Hyvää Kalevalanpäivää 2011

Kullervoblogin toimitus haluaa toivottaa erinomaisen hyvää Kalevalanpäivää kaikille suomalaisille. Kalevala on (kaikesta siihen nykyisenä monikulttuurisen dekadenssin aikana liitetystä lokaamisesta ja räkimisestä huolimatta) Suomen kansan ja suomalaisten kansalliseepos.

On surullista huomata sellainen asia, että innokkaimmin tähän Kalevalan (ja yleisesti kaiken suomalaisuuden) halveksintaan syyllistyvät juuri sellaiset ihmiset, jotka ovat kaikkein eniten nauttineet suomalaisen kansallisvaltion heille antamista palveluista, hedelmistä ja turvasta.

Ihminen joka on syntynyt suomalaiseksi (puhumattakaan vieraasta, joka asuu Suomessa) eikä arvosta kansallisvaltiota ja sen eteen tehtyjä uhrauksia, ei ansaitse myöskään kansallisvaltion tuottamia hyvinvointipalveluja.  Tämänkaltaiset omaan pesään ruikkijat voitaisiin aivan tunnontuskia tuntematta jättää yhteiskunnan tuottamien palvelujen ulkopuolelle – jos et arvosta etkä kunnioita jotain saamaasi, silloin  et ansaitsekaan sitä.

Tämä koskee sekä alkuperäisväestön mätämunia, kultalusikka suussaan syntyneitä pseudoliberaaleja että maahanmuuton mukanaan tuomia huonokäytöksisiä ja kovaäänisiä vieraita.

Maassa maan tavalla tai maasta pois ei ole mikään tyhjä klishee. Se on universaali totuus.

Tässä yhteydessä kunnioittamisella ja arvostamisella ei tarkoiteta sitä, että avionrikkojat pitää sotkea suohon ja  verikosto on  sallittua markkinarauhan ulkopuolella tai puhumattakaan siitä, että koko kansan pitäisi pukeutua tuohivirsuihin, patalakkiin ja pellavaiseen pukuun (unohtamatta kanteletta kainalossa).

Ei niin, kyse on kansallisen kollektiivisen ymmärryksen henkisestä perinnöstä ja sen sisäistämisestä – yhteisestä kielestä sekä  yhteisestä kulttuurista ja tapanormistosta.

Meitä suomalaisia on vain murto-osa koko maailman populaatiosta. Kulttuurimme ja kielemme ovat millä mittapuulla tahansa arvioiden vanhoja. Diversiteetin ja lajille luontaisen itsesäilytysvaistonkin vuoksi, lajin (tässä tapauksessa kulttuurin) keskeltä kumpuava ksenofobia on biologisesti tarkasteltuna tervehenkistä.

Ksenofobisen itsesuojelun liittäminen yhtäläisyysmerkeillä rasismiin on puolestaan lähinnä naurettavaa – suomalaisuudessa kun on kyse kulttuurista, ei rodusta. Tämän asian ymmärtäminen tuntuu olevan edelelen vaikeaa jopa sellaisille ihmisille, jotka eivät hyväksy rotukäsitystä tai joilla on ideologisesti pää syvällä omassa takapuolessaan.

Palataanpa pääaiheeseen ja päivänsankariin. Kalevala on eepoksena toki yhden miehen, Elias Lönnrotin, elämäntyö.  Kalevalan  runot eivät ole suoraan runonlaulajien laulamassa muodossa, vaan niitä on muokattu, niiden kieliasua on yhtenäistetty ja korjailtu,  osia runoista on siirretty toiseen paikkaan ja eri asiayhteyteen kuin alun perin muistiin merkityissä runoissa.

Osan runoista  Lönnrot on runoillut itse muodostamaan yhtenäisiä juonikuvioita ja selkeyttämään kokonaisuutta. Lönnrotin keräämät runot ovat kuitenkin pohjaltaan ja olemukseltaan  kalevalaista runoutta ja ne on tehty kalevalaiseen runomittaan.

Tältä pohjalta tarkastellen Lönnrotia voidaan pitää asiallisesti kustannustoimittajana ja Kalevalaa suomalaisten aitona ja oikeana kansalliseepoksena.

Vuoden 2011 Kalevalanpäivän teemarunoksi, Kullervoblogin toimitus on valinnut viidesviidettä runon. Se kertoo muinaisista maahantunkeutujista:

Viidesviidettä runo

	Louhi, Pohjolan emäntä,
	sai sanoman korvihinsa
	Väinölän eleleväksi,
	Kalevalan kasvavaksi
	sammon saauilla muruilla,
	kirjokannen kappaleilla.
	Tuo tuota kovin kaehti.
	Itse aina arvelevi,
	minkä surman suorittaisi,
	kunka kuoleman kokisi
	tuolle Väinölän väelle,
	kansalle kalevalaisten.
	Ukkoa rukoelevi,
	Pauannetta palvoavi:
	”Oi Ukko, ylijumala!
	Kaataos Kalevan kansa
	rakehilla rautaisilla,
	neuloilla teräsnenillä!
	Tahikka tauilla tapata,
	surmoa suku katala,
	miehet pitkille pihoille,
	naiset läävän lattioille!”
	Tyttö oli Tuonelan sokea,
	Loviatar, vaimo vanha,
	pahin Tuonen tyttäriä,
	ilke’in manattaria,
	alku kaikille pahoille,
	tuhansille turmioille.
	Sill’ oli muoto mustanlainen,
	iho inhon-karvallinen.
	Tuopa musta Tuonen tyttö,
	ulappalan umpisilmä,
	teki tielle vuotehensa,
	pahnansa pahalle maalle.
	Selin tuulehen makasi,
	kaltoin säähän karkeahan,
	perin viimahan viluhun,
	kohin päivänkoittehesen.
	Tuli suuri tuulen puuska,
	iästä iso vihuri,
	tuuli tuhman raskahaksi,
	kostutti kohulliseksi
	aholla vesattomalla,
	maalla mättähättömällä.
	Kantoi kohtua kovoa,
	vatsantäyttä vaikeata;
	kantoi kuuta kaksi, kolme,
	neljännenki, viiennenki,
	kuuta seitsemän, kaheksan,
	ympäri yheksän kuuta,
	vaimon vanha’an lukuhun
	kuuta puolen kymmenettä.
	Yheksännen kuun lopulla,
	kuun alulla kymmenennen
	kohtu kääntyvi kovaksi,
	painuvi pakolliseksi;
	eikä synny syntyminen,
	luovu luomaiset sikiöt.
	Siirrälti sijan aloa,
	paneutti toisen paikan.
	Meni portto poikimahan,
	tulen lautta lapsimahan
	kahen kallion välihin,
	viien vuoren viukelohon:
	eipä tuolla synty synny,
	luovu luomainen sikiö.
	Etsi synnytössijoa,
	vatsansa vajennusmaata
	heiluvilla hettehillä,
	läikkyvillä lähtehillä:
	ei siellä sijoa saanut,
	vajennusta vatsallensa.
	Synnytteli poikiansa,
	vajenteli vatsoansa
	kuohussa tulisen kosken,
	ve’en vankan vääntehessä,
	alla kolmen kosken koprun,
	alla äyrähän yheksän;
	vaan ei vielä synty synny,
	kehnon kohtu ei kevene.
	Alkoi itkeä iletys,
	parkua paha kuvatus.
	Ei tieä, mihin menisi,
	kunne kulkea pitäisi
	vatsansa vajentamahan,
	poikiansa poikimahan.
	Puhui pilvestä Jumala,
	lausui Luoja taivahalta:
	”Tuoll’ on suolla kolmisoppi
	rannalla meryttä vasten,
	pimeässä Pohjolassa,
	sangassa Sariolassa.
	Mene sinne poikimahan,
	kohtusi keventämähän!
	Siellä silma tarvitahan,
	väkeäsi vuotetahan.”
	Tuopa musta Tuonen tyttö,
	ilkeä Manalan impi,
	tuli Pohjolan tuville,
	Sariolan saunan maille
	latomahan lapsiansa,
	saamahan sikiöitänsä.
	Louhi, Pohjolan emäntä,
	Pohjan akka harvahammas,
	vei tuon saunahan saloa,
	kylin kylpyhuonehesen,
	kyläkunnan kuulematta,
	sanan saamatta kylähän.
	Lämmitti saloa saunan,
	rikenehen riuahutti;
	oluella ukset voiti,
	kasti kaljalla saranat,
	jottei ukset ulvonunna,
	saranat narahtanunna.
	Siitä tuon sanoiksi virkki,
	itse lausui, noin nimesi:
	”Kave eukko, luonnon tyttö,
	kave kultainen, korea,
	jok’ olet vanhin vaimoloita,
	ensin emä itselöitä!
	Juokse polvesta merehen,
	vyö lapasta lainehesen,
	ota kiiskiltä kinoa,
	matehelta nuljaskata,
	jolla voiat luun lomia,
	sivelet sivuja myöten,
	päästät piian pintehistä,
	vaimon vatsanvääntehistä,
	tästä tuskasta kovasta,
	vatsantyöstä vaikeasta!
	”Kun ei tuosta kyllin liene,
	oi Ukko, ylijumala,
	tule tänne tarvittaissa,
	käy tänne kutsuttaessa!
	Tääll’ on piika pintehessä,
	vaimo vatsanvääntehessä
	saunassa savun seassa,
	kylän kylpyhuonehessa.
	”Ota kultainen kurikka
	kätehesi oikeahan!
	Sillä haittoja hajota,
	pihtipuoliset porota,
	lukot Luojan lonkahuta,
	takasalvat poikki taita
	mennä suuren, mennä pienen,
	kulkea vähäväkisen!”
	Siinä tuo paha pahennus,
	Tuonen tyttö umpisilmä
	jopa vatsansa vajenti,
	latoi lapsensa vihaiset
	alla vaipan vaskikirjan,
	alla uutimen utuisen.
	Teki poikoa yheksän
	yhtenä kesäisnä yönä,
	yhen löylyn lyötävillä,
	yhen saunan saatavilla,
	yhestä vatsan väestä,
	kohuntäyestä kovasta.
	Nimitteli poikiansa,
	laaitteli lapsiansa,
	kuin kuki tekemiänsä,
	itse ilmi luomiansa:
	minkä pisti pistokseksi,
	kunka änkäsi ähyksi,
	minkä laati luuvaloksi,
	kunka riieksi risasi;
	minkä painoi paiseheksi,
	kunka ruohutti ruveksi,
	minkä syöjäksi sysäsi,
	kunka ruhtosi rutoksi.
	Jäi yksi nimittämättä,
	poika pahnan-pohjimmainen.
	Senpä sitte käski tuonne,
	työnti velhoiksi vesille,
	noi’iksi noroperille,
	katehiksi kaikin paikoin.
	Louhi, Pohjolan emäntä,
	muut on käski käyä tuonne
	nenähän utuisen niemen,
	päähän saaren terhenisen.
	Ärrytti äkäiset luomat,
	tavattomat tauit työnti
	vasten Väinölän väkeä,
	surmaksi su’un Kalevan.
	Pojat Väinölän potevi,
	läsivi Kalevan kansa
	tautia tavattomia,
	nimen tietämättömiä:
	alta lattiat lahovi,
	päältä peite märkänevi.
	Silloin vanha Väinämöinen,
	tietäjä iän-ikuinen,
	läksi päitä päästämähän,
	henkiä lunastamahan,
	läksi Tuonelle sotahan,
	kera tauin tappelohon.
	Saattoi saunan lämpimäksi,
	kivet löylyn lyötäväksi
	puuhu’illa puhtahilla,
	ve’en tuomilla haloilla.
	Vei on vettä verhossansa,
	kantoi vastat varjossansa,
	hauteli haluiset vastat,
	satalatvat lauhutteli.
	Löi siitä simaisen löylyn,
	mesilöylyn löyhäytti
	läpi kuumien kivien,
	palavojen paaterojen.
	Sanovi sanalla tuolla,
	lausui tuolla lausehella:
	”Tule nyt löylyhyn, Jumala,
	iso ilman, lämpimähän
	tekemähän terveyttä,
	rauhoa rakentamahan!
	Pyyhi pois pyhät kipunat,
	pyhät saastat sammuttele,
	lyötä maahan liika löyly,
	paha löyly pois lähetä,
	ettei polta poikiasi,
	turmele tekemiäsi!
	”Minkä vettä viskaelen
	noille kuumille kiville,
	se me’eksi muuttukohon,
	simaksi sirahtakohon!
	Juoskohon joki metinen,
	simalampi laikkukohon
	läpi kiukahan kivisen,
	läpi saunan sammalisen!
	”Ei nyt meitä syyttä syöä
	eikä tauitta tapeta,
	ei luvatta suuren Luojan,
	ilman surmatta Jumalan.
	Kenpä meitä syyttä söisi,
	suuhunsa omat sanansa,
	päähänsä pahat panonsa,
	ajatukset itsehensä!
	”Jos ei minussa miestä liene,
	urosta Ukon pojassa
	rikkehistä riisumahan,
	päättehistä päästämähän,
	onp’ on itsessä Ukossa,
	joka pilviä pitävi,
	poutapilvessä asuvi,
	hattaroissa hallitsevi.
	”Oi Ukko, ylijumala,
	pilven-päällinen jumala!
	Tule tänne tarvittaissa,
	ajaite anottaessa
	nämä tuskat tuntemahan,
	hätäpäivät häätämähän,
	rikonnaiset riisumahan,
	puutunnaiset purkamahan!
	”Tuo mulle tulinen miekka,
	säkehinen säilä kanna,
	jolla ma pahat pitelen,
	ilkeät iki asetan,
	tuskat tuulen teitä myöten,
	kivut aavoillen ahoille!
	”Tuonne ma kipuja kiistän,
	tuonne tuskia manoan
	kivisihin kellarihin,
	rautaisihin raunioihin,
	kiviä kivistämähän,
	paasia pakottamahan.
	Ei kivi kipuja itke,
	paasi ei vaivoja valita,
	vaikka paljo pantahisi,
	määrättä mätettähisi.
	”Kiputyttö, Tuonen neiti,
	joka istut kipukivellä
	joen kolmen juoksevassa,
	veen kolmen jaka’imessa
	jauhaen kipukiveä,
	Kipuvuorta väännätellen!
	Käy kivut kereämähän
	kitahan kiven sinisen,
	tahi vieretä vetehen,
	syytäise meren syvähän,
	tuulen tuntumattomahan,
	päivän paistamattomahan!
	”Kun ei tuosta kyllin liene,
	Kivutar, hyvä emäntä,
	Vammatar, valio vaimo,
	tule kanssa, käy keralla
	tekemähän terveyttä,
	rauhoa rakentamahan!
	Tee kivut kivuttomaksi,
	vammat värjymättömäksi,
	jotta saisi sairas maata,
	huono huoletta levätä,
	tuskahinen tunnin olla,
	vikahinen vieretellä!
	”Ota kivut kippasehen,
	vaivat vaskivakkasehen,
	kivut tuonne vieäksesi,
	vammat vaivutellaksesi
	keskelle Kipumäkeä,
	Kipuvuoren kukkulata!
	Siellä keittäös kipuja
	pikkuisessa kattilassa,
	yhen sormen mentävässä,
	peukalon mahuttavassa!
	”Kivi on keskellä mäkeä,
	reikä keskellä kiveä,
	jok’ on väätty vääntiällä,
	puhkaistu purasimella:
	siihen kivut kiskotahan,
	pahat vammat vallatahan,
	tuskat tuimat tungetahan,
	pakkopäivät painetahan
	öin yrittämättömiksi,
	päivin pääsemättömiksi.”
	Siitä vanha Väinämöinen,
	tietäjä iän-ikuinen,
	vielä voiteli vikoja,
	noita vammoja valeli
	yheksillä voitehilla,
	kaheksilla katsehilla.
	Sanovi sanalla tuolla,
	lausui tuolla lausehella:
	”Oi Ukko, ylijumala,
	mies on vanha taivahinen!
	Iätä iästä pilvi,
	nosta lonka luotehesta,
	länkä lännestä lähetä!
	Sa’a mettä, sa’a vettä
	kipehille voitehiksi,
	vammoille valantehiksi!
	”En minä mitänä voine,
	kun ei Luojani luvanne.
	Avun Luoja antakohon,
	avun tuokohon Jumala
	minun silmin nähtyäni,
	käsin päällä käytyäni,
	suin sulin puheltuani,
	hengin henkäeltyäni!
	”Kuhun ei käteni käyne,
	käyköhön käet Jumalan;
	kuhun ei sormeni sopine,
	sopikohon Luojan sormet!
	Luojan on somemmat sormet,
	Luojan kämmenet käpeät.
	”Tule nyt, Luoja, loitsimahan,
	Jumala, puhelemahan,
	kaikkivalta, katsomahan!
	Tehkös yöllä terveheksi,
	päivällä imanteheksi,
	jottei tuska päällä tunnu,
	kipu keskeä kivistä,
	pakko ei syämehen paneite,
	jottei tunnu pikkuistana,
	vaivoa vähäistäkänä
	sinä ilmoisna ikänä,
	kuuna kullan valkeana!”
	Vaka vanha Väinämöinen,
	tietäjä iän-ikuinen,
	sillä riisui rikkehiä,
	purkaeli puuttehia.
	Poies poisti poikenluomat,
	paranti pahat panoset, päästi kansan kuolemasta,
	Kalevan katoamasta.

Lähteet: Kalevala, SKS

Advertisement

 

Vieras komentaa isäntäväkeä – Husein Muhammed 18.5.2010

Nyt näyttää siltä, että viimeaikaisten maahanmuuttoon liittyvien  puheenvuorojen kaiuista alkaa nousemaan niin epävireinen häly ja kumina, että on aika avata uusi aihealue – Vieras komentaa isäntäväkeä.

Kunnian tämän aihealueen avaamisesta saa Pakolaisneuvonta ry:n irakilaissyntyinen lakimies Husein Muhammed (vihreät). Tämä vähemmistövaltuutetuksikin hiljattain  hakenut (mutta toiseksi kilpailussa poliittisista syistä jäänyt) viherpoliitikko on ottanut kantaa alkuperäisväestön käymään maassa maan tavalla-keskusteluun.

Muhammed ilmoitti MTV3: Huomenta Suomi-lähetyksessä, että  Suomessa ei ole kuitenkaan mitään yksiselitteistä maan tapaa, jota voisi seurata.

Pidän itsestään selvänä, että Suomen lakia tulee kaikkien noudattaa ja maahanmuuttajien opiskella Suomen kieli. Mutta mielestäni yhteistä maan tapaa, jota pitäisi noudattaa, ei ole olemassakaan.

Suomen kaltaisen kansanvaltaan perustuvan kansalaisyhteiskunnan eräs tärkeimpiä peruskiviä on sananvapaus. On erittäin tärkeää, että myös tällaiset mielipiteet pääsevät julkisuuteen.

Ne kertovat huomattavasti enemmän esittäjästään – tämän maailmankatsomuksesta ja tavoitteista – kuin mikään analyysi tai poliittisen vastustajan omana näkemyksenään tästä kertoma mielipide.

Ikävää tässä on se, että Muhammed ei pysty ilmeisesti näkemään lausuntonsa negatiivisia vaikutuksia edes lyhyellä – saati sitten keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä.

Muhammed edustaa etniseltä taustaltaan marginaalista maahanmuuttajavähemmistöä maassa, joka on väestöltään yli 90%:sti etnisesti suomalaisista koostuva aito kansallisvaltio. Näin ollen, Muhamed on käytännössä ja arkitodellisuudessa aina vieras – saamastaan Suomen kansalaisuudesta huolimatta.

Muhammed edustaa koulutukseltaan ylempää keskiluokkaa akateemisine loppututkintoineen. Tämä tutkinto on hänen kohdallaan pelkkää tulojensiirtoa – koska hänen vanhempansa ja isovanhempansa eivät olleet mukana puolustamassa Suomea vihan vuosina ja rakentamassa hyvinvointiyhteiskuntaamme  vaaran vuosina.

Poliittisesti ja ammatillisesti Muhammed edustaa demlalaisuuden umpiossa elävää (ja maahanmuutosta yhteiskunnallisten tulojensiirron kautta leipänsä saavaa) yksisilmäistä ja kovaäänistä vihervasemmistolaista laumaa.

Kun tätä taustaa vasten tarkastelee sitä, että Muhammed ilmoittaa totuutena julkisuudessa, että  Suomessa ei ole kuitenkaan mitään yksiselitteistä maan tapaa, jota voisi seurata, ei voi muuta kuin pyöritellä päätänsä.

(… etenkin kun Husein jatkaa, että Maahanmuuttajat kaipaavat keskustelua hyvin arkisista asioista, kuten kielenopiskelusta, tietojen saamisesta tai perehdyttämisestä suomalaiseen kulttuuriin.)

Husein antaa itsestään kuvan pöyhkeilevänä siirtomaaisäntänä, joka ei oikein ymmärrä millaisen väen ja kulttuurin kanssa on tekemisissä. Tällainen valtaväestöä loukkaava komentelu aiheuttaa lyhyellä ajanjaksolla ärtymistä ja keskipitkällä ajanjaksolla se aiheuttaa Huseiniin (ja mahdollisesti hänen edustamaansa viiteryhmään) kohdistuvaa vihaa ja inhoa.

Vaikka tämän kirjoittaja on sitä mieltä, että Eva Biaudetin nimitys vähemmistövaltuutetuksi oli törkeää pelin politiikkaa (joka ei kuulu nykyiseen Suomeen), niin tätä Huseinin möläytystä miettiessä tuli mieleen, että hyvä sinänsä sekin, ettei Husein saanut tuota virkaa.

Biaudetin kyvyillä ja ambitioilla yhteiskunnallinen vahinko voi jäädä huomattavasti vähäisemmäksi, kuin jonkun aktiivisemman viranhaltijan virassa toimiessa.

Tämä on malliesimerkki siitä, mikä on eräs tärkeimmistä rasismin syntymekanismeista. Ottakaa opiksenne.

Lähde: MTV3

 

Ulkopuolinen ulkoministeri

EU:n Suomi nimisen provinssin kuvernööri Suomen ulkoministeri Alexander Stubb on julkaisuttanut päivän Pravdassa Helsingin Sanomissa käskykirjeen haastattelun hallintoalamaisilleen äänestäjilleen.

Otsikolla Stubb puolustaa maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta julkaistu manifesti haastattelu antaa varsin selvän kuvan kyseisen herran ajatusmaailmasta ja olemuksesta.

Stubbin näkemyksen mukaan kriitikoiden hallitsema maahanmuuttokeskustelu on muuttunut vastenmieliseksi. Hänen mielestäään turvapaikanhakijoiden yhdistäminen sosiaaliturvan väärinkäytöksiin on pölhöpopulismia.

Stubbin sanoma tiivistyy siihen ilmoitukseen, jossa hän kertoo tehneensä meidän hallintoalamaisten puolesta päätöksen siitä, että Suomen pitää olla kansainvälinen ja monikulttuurinen.

Eipä mitään uutta Suomenkaan auringon alla. Kun hallitsija kertoo sen, miten kansan pitää ajatella ja toimia, olemme lähempänä 100 vuotta sitten ollutta olotilaa.

Suomen tasavalta ja siihen liitetty kansanvaltaisuus valuu askel askeleelta kohti Suomen suurruhtinaskuntaa. Euroeliitti on korvannut tsaarin, mutta muuten meno on kovin tuttua tässä maassa.

Stubbin mukaan Suomessa vellova maahanmuuttokeskustelu on kääntynyt pahasti vinksalleen.

”Maahanmuuttokriittinen näkökulma, se ääripää, dominoi keskustelua. Keskustelu on liian yksipuolista. Siinä haiskahtaa rasismi, siinä haiskahtaa nationalismi, populismi ja ksenofobia . Se on hyvin vastenmielistä”

Rasismin nykyiseen inflaation syömään ja laajennettuun käsitteeseen on mahdotonta ottaa objektiivista kantaa – kuvaukseksi riittänee se, että jos nykytulkinnan mukaan ei ole ihmisrotuja, ei voi olla rotuvihaakaan (rasismia).

Aito nationalismi on kaunis asia. Ilman sitä Alexander Stubbiakaan tuskin olisi olemassa nykyisenkaltaisena hahmona – kysykää vaikka virolaisilta. Stubb sotkee (mahdollisesti tahallaan) nationalismin ja imperialismin käsitteet –  suomalaisen kansallisvaltion puolustamiseen liittyvä nationalismi on Stubbin edustaman (Euroopan Unioni) suurvaltaimperialismin vastakohta. Näin tarkasteltuna Stubbin toimiminen Suomen ulkoministerinä on enemmän kuin huolestuttava asia (palaan tähän vielä kirjoituksen lopussa).

Todellisen nationalismin on määritellyt erinomaisesti Viron presidentti (itsekin pakolaisvanhempien lapsena Tukholmassa syntynyt) Toomas Hendrik Ilves sanoessaan, kun suurten kansojen edustajat puhuvat “pahasta nationalismista”, en voi ottaa heitä vakavasti. He eivät ymmärrä, mitä tarkoittaa oman kielensä ja kulttuurinsa menettäminen.

Luonnolle puolestaan on ominaista vahva nepotismi – oman suosiminen ja  vieraan hylkiminen. Ilman tätä ominaisuutta emo hylkäisi pentunsa eikä mitään yhteistä olisi saatu aikaan ihmiskunnankaan historiassa. Näin ollen ksenofobia kuuluu myös ihmisluontoon olennaisena osana. Tämä ei ole mikään suomalaisten erityinen geneettinen ominaisuus.

Populismi puolestaan on osoittanut käyttökelpoisuutensa vastustajan aliarviomisessa ja leimaamissa.  Stubbin käyttämä sana pölhöpopulismi on erinomainen taikasana, jolla voidaan kuitata kaikki vastapuolen kommentit – kuten sanalla rasistikin.

Kuten jo todettiin, Stubb on antanut julistuksensa tämän haastattelun aivan  omasta aloitteestaan. Aihe on lähellä sydäntäni, Stubb perustelee ministerisalkkunsa ulkopuolisen aiheen kommentointia.

”Turvapaikan antaminen on oikeudenmukaista ja humaania, pakolaisten auttaminen on eettisesti oikein. Työperäinen maahanmuutto on Suomelle loistava voimavara.”

Stubb hehkuttaa monikulttuurisuuden rikkautta ja kansainvälisyyden ihanuutta. Kuitenkin hän väittää tuossa julistuksessaan, että myös maahanmuuttoon liittyvistä ongelmista pitää puhua avoimesti.

”Ongelmia on kaksi: suomalaisella yhteiskunnalla on vaikeuksia asenteellisella tasolla ottaa maahanmuuttajia vastaan. Toisaalta suomalaisella järjestelmällä on ollut huono valmius ottaa turvapaikanhakijoita, kun niiden määrä on niin voimakkaasti kasvanut. Näihin epäkohtiin meidän pitää puuttua.”

Vaikea yhtälö – kansan alistaminen päättäjien mielipiteelle ja taloudellisen vaurauden luominen teollisuuden itse ulosliputtaneessa, yli varojensa eläneessä ja laman kourissa kituvassa maassa.

Mieleni tekisi kysyä Stubbilta, että mikä on sitten hänen mielestään  ratkaisu tähän hänen esittämäänsä kysymykseen? Miten mr. Stubb aikoo puuttua näihin epäkohtiin?

Hiljentämällä toisinajattelijat ja/tai vaihtamalla kansan nöyrempään ja halvemmalla töitä tekevään uuteen kansaan ja lisäämällä puolue- ja ministeritoverinsa Jyrki Kataisen malliin Suomen valtionvelkaa?

Ja ajamalla loppupeleissä näin Suomikin selvitystilaan ja EU:n todelliseksi provinssiksi –  Kreikan tapaan.

Stubb myöntää, että Suomi on ollut liian houkutteleva kohde turvapaikanhakijoille.

”Siihen on yritetty hallituskauden aikana puuttua.”

Helmikuussa turvapaikanhakijoiden toimeentuloturvan perusosaa leikattiin ja osa tuesta annetaan elintarvikkeina. Myös hakemusten käsittelyä on nopeutettu.

Ja höpö, höpö. Juuri tämän hallituksen aikana Suomen houkuttelevuus on lisääntynyt –  juurikin hallituksen toimenpiteistä johtuen. Aivan päinvastoin kuin mitä Stubb möläytti suustaan.

Jokainen joka on seurannut uutisia tietää, että nykyisessä halölituksessa on maamme ensimmäinen maahanmuuttoministeri ja sen, että nykyisen hallituksen aiknan eduskuntaa käytettiin kumileimasimena – houkuttelevuutta lisäävän – uuden ulkomaalaislain läpijyräämisessä.

Stubb on ilmeisesti ollut niin pitkään kepulaisten kanssa hallituksessa, että hänkin puhuu niin totta kuin voi…

Oli tässä puheenvuorossa toki sentään jotain hyvääkin. Hallituksessa on viimeinkin huomattu, että hallintoalamaisia kansalaisia kiihdyttää se, että Suomeen tulee paljon turvapaikanhakijoita Bulgariasta ja Romaniasta (jotka molemmat ovat EU-maita ja lähtökohtaisesti turvallisia). Hallitus aikookin poistaa toimeentulotuen myös EU-maista tulevilta turvapaikanhakijoilta.

”Maahanmuuton pitää tuntua oikeudenmukaiselta. Sen pitää olla oikeudenmukaista sitä henkilöä kohtaan, joka tulee. Mutta myös niitä ihmisiä kohtaan, jotka tämän ylläpitävät ja maksavat tämän järjestelmän. Eli me suomalaiset.”

Eli me suomalaiset ? Jassoo, tästä me suomalaiset käsitteestä voidaan toki esittää toisenlaisiakin näkemyksiä…

Stubbin suomalaisuus on varsin erilaista kuin normivirtasen suomalaisuus. Enemmänkin Stubb edustaa tämän uuden ajan uljasta euroeliittiä.

Alexander Stubb on käynyt koulua Mainland High Schoolissa Daytona Beachissa Floridassa ja kirjoittanut ylioppilaaksi vuonna 1988 Gymnasiet Lärkanista Helsingistä. Stubb on sotilasarvoltaan korpraali.

Varusmiespalveluksen jälkeen hän suoritti valtio-opin perustutkinnon (BA) Furmanin yliopistossa Yhdysvalloissa sekä jatko-opintoja Sorbonnen yliopistossa Pariisissa ja Bruggen College of Europessa, jossa hän on myös vieraileva professori. Hän väitteli filosofian tohtoriksi London School of Economicsissa vuonna 1999.Väitöskirjan aiheena oli Euroopan unionin joustava yhdentyminen.

Aikaisemmin Stubb on toiminut erityisasiantuntijana Suomen EU-edustustossa Brysselissä, jossa hän vastasi institutionaalisista kysymyksistä ja suomalaisten rekrytoimisesta EU-instituutioihin. Vuosina 2001–2003 Stubb oli Euroopan komission puheenjohtaja Romano Prodin poliittinen neuvonantaja. Lisäksi hän on ollut mukana neuvottelemassa Amsterdamin ja Nizzan sopimuksista ja toiminut suurlähettiläs Antti Satulin avustajana. Stubb on myös vakiokolumnisti useissa lehdissä ja julkaissut 10 EU-aiheista kirjaa sekä lukuisia akateemisia artikkeleita.

Alexander Stubb on naimisissa englantilaisen asianajajan Suzanne Innes-Stubbin kanssa. Heillä on kaksi lasta. Stubb asui Belgiassa Brysselin ulkopuolella sijaitsevassa Rixensartissa, kunnes muutti perheineen Espoon Tapiolaan loppuvuodesta 2008.^[22]

Stubb on kaksikielinen: hänen isänsä äidinkieli on ruotsi ja äidin suomi. Lisäksi hän puhuu sujuvasti ranskaa, saksaa ja englantia.

Kun katsoo Stubbia tämän todellisuuden valossa, niin ymmärtää helpommin sen, miksi Stubbin käsitykset ovat ristivedossa ns.yleisen mielipiteen kanssa. Stubbin monikulttuurisuus on eliitin monikulttuurisuutta – siihen eivät kuulu jonottamiset julkisissa palvelulaitoksissa tai kulttuurikonfliktit naapurustossa.

Stubb myöntää myös sen, että ristivetoa on myös maahanmuuttokysymyksissä Kokoomuksen sisällä . Kokoomuksen nuorten liiton puheenjohtajan Wille Rydmanin mukaan monikulttuurisuuden korostaminen on väärin. Rydmanin mukaan kiintiöpakolaisten ottamisesta pitäisi luopua.

Stubb tyrmää Rydmanin ajatukset täysin ja kuittaa ne totuttuun tyyliin sanomalla, että joka puolueessa on rydmaneja. Heidän ajatuksillaan ei ole mitään tekemistä kokoomuksen maahanmuuttolinjan kanssa. Ei mitään.

Hän ei kuitenkaan osaa arvioida, kuinka paljon kannatusta Rydmanin ajamalla tiukalla linjalla on todellisuudessa kokoomuksessa.

”Uskon ja toivon, että mahdollisimman vähän. Ehkä promillen verran.”

Toivottavasti ulkopuolinen ulkoministerimme ei tule putoamaan kovin lujaa ja korkealta kun paska osuu tuulettimeen tulevaisuudessa…

Lähteet: HS, STT, Wikipedia, UM

 

Ottaisitko romanin tai somalin naapuriksesi?

Niin – Ottaisitko romanin tai somalin naapuriksesi?

Hyvä kysymys.

Niin hyvä, että ihmettelin hieman sitä, miten Hyysärin toimittaja ottaa tämän kysymyksen esille jutussaan.

Paavo Tukkimäki kirjoittaa Poika pisti pahan nimellä otsikoidussa jutussaan, että hänen poikansa kysyi:

Ottaisitko sinä naapuriksesi romanin tai somalin?

kun Tukkimäen perhe keskusteli pääsiäisenä keskenään pakolaisista, maahanmuuttajista ja vähemmistöistä.

Tukkimäki pukee vastauksensa itse tähän muotoon:

Vastaukseni oli hieman välttelevä ja juhlan henkeen huonosti sopiva, mutta sen ydinajatukseen riitti yksitavuinen sana. Sitä ei tässä tarvinne toistaa, mutta epäilemättä se oli häpeäksi kaikelle sille avarakatseisuus-, ennakkoluuttomuus- ja lähimmäiskasvatukselle, jota tässä maassa on annettu ja annetaan.

Ja kaikille niille arvoille, joita uskoin edes jollakin lailla edustavani.

Kysymys osoitti, kuinka periaatteessa on helppo kannattaa hyviä ajatuksia ja yleviä periaatteita, mutta kun päästään tai joudutaan omakohtaiseen käytännön toteutukseen, ennakkoluulot hiipivät koloistaan kuin varas yöllä ja vievät koko potin.

Olisi edes jotenkin lohduttavaa ajatella, että ehkä vieraskammossa onkin kyse jostakin atavistisesta vaistosta, joka periytyy ammoiseen aikaan ihmisen vaellellessa Afrikan savanneilla.

Tuolloin kaikki vieraat edustivat mahdollista hengenvaaraa, ja tuon vaaran muistoa me kannamme yhä jossain syvällä aivojemme sopukoissa.

En enää minä, vaan geenit minussa!

Suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus luetaan hyveisiin, joita noudattamalla ihminen voi tuntea itsensä vähän jalommaksi. Mutta jos me annamme lähimmäiselle sen, mikä hänelle jo luonnostaan kuuluu eli ihmisarvon ja -oikeudet, mitä hyvää me siinä teemme?

Jalostummeko vai petämmekö vain itseämme?

Niinpä niin – jalostummeko vai petämmekö vain itseämme?

Myös tämä on erittäin hyvä kysymys. Itse asiassa se on vielä parempi kuin tuo ottaisitko sinä naapuriksesi romanin tai somalin?

Ihminen on eräs apinalaji, jonka käyttäytymistä säätelevät tietyt lainalaisuudet. Eräs tärkeimmistä niistä on totuus, että ihminen – kuten muutkin lajit – suosii tuttua ja omaa ja hylkii vierasta.

Nepotismi on luonnollista – ylisuvaitsevaisuus taas ei. Tietty sisäänlämpiävyys, toiseuden vieroksunta ja muutosvastaisuus huolehtivat siitä, että yhteisössä säilyy rauha ja se pystyy toteuttamaan perustehtävänsä – tarjoamaan suojaa jäsenilleen.

Nämä lainalaisuudet ja niihin perustuvat (kirjatut ja kirjaamattomat) kodeksit ja regulaatiot pyrkivät säilyttämään sen tutun ja turvallisen lisäksi myös luonnollista monimuotoisuutta – diversiteettiä.

Monikulttuurinen ja rauhallinen yhteiskunta on teoreettisestikin ottaen täysi mahdottomuus. Kun eri kulttuurit joutuvat liian lähelle toisiaan, liian pieniin lokeroihin ja kilpailevat keskenään elämisen perusehdoista, syntyy kitkaa. Tämä kitka muuttaa kaikissa meissä luonnostaan (kuten tuosta Tukkimäen jutustakin huomasimme) asuvan ksenofobian jossain vaiheessa rasismiksi.

Minusta on myös paljon tärkeämpää ja olennaisempaa miettiä ( tässäkin asiassa) ihmisten motiiveja, kuin kulkea ympäriinsä leimailemassa muita ihmisiä rasisteiksi oman pahanolon peittelypyrkimyksissään.

Osa monikulttuurin nimeen vannovista alkuperäisasukkaistamme (kuten myös globaali kapitalismi) haluaa halpaa ulkomaista työvoimaa katteiden nostamiseksi ja suomalaisen työväestön aisoihin pistämiseksi – kyykyttämiseksi.

Toinen osa haluaa taas pestä oman pahanolonsa pois antamalla uhrin. Sellaisen, jolla Suomi ja suomalainen hyvinvointivointiyhteiskunta avataan kaikkien maailman köyhien ja kärsivien käyttöön – huomaamatta sitä, että ajatus tukehtuu huoltosuhteeseen liittyvien lainalaisuuksien mukaan omaan mahdottomuuteensa.

Eräs osa on henkisesti kypsymättömiä ja sinisilmäisiä uneksijoita – niitä ikuisia hymänistejä, jotka uskovat ihmisen tasa-arvoisuuteen, hyväntahtoisuuteen ja rauhaan.

Heidän liepeillään liikkuu myös joukko anarkisteja ja muita ammattivallankumouksellisia – niitä väkivallan lähettiläitä, jotka käyttävät monikulttuuristeja V.I.Leninin määritelmän mukaan hyödyllisinä idiootteina omien vallankumous- ja valtapyrkimystensä eteenpäin kuljettelussa.

Ja sitten on se surullisin joukko – ne aidosti hyväsydämiset ja hieman arvostelukyvyttömät ihmiset, jotka eivät tajua, että heitä viedään tässä asiassa kuin kuoriämpäriä hamppunarussa.

Rasismi ei todellakaan ole pelkästään enemmistön vähemmistöön kohdistamaa. Se on useimmiten vähemmistöjen toisiinsa ja enemmistöön kohdistamaa syrjintää ja sortoa – jota omassa yhteiskunnassamme tukee ja siihen kannustaa joukko yksisilmäisiä ja omaa pesäänsä likaavia käänteisrasistisia suomalaisia virkamiehiä.

Niitä mikoja, mikkoja ja johannia, jotka eivät ole ymmärtäneet rasismin syvimmän olemuksen lisäksi myöskään sitä, että virkamies on kansan palvelija (ja jos ei mielestään ole, niin ennemmin tai myöhemmin itkee virkavastuunsa kautta ja palvelee).

Onko muuten kukaan kysynyt vähemmistöiltä haluavatko he suomalaisen naapurikseen?

Minusta nimittäin näyttää siltä, että ainakin osa etnisistä vähemmistöistä haluaa aidosti luoda Suomeen samanlaisen etnisen pienoisyhteiskunnan kuin se, mistä he ovat joutuneet pakenemaan Suomeen turvapaikanhakijoiksi ja pakolaisiksi.

Aika mielenkiintoista – eikö?

Kun tähän pisteeseen on päästy, voidaan sanoa hyvästi turvalliselle ja yhdenvertaiselle yhteisölle. Sen tilalle tulee joukko monikulttuuriksi nimitettyjä alakulttuureita ja nämä taistelevat ja kilvoittelevat keskenään – tulevaisuudessa mahdollisesti jopa avoimen sodankäynnin muodoin (kuten olemme saaneet huomata esimerkiksi Britanniaa, Saksaa, Ranskaa, Ruotsia ja Tanskaa koskevan uutisvuon tuomana).

Kun joku seuraavan kerran hehkuttaa minulle monikulttuurisuuden ihanuutta, aion näyttää tuo Hysärin artikkelin ja kysyä:

Ottaisitko sinä naapuriksesi romanin tai somalin?

Josta päästäänkin sitten aasinsillan kautta päivän kysymyksiin:

Lähde: HS