Vanhasen vapaus

Pääministeri Matti Vanhanen on julkaissut oman käsityksensä vapaudesta:

Minun visiossani Euroopan kansallisvaltioiden rajoista tulee näkymättömiä. Juhliessamme vuotta 1809, jolloin kansallisvaltioiden väliset rajat pystytettiin, on tunnustettava, että suuntaus on nyt toinen. Kansallisvaltioiden rooli ei ole pystyttää muureja vaan purkaa niitä. Rajoilla ei pitäisi olla vaikutusta kansalaisten jokapäiväiseen elämään.

Minun näkemykseni on hieman toinen.

Minulle vapaus merkitsee oikeutta elää omalla kotiseudullani ja oman kansani parissa rauhassa.

Minulle vapaus merkitsee oikeutta käyttää omaa äidinkieltäni – joka tilanteessa – omassa maassani.

Minulle vapaus merkitsee mahdollisuutta osallistua päätöksentekoon yhteisissä asioissa.

Minulle vapaus merkitsee oikeutta kertoa mielipiteeni ilman pelkoa rangaistuksesta.

Minulle vapaus merkitsee edellisten sukupolvien veren ja työn kautta lunastamien saavutusten puolustusta.

Minulle vapaus merkitsee turvallista kansallisvaltiota.

Minulle vapaus merkitsee hyvinvointivaltiota.

Minulle vapaus merkitsee rajoja ja niiden vartioimista.

Minulle vapaus merkitsee oikeutta arvostella poliitikkkoja ja virkamiehiä.

Minulle vapaus merkitsee itsenäistä kansallisvaltiota.

Minulle vapaus merkitsee valtion oikeutta rajoittaa maahantuloa.

Minulle vapaus merkitsee suomalaisuuden suojelua.

Minä en ole kovinkaan monesta asiasta Matin kanssa samaa mieltä.

Kysymys jonka haluan esittää Keskustalle kuuluu: Vastaako Matin näkemys myös Keksustan virallista näkemystä puolueena? Siinä on kysymys, jota on syytä miettiä.

Kuten kanssablogisti Octavius jo totesikin Matista:

Matti Vanhanen on ilmoittanut kategorisesti, että hän on Suomen pääministeri myös vuosina 2011-2015, eli seuraavan vaalikauden. Kuluvan viikon torstaina 15.1. vertasi hän itseään pitkäaikaiseen Suomen presidentti Kekkoseen.

Puuttumatta mitenkään siihen miten pääministerimme kykyrakenne ja lahjakkuus riittää seisomaan noiden sanojen takana, voi kiistatta todeta, että Matti näkee itsensä suurena valtiomiehenä.

Ottaen huomioon Matin näkemykset vapaudesta sekä hänen aikaisemmat lausuntonsa sananvapaudesta ja kansanvallasta, minua ihmetyttää aivan oikeasti sellainen juttu, että eikö navetantauspuolueella ole oikeasti ketään muuta ehdokasta pääministeriksi, kuin tämä lähinnä puolueen peräkammarin pojaksi luokiteltava – ja ilmeisesti vallastaan humaltunut – ns. naistenmies?

Vai onko Keskusta kenties aloittanut omatoimisesti itsetuhonsa ja alasajonsa puolueena?

YLE nimittäin kertoo, että keskustan kannatus näyttäisi pudonneen jo alle 20 prosenttiin. Vielä joulukuussa Matti Vanhasen luotsaaman keskustan kannatus oli 20,7 prosenttia. Ylen uutisten Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan keskustaa kannattaa tällä hetkellä 19,2 prosenttia suomalaisista.

Lähteet: HS, STT, YLE, Octavius

Advertisement

 

Onko Astrid Thors onnistunut ministerinä?

Kun nyt tässä on päästy kyselemisen alkuun, haluan esittää toisenkin yleisökyselyn. Tämä kysely liittyy viralliseen maahanmuuttopolitiikkaamme ja sen kärkinimeen.

Astrid Thors on historiamme ensimmäinen maanmuutto… korjaan maahanmuuttoministeri. Hän toi eduskuntaan EU:n liberaaleimman ulkomaalaislakiesityksen hieman salamyhkäisesti.
Tuo lakiesitys on kohdannut laajaa – ilmeisesti suomalaisten enemmistön taholta kuuluvaa – vastustusta.

Jopa Hyysärin lukijat äänestivät Thorsin Vuoden mokaajaksi.

Päivän – ja viikon – kysymys kuuluukin seuraavasti:

 

Slummi-Reetta

Hyysärin toimituskunnan kruununjalokivi, Reetta Räty, on vaihtanut missionsa pahkasikajournalismista slummijournalismiin.

Kuusamosta kotosin oleva – mutta nykyisin Helsingin Kallion kaupunginosassa asuva – touhutätimme on kirjoittanut työnantajansa lippulaivassa ja sen blogosfäärissä) tänään keskustelun avauksena maassamuuttoon kohdistuvan tekstin, joka on otsikoitu Onko pakkomuuton suunnalla väliä?

Jotta en syyllistyisi väkivaltaan Reetan hengentuotetta kohtaan, lainaan sen kokonaisuudessaan tänne:

Onko pakkomuuton suunnalla väliä?

Kollega ja koulukaveri Kuusamossa on hermostunut Helsingin Sanomien Kainuu-kirjoittelusta.

”Kainuu on helvetti helsinkiläisille”, kirjoittaa toimittaja Petri Karjalainen kolumnissaan Koillissanomissa.

Alueellistamisesta on tosiaan kirjoitettu Hesarissa usein juuri pääkaupunkiseudun työntekijöiden näkökulmasta: miltä se tuntuu, kun työpaikka pakkosiirretään satojen kilometrien päähän, kauas kodista, ystävistä ja puolison työpaikasta.

Mutta Karjalaisella on hyvä pointti kirjoituksessaan:

”Tekeekö muuttaminen kipeää vain helsinkiläiselle?”

Hän muistuttaa, että tarina pakolaiseksi joutumisesta omassa maassa kuulostaa tutulta Kuusamosta käsin.

Vain muuttokuorman suunta on toinen.

Maaseudun autioituminen – ja autioittaminen – merkitsee sitä, että tuhatmäärin ihmisiä (pakko)siirretään vuosittain pääkaupunkiseudulle asumaan.

Tilanne on ihan sama: miltä tuntuu muuttaa satojen kilometrien päähän, kauas kodista ja ystävistä?

Kuusamosta – joka ei ole mitään Kainuuta, vaan Koillismaata – käsin ei käsitä, miksi juuri pohjoiseen muuttaminen olisi niin kamalaa. Ettekö tajua: korvesta saa kohtuuhinnalla palatsin järven rannalta!

Vaan eikö ihmisen pitäisi saada asua missä huvittaa?

Alueellistamisessa on järkeä, pitkällä tähtäimellä. Sillä pyritään luomaan tilanne, jossa Suomen sisäiset muuttokuormat eivät aina suuntaisi pohjoisesta etelään.

Parkua tietenkin tulee.

Entä lopputulos?

Eivät helsinkiläiset lähde millään politiikalla maakuntiin. Täällä on elämää, ja vaihtoehtoja.

Maaseudun tilanne on toinen.

Jos vaihtoehtoja ei ole, ei ole kohta elämääkään.

Täytyy myöntää – asiallinen avaus päivänpolttavaan kysymykseen.

Mutta …

Onko keskustalaisten harjoittaman siltarumpupolitiikan myötäily ja siihen liittyvä valtion virastojen siirto väkisin (työntekijöiden tai heidän perheensä mielipiteestä pätkääkään välittämättä) kuitenkaan aito ja kestävä tapa luoda maaseudulle uutta elämää?

Eikö tuollainen politiikka ole kuitenkin vedenkantamista toiseen kaivoon ja erittäin ikävä takauma keskusjohtoisesta ja autoritäärisestä hallintopolitiikasta? Minusta tässä haisee ikävällä tavalla vanha ruotsalainen ja venäläinen itsehallitsijan tapa käskeä suomalaisia. Tai toisin päin tarkastellen – tunkiolle tuoksahtava vasemmistolainen minä-tiedän-mikä-sinulle-on-parhaaksi-ajattelutapa.

Kyse ei todellakaan siitä, onko Reetan (tai minun) mielestä ihmiselämän autuus elää luonnonläheisesti ja huokealla – kyse on siitä, että ihmisiä (joilla on juuret ja perhe) ei voi valtiovallan mahtikäskyllä asuttaa erämaahan vastoin näiden omaa tahtoa. Siitä ei ole koskaan seurannut mitään hyvää.

Eräs ihmisryhmä perheineen on siirtymisvelvollinen – ammattisotilaat. Mutta tuokin asia on tiedossa silloin kun uralle lähtee – tai avioituu sotilaan kanssa. Se on tietoinen valinta.

Mutta – noin muuten – ei hallitus voi siirrellä suomalaisia ihmisiä ja täysivaltaisia kansalaisia omassa maassaan rauhan aikana kuin karjaa.

Tällainen hallintopolitiikka ei – omasta mielestäni – ole tervettä. Ei sekään tietysti oikein ole, että ihmiset joutuvat siirtymään kasvukeskuksiin uransa vuoksi. Tämä kuitenkin tapahtuu – yleensä – nuorella iällä ja omasta tahdosta.

Minullakaan ei ole tähän asiaan viisasten kiveä. Olen joskus aikaisemminkin pähkäillyt tätä kysymystä.

Mutta eräs ehdotus minulla kuitenkin on. Kun suomalainen yhteiskunta muuttuu enemmän ja enemmän tietotekniikkaan tukeutuvaksi palveluyhteiskunnaksi, yhteiskunta voisi hyvinkin huokutella yrityksiä siirtänmään suuremman osan etätyöstä harvaan asutuille seuduille. Tämän kautta palvelut ja alueiden säilyminen asuttuina saataiaiin taattua – ympärivuotisesti, eikä pelkän hiihtosesongin aikana.

Miksi Reetta sitten otti sitten juuri tämän asian, juuri tänään esille?

Mieleeni juolahti muutama asia. Reetta on muuttanut Kuusamosta Helsinkiin. Helsinki ei kuitenkaan – Reetan kauhuksi – ollut niiiiiiiin monikulttuurinen kuin hän haluaisi.

Tähän samaan aikaan elämme sen totuuden kanssa, että Helsinkiin tulvii enemmän ja enemmän maahanmuuttajia. Pääasiassa niitä, joiden työllistyminen on vaikeaa. Tämän asian nosti tänään ensimmäisenä poliitikkona pöydälle Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen.

Se miljoonan ruplan kysymys.

Haluaako Reetta kenties tyhjentää Helsingin stadilaisista (kostaakseen oman muuttonsa), maahanmuuttokriittisistä (sehän edustaa hänen kannaltaan ns. väärää ajattelua) vai ihan kaikista suomalaisista (saadakseen ihqulle monikulttuurisuudelleen lisää tilaa)?

Olkoon vastaus ihan mikä tahansa noista vaihtoehdoista – se on kuitenkin tulevaisuuden kannalta väärä. Tosin se, että Helsinki slummiutuu ja suomalaiset muuttavat maaseudulle, saattaa olla tulevaisuudessa aivan oikeakin – vapaaehtoinen – vaihtoehto.

Toivottavasti näin ei kuitenkaan tapahdu. Suomi tarvitsee myös asutuskeskuksia – asutun maaseudun lisäksi.

Suomi on hyvä maa suomalaisille. Haluan sen pysyvänkin sellaisena – ja asutettuna Hangosta Petsamoon... öh, Utsjoelle.

 

Kyse ei ole siitä mitä Sinä sanot tai tarkoitat

Tämä asia on pyörinyt mielessäni jo jonkin aikaa.

Kun Mikko Ellilä (puhumattakaan nimimerkki Tomashotista, joka lähinnä lainasi uutisia blogiinsa) joutui uussuomalaisen sensuurikoneiston hampaisiin, kyse ei suinkaan ollut Ellilän kirjoituksen sisällöstä tai viittauksista Vanhanen-Lynn-tutkimuksiin.

Kyse oli siitä, että nämä nykyajan inkvisiittorit hakivat case Ellilässä ennakkotapausta sille, että poliittisesti korrekti puheenvuoro, tieteellinen dokumentti, tutkimus tai puhdas mielipide voitaisiin julistaa rikokseksi sillä perusteella, että (poliittinen) laintulkitsija päättelee itse omassa mielessään (vastapuolta edustavan) lausujan tai lainaajan motiivin – ja käyttää näin virka-asemaansa poliittisten tarkoitusperiensä ajamiseen ja poliittisten vastustajiensa hiljäntämiseen/rankaisemiseen.

Haluatteko esimerkin?

Jos – sattumalta – joku vihervasemmistolaisuudesta ajatusmaailmaltaan poikkeava mielipidekirjoittaja julkaisisi tämän tekstin ja uskaltaisi analysoida tai kommentoida sitä – muuten kuin tunteenomaisesti ja poliittisesti korrektisti hymistellen, voivotellen ja ymmärtäen – tutkinta tuosta kirjoituksesta – ja etenkin sen merkityksestä -käynnistyisi Valtakunnaninkvisaattorin toimistossa välittömästi.

Vai epäilettekö?

Vihervasemmisto – nimiä tässä mainitsematta – on tietyiltä vallankumouksellisimmilta ja suvaitsemattomimmilta osiltaan osoittanut jo elkeensä. Heidän käsityksensä Niccolo Macchiavellistä perustuu vain WC-käyntien aikana tapahtuneeseen Valittujen Palojen lyhennelmän selailuun – todellinen taituruus ja sisäistäminen puuttuu ja touhu on varsin läpinäkyvää.

Tämä – jos mikä – on kuitenkin demokratiassa läpimennessään varsin pelottava näkymä sananvapauden ja kansalaisoikeuksien tulevaisuuden kannalta.

Ainoa valonpilkahdus tämänkin ajatusketjun nykyisen pakkopluralismin realiteeteista kumpuavassa synkkyydessä on IDA:n mietelause kuluneelta päivältä:

Suomalaiset poikkeavat maailman muista kansoista siinä, että Suomessa kansa on älymystöään älykkäämpää.

Siihen minäkin luotan.

 

Tehotonta työvoimapolitiikkaa

Tarvitseeko Suomi paluumuuttajia?

Näin kysyy paluumuuttaja Eeva Liinaharja päivän Hyysärin yleisönosastolla. Hän kertoo kokemuksistaan suomalaisen työvoimahallinnon byrokratian ja tehottomuuden rattaissa.

Tarvitseeko Suomi paluumuuttajia?

Suomalaiset vanhenevat, ja uusia keinoja työvoimapulaan yritetään löytää kotouttamalla ja kouluttamalla maahanmuuttajia. Yksinkertaisimpiinkin töihin vaaditaan kielitaitoa, joten ulkomaalaiset istuvat koulun penkillä.

Hallituksen toivomus on lisäksi, että suomalaiset pysyisivät työelämässä entistä kauemmin. Karu totuus on, että alle 60-vuotiaita yhä sanotaan irti vakavaraisista yrityksistä tekaistuin perustein.

Poliitikkojen ja elinkeinoelämän oletuksena näyttää olevan, että raskaista irtisanomisprosesseista putkahtaa ilmoille intoa puhkuvia 57-vuotiaita, jotka heti syöksyvät lähihoitajakoulutukseen ja valmistuvat 59-vuotiaina.

Tähän Suomeen laskeutuu ikääntynyt paluumuuttaja ja ilmoittautuu työnhakijaksi.

Työuraa ulkomailla on 25 vuotta pankissa ja sieltä ulkoistamisen seurauksena kymmenen vuotta kodinhoitajana. Hän puhuu täydellistä suomea ja on valmis mihin tahansa työhön. Työvoimatoimisto suosittelee kurssia ”Kuinka työllistän itseni”.

Kurssista luvataan jopa maksaa pientä päivärahaa. Sillä rahalla ei kuitenkaan elä kuin nuori, joka saa asua vanhempiensa kotona.

Kaikki paluumuuttajat eivät ole onnistuneet keräämään miljoonia maailmalta vaan ovat tavallisia ihmisiä, jotka tarvitsevat säännölliset ja kohtuulliset tulot selviytyäkseen elämästä.

Siispä selaamaan työvoimatoimiston avoimia työpaikkoja. Päivästä toiseen paluumuuttaja ajaa bussilla, junalla tai metrolla ympäriinsä esittäytymässä hoitolaitoksissa, palveluyrityksissä, kodeissa, siivousfirmoissa, rekrytointitapahtumissa laihoin tuloksin. Yritteliäisyydessä ei ole vikaa.

Sitten tärppää. Yksityinen palveluyritys antaa hänelle seitsemän avainta ja osoitteet: pitäisi käydä iltakierroksella mummojen ja vaarien luona.

Seuraavana päivänä on työvuoro vanhainkodissa vanhuksia syöttämässä vakituisemman työntekijän sairastuttua. Tähän työt loppuvat viikoiksi, eikä rahaa tule mistään. Kelalta ei tipu ropoakaan. Ei ole pakolaisstatusta eikä työmarkkinatukeakaan saa.

Kolmen kuukauden etsimisen jälkeen löytyy sopiva työ henkilökohtaisena avustajana. Työ on säännöllinen, kolmena päivänä viikossa yhteensä 18 tuntia, josta kertyy kuukaudessa 600 euroa. Jos tällä summalla ei elä, pitää löytää lisätyö.

Henkilökohtaisia avustajia tarvitaan, mutta pätkittäisen työn luonteeseen kuuluu, että sekä avun tarvitsijat että työn tekijät joutuvat pätkätyökierteeseen työntekijöiden vaihtuvuuden ja vähäisyyden takia. Jokapäiväinen työnhaku on todella haastavaa, suomeksi vaikeaa, uuvuttavaa.

1990-luvun suurtyöttömyyden vuosina puhuttiin työn puolittamisen tarpeellisuudesta, kun joillakin oli liikaa työtä ja toisilla liian vähän. Asia on nyt ratkaistu. Kunnat, jotka monessa tapauksessa maksavat henkilökohtaisen avustajan palkan, ovat puolittaneet työt. Käytännössä kaksi entistä pienipalkkaista jakaa nyt työnsä ja palkkansa, ja työllisyystilastot kaunistuvat.

Paluumuuttaja harkitsee muuttamista takaisin sinne, mistä keväällä tuli. Ei Suomi häntä tarvitse. Vanhat ja vaivaiset tarvitsevat mutta ei Suomi. Suomi on kalsea maa eikä anna anteeksi sille, joka sen nuorena hylkäsi.

Elämiseen tarvitaan hiukan rahaa, ja moni haluaisi ansaita rahansa itse.

Rahapyramidin (HS 4. 11.) puoli lanttia riittäisi, mutta edes neljänneksestä ei ole takeita. Ehkä paluumuuttaja ei ole osannut pyytää apua oikealla tavalla oikeasta paikasta.

Ketään ei kuitenkaan saa jättää epätietoisuuteen, onko hänen hyväkseen tehty kaikki voitava vaan täytyy perustaa se oikea palveluyritys näitä kysymyksiä varten.

Yrityksen toimenkuvaan on liityttävä jonkinlainen takuu palvelun laadusta ja asiakkaan tyytyväisyydestä.

EEVA LIINAHARJA

Helsinki

Edelleenkin muutama asia on ja pysyy.

Ns. työvoimapula on sodan ja sen jälkeisten suurten ikäluokkien aiheuttama tilastollinen harha. Tämä ongelma poistuu seuraavan kahdenkymmenen vuoden aikana luonnollisella tavalla. Suomen väestö putoaa sen seutrauksena luonnollisella tavalla luonnolliseen noin neljään miljoonaan suomalaiseen.

Tätä totuutta vasten ns. työperäisellä maahanmuutolla on kolme perustarkoitusta.

Ensimmäinen on hankkia entistä halvempaa työvoimaa ja samalla nöyryyyttää myös suomalaista työntekijää. Kyse on uudenaikaisesta ihmiskaupasta ja kehitysmaiden uuskolonialisaatiosta.Ssamalla saadaan aikaan näppärästi eri etnisten ryhmien välistä kitkaa ja konflikeja, joita hallitsija voi puolestaan käyttää tekosyynä kansalaisoikeuksien rajoittamiseen.

Toinen tarkoitus on pitää – jostain minulle käsittämättömästä syystä – Suomen väkiluku yli viidessä miljoonassa ja jopa kasvattaa sitä. Näin silti vaikka vaikka väestöräjähdys on ehdottomasti tärkein ilmastonmuutosta kiihdyttävä syy. Ja näin silti, vaikka työvoimavaltainen teollisuus muuttaa Suomesta halvempien työvoimakustannusten ja olemattoman ympäristönsuojelun maihin – kuten Kiinaan ja Intiaan.

Kolmantena perustarkoituksena näen vihervasemmiston ikiaikaisen unelman rajattomasta maailmasta ja monikulttuurisesta yhteiskunnassta. Sellaisesta, joista kansat on tuhottu, eri etniset ryhmät kilpailevat ja taistelevat keskenään vähentyvistä elinmahdollisuuksista ja ainoastaan voimakkaimmat pärjäävät.

Kun vertaa totuutta Liinaharjan kokemuksiin työvoimahallinnon tehottomuudesta, mieleeni tulee vahvasti sellainen mielikuva, että vika on jossain muualla kuin riittämättömässä suomalaisessa työvoimassa.

Olisiko johdon lisäksi syytä vaihtaa koko jakojärjestelmä ja korvata se täysin uudella, huomattavasti pienemmällä ja paljon tehokkaammalla systeemillä?

Lähde: HS