Viikon mokutus 25/11

Mutta voin kuvitella, että sekin (kirkon tilojen lainaaminen muslimeille) olisi mahdollista. Pitää vain puolin ja toisin katsoa, mitkä ovat sellaiset pyhät toimitukset, joita ei voi toisen tiloissa tehdä.

Helsingin hiippakunnan (nais)piispa Irja Askola HS:ssa 24.6.2011.

Advertisement

 

Propaganda muuttui journalismiksi

Uutisvuo kertoo, että  julkisrahoitteisen (ja näennäisesti tasapuolisen) Yleisradion ohjelmat menestyivät hyvin Bonnierin Suuri journalismipalkinto -kilvassa. Vuoden journalistiseksi teoksi valittiin Ajankohtaisen kakkosen homoilta. Uutisen mukaan, viime lokakuussa järjestetty keskustelu käynnisti laajan keskustelun kirkosta ja homoseksuaalisuudesta.

Palkintoraati perusteli päätöstään näin:

… teemailta nosti esiin yhä tabuina pidettyjä asioita. Se sysäsi liikkeelle vilkkaan keskustelun paitsi seksuaalisten vähemmistöjen asemasta myös kirkkoon liitetyn arvomaailman merkityksestä tämän päivän suomalaisille. Myöhemmin homokeskustelu on laajentunut keskusteluksi arvoliberaalista ja arvokonservatiivisesta Suomesta.

Sieltähän se tuli – totuuskin. Kyse ei siis ollut homojen (eikä  yleensäkään vähemmistöjen)  oikeuksien ajamisesta, vaan kylmästä maailmankatsomuksellisesta propagandasta.

Propagandasta, joka oli tunteisiin vetoavaa ja älykkäästi käsikirjoitettua.  Näistä peruselementeistä, mahdollisuudesta käyttää valtakunnallista mediaa pienen ryhmän etujen ajamiseen sekä hyvästä näyttelijävalinnasta (mukaan lukien hyödylliset idiootit) saatiin rakennettua kaikki ennakko-odotukset pöydältä lyönyt mielipiteenmuokkauspaketti – sellainen josta jopa Joseph Göbbels olisi ollut kateellinen.

Jokainen voi halutessaan käydä ihastelemassa tuolla sitä, kuinka journalistiseksi keskusteluksi naamioitu näytelmä etenee käsikirjoituksen mukaan. Toimittajia voi vielä erikseen onnitella Päivi Räsäsen keksimisestä.

Toimittajia pitää myös onnitella ennen kaikkea siitä ovelasta vedosta, että miten  tämä yksittäinen kiihkoileva maallikko saatiin mukaan ohjelman vetonaulaksi . Se kuinka Räsänen sai suuren yleisön edessä kirkon viralliset kasvot – se jos mikä oli ovela veto. Se osoittaa ohjelman tekijöiltä erinomaista mediamanipuloinnin osaamista ja täydellistä irtautumista kaikesta journalistisesta etiikasta.

Suurelle yleisölle tarjottiin yhden näkyvän persoonan tarjoamaa hihhulointia valtionkirkon virallisena kantana homojen parisuhteenrekisteröintikysymykseen – joka oli jo tuolloin ratkaistu valtiovallan ( ei kirkon) toimesta. Vanhimpien vihaoppien mukaisesti,  kansa saatiin manipuloitua mukaan juoneen ja suuttumaan – näin kaikki pogromit syntyvät.

Homoillan tuottanut toimitus oli tutustunut esikuvansa ajatteluun ja omaksunut tämän edustaman ajattelumallin loistavasti:

”Kun kerrot valheen, kerro iso.”
”Uudelleen ja uudelleen toistetusta valheesta tulee totta.”

Välittömänä seurauksena tästä erinomaisesti toteutetusta spektaakkelista oli kirkon rakenteita murtava (itsenäiseen ajatteluun kykenemättömän ja johdateltavissa olevan)  sopulilauman joukkoeroaminen kirkosta.Tällä on tulevaisuudessa lukemattomia seurauksia – maltillisen valtionkirkon aseman heikentymisen kautta tapahtuvan uskonnollisen tyhjiön syntyminen ja sen täyttyminen toinen toistaan eksoottisimmilla ja fundamentalistisimmilla opeilla ja lahkoilla (vahvistuvaa ja käännytystyötä tekevää islamia mitenkään tässä unohtamatta).

Muita pitkäaikaisempia vaikutuksia ovat kiintiöajattelun (se, jolla lyödään lahjakkuutta päähän ja suositaan tyhmyyttä ja lahjattomuutta) lisääntyminen, vähemmistöjen  etuoikeuksien lisääntyminen enemmistöön nähden ja arvoliberalismin kieroutuneimpien ilmiöiden esiinmarssi.

Ne joita tässä näytelmässä on käytetty hyväksi eivät  kuitenkaan ole uskonnollisia yhteisöjä. Hyväksi käytettyjä ovat Räsänen, homoseksuaaliset vähemmistöt ja se kuuluisa enemmistö – suurine yleisöineen.

Kysymys Sinulle, oi Suvaitsevainen suomalainen; joko Sinusta hiljalleen tuntuu siltä, että aamupuuroosi on kustu?

Lähde: YLE

 

Viikon mokutus 24/10

Ajattelen, että ydinperheeseen kuuluvat ne läheiset ja tärkeät ihmiset, joilla on merkitystä sen perheen kannalta. Läheiset ihmiset voivat olla esimerkiksi isoäitejä tai muita perheen eheyden kannalta tärkeitä ihmisiä.

Kallaveden seurakunnan maahanmuuttajatyön pappi Kirsi Leino YLE:n uutisoinnin mukaan 16.6.2010.

 

Viikon mokutus 22/10

Tästä näkökulmasta on erittäin huolestuttavaa, jos valtaosa kansasta ei ole edes halukas lisäämään maamme vetovoimaa. Toivoa sopii, että kyselyyn vastanneet ja muutkin havahtuvat pohtimaan Suomen houkuttelevuutta ja sen parantamista hieman laajemmasta näkökulmasta.

Suomen kiinnostavuutta on yritetty pitkään parantaa erilaisten työryhmien ja imagokampanjoiden voimin. Yritykset ovat turhia ja jäävät tuloksettomiksi, jos tavallinen väestö ei niitä tue.

Karjalainen 31.5.2010.

 

Kun toinen osapuoli kieltäytyy ymmärtämästä

HS:n toimituspäällikkö Reetta Räty on päästänyt näppäriltään kerrankin ihan asiallisen ajatuksen . Hän toteaa päivän Hyysärissä, että keskustelu on rasittavaa, jos toinen osapuoli kieltäytyy ymmärtämästä, mistä keskustellaan.

Tämä on sellainen asia, josta olen täysin samaa mieltä Reetta-tyttösen kanssa – tosin ilmeisen eri syistä, kuin Räty. Mutta yhtä kaikki, keskustelu, jossa keskustelijat eivät ymmärrä tosiaan, on aika rasittavaa ja yleensä täysin hedelmätöntä.

Ikävä kyllä, tämä asia on lisääntynyt viime aikoina käydyssä yhteiskunnallisessa keskustelussa ja siitä on tullut valitettavasti maan tapa. Tällä pohjalla kenenkään tuollaiseen syyllistyvän on turha kitistä siitä, että tämä tiputetaan keskustelusta ja vastauksia ei tule.

Räty heittää omasta puolestaan keskusteluun parikin esimerkkiä. Ensimmäiseksi hän ottaa aiheekseen yhteiskunnalliseen (kansanvallan ulkopuoliseen) kansalaistottelemattomuuteen ja suoranaiseen rikollisuuteen toiminnassaan syyllistyvät ns.eläinoikeusjärjestöt ja heidän tukiverkostonsa vihreät.

Tuosta suunnasta lentelee taas ja jälleen kerran(kevät on ilmeisesti taas tulossa) kovenevia vaatimuksia siitä , että turkistarhauksesta pitäisi luopua Suomessa.

Rätyäkin  kiukuttaa hallituksen ja ministerien vastaus siitä, että turkistarhaus on laillinen elinkeino Suomessa.

No niin on! Ja siksi nyt ehdotetaan, että lakia pitäisi muuttaa. Voisivatko tarhauksen kannattajat siis perustella, miksi eläinten häkkikasvatuksen pitää olla laillista? Saataisiin kiinnostava keskustelu ihmisten ja eläinten väleistä, ehkä jopa vastuusta ja tunteista.

Mutta ei. Laillinen elinkeino, laillinen ammatti, laillinen turkistarha, sanat soivat keskusteluohjelmissa, blogeissa, kyselytunnilla.

Ongelma tässä keskustelussa ei ole kuitenkaan laillinen elinkeino – ongelma on se, että reettarädyt ja kettutytöt pyrkivät määrittelemään oman maailmankuvansa mukaan oikean ja väärän – ja pakottaisivat muutkin varsin mielellään joko alistumaan tahtoonsa tai muuttamaan oman mielipiteensä kulloisestakin asiasta.

Ottamatta tässä muutenkaan kantaa siihen, että koskevatko ihmisoikeudet eläimiä, niin tietynlainen ulkopuolisuus, maailmankuvan pahanlainen vääristyminen ja puhdas omien tavoitteiden härkäpäiseen ajamiseen (laillisesti tai laittomasti) perustuva itsekkyys loistaa läpi.

Mitä vahvemmaksi ns.kansalaistottelemattomuuden ja suoranaisen rikollisen painostuksen annetaan kasvaa tässä maassa, sitä kauemmaksi luisumme kansanvaltaisesta ajattelusta ja yhteiskuntajärjestyksemme (rauhasta nyt puhumattakaan) rapisee pala palalta pienien kovaäänisten painostusryhmien vaatimusten jalkoihin.

Jokainen voi miettiä sitä, kuinka paljon eri ryhmien  keskinäistä ymmärrystä lisää se, että yhteiskunnallinen keskustelu ajautuu huuto- ja uhkailukilpailuksi.

Kuten jo sanoin, olen kuitenkin eräistä asioista Reetan kanssa samaakin mieltä.Reetta menee erään todellisen yhteiskunnallisen ongelmamme  olemukseen.

Suomessa ei voi puhua vaalirahasta toistelematta, että rahankeräys ja tuen ottaminen on laillista. Niinhän se on. Vaalirahailmoitukseen on laillista kirjoittaa KMS, vaikka raha on tullut yritykseltä, jolla on jokin syy peittää lahjoituksensa.

Miksi rahan alkuperän peittäminen sallitaan?

Siitä ei puhuta, kun rikostutkintoja riittää, ja noin muuten: vaalirahoitus on laillista, niin laillista.

Miksi meillä on eduskunta, jonka työ on säätää lakeja, jos lait ovat jo nyt erehtymättömiä? Olemmeko saavuttaneet kehitysvaiheen, jossa Suomen laki määrittelee, mikä on oikein ja mikä väärin? Ja miksi ihmeessä juuri kansanedustajat ovat kovimpia perustelemaan kantojaan lailla – he kuitenkin muuttavat lakeja työkseen!

Reetta vastasi itse esittämäänsä kysymykseen. Vanha sananlasku sanoo, ettei korppi korpin silmää noki – ei tässäkään tapauksessa.

Niin kauan kuin monipuoluejärjestelmäämme kuuluva parlamentarismi huseeraa kukkona tunkiolla ja poliittisen kaurapuurokompromissein huolehditaan siitä, että kaikki poliitikot hyötyvät henkilökohtaisesti asemastaan jakokoneiston jäseninä, niin pitkään on turha olettaa eduskunnan puuttuvan sisällään olevaan rakenteelliseen korruptioon.

Vaikka maailmalla Suomea on pidetty pitkään korruptiovapaana vyöhykkeenä, niin KMS:n, Punajuuren ja Nuorisosäätiön kautta julkisuuteen tulleet yhteiskunnallisesti epämiellyttävät asiat eivät olleet ns. yksittäistapauksia.

Ne olivat vain jäävuoren huippu siitä suomalaiseen politiikkaan vuosikymmenien saatossa hiipineestä korruptiosta ja julkisen aseman väärinkäyttämisestä. Ainoa tapa päästä siitä eroon on siirtyminen suoraan kansanvaltaan – ja valvontaan.

Räty kommentoi kirjoituksessaan myös luterilaista kansankirkkoamme. Aikaisemmin hän on keskittynyt kirkon ja siihen liittyvien traditioiden mollaamiseen, mutta nyt hän löytää jotain omasta mielestään positiivistakin kirkon toiminnasta.

Viime viikolla apulaisoikeusasiamies ilmoitti, että kirkolla ei ole laillista oikeutta antaa turvapaikkaa ihmiselle, jota ollaan karkottamassa.

Kirkosta vastattiin, että laki tai sen tulkinta voivat olla epäoikeudenmukaisia. Silloin pitää vaatia oikeutta.

Kerrankin: hyvä kirkko!

Tämäkin noudattaa samaa kaavaa. Ateistit katsovat oikeudekseen komennella sellaista instanssia, jonka jäseniä he eivät olet. Kun kirkko suorittaa omaa yhteisöllistä tehtäväänsä, se kelpaa näiden ihmisten sylkykupiksi tai se unohdetaan kokonaan. Vai olettekko lukeneet Reetan tai jonkun hänen tovereistaan kirjoittaneen koskaan esimerkiksi Kirkon kotimaanavusta?

Kirkon olisi tässä tilanteessa hyvä muistaa se koko olemuksensa ydin: antakaa keisarille se mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle se mikä Jumalan on.

Unohtamatta siitä, että kirkko koostuu omista jäsenistään ja kirkon pitäisi olla yhteisönä heidän puolellaan –  eikä etenkään toimia jonkin marginaaliryhmän,  toisuskoisten tai ateistien käsikassarana.

Jos kirkko sellaiseksi muuttuu yleisemminkin, sekin vaipuu syvemmälle ja syvemälle siihen suohon, jossa se kieltäytyy ymmärtämästä.

Omia jäseniään.

Lähteet: HS, STT

 

Johanna Suurpää asettui lainsäätäjän yläpuolelle

Tässä blogissa (ja muuallakin) on aikaisemminkin kummasteltu vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpään avoimen rasistisia ja kansanvaltaa halventavia kannanottoja sekä suoranaisia teon tasolla osoitettuja lainsäädännön pilkkaamisia.

Kun lukee hänen viimeisintä julkisuuteen putkahtanutta kommenttiaan, niin tulee mieleen, että oman kansan häpäisemisemisen ja herjaamisen jälkeen vähemmistövaltuutettumme on lähtenyt suoranaiseen kristittyjen vainon ja lainsäädännössä suojattujen valtionkirkkojen aseman murskaamisen tielle

Luterilaisen kirkon  tiedotuskeskuksen julkaiseman uutisen mukaan Suurpää vaatii, että Yleisradion tulisi kohdella hartausohjelmissaan uskontoja tasapuolisesti. Nykyisin Yleisradio lähettää ainoastaan kristillisten kirkkojen hartauksia. Suurpäästä tilannetta on vaikea ymmärtää:

On selvää, että silloin kuin 80 prosenttia suomalaisista kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon, niin valtaosa hartauksista on luterilaisen kirkon järjestämiä

YLEn pitäisi (Suurpään käsityksen mukaan)  joko luopua hartausohjelmien lähettämisestä kokonaan tai antaa myös muiden uskontojen edustajille ohjelma-aikaa. Vähemmistövaltuutettu uskoo, että hartauksilla olisi myönteisiä vaikutuksia myös maahanmuuttajien kotoutumisen kannalta.

Toisin kuin vähemmistövaltuutettu uskoo, tällaisilla (enemmistöperiaatetta ja kansanvaltaa halveksivilla) pakkotoimilla, jotka on suunnattu suoraan maan omista kansalaisista muodostuvaa yli 80:n prosentin enemmistöä (lainsäädännössä suojattujen valtionkirkkojen osuus väestöstä) vastaan, saadaan vähemmistöä (demokraattisesti tarkasteltuna) tärkeämmässä  enemmistössä aikaan  lähinnä katkeruutta, inhoa ja vihaa.

Suurpään ajama (ja muissakin hänen toimissaan nähty) enemmistön pakottaminen vähemmistön tahtoon, on kansanvallan vastaista ja omiaan synnyttämään muukalaisvihamielisyyttä, ksenofobiaa ja suoranaista rasismia.

Lisäksi tällaisella ohjelmatarjonnalla edesautetaan ghettoutumista ja sitä, että maahanmuuttajien ei tarvitse integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan –  he voivat muodostaa vähemmistövaltuutetun tuella  etnisesti, kielellisesti, kulttuurillisesti ja uskonnollisesti suomalaisuudesta täysin ulkopuolella olevia pieniä yhteisöjään – joiden kulut maksaa alistettu suomalainen (kristitty) enemmistö.

Pitkässä (tai keskipitkässä) juoksussa olemme tulevaisuudessa Suurpään ja hänen hengenheimolaistensa ajaman politiikan tuloksena keskellä rotulevottomuuksia ja mahdollisesti varsin todennäköisesti omilla puolillamme täysin avoimessa sisällissodassa.

Vielä tätä ymmärtämättömyydestä, huonosta itsetunnosta ja omaa kansaansa kohtaan selvästikin tuntemasta inhostakin ikävämpää on se, että yksi ainoa virkamies, katsoo oikeudekseen asettua lainsäätäjän yläpuolelle.

Suurpään henkilökohtaisen näkemyksen mukaan uskonnollisten yhteisöjen koko ei riitä perusteeksi ohjelma-ajan epäämiseen muiden uskontojen edustajilta.

En oikein usko, että tämä on lapsus. Sellainen joka olisi vahingossa lipsahtanut juristin suusta. Tämä liittyy oman näkemykseni mukaan kiinteästi Suurpään aikaisempiin (voimassaolevan laisäädännön ja enemmistödemokratian vastaisiin) puheenvuoroihin.

Uskonnon- ja omantunnonvapaus on Suomessa turvattu perusoikeutena perustuslain 11 §:ssä. Tarkemmin uskonnonvapauden käyttämisestä säädetään uskonnonvapauslaissa (453/2003).

Uskonnollisia yhdyskuntia ovat uskonnonvapauslain mukaan evankelis-luterilainen kirkko ja ortodoksinen kirkkokunta sekä rekisteröidyt uskonnolliset yhdyskunnat. Evankelis-luterilaisella kirkolla ja ortodoksisella kirkkokunnalla on erityinen julkisoikeudellinen asema.

Mainitut kirkot ja niiden seurakunnat ovat julkisyhteisöjä, joiden asema ja järjestysmuoto perustuvat niitä koskevaan erilliseen lainsäädäntöön. Rekisteröidyt uskonnolliset yhdyskunnat ovat yksityisoikeudellisia yhteisöjä, joiden rekisteröinnistä säädetään uskonnonvapauslaissa. Suomalaisista noin 84 prosenttia kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon, 1,1 prosenttia ortodoksiseen kirkkoon ja yhteensä noin 1,1 prosenttia muihin uskonnollisiin yhdyskuntiin.

Kun Suurpää puhuu uskonnollisten yhteisöjen koosta syynä, hän ei puhu totta. Totuus asiassa perustuu luterilaisen ja ortodoksisen kirkon julkisyhteisölliseen asemaan valtionkirkkoina.

Vielä käsittämättömämpää tässä (virkavelvollisuuden alaisena lausuntojaan antavan) Suurpään  mentaalisessa oksennuksessa oli se, että hän ei pysy muutenkaan totuudessa ja (jostain syystä) hän haluaa vääristellä myös mittasuhteita.

YLEn hartauksiin osallistuviin kirkkoihin ja yhteisöihin kuuluu vähimmillään muutama sata ihmistä, kun pelkästään islamilaisia on Kirkon tutkimuskeskuksen arvion mukaan Suomessa 40 000- 45 000.

Tämä on täysin todellisuudesta irrallaan oleva lausunto. YLe:n lähettämät uskonolliset hartaudet tulevat pääasiassa kirkoista – joissa sattaa olla seurakuntaa kohden muutama sata ihmistä. Kuitenkin he edustavat yli 4 000 000 suomalaista edustavaa uskonnollistavaltionkirkkoa.

Tuo luku on yli satakertainen siihen määrään mitä muslimeita on Suomessa, eli noin 20 000 – 25 000 – joita tuskin saadaan samaan lähetykseen yhtä aikaa…

Mitenkään suurena yllätyksenä ei tule myöskään se, että (marginaalista uskonnollista ryhmää edustavan) Suomen islamilaisen neuvoston varapuheenjohtaja Anas Hajjar on vähemmistövaltuutetun kanssa samoilla linjoilla. Tosin hän ei näe vaihtoehtona hartausohjelmien lopettamista.

Kaikille uskonnollisille ryhmille sama mahdollisuus mieluummin kuin niin, ettei kenellekään

Tässä Hajjarinkin tulee muistaa se, että luterilainen ja ortodoksinen kirkko ovat  Suomessa (edelleen) valtionkirkkoja, joten Hajjarin vaatimus on aivan yhtä tuulesta repäisty kuin Suurpäänkin.

(Toisaalta kiinnostaisi oikeastaan tietää se, että  mitenköhän Haijjar suhtautuisi siihen, että myös Vapaa-ajattelijat ja saatananpalvojat saisivat yhtä lailla tilaa kuin muslimistkin…)

Yleisradio ei strategiansa mukaan aio muuttaa nykyistä käytäntöä vaan sallii hartausohjelmat jatkossakin yksinomaan kristillisille kirkoille. Yleisradion pääjohtajan Mikael Jungnerin mukaan strategia lähinnä toteaa nykyisen asiantilan.

YLE on hartausohjelmistosssa ulkopuolinen taltioja eikä aloiteellinen sisällöntuottaja. YLEllä ei ole uskonnollisten ohjelmien tuottamisen ammattiosaamista eikä halua lähteä arvioimaan ohjelmien sisältöä. Vastuu on ekumeenisella neuvostolla ja hartausohjelmien valvontaelimellä.

Yleisradio lähettää hartausohjelmia televisiossa ja radiossa suomeksi, ruotsiksi ja saameksi. Hartausohjelmiin kuuluvat jumalanpalvelukset sekä aamu- ja iltahartaudet. Luterilaisen, ortodoksisen ja katolisen kirkon lisäksi hartausohjelmissa on mukana myös vapaiden suuntien kristillisiä yhteisöjä.

Yleisradioyhtiöt Ruotsissa ja Britanniassa antavat (kuten uutinen hieman harhaanjohtavasti kertoo) hartausohjelmissaan tilaa myös muille uskonnoille.

Tälle on selvä syy – noissa maissa kirkko on erillään valtiosta.

Haluaisin lähettää tässä samalla viestin myös kaikille niille, jotka vaativat äänekkäästi kirkkoa ja valtiota erotettavaksi toisistaan – miettikää ihan pitkään, vakavasti ja hartaasti sitä, parantaisiko vai huonontaisiko se ero (tällaisten vaatimusten yhä pontevammin esille tullessa) nykyistä tilannetta ?

Poistamalla kirkon muodostaman tulpan kansallisvaltion tuhoamisessa, saattaa ajattelematon poistaja aiheuttaa sellaisen tulvan, ettei pysty sitä enää hallitsemaan.

Kirkko kun ei ole ainoastaan Seppo Simola, irakilaisten turvapaikka tai kukkahattukirkkoherra. Kirkko on jäsentensä muodostama summa – seurakunta.

Sen asioista pääsee muuten aika helposti mukaan päättäämään ehdokkuuden ja  kirkollisvaalien kautta. Äänikynnys on matala ja valta on todellista. Unohtamatta tietysti sitä, että sitä valtaa käyttävät ainoastaan kirkon jäsenet.

Lähteet: STT, Pod.fi, Finlex, Wikipedia

 

Viikon mokutus 38/09

Arkkipiispa Jukka Paarma sanoo, että luterilainen kirkko on ääritapauksessa valmis kansalaistottelemattomuuteen estääkseen turvapaikanhakijoiden käännytykset.

-Äärimmäisessä tapauksessa pidän mahdollisena, että suoranaiseen kansalaistottelemattomuuteenkin mennään. Se on kuitenkin viimeinen keino, ja silloin on kyse todella vakavista asioista, ihmisten hengestä tai lähes siitä, Paarma linjaa luterilaisen kirkon pod.fi-nettiportaalissa.

Arkkipiispa tähdentää, että kirkon toiminnassa ei turvapaikanhakijoiden osalta ole varsinaisesti ollut kysymys kansalaistottelemattomuudesta. Paarman mielestä asioita on hoidettu lakien mukaan ja yhteistyössä viranomaisten kanssa.

Käännytyspäätöksen saaneiden suojelu kirkoissa on saanut viime aikoina runsaasti julkisuutta.

-Tässä turvapaikkakysymyksessä ei niinkään ole kyse lain vääryydestä, vaan lain tulkinnoista, Paarma lisää ja painottaa, että kirkon tehtävä on olla kriittinen viranomaisia ja lainsäätäjiä kohtaan.

Suomen suurmufti arkkipiispa Jukka Paarma Verkkouutisten mukaan.

 

Kirkon ja ateistien välinen suhde?

Muhammed-piirroksistaan kuuluisaksi tullut – ja saman syyn vuoksi  kyllddyyrilehti Kaltiosta ulospotkittu – pilapiirtäjä Ville Ranta on aloittanut Helsingin seurakuntayhtymän lehden pilapiirtäjänä.

Hän toteaa uudesta pestistään itse näin:

Usein mietin, että uskonnosta voi puhua vain typeryyksiä. Ja voishan olla puhumatta mitään…

… jos sielunhätä sillä hellittäisi.

Ranta on kuvannut tämän viikon Kirkko & Kaupunki-lehdessä nykyisen (henkilökunnaltaan kauas juuriltaan ajautuneen) luterilaisen kirkon ja Jussi K. Niemelän edustaman hihhuliateismin välistä suhdetta:

Lähde: Kirkko ja kaupunki, kuva: Ville Ranta

 

Evoluution huipulla?

Olen hetken miettinyt kirjoitanko eräästä – tuohon yläpuolella olevaan merkkiin liittyvästä – näkemästäni tapauksesta. Ajattelin jättää (ihan lähimmäiseeni kohdistuvasta rakkaudesta ja myötähäpeästä johtuen) asian sikseen, mutta muuan Jussi K. Niemelä ja hänen hengenheimolaistensa käynnistämä ateistinen lähetystyökampanja aiheutti sen, että päätän nyt sitten kuitenkin krjoittaa aiheesta.

Olin jokin aika sitten paikalla todistamassa tilannetta, jota ei voi millään tavalla pitää evoluution huipulta lähtevänä toimintana.

Kuljin katua pitkin ja ihmettelin erään auton (joka oli siis varustettu ylläolevalla merkillä)  liikehdintää. Auton kuljettaja oli jostain minulle tuntemattomasta syystä pysäköinyt  pienen henkilöautonsa sellaiselle kadunpätkälle, joka oli varattu 4 tunnin pysäköintialueeksi kuorma- ja pakettiautoja varten.

Tämä pieni henkilöauto oli (ilmeisesti pysäköinnin jälkeen) jäänyt kahden kuorma-auton väliin ja auton kuljettaja ei saanut autoaan edessä ja takana olevista ylin metrin  raoista huolimatta takaisin kadulle.

Kuljettaja väänsi autonsa poikittain, jonka jälkeen auton takaosa kolahti kanttikiveen. Kuljettajalle tuli ilmeinen paniikki ja auton keula kolahti edessä seisovaan kuorma-autoon. Seuraavan hätäisen tempauksen jälkeen auton perä osui taakse pysäköityyn kuorma-autoon.

Seuraavaksi kuljettaja sai autonsa poikittain kadulle – ja aiheutti ruuhkan. Poistuin paikalta, enkä jäänyt enää katsomaan loppuhuipennusta.

Surullistahan ja myötätuntoa herättäväähän tämä sinänsä on. Myötähäpeä syntyy siitä, että kyseisen ajoneuvon kuljettaja välitti merkillään darwinismia ja evoluutiota- osoittaen käytöksellään se, ettei ainakaan hän ollut evoluution huipentuma.

Toisaalta tässä tuli mieleen, että äänekkäimmät ateistihihhulitaha toimivat samalla tavalla – ensin suhtaudutaan välinpitämättömästi ohjeisiin ja sääntöihin, sen jälkeen tulee paniikki ja paniikkia seuraa vahinko ja rytinä. Mikään muu kuin ismin nimi  ei erota näitä hihhuleita uskonnollista hihhuleista.

Jussi K:n seuraavaa kommenttia odotellessa…

 

Ateistihihhulit monikulttuurin asialla?

Jussi K. Niemelä pääsi viime keväänä jälleen kerran tapetille henkilökohtaisen lähetysuskonsa saarnamiehenä.

Vapaa-ajattelijain liiton ja Humanistiliiton yhteiskampanjassa bussien kyljistä ostettiin mainostilaa ja niin liimattiin mainoksia, joissa lukee ”Jumalaa tuskin on olemassa. Lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä”.

Kampanjan tarkoitus oli – Niemelän omin sanoin:

Emme pyri käännyttämään ketään, vaan rohkaisemaan ihmisiä huomaamaan oma uskonnottomuutensa.

Vai niin? Joko lainaus on huono tai Niemelä ei huomannut lauseensa olevan varsin paradoksaalinen. Tuota samaa kielikuvaa huomaamaan oma uskonnollisuutensa on käytetty kristillisessä sisälähetystyössä iät ajat pehmentämään kuvaa käännyyttämisestä ja ristiretkestä.

Tällainen toiminta on mielestäni hieman enemmän kuin vähän eettisesti arveluttavaa. Vielä arveluttavammaksi sen tekee tapa käyttää jumalattomuutta lähetystyön sisältönä. Näin ateismi muuttuukin hetkessä lähes uskonnoksi ja sen eteen tehtävä työ aivan yhtä vastenmieliseksi kuin esimerkiksi kristillinen tai islamilainen pakkokäännytystyö.

Vanhakantainen ateismi edusti ihmisen oikeutta omaan ajatteluun ja yksilönvapauden toteutumista. Niemelän ja hänen aisankannattajiensa edustama suuntaus on sen sijaan varsin aggressiivista, pakottavaa, ahdistavaa ja julistavaa – se sisältää niin paljon (käännyttävälle) uskonnollisuudelle ominaisia piirteitä, että sitä on syytä tarkastella uskonnollisena isminä.

Jotenkin minua ihmetyttää myös se vimma, millä näissä Niemelän johtamissa ateistipiireissä pyritään todistelemaan tieteellisesti Jumalan olemattomuutta. Ei se kuulkaa pojat kovin kauas mene siitä, että joku pyrkii todistelemaan tieteellisesti Jumalan olemassaoloa.

Kovin vähän löytyy kummallekaan väitteelle tieteellistä pohjaa… (usko onkin sitten aivan eri asia ).

Kovin kauas taas tämä eräs länsimaisen yksilönvapauden kulmakivistä (siis ateismi) on kulkeutunut oikeasta paikastaan (tai ehkä sillä on kiviitetty jotain vastustajaa?) näiden ateistihihhuleiden käsissä. Hihhulointi on kuitenkin pohjimmiltaan hihhulointia ja hihhuli on aina hihhuli – olkoon sitten ateistihihhuli tai muslimihihhuli. Hihhulit eivät rakenna yhteiskuntaa – he pyrkivät rikkomaan yhteiskuntaa päästäkseen valtaan tai aivan itsekkäästi pyrkimyksestä saada itselleen privilegioita ja päästääkseen korostamaan oman narsisminsa erinomaisuutta.

Kansallisuusmielisyyteen tuollainen toiminta sopii varsin huonosti, koska kansallisuusmielisyys on joukkuepeliä. Joukkuepeliä, joka jakaa yhteiset arvot mutta suvaitsee myös yksilöllisyyttä.

Suomalainen nykykulttuuri ja elämänmeno perustuu luterilaiseen moraaliin ja se taas perustuu Raamatun kymmeneen käskyyn. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että suomalaisen kulttuuriin kasvaneilla ateisteilla olisi jotenkin erilainen moraalikäsitys – päin vastoin.

Jokainen suomalaiseen yhteiskuntaan kasvanut ja sitoutunut kansalainen omaa samat perusarvot. Olitpa siten tapakristitty, hihhulikristitty, agnostikko tai ateisti, moraalimme on pojaltaan samaa. Moraalin rappeutumisen suurimmaksi ongelmaksi näyttäisi kuitenkin – uskonnollisuutta tai uskonnottomuutta vahvemmin ja huolestuttavammin – nousevan nykyinen itsekeskeisyyden ja yhteisvastuuttomuuden aikakausi.

Tältä pohjalta tarkastellen jokainen hyökkäys kansallisvaltion moraalista pohjaa vastaan on minun mielestäni luokiteltavissa samaan myyräntyöhön, jota vihervasemmisto ja monikulttuuriuskovaiset harjoittavat. Myös Niemelän levittämä julistava ateismi on kansallisvaltion pohjaa ja moraalia rappeuttava (Mutta Jussi Koohan onkin virheä, mikä yllätys…)

Lyhyesti ottaen asia voidaan jakaa karkeasti kahtia – maahanmuuttokriittisyys pohjautuu kansallisvaltioon ja näin ollen se on luonteltaan konservatiivista. Maahanmuuttomyönteisyys pyrkii muuttamaan kansallisvaltiota, joten se on luonteeltaan revolutionalistista.

Jos taas itseään kämynä pitävän ja kuitenkin Niemelän julistavaa ateismia seuraavan ihmisen maahanmuuttokriittisyyden pohjana on jokin ihmeellinen ajatus länsimaalaisuudesta tai valkoisesta rodusta, silloin puhutaankin WPWW-hörhöilystä. Ja sillä ei ole mitän tekemistä kansallisuusaatteen kanssa – isänmaallisuudesta tai vastuunkannosta nyt puhumattakaan.

Sana sekularisointi toistuu usein näiden hihhuliateistien puheissa ja kirjoituksissa. Sekularisointi tarkoittaa kirkon ja valtion erottamista toisistaan. Tämä sekularisointia koskeva ajatus on – ainakin Suomessa – kaksiteräinen miekka.

Se antaa mahdollisuuksia uskonnon varjolla samanlaiselle vähemmistöjen suosimiselle ja ns. positiivisille syrjinnälle, kuin kaikki muutkin (periaatteessa hyvää tarkoittavat) yhteiskunnan ääriliberalisointitoimet.

Niemelä tuntuu kyvyttömältä näkemään sitä, että luterilaisuus ja valtionkirkko pitävät edelleen maallistunutta kansallisvaltiota pystyssä ja toimivat näin myös suojamuurina vihamielisille vaikutteille – esimerkiksi Niemelän kovasti karsastamalle islamisaatiolle.

Jos (nykykehityksen mukaisesti) kirkolta leikataan pallit pois ja vähemmistöille annetaan enemmistöä enemmän oikeuksia, tilanne muuttuu vääjäämättä ajan mittaan sellaiseksi, että islam Suomessa vahvistuu näiden sekularisaatiotoimenpiteiden mukaan todellisuutta vahvemmaksi ja (yhteiskunnan suojamuurina ja yhdistäjänä toimivan) evankelis-luterilaisen kirkon asema romahtaa todellista tilannettaan heikommaksi.

Ken miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu – tämä koskee myös Niemelää.

Lopuksi on hyvä varmaan todeta pari asiaa omasta ajatusmaailmastani.

Olen (kuten olen jo muualla kertonutkin) vakaumuksellinen luterilainen traditionalisti. Olen käynyt kehityskulun, joka alkoi lapsenuskosta luopumisesta, agonostikoksi kasvamisen kautta ateistiksi tunnustautumiseen – ja henkilökohtaisen kokemuksen sekä sitä seuranneen ajatteluketjun kautta tunnustukselliseksi traditionalistiseksi luterilaiseksi kasvamiseen.

Minä en käske enkä käännytä – suvaitsen sitä mikä kuuluu suomalaisuuteen (esimerkiksi ateismia). Sen verran suomalainen olen, että en myöskään katso hyvällä mitään käännyttämään pyrkiviä hihhuleita – en kristittyjä, hinduja, buddhalaisia, muslimeja enkä myöskään ateisteja.

Minulla on Suomessa oikeus omaan ajatusmaailmaani, juuri niin kauan kuin se ei tekoina sodi yhteiskunnallisesti määriteltyjä arvoja tai sopimuksia vastaan.

Ja sitä samaa odotan myös muilta kanssakansalaisilta.

Ai niin, minusta Jussi K. Niemelä on lähinnä säälittävä agendoineen. hän ei tajua tekevänsä kiihkossaan itselleen ja edustamalleen aatteelle puhtaita karhunpalveluksia.

Lähde: YLE Uutiset

 

Isänpäiväntoivotus HS:n tapaan

Hyysäri ei taaskaan yllätä.

Suomalaisten muistaessa kollektiivisesti isiä ja viettäessä isänpäivää, joidenkin miesvihaajien intresseissä on vuodesta toiseen julkaista ala-arvoista ja päivän teemaa loukkaavaa roskaa.

Tänä vuonna aiheena oli sitten turvakoteja tarvitaan pian lisää. Tämä sepustus oli päässyt oikein pääkirjoitussivulle saakka.

Aiheen todellisuudesta huolimatta, olisi ehkä kannattanut miettiä pieni hetki julkaisemisajankohtaa ja kirjoitelman sisältöä. Isänpäivänä julkaistuna tästä – puolueelista roskaa sisältäneestä – sepustuksesta jää parhaimmillaankin vain myötähäpeän tunne sen laatijaa kohtaan.

Turvakotibisneksen feministiset kasvot

Vaikka Suomessa on vain viidesosa siitä turvakotipaikkojen määrästä, jota Euroopan neuvosto suosittelee, niin kannattaisiko tutkia asia sen toteutuksen kannalta tarkastellen?

Ensiksikin Suomi on vielä nykyään suvereeni valtio. Euroopan neuvosto voi suositella halutessaan vaikka perunakellareiden syvyyksiä, mutta yhtä kaikki, ne ovat vain ulkopuolisen suosituksia.

Toiseksi – nykyinen turvakotijärjestelmä – ja etenkin sitä ylläpitävät piirit – eivät välttämättä täytä niitä objektiivisuuden vaatimuksia, joita todelliselta turvakotitoiminnalta vaaditaan.

Nykyisiä turvakoteja pyörittää joukkko hämäriä ja äärifeministisiä rahantekojärjestöjä. Ne suhtautuvat automaattisesti asioihin feministisesti ja oman bisneksensä tärkeyttä koriostaen – unohtaen lasten ja perheen isän aseman ja oikeudet.

Joiltain osin on kyse todellisista verirahoista, joissa turvakotia käytetään vain ja ainoastaan isän häätämiseen yhteisestä kodista. Päätarkoituksena on mahdollistaa perheen äidin oman itsensä etsiminen, uuden nuoruuden eläminen ja seksuaalisesti vapaampi Uusi Uljas Elämä.

Tällaiset turvakodit joutaa lopettaa ja ne pitäisi pikimmiten korvata esimerkiksi kirkon tai kunnan tarjoamilla oikeilla ja puolueettomilla suojapaikoilla.

Ensimmäisenä uhrina totuus?

Hyysäri väittää myös, että vaikein tilanne perheväkivaltaa pakenevilla, yleensä naisilla, on harvaan asutulla maaseudulla. Esimerkiksi koko Lapissa on vain yksi turvakoti.

Samaan aikaan yhteiskuntamme kulisseissa ollaan huolestuneita eräiden Suomeen saapuvien maahanmuuttajien kulttuurinsa mukanaan tuomasta naisiin ja lapsiin kohdistuvasta väkivallasta. Kyse on tietenkin ainoastaan niistä yksittäistapauksista, jotka ymmärtävät täydellisesti sen, että suomalainen järjestelmä on pystytetty tasa-arvon perustalle, mutta he ovatkin päättäneet, ettei tämä järjestelmä sovi erityisen hyvin heille.

Näiden ihmisten – ja kuten poliisi toteaa; heitä ympäröivän hiljaisen hyväksynnän – vuoksi, Helsingin poliisi on joutunut piilottanut tyttöjä kunniaväkivallan uhan takia. Suurin piiloon jäävä ongelma sisältyy juuri tähän eristäytymiseen ja hiljaiseen hyväksyntään – perheväkivalta jää ilmeisen usein ilmoittamatta.

Myös valtaväestö on saanut osansa tästä suomalaiseen yhteiskuntaan eristäytyneestä – arvojamme ja lainsäädäntöämme kunnioittamattomasta – vieraasta tuulahduksesta.

Ratkaisuna tähän ongelmaan poliisiylijohtaja Mikko Paatero tarjoaa maahanmuuttajien värväämistä poliiseiksi.

Anteeksi nyt vain, minä en usko, että kulttuuripohjaiseen väkivaltaan ja sen salailuun voidaan puuttua virallistamalla se osaksi yhteiskunnan väkivaltakoneistoa.

En myöskään usko Paateron antamaa toista syytä oikein todeksi. Hän nimittäin että poliisia uhkaa työntekijäpula lähivuosina runsaan eläkkeelle jäämisen takia. Pulaa tulee Paateron mukaan etenkin ruotsin kieltä osaavista poliiseista.

Miten huonosti suomea osaavaa ja ruotsia täysin ymmärtämätön sekä täysin toisesta kulttuurista tuleva poliisikandidaatti voi mahdollisesti ratkaista tämän ongelman?

Poliisikouluun hakevan on oltava Suomen kansalainen ja poliisilta vaaditaan hyvää kotimaisten kielten osaamista. Lisäksi tämä kuuluisa työvoimapeikko on paljastunut jo kauan sitten pelkäksi kuplaksi. Miten Paatero kehtaa puhua työvoimapulasta, kun hän tietää, että suurin osa valmistuvista poliiseista päätyy suoraan työttömyyskortistoon?

Poliisi on jokaista yhteiskuntaa ylläpitävä – konservatiivinen – laillistettu väkivaltakoneisto. Sen tehtävänä on myös vastustaa liian nopeita – l. vallankumouksellisia – muutoksia yhteiskunnassa. Paateron kommentti on erittäin eriskummallinen kun sitä tarkastelee siitä virka-asemasta, mistä se on annettu. Ja yleisestikin ottaen, jokaisen kansalaisen olisi olla syytä olla varuillaan, kun poliisijohto vaatii muutoksia yhteiskuntaan.

Väkivaltaiset naiset

Samaan aikaan naisten osallisuus perheväkivaltaan on lisääntynyt. Vuonna 2006 poliisille ilmoitetuista törkeistä perheen sisäisistä pahoinpitelyistä joka toisessa uhrina oli mies. Myös lasten pahoinpitelyistä puolet ovat naisten tekemiä.

Väkivaltaa lisäävät tutkijan mukaan naisten alkoholinkäytön lisääntyminen sekä media, jossa naisten väkivalta esitetään usein joko oikeutettuna tai harmittomana ilmiönä. Tutkimuksista on saatu viitteitä myös siitä, että naiset ovat miehiä huonompia tunnistamaan omaa väkivaltaisuuttaan.

Naiset käyttävät usein miehiä epäsuorempaa väkivaltaa. Nainen voi esimerkiksi uhata käyvänsä miehen kimppuun tämän nukkuessa tai ollessa muuten avuttomassa tilassa. Tyypillinen väkivaltaisuuteensa apua hakeva nainen on miestään pahoinpidellyt, työssä käyvä ja keski-ikäinen.

(Eli sama viiteryhmä, joka käyttää myös nykyisiä turvakoteja hedonististen pyrkimystensä ajamiseen.)

Myös Hautaa Ylpeät kirjoitti samasta asiasta. Naisten väkivaltaisuudesta löytyy kiinnostuneille lisääkin tietoa esimerkiksi täältä.

Totuus

Jotta kuitenkin pysyttäisiin – toisin kuin Hyysäri – totuudessa on todettava, että Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen raportissa Suomalaisten turvallisuus 2003 tarkasteltiin erilaisten väkivaltatilanteiden kehitystä 1980 ja 2003 välisenä aikana (Heiskanen, Sirén, Aromaa 2004).

Tämän julkaisun mukaan naisten kokema perheväkivalta on vähentynyt parin viimeisen vuosikymmenen aikana. Laskeva trendi on erityisen voimakas, kun tarkastellaan fyysiseen vammaan johtanutta perheväkivaltaa. Vuonna 1980 tällaisten tapausten määrä oli yli kolminkertainen nykytilanteeseen (2003) verrattuna. Väestön tasolla tämä muutos merkitsee noin 20 000 naisiin kohdistuvan väkivaltatilanteen katoamista kahden vuosikymmenen kuluessa; eli tuhat tapausta vähemmän yhtä vuotta kohden.

Kaiken tämän jälkeen herää kysymys, ovatko nämä viime vuosina yleistyneet, isiä vastaan (ja etenkin isänpäivänä) suunnatut loanheitot ja hyökkäykset, vain jonkun katkeroituneen femakon tai femakkolauman puuhastelua, vai löytyykö takaa laajempaakin suunnitelmallisuutta?

Lähteet: HS, US, OM, Optula

 

Viikon mokutus 36/08

Suomen evankelis-luterilainen kirkko kannustaa suomalaisia rukoilemaan muslimien puolesta.

Turun Sanomat 3.9.2008

 

Mitään ei ole opittu

Osa meistä muistaa edelleen hyvin 1990-luvun alussa maatamme vaivanneen taloudellisen lamakauden. Tuolloin poliitikkojen edesvastuuttomuuden ja pankkien moraalittoman ahneuden vuoksi kansamme ajautui kuilun reunalle.

Kymmenet tuhannet terveet yritykset ajettiin selvitystilaan, valuuttalainoja ottaneet ihmiset joutuivat pakkoluovuttamaan kotinsa, kymmenet tuhannet – jopa sadat tuhannet – suomalaiset joutuivat maksamaan toisilleen takaamia velkoja. Perheet hajosivat, ihmiset joutuivat ahdinkoon ja osa teki jopa itsemurhan.

Yhtenä syynä oli lisäksi se edesvastuuton tuhlauspolitiikka, mitä Suomessa 1980-luvun loppupuolella harrastettiin. Julkiset menot paisuivat älyttömiin mittapuihin ja päättäjät jakoivat rahaa mitä älyttömimpiin projekteihin – eläen kuin pellossa, pätkääkään välittämättä tulevan taantuman merkeistä.

Tulos oli hirvittävin suomalaista yhteiskuntaa kohdellut kurimus sotien jälkeisenä aikana – ja todellisuudessa hirvittävin tuho 1800-luvun nälkävuosien ja vuoden 1918 tapahtumien jälkeen.

Osa kansastamme ei ole edelleenkään noussut siitä suosta, johon he vajosivat tuolloin – eivätkä varmaan tule koskaan nykyisen egosentrisen ja ahneen ilmapiirin aikana nousemaankaan. Yrittäjyydestä ja takauksien kautta velkavankeuteen – ja sitä kautta elämän loppumiseen – päätyneitä ihmisiä on edelleen sankoin laumoin joukossamme. Pitkäaikaissairaat, mielenterveyspotilaat ja pitkäaikaistyöttömyyden loukkuun pudonneet yli 50 mutta alle 65 vuotiaat kituuttelevat pienen yhteiskunnallisen subvention ja leipäjonoista heruvan hyväntekeväisyyden varassa.

Samaan aikaan maahan raahataan sellaisia maahanmuuttajia, jotka eivät osaa maamme kieltä, eivät tunne tapojamme ja kulttuuriamme ja heidän työllistymisensä on varsin epätodennäköistä. Heille varataan samanlainen – jopa parempi maahanmuutto-osan sisältävä – tuki kuin alkuperäisväestölle (sille kuka on rakentanut tätä maata itselleen ja toisille samanlaisille). He saavat automaattisesti kalustetun asunnon ja suomalaisen sosiaaliturvan – tekemättä asian eteen yhtään mitään.

Samaan aikaan osa omasta kansasta on jätetty täysin oman onnensa ja lähimmäisten hyväntahtoisuuden varaan.

Samaan aikaan monikulttuurisuuden bakkanaaleihin on lähtenyt riemusta hihkuen myös kansankirkkomme. Lähimmäisen määritelmä näyttää muuttuneen siten, että mahdollisimman kaukainen ihminen on nykykirkolle ja – ainakin osalle – sen työntekijöistä lähellä kärsivää lähimmäistä läheisempi.

Samaan aikaan Helsingin Sanomat – ja etenkin toimittaja Kimmo Oksanen – propagoivat täysin tuulesta temmatun ja käsittämättömän väitteen (Suomi ja suomalainen hyvinvointi kuuluvat ihan kaikille) puolesta – ymmärtämättä, että hyvinvointi perustuu työntekoon ja veronmaksuun. Jos veronmaksajat korvataan sosiaalituristeilla, myös hyvinvointi romahtaa.

Samaan aikaan Tasavallan presidentti kääntää selkänsä omalle kansalleen ja järjestää kuudennen Presidenttifoorumin lempiaiheistaan monikulttuurisuudesta ja suvaitsevaisuudesta.

Samaan aikaan RKP näyttää todelliset rasistiset kasvonsa ja pyrkii korvaamaan suomenkielisyyttä englannilla ja toivoo saavansa maahanmuuttajista uusia ruotsinkielisiä täyttämään kuolevaan kansalliskieleen perustuvaa etuoikeutettua asemaansa.

Samaan aikaan Helsingin Uutiset kertoo meille, että edellisen laman pankkikriisin sontakeosta löytyy vielä uusia salaisuuksia. Suomalaiset pankit olisivat saattaneet 1990-luvun alussa kaatua verorästeihin, kertoo Antti-Pekka Pietilän tänään torstaina julkaistava, pankkikriisistä kertova kirja. Tieto perustuu pankkikriisin aikana valtiovarainministerinä toimineen Iiro Viinasen (kok) päiväkirjoihin.

Vuonna 1993 verohallituksesta tuli tieto, jonka mukaan kaikki pankit olivat systemaattisesti kiertäneet sijoitustodistusten leimaveroja. Maksamattomien verojen potti arvioitiin noin kymmeneksi miljardiksi markaksi. Verovelat annettiin anteeksi lailla kesällä 1993, lehti kirjoittaa.

Nyt tulee miljoonan taalan kysymys:

Miksi näiden – rikolliseen liiketoimintaan perustuneiden – pankkien ei annettu kaatua konkurssiin tuolloin? Miksi veronmaksajien piti maksaa niille tukia?

Siksi, että rikolliset pääsivät kuin koira veräjästä ja veronmaksajat lahjoittivat veroina ruotsalaisille ja tanskalaisille pankeille pankkijärjestelmämme.

Nyt näyttää taas siltä, että mitään ei ole opittu – ymmärrätte, kun katsotte mitä ympärillänne tapahtuu.

 

Kivi sandaalissa – vai kädessä?

Olen saanut lisää vihamiehiä. Tämä ei sinänsä varmaan yllättänyt ketään.

Kaikki eivät pidä mielipiteistäni eivätkä tavastani kertoa se. Se, että sanat loppuvat kesken ja vastapuoli turvautuu väkivaltaan tai sillä uhkaamiseen on lähinnä säälittävää.

Olen aikaisemminkin saanut vihapostia eri puolilta. Tämän lisäksi eräiden Lähi-idästä peräisin olevien uskontojen, eräät kannattajat tuntuvat tempaisevan esittämästäni kritiikistä säännöllisesti keilapallon sieraimeensa.

Se koira ja-niin -edelleen…

Luterilaista kirkkoamme lähellä olevilta tahoilta olen saanut kunniamaininnan öykkärimäinen häirikkökirjoittaja – kiitos vaan sinne uskojarukous-foorumille.

Olen tuon perusteella onnistunut edes jotenkin provokaatiossani.

Johtuisikohan tuo reaktio mahdollisesti joko tästä tai tästä kirjoituksestani?

Kirjoittelin sitten eilen viikon kevennyksen. Sivusin siinä Kansakunnan Vessanseinää ja erityisesti sen Yleistä islamista palstalta löytynyttä varsin hupaisaa ajatusoksennusta a´la nimimerkki Karvapää.

Tuon paradoksin – oikeammin; typeryyden – esille tuominen on näemmä närästänyt eräitä tahoja.

Nimimerkki Yunus kyselee mitä kaltaiseni pahantahtoisen ja asiattoman kirjoittajan kanssa pitäisi tehdä. Tuo ketju löytyy – edelleen toistaiseksi – täältä.

Nimimerkki … ehdottaa seuraavia keinoja Kullervon hiljentämiseksi:

http://www.maldivesroyalfamily.com/Images/islam_stoning .jpg
http://www.asianews.it/files/img/ISLAM_-_UK.jpg
http://obadiah1317.files.wordpress.com/2007/05/islam_wi ll_dominate_1.jpg
http://www.snappedshot.com/uploads/Protests/Muslim_prot est_Why_250.jpg
http://img.dailymail.co.uk/i/pix/2006/08/muslim220806_6 00×400.jpg
http://tinyurl.com/29jxjg
http://static.flickr.com/91/246208856_52ee4fd8ac_o.jpg
http://d.yimg.com/us.yimg.com/p/ap/20070307/capt.mla102 03070714ccc.addition_philippines_muslim_protest_mla102. jpg
http://www.brainshavings.com/images/protestsignislam2.p ng
http://sastian.com/files/cartoon_reaction.jpg
http://www.cartoonstock.com/newscartoons/cartoonists/kn i/lowres/knin238l.jpg

…koiranleuka… 😉

Mutta vakavalla asialla – luulisin…

Eräs palstan vakituisista muslimihäiriköistä – nimimerkki Aabra-Ham – on provosoitunut tästä kirjoituksestani niin, että kaipailee aseekseen meidän lakiemme ulottumista Kullervon vaatimattomaan persoonaan.

Epäselväksi jäi mitä lakeja kyseinen islamin asiaa ajava ristiretkeläinen tarkoittaa. Ilmeisesti tässä kohtaa käsite meidän lakimme tarkoittavat islamilaisittain yleishumaania ja oikeudenmukaista Šaria tai Šari’a ( ‏شريعة ) lainsäädäntöä.

Sitä samaa, mistä eräs Islamilaisen puolueen perustajista totesi, että olisi mahtavaa saada Suomeenkin tämä Šaria.

Šaria, jonka Hudud-rikosten rangaistukset ovat ruumiillisia ja vaihtelevat raipaniskuista kuolemantuomioon.

Tai keskustelisimmeko kenties Halal-teurastuksesta? tainnuttamattomien eläimien villtämällä tapahtuvasta tappamisesta. Kivulias kuolema, jossa eläin vuodatetaan kuiviin.

Onko se eläinrääkkäystä? Kysykää sitä näiltä pässeiltä ja saatte todennäköisesti samanlaista kohtelua ja ehdotuksia kohdallenne kuin allekirjoittanutkin.

On se eläinrääkkäystä. Näiden halal- ja kosher-teurastusten salliminen Suomessa oli – ainakin minun mielestäni – varsin suuri askel taaksepäin eläinsuojelulainsäädännössämme.

Se miten Šaria-laki vaikuttaa kansalais- ja ihmisoikeuksiin on varmaan jokaisen itsensä nähtävissä ja pääteltävissä.

Pitäisiköhän tässä harkita kypärän päähän pistämistä ja tulenkestävien vaatteiden hankkimista?

Kivisateessa on nimittäin ikävä kulkea eikä inkvisition roviokaan taida enää kovin kaukana olla.

Ihan tiedoksi kaikille provosoituville tahoille. Nimittäin asia on näin, että kahta en vaihda – identiteettiäni ja provosoimista. 😉