Homma-foorumia selatessa silmiini osui eräs nimimerkki Riston linkittämä alunperin  Turun Sanomissa julkaistu (tämä nimenomainen) uutinen, joka on jostain syystä mennyt minulta hieman ohi.

Uutinen koski siis Guantanamon vankilasta pois päästettävien terroristirikollisten sijoittamista länsimaihin (kaikkien länsimaalaisten turvallisuutta vähentämään) – ja etenkään kysymättä paikallisilta asukkailta sitä, että haluavatko he kenties Al Quaida-veijarin naapurikseen. Tätä asiaa on käsitelty muualla sen verran paljon, että säästän teidät – raakkkat lukijat – koko asian uudelleen repostelulta ja keskityn siihen, mikä asiassa pisti silmääni.

Vankien ihmisoikeuksia puolustava järjestö Reprieve haluaa yhdelle Guantanamo Bayn vangeista asuinpaikan Suomesta. Somalialaisen Ismail Mahmoud Muhammadin kolme siskoa asuu jo Suomessa.

Haluan – tässä ja nyt – kuitenkin keskittyä siis erääseen tuossa uutisessa olleeseen – periaatteen tasolla varsin häiritsevään – yksityiskohtaan.

Tässä lauseessa onkin tiivistettynä lähes kaikki se mitä inhoan nykyisessä globalisoituneessa monikulturismissa – ainoataan huutava työvoimapula ja sen paikkaaminen paarialuokalla (tässä tapauksessa rikollisella) puuttuu:

Suomi olisi Muhammadille sopivin paikka, sillä hänen siskonsa ovat hänen lähimmät sukulaisensa. Vaikka hän ei puhu suomea, niin sujuvan englannin ja korkean koulutuksensa ansiosta hän varmaan sopeutuisi maahan hyvin, Reprieven juristi Cori Crinder kertoo.

Joku corigringer, jostain reprievestä, katsoo oikeudekseen kävellä kansanvaltaisen kansallisvaltion kansalaisten, itsemääräämisoikeuden ja demokratianyli.

Hän on sijoittamassa – kieleltään, väestöltään ja kulttuuriltaan kaikista muista länsimaista huomattavasti poikkeavaan – varsin syrjäiseen maahan terroristiepäiltyä sen vuoksi, että kyseinen sijoitettava puhuu englantia ja hänen kolme siskoaan on jo sijoitettuna Suomeen.

Huomioimatta paikallisten mielipidettä tai tutustumatta yhtään siihen, kuinka hyvin nämä siskot ja heidän heimolaisensa ovat Suomeen todellisuudessa sopeutuneet – englanninkielen taidosta tai sen puutteesta huolimatta.

Asiaa ei paranna myöskään se, että omat monikulttuuriuskovaisemme, vihreät aneiden ostajat ja muu ns.suvaitsevaisto on takapuolipystyssä rähmällään näiden kaiken maailman gorigridereiden edessä. Suomeen kohdistuva kolonisaatio on muuttanut muotoaan alkuperäisestä, mutta se on edelleen olemukseltaan sama paha kuin aikaisemminkin.

Missä ne alkuperäisväestön, YK:n peruskirjassa sekä Geneven sopimuksessa määritellyt oikeudet nyt ovatkaan?
Missä on suvereenin kansallisvaltion kansalaisten oikeus päättää omista asioistaan?

Kun meidät vietiin vuonna 1995 EU:iin, meille puhuttiin kaupan esteiden poistamisesta – ei valtioliitosta. Nyt huomaamme elävä,mme keskellä Uutta Uljasta (monikansallista ja – kulttuurista sekä vahvasti imperialistista) Euroopan Liittovaltiota.

Meitä on kusetettu ja huolella.

Humanitaarinen maahanmuutto on globalisoitunut ja se pitäisi (kuten nykymuotoinen kehitysyhteistyökin) pistää jäihin ja toteuttaa aivan toisin kuin miten sitä nykyään toteutetaan.

Kumpikin ruokkii kansainvälistä rikollisuutta, ihmiskauppaa, orjuutta, nälänhätää, sosiaaliturismia, ääri-islamismia, ,maailaman väestöräjähdystä, ilmastonmuutosta sekä (pahimpana kaikesta) vallan keskittymistä muutamille globaaleille tahoille ja muutaman ihmisen käsiin.

Tällainen kehitys on erittäin epätoivottavaa tavallisen ihmisen ja koko maapallon ekosysteemin kannalta.

Humanitaarista apua tulee antaa hädässä oleville (YK:n määrittelemän perusperiaatteen mukaan) mahdollisimman lähellä näiden ihmisten kotiseutua. Suojaväistö pitäisi saada toteutettua tarpeeksi lähelle ihmisten juuria ja sen pitäisi kestää mahdollisimman lyhyen ajanjakson verran. Ihmisten raahaaminen näennäishumanitaarisin perustein toiselle puolelle maapalloa – toisenlaisen kulttuurin ja ilmaston – keskelle on karhunpalvelus kaikille muille paitsi rikollisille ja sosiaalituristeille.

Tällaisella kansainvaelluksella on myös taipumus tuhota alkuperäiskulttuureita. Jokaisen kannattaa mielessään pohtia sellaista seikkaa, että hyökkäjä ei välttämättä kanna asepukua ja että hyökkääjänä ei välttämättä ole valtio.

Eräs muu minua häiritsevä asia liittyy sitten vielä samaisen Grinderin toiseen tuossa uutisessa julkaistuun lainaukseen.

Selvää on, ettei Somalian pääkaupunki Mogadishu ole Muhammadille nyt turvallinen paikka.

Koko tätä keskustelua (l.kansainvälistä Yhdysvaltain ohjailemaa painostusta) on leimannut ihmisoikeusaktiivien käsittämätön naiivius.

Nämä vangit edustavat ääri-islamilaista terrorijärjestöä Al Quaidaa. Miten heidän olonsa voi mahdollisesti olla kovinkaan turvaton ääri-islamistien (kuten Mogadishu) hallitsemilla alueilla? Hehän ovat valmiita sankareita kyseisten ryhmien keskuudessa.

Eräs asia mikä kuitenkin lienee varsin selvä on se, ettei Suomi ole välttämättä yhtä turvallinen paikka suomalaisille, jos Muhammad sijoitetaan Suomeen.

Lähteet: Homma, TS

Jk. Tätä(kin) uutista vasten olisi muuten mielkiintoista tietää tuoreen työttömyysministerimme Anni Sinnemäen nykyinen mielipide rajattomasta maailmasta. Minä nimittäin uskon, että tämä lausunto on poliittista jargonia puhtaimmillaan

Site Meter

Kun suurin osa esimerkiksi pakolaisista tulee kulttuureista, joissa perhe on laajempi kuin suomalainen ydinperhe, iäkkäillä vanhemmilla on suuri merkitys kotoutumisen edistäjinä.

Sari Sirva Hyysärin Vieraskynässä 12.7.2009.

Öh… Tuota noin, miten kielitaidoton ja jo sen perusteella – sekä mitä suurimmalla todennäköisyydellä kaikkien elämänsä ehtoopuolella olevien vanhusten tavoin – uuteen kulttuuriin mukautumaan kyvytön sekä työelämän ja sen kautta suomalaisen todellisuuden ulkopuolella oleva vieras, pystyy edistämään kotoutumista suomalaiseen yhteiskuntaan?

Ei mitenkään, jos minulta kysytään. Päin vastoin.

Todellisuudessa kyse on siitä, että aikaisemmin yhtenäiseen (ja raskaalla hinnalla luotuun sekä edelliseltä Suomeen väkisin yritetyltä massiiviselta maahanmuutolta korvaamattomin uhrein ja mittaamattomalla inhimillisellä kärsimyksellä varjeltuun) kansallisvaltioomme syntyy tätä kautta enemmän ja enemmän yhteiskuntamme ulkopuolelle jättäytyviä integraatioon haluamattomia ja kykenemättömiä monikulttuurisia pienoisyhteisöjä – aivan kuten Ruotsissa on jo tapahtunut.

Koko tämä kansanvallan ja enemmistön tahdon vastainen monikulttuuripuuhastelu perustuu siihen, että päättäjämme ovat päättäneet viedä Suomen mukaan liittovaltioon nimeltään Euroopan Unioni.

Toisin kuin Irlannissa, meille ei annettu edes mahdollisuutte kertoa omaa mielipidettämme kansanvaltaisen kansallisvaltion kansalaisina – emmekä saa sitä tulevaisuudessaan, ellei EU-vene keikahda ennen karille ajamistaan tosi pahasti.
Rajattomuus ja humanitaarisen maahanmuuton lisääminen perustuvat kahteen asiaan:

1. Työvoimakulujen laskemiseen paskaduuneissa.
2. Sosiaalisen maahanmuuton (sosiaaliturismin) tasaiseen jakamiseen pitkin Uutta Uljasta Liittovaltiota.

Tämän vuoksi nämä idiootit pääsevät koko ajan framille monikulttuurisuusvouhotuksineen. Hyvin harva kukkahattutädeistä ymmärtää kuitenkaan noin oikeasti toimivansa hyödyllisinä idiootteina Euroopan muutoskehityksessä. He ovat sanan varsinaisessa merkityksessä pääasiassa (näin uskoisin, toivottavasti en ole väärässä) joukko hyväntahtoisia ja omaa parastaan ymmärtämättömiä hassujaisia. He eivät näe metsää puilta, eivätkä ymmärrä sitä, mistä tässä on oikeasti kys.

Kuten Christopher Caldwell asian on joskus muotoillut:

Ruotsin suurimmat maahanmuutto-ongelmat eivät välttämättä liity ainoastaan rikollisuuteen, työttömyyteen ja ääri-islamilaisuuteen , vaan johonkin muuhun asiaan erillisenä kokonaisuutena.

Siihen, että Ruotsiin tulevat maahanmuuttajat ymmärtävät täydellisesti sen, että ruotsalainen järjestelmä on pystytetty tasa-arvon perustalle, mutta he ovatkin päättäneet, ettei tämä järjestelmä sovi erityisen hyvin heille.

Silloin kun tämä tilanne on (mahdollisesti) totuus myös Suomessa ja syyllisiä etsitään, tulen kääntämään osoittavan sormeni kohti Sari Sirvaa ja hänen edesvastuuttomia hengenheimolaisiaan.

Lähde: HS


Site Meter

Minna Nalbantoglu on ottanut – jälleen kerran – uuden askeleen kohti tavoitettaan muuttaa Suomi monikulttuuriseksi yhteiskunnaksi.

Lähde HS

Samanlaiseksi kuin esimerkiksi Ranska, Ruotsi, Etelä-Afrikka tai Iso-Britannia.

Tämä tavoite on Minnalle ja hänen aatetovereilleen niin tärkeä, että se ylittää alkuperäisväestön oikeudet ja parlamentaarisen enemmistödemokratian periaatteenkin.

Minna on kirjoittanut sydäntä särkevän tarinan rasistisista suomalaisista ja näiden monikulttuurisille naapureilleen aiheuttamasta tuskasta ja kärsimyksestä. Hyysäri on julkaissut tämän kirjoituksen otsikolla Eritaustaiset naapurit riitelevät yhteisistä tiloista ja erilaisista tavoista.

HS

Naapuruussovittelija Abdirizak Mohamedin mielestä eritaustaisten ihmisten kahnauksia on tärkeää yrittää ratkaista. Hän on yksi Suomen pakolaisavun kouluttamista vapaaehtoisista naapuruussovittelijoista.

Vuonna 2006 alkaneen Kotilo-hankkeen tarkoitus on auttaa selvittämään maahanmuuttajataustaisten ja suomalaisten välisiä kiistoja. Hanke on nostettu yhdeksi esimerkiksi ”arjen etnisten konfliktien” ratkaisemisesta Puhumalla paras -opaskirjaan, jonka sisäministeriö julkaisi vastikään.

Pakolaisavun koordinaattorin Terhi Joensuun mukaan kiistat ovat usein liittyneet yhteisten tilojen kuten saunan ja pesutuvan käyttöön, lasten leikkeihin ja erilaisten tapojen aiheuttamaan ärtymykseen.

Mohamed kertoo esimerkkinä tapauksen, jossa yläkerran suomalaisperhe syytti alakerrassa asuvaa maahanmuuttajaperhettä siitä, että se soittaa kovalla musiikkia. Alakertalaiset kiistivät: he ovat uskovaisia muslimeita, he eivät kuuntele musiikkia.

Suomalaisäiti oli yrittänyt käydä valittamassa metelistä maahanmuuttajaperheelle, mutta he pitivät tätä hyökkäyksenä itseään kohtaan. He syyttivät suomalaisia rasisteiksi.

Mohamedin mukaan monet riidoista juontuvat siitä, että maahanmuuttajat eivät tunne suomalaisen asumisen sääntöjä. Heille voi olla epäselvää, mitä tarkoittaa illalla hiljaisuus tai miten pitää lajitella jätteet. Se ärsyttää suomalaisia.

Suomalaiset olettavat, että järjestyssäännöt tiedetään, kun niistä on kerran laitettu tiedote. Mutta esimerkiksi somaleille suullinen viesti on arvokkaampi kuin kirjoitettu.

Maahanmuuttajat taas valittavat usein suomalaisten rasismista.

Mohamedin sovittelema riita metelistä ratkesi niin, että rakennuksessa todettiin olevan liian huono äänieristys. Se sovittiin korjattavaksi remontin yhteydessä. Selvisi myös, mistä ääni oli peräisin: alakerrassa kuunneltiin Koraanin lukua.

Hienoa, että riita saatiin sovituksi.

Ja maksumieheksi saatiin kolmas osapuoli – ilmeisesti kunnallinen kiinteistöyhtiö. Tämähän tarkoittaa sitä, että kaikki kunnassa asuvat, töitä tekevät ja veronsa maksavat kuntalaiset pääsivät osallistumaan näihin talkoisiin maksumiehinä.

Tässä herää kuitenkin muutama kysymys.

Olen itse kasvanut kulttuurissa, joissa vieraat kunnioittavat isäntäväen tapoja ja tahtoa. Minusta tämä kuuluu myös islamissa määriteltyihin periaatteisiin. Nyt näyttäisi kuitenkin siltä, että eräiden minnojen ja astridien tarkoituksena on muuttaa maamme sellaiseksi paratiisiksi, jossa vieraat tekevät mitä haluavat.

Isäntäväen mielipiteistä vähääkään välittämättä – ja osan isäntäväen omista jäsenistä kannustaessa ja yllyttäessä tähän.

Tämä minnojen ja astridien käytös muistuttaa keskenkasvuisten kakaroiden murrosiässä vanhempiaan vastaan suorittamaa tyhjänpäiväistä kapinointia. Pahanolon purkamista ja kylvämistä sekä pahimmillaan vahingon aiheuttamista – sekä itselleen että muille.

Tuntuu jotenkin ihmeelliseltä, että moiseen ongelmaan yleensä ottaen tarvittiin sovittelijaa.

Tämä ongelma olisi saatu ratkaistua siten, että maahanmuuttajaperhe olisi noudattanut järjestyssääntöjä. Opiskellut sen miten suomalaisessa yhteiskunnassa eletään ja asutaan.

Ja tämä jatkuva rasismikortin heiluttelu on menettänyt jo ajat sitten uskottavuutensa.

Mitäpä Minna pitäisit siitä, jos narkkariporukan aiheuttama meluhäiriö hoidettaisiin myös vastaavalla tavalla? Hyssytellään ja sovitellaan – ja sovitaan, että asunnon omistaja lisää hieman melueristystä? ja sama meno jatkuu seuraavaan remonttiin saakka?

Ei taida onnistua…

Toisaalta, jos tämä maahanmuuttajaperhe ei olisi koskaan tullut Suomeen, ei tätä ongelmaakaan olisi syntynyt. Minusta näyttää siltä, että tämä työvoimapula – jota niin kovaan ääneen tietyissä piireissä mesotaan – kohdistuu lähinnä maahanmuuttajien palveluihin ja yhteiskunnallisiin tukitoimenpiteisiin.

Tuppurainen takaa Tappuraista

Juttu menee kuitenkin edelleen niin, että maassa maan tavalla – tai maasta pois. Toistan jälleen kerran saman vanhan totuuden: Jokainen yhteiskunta on rakennettu ensisijaisesti omia jäseniään varten.

Talo elää tavallaan ja vieras kulkee ajallaan, on tässä maassa ollut tapana sanoa.

Karjalan Kannakselta kotoisin ollut mummini tapasi todeta myös, että vieraat ja tuore kala ovat samanlaisia – ne alkavat haista kolmen päivän päästä.

Mitä me muuten sitten teemme kun huoltosuhde muuttuu negatiiviseksi eikä maksumiehiä enää löydykään? Lähdemmekö mekin nomadeiksi muulle täältä vesipisteeltämme?

Mitä tapahtuukaan silloin?

Minnan kirjoittama loppukaneetti on muuten taas sitä ihtiään:

Kulttuurilla saattaa kuitenkin olla vaikutusta siihen, että esimerkiksi somalit suostuvat sovitteluun mielellään. Mohamedin mukaan Somaliassa riitoihin on perinteisesti yritetty hakea sopua vastaavanlaisella menetelmällä.

”Sovitteleminen on asia, joka suomalaisten pitäisi oppia maahanmuuttajilta.”

Jep.

Tarkoittaako Minna nyt sellaista sovittelua, mitä Somaliassa on viimeiset vuosikymmenet harjoitettu?

Miksi ihmeessä sovittelun osaavien ihmisten pitää lähteä sodan ja väkivaltaisuuden takia pakolaisiksi omasta maastaan?

Ja miksi heidän saavuttuaan tarvitaan sovittelua – siellä missä sitä ei koskaan aikaisemmin tarvittu?

Miettikääpä sitä.

Lähde: HS

Kun luen näistä lastensuojeluun liittyvistä vääryyksistä, minulle tulee aina paha olo.

HS

Tällä kerralla on kyse suomalaisen isän taistelusta norjalaista byrokratiaa ja lastensuojeluhelvettiä vastaan. Tämä tarina alkaa vuodesta 2000 ja on tavanomaisen ruma.

Näin alkuun mainittakoon, että lastensuojeluhelvetissä vallitsee eräs perustotuus – isät sivuutetaan usein – l. yleensä aina – lasten huoltajuudesta ja sijoituksista päätettäessä.

Vuonna 2006 julkaistussa tutkimuksessa selvisi, että lapsi määrätään edelleen, kaikista oikeudenmukaisuus- ja tasa-arvopuheista huolimatta, asumaan isän luo vain joka kolmannessa käräjäoikeuden päätöksistä.

Suomessa käsitellään vuosittain noin 42 000 lapsen huoltoa, asumista tai tapaamisoikeutta koskevaa asiaa. Niistä noin 2 000 on alioikeuksissa käsiteltäviä huoltajuusriitoja. Isät laittavat oikeusprosesseja vireille jo lähes yhä usein kuin äidit.

Mutta sivuuttaminen on kuitenkin edelleen jokapäiväinen käytäntö – myös muissa Pohjoismaissa.

Tähän sivuuttamiseen on törmännyt myös omista ja lapsensa oikeuksista taisteleva helsinkiläismies, jonka 12-vuotias tytär on yhä Norjassa, vaikka miehelle on määrätty oikeuden päätöksellä oman lapsensa yksinhuoltajuus Suomessa. Aluksi tytön huoltajuus oli hänen suomalaisella äidillään. Tytär otettiin huostaan Suomessa vuonna 2002, koska äidin ei katsottu päihteidenkäytön vuoksi kykenevän huolehtimaan lapsestaan.

Kun kuusivuotias tytär oli äitinsä luona lomalla kesällä 2002, äiti vei lapsen luvatta Osloon.

Suomalaiset sosiaaliviranomaiset ottivat kyllä norjalaisiin kollegoihinsa yhteyttä kuukauden kuluttua Norjaan menosta, mutta eivät vaatineet lapsen palautusta. Äitiä yritettiin houkutella Suomeen päihdehoitoon.
Pian Oslon lastensuojeluviranomaiset alkoivat saada perheestä huolestuneita ilmoituksia. Kesällä 2003 tytär otettiin huostaan päihtyneeltä äidiltä. Hänet sijoitettiin norjalaiseen lastenkotiin ja sieltä sijoitusperheeseen.

Huomaatteko, että suomalainen lastensuojelu on perusteiltaan kieroutunut eikä vastaa tarkoitustaan?

Lapsen edulla ei ole tälle Yhden Totuuden Kukkahattutätien muodostamalle armeijalle mitään todellista merkitystä.

Tärkeintä näyttää olevan se, että Pyhän Byrokratiuksen ikävimpien periaatteiden mukaan lastensuojelun – ja muun sosiaalitoimen asiakkaat – ovat vain tilastolukuja joilla saadaan lisää määrärahoja budjettiin. Ja – ainakin osaa heistä – pidetään hallintoalamaisina ja jopa suorastaan rikollisina.

Ihmisiä – isiä, äitejä ja lapsia.

Äiti on palannut Suomeen – ilman tytärtä. Suomalainen tytär asuu yhä norjalaisessa sijoitusperheessä, vaikka isä sai yksinhuoltajuuden omaan lapseensa viime joulukuussa.

Yksinhuoltajuutta isä rohkaistui hakemaan viime syksynä sen jälkeen, kun kuuli äidin jättäneen toisen lapsensa heitteille Myyrmäessä. Myönteinen huoltajuuspäätös tuli 17. joulukuuta.

Oslon käräjäoikeus ei ole kuitenkaan vaivautunut selvittämään, olisiko isästä ollut Norjaan jääneen tytön huoltajaksi – puhumattakaan siitä, että yhteispohjoismaisia sopimuksia ja menettelytapoja olisi vaivauduttu norjalaisviranomaisten toimesta noudattamaan tai edes kunnioittamaan. Suomen oikeusministeriö on – isän aloitteesta – toimittanut Norjaan Euroopan neuvoston yleissopimuksen mukaisen pyynnön huoltajuuden tunnustamisesta.

Lainsäädäntöneuvos Markku Helinin mukaan oikeusministeriöllä on yksi keino Norjaan viedyn tytön asian ajamisessa: se voi pyytää Norjaa tunnustamaan huoltajuuspäätöksen Euroopan neuvoston yleissopimuksen mukaisesti.

Se, mitä asianosaisen pitäisi tässä tehdä, on yrittää saada huostaanotto puretuksi vetoamalla siihen, ettei lastensuojelun tarvetta enää ole, koska lapsella on huoltaja, joka kykenee häntä hoitamaan. Norjalaiset päättävät sitten lakiensa mukaan, miten menettelevät.

Helinin mukaan tämänkaltaisia kiistoja ratkotaan lapsen edun ehdoilla.

Helin ei ota kantaa siihen, toimivatko suomalaiset sosiaaliviranomaiset oikein antaessaan huostaan ottamansa lapsen jäädä Norjaan.

Vaikka joku virhe olisi tapahtunut, se ei auta tämänhetkiseen ongelmaan, jos tavoite on lapsen palauttaminen.

Tämä on asia, jota ei pidä lakaista kuitenkaan maton alle. Vastuulliset olisi syytä saada leivättömän pydän ääreen – niin vakavista asioista tässä on kuitenkin kyse.

Nimittäin.

Suomalaiset lastensuojeluviranomaiset eivät tutkineet isän olosuhteita ja antoivat totuudenvastaisesti ymmärtää, ettei hän olisi ollut lapsen kanssa tekemisissä. Isä pitää – aivan oikeutetusti – tapahtunutta selvänä virkavirheenä. Hän on tehnyt sosiaaliviranomaisten toiminnasta rikosilmoituksen, hallintokantelun ja vetoomuksen EU:n parlamentille.

Myös isän norjalainen asianajaja Harald Hodt arvioi, että sekä Suomen että Norjan lastensuojeluviranomaiset tekivät vuonna 2003 aivan liian vähän työtä tytön palauttamiseksi:

Oikeuskäsittelyssä Norjassa tehtiin karkea virhe, sillä isää ei missään vaiheessa pidetty osapuolena jutussa, vain äitiä. Lastensuojelukysymyksiä ratkova Fylkesnemda antoi tuolloin vastuun lapsesta Oslon kunnalle. Myöhemmässä tuomioistuinkäsittelyssä isä ei taaskaan ollut osapuolena.

Norjan lastensuojeluviranomaiset eivät ole korjanneet virhettään, vaikka isä on itse ollut aktiivinen osapuoli asiassa. He eivät kommentoi yksittäisiä tapauksia, kuten ei asiaa Suomessa hoitanut Helsingin kaupungin sosiaalivirastokaan.

Helsingin kaupungin Sosiaaliviraston lakimies Karri Välimäki sanoo, ettei tunne tapausta. Isän kertoman perusteella kuulostaa kuitenkin siltä, että suomalaisviranomaiset eivät ole menetelleet oikein antaessaan huostaan otetun lapsen jäädä äidin kanssa ulkomaille:

Vastuu lapsesta säilyy sosiaalilautakunnalla. Jos näin ei olisi, meidät olisi liian helppo hoitaa pois pelistä tahdonvastaisissa lastensuojeluasioissa viemällä lapsi rajan yli.

Tämähän on varsin mielenkiintoista – etenkin kun vertaa Välimäen kantaa esimerkiksi Kerstin Campoyn ja Outi Kosken tapauksiin.

Muistatte varmaan?

Nyt kyseessä oleva suomalaislapsi on ollut Norjassa samassa sijoitusperheessä nelisen vuotta. Mitä kauemmin aikaa kuluu, sitä vaikeampaa sijoituskotipäätöstä on pyörtää.

Hodt arvioi tilannetta näin:

Jos lapsi on otettu huostaan vaikka parivuotiaana ja on ollut samassa paikassa kolme neljä vuotta, voi huoltajuuden saaminen olla vaikeaa.Lapsen siirtämistä sijoituskodista pidetään usein tällaisissa tapauksissa lapselle vahingollisena.

Huostaanoton purkamista käsiteltäneen oikeudessa syksyllä. Siihen saakka tytär pysyy Oslossa. Isä jatkaa taisteluaan.

Tilanne on isän kannalta tarkasteltuna varsin vähän toivoa herättävä. Tässä käydään taistelua Daavidin ja Goljatin välillä – sillä erolla, että Goljatin suomalainen sisarpuoli – Helsingin kaupungin sosiaalitantta-armeija – on sitonut pienemmän Daavidin kädet selän taakse ja on snutannut tämän ainokaisen aseen.

Mitä virkaa on tällaisella lastensuojelulla?

Jos äiti on mokannut, miksi siitä rangaistaan minua ja lasta, isä kysyy?

Tämä sama äiti tuomittiin siis Vantaan käräjäoikeudessa torstaina 11-kuukautisen poikansa heitteillepanosta ehdolliseen vankeuteen vuodeksi ja kahdeksi kuukaudeksi. Hän jätti lapsen viime lokakuussa vähissä vaatteissa pensaaseen bussipysäkin taakse vilkkaan kadun viereen.

HS

Eräissä tapauksissa tulee mieleen se, olisiko pakkosterilointi syytä ottaa uudelleen käyttöön suloisessa Suomessamme?

Vaikka lapsella on oikeus biologisiin vanhempiinsa, kaikki eivät sovi lasten vanhemmiksi. Tällaisten ihmisten kohdalla olisi – omasta mielestäni – todellakin syytä miettiä sterilisaatiota.

Jo pelkästään lastensuojelullisten syiden vuoksi.

Kun kyseessä on äiti, sama mantra ja tanttamölinä kuuluu kukkahattukuoron suusta. Vaikka äiti olisi kuinka huono ja kyvytön huolehtimaan edes itsestään, hänelle annetaan mahdollisuuksia ja tilaisuuksia – jos hän suhtautuu oikein sosiaalitanttoihin.

Kuten tässäkin tapauksessa. Äidiltään jo huostaan otettu lapsi annettiin tälle edesvastuuttomaksi tunnetulle biologiselle äidilleen lomailemaan – ilman valvontaa.

Kuitenkin lapsestaan – ilmeisesti – huolehtimaan kykenevän isän oikeuksilla pyyhitään takamusta. Samoin lapsen . Jokaisen lapsen on paras elää ja kasvaa biologisten vanhempiensa kanssa – sikäli kun nämä pystyvät vanhemmuuteen.

Tällainen Norjaan yksinään jätetyn lapsen tapaus on kaikkien näiden tapausten joukossa vielä karmeampi. Lapselta on riistetty viranomaisten toimesta identiteetti, perhe, sukulaiset ja kansallisuus.

Kenen on vastuu?

Kas siinäpä kysymys… Sen voin kuitenkin väittää, ettei tässä tapauksessa kuitenkaan isän eikä tyttären.

He ovat uhreja.

Lähteet: STT, Wikipedia, HS

Site Meter