Viikon mokutus 13/10

”Siirtolaiset pitää saada (Suomessa) työhön ja päättäjiksi vaikka kiintiöillä.”

”Monikulttuuri ei ole mikään lelu. Se on samanlainen asia kuin demokratia. Yhtä vaikea, mutta sen on pakko toteutua”

”Käsitys demokratiasta pitää laajentaa etnisyyteen”

”Innovaatio on automaattista, kun ympäristö on moninainen.”

Julkinen suomalaisvihaaja Umayya Abu-Hanna Talouselämä lehdessä1.4.2010 . Juttu on luettavissa täältä ja täältä.

Lähde: Talouselämä, kiitos nimimerkki matti/Homma

Advertisement

 

”Jos tämä kerrottaisiin, kuinka moni haluaisi tulla Suomeen?”

Eräs Alexis Kouroksen kirjoittamana mielenkiintoiseksi osoittautunut kirjoitus on julkaistu Hyysärin  Sunnuntaidebatti-sarjassa tänään 4.10.2009.

Kirjoittaja on tunnettu lähinnä siitä, että hänen vaimonsa on Ihmisoikeusliitossa työskentelevä äänekäs kukkahattutäti Kristiina Kouros.

Toissijaisesti Alexis Kouros tunnetaan joissain piireissä siitä, että hän on iranilaissyntyinen lääkäri, kirjailija ja elokuvantekijä. Nykyään hän on perustamiensa (ja ajoittain aika paksua suomalaisvihaa suoltavien) monikulttuuripropagandaa julistavien  englanninkielisten SixDegrees ja Helsinki Times -lehtien kustantaja ja päätoimittaja. Kouros on asunut Suomessa vuodesta 1990. Hän ei ole pakolaistaustainen maahanmuuttaja.

Mielestäni Kouros on osunut havainnoissaan ainakin osittain  oikeaan. Näiden havaintojen suurin arvo tosin on se, että niiden esittäjä on hyvin selvästi muuttanut kurssiaan eräiden maahanmuuttoon liittyvien perusasioiden suhteen.

Kouros toteaa näin:

Tein vuosina 2001–2005 yhteensä viisi dokumenttielokuvaa Suomeen otetuista kiintiöpakolaisista. Olin mukana, kun suomalainen viranomaisdelegaatio kävi vuonna 2001 Iranissa. Työministeriön, suojelupoliisin ja Ulkomaalaisviraston edustajat olivat valitsemassa 200 Iraniin asettunutta afgaanipakolaista uudelleensijoitettavaksi Suomeen.

Seurasin valintahaastatteluun päässeiden afgaanien elämää Iranissa, valintaprosessin kiemuroita, suomalaiseen yhteiskuntaan valmentavaa kurssia ja lopulta pakolaisten elämää Suomessa. Kokemani ja näkemäni perusteella minulle syntyi käsitys, ettei kiintiöpakolaisten ottamisessa ole paljonkaan järkeä.

Kiintiöpakolaisiksi eivät yleensä pääse eniten avun tarpeessa olevat, koska valintajärjestelmä suosii pakolaisten koulutetuinta ja sopeutuvaisinta osaa. Päästäkseen kohdemaiden edustajien haastatteluun pakolaisten on ensin vakuutettava paikalliset YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n edustajat siitä, että he täyttävät uudelleensijoittamiselle asetetut kriteerit. Pakolaisten tulee itse ottaa selvää tästä mahdollisuudesta ja hakemusten täyttämisestä.

UNHCR ei aktiivisesti etsi eniten apua tarvitsevia. Teheranissa haastattelemani uudelleensijoitusosaston italialainen johtaja ei halunnut paljastaa uudelleensijoittumishaastatteluun valituksi tulemisen kriteerejä, sillä muuten he ”saisivat valtavasti oikein täytettyjä hakemuksia”.

Prosessi on siten arvoitus, jonka ratkaisijalle myönnetään palkinnoksi matka tuntemattomaan paratiisiin. Listalle päätyminen on sattumanvaraista, eivätkä heikoimmassa asemassa olevat välttämättä pääse edes ehdokkaaksi.

Kun ajatellaan Suomea pakolaisuuden (mahdollisena) kohdemaana, kaikille pitäisi olla  varsin selvää, että ihmisten maahantuonti – Kouroksen kuvaamalla Lottovoitto-menetelmällä – maapallon toiselta puolelta ja aivan toisenlaisen kulttuurin ja ympäristön piiristä on huonointa mahdollista pakolaispolitiikkaa.

Pakolaisuuden pitäisi perustua henkilökohtaiseen tilanteeseen ja sen pitäisi olla aina kestoltaan väliaikaista. Timo Vihavainen on pukenut tämän erinomaiseen muotoon hetki sitten:

”Poliittinen turvapaikka on vanhastaan vainottujen ihmisten oikeus. Samoin kuin tietysti heidän velvollisuutensa on lähteä takaisin, kun turvapaikkaa ei enää tarvita.”

Pakolaisuusasema on laajennettunakin  luonteeltaan eräänlainen suojaväistö. Sillä pyritään suojaamaan yksilöä (ja hänen perhettään) joltain uhkalta (sota, poliittinen vaino, luonnonkatastrofi jne.).  Suojaväistön tulee UNHCR: (itsensä näköjään hylkäämien) perusperiaatteiden mukaisesti suuntautua mahdollisimman lähelle pakolaisen kotiseutua ja olla kestoltaan väliaikaista.

Kiintiöpakolaisuus on aivan samanlainen kiintiöön perustuva asia kuin kaikki muukin kiintiöinti (sukupuolikiintiöistä alkaen). Kiintiöinti on itse asiassa tietynlaista erottelua jonkin ominaisuuden perusteella ja se on omiaan heikentämään kyvykkäimmän tai suurimmassa tarpeessa olevan asemaa – kyvyttömyyden ja tarpeettomuuden hyväksi.

Viime vuosien aikana on näyttänyt siltä, että kiintiöpakolaisuudesta on tullut samanlainen sosiaalisen väestönsiirron mekanismi kuin USA:ssa myönnettävä Green Card on ollut jo hieman pidempään.

Kouros toteaa, varsin maanläheisesti:

Jokaiseen kiintiöpakolaiseen kulutettu raha voisi pelastaa satoja taakse jätettyjä pakolaisia kurjuudesta.

Tässä on varsin suuri viisaus – kiteytettynä yhteen lauseeseen.

Pakolaispolitiikan pitäisi perustua ihmisten hädänalaisen tilanteen helpottamiseen ja heidän auttamiseensa – ei sosiaalisilla tai humanitaarislla syillä perusteltuun kansainvaellukseen.

Eikä myöskään  humanitaaristen resurssien (koulutettujen ja kielitaitoisten ihmisten) kahmimiseen kehitysmaista kehittyneiden maiden halpatyövoimaksi.

Kun valintoja tehdään, hakijan eduksi lasketaan sopeutuminen toisessa maassa. Sitä pidetään merkkinä siitä, että pakolainen pärjäisi myös uudelleensijoitusmaassa. Näin kiintiöpakolaisiksi päätyvät useimmiten hyvin koulutetut tai itsensä työllistävät henkilöt. Juuri he, joita tarvittaisiin pakolaisten kotimaissa.

Tämä on sellainen asia, jota on itsekin pyrkinyt pitämään esillä . Minusta on ollut jotenkin käsittämätöntä, että tietyt vihervasemmistoa edustavat naiset – kuten Heidi Hautala, Tuija Brax, Satu Hassi ja Anne Sinnemäki – ovat tieten tahtoen ajaneet tällaista politiikkaa – ja sen myötä maailman väestönräjähdyksen pahentumista ja kehitysmaiden olojen kurjistumista.

(Ehkä tässäkin on kyse lopultakin vain vihreyteen ja humaanisuuteen kätketystä vallasta ja sen himosta?)

Kouros on pukenut sanoiksi myös erään erittäin tärkeän asiaan liittyvän (totuuteen pohjautuvan) havaintonsa:

Valitut pakolaiset kutsutaan muutaman päivän kestävään kulttuuriorientaatioon, jossa kerrotaan suomalaisesta yhteiskunnasta, ilmastosta, kielestä ja käytännön asioista. Pakolaisille jaettavan ja heidän äidinkielellään painetun esitteen otsikkona on ytimekkäästi ”Tervetuloa Suomeen”.

Tietoiskussa ei kuitenkaan kerrota selkeästi, että merkittävä osa suomalaisista ei toivota heitä tervetulleiksi. Jos tämä kerrottaisiin, kuinka moni haluaisi tulla Suomeen?

Asian ytimeen – tämä pitäisi ehdottomasti kertoa myös niille ihmisille, joille annetaan valheellinen ja ruusuinen kuva Suomi-nimiseen paratiisiin pääsemisestä muutaman päivän kestävän kulttuuriorientaation jälkeen.

Tässä kusetetaan sekä alkuperäisväestöä että toivorikkaita maahansaapujia. Kun maahanmuuttajien määrä kasvaa kriittisen pisteen yli, olemme samassa tilanteessa kuin monet muut eurooppalaiset valtiot – keskellä etnistä ja uskonnollista sisällissotaa.

Kenen etuja tällainen kansojen ja kulttuureiden sekottaminen keskenään sitten ajaa, onkin se päivän tuhannen taalan kysymys.

Macchiavelliläisittäin nykyistä Eurooppaa tarkastelevan skeptikon näkökulmasta tämä ajaa (macchiavelliläisittäin toimivien) oligarkkien (l. muutaman vallanpitäjän) todellisia etuja.

Jo muinaiset roomalaiset nimittäin tiesivät sen, että Divide et Impera toimii parhaimmin useiden erilaisten kansojen hallinta- ja alistuspyrkimyksien työkaluna.

Lähde: HS

 

Vihreät, vasemmisto ja feminismi – iloisesti irti todellisuudesta

Heti aluksi ilmoitan tätä artikkelia koskevan disclaimerin. En ole missään nimessä patologinen naisten vihaaja – toisin kuin esimerkiksi Panu Höglund vaikuttaisi olevan sellainen – ainakin kirjoitustensa valossa tarkasteltuna.

Olen kolmen tyttären isä ja olen ollut onnellisesti naimissa saman naisen kanssa parisenkymmentä vuotta. Pidän naisista.

Oman maailmankatsomukseni eräitä peruskiviä on suomalaiseen kulttuuritraditioon kiinteästi liittyvä kirjoittamaton sopimus. Se sopimus, jonka perusteella nainen ja mies huolehtivat tasavertaisesti perheestä omien kykyjensä mukaan. Niin vanhuksista kuin jälkeläistäänkin.

Vaikka tämä sopimus pitää sisällään käsitteet kykyjensä mukaan ja tasaveroisesti, niin se ei edusta kommunismia. Se edustaa perinteistä yhteisöllisyyttä.

Eräs tärkeimpiä rappeutuvan yhteiskunnan merkkejä on dekadenssin paljas ja röyhkeä esiinmarssi.

Rappio, vähemmistöt ja perversiot kävelevät traditioiden, enemmistön ja oikeudenmukaisuuteen perustuvan yhteisöllisyyden yli. Tämän ohimarssin aikana dekadenssi pyyhkii lihavan takalistonsa lippuihin, lakeihin, perinteisiin arvoihin ja enemmistön oikeuksiin.

Tämä 1960-luvulta saakka länsimaihin vaikuttanut ja meilläkin ajoittain voimakaasti esiintynyt dekadenssi voidaan nähdä pohjana nykyiselle suuntaukselle kohti helvettiä.

Siihen liittyy globalisaatiota, yleistä rappiota, valtapyrkimyksiä (aikaisemmin NL:n, myöhemmin Kiinan ja islamistien), poliittista naiiviutta, tasa-arvon täydellistä väärinymmärtämistä, vastuuntunnottomuutta sekä suurta inhimillistä typeryyttä.

Koko touhu muodostaa jo peruslähtökohdissaan valtavan paradoksin: Kaikki ihmiset ovat samanarvoisia, vaikka eivät samaan pystykään – tai eivät edes halua.

Koko apinalajimme historian läpi joukossamme on ollut johtajia ja johdettavia, vahvoja ja heikkoja – mutta myöskin hyväksikäyttäjiä ja hyväksikäytettäviä.

Ihmiset eivät ole samanlaisia ja se pitää hyväksyä totuutena. Mielestäni paras hallintomalli ottaa huomioon yksilön kyvyt niin, että kyvykkäitä kannustetaan ja palkitaan mutta kyvyttömistäkin pidetään tarvittavassa määrin huolta.

Tämä on todellista tasa-arvoa.

Ei sellainen, jossa laiskat ja lahjattomat saavat kaiken sen saman minkä ahkerat ja lahjakkaatkin. Tai sellainen yhteiskunta missä vähemmistöllä on tasan kaikki samat oikeudet kuin enemmistölläkin – jos ei sitten jopa paremmat. Tämä näyttää valitettavasti olevan nykyinen kehityssuunta.

Tämä rappiosoittokuntamme huutaa ajoittain milloin mistäkin asiasta tasa-arvon nimissä. Yleensä näissä tapauksissa on todellisuudessa kyse kuitenkin oikeastaan epätasa-arvopyrkimyksistä. Projekteista, hankkeista ja hilkkeistä sekä lainsäädännön muuttamisesta kohti yltiösuvaitsevaista kaaosta ja sekasortoa.

Hupaisimpia puuhasteluja – heidän oman asemansa kannalta katseltuna – on tämä islamin ja etenkin sen ekspansion hyväksyminen ja tukeminen.

Islam on valloittava ja käännyttävä uskonto ja islamilainen oikeus perustuu tiukan fundamentalistiseen sharia-lakiin. Kun tämä suvaitsevaistomme huutaa hyi! Muhammed-pilakuville ja ajaa äänekkäästi islamilaista maahanmuuttopolitiikkaa ja siihen liittyvää Euroopan islamisoitumista, tietävätkö he edes mitä tekevät?

He nimittäin ruokkivat kyytä omalla povellaan.

He ovat ensimmäisiä islamilaisen hallinnon ja sharian uhreja. Eturintaman ruoskittavia, silvottavia, kivitettäviä ja hirtettäviä. Eivät inhottavat konservatiivit ja keskivertosuomalaiset. Eivätkä missään nimessä kristillisdemokraatit tai muut kristilliset hihhulit

Risto Tammi, fundamentalistisine islamilaispuolueeseen liittyvine puuhineen, ilmoitti haastattelussa haluavansa yhteistyötä nimenomaan kristillisdemokraattien kanssa. Ateismi, liberalismi, feminismi ja vasemmistolaisuus on myrkkyä fundamentalistiselle ja feodaaliselle islamille.

Koraani käskee muslimia suhtautuman eri tavalla kirjan kansoihin – l. juutalaisiin ja kristittyihin – kuin ateisteihin tai pakanoihin. Mitä se käytännössä merkitsee on sitten toinen juttu. Vilkaisu muslimien suhtautumiseen Israeliin saattaa antaa viitteitä asiaan…

Eräs tämän huuhaasakin keppihevosia on myös ns. kiintiöimisvimma.

Kiintiöt käsitteenä edustavat kaiken lahjattomuuden esiinmarssia.

Näiden pösilöiden mukaan kaikkeen ja kaikkialle tulisi saada kiintiöitä. Ja näiden pitää perustua johonkin vähemmistöasemaa. Kieleen, sukupuoleen, seksuaaliseen perversioon, etniseen alkuperään, mielenterveyshäiriöön tai aivan mihin muuhun tahansa vähemmistöön perustuvaan ominaisuuteen.

Tämä ajattelu perustuu siihen, että enemmistö alistetaan vähemmistön tahdon alle ja enemmistön tehtäviin kuuluu tämän puuhastelun kulujen maksaminen ja turpansa kiinni pitäminen.

Aika kaukana demokratiasta, vai kuinka?

Tämän touhun vaarallisin piirre ei ole kuitenkaan sen ehdoton epädemokraattisuus. Vaarallisinta on asiaan liittyvä kehityksen hidastaminen ja jopa sen kääntäminen päinvastaiseksi.

Kiintiöpuuhastelussa ei pyritä hakemaan sopivinta ja kyvykkäitä. Kyvykkyydellä ei ole kiintiöihin perustuvissa valintakriteereissä mitään sijaa. Näin kiintiöityihin tehtäviin saadaan vähemmän kyvykkäitä henkilöitä enemmän kyvykkäiden tilalle.

Ääriesimerkissä henkilö on muodollisesti pätevä mutta täysin kykenemätön toimimaan kiintiötehtävänsä muissa rooleissa. Häneltä saattaa olla muodollisesti pätevä, mutta ilman tarvittavia sosiaalisia tai johtamistaidollisia kykyjä.

Olen kuullut hurjia tarinoita kiintiöidyistä naisjohtajista, jota eivät ole tehtäviensä tasolla. He sotkevat henkilökohtaiset tunteensa ja kuukautiskiertonsa esmiesasemaansa – ymmärtämättä sitä, että alaiset eivät ole hänen ystäviään tai vihollisiaan. Tämä touhu ylimääräisine sairauskuluineen ennenaikaisine eläkkeineen ei ole mitenkään hyödyllistä millekään organisaatiolle.

Ja olen muuten henkilökohtaisesti törmännyt kielikiintiön kautta lääketieteelliseen päässeeseen ja sieltä valmistuneeseen lääkäriin. Sellaiseen, joka aloitti tutkimaan vasemman jalan nilkkaani, kun ilmoitin oikean polveni olevan kipeä.

Onneksi osaan kumpaakin kansalliskieltä…

Että silleen… Lisää kielitaidottomia lääkäreitä ulkomailta näiden kiintiöityjen kotimaisten jatkoksi.

Ja miten käy loppupelissä, kun organisaatio karkottaa kaiken kyvykkyyden ja luovuuden sisältään?

Vain kiintiöiden vuoksi…

Puhumattakaan niistä seurauksista, joita kaikki muut kiintiöt aiheuttavat. Odotan kauhulla poliisiin asettavaa ulkomaalaiskiintiötä. Ei sillä niin väliä vaikka olet ryöstänyt ja raiskannut. Pääasia on se, että sovit kiintiöön.

Tai miten olisi tulevaisuuden uusi upea ja suvaitsevainen idea; kaikkiin päiväkoteihin ja peruskouluihin asetetaan pedofiilikiintiöt?

Suurin osa tämän sakin touhuista päätyy todellakin ns. perse edellä puuhun menetelmällä katajikkoon.

Kuten tämä älytön ajatus kieltää seksin ostaminen.

Nyt jopa ministeritasolla on huomattu se, minkä me tavalliset kaduntallaajat tiesimme jo lakia hyväksyttäessä. Sen että, tuo lakitorso ei onnistu eikä toimi.

Tänään julkaistussa lausunnossaan sisäministeri Anne Holmlund (kok) kertoo, että laki seksin ostokiellosta toimii huonosti nykyisessä muodossaan. Laki on kieltänyt seksin oston parituksen ja ihmiskaupan uhreilta lokakuusta 2006 lähtien.

Rikoksesta ei ole tuomittu ketään, vaikka poliisi on paljastanut uuden lain aikana muutaman paritusliigan.

Helsingin poliisi tiedotti torstaina paljastaneensa suuren venäläisliigan, jonka epäillään parittaneen 150:tä naista 19 kaupungissa 2005–2007. Poliisi ei puuttunut tässäkään tapauksessa asiakkaiden toimintaan.

Ja mitä tehdäänkään taas täällä ultrasuvaitsevaisuuden hölmöläislandiassa asian hyväksi?

Oikeusministeri Tuija Braxin (Virheet – De Dorka) mukaan oikeusministeriö on perustanut työryhmän pohtimaan seksin ostokieltoa ja parituksen torjuntaa jokunen viikko sitten. Braxin erityisavustajan Ari Heikkisen mukaan on vielä ennenaikaista arvioida, kannattaako työryhmä lain muuttamista.

Työryhmä on hieman poikkeuksellinen, koska sille ei ole annettu kirjallista toimeksiantoa ja siihen kuuluvat ministeri Brax itse sekä muutama virkamies.

Lopputuloksen voimme varmaankin arvata? Voi kiesus…

Totuus tässä asiassa on se, että prostituutio on maailman vanhimpia ammatteja. Sitä ei ole saatu kitkettyä mistään pois lainsäädännöllä – tai edes terroriin perustuvilla poliisitoimilla.

Se on ja pysyy – kuten eräs aine Junttilan tuvan seinässä.

Parhaimmillaan yhteiskunta pärjää tämän asian – kuten muutaman muunkin asian kanssa – säätämällä asiaa reguloivan lainsäädännön. Saksassa ja Hollannissa homma pelittää varsin hyvin. Tytöt omistavat kiinteät työpaikkansa – bordellit – itse, saavat rahan suoraan käteensä ja lääkäri suorittaa säännölliset terveystarkastukset. Eläke kertyy ja yhteiskunta saa verotuloja.

Se malli mitä Brax ja suvaitsevasito ajaa auttaa ainoastaan kansainvälistä rikollisuutta ja ihmiskauppaa. Kun tämä toiminta kilelletään, sitä ei pystytä valvomaan – kuten ministeritasolta asiasta nyt jo tässä vaiheessa todettiin. Liiketoiminta ajautuu järjestäytyneen rikollisuuden käsiin ja yhteiskunta saa ainoastaan kulut hoidettavakseen.

Fiksua – Minusta ei.

Seuraavaksi joku valopää kysyy minulta, että haluaisitko Sinä Kullervo tyttäriesi toimivan huorina bordelleissa?

Vastaan siihen kysymykseen jo etukäteen, että en todellakaan.

Mutta, mutta… Jos he joutuisivat siihen tilanteeseen, pidän kuitenkin omaomisteisessa bordellissa tapahtuvaa ja lainsäädännön suojaamaa huoraamista huomattavasti parempana vaihtoehtona kuin kadulla sutenöörin armoilla ja piikkiin toimimista.

Oletteko muuten huomanneet, että suvaitsevaiston eräs perusteema on tämä miesviha?

Tuossa männäviikolla Hyysäri julkaisi seuravan uutisen:

Mies-loppuisista sanoista halutaan eroon
Julkaistu: 13.10.2007 11:06

Suomen kielen lautakunta aikoo puuttua kielen sukupuoleen sidottuihin ilmauksiin, kirjoittaa Turun Sanomat. Pohdittavina ovat esimerkiksi virkamies, lautamies, varusmies ja jokamiehenoikeus.

Lehden haastatteleman tutkijan Kaisa Karppisen mukaan lait ja asetukset ovat tyyliltään neutraaleja asiatekstejä, mutta niiden kieli kohtelee naisia syrjivästi ja tekee heidät näkymättömiksi.

Epätasa-arvoista kielenkäyttöä on esimerkiksi, kun naisia nimitetään miessukupuolta tarkoittavilla sanoilla.

Tutkijan mukaan suomalaisen lainsäädännön kieli on maskuliinisuuden kyllästämää ja suuressa osassa säädöksiä esiintyy mies-loppuisia sanoja.

Esimerkiksi sanan sotilaslakimies voisi korvata oikeusupseerilla.

Kotimaisten kielten tutkimuskeskus julkaisee valmisteilla olevan kannanottonsa joulukuun alussa

Todella tarpeellista puuhastelua yhteisillä rahoillamme… varsinainen nollatutkimus. Jään jännityksellä odottamaan naistutkija Karppisen yhteiskunnallisesti elintärkeän puuhastelun tuloksia.

Virkanainen, lautanainen, varusnainen … every woman?

Tässä kiintiöimisvimmassa on yksi mielenkiintoinen piirre. Se aiheuttaa sokeutta – tai ainakin pahan perspektiivivirheen. Nämä kaiken maailman vähemmistöjä edustavat pikku maailmanparantajat eivät tajua sitä, että he eivät ole oikeastaan mitään muuta kuin nippu marionetteja todellisen vallanhaalijan kourissa.

Vaikka tämä rappiosoittokuntamme saisi ajettua Suomen muun EU:n mukana anarkiaan ja kansallisvaltion tuhoon, kannattaa meidän muistaa historiasta pari juttua edes omaksi lohduksemme.

Ninittäin ensiksikin sen, että se joka ei tunne historiaansa, joutuu elämään sen kerta kerran jälkeen uudestaan. Kunnes oppii historiansa eikä tee enää samoja virheitä.

Ja toiseksi se, että dekadenssia ja anarkiaa on seurannut historiassa aina vahva ja moraalinen aikakausi.

Ken tuuleen kylvää, se myrskyn niittää….

Lähteet: STT, HS