YLE esitti aseasiaa koskevan jakson Tuomio-sarjassaan. Otsikolla Asehullujen paratiisi, YLE teki taas viihdettä vakavasta aiheesta. Toimittajat pääsivät leikkimään oikeutta ajankohtaisella oikeussalidraama teemalla
Tässä leikissä oli syytettynä Anne Holmlund. Syyttäjänä toimi Nina Stenros, puolustajana J-P Raeste ja tuomarina Matti Pitko.

Jokainen varmaan ymmärtää mikä tällaisten ohjelmien arvo on? Etenkin, kun näillä pyritään luomaan kuvaa siitä, että Suomessa olisi muka anglo-amerikkalaistyyppinen oikeusjärjestelmä. Nämä ohjelmat voidaan nähdä – vailla sen kummempia salaliittoteorioita – aivan suorana ja peittelemättömänä propagandana.

Ja etenkin tässä tapauksessa, jossa aseasioiden asiantuntijana esiintyi Laura Lodenius Rauhanpuolustajista. Tilanne olisi hieman vastaavanlainen kuin se, jos absolutisti esiintyisi viiniasiantuntijana tai vegaani kertosisi totuuksia liharuoista.

Kaiken asiaan liittyvän koohkauksen ja huuhaan voisi jättää omaan arvoonsa, mutta sainpa minäkin pienen kipinän.

Nimimerkki Jouko esitti asiaan seuraavan kommentin Jussi Halla-ahon vieraskirjassa. Tätä en kuitenkaan malta olla kommentoimatta:

Ampuma-aseista, ruutiaseista, omaan sellaisen mielipiteen että koska ne on yleensä ottaen tehty tappamaan ja niillä on liian helppo tappaa niin ne ovat tavalliselle ihmiselle olla vain poliisin ja armeijan hallussa, joissa porukoissa aseenkäyttö on tarkasti valvottua, ohjattua ja harkittua. Metsästää voi vaikka jousipyssyllä jos sekään on tarpeellista nykyihmiselle. tarkkuutta voi harjoitella ilmakiväärilläkin. Niitäkin on tosi tehokkaita. muuten eräs parhaista ystävistäni ampui aivonsa kankaalle haulikolla. Sekin vaikutti mielipiteeseeni voimakkaasti.

Jouko, kaikella kunnioituksella kuollutta ystävääsi kohtaan, haluan kuitenkin sanoa Sinulle seuraavat asiat:

Otan osaa ystäväsi puolesta.

Tähän täytyy sanoa kuitenkin, että ihminen joka haluaa tehdä itsemurhan tekee sen. Yksi omista ystävistäni heittäytyi vuosia sitten junan alle Linnunlaulun kohdalla, tuttavani hirtti itsensä, kolmas hukkui (tai hukuttautui) Aurajokeen kännipäissään ja eräs yritti tehdä lääkkeillä itsemurhan. Viimeisessä tapauksessa väliin ehdittiin, mutta hän tappoi itsensä puoli vuotta myöhemmin autotalliin häkäkaasulla.

Ei ihmistä voi estää tekemästä itsemurhaa, jos hän haluaa. Olen edelleen sitä mieltä, että ihmiset tappavat, eivät aseet.

Jos joku haluaa tappaa jonkun, hän ei tarvitse siihen tuliasetta. Veitset ja kirveet ovat edelleen yleisimpiä astaloita veritöissä tässä maassa.

Se asia, millä itsemurhia ja väkivaltarikoksia saataisiin kaikkein tehokkaimmin vähennettyä on – itse asiassa – aika yksinkertainen. Yhteisöllisyyden lisääminen ja yksilöllisyyden kunnioittaminen yhdistettynä kansallisvaltioon perustuvan kansalaisyhteiskunnan kehittämiseen palvelemaan omia kansalaisiaan.

Alhaalta ylöspäin – yksilö, perhe, suku, heimo, kansa.

Mutta palataanpa takaisin niihin aseisiin.

Täydessä järjessä oleva ihminen on täysin vastuuntuntoinen – ja paras ratkaisu – pitämään omistamansa ampuma-aseen hallussaan ja valvonnassaan. Naapurissamme ollut yhteiskuntakokeilu näytti varsin selkeästi sen, mitä tapahtuu isännättömälle omaisuudelle. Tuskin kukaan haluaa päästää ampuma-aseita isännättömiksi.

Käsiaseiden hallussapidon kieltäminen tai aseiden siirtäminen keskitettyihin varastoihin palvelee ainoastaan rikollisia. Näin saadaan pimeiden aseiden markkina-arvo nousemaan tai vaihtoehtoisesti keskitettyä kaikki alueen käsiaseet helpommin varastettaviksi.

Tämä on varsin mielenkiintoinen aihe kun sitä vertaa esimerkiksi maahanmuuttajien väkivaltarikoksista käytävään keskusteluun. Vastapuoli vetoaa – aina – että kyseessä on yksittäistapaus. Nämä kahjot aseiden kanssa ovat yksittäistapauksia sanan varsinaisessa merkityksessä.

Aseita heitä ei kukaan pysty estämään saamaan valvontaansa. Niitä saa pimeiltäkin markkinoilta. Ja niitä tulee samaan enemmän ja enemmän pimeiltä markkinoilta, jos aseiden hallussapito kielletään tai esimerkiksi käsiaseiden hallussapitoa rajoitetaan.

Poliisin tulee hoitaa – tässäkin asiassa – lakiin kirjatut tehtävänsä.

Minä uskon vankasti siihen mitä Helsingin poliisilaitoksen eläkkeelle jäänyt lupatoimiston päällikkö Ralf Gustafsson aikoinaan sanoi. Lainaan tässä erästä toista kirjoitustani. Se löytyy täältä:

Helsingin poliisilaitoksen entinen – eläkkeelle jäänyt – aselupayksikön päällikkö Ralf Gustafsson totesi, että Suomessa on yhdistymisvapaus. Se koski hänen mielestään myös yhdistymättömyysvapautta.

Kuitenkin hän halusi saada järjestäytymättömältä aseluvan hakijalta ampumaharrastuksen selvittämiseksi kahden tunnetun aseharrastajan suosituksen, ennen kuin myönsi luvan määräaikaisesti vuodeksi.

(Itse olen muuten 1970-luvulla joutunut hakemaan ensimmäiseen isäni omistamaa asetta koskevaan rinnakkaislupaan kahdeksan nimeä.)

Jos ongelmia sen – esimerkiksi vuoden aikana – ei synny, lupa voitaisiin muuttaa termille “toistaiseksi”.

Rafu-herra sanoi kerran allekirjoittaneelle kesyttäneensä tällä menetelmällä satoja kännipäissään katutappeluihin orientoituneita – mutta muuten kaikin puolin kansalaiskelpoisia – yhteiskuntamme jäseniä.

Hän muisti myös ilmoittaa, että “toistaiseksi” päättyy ensimmäiseen rähinään.

Mikko Auvisen tapauksesta olen sitä mieltä, että HSC:n – eli yksityisen yrittäjän ansiotarkoituksessa pyörittämä “ampumakerhon” – myöntämä “jäsenkortti” – yhden kertakäynnin jälkeen – ei ole sellainen lainsäätäjän edellyttämä todiste ampumaharrastuksen vakavuudesta eikä seuran jäsenyydestä.

Palaan tuohon Jokelaan vielä tuonnempana – aivan kuten olen luvannutkin.

Mutta mennäänpä viimein siihen asiaan. Siis siihen miksi tämän kirjoitukseni kirjoitin.

Tässä maassa tuntuu nykyisin olevan vallalla sellainen käsitys, että kuka tahansa kuka tarpeeksi kovaa huutaa, saa vaatia keneltä tahansa ihan mitä vaan. Tällainen hassu ajattelutapa tuo väkisinkin mieleeni tällaisen vastakommentin:

Viherasemmistopoliitikoista, -virkamiehistä ja – toimittajista omaan sellaisen mielipiteen, että koska heidän tarkoituksenaan on yleensä ottaen vallankumous ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen muuttaminen ja niiden on liian helppo tehdä vallankumousta niin heidän kommunikointi- ja ajatteluvälineensä pitäisivät olla vain poliisin ja armeijan hallussa, joissa porukoissa lainkäyttö on tarkasti valvottua, ohjattua ja harkittua.

Yhteiskuntaa murtavaa mielipidettään voi kailottaa vaikka megafonilla synkimmässä korpikuusikossa yksin, jos sekään on tarpeellista nykyihmiselle. Yhteiskuntaa tuhoavaa hölmöilyä voi harjoitella yliopistossakin. Niitäkin on tosi tehokkaita.

Vai kuinka?

Mainokset

Tämä ikävä Jokelassa tapahtunut tragedia on tuonut pöydälle – jälleen kerran – kysymyksen siitä onko laillinen aseenomistus uhka Suomessa?

Maassamme on kolmanneksi eniten rekisteröityjä siviiliaseita per capita koko maailmassa. Ainoastaan Yhdysvallat ja Jemen menevät tuossa luvussa ohi meistä.

Kuitenkin maassamme – näitä ikäviä yksittäistapauksia lukuun ottamatta – tehdään hämmästyttävän vähän rikoksia laillisilla aseilla. olen käsitellyt asiaa aikaisemmin täällä.

No mitä sitten tehdä?

Lainaan itseäni tuolta toisen artikkelini kommenttiosiolta:

Helsingin poliisilaitoksen entinen – eläkkeelle jäänyt – aselupayksikön päällikkö Ralf Gustafsson totesi, että Suomessa on yhdistymisvapaus. Se koski hänen mielestään myös yhdistymättömyysvapautta.

Kuitenkin hän halusi saada järjestäytymättömältä aseluvan hakijalta ampumaharrastuksen selvittämiseksi kahden tunnetun aseharrastajan suosituksen, ennen kuin myönsi luvan määräaikaisesti vuodeksi.

(Itse olen muuten 1970-luvulla joutunut hakemaan ensimmäiseen isäni omistamaa asetta koskevaan rinnakkaislupaan kahdeksan nimeä.)

Jos ongelmia sen – esimerkiksi vuoden aikana – ei synny, lupa voitaisiin muuttaa termille “toistaiseksi”.

Rafu-herra sanoi kerran allekirjoittaneelle kesyttäneensä tällä menetelmällä satoja kännipäissään katutappeluihin orientoituneita – mutta muuten kaikin puolin kansalaiskelpoisia – yhteiskuntamme jäseniä.

Hän muisti myös ilmoittaa, että “toistaiseksi” päättyy ensimmäiseen rähinään.

Mikko Auvisen tapauksesta olen sitä mieltä, että HSC:n – eli yksityisen yrittäjän ansiotarkoituksessa pyörittämä ”ampumakerhon” – myöntämä “jäsenkortti” – yhden kertakäynnin jälkeen – ei ole sellainen lainsäätäjän edellyttämä todiste ampumaharrastuksen vakavuudesta eikä seuran jäsenyydestä.

Jussi Halla-aho kirjoittaa vieraskirjassaan :

Kaasusumuttimen kanssa ollaan tiukkana, koska kaasusumutinlupia myönnetään itsepuolustukseen, ts. mukana kannettavaksi. Aseita myönnetään ampumaurheiluun. Hallussapitolupa ei oikeuta niiden kanniskeluun.

Totta. Ja hyvä näin.

Tuusulan vallesmanni mokasi. Ongelma ei ole laissa vaan virkamiehessä, joka ei noudattanut lain henkeä. Laki vaatii, että aktiivinen ampumaharrastus on osoitettava uskottavalla tavalla. Ampumaseuran jäsenyys ei ole uskottava tapa, ainakaan jos jäsenyys on kestänyt kolme viikkoa. Esimerkiksi Helsingissä vaaditaan todistus pitkäaikaisesta harrastamisesta. Monessa muussa paikassa vaaditaan vahvistettu harjoittelupäiväkirja.

Se, että virkamies ei noudata sääntöjä, ei tarkoita, että säännöissä olisi vikaa.

Olen samaa mieltä. Tämä on niistä yksi harvoista johtopäätöksistä joihin olen toistaiseksi asian suhteen tullut.

Hyysäri taas puolestaan tekee tarkoitushakuisesti vääriä johtopäätöksiä

Jussi jatkaa:

On turhaa kiusata niitä 700 000 kunniallista aseenomistajaa, jotka käyttävät aseitaan kunniallisiin tarkoituksiin. Kannattaisi keskittyä toimiin, joilla se kourallinen hulluja pystyttäisiin tunnistamaan. Nykyisellään poliisilla ei ole pääsyä hakijan mielenterveyttä koskeviin tietoihin, koska samat ihmiset, jotka vastustavat aseita, ovat myös hysteerisiä ihmisten yksityisyyttä koskevien tietojen suojasta. Hakukriteeriksi voitaisiin mielestäni hyvin liittää pakollinen istuntosarja psykologin vastaanotolla ja tältä saatu lausunto.

Täysin harkittavissa oleva ehdotus. Lisäksi sen kuuluisan yhteisöllisyyden korostaminen olisi syytä ehkä ottaa myös pöydälle. Kuten aikaisemminkin totesin, olisi hyvä jos vanha hyvä tapa ”suosittelijoista” tai ”takaajista” palautettaisiin lupamenettelykäytäntöön.

Asiaa muuten sivuaa Jari Pigg tänään postin kotiin kantamassa Metsästäjä-lehden numerossa 6/2007. Lehti tulee myöhemmin esille nettiin, enkä jaksa/viitsi/ehdi lainailla koko kirjoitusta.

Hän kirjoittaa myöskin vastuusta ja vastuuseen kasvattamisesta. Hän sivuaa myös poliisin työtä lupamenettelyviranomaisena.

Pigg kirjoittaa pääkirjoituksessa aiheesta Laillinen aseenomistus – uhkako? muun muassa näin:

Poliisilla tulee olla aikaa ja asetuntemusta haastatella, puhuttaa ja huomauttaa tarvittaessa aseluvan haltijaa tai hakijaa, kuten nyt monissa kihlakunnissa etenkin maaseudulla on tehty. Poliisin toiminnan tarkoituksena on edistää ihmisten lainmukaista käyttäytymistä ja se pitää ottaa huomioon myös aselupa-asioissa. Poliisi on aseenomistajille tuttu. Samoin aseenomistajat ovat poliisin vanhoja tuttuja myönteisessä mielessä. Toivottavasti näin on myös jatkossa kihlakuntauudistuksen edetessä.

Kovin ajankohtaista – ja kirjoitettu ennen näitä ikäviä tapahtumia.
Omen?

Artikkeli tulee näköislehtenä jossain vaiheessa näkyviin täällä

Tämän koko ikävän tapahtumaketjun seuraava välitön vaikutus on se, että hallitus on päättänyt kieltää aseiden itsenäisen hallussapidon alle 18-vuotiailta. Seurauksena on se, että noin 10000 alle 18-vuotiasta metsästäjää joutuu luovuttamaan aseensa ja he pystyvät jatkossa metsästämään ainoastaan yli 18-vuotiaan valvonnassa – toisin kuin tähän mennessä.

Eli suomeksi:

Kuten olen aikaisemmin todennut on ehkä liian aikaista tehdä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Mutta minusta näyttää jo nyt vahvasti siltä, että hallintoviranomaisen – eli Keski-Uudenmaan Kihlakunnan poliisilaitoksen poliisipäällikkö Matti Tohkasen – menettelyvirhe kostautui siten , että se oli osittain aiheuttamassa kahdeksan ihmishengen menetyksen ja jälkipelissä rangaistaan niitä alle 18-vuotiaita aseenomistajia – lähinnä metsästäjiä ja urheiluammunnan harrastajia – jotka ovat eläneet lainkuuliaisesti.

Reilukerhosta – päivää.

Aika näyttää onko hallituksen päätös oikea vai väärä. Iso-Britanniassa kiellettiin taannoin yksityishenkilöiden oikeus käsiaseiden hallussapitoon. Seurauksena oli se, että valtava määrä laillisia käsiaseita katosi. Kun asiaa ja sen vaikutuksia tutkittiin myöhemmin, että kielto oli vaikuttanut kiihdyttävästi – laittomilla aseilla – tehtyjen rikosten lukumäärän kasvuun.

Rikolliset saavat aina aseensa halutessaan. Nämä rajoitukset koskevat vain lainkuuliaista enemmistöä. Muistatte varmasti Myyrmannin ja Petri Gerdtin?

Kun miettii näitä aseita joilla normivirtanen käyttää väkivaltaan, yleisimpinä esiintyvät sakset ja fileerausveitsi. Odotankin mielenkiinnolla seuraavaksi Laura Lodeniuksen seuraavaa aivopierua – sellaista jossa hän vaatii saksien ja keittiöveitsien hallussapidon alistamista luvanvaraiseksi.

Lodenius on jo härskisti käyttänyt toisten ihmisten surua ja murhetta omien tarkoitusperiensä edistämiseen. Samoin muuan Panu Höglund näyttää jalostaneen Jokelan tapauksen lähinnä oman vihapropagandansa levittämiseen.

Hävettääkö sitten näitä lodeniuksia ja höglundeja?

Enpä usko – tällaisessa asiassa häpeämiseen tarvitaan nimittäin todellista ja aitoa kykyä empatiaan ja inhimillisyyteen.

… palaan aiheeseen – savun hälvettyä…

Lähteet: Jussi Halla-ahon vieraskirja, Metsästäjä

Jk. Jussi Halla-aho käsittelee samaa aihetta blogissaan aiheella Inter arma.

Päivitys 21.11.2007: Aihetta ovat kommentoineet myös Octavius, Hautaa Ylpeät, Kansankokonaisuus, Tupla-j, Lindblomin Kimi – ainakin he…

Site Meter