliisia häätämään romanit rakennuksesta paloturvallisuussyihin vedoten. Nyt romanit asuvat teltoissa sosiaalikeskuksen pihalla.

Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Saurin mukaan Helsingin sosiaalivirasto on valmis auttamaan häädettyjä romaneja, jos nämä ottavat yhteyttä.

Tästä varmaan kaikki helsinkiläiset vähävaraiset ovat todella otettuja …

Lisää suita jakamaan ehtyviä varoja. Elintarvikkeiden hinnat ovat kasvaneet viimeisen puolen vuoden aikana todella rajusti. Tämä koskee kipeimmin juuri vähävaraisiin – niihin suomalaisperheisiin, joilla ei ole mahdollisuutta taloudellisen tilanteensa ja työnteon vuoksi matkustaa ulkomaille kerjäämään – ja vastaanottamaan samaan aikaan paikallisia sosiaalisia subventioita.

Palotarkastaja kielsi kyseisen tilan käytön majoitukseen. Tätä kieltoa ei kaupunki voi ohittaa

Vapaa liikkuminen – verkoston järjestämällä mielenosoituksella haluttiin estää Helsingin kaupunkia häätämästä romaneita teltoista.

Niinpä niin…

Höpö, höpö – läpinäkyvää takkuilua… Anarkomarkot käyttävät näitä ihmisiä keppihevosina suuressa taistelussaan Systeemiä vastaan – todellisesta humanismista ei näiden keskenkasvuisten egoilijoiden kohdalla ole todellakaan kyse.

Ja itse asiassa lainsäädäntö kieltää kaupunkialueella teltoissa nukkumisen.

Mitään ei ole taaskaan opittu mistään.

Surkeinta koko tilanteessa on se, että – puupäisyydessään maailmanmestariluokkaa edustavat – marginaalipäättäjämme eivät usko mitään, eivätkä ole ottaneet opikseen muualta saaduista kokemuksista.

Viime vuoden syyskuussa Norjassa keskusteltiin samasta aiheesta. Monet ulkomaisista kerjäläisistä viipyvät Norjassa vain muutaman viikon, sillä lyhyessäkin ajassa he pystyvät ansaitsemaan suhteellisen suuria summia.

Norjalainen Dagsavisen -lehti kertoi parikymppisestä romanialaismiehestä, joka kerjäsi Oslossa parisen viikkoa viime vuoden loppukesällä. Nuorukainen tarvitsi rahaa opiskeluun. Kotimaassaan hän ei välttämättä olisi saanut työtä, eikä siitä olisi maksettu läheskään yhtä paljon kuin kerjäämisestä öljyvauraan Norjan kaduilla.

Oslossa romanialaismies ylsi jopa tuhannen Norjan kruunun (noin 126 euron) päivätuloon.

Kerjääminen oli vielä vuoden 2005 loppuun asti kiellettyä Norjassa. Lakimuutoksen jälkeen ulkomaisia kerjäläisiä on virrannut Norjaan suuria määriä, ja avustusjärjestöjen mukaan heitä on parhaimmillaan jopa sata Oslon kaduilla.

Emme auta ketään pönkittämällä ulkomaalaisten kerjäämistä. Jo nyt näemme, että toiminta on osittain organisoitua

sanoi Oslon kaupunginhallituksen puheenjohtaja, konservatiivista Høyre-puoluetta edustava Erling Lae, Dagsavisen-lehdelle. Lae pelkäsi, että vauraasta ja anteliaasta Norjasta on kehittymässä kansainvälisen kerjäämisen turvapaikka.

Eikä tuo ole tosiaan mikään ihme.

Yhdenvertaisuus lain edessä?

EU näyttää – jälleen kerran – sen rakenteellisen vääryyden, tekopyhyyden ja näennäisdemokratian , jonka pohjalle se on rakennettu.

EU:n juhlapuheissa vakuutetaan kansalaisyhteiskuntaa ja ihmisoikeuksia, todellisuudessa tämä liitto vie kansalta vallan ja polkee alkuperäisväestöjen oikeuksia. Kansallinen päätöksentekovalta on annettu kyvyttömien päättäjien toimesta EU:lle ja Suomikin on enää irvikuva kansanvaltaisesta kansallisvaltiosta.

Ikävintä on se, että se edellisten sukupolvien työllä ja uhrauksilla rakennettu hyvinvointiyhteiskuntamme on annettu kiihtyvää vauhtia ulkopuolisten onnenonkijoiden ja saalistajien jaettavaksi – ja samaan aikaan omat syrjäytyneet on unohdettu oman onnensa nojaan.

Jokainen yhteiskunta on ensisijaisesti rakennettu omia kansalaisiaan varten.

Minusta olisi varsin mukavaa, jos hyvinvointiyhteiskuntamme terävin kärki suuntaisi toimintatarmonsa ja aktiivisuutensa todellisiin, ympäristössämme ja keskuudessamme oleviin ongelmiin – kaiken tyhjänpäiväisen maailmanparantamisen ja vallankumoushaikailun sijaan.

… heitäkään unohtamatta:

Kuten jo totesin, apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri lupasi, Helsingin sosiaalivirasto on valmis auttamaan häädettyjä romaneja, jos nämä ottavat yhteyttä.

Tästähän muodostuu hyvä diili jollekin – kerjäläiset saavat sosiaaliturvan ja sen lisäksi voita leipänsä päälle kerjäystuloistaan.

Onkohan kukaan tosissaan tutkinut sitä, kuinka organisoitua tämä toiminta on?

Voivatko esimerkiksi Sauri tai Thors luvata, että suomalaisen yhteiskunnan jakamat toimeentuloavustukset ja muut sosiaaliset subventiot eivät ajaudu – tässä tai joissain muissa tapauksissa – järjestäytyneen rikollisuuden käsiin?

Esimerkkejä epäilyksistä toimeentuloon tarkoitettujen yhteiskunnallisten avustusten käyttämisestä johonkin muuhun kuin toimeentuloon on ollut olemassa jo jonkin aikaa. Ulkomaanmatkailua siihen maahan, josta on jouduttu turvattomuuden vuoksi poistumaan ja rahansiirtoja – Suomen rajojen ulkopuolelle.

Joskus sanottiin, että on lottovoitto syntyä Suomeen. Nyt näyttää – kärjistetysti siltä – että on lottovoitto saapua Suomeen – mihinkään ryhmään, kulttuuriin, kansallisuuteen, uskontoon tai muuhunkaan etnisyyteen mitenkään viittaamatta.

Minua on jäänyt vaivaamaan tässä tilanteessa eräs varsin konkreettinen asia. Miten tämä asia peilautuu minimipalkalla tai toimeentulotuen varassa elävään suomalaiseen köyhään? Tuleeko hänelle eteen se hetki, että suomalaisenkin köyhän pitää siirtyä kerjäämään pärjätäkseen? Vai tullaanko hänelle suosittelemaan esimerkiksi prostituutiota hengenpitimikseen?

Tulevaisuus ei näytä kenenkään – edes tavallisen veronmaksajan – kannalta mitenkään valoisalta. Itse asiassa nykyinen kehitys avaa varsin ikäviä visioita yhteiskunnallisen eriarvoisuuden ja sen myötä levottomuuden, turvattomuuden, todellisen rasismin ja jopa suoranaisen väkivallan synnystä ja kiihtymisestä.

Kansanvallan irvikuva

Koko vihervasemmistomme – johon lasken nykyään myös Astrid Thorsinkin – on menettänyt suhteellisuudentajunsa. He eivät ymmärrä sitä, että kerjäläisten, pakolaisten ja muun kieli- ja ammattitaidottoman väen haaliminen Suomeen on oman oksan sahaamista kaikkein pahimmassa mielessä.

Huoltosuhde heikkenee kun ainoastaan väestönkasvu sekä monikulttuurinen utopia ovat jääneet mantraksi tähän ajattelumalliin. Antamalla väestön laskea normaaliin – ennen sotia olleeseen status quohon, pystymme hoitamaan sekä itsemme, että läheisemme. Kuten olen joskus aikaisemminkin todennut, suuret ikäluokat ovat sodan seurauksena syntynyt tilastollinen harha. Tämä ongelma poistuu luonnollisella tavalla eikä sen tilalle ole mitenkään järkevää hankkia uusia ongelmia – monikulttuurisuutta, rasismia, levottomuutta, rikollisuutta ja lopulta yhteiskuntamme tukehtumista vääristyneen huoltosuhteen alle.

Ja nämä kommentit – ne osoittavat suoranaista halveksintaa omaa kansaa ja kansanvaltaista yhteiskuntaamme kohtaan.

Jos Astrid Thors päättää yksin siitä mikä on pysyvää, toivottua tai ei-toivottua, haluaisin varsin mielelläni tietää koska, missä ja kenen toimesta Astridille on myönnetty tällainen diktatuuri?

Lähteet: HS, STT, Dagsavisen, City, Iltalehti

 

Eipä muutu, mokuruutu

Eipä muutu
mokuruutu
pesee aivot
aateraivot
jauhaa saavat
uudet kaavat
kylvää saastaa
ihanteemme
isiemme
unohtui jo isänmaa
siitä puhua ei saa.

Oppimatta mitään
katsoo länteen, itään
pojanklopit
vieraat opit
omaksuvat

Totuus karu
hirttonaru
mokuansan
kaulas Suomen kansan
ellei muutu
kuvaruutu
jos ei vakaa kansa
tosissansa
suutu
peliin puutu

Tuntematonta aseveliaktiivia tähän aikaan siteeraten.

 

Sympaattisia luolamiehiä?

Hyysärin Pohjoismaiden kirjeenvaihtaja Kalle Koponen kirjoittaa tänään Matti Vanhasen ja Ilkka Kanervan naisseikkailuihin viitaten otsikolla Sympaattisia luolamiehiä.

Lainaan tämän kirjoituksen kokonaisuudessaan tähän.

Ruotsissa on kommentoitu varsin vähän ja hillitysti suomalaisten ministereiden naissotkuja. Osaksi se lienee ruotsalaisten hyvää käytöstä. Naapureiden kompuroinneille ei ole tapana ilkkua.

Mutta kysymys on osittain myös siitä, että pääministerin ja ulkoministerin toilailut ovat niin kertakaikkisen kaukana siitä arkitodellisuudesta, jota ruotsalainen voi millään tasolla ymmärtää. Yhtä hyvin Suomessa olisi voitu tehdä vuosisadan läpimurto hiukkasfysiikassa ja ratkaista bosonien ja antimaterian ongelmat. Ei niistäkään osattaisi sanoa mitään kahvipöydässä.

Ruotsalaisesta näkökulmasta neanderthalit itärajan takana elävät eri aikavyöhykkeellä. En tarkoita Itä-Euroopan aikaa – jota Suomessa kellotetaan – vaan aikaa pari jääkautta sitten.

Touhukkaat möyhäkäiset teroittelevat nuolenkärkiä idän sapelihammastiikerin varalta ja örjähtelevät ohi kulkevien naisten perään. Ruotsalaiset kulkevat hyvissä kengissä ja puhuvat kieliä – mitkä eivät sivumennen sanoen kumpikaan ole suomalaisministereiden tyypillisiä ominaisuuksia.

Jos ulkoministeri Carl Bildt olisi jäänyt kiinni satojen vonkaustekstareiden lähettämisestä stripparille, hänen poliittinen elinaikansa olisi laskettu nanosekunneissa. Arvostelukyky ja tilannetaju olisi todettu riittämättömiksi ministerin vastuutehtävään. Paljastusta seuraavassa megatonniluokan räjähdyksessä koko hallitus olisi todennäköisesti sulanut loppusijoituskuntoon ja pakattu poliittisen historian syvimpään säteilyholviin.

Jos pääministeri Fredrik Reinfeldt lentelisi kukasta kukkaan ja haastaisi jättämänsä naiset käräjille näiden lörpöteltyä saloja julki, Ruotsi todennäköisesti lakkaisi hengittämästä pelkästä ällistyksestä. Ruotsissa ministeri eroaa, jos hän on jättänyt tv-lupansa maksamatta. Ruotsissa ei ole tapana ilkkua Suomelle. Päinvastainen on tunnetusti suomalaisten lempiharrastuksia.

Niinpä niin…

Tämä on omasta mielestäni varsin hyvin kirjoitettu artikkeli. Se sisältää teräviä havaintoja ja niiden pohjalta tehtyjä osuvia johtopäätöksiä. Juttu on kirjoitettu pilke silmäkulmassa ja mukavasti huumorilla ryyditettynä.

Tällainen kirjoitus osoittaa sen, että me suomalaiset – omalaatuisesta kulttuuristamme huolimatta, tai mahdollisesti juuri sen vuoksi – pystymme nauramaan myös itsellemme.

Se osoittaa myös sen, että meillä suomalaisilla menee nykyään sen verran mukavasti, että meille näyttäisi olevan aivan se ja sama minkälaiset b-luokan tahvot päättävät politiikassa yhteisistä asioistamme. Ja näille tahvoillehan tämä sopii mainiosti. Nämä kyvyttömyydet olisivat hautautuneet keskinkertaisuuksien joukkoon ilman oligarkkista hyvä veli-järjestelmää – poliittista kähmintää, näennäisdemokratiaa, palkintovirkoja ja likaista peliä.

Itsevarmuus näyttäisi tämän käytöksen perusteella olevan aivan yhtä suuri, kuin etäisyys normaalin kansan elämään, mielipiteisiin ja tahtoon. Mutta kuten sanoin – ei sillä ole tämän hetkisessä ajassa kovinkaan suurta väliä.

Panem et Circus.

Kun kansalla on tarpeeksi leipää ja sirkushuveja on aivan sama kuka päättää asioista kansan puolesta.

Mutta mitä tapahtuukaan silloin, kun seuraava lama iskee todellisuuteen ja tajuntaan? Mitä tapahtuu silloin, kun keskiluokka joutuu myymään kulutus- ja viihde-elektroniikkaansa kirpputoreilla saadakseen ruokaa? Mitä tapahtuu silloin kun siitä kuuluista ns. työvoimapulasta huolimatta maa ajautuu massiiviseen joukkotyöttömyyteen?

Mitä silloin tapahtuu, jos pahimpien haihattelijoiden utopiat toteutuvat ja maassa on kymmeniä tuhansia maahanmuuttajia kilpailemassa kapenevista veroilla kustannetuista etuuksista?

Olisikohan aika vaihtaa päättäjiä ja heistä muodostuvaa nomenklatuura hyvissä ajoin ennen kuin ollaan kaulaamme myöten kusessa?

Ai niin…

Tämän jutun tekee myös mielenkiintoiseksi se, että jos sanan suomalainen tilalle vaihtaisi minkä tahansa muun kansallisuuden, kyseessä olisi Mika Illmanin, Mikko Puumalaisen ja Johanna Suurpään mukaan mitä todennäköisemmin kiihottaminen kansanryhmää vastaan.

Suomalaiset kun eivät näyttäisi olevan tämän – totalitarismia tai vaihtoehtoisesti anarkiaa ajavan – kolmikon mielestä mikään kansanryhmä – edes Suomessa.

Muistatteko muuten herran nimeltään Pol Pot?

Lähde: HS

 

Islamilaisesta yksityiskoulusta

Päivän uutisvuo on tuonut tiedon uusien yksityiskoulujen hakijoista ja odotettavissa olevista luvista perustaa näitä Suomeen. Torstaina käsiteltävistä 16 hakemuksesta osa koskee jo luvan ja valtionavun omaavien koulujen laajennusta esimerkiksi peruskoulun yläluokille tai määräaikaisen luvan muuttamista pysyväksi.

Opetusministeriö aikoo esittää 2–4 täysin uutta toimilupaa yksityiskouluille. Lisäksi viisi jo toimivaa koulua on saamassa tavoittelemansa vakituisen luvan määräaikaisen sijaan.

Osa hakemuksista koskee kouluja, jotka jo toimivat niin sanottuna kotikouluna eli ilman valtionapua. Osa koskee kouluja, jotka eivät vielä toimi lainkaan.

Yleisenä periaatteena maassamme on yleinen ja yhtäläinen kunnallinen peruskoulujärjestelmä. Se rinnalla toimii kuitenkin jonkin verran yksityisessä omistuksessa olevia – lähinnä kannatusyhdistysten ja säätiöiden omistamina – eräitä yksityiskouluja. Suomessa on nykyään noin 70 perusopetusta antavaa yksityistä koulua, joita käy alle kolme prosenttia kaikista oppilaista.

Sivuhuomautuksena on toki mainittava, että näiden kunnallisten ja yksityiskoulujen lisäksi maassamme toimii 13 valtion omistamaa normaalikoulua. Niiden tehtävänä on perusopetuksen jakamisen lisäksi toimia opettajankoulutuksen harjoitteluareenoina. Ei normaali- vaan normikouluina.

Nämä yksityiskoulut toimivat yhteiskunnallisen tarveharkinnan pohjalta. Valtioneuvosto voi myöntää esimerkiksi yhdistykselle luvan järjestää perusopetusta. Lupa tuo valtionavun ja oikeuden myöntää todistuksia. Edellytyksenä on, että opetukselle on tarvetta ja kunnan kanssa on sovittu asiasta.

Kunnan kanssa tehtävää sopimusta ei tarvita, mikäli kyseessä on esimerkiksi vieraskielinen tai erityinen maailmankatsomuksellinen tai kasvatusopillinen opetus.

Yksityiskoulun tulee omata myös tarvittavat ammatilliset ja taloudelliset edellytykset koulun pitoon.

Tämänhetkiset hakijat ovat Espoon kristillinen koulu, Keravan kristillinen koulu, Lahden seudun kristillinen koulu, Kuopion kristillinen koulu, Confido – Pohjanmaan kristillinen kasvatus, Jyväskylän kristillinen koulu, Helsingin kansainvälinen kristillinen koulu, Vihdin steinerkoulu, Oriveden steinerpedagoginen Joonas-koulu, Joensuun steinerkoulu, Porvoon steinerkoulu, Kymenlaakson steinerkoulu, Rauman freinetkoulu, Itä-Suomen suomalais-venäläinen koulu, suomen- ja espanjankielinen Mi Casita -koulu ja Sipilän varakoti.

Huomattavaa tässä hakukierroksessa on se, ettei yksikään islamilainen säätiö, yhdistys tai yhteisö ole hakenut lupaa omalle yksityiskoululleen – kuten niin usein aikaisemmin on käynyt.

Miksi muslimit ovat sitten luopuneet tästä hankkeesta – tai pistäneet sen ainakin hetkeksi jäihin?

Kun katsoo Risto Tammen puuhasteluja, mieleen ei hiivi pienintäkään epäilystä siitä, etteikö taloudellinen pohja olisi – ainakin saudeittain järjestettynä – kunnossa. kyse täytyy olla jostain muusta.

Edellisten kierrosten aikana on valtioneuvoston taholta vedottu myös siihen, ettei tarvetta ole. Toinen syy – joka on ajoittain mainittu ja ajoittain jätetty mainitsematta – on se todellisuus, ettei tällaisessa koulussa annettava opetus ole välttämättä sopusoinnussa maamme lainsäädännön ja sopimiemme kansainvälisten ihmisoikeussopimusten kanssa.

Jos islaminuskoiset oppilaat eristetään omaan yhteisöönsä – niin kodin kuin koulunkin kautta – on turha toivoa heidän sopeutuvan mitenkään paremmin suomalaiseen yhteiskuntaan. Päin vastoin – tällainen koulu loisi pahimmassa tapauksessa yhteiskuntamme sisälle – yhteiskuntamme varoilla toimivan – erillisen islamilaisen yhteiskunnan. Sellaisen, joka ei jaa samoja arvoja yhteiskuntamme enemmistön – siis demokraattisen päätösvallan – kanssa.

Sitähän meistä tuskin kukaan toivoo tosissaan?

Lähteet: HS, Opetushallitus, Wikipedia, STT

Jk. Oppositio on muuten epäillyt, että sinivihreä hallitus alkaa myöntää lupia kasapäin nyt, kun sille ei ole enää vastaavia ideologisia esteitä kuin esimerkiksi sosiaalidemokraateilla on ollut. Yksityisten peruskoulujen määrä ei kuitenkaan ole räjähtämässä käsiin ainakaan ensimmäisen jaon seurauksena.

Ja hyvä näin.

Tarveharkinta on hyväksi kaikkialla siellä missä vaaditaan erityiskohtelua ja -oikeuksia. Peruskoulujärjestelmämme on osoittautunut PISA-tutkimusten perusteella erittäin laadukkaaksi ja tätä samaa järjestelmää noudatetaan myös näissä yksityiskouluissakin.

Yhteiskunnan kannalta homogeenisuus on hyve.