Lähi-idässä on harjoitettu jo pitkään lähinnä Georg Orwellin dystopiaan 1984 pohjautuvaa imperialistista  rauhanpolitiikka (”Sota on rauhaa”)

. Edellisen kerran tästä rakkaudenosoituksesta pääsi nauttimaan kymmenisen vuotta sitten, koko kansan voimin ja täysin rinnoin, Irak.

 Tuolloin eräs rauhanvaltio (hännystelijöidensä kera) aloitti hyökkäyssodan Irakia vastaan, väittäen, että sen hallussa on kumoattomia todisteita Saddam Husseinin kemiallisista aseista.

Ennen tuota rakkaudenosoitusta (l. laitonta hyökkäys-, anastus- ja tuhoamissotaa)  Irak oli varsin kehittynyt ja vauras arabinationalistinen valtio.

Vaikka sen hallitsija käytti (kulttuurisidonnaisesti) suuria summia itsensä ja perheensä hyvinvointiin, hän käytti öljytulojen valtaosan yhteiskunnan rakentamiseen ja kansan hyväksi.

Vaikka sen hallitsija käytti (kulttuurisidonnaisesti) kovaa kättä toisinajattelijoiden, rikollisten ja terroristien kurinpitämiseen, hän käytti myös selkeää kättä yhteiskunnan järjestyksessä pitämiseen.

Ennen Yhdysvaltojen sotarikosta irakilaiset lapset elivät turvassa kotonaan – heillä oli koti, perhe, ruokaa, vettä, suojaa ja jopa hyvinvoinnin mukana tulleita kulutusyhteiskunnan tuotteita ja palveluita.

Heillä oli myös julkinen infrastruktuuri käytettävissän samoin kuin yhteiskunnan tuottamat muut palvelut. Irakilaiset lapset saivat terveyden- ja sairaanhoitoa, he kävivät koulua ja heillä oli tulevaisuudenkuvia ja unelmia.

Sitten tuli hyökkääjä.

Hyökkäyksensä lomassa Yhdysvallat testaili aseitaan (eläviin ja tunteviin ihmisiin) , käytti vanhentuneita aseitaan pois ja (sai sodan lisäämien määrärahojen vuoksi) tilattua lisää aseita (ja kansainvälinen aseteollisuustaputti karvaisia käsiään yhteen).

Sodan seurauksena Irakin infrastruktuuri, luonto ja yhteiskunta tuhottiin. Pakolaiset valuivat pääasiassa lopulta EU:n alueelle ja Yhdysvallat muisti EUa muutenkin.

Kun kaikki oli pistetty paskaksi, Yhdysvallat ojensi rupisen kouransa kohti Eurooppaa ja vaati rahaa Irakin jälleenrakennukseen.

Nämä rahat valuivat Yhdysvaltojen hallintoa lähelle olleille liikemiehille, urakat jäivät pääasiallisesti viemättä loppuun ja Yhdysvallat vetäytyi sotilaalisesti Irakista. Jätten raunioituneen maan savuavat rauniot jälkeensä – unohtamatta kuitenkaan varastaa maan kansallis- ja luonnonaarteita.

Kemialliset aseet olivat siis syy tälle sotilaalliselle interventiolle. Jostain syystä näitä kumoattomia todisteita Saddam Husseinin kemiallisista aseista ei esitelty silloin, ei sodan jälkeen, ei nyt eikä ilmeisesti koskaan.

Miksi?

Siksi, että niitä ei ole.

Miljoonan ruplan kysymys kuuluukin, että arvaako kukaan, missä tullaan näkemään sama kehitysketju seuraavaksi?

HP

Site Meter

Mainokset

Kävelin aamulla ulkona koirieni kanssa ja mietin mitä tapahtui näillä Etelä-Helsingin rannoilla 71 vuotta sitten. Ja etenkin sitä, mitä tapahtui koko itärajan pituudella.

Kaikki kunnia niille, joille kunnia kuuluu.

Site Meter

    Picture: www.bhpstinks.com

Päivän uutisvuo tuo (hieman enemmän tai vähemmän) hämmentäviä uutisia oikeuslaitoksen suunnasta. Näitä asioita pitäisi lukea sen periaatteen kautta, että onko laki kaikille sama.

Kihlakunnansyyttäjä Leena Hakavuori vaatii Joroisten terveyskeskuksen entiselle ylilääkärille  yli yhden vuoden ehdollista vankeustuomiota.

Ylilääkäriä syytetään kahdesta törkeästä kuolemantuottamuksesta ja kahdeksasta muusta rikoksesta. Syytökset liittyvät seitsemän potilaan hoitoon vuonna 2002.

Vakavimmat syytteet tässä kirjelmässä liittyvät kahden vanhuksen kuolemiin. Syyttäjän mielestä ylilääkäriaiheutti iäkkäiden potilaiden kuoleman liian vahvoilla kipulääkkeillä.

Ylilääkäri on kiistänyt syytteet. Hän kommentoi 80-vuotiaan naisen hoitoa kertomalla, että tämän ”ainoa toive oli päästä haudan lepoon”. Voimakasta laastarina annettua kipulääkettä tarvittiin, koska naisen verenkierto oli heikentynyt.

Jutun puinti Mikkelin käräjäoikeudessa kesti yli kolme viikkoa. Käsittely päättyi tiistaina syyttäjän ja puolustuksen loppulausuntoihin.

Oikeus antaa päätöksen jutussa 18. joulukuuta.

Tämä on varsin mielenkiintoinen tapaus noin oikeuspoliittisessakin mielessä. Tässä näkyy osittain se todeliinen yhteiskunnallinen intressi tuottaa kärsimystä rangaistuksen muodossa yhteiskunnallisia regulaatiota vastaan rikkoneelle jäsenelleen.

Ylilääkäri kiistää syytteet, mutta huomauttaa samaan hengenvetoon, että hänen potilaanaan olleen 80-vuotiaan naisen ainoa toive oli päästä haudan lepoon. Näin ylilääkäri myöntää syyllistyneensä vähintään eutanasian avustamiseen.

Eutanasia on lainsäädännössämme kriminalisoitu asia.  Tämän tabuna pidetyn aiheen nosti viimein  Freddy Van Wontherghem viime vuodenvaihteessa pöydälle.

Olen aikaisemminkin kirjoittanut, että tosiasiassa eutanasia on jo nykyään (ja on ollut jo jonkin aikaa) laajasti käytössä saattohoidon yhteydessä, osoittaa taas sen, että suomalainen lainsäädäntö alkaa olla yhtä kaukana ihmisten todellisuudesta kuin Tarja Halonen kalliolaisen työttömän arjesta.

Yhteiskunta osoittaa tässä tapauksessa syyttäjän kautta joko tai/ja kaksi asiaa tämän tapauksen yhteydessä.

Ensimmäinen on se, että vanhukset ovat yhteiskunnallisesti tarpeetonta tai jopa haitallista  joutoväkeä – etenkin sellaiset, jotka eivät ole yhteiskunnallisesti huomattavassa asemassa.

Virka-aseman väärinkäyttö ja virkavirhe, jotka ovat johtaneet tällä kerralla  kahteen (vanhuksen) kuolemantapaukseen, osoittautuvat syyttäjän mielestä  ehdollisen tuomion arvoisiksi  – ja oikeus tulee beesaamaan tätä näkemystä.

Näin yhteiskuntamme osoittaa sen, kuinka paljon se arvostaa vanhuksiaan.

Se toinen yhteiskunnan osoittama asia on sitten  se, että oikeuskäytännössä eutanasia näyttää olevan hyväksytty – vaikka sitä ei ole kirjattu lainsäädäntöön.

Eräänä asiaan – siis oikeuskäytäntöön ja – politiikkaan – liittyvänä kuriositeettina tulee mieleen Seppo Lehdon tapaus .

Kun vanhusten kuoleman aiheuttamisesta ehdollinen tuomio on oikeuslaitoksemme mielestä kohtuullinen, niin jotenkin absurdin mausteen antaase, että tunnettu alapäähuumorin suurmies ja kansantaiteilija tuomittiin internetissä yhteiskunnan vaikuttajista levittämien  (täysin epäuskottavien) tietojen perusteella 2 vuoden ja  4 kuukauden ehdottomaan  vankeusrangaistukseen.

Nyt näyttää siltä, että yhteiskuntamme painottaa rikoksen uhrin yhteiskunnallista asemaa ja varallisuutta kansalaisen fyysisen koskemattomuuden kustannuksella.

Niin – onko laki kaikille sama?

Lähde:HS

Site Meter

Persujen Freddy Van Wontherghem kirjoittaa kipeästä yhteiskunnallisesta (ja etenkin yksityisestä) asiasta tämän päivän  Hyysärin ”Ota kantaa”-osiossa ( sama kirjoitus on julkaistu myös Freddyn US-blogissa).

Mahdollisuus eutanasiaan myös Suomen vanhuksille

”Lääkäri kysyi, oliko äitini kenties ajattelut eutanasiaa, koska parannuskeinoja hänen sairauteensa ei ollut olemassa.”

Eutanasialla eli armomurhalla tarkoitetaan parantumattomasti sairaalle ihmiselle hänen omasta vakaasta tahdostaan toteutettavaa kuolemaa. Eutanasian tekee aina lääkäri. Se on nykyisin sallittua kahdessa EU-maassa, Hollannissa ja Belgiassa.

Olen itse kotoisin Belgiasta, ja siksi minulla on melko tuoreita kokemuksia eutanasian toimeenpanosta.

Matkustin ilman paluulippua synnyinmaahani lokakuussa 2007. Oma rakas äitini oli vakavasti sairas, eikä toivoa enää ollut. Lääkäri ei osannut arvioida jäljellä olevaa elinaikaa.

Äitini oli aikaisemmin ilmoittanut, että hän haluaa kuolla kotonaan, omassa sängyssä, ja minä halusin antaa siihen mahdollisuuden.

Äitini suurin pelko oli taudin pitkittyminen ja se, että hän joutuisi jonkinlaiseksi lääketieteen koekaniiniksi. Myös televisio-ohjelmat vanhusten huonosta kohtelusta eri laitoksissa pelottivat vanhaa ja sairasta äitiäni.

Noin viikko sen jälkeen, kun olin saapunut hoitamaan äitiäni, tuli kotilääkäri tavanomaiselle kotikäynnilleen. Hän kysyi, oliko äitini kenties ajattelut eutanasiaa, koska parannuskeinoja hänen sairauteensa ei ollut olemassa.

Äiti lupasi harkita, ja minä kysyin lääkäriltä asian laillisuutta. Selvisi, että Belgiassa oli ollut voimassa eutanasialaki jo jonkin aikaa. Muutamaa päivää myöhemmin kirjoitimme äitini ja lääkärimme kanssa eutanasiaan liittyvät paperit valmiiksi.

Tämän jälkeen äiti, osittain minun avustuksellani, otti yhteyttä kaikkiin sukulaisiin ja tuttaviin, jotka hän vielä haluaisi hyvästellä.

Äidin kunto heikkeni päivittäin. Hän muun muassa menetti täysin näkökykynsä. Viimeisen vieraan lähdettyä hän pyysi minua soittamaan lääkärille. Varmistin, että hän oli tosissaan.

Lääkäri saapui mukanaan niin kutsuttu eutanasiasarja. Se sisälsi kolme suonensisäisesti annettavaa ainetta, joista ensimmäinen oli nukahtamislääke.

Lääkäri varmisti vielä useaan otteeseen, että äitini olisi valmis kohtamaan kuoleman. Raskain mielin seurasin, kuinka vastaus oli jokaisella kerralla myöntyvä.

Istuin äitini vierellä, kunnes hän nukahti. Sen jälkeen siirryin lääkärin pyynnöstä viereiseen huoneeseen.

Noin viidentoista minuutin kuluttua kaikki oli ohi. Maksoin lääkärille 38 euron laskun, ja hän poistui.

Ihmettelin hetken, ja kävin katsomassa rauhallisin ja tyytyväisin ilmein pois nukkunutta äitiäni. Soitin hautausurakoitsijalle, joka haki hänet noin tunnin kuluessa pois.

Jälkeenpäin olen tullut siihen tulokseen, että äitini sai kuolla arvokkaasti ja tyytyväisenä.

Minulle kokemus oli henkisesti rankka, sillä autoinhan kuolemaan hänet, joka kerran oli antanut minulle elämän. Toisaalta, vielä rankempaa olisi ollut elää itse täällä Suomessa tietäen, että päivä päivältä huonompaan kuntoon menevä äitini olisi maannut elävänä ruumiina jossakin laitoksessa.

Mielestäni eutanasia on kaunis tapa poistua ja olen valmis siihen itsekin. Kokemusteni valossa haluaisin saman mahdollisuuden myös suomalaisille vanhuksille.

FREDDY VAN WONTERGHEM

Kotka

Näin päästäänkin sitten viikon kysymykseen:

* * *

Olen – henkilökohtaisesti ja itseäni koskien –  taipuvainen ajattelemaan samoin – nähtyäni isoisäni, isäni ja appiukkoni syöpäkuoleman vanhuuden kynnyksellä. Vielä enemmän (kuin näiden tapausten vuoksi) olen vakuuttuneempi asiasta nyt – haudattuani jokin aika sitten (nopeaan kolmen kuukauden pituiseen syöpään) 39-vuoden iässä kuolleen parhaan ystäväni.

Se, että eutanasia on jo nykyään (ja on ollut jo jonkin aikaa) laajasti käytössä saattohoidon yhteydessä, osoittaa taas sen, että suomalainen lainsäädäntö alkaa olla yhtä kaukana ihmisten todellisuudesta kuin Tarja Halonen kalliolaisen työttömän arjesta.

Minun mielestäni esimerkiksi Terho-kodissa noudatettava käytäntö olisi syytä laillistaa – ja ulottaa näin varakkaimmista kansanosista myös vähemmän varakkaiden kärsivien ihmisten saatavaksi.

Lähteet: HS, US


Site Meter

Tultuaan valituksi toiselle kaudelleen, erittäin pienellä äänierolla vastustajaansa Sauli Niinistöön verrattuna, Tasavallan presidentti Tarja Halonen ilmoitti haluavansa olla koko kansan presidentti – ymmärtäen myös niitä, jotka eivät äänestäneet häntä.

Sanahelinää vailla mitään pohjaa.

Eilinen Hyysärin Sunnuntai-osiossa julkaistu juttu paljastaa presidenttimme todelliset yksipuoliseen katseeseen juuttuneet vasemmistomilitantin kasvot – jälleen kerran.

Halonen ilmoitti Kallion lukiossa järjestetyssä vuoden 1918 tapahtumia käsitelleessä tilaisuudessa , että hän aikoo osallistua – istuvana presidenttinä – punavankien muistotilaisuuteen, mutta ei osallistu vapaussodan muistojuhlaan.

Koululla Halonen tuomitsi 1918 vankileirien tapahtumat, eikä hän hyväksy niiden vähättelyä.

Näköjään Halonen kuitenkin vähättelee aseelliseen kapinaan – laillista yhteiskuntajärjestystä vastaan – nousseiden murhamiesten ja ryöstäjien tekoja ja heidän uhriensa kärsimyksiä.

Haluaako Halonenkin – muidenkin yksisilmäisten uuspunikkien tavoin – repiä auki vuoden 1918 vaivalla umpeutuneet kansalliset haavat ja jakaa yhtenäisen kansan uudelleen kahtia?

Tässäpä meillä koko kansan presidentti – vai sanoisimme kuitenkin, että varsinaisesta reilukerhosta, päivää?

Päivitys 2138: Myös Pikkupoika kirjoittaa samasta aiheesta. Tutustukaa – suosittelen.