Suomalaisena olen näistä tummaihoisista maanmiehistä ja -naisista paljon ylpeämpi kuin teistä (vaaleaihoisista ja alkuperäisistä).

Antti Pentikäinen Helsingin seurakuntayhtymän Kirkko ja Kaupunki-lehdessä.

Site Meter

    Picture:Freephoto.com

Luterilainen kansankirkkomme on tehnyt jälleen kerran uuden ennätyksen islamin nuoleskelussa ja sen edessä  nyöristelyssä.

Helsingin seurakuntayhtymän viikkolehti Kirkko ja Kaupunki julistaa tänään ilmestyneen numeronsa etusivulla suomalaisuuden perusarvot lähellä islamia.

Kyseinen (kohtuullisen luettu ja laajalevikkinen) lehti on julkaissut aukeaman kokoisen islamia ylistävän kirjoituskokonaisuuden sivuilla 4-5.  Vähemmän yllättäen tätä kirjoitusta ei löydy lehden digiversioista. Edellisistä kerroista saatu arvostelu oli ilmeisesti Seppo Simolan luotsaamalle dhimmilehdelle liikaa.

Kirjoituksesta sinänsä ei löydy kiihtyvän ylisuvaitsevaisuuden, oman kulttuurin ja perinteen halveksinnan sekä sokean muslimien ihailun lisäksi oikeastaan mitään uutta.

Lehti lainaa syyrialaistaustaista lääkäri-imaami  Anas Haijaria, joka on sitä mieltä, että jos viinaa ja sianlihaa ei oteta lukuun, Suomessa on helppo elää islamin mukaan.

Ja kuten jo huomasimmekin, toimittaja Jaakko Kaartinen-Koutaniemen näkemyksen mukaan tämä tarkoittaa siis sitä, että suomalaisuuden perusarvot ovat lähellä islamia.

Mitähän tämä mahtaa sitten todellisuudessa tarkoittaa? Jos tarkastellaan tätä läheisyyttä lausunnon antajan – eli Haijarin -ilmoituksen pohjalta, niin kuva muodostuu suurin piirtein seuraavanlaiseksi .

Haijar ilmoittaa edustamansa Suomen islamilaisen yhdyskunnan olevan islamissa ns. keskitien kulkija ja suhtautuvan varoen kaikkeen kovan linjan fundamentalismiinkiin vähänkään viittaavaan.

Eli tältä pohjalta (Haijarin oman ilmoituksen mukaan) Suomen islamilaisen yhdyskunnan perusarvot ovat lähellä suomalaisuutta.

Nyt minun täytyy etnisesti suomalaisena nationalistina ja luterilaisena traditionalistina hieman ihmetellä näitä suomalaisuutta lähellä olevia perusarvoja. Puuttumatta nyt tässä yhtään enempää islamin teoreettiseen olemukseen, niin ei tätä silti pysty ohittamaan olankohautuksella.

Nimittäin Hajarin samaa uskonnollista yhteisöä edustavan virkaveljen näkemyksiä lukiessa muodostuu varsin päinvastainen kuva.

Suomen islamilaisen yhteisön toinen imaami, Khodr Chehab, on valottanut muutamaan otteeseen omia suomalaisuutta lähellä olevia perusarvojaan julkisuudessa.

Lainataan tähän  imaami Khehabia itseään, ja sitä mitä hän on halunnut kertoa suomalaisille toimiessaan Suomen islamilaisen yhdyskunnnan edustajan, puhemiehenä ja imaamina.

Kysymys: Mitä mieltä itse olette, vahingoittaako ympärileikkaaminen tyttöä?

Chehab: No itse asiassa meillä päin Libanonissa mistä mä tulen toi perinne ei löydy ollenkaan ja no en itse ole varma siitä asiasta, mutta mun mielestäni, no lääkärit sanovat, että jos aivan pieni osa otetaan pois se ei vahingoita mutta jos otetaan lisää se kyllä tuo vahinkoa.

Khodr Chehab on asunut Suomessa 20 vuotta. Suomeen hän tuli alkujaan pakolaisena Libanonista.
“Kunnioitan tätä maata, mutta identiteettini on kyllä muualla“, hän totesi.

Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaami Khodr Chehab sanoi keskiviikkona, että myös suomalaiset muslimit ovat ryhtyneet boikotoimaan tanskalaisia tuotteita Jyllands-Posten-lehdessä julkaistujen Muhammed-piirrosten vuoksi. “Boikotti on jo käynnissä. Kaikki Suomen muslimit tai ainakin valtaosa heistä boikotoi tanskalaisia tuotteita”, hän sanoi.

Chehabin mielestä Tanskan hallituksen pitäisi pyytää anteeksi piirroskiistaa. “Nyt pitäisi olla riittävän rohkea ja uskaltaa myöntää tehneensä väärin. Pitäisi pyytää anteeksi ja vakuuttaa, että emme tee tällaista uudelleen.”

Kahden eri kulttuuriperinnön yhteensovittaminen näyttää vaikeasti ratkaistavalta, varsinkin jos toivotaan mainittujen odotusten täyttymistä. Niihin näyttäisi viime kädessä kuuluvan myös eräänlaisen maailmanlaajan pax islamican tavoite. Islamhan tuli leviämään ja hallitsemaan, turvaamaan rauhaa ja oikeudenmukaisuutta.

Miksei 13 vuotta voisi olla hyvä avioitumisikä. Täälläkin on lain mukaan silloin sallittua mennä sänkyyn. On parempi mennä naimisiin.

Jep, jep… Jokainen lukija muodostakoon itse kuvan Khodrin lausunnoista – ja siitä, kuinka suomalaisuutta lähellä olevia perusarvoja ne edustavat.

Muistettakoon myösa se, että hän on antanut nämä lausunnot edustamansa  uskonnollisen yhteisön virallisena edustajana.

Eräs havainto tästä ajasta on jäänyt kirjaamatta vielä ylös. Minun mielestäni (ja monen muukin mielestä) näissä omissa edustajissamme, jotka huonossa itsetunnossaan ja väärin ymmärretyssä lähimmäisenrakkaudessaan, ovat valmiit hylkäämään omaa kulttuuria ja etnisyyttä edustavat todelliset lähimmäisensä ja vastavuoroisesti hyysäämään kaikkea ei-omaa, on jotain todella skitsofreenistä.

On varsin groteskia, että etenkin kirkon jäsenet hurraavat Italian krusfiksikiellolle ja kuitenkin vastavuoroisesti itkevät Sveitsin minareettikiellon johdosta.

Eräiden nykyisen kirkon edustajien olisi syytä kääntyä tarkastelemaan itseään peilistä – ja mitä pikimmiten.

Mikä tässä on henkilökohtaisesti (kirkon jäsenenä) minusta äärimmäisen ärsyttävää, on se käsittämätön asenne, millä osa kansankirkkomme virkamiehistä ja toimijoista suhtautuu kristinuskon hävittämiseen ja maailmanlaajuiseen käännyttämiseen sitoutuneeseen kilpailijaansa.

Tuskin Jeesus Kristus tarkoitti kuitenkaan sitä, että kristityn tulee alistua islamin vallan alle  – joko kääntymällä muslimiksi tai alistumalla dhimmiksi. Puhumattakaan itsemurhan tekemisestä.

Jos nyt oikein tarkkoja ollaan, niin Jeesus aikoinaan kiivastui ja hajoitti kaupustelijoiden ja houkuttelijoiden pöydät temppelin eteisestä.

Ehkä meidän nykyisen kirkon jäsenten pitäisi muistaa tämä esimerkki ja hajottaa vieraiden kaupustelijoiden pöydät ja kioskit omista pyhätöistämme.

Kirkko ja Kaupunki olisi hyvä paikka aloittaa – se edustaa nimittäin nykyaikaista kristittyä temppeliä sanan varsinaisessa merkityksessä.

Lähde: Kirkko ja kaupunki

Muhammed-piirroksistaan kuuluisaksi tullut – ja saman syyn vuoksi  kyllddyyrilehti Kaltiosta ulospotkittu – pilapiirtäjä Ville Ranta on aloittanut Helsingin seurakuntayhtymän lehden pilapiirtäjänä.

Hän toteaa uudesta pestistään itse näin:

Usein mietin, että uskonnosta voi puhua vain typeryyksiä. Ja voishan olla puhumatta mitään…

… jos sielunhätä sillä hellittäisi.

Ranta on kuvannut tämän viikon Kirkko & Kaupunki-lehdessä nykyisen (henkilökunnaltaan kauas juuriltaan ajautuneen) luterilaisen kirkon ja Jussi K. Niemelän edustaman hihhuliateismin välistä suhdetta:

    Kirkko ja kaupunki - Ville Ranta

Lähde: Kirkko ja kaupunki, kuva: Ville Ranta

Site Meter

Suomen evankelis-luterilainen kirkko kannustaa suomalaisia rukoilemaan muslimien puolesta.

Turun Sanomat 3.9.2008

Disclaimer: Tämä kirjoitus on sitten – taas vaihteeksi 😉 – hieman normaalia pidempi. Toivottavasti jaksatte lukea sen loppuun saakka.

Viime aikoina on noussut tavanomaista runsaammin esiin erilaisia punaprovokaatiota – näin tasavaltamme 90-vuotisjuhlien merkeissä.

Näiden punaprovokaatioiden takaa ei todellakaan löydy todellista arjen vasemmistolaisuutta. Sitä hielle haisevaa, ahkeraa ja perinteistä – sekä tehdyistä sitoumuksista – kiinni pitävää duunarimentaliteettia.

Nyt näyttää siltä, että – pieni mutta äänekäs – joukko elämästä vieraantuneita (pseudo)akateemisia punavihreitä on nähnyt tilaisuutensa tulleen kansallisvaltion ja aidon yhteisöllisyyden halventamisen tavoitteissaan. Nämä ihmiset eivät ole tehneet päivääkään ns. ruumiillista – tai muutakaan tuottavaa tai oikeaa – työtä. Nämä – varsin kaukana duunarista olevat – apurahojen, opiskelu- ja työmarkkinatuen voimin vallankumoustaan omassa pienessä piirissään pusaavat – lähinnä säälittävät – yhteiskuntamme antamiin palveluihin ja suojaan kiittämättömästi suhtautuvat jäsenet.

iltalehti

Suurin osa tästä elämän todellisesta olemuksesta ymmärtämättömien ihmisten öyhötyksestä on sitä tuttua tasoa. Samaa biodynaamista lannoitetta kuin Helsingin Sanomien – ja etenkin sen NYT-liitteen toimittajakunnan – ymmärrys yhteiskunnallisista asioista ja sen tuotoksena syntynyt ns. journalismi.

Sehän on kuin kuin Ahti-silli – ei päätä, ei häntää.

Tuossa lehdessä ja sen rönsyissä julkaistun söperryksen voi jättää täysin omaan arvoonsa – Hyysäri kun ei ole enää luotettavaksi tunnettu ja poliittisesti sitoutumaton lehti. Se on Tampereen yliopiston stalinistien ja viherhöperöiden Totuuden Torvi – epäluotettava, puolueellinen, herjaava sekä valheesta jo muutaman kerran kiinnijäänyt jonninjoutava paperijäte.

Myös Helsingin seurakuntayhtymän perinteinen Kirkko ja kaupunki-lehti on liittynyt itseruoskintakerhoon. Se teki sen aikaisemmin uskonasioissa, antamalla viime keväänä eräälle fundamentalistiselle islamistijoukolle laajasti palstatilaa kirkon lehdessä.

Homma jatkuu. K & K on julkaissut epämääräistä tuubaa yleisönosastollaan. Eräs punavirhe – nimeltään Kari Lintunen – aloitti propagandakampanjansa viime viikon numerossa seuraavasti:

Vuoden 1918 kansanmurhan syylliset selvitettävä (18.2.2008)

Tiistaina 5. helmikuuta Ylen Dokumenttiprojektin esittämä Seppo Rustaniuksen Uhrit 1918 oli vavahduttavaa katsottavaa.

Työläismiehet ja naiset, jotka oli ahdistettu lapsineen suoranaiseen maaorjuuteen ja kerjäläisyyteen, alkoivat vaatia oikeuksiaan inhimilliseen elämään. Tässä vuosien 1917–18 historiallisessa tilanteessa, jolloin Suomi oli julistautunut itsenäiseksi valtioksi ja jonka Leninin johtama Venäjän hallitus oli ensimmäisenä tunnustanut, olisi ollut luontevaa suunnata kansanvaltaisen valtiojärjestyksen tielle.

Toisin kuitenkin kävi. Valkoinen sotakoneisto oli valmistautunut hyvissä ajoin torjumaan työläisperheiden toiveet paremmasta elämästä. Lyhyen sisällissodan jälkeen, jossa valkoinen osapuoli murskasi saksalaisten ja ruotsalaisten avulla työväestön oikeutetut vaatimukset, alkoi kuukausia kestänyt mieletön murhaaminen. Uhreina olivat syyttömät miehet, naiset ja lapset. Päävastuullisena ja käskyjen antajana oli C.G. Mannerheim, jonka ratsastajapatsas seisoo vieläkin keskellä Helsinkiä.

Vuoden 1918 tapahtumat on selvitettävä viimeistä piirtoa myöten, koska kansanmurhan tunnukset ovat niin selviä ja kiistämättömiä. Ja tietenkin myös siksi, että vastaava ei enää koskaan toistuisi. Kirkkomme, jonka suojissa hirmutekoja myös tehtiin, on ollut vuosikymmenien ajan hiljaa ja näin hyväksynyt raakalaismaiset teot ihmisyyttä vastaan. Olisi paikallaan, että kirkkoisät viimein nöyrtyisivät tosiasioiden edessä ja pyytäisivät oikeudettomasti surmatuilta ainakin anteeksi.

Kari Lintunen

Muuten hyvä – mutta ei.

Lintusen kirjoitus on täynnä karkeita asiavirheitä ja vääristelyjä. Mutta asiaan ja nykyiseen taistoon ilmeisestikin olennaisesti kuuluvia sellaisia.

On totta, että vuoden 1918 tapahtumat kumpusivat yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta – jopa suoranaisesta vääryydestä. Sosialidemokraattinen liike, maailman tapahtumat ja Venäjällä tapahtunut vallankumousten ketju antoivat lisää vauhtia vääjäämättömälle yhteiskunnalliselle kehityskululle. Murheellista on se, että muutokset nopeutuivat väkivaltaisesti – sisällissodalla.

On muistettava, että ruudinsavun, kostonhimon ja pahimman verihuuman hälvettyä valkoinen Suomi – voittajat – muuttivat hyvin nopeasti lainsäädäntöä ja vapauttivat torpparit ja mäkitupalaiset maaorjuuteen rinnastettavasta asemastaan. Tämän vuoksi Suomi kiinteytyi vahvaksi agraariksi kansallisvaltioksi vuoteen 1939 mennessä.

Ilman tuota kehitystä historia olisi toisenlainen.

Juuri tuota toista historian polkua tuntuu Lintunen haikailevan. Hän haluaisi, että Suomi olisi seurannut Venäjän bolshevikkivallankumouksen viitoittamaa polkua. Sitä polkua, jonka maamerkkeinä lasketaan olevan – inhimillisen kärsimyksen ja vääryyden loppuhuipentumana – noin 150 miljoonan ihmisen suunnattomat kärsimykset ja väkivaltainen hengenmenetys.

frotline.org.za

Orjuus ja orjuutetun ihmisen kuolema.

Jos Suomesta olisi tullut punainen – kuten Lintunen ilmeisesti toivoo – niin sen uhreina olisivat olleet entistä syyttömät miehet, naiset ja lapset.

Kannattaa myös muistaa, että punainen osapuoli lähti tekemään aseellista kapinaa laillista hallitusvaltaa – ase kädessään. Lintunen tuntuu autuaasti unohtavan punaisen terrorin uhrit. Valkoisen terrorin uhreja tässä mitenkään unohtamatta ja väheksymättä.

Etenkin nämä torpparit ja mäkitupalaiset – mutta myöskin muut työläiset – tulivat raa´asti huijatuksi punaisten johdon puolelta. Eivät he olisi saaneet omia maatilojaan – vapaudesta nyt puhumattakaan – punaisessa Suomessa. He olisivat joutuneet orjuuteen ja orjuutetun kohtaloon – ihmisarvon vastaiseen elämään ja kuolemaan.

C.G.E Mannerheim kielsi jo sodan kuluessa summittaiset – ilman oikeudenkäyntiä tehdyt – teloitukset ja kostotoimet. Vihan laantumisella kun on ihmisluonnossa oma aikansa ja paikkansa, nämä käskyt eivät toteutuneet kaikkialla välittömästi.

Tuosta asiasta on turha syyttää Mannerheimia. Hän tuli tavallaan – ruotsinkielisenä Tsaarin ratsuväkiupseerina – hieman ulkopuolisena koko sotaan. Tultuaan sodanjohtajaksi – ja myöhemmin – valtionpäämieheksi – hän aloitti omasta tahdostaan paluunsa oman kansansa jäseneksi.

Hän pyrki toimillaan kaventamaan sitä sodan aiheuttamaa varsin syvää kuilua ja inhimillistämään punaisten kohtelua. Niin sotajohtajana kuin valtionhoitajanakin.

Lisäksi hän luopui vapaaehtoisesti vallasta demokraattisten vaalien jälkeen. Ei hän ollut verinen diktaattori.

Koko sotien välisen ajan hän oli politiikan ulkopuolella ja osallistui lähinnä sosiaaliseen työhön. Näistä tunnetuimpia areenoita olivat Suomen Punainen Risti ja – hänen oma luomuksensa – Mannerheimin Lastensuojeluliitto. Lisäksi hän toimi muun muassa partiolaisten suojelijansa. Tässä ominaisuudessa hän tapasi kotonaan Kaivopuistossa myös partio liikkeen legendaarisen perustajan B-P:nSir Robert Baden-Powell of Gilwellin.

Kun sota syttyi Neuvostoliiton oikeudettoman hyökkäyksen myötä 1939, Mannerheim asettui kansansa käytettäväksi uudelleen. Hänen viimeinen palveluksensa Suomelle, oli toimia kansallisena keulakuvana – Tasavallan presidenttinä – sodan jälkeisinä vaikeina aikoina. Heikosta terveydestään ja korkeasta iästään huolimatta.

Tässä merkityksessä Mannerheim oli suurmies ja hänen patsaansa kuuluu sinne missä se nytkin on.

Vuoden 1918 tapahtumat on selvitetty – harvinaista kyllä – voittajien eli valkoisen Suomen puolesta jo perinpohjin. Mitään uutta näistä asioista tuskin voidaan enää oppia.

Kirkolla ei tässä asiassa ole myöskään enää mitään anteeksipyydettävää. Talvisodan jälkeen – 23.1.1940 – yhteiskunnalliset haavat luotiin umpeen. Kuuluisassa Tammikuun kihlauksessa punainen ja valkoinen sopivat virallisella tasolla erimielisyytensä. Samoihin aikoihin kirkko pyysi anteeksi vapaussodan vääryyksiä ja myös siunaamattomien punaisten ruumiit sallittiin tuoda kirkkomaille.

Juuri näitä kerran sovittuja asioita ja arpisia haavoja on nyt jokin militantti vähemmistölauma kaivamassa uudelleen auki.

Samaan kehityskulkuun kuuluu myös erään julkisuisuushakuisen yhteiskunnan elätin kaavailema Mannerheimista kertova nukkeanimaatio. Tuohon kuolleen henkilön – lainvastaiseen – häpäisemiseen voisi oikeastaan sanoa, että tuollaista kunniaa ei voi häpäistä. Yrittäjät tekevät itsestään – 1970-stalinistien tavoin – pellejä historian silmissä.

Tähän haluan kuitenkin todeta, että suurmiehen – joka oli koko aikuisen ikänsä ajan varsin tunnettu naiskauneuden arvostaja – maine tuskin kärsii näistä tarkoitushakuisista hyökkäyksistä.

Hänen seuranaan – ja kumppaneinaan – oli hovinaisia, oopperalaulajattaria, diplomaatin rouvia ja tietysti viimeisenä erään ranskalaisen kreivin vaimo.

En ole mitenkään suuri Mannerheim-fani, ymmärrän kuitenkin hänen välttämättömyytensä oman – ja myös nykyisen – aikansa symbolina ja kansakunnan yhdistäjänä.

Suuret miehet tekevät myös suuria virheitä. Mutta se ei heidän arvoaan mitenkään vähennä. Kun ei tee mitään, ei tee myöskään virheitä.

Tästä punapöhötyksestä ei myöskään puutu ns. tahatonta hauskuutta… 😀

Näihin samoihin aikoihin Jussi Halla-aho – sekä me hänen perskärpäsensä – olemme päässeet mukavan – ja ah niin läpinäkyvän – mustamaalauskampanjan kohteiksi. Kansallisvastaisia blogeja nousee – toistaiseksi, ennen kuin väsy ja työmarkkinatuki loppuvat – kuin sieniä sateella ja vihapropagandan tulva on huipussaan. Kiitos mainostamisesta.

Kuten Sex Pistolsin manageri Malcom McLaren sanoi aikoinaan, any publicity is good publicity.

Tai asiaa toiselta puolelta tarkastellen.

Nimimerkki IDA kommentoi erääseen – samaan kehityskulkuun liittyvään – toiseen ilmiöön Jussi Halla-ahon vieraskirjassa:

Oikeat kommarit, sen enempää kuin dadaistit tai surrealistitkaan eivät koskaan pelänneet provokaatiota. Mitä raivokkaampi yleisö sitä parempi

Ai niin. Ettei unohdu.

Eräs lukija piti edellistä kirjoitustani vasemmistolaisena.

Hyvä niin.

Olen nimittäin huomattavasti mieluummin vasemmistolainen, kuin punapöhöä poteva – todellisuudesta jalat puoli metriä maan pinnan yläpuolella – leijaileva punavihertävä maailmanhuonontaja.

Lähteet: Wikipedia, Kirkko ja Kaupunki, Mannerheim historia, Jussi Halla-aho, IDA