Tapaus Matti Vanhasen tekemiksi epäiltyihin ministeririkoksiin liittyvä tutkinta on polkaistu sitten viimeinkin odotetusti liikkeelle.

Oikeuskansleri Jaakko Jonkan mielestä Vanhanen oli esteellinen osallistumaan valtioneuvoston yleisistuntoihin, joissa päätettiin Raha-automaattiyhdistyksen avustusten myöntämisestä Nuorisosäätiölle. Tämän perusteella oikeuskansleri lähettää Vanhasen mahdollisen esteellisyyden eduskunnan perustuslakivaliokunnan tutkittavaksi.
Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Vanhanen voi joutua valtakunnanoikeuteen.
Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi ilmoitti puolestaan, että Vanhasta koskevaa asiaa käsitellään tiistaina. Ensi vaiheessa Vanhaselta pyydetään vastinetta. Vastineen laatimiselle ja jättämiselle annetaan aikaa normaalisti pari kolme viikkoa.
Vähemmän yllättäen Vanhanen itse ei halunnut vielä kommentoida asiaa mitenkään..
Oikeuskansleri on selittänyt näkemystään lehdistötiedotteessa. Hänen näkemyksensä mukaan asia on varsin yksinkertainen :
Pelkistetysti asiassa on kyse siitä, että Matti Vanhanen oli saanut Nuorisosäätiöltä yli 20 000 euron taloudellisen tuen vuoden 2006 presidentinvaalikampanjaansa varten. Vanhanen puolestaan oli pääministerinä toistuvasti vuosina 2006–2009 ollut valtioneuvoston yleisistunnossa myöntämässä Raha-automaattiyhdistyksen varoista miljoonaluokan avustukset samaiselle säätiölle. Näin on muodostunut asetelma, joka hallintolain esteellisyyssäännöksen tarkoittamalla tavalla on vaarantanut luottamuksen Vanhasen puolueettomuuteen. Vanhanen on siten menetellyt lainvastaisesti.
Tämä on mielenkiintoista. Mielenkiintoista siksikin, että Jonkka tarvitsi kuukausia aikaa, pystyäkseen tekemään tämän yksinkertaisen johtopäätöksen.
Oikeuskansleri Jonkka sai nimittäin jo vuosi sitten kantelun, jossa oikeuskansleria pyydettiin selvittämään pääministerin esteellisyyttä RAY:n varojen jakamisessa valtioneuvostossa.
Hitaita ovat herrojen kiireet…
Keskusrikospoliisissa on parhaillaan vireillä Nuorisosäätiön antamia vaalitukia koskeva laaja esitutkinta. KRP:n tutkinnalla on rakenteellinen yhteys nyt oikeuskanslerin käsittelemään tapaukseen. Vanhasen saamaa tukea olisi oikeuskanslerin mielestä syytä tarkastella osana esitutkinnassa olevaa asiakokonaisuutta.
Oikeuskanslerin käsitys on, että ilman tämän yhteyden huomioon ottamista ei Vanhasen osallistumisesta avustuspäätöksien tekemiseen Nuorisosäätiölle saada oikeaa kuvaa
Oikeuskansleri on tehnyt yhteistyötä keskusrikospoliisin kanssa ja pyytänyt kahteen otteeseen selvitystä Vanhaselta. Oikeuskansleri halusi tietää, oliko Vanhanen tietoinen Nuorisosäätiöstä saamastaan vaalituesta silloin kun hän oli päättämässä valtioneuvostossa Nuorisosäätiölle menevistä avustuksista.
Tässä vaiheessa oikeuskansleri ei halua kuitenkaan julkistaa Vanhaselta saamiaan selvityksiään. Ne eivät kuitenkaan ole ilmeisestikään vakuuttaneet oikeuskansleria, koska tämän mukaan Vanhanen on nyt toiminut lainvastaisesti.
Jos eduskunnan perustuslakivaliokunta päättää aloittaa rikostutkinnan, sen suorittaa käytännössä keskusrikospoliisi. Syytteen nostamisesta valtakunnanoikeudessa päättää eduskunnan täysistunto. Tämä mahdollinen (jopa todennäköinen) syyte käsitellään valtakunnanoikeudessa, jossa syytettä ajaa valtakunnansyyttäjä.
Se mikä tässä asiassa ei vakuuta on oikeuskanslerin rooli. Jonkka panttasi kantaansa varsin pitkään, antaen näin (ainakin teoriassa) Vanhaselle aikaa ja mahdollisuuden hävittää jälkiään.
Ja vielä huolestuttavampaa on se, että miksei Jonkka ole hoitanut virkaansa siten kuin laki edellyttää? Hän nimittäin istuu jokaisessa valtioneuvoston kokouksessa – valvomassa kokouksen ja valtioneuvoston tekemien päätösten laillisuutta virkansa puloesta.
Olisiko syytä tutkia myös Jonkan rooli tässä valtakunnan ylimmälle tasolle saakka levinneessä korruptiovyyhdissä?
Tai ainakin se, on hän syyllistynyt tässä ja/tai jossain muussa asiassa virkavirheeseen ja onko hän sopiva sekä kykenevä hoitamaan virkaansa?
Yhtäkaikki, tämä ei ole omiaan nostamaan luottamusta suomalaisen poliittisen kulttuurin uskottavuuteen – eikä korkeimpiin virkamiehiin. Nyt olisi (etenkin näin vaalien alla) aika käynnistää puolueettoman perustuslakituomioistuimen luominen viimeinkin Suomeen sekä tarkastella vallan valvontaa myös suoran demokratian näkökulmasta.
Lähteet: Finlex, US, YLE, OKV
