Näinä hallitusneuvottelujen aikoina on ehkä syytä muistuttaa siitä, miksi kokoomusta ja keskustaa edustavat talouspolitiikan diledantit on syytä pitää erossa valtion omaisuudesta.

Kullervoblogin toimitus herätteli kanssabloggaaja Turjalaisen sekä Pauli Vahteran  kanssa jokin aika sitten keskustelua yhteisen maa- ja vesiomaisuuden polkuhintamyynnistä. Nuo aloitukset löytyvät täältä, täältä, täältä, täältä ja täältä.

Näin referaattiina linkitettyihin teksteihin, noissa kirjoituksissa käsitellään sitä, kuinka markkinatalouden nimiin vannovat ns.oikeistopoliitikot ovat yksityistämiskiimassaan valmiita rikkomaan sijoittajan tärkeimpiä perusperiaatteita; omistajan etujen valvontaa, tuottavan omaisuuden hävittämiseen liittyviä  periaatteita ja ennen kaikkea sellaisen omaisuuden myymistä, jonka valmistus on jo lopetettu – nimittäin maaomaisuuden.

Pseudonyymiblogi on tutkinut kolikon malmi- ja mineraalipuolta ansiokkaasti (kiitokset vinkistä hattiwatille). Kokoomusta edustava Jyri Häkämies on nähtävästi tehnyt koko Suomen historian suurimman taloudellisen munauksen toimiessaan yhteisen omaisuutemme vartijana.

Valtion omistajaohjauksesta edellisessä hallituksessa vastannut Häkämies nimittäin lahjoitti 200 miljoonalla eurolla miljardin verran yhteistä omaisuutta ja lannoitemonopolin norjalaiselle Yaralle.  Vaikka Häkämiehelle kuuluu tässä tapauksessa Kaikkien Aikojen Vahingollisin Ministeri-palkinto, ei pidä unohtaa myös keskustalaisia ministereitä – etenkään kauppa-ja teollisuusministeri Mauri ”Tupé”  Pekkarista.

Ei nimittäin ole kovinkaan uskottavaa, että tällainen kauppa (GrowHow) tuskin on valmisteltu saati tehty kuulematta keskustan kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarista. Lisää aiheesta täällä, täällä, täällä ja täällä.

* * * * *


Ye-eversti ja Mannerheim-ristin ritari Wolf Halsti totesi muistelmissaan, että sota on aivan liian vakava asia jätettäväksi poliitikkojen vastuulle. Nyt näyttää vahvasti siltä, että talouskin on samanlainen asia.

 

 

 

Site Meter

Advertisement

Toimitus haluaa lainata Hommafoorumilla käydyn keskustelunpätkän. Tämä osoittaa erinomaisen hyvin sen, mitä kokoomus tekee Suomelle ja suomalaisille (koko keskustelu on luettavissa täältä).

Kokoomuksen ideologia on myydä valtion omistukset pois vaikka pilkkahintaan ja ilman avointa tarjouskilpailua koska kauppakamari-ideologian mukaisesti yksityinen omistus on AINA parempi kuin valtionomistus joten voittoa tuottavat toiminnot haluttaisiin myydä ja jättää tappiot veronmaksajille niinkuin esim. Elina Lepomäen kirjoituksista hommassa pystyi lukemaan.


Älähän nyt kuitenkaan valehtele. Lueppa niitä Lepomäen kirjoituksia ihan ajatuksella. Siellä ei sanota, että yksityinen on AINA parempi kuin julkinen… Ei taideta myöskään ehdotella tuottavien yritysten yksityistämistä… Ilmeisesti lämpimikseen huutelu ilman viitteitä on hienoa.

Lepomäki haluaisi yksityistää VR:n kannattavat osat ja pitää tappiota tuottavat reitit valtion vastuulla niinkuin hän minun kysymykseeni vastasi.

Tämä juuri on kokoomuksen voitot yksityisille ja tappiot valtiolle linjaa jota Häkämiehen tekemä Kemira Growhown myyminen pilkkahintaan ja Soklin lahjoitus siihen päälle myöskin edustaa.

Häkämies tuli ministeriksi sillä asenteella että jotain pitää myydä koska vain pitää myydä koska ideologia sanoo että yksityinen omistus on AINA parempi ja myi sitten monopoliasemassa olevan Kemira Growhown ja suomen lannoite-esiintymät tuhoten suomen kansallista ja strategisesti hyvin tärkeää omaisuutta täysin vastuuttomasti.

Monopoliasemassa olevan ja huoltovarmuuden kannalta välttämättömän yrityksen myymisen pitäisi olla maanpetokseen verrattavaa toimintaa mutta nyky-kokoomuksessa Häkämies vain jatkaa hymyilemistä ja päätyy todennäköisesti taas ministeriksi.

Lannoitteiden hinta on noussut nopeasti Häkämiehen vastuuttoman toiminnan takia ja tämä nousu on nostanut vuorostaan ruuan hintaa joten jokainen suomalainen voi kaupassa käydessään kiittää kokoomusta ja Häkämiestä siitä että ruokalasku on korkea.
Tämä ruokalaskun kokoomus/häkämies lisä on isommassa ruokalaskussa useita euroja.

Lähde: Homma

Site Meter