Kuten varmaan kaikki ovat huomanneet, Suomen poliittinen johto (sekä sen narussa perässään vetämät rivikansanedustajat) päättivät sitoa suomalaisen maanpuolustajan toisen käden selän taakse mahdollisen sotilaallisen hyökkäyksen kohdistuessa Suomeen. Ainoastaan perussuomalaiset äänestivät eduskunnassa näytellyssä demokratiafarssissa tätä maanpetokselta haiskahtavaa järjettömyyttä vastaan.

Liittymällä Ottawan miinakieltosopimukseen poliitikkomme eivät suinkaan parantaneet maailmanrauhaa, vaan heikensivät sitä madaltamalla hyökkäyskynnystä Suomeen. Täysin päinvastoin esimerkiksi Rauhanliiton toiminnanjohtajan Laura Lodeniuksen näkemystä:

Hylkäämistä esittäessään perussuomalaiset ovat väärässä miina-asiassa. On tärkeää, että Suomi osallistuu sopimuksiin, joilla luodaan yhteisiä pelisääntöjä siihen, mikä sodankäynnissä on oikeutettua ja mikä ei. Miinat eivät erottele sotilasta siviileistä. Ne ovat epäinhimillinen ase, jota sivistynyt valtio ei käytä. Miinakieltosopimuksen myötä miinojen tuotanto ja kansainvälinen kauppa on tyrehdytetty ja käytännössä niiden käyttö konflikteissa on minimissään. Miinauhrien määrä on laskenut raivauksen johdosta dramaattisesti eikä uusia miinoja enää kylvetä

Kun suurvaltavihollinen tietää tästä eteenpäin , että suomalaiset – tekemiään sopimuksia kunnioittavina – todellakin hävittävät jalkaväkimiinansa, vihollisen ei  enää tarvitse huolehtia siitä, kohtaako se ns. passiivista tulta.

Eikä tällainen sopimus todellakaan vähennä sotatilanteessa maaperäämme kylvettävien jalkaväkimiinojen määrää. Ne suurvallat, jotka ovat ainoa mahdollisen sotilaallinen uhka Suomelle, eivät ole liittyneet (eivätkä ole liittymässä) Ottawan sopimukseen.

Kun tällainen miehittäjä tunkeutuu maahamme,  se tulee aivan varmasti suojaamaan valloittamansa alueet miinoittamalla ne jalkaväkimiinoilla. Niistä miinoista ei tehdä karttoja ja ne eivät todellakaan valitse uhriaan.

Tässä nykyisessä tilanteessa voisi vastaavasti miettiä, tuleeko mahdollisen sodan aikana puolustusvoimien suojella niitä ihmisiä ja tahoja, jotka ovat olleet tällaisen typeryyden takana?

Puolustusvoimat on joutunut reagoimaan ankaran säästökuurin ja miinakieltosopimuksen seurauksiin. Reagointi on ollut nohevaa ja oikeansuuntaista. Tänään julkistetussa uutisessa puolustusvoimat tiedottaa alueellisen puolustuksen suurimmasta remontista vuosikymmeniin.

Puolustusvoimat muuttaa alueellisten joukkojen sodan ajan rakenteita. Nykymuotoiset jalkaväkiprikaatit puretaan. Tilalle tulee muutamia uusia alueellisia prikaateja ja taisteluosastoja.

Aluepuolustuksesta ei luovuta, mutta sen perusfilosofia vaihdetaan.

Nykyään puolustustaistelu perustuu tärkeiden maastonkohtien pitämiseen. Tulevaisuudessa joukot pyrkivät tuottamaan hyökkääjälle riittävät tappiot toimimalla nykyistä hajautetummin, aktiivisemmin ja joustavammin.

Tätä asiaa on eräs tämänkin blogin kirjoittajista kommentoinut ja ideoinut jo jokin aika sitten. Tuo kirjoitus löytyy täältä.

Olennaista on kuitenkin se, että tämä sotilaallisesti katsottuna järjetön päätös ja hiljattain eduskunnassa  tapahtunut perustuslain raiskaaminen herättävät ainakin kirjoittajassa kysymyksen siitä, että onko suomalainen parlamentarismi kulkenut polkunsa päähän korruptoituneena demokratian irvikuvana?

Olisiko aika korvata poliitikot ja Arkadianmäen ongelmajätelaitos suoralla kansanvallalla ja unohtaa tuo hyväksikäyttäjien joukko lakia valmistelevien virkamiesten ja kansan väliltä?


Site Meter

HP

YLE esitti aseasiaa koskevan jakson Tuomio-sarjassaan. Otsikolla Asehullujen paratiisi, YLE teki taas viihdettä vakavasta aiheesta. Toimittajat pääsivät leikkimään oikeutta ajankohtaisella oikeussalidraama teemalla
Tässä leikissä oli syytettynä Anne Holmlund. Syyttäjänä toimi Nina Stenros, puolustajana J-P Raeste ja tuomarina Matti Pitko.

Jokainen varmaan ymmärtää mikä tällaisten ohjelmien arvo on? Etenkin, kun näillä pyritään luomaan kuvaa siitä, että Suomessa olisi muka anglo-amerikkalaistyyppinen oikeusjärjestelmä. Nämä ohjelmat voidaan nähdä – vailla sen kummempia salaliittoteorioita – aivan suorana ja peittelemättömänä propagandana.

Ja etenkin tässä tapauksessa, jossa aseasioiden asiantuntijana esiintyi Laura Lodenius Rauhanpuolustajista. Tilanne olisi hieman vastaavanlainen kuin se, jos absolutisti esiintyisi viiniasiantuntijana tai vegaani kertosisi totuuksia liharuoista.

Kaiken asiaan liittyvän koohkauksen ja huuhaan voisi jättää omaan arvoonsa, mutta sainpa minäkin pienen kipinän.

Nimimerkki Jouko esitti asiaan seuraavan kommentin Jussi Halla-ahon vieraskirjassa. Tätä en kuitenkaan malta olla kommentoimatta:

Ampuma-aseista, ruutiaseista, omaan sellaisen mielipiteen että koska ne on yleensä ottaen tehty tappamaan ja niillä on liian helppo tappaa niin ne ovat tavalliselle ihmiselle olla vain poliisin ja armeijan hallussa, joissa porukoissa aseenkäyttö on tarkasti valvottua, ohjattua ja harkittua. Metsästää voi vaikka jousipyssyllä jos sekään on tarpeellista nykyihmiselle. tarkkuutta voi harjoitella ilmakiväärilläkin. Niitäkin on tosi tehokkaita. muuten eräs parhaista ystävistäni ampui aivonsa kankaalle haulikolla. Sekin vaikutti mielipiteeseeni voimakkaasti.

Jouko, kaikella kunnioituksella kuollutta ystävääsi kohtaan, haluan kuitenkin sanoa Sinulle seuraavat asiat:

Otan osaa ystäväsi puolesta.

Tähän täytyy sanoa kuitenkin, että ihminen joka haluaa tehdä itsemurhan tekee sen. Yksi omista ystävistäni heittäytyi vuosia sitten junan alle Linnunlaulun kohdalla, tuttavani hirtti itsensä, kolmas hukkui (tai hukuttautui) Aurajokeen kännipäissään ja eräs yritti tehdä lääkkeillä itsemurhan. Viimeisessä tapauksessa väliin ehdittiin, mutta hän tappoi itsensä puoli vuotta myöhemmin autotalliin häkäkaasulla.

Ei ihmistä voi estää tekemästä itsemurhaa, jos hän haluaa. Olen edelleen sitä mieltä, että ihmiset tappavat, eivät aseet.

Jos joku haluaa tappaa jonkun, hän ei tarvitse siihen tuliasetta. Veitset ja kirveet ovat edelleen yleisimpiä astaloita veritöissä tässä maassa.

Se asia, millä itsemurhia ja väkivaltarikoksia saataisiin kaikkein tehokkaimmin vähennettyä on – itse asiassa – aika yksinkertainen. Yhteisöllisyyden lisääminen ja yksilöllisyyden kunnioittaminen yhdistettynä kansallisvaltioon perustuvan kansalaisyhteiskunnan kehittämiseen palvelemaan omia kansalaisiaan.

Alhaalta ylöspäin – yksilö, perhe, suku, heimo, kansa.

Mutta palataanpa takaisin niihin aseisiin.

Täydessä järjessä oleva ihminen on täysin vastuuntuntoinen – ja paras ratkaisu – pitämään omistamansa ampuma-aseen hallussaan ja valvonnassaan. Naapurissamme ollut yhteiskuntakokeilu näytti varsin selkeästi sen, mitä tapahtuu isännättömälle omaisuudelle. Tuskin kukaan haluaa päästää ampuma-aseita isännättömiksi.

Käsiaseiden hallussapidon kieltäminen tai aseiden siirtäminen keskitettyihin varastoihin palvelee ainoastaan rikollisia. Näin saadaan pimeiden aseiden markkina-arvo nousemaan tai vaihtoehtoisesti keskitettyä kaikki alueen käsiaseet helpommin varastettaviksi.

Tämä on varsin mielenkiintoinen aihe kun sitä vertaa esimerkiksi maahanmuuttajien väkivaltarikoksista käytävään keskusteluun. Vastapuoli vetoaa – aina – että kyseessä on yksittäistapaus. Nämä kahjot aseiden kanssa ovat yksittäistapauksia sanan varsinaisessa merkityksessä.

Aseita heitä ei kukaan pysty estämään saamaan valvontaansa. Niitä saa pimeiltäkin markkinoilta. Ja niitä tulee samaan enemmän ja enemmän pimeiltä markkinoilta, jos aseiden hallussapito kielletään tai esimerkiksi käsiaseiden hallussapitoa rajoitetaan.

Poliisin tulee hoitaa – tässäkin asiassa – lakiin kirjatut tehtävänsä.

Minä uskon vankasti siihen mitä Helsingin poliisilaitoksen eläkkeelle jäänyt lupatoimiston päällikkö Ralf Gustafsson aikoinaan sanoi. Lainaan tässä erästä toista kirjoitustani. Se löytyy täältä:

Helsingin poliisilaitoksen entinen – eläkkeelle jäänyt – aselupayksikön päällikkö Ralf Gustafsson totesi, että Suomessa on yhdistymisvapaus. Se koski hänen mielestään myös yhdistymättömyysvapautta.

Kuitenkin hän halusi saada järjestäytymättömältä aseluvan hakijalta ampumaharrastuksen selvittämiseksi kahden tunnetun aseharrastajan suosituksen, ennen kuin myönsi luvan määräaikaisesti vuodeksi.

(Itse olen muuten 1970-luvulla joutunut hakemaan ensimmäiseen isäni omistamaa asetta koskevaan rinnakkaislupaan kahdeksan nimeä.)

Jos ongelmia sen – esimerkiksi vuoden aikana – ei synny, lupa voitaisiin muuttaa termille “toistaiseksi”.

Rafu-herra sanoi kerran allekirjoittaneelle kesyttäneensä tällä menetelmällä satoja kännipäissään katutappeluihin orientoituneita – mutta muuten kaikin puolin kansalaiskelpoisia – yhteiskuntamme jäseniä.

Hän muisti myös ilmoittaa, että “toistaiseksi” päättyy ensimmäiseen rähinään.

Mikko Auvisen tapauksesta olen sitä mieltä, että HSC:n – eli yksityisen yrittäjän ansiotarkoituksessa pyörittämä “ampumakerhon” – myöntämä “jäsenkortti” – yhden kertakäynnin jälkeen – ei ole sellainen lainsäätäjän edellyttämä todiste ampumaharrastuksen vakavuudesta eikä seuran jäsenyydestä.

Palaan tuohon Jokelaan vielä tuonnempana – aivan kuten olen luvannutkin.

Mutta mennäänpä viimein siihen asiaan. Siis siihen miksi tämän kirjoitukseni kirjoitin.

Tässä maassa tuntuu nykyisin olevan vallalla sellainen käsitys, että kuka tahansa kuka tarpeeksi kovaa huutaa, saa vaatia keneltä tahansa ihan mitä vaan. Tällainen hassu ajattelutapa tuo väkisinkin mieleeni tällaisen vastakommentin:

Viherasemmistopoliitikoista, -virkamiehistä ja – toimittajista omaan sellaisen mielipiteen, että koska heidän tarkoituksenaan on yleensä ottaen vallankumous ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen muuttaminen ja niiden on liian helppo tehdä vallankumousta niin heidän kommunikointi- ja ajatteluvälineensä pitäisivät olla vain poliisin ja armeijan hallussa, joissa porukoissa lainkäyttö on tarkasti valvottua, ohjattua ja harkittua.

Yhteiskuntaa murtavaa mielipidettään voi kailottaa vaikka megafonilla synkimmässä korpikuusikossa yksin, jos sekään on tarpeellista nykyihmiselle. Yhteiskuntaa tuhoavaa hölmöilyä voi harjoitella yliopistossakin. Niitäkin on tosi tehokkaita.

Vai kuinka?

Saamme sitten nukkua yömme rauhassa – kuten kaikki tulevatkin jälkipolvet.

Näiden asioiden ja alan rautainen ammattilainen, Rauhanliiton sotilaskomentaja Laura Lodenius lupaa meille: Jos sota syttyy, ei tänne maavoimia vyöry,   päivän Hyysärissä julkaistussa artikkelissa.

Tuota osaamista ja ammattitaitoa vastaan on turha defensiivinkään toimintansa perustavan offensiivisen alan ammattilaisen sanoa varmaankaan mitään…

Vai mitä luulette?

Vanha tuttumme – kansakunnan  totuuden torvi – toimittaja Tanja Aitamurto on päässyt mieliteemansa – Suomen kansallisvaltion ja yhteiskuntajärjestelmämme romuttamisen – pariin.

Hän ihmettelee tyypilliseen tapaansa, että kun maanantaina kampanjoitiin maailmalla -30 maassa -rypäleaseiden kiellon puolesta, miksi kampanja ei näkynyt Suomessa.

Sattuneesta syystä – Tanjaseni. Sattuneesta syystä…

Miksi ei, Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius?
Nukkuuko suomalainen rauhanliike?

”Maailmalla ensisijaisesti humanitääriset järjestöt kampanjoivat rypälepommeja vastaan, eivät rauhanjärjestöt. Suomessa humanitääriset järjestöt kuten Suomen Punainen Risti eivät ole ottaneet kantaa rypäleaseisiin. Meidän kaltaisella pienellä rauhanjärjestöllä ei taas ole resursseja suuriin tempauksiin”,

hän selittää.

Nimen omaan selittää. Tyhjät tynnyrit ja niin edelleen…

Mikä helvetti tässä – muuten minulle niin rakkaassa – kansassamme on vikana?

Kautta aikain joukossamme on ollut – kansainvälisestikin vertailtuna – hälyttävän suuri joukko omaa kansaansa selkään puukottavia ja omiin housuihinsa laskevia opportunistisia ja/tai egosentrisiä pettureita. ja joukko typeryksiä, jotka ovat uskoneet heidän potaskaansa.

Suomi – 5 miljoonaa asukasta ja vahva demokraattinen hallinto – ei todellakaan ole mikään suuren luokan uhka maailmanrauhalle .

Päin vastoin.

YK-liittona itseään mainostava Rauhanliitto näyttää unohtaneen sen tosiasian, että Suomi on tunnustetusti rauhanturvaamisen supervalta.

Ja osittain juuri tuosta syystä myös allekirjoittanut on palkittu kollektiivisesti Nobelin rauhanpalkinnolla vuonna 1988. Yhdessä kaikkien muiden käiväröiden kanssa.

Minä kysyn Sinulta Laura – mitä todellista Sinä olet tehnyt maailmanrauhan eteen?

Minä – kuten monet muutkin faitterit – olemme sentään panneet oman perseemme peliin täysin tuntemattomien ihmisten puolesta. Ihmisten, jotka edustavat aivan eri uskontoa, kansallisuutta ja kulttuuria. Ja osa heistä on suhtautunut varsin vihamielisesti meihin ja ajamaamme rauhanasiaan.

Mutta nyt päästäänkin Lauran varsinaiseen aiheeseen:

Lodenius myös perää hallitukselta ryhtiä rypäleaseiden kieltoon tähtäävissä neuvotteluissa, joissa on mukana yli 80 maata. Hallitus on linjannut, että Suomi osallistuu prosessiin muttei kannata rypäleaseiden täyskieltoa. Kansainväliset neuvottelut etenevät joulukuussa. Sitä ennen Suomen pitäisi Lodeniuksen mielestä määritellä tavoitteensa, kynnyskysymyksensä ja etenkin se, millaisia rypäleaseita Suomi haluaa käyttää. Hän kelpuuttaisi sellaiset, joista ei jää räjähteitä maastoon.

Ihan tiedoksesi – Laura – rypäleaseilla korvataan jalkaväkimiinat. Ne, joiden täysikieltoon typerä ja asiansa osaamaton valtionjohtomme on hissukseen sitoutunut.

Mitä yhteistä näillä aseilla sitten on suomalaisittain?

Ainakin se, että niihin ei kukaan kävele vahingossa. Niitä käytetään sellaisia ihmisiä vastaan, jotka tulevat väkivalloin valloittamaan Suomea. Ja aiheuttamaan siinä sivussa myös lodeniuksille tuskaa ja kärsimystä.

Jalkaväkimiinat ovat toisaalta sivullisille turvallisempi järjestelmä. Jos ja kun niitä sotatilanteessa käytetään, niistä tehdään tarkat kartat – purkamista varten.

Suomi ei ole Vietnam eikä Kongo. Suomi on sivistysvaltio. Piste.

Ja ihan sivukommenttina; niitä jalkaväkimiinoja pystyy mikä tahansa koulutettu suomalainen perusyksikkö kasaamaan tarvittaessa ns. hätätarpeista.

Suomalaisittain jalkaväkimiinat kieltävä sopimus on juuri sen arvoinen mille se on kirjoitettu – paperia.

Kukkahattutoimittajamme mukaan rypäleaseiden ongelmana pidetään niiden huonoa toimintavarmuutta: räjähtämättömät ammukset vammauttavat siviileitä sotien jälkeenkin.

Miksi emme siis pysyttäytyisi jalkaväkimiinoissa?

Lodeniuksen mukaan sopimus voi päätyä kieltämään rypäleaseet, joita Suomella on ja joita Suomi aikoo hankkia. Rypäleaseille on kaavailtu puolustusvoimien mukaan tärkeää, lähes korvaamatonta roolia Suomen puolustuksessa.

Virallisesti – kyllä.

Lodenius arvelee Suomen passiivisuuden johtuvan erimielisyyksistä: ulkoministeriössä ei haluta toistaa ”miinakatastrofia”, puolustusministeriössä halutaan pysyä ulkona sopimuksesta.

Ymmärrettävistä syistä.

Hallituksen pitää käyttää rohkeasti poliittista ohjausta, hän patistaa. Eikä puolustusvoimille saa antaa liikaa sananvaltaa. ”Demokraattisessa valtiossa sotilaat eivät määrää vaan noudattavat päätöksiä, joita ulkopoliittinen johto linjaa. Eikä tällaisia sopimuksia luoda harmiksi sotilaille, vaan ihmisten suojaksi”, hän muistuttaa.

Jaha – nyt Suomi onkin sitten luisumassa kohti sotilasdiktatuuria?

Höpö, höpö…

”Näyttää siltä, ettei miinaprosessista opittu mitään. Globaalin kansalaismielipiteen vahvuus yllätti silloinkin 8jalkaväkimiinakysymyksessä) Suomen. Mielipide olettaa, etteivät sivistysvaltiot käytä epäinhimillisiä aseita. Eikä moraalikysymyksiä voi enää sivuuttaa puolustuspolitiikassa.”

Sota on moraalin ulkopuolella. Sota on politiikan jatke. Sellainen, jonka tavoitteena on tuhota vihollinen. Sotatilanteessa Lodeniuksella ja hänen moraalillaan pyyhitään takapuolta. Ja pahimmassa tapauksessa joku pyyhkii itsensä Lodeniuksen takapuoleen.

Suomen Puolustusvoimat ovat samanlainen asia kuin palokuntakin; kumpikin pitää olla olemassa kansalaisten ja lailisen yhteiskuntajärjestyksen suojelemiseksi pahimmassa kuviteltavissa olevassa tilanteessa eikä kuitenkaan kukaan halua joutua tilanteeseen joissa niitä joudutaan käyttämään.

Tämän pitäisi olla hyvin yksinkertaisesti muotoiltu totuus.

Hänen mielestään Suomen olisi viisasta myös varautua kieltoon tutkimalla vaihtoehtoja rypäleaseille.

Nyt minä taas kysyn puolestani – mitä helvetin vaihtoehtoja enää on olemassa jalkaväkimiinojen kieltämisen jälkeen. Nyt Lodeniuksenkin on valittava kahdesta pahasta se pienempi.

”Ja millaisen hyökkäyksen varalle rypäleaseita oikeastaan tarvitaan? Jos sota syttyy, ei tänne maavoimia vyöry.”

Kiitos tiedosta – rouva kenraali.

Totuus on kuitenkin se, että ainoa mahdollinen vihollisemme nykyisin kuviteltavissa olevassa tilanteessa on Venäjä.

Ja nyt tarkkana Laura: Venäjän sotilasdoktriini perustuu laajamittaiseen ja totalitaariseen maahyökkäykseen. Offensiiviin. Muut puolustushaarat ovat vain ja ainoastaan tukemassa maavoimien suorittamia pääsotatoimia. Kuten Neuvostoliitonkin aikoihin.

Sitä aikaa – oi Lauraseni – Sinä et taida edes muistaa…

Rypäleaseiden ulottumattomissa olevat tietoverkkosodat ja ilmahyökkäykset ovat hänen mielestään todennäköisempiä, mutta puolustusvoimissa ei haluta tätä tunnustaa.

Mihin perustat väitteesi?

Jos Lodenius ei usko oman kansansa veristä historiaa – eikä Lähi-Idän viimeaikaisia tapahtumia -todeksi, hänen kannattaisi varmaankin kysyä esimerkiksi Virolaisilta kannattiko antautua Neuvostoliitolle ilman minkäänlaista aseellista vastarintaa vuonna 1940?

Omatkin veteraanimme voisivat kertoa hänelle muutamia elämän realiteetteja, mutta eihän aivopesty egoistisen hyvinvointiyhteiskunnan piloille kasvamatta jätetty kakara heitä tietenkään usko.

Syy miksi Lodenius saa meuhkata ja vouhkata kavereineen typeriä ajatuksiaan on veteraanien teoissa.

He pelastivat maamme ja sen yhteiskuntajärjestyksen. Näköjään sen vuoksi, että kaikenmaailman kukkahattuvouhottajat ja hattivatit saavat pilata sen.

Ilman heitä Lodeniustakaan tuskin olisi edes olemassa.

Maailmassa kannattaa lodeniustenkin muistaa kuitenkin muutama olennainen asia:

Se, joka ei tunne historiaansa, joutuu elämään sen uudestaan…

Eftervärld – stå här pä eget bottnet och lita icke på friemmande hielp…

Ne kuulostavat varmaan kovin vanhoilta ja kalutuilta – mutta pitävät sisällään suuren viisauden.

Puhumattakaan tästä roomalaisesta viisaudesta:

Si vic Pacem – Para bellum

Joka isävainaani vapaan käännöksen mukaan on; Jos haluat rauhaa, osta Parabellum.

Olen itse taipuvainen ajattelemaan kotoisesti:

Rautaa rajalle – varustautumisen veroina maksettu hiki säästää verta pahan päivän tullen.

Millä ajattelit muuten meidän puolustautuvan hyökkäyksen tullen, Lauraseni?

Heittelemällä kävyillä vai kukkakimpuilla. Siis tätä rauhanomaisissa aikeissa raiskaavaa, murhaavaa ja ryöstelevää vapauttajaa?

Sitä – joka Sinun mielestäsi ja vastoin ammattilaisten tietoja – ei käytä offensiiviinsa maavoimia.

Uskottava kai se on – rou-va ken-raa-li!

Lähde: HS

Jk. Varsin hyvin tuntuvat paikalliset pärjäävän Irakissa ja Afganistanissakin nykyään. Suomalaisilta opitun sissitaktiikan voimin, huonosti varustettuina ja käytännössä katsoen ilman minkäänlaista logistiikkaa tai nykyaikaista komento- ja viestijärjestelmää. Natoa vastaan.

On se kumma se…


Site Meter