Meillä on varaa…

Meillä on päättäjien  mukaan varaa. Meillä näyttää olevan varaa lamankin keskellä kotimaisen työvoiman makuuttamiseen, ulkomaalaiseen halpatyövoimaan, kasvavaan sosiaaliturismiin – ja Ahvenanmaan itsehallintoonkin.

Hyysärin julkaiseman uutisen mukaan  Ahvenanmaa saa Suomen maakunnista henkeä kohden selvästi eniten valtion rahaa.

Valtion menot olivat vuonna 2008  jokaista ahvenanmaalaista kohden olivat 13 225 euroa, kun koko maassa keskimäärin menot asukasta kohden olivat 6 997 euroa. Tilastokeskuksen mukaan ero selittyy itsehallinnolla ja pienellä koolla, joka kasvattaa henkeä kohden laskettuja menoja.

Tilastokeskus on aiemmin suhteuttanut valtion menot maakunnissa niistä valtiolle virtaaviin tuloihin. Näissä vertailuissa Ahvenanmaa on ollut selkeimpiä rahan nettosaajia.

Ahvenanmaan  osuus valtion kokonaismenoista on noin 0,9 prosenttia. Prosentuaalisesti luku on siis pieni, mutta kyse on jostain aivan muusta – nimittäin perustuslakiin (ja yhdenvertaisuuslakiin) kirjatusta kansalaisen keskinäisestä yhdenvertaisuusperiaatteesta. Se ei näiden suhdelukujen valossa toteudu taloudellisesti.

Eikä se toteudu muutenkaan.

Ahvenanmaa ei ole vieläkään vahvistanut Euroopan unionin jo vuonna 2000 vahvistamaa syrjintädirektiiviä (2000/43/EY rodusta tai etnisestä alkuperästä riippumattoman yhdenvertaisen kohtelun periaatteen täytäntöönpanosta). Käytännössä suomalaisia ja suomen kieltä syrjitään Ahvenanmaalla. Ahvenanmaan itsehallinto perustuu suomenkielisen (ja etnisestikin suomalaisen) väestön syrjintään kielen, etnisyyden ja syntyperän perusteella.

Vuonna 2000 EU hyväksyi ns. syrjintädirektiivin. Sen mukaan kaikkia ihmisiä on kohdeltava samalla lailla, rodusta tai etnisestä alkuperästä riippumatta. Käytännössä tämä tarkoittaa, että EU:n jäsenmaiden pitää sopeuttaa lainsäädäntönsä direktiivin mukaiseksi. Suomessa tämä tehtiin viime vuonna.

Ahvenanmaalla kaikilla EU-kansalaisilla ei ole samoja oikeuksia. Ahvenanmaan lait ovat siis ristiriidassa EU:n syrjintäristiriidan kanssa. Suomalaisille syrjintä näkyy ja tuntuu käytännössä siinä, ettei maakuntaan muuttanut suomalainen saa ostaa sieltä kiinteää omaisuutta. Lisäksi hän ei saa perustaa yritystä, ennen kuin hän on saanut nk. kotiseutuoikeuden. Kotiseutuoikeuden saaminen edellyttää viiden vuoden pysyvää asumista Ahvenanmaalla.

Myös suomen kieli – ja sen käyttäminen – on käytännössä kielletty. Äidinkielenään suomea puhuville lapsille ei saa opettaa esimerkiksi päiväkodissa lauluja ja leikkejä suomen kielellä eikä henkilökunta saa julkisen terveydenhuollon palveluksessa käyttää suomen kieltä keskenään kommunikoidessaan.

Sekä syrjintädirektiivi että työsyrjintädirektiivi saatettiin osaksi Suomen  kansallista lainsäädäntöä yhdenvertaisuuslailla (44/2004), joka tuli voimaan 1.2. 2004. Yhdenvertaisuuslaissa säädetään yhdenvertaisuuden edistämisvelvoitteista, syrjinnän kielloista, menettelystä, jota ei ole pidettävä syrjintänä sekä kielletyn syrjinnän seuraamuksista ja menettelyistä syrjintäasiaa käsiteltäessä.

EU:n komissio lähetti tammikuussa 2007 Suomelle viralliset huomautukset sekä syrjintädirektiivin että työsyrjintädirektiivin täytäntöönpanosta. Lokakuussa 2007 Suomi vastaanotti komissiolta perustellun lausunnon, joka koski syrjintädirektiivin täytäntöönpanoa Manner-Suomessa ja Ahvenanmaalla.

Perustellussa lausunnossaan komissio esitti syrjintädirektiivin soveltamisalaan, työhön liittyviin syihin perustuvaan sallittavaan erilaiseen kohteluun sekä riippumattomien syrjintään liittyviä kysymyksiä koskevien selvitysten teettämisvelvollisuuteen liittyviä väitteitä. Niiden mukaan Manner-Suomen ja Ahvenanmaan lainsäädäntö ei ollut syrjintädirektiivin mukainen.

Suomi vastasi perustellussa lausunnossa esitettyihin kysymyksiin. Helmikuussa 2008 Suomi vastaanotti komission perustellun lausunnon, jossa katsotaan, että Suomi ei ole saattanut työsyrjintädirektiivin 4 artiklan 1 kohdan säännöksiä asianmukaisesti osaksi kansallista lainsäädäntöään.

Tämän jälkeen eduskunta muutti lakia seuraavasti:

Laki yhdenvertaisuuslain 7 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 20 päivänä tammikuuta 2004 annetun yhdenvertaisuuslain (21/2004) 7 §:n otsikko ja 1 momentti seuraavasti:

7 §

Erilaisen kohtelun oikeuttamisperusteet

Tässä laissa tarkoitettuna syrjintänä ei pidetä:

1) yhdenvertaisuussuunnitelman mukaista menettelyä, jolla pyritään tämän lain tarkoituksen toteuttamiseen käytännössä;

2) tavoitteeltaan oikeutettua ja oikeasuhtaista erilaista kohtelua, joka perustuu työtehtävien laatua ja niiden suorittamista koskeviin todellisiin ja ratkaiseviin vaatimuksiin;

3) ikään perustuvaa erilaista kohtelua silloin kun sillä on objektiivisesti ja asianmukaisesti perusteltu työllisyyspoliittinen taikka työmarkkinoita tai ammatillista koulutusta koskeva tai muu näihin rinnastettava oikeutettu tavoite tai kun erilainen kohtelu johtuu sosiaaliturvajärjestelmien eläke- tai työkyvyttömyysetuuksien saamisedellytykseksi vahvistetuista ikärajoista.

Missä on sitten pihvi? Pihvi luuraa siinä, että Ahvenanmaan itsehallinnon nykyinen tilanne on erinomainen esimerkki siitä mitä käänteisrasismi ja ns.positiivinen syrjintä  saattaa ikävimmillään pitää sisällään. Kun tämän itsehallinnon suhteutettu kalleus per capita sekä  aito ja avoin rasismi maksajan roolissa olevaa suomalaisten (suomea äidinkielenään puhuvaa) enemmistöä kohtaan.

Tässä yhteydessä kannattaa huomata, että päättäjämme ovat sallineet samankaltaisten enemmistöä syrjivien käytäntöjen levitä myös muiden vähemmistöjen – jopa keinotekoisesti tehtyjen sellaisten – kohteluun ja erikoisaseman luomiseen.

Rasismi on rasismia ja se on sitä silloinkin, kun se kohdistuu enemmistöön.

Sanoi sitten kuka tahansa selittelijä sitten aivan mitä tahansa

Lähteet: Eduskunta, HS, Åsub, YLE, EU, Finlex

Advertisement

 

Lainsäätäjä lainrikkojana

Aseasiat ovat olleet jo hetken aikaa varsin pinnalla. Haluan nyt tuoda erään erittäin tärkeän lakihankkeeseen liittyvän asian kaikkien asianosaisten tietoon.

Haluan varmistaa sen, että onhan tämä kaikkien asianosaisten tiedossa? Koska nyt on kyseessä kuitenkin kansanvallan kannalta perusluontoisista asioista kyse.

Kaiken muun nykyisen poliittisen pelleilyn ja irtopisteiden keräämisen joukossa, tämä on erityisen huolestuttavaa kansalaisen oikeusturvan kannalta katsottuna:

Puheenjohtaja huomautti, että oikeusministeriön kanta on esitykseen selvitetty. Edellisessä kokouksessa keskusteltiin jo siitä, onko mahdollisuutta murtaa negatiivinen yhdistymisvapaus, Perustusvaliokunnan kannan mukaan näin voidaan tehdä, harrastustoiminnat eivät ole perusoikeuksia. Lakiperusteisesti negatiivinen yhdistymisvapaus voidaan murtaa.

Eli oikeusministeriö voi käyttää lainvalmistelussa (ja etenkin lainsäätämisessä)  perustuslakikomiteaa (vastoin perustuslakia) omien poliittisten pyrkimyksiensä kumileimasimena?

Etenkin kun Suomen perustuslaissa sanotaan näin (yksilöidyn eli tässä tapauksessa aselainsäädännön tulee noudattaa vahvempaa lainsäädäntöä eli perustuslakia):

2 §

Kansanvaltaisuus ja oikeusvaltioperiaate

Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta.

Kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen.

Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.

Eli – julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.

Oma näkökantani tähän asiaan on se, että perustuslaissa (joka on säädetty perustuslain säätämisjärjestyksessä ja jonka säätämisjärjestyksen jokainen löytää halutessaan),   yhdistymisvapautta koskevassa pykälässä ei ole eritelty yhdistysmisvapautta koskien harrastustoimintaa tai jotain  muuta toimintaa (pl. ammatillinen yhdistymisvapaus, joka nauttii perustuslain erityistä suojaa).

Siellä perustuslaissa sanotaan varsin selvästi myös tämä asia:

13 §

Kokoontumis- ja yhdistymisvapaus

Jokaisella on oikeus lupaa hankkimatta järjestää kokouksia ja mielenosoituksia sekä osallistua niihin.

Jokaisella on yhdistymisvapaus. Yhdistymisvapauteen sisältyy oikeus ilman lupaa perustaa yhdistys, kuulua tai olla kuulumatta yhdistykseen ja osallistua yhdistyksen toimintaan. Samoin on turvattu ammatillinen yhdistymisvapaus ja vapaus järjestäytyä muiden etujen valvomiseksi.

Tarkempia säännöksiä kokoontumisvapauden ja yhdistymisvapauden käyttämisestä annetaan lailla.

Kas, näin lainsäätäjä rikkoo itse säätämäänsä lakia poliittisen tarkoituksenmukaisuuden vuoksi.

Edellisiin kommentteihini viitaten, älkää syyttäkö hallintoviranomaista huonosta lainsäädännöstä.

Syyttäkää lainsäätäjää – ja tehkää itsekin asialle jotain. Laillisesti.

Lähteet: SM, Finlex

 

Johanna Suurpää asettui lainsäätäjän yläpuolelle

Tässä blogissa (ja muuallakin) on aikaisemminkin kummasteltu vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpään avoimen rasistisia ja kansanvaltaa halventavia kannanottoja sekä suoranaisia teon tasolla osoitettuja lainsäädännön pilkkaamisia.

Kun lukee hänen viimeisintä julkisuuteen putkahtanutta kommenttiaan, niin tulee mieleen, että oman kansan häpäisemisemisen ja herjaamisen jälkeen vähemmistövaltuutettumme on lähtenyt suoranaiseen kristittyjen vainon ja lainsäädännössä suojattujen valtionkirkkojen aseman murskaamisen tielle

Luterilaisen kirkon  tiedotuskeskuksen julkaiseman uutisen mukaan Suurpää vaatii, että Yleisradion tulisi kohdella hartausohjelmissaan uskontoja tasapuolisesti. Nykyisin Yleisradio lähettää ainoastaan kristillisten kirkkojen hartauksia. Suurpäästä tilannetta on vaikea ymmärtää:

On selvää, että silloin kuin 80 prosenttia suomalaisista kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon, niin valtaosa hartauksista on luterilaisen kirkon järjestämiä

YLEn pitäisi (Suurpään käsityksen mukaan)  joko luopua hartausohjelmien lähettämisestä kokonaan tai antaa myös muiden uskontojen edustajille ohjelma-aikaa. Vähemmistövaltuutettu uskoo, että hartauksilla olisi myönteisiä vaikutuksia myös maahanmuuttajien kotoutumisen kannalta.

Toisin kuin vähemmistövaltuutettu uskoo, tällaisilla (enemmistöperiaatetta ja kansanvaltaa halveksivilla) pakkotoimilla, jotka on suunnattu suoraan maan omista kansalaisista muodostuvaa yli 80:n prosentin enemmistöä (lainsäädännössä suojattujen valtionkirkkojen osuus väestöstä) vastaan, saadaan vähemmistöä (demokraattisesti tarkasteltuna) tärkeämmässä  enemmistössä aikaan  lähinnä katkeruutta, inhoa ja vihaa.

Suurpään ajama (ja muissakin hänen toimissaan nähty) enemmistön pakottaminen vähemmistön tahtoon, on kansanvallan vastaista ja omiaan synnyttämään muukalaisvihamielisyyttä, ksenofobiaa ja suoranaista rasismia.

Lisäksi tällaisella ohjelmatarjonnalla edesautetaan ghettoutumista ja sitä, että maahanmuuttajien ei tarvitse integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan –  he voivat muodostaa vähemmistövaltuutetun tuella  etnisesti, kielellisesti, kulttuurillisesti ja uskonnollisesti suomalaisuudesta täysin ulkopuolella olevia pieniä yhteisöjään – joiden kulut maksaa alistettu suomalainen (kristitty) enemmistö.

Pitkässä (tai keskipitkässä) juoksussa olemme tulevaisuudessa Suurpään ja hänen hengenheimolaistensa ajaman politiikan tuloksena keskellä rotulevottomuuksia ja mahdollisesti varsin todennäköisesti omilla puolillamme täysin avoimessa sisällissodassa.

Vielä tätä ymmärtämättömyydestä, huonosta itsetunnosta ja omaa kansaansa kohtaan selvästikin tuntemasta inhostakin ikävämpää on se, että yksi ainoa virkamies, katsoo oikeudekseen asettua lainsäätäjän yläpuolelle.

Suurpään henkilökohtaisen näkemyksen mukaan uskonnollisten yhteisöjen koko ei riitä perusteeksi ohjelma-ajan epäämiseen muiden uskontojen edustajilta.

En oikein usko, että tämä on lapsus. Sellainen joka olisi vahingossa lipsahtanut juristin suusta. Tämä liittyy oman näkemykseni mukaan kiinteästi Suurpään aikaisempiin (voimassaolevan laisäädännön ja enemmistödemokratian vastaisiin) puheenvuoroihin.

Uskonnon- ja omantunnonvapaus on Suomessa turvattu perusoikeutena perustuslain 11 §:ssä. Tarkemmin uskonnonvapauden käyttämisestä säädetään uskonnonvapauslaissa (453/2003).

Uskonnollisia yhdyskuntia ovat uskonnonvapauslain mukaan evankelis-luterilainen kirkko ja ortodoksinen kirkkokunta sekä rekisteröidyt uskonnolliset yhdyskunnat. Evankelis-luterilaisella kirkolla ja ortodoksisella kirkkokunnalla on erityinen julkisoikeudellinen asema.

Mainitut kirkot ja niiden seurakunnat ovat julkisyhteisöjä, joiden asema ja järjestysmuoto perustuvat niitä koskevaan erilliseen lainsäädäntöön. Rekisteröidyt uskonnolliset yhdyskunnat ovat yksityisoikeudellisia yhteisöjä, joiden rekisteröinnistä säädetään uskonnonvapauslaissa. Suomalaisista noin 84 prosenttia kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon, 1,1 prosenttia ortodoksiseen kirkkoon ja yhteensä noin 1,1 prosenttia muihin uskonnollisiin yhdyskuntiin.

Kun Suurpää puhuu uskonnollisten yhteisöjen koosta syynä, hän ei puhu totta. Totuus asiassa perustuu luterilaisen ja ortodoksisen kirkon julkisyhteisölliseen asemaan valtionkirkkoina.

Vielä käsittämättömämpää tässä (virkavelvollisuuden alaisena lausuntojaan antavan) Suurpään  mentaalisessa oksennuksessa oli se, että hän ei pysy muutenkaan totuudessa ja (jostain syystä) hän haluaa vääristellä myös mittasuhteita.

YLEn hartauksiin osallistuviin kirkkoihin ja yhteisöihin kuuluu vähimmillään muutama sata ihmistä, kun pelkästään islamilaisia on Kirkon tutkimuskeskuksen arvion mukaan Suomessa 40 000- 45 000.

Tämä on täysin todellisuudesta irrallaan oleva lausunto. YLe:n lähettämät uskonolliset hartaudet tulevat pääasiassa kirkoista – joissa sattaa olla seurakuntaa kohden muutama sata ihmistä. Kuitenkin he edustavat yli 4 000 000 suomalaista edustavaa uskonnollistavaltionkirkkoa.

Tuo luku on yli satakertainen siihen määrään mitä muslimeita on Suomessa, eli noin 20 000 – 25 000 – joita tuskin saadaan samaan lähetykseen yhtä aikaa…

Mitenkään suurena yllätyksenä ei tule myöskään se, että (marginaalista uskonnollista ryhmää edustavan) Suomen islamilaisen neuvoston varapuheenjohtaja Anas Hajjar on vähemmistövaltuutetun kanssa samoilla linjoilla. Tosin hän ei näe vaihtoehtona hartausohjelmien lopettamista.

Kaikille uskonnollisille ryhmille sama mahdollisuus mieluummin kuin niin, ettei kenellekään

Tässä Hajjarinkin tulee muistaa se, että luterilainen ja ortodoksinen kirkko ovat  Suomessa (edelleen) valtionkirkkoja, joten Hajjarin vaatimus on aivan yhtä tuulesta repäisty kuin Suurpäänkin.

(Toisaalta kiinnostaisi oikeastaan tietää se, että  mitenköhän Haijjar suhtautuisi siihen, että myös Vapaa-ajattelijat ja saatananpalvojat saisivat yhtä lailla tilaa kuin muslimistkin…)

Yleisradio ei strategiansa mukaan aio muuttaa nykyistä käytäntöä vaan sallii hartausohjelmat jatkossakin yksinomaan kristillisille kirkoille. Yleisradion pääjohtajan Mikael Jungnerin mukaan strategia lähinnä toteaa nykyisen asiantilan.

YLE on hartausohjelmistosssa ulkopuolinen taltioja eikä aloiteellinen sisällöntuottaja. YLEllä ei ole uskonnollisten ohjelmien tuottamisen ammattiosaamista eikä halua lähteä arvioimaan ohjelmien sisältöä. Vastuu on ekumeenisella neuvostolla ja hartausohjelmien valvontaelimellä.

Yleisradio lähettää hartausohjelmia televisiossa ja radiossa suomeksi, ruotsiksi ja saameksi. Hartausohjelmiin kuuluvat jumalanpalvelukset sekä aamu- ja iltahartaudet. Luterilaisen, ortodoksisen ja katolisen kirkon lisäksi hartausohjelmissa on mukana myös vapaiden suuntien kristillisiä yhteisöjä.

Yleisradioyhtiöt Ruotsissa ja Britanniassa antavat (kuten uutinen hieman harhaanjohtavasti kertoo) hartausohjelmissaan tilaa myös muille uskonnoille.

Tälle on selvä syy – noissa maissa kirkko on erillään valtiosta.

Haluaisin lähettää tässä samalla viestin myös kaikille niille, jotka vaativat äänekkäästi kirkkoa ja valtiota erotettavaksi toisistaan – miettikää ihan pitkään, vakavasti ja hartaasti sitä, parantaisiko vai huonontaisiko se ero (tällaisten vaatimusten yhä pontevammin esille tullessa) nykyistä tilannetta ?

Poistamalla kirkon muodostaman tulpan kansallisvaltion tuhoamisessa, saattaa ajattelematon poistaja aiheuttaa sellaisen tulvan, ettei pysty sitä enää hallitsemaan.

Kirkko kun ei ole ainoastaan Seppo Simola, irakilaisten turvapaikka tai kukkahattukirkkoherra. Kirkko on jäsentensä muodostama summa – seurakunta.

Sen asioista pääsee muuten aika helposti mukaan päättäämään ehdokkuuden ja  kirkollisvaalien kautta. Äänikynnys on matala ja valta on todellista. Unohtamatta tietysti sitä, että sitä valtaa käyttävät ainoastaan kirkon jäsenet.

Lähteet: STT, Pod.fi, Finlex, Wikipedia

 

Thors sai sapiskaa – koska on Suurpään vuoro?

STT:n eilen julkaiseman uutisen mukaan maahanmuuttoasioista hallituksessa vastaavan ministerin Astrid Thorsin (r.) luottamus on koetuksella hallituksen sisällä.

Kansanedustaja Ben Zyskowicz (kok.) kertoi eduskunnan keskustelussa keskiviikkona, että muut voimat hallituksen piirissä ovat ottaneet aktiivisemman roolin Thorsille kuuluvassa turvapaikkapolitiikassa.

Tällä kommentillaan Zyskowicz viittasi hallituksen helmikuussa päättämiin linjauksiin. Hallitus muun muassa asetti tavoitteeksi vähentää perusteettomasti turvapaikkaa hakevien määrää.

Odotan, että ministeri Thors toimisi entistä pontevammin tämän hallituksen tavoitteen toteuttamiseksi,

Zyskowicz oudoksui myös sellaisia puheita, että turvapaikanhakijoiden määrät eivät Suomessa ole suuria verrattuna muihin Pohjoismaihin.

Eivätkö ministeri ja hänen virkamiehensä ymmärrä, että nimenomaan emme halua Suomeen niitä ongelmia, joita naapurimaissa on nähty, kun turvapaikkapolitiikka on lähtenyt käsistä?

Zyskowicz totesi hyvin suoraan myös sen asian, joka on ollut maahanmuuttokriittisissä piireissä jo pitkään pöydällä – Thorsilla ja tämän lähimmillä virkamiehillä on vahva asenneongelma viranhoidossa. Tämä ongelma näkyy etenkin silloin, kun pitäisi ottaa kantaa perusteettomiin turvapaikkahakemuksiin ja hakemusten käsittelyn nopeuttamiseen.

Edellisen hallituksen maahanmuuttoasioista vastannut Kari Rajamäki (sd.) sanoi, että hallitus ei hänen mielestään ole pystynyt hillitsemään perusteettomien turvapaikanhakijoiden vyöryä.

Väärien signaalien ja myös päätöksenteon heikkouden takia tilanne on riistäytynyt siihen, että meillä on lähes neljä tuhatta turvapaikanhakijaa haastattelematta.

Rajamäki ihmetteli myös sitä, miksi Suomessa ei ole ryhdytty toimiin ikätestien mahdollistamiseksi. Alaikäisten ja alaikäisinä esiintyvien turvapaikanhakijoiden määrä on kasvanut merkittävästi.

On pelkkää vetkuttelua ministeri Thorsin ja hallituksen taholta, ettei näitä asioita panna pikaisesti kuntoon.

Thors ilmeisesti jänisti tilannetta, eikä ollut paikalla kuulemassa ripitystä. Virallisesti hän istui samaan aikaan hallituksen neuvottelussa. RKP:n ryhmäjohtaja Ulla-Maj Wideroos (r.) sanoi, että hakemusten käsittelyn nopeuttamiseen tarvitaan lisää rahaa ja siihen RKP:n eduskuntaryhmä on kyllä valmis.

Olisikohan RKP:n eduskuntaryhmä myös valmis pistämään Thorsin ministeriuran poikki?

Thors on ollut lyhyessä ajassa ehdottomasti itsenäisyytemme ajan tuhoisimpia ministereitä eivätkä hänen toimensa (laajastikaan tarkastellen) ole oikein mahtuneet ministerivastuun piiriin.

Thorsilla – ja näillä häntä lähellä olevilla virkamiehillä – on ollut kumma tapa kävellä sekä Eduskunnan, hallituksen että kansan enemmistön tahdon yli. Olikin aika ottaa tähän asiaa hallituksen sisältäkin kantaa.

Toivottavasti Thorsin lähtölaskenta on alkanut – ja etenkin, toivottavasti hallitus seuraa sisäministeriön kansliapäällikön toimia hieman tarkemmin tulevaisuudessa.

* * *

Mutta palataanpa koko maan erikoisimpaan julkisen viran haltijaan – Johanna Suurpäähän.

Vähemmistövaltuutettu on kaiken muun laillisuuden rajoilla nähdyn puuhastelunsa jälkeen antanut lausunnon marjanpoiminnasta. Näennäisestä huvittavuudestaan huolimatta asia on jälleen kerran harvinaisen vakava.

Luin tuon vähemmistövaltuutetun tiedotteen ja täytyy todeta, että sielläkin on opittu viime aikoina kirjoittamaan asioita kryptisesti – enää ei mennä ns. perse edellä puuhun ja kerrota kansalle sitä mikä onkaan lopullinen tarkoitus.

Minulle heräsi ihan vakava kysymys, että kumpaakohan Suurpää tarkoittaa tällä muotoilullaan, kutsun esittänyttä yritystä vai suomalaista yhteiskuntaa?

Vaikka luonnonmarjojen poimijat eivät välttämättä työskentele työsuhteessa kutsujana toimineeseen yritykseen, tulee yksilön oikeuksien toteutuminen oleskelustatuksesta riippumatta pyrkiä toteuttamaan. Vähintäänkin toiminnasta syntyneiden tappioiden kattaminen olisi aiheellista taata.

Kummassakin tapauksessa Suurpää pyrkii juridisesti asettamaan sitten jo turistinkin suomalaisen alkuperäisasukkaan kanssa samalle viivalle sosiaalisten tukien ja hyvinvoinnin jakamisessa (ja vähemmistön edustajana jopa ohi).

Marjojenpoiminta on eräs ns. ikimuistoisista nautintaoikeuksista – sitä ei katsota työksi, joten siitä ei tarvitse maksaa myös veroakaan – toistaiseksi. Suurpää on näin ollen astunut askeleen täysin uudelle (ja hänelle) kuulumattomalle lainsäädännön ja sen tulkinnan alueelle.

Ikävimmillään Suurpään puuhastelun seurauksena syrjäseutujen ihmisiltä viedään viimeinen vapaa toimeentulon lähde ja avataan uusi luukku Suomeen suuntautuvalle sosiaaliturismille.

Varsin ikävää on tässä myös se, että Suurpää katsoo oikeudekseen tulkita lakia lähinnä lainsäädännöllisestä näkökulmasta – minusta on aika uskomatonta, että joku virkamies kuvittelee todellakin 2000-luvun Suomessa, että hänellä on oikeus puuttua lainsäätämiseen ja komennella lainsäätäjää.

Kuten olen aikaisemminkin todennut, Suurpää on henkilönä eräs suurimpia ongelmia suomalaisen hyvinvointi- ja kansallisvaltion tulevaisuuden kannalta tarkasteltuna.

1. Kuten olen todeksi osoittanut ja toteennäyttänyt, Suurpää on eräs tärkeimpiä tekijöitä somalitaustaisen vähemmistön syntymisessä (lakia väljästi tuolloin tulkiten ja jopa sitä loukaten) Suomeen.

2. Hän on leimannut itsensä selkeästi subjektiiviseksi koko asian ja näin myös virkansa) suhteen.

3. Miten voi olla mahdollista, että Suomen kaltaisessa vakiintuneessa demokratiassa annetaan korkea oikeudellinen valvontavirka sellaiselle ihmiselle, joka on koko työuransa aikana osoittanut yksisilmäisyyttä ja suoranaista fanaattisuutta siinä?

Suurpään kohdalla voidaan nimittäin jo aivan vakavasti todeta, että hän ei täytä niitä objektiivisuusvaatimuksia (historiansa, julkisen leimautumisensa ja virkatoimiensa vuoksi) joita odotetaan julkisen viran haltijalta.

Suurpään (ja myös Illmanin) asettaminen oikeudelliseen vastuuseen ja hänen erottamisprosessinsa – olisivat oman näkemykseni mukaan – tällä hetkellä eräitä ensiarvoisen tärkeitä toimia monikulttuurisoimisprosessin hidastamiseksi, torjumiseksi ja pysäyttämiseksi.

Ja ehkä vielä tärkeämpää – ne olisivat osoitus siitä, että Suomi on kuitenkin kansanvaltainen oikeusvaltio.

Lähteet: Vähemmistövaltuutettu, STT, AL