Kuva:Wikicommons

Näin itsenäisyyspäivänä, joulukuun kuudentena , Kullervoblogin toimitus haluaa toivottaa hyvää yhdeksättäkymmenettätoista itsenäisyyspäivää kaikille lukijoilleen.

Tämä päivä herättää tämän tekstin kirjoittajassa nykyään varsin ristiriitaisia tunteita. Toisaalta tämä päivä ja sen sisältö – eli itsenäisyys – on yksi tärkeimmistä asioista kodin ja maailmankatsomuksen lisäksi kirjoittajan elämässä.

Itsenäisyytemme on lunastettu aikoinaan kallilla hinnalla ja suurilla kärsimyksillä. Sitä on jouduttu puolustamaan kaksi kertaa raskain uhrein ja menetyksin. Edelliset sukupolvet pystyivät rakentamaan Suomesta hyvinvointiyhteiskunnan sotien jälkeisen surutyön, menetysten, epäoikeudenmukaisuuden, nöyryytyksen ja tuhojen alhosta.

Ne sukupolvet, jotka joutuivat vastoin omaa tahtoaan puolustamaan itseään, läheisiään, omaa kieltään ja kulttuuriaan sekä isänmaataan, ovat pääsääntöisesti poistuneet manan majoille meidän muiden suomalaisten joukosta – ja he todennäköisesti kääntyvät haudoissaan nykyisen elämänmenon aikana.

Nykyinen poliittinen johtomme on hyvää vauhtia tuhoamassa kaiken sen minkä edelliset sukupolvet raskain uhrauksin rakensivat.

Tämän (lähes maanpetoksellisen) poliittisen johtomme toiminnan syvimmän olemuksen on nimimerkki Kantakaupunkilainen pukenut varsin osuvaan muotoon:


Tuli tuossa mieleen puutarhassa, että miten ihminen onkaan voinut edetä tähänkin asti vaikka onkin käytännössä paljon järjettömämpi kuin esim. muurahaiset jos muurahaispesässä olisi näitä sirniöitä ja pelkosia niin osa murkuista hajottaisi pesää kun toiset rakentavat ja osa toisi kusiaisia asumaan murkkujen ruokavarastolle.

Niinpä.

Tuntuu todella pahalta, kun miettii tämän Suomessa nykyisin harjoitetun – täältä katsoen jokaiselle onnenonkijalle avoimen – maahanmuuttopolitiikan valossa sitä, että toinen isoisäni kaatui sodassa ja toinen haavoittui ja sai psyykkisiä traumoja puolustaessaan samaa maata tuolloisilta maahantulijoilta.

Tulevaisuudessa tämä nykyinen aika saattaa tuntua samanlaiselta veitsenterällä tasapainottelulta kuin rähmälläänolon aika 1970-luvulla tuntuu nyt – käsittämättömältä ja painajaismaiselta valveunelta.

Tuolloin vallassa oli kuitenkin sodan kokenut sukupolvi ja vasemmistoradikaalien suoranaiset vallankumouspuuhastelut – jotka tapahtuivat Neuvostoliiton suurlähettilään Aleksei Beljakovin masinoimina ja suojeluksessa – pystyttiin torjumaan laajan (puoluerajat ylittäneen) kansallismielisen rintaman ja presidentti Kekkosen aktiivisten toimenpiteiden avulla.

Itse asiassa meidän pitää tarkastella juuri tuota Kekkoslovakian aikaa ja silloista vasemmistoradikaaalien sukupolvea, ymmärtääksemme sen mitä ja miksi itsenäisyydellemme on tapahtunut ja on tapahtumassa tässä ajassa.

Tuolloin nämä (jo silloin)  moraaliltaan ja maailmankatsomukseltaan vinksahtaneet vallankumoukselliset  olivat liian nuoria ja vailla valtaa –  saadakseen tuon kammottavan maailmankatsomuksensa valtaan Suomessa.

Aika kului ja 1990-luvulle tultaessa kommunismi hajosi omaan mahdottomuuteensa, mutta se ei näitä 1970-luvun vasemmistoradikaaleja juurikaan hetkauttanut. Ilman sen suurempaa häpeää, suurin osa näistä ihmisistä vaihtoi kommunismin tilalle sanan monikulttuuri – ja agenda jatkui muuten samanlaisena.

Nämä entiset vasemmistoradikaalit ovat miehittäneet nykyisin vallan avainpaikat varsin tehokkaasti. Kun tarkastelllaan itsenäisyyttä tuhoavaa virkamies- ja poliitikkojoukkoa, huomamme, että sana demla (ja sen jäsenyys) yhdistää näitä ihmisiä.

Nämä vasemmistoradikaalit eivät ilmeisesti näe sitä, että oman sukupolveni jälkeen valtaan on tulossa 1990-luvun alun lama-aikana kasvanut entistä konservatiivisempi – ja asenteiltaan meitä vanhempiaankin jyrkempi – sukupolvi.

Heissä lepääkin Suomen toivo. Toivottavasti kansallisvaltion ja itsenäisyyden tuhoaminen ei ole edennyt tuolloin niin pitkälle, että Suomessa päädytään vuoden 1918 toisintoon – sillä erolla, että sortajina toimivat punaiset.

Niin pitkälle on itsenäisyytemme tuhoaminen edistynyt, että presidentiksemme on valittu avoimesti suomalaisia arvoja ja kansallisvaltiota pilkkaava ns. koko kansan presidentti – joka ei kuitenkaan suvainnut osallistua vuoden 1918 tapahtumien tiimoilta koko kansan tilaisuuksiin. Hän osallistui ainoastaan punaisten tapahtumiin – ilmoittaen tulevansa työväenluokasta.

Tämä samainen presidentti on osoittanut hallintokautensa aikana viisveisaavansa demokratian pelisäännöistä. Tämä on nähty esimerkiksi täysin käsittämättömässä sisäministeriön kansiapäällikön ja Suomen Pankin johtajan nimityksiin liittyneissä valtioneuvoston ja eduskunnan ylikävelyssä.

Tuollaista toimintaa on totuttu muualla kutsumaan tyranniaksi tai vähintään itsevaltiudeksi.

Kun jälkipolvet tarkastelevat tämän ajan kuvaa, niin uskallan lyödä vetoa siitä, että tämä nimenomainen kuva tulee symboloimaan tätä aikaa sekä sen estetiikan tajua että myös sen perinteiden kunnioitusta.

    Kuva: Valtioneuvoston kanslia

Kaikesta huolimatta – hyvää itsenäisyyspäivää kaikille niille, jotka itsenäisyyttämme arvostavat.

Site Meter

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) on jäänyt – jälleen kerran – ns. rysän päältä kiinni.

MTV3:n uutiset kertoivat tänään, että palkitun Puhdistus-kirjan tekijä Sofi Oksanen sanoneen pettyneensä ankarasti suomalaispoliitikkojen tukeen Viron vapautusliikkeelle 80-luvun puolivälissä.

Tukholmassa puhunut kirjailija nostaa esiin eritysesti nykyisen pääministerin Matti Vanhasen kommentit.

Oksanen viittasi vuonna 1985 Suomenmaassa julkaistuun kolumniin, jossa Vanhanen pitää Baltian maiden vapaustaistelua tukevaa mielenosoitusta provokatoorisena.

Pääministeri Matti Vanhanen ei muista tuon aikaista kommentointiaan ja vetoaa siihen, ettei ollut silloin kansanedustaja vaan toimittaja.

Jos Matti ei muista, kansan pitää epäillä Matin joko valehtelevan tai hänen dementoituneen – joka tapauksessa tällainen ei sovi edes itse itsensä valtiomiehen jalustalle nostaneelle poliitikolle.

Mutta eipä hätää Matti – apu löytyy lähempää kuin luulitkaan.

Kas, tässä Matti oma tekstisi – ihan muistin virkistykseksi.

Tuntuuko tutulta – Matti?

–  –  –

Annetaan Matin jatkaa tässä päivässä:

Silloin tietysti usemmat meistä ajattelivat, että Neuvostoliitto on sellainen, ettei se tule koskaan lakkaamaan. En ollut mikään neuvostoliiton erityinen ihailija, mutta ehkä tällainen reaalipoliitikko

Se, että Vanhanen toimi tuolloin toimittajana ei pese hänen käsiään – päin vastoin Keskustalaisina toimittajina YYA-ajan Suomessa toimineet ihmiset ovat ehkä kaikkein syyllisimpiä koko rähmälläolon ja suomettumisen syvyyteen.

Jos suomettuminen olisi jäänyt vasemmiston harteille, niin asian voisi ymmärtää jotenkin ideologiselta kannalta. Mutta  sehän ei jäänyt. Matti Vanhasen kaltaiset omaa etuaan ajaneet poliittiset pyrkyrit häpäisivät itsensä, perheensä, kansansa ja poliittisen viiteryhmänsä tuolla käytöksellään (ja totuuskomissiosta ei ole vielä puhettakaan).

Sofi Oksanen korostaa muuten samaa asiaa. Hän vaatii meiltä suomalaisilta vihdoin avointa keskustelua suomettumisen ajasta.

Aika monen vastaus on, että se oli ajan henki ja ilmapiiri. Jos se kerran oli niin normaali ajan henki, niin miksi siitä ei voisi puhua nyt avoimesti?

Ehkä sen vuoksi, että se aika on tulossa uudelleen takaisin monikulttuurina vähemmistövaltuutetun muodossa olevine ajatuspoliiseineen. Tai ehkä sen vuoksi, että nämä suomettumisen ajan irvokkaimmat poliittiset fossiilit pitävät kynsin ja tekohampain vallastaan kiinni.

Ikävää tässä on se, että mitä kauemmin tämä sakki roikkuu itselleen omimassaan vallassa kiinni, sitä kauemmaksi he kulkevat kansanvallasta.

Kuten Vanhanen.

Postiivista tässä on se, että mitä kauemmin tämä selittely, vitkuttelu, muistamattomuus, omaneduntavoittelu, kansanvallan halveksunta ja valehtelu jatkuu, sitä naurettavimmiksi nämä YYA-ajan poliittiset jätökset tekevät itsensä.

Ehkä meillä on sitten tämän mahalaskun jälkeen aito mahdollisuus muutokseen.
Lähde: MTV3


Site Meter