arto-mikkosen-muistolle

Päivän anonyymin vihakirjoituksen on julkaissut  valtamedia Helsingin Sanomat.
HS kirjoittaa siitä, ettei järjestäytyneiden uusnatsien demokratiaa ja ihmisten yhdenvertaisuutta halveksuvan toiminnan tuomitsemista ei tarvitse pehmentää sivuhuomautuksilla. Samassa kirjoituksessa kyseinen media kuitenkin pehmentää laittoman maahanmuuton aiheuttamia ongelmia ja pyyhkii lattiaa alkuperäisväestön oikeuksilla ja huolella.

Siinä sivussa kyseinen läpyskä esittää närkästymisensä siitä, että pääministeri Juha Sipilä esitti pahoittelunsa Kajaanin Otanmäessä tapahtuneesta (maahanmuuttajien tekemästä)ryöstömurhasta.

Helsingin Sanomat esittää närkästyksensä ja neuvoo pääministeri Sipilää sellaisilla sananvalinnoilla, että jos ne kohdistuisivat johonkin muuhun kantasuomalaiseen väestönosaan, Hyysäri olisi kiikuttamassa niitä välittömästi valtakunnansyyttäjälle kansanryhmää vastaan kiihottamisena.

”Pääministeri Juha Sipilä (kesk) tuomitsi teon, mutta hän liitti sen osaksi ”viime viikkojen väkivallantekoja”, jotka heikentävät ihmisten turvallisuudentunnetta. Sipilä mainitsi Helsingin Asema-aukion lisäksi myös Kajaanin Otanmäen, jossa kahden turvapaikanhakijan epäillään äskettäin syyllistyneen tappoon ja kahteen ryöstöön. Miksi Sipilä mainitsi Otanmäen? Miksi hän ei maininnut Äänekosken ja Lahden tuoreita epäiltyjä henkirikoksia? Ehkä Sipilä pelkäsi väheksyvänsä muita tekoja tai hänen mielestään turvapaikanhakijat ovat peruste uusnatsien järjestäytyneeseen toimintaan. Tai sitten Sipilä halusi tasapainottaa uusnatsien tuomitsemista mainitsemalla myös epäillyn tapon, joka on aiheuttanut kuohuntaa toisessa kohdassa poliittista kenttää.”
 
Valtakunnan suurin (monikulttuurinen) päivälehti väheksyy maahanmuuttajien tekemää brutaalia ryöstömurhaa ja neuvoo pääministeriä olemaan hiljaa siitä. Aivan kuten valtamedia itsekin on tehnyt. Tuosta kommentista paistaa läpi syvä närkästys siitä, että joku nyt uskaltaa poiketa median masinoimasta totuudesta ja uskaltaa tuntea myötätuntoa perheenisä Arto Mikkosen traagisen kohtalon vuoksi.
 
Maahanmuutto on eräs tärkeimmistä kipupisteistä tässä yhteiskunnassa eikä se muutu miksikään muuksi. Ei vaikka HS ja muu vihervasemmistolainen valtamedia haluaisi valkopestä sen tai vaieta sen aiheuttamat ongelmat kuoliaaksi.

Tämä on Suomi vuonna 2016. Itseään suvaitsevaisena oikeusvaltiona ja kansalaisyhteiskuntana mainostava korruptiopesäke on todellisuudessa globalisaation ja EU:n juoksupoikien hallitsema oligarkia, jossa vasemmisto on mukana talkoissa alkuperäisväestön vaihtamisessa halvempaan harmaaseen työvoimaan. Oikeisto haluaa lisää tulosta ja vasemmisto kulkee tyhmänä mukana kuultuaan sanan  monikulttuuri.

Ensi lauantaina järjestettävä ”Peli poikki”-massahysteriakokoontuminen on (yllätys) saman porukan järjestämä, kuin rusinaksi nahistunut ”Meillä On Unelma” sirkustapahtuma oli.

Jälkikäteen selvisi, että se oli aikaisemmin suunniteltu, valmisteltu ja vasemmistolaisella hämärällä veronkiertorahalla pääosin rahoitettu.

Nyt jännätään lähinnä sitä, että ketkä ns. Hyvät Ihmiset on saatu palkattua konserttiin ja kuinka paljon veronmaksajien rahoja on tulonsiirtoina (asumistuen kautta) satsattu tähän äärivasemmistolaiseen propagandatilaisuuteen.

jo riittää punaterrori

HP

Advertisement

Nettikollektiivimme julkaisi eilen (vedonlyönnin seurauksena) varsin vähän  provokatiivisen kirjoituksen. Sen maalina oli omassa täydellisyydessään kukkona pöyhistelevä ja äärivasemmistolaisia blogikirjoituksia tehtaileva Sakari ”Uuninpankkopoika” Timonen.  Timonen siihen sitten tarttui ja vedonlyöntiin löytyi voittaja.

Uuninpankkopoika on tipahtanut henkisesti uuninpankoltaan ja  on  pöyhistellyt & kukkoilut viimeaikaisen valtamedian järjestämän julkisuutensa keilassa kuin Kukkokuningas.

Kun tähän lasketaan se pers´kärpästen määrä, joka käy Timosen laskemaa sontaa pöyhimässä ja punakaartin plutoonanpäällkön persausta nuolemassa, ei ole mitenkään ihme myöskään se, että sivullisesta saattaa näyttää pöyhistelevän kukon kaaliin nousseen litraakin enemmän kusta.

Kun tällaista omahyväistä, ylimielistä, suosiossa keikkuvaa, hipiästään herkkää ja nopeasti hiiltyvää kukkoa menee riipaisemaan tarpeeksi läheltä tikulla, niin sehän syttyy, palaa ja kipinöi.

Ja juuri näin kävi. Kiitos siitä Sinulle, Sakari, että lähdit mukaan leikkiin.

Timonen kirjoitti meidän kirjoitustamme  aikaisemmin
varsin itsevarmasti, että mikään poliittinen ryhmä ei ole kansanryhmä. Hän viittasi tässä perussuomalaisiin, joista hän jakaa Side-Kickinsä Jori Eskolin kanssa paljon törkyä (kuten he ovat jakaneet jo aikaisemmissa nettivihaprojekteissaan).

Me puolestamme kaivoimme tuon pykälän esiin ja tuuppasimme verbaalisella liekinheittimellä lisää bensiiniä kytevään kokkoon. Kas näin:

Tämä väite on puhdasta roskaa. Valetta, fiktiota ja äärivasemmistolaista propagandaa. Par Excellence.

Perussuomalaiset ovat kansanryhmä. Ja Timosen esittämät väitteet saattavat täyttää näin ollen ”kansanryhmää vastaan kiihottamisen” tunnusmerkistön.

Miksi?

Siksi, että perussuomalaiset ovat lain suojaamia vakaumuksensa perusteella.  Tuossa lakitekstissä ei nimittäin puhuta uskonnollisesta vakaumuksesta tai poliittisesta vakaumuksesta. Siihen on kirjoitettu hyvin selkeästi vakaumus. Sen luulsi jopa kuntajuridiikan kirjekurssin suorittaneen takametsien miehen ymmärtävän.

Tuossa lain pykälässä (Rikoslaki, 11 Luku, 10 §) sanotaan hyvin selvästi, että  ”Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.” 

Näin on.  Poliittinen vakaumus on vakaumus, ja sitä vastaan kiihottaminen on rikos. Tuossa lakitekstissä  ei nimittäin puhuta uskonnollisesta vakaumuksesta tai poliittisesta vakaumuksesta. Siihen on kirjoitettu hyvin selkeästi vakaumus. Sen luulisi jopa Tampereen Punikkiyliopiston tai Hauhon Metsämieskoulun kuntajuridiikan kirjekurssin suorittaneen takametsien miehenkin  ymmärtävän

Ja bingo! Kas, Sakari lähti kiukkuisena leikkiin mukaan.

Tänään Timonen kirjoitti vastakirjoituksensa ja ilmestyi myös ryhmämme FB-sivulle melskaamaan ja möykkäämään.

Nyt pitänee hieman pahoitella, jos olisimme tietäneet kuinka paljon kipinää Saku ottaa, olisimme leikitelleet ajatuksena jollain muulla asialla. On siis aika  selventää se mistä on oikeasti kysymys.

Kumoamme Timosen väitteen hyvin yksinkertaisesti sillä, että tässä maassa ei ole mikään tuomioistuin (missään oikeusasteessa) määritellyt vielä sitä, mitä on ”vakaumus” tuon pykälän käsittämässä merkityksessä.
 
Mikä tämän ymmärtämisessä on vaikeaa?
 
Kun uskonto ja vakaumus rinnastetaan, kuvitteellinen ateistinen ja sekulaarinen suomalaisuus on mitä suurimmassa merkityksessä vakaumus.

Rautalangasta, kun kyseessä on esimerkiksi ateistinen kiihkoisänmaallinen vakaumus, se on  kuitenkin vakaumuksena samassa asemassa kuin esimerkiksi monoteistinen ja Ummaa ajava islam. Uskontona ja vakaumuksena.

 
Kuten jo totesimme, tämän pykälän voisi yhdenvertaisuusperiaatteen vastaisena poistaa lainsäädännöstä tai sitten siihen pitää saada oikeasti tuomioistuimen tulkinta. Sellainen, joka kestää myös Eduskunnan perustuslakivaliokunnan ja EIT:n tulevat tulkinnat.

Paras ratkaisu (jo valtion kolmijako-opin kannalta tarkasteltuna) olisi täysin valtiosta riippumattoman perustuslakituomioistuinmen perustaminen. Se poistaisi kaikki tulkintaongelmat.

Emmekä me tässä (kollektiivina) väitä mitään muuta kuin sen, että tämä pykälä pitää testata ennakkopäätöksillä. Sille pitää löytää rajat.

Tällä hetkellä meidän näkemyksemme (kollektiivina) on se, että vakaumus on vakaumus.

Piste.

 
Jk. Sananen vielä Sakarille. Ole hyvä ja jatka naiivia hiekkalaatikkoleikkiäsi. Tuolla herkkähipiäisyydellä ja ylimielisyydellä teet ihan itse itsestäsi pellen ja kaivat uskottavuutesi hautaa yhä syvemmälle.
 
Sinua on nyt toki hieman vedätetty. Luonteesi kun on sellainen ja itsehillintäsi on sitä tasoa, että ihme on sekin, ettet ole pahemmin itseäsi satuttanut. Sinä lähdit sitten mukaan siihen, kuin soitellen sotaan. Vedätykseemme.
 
Ja niistä laittomuuksista. Ei ole mitenkään herttaisen yhdentekevää, että juristi syyllistyy laittomaan uhkaukseen.
 
Jos se olisi yhdentekevää, tämä maa olisi silloin totalitaarisen äärivasemmistolaisen hallinnon johtama.

Toimitus

Jokainen joka on tämän blogin avaamisen jälkeisinä vuosina tutustunut muutaman viime vuoden sosiaalisessa mediassa tapahtuneeseen  blogihypetykseen (ja sitä kautta syntyneeseen äärivasemmistolaiseen nettipunakaartiin), on varmaankin törmännyt egoistista itseuhoa puhkuvaan Sakari ”Uuninpankkopoika” Timoseen.

Timonen löysi SoMen yrittäessään (ilmeisesti) vapautua niistä kahleista, joita yhteiskunta alkoi tämän semiakateemisen veijarin pitkäaikaistyöttömyyden lopettamiseksi tälle esittämään.

Entisen Siilinjärven kunnansihteerin egoon ei sopinut (ilmeisesti) se, että yhteiskunta ei antanutkaan enää vastikkeettomasti rahaa sätkänkäärintään ja pörpöttelyyn. Yhteiskunta vaati Sakaria töihin

Tämähän ei (ilmeisesti) sopinut juukalaisen demariherran suunnitelmiin. Jostain hän löysi Kullervoblogin toimituksen asiallisesti julkaiseman kritiikin työttömien orjuuttamiseen – ja kopioi sen ihan omana ajatuksenaan.

Eihän siinä sinänsä mitään väärää ole. Meidän ajatuksiamme sopii jakaa. Kunhan muistaa mainita lähteen. Timonen sitä ei kuitenkaan tehnyt.

Pikku hiljaa äitinsä luona asuvan kuusikymppisen entisen kunnallisvirkamiehen pöyhkeys kasvoi ja peräkammarijuristimme alkoi esiintyä lakia tulkitsevana ja omia tuomioitaan jakavana punaisena kansantuomioistuimena.

Ja sama linja on jatkunut tähänkin päivään saakka.

Uljas nettipunakaartia ja sen äärivasemmistolaista laitaa edustava tuulella ratsastajamme on viime aikoina varsin usein harrastanut laintulkintaa ihan omista (äärivasemmistolaisista) näkökulmistaan katsellen.

Näin siltikin, että juridiset käsitteet ”yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen” ja ”poliittisten toimintavapauksien loukkaaminen” tulivat hänen tietoisuuteensa (ilmeisesti) lähinnä poliittisen vastapuolen kommenteista.

Timosen tyyliin kuuluu ihmisten henkilökohtaisten postien kuvakaappaaminen ja niiden jakaminen omassa blogissa äärivasemmistolaisten kommenttien kera.

Tällainen ei kuulu Kullervoblogin toimituksen perusmenettelytapoihin, mutta kun nyt pitää vastata samalla mitalla, niin annetaanpa mennä.

Timonen väitti eilen, että ... minkään puolueen jäsenet eivät ole rikoslain tarkoittama kansanryhmä, jota vastaan kiihottaminen on kriminalisoitu.

(Ohessa kuvakaappaus a´la Sakari Timonen)

Saku Timoner ei tunnusta vakaumuksen kautta tapahtuvaa kansanrymää vastaan kiihhottamista 080816.jpg

Tämä väite on puhdasta roskaa. Valetta, fiktiota ja äärivasemmistolaista propagandaa. Par Excellence.

Perussuomalaiset ovat kansanryhmä. Ja Timosen esittämät väitteet saattavat täyttää näin ollen ”kansanryhmää vastaan kiihottamisen” tunnusmerkistön.

Miksi?

Siksi, että perussuomalaiset ovat lain suojaamia vakaumuksensa perusteella.  Tuossa lakitekstissä ei nimittäin puhuta uskonnollisesta vakaumuksesta tai poliittisesta vakaumuksesta. Siihen on kirjoitettu hyvin selkeästi vakaumus. Sen luulsi jopa kuntajuridiikan kirjekurssin suorittaneen takametsien miehen ymmärtävän.

Tuossa lain pykälässä (Rikoslaki, 11 Luku, 10 §) sanotaan hyvin selvästi, että  ”Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.” 

Näin on.  Poliittinen vakaumus on vakaumus, ja sitä vastaan kiihottaminen on rikos. Tuossa lakitekstissä  ei nimittäin puhuta uskonnollisesta vakaumuksesta tai poliittisesta vakaumuksesta. Siihen on kirjoitettu hyvin selkeästi vakaumus. Sen luulisi jopa Tampereen Punikkiyliopiston tai Hauhon Metsämieskoulun kuntajuridiikan kirjekurssin suorittaneen takametsien miehenkin  ymmärtävän

Oli Juukan äärivasemmistolainen Kansantuomioistuin sitten taas mitä mieltä tahansa.

Jk. Perussuomalaisille lensi juuri pallo, ottakaa koppi.
Jk 1. Ylläpito ei myöskään väitä, että Timosen lyhyen kunnallisvirkamiehen uran olisi kaatanut alkoholi ja/tai jyrkkä luonne.

HP

Hyvää päivää, täällä jälleen Radio Jore Vaan, Absurdistan.

Ehdottoman stalinistisen luotettava lähteenne –  joka yleensä vastaa kysymyksillä ja aniharvoin  vastaa kysymyksiinne, mutta siirtää aina ja ehdottomasti vastuun kaikesta (jopa Bodomjärven murhista) kuulijalle.

Kysykää meiltä mitä te haluatte, me vastaamme teille mitä me haluamme.

Meiltä kysytään;  Miksi juuri Jan Vapaavuori on ensimmäisenä heittelemässä kiviä Halla-ahon sakkotuomion vuoksi, vaikka hänellä on itsellään takana kolme tuomiota sekä omaisuus-, väkivalta- että rattijuopumusrikoksista?

Me vastaamme; Duoda, duoda… (kuten Nikke Pärmi sanoisi) – juuri  ammattilaistahan tällaisessa hommassa tarvitaankin.

Radio Jore Vaan vaikenee tältä illalta – hyvää ötyä, muistakaa kansalaiset, että kansanvalta on pötyä…

Site Meter

Täälläkin kommentoitu Jussi Halla-ahon oikeusmurha alkaa saamaan entistä omituisempia piirteitä. Tai eivät ne oikeastaan omituisia ole, niitä käytetään hallituksen naamiointina, jolla peitellään Espanjan tilannetta ja Suomen konkurssiin ajavan hallituksen toimillaan vielä aikaansaamaa   EVM-fiaskoa.

Samalla saadaan lakaistua maton alle esimerkiksi nuorison pahoinvointi, köyhtyminen, terveydenhuollon täydellinen toimimattomuus, poliittinen korruptio ja vaikkapa kiusalliseksi viime aikoina käynyt puolustusvoimien alasajo ja sen mukana pöydälle purjehtinut Nato-kysymys.

Tärkein yhteiskunnallinen ongelma juuri tällä hetkellä näyttäisi olevan Jussi Halla-ahon sakkotuomio. Siitä muuan kokoomuslainen poliitikko, Jan Vapaavuori, muokkaa hyvää vauhtia soihtua, jolla pääsee sytyttämään Halla-aholle varatun noitarovion.

Vapaavuori melskaa julkisuudessa, että hän  pitävää Halla-ahon eilisistä kommenteista (joissa Halla-aho ilmoitti tyytymättömyytensä tuomioon) syntynyttä tilannetta vakavana. Hänestä vastuu on nyt ensi sijassa perussuomalaisilla. Hän vetosi vahvasti perussuomalaisiin, että he ymmärtäisivät ison asian olevan kyseessä. Vapaavuori totesi, että kyseessä on nyt Suomen ja eduskunnan arvovalta.

Vapaavuori on siis sitä mieltä, että 400 euron sakkotuomion saaneen henkilön, jonka tuomion pohjana oleva (tahallaan väärin ymmärretty) teksti, joka on kirjoitettu  ennen kuin tätä on edes valittu Helsingin kaupunginvaltuustoon vuonna 2008, tulisi erottaa hallintovaliokunnasta tämän kyseenalaisen sakkotuomion takia?

Ilmeisesti Vapaavuoren mielestä kirjoitetusta lauseesta annettu 400 euron sakkotuomio on  niin raskas, että sen kirjoittajan tulee erota?

Jostain syystä Vapaavuori jättää mainitsematta sen, että hänen omassa poliittisessa viiteryhmässään toimii eduskuntaryhmän puheenjohtajana (ja edellisen hallituksen ministerinä) muuan väkivalta- ja omaisuusrikoksista kolmeen otteeseen  tuomittu henkilö.

Sieltä löytyy myös (esimerkiksi)  toinen kokoomuspoliitikko Tämä ajoi  viattoman ihmisen autoaan välineenä käyttäen hengiltä  ja istuu silti  Halla-ahonkin (sic!) tapauksessa (kyseenalaisen ja ristiriitaisen) lainsäädännön ja tuomioiden perustuslain kanssa yhteensopivuutta valvovan perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana.

Arvatkaapa huviksenne keitä nämä kaksi suurta herraa ovat? Aivan oikein herra numero yksi on Vapaavuori itse ja herra numero kaksi on Kimmo Sasi.

Kun tuollainen häiskä on tuollaisen taustansa kanssa ja tuossa asemassa,  on aika surullisenhupaisaa, että  juuri hän on heittämässä ensimmäistä kiveä.

No toisaalta, eipä tuo juuri sinänsä yllätäkään.  Hänellähän on tunnettu tausta väkivaltarikokseen aikaisemmin syyllistyneenä ja tuomittuna henkilönä.

* * *

Lisää poliittista sosiaalipornoa löytyy täältä. Sieltä löytyy aika kattava lista niistä kansanedustajista, jotka on tuomittu rikoksesta. Luulisi Erkki Tuomiojan ja SDP:nkin pitävän hieman pienempää mölinää…

Lähteet: HS, IL, IS, UM, US, YLE, VM

Jk. Tällaista kommunistia minä kunnioitan.

Site Meter

KK

Kirjoittajakaverini KK kirjoitti toissapäivänä (ainakin) ajatuksia herättävän kirjoituksen täällä Kullervoblogissa. Kirjoituksessa ruodittiin suomalaisen oikeuslaitoksen nykytilaa  yhdestä katsantokannasta ja yhden kyseenalaisen oikeusprosessin kautta asioita tarkastellen.

Tänään on syntynyt valtava haloo siitä, että kyseisessä oikeusprosessissa poliittisen näytöstuomion saanut Jussi Halla-aho kyseenalaisti tiedotteessaan KKO:n päätöksen (ja vielä kansanedustajana)

Totuuden nimessä on todettava, että oikeuslaitoksemme ei ole puolueeton ja riippumaton.

Sen jäsenet nimitetään Hyvä Veli/Sisko-periaatteella poliittisten voimasuhteiden mukaisesti. Tuollainen menettely ei voi luoda missään olosuhteissa puolueetonta, luotettavaa, oikeudenmukaista  ja riippumatonta oikeusjärjestelmää.

Suurin kysymys tämän puolueettomuusvakuuttelun keskellä on, miksi tuomioistuimien jäseniltä (tai muiltakaan virkamiehiltä) ei vaadita  todellista sitoutumattomuutta politiikkaan ja poliittisiin eturyhmiin?

Ammattisotilailta sitä on nimittäin vaadittu jo vuosikymmenten ajan.

Site Meter

HP

Ajattelin nyt ja tässä avautua tästä tärkeämmät yhteiskunnalliset keskusteluaiheet  (Nato, EU, talouskriisi jne) syrjäyttäneestä  Jussi Halla-ahon (poliittisen näytösoikeuden kautta väkisin väännetystä)  oikeudellisesta ennakkotapauksesta .

Koko oikeusfarssiin liittyvä historia lienee kaikille tuttu, joten en ryhdy kaivamaan sitä tähän. Ainoastaan sen verran, että jokainen tuon kuuluisan kirjoituksen lukenut, ymmärtää kirjoituksen olevan puhdasta ja perisuomalaista vittuilua oikeuslaitokselle – ja etenkin sitä varsin puusilmäisesti edustavalle valtionsyyttäjä Mika Illmanille.

Halutessaan jokainen lukija voi hakea itse myös sen, mitä tässä blogissa on kirjoitettu kyseisestä prosekuuttorista, en viitsi linkittää tähän muuta, kuin sen  kuuluisan täällä julkaistun  Seppo Lehdon tuomion – se nimittäin on yksi etappikivi koko tässä farssissa.

Tämän teen senkin uhkan edessä, että tämänkaltainen oikeusjärjestelmä saattaa naulata kirjoittajapoloisen ristille julkisen oikeuden päätöksen julkistamisesta.

Asian avautumiseksi lainaan Matias Turkkilaa, joka kirjoitti erinomaisen osuvasti ja koko prosessin ytimen kiteyttäen FB-seinällään:

Elämän hassuja ja pikkuruisia paradokseja: käräjäoikeus, hovioikeus ja korkein oikeus käyttävät noini neljä vuotta poistattaakseen netistä neljä erään nimeltä mainitsemattoman blogitekstin kappaletta. Näin tehtyään korkein oikeus menee ja julkaisee samat, juuri äsken laittomaksi määrittelemänsä tekstit omilla verkkosivuillaan.

… niinpä niin.

Turkkila viittasi siis tähän päätökseen, josta todellakin löytyy uudelleen (oikeuslaitoksen toimesta) nettiin lisätyt ja sieltä (yhtä kaikki) samaan aikaan poistettavaksi määrätyt kappaleet.


Koko oikeusfarssin tekee erittäin ikäväksi se
, että kaikki pahimmat foliohattuteoriat  ammattiloukkaantuneen virkamiehen (virka-asemastaan käsin)  aikaansaamasta kostosta (yksityistä kansalaista kohtaan) ovat sitten osoittautuneet todeksi.

Hufvudstadsbladet uutisoi aiheesta eilen tuoreeltaan (koko juttu on luettavissa täältä). Jutussa oli haastateltu myös koko prosessin käynnistäjää, valtionsyyttäjä Mika Illmania. Illman loihe lausumaan seuraavasti:

Det är bra att lagtolkarna nu har fått ett prejudikat. Högsta domstolen har dragit en gräns som anger hur långt den som kritiserar makthavare har rätt att provocera och överdriva, säger Illman.

Eli tämä samainen Illman, jolle Halla-ahon kirjoitus esitettiin alunperin täkynä, tulkitsee KKO:n päätöksen suomeksi näin;

On hyvä, että laintulkitsijat ovat saaneet aikaan ennakkopäätöksen. Korkein tuomioistuin on vetänyt rajan sille laajuudelle, kuinka pitkälle vallanpitäjiä kritisoivilla (kansalaisilla) on oikeus provosoida ja yliampua.

(Tuo kirjoitus löytyy muuten alkuperäisenä aika monesta paikasta, esimerkiksi täältä. Sen nykyinen versiokin on lukemisen arvoinen…)

Tuo Illmanin kommentti on erittäin suora tunnustus. Hän antaa ymmärtää käyttäneensä valtiosyyttäjänä koko oikeuskoneistoamme yksityisen kostonsa toteuttamiseen sekä perustuslakiin kirjatun sananvapauden rajoittamiseen – oman poliittisen näkemyksensä, agendansa ja tavoitteidensa pohjalta.

Tällainen ei kuulu oikeusvaltioon. KKO:n tuomiota vastaan taistelu on nykyisessä järjestelmässä (ja tällaisessa poliittisessa näytösoikeudenkäynnissä) aika hankalaa. Illmanin toimet tosin voi kuka tahansa viedä EOA:n pöydälle kanteluna.

Lienee turhaa sanoa, että oma uskoni EIT:n puolueettomuuteen on hyvin huteralla pohjalla nykyisin. Se on aivan samanlainen Euroopan Yhdysvaltojen vallanpitäjien käsikassara, kuin näköjään omakin oikeuslaitoksemme on.

Lisäksi olen kovasti taipuvainen epäilemään sitä, että kansanryhmää vastaan kiihottamista koskeva lainsäädäntö on vahvasti perustuslain (ja jopa ihmisoikeussopimusten) suojaaman sananvapauden vastainen.

Perustuslaissa on selvä esimerkki siitä, ettei perustuslain tasoiseen lakiin voida tehdä mitään poikkeuksia muuten kuin perustuslakiin itseensä kirjattuina.

Sananvapaudesta löytyy yksi perustuslakiin kirjattu poikkeama yleiseen ja yhtäläiseen sananvapauteen ja se kuuluu seuraavasti:

12 §
Sananvapaus ja julkisuus
Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla. Lailla voidaan säätää kuvaohjelmia koskevia lasten suojelemiseksi välttämättömiä rajoituksia.

Eli ainoa siihen kuuluisaan perustuslakiin kirjattu poikkeama sananvapaudesta on lause, joka kuuluu; Lailla voidaan säätää kuvaohjelmia koskevia lasten suojelemiseksi välttämättömiä rajoituksia.

Näin olemme päässeet siihen, että KKO rikkoi perustuslakia tuomitessaan Jussi Halla-ahon kansanryhmää vastaan kiihottamisesta ja uskonrauhan rikkomisesta.


Itse asiassa koko ongelman ydin
on siinä, että nykyisin vallanpitäjä ajokoirineen tulkitsee lakia monopoliasemasta käsin. Mitään ulkopuolista valvojaa (Eduskunnan oikeusasiamiestä lukuun ottamatta) ei ole olemassa – jopa poliisi tutkii siihen kohdistuvat rikosepäilyt itse.

Se miten tällaisesta korruptiosta ja vääryydestä päästään eroon on erinomaisen yksinkertaista paperilla.

Suomeen pitää perustaa perustuslakituomioistuin

Käytännössä törmätään kuitenkin siihen ongelmaan, etteivät vallanpitäjät halua luopua vallastaan ja asettaa itseään ulkopuolisen tuomioistuimen tuomiovallan alaisiksi.

Tämä asia (kuten suora kansanvaltakin) ovat asioita, jotka vaativat Jytkyäkin suuremman poliittisen tömähdyksen ja aitoa poliittista tahtoa. Tahtoa ja kykyä muuttaa kurssia sille tielle, jolla kulkee oligarkia nimeltä Suomi.

Kun tarkastelee sananvapauden olemuksen kieroutumista nykyisessä yhteiskunnassamme, näkee hyvin sen kuinka kauas lainsäädäntö on (aika laajasti muutenkin) ajautunut oikeudenmukaisuudesta ja -tajusta.

Sananvapauden tarkoituksena on ollut suojata hallintoalamaista hallitsijan mielivallalta. Se on tuossa oikeassa ja alkuperäisessä muodossaan vertikaalinen ihmisoikeus.

Jossain vaiheessa siitä on kuitenkin muodostunut horisontaalinen. Kun hallitsija ottaa toisen hallintoalamaisen sananvapauden erityissuojeluun ja käyttää sitä poliittisena astalona toisen hallintoalamaisen sananvapautta vastaan, ollaan kaukana kohtuudesta, oikeudesta ja oikeudenmukaisuudesta.

Suomeksi sanoen, hallitsija on raiskannut sananvapauden ja käyttää sitä mielivaltaan alaisiaan vastaan.

* * *

Summa Summarum.

Mika Illman antaa selvästi ymmärtää, että koko casen tavoite on ollut nimenomaisesti rajoittaa sananvapautta, jotta vallanpitäjiin kohdistuva arvostelu voidaan kieltää – ja rangaista siihen syyllistyviä.

Ja jotta tähän prejudikaattiin on päästy, ei tarvittu kuin neljä vuotta kestänyt julkinen poliittinen ajojahti ja Korkeimman oikeuden räikeä perustuslain rikkominen.

Onnea kansalaiset. Miettikää tarkasti, ketä äänestätte seuraavissa vaaleissa.

Koska kohta voi käydä niin, ettette seuraavassa projektin vaiheessa ole oikeutettuja äänestämäänkään.

Lähteet: HBl, Scripta, OM, Finlex, Teemu Lahtinen

Site Meter

KK

Suomen mittakaavassa islamilaisia on niin vähän, vain noin 40 000, että yhtä hyvin tai paremmin voisi sanoa, että me esimerkiksi saamelaistuisimme.

Jaakko Hämeen-Anttila Verkkoapilassa 10.12.2009.

Professori Hämeen-Anttilan logiikka alkaa muistuttamaan lähinnä uskonnollisen fundamentalismin lähetyssaarnaajan logiikkaa.

Perusvirhe on tietenkin se, että saamelaiset Suomessa ovat enemmänkin häviävä, kuin lisääntyvä kansanryhmä. Ja päinvastoin maahanmuuttoperäiset muslimit ovat puolestaan enemmänkin lisääntyvä, kuin häviävä kansanryhmä.

Toinen perusvirhe on siinä, että saamelaiset ovat kotiseudullaan elävä ja kansainvälisin sopimuksin suojattu alkuperäiskansa. Maahanmuuttoperäiset muslimit ovat puolestaan vieraaseen maahan ja kulttuuriin (pääosin) toisesta ilmastosta ja kulttuurista saapuva (osittain islamilaista ekspansiota edustava) ryhmä.

Eli Hämeen-Anttilan lausahduksen voisi hyvin (normaalilla ymmärryksellä) käsittää suuntautuneen alkuperäisväestöä edustavaa vähemmistöryhmää leimaavaksi kommentiksi.

Hämeen-Anttilan nykyisestä valtakunnan dhimmiasemasta reilusti islamiin kääntymistä odotellessa…


Lähde: Verkkoapina

Site Meter

Helsingin Sanomat – eli Hyysäri – julkaisee mielipidesivuillaan kansalaisten mielipidekirjoituksia ja ohjeistaa kirjoittajia varsin selvästi.

Mielipidesivustollaan kyseinen lehti kertoo, että Helsingin Sanomien mielipidesivu on kaikille avoin keskustelufoorumi.  Kirjoittajaa ohjeistetaan kirjoittamaan napakasti. Ohjeissa lukee myös, että ota kantaa, mutta älä herjaa tai loukkaa ketään. Kirjoitusten on oltava lakien ja hyvien tapojen mukaisia.

Nimimerkillä kirjoittamisen Hyysäri ilmoittaa hyväksyvänsä vain poikkeustapauksissa. Hyväksyttäviä syitä ovat kyseisen mielipideaviisin mukaan esimerkiksi omaan terveyteen, taloudelliseen asemaan tai muihin arkaluonteisiin aiheisiin liittyvät asiat.

Ilmeisesti suomalaisvihan lietsominen ja suomalaisten halventaminen riittää myös siihen, että HS julkaisee mielipidekirjoituksen nimimerkillä.  Minkäänlaista muuta johtopäätöstä ei voi tehdä tästä lehden omaksumasta linjasta, kun lukee tänään nimimerkillä julkaistun ehdan rasistisen roiskauksen tuolta mielipidesivulta.

Muslimimies päihittää suomalaismiehen mennen tullen
Kahdessa peräkkäisessä sunnuntain Hesarissa on ollut kirjoitus koskien islamia ja maahanmuuttajia. Molemmat ovat olleet hyvin mustavalkoisia, mutta jokaisellahan on oikeus mielipiteeseensä.

En ole kuitenkaan nähnyt vielä missään suoraa puhetta siitä, miksi suomalainen nainen ottaa mielellään miehekseen muslimin.

Yksi tärkeimmistä syistä on alkoholi. Muslimimies kun ei kumarra pyhälle perjantaipullolle ja seuraavana päivänä konttaa kankkusessa. Henki ei haise, ja seksi luistaa. Henkilökohtainen hygienia on myös aivan toista luokkaa kuin keskiverto suomalaismiehellä.

Tämän lisäksi perhearvot ovat kunniassa. Palkka tuodaan kotiin, ja vaimo päättää, mihin se käytetään. Vaimolle ei puhuta rumasti, ei haukuta eikä lyödä ja ruuasta kiitetään kauniisti.

Koskaan ei ole suomalainen mies arvostanut minua niin kuin muslimi.

Kaikki maahanmuuttajat, olkaa tervetulleita, käykää suomen kielen kurssi ja menkää töihin. Vaimo odottaa ilolla illalla!

ONNELLINEN ISLAMISTA
Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä.

Kun tämä kansanryhmää vastaan kiihottaminen on viime aikoina ollut kovasti tapetilla – esimerkiksi Jussi Halla-ahon oikeudenkäynnin yhteydessä, teen tässä ja nyt anonyymin tutkintapyynnön poliisille.

Pyydän poliisia tutkimaan ovatko kyseisen kirjoituksen kirjoittaja kirjoittajana ja Helsingin Sanomat joukkotiedotusvälineenä, syyllistyneet erikseen tai yhdessä kiihottamiseen kansanryhmää vastaan.

Täyttääkö tämä teksti tunnusmerkistön sellaissen tekoon, joka määritellään rikoslaissa, että joka yleisön keskuuteen levittää lausuntoja tai muita tiedonantoja, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin kansallista, rodullista, etnistä tai uskonnollista ryhmää taikka niihin rinnastettavaa kansanryhmää, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi?

Minun mielestäni se täyttää. Mitä mieltä sitten lukijat ovat?

Lähteet: Finlex, HS

Site Meter

Oikeusjärjestelmämme tarkoituksenmukaisuus ja sen puolueettomuus on syytä ottaa hieman lähempään tarkasteluun.

Samoihin aikoihin kun valtakunnansyyttäjänvirasto käy taistelua sananvapautta vastaan Jussi Halla-ahon tapauksen tiimoilla, samainen virasto ja Porvoon käräjäoikeus ovat järjestäneet työntekijöilleen (sekä joukolle poliiseja) ilmeisen (ja turhan) lomamatkan Ruandaan.

Kun asiaa tarkastelee siltä kannalta, että rikos on tapahtunut Suomen ulkopuolella ja sekä vastaaja että mahdolliset kantajat ja uhrit ovat ulkomaalaisia, en oikein näe tälle oikeusfarssille muita syitä kuin lomamatkojen järjestämisen veronmaksajien rahoilla Afrikkaan.

Tämä farssi on tullut jo nyt kalliiksi suomalaiselle veronmaksajalle – ja kulukattoa ei ole vieläkään näkyvissä.

Jos ajatellaan sitä, että Keskusrikospoliisi ryhtyi vuonna 2007 tutkimaan tätä Ruandasta kotoisin olevaa henkilöä, jota epäillään joukkotuhonnasta ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.  Tutkimuksia tehtiin useamman poliisin voimin Afrikassa – ja pitkään. Kun varsinainen pääkäsittely  asiassa käynnistyi  Porvoon käräjäoikeudessa 1.9.200, tuli oikeudelle (ja valtakunnansyyttäjän virastolle) kiire päästä osingoille ja siirtää oikeudenkäynti (sekä etenkin itsensä) Ruandaan.

Se,  kuinka paljon tämä touhu on maksanut tähän mennessä, olisi erittäin mielenkiintoinen tieto. Luulen, että aika moni muukin normivirtanen on kiinnostunut siitä, kuinka paljon verovaroja tähän Afrikkaan suuntautuneeseen matkailuun on todellisuudessa käytetty – täysin turhaan.

Tätä asiaa ei olisi pitänyt alkuunkaan  käsitellä suomalaisessa tuomioistuimessa, eikä suomalaisen poliisin resursseja olisi pitänyt hukata tämän tapauksen tutkimuksiin alunalkenkaan.

Suomessa tämä asia tuli vireille sen johdosta, että joukkotuhonnasta epäilty vastaaja on oleskellut Suomessa. Rikosepäilyjen tultua poliisin tietoon Suomella oli (kansainvälisten sopimusten pohjalta)  velvollisuus joko itse tutkia tapausta tai luovuttaa epäilty sellaiseen valtioon, joka haluaa tutkia tapausta.

Ruandan hallitus pyysi Suomea luovuttamaan epäillyn Ruandaan, mutta oikeusministeriö (eli käytännössä demlisti Tuija Brax) päätti tammikuussa 2009 ettei häntä aiota luovuttaa. Perusteena oli se, ettei epäillylle  olisi voitu taata oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä Ruandassa.

Ruanda on erittäin tiukan kansainvälisen seulan alla (johtuen juurikin siitä, että siellä on tapahtunut joukkotuhonta). Niin tiukassa, että  tuskin kyseisen vastaajan päätä olisi kuitenkaan irroitettu nykytilanteessa corpuksesta machetella.

Enkä jaksa oikein muutenkaan usko siihen, etteikö vastaaja olisi saanut omaan kulttuurinsa kuuluvaa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä (tästä asiasta paikallisetkin ovat valittaneet).

Ruandan kannalta suomalaisen oikeusjärjestelmän vienti on lähinnä uuskolonialismia.

Käytännössä koko touhusta  – samoin kuin oikeusjärjestelmämme politisoimisesta – on vastuussa joukko demlistejä. Demlistit ovat ns. oikeuspoliittisen yhdistyksen, Demla ry:n, jäseniä. Tämä Demla – entiseltä nimeltään Demokraattiset lakimiehet ry – on äärivasemmiston 1950-luvulla perustama äärivasemmistolainen ja näin  laillista yhteiskuntajärjestellmäämme murtamaan pyrkivä yhteenliittymä – varsinainen Hyvä Sisko-kerho.

Nämä demlistit ovat päässeet soluttautumaan kuin syöpä sisälle suomalaiseen oikeusjärjestelmään ja edustavat ihan viime aikaisen uutisoinninkin pohjalta tarkasteltuna inhottavaa, kansanvallanvastaista ja Suomen itsenäisyyttä romuttamaan pyrkivää uusstalinismia.

Tuija Braxin osuminen oikeusministeriksi oli tuskin mikään sattuma, mutta se on vain jäävuoren huippu. Sellaiset nimet kuten Mika Illman, Jorma Kalske ja Mikko Puumalainen ovat tehneet pitkään määrätietoista työtä yhteiskunnallisen muutoksen eteen.

Jos jotain asialle haluttaisiin tehdä ihan todellisuudessa, se merkitsisi aika monen korkean oikeusviranomaisen erottamista jääviyden, todellisen oikeudenkäynnin tai siten vaikka totuuskomission kautta.

Kun molempien vetoomustuomioistuimien virkaa meillä tekevien oikeudenvaltontaviranomaisten – niin Oikeuskanslerinviraston kuin Eduskunnan oikeusasiamiehenkin – johtopaikat on miehitetty näillä demlisteillä, on typerää ja naiivia odottaa oikeudenmukaista kohtelua, etenkin  jos edustaa vastakkaista mielipidettä kuin vallaan kahvassa olevat demlistit.

Vielä kipeämpi paikka kansalaisoikeuksien kannalta on demlistien väkivaltakoneistona ja sananvapauden hiljentäjänä toimiva Valtakunnansyyttäjänvirasto. Tuo laitos näyttää olevan niin pahasti mädättynyt jo luomisestaan alkaen, että sille pitäisi tehdä sama asia kuin mitä Valtiolliselle poliisille (Valpo) tehtiin vuonna 1948 – se pitää lakkauttaa ja korvata kokonaan uudella laitoksella ja aivan uusilla kasvoilla.

Ennen sitä suomalaisen oikeusjärjestelmän uskottavuus on banaanitasavallan tasoa.

Site Meter

Jk.  Saa nähdä kauan kestää siihen, kun normivirtasen ärsyyntymiskynnys ylittää mukavuudenhalun. Tätä menoa se tulee tapahtumaan jossain vaiheessa – toivotaan kuitenkin kaikkien asianosaisten  kannalta, että se tapahtuu vielä silloin kun meillä on kansalaisyhteiskunta ja yhteiskuntarauha.

Siihen saakka saamme kaiketi katsella mediasta sitä, kun demlistit lomailevat ulkomailla – jakamassa siinä sivussa suomalaista oikeutta veronmaksajien piikkiin.

Jussi Halla-ahon saama tuomio uskonrauhan rikkomisesta on todellisuudessa oikeuden päätöksellä  toteutettu islamin uskonnon nostaminen kaiken arvostelun yläpuolelle Suomessa.

Samalla kun islam on nostettu pyhäksi, suomalainen tuomioistuin on kieltänyt kirjoittamasta islamin ja pedofilian suhteesta rangaistuksen uhkalla yhtään mitään. Tämä ei voi olla – eikä se olekaan –  suomalaisen kansalaisyhteiskunnan pelisääntöjen mukaista.

Helsingin käräjäoikeuden päätöksen mukaan islamilaisen oikeuden (sharian) mukainen tulkinta siitä, että seksi on sallittua ainoastaan avioliitossa mutta suojaikärajaa ei kuitenkaan ole, sai näin (de facto)  lainvoiman myös Suomessa – vastoin omaa lainsäädäntöämme ja ratifioimiamme ihmisoikeussopimuksia.

Eräs tämän kehityksen tärkeimmistä ylipapeista on Suomessa vaikuttava libanonilainen  imaami Chehab Khodr, joka on ilmoittanut identiteettinsä (kuten lapsensakin) olevan jossain muualla kuin Suomessa. Khodrin itsensä kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että hän haluaa virallistaa sharian ja hänen poikansa kohdalla sitä, että se sama maa mistä hän on saapunut turvapaikan hakijana henkilökohtaisen turvallisuutensa vuoksi Suomeen, on hänen pojalleen kyllin turvallinen.

Imaamimme avautui keväällä Kainuun Sanomille ja kertoi omista käsityksistään näin:

Miksei 13 vuotta voisi olla hyvä avioitumisikä?  Täälläkin on lain mukaan silloin sallittua mennä sänkyyn. On parempi mennä naimisiin.

Huomiomatta kovinkaan paljon tässä ja nyt sitä, että 13-vuotta ei ole Suomessa laillinen ikä mennä sänkyyn, niin koko tämä kommentti edustaa suomalaisen oikeudentajun kautta nähtynä  mitä iljettävintä pedofiilista ajattelumallia.

Joku saattaa ihmetellä sitä, miten Tarja Halonen liittyy aiheeseen? Presidentti halonen liittyy tiiviisti aiheeseen siten, että hän on kutsunut tämän pedofilian esipapin viisi kertaa Suomen tasavallan itsenäisyyspäiväjuhliin. Mielestäni näennäisuvaitseva arvo(ton)johtajamme antaa tällä valinnalaan myös oikeutuksen sharialain esiinmarssiin Suomessa – ja hyväksyy vanhana vasemmistolaisena ihmisoikeusjuristina lapsiavioliitot ja pedofilian ainakin henkisesti.

Jos Halonen kutsuu vielä kerran tämän libanonilaisen pedofilian puolustajan loukkaamaan menneiden sukupolvien uhrauksia ja suomalaisuutta itsenäisyyspäivänämme, lupaan omasta puolestani sen, että kun näen Halosen julkisella paikalla seuraavan kerran otan megafonin mukaan ja ilmoitan yleisölle:

Tuolta tulee presidenttimme, joka hyväksyy pedofilian puolustamisen, veteraanien ja menneiden sukupolvien halventamisen  ja ihmisten eriarvoisuuden kasvattamisen.

Site Meter

Julkaistaan nyt sitten täälläkin tämä kirjoitus, jonka Helsingin käräjäoikeus – valtakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen kumileimasimena toimien – on katsonut rikkovan uskonrauhaa:

3.6.2008

Muutama täky Illmanin Mikalle

Valtionsyyttäjä Mika Illmanin voittoputki jatkui muutama päivä sitten, kun alapäähuumorin suurmies Seppo Lehto tuomittiin kahden vuoden ja neljän kuukauden ehdottomaan vankeuteen ja kymmenien tuhansien eurojen vahingonkorvauksiin useista törkeistä kunnianloukkauksista, kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta. Asiaa on puitu pitkin internettiä niin paljon, ettei minun varmaan tarvitse toistella itsestäänselvyyksiä:

a) Lehdon tekemät törkyblogit täyttävät toki minkä hyvänsä tulkinnan mukaiset ”törkeän kunnianloukkauksen” kriteerit, mutta

b) Suomessa ei ole koskaan tuomittu ketään kahden vuoden ja neljän kuukauden ehdottomaan vankeuteen tällaisista rikoksista. Mika Illmania en moiti, onhan hän mitä ilmeisimmin sukunimensä arvoinen mies, joka tekee sitä, mitä hänen mielestään on tehtävä, mutta niillä käräjäoikeuksilla, jotka kevään mittaan ovat kiltisti antaneet Mikalle kaiken, mitä tämä kehtaa pyytää, on syytä hävetä.

c) Illman kelpuutti asianomistajiksi ja jättiläiskorvausten saajiksi vain syyttäjäkavereitaan ja kansanedustajia, ei esimerkiksi Teemu Lahtista, jolle Lehdon törkyblogit aiheuttivat mahdollisesti todellista vahinkoa edellisten eduskuntavaalien alla. Ajattelu, jossa julkisuuden henkilön kunnia nauttii suurempaa suojelua kuin rivikansalaisen kunnia, on ollut tähän asti vieras demokraattiselle oikeusvaltiolle.

Kunnianloukkaukset sikseen. Lehto tuomittiin myös uskonrauhan rikkomisesta. Käräjäoikeuden perustelujen mukaan Lehto rikkoi muslimien uskonrauhaa pilkkaamalla profeetta Muhammadia. Professori Jaakko Hämeen-Anttila on vahvistanut tulkinnan, jonka mukaan Muhammad on islaminuskossa pyhä hahmo.

Valtionsyyttäjä Mika Illmanin ja Tampereen käräjäoikeuden kanta siis on, että profeetta Muhammadin loukkaaminen on laitonta, koska Muhammad on muslimeille pyhä.

(Toisaalta professori Hämeen-Anttila osaisi varmasti vahvistaa senkin, että kristinuskossa Jeesus ja Jumala ovat pyhiä hahmoja. Tämä ei tietenkään estä ketään pilkkaamasta Jeesusta ja Jumalaa vapaasti valitsemallaan tavalla.)

Aion seuraavaksi heittää Mikalle syötin:

Profeetta Muhammad oli pedofiili, ja islam on pedofilian pyhittävä uskonto, siis pedofiiliuskonto. Pedofilia on Allahin tahto.

Ovatko nämä lauseet laittomia? Ne varmasti loukkaavat muslimin uskonnollisia tuntoja. Lähestytään asiaa loogisten ketjujen avulla:

Viisikymppisenä äijänä Muhammad kihlasi 6- tai 7-vuotiaan Aishan. Heidän liittonsa ”täyttyi” Aishan ollessa 9-vuotias. Voidaan tietysti ajatella, että ajat olivat tuolloin toiset, eikä Muhammadin tekoja pidä arvioida nykypäivän kriteereillä, mutta koska toisaalta olemme viime vuosina oppineet, että 50-luvun koulukirjat olivat rasistisia puhuessaan ”neekereistä” (vaikka ”neekeri” ei tuolloin ollut kenenkään mielestä rasistinen termi), on kai yhtä lailla paikallaan kutsua 1400 vuotta sitten elänyttä lapsenraiskaajaa lapsenraiskaajaksi.

Mitä on tehtävä, jotta yllä esitetyt, lihavoidut väitteet eivät pitäisi paikkaansa? On väitettävä, että …

a) … koraani ei ole kirjaimellisesti totta (ts. että Muhammad ei yhtynyt 9-vuotiaaseen tyttöön). Tämä ei käy, koska islamilaisen doktriinin ja muslimien näkemyksen mukaan Koraani on kirjaimellisesti otettavaa Jumalan sanaa. Yhtymistä ja Aishan ikää ei siis voida kiistää loukkaamatta muslimeja.

b) … Muhammadin toiminta ei ollut kaikilta osin hyväksyttävää. Tämäkään ei käy, koska muslimien (ja Tampereen käräjäoikeuden) näkemyksen mukaan Muhammadin kritisointi on Jumalan kritisointia ja siten pyhäinhäpäisyä. Rangaistus on kuolema. Muslimit uskovat, että Muhammadin teot olivat Jumalan tahdon mukaisia. Koska lapseen yhtyminen oli Muhammadin teko, myös se oli Jumalan tahdon mukainen.

Kuten näemme, kaikki argumentatiiviset väylät lihavoitujen väitteiden kumoamiseksi on teologisesti tukittu. Muhammadin pedofiiliys ja muslimien sekä Allahin pedofiliamyönteisyys voidaan kiistää vain kiistämällä koraanin kirjaimellinen totuudellisuus tahi Muhammadin asema Jumalan lähettiläänä, jonka teot ovat Jumalan tahdon mukaisia.

Niinpä toistan väitteeni:

Profeetta Muhammad oli pedofiili, ja islam on pedofilian pyhittävä uskonto, siis pedofiiliuskonto. Pedofilia on Allahin tahto.

Seuraava täky kuuluu:

Ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre.

Onko tämä väite sopimaton? Kanssakirjoittaja Kekke kanteli Julkisen Sanan Neuvostolle taannoisesta Kaleva-lehden pääkirjoituksesta, jossa päissään tappamisen arveltiin olevan suomalaisten ”kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre”. JSN ei ottanut kantelua edes käsittelyyn. Neuvoston sihteeri Nina Porra:

”Kirjoittaja viitannee selvityksiin, joissa humalajuominen on havaittu suomalaisen alkoholikulttuurin erityispiirteeksi. Myös humalan ja väkivallan välillä on todettu yhteyksiä. Ongelman geneettistä taustaa kirjoittaja ei käsittele faktana vaan esittää siitä oman arvelunsa.”JSN:n päätökset eivät tietenkään ole juridisia ennakkotapauksia, joita inkvisiittori Illmanin tarvitsisi noteerata, mutta koska toisaalta ”kiihottaminen kansanryhmää vastaan” on yleisen syytteen alainen rikos, ja koska Illman (jolle asia viran puolesta kuuluisi) ei Kalevan juttuun ole puuttunut, voitaneen tehdä johtopäätös, että negatiivisia, kansallis-geneettisiä stereotypioita saa julkaista, kunhan niitä ei käsitellä faktana.

Emmehän voi ajatella, että Suomessa eri ihmisiä koskisivat eri säännöt.

Kaikki somalit eivät tietenkään ryöstä tai loisi verovaroilla, mutta eivät toisaalta kaikki suomalaisetkaan tapa päissään. Somalit, joita on 0.2 prosenttia Suomen kokonaisväestöstä, tekevät 12 prosenttia poliisin tietoon tulleista ryöstöistä. Yksi Suomessa asuva somali kymmenestä käy työssä. Ryöstely ja loisiminen ovat somalien lukumäärään suhteutettuna paljon tavallisempia ilmiöitä kuin humalassa tappaminen suomalaisten keskuudessa. Niinpä esitän uudelleen arveluni (jota en käsittele faktana):

Ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre.

Näissä merkeissä toivotan Mikalle hyvää päivän jatkoa.

Niinpä minäkin esitän uudelleen arveluni (jota en käsittele faktana): Tämän jälkeen Mika Illman meni itkemään Jorma Kalskeelle sitä kuinka häntä kiusataan ja toivotti niissä merkeissä sananvapaudelle hyvää yötä.

Lähde: Jussi Halla-ahon Scripta

Site Meter

Jouko Piho Kertoo Hommassa oman näkemyksensä siitä miksi Jussi Halla-aho tuomittiin:

Jussi Halla-aho tuomittiin, koska syyttäjä ja tuomarit eivät ymmärtäneet oikein Halla-ahon kirjoituksia.
Tämä on sikäli outoa, että siitä toisesta eli somaleja koskevasta syytteestä luovuttiin, koska oikeus ymmärsi, että kyse oli satiirista, ei tahallisesta loukkaamisesta.

Myös tässä islamin pedofiilisuutta koskevassa asiassa kyse ei ollut siitä, että Halla-aho olisi halunnut loukata muslimeja. Halla-ahon taustalla oli nimittäin Kalevassa ollut pääkirjoitus, jossa esitettiin suomalaisista, että juopottelu ja väkivaltaisuus olisivat suomalaisten geneettisiä kansallisominaisuuksia. Halla-ahon mielestä sellainen kirjoittelu on kiihotusta kansanryhmää vastaan.
Siksi Halla-aho kirjoitti kirjoituksensa ”Muutamia täkyjä valtakunnansyyttäjä Mika Illmanille”, jossa Halla-aho kirjoitti kaksi esimerkkiä, toisen somaleista ja toisen islamista, että jos kerran suomalaisia saa loukata kansanryhmänä mennen tullen ilman oikeudellisia seuraamuksia, niin saako sitten tölväistä somaleja tai muslimeja ilman seuraamuksia.

Nyt se sitten nähtiin. Suomalaisia saa haukkua miten paljon vain ilman seuraamuksia, somaleita koskettanut juttu ymmärrettiin satiiriksi, mutta islamiin liittyvä Halla-ahon maininta (vaikka se on historiallisesti totta, koska Muhammedilla oli 9-vuotias Aisha-vaimo), toi tuomion, väärän tuomion.

Suomessa ei siis ole tasa-arvoa, vaan islamin usko on jostain syystä erityissuojelussa.

Halla-aho ei ole tehnyt mitään rikosta. Tuomarit eivät vain ole ymmärtäneet hänen kirjoitustyyliään, joka ei ole loukkaamaan tarkoitettua, vaan se on tarkoitettu poleemiseksi puheenvuoroksi ja keskustelun herättämiseksi. Halla-aho on itse kertonut parodioineensa sanomalehti Kalevan pääkirjoitusta, jossa esitettiin yleistävä väittämä suomalaisista humalaisina tappajina.

– Halusin osoittaa, että suomalaisista on luvallista esittää loukkaavia väitteitä, mutta muista kansanryhmistä ei. Eri ihmisryhmiä kohdellaan epätasavertaisesti.

Halla-aho aikoo valittaa hovioikeuteen. Toivon ja uskon, että ylemmissä oikeusasteissa on hiukan sisälukutaitoisempia ja sivistyneempiä sekä kielen eri tyylilajeja ymmärtäviä ihmisiä eikä tällaisia tosikkoja, jotka eivät tajua lukemansa tekstin todellista merkitystä.

Käräjäoikeus ei näemmä ymmärrä sen paremmin satiiria kuin parodiaa, vaan väittää Halla-ahon halunneen tositarkoituksella loukata muslimeja, kun Halla-aho halusi vain kiinnittää huomiota ilmeiseen epätasa-arvoon ja epäoikeudenmukaisten kaksoisstandardien olemassaoloon.

O, sancta simplicitas!

Katsoin juuri äsken Ajankohtaisen kakkosen ohjelman, jossa Halla-ahoa haastateltiin.

Siinä kävi ilmi sellainenkin asia, että Halla-aho vastustaa koko jumalanpilkka- ja uskonrauhapykälää.

Mutta hän totesi myös, että sitä lakia ei ole sovellettu aikoihin kristinuskoon, jota on pilkattu viime aikoina jatkuvasti ilman mitään seuraamuksia.

Tämä on tärkeä huomio, eli jos on kansankiihotus- ja uskonrauhapykälä, niin sitten niitä lakeja pitäisi soveltaa kaikkiin, myös suomalaisiin ja myös kristittyihin eikä vain loukkaantuneisiin muslimeihin.

Minä olen sitä mieltä, että tosiasian sanominen ei voi olla rikos eikä laittomuus. Jos joku sanoo ääneen sen, minkä islamin omat kirjoitukset sanovat todeksi, eli että Muhammed nai 5-vuotiaan tytön ja oli hänen kanssaan sukupuoliyhteydessä Aishan ollessa 9-vuotias, niin tällaisen faktan sanominen ei voi olla rikos.

Jos taas tästä tosiasiasta vetää sen johtopäätöksen, että koska islamin mukaan profeetta Muhammed oli pyhä mies ja kaikissa toimissaan esikuvallinen, niin silloinhan muslimimiesten pitää seurata esimerkillistä profeettaa ja naida alaikäisiä tyttöjä.

Jos tämä käytäntö on sitten OK islamin mukaan, niin se on muslimien käsitys. Muilla ihmisillä on kuitenkin oikeus sanoa, että heidän moraalinsa mukaan kyse on pedofiliasta ilman että siitä seuraa tuomio uskonrauhan rikkomisesta.

Mutta juuri niin kävi Halla-ahon kohdalla.

Länsimaisen sananvapauden mukaan on tähän asti ollut oikeus sanoa arvosteleva mielipiteensä eri asioista, ja varsinkin jos kritiikki perustuu tosiasioihin.

Nyt tämä arvostelu halutaan kieltää sillä perusteella, että arvostelun kohteena olevien muslimien uskonrauha järkkyy.

Tällainen perustelu on kestämätön. Maailma on täynnä erilaisia uskonnollisia, filosofisia ja poliittisia mielipiteitä ja niiden välisiä ideologisia taisteluita. Ei ketään pidä tuomita sakkoihin tai laittaa vankilaan sen takia, että hän on sanonut ääneen oman mielipiteensä.

Näin oli Neuvostoliitossa. Toisinajattelija passitettiin vankileireihin tai tapettiin.

Näin oli natsi-Saksassa. Hitleriä vastustavat surmattiin ja erirotuiset kaasutettiin kuoliaiksi.

Ja näin on tämän päivän Suomessa. Oikeutettua kritiikkiä antavat ajattelevat ihmiset tuomitaan sakkoihin.

Jouko Piho

Tämän varsin hyvin perustellun näkemyksen keskellä on eräs varsin tärkeä näkökulma:

Halla-aho ei ole tehnyt mitään rikosta. Tuomarit eivät vain ole ymmärtäneet hänen kirjoitustyyliään, joka ei ole loukkaamaan tarkoitettua, vaan se on tarkoitettu poleemiseksi puheenvuoroksi ja keskustelun herättämiseksi. Halla-aho on itse kertonut parodioineensa sanomalehti Kalevan pääkirjoitusta, jossa esitettiin yleistävä väittämä suomalaisista humalaisina tappajina.

Piho osuu sanansäilällään suoraan napakymppiin. Omat demlistimme (l. lainsäädäntövaltaa Suomessa käyttävät demlalaiset korkeat virkamiehemme) ovat ilmeisesti jautuneet niin kauas nykytodellisuudesta ja siitä miten kansa näkee asiat, etteivät he todellakaan pysty enää näkemään metsää puilta eivätkä ymmärrä mistä on kyse.

Se on surullista, mutta olemassaolevana asiana se on hyväksyttävä – siis hyväksyttävä vain ja ainoastaan  olemassaolevana asiana.

Toinen asia kokonaan on se, pitääkö se hyväksyä ajatuksen ja elämän tasolla vai pitääkö tuota asiaa pyrkiä muuttamaan?

Minusta meidän pitää pyrkiä muuttamaan tämä nykyinen kansanvallan irvikuva ja suoranainen painajainen.

Valta Suomessa kuuluu kansalle – ei näille demlalaisille virkamiehille.

Lähde: Homma / Jouko Piho

Site Meter

Kuten varmaan lähes kaikki ovat huomanneet, Helsingin käräjäoikeus on antanut tänään kello 12.00 kansliapäätöksen Jussi Halla-ahon poliittisessa näytösoikeudenkäynnissä.

Käräjäoikeus on tuominnut ns. nahkapäätöksenä Halla-ahon uskonrauhan rikkomisesta  30 päiväsakkoon, joista kertyy maksettavaa yhteensä 330 euroa.  Syyte kiihottamisesta kansanryhmää vastaan hylättiin.

Jotain perustavanlaatuisesti erikoista tässä tuomiossa kuitenkin on.

Nimittäin juttuhan on nyt niin, että Jussi kiisti tekonsa ja etenkin niiden tarkoituksellisuuden. Rikokseen nimeltä uskonrauhan rikkominen vaaditaan aina loukkaamistarkoitus.

Kun Halla-aho  on tuomittu vastoin omaa ilmoitustaan, niin oikeus on päätynyt (ainakin omasta mielestäni) aika erikoisen tulkinnan jälkeen tuohon tuomioon.

Tässä kohdassa voidaan aiheellisesti epäillä, että Halla-ahon tapauksessa eräs perinteinen oikeusperiaate on ohitettu kokonaan. Nimittäin nullum crimen, nulla poena sine previa lege poenali eli mikään sellainen teko ei voi olla rangaistava rikos, jota ei ole tekoa edeltävässä laisnsäädännössä määritelty rangaistavaksi rikokseksi.

(Tästä periaatteesta ja nykyisestä oikeuspolitiikasta on myös  edellinen toisinajattelusta näytösoikeudenkäynnin jälkeen tuomion saanut suomalainen, Mikko Ellilä, kirjoittanut jokin aika sitten.)

Halla-ahon tuomion jälkeen näyttää entistä selvemmältä, että virallisesta totuudesta poikkeavien mielipiteiden kohdalla noudatetaan – tuon edellämainitun oikeusperiaatteiden kulmakiven sijasta – aivan uutta periaatetta:

Lex Mika Illman; Nemo me impune lacessit.

Eli,  kukaan joka ärsyttää  Mika illmania ei jää ilman rangaistusta (sic!).

*  *  *

Jussi Halla-aholle toivon kaikkea parasta jatkossa ja totean uudestaan sen, että jonkun oli avattava tässä maassa suunsa omalla nimellään, että tämä nykyinen hullus saataisiin pöydälle ja jonkinlaiset suitset sen suuhun.

Meille muille, pieni ilmainen neuvo: kirjoittakaahan ihmiset vast´edes(kin)  –  tässä ihmisoikeuksien suurvallassa – anonyymeinä ja yhdysvaltalaisen palvelimen kautta. Se on kansalaisen perusoikeus ja sillä saa savun nousemaan eräistä korvista…

Päivitys (Kiitos Teemu Lahtiselle) 080909 1608:

SELOSTUS ASIASTA

Syyttäjän rangaistusvaatimus

1. USKONRAUHAN RIKKOMINEN
(8010/R/0103164/09)
Rikoslaki 17 luku 10 §

3.6.2008       HELSINKI

Jussi Halla-aho julkaissut lausunnon, joissa hän on
loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjannut ja
häpäissyt sitä, mitä uskonnonvapauslaissa tarkoitetut
islamilaiset uskonnolliset yhdyskunnat pitävät pyhänä.
Lausunnon sisältö on seuraava:

”Profeetta Muhammad oli pedofiili, ja islam on
pedofilian pyhittävä uskonto, siis pedofiiliuskonto.
Pedofilia on Allahin tahto”

Halla-aho on toimittanut edellä tarkoitetun lausunnon
yleisön saataville kirjoituksessa, jonka hän on
julkaissut 3.6.2008 internetissä olevalla sivustollaan
www.halla-aho/scripta. Halla-ahon julkaisema väite, joka
on sanamuodoltaan selkeä ja jota esitetään korostetulla
kirjoitustyylillä kahdesti kysymyksessä olevassa
kirjoituksessa, loukkaa Suomessa asuvien muslimien
uskonnollisia vakaumuksia ja tuntoja sekä vaarantaa
yhteiskunnassa vallitsevan uskonrauhan.

2. KIIHOTTAMINEN KANSANRYHMÄÄ VASTAAN
(8010/R/0103164/09)
Rikoslaki 11 luku 10 §

3.6.2008       HELSINKI

Jussi Halla-aho on yleisön keskuuteen levittänyt
lausunnon ja tiedonannon, joissa panetellaan ja
solvataan somaleista koostuvaa kansallista tai siihen
rinnastettavaa ryhmää. Lausunnon sisältö on seuraava:

”Ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on
somalien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen
erityispiirre”.

Halla-aho on toimittanut edellä tarkoitetun lausunnon
yleisön saataville kirjoituksessa, jonka hän on
julkaissut 3.6.2008 internetissä olevalla sivustollaan
www.halla-aho/scripta.

Halla-aho on kyseisessä kirjoituksessa myös todennut,
että ”kaikki somalit eivät tietenkään ryöstä tai loisi
verovaroilla” ja ettei hän käsittele väitetteen sisältöä
faktana. Halla-ahon lausuma, jonka mukaan ryöstely ja
verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen tai
geneettinen erityispiirre, sisältää asiallisesti
väitteen, että kysymyksessä olevaan ryhmään kuuluvilla
ihmisillä on ominaispiirre, joka ennalta määrätysti
johtaa heidän kohdallaan yleiseen rikollisuuteen ja
verovaroilla loisimiseen. Sanottu syrjivä ja vahvasti
yleistävä väite on siten sanottua ihmisryhmää solvaava
ja panetteleva, koska siinä kerrotuin tavoin kuvataan
kokonaiseen kansanryhmään kuuluvat ihmiset rikollisina
ja yhteiskunnan loisina ja muihin nähden ala-arvoisina.
Lausunto loukkaa näiden ihmisten ihmisarvoa.

Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun
lain 24 §:n 1 momentin mukaan valtakunnansyyttäjä
päättää syytteen nostamisesta julkaistun viestin
sisältöön perustuvasta virallisen syytteen alaisesta
rikoksesta sekä tällaiseen rikokseen liittyvästä
päätoimittajarikkomuksesta. Valtakunnansyyttäjä määrää
tällöin myös siitä, kenen on ajettava syytettä.
Valtakunnansyyttäjänviraston työjärjestyksen mukaan
apulaisvaltakunnansyyttäjä ratkaisee asiat, joissa on
kysymys sanotun syyteoikeuden käyttämisestä. Rikoslain
11 luvun 10 §:ssä rangaistavaksi säädetty kiihottaminen
kansan ryhmää vastaan ja 17 luvun 10 §:n 1-kohdassa
säädetty uskonrauhan rikkominen ovat julkaistun viestin
sisältöön perustuvia rikoksia (HE 54/2002 vp. s 68)

Syyttäjän muut vaatimukset

Muu vaatimus

Syytteissä 1 ja 2 tarkoitetut sisällöltään lainvastaiset
verkkoviestit on määrättävä poistettavaksi yleisön
saatavilta ja hävitettäväksi.

Laki sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä 22
§:n 3 mom.

Vastaus

Halla-aho on kiistänyt syytteet uskonrauhan rikkomisesta
ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sekä vaatimuksen
verkkoviestien poistamisesta.

Syytteessä kerrotut lauseet oli irrotettu
asiayhteydestään. Halla-aholla ei ollut ollut tarkoitus
herjata ja häpäistä sitä, mitä uskonnonvapauslaissa
tarkoitetut islamilaiset uskonnolliset yhdyskunnat
pitävät pyhänä eikä panetella ja solvata somaleista
koostuvaa kansallista tai siihen rinnastettavaa ryhmää.
Halla-aho oli kirjoituksissaan arvostellut ajatusta,
että lauseen subjektiivinen loukkaavuus voisi johtaa
siihen, että sitä tulisi pitää rikosoikeudellisesti
loukkaavana. Tosiasioiden sanominen ei voinut olla
loukkaavaa, vaikka joku siitä loukkaantuikin.

Vaikka Muhammad oli pyhä hahmo, hän ei ollut immuuni
kritiikille vaan häntäkin historiallisena henkilönä oli
voitava arvostella.

Somaleita koskeva kirjoituksen osa oli parodia
sanomalehti Kalevan pääkirjoituksesta siten, että siinä
suomalaiset oli korvattu somaleilla. Halla-ahon esittämä
väite oli ilmeisen naurettava ja törkeä, mutta sillä oli
tarkoitus irvailla Julkisen sanan neuvoston ratkaisulle
Kalevan pääkirjoitusta koskevassa kanteluasiassa. Eri
kansanryhmiä tuli perustuslain ja lain mukaan käsitellä
samalla tavalla.

Halla-ahon kirjoituksissa oli kysymys sananvapaudesta ja
tasa-arvosta.

Todistelu          Syyttäjän todisteet
Halla-aho todistelutarkoituksessa

Halla-ahon laatima ja yleisön saataville toimittama
teksti (etptk liite 17 s. 1 – 3)
Halla-ahon kirjoitus 30.10.2008  ”Kommentteja
A-Talk-lähetykseen 30.10.2008
Halla-ahon kirjoitus 27.3.2009 ”Syytteestä lyhyesti”
Halla-ahon kirjoitus 3.4.2009 ”Pahoitteluni”

Halla-ahon todisteet
Sanomalehti Kalevan pääkirjoitus 20.5.2008
Islam Question and Answer, fatqa nro 22442
Jaakko Hämeen-Anttila: Islam-taskusanakirja, s. 28
Jaakko Hämeen-Anttila: Islamin käsikirja, s. 37
Aamulehti 2.4.2009
Kolme valtakunnansyyttäjänviraston ratkaisua

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

Syyksilukeminen
Halla-aho on syyllistynyt siihen uskonrauhan
rikkomiseen, josta hänelle on kohdassa 1 vaadittu
rangaistusta. Kohdan 2 syyte kiihottamisesta
kansanryhmää vastaan on hylätty.

Perustelut
Taustasta
Asiassa on riidatonta, että Halla-aho on 3.6.2008
julkaissut internetissä kotisivuillaan kirjoituksen,
niin sanotun blogin, otsikolla ”Muutama täky Illmanin
Mikalle”. Kirjoituksessa Halla-aho on ensin käsitellyt
erästä muun ohessa uskonrauhan rikkomista ja
kiihottamista kansanryhmää vastaan koskevaa
oikeudenkäyntiä, jossa valtionsyyttäjä Illman oli
toiminut syyttäjänä. Halla-aho, joka on ollut eri mieltä
käräjäoikeuden tuomion ja Illmanin kanssa siitä, oliko
jutun vastaaja syyllistynyt uskonrauhan rikkomiseen, on
kirjoittanut tummennettuna syytteen 1 kohdassa kerrotun
väitteen yläotsikolla ”Aion seuraavaksi heittää Mikalle
syötin:”

Syytekohdassa 1 kerrotun väitteen esitettyään Halla-aho
on perustellut sitä ja perustelujen jälkeen hän on
toistanut väitteen tummennettuna ja alleviivattuna.
Seuraavaksi Halla-aho on esittänyt syytekohdassa 2
kerrotun väitteensä väliotsikon ”Seuraava täky kuuluu:”
alla. Halla-aho on perustellut myös tätä väitettään ja
todennut lopuksi väitteen tummennettuna toistaessaan
”niinpä esitän uudelleen arveluni (jota en käsittele
faktana):”  Kirjoituksensa lopuksi Halla-aho on lausunut
”näissä merkeissä toivotan Mikalle hyvää päivän jatkoa”.

Sovellettavaksi tulevista oikeusohjeista
Perustuslaki ja kansainväliset ihmisoikeussopimukset
Suomen perustuslain 11 §:n mukaan jokaisella on uskonnon
ja omantunnon vapaus.

Suomen perustuslain 12 §:n mukaan jokaisella on
sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista,
julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita
viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Sananvapaus
taataa myös Suomea sitovissa kansainvälisissä
ihmisoikeussopimuksissa, Euroopan neuvoston piirissä
hyväksytyssä yleissopimuksessa ihmisoikeuksien ja
perusvapauksien suojaamiseksi, sen 10 artiklassa, sekä
Yhdistyneiden kansakuntien piirissä hyväksytyssä
kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevassa
kansainvälisessä yleissopimuksessa, sen 19 artiklan 2
kappaleessa.

Perustuslain suojaama sananvapaus ei kuitenkaan ole
rajoittamaton, vaan sitä rajoittavat muun ohessa
rikoslain 17 luvun 10 §:n säännös, joka koskee
uskonrauhan rikkomista sekä rikoslain 11 luvun 10 §:ään
sisältyvä säännös kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Uskonrauhan rikkominen
Uskonrauhan rikkomiseen syyllistyy muun ohessa henkilö,
joka julkisesti pilkkaa tai loukkaamistarkoituksessa
julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä
uskonnonvapauslaissa tarkoitettu kirkko tai
uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä.

Rikoslain 17 luvun 10 §:n perusteluissa (HE 6/1997)
todetaan, ettei uskonnollisen yhteisön asiallinen
arvostelu toteuta uskonrauhan rikkomisen
tunnusmerkistöä. Sitä ei lain esitöiden mukaan toteuta
myöskään ivallisessa sävyssä tapahtuva arvostelu, johon
sisältyy asiallisia perusteita. Kysymyksessä olevan
säännöksen soveltaminen edellyttää hallituksen esityksen
mukaan, että on ilmaistu pyhänä pidettävään seikkaan
kohdistuva käsitys, joka on omiaan halventamaan kohteen
arvoa toisen ihmisen silmissä. Teko voidaan katsoa
tapahtuneen loukkaamistarkoituksessa, kun herjaamisen
tai häpäisemisen loukkaavuuden käsittävät myös sellaiset
henkilöt, jotka kenties itse eivät pidä herjaamisen tai
häpäisemisen kohdetta pyhänä, mutta antavat arvoa
toisella tavalla ajattelevien ihmisten vakaumukselle.

Perustuslakivaliokunnan lakivaliokunnalle antamassa
lausunnossa (PeVL 23/1997) on todettu, että uskonrauhan
rikkomista koskevan rangaistussäännöksen suojelukohteina
ovat kansalaisten uskonnolliset vakaumukset ja tunteet
sekä uskonrauha yhteiskunnassa. Säännöksen taustalla on
siten sekä yleinen järjestys että toinen perusoikeus,
hallitusmuodon 9 §:ssä turvattu yksilön uskonnonvapaus.
Näitä rajoitusperusteita perustuslakivaliokunta on
pitänyt tuolloin voimassa olleen hallitusmuodon 10 §:n
ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan 2
kappaleen mukaisina.

Kiihottaminen kansanryhmää vastaan
Kiihottamiseen kansanryhmää vastaan syyllistyy henkilö,
joka yleisön keskuuteen levittää lausuntoja tai muita
tiedonantoja, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan
jotakin kansallista, etnistä, rodullista tai
uskonnollista ryhmää taikka niihin rinnastettavaa muuta
kansanryhmää.

Kiihottamista kansanryhmää vastaan koskeva säännös on
alunperin otettu lakiin vuonna 1970, koska Yhdistyneiden
kansakuntien hyväksymän kaikkinaisen rotusyrjinnän
poistamista koskevan kansainvälisen yleissopimuksen
ratifiointi edellytti kansallisen lainsäädännön
saattamista vastaamaan sopimuksen sisältöä.
Yleissopimuksen 4 artiklan a) kohdan mukaan sopimukseen
liittyvät valtiot sitoutuvat määräämään lain mukaan
rangaistaviksi teoiksi rodulliseen ylemmyyteen tai
rotuvihaan perustuvien aatteiden levittämisen,
rotusyrjintään yllyttämisen, jokaisen väkivallanteon tai
kiihottamisen sellaiseen tekoon jotain rotua tai muuta
ihonväriä tai etnistä alkuperää olevaa henkilöryhmää
vastaan sekä rotusortotoiminnan avustamisen tavalla tai
toisella, mukaan luettuna sen rahoitus.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuista
Sananvapauden ja sen rajoitusten laajuutta tulkittaessa
on otettava huomioon paitsi kansallisten säännösten
tarkoitus myös sananvapauden rajoittamisen tulkinta
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on lukuisissa
ratkaisuissaan arvioinut Euroopan neuvoston
ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan sananvapauden suojaa
tapauksissa, joissa valittajat on tuomittu jäsenmaassa
rangaistukseen lausumista, joiden on katsottu ylittäneen
sananvapauden rajat.

Poliittiset mielipiteet kuuluvat sananvapauden ytimeen
ja niillä on vahvin sananvapauden suoja. Euroopan
ihmisoikeustuomioistuin on toistuvasti lausunut
perusteluissaan lähtökohdan olevan, ettei
ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan 2 kohta anna juurikaan
mahdollisuutta rajoittaa sananvapautta poliittisen
puheen kohdalta tai yleisesti merkittävissä
kysymyksissä. Poliittista puhetta ei
ihmisoikeustuomioistuimen mukaan saa rajoittaa ilman
pakottavia syitä. Toisaalta ihmisoikeustuomioistuin on
poliittisia kannanottoja koskevissa ratkaisuissa ja siis
sananvapauden ydinalueen kysymyksiä käsitellessään
korostanut, että suvaitsevaisuus ja ihmisten välinen
tasa-arvo kuuluvat demokratian kulmakiviin.
Demokratiassa saattaa ihmisoikeustuomioistuimen
perustelujen mukaan tämän vuoksi olla välttämätöntä
määrätä seuraamuksia tai ryhtyä ennalta estäviin
toimenpiteisiin silloin, kun lausumilla yllytetään
suvaitsemattomuuteen, uskonnollinen suvaitsemattomuus
mukaan lukien, perustuvaan vihaan taikka luodaan,
edistetään, puolustetaan tai yritetään perustella sitä.
Seuraamusten ja toimenpiteiden on oltava oikeassa
suhteessa hyväksyttäviin tavoitteisiin. Vihapuheet,
jotka saattavat loukata henkilöitä tai henkilöryhmiä
eivät ansaitse 10 artiklan suojaa. Sille, onko kysymys
vihapuheesta on ratkaisukäytännössä annettu olennainen
merkitys.

Halla-aho on kunnallispoliitikko. Hän ei ole esittänyt
syytteessä kerrottuja lausumiaan varsinaisessa
poliittisessa keskustelussa. On kuitenkin mahdollista,
että hän pyrkii kirjoittamalla säännöllistä blogia
luomaan itsestään kuvaa, joka saattaa edistää myös hänen
poliittisia tarkoitusperiään. Vaikka Halla-ahon
kirjoituksissa liikutaan ainakin varsin lähellä
sananvapauden ydinaluetta, ei sananvapaus tuoltakaan
osin ole sovellettavaksi tulevien normien ja
oikeuskäytännön valossa rajoittamaton.

Kohta 1
Käräjäoikeus pitää riidattomana, että islam on rikoslain
17 luvun 10 §:n 1 kohdassa tarkoitettu uskonnollinen
yhdyskunta ja että Muhammad on islamissa säännöksen
tarkoittamalla tavalla pyhä. Riidatonta on niin ikään,
että Halla-ahon syytekohdassa 1 tarkoitettu väite on
esitetty lain tarkoittamalla tavalla julkisesti.

Halla-aho on syytteessä kerrotut väitteet esitettyään
pyrkinyt osoittamaan ne itse määrittelemällään tavalla
loogisten päättelyketjujen avulla todeksi sekä samassa
että myöhemmin blogi-palstallaan julkaisemissaan
kirjoituksissa. Halla-ahon perustelut lähtevät eräistä
uskonnollisen teoksen yksityiskohdista ja teoksesta
kysymyksessä olevassa uskonnossa esitetystä
totuudellisuusarvioinnista.

Halla-ahon väitteet on muotoiltu siten, että ne
yleistävät väitteen sisällön koskemaan paitsi islamin
pyhiä kohteita Muhammadia ja Allahia, myös koko
uskontokuntaa. Halla-ahon tarkoituksellisesti toistama
pedofilia-termi omaa poikkeuksellisen voimakkaan
kielteisen arvolatauksen. Jo Halla-ahon valitsema
sanamuoto on näin ollen omiaan halventamaan hänen
kirjoituksensa kohteen arvoa toisen ihmisen silmissä.

Yleisesti ottaen on selvää, että erilaisten
uskonnollisten käsitteiden totuusarvosta ei voida käydä
keskustelua samalla tasolla kuin millä keskustellaan
esimerkiksi luonnontieteisiin liittyvistä kysymyksistä.
Jälkimmäiset voidaan todistaa oikeiksi, kun sen sijaan
objektiivisesti arvioiden jo minkä tahansa uskonnon
olemukseen kuuluu, että sen käsitteisiin liittyvä totuus
on suhteellista. Logiikalla tai niin sanotuilla
järkiperusteluilla ei tämän vuoksi ole todellista
merkitystä uskonnollisista kysymyksistä käytävässä
keskustelussa. Uskontoon liittyvien pyhäksi
määriteltyjen instituutioiden riitauttaminen ja
halventaminen johtavat tämän vuoksi helposti enemmän tai
vähemmän vakavaan kiistaan osapuolten välillä riippuen
siitä, miten voimakas uskonnon asema henkilölle tai
uskonnolliselle yhdyskunnalle on. Nämä seikat filosofian
tohtori Halla-aho on epäilemättä ymmärtänyt. Halla-ahon
perustelut väitteilleen ovat siten tosiasiassa
näennäiset siitä huolimatta, että ne näyttävät
loogisilta. Toisin olisi asia arvioitava esimerkiksi
siinä tapauksessa, että Halla-aho olisi asiallisia ja
tavanomaisia sanamuotoja käyttäen kritisoinut
esimerkiksi sellaisia konkreettisia tapauksia, joissa
nuoret muslimitytöt olisivat joutuneet uskontonsa
seurauksena huonosti kohdelluiksi.

Halla-ahon kirjoituksen erityispiirre on, että se on
osoitettu tämän kaltaisiin asioihin erikoistuneelle
syyttäjälle. Tuollainen väitetty sananvapauden- tai
syytekynnyksen rajojen selvittämistarkoitus ei oikeuta
menettelyyn, joka rikkoo lakia. On selvää, että
luettuaan Halla-ahon väitteet ja niiden perustelut myös
sellaiset henkilöt, joille Muhammad tai islam eivät ole
pyhiä ymmärtävät paitsi, että kysymys on herjaamisesta
ja häpäisemisestä, myös pitävät väitteitä loukkaavina.
Näin siitä huolimatta, että lukija on voinut todeta
Halla-ahon osoittaneen kirjoituksensa syyttäjälle.

Syytteessä kerrottujen väitteiden ja niiden perustelujen
tarkoituksena ei ole ollut käydä asiallista keskustelua
islamin uskon epäkohdista vaan näennäisesti
sananvapauden kustannuksella häpäistä kysymyksessä
olevan uskonnon pyhiä arvoja. Halla-ahon lausuma on
ollut omiaan ruokkimaan uskonnollista
suvaitsemattomuutta. Käräjäoikeuden johtopäätös on, että
Halla-aho on syytteen kohdassa 1 kerrotut väitteet
esittäessään toiminut loukkaamistarkoituksessa ja
syyllistynyt siten uskonrauhan rikkomiseen.

Kohta 2
Käräjäoikeus pitää kohdan 2 osalta riidattomana, että
syytteessä kerrottu väite on levitetty yleisön
keskuuteen.

Halla-ahon väitteen sisältö on tekstin kokonaisuudesta
irrotettuna tyypillinen niin sanottu vihapuhe.
Pelkästään kysymyksessä olevan lauseen lukemalla voisi
päätellä, että Halla-ahon tarkoituksena olisi ollut
yleistämällä halventaa ja solvata lukijoille
somalialaista alkuperää olevia maahanmuuttajia. Asiaa
ainoastaan tällä tavalla tarkasteltaessa olisi tultava
siihen tulokseen, että Halla-ahon menettely täyttäisi
kiihottamisen kansanryhmää vastaan tunnusmerkistön.

Kysymyksessä olevan lausuman perusteluista on kuitenkin
todettavissa, että Halla-ahon tosiasiallisena
tarkoituksena on tämän väitteensä osalta ollut
arvostella viranomaisten menettelyä siltä osin kuin nämä
eivät olleet puuttuneet sanomalehti Kalevan
pääkirjoitukseen, jossa oli arveltu päissään tappamisen
olevan suomalaisten kansallinen, ehkä suorastaan
geneettinen erityispiirre.

Syytteessä tarkoitetulla väitteellä Halla-aho on
selvästi pyrkinyt osoittamaan olevan mahdollista, että
maahanmuuttajat saattavat nauttia parempaa suojaa
viranomaisten taholta kuin alkuperäisväestö. Halla-aho
on väitteensä perusteluissa lisäksi nimenomaisesti
ilmoittanut, ettei hänen tarkoituksenaan ole yleistää
väitettään koskemaan kaikkia somaleita, hän on esittänyt
väitteensä perusteeksi tilastotietoja ja hän on
korostanut, ettei käsittele väitettään faktana.
Kirjoituksesta ilmenee, että Halla-ahon väite on
toteutettu satiirin keinoin viittaamalla sekä
sanomalehden pääkirjoitukseen että siitä kantelun
johdosta lausuneen Julkisen sanan neuvoston päätökseen.
Väitettä ei ole esitetty totuutena, eikä kirjoitusta voi
siten myöskään tulkita. Käräjäoikeuden johtopäätös on,
ettei Halla-ahon tarkoituksena ole ollut panetella tai
solvata somalialaisia vaan mainittu ihmisryhmä on
valikoitunut hänen viranomaistoimintaan kohdistamansa
kritiikin välineeksi lähinnä sattumaan verrattavista
syistä.

Halla-ahon kirjoituksesta ilmenee, että syytteen
kohdissa 1 ja 2 tarkoitetut väitteet on esitetty
erilaisessa tarkoituksessa. Kohdassa 2 esitetyn väitteen
osalta Halla-aholta on puuttunut panettelu- ja
solvaustarkoitus. Syyte kiihottamisesta kansanryhmää
vastaan hylätään.

Rangaistusseuraamus
Halla-aho on julkaissut uskonrauhan rikkomisena hänen
syykseen luetun kirjoituksen internetissä ja siten
periaatteessa rajattoman lukijakunnan saataville.
Kysymyksessä olevan kaltaisella blogi-kirjoittelulla on
kuitenkin todellisuudessa varsin rajallinen määrä
lukijoita. Laajempaan tietoisuuteen syytteessä kerrotut
väitteet ovat tulleet vasta, kun Halla-ahon joutuminen
syytteen kohteeksi on uutisoitu, ja kun hän on joutunut
kirjoittelustaan syytteeseen. Asian todellisuudessa
saaman julkisuuden määrää Halla-aho ei mitä
ilmeisimminkään ole kohdassa 1 käsitellyt väitteet
kirjoittaessaan voinut arvata. Halla-ahon menettelystä
ilmenevä hänen syyllisyytensä edellyttää näissä
olosuhteissa sakkorangaistuksen tuomitsemista.

Tuomiolauselma
Käräjäoikeus on syytteen ja muut vaatimukset enemmälti
hyläten ratkaissut asian tuomiolauselmasta ilmenevällä
tavalla.

Muutoksenhaku
Tähän tuomioon saa hakea muutosta valittamalla Helsingin
hovioikeuteen. Tyytymättömyyttä on ilmoitettava
viimeistään tiistaina 15.9.2009.

Käräjätuomari          Jussi Sippola

Lähde: STT

Site Meter

Jussi Halla-ahon oikeudenkäynti / Halla-aho to stand trial

(See below for English version)

Hommaforum seuraa Jussi Halla-ahon tulevaa oikeudenkäyntiä lähipäivien aikana tiiviisti. Oikeudenkäynti järjestetään seuraavasti:

Aika: Tiistaina 25.8 klo 9:00

Paikka: Helsingin käräjäoikeus, Porkkalankatu 13.

Taustaa

Halla-aho kommentoi asiaa Scripta-blogissaan: Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske ilmoitti tänään panevansa vireille allekirjoittanutta koskevan syytteen. Rikosnimikkeinä ovat ”kiihottaminen kansanryhmää vastaan” ja ”uskonrauhan rikkominen”.

Raportointia oikeusprosessin etenemisestä Scriptan medianurkassa: 1, 2, 3, 4, 5

Syytemääräys 27.3.2009

Lähipäivien tapahtumat

Hommaforum tulee raportoimaan kattavasti oikeudenkäynnin kulusta. Paikalle ovat ilmoittautuneet video- ja stillkuvaaja. Oikeudenkäynnin kulku pyritään litteroimaan mahdollisimman nopeasti Mikko Ellilän tapauksen lailla.

** TULOSSA **

JH-a haastateltavana tiistaiaamuna Heikelän & Linnanahteen Korporaatiossa klo 8:00 ja 9:00 välisenä aikana.

Hommaforumin ja -ry:n puuhamies Matias Turkkila samassa ohjelmassa noin 9:15 raportoimassa oikeustalon tunnelmista.

Forum järjestää oikeudenkäyntipäivän iltana klo 20-21 keskustelutilaisuuden Jussi Halla-ahon sekä forumin lukijoiden välille.

Helsingin keskiviikkokerho 26.8 osoitteessa William K., Annankatu 3 alkaen 20:00. JH-a paikalla, kunhan valtuuston kokouksesta selviää. Kaikki mukaan!

Osallistu

Forumin mediaryhmä sekä useat lukijat ovat myös ilmoittaneet saapuvansa seuraamaan oikeusistuntoa. Hommaforumin keskustelua näissä ketjuissa:

Jussille henkistä tukea oikeudenkäyntiin!

Jussi Halla-ahon oikeudenkäynti

IN ENGLISH:

Jussi Halla-aho, PhD, a Finnish blogger, politician and a City Council member, is to stand trial on August 25. He has been charged with blasphemy and incitement of an ethnic-group and ordered to stand trial for making statements on his blog about Somalis and about Islam’s prophet being a pedophile.

Halla-aho’s original text titled ”A couple of baits for Mika Illman (the State Prosecutor)” dealt with the double-standard evident in Finnish case law and the media. A translation by the well-known blogger Tundra Tabloids can be found here.

More on Halla-aho: Finnish news, Jihadwatch, Gates of Vienna.

Hommaforum.org – an internet-born community of immigration-sceptic activists – is keeping a close eye on the Halla-aho trial. Translated court proceedings as well as video and photography are to be delivered for the global Internet community to witness – as we fear – the sorry state of Freedom of speech in Finland.

Lähde: Hommaforum

Helsingin Sanomat – ja koko Erkko-konserni – ovat näköjään muuttaneet radikaalisti tyyliään.

Entisestä sitoutumattomasta valtakunnallisesta päivälehdestä on tullut levikin romahtaessa vihervasemmistoa (kansanryhmää vastaan kiihottava) sosiaalipornolehti. Puolueettomuudesta, sitoutumattomuudesta, laadukkuudesta, journalismista ja lähdekriittisyydestä – kuin myöskin levikistä – on jäljellä enää hiipuva muisto entisiltä ajoilta.

Tällä viikolla Erkko-konserni on alentanut itsensä Töölönlahden lasipalatsinsa alapuolella olevan rämeikköön ja täytemaahan. Se on muuttanut imagoaan suoranaisen sosiaalipornon suuntaan. Lähinnä myötähäpeää valtakunnallisessa lehdessä esiintyvä itku, potku ja raivarijournalismi – a´la Viivi Viisivuotta – oli vain aloitus ronskimpaan Seiskalehden (tai Tiedonantajan) tyyliseen aviisiin.

Sosiaalipornosta kun helppo siirtyä myös sosiaalipornokuviin.

Hyysärin nykyinen pilapiirtäjä Karlsson on liittynyt (tai joutunut liittymään) Erkon myöskin omistaman Radio Rockin Beavis & Butthead-kaksikon (Heikelä & Linnanahde) soitetaan mitä käsketään- rintamaan.

Tosin pitää ymmärtää, että näinä päivinä mikä tahansa työpaikka on kiinnipitämisen arvoinen – loppupalkka tulee kuitenkin sitten veronmaksajien kustantamasta palkkaturvasta – rahaa automaatista ja sähköä seinästä- tyyliin.

Kauas on Hyysäri kulkenut vallan vahtikoirana hampaitaan kaikkin kinttuihin upottaneen Karin (R.I.P.) ajoista. Vallan vahtikoirasta on tullut nykyisen vähemmistöhallinnon sylikoira – kapinen puudeli.

Karlsson julkaisi männäviikolla (tavallisesa normivirtasessa lähinnä vaivautumista ja myötähäpeää katsojassaan herättävän) vihervasemmistoa kiihottavan piirroksen:

Kuva on selvästi suunnattu Jussi Halla-ahon henkilöä ja poliitikon persoonaa vastaan.

Saahan sitä (ja joskus pitääkin) tietysti poliitikkoja arvostella, mutta tällaisia poliittiseen vähemmistöön ja heidän halventamiseensa pyrkiviä pilakuvia on aikaisemmin totuttu näkemään lähinnä ns. totalitaristisssa valtioissa. Kun tämä tapahtuu valtakunnallisen päivälehden ja sen edustaman tiedotusmonopolin taholta, kyse ei ole sananvapaudesta vaan sen irvikuvasta.

Hyysärin kohdalla on kyse sananvapauden rajoittamiseen pyrkivästä toiminnasta.HS: ei juurikaan kannattaisi kritisoida Kiinassa harjoitettua sortopolitiikkaa, toisinajattelijoiden hiljentämistä ja naurettavaksi tekemisen jatkuvaa yritystä – HS sopii nykyisen politiikkansa kanssa varsin mainiosti Kiinan kansantasavaltaan, mutta ei kansanvaltaiseen Suomeen.

Erittäin mauton heitto – ja natsikortin esille vetämisen uhallakin – minulle tulee tuosta mieleen Neuvostoliittolainen Krokodil tai Julius Streicher ja hänen Der Sturmer-aviisinsa.

Juu, ei – nyt sitten kannattaa kerätä ne natsikortit myöhempää käyttöä varten talteen. Nimittäin Streicher kuuluu täysin tähän asiayhteyteen.

Muuttamalla hieman asetelmaa (tai edes tarvitsematta muuttaa sitä) , tämä Ilta-Sannan puolestaan julkaisema kuva on kuin suoraan Der Sturmerista:

Jos tämä (ja tuo aikaisemmassa postauksessani viittaamani Hyysärin artikkeli) ei ole kansanryhmää vastaan kiihottamista, niin mikä sitten on?

Molemmissa annetaan kuva suomalaisesta (miehestä) väkivaltaisena ja lapsia pahoinpitelevänä elukkana. Tarkoituksena (tai tarkoituksetta, sillä ei juridisesti ole kovin kummoista eroa tässä asiassa) luoda suomalaisesta (miehestä) vastenmielinen kuva ja kiihottaa mahdollisesti väkivaltaan häntä vastaan.

Jos istuisin tuomarina tällaisessa asiassa, näkisin tuon termin ”Sisu” käyttäminen tässä yhteydessä erityisen raskauttavana.

* * *

Tärkein kysymys kuuluukin nyt näin:

Missä on Mika Illman – kansanryhmää vastaan kiihottamisen valtakunnallinen superkommando. Milloin Kaikkien sorrettujen ystävämme ja todellinen Isä aurinkoisemme puuttuu tähän asiaan ja nostaa syytteen.

Eipä pidetä lukijoita jännittyksessä. Vastaus kuuluu ei koskaan.

Mika Illman kun ei ole näyttöjensä perusteella sitä parhainta mahdollista virkamiesainesta eikä noiden näyttöjen perusteella ymmärrä lainsäädännön yhdenvertaisuusperiaatetta.

Tässä olisikin se kuuluis Demlassakin jaettu miljoonan ruplan paikka Mikalle. Hänellä olisi nyt tilaisuus profiloitua pelottomaksi oikeudenmukaisuuden puolustajaksi ja todistaa epäilyni vääriksi.

Lähteet: HS, IS


Site Meter

Mitä luulette, onko tämä täyttääkö tämä lainaus kansanryhmää vastaan kiihottammisen tunnusmerkistön rikoksena:

Kooste käynneistäni somaleiden pitämissä kahviloissa viimeisen parinkymmenen vuoden ajalta:

Henkilökuntaa ei näytä kiinnostavan saapuuko asiakas vai ei. Tiskin takana on niin vähän työntekijöitä, että itsepalvelulinjalla on taas ruuhkaa. Vilkaisu vitriineihin kertoo, että kuudella eurolla saa kuivan korvapuustin ja pussiteetä tai yhden sämpylän. Oikeastaan eniten tekee mieli kääntyä takaisin kadulle.

Kun kannan ostokset tarjottimella pöytään, joudun siivoamaan sen alta edellisen asiakkaan jättämät kahvikupit, lautasliinamytyt ja ruuantähteet. Jos olen saapunut jonkun seurassa, on taistelu tuotteista ja tilasta tappanut tunnelman.

Laman torjumiseksi kuluttajia yllytetään käyttämään somalialaisia palveluita. Jotta kehotusta voidaan noudattaa, täytyy somalialainen palvelu ensin keksiä.

Luulen, että ainakin vihervasemmiston mielestä se täyttää. Mutta olkaapa kukkahattusedät huoletta, tuohon lainaukseen on pesiytynyt kolme kirjaimen kokoista kirjoitusvirhettä

Miten tämä lainaus sitten – on se kiihottamista kansanryhmää vastaan?

Kooste käynneistäni Suomen kantaväestön pitämissä kahviloissa viimeisen parinkymmenen vuoden ajalta:

Henkilökuntaa ei näytä kiinnostavan saapuuko asiakas vai ei. Tiskin takana on niin vähän työntekijöitä, että itsepalvelulinjalla on taas ruuhkaa. Vilkaisu vitriineihin kertoo, että kuudella eurolla saa kuivan korvapuustin ja pussiteetä tai yhden sämpylän. Oikeastaan eniten tekee mieli kääntyä takaisin kadulle.

Kun kannan ostokset tarjottimella pöytään, joudun siivoamaan sen alta edellisen asiakkaan jättämät kahvikupit, lautasliinamytyt ja ruuantähteet. Jos olen saapunut jonkun seurassa, on taistelu tuotteista ja tilasta tappanut tunnelman.

Laman torjumiseksi kuluttajia yllytetään käyttämään suomalaisia palveluita. Jotta kehotusta voidaan noudattaa, täytyy suomalainen palvelu ensin keksiä.

Jep…

Ei tietenkään – sehän on Hyysärin kommunistipenaalin Mikko-Pekka Heikkisen oksennus päivän Hyysärissä. Mikko on siis suomalisvihansa lisäksi myös sellainen ihmisen, joka uskoo vielä 2000-luvulla suurimpaan ideologian nimissä kulkeneen massamurhan ja ihmisyyttä vastaan tehdyn rikoksen oikeutukseen.

Meidän pitää nyt muistaa, että oikeinajattelijan kirjoittamana tuo teksti ei tietenkään ole kiihotusta kansanryhmää vastaan. Se on vain raikas suomalaisiin juntteihin kohdistuva kritisointi (aiheesta) ja reipas ruoskinta – eihän sellainen ole rikos, koska suomalaiset eivät nykyisin mitä ilmeisimmin ole kansanryhmä Suomessa.

(Kuten huomaatte Heikkisen tekstistä, suomalaiset voitaisiin hänen mielestään poistaa mielellään kokonaan ja heti Suomesta.)

Niin tuo jälkimmäinen lainaus ei siis mitä ilmeisemmin ole sananvapausrikos, mutta auta armias jos yksi kirjain vaihtuu – asiahan muuttuu aivan toiseksi.

Kaikki eläimet ovat yhdenvertaisia, toiset ovat vaan toisia yhdenvertaisempia ja vähemmistö on aina oikeassa…

Lähde: HS



Site Meter

Hyysärin penaali Riku Jokinen on päästänyt näppäriltään viime aikojen eksoottisimman kommentin.

Maahanmuuttajilla kodit ovat siistejä ja lapset puhtaita. Suomalaisten kodit ovat siivottomassa kunnossa, syöty on ties milloin, kodit ovat täynnä viinapulloja.

Mitä sanookaan lainsäädäntö?

Rikoslaki 11 luku (11.4.2008/212)
Sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan

10 § (11.4.2008/212)
Kiihottaminen kansanryhmää vastaan

Joka yleisön keskuuteen levittää lausuntoja tai muita tiedonantoja, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin kansallista, etnistä, rodullista tai uskonnollista ryhmää taikka niihin rinnastettavaa muuta kansanryhmää, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
11 § (11.4.2008/212)

Jos tämä Jokisen valtakunnallisessa ykkösmediassa julkaisema lausunto tai tiedonanto ei täytä kansanryhmää vastaan kohdistetun panettelun tai solvaamisen tunnusmerkistöä, niin silloin sitä ei täytä enää mikään.

Tutkinta käyntiin, Mika tai Johanna – hopi, hopi…

Lähteet: HS, Finlex



Site Meter

Olen joskus aikaisemminkin kritisoinut Kristiina Kouroksen ohjastaman ihmisoikeusliiton käsittämättömyyksiä.

Tuore luterilaisen kansankirkkomme Kotimaa-lehti kertoo, että ihmisoikeusliiton toimisto selvittää vanhoillislestadiolaisuuden käsityksiä ehkäisystä. Pääsihteeri Kouroksen mukaan tarkoitus on selvittää, onko ehkäisykielto ongelmallinen ihmis- ja perusoikeuksien kannalta.

Selvitämme asiaa ihmisoikeusjuridiikan näkökulmasta, kyse on muun muassa seksuaalisesta itsemääräämisoikeudesta, ei vain naisten osalta vaan myös miesten.

Hetkinen?

Eikö juuri tässä asiassa puututa ihmisten seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteen varsin henkilökohtaisella tasolla? Vaikka itse olen abortoinnin kannalla tietyissä olosuhteissa, kyse on kuitenkin ihmisten makuuhuoneissa tapahtuvasta toiminnasta – ja seksuaalisesta itsemääräämisoikeudesta.

Ja kuinka Kouros siveyspoliiseineen aikookaan valvoa tämän ehkäisypakon noudattamista? Interaktiivislla kondomeilla, pimeänäkökameroilla, ilmiantajaverkostolla vai jollain vielä eksoottisemmalla metodilla?

Tämä tilanne on sikäli myöskin tragikoominen, että se osoittaa tiettyjen suvaitsevaistoon kuuluvien piirien omituisen logiikan kierotumisen kaikessa ajatustyössä. Jos joku ryhmä tai ajatus on heidän mielestään hyvä tai tarpeellinen, tämän suunnan edustajat saavat tehdä lähes mitä tahansa. Jos ryhmä tai ajatus on mitenkään suvaitsevaiston maailmankatsomuksesta poikkeava, asia yritetään kriminalisoida.

Kriminalisointi eriarvoistavana yleisavaimena

Eli näin pyritään tekemään vakaumuksesta, uskonnosta tai mielipiteestä rikos. Tällainen toiminta täyttää sitten taas puolestaan – ainakin minun mielestäni – hyvin selvästi kansanryhmään kiihottamisen tunnusmerkistön.

Se on puolestaan kriminalisoitu – tosin kovin ympäripyöreästi ja epäselvästi – rikoslaissa.

Eikö Kouroksen tulisi puolustaa lestadiolaisia eikä syyllistää heitä? Ja jos Kouros jatkaa syyllistämistääm (=kiihottamista uskonnollista kansanryhmää vastaan), tässä on tilanne, johon pitää joko vähemmistövaltuutetun toimiston tai valtakunnansyyttäjänviraston puuttua – heti.

Kouroksen klaanin toiminta asettuu vielä kyseenalaisemmaksi, kun miettii miksi ihmisoikeusliiton ajaman kannan mukaan;

a) Lestadiolaisten seksi ilman ehkäisyä kielletään
b) Katolilaisten seksi ilman ehkäisyä sallitaan
b) Muslimien seksi ilman ehkäisyä sallitaan

Tämä on kysymys mihin oikeastaan haluaisin vastauksen Kristiina Kourokselta itseltään. Etenkin sen jälkeen, kun hän asettui ihmisten silpomisen kannattajaksi.

Lähde: Kotimaa

Jk. Asiasta kirjoittavat myös (ainakin) IDA ja Tacitus.


Site Meter

Tässä meillä onkin varsin mielenkiintoinen kysymys.

Siis se, ketä saa kutsua rasistiksi tai natsiksi – ja millä perusteilla?

Varsinkin kun ketään ei saa asettaa mielipiteen tai kansalliseen, etniseen, rodulliseen tai uskonnolliseen ryhmään taikka niihin rinnastettavan muuhun kansanryhmään kuulumisen vuoksi eriarvoiseen asemaan – tai halventaa heitä ryhmänä.

Eilisen Hyysärissä julkaistun mielipidekirjoituksen jälkeen ei kulunut kuin vuorokausi Mika Illmanin ja Johanna Suurpään uudesta hyökkäyksestä sananvapautta vastaan.

Valtionsyyttäjä Illman haluaa leimata kaikki hänen omasta mielipiteestään poikkeavat nettikirjoittajat verkkorasisteiksi. Hän haluaa Suomen verkkorasistit kuriin Ruotsin mallin mukaisella lainsäädännöllä, jossa sivuston ylläpitäjä on vastuussa sivustolla esiintyvästä aineistosta. Asiasta kertoi ensin Mokuradio.

Myös – jo aiemmin varsin virkamiesetiikan rajoilla liikkuvasta toiminnastaan tunnettu – vähemmistövaltuutettu Suurpää pitää lainsäädäntöä mahdollisena keinona nettirasismin rajoittamiseksi. Ylläpitäjien vastuuta pitäisi vähemmistövaltuutetun mielestä kuitenkin tutkia vielä enemmän.

Tällä hetkellä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin seurata tekstejä ja viedä loukkaavien tekstien kirjoittajia tuomiolle

Suurpää kertoo uusisuomi.fi:lle.

Nettikirjoittamisen rajoittamiseen tai tiettyjen sanojen ja ilmausten kieltoon Suurpää ei usko.

Jos jonkin sanan kieltää, niin sille keksitään nopeasti jokin kiertoilmaus.

No, miksi tätä sitten edes yritetään?

Sillä siihenhän näiden tahojen toiminta on tähän mennessä pyrkinyt. On pyritty rankaisemaan tiettyjen ilmaisujen käytöstä – niiden sanojen, joita esimerkiksi allekirjoittanut karttaa muutenkin jokapäiväisessä elämässäänkin. Verbaalinen tehokeino on tehokeino, mauton on mautonta ja vulgaarius on vulgaariutta.

Mutta, että joku mielipide olisi väärä – tai ihmisellä ei olisi kansalaisyhteiskunnassa oikeutta sanoa sitä – se ei ole, eikä voikaan olla totta.

Jälleen kerran – Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen näkemys sananvapauden rajoittamiseen:

Sananvapaus ei kata pelkästään sellaisia tietoja ja ajatuksia, jotka otetaan myötämielisesti vastaan, joita pidetään vaarattomina tai joihin suhtaudutaan välinpitämättömästi. Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestön osaa. Tätä vaativat tuomioistuimen mukaan moniarvoisuus, suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus, joita ilman ei ole kansanvaltaista yhteiskuntaa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin

Mielipide ei – edes typerä sellainen – voi olla väärä kansanvaltaisessa yhteiskunnassa. Piste.

Ylen uutisten mukaan nettirasismi on kasvussa, ja internet tarjoaa ääriliikkeille yhä merkittävämmän kasvualustan rasististen rikosten määrän noustessa.

Tämä on varsin mielenkiintoista.

Hieman aikaisemmin juuri tuolta viranomaispuolelta on heitelty lukuja kahdestakymmenestä nettirasistista. Miten tällainen joukko voi sitten olla uhka kansanvaltaiselle yhteiskunnalle?

Suurpää väittää tuntevansa nettirasismin omakohtaisesti. Häntä tituleerataan rasistisissa blogeissa jo ”neekerivaltuutetuksi”.

Ja tähän perustuen, Suurpään mukaan netti onkin rasismille selkeä kasvualusta.

Jaha. Minä muuten olen – ainakin osittain – eri mieltä.

Minusta vaikuttaa siltä, että Suurpään ja Illmanin tarkoituksena on edistää suomalaisen kansallisvaltion muuttuminen monikulttuuriseksi yhteiskunnaksi. Kansallisvaltioon positiivisesti suhtautuminen ja siitä huolissaan oleminen halutaan kriminalisoida. Illmanin aikaisemmista väitteistä huolimatta takana paistaa myös halu kriminalisoida maahanmuuttokriittinen kansalaiskeskustelu ja kieltää se julkisuudessa kokonaan.

Maahanmuuttopoliittista keskustelua ei voi käydä käymättä samalla keskustelua myös maahanmuuttajista.

Tässä halutaan tehdä isänmaallisuudesta ja poliittisesta konservativismista – sekä myös kaikenvärisestä oikeistolaisuudesta – rikollista. Monikulttuuristien mielipiteestä poikkeavat – ns. väärät – poliittiset mielipiteet halutaan leimata rasismiksi ja tehdä niiden esittämisestä rasistisia rikoksi.

Keskustelupalstojen rasistisia tekstejä, joissa kirjoittajat purkavat tunteitaan ja ilmaisevat halveksuntaansa etnisiä ryhmiä kohtaan, Suurpää vertaa kadulla nimittelyyn. Kirjoittelun taustalla on hänen mukaansa myös yleistä turhautuneisuutta.

Kirjoittelijat eivät suoraan suuntaa nimittelyä eri etnisille ryhmille, vaan siinä haetaan vastakaikua omalle ajattelulle toisilta samantyyppisiltä ihmisiltä.

Täysin rasististen sivustojen ja ”kovemman aineiston” taustalla on vähemmistövaltuutetun mukaan pienehköjä porukoita, joita ei voi suoraan yhdistää kaikkiin keskustelupalstojen kommentteihin. Teksteistä on Suurpään mukaan tullut myös aiempaa hienotunteisempia.

Tekijät ovat tulleet tietoisiksi siitä, että he ovat rikosoikeudellisesti vastuussa omista teksteistään. Tämä on tärkeä signaali varsinkin nuorille. Sananvapaus ei ole täysin rajoittamatonta eikä kukaan saa sanoa ihan mitä tahansa.

Ei tietenkään.

Mutta kunnianloukkauksen rinnastaminen maahanmuuttokriittiseen – tai mihin tahansa yleiseen poliittiseen – mielipiteeseen on – sanalla sanoen – aika absurdia.

Minusta tuolla tiellä ei olla kovin kaukana siitä, että nämä suurpäät ja illmanit rikkoisivat juuri sen Rikoslain 11 luvun 10§:n henkeä – ja jopa kirjainta:

10 § (11.4.2008/212)
Kiihottaminen kansanryhmää vastaan

Joka yleisön keskuuteen levittää lausuntoja tai muita tiedonantoja, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin kansallista, etnistä, rodullista tai uskonnollista ryhmää taikka niihin rinnastettavaa muuta kansanryhmää, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Myös suomalaiset kansanosat – kaikesta huolimatta, myös porvarit, kansallismieliset ja nationalistit – ovat kansanryhmiä.

Se mitä kannattaa myös miettiä, on kysymys siitä, kuinka hyvin nämä ihmiset sopivat virkoihinsa? Kuinka hyvin he edustavat virkamieheltä vaadittavaa objektiivisuutta ja puolueettomuutta?
Onko Suurpään tausta sellainen, että hän pystyy toimimaan puolueettomasti ja tasapuolisesti virassaan?
Onko Illman tehtäviensä tasalla käyttäessään omaa väitöskirjaansa oikeudellisena argumenttina?

Yrittääkö joku virkamies kaapata lainsäädäntövaltaa itselleen?

Kannattaisi olla tarkkana tarttuessaan astaloon ja lähtiessään ristiretkelle sananvapautta ja kansalaisyhteiskuntaa vastaan. Vanha viisaus nimittäin sanoo, se kuka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu…

Lähteet: STT, YLE, US

Jk. Annan tässä muuten hieman samaan asiaan liittyen risuja myös Uudelle Suomelle. On aika mautonta julkaista tällainen kuva tuon uutisen yhteydessä:

US

Tällaisten kuvien julkaiseminen tämänkaltaisen uutisen yhteydessä on omiaan leimaamaan kriittisesti maahanmuuttoon suhtautuvan kansanosan.

Hävetkää – jos osaatte. Jos ette osaa, ottakaa edes opiksenne.

Päivitys 060508 2157: Asiaan ovat ottaneet kantaa myös Pikkupoika, Juha Kettunen,libertatisaequilibritas, Mikko Ellilä, Oula Lintula, IDA, Lotta Roti, Vasarahammer – ainakin…

Suomalaisen oikeusjärjestelmän ihmisoikeusloukkauksiin voidaan liittää taas uusi sivu. Lukekaa se äkkiä, koska kohta palavat muutkin kuin runokirjat…

Helsingin käräjäoikeus on liittynyt Tuusulan käräjäoikeuden seuraan toimiessaan totalitaarista Suomea ajavan vähemmistövaltuutetun toimiston ja valtakunnansyyttäjänviraston kumileimasimena.

Kyseinen oikeus antoi tänään tuomion ns. Petri Petrin tapauksessa. Olen kirjoittanut tästä oikeudellisesta farssista aikaisemminkin. Kirjoitus löytyy täältä.

Tällä kerralla tuomittiin runoilija, joka sai sakot kansanryhmää vastaan kiihottamisesta. Kirjassa esitetään runomuodossa muun muassa juutalaisia, turvapaikanhakijoita sekä muslimeja koskevia kirjoituksia. Oikeus piti niitä solvaavina ja katsoi kirjan olevan rasistista propagandaa.

Ja sokerina pohjalla, jos muistatte miten oikeudenkäynti kului – päätöshän tuli tänään kansliatuomiona:

Syyttäjä vaatii, että helsinkiläinen tuomittaisiin sakkoihin ja menettämään valtiolle kirjan kaikki jäljellä olevat kappaleet. Syytetty puolestaan on sitä mieltä, että runokirjasta voitaisiin korkeintaan hävittää sellaiset sivut, jotka oikeus katsoisi rikollisiksi.

Arvatkaapa miten kävi?

Suomi luopui kansanvaltaisuudestaan, tasa-arvostaan, sananvapaudestaan ja kansalaisyhteiskunnastaan. Eilisellä Tuusulassa tehdyllä päätöksellä astuttiin askel kohti totalitarismia ja kiellettyjä mielipiteitä. Tänään siirryttiin itäsaksalaisella paraatimarssilla kohti kirjarovioiden ja kiellettyjen mielipiteiden suljettua yhteiskuntaa.

Syyttäjä sai tahtonsa läpi oikeudessa – vuonna 2008 ja ns. demokraattisessa valtiossa nimeltään Suomi.

Mielenkiintoisinta koko asiassa on tämän nykyisen kehityskulun paradoksisuus.

valtio nimeltään Suomi jahtaa niitä ihmisiä, jotka haluavat säilyttää valtion nimeltään Suomi ja puolustaa sitä. Se jahtaa niiden ihmisten jälkeläisiä, jotka puolustivat Suomea 1939-45 ulkomaalaisten invaasiota vastaan raskain uhrein. Se vainoaa niitä ihmisiä jotka itse ja heidän vanhempansa ovat toteuttaneet jokapäiväistä isänmaallisuuttaan tekemällä töitä ja maksamalla veronsa.

Samaan aikaan valtio nimeltään Suomi haluaa haalia ulkomailta työkyvytöntä, kieli- ja ammattitaidotonta, taustoiltaan epämääräistä ja kulttuuriltaan mahdollisesti täysin suomalaiseen kulttuurin sopeutumatonta väkeä. Ja tämä valtio nimeltään Suomi on valmis käyttämään vainotuiltaan ottamia varoja näiden uusien suosikkiensa elättämiseen ilman vastikkeita. Ja kas kummaa – myös samaan aikaan – valtio nimeltään Suomi on unohtanut täysin omat syrjäytyneensä, työkyvyttömänsä ja työttömänsä.

Kuulusteluja, kansantuomioistuimia, keskitys- ja uudelleenkoulutusleirejä sekä monikulttuurista totalitarismia odotellessa.

Lähde: STT

Vähemmistövaltuutettumme Johanna Suurpää on päästänyt suustaan paljonkin. Tutkitaanpa – tässä ja nyt – Johannan erästä lausumaa hieman tarkemmin.

Tämä lausunto, johon haluaisin – lausujan tarkentamana – tarkemman selvityksen kuuluu näin:

Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.

Pitäisikö tämä lausunto ottaa suomalaista lasta syrjivänä kommenttina? Onko suomalainen lapsi Johannalle vähäarvoisempi ihminen kuin esimerkiksi aikuinen pakolainen Suomessa?

Olisiko Valtakunnansyyttäjän virastolla kenties tutkimista tämän(kin) lausunnon suhteen? Syyllistyykö Suurpää mahdollisesti kansanryhmää vastaan kiihottamiseen kyseisessä lausunnossaan?

Halventaako tämä lausunto suomalaista lasta?

Kiihottumatta – ja etenkin mitenkään kiihottamatta ketään ja mitään vastaan – haluaisin myös kysyä, onko sellainen maahanmuuttaja, joka on alistettu – muualta kuin Suomesta peräisin olevaan patriarkaaliseen järjestelmään – lähinnä synnytys- ja lastenhoitokoneeksi juuri se, jonka kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta?

Onko Johannan mielestä tulevaisuuden Suomi sellainen, jossa naisen asema rakentuu kielitaidottomuuteen ja miehensä tahdosta riippuvaan orjuuteen?

Vai onko Johannan mielestä kyse sellaisesta pakolaisesta, joka noin kaksikymmentä vuotiaana on saanut suoritettua kotimaassaan maisterin tutkinnon ja jota epäillään nykyään Suomessa yhdistystoimintaan liittyvistä julkiseen rahoitukseen liittyvistä taloudellisista epäselvyyksistä ja väärinkäytöksistä?

Onko Johannan mielestä tulevaisuuden Suomi sellainen, jossa maahanmuuttajien tekemistä rikoksista ei saa puhua ja siinä sivussa annetaan muutaman yksilön leimata koko etninen yhteisönsä?

Millaisena Sinä – Johanna – näet Suomen ja suomalaisen maahanmuuttopolitiikan todellisuuden ja tulevaisuuden.? Millaiseksi Sinä haluat suomalaisen yhteiskunnan muuttuvan ja kehittyvän?

Lähde: HS

Jk. Myös Suomalian Sanomat on kiihottunut Johannan puheista.

Tapaus Mikko Puumalainen vastaan sananvapaus on saanut uuden lisäsivun.

Olen aikaisemminkin kommentoinut hänen – vähemmistövaltuutetun virasta käsin käynnistämänsä – sananvapautta vastaan suunnatun ristiretkensä edellisiä vaiheita.

Viimeisimmät kirjoitukseni asian tiimoilta ovat luettavissa täällä ja täällä. Muut kirjoitukseni löytyvät noissa artikkeleissa olevista linkeistä – tai selailemalla tämän blogin hakutoimintoa. Täytyyhän minun toki jättää – mahdollisesti eteen tulevassa – itseäni koskevassa oikeusmurhassa jotain tehtävää myös Valtakunnansyyttäjänviraston virkamiehillekin…

Uusin episodi on saatu nyt julkisuuteen. Valtakunnansyyttäjänvirasto (tulee jotenkin tuosta nimityksestä mieleen Saksan Kolmas Valtakunta tai Neuvostoliitto…) on päättänyt jättää syyttämättä kansanryhmää vastaan kiihottamisesta epäiltyä anarkistia nimeltään Marko Sihvo.

Se mitä tämä päätös pitää sisällään – on jo itsessään – varsin mielenkiintoista. Koska tämän tapaisilla dokumenteilla on tapa kadota nettiavaruudesta, olen liittänyt sen tähän kirjoitukseen mukaan kokonaisena – omien täyttä ymmärrystä vailla olevien kommenttieni höystämänä. Kirjoitus on varmaan jonkun mielestä hieman liian pitkä tai muuten ärsyttävä. Pahoittelen jo etukäteen aiheuttamaani mielipahaa.

VALTAKUNNANSYYTTÄJÄNVIRASTO PÄÄTÖS

7.11.2007 Dnro R 06/21
1 ESITUTKINTA 2400/R/234/06

Keskusrikospoliisi on tutkinut, onko Marko Sihvo syyllistynyt kiihottamiseen kansanryhmää vastaan, kun hän on toiminut http://www.parazite.org -nimisen internetsivuston ylläpitäjänä. Tutkinnan kohteena oleva sivusto on ns. linkkien kautta ollut yhdistettynä toisten henkilöiden perustamiin ja ylläpitämiin sivustoihin, joiden sisältöä voidaan arvioida rasistiseksi.

2 SYYTEHARKINAN SUORITTAMINEN VALTAKUNNANSYYTTÄJÄNVIRASTOSSA

Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 3§:n mukaan sanottua lakia sovelletaan Suomessa harjoitettavaan julkaisu- ja ohjelmatoimintaan. Lain 2 §:n mukaan julkaisutoiminnalla tarkoitetaan julkaisujen ja muiden verkkoviestien kuin ohjelmien toimittamista yleisön saataville. Laki sovelletaan
myös sähköisen viestintäverkon eli esimerkiksi internetin avulla harjoitettavaan julkaisutoimintaan.

Sanotun lain 24 §:n mukaan valtakunnansyyttäjä päättää syytteen nostamisesta julkaistun viestin sisältöön perustuvasta virallisen syytteen alaisesta rikoksesta sekä tällaiseen rikokseen liittyvästä päätoimittajarikkomuksesta. Valtakunnansyyttäjä määrää tällöin myös siitä, kenen on ajettava syytettä.
Valtakunnansyyttäjänviraston työjärjestyksessä on määrätty, että apulaisvaltakunnansyyttäjä ratkaisee asiat, jotka koskevat nyt puheena olevaa syyteoikeutta.

Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain esitöissä on katsottu, että rikoslain 11 luvun 8 §:ssä rangaistavaksi sisältöön perustuva rikos (HE 54/2002 vp. s. 68 ja Sananvapaustoimikunnan mietintö 1997:3 s. 127).

Näin ollen ja kun nyt puheena oleva epäilty kiihottaminen kansanryhmää vastaan perustuu siihen, että lainvastaisia tietoja olisi julkaistu internetissä sijaitsevilla kotisivulla eli joukkotiedotusvälineessä, olen suorittanut
syyteharkinnan sanotun lain tarkoittamassa järjestyksessä.

3 ESITUTKINNASSA SAATU SELVITYS

Marko Sihvoa on kuultu rikoksesta epäiltynä. Hän on kertonut olevan tutkinnan kohteena olevan sivuston ylläpitäjä. Sihvo on ilmoituksensa mukaan koonnut sivustolta ilmenevän aineiston ja myös laatinut muun ohella otsikon ”Nationalism, revisionism and racism” alla olevan linkkilistan. Sihvo ei ole laatinut niitä sivustoja, joille sanotut linkit ovat yhteydessä, mutta hän on valinnut ne ja perustanut omalta sivustoltaan niihin yhteydessä olevat linkit.

Sihvo on kiistänyt syyllisyytensä rikokseen. Hän on kertonut, ettei hänen tarkoituksenaan ole ollut kiihottaa kansanryhmää vastaan, vaan ”kritisoida sananvapauden rajoituksia esittämällä sensuroitua ja kiistanalaista
materiaalia”. Sihvo on erikseen todennut vastustavansa rasismia. Hän on kertonut pyrkineensä edistämään yksilönvapautta ja sananvapautta sekä anarkiaa.

Hetkinen…

Sihvo puolustelee tekemisiään sillä, että hän on pyrkinyt edistämään anarkiaa. Tässä taitaa olla – siis omasta rajoittuneesta mielestäni – ensimmäinen paradoksaalinen yhteys koskien koko syyteharkintaa.

Nopea vilkaisu esimerkiksi Wikipediaan kertoo anarkiasta seuraavaa:

Anarkia on valtion ja mahdollisesti muidenkin auktoriteettien puute. Se tulee kreikankielisestä sanasta arkhos, esivalta, sekä kieltävästä an-etuliitteestä. Usein anarkialla tarkoitetaan yleisesti ottaen hallitsematonta entropiaa ja järjestyksen puutetta. Valtion vajotessa anarkiaan yleinen seuraus on sisällissota ja erilaisten sotaherrojen nousu.

Se kuka käyttää anarkiaa perusteluna perustellessaan syyttömyyttään rikosepäilyssä – suomalaisen oikeusjärjestelmän piirissä – on minun mielestäni kovin kaukana yhteiskuntaa rakentavasta tai sen instituutioita säilyttämään pyrkivästä toiminnasta.

Yksilönvapauksien ja sanavapauden suojeleminen ja niiden edistäminen on taas causana – mielestäni – varsin perusteltu.

Nyt päästäänkin sitten varsinaiseen aiheeseen – Mikko Puumalaiseen ja hänen puuhasteluihinsa virkamiehenä.

Esitutkintapöytäkirjaan on sisällytetty vähemmistövaltuutetun lausunto 26.4.2006, joka muun ohella sisältää oikeudellisen kannanoton tutkinnan kohteena olevasta sivustosta. Lausunnossa todetaan, että sivuston suoranaisena tarkoituksena ei näyttäisi olevan rasistisen sanoman levittäminen, vaan lähinnä
sananvapauden rajoittamisen arvostelu.

En haluaisi olla paranoidi, mutta nyt näyttää jo viimeistään siltä, että Puumalaisen ristiretken todellinen kohde on nimenomaan sananvapauden rajoittaminen Suomessa.

Kun Puumalainen käyttää omaa lausuntoaan laintulkinnan pohjana, ollaan mielestäni aika kaukana oikeusvaltiossa yleisesti noudatettavista oikeudenmukaisuuden periaatteista.

Kuinka demokratian pelisäännöt sisäistäneeltä Puumalainen sitten vaikuttaa – siitä jokainen saa tehdä omat johtopäätöksensä…

Lausunnossa kuitenkin huomautatetaan, että rikoslain 11 luvun 8 §:n tunnusmerkistö täyttyy siitä riippumatta pitääkö laatija itseänsä rasistina vai ei, ja onko hänen tarkoituksensa ollut kiihottaa kansanryhmää vastaan vai ei. Tahallisuusarvionti liittyy siten lähinnä levittämiseen sekä lausumien/tiedonantojen laatuun. Vähemmistövaltuutetun näkemyksen mukaan sivuston laatija on syyllistynyt kiihottamiseen kansanryhmää vastaan, koska hän on kerännyt linkkilistan otsikolla ”nationalism, revisionism racism”, jonka kautta sivuston lukija pääsee lukemaan ja seuraamaan muiden laatimaa rikoslain 11 luvun 8 §:n tarkoittamaa rasistista aineistoa.

Täällä haisee Kiinan kansantasavalta – etenkin siellä käytettävät metodit ja oikeuskäytäntö.

Miten muuten Puumalainen ja ja hänen kaltaisensa kuvittelevat sulkevansa intenetistä löytyvän aineiston suomalaisten saatavuuden ulkopuolelle?

Tuolla perusteella kaikkien internetissä toimivien hakupalvelimien vastaavista päätoimittajista – sekä suomalaisten nettioperaattorien vastaavista henkilöistä – pitäisi tehdä samansisältöinen tutkintapyyntö.

Haloo sukellusvene – maa kutsuu!

Minun täytyy tässä vaiheessa tehdä tunnustus. Omat sivuni sisältävät linkin rodunjalostukseen kehottavalle rasistiselle sivustolle.

Nimittäin Kennelliitto ry:n sivuille… Vuh, vuh…

Esitutkintapöytäkirjaan on edelleen sisällytetty ylitarkastaja Lari Huttusen laatima tutkintamuistio 4.8.2004. Muistiosta ilmenee, että sivustolla on muun ohella ”Links” -otsikoitu osio, joka sisältää linkkejä puheena olevan sivuston ulkopuolisille sivustoille. Muistiosta ilmenee myös tietoja, joiden perusteella on syytä epäillä, että epäilty Marko Sihvo on tutkitun sivuston ylläpitäjä.

Esitutkintapöytäkirjaan on myös sisällytetty ote tutkinnan kohteena olevasta sivustosta. Sanotussa otteessa on sivuston edellä tarkoitettu ”Links” -otsikoitu osio.

Esitutkintapöytäkirjan liittenä on CD, jolle on tallennettu tutkinnan kohteena ollut aineisto.

Voiko sitä kuunnella ja mitä musiikkia se sisältää? Ei kai tuon CD:n sisältö ole kansanryhmää vastaan kiihottavaa?
Voi hyvä isä…

4 SOVELTUVAT SÄÄNNÖKSET

Rikoslain 11 luvun 8 §:ssä on säädetty rangaistavaksi kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Säännöksen mukaan se, ”joka yleisön keskuuteen levittää lausuntoja tai muita tiedonantoja, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin kansallista, rodullista, etnistä tai uskonnollista ryhmää taikka niihin rinnastettavaa kansanryhmää, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi”.

Perustuslain 12 §:ssä on säädetty sananvapaudesta. Säännöksen mukaan jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy säännöksen mukaan ”oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä”.

Unohtamatta mitä saman lain 6 § sanoo:

Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella

5. ASIAN ARVIOINTIA5.1. Onko aineistoa levitetty yleisön keskuuteen?Epäiltynä kuultu Marko Sihvo on myöntänyt olevansa sivuston ylläpitäjä. Asiassa on riidatonta, että kuka tahansa on voinut ottaa tutkinnan kohteena olevalta sivustolta ilmeneviä tietoja, eli että sivusto on ollut internetissä vapaasti luettavissa. Asiassa on näin olllen riidatonta, että Sihvo on toimittanut omalta sivustoltaan suoraan ilmenevän aineiston yleisön saataville. Sihvo on siten rikoslain 11 luvun 8 §:n tarkoittamalla tavalla levittänyt ylläpitämästään sivustoilla sijaitsevaa aineistoa, jota voidaan pitää rasistisena.

Missä viipyvät tutkintapyynnöt Suomi24:n, Soneran, Welhon ja Elisan ylläpitäjiä vastaan? Puhumattakaan hakupalvelimista ja niiden vastuuhenkilöistä?

Ei pojat, nyt Te olette erehtyneet – ei sotaa näin käydä…

Oikeuskäytännössä on katsottu, että vaaran aiheuttaminen tietojenkäsittelylle (RL 34:9a) oli mahdollista toteuttaa muun ohella siten, että internetissä toimitetaan yleisön saataville linkkejä muille internetsivustoille, jola määrättyjä haittaohjelmia oli saatavilla (Riihimäen käräjäoikeuden tuomio 20.2.2006 nro 06/137, lainvoimainen).

Edelleen: Missä viipyvät tutkintapyynnöt Suomi24:n, Soneran, Welhon ja Elisan ylläpitäjiä vastaan?

Jokainen joka surffaa netissä tietää ne riskit, joita tuntemattoman sivuston avaaminen aiheuttaa.

Tällä logiikalla pitäisi löytää joku vastuullinen jokaiselle niistä tapauksista, kun joku on saanut sukupuolitaudin, saddarit tai pamahtanut paksuksi suojaamattoman sukupuoliyhdynnän seurauksena.

Edellä lausutun perusteella katson, että kiihottaminen kansanryhmää vastaan voidaan toteuttaa niin, että internetissä ylläpidetylle vapaasti luettavissa olevalle sivustolle luodaan linkkejä osoittamaan muille sivustoille, joiden sisältö on tunnusmerkistöllä tarkoitetulla tavalla rasistinen.

No niin – siitä nyt niitä syytteitä tehtailemaan…

Katson näin ollen, että Sihvo on menettelyllään levittänyt yleisön keskuuteen myös sitä aineistoa, joka ilmenee “Nationalism, revisionism and racism” otsikoidun linkkilistan tarkoittamilta sivustoilta.

Orwell on täällä… ja voi hyvin…

5.2. Täyttääkö aineisto ominaisuuksiltaan tunnusmerkistön?

“Nationalism, revisionism and racism” otsikoidun linkkilistan tarkoittamilta linkeiltä on yhteys muun ohella Zundelsite -nimiseen sivustoon. Tällä sivustolla esitetään väite, että kansallissosialistit eivät toisen maailmansodan aikana syyllistyneet juutalaisiin kohdistuvaan joukkomurhaan, vaan että tämä on
voittajavaltioiden keksimä valhe (”…the holocaust is basically a hoax fabricated by the allies”). Esimerkiksi YK:n ihmisoikeuskomitea on katsonut, että tämänkaltaiset lausunnot ja tiedonannot eivät nauti YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 19.2 artiklassa
tarkoitettua sananvapauden suojaa (ks. ratkaisu CCPR/C/78/D/953/2000, annettu 14.8.2003). Tämän tyyppiset lausunnot katsotaan monissa maissa rangaistaviksi kiihottamisena kansanryhmää vastaan (ks. esimerkiksi ratkaisu Svea hovrätt, dom DB 162, Mål nr B 2838/89, 25.10.1990). Linkkilistan sisältämiltä linkeiltä on
myös yhteys Stormfront ja White Aryan Resistance -nimisille sivustoille, joita voidaan pitää rikoslain 11 luvun 8 §:ssä takroitetun tunnusmerkistön tarkoittamina. Sillä ei ole merkitystä, että Sihvo ei itse ole kirjoittanut tai
muuten laatinut sanotuilta sivustoilta ilmenevän aineiston.

Tämän vuoksi katson, että Sihvo on menettelyllään levittänyt lainkohdassa tarkoitettuja lausuntoja ja tiedonantoja.

Edelleen: Missä viipyvät tutkintapyynnöt Suomi24:n, Soneran, Welhon ja Elisan ylläpitäjiä vastaan?

Kyseisistä sivustoista haluan todeta, että niiden sisältö ei vastaa omaa ajatusmaailmaani. Niissä esitetty kuva – WPWW-käsitys – maailmasta on lisäksi mielestäni täysin utopistinen. Jokainen joka tuntee historian tietää faktat eikä opetusjärjestelmämme voi olla – ainakaan Pisa-tutkimusten valossa – niin huono, etteikö suomalainen tietäisi tai tuntisi näitä asioita.

Pelottavaa on tässä tapauksessa viranomaisten taholta otettu asenne – se on mielestäni täysi peilikuva kyseisten sivustojen sisällöstä. Päämääräkin on sama – sananvapauden ja kansalaisoikeuksien kukistaminen ja murskaaminen.

Vaikenemalla ja kieltämällä luodaan houkuttelevia kiellettyjä asioita ja tuhotaan oikea totuus. tai ainakin pilataan ja myrkytetään se.

Lisäksi sananvapaus on yksi koko demokratiamme tärkeimmistä pilareista. Sen mukana se joko seisoo tai kaatuu. Demokratian pitää pystyä hyväksymään kaikenlaisia mielipiteitä – myös sen vastaisia. Jos se ei pysty siihen, se ei ole demokratia.

Sen verran pirullinen olen, että haluaisin muistuttaa mikä YK:n alkuperäinen funktio oli… Tutkikaapa ihmiset sitä.

Eikä YK ole mikään täydellisyys. Jos se olisi, se olisi lopettanut sodat ja kärsimyksen maailmasta. Se on parhaimmillaan täsmäapua antava ase – heikoimmillaan se on korruption ja keskinäisten eturistiriitojen sävyttämä taisteluareena.

5.3. Tahallisuusvaatimus

Rikoslain 11 luvun 8 §:ssä tarkoitettu kiihottaminen kansanryhmää vastaan edellyttää tahallisuutta. Tunnusmerkistön täyttyminen tältä osin ennen muuta sitä, että tekijä ymmärtää levittävänsä lausuntoja ja tiedonantoja, joissa uhataan tai panetellaan säännöksessä tarkoitettua kansanryhmää.

Sihvo on ilmoittanut, että tarkoituksenaan on ollut kritisoida sananvapauden rajoituksia vastaan esittämällä sensuroitua ja kiistanalaista materiaalia. Loppulausunnossaan hän on ilmoittanut toimineensa tiedonvälityksellisessä tarkoituksessa. Hänen tarkoituksenaan ei sitä vastoin ole ollut solvata tai
panetella kansanryhmiä.

Tutkinnan kohteena olevalla Parazite.org -sivustolla on linkkejä hyvin moneen ulkopuoliseen sivustoon. Näiden sivustojen aiheet vaihtelevat. Varsin monen sivuston sisältö on aiheeltaan kiistanalaista, jopa laillisuuden rajoja
koettelevaa. Esimerkkeinä mainittakoon sivustot, joilla käsitellään tietojenkäsittelyjärjestelmiin murtautumista, tekijänoikeussuojan loukkaamista, erilaista anarkistista toimintaa, Jihad -aiheeseen liittyvää toimintaa,
itsemurha -aiheeseen liittyvää tietoa sekä huumeiden käyttöön liittyvää tietoa. Rasistiseksi katsottava ainesto muodostaa näin ollen vain rajoitetun osan siitä kokonaisuudesta, johon Sihvo on luonut linkkejä ylläpitämältään sivustoltaan.

Oikeuskirjallisuudessa on esitetty näkemys, että rangaistavuus edellyttää lausuman esittäjältä jonkinlaista omaa pyrkimystä saada aikaan toisissa samanlainen halveksunta ryhmää vastaan kuin hänellä itselläänkin on (Olavi
Heinonen et al. Rikosoikeus WSOY Lakitieto 2001 s. 573). Vaikka säännöksen tunnusmerkistössä ei tälläistä nimenomaista edellytystä aseteta, voidaan arvionnissa kiinnittää huomiota tekijän mahdolliseen erityiseen tarkoitukseen sananvapausnäkökohtien vuoksi.

Kun rasistisen aineiston levitykselle ei ole esitettävissä aitoa tiedonvälityksellistä tarkoitusta, on tahallisuusvaatimuksen täyttyminen yleensä varsin selvää. Tässä tapauksessa ei ole kysymys varsinaisesta
journalistisesti aidosta tiedonvälityksestä.

Mikä on sitten lainsäädännöllisesti journalistisesti aitoa tiedonvälitystä. Kas siinäpä kysymys…

Nyt puheena oleva tapaus on poikkeuksellinen. Sihvo on loppulausunnossaan ilmoittanut olevansa itse tutkinnan käynnistäneen ilmoituksen tekijä. Sihvo on kertomansa mukaan tehnyt tutkintapyynnön pseudonyymiä käyttäen.
Valtakunnansyyttäjänviraston tiedossa on, että Sihvo on tehnyt omasta toiminnastaan tutkintapyynnön toisessa poliisin tutkimassa asiassa. Siinä on ollut kysymys epäillystä tekijänoikeuslain rikkomisesta tarjoamalla internetissä palveluja teknisen suojauksen kiertämiseksi.

Nämä ovat kaksi eri asiaa.

Katson, että Sihvon tarkoitus on ollut eräänlaisen, julkiseen valtaan kohdistetun vastalauseen ilmaiseminen. Hän on menettelyllään protestoinut sitä vastaan, että ylläpidetään sananvapautta rajoittavia säännöksiä. Hänen
menettelynsä ei osoita pyrkimystä saada toisissa aikaan halveksuntaan tiettyjä kansanryhmiä vastaan. Menettely ei myöskään osoita, että hän suhtautuisi missään suhteessa hyväksyvästi niitä ajatuksia ja mielipiteitä kohtaan, joita esiintyy tutkinnan kohteena olevilla internetsivuilla.

Kysymys: Kun itse – tunnetusti – en hyväksy anarkismia aatteena, voinko tällä perusteella julkaista blogissani Anarkistin keittokirjan?

Sihvon lähinnä anarkistinen menettely lukeutuu sellaiseen käyttäytymiseen, jota perustellusti voidaan arvostella. Sananvapaus merkitsee toisaalta huomattavan laajaa oikeutta mielipiteiden ja ajatusten levittämiseen. Euroopan neuvoston ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisuissaan toistuvasti korostanut sananvapauden ulottuvan myös arvosteleviin kannanottoihin, jopa loukkaaviin ja shokeeraaviin
mielipiteisiin. Tämän vuoksi katson, että rikoslain 11 luvun 8 §:n asettama
tahallisuusedellytys ei ole täyttynyt.

5.4. Lopputulos

Asiassa ei nosteta syytettä.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske
Valtionsyyttäjä Mika Illman

TIEDOKSI Marko Sihvo
Keskusrikospoliisi
Vähemmistövaltuutettu

Taas kysymys: katsovatko Illman ja Kalske anarkismin hyväksyttäväksi yhteiskunnalliseksi toimintamuodoksi? Toivottavasti sama tulkinta koskee myös yhteiskuntaa säilyttämään pyrkivien ihmisten mielipiteitä kohtaan.

Alkuperäinen kysymykseni kuului; onko Mikko Puumalainen sopiva apulaisoikeuskansleriksi?

Siinäpä mietittävää – kansalaiset.

Lähteet: http://www.nic.fi/~parazite/rotuviha.txt, Finlex