Tässä maassa on jo hetken verran hehkutettu ”äärioikeistotutkijoiden” Dan Koivulaakson, Mikael Brunilan ja Li Anderssonin edustamaan anarkistis-vasemmistolaisen ajatusmaailman humaanisuutta, ihmisrakkautta ja oikeudenmukaisuutta.

On ehkä syytä raottaa esirippua ja näyttää mitä tämä ideologia – internationalismi, sosialismi, antifasismi, oikeus työhön (niiden anarkistien, jotka töitä eivät tee), feminismi ja luokkataistelu – merkitsevät todellisuudessa.

Ohessa ote siitä, miten nämä humanistit ja ihmisoikeustaistelijat tunkeutuvat kirveen kanssa pienten lasten kotiin. Naapurimaassa Ruotsissa. Siellä paikalliset ”äärioikeistotutkijat”, ( eli Rev Front) toteuttavat tovereidensa aatetta jo aivan käytännössäkin.

Olennaista koko lasten rääkkäämisessä on se, että nämä toverit ovat aivan itse jakaneet nettiin tämän pätkän.

Pätkän, jossa he nautiskelevat toisten ihmisten kodin tuhoamisella – ja ennen kaikkea, he saavat kicksejä pienten lasten tuskaa, pelkoa ja suoranaista kuolemanhätää kuvastavasta videosessiostaan.

Olkaa hyvä ja voikaa pahoin (kuten normaali-ihminen tällaista nähdessään tekee) . K-18, (vaikka materiaali on YouTubessa yleisessä jaossa):

* * *

Lisääkin löytyy samoilla hakusanoilla netistä. Toimitus ei jaa niitä, koska ne lähinnä oksettavat.

Toimitus

Site Meter

Jk. Julkista irtisanoutumista (henkeä pidätellen) Dan Koivulaaksolta, Mikael Brunilalta ja Li Anderssonilta odotellen.

Sama

Advertisement

Kuten jokainen politiikkaa seuraava on havainnut, yhdessä suomalaisen politiikan ikuisuuskysymyksessä tapahtuu jotain. Se kansalaisaloite, jossa vaaditaan pakollisen ruotsin kielen opiskelun poistamista kouluista, on etenemässä eduskuntaan, sillä aloitteen laatijat ovat saaneet kerättyä kokoon yli 50 000 nimeä.
Myös RKP:n mandaatilla valtioneuvonton penkkiä, jakkupukunsa housuja, kansalaisten hermoja  ja veronmaksajien rahoja kuluttava oikeusministeri Anna-Maja Henriksson hyväksyi erätappion ja totesi päivän Hyysärissä,

”Ruotsi on Suomen toinen kansalliskieli. Nyt 50 000 ihmistä on halunnut, että aloite viedään eduskunnan käsittelyyn ja näin myös tapahtuu.”

Nyt tapahtuu se, että kansalaisaloite etenee eduskuntaan. Se  ei kuitenkaan tarkoita  mitään muuta, kuin ns. poliittisen keskustelun alkamista Arkadianmäen Ongelmajätelaitoksessa.

Jokainen omilla aivoillaan ajatteleva ymmärtää sen, että vaikka suomalaiseen järjestelmään tuotiin suoran kansanvallan elementtinä kansalaisaloite, se vesitettiin välittömästi vallanpitäjien toimesta. Siitä ei tehty eduskuntaa sitovaa,  joten se on tavallaan yhtä turha elementti, kuin suora  presidentinvaali sen jälkeen, kun presidentiltä vietiin valtaoikeudet pois.

Tässä näemme kaksi malliesimerkkiä siitä, ettei kukaan vallanpitäjä (paitsi Benito Mussolini) luovu vallastaan toisten tahdosta eikä etenkään ilman puolittaista pakkoa.

Myös Ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtaja Carl Haglund kommnetoi asiaa Erkkomedian Neloselle seuraavasti:.

”Harras toive siitä, että ruotsin kielen muuttaminen vapaaehtoisessi parantaisi muiden kielten osaamista ei pidä paikkaansa. Sen jälkeen kun ruotsi muutettiin vapaaehtoiseksi yo-kokeessa, kielivarantomme on huonontunut. Jos tämä tulisi voimaan, suomalaisten kielitaito heikkenisi.”

Ikävin asia tässä on se, että samat tahot jotka ajaa tätä, niin niillä on myös muita tavoitteita koskien maamme kaksikielisyyttä.

Se ei koske vaan sitä että mitä opetamme lapsillemme. Pyrkimyksenä on pitkän päälle muuttaa nykytilannetta, jossa kaikilla suomalaisilla on kielestä riippumatta samat oikeudet ja mahdollisuudet. Toivoisin  tästä avointa keskustelua.”

Nyt haluan antaa pienen vinkin RKP:lle. Voi toki olla, että tämä tulee myöhässä, mutta kuitenkin.

RKP:n olisi syytä muistaa, että  se edustaa noin neljän ja puolen prosentin kokoista alkuperäisväestön osaa koko Suomen kansasta – tai sen pitäisi edustaa. Se on viimeisten vuosikymmenten aikana edustanut kuitenkin lähinnä Ankkalammikon pääomapiirejä ja näiden intressejä – unohtaen suomenruotsalaisen kulttuurin ja kielen aseman täysin.

Hieman huvittavalla tavalla tämän suomenruotsalaisen pääoman edustajat ovat lähteneet mukaan vihervasemmistolaisten kulttuurimarxilaiseen Minervan kelkkaan.

Tässä päästäänkiin varsinaiseen aiheeseen.

Suosimalla kaikkia ulkomailta valuvista ongenonkijoista hiljalleen isänmaahamme syntyviä (ja tänne riippumaan jääviä) erilaisia vähemmistöjä, RKP on kaivanut jo jonkin aikaa maata suomenruotsalaisen kansanosan alta. Siis juuri se puolue, joka on ilmoittanut puolustavansa (ja jonka todellisuudessa pitäisikin puolustaa) suomenruotsalaisen kansanosan etuja.

Ankkalammikossa ei ole ymmäretty sitä, että jokaisen vähemmistön saamat erioikeudet perustuvat enemmistön myötämielisyyteen ja sen kykyyn kustantaa tällaisen etuoikeuden taloudelliset kustannukset. Ennustin jo vuosia sitten sitä, että kun venäjää äidinkielenään puhuvan vähemmistön osuus kasvaa suuremmaksi kuin ruotsia äidinkielenään puhuvan vähemmistön osuus, olemme vääjäämättä tilanteessa, jossa ruotsin kielen asema kansalliskielenä lakkautetaan ja siitä tehdään venäjän kanssa vähemmistökieli.

Nykyinen taloudellinen lama kiihdyttää tätä kehitystä vielä nopeammaksi, koska kohta joudumme kansakuntana miettimään oikeasti sitä mihin meillä on varaa ja mihin ei.

(Asiaa sivuavana esimerkkinä – kansankoulunopettajan pätevyydellä sekä puolueen jäsenkirjan ja  sukupuolensa vuoksi valtionvarainministeriksi päässeen – Jutta Urpilaisen ilmoitus siitä, että ensi vuoden alusta yritysten edustukseen liittyvien kulujen verovähennysoikeuspoistetaan kokonaan.

Sen seurauksena tapahtumajärjestäjät, ravintolat, matkailu- ja majoitusyrittäjät sekä taksi- ja tilausliikenne ajetaan entistä pahempaan ahdinkoon taantuman edelleen syventyessä).

Niin se vinkki. Saadakseen suomalaisten enemmistön pakkoruotsin kannalle, RKP:lla on olemassa erittäin hyvä jokeri kädessään.

RKP voi aivan  hyvin tuoda keskusteluun sellaisen argumentin, että säilyttämällä pakkoruotsi ja kaksi kansalliskieltä, pidetään huoli siitä, ettei tulevaisuudessakaan Suomessa ole maahanmuuttajia poliiseina eikä minkään muunkaan valtiollisen väkivaltamonopolin osasen virkamiehinä.

Kahden kansalliskielen vuoksi näihin tehtäviin vaaditaan kummankin kielen osaaminen. Kahden (maailmanlaajuisesti varsin marginaalisen) kielen opiskelu ei onnistu suoritustason ammattiin hakeutuvalta maahanmuuttajalta kuin erittäin harvoissa tapauksissa. Yhden ehkä oppii, mutta toinen (varsinkin kun kielet eivät ole mitään sukua toisilleen) on käytännössä mahdottomuus.

Nyt taitaa olla kuitenkin niin, ettei RKP halua tai pysty tätä vinkkiä hyödyntämään.

KK

Site Meter

.

Kansanedustaja Jussi Halla-aho on pääsyt otsikohin esitelemällä ideaa naisten asevelvollisuudesta.

Täältä käsin tarkastellen asia tuntuu kovinkin tutulta. Jopa toiseen , kolmanteen ja neljänteenkin otteeseen.

Tosin myöskään täältä käsin aikaisemmin todettuun ei ole muuta lisättävää kuin se, että kansantaloutemme pystyy kriisiä varten varustamaan sellaisen ammattiarmeijan, joka riittää juuri ja juuri miehittäjän liikenteenohjausjoukoiksi.

Kaaderijärjestelmä on rock. Se miten sitä voisi kehittää,  löytyy oheisista linkeistä.

HP

Site Meter

11352283266711135227720166akuliinanfasadiab2 1222765150_1bd2805b76 makasiinitfd7 ecoterrorarsondv0 alfbq5 mcdonaldsarsonwu0-1 ripuliinaposeeraaky9 2656_1 1135236001103 smashasemJP1712_410_hi 361 Huominen sunnuntai tuo tullessaan Helsinkiin  kiristyvää poliittisen vastustajan uhkailua, henkilökohtaisuuksiin menevää huutelua ja poliittisen toimintavapauden kaventamista. Nähtäväksi jää, tuoko se mukanaan myös puhdasta ilki- ja väkivaltaa.

Kansallismielisenä (ja  yhdistysrekisteriin merkittynä) järjestönä nykyään laajaltikin tunnettu Suomen Sisu aktivoi pitkästä aikaa toimintaansa ja on ilmoittanut (vastoin aikaisempaa käytäntöä) julkisesti  järjestävänsä vuosikokouksensa, jota kutsutaan nimellä Suurkäräjät. Tilaisuus järjestetään sunnuntaina 10.3.2013, kello 13:00. Paikkana Kirjan talo, Helsinki, Kirjatyöntekijänkatu 10 B, Juhlasali

Vähemmän yllättävää (muuat yhtä kaikki aika huolestuttavaa) on se, että yhteiskunnallisilla rahallisilla subventioilla  loisiva (ja koko toimintansa ja hyvinvointinsa niiden takaamaan joutilaiseen hyvinvointiin perustava) ns. anarkistien joukko on ilmoittanut aikovansa rajoittaa mellakoimalla ja hulinoimalla tämän (poliittiseksi vastustajakseen katsomansa) laillisen järjestön jäsenten poliittisia toimintavapauksia.

Tässä ajassa on nähtävissä se, että näillä järjestäytyneen laittoman organisaation (rikollisryhmän) ryhmän jäsenillä, jotka joukkona syyllistyvät (entistä useammina ja aktiivisemmin)  törkeisiin mielipiteenrajoittamis-, uhkailu-, väkivalta- ja omaisuusrikoksiin, on joku korkeatasoinen suojelija.

Syyttämättä ketään, olisi syytä tutkia ministeri Paavo Arhinmäen toimet tässä asiassa. Se vapauttaisi myös hänet (mahdollisilta) turhilta epäilyksiltä näistä kytköksistä yhteiskunalle haitallisiin äärivasemmistolaisiin huligaaneihin.

Arhinmäki kun on yleisesti laajalti  tunnettu siitä, että hän on itsekin osallistunut tuohon toimintaan.

Kullervoblogin toimituksen ennuste pitänee (sääennusteista poiketen) varsin hyvin paikkansa. Puhurin voimaa ja sen aiheuttamaa vahinkoa on vaikea tosin vielä arvioida.

Myös se jää nähtäväksi, miten pitkälle nykyinen hallitrus on valmis suojelemaan näitää (vähemmän) hassunhauskoja pelle- ja antifantteja. Nämähän saivat ryöstettyä  omalle agendalleen median huomion eilen Talvivaaran kaivoksen aihettamia ympäristötuhoja vastaan suunnatussa mielenosoituksessa (anarkistille mikään ei ole pyhää eikä sellaista, mitä ei voisi saastata).

Niin, nähtäväksi jää,  käyttääkö nykyhallitus näitä rikollisia käsikassaranaan toisinajattelijoiden hiljentämisessä?

Site Meter

HP

* * *

75503_578183165545210_1488553878_n

11rrxwyafah577770_10200186712923441_417751850_n860247_10200186714003468_1297040044_o501979index-2 kopiogayshamef08iw61135239484054568393queerjihadjl9go7abordvt4tanskayy4tanska2oa2

anarkistit4gr4

Jos antifasistien sielunelämä ja todellisuus nyt on jäänyt epäselväksi, niin tässä tiivistys:

501979

* * *

Site Meter

KK

Päivitys: Niinpä niin.

Niin tämä asia, josta meuhkataan ja keskustellaan paljon on tosiaan tämä kirjaksi kutsuttu uusi Pirkkalan moniste, nimeltään ”Äärioikeisto Suomessa”.

Jos nyt et ole sitä vielä lukenut, niin käy täällä lataamassa tiedosto PDF:nä koneellesi ja tutustu ilmaiseksi tähän sekavaan sillisalaattiin mielipidekirjoituksia (joista asiallisimmat vaikuttavat siltä, että ne on kopioitu suoraan ulkomaalaisista lähteistä).

Lataamalla kirjan anonyymisivustolta tuet myös kirjan kirjoittajien julkisia tavoitteita ja arvomaailmaa – mutta et heidän salattuja, eli heidän vallanhimoaan,  yksityistä talouttaan, poliittista pyrkyryyttään ja kapitalistista vaurastumistaan.

Jos  nyt nämä uusstalinistit ovat sitä mieltä, että pääomat kuuluvat kansalle, tässähän voi hyvällä omallatunnolla tukea näiden kirjoittajien itseensä kohdistuvaa kurjistumisen maksimointia ja heidän oman omaisuutensa sosialisointia.

Site Meter

HP

YouTubessa kiertää varsin kuvaava video siitä, mitä vasemmistolaisten mielipidekirjailijoiden (Dan Koivulaakson, Li Anderssonin ja Teemu Brunilan) Jyväskylän kirjastoon (paikallisen Vasemmistoliiton kunnallisyhdistyksen toimesta) värväämät uuspunakaartien tovereiden ruotsalaiset toverit,  puuhastelevat aivan kaikessa rauhassa (poiisin tai poliitikkojen asiaan ja sen aiheuttamiin seurauksiin mitenkään puuttumatta) toisten ihmisten kodeissa ja näiden kotien ympäristöissä.

Katsokaa ja miettikää haluatteko tätä myös Suomeen?

* * *
Vasemmisto teoriassa nykyään – rauhaa ja rakkautta, suvaitsevaisuutta, lainkunnioitusta, väkivallattomuutta ja yhteiskuntaa rauhanomaisesti kehittäviä arvoja?

(Ei, vaan vasemmistolaisen maskirovkan mukaankin  aivan päinvastaista toimintaa

* * *

Vasemmisto  todellisuudessa nykyään – joukko suvaitsemattomia omaisuus-, huumausaine-  ja väkivaltarikollisia – tai ainakin näiden sympatiseeraajia.

(Paska haisee ja balalaikka soi.)

Päivitys 01032013: Verkkolehti Sarastus oli aivan sattumalta julkaissut tällaisen kuvan (joka ei tietenkään liity käsiteltävään asiaan tai arvoisaan kulttuuriministeri Arhimäkeen millään tavalla):

75503_578183165545210_1488553878_n

Site Meter

KK

Hyvää päivää, täällä jälleen Radio Jore Vaan, Absurdistan.

Ehdottoman stalinistisen luotettava lähteenne –  joka yleensä vastaa kysymyksillä ja aniharvoin  vastaa kysymyksiinne, mutta siirtää aina ja ehdottomasti vastuun kaikesta (jopa Bodomjärven murhista) kuulijalle.

Kysykää meiltä mitä te haluatte, me vastaamme teille mitä me haluamme.

Meiltä kysytään; miksi suomalainen äärivasemmisto on todellinen yhteiskunnallinen ongelma?

Me vastaamme; siksi, että äärivasemmistolaiset ymmärtävät täydellisesti sen, että suomalainen kansalaisyhteiskunta  on pystytetty laillisuuden, sananvapauden, omaisuudensuojan, yksilön vapauden ja tasa-arvon perustalle, mutta he ovatkin päättäneet, ettei tämä järjestelmä sovi erityisen hyvin heille.

Radio Jore Vaan vaikenee tältä illalta – hyvää ötyä, muistakaa kansalaiset, että kansanvalta on pötyä…

Site Meter

Kun viime aikoina julkisuus ja uutisvirta on ollut täynnä äärioikeistoaihetta, niin eräs kuriositeetti on jäänyt painamaan Kullervoblogin toimituksen jäsenten mieltä.

Muuan Jussi Jalonen esiintyy mediassa (itse itsensä nimittämänä) äärioikeistolaisuuden asiantuntijana. Hän käyttää itsestään myös titteliä ”tutkija”. Asiaan perehtymätön normivirtanen saattaisi päätellä tämän esiintymisen pohjalta, että kyseessä on kovan luokan äärioikeistoasiantuntija ja tämän aiheen tieteellistä tutkimusta harrasteleva akateeminen tutkija.

Koska toimituksen kuva Jalosesta on varsin toisenlainen, (Jalonen on viralisten tietojen mukaan Tampereen yliopistosta valmistunut historiatutkija ja aktiivinen keskustapoliitikko) on varmaan ihan aiheellista, että Jalonen vastaisi ystävällisesti seuraaviin kysymyksiin:

Mikä on Jussi Jalosen kompetenssi äärioikeistoon liittyvänä asiantuntijana ja tutkijana?
Kenen toimeksiannosta ja kenen maksamana Jalonen tutkii äärioikeistoa?

Ikävä kyllä, nyt näyttää siltä, että uusin poliittinen trendi on se, että jokainen (esimerkiksi Dan Koivulaakso, Li Andersson ja Mikael Brunila, sekä tämä Jalonen) voi julistautua ilman sen kummempaa tietoa, asemaa tai taitoa julkista vihamiestään tai vastapuolen oppeja kritisoivaksi ”tutkijaksi” ja ”asiantuntijaksi”.

Koivulaakson, Anderssonin ja Brunila tekele on todettu yksipuoliseksi ja tieteellisesti kestämättömäksi vihakirjoitukseksi – jonka materiaalista suurin osa on copypastettu vastaavanlaisista ruotsalaisista yksisilmäisistä propagandatekeleistä.

Jalosen tiedot ja lausunnot suomalaisesta ns. äärioikeistosta  (toimituksen ehkä tämän aiheen todellisuudesta jotain tietäessä) herättävät lähinnä hilpeyttä – niin kaukana ne ovat oikeasta elävästä elämästä.

Jos nyt Jussi Jalonen  haluaa jatkaa valitsemallaan tiellä  – siis  perustaen ns. asiantuntemuksensa ja tutkimuksensa internetistä, vasemmiston propagandasta sekä keltaisesta lehdistöstä kerättyyn värittyneeseen roskaan, Jussi Halla-ahon julkiseen inhoamiseen, perussuomalaisiin kohdistuvaan suoranaiseen vihaan ja Keskustan jäsenkirjaan – hänen on syytä huomioida se, että tällainen toiminta tutkijana korreloi kyseisen tutkijan uskottavuutta kokonaisuutena.

Site Meter
HP

Julkaisimme eilen uutisen siitä, että Dan Koivulaakso on ottanut yhteyttä bloggari Turjalaiseen ja uhkaillut tätä. Tilanne on muuttunut yön aikana.

Turjalainen ilmoittaa blogissaan:

Kirjoitus poistettu poliittisen uhkailun vuoksi.

Lisäinformaatiota siitä mitä Jyväskylässä sitten oikeastaan tapahtui  on saatavilla myös Junes Lokan blogista. Asiaan liittyvä teksti löytyy täältä.

*  *  *

Ja kuten tiedämme, yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa:

maastohousu 731708 731779 1305643458606

Lähteet: Turjalainen, Junes Lokka

Site Meter
KK

Kanssabloggaaja Turjalainen on päivittänyt bloggauksensa, joka koski Jyväskylän tapahtumia ja niitä sivuten Dan Koivulaaksoa. Dan Koivulaakso muistetaan lähipäivien ajalta lähinnä siitä, että hän on veuhkannut, mouhkannut ja huutanut poliittisten toimintavapauksien perään. Ilmeisesti Koivulaakson moraali joustaa siten, että samat lait eivät koske häntä ja poliittisia vastustajia. Vasemmistoliitto on hänen virallinen poliittinen viiteryhmänsä ja onhan se ryhmä päässyt ihan virallisiin tiedotteisiinkin.

Ministeri Paavo Arhinmäen possen tyhjän tynnyrin säestyksellä paukuttava Koivulaakso on Turjalaisen mukaan lähestynyt häntä näin:

Ministeri Arhinmäen avustaja Dan Koivulaakso lähestyi minua muutama päivä sitten vaatien alla olevan blogini poistamista, koska se ”täyttää kunnianloukkauksen tunnusmerkit”. Aluksi ajattelin, että no tehdään sitten niin. Tähän ajatteluuni vaikutti se, että en varsinaisesi halua(isi) itseäni (enää) henkilönä minkään poliittisen äärijärjestön (AFA) tulilinjalle. Kuitenkin asiaa pidemmälle ajateltuani päätin laittaa tähän vähän materiaalia siitä, miksi väitän, että Koivulaakso on AFA:n jäsen.

Tästä voi siten jokainen ajatteluun kykenevä muodostaa oman kuvansa Dan Koivulaaksosta ja tämän todellisista poliittisista ambitioista – ja etenkin keinoista niiden ajamiseen.

*  *  *

Ai niin, ihan muistin virkistykseksi:

KoivulaaksoAFA+vesipullomies KoivulaaksoAfA1 Koivulaakso%2BAFA Koivulaakso+AFAn+takana afah Koivulaaksoafaaukio

Lähde: Turjalainen. kuvat; Kari Halkola

Site Meter
KK

Hyvää päivää, täällä jälleen Radio Jore Vaan, Absurdistan.

Ehdottoman stalinistisen luotettava lähteenne –  joka yleensä vastaa kysymyksillä ja aniharvoin  vastaa kysymyksiinne, mutta siirtää aina ja ehdottomasti vastuun kaikesta (jopa Bodomjärven murhista) kuulijalle.

Kysykää meiltä mitä te haluatte, me vastaamme teille mitä me haluamme.

Meiltä kysytään; Miksi Tuija Brax haluaa muuttaa Supon Valpoksi?

Me vastaamme; siksi, että muu osa poliisista on saatu jo ulostettua vallan kolmijako-opista suoraan kulloisenkin hallinnon sylikoiriksi. Suojelupoliisin muuttamisella valtiolliseksi rakkauspoliisiksi, saadaan nykyisin käynnissä oleva  äärioikeiston kuriinsaattaminen sekä vallan, omaisuuden ja tilan uudelleenjakaminen vietyä loppuun nopeammin. Lisäksi  kaikki hassut toisinajattelijat saavat yhteiskunnallisesti tärkeää tehtävää uudelleenkoulutusleireillä. Vihreät tietävät paremmin, mikä on Sinulle hyvää, sopivaa ja parasta. Pakko on tässä tapauksessa aitoa demokratiaa.

Radio Jore Vaan vaikenee tältä illalta – hyvää ötyä, muistakaa kansalaiset, että kansanvalta on pötyä…

Site Meter

Eilinen TV2:n järjestämä Suuri Pakkoruotsikeskustelu oli aivan odotetusti samanlainen rimanalitus kuin edellinen Suuri Homokeskustelukin.

Etenkin pakkoruotsin puolustajat edustivat lähinnä huutoa, päälle puhumista, käsittämätöntä älämölöä, huonoa käytöstä, vastapuolen kuuntelemattomuutta ja omien etujen vastaista toimintaa – sekä tietysti pakkoa.

Samaa kyvyttömyyttä dialogiin oli toki myös toisella puolella aitaa. Positiivisena valonpilkkuna tässä keskustelussa loisti Suomalaisuuden liiton puheenjohtaja Sampo Terho.

Se mikä tästä hajottavasta ja tarpeettomasta sirkusesityksestä jäi päällimmäisenä mieleen, on entisestään vahvistunut tunne siitä, että pakkoruotsin tähän mennessä kiistattomat  saavutukset ovat helvetinmoinen vastarinta pakkoa vastaan ja sellainen jänä juttu, että juuri kukaan äidinkieleltään suomenkielinen ei opi tässä pakossa sellaista ruotsia jota voisi käyttää edes arkipäiväiseen asioimiseen.

Toissijaiset vaikutukset ovat järjetön kielenopetuksen resurssien haaskaus sekä suomalaista ruotsinkielisyyttä vastaan (vastoin tarkoitusperiä) kääntyvä enemmistön pakottaminen marginaalisen vähemmistökielen opiskeluun.

Suomenruotsalaisuus ja ruotsin kieli Suomessa ovat suurimmat häviäjät tässä touhussa.

Site Meter

Jk. Björn Månsson, Ruotsalaisen eduskuntaryhmän pääsihteeri,  esitti muuten tuossa keskustelussa mielipiteensä ns. kansainvälisellä kielellä (joka ei jättänyt viestin sisältöä  mitenkään arvailun varaan):


Tapaus Matti Vanhasen tekemiksi epäiltyihin   ministeririkoksiin liittyvä tutkinta on polkaistu sitten viimeinkin odotetusti liikkeelle.

Oikeuskansleri Jaakko Jonkan mielestä Vanhanen oli esteellinen osallistumaan valtioneuvoston yleisistuntoihin, joissa päätettiin Raha-automaattiyhdistyksen avustusten myöntämisestä Nuorisosäätiölle. Tämän perusteella oikeuskansleri lähettää Vanhasen mahdollisen esteellisyyden eduskunnan perustuslakivaliokunnan tutkittavaksi.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Vanhanen voi joutua valtakunnanoikeuteen.

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi ilmoitti puolestaan, että Vanhasta koskevaa asiaa käsitellään tiistaina. Ensi vaiheessa Vanhaselta pyydetään vastinetta. Vastineen laatimiselle ja jättämiselle annetaan aikaa normaalisti pari kolme viikkoa.

Vähemmän yllättäen Vanhanen itse ei halunnut vielä kommentoida asiaa mitenkään..

Oikeuskansleri on selittänyt näkemystään lehdistötiedotteessa. Hänen näkemyksensä mukaan asia on varsin yksinkertainen :

Pelkistetysti asiassa on kyse siitä, että Matti Vanhanen oli saanut Nuorisosäätiöltä yli 20 000 euron taloudellisen tuen vuoden 2006 presidentinvaalikampanjaansa varten. Vanhanen puolestaan oli pääministerinä toistuvasti vuosina 2006–2009 ollut valtioneuvoston yleisistunnossa myöntämässä Raha-automaattiyhdistyksen varoista miljoonaluokan avustukset samaiselle säätiölle. Näin on muodostunut asetelma, joka hallintolain esteellisyyssäännöksen tarkoittamalla tavalla on vaarantanut luottamuksen Vanhasen puolueettomuuteen. Vanhanen on siten menetellyt lainvastaisesti.

Tämä on mielenkiintoista. Mielenkiintoista siksikin, että Jonkka tarvitsi kuukausia aikaa, pystyäkseen tekemään tämän  yksinkertaisen johtopäätöksen.

Oikeuskansleri Jonkka sai nimittäin jo vuosi sitten kantelun, jossa oikeuskansleria pyydettiin selvittämään pääministerin esteellisyyttä RAY:n varojen jakamisessa valtioneuvostossa.

Hitaita ovat herrojen kiireet…

Keskusrikospoliisissa on parhaillaan vireillä Nuorisosäätiön antamia vaalitukia koskeva laaja esitutkinta.  KRP:n tutkinnalla on  rakenteellinen yhteys nyt oikeuskanslerin käsittelemään tapaukseen. Vanhasen saamaa tukea olisi oikeuskanslerin mielestä syytä tarkastella osana esitutkinnassa olevaa asiakokonaisuutta.

Oikeuskanslerin käsitys on, että ilman tämän yhteyden huomioon ottamista ei Vanhasen osallistumisesta avustuspäätöksien tekemiseen Nuorisosäätiölle saada oikeaa kuvaa

Oikeuskansleri on tehnyt yhteistyötä keskusrikospoliisin kanssa ja pyytänyt kahteen otteeseen selvitystä Vanhaselta. Oikeuskansleri halusi tietää, oliko Vanhanen tietoinen Nuorisosäätiöstä saamastaan vaalituesta silloin kun hän oli päättämässä valtioneuvostossa Nuorisosäätiölle menevistä avustuksista.

Tässä vaiheessa oikeuskansleri ei halua kuitenkaan julkistaa Vanhaselta saamiaan selvityksiään. Ne eivät kuitenkaan ole ilmeisestikään vakuuttaneet oikeuskansleria, koska tämän mukaan Vanhanen on nyt toiminut lainvastaisesti.

Jos eduskunnan perustuslakivaliokunta päättää aloittaa rikostutkinnan, sen suorittaa käytännössä keskusrikospoliisi. Syytteen nostamisesta valtakunnanoikeudessa päättää eduskunnan täysistunto. Tämä mahdollinen (jopa todennäköinen) syyte käsitellään valtakunnanoikeudessa, jossa syytettä ajaa valtakunnansyyttäjä.

Se mikä tässä asiassa ei vakuuta on oikeuskanslerin rooli. Jonkka panttasi kantaansa varsin pitkään, antaen näin (ainakin teoriassa) Vanhaselle aikaa ja mahdollisuuden hävittää jälkiään.

Ja vielä huolestuttavampaa on se, että miksei Jonkka ole hoitanut virkaansa siten kuin laki edellyttää? Hän nimittäin istuu jokaisessa valtioneuvoston kokouksessa – valvomassa kokouksen ja valtioneuvoston tekemien päätösten laillisuutta virkansa puloesta.

Olisiko syytä tutkia myös Jonkan rooli tässä valtakunnan ylimmälle tasolle saakka levinneessä korruptiovyyhdissä?

Tai ainakin se, on hän syyllistynyt tässä ja/tai jossain muussa asiassa virkavirheeseen ja onko hän sopiva sekä kykenevä hoitamaan virkaansa?

Yhtäkaikki, tämä ei ole omiaan nostamaan luottamusta suomalaisen poliittisen kulttuurin uskottavuuteen – eikä korkeimpiin virkamiehiin. Nyt olisi (etenkin näin vaalien alla) aika käynnistää puolueettoman perustuslakituomioistuimen luominen viimeinkin Suomeen sekä tarkastella vallan valvontaa myös suoran demokratian näkökulmasta.

Lähteet: Finlex, US, YLE, OKV

Site Meter

Me kaikki ilmeisesti muistamme jokin aika sitten oikeusministeri Tuija Braxin asettaman demlalaisista juristeista muodostetun työryhmän tai (yllätys, yllätys…) saman henkilön Kauhajoen surullista – päättäjien välinpitämättömyydestä johtunutta – surkeiden sattumusten sarjaa ja siitä aiheutuneen mielenterveyden surkeuden merkkipaalua tutkineen lautakunnan?

Samaa kehityspolkua edustaa tänään uutisvuosta rannalle uinut ajopuu. Tuossa uutisessa kerrotaan, että sisäministeriössä identiteetin suojaamista pohtinut työryhmä pitää toisen ihmisen nimellä toimimista merkittävänä ongelmana. Uutisen mukaan tuo  työryhmä ei suoraan ehdota tällaisen identiteettivarkauden kriminalisointia, vaan asia siirtyy oikeusministeriön harkittavaksi.

Henkilökohtaisesti en pidä toisen nimellä esiintymistä asiallisena, toisaalta en pidä asiallisena tai järkevänä jokaisen yhteiskunnallisen  epäkohdan kriminalisointiakaan. Huonolla ja harkitsemattomalla lainsäädännöllä saadaan enemmän vahinkoa kuin hyötyä aikaan.

Minua on jo hetken kummastuttanut eräs huomattavasti tärkeämpi lainsäädäntövaltaan liittyvä asia. Nämä uutiset, joissa   joku poliittisesti kasattu tutkintalautakunta/oikeusministerin kasaama työryhmä/sisäministeriön työryhmä esittää lakialoitetta.

Näin silti – vaikka ja kun – lainsäädäntömme mukaan tuo lainsäädännöllinen aloiteoikeus eli oikeus ehdottaa lain säätämistä, muuttamista, selittämistä tai kumoamista on Suomessa kansanedustajilla, tasavallan presidentillä, Ahvenanmaan maakuntapäivillä ja kirkolliskokouksella.

Kunnallinen aloiteoikeus tosin on jokaisella kuntalaisella oman kuntansa toimintaa koskevissa asioissa. Aloitteen kunnanvaltuuston toimivaltaan kuuluvassa asiassa voi tehdä vähintään kaksi prosenttia kunnan äänioikeutetuista asukkaista. Valtuuston on käsiteltävä asia viimeistään kuuden kuukauden kuluttua asian vireilletulosta.

Mutta tässä ei ole siis kyseessä lainsäädännöllinen aloiteoikeus, vaan paikallisdemokratiaan kuuluva aloiteoikeus.

Lainsäädännöllisen aloiteoikeuden kohdalla kyse näyttäisi olevan siitä, että lakeja valmistelevat instanssit ovat hiljalleen ottaneet myös lainsäätäjän roolin itselleen. Kun tähän ynnätään nykyisen oikeusministerimme  ja hänen sidosryhmiensä (Demla ja vihreät) ideologisin perustein asettamat Kauhajoen onnettomuutta tutkinut yksisilmäinen tutkintalautakunta ja perusoikeuksiamme kaventamaan pyrkivä demlalainen työryhmä, on aika vaikea nähdä asiassa muuta kuin Braxin vallanhimo ja vaalikauden lopun häämöttäminen.

Toivon vakavasti jokaista vihreitä äänestävää (tai sitä harkitsevaa) miettimään millaisessa maailmassa he haluavat itse elää tulevaisuudessa – vapaassa kansanvaltaisessa maassa vai vihreässä pakko- ja holhoustyranniassa?

Toinen asia mitä aidosti toivon on se, että ns.porvaripuolueet ottaisivat laput silmiltään, vetäisivät jonkin rajan näihin lehmänkauppoihin ja puolustaisivat kansalaisten oikeuksia ja vapautta Suomessa.

Tässä hommassa nimittäin käy muuten loppupeleissä aivan samalla tavalla, kuin siellä mistä vihreät oppinsa, keinonsa ja ideologiansa raamit ovat hakeneet.

Ja eduskunnan olisi noin muutenkin syytä keskittyä omaan työhönsä välillä –  on näköjään taitanut pitää kiireitä lahjuksia ja henkilökohtaisia etuuksia jahdatessa ja sen varsinainen työ on jäänyt hoitamatta?

Silloin ei oikeastaan pidä ihmetellä miksi lakialoitteisiin liittyvä valta on karannut eduskunnan käsistä – valtatyhjiöillä kun on taipumus täyttyä varsin pikaisesti.

Lähteet: OM, VN, HS, IL, STT, YLE, Finlex

Site Meter

Vuoden mokutus 2009 äänestys on päättynyt. Suurkiitokset kaikille osallistujille.

Kilpailuun osallistui normaalia Poll Daddy-vaihtoehtoäänestystä vähemmän vastaajia. Tämä on sinänsä ymmärrettävää, koska äänestyksessä jokainen joutui kirjoittamaan nimellään tai nimimerkillään ja perustelemaan miksi äänesti kyseistä mokutusta.

Vastauksia tuli hieman toistastaa ja kävijöitä sivulla oli viikon kestäneen äänestyksen aikana hieman yli seitsemäntuhatta. Koska kysely oli kiinnitetty Kullervoblogin etusivulle, kyselyn näki myös jokainen joka tuli tämän blogin etusivulle – tämä määrä  on yli kymmenkertainen.

Palataanpa takaisin varsinaiseen asiaan. On aika julkistaa Vuoden mokutus 2009.

* * *

Vuoden mokutukseksi – Te hyvät lukijat –  olette valinneet seuraavan:

Sallittaneen tässä ensin vähän
filosofisempi huomio. Mitä tarkoittaa käsite
laiton maahanmuutto? Linnut lentävät rajojen
ylitse, laittomasti vai laillisesti? Mistä syntyy käsite
laittomuus, jos ihminen etsii paikkaa maapallollamme,
missä toteuttaa itseänsä, missä elää?

Kansanedustaja Kimmo Kiljunen (SDP), eduskunnan ulkomaalaislakia koskevassa keskustelussa.

Seuraaviksi – kakkos- ja kolmossijoille – äänestyksessä tulivat nämä mokutukset. Sijalle kaksi nousi tiukan kamppailun jälkeen viikon mokutus 10/09:

Minusta Suomea on autettu. Onkse 60 vuotta sitten, Afrikasta käsin, kun Suomessa oli hätää ja ongelmia. Silloin on Afrikasta lähetetty rahaa Suomeen. Oliko se silloin, pitikö silloin miettiä, että se on meidän verorahaa ei sais lähettää Suomeen.

Helsingin keskustanuorien puheenjohtaja Abdirahim Hussein YLE:n A-zoomissa 27.2.2009

Vain yhden äänen erolla kakkoseen tuli viikon mokutus 49/09 kolmanneksi:

Minulle itsenäisyys ja suomalaisuus ovat kaksi eri asiaa, eikä jälkimmäisessä ole juuri mitään juhlittavaa. Suomalaisuus kun on lähinnä sitä, että sattuu syntymään kultalusikka suussa. Sitä tuskin kannattaa kovin verisesti puolustaa.

Vihreän Langan toimittaja Lasse Leipola itsenäisyyspäivänä 6.12.2009.

Tässä äänestyksessä hajaääniä keräsivät myös Khodr Chehab, Astrid Thors, Ritva Viljanen, Tarja Halonen, Anne Holmlund, Ville Komsi, Anni Sinnemäki, Päivi Lipponen, Paavo Lipponen, Dan Koivulaakso ja Jaakko Hämeen-Anttila – sekä monet muut.

Onneksi olkoon voittajalle myös Kullervoblogin puolesta!

Site Meter

Kuva: Eduskunta

Kuvittelin joskus naiivissa nuoruudessani Kokoomuksen olevan isänmaallinen, yksityisomaisuuden suojaan ja kansalaisten vapauteen positiivisesti suhtautuva puolue. Asiaan liittyvät harhakuvitelmat ovat rapiseet jo kauan sitten omalta kohdaltani ja suomut ovat pudonneet silmiltäni.

Kuitenkin aina silloin kun törmää nykypäivän kokoomuslaisuuteen, jotenkin tulee hieman epätodellinen olo. Kuten tässä eilen, jolloin espoolainen kokoomuskansanedustaja Sanna Lauslahti ratsasti uudenvuodenaaton sellomurhien uhrien ruumiita hyväksikäyttäen julkisuuteen.

Lauslahti julkaisi sekä US-blogissaan että kotisivuillaan otsikolla Taistelu turhia kuolemia vastaan nimetyn poliittisten irtopisteiden kalastelulta vaikuttavan vastenmielisen besserwisseröinnin.

Lauslahti osoittaa kansanedustajana uskomatonta tietämättömättömyyttä niistä asioista,  joista hän on lainsäätäjän vastuullisessa asemassa – ja palauttaa samalla muutaman blondivitsin elävästi mieleen.

Lauslahti väittää (vastoin todellisuutta) esimerkiksi seuraavaa:

Käsiaseita on Suomessa 1,6 miljoonaa eli aivan liikaa.

Suomessa on noin 1 600 000 rekisteröityä siviilien hallussa olevaa ampuma-aselain perusteella hallussapitoluvan vaativaa asetta – ei käsiasetta. Käsiaseita maassamme on tuosta kokonaismäärästä alle 300 000. Tuohon kokonaislukuun lasketaan mukaan kaikki hallussapitoluvan vaativat aseet – myös kaasusumuttimet ratakiväärit ja metsästysaseet.

Kun lainsäätäjä esittää tällaisia väitteitä, se osoittaa lähinnä sellaisen tosiasian olemassaolon, että kansalaisten oikeusturva on vahvasti uhattuna.

Eikä tässä vielä kaikki. Lauslahti osoittaa erittäin selvästi sen, että nykyinen parlamentarismi on epäonnistunut. Järjestelmään pitäisi tehdä pikaisesti muutoksia suoran sitovan demokratian ja ammattitaitoa vaativan parlamentin suuntaan jo pelkästään sen vuoksi, että ihmisillä pitää toki olla oikeus mielipiteisiinsä ja sananvapaus, mutta  kansanedustajalta pitää henkilökohtaisista ominaisuuksista löytyä muutakin kuin mutuilua:

Mielestäni käsiaseita ei tulisi lainkaan säilyttää kodeissa. Täyskieltoa en kannata. Jatkossakin voitaisiin harrastaa ammuntaa, jos sille on selkeä, oma tila, ja aseet säilytetään siellä lukituissa kaapeissa. Myös metsästää voisi edelleen, ja metsästysaseet voitaisiin säilyttää lukituissa kaapeissa kotona.

Kun kansanedustaja vaatii käsiaseiden keräämistä kootusti yksiin harrastusta harjoittavien yhdistysten paikkoihin, hän osoittaa kolme tärkeää asiaa itsestään ja ammattitaidostaan – hän ei ole seurannut asekeskustelua, ei tunne Kehä III:n takaisen Suomen todellisuutta,  eikä hän tunnu joko kunnioittavan tai tuntevan Suomen perustuslakiakaan.

Muun ammatinharjoittamisen (kuin kansanedustamisen ja lainlaadinnan) yhteydessä voitaisiin ilmeisesti puhua ammattitaidottomuudesta, välinpitämättömyydestä ja/tai jopa suoranaisesta edesvastuuttomuudesta.

Kansanedustajan kohdalla voidaan puhua ainoastaan  halvasta populismista ja poliittisten irtopisteiden keräämisestä – jokainen aikuinen ilmeisesti ymmärtää mitä poliittinen vastuu tarkoittaa Suomessa? Ei mitään.

Lauslahti ei ole selvästikään seurannut viime aikoina käytyä asekeskustelua. Aseiden kerääminen kootuiksi varastoiksi (rikollisten työn helpottamiseksi) huonosti vartioiduille ampumaradoille, on tyrmätty jo useaan otteeseen ja hyvin laajasti. Ajatus oli jo tullessaan kuolleena syntynyt.

Eikä Lauslahti ymmärrä aseiden olemuksestakaan juuri mitään. Jokainen aseiden periaatteet ymmärtävä ihminen tietää sen, että varsinaiset (pitkäputkiset) metsästysaseet ovat huomattavasti vaarallisempia ja tehokkaampia kuin lyhytpiippuiset käsiaseet.

Lauslahti ei espoolaisena pysty myöskään näköjään  näkemään yli kehäkolmosen. Valta-osa aseenhaltijoista asuu syrjäseuduilla. Heidän kodeistaan saattaa olla 100-200 kilometriä lähimmän virallisen ampumaseuran toimipisteen luo.

Luulisi kokoomuslaisen kansanedustajan ymmärtävän, että omaisuus säilyy parhaiten omistajansa käsissä ja silmänpidon alaisena. Herää epäilys, että kokoomus on siirtymässä sosialisoinnin, kolhoosien ja yhteisomistuksen linjalle.

Tärkeimpänä ja vakavimpana asiana pidän tässä yhteydessä kuitenkin sitä, että kansanedustaja ei tunne tai ymmärrä Suomen perustuslakia.

Perustuslaissa sanotaan varsin selvästi:

13 §
Kokoontumis- ja yhdistymisvapaus

Jokaisella on oikeus lupaa hankkimatta järjestää kokouksia ja mielenosoituksia sekä osallistua niihin.

Jokaisella on yhdistymisvapaus. Yhdistymisvapauteen sisältyy oikeus ilman lupaa perustaa yhdistys, kuulua tai olla kuulumatta yhdistykseen ja osallistua yhdistyksen toimintaan. Samoin on turvattu ammatillinen yhdistymisvapaus ja vapaus järjestäytyä muiden etujen valvomiseksi.

Tarkempia säännöksiä kokoontumisvapauden ja yhdistymisvapauden käyttämisestä annetaan lailla.

Niin.

Miten on mahdollista, että kansanedustaja ei tiedä, että yhdistymisvapauteen sisältyy oikeus olla kuulumatta yhdistykseen?

Kun yleissivistykseltään ja kansanedustajan ammattitaidoltaan tällaista tasoa edustavat  ihmiset päättävät yhteisistä asioistamme, ei ole ihme että laisäädäntömme on ristiriitainen ja yleisen oikeuskäsityksen vastainen tilkkutäkki.

Lauslahti osoittaa muutenkin luottavansa muutenkin  enemmän fiilikseen kuin tietoon asioita pohtiessaan ja käsitellessään. Hän näyttää  unohtaneen myös syy-seuraussuhteen lait:

Miten estetään laittomien aseiden levittäminen? Rikollispiireissä markkinat toimivat. Avoimet rajat EU-maiden välillä mahdollistavat aseiden kuljettamisen maasta toiseen helpohkosti. Toivottavasti tähän löydetään keinot. Laivamatkustuksessakin tulisi olla käytössä turvatarkastukset, jotka paljastavat metalliesineet. Toisaalta sekin jättää mahdollisuuksia tuoda aseita veneellä tai autoon piilotettuna.

Huoh…

Jos Lauslahti itsekin ymmärtää, ettei hänen ideansa ole toteutuskelpoinen, niin miksi kirjata sitä edes ylös? Ainoaksi mahdolliseksi rationaaliseksi syyksi jää se, että Lauslahti testaa kuinka äänestäjät suhtautuvat kontrollin ja valvonnan lisäämiseen.

Nämä näyttäisivät olevan aitotsarististen poliitikkojemme vakioratkaisut omien munauksien ns. hoitamiseen.

Maassamme ei ollut tällaisia ongelmia silloin kun Suomi ei kuulunut Euroopan Unioniin. Nämä pahenivat entisestään Schengen-sopimuksen myötä ja muuttuivat arkipäivän painajaiseksi uuden ulkomaalaislain kautta.

Tuossa kirjoituksessa syyllinen syyttää syyttömiä tekemistään virheistä ja suoranaisista katastrofaalisista munauksista.

Lauslahden tekopyhyydellä ei ole ilmeisesti mitään rajoja. Hän esittää myös tällaisen kysymyksen:

Neljäs kysymys on: miten sellaisella henkilöllä voi olla oleskelulupa, jolla on taustalla rikoksia? Mielestäni Suomessa oleskelulupa tulee ansaita. Rikoksen tekeminen on oma valinta, jonka seuraukset on kannettava. Samalla henkilö kantaa myös vastuun perhesuhteistaan ja niiden heikentymisestä mahdollisen oleskeluluvan menettämisen myötä. Jos teet rikoksen, menetät oleskeluluvan.

Tätä kysyy siis kansanedustaja, joka itse äänesti liput hulmuten ja torvet soiden uuden ulkomaalaislain puolesta.

Luulisi edes hävettävän – mutta ei. Kuten jo totesin, nykyiset poliitikkomme eivät kunnioita kansanvaltaa ja syyttävät tekemistään virheistä muita. Patenttiratkaisuna tuntuu olevan syyttömien (tavallisten ihmisten) rankaiseminen ja heidän olojensa kiristäminen.

Lauslahti on erinomainen esimerkki siitä, miksi Suomessa pitäisi siirtyä aika pikaisesti enemmän suoraan kansanvaltaan ja kansanäänestysten sitovuuteen.

Toisaalta tällainen kommentointi suorastaan huutaa sitä, että kansanedustajalla pitäisi olla jonkinlainen soveltuvuustesti ja päktevyys lainsäätäjän tehtäviin.

Niin kauan kuin nämä asiat ovat vielä vallastaan kynsin hampain kiinni pitävien lausmaiden vallassa, neuvoisin uusmaalaisia (ja muitakin äänestäjiä) tekemään seuraavissa eduskuntavaaleissa kaikille meille palveluksen.

Jättäkää äänestämättä tällaisia ns.poliitikoja ja etsikää vaihtoehdot niistä jotka ajavat aidosti Suomen ja suomalaisten asiaa.

Suoraan demokratiaan sitoutuvista ehdokkaista.

Lähteet: Sanna Lausmaa, US

JK. Olen aikaisemminkin kirjoittanut tätä asiaa sivuavasta asiasta, mutta ihan muistin virkistykseksi:

Vuonna 2005 Suomessa kuoli oman käden kautta 994 ihmistä. Näistä miehiä oli 724 ja naisia 270 – ampuma-aseet olivat siis mukana 169 kertaa.

Vuonna 2004 Suomessa kuoli oman käden kautta 1 064 ihmistä. Näistä miehiä oli 812 ja naisia 252 – ampuma-aseet olivat siis mukana 219 kertaa.

Ja vertailun vuoksi: Vuonna 1969 Suomessa kuoli oman käden kautta 1 096 ihmistä. Näistä miehiä oli 850 ja naisia 246 – ampuma-aseista en löytänyt valitettavasti statistiikkaa.

Muutamaa lama-aikoihin sattunutta piikkiä – vuonna 1990 tehtiin 1520 itsemurhaa – lukuunottamatta itsemurhien määrä on pysynyt väestökasvusta huolimatta pitkän ajanjakson vertailussa suurin piirtein samalla lukumääräisellä tasolla – suhteellisesti ottaen se on vähentynyt.

Vertailuluvut – ikävakioituna per 100 000 henkilöä – nimittäin kertovat:

Vuonna 2005 suhdeluku oli yhteensä 17,9, joista miehiä 27,0 ja naisia 9,6.
Vuonna 2004 suhdeluku oli yhteensä 19,7, joista miehiä 31,1 ja naisia 9,1.
Vuonna 1969 suhdeluku oli yhteensä 26,0, joista miehiä 44,5 ja naisia 10,8.

Lisää asiaan liittyvää statistiikkaa löytyy täältä.

Site Meter

    Kuva:HS

Onko meillä tässä on vähäosaisten nälkäänäkevä ja elämässään kärsinyt puolustaja ja edustaja?

Lähde:HS

Site Meter

Vasemmiston tehtävänä on nimenomaan avata keskustelu toimeentulosta ja oikeuksien toteutumisesta myös siirtolaisten kohdalla, ja näin astua kokonaan suomalaisen äärioikeiston keskustelun ohi. Me emme voita mitään liittymällä liberaaliin monikulttuurisuuden kuoroon. Sen sijaan meidän on puhuttava materiaalisista asioista, kuten oikeudesta sosiaaliturvaan, asumiseen tai työlupaan ja liikkumiseen.

Rasismin vastaisen kamppailun pitäisi olla taistelua ihmisten oikeuksista ja hyvinvoinnista, mikä on ja ainoana asiana voi olla vasemmiston kannatuksen peruste ja olemassaolon syy. Tämä on ainoa tie, jolla Soinin äänestäjät ja nukkuvat maahanmuuttajat voidaan saada ymmärtämään, että vasemmisto on se voima, joka voi tarjota heille mahdollisuuksia parempaan elämään. Ei siis puhe yleistävästä kulttuuritaustasta.


Aleksi Lilleberg Kansan Uutisten lukijain leperryksiä-osastolla 12.9.2009.

Lässyn, lässyn.

Ympäripyöreää äärivasemmistolaista retoriikkaa joka kumisee jälleen onttouttaan.  Vasemmistoliitto on unohtanut täydellisesti ja kokonaan suomalaisen köyhän ja syrjäytyneen – duunareista enää puhumattakaan.

Nämä anarkomäet eivät ole kiinnostuneet suomalaisten toimeentulosta ja oikeuksien toteutumisesta – rajoittamattomasta maahanmuutosta ja näennäissuvaitsevaisuudesta on tullut uskontoon verrattattava mantra vasemmistoliitolle, joten he eivät pysty näkemään, kokemaan ja tekemään sitä mikä heidän kannaltaan olisi elintärkeää – puolustaa suomalaista heikko-osaista.

Tässäkin tapauksessa nähdään se totuus, että kun toiselle (maahanmuuttajat) kummarrat, niin toiselle (suomalaiset köyhät) pyllistät.

Niin kauan (ikuisesti?) kun vasemmisto ei uskalla kyseenalaistaa maahanmuuttoa ja nostaa suo,alaista vähäosaista koskevaa kissaa pöydälle, se ajaa itseään kauemmas ja kauemmas sekä duunareista että vähäosaista.

Toisaalta – minä en näe vasemmistoliiton tulevaisuuden kannalta mitään pahaa tuossa kehityksessä.

On jotenkin sopivaa, että kuolleen hirmuvallan ideologiaa edustava jälkistalinistinen puolue kokee saman kohtalon kuin esikuvansakin.

Site Meter

STT:n tänään julkaiseman uutisen mukaan kuntademokratiaa pohtiva työryhmä kokeilisi kunnissa suoraa pormestarivaalia

Tämä työryhmä tarjoaisi kunnille mahdollisuuden kokeilla pormestarivetoista johtamismallia. Kuntalaiset valitsisivat kokeilukunnissa pormestarin äänestämällä ja pormestari toimisi samalla esimerkiksi kunnanvaltuuston puheenjohtajana.

Työryhmän mielestä pormestarin toimikausi voisi olla 5–7 vuotta eli valtuustokautta pidempi. Pormestarimallin uskottaisiin lisäävän kuntalaisten äänestysintoa.

Samalla sen toivotaan selkeyttävän vastuunjakoa kunnan poliittisessa johtamisessa. Työryhmä ehdottaa, että kunnat voisivat vapaaehtoisesti kokeilla pormestarimallin toimivuutta.

Tämä on erittäin kannatettava ajatus – etenkin todellisen kansanvallan kannalta katsoen. Tätä ajatusta voitaisiin hyvinkin kokeilla – mutta sitä voitaisiin samalla kerralla jalostaa kunnallisdemokratiassa pari askelta pidemmällekin.

Vallan perusolemus on kuitenkin sellainen, että se turmelee – etenkin sellainen valta, joka on keskitetty yhdelle tai muutamalle ihmiselle tai joka perustuu poliittiisiin (edustuksellisen demokratian akilleen kantapäänä tunnettuihin) kaurapuurokompromisseihin.

Mitä jos ajatusta kehitettäisiin näin kunnallistasolla niin, että vaalikelpoisella kuntalaisella olisi oikeus vaatia itsään koskevassa kunnallisessa asiassa myös kunnallista kansanäänestystä? Näin kansalaiset voisivat vaikuttaa itseään koskeviin asioihin huomattavasti nykyistä tehokkaammin ja näin saataisiin myös läpinäkyvyyttä ja avoimmuutta kunnalliseen päätöksentekoon. Nykyinen edustuksellinen ns. demokratia ei ole kansanvaltaa – se on demokratian kaapuun puettua harvainvaltaa ja altis epädemokraattisuutensa lisäksi myös korruptiolle ja väärinkäytöksille.

Jos yksityisen kansalaisen oikeus ehdottaa ja saada aikaan sitova kansanäänestys tuntuu muutoksena jonkun oligarkin mielestä liian rajulta, lievempi versio voisi olla tällä muutoskierroksella kirjata kuntalakiin velvoite järjestää (sitova) kunnallinen kansanäänestys, kun kuntalaisista riittävä määrä sitä vaatii.

Kuntataso yhden kunnan kohdalla on myös kooltaan sellainen, että sähköistä äänestysmenettelyä voitaisiin turvallisesti kehitellä toimivammaksi, luotettavammaksi ja turvallisemmaksi, kuin esimerkiksi viime keväinen Tuija Braxin aikaansaama fiasko oli.

Tämä olisi oiva ensiaskel kehitykselle, jossa yhteiskuntamme siirtyisi nykyisestä harvainvallasta askelittain suoraan kansanvaltaan.

Lähde: STT


Site Meter

Hienoa…

Juuri kun savu oli hälvennyt sen korruptioepäilyn ympäriltä, jonka Kehittyvien Maakuntien Suomi ja vasemmiston toimintaa rahoittaneet Punajuuri ry ja Ohjelmatyö ry saivat aikaan, niin johan taas jossain kytee.

Tällä kerralla kyse on siitä, että (saadun tiedon mukaan) jokainen suomalainen veronmaksaja omasta poliittisesta kannastaan huolimatta on päässyt mukaan rahoittamaan perinteisten vasemmistopuolueiden toimintaa.

Yleisradion MOT-ohjelman mukaan nimittäin Sdp saa ammattiliitoilta vuodessa lähes 400 000 ja vasemmistoliitto puolestaan 50 000 euroa – suoraan käteen maksettavaa veronmaksajien kustantamaa suora piilopuoluetukea..

Rahat on alun perin tarkoitettu ammattiyhdistysväen koulutukseen. Tästä Ay-liikkeen siirtämästä tuesta vasemmistolle on puhuttu vuosia. Ja vaikka nuo aikaisemmin mainitut Punajuuri ry ja Ohjelmatyö ry ovat jo paljastuneet, niin silti kakkien punakorporaatioiden suurin keskusjärjestö SAK kieltää edelleen tukevansa puolueita.

Ja näin silti, vaikka MOT-ohjelmalla on käytössään kuitti, jossa on tarkat summat tuesta perinteisille vasemmistopuolueille ja myöskään nämä puolueet eivät halunneet kertoa sitä, mistä liitoista rahaa on saatu.

Törkeintä koko asiassa on se, että rahat on kerätty jäsenmaksuina. Nämä ay-liittojen jäsenmaksut ovat lakisääteisesti puolestaan verovähennyskelpoisia, joten tämän pimeän rahan lopullisena maksumiehenä toimii tavallinen suomalainen veronmaksaja – halusi tai ei.

Näin meitä viedään taas kerran kuin kuoriämpäriä…

Tämän paljastuksen jälkeen on vaikea enää edes hyvällä tahdolla uskoa, että Suomi olisi muka maailman korruptoitumattomimpia maita todellisuudessa.

Se on käytännössä täysi mahdottomuus.

Valtiomuotomme on virallisesti parlasmentaarinen demokratia – käytännössä pienen poliittisen eliitin keskenään pyörittämä meritokratinen oligarkia. Tämä järjestelmää mahdollistaa poliittiset kaurapuurokompromissit, keskinäisen palkitsemisen, saalinjakamisen sekä korruption.

Tähän tautiin on olemassa erittäin tehokas lääke.

Siirtyminen vaiheittain parlamentarismista kohti suoraa kansanvaltaa ja puolueiden ja parlamentarismin alasajoa.

Suoraan kansanvaltaan ja yhden asian liikkeisiin on vaikeampi vaikuttaa poliittisten painostusryhmien taholta – ja vielä vaikeampaa on lahjoa yksittäistä kansalaista.

Olen kirjoittanut asiasta aikaisemmin esimerkiksi täällä.

Ai niin, eräs asia vielä.

Viimestään nyt alkaa tuntumaan vahvasti siltä, että nämä kaksi perinteistä vasemmistopuoluetta voivat kyllä pitää nimilyhenteensä, mutta niiden pitäisi ehkä kuitenkin muuttaa nimensä ajanmukaisemmiksi.

SDP voi hyvin muuttaa nimensä muotoon Stjälar Din Pengar ja VL omansa muotoon Veronmaksajan Laskuun.

Lähteet: STT, YLE


Site Meter

Kansanedustaja Eero Heinäluoma (punakorporaatiot) on antanut haastattelun Itä–Savolle ja Länsi-Savolle. Sinänsä varsin tyylipuhtaan mahalaskun puoluejohtajana tehneen Sdp:n entisen puheenjohtajan sanomiset voisi sivuuttaa kintaalla, mutta tähän on rakennettu eräitä minussa kysymyksiä herättäneitä asioita.

Eläkerahojen kaappausyritys

Eero Heinäluoman mielestä eläkekiistassa oli kyse keskustan yrityksestä kaapata työeläkkeet oman peukalonsa alle. Hän väittää, että kyse oli vuoden 1956 toisinnosta.

Tuolloin maalaisliiton eli nykyisen keskustan johtama vähemmistöhallitus julisti menetetyksi palkansaajien siihen mennessä kertyneet eläkesäästöt rahapulassaan. Kansaneläkelaki muutettiin pelkäksi peruseläkkeitä antavaksi järjestelmäksi. Tuolloin vielä – jotenkin yhteiskunnallisesti tarpeellinen ja kyvykäs – Sdp sekä sen poliittinen käsikassara – punakorporaatioiden hallitsema ay-liike – tulkitsivat maalaisliiton operaation tulonsiirroksi työntekijöiltä maaseutuväestölle ja härskinä välistävetona. Siitä seurasi työmarkkinajärjestöjen neuvottelu ja sopimus uudesta työeläkejärjestelmästä.

Kysymykset heräävät

Sekä mikä minua kiinnostaa on kuitenkin tämä Heinäluoman suustaan päästämä lausahdus:

Palkansaajat ja työnantajat halusivat, että työeläkkeet eivät tule Kansaneläkelaitoksen haltuun, jotta hallitus ei voi niitä kaapata. Siksi työeläkkeitä hallinnoivat yksityiset eläkeyhtiöt.

Minusta tämä on aika omituinen kommentti Heinäluoman asemassa olevalta mieheltä. Se johtaakin muutamaan  kysymykseen:

  • Onko Heinäluomasta nykyinen järjestelmä sitten parempi, kuin esimerkiksi sellainen, joka olisi sekä valtiosta että eri yhteiskunnallista intressipiireistä riippumaton ja kaikkiin tasapuolisesti suhttautuva eläkelaitos?
  • Onko Heinäluoman mielestä oikein se, että pieni kansanosa (l.punakorporaatioihin ja demarivetoiseen työväenliikkeeseen sitoutuneet toverit) kerää itselleen suhteettoman eläkkeen  -veronmaksajien subventioimana ja ay-mafian työnantajilta kiristyksen kautta keräämänä?
  • Onko Heinäluoma sitä mieltä, että köyhälistö, nuoremmat ikäpolvet  ja pienyrittäjät tulkoot toimeen kansaneläkkeellä?
  • Tämänkö vuoksi työeläkkeitä hallinnoivat yksityiset eläkeyhtiöt.

Pata kattilaa soimaa – punasaalistajien saalis

Vaikka Heinäluoma on kääntänyt syyttävän sormensa Suomen Keskustaa kohti voisi todeta, että pata kattilaa soimaa.  Vaikka keskustaa (ja muutakin poliittista eliittiä) pitää vahtia eläkekassan ääressä, niin SDP ei myöskään  ole mitenkään syytön eläkekassan rohmuamiseen.

Edellisen laman aikana selvitystilaan ajautunut punakorporaatioiden oma vakuutusyhtiö – Kansa – on varsin surullinen esimerkki siitä, kuinka ohuita Heinäluoman puheet ovat todellisuutta vasten tarkasteltaessa (eikä ole syytä unohtaa myöskään Ekaa, Hakaa tai STS-pankkia…)

Kun Heinäluoma sanoo, että jokin asia on tulonsiirtoa työntekijöiltä maaseutuväestölle ja härski välistäveto, hän on siinä oikeassa.

Mutta, mutta… ennen kuin laskee suustaan tuollaisia kommentteja, ay-pampun kannattaisi vilkaista peiliin ja muistella oman sidosryhmänsä puuhia – ettei esitetty väite tule takaisin bumerangina päähän.

Koko kupletin juonen voi yksinkertaistaen tiivistää siihen, että näillä kahdella puolueella – Keskustalla ja SDP:lla – on ollut historiallinen missio jakaa muiden tienaamaa rahaa ja rakentamaa varallisuutta edesvastuuttomasti pitkin poikin – sinne sun tänne.

Sen surkean puuhastelun viimeisimpinä muotoina on ollut holtiton maahanmuuttopolitiikka. Kumpikin puolue on tarttunut hanakasti kabineteissa tarjottuun ulkomaalaiseen halpatyövoimaan turvatakseen omat intressinsä (samaan aikaan Kokoomus maksimoi ydinryhmänsä voittoja ja tuhoaa itsenäisyytemme rippeitä Kepua ja demareitakin tehokkaammin).

Vielä nykyisessäkin tilanteessa – kun hyvinvointivaltio vetää viimeisiään yskien ja puhisten – keskinäinen jakopolitikka tuntuu olevan pääpuolueille isänmaan etua tärkeämpää.

Eivät suomalaiset ole tyhmiä – olemme ehkä hieman liian rehellisiä ja hyväuskoisia – mukavuudenhalusta nyt puhumattakaan.

Heinäluoman (ja muidenkin oligarkkien) olisi syytä muistaa se, että kun koettu haitta ylittää mukavuudenhalun, laiskanlotkeankin kansan toiminta aktivoituu. Heinäluoman edustama (varsin läpinäkyvä) oderint, dum metuant-asenne ei ole välttämättä paras mahdollinen tyyli poliitikkolle kansanvaltaisessa tietoliikenneyhteiskunnassa.

Ainakaan minulle ei tule olemaan yllätys se, että jos meno ei muutu, niin seuraavissa eduskuntavaaleissa Keskusta putoaa 10%:n puolueiden joukkoon. Se, että myös SDP:lla on sama riski edessään, saattaa olla Heinäluomalle ja hänen tovereilleen varsin ikävä yllätys – vaikka minulle sekään ei ole.

Miten muuten on?



Lähteet: Itä-Savo, Länsi-Savo, Wikipedia

Jk. Koko eläkekeskustelussa on jäänyt hieman taka-alalle se, että ns. suuret ikäluokat ovat rahastaneet tämän maan ja luoneet oman henkilökohtaisen varallisuutensa velkasi ja jättäneet sen tulevien sukupolvien maksettavaksi. Palaan asiaan.

Tänään on erittäin merkittävä päivä. Päivä on merkittävä – jopa kohtalonpäivä – suomalaisen kansanvallan ja kansalaisoikeuksien kannalta katsottuna.

Eduskunta käsittelee kahta kansalaisten kannalta tarkastellen varsin arveluttavaa lakiehdotusta. Ensimmäisenä (ennakkotiedon mukaan kello 15.00) tulee pöydälle tietosuojan murentamiseen tarkoitettu Lex Nokia. Eli virallisemmin, hallituksen esitys sähköisen viestinnän tietosuojalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta. Hallituksen esitys HE 48/2008 vp.
Liikenne- ja viestintävaliokunnan mietintö LiVM 19/2008 vp (mietintöön sisältyy kolme vastalausetta, joissa §-muutosehdotuksia, hylkäysehdotuksia ja lausumaehdotus).

Ja toisena käsittelyyn tulee toisen kerran Lex Thors. Eli laki kansallisvaltion muuttamiseksi monikulttuuriseksi ja rajattomaksi yhteiskunnaksi (Ulkomaalaislaki). Virallisemmin: hallituksen esitys laeiksi ulkomaalaislain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta. Hallituksen esitys HE 166/2007 vp. Hallintovaliokunnan mietintö HaVM 26/2008 vp
(mietintöön sisältyy hylkäysehdotuksen sisältävä vastalause).

Jokainen varmaan ymmärtää julkisuudessa esitettyjen kantojen, keskustelun ja näkemysten kautta, että kumpikaan näistä laeista ei sovi Suomen kaltaiseen kansalaisyhteiskuntaan?

Ensimmäinen lakiehdotus siksi, että se kajoaa kirjesalaisuuteen. Kirjesalaisuus on eräs perustuslakiimme ja ratifioimiimme kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin kirjatuista ihmisoikeuksista. Kun ovi avataan perustuslain rikkomiseen, siitä on helppo ujuttaa seuraavat loukkaukset ensimmäiseen perustuen.

Lisäksi tässä tapauksessa ei ole kovin kaukana ajatus lainsäädäntövallan kaappaamisesta. Lainsäädäntövallan kun pitäisi kuulua Suomen kansan valitsemalle kansanedustuslaitokselle – ei yhtiölle nimeltään Nokia.

Toinen lakiehdotus puolestaan on yhteiskuntaamme soveltumaton siksi, että se toimii askelmana muuttaa rajojen suojaama kasallisvaltio monikulttuuriseksi ei-kansallisvaltioksi – eli muuttaa käytännössä yhteiskuntaa ja Suomen valtiota pitkässä juoksussa. Lisäksi tuo lakiehdotus on ns. yleisen mielipiteen vastainen eivätkä vallanpitäjät – tämän faktan tietäessään – uskaltaneet tuoda sitä edes neuvoa-antavaan kansanäänestykseen.

Kummassakin tapauksessa on kyse pienen ryhmän tahdon vääntämisestä lainsäädännöksi – vastoin enemmistön mielipidettä ja kansanvallan pelisääntöjä.

Toivon jokaista omista kansalaisoikeuksistaan, kansanvallasta sekä suomalaisesta hyvinvointivaltiosta yghtään kiinnostunutta tarkkailenmaan sitä, miten juuri Sinun kansanedustajasi käyttäytyy näissä historiallisissa äänestyksissä.

Minä tulen julkaisemaan listan siitä, kuka äänesti ja miten – vinkiksi äänestyskäyttäytymiselle seuraavia vaaleja varten.

En malta olla vertaamatta nykyistä paskantärkeää ja pöhöttynyttä parlamentarismiamme sellaiseen todelliseen kansanvaltaan, joka saataisiin aikaan parlamentarismistakin nopean laihdutus- ja tervehdyskuurin kautta.

Muistattehan mitä kirjoitin jokin aika sitten?

Lähde: Eduskunta


Site Meter

Sallittaneen tässä ensin vähän
filosofisempi huomio. Mitä tarkoittaa käsite
laiton maahanmuutto? Linnut lentävät rajojen
ylitse, laittomasti vai laillisesti? Mistä syntyy käsite
laittomuus, jos ihminen etsii paikkaa maapallollamme,
missä toteuttaa itseänsä, missä elää?

Kansanedustaja Kimmo Kiljunen (SDP), eduskunnan ulkomaalaislakia koskevassa keskustelusssa.


Site Meter

Perustuslakimme sanoo, että valta Suomessa kuuluu kansalle. Ja heti perään tuossa laissa todetaan, että kansaa edustaa eduskunta.

Eli Suomi on edustuksellinen (l.parlamentaarinen) tasavalta. Tämä on teoriassa erinomainen asia, mutta kuten kaikki muutkin teoriassa erinomaiset asiat, käytäntö tökkii.

Ja se tökkii pahasti.

Mikä sitten mättää?

Todellisuudessa tilanne on kulkeutunut koko Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisen ajan enemmän ja enemmän siihen suuntaan, että kansa ja päättäjät ovat varsin eri mieltä lähes kaikista olennaisista asioista. Näyttää siltä,että päättäjät ovat vieraantuneet kansasta – tai vaihtoehtoisesti kansa ajattelee väärin.

Nykyinen – käytännössä kolmen suuren puolueen keskenään pyörittämä – parlamentarismi hallintomallina mahdollistaa nykyisten – pääasiassa täysin ammattitaidottomien ja omaa etuaan joka asiassa ajavien – päättäjien puuhastelun. Ei Suomea voi kutsua millään mittareilla todelliseksi demokratiaksi. Kaikista kauniista puheista ja perustuslakiin kirjatuista kansanvaltaisuuden perusteista huolimatta hallintomallimme on omituinen sekoitus oligarkiaa ja entiseen personaaliunioniin perustuvaa yksinvaltiutta (jota siis käyttää pieni ryhmä pääpuolueiden napamiehiä ja – naisia).

Eli – vaikka valta kuuluukin kansalle Suomessa, kansalla ei ole mahdollisuuksia eikä keinoja valvoa edustajiensa toimia ja tekemisiä.

Suora demokratia

Tähän ongelmaan olisi olemassa erittäin helppo ja toimiva ratkaisu – edustuksellisen (parlamentin) kansanvallan rinnalle luotava valvonta- ja vaikutuskoneisto – suomalaisittain sovelletun sveitsiläisen hallintomallin tapaisesti.

Sveitsillä ei ole varsinaista valtionpäämiestä, vaan toimeenpanovaltaa edustaa seitsenjäseninen liittoneuvosto, jonka puheenjohtaja valitaan jäsenistä yksivuotiselle kaudelle. Kaksikamarinen parlamentti on pääasiallinen poliittisen vallan hallitsija. Molemmilla kamareilla, liittokokouksella ja kansalliskokouksella, on oikeus lainsäädäntöön. Liittokokouksen 46 jäsentä – kaksi jokaisesta kantonista ja yksi entisistä puolikantoneista – valitaan suoralla vaalilla ja kansalliskokouksen 200 jäsentä suhteellisella vaalilla. Toimikausi on molemmissa kamareissa neljä vuotta. Kansa voi kumota minkä tahansa liittoparlamentin säätämän lain ja aloitteiden kautta tehdä lisäyksiä perustuslakiin. Tämä tekee Sveitsistä puolittain suoran demokratian.

Tämän saman asian voisi toteuttaa myös Suomessa suomalaisittain.Eduskunta voisi jäädä nykyiselleen, mutta kansalaisilla olisi selvä mahdollisuus kertoa mielipiteensä ja vaikuttaa suoraan asioihin. Presidentin virka voitaisiin lakkauttaa ja nykyinen valtoneuvosto korvata sveitsiläisen liittoneuvoston tyyppisellä elimellä.

Tässä on ainoastaan yksi suuri ongelma.

Epäilen nimittäin, että nykyinen nomenklaturamme ei ole valmis alistumaan palvelemaan kansaa ja asettumaan valvonnan ja ohjailun alaiseksi – demokraattisesti.

Noh – mitä mieltä olette?


Site Meter

Eräs tunnettu Virheet De Röda poliitikko kailotti jokin aika sitten, että:

… vaikka olen Vihreän liiton kansanedustaja ja aktiivipoliitikko, olen myös perusolemukseltani vasemmistolainen ja viihdyn Vihreiden bileitä paremmin vasemmistonuorten bileissä ja Paavo Arhinmäen kaltaisten proletariaatin edustajien kanssa.

Kysehän on tietenkin Anni Sinnemäestä.

HS

Eduskuntaryhmäänsä johtava Sinnemäki nostaa huhtikuun alusta yhteisistä taskuistamme 6 520 euroa kuussa. Tämä on varmaan ihan kiva tieto työmarkkinatuella, minimipalkalla sekä työkyvyttömyys- ja kansaneläkkeillä kituuttaville Sinnemäen äänestäjille.

Proletaarin ja duunareiden suuri ystävä Paavo Arhinmäki on myös päässyt kultaiselle oksalle.

Iltalehti

Paavo tunnetaan siitä, että hänen mielenkiintonsa on keskittynyt Smash Asem-rähinöintiin ja jalkapallon katsomoilmiöihin.

Jalkapallo – ja etenkin katsomoissa ja kapakoissa tapahtuva oheistoiminta – on lähellä Paavon sydäntä. Paavon suosikkijoukkue on Chelsea. Tämä joukkue tunnetaan etenkin siitä, että sen kannattajayhdistys Headhunters on tunnettu väkivaltaisesta käytöksestään, rasismistaan sekä kontakteistaan valkoista ylivaltaa ajaviin äärioikeistolaisiin ryhmittymiin.

Arhinmäki oli perustamassa myös FC Jokerien kannattajayhdistystä 116% Boysia.

Onkohan 116% Boysissa haettu vähän samaa fiilistä kuin Headhunterissa?

daily mail

Paavo siis tienaa 1.4.2008 alkaen 5 860 euroa kuukaudessa.

Kyllä tuo summa helpottaa harrastustoimintaa. Terveisiä vaan teille kaikille pikku prekaeetuille ja anarkomateille – saitte Paavoa äänestäessänne juuri sitä mitä ansaitsettekin… 😀

Mitä muuta sitten tuolla rahalla saa – aikaan?

Nämä samat hyvin toimeentulevat vihervasemmistolaiset ovat valmiitta avaamaan kaikille Suomen rajat. He suorastaan hihkuvat intoa saada Suomeen monikulttuuria – ja sen mukana yhteiskunnallista levottomuutta, eriarvoisuutta, rasismia ja uuden omalla työllään itseään elättämään kykenemättömän paskaduuneja vääntävän paarialuokan.

Halvan ulkomaisen työvoiman virtaaminen Suomeen johtaa siihen, että yhä useammasta käytännön taitoja ja ruumiillista työtä vaativasta alasta tulee työehdoiltaan, työolosuhteiltaan ja palkkaukseltaan sietämätön alkuperäisille suomalaisille. Kun halpa ulkomainen työvoima sitten valtaa nämä alat, mokuttajat voivat täysin viattomina osoittaa, että suomalaiset eivät yksinkertaisesti enää halua tehdä kaikkia töitä ja siksi ulkomainen työvoima on välttämätöntä.

Vihervasemmistolaiset haluavat pelastaa maailman köyhät ja uskovat, että suomalaisilla duunareilla on tähän varaa. Ajatus hallitusta globalisaatiosta, ehkäpä jopa YK:n johdolla tapahtuvasta oikeudenmukaisesta ja demokraattisesta globalisaatiosta elähdyttää näiden haihattelijoiden kaikkein idealistisinta vasenta siipeä.

Hyvän globalisaation toteutuminen vaatii vain, että ensin annamme kasvottomalle kansainväliselle kapitalismille pikkusormen…

Vihervasemmisto on taipuvainen uskomaan, että maailman köyhien pelastaminen globalisaation avulla vaatii uhrauksia vain lattiatason duunareilta, heikosti koulutetuilta raatajilta – heidän työpaikkansa voidaankin mainiosti uhrata kauniin utopian ja kansainvälisen harmonian nimissä.

Työväen ulkopuolelta tuleville vihervasemmistohumanisteille ei ole mikään ongelma uhrata suomalaisten työläisten edut ns. oikeudenmukaisemman kansainvälisen työnjaon nimissä. Elämänsä perusteet menettäneille nämä hyväosaiset elämän teoreetikot tarjoavat loputonta uudelleenkouluttautumista, epävarmuutta, köyhyyttä jja pätkätöitä.

Siinä mietittävää normivirtaselle – suomalaiselle duunarille.

Yleisesti vielä:

Kansanedustajien palkat nousevat 1.4.2008 5,8 prosenttia. Pienimillään korotus on 320 euroa kuukaudessa, joka tulee alle 12 vuotta eduskunnassa olleelle kansanedustajalle. Korotuksen jälkeen minimipalkka on 5 860 euroa kuukaudessa.

Yli 12 vuotta istunut saa huhtikuusta alkaen kuukausipalkkaa 6 300 euroa.

Euromääräisesti suurimmat korotukset tulivat puhemiehistölle.

Puhemiehen palkka nousee 600 euroa ja on 10 800 euroa. Varapuhemiesten tilipussit kohenevat 500 eurolla ja palkka on vastedes 9 000 euroa kuukaudessa.

Kansanedustajien palkkioista neuvottelevan toimikunnan puheenjohtaja Jaakko Iloniemi (opportunistit) todistelee tilastoilla, miten korotus pitää edustajat vain yleisen ansiokehityksen tasolla. Yksityisen sektorin palkat ovat vuodesta 2001 nousseet liki 30 prosenttia ja kansanedustajien vain 22.

Jos tilastointi aloitetaan vuodesta 2000, keskimääräisen edustajan palkka on noussut liki 60 prosenttia. Yli kaikkien indeksien.

Tuntuuko jostain muustakin kenties siltä, että kyvyttömille maksetaan kohtuuttomia korvauksia?

Lähteet: STT, Eduskunta, HS, Wikipedia, City, Murros

Site Meter

Minusta nyt on hyvä hetki muistuttaa kansanedustajia heidän vastuustaan lainsäätäjinä

Odotellessamme tässä ristiriitaisen lainsäädännön ja valtionsyyttäjä Mika Illmanin käsittämättömän laintulkinnan tuloksia Espoon käräjäoikeudesta on mainio hetki kerrata eräitä lainsäätämiseen liittyviä perussääntöjä.

Oikeuden sisäinen moraali rakentuu seuraavista palasista:

(1) lakien pitää olla yleisiä, ei vain yksittäistä tapausta varten ad hoc -perustalta laadittuja,
(2) lait pitää tehdä julkisesti tunnetuiksi eli promulgoida,
(3) lait eivät saa olla vaikutukseltaan taannehtivia,
(4) lakien pitää olla sisällöltään ymmärrettäviä,
(5) lait eivät saa olla keskenään ristiriitaisia,
(6) lait eivät saa vaatia mahdottomia asioita,
(7) lait eivät saa olla liian lyhytkestoisia, ja
(8) lait pitää myös panna täytäntöön siinä muodossa kuin ne on säädetty.

Terveisiä vaan sinne Arkadianmäelle.

Kuten olen aikaisemminkin todennut, olen tähän saakka arvostanut Osmo Soininvaaraa erittäin paljon – varsinkin poliitikoksi. Ja hän on oman inhokkilistani ykkösen, VirheetDe Röda rp:n vaikuttaja.

Hän on usein tuonut keskusteluun tullessaan tuoretta ajattelua, aitoa tietoa, tervettä järkeä ja ehtaa humanismia. Hän on osoittanut – tähän saakka – suuruutensa ihmisenä ja suvainnut blogissaan käydyssä keskustelussa myös omasta mielipiteestään poikkeavat sävyt ja äänet.

Mutta tämä näyttäisi nyt loppuneen. Siis suvaitseminen.

Hänen blogissaan käytiin kiivasta keskustelua Turusta ja kaupunkipolitiikasta. Jokainen voi lukea Osmon mielipiteen täältä.

Osmo vaatii – oman ymmärrykseni mukaan, harmi kun se keskustelu hävisi – suurten kaupunkialueiden sisäisten rajojen poistamista ja kalliimpien asuma-alueiden asuttamista yhteiskunnallisin toimin myös maahanmuuttajilla. Vastavuoroisesti seurauksena lienee se, että köyhemmät suomalaiset joutuisivat siirtymään kaukaisimpiin slummeihin tämän liikkeen myötä.

Ottamatta tässä nyt sen enempää kantaa asiaan, kysyn muutaman yksinkertaisen kysymyksen.

Kenelle Osmon mielestä yhteiskunta on ensisijaisesti rakennettu?

Yhteiskunnan alkuperäisasukkaille ja omille jäsenille vai kenties muualta yhteiskuntaan tuleville siirtolaisille?

Jos maahanmuuttajia halutaan arvokkaimmille asuma-alueille, miksi vihreät eivät näytä esimerkkiä asiassa?

Eräs lukija kertoi minulle jokin aika siten seuraavasta VirheetDe Röda yhteisöön liittyvästä asiasta. Jätän nimet pois hänen toivomuksestaan.

Mietin aluksi, julkaisisinko tämän uutisen lähempänä kunnallisvaaleja, mutta päädyin siihen, että tässä on oikeastaan hyvä paikka julkaista se. Kiitos vinkistä – lisääkin voi toimittaa 😉

Osmon puoluetoverin – kansanedustajan, tietysti – veli asuu Helsingin ydinkeskustan välittömässä läheisyydessä kahdestaan tyttöystävänsä kanssa 79, m2:n KVT (Kunnallinen vuokratalo) muotoisessa – varsin voimakkaasti yhteiskunnallisesti subventoidussa asunnossa.

Tämä kansanedustajan veljen kotina oleva talo on valmistunut vuonna 1992, neliöitä näillä kahdella opiskelijalla on siis yhteensä 79,5m ja asunto sijaitsee myös välittömässä meren läheisyydessä. Metroaseman vieressä ja vajaan kilometrin päässä kaupungin keskustasta.

Kaksi suomalaista opiskelijaa + 79, m2 + Helsingin keskusta + merenranta + vuokra noin 780 euroa kuukaudessa = ViNoa?

Eikö tässä olisi paikka näyttää esimerkkiä ja muuttaa esimerkiksi yksiöön Vantaalle – ja tehdä näin tilaa maahanmuuttajaperheen siirtymiselle arvostetummalle asuinalueelle?

Samoihin aikoihin tänne blogosfääriin on noussut joukko törkyblogeja.

Nyt minä heitän ilmaan avoimen kysymyksen julkisesti. Epäilen, että näiden kirjoitusten takana on ainakin Panu Höglund, Jussi K. Niemelä ja eräs keskisuomalainen pyöränketjuja heiluttava blogihäirikkö nimeltään Ciclista.

Teillä on mahdollisuus kommentoida ja korjata – jos olen väärässä. Suomi on maa, jossa hyvin perinteisesti hiljaisuus katsotaan myöntymiseksi.

Mielenkiintoisinta näissä asioissa on se, että niissä on liian paljon yhteensattumia, että ne voisivat olla jotain muuta kuin tiedostettu offensiivi.

Nämä kaikki blogit ovat syntyneet sen jälkeen, kun tammikuussa vihreiden suljetuissa nettisessioissa vaadittiin kämyjen – ja nimenomaan Jussi Halla-ahon – sivuuttamista ja huomiotta jättämistä.

Se ei toiminut, joten punaviheristö on muuttanut taktiikkaansa.

Myös Oden tyylin muuttuminen – asiallisesta argumentoinnista – samaa mantraa jauhavaksi puhuvaksi pääksi, on mielestäni eräs selvä merkki siitä, että jossain halutaan totaalista sotaa.

Jokainen, joka muistaa vuoden 1918 tapahtumat, ymmärtää, ettei tuollainen yhteiskunnan repiminen sisältä käsin, ole kovinkaan järkevää eikä suomalaisten enemmistön edun mukaista.

Se ken tuuleen kylvää, se myrskyn niittää…

Jk. 030308 0119: Vedän pari sanomaani asiaa takaisin. Osmo sallii keskustelun – ja hyvä niin. Minusta Osmo Soininvaara on antanut tilaisuuden aitoon dialogiin – myös maahanmuuttoon liittyvissä asioissa. Kiitos siitä, vielä kerran.