Husein Muhammed – avoin rasisti?

Maahanmuuttajaperäinen  Husein Muhammed (joka on Helsingin vaalipiirissä vihreiden eduskuntavaaliehdokkaana) ja työskentelee osittain verovaroin subventoidussa järjestötyöpaikassa (joka taas olisi Suomessa täysin tarpeeton puolijulkinen menoerä ilman Huseinia ja hänen kaltaisiaan maahanmuuttajia),  avautuu tänään US-blogissaan otsikolla Epätasa-arvo on epäsuomalaista.

Tuossa sepustuksessaan Husein muistaa tapansa mukaan toitottaa omia näkemyksiään totuutena ja opastaa meitä suomalaisia siitä, kuinka me omat asiamme hoidamme.

Otsikon ja kirjoituksen välinen ristiriitaisuus hyppää silmille heti otsikon jälkeistä pilakuvaa katsellessa:

Tästä kuvasta ei voi saada hyvälläkään tahdolla juuri muuta kuvaa, kuin se mitä siihen on raapustettu.  Nimittäin sen, että Husein pitää itseään kantaväestöä edustavaa Kalle Keskivertoa hyödyllisempänä ja tarpeellisempana asujana Suomessa.

Suomeksi sanottuna, tämä kuva (jos nyt mikään) henkii suoranaista kiihottamista kansanryhmää vastaan. Siis kantasuomalaisia vastaan-

Kuvassa esitetyillä stereotypioilla luodaan kantasuomalaisista ihmisistä mielikuva verovaroin elävinä loisina.  Kuvassa annetaan ymmärtää myös se, että Husein (ja hänen kaltaisensa) ovat hyödyllisempiä ihmisiä, kuin kantasuomalaiset.

Jos tätä Huseinin esittämää ajatusta jatketaan, looginen johtopäätös on se, että Husein haluaa korvata /(verovaroin elävät ja hyödyttömät) kantasuomalaiset kaltaisillaan maahanmuuttajilla.

Se mikä jää epäselväksi on kysymys siitä, mitä Husein sitten tekee meille hyödyttömille kantasuomalaisille sen jälkeen, kun hän on saanut muutettua Suomen kuvassaesitettyjen tavoitteidensa mukaiseksi?

Pogromit, keskitysleirit – vai kenties jokin  ihan uusi vaihtoehto kansanmurhalle lopulliselle ratkaisulle hyödyttömän kantaväestön poistamiseksi ja uuden väestön  Suomeen tuomiseksi?

Lähde: US

Advertisement

 

Helsingin Sanomat – vihervasemmistoa kiihottava pornolehti

Helsingin Sanomat – ja koko Erkko-konserni – ovat näköjään muuttaneet radikaalisti tyyliään.

Entisestä sitoutumattomasta valtakunnallisesta päivälehdestä on tullut levikin romahtaessa vihervasemmistoa (kansanryhmää vastaan kiihottava) sosiaalipornolehti. Puolueettomuudesta, sitoutumattomuudesta, laadukkuudesta, journalismista ja lähdekriittisyydestä – kuin myöskin levikistä – on jäljellä enää hiipuva muisto entisiltä ajoilta.

Tällä viikolla Erkko-konserni on alentanut itsensä Töölönlahden lasipalatsinsa alapuolella olevan rämeikköön ja täytemaahan. Se on muuttanut imagoaan suoranaisen sosiaalipornon suuntaan. Lähinnä myötähäpeää valtakunnallisessa lehdessä esiintyvä itku, potku ja raivarijournalismi – a´la Viivi Viisivuotta – oli vain aloitus ronskimpaan Seiskalehden (tai Tiedonantajan) tyyliseen aviisiin.

Sosiaalipornosta kun helppo siirtyä myös sosiaalipornokuviin.

Hyysärin nykyinen pilapiirtäjä Karlsson on liittynyt (tai joutunut liittymään) Erkon myöskin omistaman Radio Rockin Beavis & Butthead-kaksikon (Heikelä & Linnanahde) soitetaan mitä käsketään- rintamaan.

Tosin pitää ymmärtää, että näinä päivinä mikä tahansa työpaikka on kiinnipitämisen arvoinen – loppupalkka tulee kuitenkin sitten veronmaksajien kustantamasta palkkaturvasta – rahaa automaatista ja sähköä seinästä- tyyliin.

Kauas on Hyysäri kulkenut vallan vahtikoirana hampaitaan kaikkin kinttuihin upottaneen Karin (R.I.P.) ajoista. Vallan vahtikoirasta on tullut nykyisen vähemmistöhallinnon sylikoira – kapinen puudeli.

Karlsson julkaisi männäviikolla (tavallisesa normivirtasessa lähinnä vaivautumista ja myötähäpeää katsojassaan herättävän) vihervasemmistoa kiihottavan piirroksen:

Kuva on selvästi suunnattu Jussi Halla-ahon henkilöä ja poliitikon persoonaa vastaan.

Saahan sitä (ja joskus pitääkin) tietysti poliitikkoja arvostella, mutta tällaisia poliittiseen vähemmistöön ja heidän halventamiseensa pyrkiviä pilakuvia on aikaisemmin totuttu näkemään lähinnä ns. totalitaristisssa valtioissa. Kun tämä tapahtuu valtakunnallisen päivälehden ja sen edustaman tiedotusmonopolin taholta, kyse ei ole sananvapaudesta vaan sen irvikuvasta.

Hyysärin kohdalla on kyse sananvapauden rajoittamiseen pyrkivästä toiminnasta.HS: ei juurikaan kannattaisi kritisoida Kiinassa harjoitettua sortopolitiikkaa, toisinajattelijoiden hiljentämistä ja naurettavaksi tekemisen jatkuvaa yritystä – HS sopii nykyisen politiikkansa kanssa varsin mainiosti Kiinan kansantasavaltaan, mutta ei kansanvaltaiseen Suomeen.

Erittäin mauton heitto – ja natsikortin esille vetämisen uhallakin – minulle tulee tuosta mieleen Neuvostoliittolainen Krokodil tai Julius Streicher ja hänen Der Sturmer-aviisinsa.

Juu, ei – nyt sitten kannattaa kerätä ne natsikortit myöhempää käyttöä varten talteen. Nimittäin Streicher kuuluu täysin tähän asiayhteyteen.

Muuttamalla hieman asetelmaa (tai edes tarvitsematta muuttaa sitä) , tämä Ilta-Sannan puolestaan julkaisema kuva on kuin suoraan Der Sturmerista:

Jos tämä (ja tuo aikaisemmassa postauksessani viittaamani Hyysärin artikkeli) ei ole kansanryhmää vastaan kiihottamista, niin mikä sitten on?

Molemmissa annetaan kuva suomalaisesta (miehestä) väkivaltaisena ja lapsia pahoinpitelevänä elukkana. Tarkoituksena (tai tarkoituksetta, sillä ei juridisesti ole kovin kummoista eroa tässä asiassa) luoda suomalaisesta (miehestä) vastenmielinen kuva ja kiihottaa mahdollisesti väkivaltaan häntä vastaan.

Jos istuisin tuomarina tällaisessa asiassa, näkisin tuon termin ”Sisu” käyttäminen tässä yhteydessä erityisen raskauttavana.

* * *

Tärkein kysymys kuuluukin nyt näin:

Missä on Mika Illman – kansanryhmää vastaan kiihottamisen valtakunnallinen superkommando. Milloin Kaikkien sorrettujen ystävämme ja todellinen Isä aurinkoisemme puuttuu tähän asiaan ja nostaa syytteen.

Eipä pidetä lukijoita jännittyksessä. Vastaus kuuluu ei koskaan.

Mika Illman kun ei ole näyttöjensä perusteella sitä parhainta mahdollista virkamiesainesta eikä noiden näyttöjen perusteella ymmärrä lainsäädännön yhdenvertaisuusperiaatetta.

Tässä olisikin se kuuluis Demlassakin jaettu miljoonan ruplan paikka Mikalle. Hänellä olisi nyt tilaisuus profiloitua pelottomaksi oikeudenmukaisuuden puolustajaksi ja todistaa epäilyni vääriksi.

Lähteet: HS, IS

 

Kiihotusta kansanryhmää vastaan?

Mitä luulette, onko tämä täyttääkö tämä lainaus kansanryhmää vastaan kiihottammisen tunnusmerkistön rikoksena:

Kooste käynneistäni somaleiden pitämissä kahviloissa viimeisen parinkymmenen vuoden ajalta:

Henkilökuntaa ei näytä kiinnostavan saapuuko asiakas vai ei. Tiskin takana on niin vähän työntekijöitä, että itsepalvelulinjalla on taas ruuhkaa. Vilkaisu vitriineihin kertoo, että kuudella eurolla saa kuivan korvapuustin ja pussiteetä tai yhden sämpylän. Oikeastaan eniten tekee mieli kääntyä takaisin kadulle.

Kun kannan ostokset tarjottimella pöytään, joudun siivoamaan sen alta edellisen asiakkaan jättämät kahvikupit, lautasliinamytyt ja ruuantähteet. Jos olen saapunut jonkun seurassa, on taistelu tuotteista ja tilasta tappanut tunnelman.

Laman torjumiseksi kuluttajia yllytetään käyttämään somalialaisia palveluita. Jotta kehotusta voidaan noudattaa, täytyy somalialainen palvelu ensin keksiä.

Luulen, että ainakin vihervasemmiston mielestä se täyttää. Mutta olkaapa kukkahattusedät huoletta, tuohon lainaukseen on pesiytynyt kolme kirjaimen kokoista kirjoitusvirhettä

Miten tämä lainaus sitten – on se kiihottamista kansanryhmää vastaan?

Kooste käynneistäni Suomen kantaväestön pitämissä kahviloissa viimeisen parinkymmenen vuoden ajalta:

Henkilökuntaa ei näytä kiinnostavan saapuuko asiakas vai ei. Tiskin takana on niin vähän työntekijöitä, että itsepalvelulinjalla on taas ruuhkaa. Vilkaisu vitriineihin kertoo, että kuudella eurolla saa kuivan korvapuustin ja pussiteetä tai yhden sämpylän. Oikeastaan eniten tekee mieli kääntyä takaisin kadulle.

Kun kannan ostokset tarjottimella pöytään, joudun siivoamaan sen alta edellisen asiakkaan jättämät kahvikupit, lautasliinamytyt ja ruuantähteet. Jos olen saapunut jonkun seurassa, on taistelu tuotteista ja tilasta tappanut tunnelman.

Laman torjumiseksi kuluttajia yllytetään käyttämään suomalaisia palveluita. Jotta kehotusta voidaan noudattaa, täytyy suomalainen palvelu ensin keksiä.

Jep…

Ei tietenkään – sehän on Hyysärin kommunistipenaalin Mikko-Pekka Heikkisen oksennus päivän Hyysärissä. Mikko on siis suomalisvihansa lisäksi myös sellainen ihmisen, joka uskoo vielä 2000-luvulla suurimpaan ideologian nimissä kulkeneen massamurhan ja ihmisyyttä vastaan tehdyn rikoksen oikeutukseen.

Meidän pitää nyt muistaa, että oikeinajattelijan kirjoittamana tuo teksti ei tietenkään ole kiihotusta kansanryhmää vastaan. Se on vain raikas suomalaisiin juntteihin kohdistuva kritisointi (aiheesta) ja reipas ruoskinta – eihän sellainen ole rikos, koska suomalaiset eivät nykyisin mitä ilmeisimmin ole kansanryhmä Suomessa.

(Kuten huomaatte Heikkisen tekstistä, suomalaiset voitaisiin hänen mielestään poistaa mielellään kokonaan ja heti Suomesta.)

Niin tuo jälkimmäinen lainaus ei siis mitä ilmeisemmin ole sananvapausrikos, mutta auta armias jos yksi kirjain vaihtuu – asiahan muuttuu aivan toiseksi.

Kaikki eläimet ovat yhdenvertaisia, toiset ovat vaan toisia yhdenvertaisempia ja vähemmistö on aina oikeassa…

Lähde: HS

 

Kysymys kiihottamisesta kansanryhmää vastaan

Kuten kaikki jo varmaan tietävät, apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske on tehnyt syyttämispäätöksen Jussi Halla-ahon blogikirjoittelua koskevassa asiassa.

Syyttämispäätöksessä toinen rikosepäily koskee kiihottamista kansanryhmää vastaan. Asiasta on kirjoitettu paljon – etenkin siitä, että Kalske on jostain syystä ymmärtänyt väärin Halla-ahon tekstin, joten en palaa enää siihen.

On kuitenkin eräs asia, jota haluan tiedustella Kalskeelta. Olisiko tämä (mediassa julkaistu) lausuma kenties sellainen, että se ylittäisi syyteharkinnan osalta syytteen nostamiskynnyksen samasta rikoksesta epäiltynä?

Olin töissä järjestyksenvalvojana Raumanmeren juhannuksessa. 90 000 suomalaista, kaikki kännissä, ilman vaatteita, nukkumassa kadulla, oksentelee, tappelee ja harrastaa seksiä.

Niin miten on?

Tämän lausuman on päästänyt suustaan somalitaustainen Wali Hashi.

Onko laki Suomessa todellakin sama kaikille vai onko Jussi Halla-aho oikeassa siinä, kun hän epäilee maamme oikeuskäytännön perustuvan yhdenvertaisuusperiaatteen (ja lainsäädännön) vastaiselle kaksoisstandardille?

Jos Kalske ei tee Hashia vastaan syyttämispäätöstävoimme päätellä näin olevan.

Noh – kuka tekee tutkintapyynnön?

??????????

Jk. Lisää samasta aiheesta löydätte täältä.

 

Hets mot folkgrupp – Mika Illmanin näkemys

Paljon siitä puhutaan, mutta kuka on tutustunut Siihen?

Siis siihen, jota nimimerkki MOT kommentoi Totuuden nettikeskustelussa seuraavasti:

Jokaisena aikana näyttää olevan joku Illman. Taannoin sellainen oli vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen. Silloin, vielä vajaa vuosi sitten, muistan kun eräissä virastoissa ja asianajotoimistoissa käytössä oli sanonta “Päivän Puumalainen”. Sillä tarkoitettiin omaperäistä ajatusta, jonka tämä valtuutettu aktiivisuudessaan oli kulloinkin julki suoltanut. Ehkä näihin ajatuksiin olisi sittenkin pitänyt suhtautua muuten kuin röhönaurun kera. No, Puumalainen nimitettiin apulaisoikeuskansleriksi (!), ja luultiin, että naurut oli naurettu.

Sitten näyttämölle astui tämä Illman. Illmanin ajattelun taustalla on paitsi yltiöpäinen halu nähdä rasismia siellä ja täällä myös valtaväestösuomalaisten syyllistäminen. Hän on (nimestään huolimatta) suomenruotsalainen, hyvän kodin kasvatti, ja siten eräänlainen vastine 1960-luvun radikaaleille. Kohde vain on erilainen.

Hänen ajatuksensa näkyvät suurelta osin hänen väitöskirjastaan. Lukaisin se läpi, ja mielestäni se oli varsinaisen tutkimuksen sijaan jonkinlainen julistus tai pamfletti. Tarkoitushakuisuus oli taitavasti kätketty argumentaatiolta näyttävän valikoivan viittausaineiston oheen. Itse en olisi puoltanut väitöksen hyväksymistä, mutta tiedekunta päätti hyväksyä sen yksimielisesti vastaväittäjän lausunnon perusteella. Vastaväittäjä oli ruotsalainen (Uppsalasta) ja huhun mukaan ehkä myös gay.

Ehkä tämä nyt hieman taustoittaa ilmiö Illmanin ajatuksia. Näin niitä on ainakin helpompaa ymmärtää.

Kyse on siis Mika Illmanin väitöskirjasta Hets mot folksgrupp.

Otan luvan kommentoida hieman sitä, mitä Mika Illman on todennut itse väitöskirjansa sisällöstä.

Väitöskirjasta – tieteellisestä dokumentista, toki, mutta myös yksityisen ihmisen lainsäädäntöön tai sen tulkintaan liittyvästä mielipiteestä sekä niistä perusteista, jotka – Illmanin mielestä – puoltavat kansanvaltaisen, homogeenisen ja kansallisvaltioon perustuvan yhteiskunnan intressiä suojan saamiseksi rasistista propagandaa vastaan ja jotka samalla siis edellyttävät sananvapauden rajoittamista.

Pluralistinen Suomi?

Illman kertoo tutkimuksensa kohteena olevan Suomen rikoslakiin sisältyvä kriminalisointi kansanryhmää vastaan kiihottamisesta (rikoslain 11 luvun 8 §). Tämä säännös kriminalisoi sellaisten ilmaisujen levittämisen, joissa etnistä, kansallista, uskonnollista tai muuta sellaista kansanryhmää uhataan, solvataan tai panetellaan.

.. mutta hetkinen:

Kriminalisoinnin tarkoituksena on viime kädessä suojata pluralistista yhteiskuntaa rangaistusuhan avulla.

… toteaa Mika Illman.

Pluralistista (l.moninaista, moniarvoista) yhteiskuntaa? Onko Illman ottanut oikeudekseen määritellä Suomen valtiomuodon ja yhteiskuntajärjestyksen?

Suomi on – De Facto – erittäin homogeeninen kansallisvaltio – ei useammasta kulttuurista, kielestä tai kansallisuudesta muodostunut (tai muodostettu) pluralistinen yhteiskunta. Tällaisia monikulttuurisia helvettejä ovat esimerkiksi Yhdysvallat, Ruotsi ja Etelä-Afrikka.

Suomi on – De Jure – täysivaltainen tasavalta ja myös selvä suvereeni kansallisvaltio. Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta, joka päättää myös valtiontaloudesta. Lainsäädäntövalta ei siis kuulu esimerkiksi Euroopan Unionille tai Mika Illmanille.

Perustuslaki määrittelee maamme kansalliskieliksi suomen ja ruotsin. Yksikulttuurinen ja kaksikielinen maa, jossa historiallisista syistä noin 5%:n vähemmistö on asetettu samaan asemaan yli 90%:n enemmistön kanssa ei ole minkään määritelmän mukaan pluralistinen. Maamme yhteiskuntajärjestys ja lainsäädäntö ovat toki liberaaleja, mutta se on aivan eri asia kuin pluralismi.

Tämä väite on siis – omasta mielestäni – perustuslain vastainen ja opponentin olisi pitänyt puuttua tähän väitöstilaisuudessa. Näin ei kuitenkaan käynyt.

Rasistista propagandaa?

Illman käyttää myös termiä rasistinen propaganda.

Tutkimus lukeutuu rikosoikeuden alaan. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää ja analysoida miten rasistista propagandaa määritellään ja kontrolloidaan edellä tarkoitetun rangaistussäännöksen kautta.

Tämä on sikäli mielenkiintoinen termi, että sitä ei löydy lainsäädännöstä. Kovin ikävästi näyttää siltä, että Illman pyrkii muokkaamaan lainsäädäntöä omia ambitioitaan vastaavaksi. Kovin kaukana ei käy mielestä sellainen varsin epämiellyttävä asia, kuin epäilys lainsäädäntövallan anastuksesta tai sen yrityksestä.

Rikoslain 11 luvun 8 §:ssä rangaistavaksi säädetty kiihottaminen kansanryhmää vastaan on sananvapautta rajoittava kriminalisointi. Tämä herättää kysymyksen siitä, miten pitkälle meneviä ne rajoitukset ovat, joita kriminalisoinnin perusteella voidaan asettaa sananvapaudelle. Tätä kysymystä selvitetään tutkimuksen neljännessä luvussa. Tässä luvussa esitetään luettelo normatiivisista perusteista, jotka toimivat kriminalisoinnin perustana. Kaikkein tärkein näistä normatiivisista perusteista on Yhdistyneiden Kansakuntien kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskeva kansainvälinen sopimus vuodelta 1965. Suomi on liittynyt tähän sopimukseen vuonna 1970. Tutkimuksessa esiin nostettujen normatiivisten perusteiden pohjalta argumentoin tutkimuksessani sen puolesta, että yhteiskunnan intressi suojan saamiseksi rasistista propagandaa vastaan on arvioitava varsin painavaksi sananvapauden rajoittamisperusteeksi.

Jälleen henkilökohtainen – ja siten subjektiivinen – näkemykseni:

Kun Illman käyttää YK:n kaikkinaisen rotusyrjinnän poistavaa kansainvälistä sopimusta väitöskirjansa pohjana, liikutaan varsin ohuilla jäillä. Käyttämällä – Suomen toki ratifioimaa – kansainvälistä sopimusta väitöksensä pohjana, Illman sivuuttaa samaan aikaan YK:n peruskirjan, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ennakkopäätökset ja Suomen lainsäädännön.

Mitä sopimukset ja laki sitten sanovat?

YK:n peruskirja hyväksyttiin vuonna 1945. Se asettaa oikeuksia ja velvollisuuksia maailmanjärjestön 185 jäsenvaltiolle. Peruskirjassa viitataan toistuvasti ihmisoikeuksiin ja perusvapauksiin. Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus on Yhdistyneiden kansakuntien 10. joulukuuta 1948 kolmannessa yleiskokouksessaan hyväksymä julistus. Sananvapautta pidetään tuossa julistuksessa yhtenä tärkeimpänä ihmisoikeutena ja perusvapautena.

Sen 19. artiklassa sanotaan, että jokaisella on oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen; tähän sisältyy oikeus häiritsemättä pitää mielipiteensä sekä oikeus rajoista riippumatta hankkia, vastaanottaa ja levittää tietoja kaikkien tiedotusvälineiden kautta.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on aikaisemmissa päätöksissään määritellyt sananvapautta. Se on todennut esimerkiksi tapauksissa Handyside 7.12.1976 A 24 ja Grigoriades v. Kreikka 25.11.1997 seuraavasti,:

Sananvapaus ei pelkästään kata sellaisia tietoja ja ajatuksia, jotka otetaan myötämielisesti vastaan, joita pidetään vaarattomina tai joihin suhtaudutaan välinpitämättömästi. Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestön osaa. Tätä vaativat tuomioistuimen mukaan moniarvoisuus, suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus, joita ilman ei ole kansanvaltaista yhteiskuntaa.

Suomessa sananvapaus on turvattu perustuslain 12 §:ssä, jossa todetaan jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla. Lailla voidaan säätää kuvaohjelmia koskevia lasten suojelemiseksi välttämättömiä rajoituksia.

Kenelle kuuluukaan lainsäädäntövalta?

Kirjan viidennessä luvussa Illman esittelee sitä, miten rasististen ja sen kaltaisten ilmaisujen levittäminen on säännelty eräissä muissa maissa – Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa sekä Saksassa – jotka myös ovat liittyneet edellä mainittuun YK:n vuoden 1965 sopimukseen.

Illmanin mielestä:

Esityksen tarkoituksena on yhtäältä osoittaa, että näissä maissa lainsäätäjä on myös arvioinut sananvapauden rajoittamisen välttämättömäksi, jotta rasistista propagandaa, voitaisiin estää. Toisaalta argumentoin tämän tutkimusosion perusteella myös sen puolesta, että Suomen aihetta koskeva lainsäädäntö on pidettävä samantasoisena kuin näissä tutkituissa maissa. Muuten vaarana on, että maastamme muodostuu ”vapaasatama” rasistisille agitaattoreille.

Oman näkemykseni mukaan Illmanin kanta on varsin huteralla pohjalla.

Ensiksi – kuten jo aikaisemmin totesin – perustuslakimme kertoo varsin selvästi sen, että suomalaista lainsäädäntöä laatii Suomen eduskunta. Minusta on varsin omituista se, että Mika Illmanin kaltainen korkeassa valtiosyyttäjän virka-asemassa työskentelevä yleisön palvelija antaa edes neuvoja esimiehelleen – eli eduskunnalle – siitä minkälaisia lakeja sen tulee säätää.

Toiseksi – kaikki se lainsäädäntö mitä muualla on laadittu ei ole välttämättä mitenkään onnistunutta eikä kopioinnin arvoista. Saksan kohdalla on kyse siitä, että kyseinen maa hävisi sodan ja sen lainsäädäntö on varsin pitkälle voittajien sanelemaa. Muiden pohjoismaiden kohdalla voimme todeta, että ainakin osa näiden lainsäädännöstä on ollut varsin epäonnistunutta ja että näissä maissa lainsäädäntöä palautetaan yltiöliberalistisesta vouhotuksesta takaisin pohjoismaisen kansalaisyhteiskunnan etujen mukaiseksi.

Kolmanneksi – rasistinen agitaatio ei ole edelleenkään rikos Suomessa. Mika Illman paljastaa tässä lauseessaan kaikkein olennaisimman- hän haluaa tuosta sanamuodosta päätellen valtaa ja päästä päättämään lainsäädännöstä tai ainakin sen tulkinnasta välittämättä siitä mitä voimassaolevaan lainsäädäntöön on eduskunnan toimesta kirjattu.

Tämä on varsin pelottavaa.

Sananvapauden rajoittamista

Kirjan 6. luku sisältää Illmanin näkemyksen sananvapaudesta ja sen perusteista. Hän toteaa seuraavasti:

Tutkimuksen tässä osassa selvitän, mitkä ilmaisujen kategoriat ovat sananvapauden suojaamia ja mitkä jäävät tämän suojan ulkopuolelle. Tällaista rajanvetoa ei ole mahdollista tehdä, ellei samalla selvitetä miten sananvapautta voidaan legitiimisti rajoittaa. Tähän rajoittamiskysymykseen haen vastausta tutkimalla Euroopan ihmisoikeussopimuksen kontrolliorgaanien ja YK:n ihmisoikeuskomitean aihetta koskevaa oikeuskäytäntöä.

Miten sananvapautta voidaan legitiimisti rajoittaa.

Tämä kertoo sen, että Illmanin perustarkoitus on määritellä näennäisesti laillisia keinoja rikkoa kansalaisyhteiskunnan perussopimusta vastaan ja rajoittaa erästä tärkeintä ihmisoikeutta.

Tältä pohjalta minun on erittäin vaikea nähdä, että Illman olisi perusasenteeltaan demokraatti tai että hän olisi sitoutunut kansanvaltaisen yhteiskunnan jäseneksi – puhumattakaan yleisön palvelemisesta virkamiehenä.

Mielestäni Mika Illman ei edusta virkamieheltä vaadittavaa objektiivisuutta, lainsäädännön kunnioitusta eikä sitoutumista suomalaisen kansalaisyhteiskunnan arvoihin.

Hän jatkaa :

Tämän oikeuskäytännön perusteella argumentoin sen käsityksen puolesta, että suurin osa rasistiseksi luokiteltavasta ilmaisujen levittämisestä voidaan rajata sananvapauden antaman suojan ulkopuolelle.

Voiko tuon enää selvemmin sanoa? Hän rajaa sananvapauden ulkopuolelle sen, mikä häntä ei miellytä. Vaikka kyse ei ole hänen mielipiteestään. Kyse on ihmisoikeuksista ja voimassaolevasta lainsäädännöstä.

Asiaton ja tarkoitushakuinen tulkinta rangaistussäännöksestä

Kirjan seitsemäs ja samalla viimeinen luku on Illmanin mielestä tämä tekeleen tärkein osio.

Ne perusteet, jotka puoltavat yhteiskunnan intressiä suojan saamiseksi rasistista propagandaa vastaan ja jotka samalla siis edellyttävät sananvapauden rajoittamista sekä ne perusteet, jotka puoltavat mahdollisimman laajaa sananvapautta, asetetaan tässä osiossa vastakkain. Nämä erilaiset perusteet, jotka monessa suhteessa ovat ristiriidassa keskenään, punnitaan toisiaan vastaan hyväksyttävän kokonaisratkaisun löytämiseksi. Tämän intressipunninnan perusteella olen tutkimuksessani
päätynyt siihen, että rikoslain 11 luvun 8 §:n tunnusmerkistölle tulisi antaa sellainen tulkinta, joka kieltää seuraavan tyyppisten ilmaisujen levittämisen: rasistisin perustein tapahtuva kehottaminen väkivaltaan kansanryhmää vastaan, kehottaminen kansanryhmän syrjintään taikka kehottaminen rasistiseen vihaan kansanryhmää vastaan siitä huolimatta, että kehottamisessa ei suoranaisesti ole kysymys yllyttämisestä väkivaltaan tai syrjintään.

Antakaa kun arvaan seuraavan vedon?

Seuraavan samaan agendaan liittyvän väitöskirjan – tai pelkästään virkamiehen tekemän laintulkinnan – punaisena ytimenä on kansallisarmeijan, rajavartiolaitoksen ja poliisin lakkauttaminen rasistisina organisaatioina?

Tokihan rasismi – ja Illmanin näkemyksistä poikkeavat toisinajattelijat – ovat yhteiskunnallemme – aina ja kaikkialla – paljon suurempi uhka kuin väkivaltainen hyökkäys maahamme tai kansainvälinen rikollisuus? Rasismin määritelmä näyttäisi olevan tässä se, että kaikkinainen kritiikki monikulttuurisuutta kohtaan alkuperäisväestön taholta on rasismia.

Asiat tärkeysjärjestykseen ja toisinajattelijat linnaan – vai mitä Mika? 😉

Mahtipontista – ja ristiriitaista

Tiivistelmän lopetus huipentuu tätä samaa demlalaista agendaa mahtipontisesti työntäen:

Samaan intressipunnintaan vedoten katson, että sanotun rikoslain säännöksen tunnusmerkistölle tulisi antaa sellainen tulkinta, joka pääsääntöisesti jättää rangaistavan alueen ulkopuolelle ilmaisut, joissa puhuja ainoastaan esittää käsityksensä siitä, että jokin kansanryhmä on ylivertainen tiettyihin toisiin nähden. Tällainen tulkinta on käsitykseni mukaan parhaiten sopusoinnussa pluralistisen ja demokraattisen yhteiskunnan vaatimusten kanssa.

Jotenkin ristiriitaista?

Tämä sama Illman (joka perusteli argumenttinsa tähän omaan tekeleeseensä, de facto) vaati – ja sai – tuomion Mikko Ellilälle – vaikka Ellilä nimen omaan ja ainoastaan esitti blogissaan käsityksensä siitä, että jokin kansanryhmä on ylivertainen tiettyihin toisiin nähden.

Jotenkin tulee eräs tapaus mieleeni lapsuudestani.

Eräs varsin hyvin toimeentulevasta – mutta poliittisesti kommunistisesta – kodista peräisin ollut luokkakaverini varasti rahaa köyhästä virkamiesperheestä kotoisin olleelta toiselta luokkakaveriltani.

Kun asiaa selviteltiin tuolloin 1970-luvun alussa, kommunistiperheen isä oli todennut rehtorin ja toisen perheen isän läsnä ollessa, että hän maksaa rahat takaisin, koska laki niin sanoo – vaikka se on hänen mielestään väärin. Hänen mielestään kommunistiperheen lapsella oli oikeus varastaa virkamiesperheen lapselta, koska perheen jäsenet olivat porvareita ja ajattelivat väärin.

Tämän kaltainen logiikka tulee mieleen siitä, kun joku on kertomassa jonkun toisen mielipiteen olevan väärä ja pyrkiessä rajoittamaan toisen sanan- ja mielipiteenvapautta sillä perusteella.

Kun tälle tielle lähdetään, sen päässä häämöttävät keskitys- ja työleirit, poliisivaltio, sensuuri, ajatuspoliisi, diktatuuri ja pohjaton inhimillinen kärsimys.

Minusta Sinun – Mika Illman – tulisi erota virastasi.

Lähteet: Helsingin yliopisto / väitöstiivistelmät /vk 22/05 Illman Mika: Rikosoikeus: Hets mot folkgrupp, Wikipedia, Finlex, Euroopan ihmisoikeustuomioistuin, YK

Jk. LOT kirjoitti muuten samasta asiasta jo tuoreeltaan.

 

Valheita Virosta

Aikamme muistuttaa yhä enemmän 1970-luvun alkupuolen todellisuudesta irronnutta Kekkosslovakiaa. Uusin episodi punavalheiden levittämisessä on julkaistu painotuotteena. Kiitos vinkistä mesisudelle sekä Oopperan kummitukselle – joka muuten kirjoittaa samasta aiheesta.

Leena Hietanen, joka ei ole aikaisemmankaan toimittajanuransa aikana ollut erityisen tunnettu korkeasta journalistisesta etiikasta, on kirjoittanut Viron kylmä sota -pamfletin., jossa hän arvostelee – >Hietasen ilmaus; Viron miehitysmyyttejä

Nyt on kulunut vuosi Tallinnan kristalliyöksi kutsutusta venäläisten ääriainesten järjestämästä mellakoinnista. Siitä Venäjältä masinoidusta näytöksestä, joka sai alkunsa Viron hallituksen päätöksestä siirtää pronssisoturina tunnettu kaatuneiden neuvostosotilaiden muistomerkki – jota paikalliset kutsuvat myös tuntemattoman raiskaajan patsaaksi – Tallinnan keskustasta syrjäisemmälle hautausmaalle.

Muistattehan mitä tuolloin kirjoitin? Noita tekstejä löytyy esimerkiksi täältä, täältä, täältä, täältä ja täältä.

Toistakymmentä vuotta Virosta vasemmistopropagandaansa, puolitotuuksiaan ja väärää tietoa suoltanut Hietanen väittää pamfletissaan Viron hallituksen toimineen harkitusti, koska se suhtautuu suureen venäläisvähemmistöönsä kuten Israel palestiinalaisiinsa tai Etelä-Afrikan edellinen hallinto mustiin afrikkalaisiin.

Vaikka Hietanen väittää mitä väittää, totuus on se, että Neuvostoliitto oli miehittäjä Virossa ja Virossa oleskelevat venäläiset ovat miehittäjän suorittaman etnisen puhdistuksen tuote.

He eivät ole alkuperäisväestöä vaan totalitarismia toteuttaneen valloittajan paikalle asuttama ryhmä, jolla on pyritty korvaamaan alkuperäisväestö.

Hietanen käyttää -tyylilleen uskollisena – sanaa apartheid maalaillessaan 116 000 venäläistaustaisen Viroon valloittajan asuttaman ihmisen tilannetta.

Ja Pravda beesaa:

Hietasen mukaan etnisen enemmistön yksin johtamassa Virossa on tästä syystä demokratiaan vielä matkaa, vaikka se onkin hyväksytty EU:n ja Naton jäseneksi ja sen menestystarinaa on pidetty esimerkillisenä, myös – ja etenkin – Suomessa.

Hietasen käsitys demokratiasta on väärä – kansandemokraattinen irvikuva kansanvallasta.

Enemmistödemokratia perustuu siihen, että enemmistö päättää – ja huomioi tarvittavasti vähemmistön oikeudet. Vähemmistön asettaminen samalle tasolle enemmistön kanssa ei ole demokratiaa. Eikä siitä ole kovin pitkä matka vähemmistödiktatuuriin – joka on ilmeisesti Hietasen unelman täyttymys.

Tämä venäläisvähemmistön ongelma ei ratkea Hietasen propagandalla, Venäjän uhkailulla eikä sillä, että vähemmistö nostetaan enemmistön yläpuolelle – etenkään valloittajasta ja kansanmurhasta muistuttava sellainen. Venäläisvähemmistöä koskeva ongelma – jos sitä onkaan muuten kuin hyvin marginaalisena – on omien empiiristen kokemusteni mukaan lähes olematon. Suurin osa venäläisistä on integroitunut Viroon. He osaavat paikallisen kielen, käyvät töissä eikä heidän oma kulttuurinsa ole omien kokemusteni mukaan mitenkään unohdettu. Venäjän kieli kaikuu turuilla & toreilla ja venäläiseen kulttuuriin liittyviä asioita on nähtävissä lähes kaikkialla.

Hietanen ei kerro totuutta.

Myös alkuperäisväestöllä on kansainvälisin sopimuksin suojattuja oikeuksia. Asiaa on syytä tarkastella edelleenkin Venäjän edeltäjän Neuvostoliiton harjoittaman rikollisen aggressiopolitiikan tuloksena.

Toinen valheellinen ja raflaava sana mitä Hietanen viljelee kirjallisessa tekeleessään on miehitysmyytti.

Ja Komsomolskaja Gazeta jatkaa disinformaation levittämistä:

Miehitysmyytti elää erityisesti Viroon palanneiden maanpakolaisten ja heidän jälkeläistensä ansiosta.

Minusta tämä on – sanalla sanoen – aivan uskomatonta paskaa.

Jos Neuvostoliitto ei muka miehittänyt Baltian maita uhkailupolittiikkansa seurauksena, niin miten voi olla mahdollista, että Virossa on Viroon palanneita maanpakolaisia ja heidän jälkeläisiään?

Juuri neuvostodiktatuuria nämä ihmiset pakenivat – jättäen omaisuuteensa ja kotinsa varkaiden ja ryöstäjien armoille. Useiden ihmisten perheet ja suvut hajosivat ja synkkä sortovalta peitti Viron.

Toisen maailmansodan alkaessa Viro tahtoi pysytellä puolueettomana, mutta Neuvostoliitto pakottisen tekemään kanssaan yhteistyö- ja tukikohtasopimuksen 28.9.1939. Viroon saapui 25 000 Puna-armeijan sotilasta, jotka sijoitettiin 18.10.1939 alkaen virolaisilta suljettuihin tukikohtiin. Viron puolustusvoimien rauhanaikainen vahvuus oli tuolloin 15 000 sotilasta. Talvisodan aikana Neuvostoliitto käytti Virolta saamiaan lentotukikohtia suomalaisiin siviilikohteisiin sotarikoksena tehtyjen terroripommitusten suorittamiseen. Suomi jätti Virolle asian johdosta nootin.

Kesäkuussa 1940 Neuvostoliiton ulkoasiankomissaari Vjatšeslav Molotov esitti Virolle uhkavaatimuksen. Ultimaatumissa syytettiin Viroa yhteistyösopimuksen rikkomisesta ja vaadittiin saada tuoda lisäjoukkoja maahan. Viron hallitus piti vastarintaa toivottomana, minkä vuoksi vaatimus hyväksyttiin. 17.6.–21.6.1940 maahan tuotiin noin 90 000 neuvostosotilasta lisää, jolloin Virossa olevien venäläisten joukkojen määrä oli yli 100 000 sotilasta.

Elokuussa 1940 Virosta tuli falskin naamiointioperaation avulla yksi neuvostotasavalloista. Presidentti Konstantin Päts vangittiin. Hän menehtyi myöhemmin mielisairaalassa Venäjällä. Toisinajattelijoiden sulkeminen mielisairaaloihin oli NL:n loppuun saakka eräs yleisimmistä sananvapauden rajoittamiseen liittyvistä käytännön toimista – pakkotyöllä tapahtuneen – orjuuttamisen ja nöyryyttämisen kautta – murhaamisen lisäksi.

Vuoden 1940 pidätykset koskivat noin 10 000 virolaista. Kyyditysten kliimaksi koettiin 4. kesäkuuta 1941. Tuona yönä pidätysaalto tavoitti noin 10 000 virolaista, jotka kuljetettiin junilla Siperiaan. Noin 3 500 kyyditetystä miehestä oli keväällä 1942 hengissä enää alle 100 – takaisin Viroon heistä palasi ainoastaan parikymmentä.

Bolshevisointi keskeytyi kolmeksi vuodeksi Saksan vallattua jälleen Baltian kesällä 1941.

Työläisten ja talonpoikien puna-armeija miehitti Viron haltuunsa uudelleen syyskuussa 1944

Neuvostojärjestelmä vakiinnutettiin väkivallalla toisen maailmansodan jälkeen 1940-luvun lopulla. Kymmeniä tuhansia virolaisia karkotettiin Siperiaan ja maatilat muutettiin kollektiiveiksi. Karkoitetun alkuperäisväestön tilalle tuotiin venäläistä siirtoväkeä. Vielä 1980-luvulla Moskovan keskushallinto pyrki venäläistämään neuvostotasavaltaa voimakkaasti.

Professori Ants Oras on kirjoittanut (osittain omiin kokemuksiinsa perustuvan) kirjan Viron kohtalonvuodet.

Todistaja kertoo seuraavaa:

Yhä useammat venäläiset sijoittuivat näkyviin asemiin valtion virkakoneis­tossa ja puolue-elimissä.

Oma kirjallisuutemme oli lamautettu ja uudet kirjat, sikäli kuin sellaisia oli, olivat suurimmaksi osaksi venäjänkielisiä. Ve­näläinen työvoima otti haltuunsa eräitä tehtaita, mm. Narvan tekstiilitehtaat. Venäläistäminen oli noussut näköpiiriin. Mutta näköpiiriin oli noussut myös likvidointi. Ihmisiä alkoi kadota suurin joukoin.

NKVD:n toiminta vilkastui yliopistossa aivan samoin kuin muuallakin. Alustava asiakirjapinojen seulominen näytti lähestyvän loppuaan. Akateemisia tuttaviani alkoi siellä täällä hävitä. Eräs kotonamme usein nähty vieras, kansantaloustieteen ylioppilas, kotimme lähellä sijaitsevan puiston takana olevan suuren panimon pääkirjanpitäjän poika, pidätettiin eräänä yönä. Eräs uusien kielten osaston lahjakkaimpia nuoria tutkijoita, jonka jopa Kurekin oli hyväksynyt kelvolliseksi yliopistonopettajan uralle, vietiin niinikään Peplerin kadun varrella sijaitsevaan taloon. Kure yritti vedota hänen puolestaan, mutta häntä käskettiin huolehtimaan omista asioistaan. Tapasin nuoren miehen morsiamen melkein joka päivä tiedekunnan kirjastossa. Hänen ei ollut sallittu lähettää miehelle ainoatakaan ruokapakettia. Me tiesimme jo tällöin, mitä tämä merkitsi.

Liberaaliemme johtajan Jaan Tõnissonin luo, joka vielä äskettäin oli ollut osuustoimintaopin professori ja jota tähän asti oli hänen nauttimansa suunnattoman kansansuosion vuoksi säästetty, saapui eräänä iltana poliisi ja kehotti häntä lähtemään mukaan. Hän puki parhaat vaatteensa ylleen ja lähti, pitkänä, suoraselkäisenä ja ryhdikkäänä – kansallisen liikkeemme Grand Old Man viimeiseen saakka. Meille hän oli jo vertauskuvaksi muodostunut hahmo, jossa liberaalinen demokratiamme ruumiillistui.

Presidentti, ylipäällikkö, useimmat viimeiset ministerimme ja heidän perheensä sekä sosiaalidemokraattiset johtajat olivat joutuneet lähtemään jo kauan ennen häntä. Yhdelläkään heistä ei ollut täysin samaa arvovaltaa epäitsekkäänä vapaustaistelijana kuin hänellä. Ainoankaan toisen hahmon menettäminen ei voinut aiheuttaa meissä yhtä syvää järkytystä.

Mitä tavallisille ihmisille sitten tapahtui Hietasen paratiisissa?

Oras kertoo myös siitä:

”Vain vähän tiedettiin siitä, mitä tapahtui sen jälkeen kun teidät ehkä oli pidätetty.

Tiesitte joitakin ihmisiä, jotka oli päästetty vapaalle jalalle päivän tai kahden kuluttua, usein ruhjottuina ja sairaina ja aina haavanarpia täynnä – niitä oli liian paljon, jotta asianomainen olisi halunnut kertoa teille mitään. Olitte kuulleet kuulusteluista, jotka kestivät täyden vuorokauden tai kauemminkin, iskujen jakelusta ja pahemmistakin kidutusmuodoista. Ettekä koskaan voineet olla varmoja, etteikö teidän vuoronne tulisi juuri seuraavana yönä.

Vasta paljon myöhemmin, venäläisten jo peräännyttyä Virosta, paljastuivat tosiasiat. Heti venäläisten lähdettyä olivat ihmiset alkaneet epätoivoisesti etsiä kadonneita sukulaisiaan ja ystäviään ja tutkia jokaista paikkaa, jota NKVD:n tiedettiin käyttäneen tarkoituksiinsa. Lukuisia ruumiita, jotka usein oli ruhjottu vastenmielisyyttä herättävällä tavalla, löydettiin NKVD:n kellareista tai jopa yksityisiltä alueiltakin.

Aikoinaan pankkiiri Klaus Scheelille Kosella Tallinnan lähistöllä kuulunut huvila oli tällainen paikka. 75 ruumista, joista yksi naisen, kaivettiin sieltä esiin. Kaikkien kädet oli sidottu selän taakse, jokaiselle pantu suukapula ja kaikki sen jälkeen heitetty toinen toisensa päälle, mutta ilman että haavoja olisi löytynyt mistään: heidät oli kaikesta päätellen joko myrkytetty tai haudattu elävältä. Scheelin autovajan alta löytyi vielä 9 ruumista. Eräästä vajasta löydettiin lähes kolmen metrin syvyyteen haudattuna 16 ruumista. Vajan toisessa päässä maa oli peitetty sementillä. Sen alta löydettiin paljon myöhemmin vielä 38 ruumista. Eräältä oli kallo murskattu ja toiselta leukapielet väännetty kokonaan sijoiltaan. Näiden kuolleiden joukossa oli poliiseja, upseereita, eräitä tavallisia työläisiä ja muutama venäläinen emigrantti.

Samanlaisia joukkohautoja löydettiin monissa osissa maata. Kaiken kaikkiaan kaivettiin maasta esiin 2000 ruumista, mutta monia jäi epäilemättä löytämättä. Tällainen oli matkan päätepiste, ellei se ollut karkottaminen johonkin tuntemattomaan paikkaan itään. Mutta viimeisen vaiheen valmistelut olivat pitkät ja tuskalliset. Kuulustelut alkoivat aina yöllä, jolloin ihmisen vastustuskyky on heikoimmillaan, ja ne kestivät usein vuorokausimääriä. Niitä oli vaikea kestää, etenkin jos teidät estettiin tyydyttämästä alkeellisimpia ruumiillisia tarpeitanne. Kuulustelijat vaihtuivat aika ajoin samaan aikaan kun te ehkä vääntelehditte tuskankouristuksissanne. Jos satuitte torkahtamaan, jota välistä tapahtui kahdentoista tunnin kyselyihin vastaamisen ja pitkien ideologisten saarnojen kuuntelemisen jälkeen, vartijanne pitivät teidät hereillä iskemällä teitä tai aivan silmienne edessä pitämällään voimakkaalla sähkövalolla. Välistä, jos kuulustelija raivostui itsepäisyydestänne, hän iski teitä nyrkillä kasvoihin tai (kuten eräs heistä mieluiten teki) suoraan päälaellenne tai teitä lyötiin nahkahihnalla tai kumipatukalla. Välistä teitä voitiin potkia tai lyödä päätänne vasten lattiaa tai suunnata revolveri teihin, jotta allekirjoittaisitte väitetyn rikoksenne tunnustuksen.

Eräissä tapauksissa (näin kävi eräälle ystävälleni, joka pääsi myöhemmin pakenemaan ja on nykyisin turvassa eräässä aikoinaan puolueettomassa maassa) järjestettiin näennäinen teloitus. Seisoitte kasvot seinää vasten revolverin suu painettuna niskaanne. Kun odotitte, että teidät ammuttaisiin, teidät iskettiin tainnoksiin ja kannettiin tiedottomana pois. Niin ikään sattui, että vangille näytettiin todellista teloitusta tai surmatun vangin ruumista.

Teidän ei sallittu nukkua kopissanne päiväsaikaan, ja vankilan pesuhuone oli ainoa paikka, jossa saatoitte torkahtaa muutaman hetken. Itsepäisyytenne murtamiseksi kiduttajanne saattoivat sijoittaa teidät rangaistuskoppiin, jossa tunsitte pian tukehtuvanne hapen puutteesta, (eräs tavallisimpia kidutustapoja) tai sietämättömän kuumaan höyrykaappiin, jossa saitte olla kunnes pyörryitte. Ihonne saatettiin ehkä nylkeä osittain, sähkövirta suunnata teihin tai panna vesi tippumaan päänne päälle vanhaan kiinalaiseen tapaan. Ja nämä kidutukset saattoivat kestää viikkoja ja kuukausia.

Kaikkia tällaisia menettelytapoja käytettiin alkuvalmisteluna teloitukselle tai pakkotyölle NKVD:n kuolemanleireillä. Niistä kertoivat ihmiset, jotka pääsivät pakenemaan – heidän joukossaan kokonainen laivanlastillinen kuolemaantuomittuja. Saksalaiset koneet olivat pommittaneet heidän laivaansa Jaan Teäriä, joka ajautui Viron rannikolle syksyllä 1941 sen jälkeen kun venäläiset olivat poistuneet Tallinnasta.

Vankien kuolemantuomiot löydettiin laivalta.

Vuoden 1941 kyydityksistä Oras kertoo:

Se, minkä todistajiksi olimme joutuneet, ei ollut enempää eikä vähempää kuin yritys panna alulle Viron kansan tuhoaminen. Se oli vain ensimmäinen toimenpide, joka tuon yhden vuorokauden kuluessa koski noin 10 000 virolaista eli jokaista 112. asukasta. Se ulotettiin pian koskemaan vielä ainakin 40 000 asukasta, mutta suunnitelmana oli, kuten asiakirjoista myöhemmin ilmeni, kuljettaa pois lähes kaksi kolmasosaa väestöstä.

Seuraavat ryhmät oli määrä kuljettaa pois Baltian maista:

1. Kaikki porvarillisten puolueiden sekä järjestöjen jäsenet, kaikki sosiaalidemokraatit, syndikalistit ja trotskilaiset –
2. Edellisen hallintojärjestelmän virkamiehet, tuomarit, upseerit ja poliisivirkailijat.
3. 1918-20 bolsevikkeja vastaan käytyyn sotaan – neuvostoliittolaiselta nimeltään kansalaissota – osallistuneet
4. Entiset kommunistisen puolueen jäsenet (eronneet tai erotetut).
5. Pakolaiset ja muut maahanmuuttajat
6. Ulkomaiden diplomaattisten edustajistojen palveluksessa olleet ja ulkomaalaisten yhtiöiden ja yritysten edustajat.
7. Ulkomaille kirjeenvaihdossa olevat henkilöt( esimerkiksi esperantistit ja filatelistit)
8. Poliittisten pakolaisten sukulaiset;
9. Papisto perheineen sekä uskonnollisten järjestöjen aktiiviset jäsenet.
10. Aristokraatit (näitä ei baltiansaksalaisten poistuttua Virossa juurikaan enää ollut), tilanomistajat, teollisuus- ja liikemiehet, pankkiirit ja ravintolanomistajat.

Näihin ryhmiin kuuluvat oli siirrettävä perheineen syvälle Venäjän sisäosiin ja kauemmaskin – Siperiaan. Perheen päämiehet määrättiin pidätettäviksi, kun taas heidän perheensä kuljetettaviksi. Kyyditykset koskivat myös jokaista, jolla saatettiin epäillä olevan arvosteleva asenne hallitusjärjestelmään nähden tai että hän mahdollisesti levittäisi tyytymättömyyttä tulevaisuudessa.

Tämä on totuus.

Kiihotus kansanryhmää vastaan?

Hietanen syyllistyy tässä – Suomen lainsäädännön mukaan – nähdäkseni myös suoranaiseen kiihotukseen kansanryhmää vastaan. Kun valtionsyyttäjä Mika Illman tutki Mikko Ellilän afrikkalaisia koskevia kirjoituksia ja päätti nostaa syytteen, nyt tasapuolisuudenkin nimissä hänen tulisi nostaa syyte myös Hietasta vastaan.

Raskauttavana lisätekijänä vielä tämä kiihotus sekä suoranainen herjaus, joka löytyy hänen blogistaan:

Virossa ymmärtää, mitä venäläiset tarkoittavat puhuessaan virolaisista ja suomalaisista tsuhnina. Tsuhnan tärkein ominaisuushan on satumainen tyhmyys.

Vai niin?

Jos tämä ei täytä kansanryhmää vastaan kiihottamisen tunnusmerkistöä, niin mikä sitten. Siis Hietasen virolaisista lausumana.

Hietasen touhut ovat olleet – kuten jo totesin – hieman kyseenalaisia aikaisemminkin. Hän kirjoitti kymmenen vuotta Kauppalehteen ja Turun Sanomiin Viron uutisia. Kauppalehdestä tuli potkut, kun Hietanen ei uskonut nollaveroon ja satuili e Venäjän televisiolle Viron pitävän keskitysleiriä. Turun Sanomista tuli potkut vuosi myöhemmin, kun Hietanen levitti vihapropagandaansa ja väitti Suomen laillistavan Viron ja Latvian apartheid-valtioita. Hietanen on ollut myös toimittajana Helsingin Sanomissa – silloin kun se oli vielä luotettavahko laatulehti. Sieltäkin Hietanen sai kenkää. Oman kertomansa mukaan:

…minulla on Helsingin Sanomien toimittajana ansiolistalla teatterikriitikko Jukka Kajavan ohjaaman teatteriesityksen haukkuminen. Päädyin täyttämään kellonaikoja näyttelykalenteriin.

Että sellainen Hietanen…

Jotain tahattoman komiikan piikkiin pistettävääkin tästä hölmöilystä löytyy.

Viron kylmä sota ilmestyi Jouni Tervon ja Harri Nykäsen Pulizer Oy:n tuottaman ja WSOY:n kustantaman Barrikadi-sarjan ensimmäisenä teoksena.

Barrikadi on erinomainen nimivalinta vasemmistolaiselle roskalle.

Lähteet: HS, Ants Oras: ”Viron kohtalonvuodet”, Tundmatu autori silme läbi:”Eesti 1944″, Kurt von Tippelskirch: Toisen maailmasodan historia, Mart Laar: ”Unohdettu sota”, Seppo Myllyniemi: ”Baltian kriisi 1938-1941, Useita kirjoittajia: ”Kommunismin musta kirja”

Päivitys 080508 1318: Unohdin erään asian tästä kirjoituksesta. Käykää katsomassa miten Venäjän federaatio suhtautuu suomalais-ugrilaisiin vähemmistöihinsä.