Vihreää intelligentsiaa edustava Jukka Relander osoitti pidäkkeetöntä ja suoraa vihaa kirjoituksessaan.  Veronmaksajien masokistisesti rahoittaman YLE:n ja (tavallisesta elämästä ja ihmisten arkiongelmista ymmärtämättömän miljonäärin pyörittämän) US:n julkaisema kirjoitus piti sisällään  seuraavanlaisen varsin suorasukaisen totalitarismia ja vihaa edustavan katkelman:

Mutta aika outoa on se, että peräti 51 prosenttia perussuomalaisten kannattajista vastasi siihen kyllä.

Toivottavasti kyse on vain asenteesta. Toistaiseksi nuo vastaukset kertovat lähinnä sen, että 51 prosenttia perussuomalaisten kannattajista ei oikein sovellu elämään modernissa yhteiskunnassa. Muu jää nähtäväksi.

Mikä  on sitten Reladerin lupailema nähtäväksi jäävä ratkaisu tähän hänen maailmankatsomustaan noin pahasti  järkyttävään väärinajatteluun?

Onko se uudelleenkoulutus- vai tuhoamisleirien perustaminen ja perussuomalaisten äänestäjien niihin kerääminen? Vai onko Relanderilla kenties joku uusi ja luovempi tapa päästä eroon kiusallisista toisinajattelijoista?

Niin tai näin – tuollaisella ajatusmaailmalla ei kannata  alkaa arvostelemaan toisia kanssakansalaisia suvaitsevaisuuden puutteesta.

Tässä sitten odotellaan hengitystä pidätellen Vihreät De Grönan puoluejohdon irtisanoutumista moisesta totalitaristisesta ja epädemokraattisesta vihapuheesta…

Lähde: US

Site Meter

KK

Advertisement

Maahanmuuttajaperäinen  Husein Muhammed (joka on Helsingin vaalipiirissä vihreiden eduskuntavaaliehdokkaana) ja työskentelee osittain verovaroin subventoidussa järjestötyöpaikassa (joka taas olisi Suomessa täysin tarpeeton puolijulkinen menoerä ilman Huseinia ja hänen kaltaisiaan maahanmuuttajia),  avautuu tänään US-blogissaan otsikolla Epätasa-arvo on epäsuomalaista.

Tuossa sepustuksessaan Husein muistaa tapansa mukaan toitottaa omia näkemyksiään totuutena ja opastaa meitä suomalaisia siitä, kuinka me omat asiamme hoidamme.

Otsikon ja kirjoituksen välinen ristiriitaisuus hyppää silmille heti otsikon jälkeistä pilakuvaa katsellessa:

Tästä kuvasta ei voi saada hyvälläkään tahdolla juuri muuta kuvaa, kuin se mitä siihen on raapustettu.  Nimittäin sen, että Husein pitää itseään kantaväestöä edustavaa Kalle Keskivertoa hyödyllisempänä ja tarpeellisempana asujana Suomessa.

Suomeksi sanottuna, tämä kuva (jos nyt mikään) henkii suoranaista kiihottamista kansanryhmää vastaan. Siis kantasuomalaisia vastaan-

Kuvassa esitetyillä stereotypioilla luodaan kantasuomalaisista ihmisistä mielikuva verovaroin elävinä loisina.  Kuvassa annetaan ymmärtää myös se, että Husein (ja hänen kaltaisensa) ovat hyödyllisempiä ihmisiä, kuin kantasuomalaiset.

Jos tätä Huseinin esittämää ajatusta jatketaan, looginen johtopäätös on se, että Husein haluaa korvata /(verovaroin elävät ja hyödyttömät) kantasuomalaiset kaltaisillaan maahanmuuttajilla.

Se mikä jää epäselväksi on kysymys siitä, mitä Husein sitten tekee meille hyödyttömille kantasuomalaisille sen jälkeen, kun hän on saanut muutettua Suomen kuvassaesitettyjen tavoitteidensa mukaiseksi?

Pogromit, keskitysleirit – vai kenties jokin  ihan uusi vaihtoehto kansanmurhalle lopulliselle ratkaisulle hyödyttömän kantaväestön poistamiseksi ja uuden väestön  Suomeen tuomiseksi?

Lähde: US

Site Meter

Keskustelu jäi ilman muuta kesken, mutta juuri sen takia kannattaa keskustella Pressiklubin nettisivuilla tästä asiasta. Hommafoorumi on varmasti siellä jo vauhdissa. Olettaisin näin. Mutta mennään parempaan elämään, myös hommafoorumilaiset. Kuulkaa, teilläkin on ihan uusi elämä edessä.

Monikulttuurisuuden  ykköstykki ja vasemmistoälykkö Ruben Stiller YLE:n Pressiklubissa 28.1.2011.

Hmmm… nyt jää enää arvauksen varaan tarkoittiko Ruben keskitysleirejä vai Gulagia?

Site Meter